10 ihastuttavan kummallista patenttihakemusta

Parhaat keksinnöt syntyvät usein tarpeesta. Sitä ei voi täydestä sydämestä sanoa näistä ideoista, joille useimmille on haettu, ja mikä pahinta, myönnetty patentti.

Listafriikki keräsi patenttien valloittavasta maailmasta kymmenen välinettä, joita voisi kutsua monella eri adjektiivilla, mutta sanotaan niitä vaikka mielenkiintoisiksi. Nerouden ja hulluuden raja on todellakin häilyvä. 

Ehkä näiden keksintöjen käytännöllisyydestä ja järkevyydestä kertoo jotain se, että kauppojen hyllyille ne eivät tietään ole löytäneet. Vaikka jostain ihmeen syystä Yhdysvaltain patenttivirasto on vihreää valoa näyttänytkin.

Nokian värisevä tatuointi

Suomi mainittu! Vaikka puhelin olisi värinähälytyksellä, ei sitä aina tunne taskussa tai laukun pohjalla. Nokia on keksinyt ongelmaan ratkaisun, kun se haki vuonna 2012 patenttia magneettiselle tatuoinnille.

Ideana on, että puhelimen omistaja hankkii itselleen ferromagneettisesta jauheesta valmistetun tatuoinnin, joka reagoi puhelimen lähettämään elektromagneettiseen kenttään. Kun muste havaitsee saapuvan puhelun, viestin tai muun ilmoituksen, alkaa se väristä. 

Tatuointi on mahdollista ottaa minkä muotoisena tahansa ja käyttäjä voi säätää värinän tuntumaan erilaiselta kullekkin soittajalle. Jos ei halua sitoutua loppuelämän kestävään värinään, on tatuoinnista mahdollista hankkia kevyempikin versio: magneettinen tarra, jonka voi liimata vaikka ranteeseen.

Ainakaan vielä kyseinen tekniikka ei ole Listafriikin tietojen mukaan tullut markkinoille. Liekö niin, että älykellot on todettu huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi?

Turvasuutelua

Suutelusuojassa on ohut kalvo, jota pidetään kasvojen edessä lyhyen tikun päässä. Oikein käytettynä se peittää posket, leuan ja, mikä tärkeintä, suun.

Suojan keksijä Deloris Wood kirjoitti vuonna 1991 jättämässään patenttihakemuksessa olleensa huolestunut kasvavasta AIDS-epidemiasta ja uskoi suutelusuojan olevan hyvä ensimmäinen askel turvaseksin merkityksen oppimiseen. Lisäksi sillä voitaisiin estää huuliherpeksen leviäminen. 

Wood näki suojansa olevan näppärä apuväline myös niihin kulttuureihin, joissa poskisuudelmat ovat yleisiä. Hän oli jopa kehittänyt pidemmälle viedyn version, jossa muovisuoja on venyvä, jolloin kielisuudelmatkin onnistuvat turvallisesti.

Yhtenä bonuksena Wood mainitsee pienet suojat, joita lapset voivat käyttää leluilla leikkiessään. Suutelusuoja on käytännöllinen väline myös poliitikoille, jotka voivat sitä käyttämällä pussailla kannattajiensa vauvoja ilman huolta vaarallisista viruksista.

Woodin mukaan suoja on miellyttävä ja kätevä käyttää. Vaikka patentti myönnettiin, ei suutelusuoja koskaan päätynyt kauppojen hyllyille. Jännä juttu!

Maski estämään syömistä

Ylipaino on kansanterveydellinen ongelma, jota vastaan on vuosikymmeniä yritetty taistella erinäisin keinoin. On olemassa hyviä ja toimivia ratkaisuja, ja sitten on Lucy Barmbyn vuonna 1980 kehittämä syömisen estävä maski.

Barmby oli ottanut keksinnölleen kohderyhmäksi kotiäidit, jotka ”joutuvat monta kertaa päivässä tekemään lihottavia ruokia, kuten piirakoita ja muita leivonnaisia”. Hänen mukaansa valmistusvaiheessa on suuri riski jatkuvaan naposteluun, joskin hän myöntää, että ruoan maistelu on tärkeä osa onnistunutta ateriaa.

Ratkaisuksi ongelmaan Barmby kehitti remmeillä pään ympärille kiinnitettävän maskin, jonka oli tarkoitus estää ruoanlaittovaiheessa tapahtuvaa ylensyöntiä. Hänen mukaansa maski oli myös oiva tapa tupakoinnin lopettamisesta haaveileville. Puhumista tai hengittämisestä verkkomainen maski ei kuitenkaan hankaloittanut.

Listafriikille ei tule tästä kapistuksesta mieleen mitään muuta kuin Hannibal Lecter.

Mekaaninen yläfemma

Tämä neronleimaus on luotu varta vasten niille, jotka katsovat urheilua yksin televisiosta.

Huippusuorituksen jälkeen olisi niin mukava läpsäistä ylävitoset kaverin kanssa, mutta mikäs neuvoksi, jos istuu yksin sohvalla. Apuun riensi Albert Cohen, joka vuonna 1993 patentoi mekaanisen käden nimenomaan ylävitosta varten.

Cohen oli miettinyt kaiken valmiiksi, sillä patterikäyttöisen käden pystyi ohjelmoimaan tunnistamaan televisiosta kuuluvia hurrauksia tai esimerkiksi jonkun tietyn urheilijan äänen. Näin se olisi aina valmiina, kun juhlinta tulee ajankohtaiseksi. Kumista valmistetun käden sai tietenkin puettua oman joukkueen väreihin tai fanituksen voi viedä vieläkin pidemmälle tilaamalla suosikkipelaajan tai -urheilijan oikeasta kädestä tehdyn jäljennöksen. 

Kuka haluaa tällaisen sohvapöydälle?

Hamsteriliivi

Brice Belislen mielestä oli täysin epäreilua, että vain koiran omistajat voivat ulkoiluttaa ja esitellä lemmikkejään. Niinpä hän päätti tehdä asialle jotain!

Vuonna 1999 myönnetyssä patentissa on kyse liivistä tai paidasta, jossa kulkee putkimainen rakenne kantajan kehon ympäri. Putken ulko-osa on läpinäkyvä, joten sen sisällä juoksenteleva eläin on kaikkien nähtävillä. Taskujen kautta omistaja pääsee ruokkimaan ja silittämään lemmikiään, ja omaan lokeroonsa valuvat myös nestemäiset jätteet, jotka on huuhdeltavan materiaalin ansiosta helppo siivota pois.

Putkiin mahtuu mikä tahansa pieni eläin: Hiiren kanssa neuvottelemaan pankkilainasta? Hamsteri mukaan ruokaostoksille? Gerbiili taskussa aamulenkille? Kaikki onnistuu! Belisle heitti ilmoille myös mahdollisuuden lemmikkihyönteisten kanssa ulkoilusta.

Talutussysteemi käärmeelle

Jatketaan lemmikkiteemalla. Vaikka edellinen putkiliivi toimii monille pienille eläimille, voi oma lemmikkikäärme olla liian iso luikertelemaan sen käytävillä.

Käärmeille eivät myöskään sopineet esimerkiksi koirien tai kissojen kaulapannat tai valjaat, koska ne on suunniteltu eläimille, joilla on jalat. Donald Boys halusi kuitenkin viedä matelijansa ulos kävelylle, joten hän kehitti aivan uudenlaiset valjaat juuri tähän tarkoitukseen.

Boys perusteli vuonna 2001 patentoitua keksintöään sillä, että kaikille matelijoille tekee hyvää saada aina silloin tällöin auringonvaloa, eikä vain makoilla terraariossa keinotekoisen lämpölampun alla. Ulkona on kuitenkin se vaara, että käärme saattaa päästä livahtamaan pakoon.

Boysin kehittämä panta oli säädettävissä, sillä käärme voi olla hyvinkin erikokoinen riippuen siitä, koska se on viimeksi syönyt. Hänen omien, laajojen tutkimustensa mukaan panta ei millään muotoa estänyt käärmeen luonnollista liikettä, joten sekä taluttaja että talutettava pystyivät molemmat nauttimaan yhteisestä ulkoiluhetkestä.

Niskahierontalaite

Miksi mennä hierojalle tai istua kotona hierovassa nojatuolissa, kun lihasjumeja helpottavan kokemuksen voi saada muita asioita hoitaessaan?

Varmaan jotenkin näin on Brent Gunnonin aivoriihi edennyt, kun hän suunnitteli vuonna 2001 patentoitua, puistattavaa hierontavälinettä.

Toimintamalli on yksinkertainen: Toiseen kenkään laitetaan pumppu, josta nousevat putket yhdistyvät niskaan kiinnitettyyn, hierovaan käteen. Jokaisella askeleella pumppu lähettää ilmavirran tekokäteen, joka sitten suorittaa puristavan liikkeen kipeille niskoille. Notkeat sormet on tehty iholle miellyttävältä tuntuvasta materiaalista, jotta kokemus olisi kaikin puolin rauhoittava. 

Joten jos näet jonkun kävelevän irtonainen käsi niskassaan, niin älä säikähdä: Hän ehkä juuri vastaanottaa elämänsä parasta niskahierontaa. 

Vaikea sanoa, onko tämä vuosisadan paras vai pahin keksintö.

Lehtiä keräävät housut

Mikä on syksyn ärsyttävin pihatyö? Monen mielestä se on varmastikin lehtien haravointi. Käsivarret ja selkä huutavat hoosiannaa ja kämmenet ovat käsineistä huolimatta rakoilla. Kidutukseen on kuitenkin olemassa vaihtoehtoinen ratkaisu.

Tämän idean keksijän, Paul Kinnierin, mukaan ongelmana ei suinkaan ole puista tippuvat lehdet, vaan työväline: harava. Niinpä Kinnier kehitti lehtien keräämiseen tarkoitetun laitteen, joka ”mukailee kehon luonnollista liikettä”. 

Lehtihousut ovat kaksi tavallisten housujen päälle vedettävää joustavaa putkea, joiden välissä on verkko. Kun henkilö kävelee kyseiset housut jalassaan pihamaalla, kasaantuvat lehdet verkkoon ja ne on helppo muutamalla kierroksella kerätä kasaan. Lehtihousut eivät ole vain mukavat käyttää, mutta Kinnierin mukaan ne myös lisäävät tehokkuutta. Lehtien keräämiseen ei enää tarvita kömpelöitä työkaluja, vaan homma sujuu vaikka samalla, kun puhuu puhelimessa ja kävelee nurmikolla ympyrää. Kävely on toki kummallista vaappumista, mutta hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

Tuki otsan lepuutusta varten

Onko tämä oikeasti jotain sellaista, jota miehet kaipaavat yleisissä vessoissa? Aika vahva humalatila saa olla päällä, että pisuaaria käyttäessä on pakottava tarve painaa otsansa seinää vasten.

Tai korjatkaa, jos olen väärässä.

Eric Page oli ilmeisesti törmännyt kyseiseen ongelmaan, sillä hän kehitti 2000-luvun alussa pehmeän tuen, johon on mukava nojata otsallaan helpotuksen hetkellä. Seinään kiinnitettävä tuki oli suunniteltu niin, että sen korkeus on säädeltävissä ja hygieniaakaan ei oltu unohdettu, sillä tuen päälle oli mahdollista vetää kertakäyttöinen suojapaperi. Page oli lisäksi sitä mieltä, että tuki toimisi myös kotona suihkussa tarjoten levollisen peseytymishetken.

Page hehkutti keksintönsä olevan pelastus niille, joille seisominen virtsaamisen ajan tuntuu ylitsepääsemättömältä ja joiden ainut vaihtoehto on ollut lepuuttaa otsaansa vasten kovaa ja likaista vessan seinää. 

Synnytyslinko

Tämän patentin koko nimi on: ”Laite synnyttämisen helpottamiseen keskipakoisvoiman avulla”. 

Tämän, vuonna 1965 patentin saaneen, välineen oli tarkoitus lievittää synnyttävän naisen stressiä. Varmasti! Koska mikäs olisikaan sen rauhoittavampaa kuin olla köytettynä pyörivään linkoon samalla, kun yrittää saattaa uutta elämää maailmaan.

George ja Charlotte Bronsky, jotka olivat tämän kauhistuksen takana, perustelivat keksintönsä tarpeellisuutta näinkin ”viehättävin” sanakääntein: ”Jos naisella on hyväkuntoiset lihakset ja hänen ponnistuskykynsä on riittävä, kuten yleensä primitiivisillä kansoilla on, onnistuu synnyttäminen helposti ja nopeasti. Toisin on sivistyneillä naisilla, joiden lihasvoima ei ole tarpeeksi kehittynyt synnytykseen.”. Keskipakoisvoiman on tarkoitus auttaa saamaan lapsi ulos. 

Tässä on varmasti hurja määrä tieteellistä tutkimusta ja näyttöä taustalla. Ei liene yllätys, että patentin myöntämisestä huolimatta synnytyslinko ei ole päätynyt laajaan käyttöön.

💁‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, onko joku näistä keksinnöistä sellainen, mikä ei ole tullut mieleesi, mutta tajuat nyt kipeästi tarvitsevasi.