Hääperinteet: 10 omituista alkuperää

Hääperinteet ovat meille kaikille tuttuja: bestman, morsiusneidot, kuherruskuukausi, vihkisormus… Lista on loputon. Mutta tiedätkö mistä ne kaikki ovat saaneet alkunsa!?

Vaikka sitä haluaisi järjestää mahdollisimman modernit häät, ovat ikivanhat hääperinteet lähes väistämättä läsnä. Traditiot voivat nykyään tarkoittaa hääparille aivan jotain muuta, kuin mitä varten niitä on alunperin ruvettu harjoittamaan, mutta silti me juhlimme häitä edelleen muinaisten taikauskojen mukaisesti.

Listafriikki.com:n kahden hengen toimituksessa vietetään tänään, heinäkuun 16. päivänä, yhdeksättä hääpäivää, hyvä me!

Onnea kaikille tänä kesänä avioliiton satamaan asteleville!! Muistakaa pysyä suojassa pahoilta hengiltä; tässä muutama hääperinne, jotka voivat olla siinä avuksi 😉

Sukkanauha

Sukkanauhan heittäminen on peräisin 1500-luvulta, jolloin uskottiin, että palanen morsiamen hääpukua tuottaa onnea. Uskomus johti valitettavan usein siihen, että häävieraat kirjaimellisesti hyökkäsivät morsiamen kimppuun ja repivät puvun hajalle.

Siksi morsiamet alkoivat piilottaa pukujensa alle helposti poisotettavia sukkanauhoja, joita he sitten heittelivät uhkaavasti, hullunkiilto silmissä, lähestyville häävieraille. Morsiamella saattoi olla muitakin kyseiseen tarkoitukseen pyhitettyjä kankaan paloja, mutta sukkanauha on säilynyt mukana perinteissä tähän päivään saakka.

Toisen uskomuksen mukaan sukkanauha oli todiste siitä, että avioliitto oli hääyönä sinetöity, joten sulhasen lähimmät ystävät kävivät anastamassa riisutun asusteen hääparin majapaikasta. Sitä Listafriikki ei tiedä, miten nämä kaksi asiaa liittyivät toisiinsa.

1500-luvun lopulla perinteeksi muodostui, että sulhanen riisui sukkanauhan hääjuhlassa, sillä hyvää onnea halajavat, usein juopuneet miesvieraat saattoivat edelleen yrittää ryöstää sen suoraan morsiamen päältä. 

Avioehto

Voiko tämän nyt laskea hääperinteeksi vai ei? Listalle se pääsi silti, sillä on hyvin mielenkiintoista, että avioehdon tekeminen ei ole ollenkaan niin uusi asia, kuin miltä se kuulostaa. 

Avioehtosopimukset olivat hyvin yleisiä muinaisessa Egyptissä, ja vanhin tunnettu avioehtosopimus on hieman alle 2500 vuotta vanha. Siinä todetaan, että jos avioliitto ei syystä tai toisesta toimi, tarjotaan vaimolle riittävä elintaso: ”1.2 palaa hopeaa ja 36 pussia viljaa joka vuosi hänen loppuelämänsä ajan”.

Myös ketubah, ainakin 2000 vuotta vanha juutalaisten avioehtosopimus velvoittaa miehen huolehtimaan vaimonsa hyvinvoinnista mahdollisen avioeron tai leskeyden sattuessa kohdalle.

Bestman ja alkuperäinen morsiamen ryöstö

Bestmanin tehtävät ovat saaneet alkunsa jo ennen 500-lukua saksalaisissa goottiyhteisöissä, joissa nuorista naisista oli pulaa ja morsian piti varastaa. Sulhanen valitsi lähimmän ystävänsä matkaan mukaan, kun hän lähti toiseen kylään morsiamen ryöstöön. Koska oli selvää, että naisen perhe yrittäisi estää kidnappauksen, oli bestmanin työnä suojella pakenevaa nuortaparia. Ketäänhän ei kiinnostanut, oliko morsian suostuvainen vai ei. 

Bestmanin tehtävät eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan hänen tuli häiden aikana seistä sulhasen oikealla puolella vahtimassa, ettei mikään tai kukaan pääse keskeyttämään seremoniaa; ilmeisesti tuolloin oli syytä pelätä, että morsian kaapattaisiin (jälleen kerran) juuri ennen virallisuuksia. Onneksi nykyään bestmanilla on miekan sijaan taskussaan sormukset.

Tapa, jossa morsiamen isä saattelee tyttärensä alttarille, on suhteellisen tuore. Jos hääpari kävelee yhdessä papin (tai vihkijän) luo, on morsian sulhasen vasemmalla puolella. Aiemmin tämä oli ainut käytäntö, koska siten sulhanen sai pidettyä ryöstämänsä morsiamen lähellä, ja vapaana olleella oikealla kädellä pystyi heiluttamaan miekkaa ja hätistämään naapurikylän miehiä etäämmälle.

Morsiusneidot

Morsiusneidot olivat avioliittoon astuvan morsiamen tukena ja turvana lukuisin joukoin jo muinaisessa Egyptissä. Toisin kuin nykyään, silloin morsiusneidot pukeutuivat morsiamen kanssa samanlaisiin asuihin, jotta pahat henget saataisiin hämilleen.

Uskomuksena oli, että pahat henget yrittäisivät saapua hääjuhlaan ja pilaisivat häät noitumalla morsiamen. Jos morsianta ei voinut samanlaisista asuista johtuen erottaa muista juhlijoista, oli juhla turvassa.

Mitään ei kuitenkaan haluttu riskeerata, joten varotoimenpiteenä morsian kantoi valkosipulista ja tillistä valmistettua kimppua, jonka voimakas tuoksu ajoi kaikki pahantahtoiset henkiolennot tiehensä.

Nykyisin morsiuskimput ovat näyttäviä ja tuoksuvia, mutta eivät sentään haise ruoalta. Vai kuka uskaltaa olla hieman erilainen, ja perinteitä kunnioittava morsian, ja marssii alttarille yrttinippu kädessään?

Vihkisormus

Yleisesti ajatellaan, että muinaiset egyptiläiset olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät sormuksia hääseremonioissaan. Ensimmäiset sormukset olivat renkaaksi punottua hamppua tai kaislaa, mutta koska kasvit eivät olleet kaikkein kestävimpiä materiaaleja, korvattiin ne sormuksilla, jotka oli tehty luusta, nahasta tai norsunluusta. Sulhanen laittoi sormuksen morsiamensa sormeen merkiksi siitä, että hän uskoi ja luotti tuoreen vaimonsa pystyvän pitämään huolta kodista.

Rooman valtakunnan aikaan vihkisormus annettiin useimmiten morsiamen isälle, mikä symboloi tytöstä käytyä onnistunutta kauppaa. Jossain vaiheessa sormus alettiin kuitenkin luovuttaa itse morsiamelle merkkinä luottamuksesta. Sulhanen halusi siis osoittaa tulevalle vaimolleen, että kykenee luottamaan arvokasta omaisuuttaan tämän haltuun.

Kristillisiin hääseremonioihin vihkisormus löysi tiensä vasta ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella. Silloinkin kyse oli lähinnä kalleuksien vaihtamisesta ja ehtojen noudattamisesta: ”Saat tämän sormuksen avioliiton merkiksi, jos isäsi maksaa luvatun summan”.

Kuherruskuukausi

Kuherruskuukausi -käsitteen arvellaan syntyneen aikana, jolloin morsiamet ryöstettiin väkisin kotikylistään. Kaappaamisen jälkeen nainen (tai useimmiten kai nuori tyttö) pidettiin piilopaikassa yhden kokonaisen kuun kierron ajan. Jos morsianta ei tuona aikana löydetty ja saatu palautettua kotiin, tuli hänestä laillisesti kidnappaajansa puoliso. Monesti tuleva vaimo oli tuossa vaiheessa jo raskaana ja sulhanen maksoi tämän perheelle korvauksen.

Englanninkielinen honeymoon juontaa juurensa perinteeseen, jossa morsiamen tuli hyvän lapsionnen takaamiseksi juoda häiden jälkeen kuukauden ajan hunajaviiniä, joka yhdistettiin hellyyteen, aistillisuuteen ja hedelmällisyyteen.

Valkoinen hääpuku

Monet luulevat virheellisesti, että Englannin kuningatar Viktoria (kuvassa) oli ensimmäinen, joka piti valkoista hääpukua mennessään prinssi Albertin kanssa naimisiin vuonna 1840. Hän oli toki se, joka teki valkoisesta hääpuvusta maailmanlaajuisen muoti-ilmiön, mutta eräs toinen kuningatar ehti edelle satoja vuosia aiemmin.

Ranskan kuningatar Anna Bretagnelainen oli ensimmäinen, joka kohautti pukemalla ylleen valkoista hääpäivänään vuonna 1499. Hän avioitui itseasiassa kolmesti, joista viimeisellä kerralla oli vuorossa valkoinen asu. Anna oli naimisissa Ranskan kuninkaan Kaarle VIII:n kanssa ja heidän avioehdossaan oli pykälä, jonka mukaan Anna pysyisi kuningattaren valtaistuimella, jos Kaarlelle sattuisi jotain.

Sopimus pistettiin Kaarlen menehdyttyä käytäntöön, ja Anna astui avioon kuolleen miehensä kaukaisen serkun ja seuraajan, kuningas Ludvig XII:n. Ennen Anna Bretagnealaista Englannin kuninkaalliset olivat pukeutuneet hääpäivänään hopeisiin pukuihin ja kaikki muut sinisiin. 

Suomessa käytettiin pitkään mustaa hääpukua. Valkoinen alkoi yleistyä vasta 1800-luvun lopulla, arvatenkin kuningatar Viktorian esimerkin villitsemänä. Musta hääpuku oli siitä käytännöllinen, että sen pystyi siirtämään häiden jälkeen juhla- ja hautajaisvaatteeksi.

Huntu

Morsiushuntu on todennäköisesti ollut käytössä paljon, jopa satoja vuosia, morsiuspukua aiemmin. Huntu ei myöskään alunperin ollut symboli morsiamen vaatimattomuudesta ja neitseellisyydestä, johon kristillinen kirkko sen yhdisti. Onneksi nykyään ei enää katsota pahalla silmällä ”synnissä eläneitä” morsiamia, jotka haluavat laittaa hunnun hääpäivänään.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa huntu suojeli kantajaansa miltäs muultakaan kuin pahoilta hengiltä, ja se oli useimmiten tulta symboloidakseen valmistettu punaisesta tai keltaisesta kankaasta. Huntu oli myös oleellinen osa sitä ajatusta, että tulevat puolisot eivät näe toisiaan ja mahdollisesti pakene paikalta ennen seremoniaa, jos kumppanin ulkonäkö ei miellytä. Oltiin siis siirrytty siihen ”suloiseen” aikaan, jolloin morsiamia ei enää väkipakolla ryöstetty kodeistaan, vaan avioliitot olivat sukujen järjestämiä.

Koska hunnut olivat alunperin paksua kangasta, jotta sen läpi ei juuri mainitusta syystä nähnyt, tarvi morsian hieman apua päästäkseen alttarille asti. Sen takia isät saattoivat tyttärensä oikeaan osoitteeseen. Vaikka hunnun käyttötarkoitus ja tyyli ovat Euroopan varhaisesta historiasta radikaalisti muuttuneet, säilyi taluttaminen yleisenä hääperinteenä.

Hääkakku

Rooman valtakunnan aikana nähtiin ensimmäiset hääkakut, mutta niitä ei tokikaan syöty. Sen sijaan sulhanen iski ohrasta valmistetun kakun morsiamen päähän hedelmällisyyden takaamiseksi.

Keskiaikaisessa Englannissa vieraat toivat hääparille lahjaksi pieniä kakkusia, jotka sitten kasattiin niin korkeaksi pinoksi kuin mahdollista; niitäkään ei syöty. Tuoreen pariskunnan piti yrittää suudella kasan yli, ja jos se onnistui, oli onnellinen ja menestyksekäs avioliitto taattu. Ehkä siitä ovat myös peräisin hääkakun päälle pistettävät, suutelevaa hääparia kuvaavat koristeet.

Nykyaikaisen hääkakkutrendin luojana pidetään Englantia 1600-luvun lopulla hallinnutta kuningas Kaarle II:a. Hän määräsi, että kakkujen tulee maistua hyvältä (neronleimaus!), ne tulee kasata moneen kerrokseen ja kuorruttaa kauniisti.

Siihen asti makean kakun sijaan englantilaisissa häissä oli nautittu ”morsiamen piirakkaa”, joka oli tehty kukonharjasta, männyn siemenistä, lampaan kiveksistä ja ostereista. Piirakasta kieltäytymistä pidettiin äärimmäisen töykeänä.

Luojalle kiitos Kaarle-kuninkaasta!

Kynnyksen yli kantaminen

Morsiamen kantaminen kynnyksen yli on myös ikivanha perinne ja sen alkuperästä on monia teorioita.

Roomalaisen perinteen mukaan morsian tuli kantaa yhteiseen kotiin, koska jos hän sattuisi kompuroimaan kynnyksellä, oli pariskunnalle tiedossa pahat ajat. Historian kirjoissa ei ole mainintaa siitä, mitä tulisi tapahtumaan, jos sulhanen kompastui, mutta se taitaa olla epäolennaista.

Joidenkin mukaan kynnyksen yli kantaminen tehtiin siksi, että nuoret ja viattomat tytöt olivat äärimmäisen alttiita pahoille hengille, joiden uskottiin väijyvän ovensuissa. Kynnykset nähtiin elävien ja kuolleiden välisten maailmojen portteina, mistä syystä edelleen monissa kulttuureissa kynnyksen yli halaamista pidetään epäonnea tuottavana.

Vaikka jo mainituissakaan teorioissa ei mitään ruusuista ollut, on tämä viimeinen vähiten romanttinen. Sen mukaan kynnyksen yli kantaminen juontaa juurensa aikaan, jolloin ryöstetyt morsiamet piti vasten tahtoaan ja väkisin kantaa tuoreen aviomiehen kotiin.

Oi aikoja, oi tapoja!

💁‍♀️ Kenen muun mielestä hääjuhlat ovat kesän ja koko vuoden kohokohtia? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme parhaita häämuistoja joko omista tai jonkun muun häistä.