Yhteiskunta

Todistajansuojelu on salaisista salaisinta: Minkälainen tämä Suomessakin toimiva ohjelma oikeasti on?

Julkaistu

Nyt on vuorossa muhkea tietopaketti todistajansuojeluohjelmasta, joka on käytössä myös Suomessa.

Todistajansuojeluohjelma on useimmille meistä tuttu vain amerikkalaisista elokuvista, mutta sellainen on olemassa myös Suomessa.

Pähkinänkuoressa todistajansuojeluohjelma tarkoittaa sitä, että todistajalle, jonka hengen tai terveyden tiedetään olevan vaarassa, tarjotaan uusi henkilöllisyys, uusi asuinpaikka ja konkreettista suojelua niin kauan kuin tarve vaatii.

Listafriikki vie lukijansa nyt hieman syvällisemmin todistajansuojelun (ulkoapäin katsottuna) kiehtovaan maailmaan. Suomessa tämä on varsin uusi juttu, eikä siitä ole julkistettu paljon tietoa. Ja hyvästä syystä.

Kotimaan lisäksi tutustumme Yhdysvaltojen todistajansuojeluohjelmaan, josta sen perustaja Gerald Shur on aikoinaan kirjoittanut kirjan WITSEC: Inside the Federal Witness Protection Program, ja suurin osa tiedoista perustuu juuri tähän lähteeseen.

Mainittakoon vielä se, että valtaosa kaikista todistajista, myös murhaoikeudenkäynneissä, saa tehdä kansalaisvelvollisuutensa rauhassa ja pelkoa tuntematta. Todistajansuojeluohjelma on siis erittäin harvinainen ja viimeinen keino, johon turvaudutaan erityisissä tapauksissa, kun kaikki muu on todettu tehottomaksi.

Advertisement

Suomeen tuli laki viimeisten joukossa Euroopan unionissa

Suomessa laki todistajansuojeluohjelmasta tuli voimaan maaliskuun alussa vuonna 2015. ”Todistajansuojeluohjelmalla ja sillä, että ihmiset uskaltavat todistaa ja pystytään suojelemaan todistajiksi ryhtyviä, on suuri yhteiskunnallinen merkitys”, kertoi keskusrikospoliisin tiedusteluosaston silloinen päällikkö Sanna Palo MTV Uutisille vuonna 2016. Palon mukaan todistajansuojelua koskevalle lainsäädännölle ja viralliselle ohjelmalle oli ollut jo pitkään tarvetta.

Vaikka todistajia on uhkailtu aina, yltyi toiminta 1990-luvulla, kun kansainväliset rikollisliigat löysivät tiensä Suomeen. Uhkailu ja väkivalta lisääntyi, jotkut menettivät jopa henkensä sen vuoksi, että olivat menossa todistamaan. Näistä ei liiemmin julkisuudessa puhuttu, mutta viranomaisille tämä oli massiivinen ongelma, kun oikeusjuttuja kaatui todistajien mukana.

Todistajansuojeluohjelman tarve liittyykin useimmiten järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja jengeistä irrottautumiseen, sillä näissä ryhmissä on voimakas väkivallan kulttuuri ja kostomentaliteetti. Tyypillinen suojeltava onkin niin sanottu kruununtodistaja eli henkilö, joka todistaa rikostovereitaan vastaan.

Moni voi ajatella, että todistajansuojeluohjelman kautta rikollinen pääsee kuin koira veräjästä. Tämä ei pidä paikkaansa. Ohjelmaan hyväksyminen ei vapauta rikosoikeudellisesta vastuusta, ja jos vankilatuomio on tulossa, niin sitä ei pysty suorittamaan yhtäaikaisesti.

Ennen vuotta 2015 suojelua pyytäneet olivat sitä totta kai saaneet, mutta kyse oli erikoisjärjestelyistä ja yksittäisistä toimenpiteistä. Virallisen ohjelman myötä keskusrikospoliisiin perustettiin oma yksikkönsä, jolla on jatkuva toimintavalmius ja tietyt menettelytavat.

Yhdysvalloissa ohjelma perustettiin kamppailuun mafiaa vastaan

Oikeusministeriössä työskennellyt Gerald Shur käynnisti vuonna 1970 todistajansuojeluohjelman, WITSEC:in, koska järjestäytyneelle rikollisuudelle oli tehtävä jotain. Hän toimi sen johdossa 25 vuoden ajan, joten parempaa lähdettä tuskin voi kuvitella. Ohjelman inpiraationa toimi Genovesen mafiaperheeseen kuulunut Joseph Valachi, joka vuonna 1963 vankilassa ollessaan ryhtyi ilmiantajaksi suojelua vastaan. Viranomaiset ymmärsivät, että todistajansuojelu oli tehokas ja kenties ainoa keino saada tuomittuja vankeja ja mahdollisia todistajia puhumaan. Mafian säännöstöön kuuluu keskeisenä osana omertà, hiljaisuuden laki, jonka rikkomisesta rangaistuksena on kuolema.

Valachi oli ensimmäinen, joka avoimesti tunnusti italialais-amerikkalaisen mafian olemassaolon. Valachin kuulustelujen myötä tunnetuksi tuli myös nimitys La Cosa Nostra, Yhdysvaltain vastine Sisilian mafialle. Sitä ennen koko mafian olemassaoloa ei oltu FBI:n pääjohtajaa J. Edgar Hooveria myöten haluttu tunnusta.

Advertisement

Shurin ja monen muun mukaan todistajansuojeluohjelma on suurin syy sille, miksi La Cosa Nostralla ei ole samanlaista vaikutusvaltaa Yhdysvalloissa kuin mafialla on esimerkiksi Italiassa. ”Sanotaanko näin, että ilman todistajansuojeluohjelmaa Sopranosit olisivat Valkoisessa talossa”, sanoo Shurin kanssa kirjan kirjoittanut toimittaja Pete Earley viitaten fiktiivisestä mafiaperheestä kertovaan draamasarjaan.

Miten ohjelmaan pääsee?

Turvallisuussyistä keskusrikospoliisi ei ole koskaan paljastanut tarkasti todistajansuojeluohjelmaan otettujen määrää, mutta vuosittain uusia suojeltavia tulee 5–10. Näin ainakin ohjelman alkuvuosina. Todistaja ei voi itse hakea suojeluohjelmaan, vaan esitykset tulevat paikallispoliisilaitosten poliisipäälliköiltä. Päätöksen tekee keskusrikospoliisi. Todistajaa ei kuitenkaan jätetä arvioinnin ajaksi yksin, vaan hänelle voidaan tarjota suojelua monen eri keinoin muun muassa videovalvonnalla tai turvataloon sijoittamalla.

Todistajan omat pelot toki otetaan huomioon, mutta poliisi tekee päätöksen tietyillä objektiivisilla kriteereillä: Kuinka todellinen uhka on? Miten sitoutunut todistaja on vaativaan suojeluohjelmaan? Ja tietenkin on selvitettävä myös se, onko henkilöstä yhteiskunnalle vaaraa.

Gerald Shurin mukaan kokonaisvaltainen ohjelma on tehokas, sillä Yhdysvalloissa noin 85 % todistajansuojelussa mukana olevista pysyy loppuelämänsä kaidalla tiellä. Vertauksena: ehdonalaista vankeustuomiota kärsivistä ja vankilasta vapautuvista noin puolet päätyy takaisin rikosten pariin. Heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa käytettävissään kuin suojeluohjelmaan hyväksytyillä.

Suojeltava henkilö saa ensimmäisten kuukausien ajan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa tukea elämisen ja asumisen peruskustannuksiin. Yleensä siihen saakka, että arki uudessa kaupungissa alkaa rullaamaan ja työpaikka löytyy. Suomessa yhden todistajan suojelu maksaa vuosittaisella tasolla 15 000–25 000 euroa.

Liittovaltion seriffit suojaavat Yhdysvalloissa

Jos Suomessa todistajansuojelusta vastaa krp, niin Yhdysvalloissa ohjelmassa mukana olevien turvallisuudesta vastaa oikeusministeriön alaisuudessa toimiva liittovaltion seriffi, United States Marshals Service. USMS:n vuonna 2020 julkaiseman raportin mukaan ohjelmassa on sen vuoden 1970 perustamisen jälkeen ollut yli 19 000 todistajaa ja heidän perheenjäsentään.

WITSEC:llä on Washingtonin alueella orientaatiokeskus, jossa voi kerrallaan olla kuusi eri perhettä toisistaan tietämättä. Keskuksessa tehdään mittavat lääkärin ja psykologin tarkastukset sekä arviointi todistajaan kohdistuvasta uhasta ja myös hänen itsensä aiheuttamista mahdollisista turvallisuusriskeistä. Jokaiselle perheelle määrätään oma seriffi, joka aluksi tarjoaa suojaa 24/7. Kun uusi elämä lähtee rullaamaan, eikä jatkuvaa turvaamista tarvita, täytyy todistajan olla seriffiinsä yhteydessä vain kerran vuodessa.

Advertisement

WITSEC ei kuitenkaan ole täydellinen ohjelma ja se kärsii resurssipulasta. Oikeusministeriön silloinen päätarkastaja Glenn A. Fine raportoi vuonna 2005 todistajien turvallisuuden vaarantaneesta tilanteesta, joka olisi ollut estettävissä huolellisemmalla taustatutkimuksella. Epähuomiossa kaksi ohjelmassa mukana ollutta todistajaa oli sijoitettu lähekkäin, sillä heidän ei tiedetty tunteneen toisensa edellisessä elämässä. Todistajat törmäsivät sattumalta ruokakaupassa, jonka jälkeen toinen jouduttiin sijoittamaan uudelleen, vaikka yllättävästä ja harmillisesta tilanteesta selvittiinkin ilman vahinkoa.

Todistajan sijoittaminen

Todistajansuojeluohjelmaan hyväksyttyä ei voida vain sijoittaa sattumanvaraisesti valittuun kaupunkiin. Ympäristön on oltava jollain lailla tuttu eli suurkaupungissa asunut voidaan siirtää toiseen suurkaupunkiin ja maalaiselämään tottunut sopeutuu tietysti paremmin rauhallisempaan ympäristöön.

Yhdysvaltojen ohjelman perustanut Gerald Shur on kertonut, että todistajan toiveita ei kuitenkaan oteta huomioon. Haastattelussa todistajalta kysytään kaikki paikkakunnat, joihin hänellä on koskaan ollut kytköksiä tai joissa hän kertoo haluavansa käydä. Nämä vedetään automaattisesti yli. Jos todistaja kertoo poliisille halunneensa aina asua Seattlessa, on hän todennäköisesti kertonut siitä joskus jollekin muullekin.

Ohjelman alkuaikoina Kalifornian Orange Countyssa asunut Donald McPherson oli yksi ainoista liittovaltion seriffeistä, jotka suostuivat olemaan tekemisissä mafian entisten jäsenten kanssa. Niinpä kaikki ohjelmaan hyväksytyt sijoitettiin noin tunnin ajomatkan päähän kyseisen miehen kodista. Tämä tarkoitti sitä, että alue kuhisi mafian palkkamurhaajia ja Medellínin kartellin huumediilereitä. Tällaisia ”hot spoteja” ei enää ole.

Toisin kuin voisi luulla, ei Suomi lainkaan ole niin pieni valtio, etteikö maan rajojen sisällä olisi mahdollista kadota. Keskusrikospoliisin todistajansuojeluyksikkö toimii hyvin ammattimaisesti ja uuden identiteetin omaavan suojeltavan turvallisuus pystytään varmistamaan täysin.

Uusi elämä koko perheelle

Vaikka suojeltava saa kaikki uudet dokumentit syntymätodistuksesta passiin, saa hän pitää jotain vanhaa. Etunimi voi pysyä samana, sillä näin henkilö reagoi luonnollisesti, kun häntä puhutellaan uudessa työpaikassa. Ja kun uutta työpaikkaa valitaan, otetaan huomioon suojeltavan työhistoria: uuden työn on oltava jokseenkin tuttua.

Ohjelmaan hyväksytyn todistajan perhe otetaan useimmiten suojeluun mukaan, sillä eihän lapsia haluta jättää syötiksi. Yhdysvalloissa tämä on tuonut ongelmia ja perustavaa laatua olevan lakimuutoksen, sillä eräässä tapauksessa todistajansuojeluohjelma esti isää, Thomas Leonhardia, tapaamasta tytärtään.

Advertisement

Lapsen äiti oli mennyt naimisiin myöhemmin todistajansuojeluun hyväksytyn henkilön kanssa, ja uusi salainen elämä toisella puolella maata teki isän ja tyttären tapaamiset mahdottomaksi kahdeksan vuoden ajaksi. Leonhard haastoi Yhdysvaltain hallituksen oikeuteen ja voitti. Lakimuutoksen myötä toisella vanhemmalla on nykyisin mahdollisuus hakea yksinhuoltajuutta ja evätä näin lapsen osallistuminen todistajansuojeluun.

Ohjelma on varsin rankka siis myös lapsille. Jos aikuisille tekaistaan uusi koulutus- ja työhistoria, niin samoin suojeltavien lapsille tehdään uusia todistuksia. Gerald Shurin mukaan ei ole mitenkään harvinaista, että vanhemmat pyytävät liittovaltiota parantamaan lastensa arvosanoja; tähän ei kuitenkaan koskaan suostuta.

Shurille esitettiin pitkän uransa aikana monia erikoisia pyyntöjä. Esimerkiksi eräs todistaja halusi ottaa tyttöystävänsä mukaan suojeluohjelmaan ja jättää vaimonsa ulos, koska tiesi tämän olevan murhaajien kohde. Tällaiset keplotteluyritykset eivät kuitenkaan mene läpi.

Todistajansuojelu ei vaadi plastiikkakirurgiaa

Elokuvat antavat monesti sellaisen käsityksen, että todistajansuojeluohjelmaan hyväksytyn ulkonäön muokkaaminen kirurgisin toimenpitein on tavanomaista. Ainakaan Suomessa tämä ei ole käytäntö, sillä ulkonäköä voi muuttaa radikaalisti muutenkin.

Yhdysvalloissa liittovaltio voi auttaa suojeltavaa plastiikkakirurgin pakeille, mutta rahoitusta se ei tarjoa. Näin ei ole ollut aina.

Gerald Shurin mukaan todistajansuojeluun mukaan otettu, Los Angelesin mafiaperheen johtajanakin toiminut, Jimmy Fratianno vaati vaimolleen kirurgisia toimenpiteitä, muun muassa silikonirinnat ja kasvojen kohotuksen. Liittovaltio maksoi mukisematta, jotta mies saatiin todistamaan. Epäselvää toki on se, miten rintojen suurentaminen takasi Fratiannon ja hänen vaimonsa turvallisuuden…

Advertisement

Eräälle ohjelmassa mukana olleelle maksettiin psykologin suosituksesta penisleikkaus. Ei siksi, että se olisi suojellut miehen henkilöllisyyttä, vaan koska hän oli masentunut ja tarvitsi itsevarmuutta todistaakseen.

Todistajansuojeluohjelman onnistuminen on suojeltavasta kiinni

Gerald Shurin mukaan ohjelman onnistumisprosentti on sata. Jos henkilö on sitoutunut ja elää ohjeiden mukaan, ei hänellä ole hätää. Shur sanoo kirjassaan, että suojeltavia henkilöitä on toki vuosikymmenten aikana menehtynyt, mutta omasta syystään.

Esimerkiksi ohjelman alkuvuosina Daniel LaPolla palasi kotiosavaltioonsa Connecticutiin osallistuakseen ohjeistuksesta huolimatta hautajaisiin. Hän päätti samalla käydä vanhassa kodissaan. Talo oli kuitenkin ansoitettu ja kun LaPolla astui ovesta sisään, räjähti hän rakennuksen mukana paloiksi.

Todistajansuojeluohjelmassa mukana oleva ei voi hakeutua julkiseen ammattiin ja hänen on pidettävä hiljaisuutta myös internetissä. Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston entinen päällikkö Sanna Palo kertoi vuonna 2017 Ilta-Sanomille, että sosiaalisessa mediassa tekemisistään kertominen tekee täysin turhaksi viranomaisen yritykset suojella ihmistä: ”Eihän kukaan ihminen, joka oikeasti pelkää itsensä ja perheensä puolesta, tietenkään esiinny somessa nimellä kertomassa kuulumisia.”.

Periaatteista luistaminen johtaa ensin varoitukseen, mutta jatkuva laiminlyönti ja piittaamattomuus omasta turvallisuudesta saattavat tarkoittaa myös suojelun lopettamista. Kynnys on toki korkea, kertoo Palo, sillä vaakakupissa on suojeltavan elämä.

Jos suojelu päätetään lopettaa, täytyy poliisin tehdä laaja riskien kartoitus: Onko henkilön henki vielä vaarassa? Ja mistä suunnasta uhka saattaisi tulla? Suojeltava henkilö voi toki itse astua pois suojelun piiristä milloin tahansa, mutta usein nämä tapaukset päättyvät ikävästi.

Advertisement

Ankara sitoutuminen

Monelle puhtaalta pöydältä aloittaminen jossain kaukana ja uudella nimellä saattaa kuulostaa upealta mahdollisuudelta, mutta todellisuus on aivan jotain muuta. Siksi ohjelmaan pyrkivän täytyy käydä läpi kuukausia kestävä arviointi.

Sanna Palon mukaan todistajansuojelu vaatii äärimmäistä sitoutumista ohjelman periaatteisiin, eikä suojelu ole mahdollista, jos sitoutuminen puuttuu. Suojelu voi olla muutaman vuoden mittainen tai sitten kestää koko loppuelämän.

Ohjelmaan hyväksytyn täytyy katkaista kaikki siteensä vanhaan elämään. Äärimmilleen vietynä hänelle rakennetaan uusi elämä kokonaan toisessa maassa. Palon mukaan Suomesta voidaan lähettää ulkomaille ja myös Suomeen voidaan vastaanottaa muiden maiden ohjelmissa mukana olevia.

Todistajansuojeluohjelman Yhdysvaltoihin 1970-luvulla perustanut Gerald Schur kertoo kirjassaan, miten musertava kokemus ohjelma todellisuudessa on. Henkilö ei saa olla yhteydessä vanhoihin ystäviinsä, joskin liittovaltion seriffin valvoma yhteydenpito lähimpiin perheenjäseniin sallitaan salatulla puhelinlinjalla. Myös kirjeet ovat sallittuja, mutta ne täytyy molemmin puoli tuhota heti lukemisen jälkeen.

Todistajansuojelussa mukana oleva henkilö ei saa osallistua esimerkiksi läheistensä hautajaisiin. Shur sanoo joskus tehneensä tällaisissa tilanteissa erityisjärjestelyjä: henkilö on viety yön pimeydessä tarkoin vartioituna tapaamaan kuolevaa vanhempaansa sairaalaan. Kerran suojeltavalle oli ollut erittäin tärkeää nähdä menehtynyt ennen hautaamista, joten virkavalta oli kuljettanut ruumiin turvatalolle hyvästejä varten.

Todistajat sitoutuvat myös pitämään entisen elämänsä salassa. Se tarkoittaa sitä, että jos uudessa elämässä rakastuu ja menee naimisiin, on puolisolle valehdeltava. Historian salaaminen on välttämätöntä turvallisuuden kannalta. Vaikka nyt olisi täysi luottamus puolisoon ja onni kukoistaa, niin mitä sitten, jos suhde päättyy katkeraan eroon?

Advertisement

Kiistanalainen ohjelma

Murhaajia, terroristeja, huumediilereitä. Koko sen olemassaolon ajan todistajansuojeluohjelmaa on Yhdysvalloissa kritisoitu  siitä, että vakavia ja julmia rikoksia tehneet todistajat sulautetaan yhteiskuntaan muiden ihmisten sekaan. Erityisesti amerikkalaisia kismittää se, että terroristeja otetaan mukaan. Shur ymmärtää tuohtumuksen, mutta varsinkin terrorismin kohdalla järjestöjen jäsenet ovat usein ainoita mahdollisia tietolähteitä.

Shur oli itse sijoittamassa terroristijärjestö al-Qaidan jäseniä, kun nämä todistivat järjestöä ja sen johtajia vastaan muun muassa vuoden 1993 World Trade Centeriin kohdistuneen iskun jälkeen. Heidät on sijoitettu Yhdysvaltoihin. Eläkkeelle 1990-luvun puolivälissä jäänyt Shur ei epäile hetkeäkään, etteikö todistajansuojelua oltaisi käytetty myös syyskuun 11. päivän terrori-iskujen selvittelyssä ja päätekijöiden nappaamisessa.

Mutta miksi nämä länttä ja erityisesti Yhdysvaltoja vihaavat henkilöt haluaisivat asua siellä? Shur muistuttaa, että ihminen haluaa vain selviytyä; varsinkin yksin jätettynä. Se on lopulta ihmisen vahvin vaisto. Lisäksi pitää muistaa, että hallitukselle parhaimpia todistajia eivät ole arvoasteikolla alimmat jalkasotilaat vaan korkeammat johtajat, joista iso osa on aikoinaan ollut vapaaehtoisesti opiskelemassa ja työskentelemässä Yhdysvalloissa. Maa ja sen tavat ovat tuttuja eikä Yhdysvallat ole maailman huonoin paikka elää. Fakta on myös se, että yksikään todistajansuojeluohjelmaan hyväksytty terroristi ei ole koskaan sortunut uusiin rikoksiin.

Vaikka terroristit kismittävät, niin sama juttu on mafiosojen kanssa: Gambinon mafiaperheen pahamaineinen päällikkö John Gotti tuomittiin vuonna 1992 elinkautiseen vankeuteen hänen alipäällikkönsä Sammy Gravanon todistajanlausunnolla. Gravano, 19 murhaa tunnustanut rikollinen, sain lyhennetyn tuomion ja pääsi mukaan todistajansuojeluun, koska hänen avullaan 35 muuta murhaajaa saatiin telkien taakse.

Lue myös:

Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteiskunta

Lukijoilta: Miten ja mistä peltipoliisi mittaa ajoneuvon nopeuden?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitämme tällä kertaa sen, että miten peltipoliisi toimii.

Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että mistä ja miten nopeusvalvontakamerat mittaavat ajoneuvon nopeuden.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Advertisement

Miten ja mistä peltipoliisi mittaa nopeuden?

Nyt kun mennään kovasti kesää kohti ainakin kalenterin mukaan, niin myös teillä liikutaan aiempaa kovempaa vauhtia. Ihan tietysti jo siksi, että voimassa ovat korkeammat kesärajoitukset.

Toivottavasti tämän kysymyksen esittänyt lukija ei yritä etsiä porsaanreikää nopeusvalvontakameroiden, tai tuttavallisemmin peltipoliisien, huijaamiseen, vaan on vain aidosti kiinnostunut siitä teknologiasta. Oli syy mikä tahansa, niin kyllähän me vastauksen etsimme!

Nykyisin on olemassa kahdenlaista mekanismia, joilla peltipoliisit toimivat.

Perinteisesti nopeusvalvontakameraan yhteydessä oleva mittalaite on havainnut auton nopeuden tiehen upotettujen induktiosilmukoiden avulla. Jos näiden antureiden yli ajaa liian nopeasti, laukaisee mittalaite kameran ja salamavalon. Räps vain, ja auto kuljettajineen tuli kuvatuksi.

Uudemmissa peltipoliiseissa pylväässä on tutka, joka mittaa ajoneuvon nopeuden; jälleen viesti menee kameralle, jos nopeusrajoitus ylittyy.

Advertisement

Tutkat pystyvät mittaamaan nopeuden hyvinkin kaukaa, mutta kuvanotto tapahtuu vain muutama kymmenen metriä ennen pylvästä, sillä muuten kuva olisi liian epäselvä. Uudet kamerat ovat myös hyvin tarkkoja, sillä niillä saadaan lähes passikuvan tasoinen kuva kuljettajasta ja pystytään valvomaan turvavöiden käyttöä ja jopa renkaiden urasyvyyttä.

Tutkaa ei saa huijattua, mikä taas antureilla toimivien mittauslaitteiden kohdalla ilmeisesti onnistuu väärää kaistaa hurjastelemalla. Tämä ei tokikaan ole missään nimessä suositeltavaa!

Uuden teknologian tutkat seuraavat ajoneuvoa vähintään usean kymmenen metrin etäisyydeltä tolpalle saakka. Tutka seuraa ajoneuvon nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä. Siltä onnistuu myös monen ajoneuvon sekä usean kaistan seuraaminen samanaikaisesti.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

10 innovatiivista ratkaisua siihen, mitä jätemuoville voi tehdä

Julkaistu

Jätemuovi on suuri, maailmanlaajuinen ongelma, johon tässä esitellään kymmenen innovatiivista ratkaisua.

Kun maapallo täyttyy vääjäämätöntä tahtia jätemuovista, on ongelmaan keksittävä ratkaisuja ja nopeasti. Tässä kymmenen mielenkiintoista ideaa sotaan muovia vastaan!

Paras ratkaisuhan tietysti olisi, jos muovia ei tarvittaisi tai käytettäisi enää ollenkaan, mutta se taitaa olla utopistinen haave. Ja vaikka muovin tuotanto lopetettaisiin tähän paikkaan, jäisi meille silti käsiimme suuri ongelma – mitä kaikelle jo kertyneelle muovijätteelle tehdään?

Listafriikki esittelee nyt kymmenen erilaista keinoa, jolla jätemuovia voidaan kierrättää ja käsitellä niin, että se on järkevästi käytettävissä uudelleen. Ratkaisut eivät välttämättä ole sieltä perinteisimmästä päästä, mutta juuri sellaista ajattelua nyt tarvitaankin.

Eco-Bricks: tee-se-itse -rakennuspalikat

Eco-Bricks, vapaasti suomennettuna ekotiili, on vahvasti mielipiteitä jakava keksintö, jolla muovia voi uusiokäyttää. Ideana on, että iso muovipullo täytetään mahdollisimman tiiviisti esimerkiksi muovipusseilla, ja siinä se – ekotiili on valmis. Näistä kappaleista voi sitten rakentaa mitä ikinä haluaakin.

Advertisement

Ekotiilillä voi esimerkiksi reunustaa kukkapenkin, tehdä huonekaluja tai jopa kokonaisia taloja. Asuinrakennusta ei ehkä Suomessa kannata lähteä rakentamaan, ja toisaalta meillä on jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen hyvät mahdollisuudet (kunhan niitä vain käytetään), mutta näin ei ole maailman jokaisessa kolkassa.

Rakennusmateriaalina muovijäte on edullista, sillä sitä tulee koko ajan, ja toisaalta se on myös kestävää – muovi on lähes ikuista! Ekotiilit kestävät vuosikausia, oli sää mikä tahansa.

Kiistanalaista ekotiilistä tekee se, että muovi on, kuten äsken mainittua, LÄHES ikuista. Ekotiili on ympäristön kannalta harmiton rakennusmateriaali niin kauan, kun muovi pysyy kasassa. Hiljalleen se kuitenkin hajoaa paholaiseksi nimeltään mikromuovi, jonka kasaantuminen meriin on jo nyt, ja tulee olemaan, yksi lähitulevaisuuden suurimmista ympäristöongelmista. Erityisesti auringon ultraviolettivalo hajottaa muovia nopeammin pieniksi partikkeleiksi.

Talojen rakentamiseen liittyy myös se ongelma, että ekotiilit, niin kuin tavallisetkin tiilit, täytyy sitoa toisiinsa sementillä, joka saattaa reagoida muovin kanssa arvaamattomilla tavoilla, jolloin rakennus ei ole enää niin tukeva. Toisaalta muovi on myös helposti syttyvää, joten ekotiilit eivät siinäkään mielessä ole turvallisin vaihtoehto.

Mutta esimerkiksi köyhillä alueilla ja kaupunkien slummeissa, joissa ihmisillä ei ole varaa kalliisiin rakennusmateriaaleihin, mutta muovia on yltäkylläisesti, tarjoavat ekotiilit ainakin väliaikaisen ratkaisun sekä jäteongelmaan että materiaalien puutteeseen.

Advertisement

Muovia teiden rakentamiseen

Englantilainen Toby McCartney oli jokunen vuosi sitten lomamatkalla Intiassa, jossa hän näki roskankerääjien poimivan muovin erikseen, ja sulattavan sitä täytteeksi kaduissa oleviin kuoppiin.

Ideasta inspiroituneensa McCartney päätti kokeilla samaa menetelmää omalla kotikadullaan Isossa-Britanniassa, mutta paheksunta oli valtaisaa. Mies ei kuitenkaan lannistunut, vaan päätti alkaa keksimään keinoja, joilla muovia voisi käyttää teiden rakentamisessa turvallisella tavalla.

McCartney perusti MacRebur-nimisen firman ja kävi läpi saman pään seinään hakkaamisen kuin kuka tahansa uuden keksijä ja kehittelijä. Mutta ”vain” 844 pieleen menneen yrityksen jälkeen McCartney kumppaneineen oli löytänyt tavan hyödyntää muuten kaatopaikalle päätyvää kertakäyttömuovia teiden rakentamisessa.

Menetelmässä muovimassaa sekoitetaan asfalttiin, jolloin jätemuovi saadaan sidottua materiaaliin pysyvästi. Bonuksena tuli myös se, että sekoitemateriaalilla saadaan aikaan kestävämpiä tienpintoja.

McCartneyn yritys ei käytä mitään muovia, jonka voi kierrättää jollain muulla tavalla, vaan raaka-aineeksi kelpaa ainoastaan kertakäyttöinen muovi, joka muuten päätyisi poltettavaksi tai kaatopaikalle.

Aerogeeliä öljyvahinkojen siivoukseen

Polyetyleenitereftalaatti eli PET on muovi, josta esimerkiksi vesi- ja limsapullot tehdään. Meillähän nuo menevät kierrätykseen, mutta monessa maassa ne päätyvät kaatopaikalle tai meriin (taidan kuulostaa jo rikkinäiseltä levyltä). Ja meristä puheenollen, öljyvahingot aiheuttavat sekä paikallisia että suuremmankin mittaluokan ympäristökatastrofeja.

Singaporen kansallisen yliopiston tutkijat ovat keksineet tavan kamppailla kumpaakin edellä mainittua saastuttajaa vastaan. Marraskuussa 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan he ovat kehittäneet menetelmän, jossa PET-muovista saadaan muokattua hyödyllistä aerogeeliä.

Advertisement

Aerogeeli on maailman kevyintä kiinteää ainetta, jota voidaan käyttää muun muassa iskunvaimentimena, pölysuodattimena, rakennuksissa lämpö-, palo- ja äänieristeenä, sekä suojavaatteiden valmistuksessa. Aerogeelin laajaa käyttöä on kuitenkin tähän asti hidastanut sen kallis hinta. Mutta siihen saattaa olla tulossa muutos.

Singaporessa tutkijat onnistuivat hajottamaan ylenmäärin saatavilla olevaa PET:tä säikeiksi, jotka päällystettiin piioksidilla. Tämän jälkeen säikeet kävivät läpi kemiallisen käsittelyn, jonka lopputuloksena saatiin aikaan huokoista ja joustavaa aerogeeliä.

Kun tätä materiaalia käsiteltiin vielä pidemmälle, sai tutkimusryhmä luotua sienimäistä aerogeeliä, jonka havaittiin imevän itseensä öljyä jopa seitsemän kertaa tehokkaammin kuin jo markkinoilla olevat, öljyvuotojen siivoukseen käytettävät materiaalit. Tämä varsin tuore keksintö on patentoitu ja sille etsitään parhaillaan laajemman skaalan teollista valmistajaa.

Bakteerit avuksi

Palataan vielä äsken mainittuun PET:hen ja muovipulloihin. Pullovettä myydään noin 50 miljardia kappaletta vuosittain, ja siihen ei siis ole laskettu mukaan virvoitusjuomapulloja.

Irlannin suurimman yliopiston, University College Dublinin, tutkijat löysivät jo yli kymmenen vuotta sitten tavan muokata PET:stä korkealuokkaista, arvokasta ja kaiken lisäksi biohajoavaa polyhydroksialkonaattia, PHA:ta.

Prosessissa PET hajotetaan tereftaalihapoksi sekä pieneksi määräksi öljyä ja erilaisia kaasuja. Sitten tereftaalihappo annetaan käsiteltäväksi Pseudomonas -sukuun kuuluville bakteereille, jotka menestyvät siinä oikein mainiosti ja samalla muuttavat hapon hyödylliseksi PHA:ksi.

Advertisement

PHA:ta voidaan käyttää muun muassa pakkausmateriaalina sekä erilaisissa lääketieteen sovelluksissa, esimerkiksi keinotekoisissa kudossiirteissä.

Hiilinanoputkia muovipusseista

Miten tavallinen muovipussi voi vaikuttaa kudossiirteisiin, pommien purkuun, jääkiekkomailojen valmistukseen tai vaikkapa avaruusteknologiaan? No hiilinanoputkien kautta tietenkin!

Hiilinanoputket ovat huomattavasti ihmisen hiusta ohuempia putkia, joita käytetään muun muassa robotiikassa ja monella lääketieteen ja tekniikan alalla. Hiilinanoputkia voidaan valmistaa monenlaisilla menetelmillä, joihin ei nyt tässä sen lähemmin mennä, mutta vuonna 2013 tutkijat australialaisessa Adelaiden yliopistossa testailivat putkien valmistusta käyttäen hiilen lähteenä etanolia.

Prosessi vaati kuitenkin myrkyllisiä katalyytteja ja liuoksia, joten menetelmä ei ollut paras mahdollinen. Yksi tutkimusryhmän jäsenistä kuitenkin keksi, että heidän kehittämänsä tekniikka teki mahdolliseksi käyttää hiilen lähteenä melkein mitä tahansa – miksei siis muovipussejakin. Niistä vapautunut hiili saatiin siirrettyä aiempaa huomattavasti helpommin nanoputkien rakennusaineeksi.

Innovatiivinen tapa käyttää jätemuovia erittäin arvokkaan materiaalin luomiseen on oiva esimerkki sanonnasta ”toisen roska on toisen aarre”.

Syötävät pakkaukset

Tässä kohdassa ei puhutakaan siitä, miten muovijätettä voidaan kierrättää, vaan katsotaan pintaraapaisulla muutama innovatiivinen ratkaisu siihen, miten sitä ei syntyisi ollenkaan. Mitä jos materiaali, johon ruoka pakataan, olisi myös syötävää? Silloinhan jätettä ei tulisi esimerkiksi noutoruokaa hakiessa ollenkaan.

Mielenkiintoinen ja jo markkinoilla oleva tuote on lontoolaisen NOTPLA:n kehittämä, syötävä vesipallo. Nesteen sisällään pitävä materiaali on tehty merilevästä, ja sen voi tosiaan haukata juoman mukana tai sitten heittää kompostiin: se maatuu reilussa kuukaudessa. NOTPLA:n käyttämä ruskolevä kasvaa jopa metrin päivässä, eikä sen viljelyyn tarvita makeaa vettä tai lannoitteita. Jälkikäsittelyssä levästä poistetaan väri, haju ja maku, jotta saadaan aikaan ohut syötävä kalvo.

Advertisement

Vuoden 2019 Lontoon maratonilla juoksijoille tarjoiltiin urheilujuomaa juuri NOTPLA:n pakkauksissa. Maratonin aikana jaetuista reilusta 900 000 muovipullosta korvattiin 200 000 kappaletta täysin jätteettömillä juomapussukoilla. Yritys on kovaa vauhtia kehittelemässä samasta materiaalista valmistettua hajoavaa kelmua sekä pusseja esimerkiksi nauloille ja ruuveille, ja lisäksi verkkokasseja, joissa muun muassa appelsiineja myydään.

Muovia syövät sienet

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston Yalen opiskelijaryhmä löysi vuonna 2011 Amazonin sademetsästä sienilajin, joka pystyy hajottamaan polyuretaania orgaaniseksi materiaaliksi. Muovi, jonka maatumiseen muuten menee satoja vuosia, hajoaa sienten käsittelyssä aivan minimaalisessa ajassa.

Tutkimuksissa todettiin, että tämä Pestalotiopsis microspora -sieni selviää hapettomassa ympäristössä hengissä käyttäen ravinnokseen vain ja ainoastaan polyuretaania. Sienestä onnistuttiin löytämään ja eristämään muovia hajottava entsyymi, jota alettiin vertailemaan muihin sienilajeihin – josko jollakin muullakin olisi sama kyky. Ja kuinka ollakaan, niitä löytyi useampiakin; mukaan lukien Pleurotus ostreatus, joka tunnetaan paremmin osterivinokkaana. Osterivinokas on yksi maailman eniten viljeltyjä ruokasieniä.

Sen lisäksi, että sieniä voitaisiin istuttaa jonain päivänä kaatopaikoille hajottamaan ympäristölle haitallisia jätteitä vaarattomiksi yhdisteiksi, voidaan niitä käyttää ravinnoksi! Sitten vain herää kysymys, että olemmeko valmiita syömään sieniä, jotka ovat itse kasvaneet kaatopaikalla muovia syöden?

3D-huonekalut

Muovin kierrätyksessä suurin ongelma on se, että sitä on niin monenlaista: kovaa muovia, sinistä muovia, venyvää muovia… Lista on loputon. Erilaiset ominaisuudet saadaan aikaan haluttujen kemikaalien avulla, mutta kun sekalainen muovijäte sulatetaan uusiokäyttöä varten, pysyvät nämä kemikaalit kiinnittyneinä muovimonomeereihin. Täten ei voida olla varmoja, minkälaisia ominaisuuksia syntyvällä raaka-aineella on, joten sen uusiokäyttö on hankalaa.

Kalifornian yliopistossa on kehitetty tekniikka, jossa kertakäyttömuovia sulattamalla saadaan käyttökelpoista materiaalia, josta sitten voidaan valmistaa erilaisia esineitä. Alankomaalainen New Raw Association -muotoilu- ja tutkimuslaboratorio otti menetelmästä kopin ja siirsi sen suurempaan mittakaavaan.

New Raw Association sulattaa muovijätteen 3D-tulostimen raaka-aineeksi, ja valmistaa siitä muun muassa penkkejä, tuoleja ja kukkaruukkuja kaupunkien kaduille. Tämän kokoluokan printit vaativat toki suuren määrän muovia – yhden penkin valmistukseen tarvitaan 100 kiloa materiaalia – mutta muovihan ei tulostamalla lopu, joten mitä enemmän jätemuovia esineisiin saadaan uppoamaan, sitä parempi!

Advertisement

Social Plastic: muovi valuuttana

The Plastic Bank -hankkeen projekti Social Plastic on ”laatikon ulkopuolelta” tulevaa ajattelua parhaimmillaan. Ihmiset tuovat muovipankkiin kotona jätteeksi jäänyttä muovia tai ympäristöstä keräämäänsä muoviroskaa, ja voivat vaihtaa sen suoraan rahaksi, palveluiksi tai vaikkapa keittiötarvikkeiksi.

Ideana on kerätä muovi ennen kuin se päätyy meriin, ja samaan aikaan kamppaillaan köyhyyttä vastaan tarjoamalla ihmisille tuloja. Vähävaraisissa yhteisöissä jätehuolto on monesti huonosti järjestettyä tai olematonta, joten muoviroskat päätyvät kaduille ja siitä eteenpäin vesistöihin.

The Plastic Bankin tavoite on tehdä muovista sen verran arvokasta, ettei sitä kannata missään nimessä heittää pois. Paikallisista vaihtopisteistä muovi viedään kierrätyskeskuksiin, joissa se prosessoidaan uudelleen käytettäväksi raaka-aineeksi ja myydään kansainvälisille, ympäristötietoisille yrityksille Social Plastic -tuotenimen alla hyvään hintaan. Kierrätysmuovia voidaan käyttää myös 3D-tulostuksessa raaka-aineena, jolloin roskia keräävälle yhteisölle voidaan printata jotain tarpeellista.

Ostamansa muovin pankki myy eteenpäin yritysasiakkaille, jotka maksavat kierrätysmuovista hyvän hinnan. Tällä hetkellä Social Plastic -hanke on käynnissä Haitilla, Brasiliassa ja Filippiineillä, ja sen odotetaan laajentuvan ainakin Etelä-Afrikkaan, Intiaan ja Panamaan. Katolinen kirkko paavin johdolla on lähdössä mukaan yhteistyöhön – ympäristöasioihin on hyvä tarttua, vaikka Vatikaanin kannanotto aiheeseen on vähän hitaalla aikataululla tullutkin.

Advertisement

Jätemuovista polttoaineeksi

Kruunataan tämä lista vielä kotimaisella ratkaisulla! Polttoainejalostaja Neste ilmoitti vuonna 2018, että se rupeaa kehittämään prosessia, jolla jätemuovista saataisiin valmistettua polttoainetta.

Kemiallisessa kierrätyksessä muuhun kierrätykseen sopimaton jätemuovi käsitellään ja jalostetaan raakaöljyä vastaavaksi tuotteeksi. Neste on jo vuosien ajan tutkinut jätemuovien käyttöä korvaavana vaihtoehtona fossiiliselle raakaöljylle, ja nyt pyörät ovat isosti pyörimässä. Nesteen käyttämä muovijäte tulisi pitkälti Keski-Euroopasta, ja sillä määrällä jalostamo voisi korvata jopa 13 prosenttia polttoaineiden valmistukseen käyttämästään raakaöljystä.

Muovin kemiallinen kierrätys ei kuitenkaan Nesteen osalta lopu polttoaineen tuotantoon, sillä vuoden 2020 lokakuussa yhtiö tiedotti aloittaneensa yhteistyön kierrätysteknologian asiantunitjan Recycling Technologiesin ja maailman johtaviin kulutustavaroiden valmistajiin kuuluvan Unileverin kanssa. Hankkeen tarkoituksena on kehittää ratkaisuja sellaisten jätemuovien kierrätykseen ja uusiokäyttöön, jotka muuten päätyisivät poltettavaksi tai kaatopaikoille.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Historian ensimmäinen spämmi, sähköposti ja Instagram-julkaisu: Tässä on 10 internetin ensimmäistä

Julkaistu

Nyt listataan internetin ensimmäisiä! Vaikka nämä ovat nyt arkipäivää, niin joskus on lähetetty ensimmäinen maili ja roskaposti sekä julkaistu ensimmäinen twiitti.

Vaikka tämän listan asiat ovat meille nykyisin arkipäivää, niin jostain on aina lähdetty liikkeelle! Listafriikki listaa nyt kymmenen internetin ensimmäistä.

Internet sai alkunsa Yhdysvalloissa, jossa ruvettiin 1960-luvulla suunnittelemaan niin sanottua hajautettua kommunikaatiojärjestelmää, jota ei pystyisi tuhoamaan kohdennetulla iskulla. Siitä tuli nimi verkko.

Ajatuksissa tuo verkko koostui lukuisista yhdenvertaisista tietokoneista, jotka olisivat yhteydessä toisiinsa, mutta järjestelmä toimisi, vaikka osa olisi epäkunnossa. Sen olisi pysyttävä toiminnassa myös mahdollisessa ydinaseiskussa.

Vuonna 1969 Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoituksella syntyi neljä tietokonetta kattanut ARPANET-verkko, joka seuraavalla vuosikymmenellä laajeni nopeasti. Armeijan lisäksi yliopistot ja tutkimuskeskukset ottivat ARPANET:n käyttöön, sillä se mahdollisti tutkijoille mahdollisuuden päästä helposti käsiksi maantieteellisesti kaukana oleviin materiaaleihin. 1980-luvun lopulla ARPANET:n pohjalta muodostui monien erillisten verkkojen verkosto eli internet, jota ilman nykyelämä olisi hyvin erilaista.

Koska internet on verrattain uusi juttu, ovat monet merkittävät ”ensimmäiset kerrat” tiedossa. Tiedämme muun muassa millainen on maailman ensimmäinen twiitti, YouTube-video ja roskaposti. Ensimmäinen sähköpostikin listalla on, vaikka sen kirjoittaja ei ihan varmuudella viestin sisältöä koskaan muistanut.

Advertisement

Ensimmäinen sähköposti

Maailman historian ensimmäinen sähköposti lähetettiin vuonna 1971. Yhdysvaltalainen tietokoneinsinööri Ray Tomlinson työskenteli internetin edeltäjän ARPANET:in parissa ja hänelle oli annettu tehtäväksi keksiä verkkoon ”jotain kiinnostavaa” tehtävää. Nyt ajateltuna tuo kuulostaa lähinnä koomiselta: keksiä nettiin jotain tekemistä.

Tomlinson rupesi etsimään keinoa saada yhteys kaukana – ja miksei lähelläkin – oleviin työkavereihin, jotka eivät vastanneet puhelimeen. Tomlinson asetti työhuoneessaan kaksi tietokonetta muutaman metrin päähän toisistaan. Sitten hän lähetti itselleen viestin, ja rullasi tuolillaan katsomaan, oliko toiselle koneelle tullut mitään. Koska Tomlinson oli ensimmäisen mailin lähettänyt henkilö, on hän luonnollisesti myös se, joka keksi laittaa miukumaukun vastaanottajan nimen ja palveluntarjoajan nimen väliin.

Lue myös: Miten @-merkki päätyi sähköpostiosoitteisiin?

Tomlinson ei tietenkään tajunnut tekevänsä historiaa, joten ensimmäisen sähköpostiviestin sisältö vaipunut unholaan. Mies on kuitenkin veikannut, että hänen itselleen lähettämänsä viestit olivat jotain epämääräistä siansaksaa; ehkäpä näppäimistön rivistö QWERTYUIOP tai ”muutama lause Gettysburgin puheesta” (joka on vuodelta 1863 peräisin oleva presidentti Abraham Lincolnin kuuluisin puhe ja koko Yhdysvaltain historian lainatuin puhe).

Tänä päivänä sähköpostin käyttäjiä on maailmanlaajuisesti 4,481 miljardia. Markkina- ja kuluttajatietoihin erikoistuneen Statistan mukaan joka päivä – siis joka päivä – lähetetään yli 361 miljardia sähköpostia.

Ensimmäinen roskaposti

Aika monella meistä sähköposti täyttyy roskapostista eli niin sanotusta spämmistä. Kovinkaan montaa vuotta maileja ei oltu lähetelty, kun ensimmäisen roskaposti kilahti sähköiseen postilokeroon. Toukokuun 3. päivänä vuonna 1978 Gary Thuerk, joka on saanut ei niin mairittelevan lempinimen ”roskapostin isä”, lähetti ARPANET:issä 400 vastaanottajalle viestin ilman näiden suostumusta.

Kyseessä oli Digital Equipment Corporation -tietotekniikkavalmistajan mainos uudesta tietokoneesta. ARPANET-verkon käyttäjäkunta oli vielä varsin pieni ja käyttö oli hyvin rajoitettua, joten vastaanottajat eivät suhtautuneet suopeasti ei-toivottuun viestiin. Aivan kuin nykyäänkin. Mutta kuten lukemattomia kertoja myöhemmin, niin sillä ensimmäiselläkin, spämmi myös iski osaan yleisöstä ja ihmiset riensivät ostamaan DEC:n tietokoneita.

Advertisement

Ensimmäinen verkko-osoite

Maailman ensimmäinen domain-nimi eli verkkotunnus tai verkko-osoite rekisteröitiin maaliskuun 15. päivänä 1985. Yhdysvaltalainen tietokonevalmistaja Symbolics lisäsi tuona päivänä yhteystietoihinsa symbolics.com -verkko-osoitteen ja parin seuraavan vuoden aikana monet it-alan yrityksen, kuten IBM, Apple, Sun ja Intel, seurasivat perässä.

Vaikka Symbolics-yritystä ei enää ole olemassa, on ensimmäinen domain-nimi edelleen käytössä. On varsin sopivaa, että maailman vanhimmassa verkko-osoitteessa voi tutustua internetin historiaan. Siellä on kirjaimellisesti internet-museo; sähköisessä muodossa tietenkin.

Webin ensimmäinen valokuva

Ensimmäinen valokuva ladattiin nettiin vuonna 1992. World Wide Web -palvelun kehittänyt brittiläinen Tim Berners-Lee saa kunnian olla ensimmäisen henkilö, joka latasi Silvano de Gennaron ottaman kuvan kyseiseen web-palveluun.

Kuvassa on neljä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:ssä työskennellyttä naista, Angela Higney, Michele de Gennaro, Colette Marx-Neilsen ja Lynn Veronneau, jotka vapaa-ajallaan muodostivat musikaalisen komediaryhmän nimeltään Les Horribles Cernettes.

Berners-Lee oli vuonna 1992 myös CERN:n palkkalistoilla ja pyysi erään esityksen jälkeen ryhmältä muutamaa kuvaa. Naiset tai kuvaaja de Gennaro eivät kuitenkaan voineet aavistaa, mitä Berners-Lee suunnitteli kuvilla tekevänsä tai minkälaista osaa he tulisivat kuvien kautta esittämään internetin historiassa.

Ensimmäinen Facebook-tili, joka ei kuulunut perustajajäsenille

Luonnollisesti maailman ensimmäiset Facebook-tilit kuuluvat Mark Zuckerbergille ja kahdelle muulle Facebookin perustajajäsenelle. Kolme ensimmäistä koskaan luotua Facebook-sivua olivat testiprofiileja ja Zuckerbergin henkilökohtainen tili oli historian neljäs.

Mutta ensimmäinen ”ulkopuolinen” tilin luonut henkilö on Zuckerbergin kämppäkaveri Harvardin yliopiston asuntolasta, Arie Hasit. Helmikuussa 2004 Hasitista tuli ensimmäinen oikea Facebook-käyttäjä.

Hasit, jonka tilin käyttäjänumero on 7 (mitä suurempi numero, sitä myöhemmin käyttäjä on liittynyt palveluun suhteessa kavereihinsa ja kontakteihinsa), asuu tällä hetkellä Israelissa ja toteuttaa pitkäaikaista haavettaan rabbina työskentelystä.

Advertisement

Aika moni muukin on liittynyt Facebookiin Hasitin jälkeen. Vuoden 2023 lopussa Facebook-tilejä oli noin 3,065 miljardia kappaletta.

Ensimmäinen twiitti

Maailman historian ensimmäinen twiitti eli viestipalvelu Twitterissä (nykyinen X) julkaistu viesti on peräisin vuodelta 2006. Se oli Twitterin perustajan ja entisen toimitusjohtajan Jack Dorseyn näppäilemä. Maaliskuun 21. päivänä Dorsey käytti silloisesta 140 merkin maksimimäärästä 24 merkkiä kirjoittaakseen lyhyen ja ytimekkään viestin ”just setting up my twttr”.

Vuoden 2021 maaliskuussa Dorsey laittoi tuon ensimmäisen twiitin huutokauppaan myyntiin. Sitä markkinoitiin digitaalisena keräilyesineenä. Vain sekunneissa huutokaupan aukeamisen jälkeen tarjoukset huitelivat kymmenissä tuhansissa dollareissa. Lopulta korkeimman tarjouksen teki malesialainen liikemies Sina Estavi, joka maksoi siitä 2,9 miljoona dollaria (noin 2,5 miljoonaa euroa) kryptovaluutta ethereinä. Estavi vertasi hankintaansa siihen, että joku ostaisi Mona Lisan.

Twiitin, joka siis on kenen tahansa ilmaiseksi nähtävillä Twitterissä, lisäksi Estavi sai Dorseyn allekirjoittaman aitoustodistuksen ja kaiken siihen liittyvän metadatan, kuten twiitin ajankohdan. Kuulostaa täysin kaistapäiseltä touhulta, mutta tuskin tämän twiitin myyminen ja ostaminen jää ainutkertaiseksi tapaukseksi; twiittien ja muiden sosiaalisen median tekstien uskotaan nousevan tulevaisuudessa halutuiksi myyntiartikkeleiksi.

Advertisement

Lue myös: 10 erikoista ja huvittavaa tarinaa tunnettujen yhtiöiden nimien taustalla

Ensimmäinen YouTubeen ladattu video


Me at the zoo -nimellä kulkeva video ladattiin YouTube-videopalveluun huhtikuun 23. päivänä vuonna 2005. Videolla esiintyy Jawed Karim, yksi palvelun perustajajäsenistä, joka pätkän nimen mukaisesti kertoo siinä vierailustaan eläintarhassa.

Tuota 18 sekunnin mittaista videota on tähän mennessä (3.5.2024) katsottu yli 318 miljoonaa kertaa. Karim kiteyttää noissa sekunneissa YouTuben syvimmän olemuksen: Ihmiset katsovat netissä mitä tahansa – jopa sitä, kun joku kertoo norsuilla olevan todella pitkät kärsät.

YouTuben potentiaali nähtiin muuallakin ja Google osti palvelun 1,3 miljardilla eurolla vain reilu vuosi ”laadukkaan” eläintarhavideon lataamisen jälkeen.

Tänä päivänä YouTuben käyttäjät katsovat päivittäin miljardi tuntia videoita. Siis joka päivä YouTubea katsotaan maailmanlaajuisesti yhteensä noin 1 miljardi tuntia.

Advertisement

Ensimmäinen Instagram-julkaisu

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Kevin Systrom (@kevin)

Tässä listan mittaan on käynyt jo hyvin selväksi, että monet internetin ensimmäiset ovat aina kulloisenkin palvelun perustajien saavutuksia. Kenenkäs muunkaan!? Sama kaava toistuu myös ensimmäisen Instagram-kuvan kohdalla.

Yhdysvaltalainen ohjelmoija Kevin Systrom otti kuvan suloisesta koirastaan satunnaisella taco-kojulla Meksikossa ja julkaisi sen Instagramissa heinäkuussa 2010.

Eipä tainnut Systrom arvata, että muutamien vuosien päästä lemmikkien kuvilla tienataan omaisuuksia. Tällä hetkellä maailmassa on reilut 2 miljardia Instagram-tiliä, jotka ovat siis kuukausittain aktiivisessa käytössä.

Advertisement

Ensimmäinen kyberhyökkäys

Maailman ensimmäinen kyberhyökkäys ei ollut tahallinen – siis siinä mielessä, että sillä ei pyritty hankkimaan mitään arkaluontoista tietoa tai haluttu aiheuttaa harmia. Ensimmäinen kyberhyökkäys oli vain uteliaan Cornellin yliopiston opiskelijan yritys selvittää, miten iso internet on.

Marraskuussa 1988 Robert Tappan Morris halusi nähdä, montako tietokonetta internetiin oli yhdistettynä. Hän suunnitteli tietokoneohjelman, joka myöhemmin määriteltiin madoksi, ja lähetti sen eteenpäin. Tietokonemato poikkeaa viruksista siinä, että se ei tarvitse isäntäohjelmaa ja leviää tietokoneesta toiseen automaattisesti ilman käyttäjän toimenpiteitä.

Morrisin ohjelma siirtyi tietokoneelta tietokoneelle ja komensi jokaista konetta lähettämään signaalin Morrisin hallinnoimalle palvelimelle. Nuori mies oli kyllä tiennyt, että ongelmia oli tulossa, jos ohjelma leviäisi liian nopeasti. Hänen asettamansa rajoitteet eivät kuitenkaan kyenneet estämään matoa kopioimasta itseään ja jatkamaan koneiden saastuttamista.

Noin 6000 kappaletta yliopistojen, tutkimuskeskusten ja puolustusvoimien tietokonetta meni tukkoon verkon kapasiteetin ylikuormituttua. Kun Morris ymmärsi, mitä on tapahtumassa, eivät hänen varoitusviestinsäkään enää menneet läpi, sillä verkko oli kaatunut. Vaikka kyseessä oli viaton kokeilu, tuomittiin Morris kolmen vuoden ehdonalaiseen vankeustuomioon ja tuhansien dollareiden sakkoihin. Yllä olevassa kuvassa on muuten bostonilaisessa tiedemuseossa näytteillä oleva disketti, joka sisältää Morrisin madon lähdekoodin.

Morris-mato oli vain valitettavasti alkusoittoa. Tällä hetkellä internetissä tehdään joka päivä lähes 4000 uutta kyberhyökkäystä.

Lue myös: Tietosuoja puhuttaa – tässä historian 10 pahinta tietovuotoa

Advertisement

Ensimmäinen pikaviesti

Nykypäivänä viestit kulkevat pitkälti pikaviestiohjelmien, kuten WhatsAppin, välityksellä ja kommunikointi on lähes yhtä välitöntä kuin jos se tapahtuisi kasvotusten keskustellen.

Ennen pikaviestimien vallankumousta läheteltiin tietenkin tavallisia tekstareita, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö palveluita olisi ollut jo pitkään käytössä. Maailman ensimmäinen pikaviesti eli instant message lähetettiin tammikuun 6. päivänä vuonna 1993.

Sen lähetti AOL:n pikaviestimen kautta yhtiön tuleva johtaja Ted Leonsis vaimolleen. Viestissä luki: ”Don’t be scared … it is me. Love you and miss you” eli ”Älä säikähdä … minä täällä. Rakastan sinua ja ikävöin sinua”.

Vaimo oli kaikkea muuta kuin säikähtänyt ja vastasi (järjestyksessään historian toisessa pikaviestissä) ”Wow … this is so cool!”.

Koska olet itse viimeksi lähettänyt aivan tavallisen tekstiviestin?

Lue myös:

Advertisement
Continue Reading

Yhteiskunta

Mistä on peräisin happy hour? Suomessa ”iloisella tunnilla” on ollut tuulinen historia

Julkaistu

Mistä on peräisin happy hour? Tähän selvitämme vastauksen nyt.

Mistä on peräisin kuppiloiden happy hour? Tänään Listafriikki antaa vastauksen tähän kysymykseen ja paneudumme myös ”iloisen tunnin” historiaan Suomessa.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mistä happy hour on peräisin?

Happy hour on ravintoloissa ja baareissa eli toisin sanoen anniskelupaikoissa tietty ajankohta, jolloin alkoholia myydään normaalia halvemmalla. Usein kyseessä ovat hanatuotteet, mutta tarjouksessa voi olla myös cocktaileja ja snapseja. Yleensä happy hour on muutaman tunnin ajankohta iltapäivällä tai alkuillasta, jolloin on muuten hiljaista.

Happy hour juontaa juurensa Yhdysvaltain laivastoon, josta se ensimmäisen maailmansodan jälkeen lähti leviämään mantereelle. Laivastoslangissa happy hour merkitsi tiettyä aikaa päivässä, jolloin miehistö pääsi nauttimaan vapaa-ajan aktiviteeteista, jotka aluksilla koostuivat lähinnä paini- ja nyrkkeilymatseista. Alkoholilla ei siis ollut varsinaisesti mitään tekemistä happy hour -termin synnyn kanssa.

Kuten sanottua, meriltä happy hour levisi maalle, jossa oli käynnissä historian synkin ajanjakso – viinan myynnin osalta siis. Kieltolaki oli voimassa, mutta sehän ei tietenkään estänyt juomista.

Advertisement

Amerikkalaiset rupesivat kerääntymään salakapakoihin tai järjestämään kodeissaan kiellettyjä cocktailtunteja ennen siirtymistä päivälliselle ravintoloihin, joissa alkoholia ei tarjoiltu.

Happy hour omaksuttiin tarkoittamaan tuollaisia salaisia ja laittomia kokoontumisia. Kun kieltolaki vuonna 1933 kumottiin, oli happy hourista tullut jo vakiintunut termi, jonka anniskelupaikat ottivat sankoin joukoin käyttöön.

Suomeen happy hour saapui vasta vuonna 1984, mutta alkoholilainsäädäntö teki siitä käytännön tasolla hankalaa. Yllättyneet käsi ylös. Ravintolat saivat kyllä mainostaa happy houria, mutta siinä tapauksessa alkoholijuomien myyminen alennettuun hintaan oli kiellettyä.

Helsingin Sanomien elokuussa 1984 julkaiseman uutisen mukaan asiakkaat saivat sen sijaan maksutta esimerkiksi pientä purtavaa; pähkinöitä ja cocktailpaloja.

Jos taas happy hour haluttiin järjestää myymällä drinkkejä alennettuun hintaan, ei sitä saanut mainostaa mitenkään. Tämän pystyi kiertämään laittamalla ravintolan oveen hinnaston, jossa oli ”asiallisesti” ja alkoholin käyttöön rohkaisematta ilmoitettu esimerkiksi keskioluen hinta tiettyinä kellonaikoina. Happy houria ei kuitenkaan saanut mainita.

Advertisement

Lakia on sittemmin muutettu suuntaan ja toiseen – saa mainostaa, ei saa mainostaa – ja viimeisimmän alkoholilakimuutoksen myötä ravintoloilla on ollut vuodesta 2018 lähtien jälleen oikeus mainostaa happy houria ja esimerkiksi afterworkia.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Mistä suomalaiset viikonpäivien nimet tulevat ja mitä ne tarkoittavat?

Julkaistu

Mistä suomenkieliset viikonpäivien nimet tulevat? Tällä listalla perehdymme nimien muinaiseen alkuperään.

Nämä sanat ovat jokapäiväisessä käytössämme, mutta niissä ei ole tarkemmin mietittynä mitään järkeä. Mistä suomenkieliset viikonpäivien nimet ovat peräisin?

Suomalaisissa kuukausien nimissä on järkeä, sillä kyllähän esimerkiksi touko, elo ja marras tarkoittavat jotain, vaikka eivät ehkä kovassa käytössä olekaan. Kesäkuu ei muuten ole saanut nimeään vuodenajan mukaan. Mutta siitä ja muiden kuukausien nimistä voit lukea lisää toiselta listalta: Tätä suomalaiset kuukausien nimet tarkoittavat – kesäkuun alkuperä yllättää!

Palataan nyt kuitenkin listan aiheeseen, eli siihen, mistä viikonpäivien nimet tulevat! Mitä ihmettä tarkoittavat maanantai, torstai tai lauantai?

Monta mutkaa saa matkalla tehdä ja paljon mennä ajassa taaksepäin, mutta kaikki tiet johtavat lopulta Roomaan.

Maanantai

Kuva: Ponciano | Pixabay

Otetaan ensiksi käsittelyyn kaikkia viikonpäiviä – keskiviikko lukuun ottamatta – yhdistävä -tai. Viikonpäivien nimien loppuosa on lainattu skandinaavisten kielten päivää tarkoittavasta dag-sanasta.

Ja Skandinavian suuntaan saamme katsoa myös kokonaisuudessaan viikonpäivien nimissä, sillä pääosin suomenkieliset viikonpäivien nimet ovat lainoja nimistä, jotka ovat peruja viikingeiltä.

Advertisement

Maanantai on helppo yhdistää ruotsin måndag-sanaan, mutta vielä paremmin yhteyden löytää muinaisruotsin manadagher-sanasta.

Germaanisiin kieliin, joihin siis myös skandinaaviset kielet kuuluvat, maanantain nimi lainattiin kääntämällä suoraan latinasta. Roomassa maanantai oli siis Kuun päivä, dies Lunae, mikä näkyy yhä romaanisissa kielissä: espanjan lunes, ranskan lundi ja italian lunedi.

Tiistai

Kuten jo edellä mainittiin, ovat suomalaiset viikonpäivien nimet lainoja skandinaavisista nimistä. Osa niistä perustuu skandinaavisen mytologian jumaliin: tiistai muistuttaa Tyristä, joka oli jumalista urhein ja rohkein. Tyr oli Odinin poika ja Thorin nuorempi veli.

Viikingit eivät kuitenkaan itse keksineet nimetä päiviä jumalten tai taivaankappaleiden mukaan, sillä he lainasivat idean germaaneilta. Etelään suuntautuneilla matkoilla kotiintuomisiksi tarttui siis muutakin kuin konkreettisia ryöstösaaliita.

Germaanit olivat nimenneet tiistain Ziu-nimisen jumalan mukaan, minkä viikingit omivat itselleen muuttaen nimen omaan pohjoismaiseen tarustoon sopivaksi.

Koska kaikki mytologiat ja uskomukset kietoutuvat historian saatossa yhteen, niin germaanien Ziu, skandinaavien Tyr ja esimerkiksi anglosaksisten kansojen Tiw ovat sama hahmo.

Advertisement

Saksan Dienstag , englannin Tuesday ja norjan tirsdag muistuttavat tästä rohkeasta sodanjumalasta.

Ja miten sopivaa onkaan, että Roomassa tiistai oli dies Martis; sodanjumala Marsin päivä.

Germaanit siis ottivat Roomasta perusidean viikonpäivien nimeämisestä jumalhahmojen mukaan, mutta muokkasivat nimet omien vastaavien jumaltensa mukaisesti. Ja sitten viikingit tekivät saman germaanisille viikonpäiville.

Ja näin tämä urhea jumalhahmo löysi tiensä myös suomen kieleen, vaikka se ei tiistaista ensisilmäyksellä mieleen tulisikaan.

Keskiviikko

Keskiviikko eroaa muista viikonpäivien nimistä merkittävästi: siinä ei ole päivää tarkoittavaa tai-loppuosaa, eikä nimessä ole viittauksia jumaliin tai taivaankappaleisiin. Keskiviikko on yksinkertaisesti ollut keskellä viikkoa.

Aikoinaan meilläkin viikko alkoi sunnuntaista, joten keskiviikko oli kirjaimellisesti viikon keskimmäinen päivä. Meidän nykyisessä systeemissä eli maanantaista alkavassa viikossa se keskellä oleva päivä on torstai. Suomessa viikon alku vaihdettiin maanantaille vuonna 1973.

Advertisement

Hauska sivuhuomio tähän: hieman yli puolet maapallon asukkaista käyttää kalenteria, jossa viikko alkaa sunnuntaista. Sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä lähes koko Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä puolessa Afrikan ja Aasian maista.

Suomeen keskiviikon nimi on lainattu suorana käännöksenä saksan Mittwoch-sanasta. Pohjoismaisissa kielissä keskiviikko on nimetty suuren ja mahtavan Odinin mukaan – onsdag.

Ja kun mennään alkulähteille, niin Roomassa keskiviikko oli Merkuriuksen päivä – dies Mercurii.

Torstai

Roomassa torstaille nimensä antoi taivaan, valon ja ukkosen jumala Jupiter. Latinankielinen dies Jovis näkyy romaanisten kielten torstaissa; espanjan jueve, ranskan jeudi ja italian giovedi muistuttavat ylijumala Jupiterista.

Samanlainen jumalhahmo löytyi sekä germaanien että viikinkien tarustoista, joten torstai oli luontevaa nimetä Jupiterin vastineen mukaan.

Ukkosenjumala Donar on helppo löytää muun muassa saksankielisestä Donnerstag-sanasta ja pohjoismaisissa kielissä viikinkien suosikkijumala Thor on ilmiselvästi esillä torsdag-sanassa.

Advertisement

Tuosta ei ole enää kovin pitkä matka suomenkieliseen torstaihin.

Perjantai

Roomalaiset nimesivät perjantai Venuksen mukaan. Venus oli kauneuden, rakkauden, seksin ja hedelmällisyyden jumalatar, jota skandinaavisessa mytologiassa vastasi Freija. Freijasta muistuttavat muun muassa ruotsin fredag, englannin Friday ja saksan Freitag. Myös suomenkielinen perjantai juontaa juurensa samaan jumalattareen, vaikka se hieman erilaiselta vaihtuneen alkukirjaimen vuoksi kuulostaakin.

Venus näkyy edelleen romaanisissa kielissä: espanjan viernes, ranskan vendredi ja italian venerdi ovat kaikki johdettuja latinankielisestä Venuksen päivästä – dies Veneris.

Perjantai oli aiemmin onnen päivä, mutta koska se linkittyi niin vahvasti pakanallisiin jumalolentoihin ja kaiken lisäksi vielä voimakkaisiin naishahmoihin, oli kirkonmiesten pyrittävä muuttamaan päivän tarkoitus.

Ja siinähän kristinusko onnistui: perjantaista oikein tekemällä tehtiin epäonnen päivä.

Lue lisää: Perjantai 13. päivä – 10 faktaa epäonnen päivästä

Advertisement

Lauantai

Kuva: Maria Kray | Pixabay

Lauantai sai Roomassa nimensä Saturnus-planeetalta, joka oli aikoinaan nimetty maanviljelyksen ja sadonkorjuun jumala Saturnuksen mukaan.

Mutta unohtakaa jumalhahmot ja taivaankappaleet, sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin lauantaisauna!

Ei onnistunut Saturnus soluttautumaan Pohjolaan, sillä lauantai oli viikingeille pyhä peseytymispäivä.

Vanha laugr-sana tarkoitti kylpyä tai kylpemistä, joten siihen perustuvat ruotsin lördag, norjan ja tanskan lørdag, islannin laugardagur ja pienellä venytyksellä viron laupäev ja suomen lauantai.

Sunnuntai

Sunnuntai viittaa useissa kielissä Aurinkoon. Viikonpäivien alkujuurilla Roomassa sunnuntai sai nimen dies Solis. Sunnuntai on ollut Auringon päivä siis aikojen alusta saakka.

Muun muassa saksan Sonntag, ruotsin söndag, englannin Sunday sekä tanskan ja norjan søndag viittaavat Aurinkoon.

Advertisement

Suomenkielinen sunnuntai lainattiin joko skandinaavisista kielistä tai sitten se on napattu ilman pohjoismaisia välivaiheita suoraan saksan kielen varhaisimmasta muodosta. Muinaisyläsaksan kielellä sunnuntai oli Sunnuntag, joka kuulostaa kyllä melko tutulta. Oli miten oli: Aurinko näkyy meilläkin viimeisen viikonpäivän nimessä.

Vaikka Roomasta peräisin olevat latinankieliset viikonpäivien nimet ovat muuten säilyneet tähän päivään saakka romaanisissa kielissä, on sunnuntai poikkeus. Esimerkiksi ranskaksi, espanjaksi ja italiaksi sunnuntai on Jumalan päivä: domingo, dimanche, domenica.

Miksi ihmeessä näin?

No, syy on tietenkin se, että sunnuntai oli Rooman valtakunnassa äärimmäisen tärkeä päivä pakanallisille auringonpalvojille. Kun kristinusko otti Roomassa jalansijaa, oli kristillinen pyhäpäivä näppärästi valittu niin ikään sunnuntaiksi ja sen tuli korvata aiempi merkitys. Muut viikonpäivät saivat pitää nimensä, mutta sunnuntain merkitys oli sekä muille uskonnoille että kristinuskolle sen verran iso, että päivä ei missään nimessä saanut muistuttaa Auringosta.

Taistelu oli kuitenkin osittain toivoton, joten kirkko päätti sepittää tarinaa, jotta Auringon päivä istuisi myös kristinuskoon. Niinpä Jeesukseen ruvettiin viittaamaan ”oikeuden aurinkona ja valon tuojana”. Siinä vaiheessa, kun kristinusko levisi Pohjois-Eurooppaan, oli Auringon päivä jo luontevasti osa uskontoa, joten siksi meillä vietetään Auringon kunniaksi sunnuntaita.

Advertisement

***

Vaikka listalla osoitetaan moneen otteeseen, että kaikki tiet johtavat Roomaan ja viikonpäivien nimien historia juontaa juurensa latinaan, niin todellisuudessa alkuperä on paljon vanhempi.

Nykytiedon mukaan seitsenpäiväinen viikko on lähtöisin Babyloniasta, josta myös eurooppalaisen tähtitieteen uskotaan alkaneen jopa 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Babyloniassa kuukausi jaettiin neljään seitsemän päivän jaksoon ja jokainen päivä oli jaettu 24 hetkeen. Jokaista hetkeä vartioi yksi taivaankappale ja viikonpäivä sai nimensä kyseisen päivän ensimmäistä hetkeä suojelevasta taivaanvalosta. Nuo taivaankappaleet olivat Aurinko, Kuu ja viisi paljaalla silmällä erottuvaa planeettaa. Siitä ei ole kuitenkaan tietoa, että miten babylonialaiset viikonpäiviä kutsuivat.

Varhaisimmat tunnetut kirjoitukset, joissa viikonpäivien nimien kerrottiin juontavan taivaankappaleiden ja niitä edustavien jumalien nimistä, ovat roomalaisilta. Tämän vuoksi viikonpäivien nimien katsotaan tulevan Roomasta.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Miksi kelloja siirretään? Ensimmäisen maailmansodan aikainen jäänne kiusaa meitä edelleen!

Julkaistu

Siirrymme kesäaikaan jälleen ensi yönä, mutta minkä ihmeen takia? Nyt selvitetään, että miksi kelloja siirretään.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi kelloja siirretään. Kelloja siirretään EU-maissa aina lokakuun ja maaliskuun viimeisenä sunnuntaina – ja ensi yönähän koittaa jälleen tuo hetki.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Advertisement

Miksi kelloja siirretään?

Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?

No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.

Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä.

Jep!

Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.

Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; tällä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.

Advertisement

Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.

Jo vuonna 2018 Euroopan komissio ehdotti, että EU:ssa jätettäisiin erillinen kesäaika historiaan. Seuraavana vuonna Euroopan parlamentti jopa äänesti siitä, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin ja tulos oli lopettamista puoltava. Tavoitteena oli, että viimeinen kellojen siirtäminen tapahtuisi Euroopan unionissa vuonna 2021. Muutokseen tarvitaan sekä EU:n neuvoston että parlamentin päätös, mutta toistaiseksi asian käsittely on pysähtynyt neuvostossa.

Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?

Vielä ei ole sen aika, sillä jälleen ensi yönä siirrämme kelloja tunnilla eteenpäin. Siirto tapahtuu aamukolmelta.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

10 erikoista esinettä, jotka lääkärit ovat poistaneet ihmisten sisältä

Julkaistu

Tällä listalla käsitellään erikoisimpia esineitä, joita lääkärit ovat poistaneet ihmisten sisältä.

Vaikka lääkärit kohtaavat työssään mitä kummallisimpia asioita, niin joskus hekin jäävät sanattomiksi. Nämä kymmenen yllätystä taatusti ovat sen tehneet.

Listafriikki otti tällä kertaa käsittelyyn ihmisten sisältä löytyneet erikoiset esineet. Ja niitähän riittää. Varsinaisesti nämä esineet eivät ole erikoisia, mutta niiden päätyminen ihmiskehon sisälle ei ole toivottavasti ihan jokapäiväistä puuhaa.

Osa on päätynyt elimistöön aivan vahingossa ja toiset tarkoituksella. Ihmisen kekseliäisyydellä tai ongelmanratkaisukyvyllä ei kyllä välillä ole rajaa.

Ammus takapuolessa

1980-luvun lopulla itäisessä Lontoossa sijaitsevalle klinikalle saapui toisen maailmansodan veteraani, joka oli jo pitkään kärsinyt pahoista peräpukamista. Pukamat, jotka ovat peräaukon laajentuneita laskimoita, olivat äityneet niin pahoiksi, että ne pullistuivat ulos ja hankautuivat kivuliaasti miehen alushousujen saumaan.

Päästääkseen kiusankappaleista eroon mies oli työntänyt niitä takaisin sisään käyttämällä ensimmäistä käteensä osunutta esinettä: tykistön ammusta, joka oli peräisin hänen sodan aikana operoimastaan ilmatorjunta-aseesta. 

Eräänä päivänä ammus oli kuitenkin sujahtanut pukamien perässä kokonaan sisään, eikä mies onnistunut saamaan sitä ulos, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lääkärin puoleen kääntyminen. Lääkäri oli juuri laittamassa sormiaan sisään, mutta varmisti vielä, että kyseessähän on tietysti käytetty hylsy. 

Advertisement

Siihen veteraani vastasi: ”Ei tokikaan ole. Siinä on tarpeeksi tulivoimaa pudottamaan yksi Messerschmitt taivaalta.”. (Messerschmitt on saksalainen yhtiö, joka valmisti sodan aikana taistelulentokoneita.)

Tämän viattoman toteamuksen jälkeen paikalle kutsuttiin pommiryhmä, joka rakensi lyijylaatikon miehen takapuolen ympärille ja purki ammuksen kohteessa ennen sen poistamista.

27 piilolinssiä

Marraskuussa 2016 eräs englantilainen, 67-vuotias nainen oli menossa kaihileikkaukseen. Hän oli jo vuosien ajan kärsinyt heikentyneestä näöstä ja epämukavuuden tunteesta oikeassa silmässään, mutta oli pistänyt oireet vain ikääntymisen piikkiin.

Kun naista oltiin valmistamassa leikkaukseen, löysi nukutuslääkäri silmäluomen alta kovan, sinisävyisen massan, joka osoittautui 17 kappaleeksi yhteenliimautuneita piilolinssejä. Kirurgi poisti mikroskoopin avulla vielä 10 linssiä lisää.

Rupal Morjaria, yksi operaatiossa mukana olleista lääkäreistä, on myöhemmin kertonut, että kukaan ei voinut uskoa, ettei nainen ollut huomannut piilolinssikasaa.

Potilas oli kertonut käyttäneensä kuukausittain vaihdettavia linssejä jo 35 vuoden ajan ja oli toki välillä tuntenut, kuin silmässä olisi jotain sinne kuulumatonta, mutta ei ollut sen enempää kiinnittänyt asiaan huomiota. Nainen oli yllättäen selvinnyt ilman tulehduksia ja kaihileikkauskin saatiin suoritettua, joskin myöhempänä ajankohtana.

Advertisement

Vibraattori ja salaatinottimet

Tämä on listan ainoa kohta, jossa sellaisia peräsuoleen jääneitä esineitä, joilla on tavoiteltu seksuaalista mielihyvää. Niitä toki riittäisi pulloista lamppuihin, mutta tämä tapaus nousi surkuhupaisuudessaan kaikkien yläpuolelle.

Nimettömänä pysyttelevä mies joutui suuntaamaan vauhdikkaan illan jälkeen ensiapuun, koska ei ollut onnistunut saamaan vibraattoria ulos takapuolestaan. Siinä kohtaa hän oli vielä liian häpeissään lähteäkseen lääkärille, joten hän päätti yrittää ensin kotikonstein. Mies kaivoi keittiön laatikosta salaattiottimet ja lähti niillä kalastelemaan kadonnutta seksilelua. 

Jollain ihmeellä myös salaattiottimet luiskahtivat liian syvälle ja miehellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä päivystykseen joukko kodinkoneita peräsuolessaan.

Onneksi hoitohenkilökunnalla oli operaatioon paremmin sopivammat välineet ja mies saatiin vapautettua tukalasta tilanteesta. 

Kirurgiset pihdit

Lääketieteellisessä Hippokratia-julkaisussa esiteltiin keväällä 2014 tapaus, jossa 36-vuotiaan naisen vatsaonteloon oli jäänyt leikkauksen jäljiltä pihdit.

Naiselta oli kolme vuotta aiemmin poistettu maksasta kysta ja hän oli jatkanut elämäänsä ilman mitään ongelmia. Sitten eräänä päivänä pöntöllä istuessaan hänen ulosteensa mukana oli tullut kummallinen pala metallia. Nainen huolestui, kuten kuka tahansa siinä vaiheessa, ja otti lääkäriin yhteyttä. Röntgenkuvissa vatsaontelossa näkyi kirurgille kuuluvat pihdit, tai ainakin suurin osa niistä. 

Kun nainen leikattiin vierasesineen poistamiseksi, olivat pihdit jo mustuneet ja syöpyneet, mutta eivät olleet aiheuttaneet vatsaontelossa mitään vahinkoa. Metallinpala, jonka nainen oli aiemmin vessareissullaan kohdannut ja ottanut talteen, osoittautui olevan osa pihtejä.

Advertisement

Leikkauksissa tuskin koskaan jää mitään potilaiden sisälle (niinhän sen pitäisi olla), vaikka muutamia tapauksia tiedetäänkin, joissa unohtuneet sienet tai liinat ovat huokoisina materiaaleina aiheuttaneet vakavia tulehduksia. Varsinaisten työvälineiden katoaminen potilaan uumeniin on kuitenkin hyvin harvinaista, mutta selvästikään ei mahdotonta. 

Sakset kurkussa

Kirurgit pelastivat epäonnisen miehen hengen Putianin sairaalassa, itäisessä Kiinassa keväällä 2009. Kong Lin oli tullut vastaanotolle kivusta kalpeana ja tuskanhikeä valuen. Hänen oli vaikea hengittää ja sylki oli jo verestä punaista.

Mies oli nielaissut kynsisakset, jotka röntgenkuvat paljastivat jumittuneen ruokatorven alkupäähän teräpää ylöspäin. Lin oli hammastikun puutteessa päättänyt puhdistaa purukalustoaan 10 senttimetrin mittaisilla saksilla.

Puhdistusoperaation ollessa käynnissä eräs 27-vuotiaan Linin kavereista oli kertonut hyvän vitsin, joka oli saanut miehen nauramaan ja vahingossa vetäisemään sakset kurkkuunsa. Kun hän oli yrittänyt yskiä saksia ulos, kulkeutuivat ne vain syvemmälle ruokatorveen ja terät painautuivat kurkunkanteen viiltäen sitä kivuliaasti – ja vaarallisesti – auki. 

Kirurgit eivät voineet nukuttaa Liniä leikkauksen ajaksi, sillä hänen vartalonsa olisi rentoutunut liiaksi ja sakset olisivat liikkuneet yhä syvemmälle. Siispä teräase poistettiin puudutuksessa.

Jäiks! Harvan kurkku on viilletty auki. Ja vielä harvemman kurkku on viilletty auki sisältäpäin.

Advertisement

Ruokailuvälineitä – koko setti

Alankomaalainen 52-vuotias Margaret Daalman saapui 1970-luvulla ensiapuun kovien vatsakipujen vuoksi. Kirurgit jäivät sanattomiksi, kun röntgenkuvat paljastivat mahan sisällön. Nopealla vilkaisulla kuvissa näytti olevan mustekala lonkeroineen, mutta totuus oli ehkä järkyttävämpi.

Daalman kiidätettiin hätäleikkaukseen, jossa hänen mahastaan poistettiin 78 kappaletta haarukoita ja lusikoita. Ruokaluvälinesetin poistanut kirurgi oli jälkeen päin jutellut Daalmanin kanssa, ja tämä oli kertonut tunteneensa pakottavaa tarvetta metallin syömiseen. Joka kerta illalliselle istuessaan häntä ei ollut kiinnostanut lautasen sisältö tippaakaan, mutta pöytähopeat sitäkin enemmän. Niinpä hän oli pistellyt niitä poskeensa.

Mahasta ei löytynyt kuitenkaan veitsiä, eikä Daalman osannut kertoa syytä sille, miksi ne eivät koskaan houkutelleet samalla lailla kuin haarukat ja lusikat. Daalmanilla oli todennäköisesti syömishäiriö nimeltään pica, jossa henkilö himoitsee ja ahmii kaikkea muuta kuin ruokaa, mutta sitä ei vielä tuolloin tunnettu.

Haarukka

Äskeisen ruokailuvälinesetin jälkeen yksittäinen haarukka voi kuulostaa vähäiseltä, mutta tässä kohtaa käsittämättömämpää on syy, miksi esine oli potilaan sisälle päätynyt. 

Heinäkuussa 2003 israelilainen nainen hakeutui Poriyan sairaalaan Tiberiassa, kun hän oli vahingossa nielaissut haarukan. Röntgenkuvissa haarukka näkyi olevan poikittain jumissa naisen mahalaukussa ja kirurgit onnistuivat poistamaan sen vatsaontelon tähystysleikkauksella, tekemällä vain pienen reiän vatsaan.

Nimettömänä pysytellyt 32-vuotias nainen oli ollut siivoamassa kotiaan, kun kovakuoriainen oli hypännyt hänen suuhunsa ja hän oli epähuomiossa nielaissut sen. Mitään kovin kamalaa hyönteisen syömisestä tuskin olisi seurannut, mutta nainen päätti ottaa haarukan ja yrittää kalastaa sillä kuoriaista pois kurkustaan. Pelastusyritys oli joka tapauksessa jo myöhäistä ja myös haarukka päätyi jotenkin seuraamaan hyönteistä alas ruokatorvesta.

Kun haarukka poistettiin, tarkistettiin mahalaukku myös mahdollisen kovakuoriaisen osalta, mutta siitä ei enää näkynyt jälkeäkään. Se oli todennäköisesti jo sulanut ja jatkanut matkaansa pidemmälle suolistoon.

Advertisement

Viisi kiloa hiuksia

Trikotillomaniasta kärsivillä ihmisillä on pakonomainen tarve nyppiä irti omia hiuksiaan ja myös muita kehonsa karvoja. Trikofagia taas tarkoittaa noiden hiusten syömistä. Se on tunnettu lääketieteessä jo 1700-luvulta saakka. 

Vuonna 2007 chicagolaiset lääkärit hoitivat 18-vuotiasta naista, joka oli tullut hoitoon viisi kuukautta kestäneiden, pahojen vatsakipujen ja turvotuksen takia. Ruoka ei ollut myöskään pysynyt sisällä ja nuori nainen oli laihtunut yli 20 kiloa.

Tähystyksessä naisen sisältä löytyi lähes koko mahalaukun kattava tunnistamaton kasa. Lääkärien kanssa jutellessaan hän myönsi silloin tällöin stressaantuneena syövänsä hiuksiaan. Arvioiden mukaan hän oli tehnyt sitä jo useampia vuosia.

Leikkauksessa koko hiusmöykky saatiin poistettua. Se painoi yli viisi kiloa ja oli lähes 40 sentin mittainen. Nainen toipui nopeasti ja sai myös apua trikofagiansa hillitsemiseen.

Muovinpala keuhkoissa

Parin vuoden ajan yhdysvaltalainen, 50-vuotias John Manley oli kärsinyt ikävistä ja selittämättömistä oireista; hänellä oli ollut pahoja yskäkohtauksia, useita keuhkokuumeita, ja hän oli jatkuvasti uupunut. Mies ei kuitenkaan hakeutunut hoitoon ja toivoi oireiden vain katoavan itsestään (aina toimiva ratkaisu).

Kun Manley sitten yhtenä päivänä vuonna 2009 alkoi yskimään verta, oli vihdoin aika mennä lääkärin pakeille. Hänelle tehtiin keuhkoputken tähystys, ja hoitohenkilökunta ei ollut uskoa silmiään, kun kamera löysi tiensä sairastelun aiheuttajan luo.

Advertisement

Momen Wahidi, Duken yliopiston keuhkolääkäri, oli avustajiensa kanssa alkanut lukea esineessä olevia kirjaimia: A-M-B… Pian he ymmärsivät, että siinä luki hamburger eli hampurilainen.

Kirurgit poistivat vierasesineen, joka paljastui parin sentin mittaiseksi palaksi Wendy’s -pikaruokalaketjun muovista lusikkaa. Palasen toisella puolella oli nähtävissä ravintolan logo.

Manley ei itse muista tunteneensa mitään erikoista yhdelläkään ravintolassa syömistään kerroista, mutta myönsi yleensä hotkivansa: ”Se on pikaruokaa. Syön nopeasti ja otan suuria haukkauksia. Olen kasvanut suuressa perheessä, jossa piti syödä vauhdilla, jos halusi vatsansa täyteen.”.

Jossain vaiheessa hän oli vain imaissut palan muovia keuhkoputkeensa, minkä kyllä äkkiseltään luulisi huomaavan, sillä kyseessä oli verrattain iso kappale.

Manley ei aikonut ottaa Wendy’s:iin yhteyttä, sillä hän oli vain tyytyväinen, että lusikan pala oli poissa, ja että hän pääsi jatkamaan normaalia elämäänsä. Ehkä hieman rauhallisemmin ruoasta nauttien.

Advertisement

Magneetteja

Vuonna 2008 yhdysvaltalainen Haley Lents nieli 10 magneettia ja 20 metallikuulaa, jotka olivat hänen mielestään näyttäneet karkeilta. Kahdeksanvuotias Lents oli leikkinyt Magnetix-rakennuspalikoillaan vanhempiensa ollessa samassa huoneessa, mutta valitettavasti nämä eivät olleet huomanneet palojen päätymistä parempiin suihin. 

Muutaman päivän kuluttua Lents oli ollut niin kovissa kivuissa, että pysyi hädin tuskin pystyssä. Sairaalassa tehtyjen tutkimusten jälkeen Lentsille suoritettiin hätäleikkaus, sillä kyseisen lelun magneetit ovat hyvin voimakkaita ja voivat nopeastikin aiheuttaa väärässä paikassa suurta vahinkoa. Lentsin isän mukaan lääkärit olivat kertoneet suolistossa olleen jo kahdeksan magneettien repimää aukkoa, jotka muistuttivat luodinreikiä tai veitseniskuja.

Tyttö onneksi toipui parissa viikossa, ja kyseisen Magnetix-lelun valmistaja Mega Brands muokkasi tuotteensa sellaiseksi, että magneetteja ei enää saa nieltyä. 

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Tikkutiistai, kellokeskiviikko ja sukkasunnuntai – Tiedätkö, mitä hiljaisen viikon päivien nimet tarkoittavat?

Julkaistu

Tällä listalla selvitetään, että mitä hiljaisen viikon päivien nimet kuten sukkasunnuntai ja kiirastorstai oikein tarkoittavat.

Suurin osa pääsiäisviikon päivistä on tuttuja nimiltään. Pitkäperjantai ja kiirastorstai tunnetaan, mutta entäs sukkasunnuntai tai malkamaanantai? Mistä hiljaisen viikon päivien nimet oikein ovat peräisin? Mukana saattaa olla pari yllätystä!

Esimerkiksi kiirastorstailla ei ole mitään tekemistä kiirastulen kanssa, ainakaan suoranaisesti, vaikka se siitä monelle varmasti ensimmäisenä tulee mieleen. Palmusunnuntain nimi lienee selvä, mutta miksi me heiluttelemme silloin juuri pajunoksia?

Hiljaisen viikon päivien nimet ovat saaneet vaikutuksia kristinuskosta, kansanperinteestä, pakanallisista uskomuksista ja arkisesta elämästä. Tai sitten ihan vain siitä, että päiville on saatu soljuvilla alkusoinnuilla varustetut nimet. Tiedätkö sinä, minkänimisiä päiviä tällä viikolla vietetään?

Listafriikki selvittää nyt, mitä hiljaisen viikon päivien nimet tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin.

Palmusunnuntai

Hiljaisen viikon aloittaa palmusunnuntai, joka juontaa juurensa tunnettuun Raamatun kertomukseen. Siinä Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja tielle laskettiin palmunlehtiä ja vaatteita. Se on yksi vanhimpia kirkollisia perinteitä, sillä jo ensimmäisillä kristityillä oli tapana kuljettaa palmunlehtiä kulkueissaan, kun he kokoontuivat pääsiäisen viettoon Öljymäelle.

Tapa on omaksuttu osaksi pääsiäistä edeltävää sunnuntaita ympäri maailman, mutta joka paikassa ei tietenkään ole tarjolla palmuja. Siksi kasvit on valittu kussakin maailman kolkassa sen mukaan, mitä on saatavilla. Meillä Suomessa puissa ei pääsiäisen tienoilla ole muuta kuin paljaita oksia – paitsi pajuissa. Eikä pajuissakaan ole lehtiä, mutta sentään jotain elävää: pehmeitä kukintoja eli pajunkissoja. Joissain suomen murteissa pajunoksia on jopa nimitetty palmuiksi.

Malkamaanantai

Oudolta kuulostava malka on tuohi- tai olkikaton päälle painoksi laitettu tukipuu ja nykykielellä malka tunnetaan paremmin hirtenä. Malkamaanantaina on perinteisesti kaadettu ja kerätty polttopuita.

Malka-sanalla on raamatullinen alkuperä ja sillä viitataan ihmisen omaan vikaan, jota ei kuitenkaan itse huomaa, vaan syyttää erheestä toista. ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?”. Malka on toiminut tässä suhteessa myös vertauskuvana kärsivälle Jeesukselle, joka joutui syyttömänä tuomituksi: Jeesusta malkattiin eli puhuteltiin pisteliäästi.

Tikkutiistai

Nyt pääsiäisviikon päivissä siirrytään malkamaanantain polttopuista ja tukihirsistä tikkutiistaihin. Ne ovat varmasti syystäkin peräkkäin.

Tikkutiistain nimi juontaa juurensa vanhan kansan uskomuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä raamatullisen pääsiäisen kanssa. Tai sen verran tietenkin on, että ajankohta osuu pääsiäisviikolle. Hiljaisen viikon tiistaina oli tapana vuolla puusta sytykkeitä, koska juuri tuona päivänä valmistettujen sytyketikkujen uskottiin tuovan hyvää onnea.

Tikkutiistaina vuoltuja sytykkeitä ei käytetty ainoastaan tulenteossa, vaan hyvällä onnella varustettuja tikkuja tungettiin seiniin hirsien väleihin, jotta ne sieltä käsin karkottaisivat pahoja henkiä.

Kellokeskiviikko

Hiljaisen viikon päivien nimet antavat myös hieman osviittaa vuodenaikojen vaihtumisesta maataloissa. Pääsiäisviikon keskiviikko eli kellokeskiviikko oli perinteisesti se päivä, jolloin lehmät saivat vihdoin kellot taas kaulaansa. Se siis tarkoitti sitä, että ne pääsivät pitkän, navetassa vietetyn talven jälkeen jälleen ulos ja laitumelle kirmaamaan.

Mutta alunperin kellokeskiviikko on saanut nimensä aivan jostain muusta kuin karjasta, nimittäin kirkonkelloista. Ruotsissa kyseinen päivä on dymmelonsdag, joka viittaa tapaan soittaa kirkonkelloja vaimennettuina. Kirkonkelloja soitettiin metallikielen sijaan puisella vaarnalla, dymbel, hiljaisen viikon teeman mukaisesti.

Ruotsista nimitys on napattu suomen kieleen, kun alkusointukin soljuu niin mukavasti.

Kiirastorstai

Sitten päästään siihen mieltä askarruttavaan kiirastorstaihin. Se on vanhimpia hiljaisen viikon nimityksiä. ”Kiira” on lainattu ruotsinkielisestä skära-sanasta, joka tarkoittaa puhdistautumista. Kiirastorstai tunnetaan viimeisestä ehtoollisesta, jonka Jeesus söi opetuslastensa kanssa ja ruokailun ohessa hän pesi seuraajiensa jalat. Tuona pitkäperjantaita edeltävänä päivänä puhdistautuminen on tehty sekä ripittäytymällä että kirjaimellisesti pesemällä pois paaston aloittaneen tuhkakeskiviikon tuhkat.

Kiirastuleen kiirastorstailla on vain nimellinen yhteys. Katolisen kirkon teologian mukaan ihmisen sielu puhdistuu synneistä kiirastuleksi kutsutussa välitilassa, josta pääsee sitten taivaaseen.

Kiirastorstai sulautuu nimenä hyvin myös suomalaiseen kansanperinteeseen, jossa tunnettiin talojen pihapiireissä häiriköivä piharikko eli kiira. Kiira oli paha henkiolento, joka karkotettiin hiljaisen viikon torstaina pois. Sekin oli tietynlainen puhdistautumismeno, jolla pääsiäisen kertomusta saatiin kansantajuisesti levitettyä yhteiskuntaan.

Pitkäperjantai

Vaikka hiljaisen viikon päivien nimet olisivat muuten hakusessa, niin pitkäperjantai on varmasti tuttu. Pitkäperjantai on ”pitkä” ainoastaan Pohjoismaissa; muissa kielissä kyseinen perjantai voi olla esimerkiksi pyhä, suuri, surullinen tai ristiinnaulittu. Suomen kieleen pitkäperjantai on lainattu ruotsista, långfredagen, ja skandinaavisiin kieliin nimitys on aikoinaan omaksuttu muinaisenglannin sanasta langa frigedæg.

Voisi ajatella, että päivä on saanut nimensä siitä, että pitkänäperjantaina kuului hiljentyä kotiin eikä kyläily ollut sallittua. Se oli varsinkin lapsille piinaavan pitkä päivä, koska mitään ei oikein saanut tehdä. Mutta näin kuitenkaan ole – kyseessä on nimenomaan lainasana.

Koska pitkäperjantai on pyhitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kärsimyksen muistelulle, ei perinteisesti ole ollut sopivaa tehdä mitään askareita. Keittiön puuhellaankaan ei sytytetty tulta, vaikka alkuviikosta oli tehty kaikenkokoista polttopuuta ja sytyketikkua. Osittain tästä syystä mämmillä on niin vankka asema osana pääsiäistä, sillä sitä syötiin ja syödään kylmänä.

Kaikenlainen touhuilu, mukaan lukien laulaminen, oli tosiaan kielletty, mutta helposti saatavilla olevista käsityövälineistä, kuten ylijääneistä kankaista ja värttinätikuista saatettiin askarrella hyvää onnea tuovia haltijoita eli paroja.

Lankalauantai

Monet hiljaisen viikon päivien nimet sointuvat hienosti: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko. Lankalauantai sopii mainiosti jonon jatkoksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä langan kanssa.

Lankalauantain nimen on kyllä arveltu viittaavaan samalla tavalla talon askareisiin kuin muutaman muunkin edellä mainitun päivän. Silloin on pesty ja värjätty pitkän talven aikana kehrätyt langat. Mutta tässäkin kohtaa mennään kielellisiin seikkoihin.

Alunperin pitkäperjantaita kutsuttiin ruotsin långfredagen-sanaa mukaillen lankaperjantaiksi. Se lainattiin suoraan ja sovellettiin omaan kieleen järkeväksi sanaksi. Lankaperjantai ei kuitenkaan kuulostanut sulavalta, joten alkuosa päätettiinkin kääntää, jolloin saatiin aikaan pitkäperjantai ja täten ”lanka” siirrettiin seuraavaan päivään.

Pohjanmaalla lankalauantaihin on perinteisesti kuulunut noitien karkottaminen pääsiäiskokkoa polttamalla. Tavassa yhdistyvät suloisessa sekamelskassa kansanperinne ja kristinusko. Koska lankalauantai oli se päivä, jonka Jeesus oli kuolleena haudassaan, on pahojen voimien uskottu olevan silloin kaikkein vahvimmillaan.

Uskomuksista kertoo paljon tämä seuraava Suomen murteiden sanakirjasta peräisin oleva utajärveläinen lohkaisu: ”lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa”.

Sukkasunnuntai

Vaikka pääsiäistä on käytännössä juhlittu koko viikon ajan, on ensimmäinen pääsiäispäivä eli pääsiäissunnuntai se, mikä virallisesti aloittaa pääsiäisen. Kirkkovuoden osalta tästä sunnuntaista alkava viikko on pääsiäisviikko. Hiljainen viikko on siis jo tässä vaiheessa ohi, mutta kun hiljaisen viikon päivien nimet laitetaan listan muotoon, niin eihän sukkasunnuntaita voi mitenkään jättää pois.

Sukkasunnuntai nimellä saatetaan viitata kahteen täysin erilaiseen tapaan viettää ensimmäistä pääsiäispäivää. Joko nimi tulee siitä, että ollaan ja liikutaan hiirenhiljaa sukkasillaan, tai sitten Jeesuksen ylösnousemusta juhlistetaan niin railakkaasti, että sukatkin lentävät jaloista.

Vai voiko kyseessä olla niinkin yksinkertainen jatkumo, että edellisenä päivänä valmistelluista langoista alettiin tuolloin kutomaan sukkia!? Tai sitten sen todennäköisin vaihtoehto: sukkasunnuntai vain kuulostaa hyvältä.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat