10 urheilijoiden hölmöintä loukkaantumista

Loukkaantumiset ja onnettomuudet eivät ole mikään naurun aihe. Toisaalta näiden urheilijoiden vammat saattavat puistatuksen lisäksi hieman hymyilyttää.

Ei siksi, että tuli kipeää, vaan siksi, että loukkaantumiseen johtaneet tilanteet ovat olleet kovin absurdeja. Monesti ne ovat urheilijoiden omaa hölmöyttä ja toisinaan täysiä vahinkoja.

Listafriikki löysi tälle listalle myös suomalaisväriä, arvaatko kuka ja mistä syystä?

Brian Anderson

Mistä tiedät, että silitysrauta on kuuma? Ehkä siinä on merkkivalo? Tai sitten kokeilet kädellä lämpötilaa raudan lähellä?

Vuosituhannen vaihteessa baseball-seura Arizona Diamondbacksissa syöttäjänä toimineella Brian Andersonilla oli aivan omanlaisensa tapa testata kuumuutta. Hän oli alkamassa silittämään, otti raudan käteensä ja piti sitä kasvojensa lähellä kokeillakseen onko se lämmin. Samalla hetkellä mies päätti vilkaista televisiota ja painoi epähuomiossa poskensa suoraan tulikuumaan rautaan, palovamman arvoisesti.

Silitysrautatapaus ei ollut mikään yksittäinen välikohtaus Andersonin uralla. Kerran hän missasi pelin alun, koska hänen kyynärpäänsä oli kankea. Mies oli ollut ostosreissulla Beverly Hillsissä ja pitänyt kättään liian kauan suorana taksin takapenkin selkänojalla. Lisäksi hän on kärsinyt peukalovammasta yrittäessään vetää jumittunutta suutinta hajuvesipullosta. 

Andersonin kanssa ei ole ollut tylsiä hetkiä, sillä vaikka nämä seuraavat eivät ole loukkaantumisia, on ne silti pakko mainita. Erääseen harjoituspeliin matkustettuaan mies oli unohtanut ottaa mukaan piikkarit ja räpylän, joten joutui kiireesti käydä ostamassa lähimmästä Walmart-tavaratalosta korvaavat välineet. Eräällä pelireissulla Cincinnatissa Anderson oli lukinnut itsensä ulos hotellihuoneestaan. Kävellessään unissaan. Alasti.

Rio Ferdinand 

Reilu parikymppinen Rio Ferdinand pelasi 2000-luvun alussa muutaman vuoden Leeds Unitedissa. Leedsin jälkeen Ferdinand siirtyi Manchester Unitediin, jossa pelasi 12 kautta. Hän oli myös Englannin maajoukkueen luottopelaaja kolmella eri vuosikymmenellä.

Erityisesti Leedsin aikaan Ferdinand pelasi PlayStationia aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Välillä vapaa-aikaa oli liikaakin, sillä mies onnistui loukkaantumaan videopelin tuoksinnassa

Pro Evolution Soccer -peli voi kuumentaa tunteita, mutta Ferdinandin loukkaantuminen johtui siitä, hän oli lepuuttanut jalkaansa liian kauan pöydällä. Tuntikausien PES:in hakkaamisen seurauksena samassa asennossa olleesta polvesta oli venähtänyt jänne. Pelit ruudun ääressä kuitenkin jatkuivat, sillä jalkapallokentälle miehellä ei heti ollut asiaa.

Sammy Sosa

Suurimman osan baseball-ammattilaisurastaan Sammy Sosa pelasi Chicago Cubsissa. Hänet tunnetaan yhtenä lajin legendoista, vaikka steroidikohut ja viime aikaiset kuvat ihonvärin muuttumisesta ovatkin vieneet huomiota hienolta ja menestyksekkäältä uralta.

Sosa muistetaan myös vuonna 2004 sattuneesta loukkaantumisesta. Hän oli aivastanut muutaman kerran todella voimakkaasti, minkä seurauksena hän loukkasi selkänsä pahasti ja joutui jättämään juuri alkavan pelin väliin.

Sosa on itse sanonut, että olisi loukkaantunut mieluummin vaikka seinään törmäämällä tai joutumalla tappeluun kuin venäyttämällä selkänsä aivastuksen seurauksena, mutta minkäs asialle mahtoi.

Lindsey Vonn

Kun alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut olivat käynnissä Ranskan Val d’Isèressä helmikuussa 2009, oli Yhdysvaltojen Lindsey Vonnilla kultaa jo syöksylaskusta ja supersuurpujottelusta. Kahden voiton myötä noista kisoista tuli Vonnin arvokisahistorian menestyksekkäimmät, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla.

Vonn oli juhlimassa jälkimmäistä voittoaan suksivalmistajansa järjestämässä tilaisuudessa, jossa luonnollisesti oli kuplivaa tarjolla. Vonn ei kuitenkaan saanut pulloa auki, koska korkki oli hajonnut. Joku avulias henkilö sai neronleimauksen ja päätti käyttää suksea apuna vetääkseen korkin jämät pullosta. Älä kysy miten.

Sanomattakin lienee selvää, että pullo hajosi, mitä Vonn ei kuitenkaan huomannut. Hän tarttui pulloon samppanjan kuohutessa ulos ja rikkinäinen lasi viilsi käden auki ja katkaisi jänteen peukalosta. Joukkueen lääkäri tikkasi haavan umpeen ensiapuna, mutta seuraavana päivänä Vonn joutui leikkauspöydälle. Häneltä jäi suurpujottelu väliin ja epäonnistunut pujottelulasku vei mahdollisuudet myös alppiyhdistetyssä menestymiseen.

Chris Coghlan

Mikä on sen perinteisempi tapa juhlia suurta voittoa, kuin lyödä kakku kaverin naamaan? Kaikilla on hauskaa…

Erityisesti baseballissa tapana on ollut tehdä partavaahdosta piirakka; ilmeisesti se on helpompi toteuttaa kuin kermakakku ja ehkä nopeampi siivota. Kesällä 2010 Florida Marlinsissa toista kauttaan pelannut Chris Coghlan halusi myös kokeilla siipiään juhlinnassa, joten hän läiskäisi vaahtopiirakan joukkuekaverinsa, ja pelin voitokkaasti ratkaisseen, Wes Helmsin naamaan. 

Coghlan yllätti Helmsin kesken tv-haastattelun ja hyppäsi tämän kimppuun vähän liian innokkaasti. Hänen polvestaan repesi nivelkierukka, joka täytyi leikata pikimmiten, mikä taas johti Coghlanin osalta kauden päättymiseen.

Darius Vassell

Aston Villassa pelanneella Darius Vassellilla oli vuonna 2003 kivulias ongelma. Jalkapalloilijalle oli muodostunut rakko isovarpaan kynnen alle. Tuon tason seurojen pelaajilla on varmasti terveydenhoitohenkilökuntaa käytettävissään vuorokauden ympäri, mutta Vassell päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän ei myöskään halunnut joutua katsomoon seuraamaan pelejä.

Miten itse lähtisit ratkaisemaan tuollaista rakko-ongelmaa? Ensimmäisenä voisi tulla mieleen neula… Mutta ei Vassellilla. Poistaakseen rakon aiheuttamaa painetta mies tarttui sähköporaan ja porasi kynteensä reiän. Tilanne ei siitä mitenkään parantunut; päin vastoin. Vassell sai omatoimisen operoinnin seurauksena verenmyrkytyksen ja koko kynsi jouduttiin poistamaan. Itseaiheutetun vamman seurauksena mies joutui sivuun useammastakin ottelusta.

Adam Eaton 

Syöttäjänä baseball-seura San Diego Padresissa pelannut Adam Eaton halusi rentoutua ennen seuraavan päivän peliä kesällä 2001. Mies oli ostanut uuden DVD:n kaupasta ja kotona häntä oli vastassa se sama ongelma kuin kaikilla meillä, jotka olemme yrittäneet saada uutta pakettia auki. Muovi on jotenkin yliluonnollisesti kiedottu ja liimattu kotelon päälle, joten monesti avaamiseen tarvii jotain kättä pidempää. 

Eaton valitsi aseekseen terävän vihannesveitsen, mitä hän on itse jälkeenpäin kutsunut ”luupäiseksi ratkaisuksi”. Muovi toki aukesi veitsellä, mutta samalla se lipsahti vikasuuntaan, ja Eaton joutui sairaalaan puukotettuaan itseään vatsaan. Seuraava peli jäi väliin, mutta ehkä hänellä oli aikaa katsoa elokuvaa.

Paulo da Cruz Diogo

Paulo Diogo, nyt jo aktiiviuransa lopettanut sveitsiläinen jalkapalloilija aloitti ammattilaisena vuonna 1994, mutta parhaiten hänet tunnetaan urheilumaailmassa hieman surkuhupaisesta syystä. 

Vuonna 2004, pelatessaan Sveitsin pääsarjaan kuuluvassa geneveläisessä Servette FC:ssä, hän syötti voittomaalin erään ottelun loppuhetkillä. Diogo hullaantui maalista aivan täysin ja päätti kiivetä kentän ja katsomon erottaneelle aidalle juhliakseen voittoa yleisön kanssa. 

Hiljattain naimisiin mennyt Diogo ei ollut kiivetessään huomannut, että hänen vihkisormuksensa oli jäänyt kiinni aitaan, ja kun mies hyppäsi alas, repeytyi hänen vasen nimettömänsä irti. Kun Diogo huusi tuskissaan ja kentän toimihenkilöt etsivät kuumeisesti irronnutta sormea, juoksi erotuomari paikalle keltaisen kortin kanssa; mies sai varoituksen pelin viivyttämisestä. Sairaalassa nimettömän riekaleet yritettiin liittää takaisin paikalleen, mutta valitettavasti lääkärit joutuivat amputoimaan loputkin sormesta. 

Milan Rapaic

Milan Rapaic, kroatialainen jalkapalloilija, aloitti ammattilaisuransa kotimaisessa Hadjuk Splitissa. 90-luvun alku oli seuralle hienoa, mutta samalla epävarmaa aikaa. Kaudella 1991-1992 Kroatiassa ei pelattu yhtään ottelua syksyllä, sillä Jugoslavian sota oli alkamassa. Hadjuk Split matkusti kuitenkin muualle harjoitus- ja ystävällisyysotteluihin, mikä tiesi paljon lentämistä.

Milan Rapaic ei nuorena pelaajana ilmeisesti ollut vielä tottunut lentokenttien käytäntöihin, ja onnistui sähläämään niin totaalisesti, että tuikkasi nousukortillaan silmäänsä. 

Sohaisu oli yllättävän voimakas, sillä Rapaic joutui loukkaantumisen takia jäämään pois avausottelusta, kun kausi vihdoin pääsi alkamaan.

Jari Litmanen

Arvasitko, että Litti on listalla?

Kuningas, Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija, Jari Litmanen. Litti kärsi uransa aikana useista ikävistä vammoista, eikä loukkaantumiskierre tuntunut jossain vaiheessa katkeavan ollenkaan.

Surkuhupaisaksi touhu meni viimeistään silloin, kun Litmanen pelasi Malmössä vuonna 2006. Joukkue piti ottelun jälkeen palaveria, jossa seuran urheilutoiminnanjohtaja Hasse Borg avasi limsapullon periruotsalaiseen tyyliin nuuskapurkilla, milläs muullakaan.

Korkki pongahti vauhdilla Borgin lennokkaan avaustekniikan ansiosta ja lensi suoraan Litmasen silmään. Litti joutui olemaan peleistä sivussa useiden viikkojen ajan. Toivuttuaan silmävammasta hän kompuroi kotona rappusissa hakiessaan pienelle Caro-pojalleen maitoa, ja kärsi kaatumisen seurauksena pahoista niska- ja selkäkivuista.

💁‍♀️ Onko sinulle sattunut joskus kummallisia tai hölmöjä loukkaantumisia? Niiden ei tarvi olla urheiluvammoja… Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme kuka oli tämän listan pahin tunari.