Bändien nimet: 10 hauskaa tarinaa suosittujen yhtyeiden nimien taustalla

Tämän listan yhtyeet ovat varmasti kaikille tuttuja, mutta se, miten näiden bändien nimet ovat syntyneet, ei välttämättä ole jokaisella hallussa. Nyt korjataan tilanne!

Nimi on yksi tärkeimmistä asioista, musiikin jälkeen, joka voi auttaa siivittämään bändin menestystä. Huono nimi voi jarruttaa hyvänkin bändin alkutaivalta ja siksi monet näistä yhtyeistä ovat vaihtaneet nimiään moneen otteeseen ennen kultasuoneen osumista.

Bändien nimet syntyvät mitä erilaisimmilla tavoilla ja Listafriikki esittelee nyt kymmenen tarinaa maailmankuulujen yhtyeiden nimien taustalla. Tai mahtuu mukaan muutama suomalainenkin bändi: kansainvälistä menestystä nämä kotimaan huiput eivät ole ikinä edes lähteneet tavoittelemaan.

Nickelback

Siitäkin huolimatta, että kanadalainen Nickelback oli 200o-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä toiseksi eniten myynyt ulkomaalainen yhtye Yhdysvalloissa, on se yleinen vitsin ja inhon kohde. Eikä kukaan oikein tiedä miksi. Huippusuositun bändin solvaamisesta tuli jossain vaiheessa aivan kuin muoti-ilmiö – yhtyeestä ei voinut tykätä, koska muutkaan eivät tykänneet – eikä se ole saanut karistettua ”maailman vihatuin bändi” -titteliä selästään.

Piti Nickelbackista tai ei, on bändin nimen taustalla hauska tarina. Basisti Mike Kroeger, joka on päälaulaja ja -kitaristi Chad Kroegerin veli, työskenteli nuorempana Starbucks-kahvilassa, jossa kupponen maksoi 1,95 dollaria. Ihmiset eivät 90-luvun alkupuolella paljon korteilla tai mobiileilla makselleet, vaan summa annettiin käteisenä; usein kahden dollarin setelillä. Siitä Kroeger antoi vaihtorahana takaisin viisisenttisen, jota Kanadassa kutsutaan nimellä nickel. Hän heitti asiakkaille aina saman lausahduksen ”Here’s your nickel back, jonka loppuosasta sitten napattiin bändille nimi.

Mokoma

Suomalainen metalliyhtye Mokoma sai alkunsa Marko Annalan sooloprojektina jouluna vuonna 1996. Annala on edelleen yhtyeen laulaja, pääasiallinen lauluntekijä ja keulakuva.

Mokoma-nimen alkuperästä kulkee erilaisia tarinoita, joissa kaikissa on sama punainen lanka: vanhempi nainen on kohdistanut Annalaan hokeman ”Voi siuta mokomaa”. Vaihtelevien tietojen mukaan kyseessä oli joko Annalan entinen anoppi tai sitten entisen tyttöystävän isoäiti. Yhtyeen kotisivuilla hokeman lähteeksi nimetään vanha karjalaisnainen; sen enempää tämän rouvan henkilöllisyyttä ei eritellä.

Täyttä humpuukia taas ovat ne puheet, joiden mukaan Mokoma olisi leikittelyä Marko Kristian Annalan nimikirjaimilla. Tämä mikkeliläisessä Viikkoset-lehdessäkin julkaistu ”tieto” on torpattu bändin toimesta jo aikoja sitten.

Ramones

Ramones oli New Yorkissa alkunsa saanut punkrock-bändi, joka vaikutti erityisesti 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Bändi löi niin sanotusti kitarat ja muut soittimet naulaan vuonna 1996, kun se oli julkaissut historiansa viimeisen levyn, joka kantoi nimeä ”¡Adios Amigos!”.

Mutta, mistä sitten kumpusi tuo bändin Ramones-nimi? Jokaisen bändin nimen taustalla on olemassa jonkinlainen tarina ja Ramonesin kohdalla se liittyy isoilta osin Beatlesissa nimensä luoneeseen Paul McCartneyhin. Kyseinen Beatles-legenda oli käyttänyt aina hotelliin kirjautuessaan salanimeä Paul Ramon, sillä hän ei halunnut herättää minkäänlaista huomiota ihmisissä. Ramonesin rumpali Tommy Ramone piti tuota tarinaa varsin hauskana ja niin pitivät myös muut bändin jäsenet, pohtiessaan yhtyeelleen sopivaa nimeä.

Lopulta Ramonesin jäsenet alkoivat kutsua myös itseään Ramones-nimellä (esimerkiksi Tommy Ramone). Kyseessä oli monikkomuoto tuosta McCartneyn keksimästä ja käyttämästä Ramon-sukunimestä. He kokivat sen hauskana yksityiskohtana ja vuosikymmeniä tuon bändin nimen keksimisen jälkeen onkin enemmän kuin helppo todeta, että bändin jäsenien päätös alkaa käyttää Ramonesta ikään kuin heidän sukuniminään oli suorastaan nerokas veto.

Led Zeppelin

Pieni taustatarina tähän kohtaan: ajatus tähän bändien nimet -listaan tuli Panttilainaamo-tositelevisiosarjasta, jossa tuotiin myyntiin Led Zeppelinin levyjä. Ohjelmassa musiikkiasiantuntija kertoi tarinan yhtyeen nimen takana ja sehän herätti Listafriikin kiinnostuksen. Esimerkiksi näin niitä ideoita listoihin syntyy; sitä kun usein meiltä kysellään.

Led Zeppelin syntyi Lontoossa vuonna 1968, mutta muutamat bändin jäsenet olivat jo aiemmin esiintyneet yhdessä The Yardbirds -nimisessä kokoonpanossa. Kitaristi Jimmy Page halusi perustaa ”superbändin” yhtyekaveri Jeff Beckin sekä The Whon Keith Moonin ja John Entwistlen kanssa. Suunnitelmista ei kuitenkaan tullut mitään, vaikka rumpali Moon kävikin levyttämässä yhden kappaleen Led Zeppelinin jäsenten kanssa.

Vaikka bändien nimet syntyvät mitä erikoisimmilla tavoilla, niin harvoin kunnian saa toisen yhtyeen jäsen. Näin kuitenkin kävi, kun Keith Moon arveli vielä suunnitteilla olevan uuden yhtyeen putoavan kuin lyijyilmapallo, ”a supergroup would go down like a lead balloon”, joka brittiläisenä sanontana tarkoittaa täydellistä epäonnistumista.

Kariutuneiden suunnitelmien jälkeen The Yardbirds alkoi hakemaan uutta suuntaa ja nimeä, jolloin jäsenet muistivat Moonin heiton parin vuoden takaa. Ilmapallo päätettiin vaihtaa ilmalaivaksi, zeppelin, ja managerin ehdotuksesta lead sanasta napattiin kirjain pois, jotta nimi kuulostaisi paremmalta.

AC/DC

Veljekset Angus ja Malcolm Young perustivat yhtyeen Sydneyssä, Australiassa, vuonna 1973. Vaikka bändiin saatiin lisää jäseniä ja tyylikin oli löytynyt, oli nimi hakusessa.

Perustajaveljesten pikkusisko Margaret keksi bändille nimen ollessaan ompeluhommissa. Hänen silmänsä osuivat ompelukoneen AC/DC -merkintään, joka on lyhenne sanoista alternating current/direct current eli vaihtovirta/tasavirta. He olivat kaikki yhteistuumin sitä mieltä, että kyseinen kirjainyhdistelmä kuvaisi loistavasti yhtyeen raakaa energiaa ja villiä esiintymistä, joten nimi oli sillä selvä!

Margaretia käy muuten kiittäminen myös legendaarisesta koulupuku-asusta, sillä Angus Young oli kokeillut lukuisia eri vaihtoehtoja Hämähäkkimiehestä Zorroon ja gorillaan, mutta siskon erikoinen idea oli lopulta se, joka päätyi lavalle.

CMX

CMX sai alkunsa Torniossa pitkänäperjantaina vuonna 1985, kun vielä teini-ikäiset Aki Ville Yrjänä ja Pekka Kanniainen päättivät perustaa bändin. Sille tuli nimeksi Cloaca Maxima.

Tuo latinankielinen termi oli peräisin Helena Blavatskyn filosofis-teologisesta Hunnuton Isis -teoksesta, jossa kirjoittaja kutsuu uskontotieteilijä Max Mülleria vähemmän mairittelevasti väärien tietojen Cloaca Maximaksi. Se nimittäin tarkoittaa antiikin Rooman pääviemäriä. Myöhemmin yhtyeen nimi lyhennettiin CMX:ksi. Myös laulaja ja pääasiallinen sanoittaja Aki Ville muutti nimeään ja hänet tunnetaankin A. W. Yrjänänä.

Alkuperäistä nimeä on kunnioitettu muun muassa kahdella kokoelmalevyllä, joiden nimet ovat Cloaca Maxima ja Cloaca Maxima II.

Linkin Park

Linkin Park sai alkunsa ennen 90-luvun puoliväliä Los Angelesin lähellä sijaitsevassa Agoura Hillsin kaupungissa, kun koulukavarukset Mike Shinoda, Rob Bourdon ja Brad Nelson päättivät perustaa bändin. Kun koulu oli saatu päätökseen, tarttuivat he musiikkiuraan totisemmalla otteella ja yhtyeeseen hankittiin lisää jäseniä. Vuonna 1996 Xero-nimellä kulkenut bändi teki ensimmäisen demonsa, mutta alku oli takeltelua. Niin kuin tietysti valtaosalla bändeistä!

Vuonna 1999 alkoi tapahtua, kun Chester Bennington löydettiin laulajaksi ja nimi muutettiin Hybrid Theoryksi. Levy-yhtiö kuitenkin suositteli vielä kerran nimen vaihtamista; sillä haluttiin välttää sekaannukset brittiyhtye Hybridiin.

Ehdotus uudeksi nimeksi tuli Benningtonilta, joka ajoi päivittäin töihin santamonicalaisen Lincoln Parkin ohi. Muutkin innostuivat nimestä, mutta edessä oli vielä yksi ongelma: bändillä ei ollut varaa ostaa kalliiksi osoittautunutta lincolnpark.com -verkkotunnusta. Monikaan muu yhtye ei varmaan miettinyt domain-nimiä vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Mutta Linkin Park oli edellä aikaansa ja bändin jäsenet halusivat ehdottomasti ”.com” -loppuosan, joten nimeä jouduttiin vielä hieman muuttamaan.

Yhtyeen vanha nimi jäi elämään vuonna 2000 ilmestyneessä Hybrid Theory -albumissa, jolla Linkin Park räjäytti potin ja nousi huimaan kansainväliseen suosioon.

Lynyrd Skynyrd

Floridan Jacksonvillessä vuonna 1964 perustettu yhtye kävi läpi useita nimiä ennen täydellisen löytymistä. Lynyrd Skynyrd, kuten niin monet muutkin bändit, sai alkunsa kaveriporukan yhteisistä jammailuista. Koulukaverukset Ronnie Van Zant, Allen Collins, Gary Rossington, Larry Junstrom ja Bob Burns tekivät ennen läpimurtoa keikkoja paikallisesti nimellä The One Percent, mutta olivat lopen kyllästyneitä yleiseen nimestä johdettuun vitsiin, jonka mukaan heillä oli vain prosentin verran taitoa.

Niinpä alkoi uuden nimen etsiminen. Pojat olivat olleet kouluaikoina liikunnanopettaja Leonard Skinnerin silmätikkuina, sillä Skinner ei hyväksynyt porukan pitkiä hiuksia. Heidät lähetettiinkin Skinnerin toimesta usein rehtorin puhutteluun, mutta koulusta erottamisen uhallakaan hiuksista ei luovuttu. Oli kyse sitten kunnianosoituksesta tai piruilusta, niin bändi päätti omaksua nimekseen hieman muokatun version heitä piinanneen Skinnerin nimestä.

Myöhemmin – bändin suosion myötä ja nimen alkuperän tultua julki – Lynyrd Skynyrdin jäsenten ja Skinnerin välit paranivat ihan ystävyydeksi asti ja Skinner nähtiin jopa kuuluttajana yhdellä heidän keikoistaan.

Eppu Normaali

Eppu Normaali on suomalaisen rock-musiikin kulmakiviä ja se on kaikille niin tuttu nimi, että monet eivät varmaan ole pysähtyneet miettimään bändin nimen alkuperää. Vaikka nimi kuulostaa perisuomalaiselta, on sen alkuperä englannin kielessä. Päivänvalonsa Eppu Normaali näki Ylöjärvellä vuonna 1976 ja yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat veljekset Martti ja Mikko Syrjä, heidän serkkunsa Aku Syrjä sekä Juha Torvinen ja Mikko Saarela.

Saarela, bändin alkuaikojen basisti, ehdotti yhtyeelle omaksuttua nimeä jo siinä vaiheessa ennen kuin oli itse edes yhtyeessä mukana. Hän oli saanut idean vuonna 1974 ensi-iltansa saaneen Frankenstein Junior -elokuvan hahmosta, jonka nimi oli Abby Normal. Se kääntyi suomeksi muotoon Eppu Normaali.

Mötley Crüe

Vince Neil, Nikki Sixx, Mick Mars ja Tommy Lee perustivat vuonna 1981 bändin, jolle tietenkin piti löytää iskevä nimi. Los Angelesin Sunset Tripillä majailleet jäsenet tempaisivat nimen lopulta kuin täysin tuulesta ilman sen suurempaa tuskaa.

Mars kertoi uusille bändikavereilleen tarinaa entisestä yhtyeestään White Horsesta, jota oli joskus ohimennen kutsuttu sekalaisen näköiseksi sakiksi, ”motley looking crew”. Se herätti innostusta ja pienellä viilauksella se muuntui muotoon Motley Crue. Nimi oli löytynyt – muutamaksi minuutiksi. Sitten Neil iski silmänsä ympäri asuntoa lojuneisiin lukuisiin kaljapulloihin; heidän suosikkioluensa oli Löwenbräu. Saksalaisten umlauttien todettiin yhteistuumin tuovan juuri keksittyyn nimeen lisää särmää, joten pisteet iskettiin täysin mielivaltaisesti o- ja u-kirjainten päälle. Mötley Crüe ei siis tarkoita millään kielellä yhtään mitään.

🤷‍♀️ Tuleeko mieleesi muita hauskoja tarinoita siitä, miten bändien nimet ovat syntyneet? Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme!