Vammat uhkasivat uraa! 10 urheilijan uskomattomat comeback-tarinat

Ovatko nämä urheilijat tästä maailmasta?! Tässä tulee kymmenen urheilijan uskomattomat comeback-tarinat uraa uhanneiden vammojen jälkeen.

Mikäli lähtisimme esittelemään tässä kohtaa kaikki urheilun uskomattomat comeback-tarinat loukkaantumisten jälkeen, saisimme näiden mukaan valikoituneiden kymmenen urheilijan sijaan kirjoittaa listan vähintään sadasta urheilijasta.

Tällä listalla voisi siis ihan yhtä hyvin olla voimistelija Kerri Strug, joka johti nilkan nivelsiteiden repeämistä huolimatta Yhdysvallat naisten joukkuevoimistelun olympiakultaan, Bobby Baun, joka jalan murtumisen jälkeen ratkaisi NHL:ssä niin sanotun ”kuoleman ottelun” jatkoerässä ja johdatti joukkueensa lopulta vielä Stanley Cup -voittoon, tai NBA:ssa pelaava koripalloilija Paul George, joka palasi huipulle murrettuaan yhdessä ja samassa hetkessä sekä sääri- että pohjeluunsa.

Kenties me tulemmekin kertomaan heistä enemmän mahdollisen kakkososan muodossa, mutta nyt me keskitymme näiden seuraavien kymmenen uskomattoman urheilijan comeback-tarinaan uraa uhanneiden käsittämättömien ja karmaisevien loukkaantumisten ja/tai sairastumisten jälkeen.

Seuraavassa siis Listafriikki esittelee 10 urheilijan uskomattomat comeback-tarinat!

Lindsey Vonn

Alppihiihtäjä Lindsey Vonn päätti upean ja menestyksekkään uransa vuonna 2019. Ura päättyi loukkaantumisten sanelemana, sillä hän olisi edelleen halunnut jatkaa uraansa, mutta samalla tulevaisuus huoletti arkielämän osalta. Toisaalta Vonnin upea ura sai komean kruunun, kun hän sijoittui Ruotsissa käydyissä MM-kisoissa naisten syöksylaskussa kolmanneksi ja hänelle mitalin kävi ojentamassa alppilegenda Ingemar Stenmark, jonka voittoennätystä Vonn oli jahdannut.

Vonnin ura olisi voinut kuitenkin päättyä jo paljon ennemmin, sillä hän koki huippuvaarallisessa lajissaan useita todella vakavia loukkaantumisia, joihin kuuluivat murtunut nilkka, murtumia käsissä, aivotärähdyksiä, repeämiä polvien sivu- ja ristisiteissä sekä paljon muuta, unohtamatta sormen viiltänyttä samppanjapulloa. Näistä vammoista useat vaativat leikkaushoitoa ja häneltä jäi väliin useita arvokisoja, kuten vuoden 2014 olympialaiset Sotshissa. Lisäksi vuonna 2006, Torinon olympialaisissa, hänet jouduttiin kuljettamaan helikopterilla sairaalaan, kun hän laski ulos radalta, mutta siitä huolimatta hän oli vain paria päivää myöhemmin takaisin rinteessä.

Vaikka alppilajeissa nähdään paljon loukkaantumisia ja lajin ammattilaiset kykenevät palaamaan takaisin rinteisiin, on täysin käsittämätöntä, miten Vonn kykeni palaamaan nimenomaan huipulle kerta toisensa jälkeen. Paljon hänen uskomattomasta periksiantamattomuudestaan ja taistelutahdostaan kertookin se, että vuoden 2017 MM-kisoissa, ja Pyeongchangin olympialaisissa vuonna 2018, hän nousi lajissaan historian vanhimmaksi MM- ja olympiamitalistiksi naislaskijoiden osalta.

Jääkiekkoilija PK Subbanin kanssa naimisissa oleva ja hiljattain 36 vuotta täyttänyt Vonn voitti alppiurallaan 82 osakilpailua ja neljästi maailmancupin kokonaiskilpailun, kaksi MM-kultaa ja yhteensä kahdeksan MM-mitalia sekä yhden olympiakullan ja yhteensä kolme olympiamitalia.

Vonn on eittämättä esimerkillinen urheilija, eikä vain siksi, ettei hän koskaan antanut periksi, vaan myös sen takia, että hän osasi lopettaa omin ehdoin siinä vaiheessa, kun hän vielä kykenee elämään normaalia elämää rinteiden ulkopuolella.

Tiger Woods

Yhdysvaltalainen Tiger Woods on ollut jo vuosikymmenien ajan golfin huipulla, hän on yksi historian suurimmista golf-legendoista ja hän taistelee edelleen tänä päivänä kisavoitoista lajinsa absoluuttisella huipulla.

Aikanaan Woods oli kertakaikkisen ylivoimainen urheilija miesten golf-kiertueella, eikä häntä pystynyt pysäyttämään kukaan tai mikään, eivät edes loukkaantumiset. Kaksi viikkoa ennen vuoden 2008 avointa Yhdysvaltain mestaruusturnausta, US Openia, Woodsilla todettiin kaksi sääriluun rasitusmurtumaa, eikä siinä vielä kaikki – hän oli nimittäin pelannut edelliset kymmenen kuukautta nivelsiteen repeämä polvessaan. Luonnollisesti lääkärit sanoivat, ettei hänestä ole pelaamaan turnauksessa, mutta Woods oli eri mieltä: hän ei edes pohtinut itselleen niin tärkeän turnauksen väliin jättämistä, eikä hänellä ollut myöskään mielessä pelkkä turnaukseen osallistuminen, vaan voittaminen. Ja kuinka ollakaan, Woods voitti tuon US Openin uusintakierroksen jälkeen.

Juuri ennen 2010-luvulle siirtymistä, Woods oli poissa pelikentiltä viiden kuukauden ajan avio-ongelmien vuoksi. Hän vajosi piikkipaikalta maailmanlistan 58. sijalle vuoden 2011 loppuun mennessä, mutta sen jälkeen käynnistyi jälleen aiemmilta vuosilta tuttu dominointi. Maaliskuussa 2013 hän palasi takaisin maailmanlistan ykköseksi, pitäen piikkipaikan hallussaan seuraavan reippaan vuoden ajan.

Vaan seuraavana vuonna Woodsista ei enää ollut uhmaamaan loukkaantumisia. Ongelmia aiheutti erityisesti selkä, joka leikattiin vuosien 2014-17 välisenä aikana peräti neljä kertaa. Uran piti olla ohi, ja vaikka se ei olisi ollutkaan, ei hänen pitänyt missään nimessä olla kykeneväinen palaamaan enää golfin huipulle; myös tulokset osoittivat siihen suuntaan ja hän putosi miesten PGA-kiertueen maailmanlistalla sijalle 1 199. Mutta kuinka ollakaan, Woods itse oli eri mieltä menestysmahdollisuuksistaan, vaikka lopettaminen kävikin mielessä. Vuonna 2018 hänen uusi nousunsa käynnistyi oikein toden teolla ja sen jälkeen tämä piakkoin 45 vuotta täyttävä yhdysvaltalainen palasi takaisin turnausvoittajaksi, useampaan otteeseen, vaikka elokuussa 2019 hän kävi jälleen kerran puukon alla – tällä kertaa puhdistamassa rustovammaista polveaan.

Woods on eittämättä urheilija, joka siviilielämänsä törttöilyistä huolimatta on huikea esimerkki nimenomaan urheilijana siitä, miten kaikki – mukaan lukien ne uskomattomat comeback-tarinat – ovat mahdollisia ja hän toimii näiltä osin esimerkkinä edelleen, ammattilaisuran jatkuessa.

Santi Cazorla

Kuva: Marko Ollonqvist

Jalkapalloilija Santi Cazorla päätti vuonna 2008 lähteä hakemaan uudenlaisia haasteita uralleen, kun hän siirtyi kotimaastaan Espanjasta pelaamaan Britteinsaarille ja lontoolaisen Arsenalin paitaan. Hänestä tuli nopeasti yksi uuden seuransa avainpelaajista ja yksi Valioliigan parhaista keskikenttäpelaajista.

Marraskuussa 2015 Cazorla koki polvivamman, joka piti hänet sivussa pelikentiltä puolisen vuotta, mutta takaisin palatessaan hän oli oma entinen itsensä. Lokakuussa 2016 kaikki kuitenkin muuttui. Cazorla loukkasi akillesjänteensä Mestarien liigan ottelussa ja siitä käynnistyi sellainen painajainen, ettei paremmasta väliä. Kun fysikaalinen hoito ei tehonnut, joutui espanjalainen hakemaan apua leikkauspöydältä. Tuossa leikkauksessa hänen jalkaansa päätyi bakteeri, joka aiheutti sellaisen tulehduksen, että pahimmillaan Cazorla oli vaarassa menettää koko jalkansa. Ja tulihan jalkaan leikkauspöydällä myös toinen bakteeri.

Jalkaan tulleet tulehdukset söivät kymmenen senttiä hänen jalkansa jänteestä ja samaan aikaan luu muuttui ”veteläksi”. Cazorla itse kertoi, että luuta painaessa sormet menivät siitä lävitse. Lääkärit Lontoossa eivät antaneet Cazorlalle mitään toiveita paluusta jalkapallokentille. Hän päätti hakeutua hoitoon kotimaahansa Espanjaan ja siellä hänellä oli käytössään tiimi, joka jaksoi kaikesta huolimatta uskoa siihen, että paluu pelikentille olisi vielä mahdollinen.

Ja niinhän siinä kävi, että tämä pieni ja pippurinen espanjalaistaituri palasi takaisin virallisiin otteluihin 636 päivää kestäneen tauon, lukuisten leikkausten, ihosiirtojen ja kaiken muun jälkeen. Paluu tapahtui espanjalaisen Villarrealin paidassa, jossa hän aikanaan aloitti urheilu-uransa, siis ammattilaisena. Cazorla palasi huipulle, ollen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä yksi koko Espanjan pääsarjan, La Ligan, parhaista keskikenttäpelaajista. Erinomaiset otteet johtivat puolestaan paluuseen Espanjan maajoukkueeseen, mikä ikään kuin kruunasi tämän uskomattoman comeback-tarinan. Jos siis haluat hakea inspiraatiota urheilijasta, joka kykeni murskaamaan hänelle annetut todennäköisyydet, Santi Cazorla on eittämättä sellainen.

Nykyisin Cazorla pelaa qatarilaisessa Al Saddissa, johon hän siirtyi  aiemmin tänä vuonna, enemmän tai vähemmän jäähdyttelemään uraansa.

Clint Malarchuk

Jääkiekossa pelaajien luistimien terät ovat teräviä kuin veitsi. Tämän sai kokea karmivalla tavalla maalivahti Clint Malarchuk, joka pelasi maailman kovimpana jääkiekkosarjana yleisesti ottaen pidettävässä NHL:ssä vuodet 1981-1996. Hänen uransa ja ylipäätään elämä olisi voinut kuitenkin päättyä jo maaliskuisena iltana vuonna 1989, kun Malarchukin edustama Buffalo Sabres isännöi St. Louis Bluesia runkosarjaottelussa. Erään pelitilanteen aikana Sabresin Uwe Krupp ja Bluesin Steve Tuttle lensivät rajusti Malarchukin vartioimalle maalille. Tuossa rytäkässä Tuttlen luistin osui Malarchukia suoraan kaulaan sillä seurauksella, että kanadalaismaalivahdin ulompi kaulavaltimo ja osittain myös kaulalaskimo leikkautuivat auki.

Tilanne kaukalossa oli kaoottinen, sillä Malarchukin henki oli uhan alla. Fanit katsomossa pyörtyilivät, kaksi sai sydänkohtauksen ja osa pelaajista oksensi jäällä. Verta roiskusi ympäriinsä, Malarchuk menetti sitä kaiken kaikkiaan 1,5 litraa, ja todennäköisyydet alkoivat olla selviytymistä vastaan: ”Olin varma, että kuolen. Ainoa huolenaiheeni oli se, että pääsen pois jäältä, ettei televisiosta ottelua katsoneen äitini tarvitse nähdä, miten vuodan kuiviin jäällä ja kuolen”, Malarchuk kommentoi tuota pelottavaa hetkeä vuonna 2008 ESPN:lle, kun Florida Panthersin Richard Zednik oli joutunut Olli Jokisen luistimesta kaulaan tulleen viillon uhriksi; myös Zednik selvisi tilanteesta hengissä.

Nykyisin 59-vuotiaan Malarchukin käy kiittäminen siitä, että hän on edelleen hengissä Sabresin lääkärinä tuolloin toiminutta Jim Pizzutellia. Tämä Vietnamin sodassa lääkintämiehenä toiminut veteraani ryntäsi vauhdilla kaukaloon, hän oli Malarchukin luona vain 14 sekuntia onnettomuuden tapahtumisen jälkeen ja hän sai pysäytettyä verenvuodon siksi aikaa, että kaula saatiin ommeltua umpeen; mikäli Malarchukin sisempi kaulavaltimo olisi niin ikään auennut, hän tuskin olisi täällä enää tänä päivänä.

Tällaisen tapahtuman jälkeen voisi kuvitella, että urheilijalla on fyysisten vammojen lisäksi niin syvät henkiset arvet, ettei paluu kaukaloon ole ainakaan ihan heti mielessä, jos ylipäätään ollenkaan. Malarchuk kuitenkin tarttui niin sanotusti härkää sarvista kiinni: hän puhui lehdistölle seuraavana päivänä sairaalassa, sitä seuraavana päivänä hän kävi kävelemässä tapahtumapaikalla eli maalivahdin alueella, neljä päivää tapahtuneen jälkeen hän palasi takaisin jäälle, 300 tikin ”komistaessa” hänen kaulaansa, jossa oli kaiken kaikkiaan yli 15 senttimetrin kokoinen haava, ja kymmenen päivää tapahtuneen jälkeen hän pelasi NHL-ottelussa Quebec Nordiquesia vastaan: ”Jos putoaa hevosen selästä, sitä pitää nousta uudelleen satulaan”, Malarchuk on myöhemmin muistellut asiaa Bleacher Reportille.

19 vuotta tuon tapahtuneen jälkeen Malarchuk yritti riistää itseltään hengen, alkoholismista, posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja pakko-oireista kärsiessään, vaimonsa silmien edessä. Hän ampui itseään kiväärillä leuan kohdasta päähän, mutta selvisi myös tuosta. Kyseisen onnettomuuden jälkeen hän vietti seuraavat kuusi kuukautta kuntoutuksessa. Nykyisin Malarchukilla on kaikki hyvin ja hän on sittemmin kertonut henkilökohtaisten ongelmiensa johtuneen todennäköisesti San Diegon pelivuosina ”saamastaan” antipsykoottisesta lääkkeestä.

Serena Williams

Serena Williams on kaikkien aikojen paras naispelaaja – kenties jopa koko lajinsa kaikkien aikojen pelaaja – mitä tenniskentillä on koskaan nähty. Williams on voittanut urallaan huimat 73 naisten WTA-kiertueen turnausta, 23 Grand Slam -titteliä ja olympiakultaa. Hän on edelleen, 39 vuoden iässä, maailmanlistan sijalla kymmenen ja yksi kiertueen parhaista pelaajista. Hän nousi kaikkien aikojen eniten Grand Slam -mestaruuksia voittaneeksi pelaajaksi, kun hän kaatoi vuoden 2017 Australian avoimen tennisturnauksen finaalissa siskonsa Venus Williamsin.

Williamsin uskomattomat saavutukset ovat vielä käsittämättömämpiä, kun ottaa huomioon hänen loukkaantumishistoriansa – tämä kaiken nähnyt, kokenut ja voittanut yhdysvaltalaisurheilija, kun on kärsinyt enemmän tai vähemmän läpi koko pitkän uransa polvi- ja olkapääongelmista.

Kaikkein uskomattomin tarina osuu kuitenkin vuoden 2017 loppuun. Williams synnytti tuolloin ensimmäisen lapsensa, Olympian (kutsumanimi), ja hän oli menehtyä synnytykseen. Williamsilla todettiin ensiksi kesken synnytyksen keuhkoveritulppa ja synnytyksen jälkeen toinen keuhkoveritulppa. Hän kuitenkin selviytyi synnytyksestä sekä sen jälkeen ilmenneistä ongelmista hengissä, mutta joutui viettämään peräti kuusi viikkoa vuodepotilaana.

Koska Serena Williamsilla oli synnytyksen aikaan ikää 36 vuotta, mikä on jo itsessään paljon huippu-urheilijalle, tuskin kukaan uskoi hänen palaavan enää takaisin huipulle. Mutta mitä vielä – sen jälkeen hän on esiintynyt neljä kertaa Grand Slam -finaalissa ja tänä vuonna, elo- ja syyskuun vaihteessa, hän eteni US Openissa (Grand Slam -turnaus) semifinaaleihin saakka.

Mario Lemieux

Kaikkien aikojen parhaisiin jääkiekkoilijoihin lukeutuvalla Mario Lemieux’lla ja kaikkien aikojen parhaisiin suomalaiskiekkoilijoihin kuuluvalla Saku Koivulla on yksi yhteinen nimittäjä keskenään, pelipaikan ohella: he molemmat ovat selättäneet imusolmukesyövän ja palanneet sen jälkeen takaisin lajinsa absoluuttiselle huipulle eli NHL:ään. Syy sille, miksi Lemieux löytyy tältä Listafriikki.com:n listalta ja Koivua ei, liittyy siihen, että Lemieux kärsi isoilta osin koko ammattilaisuransa ajan (1984-2006) myös kroonisesta selkäongelmasta.

Lemieux oli jo nuorena urheilijana todellinen superlupaus, itse asiassa niin kova, että NHL-seura Montreal Canadiensin omistaja suunnitteli tämän kanadalaiskeskushyökkääjän junioriseuran ostamista vain saadakseen houkuteltua hänet luomaan NHL-uransa nimenomaan Montrealiin. Tämä ajatus jäi kuitenkin konkretisoitumatta käytännön tasolle ja Lemieux päätyi edustamaan koko NHL-uransa ajan yhtä ja samaa seuraa, Pittsburgh Penguinsia, jossa hänestä tuli kenties vielä parempi pelaaja kuin kukaan oli osannut odottaa.

Nykyisin Penguinsin omistava Lemieux ei kuitenkaan koskaan päässyt helpolla jääkiekkoilijana. Vuonna 1990 hänen selässään todettiin välilevypullistuma ja tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että hän kärsi harvinaisesta luutulehduksesta, joka usein rampauttaa uhrinsa: tuo tulehdus vahingoittaa nimenomaan selkärangasta löytyvää luustoa. Sairaudestaan huolimatta hän kykeni jatkamaan huipulla, yhtenä NHL:n parhaista pelaajista, joskin hän joutui viettää valtaosan kaudesta 1990-91 katsomon puolella.

Kausi 1993-94 käynnistyi Lemieux’n osalta huikealla tavalla ja hänellä oli mahdollisuus yltää Wayne Gretzkyn asettamiin ja rikkomattomina pidettyihin yhden kauden maali- ja piste-ennätyksiin. Tammikuussa 1994 hän kertoi kuitenkin shokeeraavan uutisen: hänellä oli todettu Hodgkinin lymfooma eli imusolmukkeissa oleva syöpä. Hän oli poissa kaukalosta kaksi kuukautta putkeen, ja kun hän palasi tositoimiin vierasottelussa verivihollisena tunnettua Philadelphia Flyersia vastaan, teki hän tehopisteet 1+1 ja sai niin sanotun standing ovationin Flyers-faneilta, mikä oli jotain täysin ainutlaatuista.

Kausien 1993-95 aikana Lemieux pelasi yhteensä vain 22 ottelua, saadessaan syöpähoitoja, ja kun siitä selvittiin, selkäongelmat pahenivat, vaativat leikkaushoitoa ja rajoittivat hänen pelaamistaan. Mutta aina, kun ”Super Mario” hyppäsi kaukaloon, oli hän kaikesta huolimatta se sama supertähti, joka hän oli aina ollut.

Keväällä 1997 Lemieux ilmoitti pelaajauransa päättymisestä ja osti konkurssin partaalla olleen Pittsburgh Penguinsin itselleen. Hän päätti palata takaisin kaukaloon kolmen eläkkeellä vietetyn kauden jälkeen vuonna 2000. Tässä kohtaa ”tavallinen kuolevainen” olisi ollut eittämättä jaloissa kaukalossa, mutta ei Lemieux: hän teki seuraavien neljän kauden aikana pelaamissaan 144 runkosarjaottelussa 70 maalia ja antoi 137 maaliin johtanutta syöttöä. Pudotuspeleissä hän pääsi pelaamaan paluukaudellaan 18 ottelun verran tehoin 6+11=17. Vuonna 2004-05 NHL oli työsulussa eli koko kausi jäi pelaamatta ja pelaamatta oli myös Lemieux. Hän palasi kaukaloon vielä kaudeksi 2005-06, pelaten 26 ottelua ja keräten niissä 22 tehopistettä.

Lemieux on siis eittämättä esimerkki siitä, miten käsittämättömiin suorituksiin urheilija voi kyetä valtavien vaikeuksien keskellä. Nykyisin 55-vuotias Lemieux pelasi NHL-urallaan yhteensä 915 runkosarjaottelua, tehden niissä 690 maalia ja 1 723 tehopistettä.

Peyton Manning

Kun puhutaan amerikkalaisen jalkapallon ja lajin eittämättä kovimman sarjan, NFL:n, kaikkien aikojen parhaista pelinrakentajista, vuonna 2015 uransa lopettanut Peyton Manning kuuluu eittämättä tähän keskusteluun. Vuosina 1998-2011 Indianapolis Coltsia ja 2012-16 Denver Broncosia edustanut yhdysvaltalainen voitti pelaajaurallaan kahdesti NFL:n mestaruuden Super Bowlin, käsittämättömän määrän henkilökohtaisia palkintoja ja rikkoi useita sarjan ennätyksiä.

Ennen kauden 2011 alkua, Manningin peliuran jatkuminen oli isosti uhan alla. Hänelle suoritettiin alaselän luudutusleikkaus, ja kun puhutaan eittämättä maailman fyysisimpiin lajeihin lukeutuvasta amerikkalaisesta jalkapallosta, ei ollut ihme, että lopettaminen oli niin sanotusti pöydällä; hän ei pystynyt leikkauksen jälkeen heittämään palloa kymmentä metriä pidemmälle. Manning ei kuitenkaan antanut periksi, vaan hän kävi läpi äärimmäisen rankan kuntoutusprosessin. Hän ei pelannut viimeisellä Colts-kaudellaan ainoatakaan ottelua ja hänen merkityksestään joukkueelleen kertoo se, että Colts voitti 16 pelaamastaan ottelusta ainoastaan kaksi.

Tämän jälkeen Manning jäi ilman jatkosopimustarjousta Coltsissa ja näin ollen hän oli vapaa etsimään itselleen uuden seuran. Denver Broncos päätti ottaa riskin ja tarjota kokonaisen vuoden sivussa olleelle 36-vuotiaalle konkarille sopimuksen. Monikaan ei uskonut, että Manningista olisi enää palaamaan takaisin vanhalle huipputasolleen. Alku Denverissä olikin hieman ailahtelevainen, mutta kuinka ollakaan, hän löysi nopeasti entisen tasonsa ja hänestä tuli todellinen supervahvistus Broncosille.

Manningin huikea comeback sai huipennuksensa hänen viimeisellä kaudellaan, kun Broncos voitti keväällä 2016 Super Bowlin. Manning ilmoitti tuon ottelun jälkeen siirtyvänsä eläkkeelle, joten hän poistui pelikentiltä takavasemmalle ollessaan vielä huipulla.

Mieletön tarina.

Ben Hogan

Ben Hogan pelasi golfia lajinsa huipulla, PGA-kiertueella, vuosien 1930-1971 välisen ajan. Hän voitti kaiken kaikkiaan 64 PGA Tourin kilpailua, mikä on edelleen tänä päivänä lajin historiassa neljänneksi eniten. Masters-turnausten voittoa, jotka ovat golfissa niitä kaikkein arvostetuimpia, hän juhli urallaan yhdeksän kertaa.

Vuonna 1949 Hogan oli uransa huipulla ja hän tuntui marssivan kilpailu toisensa perään voitosta voittoon tai vähintäänkin kärkisijoille. Hän oli sijoittunut juuri Phoenix Openissa toiseksi ja oli ajamassa turnauksesta kotiin. Ilma oli äärimmäisen sumuinen. Kesken matkan vastaan tuli linja-auto, joka oli lähtenyt ohittamaan edellä olevaa autoa ja ajoi siten vastaantulevien kaistalla. Kun vaimonsa kanssa matkassa ollut Hogan huomasi linja-auton, tuossa vaiheessa oli jo liian myöhäistä. Hän ajoi suoraan linja-auton keulaan, ja vaikka he molemmat selvisivät hengissä, jälki oli hurjaa. Hoganilla murtui kolarissa solisluu, useita kylkiluita, nilkka ja hänen lantion alueella oli todella paha murtuma. Lisäksi hänellä todettiin kasvo- ja silmävammoja sekä pehmytkudosvammoja vasemmassa jalassa.

Kun otetaan huomioon, millaista aikaa tuolloin elettiin, terveydenhuolto ja lääketiede olivat todella kaukana siitä, mitä ne ovat nykypäivänä. Kaiken järjen mukaan Hoganin ei olisi tullut enää ikinä pystyä pelaamaan golfia huipulla tai ylipäätään – etenkään, kun hän joutui odottamaan puolitoista tuntia ennen kuin ambulanssi ilmestyi onnettomuuspaikalle. Eikä siinä vielä kaikki: lääkärit pelkäsivät hänen menettävän liikuntakykynsä.

Hogania eivät kuitenkaan lääkäreiden näkemykset kiinnostaneet, vaan hän palasi itselleen niin rakkaan golfin pariin vuonna 1953 eli neljä vuotta onnettomuuden jälkeen. Eikä vain palannut, vaan hän nousi uudelleen huipulle, voittaen paluuvuotenaan kolme Masters-tason kilpailua; tuohon saavutukseen on yltänyt vain yksi muu pelaaja maailmassa, niin ikään tällä listalla oleva Tiger Woods.

Niki Lauda

Formula 1 -sarjaa kutsutaan ja on aina kutsuttu autourheilun kuninkuusluokaksi. Viime vuonna, 70 vuoden iässä, menehtynyt Niki Lauda voitti F1-urallaan kolme maailmanmestaruutta (1975, 1977, 1984) ja häntä pidetään yhtenä lajinsa suurimmista legendoista.

Lauda olisi saattanut kuitenkin olla Formula 1:ssä nelinkertainen maailmanmestari, sillä hän oli kaudella 1976 taistelemassa tiukasti toisesta perättäisestä tittelistään. Kauden kymmenes osakilpailu ajettiin Saksassa, Nürgburgringin radalla. Lauda oli viikkoa ennen kilpailua yrittänyt saada sarjan kuljettajat boikotoimaan kilpailua radan useiden turvallisuusongelmien vuoksi. Näihin turvallisuusongelmiin lukeutuivat muun muassa palomiesten ja paloturvallisuusvarusteiden puute ja/tai vajavaisuus. Muut kuljettajat eivät kuitenkaan tarttuneet kiinni Laudan ehdotukseen ja niinpä tuo kilpailu ajettiin täysin normaalisti.

Lauda ajoi kilpailun toisella kierroksella radalla olleeseen pieneen kuoppaan ja menetti autonsa hallinnan. Hän ajoi ulos radalta, kimposi seinästä takaisin radalle ja toinen auto osui Laudan autoon. Laudan auto syttyi liekkeihin ja hän jäi jumiin autonsa sisään, auton ollessa tulessa. Muun muassa valtaosa hänen kasvoistaan oli ehtinyt palaa ja hän oli hengittänyt myrkyllisiä kaasuja, jotka vahingoittivat hänen keuhkojaan ja vertaan, ennen kuin muut onnettomuuspaikalle pysähtyneet kuljettajat saivat revittyä hänet ulos palavasta autosta.

Kun Lauda vietiin sairaalahoitoon, hän vajosi sisäisen verenvuodon seurauksena koomaan. Seuraavat päivät olivat pelkkää selviytymistaistelua, mutta hän selvisi kuin selvisikin tästä karmaisevasta onnettomuudesta hengissä. Vaikka hänen palovammansa olivat todella pahoja, muun muassa hänen toinen korvansa oli palanut lähes kokonaan, hän palasi takaisin kilparadoille vain 43 päivää onnettomuuden jälkeen ajetussa Italian GP:ssä. Tuon onnettomuuden jälkeen Lauda voitti siis vielä kaksi maailmanmestaruutta, kunnes hän lopetti kilpauransa vuonna 1985.

Maailma oli menettää yhden huikean urheilijan aivan liian ennenaikaisesti, koska kukaan ei suostunut kuuntelemaan hänen näkemyksiään Nürgburgringin turvallisuudesta. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän teki todellisen comebackin pikatahdilla lajinsa huipulle.

Greg LeMond

Entinen maantiepyöräilijä Greg LeMond voitti upealla urallaan kolme kertaa pyöräilyn arvostetuimman kilpailun, Tour de Francen. Tämä tapahtui vuosina 1986, 1989 ja 1990. Hänen uransa ammattilaispyöräilijänä käynnistyi vuonna 1981 ja jatkui aina vuoteen 1994 saakka.

LeMondin tarina on kuitenkin kaukana tavallisesta, sillä hänen uralleen mahtui melkoinen määrä vastoinkäymisiä, eikä vain pyöräilyn parissa; itse asiassa ne kaikkein pahimmat koittivat nimenomaan siviilielämässä, ei ammattilaisurheilun parissa, vaikka hän onnistuikin murtamaan ranteensa kahdessa perättäisessä kisassa. LeMond nimittäin joutui huippu-uransa aikana ottamaan kehoonsa hieman ylimääräistä tavaraa.

Vuonna 1987 LeMond oli valmis puolustamaan edellisen vuoden Tour de France -voittoaan menestyksekkäästi. Hän oli murtanut ranteensa pyöräillessään, mutta sen ei pitänyt estää osallistumista Ranskan ympäriajoon. Viikkoa ennen kuin LeMondin oli määrä matkata Eurooppaan valmistautumaan kisaan, hän joutui vakavaan onnettomuuteen. Hän lähti metsästämään kalkkunoita setänsä Rodney Barberin ja lankonsa Patrick Bladesin kanssa tilalle, jonka hän omisti yhdessä isänsä kanssa. Kolmikko oli hajaantunut erilleen. Blades kuuli takaa ääntä ja hän päätti ampua takanaan olleen puskan läpi. Tuo ääni tuli kalkkunan sijaan LeMondista, jonka selkäpuolelle ja oikeaan kylkeen päätyi noin 60 haulta.

LeMondin vammat uhkasivat hänen henkeään, mutta kolmikon onneksi välittömässä läheisyydessä oli poliisihelikopteri, joka kiidätti hänet sairaalaan. Hänet vietiin suoraan leikkaussaliin, sillä hän kärsi ilmarinnasta ja oli menettänyt kaksi kolmasosaa verestään; lääkärin mukaan hän oli ollut noin 20 minuutin päässä kuolemasta eli ilman tuota helikopteria hän olisi suurella todennäköisyydellä menehtynyt. Ongelmat eivät kuitenkaan jääneet siihen, vaan hän joutui uuteen leikkaukseen. LeMond pelkäsi, että hänen tallinsa potkisi hänet pihalle, mikäli he olisivat tienneet asian oikean laidan, joten hän pyysi leikkaavaa lääkäriä poistamaan samalla myös umpilisäkkeensä, mikä kävi selityksestä leikkaukselle.

Kaiken kokemansa jälkeen LeMond yritti paluuta vuonna 1988. Hän harjoitteli liian kovaa ja joutui jälleen leikkauspöydälle. Toinen perättäinen kausi jäi väliin. Kun hän vihdoin kykeni palaamaan kilpailujen pariin, edelleen noin 35 haulikon haulta kehossaan, selvisi hänelle, että hänen tallissaan käytettiin dopingia. Niinpä hän lähti riitaisasti eri teille hollantilaistalli PDM:n kanssa, liittyen belgialaiseen ADR-talliin.

LeMond kykeni palaamaan Ranskan ympäriajoon vihdoin kaudella 1989. Kukaan ei odottanut häneltä mitään ja myös miehen itsensä tavoitteena oli ainoastaan Top 20:een yltäminen, mikä sekin oli kova tavoite. Hän oli päättänyt lopettaa uransa kyseisen vuoden ympäriajoon, mutta kaikkien jättimäiseksi yllätykseksi, hän voitti koko kilpailun. Näin ollen ura jatkui ja hän juhli myös seuraavana vuonna Tour de Francen voittoa.

Jos siis haetaan ehkä kaikkien aikojen käsittämättömintä urheilijan comebackia, LeMond on ehdottoman vahva ehdokas tuon tittelin haltijaksi.

🤷‍♂️ Kerro kommenttikentässä ⬇️ ⬇️  tai somekanavissamme, mitä mieltä sinä olet näistä uskomattomista tarinoista? Nouseeko sinulla joku ylitse muiden?