10 painajaismaista maskia ja naamiota ihmiskunnan historiasta

Ihmiset ovat historian aikana peittäneet kasvojaan mitä erikoisemmilla naamioilla. Listafriikki esittelee nyt 10 maskia ja naamaria, joiden rinnalla nykypäivän kasvomaskit kalpenevat.

Eipä olisi vielä pari vuotta sitten osannut kuvitella, että kasvot peittävästä maskista tulee täysin normaali osa arkea. Kasvosuojaimet saattoivat pandemian aluksi olla jopa pelottava näky ja ajatus, mutta niiden pitäminen on lastenleikkiä siihen nähden, minkälaisia naamioita ja maskeja ihmiset ovat ennen käyttäneet.

Tämä lista naamareista, maskeista ja naamioista on hieman sekalaista seurakuntaa, kuten tulet pian huomaamaan, mutta jollain lailla kasvojen peittämisessä on aina jotain puistattavaa. Varsinkin, jos käyttäjä ei tee sitä omasta tahdostaan.

Ruttotohtorin nokkanaamari

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Ruttolääkärin pitkällä nokalla varustettu maski on varmasti monelle tuttu; ainakin kuvista. Ranskalaisen Charles de Lormen 1600-luvulla kehittämässä suoja-asusteessa kasvoja peitti linnun nokkaa muistuttava naamari ja silmien päällä oli suojalasit. Ruttotohtorien, jotka hyvin pitkälti olivat ammattitaidottomia valelääkäreitä, asuun kuului myös pitkä vahattu takki, hattu ja nahkaiset hansikkaat. Puoskarit olivat tuolloin pelottavia ilmestyksiä, vaikka pukimet muistuttavatkin nykysilmin katsottuna lähinnä huvittavaa naamiaisasua.

Tuohon aikaan tautien uskottiin leviävän ilmassa leijailevan, myrkyllisen ja pahanhajuisen huurun mukana, joten pitkän nokan sisällä pidettyjen yrttien ja kukkien uskottiin suojaavan lääkäreitä tartunnoilta. Nokassa oli kuitenkin hengittämistä varten reiät ylhäällä, lähellä sieraimia.

Ruttotohtorin saapuminen kammottavassa asussaan ei kuitenkaan tiennyt mitään hyvää, sillä siinä vaiheessa, kun lääkintätaidoton nokkamies ilmestyi paikalle, oli toivo usein jo menetetty. Hoitokeinoina ruttotohtorit käyttivät muun muassa iilimatoja, suoneniskua ja erityisesti pappien markkinoimaa itsensä ruoskimista. Jos potilas piiskasi itseltään synnit pois, niin eiköhän ruttokin lähtisi siinä samalla.

Häpeämaski

Kuva: Klaus D. Peter | CC BY 3.0

Häpeämaskeja on maailmanhistoriassa monenlaisia, mutta 1600- ja 1700-luvuilla Saksassa käytössä ollut Schandmaske on yhtä aikaa pelottava ja koominen. Häpeämaskit oli säästetty rangaistukseksi niille, jotka olivat syyllistyneet juuri tietynlaisiin vääryyksiin. Rikoksista ei voine puhua, sillä häpeämaskeja määrättiin pidettäväksi sellaisista pahuuksista kuten juoruilu ja rivojen vitsien kertominen. Nykypäivänä taitaisimme kaikki kulkea häpeämaskit päässä!

Vaikka rautainen naamio oli raskas ja kidustusvälineeseen verrattavissa oleva kapistus, oli häpeämaskin päätarkoitus nimensä mukaisesti nöyryyttää kantajaansa. Joissain saattoi olla sian kärsä, aasin korvat tai pitkä kieli. Toisissa häpeämaskeissa oli kilisevä kello, jotta maskin kantajaan kiinnitettäisiin mahdollisimman paljon huomiota.

Häpeämaski vol. 2

Kuva: John Willie | Public Domain

Jos saksalaiset häpeämaskit oli suunniteltu lähinnä rangaistavan nöyryyttämiseksi, olivat englantilaiset versiot asteen verran julmempia. Erityisesti naisille suunnatuissa scold’s bridle -häpeämaskeissa oli häpäisyn lisäksi kipua tuottava elementti. Sillä sehän oli tietenkin moninkertaisesti pahempi asia, jos naiset juoruilivat tai puhuivat rumia. Usein naamiota pyysivät moraalittomille naisille heidän tuohtuneet aviomiehensä tai muut perheenjäsenet.

Englannissa ja Skotlannissa nämä häpeämaskit, joita myös noidan suitsiksi kutsuttiin, olivat käytössä 1500-luvulta alkaen. Rautainen naamio lukittiin pään ympärille, jolloin piikeillä varustettu suuosa saatiin mukavasti paikalleen. Piikit painoivat kieleen, joten puhuminen oli mahdotonta. Häpeän ja fyysisen tuskan toivottiin olevan tarpeeksi, jotta nainen oppisi kerrasta ja alistuisi siveään rooliinsa.

Kasvojen ihoa suojaava ja samalla naiset kätevästi hiljentävä maski

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Pysytään hieman samassa teemassa, vaikka näitä suojamaskeja naiset pitivät 1500-luvulla enimmäkseen vapaaehtoisesti. Tuolloin ihannoitiin mahdollisimman vaaleaa ihoa, sillä rusketus oli merkki siitä, että työskenteli ulkona eli oli toisin sanoen köyhä.

Nämä mustat, samettiset maskit olivat siis lähinnä varakkaiden aatelisrouvien käyttämiä. Niiden oli tarkoitus suojata kasvot auringolta, mutta samalla luoda hieman salaperäisyyttä kaupungilla rahvaan seassa kulkeviin neitoihin. Kankaassa oli suun kohdalla pieni helmi, jota naisen tuli purra, jotta naamio pysyi paikallaan. Se oli tehokas keino pitää rouvashenkilöt kasvottomina ja äänettöminä, sillä naamio oli riisuttava pois puhuttaessa. Eikä kukaan arvonsa tunteva aatelinen tietenkään paljastanut herkkää hipiäänsä auringossa!

Joidenkin – myös miesten – mielestä mustaan naamioon sonnustautunut leidi muistutti lähinnä paholaista tyhjyydestä tuijottavine silmineen. Samettinaamiot menettivät suosionsa ylimystön parissa 1600-luvulla, kun ne ruvettiin yhdistämään prostituoituihin. Ilmeisesti kaikki miehet eivät pitäneet maskeihin sonnustautuneita naisia pelottavina hirviöinä.

Maski, joka esti orjia syömästä maata

Kuva: Fabrice Monteiro

Geofagia eli maan syöminen on ihmisten (ja monien muiden eläinten) parissa yllättävän yleistä. Joskus se liittyy syömishäiriöön nimeltään pica, jossa henkilö himoitsee ja ahmii kaikkea muuta kuin ruokaa. Ympäri maailman on kuitenkin ollut ja on edelleen kulttuureita, joissa maan syöminen on arkipäiväistä. Maaperässä voi olla ravinteita tai se voi vain maistua hyvältä. Toisinaan maalla on jatkettu vaatimattomia leipomuksia, joihin raaka-aineet ovat muuten olleet vähissä. Multa on riittänyt pitämään hengissä.

1500-1800-luvuilla geofagia oli suhteellisen yleistä Afrikasta Amerikkaan kaapatuilla orjilla. Iso osa orjista vietiin läntisestä Afrikasta, jossa geofagia oli niin laajalle levittäytynyt tapa, että suosituimpia maalajeja kerättiin ja niillä käytiin vaihtokauppaa.

Orjanomistajat pitivät tapaa epäterveellisenä. Asian tiimoilta konsultoitiin lääkäreitä, joiden mukaan geofagia aiheuttaa masennusta, hengenahdistusta, vatsakipuja ja huimausta. Jos orjilla olikin tällaisia oireita, niin todennäköisesti syynä oli ennemminkin vakava aliravitsemus ja epäinhimilliset elinolosuhteet kuin maan syöminen.

Isännille tämä ei käynyt, sillä ”omaisuuden” piti olla työkunnossa. Niinpä geofagiaa harrastaneet puettiin epämukaviin, suun peittäviin maskeihin, joita oli pidettävä fyysisesti vaativissa töissä ja paahtavassa kuumuudessa. Kyseessä oli kidutusväline eikä mikään ”parannuskeino”.

Historioitsijat ovat epäilleet, että geofagiaa saatettiin myös käyttää vain tekosyynä. Orjat pakotettiin hirvittäviin ja alentaviin maskeihin, jotta he eivät söisi satoa. Brasilialaisille kultakaivoksille tuodut orjat joutuivat pitää samanlaisia maskeja, sillä heidän epäiltiin nielevän löytämiään kultahippuja ja keräävän ne myöhemmin talteen ulosteista.

Madam Rowleyn vessamaski

”Toilet Mask or Face Glove” – Advert from The London Magazine, 1900s pic.twitter.com/6VwTB5LSQg

— The London Magazine (@TheLondonMag) December 18, 2015

Modernit kangasnaamiot eli niin sanotut sheet maskit ovat useamman vuoden olleet ihonhoidon trendituotteita. Ohut, tehoaineilla kyllästetty harso levitetään kasvoille vaikuttamaan, minkä jälkeen naama on kuin vauvan pylly.

Vaikka kangasnaamiot ovat suhteellisen puistattavan näköisiä nykyäänkin, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, minkälaisia naamioita kauneudenhoidossa on entisaikoina käytetty. Esimerkiksi Madam Rowleyn vessamaski -nimellä kulkenut hoitonaamari huokuu Hannibal Lecter -henkeä.

Maskin kehittänyt Helen Rowley oli vakuuttunut siitä, tai ainakin sai kaikki vakuuttuneiksi, että hänen kehittämänsä maski on oikeasti toimiva. Rowley sai sille jopa patentin 1870-luvulla.

Patentin mukaan remmeillä pään ympäri sidottavaa maskia tuli käyttää yön yli kolmesti viikossa ja se lupaili enemmän kuin tavaratalon kosmettiikkaosasto kokonaisuudessaan. Maskin sanottiin poistavan kaikki ihon virheet, joista ei rasvoilla pääse eroon eikä puuterilla saa peittoon. Sen luvattiin puhdistavan ihohuokoset sekä pehmentävän, kirkastavan ja jopa valkaisevan ihoa, mikä oli tuohon aikaan tavoiteltavaa. Tietysti maskia käyttämällä pääsi eroon myös rypyistä ja pisamista.

Nyt tuo hirvitys, jota markkinoitiin myös nimellä face glove eli kasvohansikas, vaikuttaa vain äärimmäisen tehokkaalta keinolta saada huokoset tukkeutumaan ja kaikki epäpuhtaudet muhimaan. Hengittämätön, luonnonkumista tehty maski ja hiestä kostea iho kuulostavat loistavalta kasvualustalta bakteereille ja sienille.

Lue myös: Kauneudenhoito – 10 kammottavaa menetelmää menneisyydestä

Sirpalemaski

Kuva: Daderot | Public Domain

Tämänkin maskin kohdalla herää kysymys, että onko kyse jostain keskiaikaisesta kidutusvälineestä. Tai ehkä makuuhuoneen rohkeampiin leikkeihin tarkoitetusta rekvisiitasta.

Kyseessä on kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikainen kasvosuoja – sirpalemaski. Brittisotilaat käyttivät tätä maskia ensimmäisinä marraskuussa 1917 länsirintamalla käydyssä Cambrain taistelussa. Se oli myös ensimmäinen merkittävä yhteenotto, jossa käytettiin onnistuneesti panssarivaunuja. Myöhemmin sodan aikana samantyyppisiä sirpalemaskeja käytettiin molemmin puolin.

Panssarivaunut eivät kuitenkaan olleet tuolloin vielä aivan nimensä veroisia, joten ne eivät kestäneet raskaampaa tykitystä. Tämä tarkoitti sitä, että tankin sisälläolijat olivat jatkuvassa vaarassa. Osumaa saattoi tulla luodeista, sinkoilevista metallinpaloista ja muista sirpaleista – esimerkiksi ihan vain ammusten irrottamasta maalista.

Sirpalemaski oli valmistettu paksusta nahasta ja yhteenpunotuista metallirinkuloista ja se suojasi käyttäjänsä kasvoja ainakin pienimmiltä kolhuilta. Silmien suojana oli pienet metallisäleiköt. Sittemmin suojavarusteet ovat hieman parantuneet.

Lasten kaasunaamarit

During WW2 Walt Disney designed a Mickey Mouse gas mask for children, in the hope that they would not be frightened if they had to wear it. pic.twitter.com/uEdJAfN449

— Diane Doniol-Valcroze (@ddoniolvalcroze) March 14, 2021

Maailmansotien aikaan myös siviileille jaettiin kaasunaamareita, joiden oli tarkoitus suojata myrkyllisiltä pommeilta. Naamareita valmistettiin niin aikuisille kuin lapsillekin sekä myös koirille. Varsinkin lasten kaasunaamarit olivat varsin pelottavia kapistuksia, jotka näyttivät enemmän sukelluskypäriltä.

Ulkonäkö ei kuitenkaan ollut noissa kömpelöissä ”naamareissa” se pelottavin ominaisuus, sillä toimiakseen jonkun täytyi olla koko ajan pumppaamassa käsin ilmaa maskin sisään. Ei kuulosta kovin käytännölliseltä toimintaperiaatteelta mahdollisessa  hätätilanteessa.

Jos Atlantin tällä puolen mentiin tavallaan perinteisemmissä kaasunaamareissa, haluttiin Yhdysvalloissa tehdä maskeista vähemmän pelottavia lapsille. Siinä ei aivan onnistuttu. Vuonna 1942 Walt Disney suunnitteli Mikki Hiiren päällä varustettuja kaasunaamareita. Jos ne olisivat koskaan joutuneet tositoimiin, olisivat lapset mahdollisesti saaneet suojavarusteista pahempia traumoja kuin sodasta. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä, sillä rakastetun hahmon ajateltiin vähentävän pelkoa kaasunaamareita kohtaan ja tekevän maskin pitämisestä lapsille kuin leikkiä.

Mikki Hiiri -kaasunaamareita valmistettiin lopulta vain tuhannen kappaleen erä, eivätkä ne päässeet laajaan levitykseen.

Kuolinnaamiot

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Kuolinnaamioiden historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Kipsistä tai vahasta tehdyt kuolinnaamiot ovat olleet ainoa keino ikuistaa menehtyneen kasvonpiirteet jälkipolville nähtäväksi. Vaikka vainajien kasvoista tehdyt valokset voivat olla puistattavia, niin niiden ansiosta tiedämme nykypäivänäkin, miltä useat merkkihenkilöt ovat näyttäneet. Kuuluisia kuolinnaamioita ovat muun muassa kirjailija ja runoilija Dante Alighierin, uskonpuhdistaja Martti Lutherin, säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin, Ranskan keisari Napoleon I:n ja Skotlannin kuningatar Maria Stuartin kasvoista tehdyt valokset.

Maailman tunnetuin kuolinnaamio kuuluu kuitenkin tuntemattomalle naiselle. Vuonna 1926 Ranskassa julkaistiin kuolinnaamioita esittelevä kirja, jonka viimeisellä sivulla oli nuoren naisen kuolinnaamio. Naisen nimeä ei tiedetty ja kuvatekstiinkin oli kirjattuna vain L’Inconnue de la Seine eli Seinen tuntematon. 

Oli hyvin tavallista, että tuntemattomasta vainajasta tehtiin ruumishuoneella kuolinnaamio, joka voitiin myöhemmin laittaa esille, josko joku tunnistaisi menehtyneen. Legenda Seinen tuntemattomasta alkoi elää, sillä nainen näytti seesteiseltä, kauniilta ja lähes hymyilevältä. Kuolinnaamiosta tehtiin kopioita, joita myytiin Pariisin matkamuistomyymälöissä, ja paljon kerrotun tarinan mukaan kyseessä oli tuntematon nuori nainen, joka oli hukkunut Seine-jokeen joskus 1800-luvulla.

Jossain vaiheessa tällainen kipsireliefi päätyi Norjaan lelutehtailija Åsmund Lærdalin appivanhempien kodin seinälle. Lærdalin oma poika oli lähes hukkunut pudottuaan mereen 1950-luvun lopulla, mistä järkyttyneenä ja samalla inspiroituneena hän rupesi yhdessä Punaisen Ristin kanssa kehittämään elävän kokoista nukkea elvytystaitojen opettamiseen. Vinyylistä valmistettu nukke tarvitsi kasvot, joiksi Lærdal valitsi Seinen tuntemattoman naisen kuolinnaamion. Nukke sai nimen Resusci Anne ja tunnetaan Suomessa Anne-nukkena.

Nō-teatterin naamiot

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Japanilaisen Nō-teatterin puisilla naamioilla on lähes 1000-vuotinen historia. Tämän musiikkiteatterin näyttelijät käyttävät ilmeettömiä naamareita, joita on useita kymmeniä erilaisia – munkeista nuoriin neitoihin ja demoneihin.

Nō-naamiot veistetään puusta ja valmistaminen on erityinen taitolaji. Vaikka naamio on suoraan edestäpäin katsottuna ilmeetön, saavat näyttelijät päätään kääntelemällä esiin erilaisia tunnetiloja. Näyttämön valot ja varjot vielä korostavat naamioiden muuttuvia ilmeitä. On siis hyvin tarkkaa esityksen kannalta, että mistä perspektiivistä katsoja näytelmää seuraa.

Erot syntyvät hyvinkin pienillä liikkeillä, sillä esimerkiksi vain kymmenen asteen kumarrus voi saada neutraalin ilmeen vääristymään tuskaiseksi ja yhtä helposti näyttelijä saa leukaa nostamalla naamion hymyilemään. Yksi naamio voi sisältää lukuisia salaisia ilmeitä ja tunteita.

Vaikka Nō-naamiot eivät välttämättä ole pelottavia, on ajatus puisten ja elottomien kasvojen ilmeiden vaihtumisesta jotenkin painajaismainen.

Lue myös:

• Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin
• 10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä)