Maailman pisimmät vankeustuomiot – kymmenientuhansien vuosien kakkuja!

Maailman pisimmät vankeustuomiot ovat täysin järjettömiä, sillä miksi ketään pitäisi tuomita tuhansiksi vuosiksi vankilaan tai istumaan satoja peräkkäisiä elinkautisia?

Maailmassa on vankien oikeuksia ja hyvää rikosoikeutta edistämään pyrkivän Penal Reform International -järjestön mukaan 65 maata, joissa vanki voidaan tuomita elinkautiseen ilman mahdollisuutta vapauteen. Elinkautisvankeja on maailmassa yhteensä hieman vajaa puoli miljoonaa (tilasto vuodelta 2014), joista yli puolet Yhdysvalloissa. Kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa elinkautinen ilman mahdollisuutta vapauteen ei ole laillinen, joten jos vanki halutaan pitää kuolemaansa saakka lukkojen takana, on hänelle annettava mahdollisimman pitkä tuomio. Se voi tarkoittaa satoja tai jopa tuhansia vuosia. Yhdysvaltojen lisäksi kirjaimellinen elinkautinen vankeusrangaistus on käytössä muun muassa Puolassa, Serbiassa, Afganistanissa, Saudi-Arabiassa ja Kiinassa.

Mutta pitkiin vankeusrangaistuksiin ja useisiin perättäisiin elinkautisiin on ainakin yksi varsin hyvä syy: niillä halutaan alleviivata rikoksen vakavuutta ja huomioida mahdollisesti monien eri uhrien kärsimykset.

Listafriikki etsi erilaisia pitkiä vankeustuomioita maailmalta ja listan loppuun otetaan vielä Suomen pisin vankeustuomio, joka kyllä kalpenee kaikkien näiden muiden rinnalla.

Maailman pisin vankeustuomio: 141 078 vuotta

Kyseenalainen kunnia maailman pisimmästä vankilatuomiosta kuuluu thaimaalaiselle Chamoy Thipyasonille. Vuonna 1989 tämä Thaimaan ilmavoimien korkea-arvoisen upseerin vaimo tuomittiin 141 078 vuoden vankeustuomioon osallisuudestaan vuosia kestäneeseen pyramidihuijaukseen. Yli 16 000 ihmiseltä huijattiin euroissa satoja miljoonia.

Thipyason oli onnistunut huijaamaan myös Thaimaan kuningashuoneen jäseniä, joten hän oletti istuvansa koko elämänsä jossain Thaimaan pahamaineisista vankiloista. Mutta samana vuonna, kun Thipyason sai tuomionsa, säädettiin maassa laki, jonka mukaan petoksesta tuomitun tulee istua vain 20 vuotta riippumatta tuomion pituudesta.

Nainen pääsi ehdonalaiseen jo kahdeksan vankilavuoden jälkeen. Se on aika paljon vähemmän, tarkalleen 141 070 vuotta vähemmän, kuin alkuperäinen tuomio. Verraten pikaisesta vapautumisesta huolimatta Thipyasonin saama rangaistus on maailman pisin vankeustuomio.

Eniten perättäisiä elinkautisia


Omalla tavallaan maailman pisin vankeustuomio on annettu yhdysvaltalaiselle Terry Nicholsille, joka oli osasyyllinen huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 Oklahoma Cityssä tehtyyn pommi-iskuun. Vaikka Nichols oli tekohetkellä toisessa osavaltiossa, todettiin hänen osallistuneen 168 ihmishenkeä vaatineen terrori-iskun suunnitteluun. Auto-pommin räjäytyksestä vastasi Timothy McVein, joka sai kuolemantuomion ja teloitettiin vuonna 2001.

Nichols todettiin Oklahoman osavaltion oikeudessa syylliseksi 161 murhaan, kahdeksaan kuolemantuottamukseen, tuho-polttoon ja salaliittoon, mutta tuomiota mietittäessä valamiesten äänet jakautuivat kuolemanrangaistuksen ja elinkautisen välillä. Oklahoman lain mukaan kuolemantuomiota ei voida langettaa, jos valamiehet eivät pääse yksimielisyyteen.

Niinpä Nichols sai jokaisesta murhatuomiosta elinkautisen. Tällä hetkellä hän kärsii siis 161 peräkkäistä elinkautista supermax-turvallisuusluokituksen ADX Florence -vankilassa ilman mahdollisuutta päästä koskaan ehdonalaiseen.

Kuusi peräkkäin kärsittävää 5000 vuoden tuomiota

Pysytään edelleen Oklahoman osavaltiossa, Yhdysvalloissa, joka on tunnettu ankarista tuomioista. Vuonna 1994 Charles Robinson todettiin syylliseksi kuuteen lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen ja tuomittiin 30 000 vuodeksi vankilaan.

Tuomari Dan Owens määräsi valamiehistön ehdottamat 5000 vuoden tuomiot kärsittäväksi yhtäaikaisen sijaan peräkkäin, sillä hän oli totaalisen kyllästynyt siihen, että vangit istuivat vain osan tuomiostaan. Niin kauhea kuin Robinsonin rikos olikin, ei häntä osavaltion lain mukaan voitu tuomita siitä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.

Laissa elinkautisen pituudeksi määriteltiin tuolloin 45 vuotta, josta useimmat vangit istuivat telkien takana vain 13 vuotta. Oklahoman vankeinhoitolaitos muutti tavan mukaan Robinsonin tuomiot elinkautisiksi, mutta tuomari Owensin määräämillä peräkkäisillä tuomioilla se tarkoittaa sitä, että vanki voi vapautua 78 vuoden kuluttua. Oikeudessa Owens ilmoitti 30-vuotiaalle Robinsonille, että jos tämä käyttäytyy hyvin, voi vapaus koittaa 108-vuotiaana. Tuomari halusi kuitenkin painottaa, että tällä tuomiolla Robinson tulisi pysymään vankilassa koko loppuelämänsä.

Robinson tietenkin valitti rangaistuksestaan, mutta valitustuomioistuin säilytti alkuperäisen tuomion, vaikka James Lane, yksi asiaa käsitelleistä tuomareista, piti 30 000 vuotta järjettömänä. ”Kolmekymmentätuhatta vuotta sitten osa maastamme oli mannerjään peitossa. Mammutit, jättiläislaiskiaiset ja muuttokyyhkyt tunsivat jään viileyden. Näin ollen kolmenkymmenentuhannen vuoden päästä ihminen voi olla kuollut sukupuuttoon. Tämän suuruusluokan tuomio on mielestäni järkyttävä ja absurdi”, kirjoitti Lane lausunnossaan.

Tähän käy hyvin vastineeksi erään alkuperäisen valamiehen Steve Dockeryn vastaus, kun ensimmäisen tuomionluvun jälkeen häneltä kysyttiin, eikö tuhansien vuosien vankeustuomio ole järkyttävän julma: ”Kyllä, mutta eikö kolmevuotiaan raiskaaminenkin kuulosta järkyttävän julmalta?”.

Niinpä Robinson saa kitua vankilassa kuolemaansa saakka.

Valitustuomioistuin napsautti tuhansia vuosia lisää kakkua

Ei, emme pääse vieläkään lähtemään Oklahomasta. Vuonna 1993 Allan McLaurin tuomittiin 21 250 vuodeksi ja hänen rikoskumppaninsa Darron Anderson 2200 vuodeksi vankeuteen muun muassa ryöstöstä, raiskauksesta ja kidnappauksesta. McLaurin valitti tuomiostaan, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuomio aleni 500 vuodella. Istuttavaa jäi silti ”melko” runsaasti.

Anderson valitti myös, mutta hänen kohdallaan kävi päinvastoin. Yllättäen hänelle myönnettiin uusi oikeudenkäynti, mutta lopputulos ei ollut rikollisen kannalta toivotunlainen. Anderson nimittäin tuomittiin alkuperäisen 2200 vuoden sijaan 11 250 vuodeksi vankeuteen. Se on pisin tuomio, joka on koskaan annettu valituksen jälkeisessä uudessa oikeudenkäynnissä.

Toki samalla tavalla kuin rikoskumppani McLaurinin kohdalla, ei muutama sata tai tuhat vuotta suuntaan tai toiseen enää isommassa kuvassa merkannut mitään.

Pisimpään yhtä vankilatuomiotaan istunut

Yhdysvaltalainen Francis Smith on maailman pisimpään tuomiotaan yhtämittaisesti istunut vanki. Hänet tuomittiin kuolemaan murhattuaan ryöstön yhteydessä pursikerhon yövartijan heinäkuussa 1949.

Smith oli vuonna 1954 vain kahden tunnin päässä sähkötuoliin joutumisesta, kun hänen tuomionsa viime hetkellä lievennettiin elinkautiseksi. Nyt 97-vuotiaan miehen tuomio on kestänyt yli 71 vuotta ja vaikka hänet viime vuonna siirrettiin vankisellistä vanhainkotiin, on hän edelleen vanki.

Mies on kuitenkin saanut kokea vapautta muutaman lyhyehkön hetken, sillä vuonna 1967 hän karkasi vankilasta, mutta jäi muutaman päivän päästä kiinni, ja vuonna 1975 hän rikkoi vain kuukausia kestänyttä ehdonalaistaan laittomuuksilla.

Loppukaneettina täytyy mainita, että vaikka Smithiä yleisesti pidetään yhtä vankeustuomiota pisimpään istuneena vankina, ei asiasta mitenkään voida olla varmoja. Historian saatossa ja nykyäänkin maailman vankiloissa voi olla yli 71 vuotta istuneita vankeja, mutta heitä ei vain ole dokumentoitu.

Terroristien kymmenet tuhannet vankeusvuodet

Espanjan pääkaupungissa Madridissa tehtiin maaliskuun 11. päivänä vuonna 2004 sarja lähijunaliikenteeseen kohdistettuja pommi-iskuja, joissa menehtyi ainakin 192 ihmistä ja loukkaantui yli 2000.

Espanjan poliisi onnistui yhdistämään iskuihin useita henkilöitä, jotka seuraavien päivien, viikkojen ja kuukausien aikana saatiin kiinni ja asetettiin syytteeseen. Iskujen tekijöillä oli yhteyksiä terroristijärjestö al-Qaidaan.

Iskujen pääsuunnittelijaksi paljastunut marokkolaissyntyinen Jamal Zougam sai 42 992 vuoden vankeustuomion muun muassa lukuisista murhista ja murhan yrityksistä. Monet pommi-iskuissa mukana olleista ovat jo vapautuneet vankilasta, mutta Zougamin lisäksi tuomiotaan istuu vielä pitkään espanjalainen Jose Emilio Suarez Trashorras, joka sai 34 715 vuotta vankeutta.

Espanjan lain mukaan vanki voi istua maksimissaan 40 vuotta, joten Zougam ja Suarez Trashorras tulevat vapautumaan olleessaan reilu seitsemänkymppisiä.

Euroopan unionin virallisesti pisin, ei-elinkautinen vankeustuomio langetettiin samoista rikoksista, sillä Zougamin oikeaksi kädeksi nimetty Othman el-Gnaoui sai kaksi vuotta pidemmän tuomion kuin päätekijä. 42 994 vuoden vankeustuomio alenee sekin kuitenkin 40 vuoteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.

Pisin syyttäjän vaatima vankeustuomio

Kuten jo listan edellisessä kohdassa tuli selväksi, tuomitaan rikollisia Espanjassa tuhansien vuosien vankeustuomioihin. Jos mallorcalainen syyttäjä olisi vuonna 1972 saanut tahtonsa läpi, olisi Espanja kärkipaikalla maailman pisimmän vankeustuomion kanssa.

Syytetty Gabriel March Granados toimi Mallorcan pääkaupungissa Palmassa postinjakajana, mutta ei syystä tai toisesta ollut erityisen kiinnostunut jakamaan postia. Oikeudessa selvisi, että 22-vuotias March Granados oli jättänyt 42 768 kirjettä toimittamatta. Työnsä tekemisen sijaan hän oli avannut kirjeitä ja ottanut talteen kaiken vähänkin arvokkaan sisällön – eli lähinnä käteistä rahaa.

Syyttäjä vaati March Granadosille yhdeksän vuoden vankeustuomiota jokaisesta toimittamattomasta kirjeestä. Tämä siis tarkoitti yhteensä 384 912 vuotta. Tuomari ei kuitenkaan suostunut langettamaan niin järjetöntä rangaistusta, vaan antoi nuorelle miehelle sekä varkaudesta että petoksesta kummastakin seitsemän vuoden ja asiakirjojen anastuksesta kahden kuukauden vankeustuomion. Reipas neljätoista vuotta oli joka tapauksessa ankara tuomio, mutta ei mitään verrattuna vaadittuun.

Suomen pisin istuttu vankeustuomio

Suomessa vankeustuomiot ovat hyvin eri luokkaa kuin monessa muussa maassa, eikä elinkautinen tarkoita elinkautista. Lain mukaan elinkautista on istuttava vähintään 12 vuotta, jonka jälkeen vanki voi itse anoa vapautusta. Jos vanki on rikoksen tekohetkellä ollut alle 21-vuotias, voi hän pyytää vapautusta jo 10 vuoden jälkeen. Elinkautisvankien vapauttamisesta ehdonalaiseen päättää hovioikeus tai Suomen tasavallan presidentti.

Keskimäärin elinkautista istutaan Suomessa 14,6 vuotta ja tavoitteena on, että jokainen vanki vapautuu jossain vaiheessa. Useissa muissa maissa elinkautisen tavoitteena on se, että vanki ei elä enää koskaan vankilan seinien ulkopuolella.

Suomessa pisimmän elinkautistuomion on istunut Pasi Räty, joka vuonna 199o Lieksassa ryöstön yhteydessä surmasi eläkeläisnaisen yli 40 puukoniskulla. Räty istui elinkautistaan 22 vuotta. Valitettavasti hänet nähtiin tuon ajan jälkeen yhteiskuntakelpoisena ja rikoksen uusimisriski minimaalisena. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä vain reilu kuukausi vapautumisensa jälkeen Räty surmasi tutun kuopiolaismiehen.

Nyt Räty istuu toista elinkautistaan ja hänen elämästään on juuri julkaistu toimittaja Rebekka Härkösen kirjoittama kirja: Valmis tappamaan – Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina.

🤷‍♀️ Pitäisikö elinkautisen olla oikeasti elinkautinen? Kerro mielipiteesi kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme.

Lue myös:

Facebook Notice for EU! You need to login to view and post FB Comments!

Lisää kommentti