Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää kesäisissä tunnelmissa ja hyönteisten suristessa, että voiko ampiainen pistää useammin kuin kerran. Eli toisin sanoen: Heittääkö ampiainen henkensä pistettyään?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Kuoleeko ampiainen, kun se on kerran pistänyt?

Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseen on, että ampiainen voi todellakin pistää useammin kuin kerran. Ampiainen ei nimittäin yleensä kuole pistettyään ihmistä tai jotain muuta eläintä. Kesymehiläinen sen sijaan voi pistää vain kerran.

Mehiläisen pistimessä on väkäsiä, joiden ansiosta piikki tarrautuu kudokseen. Mehiläinen kyllä yrittää irrottaa pistintään ihosta, mutta väkäset ovat takertuneet niin tiukasti, että kiskomisessa repeytyvät irti myös pistimeen liittyvät lihakset ja hermot sekä osan ruoansulatuskanavasta – käytännössä iso osa takaruumiista.

Ampiaisen pistimessä tällaisia elimistön riekaleiksi repiviä väkäsiä ei ole, joten se saa pistoksen jälkeen vedettyä piikkinsä irti. Mutta jos ampiaisen pistin kuitenkin jostain syystä jumittuu uhrin ihoon, niin ruumiin repeytyminen johtaa silläkin kuolemaan. Näin käy kuitenkin aniharvoin ja tavallisesti ampiainen on valmis pistämään välittömästi uudestaan, jos se tuntee olonsa uhatuksi. Sama on tilanne karvaisella kimalaisella: sekin pystyy pistämisen jälkeen jatkamaan elämäänsä.

Läpi historian ihmiset ovat raportoineet eläinten pakenevan ennen maanjäristyksiä tai käyttäytyvän jollain tavalla oudosti ennen luonnonkatastrofia. Voidaanko eläimiä siis käyttää tuhojen ennustajina?

Historian kirjojen mukaan antiikin Kreikassa rotat, kärpät, käärmeet ja tuhatjalkaiset katosivat useita päiviä ennen vuoden 373 eaa. maanjäristystä. Sen jälkeen ihmisen kiinnostus eläinten kykyyn ennustaa tuhoja on ollut kyltymätön. Olisihan se aivan mieletöntä, jos muutos eläinten käyttäytymisessä olisi luotettava tapa ennakoida luonnonkatastrofeja; sillä säästyttäisiin lukuisilta ihmishenkien menetyksiltä.

Tutkimuksia on aiheen puolesta ja sitä vastaan, eikä siihen ole yksiselitteistä vastausta. Useimmiten havainnot ovat luonnonkatastrofin jälkeen muisteltuja, mikä vie puoltavilta tuloksilta painoarvoa pois. Monien mielestä kyse on vain psykologisesta ilmiöstä, jossa mieli tuottaa vääriä virheellisiä muistikuvia.

Olisi silti melko erikoista (mutta ei todellakaan ennenkuulumatonta), että niin monet olisivat keksineet samanlaisia tarinoita. Totta on se, että eläinten tiedetään aistivan ilmakehän muutoksia, matalia infraääniä, paineenvaihtelua ja magneettikenttiä tavalla, johon ihmiset eivät pysty. Ne havaitsevat maanjäristyksen merkit hyvissä ajoin ennen varsinaista järistystä, mutta se onkin sitten eri asia voiko ennusmerkkejä lukea eläimistä luotettavasti joka kerta.

Listafriikki keräsi kasaan tosielämän esimerkkejä siitä, kun eläinten omituinen ja tavallisuudesta poikkeava käytös on ennakoinut osuvasti luonnonkatastrofia; maanjäristystä tai tulivuorenpurkausta.

Punakekomuurahaisista tulee yökukkujia

Duisburg-Essen-yliopiston tutkijat esittelivät vuonna 2013 kolme vuotta kestäneen tutkimuksensa tulokset, joiden mukaan punakekomuurahaisten käytös muuttuu merkittävästi ennen maanjäristyksiä.

Tutkijaryhmä Gabriele Berberichin johdolla oli havainnoinut muurahaisia seismisesti aktiivisella alueella Saksassa kolmen vuoden ajan kuvaten niitä vuorokauden jokaisena hetkenä. Vuosien 2009 ja 2012 välisenä aikana alueella oli kymmenen magnitudiltaan vähintään 2,0 ja enintään 3,2 ollutta maanjäristystä sekä lukuisia pienempiä järistyksiä.

Muurahaisten käytös muuttui merkittävästi ennen suurempia järistyksiä. Niiden vuorokausirytmi kääntyi lähes päälaelleen ja niistä tuli huomattavasti aktiivisempia yöaikaan ja ne jäivät pesän ulkopuolelle vaaroille alttiiksi, mikä on muurahaisille täysin epäluonnollista. Vastaavasti lepohetket keskittyivät päivälle. Normaalit rutiinit palautuivat noin vuorokauden kuluessa järistyksen jälkeen.

Vaikka punakekomuurahaisten käyttäytyminen oli tutkimuksen aikana selvä indikaattori tulevasta maanjäristyksestä, korostivat tutkijat artikkelissaan, että heidän tuloksiaan ei ole tarkoitettu luonnonkatastrofien ennustamiseen.

Tsunamia sisämaahan paenneet eläimet

Kun tsunami iski tuhoisasti Kaakkois-Aasian rannoille tapaninpäivänä vuonna 2004, kertoivat monet paikalla olleet samanlaisista havainnoista eläimiin liittyen. Sekä villi- että kotieläimet vaikuttivat aistivan tulevan luonnonkatastrofin.

Silminnäkijähavaintojen mukaan norsut päästivät ilmoille varoitusääniä ja pakenivat kukkuloille, koirat eivät suostuneet menemään ulos, flamingot hylkäsivät pesänsä ja eläintarhoissa eläimet syöksyivät katoksiinsa ja suojiinsa, joista niitä oli mahdoton houkutella pois.

Tuossa vaiheessa kaiken aiheuttanut maanjäristys oli jo tapahtunut ja tappava tsunami lähestyi rannikkoa. Ympäri maailman ihmiset arvelivat, että eläimet tiesivät hyökyaallon olevan tulossa.

Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että eläimille olisi evoluution seurauksena kehittynyt kyky vältellä nimenomaan tsunameja. Tsunami on kuitenkin usein merenalaisen maanjäristyksen aiheuttama ja se tiedetään, että monet eläimet pystyvät aistimaan järistysten lähettämiä primääri- tai paineaaltoja, joita ihmiset eivät huomaa. Nämä P-aallot saapuvat ennen sekundääriaaltoja ja selittävät sen, miksi eläimet saattavat vaikuttaa hämmentyneiltä juuri ennen kuin maa alkaa järistä. Jotkut eläimet, kuten norsut, havaitsevat ihmiskorvalle huomaamattomia infraääniä. Kun jostain kaukaisuudesta kumpuaa tuollaisia uhkaavia, matalia ääniä, lähtee eläin vaistomaisesti pakoon.

Joten kyllä, eläimet aistivat tapaninpäivän luonnonkatastrofin, mutta ei tsunamia, vaan maanjäristyksen. Syy siihen, että eläimet lähtivät rannalta kohti sisämaata oli yksinkertaisesti se, että ne hakeutuivat turvaan jotain tuntematonta vaaraa. Ja monelle eläimelle turvallinen paikka on metsä, jota rannoilta – varsinkin turistikeskuksissa ja kaupungeissa – harvemmin löytyy.

Rupikonnat jättivät kutupuuhat

Vuonna 2009 Keski-Italiassa todistettiin kummia, kun lisääntymispaikalleen kerääntyneet rupikonnat hävisivät yhtäkkiä kuin tuhkana tuuleen. Kukaan ei keksinyt syytä tähän joukkopakoon, kunnes viisi päivää myöhemmin L’Aquilan kaupungissa koettiin maanjäristys.

Mitä todennäköisimmin konnat olivat lähteneet juuri tätä luonnonkatastrofia pakoon, sillä ne palasivat kutemaan vasta muutamaa päivää myöhemmin, kun jälkijäristyksetkin olivat loppuneet.

Ilmakehän ionosfäärissä tapahtuu maanjäristysten yhteydessä todistetusti muutoksia, joiden uskotaan liittyvän maankuoresta vapautuvaan radonkaasuun sekä mahdollisesti mannerlaattojen liikkeen aiheuttamaan gravitaatiosäteilyyn. Tutkijat arvelevat, että rupikonnat kykenevät aistimaan nuo muutokset ilmakehän sähkökentässä.

Toisen teorian mukaan rupikonnat havaitsivat seismisen aktiivisuuden aiheuttamia muutoksia pohjavedessä ja jättivät sen vuoksi kotilammensa etsiäkseen turvallisemman paikan. Erikoista on se, että kyseisiä rupikonnia havainnoitiin yli 70 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta.

Kuvasta kadonneet villieläimet

Edellisessä kohdassa mainitut muutokset ilmakehän ionosfäärissä ovat yleensä havaittavissa enintään muutamia päiviä ennen maanjäristystä. Perussa sijaitsevassa Yanachagan kansallispuistossa poikkeavia havaintoja tehtiin vuonna 2011 noin viikkoa ennen 7,0 magnitudiltaan ollutta Contamanan maanjäristystä, mutta eläimet olivat antaneet merkkejä jo paljon aiemmin. Niitä ei tokikaan huomattu etukäteen, vaan vasta myöhemmin, kun tutkijat kävivät läpi liiketunnistimilla varustettujen kameroiden tallentamaa aineistoa.

Jo kolme viikkoa ennen maanjäristystä villieläinten käyttäytymisessä oli havaittavissa muutoksia. Sekä lintujen että useiden nisäkäslajien aktiivisuus aleni jyrkästi ja mitä lähemmäs järistyksen ajankohtaa tultiin, sitä vähemmän eläimet liikkuivat – ero normaaliin tilanteeseen oli huomattava, sillä käytännössä eläimet katosivat kokonaan piiloihinsa.

Jos johonkin eläinryhmään olisi syytä kiinnittää huomiota luonnonkatastrofien ennakoinnissa, niin se olisi linnut. Ne yleensä pakkaavat kamansa ja lähtevät evakkoon jopa viikkoja ennen luonnonkatastrofia, vaikka periaatteessa niiden ei olisi pakko – milloin vain voi lentää pois. Suunnitteilla onkin, että lintuparvien liikkeitä alettaisiin juuri tässä tarkoituksessa seuraamaan satelliittien avulla. Monilla muuttolinnuilla on hyvin tarkat reitit, joita ne vuosittain kulkevat. Jos lentoreitissä huomataan jokin selittämätön poikkeus, voi se viitata esimerkiksi pian purkautuvaan tulivuoreen.

Etnan rinteillä laiduntava karja

Italiassa, Sisilian saarella, sijaitseva Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori. Siksipä sen hedelmällisillä rinteillä laiduntava karja on tottunut pieniin vavahteluihin ja maaperästä vapautuviin kaasuihin – ne ovat eläimille arkipäivää.

Alkuvuosi 2012 oli Etnalla hyvinkin levoton ja läheinen lentokenttä jouduttiin hetkeksi aikaa sulkemaan purkautuvan tuhkan vuoksi. Koska aktiivisen Etnan ympäristö on mitä loistavin paikka havainnoida sitä, vaikuttavatko luonnonkatastrofit ennalta eläinten toimintaan, käyttävät tutkijat paikallisia maatiloja kenttälaboratorioinaan. Saksalaisen Max Planck -instituutin tutkijan Martin Wikelskin johtama työryhmä istutti eläimiin siruja, joiden avulla data voitiin kerätä talteen ja myöhemmin analysoida.

Wikelski löysi kerätystä materiaalista yllättäviä viitteitä siitä, että eläimet todellakin kykenevät ennustamaan tulevan luonnonkatastrofin. Lampaat ja vuohet eivät reagoineet jokaiseen pieneen järistykseen, mutta noin viisi tuntia ennen massiivista purkausta niiden käytöksessä oli havaittavissa selvä muutos. Wikelskin tutkimustuloksista käy ilmi, että kahden vuoden aikana (2012-2014) Etnalla tapahtui kahdeksan suurempaa purkausta, joista jokaiseen eläimet reagoivat samalla tavalla.

”Öisin ne heräsivät ja kuljeskelivat hermostuneena ympäriinsä”, kertoo Wikelski The New York Times -lehden haastattelussa. Päiväsaikaan vuohet ja lampaat siirtyivät niin sanotuille turvallisille alueille, jotka ne arvioivat kasvillisuuden perusteella. Korkeiksi kasvaneet kasvit ovat merkki siitä, että alue on säästynyt aiemmilta laavavirroilta.

Eläinten uskotaan havainneen vuoren toiminnassa sellaisia muutoksia, jotka ihmisiltä ja mittauslaitteilta jäivät erottamatta jokapäiväisestä aktiivisuudesta. Todennäköisesti maaperästä tihkuvat kaasut olivat erilaisia ja maan vavahtelu poikkeavaa.

Wikelski on nyt mukana kansainvälisessä tutkimusryhmässä, joka on istuttanut siruja satoihin eläinlajeihin ympäri maailman. Tutkimuksella halutaan selvittää perinpohjaisesti se, voidaanko eläinten liikkeistä ennustaa tulivuorenpurkauksia tai maanjäristyksiä.

Kiinassa liputetaan eläinten ennustustaitojen puolesta

Kiinassa on jo vuosisatojen ajan ennustettu maanjäristyksiä perustuen eläinten käyttäytymiseen. Siinä on joskus myös onnistuttu, mutta on vaikea sanoa, onko kyse vain sattumasta. Satojen vuosien takaa on kirjallisia todisteita siitä, että ihmiset ovat päätyneet nukkumaan taivasalla, koska eläimet ovat paenneet asutuksista ulos ilman mitään näkyvää syytä. Kun maanjäristys on iskenyt ja asumukset romahtaneet, ovat ihmishenget säästyneet. Toisaalta historiankirjoista löytyy paljon tuhoisia maanjäristyksiä, joiden alla eläimet ovat käyttäytyneet kertomusten mukaan aivan normaalilla tavalla.

Vuonna 1975 viranomaiset määräsivät miljoonan asukkaan Haichengin evakuoitavaksi vain päiviä ennen magnitudiltaan 7,3 ollutta maanjäristystä. Kuolonuhreja ja loukkaantuneita kyllä tuli, mutta vain vähän verrattuna maajäristyksen voimakkuuteen. Jos kaupunkia ei oltaisi evakuoitu, olisi menehtyneitä ollut rakennusten tuhoista päätellen jopa 150 000. Evakuointimääräys tehtiin pitkälti perustuen eläinten epänormaaliin ja levottomaan käytökseen.

Tämän onnistuneen ennakoinnin vuoksi ympäri maailman innostuttiin toden teolla ajatuksesta, että luonnonkatastrofit voisivat olla ennustettavissa eläinten avulla. Siksi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus rahoitti 1970-luvun lopulla pitkäaikaistutkimuksen, jossa seurattiin tiiviisti rottia laboratorio-olosuhteissa ja odotettiin, että käyttäytyisivätkö ne eri lailla maanjäristystä ennen. Eteläisessä Kaliforniassa asuvien onneksi, mutta tutkijoiden harmiksi koeaikana ei koettu yhtäkään maanjäristystä.

Punakaulusvarit ja muut eläintarhan eläimet

Kun 5,8 magnitudiltaan ollut maanjäristys iski Yhdysvaltojen pääkaupunkiin Washingtoniin kesällä 2011, kävi Smithsonian-instituutin kansallisessa eläintarhassa kuhina. Erityisesti punakaulusvarit kummastuttivat eläintarhan työntekijöitä.

Madagascarilla luontaisesti elävät punakaulusvarit ovat hermostuneina hyvin äänekkäitä ja ne varoittelevat toisiaan useita kertoja päivässä. Kuitenkin eläintarhan kuraattorin Brandie Smithin mukaan ääni, jota nämä kädelliset päästivät ennen maanjäristystä, oli hyvin poikkeava. ”Se oli täysin erilainen kuin tavallinen huuto. Sellaista ääntelyä olemme kuulleet vain silloin, kun aitaukseen on tuotu uusi, tuntematon yksilö”, kertoo Smith The Washinton Post -lehden haastattelussa.

Eläintenhoitajat huomasivat poikkeavaa käytöstä monissa aitauksissa, mutta jälkeenpäin voi sanoa, että selvimmin maanjäristys olisi ollut ennakoitavissa juuri kädellisten käytöksestä sekä linnuista. Esimerkiksi kaikki sorsat uivat keskelle lampea ja apinat jättivät ruokailun kesken ja kiipesivät puihin; eläimet siis hakeutuivat paikkoihin, jossa ne tunsivat olonsa turvallisimmaksi. Punakaulusvarien lisäksi mustamölyapinat varoittelivat lajitovereitaan ja flamingot lyöttäytyivät yhteen; ne siis hakivat turvaa muista.

Ja tämä kaikki tapahtui ennen kuin maa alkoi järistä.

Kadonneet lemmikit -palsta

San Franciscon alueella, Yhdysvalloissa, vaikuttanut geologi Jim Berkland tuli varsinkin 1990-luvulla tunnetuksi siitä, että hän liputti avoimesti ja varsin näkyvästi sen puolesta, että totta kai eläimet pystyvät ennakoimaan maanjäristyksiä. Hänen mielestään myös jotkut ihmiset ovat muita herkempiä aistimaan tulevan luonnonkatastrofin. Berkland ei löytänyt kollegoiden parista montakaan samanhenkistä.

Kriitikoista huolimatta fakta on se, että Berkland ennusti Pohjois-Kaliforniassa lokakuun 17. päivänä vuonna 1989 tapahtuneen Loma Prietan maanjäristyksen, jossa kuoli 67 ihmistä. Hän perusti ennustuksensa suurelta osin sanomalehtien ilmoituksiin, joissa etsittiin kadonneita lemmikkejä. Berklandin teorian mukaan juuri ennen maanjäristyksiä lehdissä on normaalia enemmän katoamisilmoituksia.

Ennustus tuli esiin The Gilroy Dispatch -lehdessä lokakuun 13. päivänä julkaistussa haastattelussa, jossa Berkland ilmoitti uskovansa että seuraavan viikon sisällä San Franciscon lahden ympäristössä tullaan kokemaan voimakas maanjäristys. Neljä päivää myöhemmin luonnonkatastrofi iski 6,9 magnitudin voimakkuudella.

Berklandin mukaan eläimet olivat aistineet tulevan maanjäristyksen ja hermostuneina lähteneet vaara-alueelta. Berklandin metodeja on laajasti pidetty epätieteellisinä ja ennustuksen osumista kohdalleen sattumana. Mutta oliko hän sittenkään aivan hakoteillä?

Lehmien alentunut maidontuotanto tietää maanjäristystä?

Maaliskuun 11. päivänä vuonna 2011 Japanin itäpuolella tapahtui merenalainen maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 9,0 magnitudia. Pääjäristys ja sitä seuranneet voimakkaat jälkijäristykset aiheuttivat maanvyöryjä, joissa menehtyi satoja ihmisiä, mutta suurimman tuhon sai aikaan valtava tsunami. Arvioiden mukaan lähes 20 000 ihmistä menetti henkensä. Yksi historian voimakkaimmista maanjäristyksistä ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat myös Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.

Tokion yliopiston ja Azabun yliopiston biologit ovat jälkeenpäin tutkineet eläinten käyttäytymistä maanjäristystä edeltävinä päivinä. Hiroyuki Yamauchin johtama työryhmä teki lemmikkien omistajille kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää, olivatko kissat ja koirat käyttäytyneet oudosti. Tutkimus on herättänyt paljon arvostelua, sillä ihmisellä on taipumusta muistaa asioita väärin ja hakea toisiinsa liittymättömien tapahtumien välille yhteyttä.

Joka tapauksessa – vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että niin kissojen kuin koirienkin omistajat raportoivat hermostuneisuutta ja levottomuutta jopa viikkoa ennen kohtalokasta maaliskuun iltapäivää. Varsinkin kissoilla oli havaittu ”tärinää ja tavallista enemmän karkailua” ja koirilla epätavallista ulvontaa ja haukkumista ilman syytä. Juuri ennen maanjäristystä levottomuus oli ollut huipussaan.

Ehkä vielä kiinnostavampia huomioita tehtiin lehmien käyttäytymisestä. Kuusi päivää ennen luonnonkatastrofia 340 kilometrin säteellä maanjäristyksen keskuksesta sijaitsevilla maitotiloilla havaittiin merkittävästi heikentynyttä maidontuottoa. Maitoa saatiin normaalia vähemmän neljän päivän ajan. Kauempana sijaitsevilla maatiloilla samanlaista vaikutusta ei ollut havaittavissa. Tästä on dataa numeroina, joten tulokset eivät perustu subjektiiviseen arvioon kuten kissojen ja koirien kohdalla.

Tutkijat eivät julistaneet keksineensä luotettavaa, eläinten käytökseen perustuvaa ennakointimenetelmää, mutta tietyllä varauksella lehmien maidontuoton väheneminen yhdessä lemmikkien muuttuneen käytöksen kanssa voisi toimia yhtenä ennusmerkkinä lähestyvälle luonnonkatastrofille.

Hait hurrikaanien ennustajina

Kaikki muut tämän listan eläimet ovat paenneet tai reagoineet muuten negatiivisesti lähestyvään luonnonkatastrofiin, mutta tietyt hait ovat toista maata. Ne ovat todellisia myrskyn metsästäjiä; ainakin tiikerihait.

Tämän on todennut jo vuosia sitten Miamin yliopiston tutkija Neil Hammerschlag. Hän on pitkään seurannut merkittyjä tiikerihaita ja todennut niiden – ja myös muiden isojen hailajien – hakeutuvan alueille, joissa lämpötilat vaihtelevat äkillisesti. Tällaiset pisteet ovat juuri niitä, joissa myrskyt yleensä voimistuvat. Aivan hiljattain julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että käytös ennen kovia myrskyjä ja hurrikaaneja riippuu hain lajista ja sijainnista.

Tutkijat analysoivat hurrikaani Matthew’n (2016) ja hurrikaani Irman (2017) aikana merkittyjen haiden avulla kerättyä dataa. Kun hurrikaani oli lähestymässä, kaikkosivat hait eteläisen Floridan matalalta rannikolta lähes kokonaan ja palasivat vasta myrskyn laannuttua. Ilmiö oli päinvastainen Bahamaa ympäröivällä matalikolla, sillä siellä tiikerihaiden määrä jopa kasvoi hurrikaanin alla.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet pienempien haiden siirtyvän syvempiin vesiin hieman ennen trooppista myrskyä. Ne reagoivat todennäköisesti alenevaan ilmanpaineeseen ja vaste on täysin sisäsyntyinen, ei opittu.

Tietenkin dataa ja yksityiskohtaisempaa sellaista on kerättävä vielä paljon lisää, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että erilaisia hailajeja erilaisissa ympäristöissä seuraamalla voitaisiin kenties ennustaa hurrikaanien syntyä ja kulkusuuntaa, jolloin muun muassa evakuoinnit voitaisiin kohdentaa tehokkaammin.

Lue myös:

• Mistä koirat uneksivat? Todennäköisesti unissa pyörivät omistajan kasvot
• Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
• Maailman suurimmat aallot: viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot

Nyt listataan harvinaisimmat silmien värit koko maailmassa. Pian selviää, oletko sinä silmien värin osalta maailman mittakaavassa harvinaisuus vai osa suurta massaa.

Otetaan ensin nopea katsaus siihen, miten silmän väri muodostuu.

Silmien värin määrittää värikalvo eli iiris, joka koostuu kahdesta kerroksesta: tukikerroksesta eli stroomasta ja pigmenttiepiteelistä. Kerrosten rakenne määrittää sen, minkä väriseltä silmät näyttävät.

Lähes kaikilla ihmisillä pigmenttiepiteelissä on runsaasti tummaa eumelaniinia, joka näkyy säikeinä ja täplinä hallitsevan värin alta.

”Varsinaisen” silmien värin määrittää ulompi tukikerros.

Silmässä muodostuu ainoastaan kahta väripigmenttiä: tummaa eumelaniinia ja kellertävää feomelaniinia. Mitä enemmän tukikerroksessa on melaniinia, sitä tummemmat silmät. Mitä vähemmän pigmenttiä muodostuu, sitä vaaleammat silmät.

Kun valo osuu iirikseen, niin osa siitä imeytyy melaniiniin, osa siroaa iiriksen eri rakenteista ja heijastuu takaisin silmää katsovalle. Kaikki silmän pigmentit ovat ruskean tai kellertävän sävyistä melaniinia, ja muut värit johtuvat valon sironnan ja melaniinin yhteisvaikutuksesta.

Mutta nyt siihen, mitkä ovat harvinaisimmat silmien värit!

10. Ruskea

Top 10 harvinaisimmat silmien värit aloitetaan siitä kaikkein vähiten harvinaisesta eli maailman yleisimmästä silmien väristä: ruskeasta. Vaikka meillä Pohjolassa ruskeat silmät ovat ihailtuja ja harvinaisia, eivät ne ole lainkaan erityiset koko maailman väestöä katsoessa. Noin 80%:lla maailman ihmisistä on ruskeat silmät.

Ruskeasilmäisillä on runsaasti melaniinia iiriksen tukikerroksessa. Tumma pigmentti absorboi eli imee valoa, joten silmät ovat ruskeat. Ja tietenkin ruskean värin tummuus riippuu siitä, miten paljon melaniinia värikalvolla muodostuu.

Alun perin jokaisella ihmisellä maailmassa oli ruskeat silmät. Ihminen, Homo sapiens, on ollut olemassa noin 300 000 vuotta ja suurimman osan tuosta ajasta jokaisella henkilöllä oli ruskeat silmät. Ruskeasilmäiset ihmiset lähtivät Afrikasta onnistuneessa muuttoaallossa muualle maailmaan noin 60 000 sitten ja levittäytyivät koko maapallolle.

Vasta noin 10 000 vuotta sitten tapahtui mutaatio, joka sai aikaan vaaleat värit silmissä.

9. Sininen

Maailmanlaajuisesti sinisilmäisiä ihmisiä on noin 8% väestöstä. Vaikka siniset silmä on vain alle kymmenesosalla koko maailman väestöstä, niin sininen on silti toiseksi yleisin silmien väri koko maailmassa. Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa vaaleat silmät ovat huomattavasti yleisemmät.

Nykytiedon mukaan valtaosa eurooppalaisten sinisilmäisyyttä aiheuttavista geenimuodoista vaikuttaisi olevan peräisin yhdestä noin 10 000 vuotta sitten Mustanmeren alueella tapahtuneesta mutaatiosta. Tuo mutaatio estää tai vähentää melaniinin muodostumista värikalvon tukikerroksessa, jolloin silmä imee vähemmän valoa.

Iso osa valosta siroaa värikalvon säikeistä ja rakenteista. Lyhytaaltoinen sininen valo siroaa kaikkein tehokkaimmin, jolloin näemme sinisen sävyn. Siniset silmät eivät siis ole oikeasti siniset, sillä iiriksessä ei muodostu sinistä pigmenttiä; eikä harmaata tai vihreää.

Sininen silmien väri pääsi yleistymään ihmisen siirtyessä yhä pohjoisempaan. Silmien (ja ihon) melaniini suojaa auringonvalolta, mutta pohjoisilla leveyksillä aurinko ei paistanut samalla tavalla kuin ihmisen synnyinkodissa Afrikassa, joten ruskea silmien väri ei ollut enää niin tärkeä ominaisuus.

8. Pähkinänruskea

Tiedämme nyt, miten ruskea silmän väri muodostuu ja miten syntyvät siniset silmät. Mutta entäs ne kaikki muut sävyt?

Pähkinänruskeat silmät ovat mosaiikki ruskean, vihreän ja kullan sävyjä. Pähkinänruskeissa silmissä iiriksessä on jonkun verran melaniinia ja niiden väri vaikuttaa muuttuvan valaistuksesta ja ympäristöstä riippuen.

Iiriksen eri alueilla on vaihtelevia määriä tummaa eumelaniinia, kellertävää feomelaniinia ja sekä alueita, joissa solut eivät tuota melaniinia lainkaan, jolloin valo siroaa kuten sinisissä silmissä. Tämä iloinen sekamelska saa aikaan monivivahteiset pähkinänruskeat silmät.

7.  Kullanruskea

Kullanruskeat tai meripihkanväriset silmät poikkeavat pähkinänruskeista sillä, että niissä ei ole mukana lainkaan vihreää. Äskeisessä kohdassa esitellyt pähkinänruskeat silmät ovat vivahteikkaat, mutta kullanruskeat silmät ovat enemmän yksiväriset.

Meripihkanvärisissä silmissä on vähän tummaa eumelaniinia mutta suhteellisesti enemmän kellertäviä pigmenttejä kuin ruskeissa silmissä. Kellertävää feomelaniinia muodostuu värikalvolla tasaisesti.

Otetaan tähän väliin pikainen fakta tai enemmänkin virheellisen olettamuksen korjaus:

Vuosien ajan koulun biologian kirjoissa selitettiin silmien värin periytymistä yksinkertaisella kaaviolla. Jos molemmilla vanhemmilla on siniset silmät, niin missään tapauksessa lapsella ei voi olla ruskeat silmät. Ruskeasilmäisen vanhemman jälkikasvu taas on mitä todennäköisimmin ruskeasilmäinen. Ruskea väri on dominoiva eli vallitseva ja sininen on resessiivinen eli väistyvä. Siinä sitten laskettiin prosentteja eri värisille silmille ja niiden ilmentymiselle. Näissä kaavioissa ei kuitenkaan koskaan osattu selittää kaikkia muita silmien värejä ja niiden periytymistä.

Nykyään tiedetään, että silmien väri ei todellakaan periydy noin yksinkertaisesti – vain kourallinen ihmisen ominaisuuksista on yhden geenin aikaansaamaa. Silmien väriin vaikuttaa ainakin 16 eri geeniä, joten kyse on hyvin monimutkaisesta säätelystä.

6. Harmaa

Maailmanlaajuisesti noin 3 prosentilla ihmisistä on harmaat silmät. Harmaat silmät on helppo sekoittaa hyvin vaalean sinisiin silmiin, mutta läheltä tarkasteltuna niissä on vissi ero. Jopa ensimmäisessä, vuodelta 1843 peräisin olevassa, tieteellisessä silmien värien luokitusasteikossa harmaa on omana värinään.

Sinisten silmien tavoin harmaiden silmien värikalvon strooma on suhteellisen kirkas, sillä siinä ei muodostu juurikaan melaniinia.

Mutta harmaiden silmien strooman rakenne, mahdollisesti runsaampi määrä kollageenia, saa valon sirottumaan hieman eri tavalla kuin sinisissä silmissä, jolloin silmä näyttäytyy harmaana.

5. Vihreä

Vihreä ei kuulosta kovinkaan eksoottiselta silmien väriltä, mutta todellisuudessa se on hyvin harvinainen. Se on harvinaisin luonnollinen silmien väri. Maailmanlaajuisesti vain noin 2 prosentilla ihmisistä on vihreät silmät; Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa vihreät silmät ovat huomattavasti tuota yleisemmät.

Vihreissä silmissä on melaniinia enemmän kuin sinisissä silmissä, mutta vähemmän kuin ruskeissa. Vaaleissa silmissä tumman melaniinin määrä on vähäinen, joten valo siroaa sinisenä. Tuo sinertävä sironta sekoittuu iiriksessä muodostuvan kellertävän feomelaniinin kanssa, jolloin tuloksena on vihreä.

4. Heterokromia

Heterokromia ei ole varsinainen silmien väri, vaan synnynnäinen ominaisuus, jossa silmien pigmentaatio ei ole tasainen. Henkilöllä voi olla eriväriset silmät tai yhdessä silmässä voi olla useita eri värisiä alueita. Heterokromia on harvinainen, mutta täysin luonnollinen ominaisuus.

Täydellisessä heterokromiassa silmät ovat eri väriset – esimerkiksi toinen on sininen ja toinen ruskea. Osittaisessa eli sektorisessa heterokromiassa yhdessä silmässä on selkeä erivärinen alue.

Lisäksi on olemassa keskusheterokromia, jossa pupillin ympärillä on eri värinen rengas kuin iiriksen ulommassa osassa. Tämä on itse asiassa melko yleistä erityisesti vihreissä ja pähkinänruskeissa silmissä, jotka ovat sävyiltään vivahteikkaita.

Heterokromia johtuu siitä, että värikalvon eri osiin muodostuu eri määrä melaniinia. Kyseessä on useimmiten synnynnäinen ominaisuus, joka syntyy jo yksilönkehityksen aikana. Joissakin tapauksissa heterokromia voi ilmaantua myöhemmin esimerkiksi silmävamman, tulehduksen tai tiettyjen sairauksien seurauksena.

Arvioiden mukaan jonkinasteista heterokromiaa esiintyy alle yhdellä prosentilla maailman väestöstä.

3. Punainen

Punainen silmien väri liitetään vahvasti albinismiin; samoin kuin valkoiset hiukset ja hyvin vaalea iho. On kuitenkin täysin virheellistä sanoa, että kaikilla henkilöillä, joilla on albinismi, olisi edellä mainittu väritys. Ihmisellä albinismista tunnetaan noin 20 eri muotoa, joista osa ei vaikuta henkilön pigmentin muodostukseen millään tavalla.

Albinismi on yhteisnimitys ryhmälle perinnöllisiä tiloja, joista kaikki aiheuttavat eriasteista heikkonäköisyyttä. Mutta albinismiin voi liittyä myös vähäinen tai täysin olematon pigmentaatio ihossa, hiuksissa ja/tai silmissä.

Useimmilla henkilöillä, joilla on albinismi, on siniset silmät. Silmät voivat kuitenkin olla myös ruskean eri sävyjä tai mitä tahansa. Ja kuten moneen kertaan on sanottu, ei silmässä voi muodostua mitään muuta pigmenttiä kuin ruskeaa melaniinia – joten albinismi ei aiheuta punaisen värin syntymistä.

Mutta on totta, että punaiset silmät kyllä liittyvät albinismiin joissakin niissä muodoissa, joissa melaniinia ei muodostu tai muodostuu hyvin vähän.

Silmän verisuonet pysyvät normaalisti piilossa iiriksen tummaa eumelaniinia tuottavan pintakerroksen alla, mutta albinismissa vähäinen pigmentti ei riitä peittämään niitä. Siksi silmät näyttää punaisilta.

2. Violetti

 

View this post on Instagram

 

Advertisement

A post shared by TSBR (@taylorswiftbr)

Henkilöllä, jolla on albinismi, voi olla myös violetit silmät. Kuten äskeisessä kohdassa opimme: Jos ihmisellä ei ole lainkaan melaniinia, näyttävät silmät punaisilta, koska silmiin osuva valo heijastuu silmän verisuonista.

Jos taas henkilöllä on hieman melaniinia, mutta ei tarpeeksi sinisen silmien värin tuottamiseen, sekoittuvat punaiset heijastukset pieneen määrään sinistä. Näin muodostuu violettia.

Näyttelijä Elizabeth Taylorilla sanottiin usein olevan violetit silmät ja monesti ne siltä näyttivätkin. Hänellä ei kuitenkaan ollut albinismia, eikä violettia silmien väriä ole sellaisenaan olemassa. Taylorilla oli syvän tummansiniset silmät, jotka tietyssä valaistuksessa näyttivät violeteilta. Sävyä saatiin myös korostettua meikillä.

Lisäksi Taylorilla oli väitetysti distichiasis, synnynnäinen ominaisuus, jossa silmäluomesta kasvaa toinen ripsirivi. Se entisestään korosti Taylorin kauniiden silmien tummuutta.

1. Musta

Vaikka erittäin tummanruskea silmien väri voikin näyttää mustalta, ei musta ole luonnollinen silmien väri.

Mustat silmät ovat seurausta synnynnäisestä silmän kehityshäiriöstä nimeltään aniridia, jossa silmässä ei ole lainkaan värikalvoa eli iiristä. Silmässä on tällöin vain kahta väriä: valkoinen kovakalvo ja musta, laajentunut pupilli.

Maailmanlaajuisesti aniridiaa esiintyy noin yhdellä henkilöllä 40 000:sta, joten se on hyvin harvinainen.

Aniridia-sana tarkoittaa ”ilman iiristä”, ja värillisen iiriksen puuttuminen onkin kaikkein näkyvin ominaisuus. Nimestä huolimatta aniridialla on vaikutuksia koko silmän rakenteeseen sekä näkökykyyn, ja siihen saattaa joissakin tapauksissa liittyä myös muita oireyhtymiä ja kehityshäiriöitä.

Lue myös:

• Punahiuksisten päivä: 10 mielenkiintoista faktaa punapäistä
• Top 10 ihmiskehon omituiset reaktiot
• 10 harvinaista ja äärimmäisen outoa sairautta

Listafriikki kokosi kasaan leijonafaktoja, jotka voivat tulla monelle yllätyksenä, vaikka leijonat ovatkin varsin tuttuja ainakin luonto-ohjelmia seuraaville.

Leijonaa kutsutaan usein viidakon kuninkaaksi, mikä on harhaanjohtava nimitys, sillä leijonathan eivät elä metsissä tai viidakoissa, vaan savanneilla ja harvan puuston ruohomailla. Virheellinen kunnianimi lienee lähtöisin erheellisestä tai ainakin kapeasta hindinkielisen jangal-sanan tulkinnasta.

Jangal tarkoitti yleensä kuivaa, karua ja asumatonta aluetta. Kun sana lainattiin englannin kieleen 1700-luvulla, jolloin leijonia vielä eli laajasti lähes koko Intiassa, muuttui sen merkitys: jungle kyllä tarkoittaa asumatonta aluetta, mutta rehevää ja usein trooppista metsää – siis viidakkoa.

Viidakon kuningas tai savannin kuningas; tiedämme joka tapauksessa, mistä eläimestä on kyse, joten otetaanpa leijona pidemmittä puheitta lähempään tarkasteluun!

Urosleijonan karjunta voi kuulua 8 kilometrin päähän

Leijonan karjunta on merkki vallasta: sillä ilmoitetaan kilpaileville yksilöille, että tämä on minun reviirini, sinun on parasta pysytellä poissa. Voimakkuudella on väliä, sillä kovaääninen karjaisu on pelottava.

Urosleijonat oppivat karjumaan reilun vuoden ikäisinä ja naaraat hieman myöhemmin. Elinalueista ja laumojen herruuksista kamppaileville uroksille kunnollinen karjaisu on tärkeä ominaisuus, koska tarpeeksi uhkaava ääntely voi olla keino välttää fyysisiä yhteenottoja, joissa kumpikin osapuoli saattaa loukkaantua. Siksikin urosten karjunta on matalampi ja kuuluvampi kuin naarailla. Ja karjaisut voivat parhaimmillaan kuulua jopa kahdeksan kilometrin päähän, joten siinä on kyllä varoitusta kerrakseen.

Kaikki kissaeläimet eivät suinkaan karju, vaan uhkaavalta kuulostava ominaisuus on olemassa ainoastaan Panthera-suvun eli suurkissojen lajeilla: leijonilla, tiikereillä, leopardeilla ja jaguaareilla. Näiden isojen kissojen karjumisen mahdollistaa luutumaton kieliluu, joka koostuu joustavasta rustosta.

Leijona on ainoa tupsuhäntäinen kissa

Vaikka leijona käyttää häntäänsä samalla tavalla kuin muutkin kissaeläimet, eli tasapainon pitämiseen ja mielialansa osoittamiseen, ei millään muulla kissalla ole tupsua hännän päässä. Leijonan tupsuhäntä ei ole vain koriste, vaan se on saalistaessa erittäin merkittävässä roolissa.

Tupsun perimmäinen tarkoitus liittyy toiseen ominaisuuteen, joka on niin ikään ainutkertainen kissaeläinten ryhmässä. Leijonat ovat nimittäin sosiaalisia laumaeläimiä – toisin kuin useimmat muut kissat, jotka viettävät lajitoveriensa kanssa aikaa vain lisääntyäkseen.

Kun leijonat metsästävät laumana, on niiden lähestyttävä saalista äänettömästi, sillä onnistuminen vaatii usein yllätyksen. Vaikka leijonat yltävät juostessaan jopa 80 kilometrin tuntivauhtiin, ovat ne lyhyitä pyrähdyksiä.

Yllätysmomentin säilyttämiseksi leijonalauman on pystyttävä kommunikoimaan ilman ääntelyä, sillä jokainen murahdus saattaa säikäyttää saaliin pakoon. Noin puolen vuoden iässä leijonan hännän päähän ilmestyvä musta tupsu toimii kuin majakka, jolla välitetään signaaleja lauman muille jäsenille. Samasta syystä leijonilla on mustat täplät korvien takana – muun turkin kanssa samanvärisen pitkän ruohon seassa tummien merkkien seuraaminen pitää saalistavan lauman kasassa.

Myös pentujen on helppo seurata emoaan, jonka mustat korvantaustat ja hännän tupsu erottuvat heinikosta.

Naarasleijona on tehty saalistamaan

Leijonalaumassa naaraat hoitavat suurimmaksi osaksi metsästyksen, sillä ne ovat siinä uroksia paljon etevämpiä. Tämä johtuu muutamasta eri seikasta.

Naaraat ovat ensinnäkin pienempiä ja jopa puolet kevyempiä kuin massiiviset urokset, jolloin ne ovat huomattavasti (jopa 30 %) nopeampia ja niiden liikkuminen on sulavampaa. Naarailla ei myöskään ole harjaa, joka usein tummempana saattaa erottua heinikosta ja paljastaa saalista vaanivan uroksen.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, että urosleijonat eivät koskaan saalistaisi, sillä miten muuten nuoret, muutaman poikamiehen porukoissa elävät urokset selviäisivät hengissä? Uroksilla on kuitenkin erilainen, suoraan päällekäyvä taktiikka, joka ei ole aivan yhtä tehokas kuin leijonanaaraiden yhteistyö.

Uroksen pitkäkarvaisesta harjasta on myös sellaista haittaa, että se on auringonpaahteessa tukahduttavan kuuma; varsinkin jos eläimen täytyy kovasti juosta ja huhkia. Ylikuumeneminen on vakava uhka.

Kyllä urokset laumassakin aina välillä osallistuvat metsästykseen – yleensä silloin, kun kyseessä on suuri saaliseläin kuten kirahvi. Silloin tarvitaan leijonakuninkaan lihaksia ja voimaa, vaikka kuningattaret metsästyksen pääosin hoitavatkin.

Leijonan kieli on täynnä pieniä piikkejä

Leijonan kieli, samoin kuten kotikissojen kieli, on karhea. Karheus johtuu erityisistä nystyistä, jotka ovat lepotilassa lappeellaan kohti kurkkua, mutta nousevat piikikkäinä pystyyn, kun kieli otetaan käyttöön. Kesy kotikissa hoitaa nystyisellä kielellään lähinnä turkkinsa huoltamisen, jotta se ei tule takkuiseksi, mutta luonnonvaraisilla kissaeläimillä kielellä on henkilökohtaisen hygienian lisäksi muukin tehtävä.

Leijonalla ja toki muillakin suurkissoilla kielen karheus on hieman eri luokkaa – se on kuin karkeaa hiekkapaperia. Sarveisaineesta koostuvia, kaarimaisia nystyjä on leijonan kielessä huomattavasti enemmän kuin kesykissalla, ja kieli on tärkeä väline ruokaillessa. Raspimaisella kielellä leijona kaapii kaikki lihat suurten saaliseläinten luista.

Leijonan lipaisu voi helposti raapia ihmisen ihon hajalle; tämän ovat todistaneet kesyjen leijonien kanssa tekemisissä olevat ihmiset. Muutama nuolaisu saa käsivarren vereslihalle ja jos leijonan annettaisiin jatkaa, olisi käsi hyvin nopeasti kokonaan ihosta kuorittu – pelkällä kielellä!

Leijonat eivät elä ainoastaan Afrikassa

Olisitko sinä tiennyt, että leijonia elää muuallakin kuin Afrikassa? Siis ihan nykypäivänä; eikä eläintarhoja lasketa mukaan!

Suurin osa leijonista toki elää Afrikan mantereella, vaikka joitakin tuhansia vuosia sitten niitä tavattiin laajasti koko Etelä-Euroopassa sekä Punaisen- ja Mustanmeren eteläpuolella, elinalueen levittäytyen Intiaan saakka. Nykyisin elinalueet ovat Afrikassakin pieniä, toisistaan erillään olevia laikkuja, mutta kaikkein eristäytynein populaatio on säilynyt Intiassa.

Aasianleijona (Panthera leo persica) on leijonan alalaji, jota on luonnonvaraisena jäljellä hieman alle 900 yksilöä. Ne kaikki elävät Girin kansallispuistossa, läntisessä Gujaratin maakunnassa. Leijonien määrä Girissä on kasvanut vuosi vuodelta, kun suojelutoimet aloitettiin viime vuosisadan puolivälin jälkeen, jolloin niiden huomattiin jo hävinneen kaikkialta muualta Intiasta.

Suomessa on mahdollista päästä näkemään näitä erikoisempia, ei-afrikkalaisia leijonia, sillä Korkeasaaren asukit ovat juuri aasianleijonia.

Miksi leijonilla on roikkuva vatsanahka?

Leijonien vatsanahka ei roiku siksi, että niillä olisi ylimääräisiä vatsamakkaroita. Yhden teorian mukaan leijonilla on ylimääräistä nahkaa keskivartalossaan sen takia, että niiden maha pääsee vapaasti kasvamaan.

Leijonat syövät yleensä 3–4 päivän välein, mutta koostaan riippuen ne tarvitsevat jopa seitsemän kiloa lihaa päivässä. Tämä tarkoittaa sitä, että leijona ahmii kerralla monta kymmentä kiloa lihaa. Siinä voi maha paisua, mutta ylimääräinen vatsanahka ei kuitenkaan ole sopeuma pitkiin ruokailuväleihin.

Saalistamiseen se kyllä liittyy, nimittäin monilla leijonan saaliseläimillä on terävät sarvet ja vaarallisen voimakkaat potkut. Ylimääräinen iho suojaa haavoittuvaista mahanalustaa sekä sisäelimiä ja ottaa vastaa sorkkien tai sarvien iskut ilman sen suurempaa haittaa. Aasianleijonilla on vatsan alla afrikkalaisia lajikumppaneitaan vielä paljon selvempi ihopoimu. Ovatkohan niiden saalieläimet kovempia potkimaan?

Viiksistään leijonan tunnistaa

Kaikki villieläimet eivät ole rengastettuja, pannoitettuja tai sirutettuja, mutta silti tutkijat onnistuvat erottamaan yksilöt toisistaan. Esimerkiksi tiikerien raidat ovat kuin sormenjäljet eli ne ovat jokaisella yksilöllä omanlaisensa. Samaa pätee myös muun muassa seeproihin. Mutta entäs leijonat, joilla ei ole erityistä kuviointia turkissaan?

Ne tunnistetaan viiksistä, tai ennemminkin aivan viiksien juurissa olevista mustista täplistä. Karvatuppien muodostama kuvio on kullekin leijonalle yksilöllinen, joten luonnossa eläimet voidaan tunnistaa sen avulla. Toki tutkijan täytyy saada leijonan kuonosta tarpeeksi hyvä kuva, jotta sitä voidaan verrata tietokantojen kuviointeihin, mutta menetelmä on toimiva ja varma.

Yksittäisten leijonien tunnistaminen auttaa tutkijoita pysymään kärryillä kannan tilasta, leijonien reviireistä ja eläinten liikkumisesta.

Leijonat ovat raadonsyöjiä

Leijonien yleisimpiä saaliseläimiä ovat sorkka- ja kavioeläimet, kuten erilaiset antiloopit ja gasellit sekä pahkasiat ja seeprat. Lauman tiiviillä yhteistyöllä ne pystyvät kaatamaan myös suuria kirahveja ja afrikanpuhveleita. Vaikka eläinten kuningattaret ja kuninkaat ovat armottomia saalistaja, koostuu itse asiassa yli puolet niiden ravinnosta haaskoista.

Leijonat siis ruokailevat muiden petojen tappamilla raadoilla ja ottavat vahvimpana haaskat usein haltuunsa. Kun luontodokumenteissa näkee leijonia esimerkiksi hyeenojen kanssa samalla ruholla, on tilanne useimmiten päinvastainen kuin voisi olettaa. Hyeenat nähdään yleisesti varastelevina hännystelijöinä, mutta todellisuudessa ne ovat äärimmäisen tehokkaita saalistajia ja tappavat suurimman osan ravinnostaan itse. Myös hyeenalauma kykenee kaatamaan reippaasti yli 500-kiloisen afrikanpuhvelin.

Leijonat tunnistavat hyeenojen ääntelyn, jolla nuo kutsuvat lauman muut jäsenet ruokailemaan. Sitten ääntä kohti suuntaavat leijonat vain marssivat paikalle ja asettuvat valmiiseen pöytään. Yleensä hyeenat luovuttavat sovinnolla; varsinkin, jos mukana on täysikasvuinen urosleijona. Ne odottavat kärsivällisesti vieressä, että leijonalauma on saanut vatsansa täyteen ja syövät omasta saaliistaan sen, mitä jäljelle jää.

Leijonat erikoistuvat syömään sitä, mitä on tarjolla – jopa hylkeitä

Jatketaan vielä toisen kohdan verran ravintoasioissa. Kuten jo aiemmin tuli mainittua, ovat leijonat lihan suhteen melko kaikkiruokaisia. Ne syövät sitä, mitä kulloinkin on tarjolla.

Ja tarjonta voi todellakin vaihdella. Hyvänä esimerkkinä tästä on Namibian koillisosaa reunustava rannikkokaistale, Skeleton Coast. Siellä kuivien savannien valtias on erikoistunut syömään merieläimiä.

Leijonat hävisivät Namibian rannikolta 1990-luvulle tultaessa johtuen lähinnä jatkuvista konflikteista maanviljelijöiden kanssa. Ennen populaation häviämistä leijonien oli havaittu nappaavan rannalta hitaasti liikkuvia hylkeitä, sillä niiden ”normaaleja” saaliseläimiä ei Saharan eteläpuolisen Afrikan kuivimmalla alueella juurikaan esiintynyt.

Leijonat kuitenkin palasivat Skeleton Coastille lähes kymmenen vuoden jälkeen, ja vuosituhannen vaihteesta lähtien Atlantin rannalla on taas elänyt leijonalaumoja. Kesti kuitenkin muutaman vuoden, että tuo uusi lauma löysi edeltäjiensä ruokailutottumukset.

Yhden kokeilunhaluisen yksilön esimerkin jälkeen leijonat rupesivat saalistamaan afrikanhylkeitä ja hiljalleen myös merimetsoja ja flamingoja. Havaintojen mukaan jopa 79 prosenttia rannikon leijonalaumojen ruokavaliosta koostuu merieläimistä- ja linnuista.

Onpa joidenkin leijonien nähty kaivelevan vuoroveden paljastamia rantakivikkojakin ravintoa etsien, joten ehkäpä ruokavalio laajenee jossain vaiheessa kattamaan myös äyriäiset, ravut ja merikilpikonnat. Eli kaiken sen, mitä tarjolla on.

Leijonaemo, joka adoptoi antilooppeja

Vuoden 2001 lopulla kenialaisesta Samburun kansallispuistosta kuului kummia: Leijona oli adoptoinut keihäsantiloopin vasan. Eläinten kyllä tiedetään toimivan varsinkin vankeudessa muiden lajien poikasille sijaisemoina, mutta nyt kyse oli luonnonvaraisesta naarasleijonasta, joka otti kaiken lisäksi hoiviinsa saaliseläimen.

Asiantuntijoiden mielestä leijona oli todennäköisesti erehtynyt luulemaan antiloopin vasaa leijonan pennuksi ja äidinvaisto oli ottanut siitä vallan. Tuo teoria kuitenkin romuttui pian, kun leijona pysytteli antilooppilauman lähettyvillä ja päästi vasan silloin tällöin juomaan oikean emonsa maitoa.

Kahden viikon ajan odottamaton pari oli erottamaton, ja emo suojeli ottopoikastaan aggressiivisesti muilta leijonilta ja pedoilta. Vasa joutui kuitenkin lopulta suuren urosleijonan hampaisiin, kun Kamuniak-nimen saaneen leijonaemon silmä vältti.

Ihmeiden aika ei kuitenkaan päättynyt siihen, sillä paikallisella kielellä siunattua tarkoittava Kamuniak rupesi seuraamaan keihäsantilooppilaumoja ja seuraavan vuoden aikana se adoptoi ainakin kuusi eri vasaa. Leijonassa oli kummallista myös se, että sillä ei ollut omaa laumaa. Eriskummallinen yhteiselo ei kuitenkaan millään kerralla kestänyt muutamia viikkoja pidempään, sillä joko vasat jäivät petojen kynsiin tai sitten ne palasivat pysyvästi laumaansa. Viimeinen havainto Kamuniakista itsestään tehtiin vuonna 2003.

Leijonan muodostama läheinen hoivasuhde keihäsantiloopin vasoihin on luonnollisesti hämmästyttänyt villieläinasiantuntijoita, ja syytä voidaan vain arvailla. Erään hyväksyntää saaneen teorian mukaan Kamuniak oli juuri syönyt mahansa täyteen, kun se kohtasi ensimmäisen vasan emoineen. Aikuisen antiloopin se oli todennäköisesti ajanut tiehensä ja käynyt sitten nuolemaan vastasyntyneen vasan turkista verisiä jälkeisiä. Se on mahdollisesti laukaissut voimakkaan emovaiston nuorelle naaralle, joka ei vielä omia pentuja ollut saanut.

Lue myös:

• 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia
• 10 valepukujen mestaria eläinmaailmasta
• Uskomatonta! Eläimet, jotka tekevät ihmisten töitä

Miksi nenää kirvelee, kun sinne pääsee vettä? Mistä johtuu sormien rypistyminen kosteassa tai mahanpohjasta kouraisu vuoristoradassa? Muun muassa näihin ihmiskehon mystisiin reaktioihin selvitämme syyt tällä listalla.

Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyy miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.

Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi ihmiskehon eriskummallista reaktiota voit lukea tästä:

Miksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1

Miksi sormet rypistyvät vedessä?

Kun ihminen on ollut pitkään vedessä, muuttuvat hänen sormensa ja varpaansa ryppyisiksi. Aiemmin tämän ajateltiin johtuvan siitä, kun nesteet liikkuvat ihokudoksen ja veden välillä. Kuitenkin jo 1930-luvulla tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että reaktio ei ole niin yksinkertainen, sillä niillä ihmisillä, joilla oli hermovaurioita kämmenissä tai jalkapohjissa, ei rypistymistä enää tapahtunut.

Rusinamaisten sormenpäiden taustalle on veden sijaan autonominen hermosto, joka säätelee muun muassa hengitystä ja hikoilua.

Kun vettä alkaa imeytyä ihon uloimpaan kerrokseen, lähtee sieltä hermosolujen kautta viesti aivoille, ja vasteena sormien verisuonet alkavat supistumaan. Kapenevien verisuonten aikaansaama negatiivinen paine vetää ihoa sisäänpäin, jolloin sormiin muodostuu pieniä uria.

Miksi näin sitten tapahtuu? Evoluutiotutkijoiden mukaan ryppyiset sormet ovat auttaneet ihmistä tarttumaan tukevammin muun muassa kaloihin ja rapuihin veden alla tai kosteissa olosuhteissa. Samoin jalkapohjien ryppyisyys on tuonut pitävyyttä märällä maaperällä. Rypyt toimivat kuten autonrenkaiden urat; ne antavat paremman pidon ohjaamalla vettä pois.

Teoriaa on tutkittu laittamalla koehenkilöt nostamaan vedestä marmorikuulia ja ujuttamalla niitä ulos akvaarion seinässä olevasta pienestä reiästä. Ryppyisillä sormilla tehtävä onnistui merkittävästi nopeammin kuin sileillä.

Miksi suussa maistuu metalliselta juuri ennen oksentamista?

Oksennus pääsee harvoin yllättämään totaalisesti. On tiettyjä merkkejä, jotka kertovat pian seuraavasta ylenantamisesta: mahassa kiertää, heikottaa ja kylmä hiki nousee otsalle.

Jotkut ihmiset aavistavat yrjön saapuvan, kun suussa alkaa maistua metalliselta. Gastroenterologian professorin John F. Kuemmerlen mukaan sylkirauhaset alkavat tuottaa runsaasti sylkeä siinä vaiheessa, kun tavaraa on siirtymässä ruokatorvea pitkin väärään suuntaan.

Elimistö valmistautuu happamaan mahanesteeseen erittämällä emäksistä sylkeä. Tuo emäksinen eli alkalinen sylki neutraloi voimakkaan hapon suojellakseen suun sisäpintaa ja hampaita; ja saa samalla suun maistumaan metalliselta.

Miksi iho menee kananlihalle vaikuttavasta musiikkiesityksestä?

Kylmästä johtuva kananlihalle meneminen on yksiselitteinen asia: adrenaliini saa pienet karvankohottajalihakset supistumaan ja nostamaan karvat pystyyn, jotta turkki olisi pöyheämpi ja suojaisi paremmin kylmältä. Karvan nouseminen vääntää ihon koholle aiheuttaen nyppylämäisen pinnan. Nykyihmiselle reaktio on tarpeeton, koska olemme menettäneet evoluution kuluessa turkkimme.

Karvat voivat nousta pystyyn myös pelottavassa tilanteessa. Silloin kehossamme aktivoituu taistele- tai pakenereaktio, ja adrenaliini jälleen nostattaa turkin pystyyn – tällä kertaa yrittäen tehdä meistä isomman näköisiä.

Kaikkein kummallisinta on karvojen pystyyn nouseminen silloin, kun ihminen kokee valtavan, positiivisen tunne-elämyksen. Vaikuttava musiikkiesitys, omissa häissä alttarille käveleminen tai vaikka kansallislaulun kuuleminen voivat saada vilunväreet aikaan ja ihon menemisen kananlihalle.

Syynä on sama stressireaktio kuin kylmässä tai pelätessä, sillä aivot tulkitsevat voimakkaan tunnekuohun kuin jotain olisi vialla ja viestivät lisämunuaisille, että nyt tarvitaan adrenaliinia ja vähän äkkiä, jotta tilanteesta selvitään kunnialla.

Miksi vuoristoradassa ottaa mahanpohjasta?

Sydän pomppaa kurkkuun ja vatsassa muljahtaa, kun hissi laskeutuu vauhdilla tai vuoristorata lähtee syöksymään alaspäin. Tuntemus kertoo juuri siitä, mitä sillä hetkellä konkreettisesti tapahtuu.

Vaikka ihminen pysyy huvipuistolaitteen penkissä kiinni vyöllä eikä hississäkään kukaan lähde leijailemaan, on tarina toinen meidän sisäelimillämme. Maksa ja perna pysyvät melko hyvin paikoillaan, mutta suolet ovat vatsaontelossa suhteellisen vapaana.

Nopeaan laskuun lähdettäessä suolet pääsevät liikkumaan ja ovat hetken aikaa painottomassa tilassa. Lisäksi suolen ja virtsarakon nestemäinen sisältö liikkuu hetkellisen vapaapudotuksen takia muusta elimistöstä irrallaan. Valppaana olevat hermot havaitsevat liikkeet ja välittävät aistimuksen aivoille. Siitä johtuu mahanpohjan muljahtava tunne.

Miksi nenää kirvelee ja polttaa, kun sinne pääsee vettä?

Kelle ei olisi käynyt niin, että vetäisee uidessaan vahingossa vettä nenään tai hyppää altaaseen ja vesi syöksähtää sieraimista sisään? Tunne ei ole ollenkaan mukava, eikä se johdu ainoastaan siitä, että iskisi paniikki hukkumisesta.

Kylmä ja makea vesi ovat nenän sisäosille pahinta myrkkyä, sillä normaalisti olosuhteet siellä ovat suolaiset. Kaikki kehomme solut ovat suolaisia, joten niille tulee suurena shokkina yllättävä makean veden kohtaaminen.

Vesi ryöppyää soluihin yrittäen tasapainottaa solukalvon eri puolilla olevien nesteiden väkevyyseroa. Tästä yhtäkkisestä tunkeutumisesta ja solujen täyttymisestä aiheutuu kivulias ja polttava tuntemus.

Nenän limakalvon solut ovat kovalla koetuksella, kun ne yrittävät tuottaa tarpeeksi räkää päästäkseen eroon makean veden invaasiosta. Siksi uidessa tulee usein tarve niistää.

Lue listan ensimmäinen osa: Miksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1

Lue myös:

• Harvinaiset sairaudet: 10 äärimmäisen outoa vaivaa
• 10 mielenterveydenhäiriöistä kärsinyttä julkisuuden henkilöä
• Mitä!? Top 10 tarttuvat sairaudet, joiden et tiennyt olevan tarttuvia

Mistä johtuu hikka tai punastuminen? Entäs aivojen jäätyminen tai vaikkapa pyörtyminen, kun näkee verta? Ihmiskeho on mystinen kapistus.

Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyykin miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.

Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki rientää apuun ja paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoisuudet meidän kehoissamme ovat luvassa huomenna.

Miksi aurinkoon katsominen aivastuttaa?

Tavallisessa aivastusrefleksissä nenän limakalvon aistinsolut havaitsevat tunkeilijan, esimerkiksi pölyhiukkasen, jolloin niiden värekarvat aktivoivat kasvojen tuntohermon. Sitä pitkin tieto välittyy aivojen aivastuskeskukseen, joka lähettää ylävartalon lihaksille viestin, että nyt vierasesineestä on päästävä eroon ja tuloksena on tahdosta riippumaton aivastus.

Noin neljäosalla ihmisistä aivastusrefleksi ilmenee myös auringonvalon vaikutuksesta. Tätä ilmiötä kutsutaan ACHOO-syndroomaksi (engl. Autosomal Dominant Compelling Helioopthalmic Outburst) eli foottiseksi, valosta johtuvaksi aivasteluksi. 

Valon aiheuttamassa aivastuksessa pupilli- ja aivastusrefleksien viestit sekoittuvat, koska niiden hermoradat kulkevat niin lähellä toisiaan. Niillä ihmisillä, jotka aivastavat mennessään hämärästä kirkkaaseen valoon, silmän pupillista tulevat impulssit eivät mene suoraan aivojen näkökeskukseen, vaan kiertävät aivastuskeskuksen kautta. Joten samaan aikaan, kun pupillit saavat käskyn supistua, tulee aivoihin myös virheellinen viesti siitä, että nenässä on jotain ylimääräistä. 

Foottisen aivastelun arvellaan olevan periytyvää, mutta sille altistavaa geeniä (tai geenejä) ei ainakaan vielä ole löydetty.

Miksi punastumme?

Täysin tahdosta riippumaton punastumisrefleksi on lähinnä nolo, varsinkin kun aina löytyy joku, joka tuo asian esille: ”Sinulla nousi ihan värit pintaan”. Kiitos tiedosta!

Punastuminen voi johtua ilosta, jännityksestä, puoleensavetävän ihmisen kohtaamisesta, kehujen vastaanottamisesta, nolostumisesta, suuttumuksesta tai jopa aivan normaalista kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa. Punastumisen fysiologia on yksiselitteistä: stressaavassa tilanteessa erittyvä adrenaliini saa ihon hiussuonet laajenemaan ja veren virtaamaan.

Mutta miksi niin käy?

On outoa, että ihminen on ainut eläin, joka punastuu. Kummallista on myös se, että meidän silmiinpistävin ruuminosamme muuttuu punaiseksi tilanteissa, joissa haluamme olla mahdollisimman huomaamattomia. 

Punastumisen syytä on hankala selvittää, mutta tutkimusten perusteella sen arvellaan olevan tärkeässä roolissa ihmissuhteiden muodostuksessa. Noloissa tai katumista aiheuttavissa tilanteissa punastuvia ihmisiä pidetään yleisesti miellyttävämpinä ja luotettavampina kuin niitä, joiden kasvot eivät paljasta tunteita.

Täysin tahdosta riippumaton punastuminen on havainnoijalle merkki siitä, että henkilö on vilpittömästi pahoillaan, ymmärtää tehneensä väärin eikä todennäköisesti tule toistamaan virhettään tulevaisuudessa.

Seuraavan kerran kun punastut, niin muista, että olet silloin muiden mielestä huipputyyppi!

Mistä hikka johtuu?

Hikka johtuu siitä, että keho joutuu käsittelemään liikaa jotain, mitä tahansa. Se voi olla ruokaa, juomaa, naurua, itkua, tupakan savua tai ihan vain ilmaa.

Hikottelu johtuu pallean, joka on keuhkot ja vatsaontelon erottava ohut lihas, äkillisistä supisteluista. Pallea on ihmisen tärkein hengityslihas ja normaalisti sen rauhallinen supistuminen täyttää keuhkot ilmalla. Hikka syntyy jonkin ärsyttäessä mahalaukkua tai ruokatorvea, minkä seurauksena pallealihas alkaa supistelemaan hallitsemattomasti. Tällöin ilmaa virtaa liian nopeasti sisään, mutta samaan aikaan sulkeutuva kurkunpää estää ilmaa täyttämästä keuhkoja. Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen taas saa aikaan hikalle ominaisen äänen.

Nykytiedon valossa hikan uskotaan olevan sikiöaikainen jäänne, sillä nikottelu on aikuiselle ihmiselle täysin merkityksetön toiminto. Toisin on kehittyvälle vauvalle, joka elää ensimmäiset kuukautensa nesteen täyttämässä pussissa silloin tällöin hikotellen. Tutkimusten mukaan sikiöillä on raportoitu hikkaa jopa yhdeksänneltä raskausviikolta lähtien.

Hapen sikiö saa tietenkin napanuoransa kautta, mutta hikan arvellaan olevan kehon refleksimäinen tapa harjoitella hengittämistä. Vauvan hengityslihakset treenautuvat, mutta hengitystiet pysyvät suljettuina hikan aiheuttamassa ”sisäänhengityksessä”.  

Miksi aivot jäätyvät jäätelöä syödessä?

Moni on varmasti kokenut brain freezen eli ”aivojen jäätymisen” syödessään tai juodessaan jotain todella kylmää. Brain freeze ilmenee erityisesti hotkittaessa, joten on parempi syödä jätskiä rauhallisesti nautiskellen. Tietenkään aivot eivät jäädy, mutta on kummallista, että kylmä tuntuu otsassa, jonka kautta harva varmaankaan syö ja juo.

Ilmiö johtuu äkillisestä lämpötilan muutoksesta kitalaen takaosassa. Kurkussa on paljon verisuonia, jotka menevät shokkiin ja supistuvat kylmäkosketuksesta. Kun kylmä ruoka tai juoma nielaistaan, antaa keho verisuonille käskyn jälleen laajentua.

Aivoihin verta vievien verisuonten nopea supistuminen ja laajentuminen saa niitä ympäröivät hermosolut lähettämään signaalin tuntokeskukseen, että jotain kummallista on meneillään. Aivot tulkitsevat tapahtuman kipuna, mutta paikallistavat sen virheellisesti suun sijasta otsaan. 

Jäätymisen tunnetta voi yrittää estää syömällä hitaammin ja antamalla kielen hermosolujen viestittää aivoille, että jotain kylmää on tulossa.

Miksi veren näkeminen pyörryttää?

Ihmisellä on stressitilanteessa kolme vaihtoehtoa: taistele, pakene tai lamaannu. Jos veren näkeminen pyörryttää, ei kyse ole taistelusta tai pakenemisesta. Tässä tapauksessa stressitaso on noussut liian korkeaksi, jolloin ihmiskeho ottaa käyttöön sen kolmannen vaihtoehdon eli lamaantumisen.

Aivot kokevat, että uhka on liian suuri, eikä ole mitään mahdollisuutta paeta tai taistella. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja laskee kehon kierroksia, mistä on usein merkkinä pahoinvointia, väsymystä ja pyörtymisen tunnetta.

Tässä tapauksessa pyörtyminen johtuu siitä, että laukaisevien tekijöiden (pelko, kipu, voimakas henkinen stressi, veren näkeminen) johdosta alaraajojen verisuonet rentoutuvat, jolloin veren paluu sydämeen vaikeutuu ja veri alkaa kerääntyä jalkoihin. Lamaantumisreaktion takia sydämen syke hidastuu, aivot eivät saa tarpeeksi verta ja lopulta verenpaine ja koko ihminen romahtaa.

Tutkijoiden mukaan kaikki ihmiset kärsivät heikotuksesta jossain määrin nähdessään sisälmykset. Se taas on ollut elintärkeä ja sisäsyntyinen ominaisuus edeltäjillemme. Kun vihollinen viilsi suuren, verta vuotavan haavan käteen, oli selviämisen kannalta hyödyllistä pyörtyä. Pyörtyneenä maassa makaava esi-ihminen saattoi säästyä kaulan katkaisulta, koska hänen uskottiin jo olevan kuollut.

Lue myös:

• 10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta
• Top 10 maailman oudoimmat allergiat

Nämä kymmenen paikkaa ympäri maapallon ovat todellisia luonnonihmeitä. Niiden ei pitäisi olla mahdollisia, mutta totuus on tarua ihmeellisempää.

Mitä tulee mieleesi, jos pitäisi luetella mykistävimpiä luonnonihmeitä? Suuri valliriutta, Grand Canyon tai ehkä revontulet? Nyt kuitenkin paneudumme paikkoihin, jotka uhmaavat sitä, miten olemme ympäröivän luonnon tottuneet näkemään ja kokemaan. Tämän listan nähtävyydet eivät välttämättä ole maailman suosituimpia turistikohteita (eikä kaikkiin ole edes mahdollista päästä), mutta käsittämättömyydellään ne päihittävät kuuluisammatkin kohteet.

Tervetuloa Listafriikki.com:n mukaan tutustumaan luonnonihmeisiin, joita ei meinaa uskoa todeksi!

Lähde, joka muuttaa kaiken kiveksi

Englantilaisessa Knaresboroughin kaupungissa on lähde, jonka tavallaan voisi sanoa olevan ikuisen nuoruuden lähde. Jos haluaa siis kivettyä patsaaksi. Nimittäin tuosta lähteestä pohjavesi virtaa kallioseinämää alas ja muuttaa kiveksi kaiken mihin se koskee.

Mutta lähteitähän on ympäri maailmaa, eivätkä asiat kivety? Tuon North Yorkshiren alueella sijaitsevan lähteen vedessä onkin niin korkea mineraalipitoisuus, että se muodostaa kovan kuoren minkä tahansa esineen ympärille.

Ihmiset ovat tuoneet seinämän alle kaikkea mahdollista leluista keittiövälineisiin; niin kuin kuvasta voi nähdä. Onpa joku keksinyt tuoda vanhan pyöränsäkin kivettymään. Patsaaksi muuttuminen kestää esineen materiaalista, koosta ja huokoisuudesta riippuen muutamasta viikosta puoleen vuoteen; pehmeät nallet ovat jostain syystä suosittuja ja muuttuvat kiveksi vain kuukaudessa.

Aikoinaan lähteen ajateltiin olevan kirottu (kuinkas muutenkaan), mutta nyt tämän luonnonihmeen tiedetään tapahtuvan samalla tavalla kuin tippukiviluolat syntyvät.

Sinisen laavan tulivuori

Kawah Ijen -tulivuori ei ole mikä tahansa tulivuori: se syöksee sinistä laavaa. Se on suosittu turistikohde, koska sähkönsinisenä lyövät lieskat ja tulivuoren uumenista hohkaava sininen kajo vaikuttavat olevan aivan toisesta maailmasta.

Päivänvalossa Kawah Ijen on kuitenkin kuin mikä tahansa muukin tulivuori. Eikä sen laava oikeasti ole sinistä, anteeksi jos tuotin pettymyksen. Tuo fakta ei kuitenkaan ota mitään pois tältä ainutlaatuiselta luonnonihmeeltä.

Mistään muualta maailmassa ei löydy yhtä isoa rikkikeskittymää kuin tuolla tulivuorella. Kun rikkikaasu pääsee hapen kanssa kosketuksiin yli 360 celsiusasteen lämpötilassa, palaa se kirkkaan sinisellä liekillä; rikkilieskat voivat lyödä jopa viiden metrin korkeuteen. Kovassa paineessa tulivuoren seinämien halkeamista purskahtelee sulanutta rikkiä, joka valuu vuoren rinnettä pitkin luoden vaikutelman kirkkaan sinisestä laavasta.

Eikä Kawah Ijenin nähtävyydet tähän lopu: paikan päällä voi myös ihastella tulivuoren kalderaan muodostunutta maailman suurinta happojärveä. Sen kaunis turkoosi väri houkuttelee pulahtamaan, mutta pH 0.5 syövyttäisi vilvoittelijan alta aikayksikön.

Rikkikaasu tekee tulivuoren ilmasta hengitykselle myrkyllistä, joten kaikki ilmiötä ihastelemaan ja tutkimaan menevät joutuvat käyttämään kaasunaamareita. Valitettavasti kauneudella on myös kääntöpuolensa. Vuorella on iso rikkikaivos, jonka työntekijät paiskivat hommia ilman suojavarusteita. Sama kirkas sininen valo, joka valaisee työmaan, on salainen tappaja, joka väistämättä sairastuttaa heidät.

Hessdalenin leijuvat valot

Pienessä muutaman sadan asukkaan norjalaisessa Hessdalenissa on 1930-luvulta saakka käynyt UFO-harrastajia. Ei ehkä samalla lailla kuin nevadalaisella Area 51:llä, mutta siinä määrin kuitenkin, että paikalliset ovat tehneet tuottoisaa bisnestä ”lentävien lautasten” ansiosta.

Hessdalenissa on jo useita vuosikymmeniä saatu todistaa ilmassa leijuvia valoja. Valoilmiöitä ei ole pystytty koko tiedemaailmaa tyydyttävästi selittämään, joten onko ihmekään, että ne kiehtovat maapallon ulkopuolisesta elämästä kiinnostuneita. Spekulaatioita ja teorioita on sitten senkin edestä.

Pallon muotoiset valot voivat olla valkoisia, keltaisia tai punaisia. Niiden on nähty leijuvan paikoillaan ja syöksyvän huimaa vauhtia pimeyteen. Valot ilmestyvät yleensä hämärällä ja pysyvät näkyvissä muutamasta sekunnista jopa yli tuntiin. Kun havaintoja 1980-luvulla oli parhaimmillaan 20 viikossa, alkoi todellinen ryntäys pieneen vuoristokylään. Nykyään selittämättömiä valoilmiöitä esiintyy harvemmin, noin muutama kymmenen kertaa vuodessa.

Hessdalen on itseasiassa kahden vuoren välissä oleva laakso, jonka läpi virtaa joki. Italialaisen insinöörin, Jader Monarin, teorian mukaan laaksoon muodostuu luonnon oma akku, jossa ympäröivät vuoret toimivat elektrodeina ja välissä virtaava joki elektrolyyttinä. Laakson toisella puolella vuoren rinteessä on kuparipitoisia mineraaleja, ja toisella rinteellä raudasta ja sinkistä koostuvia kiviä.

Pelkkä vesi ”akun” päiden välillä on huono johde, mutta ehkä laaksossa sijaitsevasta vanhasta kaivoksesta on valunut jokeen rikkihappoa, joka taas toimisi sähkönjohtimena. Sähkövirran kulkiessa elektrodien välillä nousee joesta kaasukuplia, joista vapautuneet sähkövaraukset synnyttävät valoa. Monimutkaista…

Monarin johtaman tutkimusryhmän teoria ei ole saanut laajaa kannatusta, mutta kukaan ei ole pistänyt paremmaksikaan.

Ehkä kyse on sittenkin ufoista?

Pinkki järvi

Lake Hillier sijaitsee saarella Intian valtameressä, Länsi-Australian rannikolla. Järvestä tekee erityisen sen kirkkaan vaaleanpunainen väri. Se ei ole vain vähän punertava, vaan vesi näyttää aivan kuin mansikkapirtelöltä.

Järvi löydettiin aivan 1800-luvun alussa ja se on siitä lähtien houkutellut laumoittain turisteja ihastelemaan kummallista väriä. Kaikkein upeimpana Lake Hillier näyttäytyy yläilmoista katsottuna; varsinkin kontrasti viereiseen siniseen mereen saa epäilemään kuvien aitoutta, mutta totta se on.

Järven vesi on hyvin suolapitoista, eikä siellä ole paljoakaan elämää. Mutta Dunaliella salina -levä kukoistaa ja se on myös vastuussa kauniista pinkistä väristä. Levässä on paljon beetakaroteenia eli sitä samaa pigmenttiä, joka antaa värinsä monille hedelmille ja vihanneksille, esimerkiksi porkkanalla. Beetakaroteeni on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Sen on myös ajateltu suojaavan D. salina -levää liialta suolaisuudelta, sillä karoteenin pitoisuus kasvaa suolaisuuden mukana.

Mitä väkevämpää, sen pinkimpää!

Ikuinen salamointi

Jos uskot sanontaan ”ei salama samaan paikkaan kahta kertaa iske”, et varmaankaan ole kuullut venezuelalaisesta Maracaibo-järvestä. Maailman sähköisimmäksi paikaksi nimetyllä järvellä on (lähes) ikuinen ukkonen. Kun pimeä laskee, alkaa järvellä salamoida, jopa 28 kertaa minuutissa, kymmenen tunnin ajan ja keskimäärin 260 yönä vuodessa. Siitä voi tehdä nopeita kertolaskuja ja selvittää montako kertaa salama lyö samaan paikkaan Catatumbo-joen suistossa.

Runsaan salamoinnin syyksi on aiemmin epäilty maaperän korkeaa uraanipitoisuutta. Myöhemmin suosittu teoria oli se, että läheisiltä öljykentiltä nouseva metaani lisää järven päällä törmäävien lämpimien ja viileiden ilmamassojen sähkönjohtavuutta.

Nykyään ajatellaan, että radikaalisti vaihtelevat pinnanmuodot vaikuttavat tuulten reitteihin ja aiheuttavat ukkosmyrskyjä.

Varmuutta ilmiön syyhyn ei kuitenkaan ole saatu. Mysteeriä lisää se, että vuonna 2010 salamointi loppui totaalisesti ja täysin selittämättömästi, vain jatkuakseen 6 viikon kuluttua kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sateenkaarivuoret

Pinkkiä, valkoista, punaista, vihreää, ruskeaa, violettia ja keltaista. Kuulostaa ulkoavaruuden planeetalta tai yksisarvisten maailmalta.

Uskomattomat värit ja vuorien raidat ovat syntyneet vuosimiljoonien kuluessa, kun maaperään muodostuneiden sedimenttien erilaiset mineraalit ovat sekoittuneet veteen. Nämä sateenkaaren värit voi nähdä Perussa, Cuscon kaupungin lähellä sijaitsevalla Vinicunca-vuorelle.

Siitä on vain viidessä vuodessa tullut yksi maailman kuvatuimpia luonnonihmeitä ja Perun toiseksi suosituin turistikohde, Machu Picchun jälkeen tietenkin. Syy tähän vasta hiljattain alkaneeseen yleisöryntäykseen on surullinen.

Värikkäät vuoret tulivat esiin vasta 2010-luvun aikana, kun niitä peittäneet ikilumi- ja jää alkoivat sulaa pois – ilmastonmuutoksen seurauksena.

Puu puun päällä

Ymmärrän, että kuva on vähän masentava, kun puut eivät ole lehdessä. Mutta jos ne olisivat, eivät nämä kaverukset erottuisi toisistaan. Niitä kutsutaan nimellä Il Bialbero di Casorzo eli Casorzon tuplapuu.

Luoteis-Italian maaseudulla viljellään mulperihedelmiä, mutta erään tarhan keskellä kasvaa yllättäen kirsikkapuu. Kummallista tuosta kirsikkapuusta tekee se, että se kasvaa onnellisena mulperipuun päällä. Molemmat puut ovat lajitovereihinsa verrattuina aivan normaalin kokoisia.

Puu kasvamassa toisen päällä ei ole sinänsä ennenkuulumatonta, mutta yleensä parasiittipuu kuolee nopeasti ja tipahtaa pois, koska se tarvitsee kasvaakseen vettä ja ravinteita maaperästä (sademetsien epifyytit ja liaanit ovat asia erikseen). Casorzon tuplapuun tapauksessa kirsikka ja mulperi kuitenkin kukkivat ja kasvattavat lehtensä täysin normaalisti.

Tuplapuun syntytarina on vain arvailujen varassa. Paikalliset asukkaat uskovat linnun pudottaneen mulperin päälle kirsikan siemenen, joka on sitten kasvattanut juurensa maahan asti mulperipuun rungon onttojen kohtien kautta.

Jos joskus ajelet Piemonten alueella, niin kurvaa ihmeessä katsomaan tätä maailman näyttävintä päällys- ja isäntäkasvin liittoa.

Romanian rikkiluola

Kaakkois-Romaniassa sijaitsee muusta maailmasta 5,5 miljoona vuotta eristyksissä ja auringonvalolta piilossa ollut täysin elinkelvoton luola. Elinkelvoton siis meille ja muille maanpinnalla eläville eliöille. Siitä huolimatta luola kuhisee elämää!

Vuonna 1986 kommunistisessa Romaniassa etsittiin uudelle ydinvoimalalle sopivaa sijoituspaikkaa ja työntekijät törmäsivät sattumalta tähän Movilen luolaksi kutsuttuun paikkaan. Kun tutkijat laskeutuivat erittäin vaikeapääsyiseen luolaan, oli heitä vastassa vaarallinen, mädältä kananmunalta haiseva, rikkijärvi.

Luolan ilmassa leijuu tajuton määrä hiilidioksidia ja rikkivetyä. Happea ei ole nimeksikään, ellei lasketa luolan seinämien pienistä halkeamista tihkuvaa vähäistä määrää. Ihminen pystyy olemaan luolassa kerrallaan vain muutamia tunteja.

Mutta jälleen kerran luonto on löytänyt keinon. Luolassa elää kokonainen ekosysteemi: yli 50:stä löydetystä lajista 37 on sellaisia, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Monilta pimeään luolaan sopeutuneilta eläimiltä on evoluution kuluessa jääneet tarpeettomat silmät pois, eikä niissä ole mitään pigmenttiä. Aavemaisen valkoiset niveljalkaiset ja madot ovat luopuneet kaikesta itselleen turhasta.

Ilman auringonvaloa luolassa ei tietenkään ole kasveja, mutta eläimet saavat ravintonsa veden päällä tasaisena kerroksena olevasta vaahdosta. Tuossa vaahdossa olevat bakteerit tuottavat runsaan hiilidioksidin avulla energiaa (prosessia kutsutaan kemosynteesiksi), jolla muut eliöt selviävät vaativissa olosuhteissa.

Luola on nykyisin tarkoin varjeltu, eikä sinne pääse kuka vain. Tuo upea ja ainutlaatuinen ympäristö halutaan säilyttää sellaisena, joksi se on miljoonien vuosien aikana kehittynyt. Tällaisia luonnonihmeitä toivottavasti on olemassa muuallakin, mutta ainakin toistaiseksi vielä meiltä ihmisiltä piilossa.

Soivat kivet

Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa Yhdysvalloissa on satojen kilometrien mittainen rikkonainen kaistale kummallisia kivirykelmiä. Pitkään aikaan ei tiedetty, mistä kiviröykkiöt ovat paikalleen päätyneet, mutta ne olivat olleet olemassa jo paljon ennen eurooppalaisia valtaajia. Näin alkuperäiskansat ovat kertoneet.

Kuvissa kivijoukot näyttävät meille tutummilta pirunpelloilta, jotka ovat merkkejä vanhoista rannoista. Pennsylvanian kivet ovat kuitenkin eri syntyperää: Kun maapallon pinta muovaantui tuolla alueella satoja miljoonia vuosia sitten, pääsi sulaa kiviainesta nousemaan pintaan. Jähmetyttyään kiinteäksi ja kovaksi, kului tuo kiviaines eroosion vaikutuksesta ja mureni lopulta pienemmiksi paloiksi.

Kummallisinta noissa kivissä ei kuitenkaan ole niiden muodostuminen vaan musikaalisuus. Niillä voi luoda musiikkia, kuten rummuilla; joskin kapulat kannattaa vaihtaa moukariin tai vasaraan. Monilta alueen kivipelloilta ihmiset ovat ottaneet itselleen kaiken mitä jaksavat kantaa. Nykyään ahneet vierailijat yrittävät hajottaa jäljelle jääneitä isompia lohkareita pienemmiksi, mutta tuo tuhotyö valitettavasti ”rikkoo” muutakin kuin osia kivistä. Nimittäin luonnon instrumenteista katoaa hajottamalla jännitys, joka saa äänen aikaan.

Sattumanvarainen kivien kilkuttelu tuo lähinnä vain päänsäryn, mutta ylläolevalla videolla voit kuunnella, miltä kivet kuulostavat taitavien soittajien käsittelyssä.

Kiehuva joki

Reilut kuusi kilometriä yli 90-asteista vettä, valmiina kiehuttamaan hengiltä epäonniset tai uhkarohkeat luontokappaleet. Sellainen joki on Shanay-Timpishka syvällä Amazonin sademetsässä.

Aluetta tutkinut geofyysikko Andrés Ruzo on sanonut, että jokeen päätyneen eläimen silmät keittyvät ensin, sitten kiehuu iho ja lopulta karmea loppu tulee vastaan, kun kuuma vesi korventaa sisuskalut.

Maailmalla löytyy kyllä kuumia ja kiehuvia vesistöjä muuallakin, esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa, mutta ne ovat aina tulivuorten läheisyydessä. Shanay-Timpishkalta on läheisimmälle tulivuorelle matkaa noin 700 kilometriä.

Miten ihmeessä joki sitten on niin kuuma? Aluksi ajateltiinkin, että joen alla täytyy olla tutkimuksissa huomaamatta jäänyt magmaesiintymä, eli vulkaanista toimintaa. Yhtenä pelottavana skenaariona nähtiin, että läheisellä öljykentällä olisi sattunut vaarallinen onnettomuus, joka vaikuttaisi veden lämpötilaan. Kumpikaan ei pitänyt paikkaansa.

Nykyään hyväksytty teoria on se, että pienistä maankuoren halkeamista pääsee pulppuamaan kiehuvaa vettä, joka lämmittää Mayantuyacu-alkuperäiskansalle pyhän joen ainutlaatuiseksi luonnonihmeeksi, jollaista ei löydy mistään muualta. Kokemattoman turistin ei kannata mennä uiskentelemaan jokeen, vaikka alueella asuvat ihmiset niin tekisivätkin. He tietävät tarkalleen juuri ne kohdat, joissa kylpeminen on nautinnollista ja osaavat välttää ne, joissa tulee kirjaimellisesti tuli hännän alle.

Lue myös:

• 10 epätodellista ilmiötä: Luonnon uskomattomat optiset illuusiot
• Hiljentyvätkö epäilyt? 10 uskottavaa ufo-havaintoa
• 10 hämmästyttävää ilmiötä maailman merissä

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi tiikeri on oranssi. Oranssi ei kuulosta erityisen hyvältä suojaväriltä, mutta tietenkin luonnossa kaikkeen erikoiseenkin on lopulta täysin järkevä syy.

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi tiikeri on oranssi? Eikö se ole mahdottoman huono suojaväri?

Tiikerin raidat ovat loistava suojautumiskeino. Eihän niiden tietenkään tarvitse suojautua ketään vastaan, sillä huippupedolla ei luonnossa ole vihollisia. Raidat auttavat tiikeriä sulautumaan ruohikkoon sekä metsän valoihin ja varjoihin, jolloin sen ääriviivat katoavat ja siitä tulee saaliseläimille näkymätön.

Oranssilla värillä on sama tehtävä, mikä tietysti kuulostaa hullulta. Oranssihan on yksi eniten huomiota herättävistä väreistä! Me käytämme oranssia muun muassa huomioliiveissä ja liikennekartioissa. Oranssi erottuu, mutta ei kaikille eläimille!

Ihmisillä on tyypillisesti kolmivärinäkö eli trikromaattinen värinäkö. Se tarkoittaa sitä, että verkkokalvolla sijaitsevia tappisoluja on kolmenlaisia: punaherkkiä, viherherkkiä ja siniherkkiä. Näiden kolmen perusvärin aistimisesta muodostuvat aivoissa kaikki muut värit. Kaikilla ihmisapinoilla ja joillakin muilla kädellisillä on kolmivärinäkö.

Mutta tiikereiden ravinto koostuu pitkälti nauta- ja hirvieläimistä, joilla on dikromaattinen värinäkö. Myös koirilla, kissoilla ja vaikkapa hevosilla on dikromaattinen värinäkö. Niillä on verkkokalvolla vain sinistä ja vihreää aistivia tappisoluja. Tämän vuoksi tiikerin saaliseläimet näkevät oranssin vihreänä, ja vihreän sävyistä, raidallista kissaa on erittäin hankala huomata kasvuston seassa.

Asiaa on testattu myös värisokeilla ihmisillä: jos koehenkilöltä puuttuvat punaista aistivat tappisolut tai ne ovat viallisia, kestää tiikerin löytäminen kuvasta huomattavasti kauemmin.

Lue myös:

• Miten krokotiilin ja alligaattorin voi erottaa?
• Verisuihku silmästä tai sisäelimet ulos peräaukosta – 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet puolustautuvat
• Tosielämän Topi ja Tessu: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista – osa 1