Tiede

Kun veden alla vaanii tappava vaara: 10 hirvittävää haihyökkäystä

Julkaistu

Listalla käydään läpi kymmenen tappavaa haihyökkäystä.

Haiden hyökkäykset ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta nyt Listafriikki esittelee kymmenen haihyökkäystä, jotka ovat pahimpia esimerkkejä merten huippupetojen vaarallisuudesta.

Vaikka haita pidetään ihmissyöjinä ja viattomia surffareita ja uimareita vaanivina verenhimoisina petoina, eivät ne tarkoituksenmukaisesti saalista ihmistä. Vähärasvainen ihmisliha ei ole niille erityisen mieleistä. Usein haihyökkäys johtuukin väärinymmärryksestä: hai luulee ihmistä hylkeeksi tai merikilpikonnaksi. Hyvin yleinen syy hyökkäykseen on puolustautuminen sekä myös uteliaisuus – hai on kiinnostunut erikoisesta eliöstä. Näissä kummassakin tapauksessa hai voi puraista, millä se ei kuitenkaan tarkoita tappaa. Mutta yksikin hain purema voi olla ihmiselle kohtalokas.

Jos kysyy lähes keneltä tahansa hain hampaisiin joutuneelta ja hyökkäyksestä hengissä selvinneeltä, niin kukaan ei syytä haita tapahtuneesta. Ei, vaikka eläin olisi vienyt käden tai jalan mennessään. Usein hain hyökkäys kohdistuu meressä paljon aikaa viettäviin surffareihin, jotka tiedostavat riskit ja ymmärtävät olevansa haiden valtakunnassa vieraina. Se ei toki tee haihyökkäyksistä yhtään vähemmän kamalia tai pelottavia.

Itsekin vakavan haihyökkäyksen kohteeksi joutunut australialainen Rodney Fox on sanonut ihmisten järjettömän haipelon johtuvan siitä, että nuo merien huippupedot ovat oikeastaan ainoita eläimiä, joita ihminen ei ole pystynyt niin sanotusti voittamaan. Kaikki maalla elävät eläimet ovat enemmän tai vähemmän ihmisen vallan alla, mutta haita ei ole kyetty kahlitsemaan. Palataan Foxin tapaukseen listan lopussa.

USS Indianapolis – historian pahin haihyökkäys

Hait ympäröivät meidät, sadat hait… Oli täysin hiljaista, kunnes joku huusi ja silloin kaikki tiesivät hain iskeneen jälleen.”, kuvailee historian pahimmasta haihyökkäyksestä hengissä selvinnyt Woody James.

Japanilainen torpedo upotti yhdysvaltalaisen sota-aluksen, USS Indianapolisin hieman sen jälkeen, kun vuorokausi oli vaihtunut heinäkuun 30. päivän puolelle vuonna 1945. Keskellä Tyyntämerta veden varaan jäi noin 900 iskusta selvinnyttä miehistön jäsentä, melkein kolmesataa menehtyi heti räjähdyksessä, mutta aluksen uppoaminen ei ollutkaan se suurin vaara. Kun pelastajat neljän päivän päästä saapuivat paikalle, oli heitä vastassa karmea näky: lähes 600 puoliksi syötyä ruumista kellui turmapaikalla ja vain 316 miestä nostettiin pieniltä pelastuslautoilta tai merestä hengissä.

Advertisement

Selvinneet olivat seuranneet lähietäisyydeltä, kun heidän ystävänsä syötiin elävältä tai kuolivat hypotermiaan, nestehukkaan tai oman käden kautta. Valkopilkkahait ja tiikerihait kävivät hakemassa sekä kuolleita että eläviä. Aina, jos joku menehtyi, työnnettiin ruumiis etäämmälle elävistä, jotta hait veisivät sen ensin. Myös loukkaantuneet eristettiin omilleen, sillä veri houkutteli paikalle haita yhä enenevissä määrin.

Varmaksi ei tietenkään voida sanoa, monenko kuolinsyy haihyökkäys lopulta oli, mutta selvinneiden kertomusten perusteella puhutaan vähintään useista kymmenistä, todennäköisesti muutamasta sadasta.

Robert Pamperin

Kuva:Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1959 Robert Pamperin lähti sukeltamaan meriatanoita La Jollan lahdella San Diegossa. Mukana matkassa oli ystävä Gerard Lehrer, josta tuli viimeinen Pamperinin elävänä tai kuolleena nähnyt henkilö.

Lehrer kertoi 33-vuotiaan Pamperinin nousseen vedestä pystysuorassa epänormaalin korkealle ja huutaneen apua. Hän ui lähemmäs vain todistaakseen ystävänsä katoamista punaisiin aaltoihin. Lehrer sukelsi perään ja näki vielä Pamperinin kasvot, kädet ja rinnan, mutta kaikki muu osa kehosta oli suuren valkohain suussa. Sitten hai ui matkoihinsa Pamperin hampaissaan.

Pamperinia tai paremminkin hänen ruumistaan etsittiin kiivaasti, mutta La Jollan rantavesistä ei löytynyt merkkiäkään hain kitaan päätyneestä miehestä. Parin päivän päästä Yhddysvaltain rannikkovartiosto löysi yksinäisen räpylän rantaan huuhtoutuneena – siinä oli jälkiä hain hampaista sekä Pamperinin nimikirjaimet raapustettuna.

La Jollan haihyökkäys aiheutti aikanaan suuren kohun, sillä rantakylissä asuneet ihmiset eivät halunneet uskoa valkohain uiskentelevan vesissä. Erinäiset salaliittoteoriat vakuutuspetoksesta, avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja tarkoituksenmukaisesta katoamisesta päätyivät jopa sanomalehtiin, ja vielä 30 vuotta myöhemminkin joku jätti nimettömän vihjeen poliisille väittäen nähneensä Robert Pamperinin Meksikossa, täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Advertisement

No, varmasti Pamperin itse sekä hänen kauhistuttavan kuolemansa todistanut Lehrer olisivat toivoneet kyseessä olleen mikä tahansa muu skenaario kuin tappava haihyökkäys.

Luciano Costanzo

Kuva: Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Listalla mennään seuraavaksi Italiaan, Toscanan rannikolle, jossa kuusimetrinen valkohai hyökkäsi helmikuun 2. päivänä vuonna 1989 Luciano Costanzon kimppuun kohtalokkain seurauksin.

Talvi oli ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta kukaan ei silti olettanut haiden olevan siihen vuodenaikaan niin pohjoisessa. Costanzo, 46-vuotias laitesukeltaja, lähti keihäskalastamaan Elban saaren läheisyyteen poikansa ja ystävänsä kanssa, eikä hän ehtinyt olla kauankaan vedessä, kun vastaan ui jättimäinen hai. Costanzo nousi vauhdilla pintaan ja ehti huutaa ”HAI!” yrittäessään päästä veneeseen. Eläin veti hänet kuitenkin pinnan alle.

Valkohai nousi kahdesti pintaan leuat tiukasti Costanzon vyötärön ympärillä ja hävisi sitten lopullisesti syvyyksiin. ”Näin isäni selvästi hain suussa ja vesi muuttui hänen verestään punaiseksi”, muisteli 19-vuotias Gianluca-poika myöhemmin. Muutaman päivän päästä viranomaiset löysivät vedenalaisia kameroita apuna käyttäen Costanzon sukellustarvikkeita meren pohjasta. Pintaan nostettiin räpylät, painovyö ja kaksi hampaiden lävistämää happipulloa.

Vaikka hain puremat ovat Euroopassa harvinaisia, on Välimerellä raportoitu vuodesta 1900 lähtien yli 200 haihyökkäystä, joista yli 50 on johtanut uhrin menehtymiseen.

Mathieu Schiller

Kuva: Stéphanie | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Mathieu Schiller oli vuoden 1993 Ranskan mestari bodyboarding-surffaamisessa, sekä joukkuekilpailun euroopanmestari vuosimallia 1995. Vuonna 2011 Schiller piti omaa surffikouluaan Ranskaan kuuluvalla Réunioin saarella ja eli unelmaansa rakastamansa lajin parissa. Syyskuun 19. päivänä aallot olivat tavallista korkeammat ja Schiller oli juuri melonut merelle odottamaan täydellistä ensimmäistä aaltoa, kun hän joutui brutaalin haihyökkäyksen kohteeksi.

Silminnäkijöiden eli muiden lähellä olleiden surffaajien mukaan Schiller nousi yhtäkkiä vedestä raketin lailla ylös; hänen jalkansa olivat suoraan alhaalta päin iskeneen hain suussa. Schiller hakkasi hain kuonoa laudallaan, mutta tilanne oli toivoton. Varsinkin siinä vaiheessa, kun merestä ponnisti toinenkin hai suoraan kiinni hänen keskivartaloonsa. Ja silmänräpäyksessä hait ja Schiller olivat kadonneet punaiseksi värjäytyneeseen mereen.

Advertisement

New Jerseyn rannikko, heinäkuu 1916

Idea tähän listaan tuli maailman kuuluisimmasta haihyökkäysten sarjasta, joka tapahtui 105 vuotta sitten Yhdysvalloissa, New Jerseyn osavaltion rannikolla. Heinäkuussa 1916 hai hyökkäsi kahden viikon aikana viiden uimarin kimppuun surmaten heistä neljä.

Yhdysvaltain itärannikko oli kesällä 1916 paahtavan helleaallon kynsissä ja ihmiset pakenivat kuumuutta New Jerseyn hiekkarannoille. Hait eivät olleet mikään tuntematon juttu, mutta niiden ajateltiin majailevan lähinnä Kaliforniassa ja Floridassa, eikä niiden tiedetty juurikaan käyvän ihmisten kimppuun.

Kaikki kuitenkin muuttui heinäkuun 1. päivänä, kun 25-vuotias Charles Vansant ui Beach Havenin lomakaupungin edustalla. Aaltojen pauhu ja muiden uimareiden ilakointi oli niin äänekästä, että hän ei kuullut rannalta varoitushuutoja – mutta pian huutaja olikin Vansant itse, sillä hän oli jäänyt hain hampaisiin. Pelastustoimiin lähti soutuvene, josta käsin Vansantia yritettiin kiskoa ylös, mutta hai päästi irti vasta, kun vene oli saatu hilattua aivan rantaan. Vansantista tuli ensimmäinen uhri, sillä kiristyssiteestä huolimatta hän kuoli verenhukkaan – toisesta reidestä ei ollut kuin luu jäljellä.

Rantakaupungeissa pelättiin, että tieto kohtalokkaasta haihyökkäyksestä leviäisi ja vaikuttaisi negatiivisesti parhaaseen turistiaikaan, mutta Vansantin kuolemasta ei juurikaan kirjoitettu.

Advertisement

Paniikki sai rannikon valtaansa vasta heinäkuun 6. päivänä, kun Charles Bruder kuoli hain purtua häneltä molemmat jalat irti ja haukattua osan vatsaa. Haivaaralle tuhahdellut Bruder oli uimassa Spring Lakessa, reilut 70 kilometriä Beach Havenista pohjoiseen. Sen jälkeen, ensimmäistä kertaa historiassa, New Jerseyn rantaparatiisit suljettiin.

Heinäkuun 12. päivänä paikallinen merikapteeni huomasi suuren hain Matawan-joessa, noin 50 kilometriä Spring Lakesta pohjoiseen. Hän varoitti Matawanin pikkukaupungin viranomaisia, mutta havainnolle lähinnä naurettiin; olihan pieni joki useita kilometrejä sisämaassa. Vielä samana päivänä hai veti 10-vuotiaan, joessa ystäviensä kanssa vilvoittelemassa olleen Lester Stilwellin veden alle. Lähistöllä töissä ollut Stanley Fisher kuuli joella olleiden lasten hätähuudot ja sukelsi veteen etsimään kadonnutta poikaa. Hän löysikin tämän käsiinsä joen pohjasta – tai löysi mitä pojasta enää jäljellä oli. Siinä samassa hai iski Fisheriin. Mies saatiin köyden avulla vedettyä rantaan, mutta hän oli jo menettänyt liikaa verta jalastaan, josta muistona oli pelkkä luu. Fisher kuoli myöhemmin sairaalassa.

Hiukan kauempana yläjuoksulla oli uimassa toinen poikajoukko, joka säikähti huutoja ja lähti uimaan rantaan. Viimeisenä laiturin portaille nousseen 14-vuotiaan Joe Dunnin jalkaan iski kiinni hai, joka yritti kaikin voimin vetää pojan veteen. Dunn saatiin kuitenkin armottomassa vetokisassa kiskottua turvaan ja vaikka hän menetti toisen jalkansa, tuli hänestä ainoa Jerseyn haihyökkäyksistä hengissä selvinnyt.

Heinäkuun 14. päivänä eläintentäyttäjä ja leijonankesyttäjä Michael Schleisser nappasi reilu parimetrisen valkohain Raritaninlahdesta (kuvassa), vain muutaman kilometrin päästä Matawan-joen suulta. Schleisser avasi hain ja löysi sen sisältä ”epäilyttävän näköistä lihaa ja luita”, jotka lääkärit tunnistivat lopulta ihmisen jäänteiksi. ”Jerseyn ihmissyöjä” julistettiin päihitetyksi ja itse asiassa hyökkäyksiä ei enää tämän jälkeen tullut. Epäilijöitäkin kuitenkin löytyi, sillä monien mielestä oli mahdotonta, että yksi ja sama hai olisi voinut olla vastuussa kaikista hyökkäyksistä. Kesän 1916 aikana Raritaninlahdella otettiin kiinni lukuisia haita, mutta Schleisserin nappaama yksilö oli ainoa, josta löytyi ihmisen jäänteitä. Monien asiantuntijoiden mukaan hai oli todellisuudessa jotain toista lajia; todennäköisesti härkähai, sillä ne – toisin kuin valkohait – pystyvät helposti uimaan pitkäänkin makeassa vedessä.

Ehkä tiesitkin tai vähintään jo arvasit, että Peter Benchleyn vuonna 1974 julkaistu Tappajahai-kirja (ja seuraavana vuonna tehty samanniminen elokuva) sai inspiraationsa ”Jerseyn ihmissyöjästä”.

Advertisement

Jordan Lindsey

Kuva: Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Kesäkuussa 2019 yhdysvaltalainen Jordan Lindsey oli Bahamalla lomamatkalla, joka jäi hänen viimeisekseen. Jordanin kimppuun kävi kolme tiikerihaita, mikä on on kummastuttanut tutkijoita harvinaislaatuisuudellaan – asiantuntijoiden mukaan ryhmänä hyökkääminen ei haiden normaalia käytöstä.

Lindseyn perhe oli ollut Bahamalla vasta kolme päivää ja päättivät aivan viime hetkellä lähteä mukaan Sandy Toes -matkanjärjestäjän snorklausretkelle. Michael-isä kertoi Good Morning America -keskusteluohjelmassa, että heidät päästettiin vähän kuin salaa mukaan veneelle, sillä retki oli jo täynnä: ”Nyt tietysti toivon, että meitä ei oltaisi otettu mukaan.”.

Jordan oli äitinsä Kamin kanssa snorklaamassa muusta perheestä erillään, kun hirvittävä haihyökkäys tapahtui. Kami muistaa tyttärensä huutaneen äitiä ja oli luullut delfiiniparven tulleen uimaan heidän kanssaan. Silmänräpäyksessä kaunis rantapäivä muuttui pahimmaksi painajaiseksi, kun Kami tajusi Jordanin kiljuvan kauhusta ja eläinten olevankin haita.

Kami ui tyttärensä luo niin nopeasti kuin pystyi, mutta siinä vaiheessa Jordan oli jo menettänyt oikean kätensä ja hänellä oli vakavia puremia vasemmassa kädessä, molemmissa jaloissa ja pakaroissa. Kami yritti vetää Jordanin turvaan, mutta hait iskivät uudelleen. Jordanin viimeisiksi sanoiksi jäi ”äiti, tuolta tulee toinen hai”.

Kami hakkasi ja potki haita kaikilla voimillaan ja lopulta ne irrottivat Jordanista otteensa, jolloin hän sai raahattua loukkaantuneen tyttärensä läheiselle saarelle odottamaan venettä. Jordan oli jo tajuton veneen tullessa, eikä mitään ollut tehtävissä, sillä retkenjärjestäjällä ei ollut minkäänlaisia lääkintätarvikkeita – jalkojen valtoimenaan vuotavien vammojen päälle laitettiin vain pyyhkeitä. Rannassa odottaneella ambulanssilla ei ollut enää mahdollisuuksia auttaa ja Jordan menehtyi matkalla sairaalaan.

Eläinrakkaan Jordanin perhe on toivonut, että jokainen retkiä järjestävä taho varustaisi veneensä kunnollisella ensiapupakkauksella ja että kaikille henkilökunnan jäsenille järjestettäisiin koulutusta – oikeat välineet ja taidot heti kättelyssä olisivat voineet pelastaa 21-vuotiaan Jordanin hengen. Haitutkijat ovat myös kritisoineet matkanjärjestäjää siitä, että aluetta ei oltu käyty tarkasti läpi esimerkiksi kalanperkuujätteiden varalta, sillä jonkin on täytynyt laukaista haiden epätavallisen käytöksen.

Advertisement

Shirley Ann Durdin

Yksi Australian historian pahamaineisimmista haihyökkäyksistä sattui vuonna 1985, kun kuusimetrinen valkohai puri 33-vuotiaan Shirley Ann Durdinin kahtia hänen lastensa ja aviomiehensä silmien edessä.

Durdinit olivat hiljattain muuttaneet Etelä-Australian osavaltion rannikolle ja maaliskuun 3. päivänä Shirley Ann oli keräämässä kampasimpukoita Port Lincolnin edustalla Spencerinlahdella. Hän ei ollut kovinkaan syvällä, sillä vettä oli snorklauspaikassa vain hieman reilut kaksi metriä. Se ei kuitenkaan estänyt silminnäkijöiden mukaan noin kuusimetristä valkohaita hyökkäämästä ja repimästä naista palasiksi. Aviomies Barry ja neljä lasta seurasivat sivullisten kanssa järkyttävää hyökkäystä vain reilun sadan metrin päässä rannalla.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle oli ainoa tavoite enää saada Shirley Annin päätön yläruumis perheelle haudattavaksi, mutta kun vene lähestyi jäänteitä, palasi hai hakemaan senkin. Valkohait eivät tutkijoiden mukaan välitä syödä ihmislihaa, joten yleensä ne jättävät hyökkäyksen kohteen sikseen, kun ovat tajunneet, mistä on kyse. Tämän hai ei siis käyttäytynyt lajilleen tyypillisesti.

Seuraavien päivien aikana virkavalta kahlasi läpi merenlahden rannikkoa, mutta ainoa, mitä Shirley Ann Durdinista löydettiin, oli yksinäinen uimaräpylä.

Ian Redmond

Elokuussa 2011 englantilaiset Ian Redmond ja Gemma Houghton olivat häämatkallaan Seychelleillä. Upea paratiisisaarten ryhmä sijaitsee Intian valtameressä, Afrikan itäpuolella, ja on tunnettu upeasta luonnostaan ja saaria ympäröivästä koralliriutasta.

Häistä oli kulunut vain kymmenen päivää ja tuore aviopari päätti lähteä snorklaamaan kristallinkirkkaaseen mereen. Heille vakuuteltiin, ettei haista tarvitse olla huolissaan, sillä niitä ei ollut vesissä näkynyt. Mutta kuinka ollakaan, Anse Lazion rannan matalassa vedessä hai iski hampaansa Ian Redmondiin. Vaikka mies saatiin vedettyä hyökkäyksen jälkeen nopeasti rantaan, ei massiivista verenvuotoa saatu pysäytettyä ja Redmond menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Seychellejä on yleisesti pidetty haiden suhteen turvallisena snorklaus- ja sukelluskohteena; siksi tuore aviopari oli sen valinnutkin. Mutta vasta jälkeenpäin selvisi, että 36-vuotias ranskalainen turisti oli kuollut haihyökkäyksessä samaisella rannalla vain kaksi viikkoa ennen Redmondin ja Houghtonin painajaiseksi muuttunutta häämatkaa. Todennäköisesti kyseessä oli sama yksilö, joka syystä tai toisesta käyttäytyi lajilleen epätyypillisesti. Jälkimmäinen tragedia olisi voitu välttää, jos turisteja olisi tiedotettu asiasta paremmin ja valvontaa olisi lisätty suosituilla rannoilla.

Advertisement

Sharm el-Sheikh – haihyökkäysten sarja

Kuva: OldakQuill | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Sharm el-Sheikh on suosittu lomakohde Egyptin Siinailla, Punaisenmeren rannalla. Alue on tunnettu loistavana sukellus- ja snorklauskohteena. Kaupungin maine koki kuitenkin kovan kolauksen vuonna 2010, kun usean haihyökkäyksen sarja sai alkunsa joulukuun 1. päivänä.

Vain minuuttien sisällä hai kävi neljän eri turistin kimppuun vahingoittaen heitä vakavasti: Olga Martyrenko sai pahoja vammoja raajoihin ja menetti toisen kätensä, Lyudmila Stolyarova menetti jalkateränsä ja käsivartena, Yevgeniy Trishkiniltä puraistiin säärestä pala ja viimeinen uhri, Viktor Koliy, menetti toisen jalkateränsä.

Raivoisan hyökkäyksen jälkeen Sharm el-Sheikhin rannat suljettiin ja hallitus järjesti asiantuntijaryhmän tutkimaan erikoista tapahtumasarjaa. Lähistöltä napattiin reilu parimetriset valkopilkkahai (kuvassa) ja makrillihai, ja rantojen todettiin olevan taas turvalliset, sillä varmasti nyt jompikumpi rantavesistä löydetyistä haiyksilöistä oli syyllinen. Rannat avattiin joulukuun 4. päivänä.

Seuraavana päivänä 71-vuotiaan saksalaisnaisen kimppuun hyökkäsi hai, joka puri häntä reiteen ja käteen. Nainen menehtyi verenhukkaan pian hyökkäyksen jälkeen.

Tutkijoiden mukaan haiden/hain epätavallisen aggressiiviseen käytökseen oli syynä ylikalastus, mikä on pakottanut eläimet muuttamaan saalistustapojaan. Lisäksi monet matkanjärjestäjät saivat lokaa niskaan, sillä heidän uskotaan heitelleen mereen raatoja houkutellakseen haita valokuvattavaksi ja turisteille nähtäväksi. Haiden syöttäminen jatkuu edelleen tänä päivänä, ja se on lisännyt haihyökkäysten määrää Punaisenmeren lomaparatiiseissa.

Rodney Fox

Kuva: Bruce | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Päätetään tämä karmaiseva lista onnellisesti päättyneeseen haihyökkäykseen.

Rodney Fox, 23-vuotias kalastaja, oli vuonna 1963 puolustamassa Australian mestaruuttaan keihäskalastuksessa, kun suuri valkohai nappasi hänet keskivartalosta matkaan. Hai kuljetti ylösalaisin ollutta Foxia hampaissaan, mutta irrotti otteensa, kun hän tunki sormia sen silmiin. Työntääkseen eläimen kauemmas Fox iski kätensä täydellä voimalla hain kurkkuun ja vetäessään raajansa ulos, kuoriutuivat käsivarren iho ja lihakset hain hampaita vasten. Hän otti hain kaksin käsin syleilyyn ajatellen, että se ei pääse siinä asennossa puremaan.

Advertisement

Hyvin toimineessa suunnitelmassa oli kuitenkin merkittävä aukko, sillä hai ui Fox mukanaan meren pohjaa pitkin lähes 20 metrin syvyydessä. Miehen oli pakko ottaa riski ja irrottaa otteensa päästäkseen pintaan hengittämään. ”Nousin pintaan, otin muutaman henkäyksen ja yritin parhaani mukaan nähdä alapuolelleni verestä punaisena olleeseen veteen – sieltä se suuri hai oli tulossa suu auki minua kohti”, kertoi Fox Australian yleisradioyhtiö ABC:lle 45 vuotta hyökkäyksen jälkeen. Foxin onneksi hai nappasi suuhunsa vyöllä roikkuneen kohon, mutta veti hänet siitä jälleen veden alle. Seuraava ihme tapahtui, kun Fox oli varma hukkumisestaan: naru katkesi ja hän pääsi pintaan.

Sillä kertaa paikalle oli ehtinyt valtavaa verimäärää tutkimaan tullut kalastusalus, joka sai vedettyä huonokuntoisen miehen kannelle. Tilanne näytti pahalta: Foxin kylkiluut, keuhkot ja vatsaontelon yläosa olivat esillä, mutta jälleen kerran kuin ihmeen kaupalla vakavasti raadellun ja paljon verta menettäneen miehen suurimmat valtimot olivat säilyneet ehjinä. Useita tunteja kestäneen leikkauksen ja yli 400 tikin jälkeen Fox oli parsittu kasaan ja mikä tärkeintä – hän oli hengissä.

Haihyökkäystä seuranneina vuosina Fox laski hait samaan kastiin kuoleman ja helvetin kanssa, mutta näkökanta muuttui päinvastaiseksi. Hän alkoi tutkia näitä merien valtiaita ja painajaiset vaihtuivat unelmatyöksi. Fox on ollut mukana kehittämässä kestäviä haihäkkejä ja toiminut asiantuntija monissa elokuvissa; merkittävimpänä Tappajahaissa.

Rodney Foxiin kohdistunutta hyökkäystä pidetään historian pahimpana haihyökkäyksenä, josta ihminen on selvinnyt hengissä, mutta siitäkään huolimatta mies ei kanna kaunaa haille. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä haiden suojelun parissa ja kouluttaa ihmisiä turvalliseen sukeltamiseen ja haihyökkäysten varalle. Oman järjestönsä kautta haikalastusta vastaan taisteleva Fox kuvailee haita majesteettisen upeiksi eläimiksi, jotka eivät ole lainkaan sellaisia ihmissyöjiä kuin niiden oletetaan olevan: ”Ne ovat loppuviimeksi melko leppoisia, eivätkä tarkoituksenmukaisesti etsi ihmisiä ravinnokseen.”.

Lue myös:

Advertisement

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme oletko uinut samoissa vesissä haiden kanssa. Onko koskaan pelottanut? Listafriikin toimitus, silloin kun Listafriikkiä ei vielä ollut olemassakaan, oli jokunen vuosi sitten snorklaamassa Florida Keys -saarilla ja silloin bongasimme meren pohjassa viiksihain. Se voi kyllä häirittynä purra ihmistä, ja mekin pysyttelimme sopivan välimatkan päässä ja annoimme tuon upean eläimen jatkaa rauhassa lepäilyään.

Advertisement
1 Comment

1 Comment

  1. Ulla Rytkönen

    11.10.2021 at 17:02

    Moi
    Oon äimissään
    OMG hirveetä
    Eiiiiii…….
    Ihmisiä on kuollut!
    Voih!
    T: Ulla Rytkönen

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tiede

10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1

Julkaistu

Näin saat manipuloitua aivot ja kehon toimimaan mielesi mukaan.

Vaikka aivot pitävät meidät toiminnassa ja niin sanotusti johtavat tätä ihmiseksi kutsuttua orkesteria, niin niitäkin voi huijata. Tässä vinkkejä omien aivojen manipulaatioon!

Mukana on myös niksejä siihen, miten omaa kehoa voi hämätä tekemään uskomattomia asioita. Vaikka sekä kehon että myös aivojen kapasiteetti on rajallinen, niin kyllä sieltä löytyy asioita, joita parantaa. Ja me itse pystymme siihen varsin yksinkertaisilla tavoilla.

Listafriikki kertoo vinkit muun muassa siihen, miten estää oksennusrefleksi, painaa asioita paremmin mieleen, tehdä kädestään luonnoton köntti marmoria ja tekohymyillä itsensä onnelliseksi.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset mielen huijaukset ovat luvassa myöhemmin.

Elehdi itsellesi, jotta asiat painuvat mieleen

On monia erilaisia tekniikoita, joita koululaiset ja opiskelijat käyttävät oppimisen ja muistamisen tehostamiseksi. Kaikki vinkit ja tavat eivät tietenkään toimi jokaiselle, mutta esimerkiksi klassisen musiikin kuuntelemisen on todettu auttavan mieleen painamisessa. Myös kipu on hyvä kannustin, sillä jos koehenkilöt ovat lukemisen aikana kokeneet kipua, muistavat he lukemansa huomattavasti paremmin. Ehkä se ei kuitenkaan ole paras pänttäysmetodi.

Tieteellisesti on kuitenkin todistettu, että eräs varsin neutraali menetelmä on erittäin tehokas. Siinä ei käytetä keppiä eikä porkkanaa, vaan selitetään asia itselleen käsillä elehtien. Tutkimusten mukaan aivot rekisteröivät ja pistävät asiat säilöön huomattavasti paremmin silloin, kun tiedon selittää itselleen äänettömästi käyttäen samalla eleitä.

Advertisement

Käsillä tehtävät eleet vahvistavat informaation painumista mieleen paljon tehokkaammin, kuin esimerkiksi muistiinpanojen kirjoittaminen, ääneen itselleen puhuminen tai lukemalla kertaaminen.

Ehkäpä tämä menetelmä kannattaa säästää kotona tehtävään pänttäämiseen, sillä kirjastossa itsekseen huitominen saattaa herättää kummastusta kanssaihmisissä. Mutta toisaalta, mitä väliä!?

Vahvista vastustuskykyä kuvia katselemalla

Ihmisen immuunijärjestelmä kattaa koko joukon erilaisia soluja ja välittäjäaineita, jotka ovat jatkuvasti valmiina muuntumaan ja taistelemaan uusia uhkia vastaan.

Yleensä vastustuskyvyn paranemiseen ja kehittymiseen tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla esimerkiksi bakteeri tai virus. Uskomatonta, mutta totta: immuunijärjestelmämme reagoi pelkästään nuhaisen ihmisen näkemiseen. Itse asiassa pelkkä kuva voi riittää!

Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkijat ovat havainneet, että aivastavien ihmisten kuvien katsominen pani valkosolut vapauttamaan interleukiini 6 -molekyylia, joka toimii tulehdusten yhtenä välittäjäaineena.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että erilaisista flunssaoireista kärsivien ihmisten kuvien katseleminen sai koehenkilöillä aikaan voimakkaamman ja tehokkaamman puolustusreaktion, kun heidät myöhemmin altistettiin todellisille taudinaiheuttajille.

Advertisement

Yskäisy vähentää neulan aiheuttamaa kipua

Tässä tulee vinkki kaikille niille, jotka kärsivät neulakammosta.

Pelkoa ei mitenkään lievitä sen asian tiedostaminen, että piikki ei todellakaan satu niin paljon kuin sen kuvittelee sattuvan. Kipu on suurimmaksi osaksi pään sisällä, mutta se on siellä tiukasti, vaikka kuinka asian itselleen järkeilisi. Toisaalta esimerkiksi kanyylin laittaminen saattaa olla hyvinkin kivulias toimenpide.

On siis turvauduttava aivojen hämäämiseen! Potilaita on yritetty harhauttaa erilaisilla menetelmillä piirretyistä hypnoosiin ja musiikista vitseihin, mutta tutkimusten mukaan on olemassa eräs edullinen, riskitön ja yksinkertainen tapa viedä pistettävän huomio toisaalle: yskiminen.

Ja siis yskivä osapuoli on nimenomaan potilas, ei lääkäri tai hoitaja. Tutkimuksissa on todettu, että yskäisy pistoshetkellä vähentää merkittävästi kipuaistimusta. Syyn uskotaan olevan yskimisen luomassa häiriötekijässä, kun potilaan huomio siirtyy köhimiseen. Mutta vaikutuksensa on myös väliaikaisesti kohonneessa verenpaineessa, jonka tiedetään alentavan kipua.

Parhaan tuloksen saavuttamiseksi potilasta täytyy kehottaa yskäisemään juuri sillä samaisella hetkellä, kun neula työntyy ihoon. Nyt vain herää kysymys, että eikö ihminen liiku yskiessään? Onnistuuko pistäminen silloin?

Tekokäsi tuntuu oikealta


Tuntoaisti ja näköaisti lähettävät aivoille jatkuvasti tietoa siitä, missä ja miten ihminen on. Kuulostaa hassulta, mutta paikkamme ja asentomme ympäristössä vaihtuvat koko ajan, joten aivojen on mukauduttava jatkuvaan muutokseen.
Advertisement

Muovautuvuus ja mukautuminen muutokseen on uskomattoman nopeaa, sillä vain muutamassa minuutissa aivot voivat luulla kumikättä aivan oikeaksi kädeksi. Kyseessä on tietenkin klassinen kumikäsi-illuusio, jonka moni on varmasti nähnyt. Vaikka ihminen kuinka ajattelee tiedostavansa, ettei kyseessä ole oma ja aito käsi, niin aivot ovat jo ehtineet tehdä virheellisen päätelmänsä.

Kokeen voi periaatteessa tehdä missä tahansa, jos omistaa kumikäden. Illuusion kohdetta pyydetään laittamaan molemmat kätensä pöydälle, mutta toinen pannaan sermin taakse piiloon. Sermin toiselle puolelle, koehenkilön nähtäväksi, laitetaan samankätinen kumikäsi. Sitten sekä tekokättä että sermin takana olevaa oikeaa kättä ruvetaan silittämään. Hiljalleen koehenkilö alkaa pitää kumikättä oikeana, vaikka tietää jonkin olevan pielessä. Illuusiosta voi tehdä vielä tuntuvamman lyömällä kumikättä vasaralla.

Aivot siis hyväksyvät tekokäden nopeasti omaksi ja samaan aikaan se aito käsi unohtuu. Kokeen aikana tehdyissä mittauksissa on huomattu, että sermin takana olevan käden aivoihin yhteydessä olevien hermojen aktiivisuus aleni merkittävästi, jolloin käden käyttövalmius oli huomattavasti vähäisempi. Aivot hylkäsivät kehon oman käden tarpeettomana. Onneksi tämä illuusio on vain väliaikainen, sillä oma käsi tuntuu heti omalta, kun sen taas näkee.

Käsi voi muuttua luonnottomaksi esineeksi

Edellisessä kohdassa käsiteltiin sitä, miten näkemämme asiat vaikuttavat havainnointiin. Näköaistimus on helposti huijattavissa, vaikka kyse olisi meidän omasta kehostamme.

Samaa ilmiötä on testattu myös äänellä ja kosketuksella: Voiko niillä muuttaa ihmisen käsitystä siitä, mistä hänen kehonsa on tehty? Ja yllättävää kyllä, ihmisen aivot voi saada pelkän äänen avulla luulemaan, että oma keho on jotain muuta kuin lihaa ja luuta.

Marmorikädeksi kutsutussa tutkimuksessa koehenkilön piti laittaa kädet eteensä pöydälle. Sitten toista kättä napautettiin pienellä vasaralla. Aina kun vasara osui käteen, kuuli koehenkilö saman äänen: moukarin isku marmoriin.

Advertisement

Vain minuuteissa henkilö rupesi tuntemaan kätensä muuttuvan luonnottoman kovaksi, jäykäksi ja painavaksi – kuin palaksi marmoria. Myös tuntoaistin herkkyys aleni, minkä tutkijat vielä varmistivat viemällä terävää neulaa uhkaavasti lähelle koehenkilön kättä. Monikaan ei reagoinut lähestyvään neulaan millään lailla, koska ”kuvittelivat” kätensä olevan kovaa marmoria.

Vaikka meidän asentomme ja paikkamme ympäristössä muuttuu jatkuvasti, pysyy meidän kehomme materiaali aina samana. Aivojen on siis teoriassa täysin turha ruveta tulkitsemaan muutoksia ja sopeutumaan niihin. Siksi tutkimuksen tulos on niin yllättävä. Aivot siis keräävät jatkuvasti tietoa myös siitä, mistä meidät itse on tehty, ja muokkaavat käsitystä aistihavaintojen perusteella.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Itkeekö eläimet? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä – osa 1

Julkaistu

Tässä tulee 10 faktaa itkemisestä: Miksi me itkemme niin monesta eri syystä?

Surullinen elokuva, parhaan kaverin häät ja sipulin pilkkominen – nämä kaikki voivat nostattaa kyyneliä silmiin. Mutta miksi? Tässä tulee mielenkiintoisia, mutta toivottavasti ei kuitenkaan itkettäviä faktoja itkemisestä.

Listalla perehdytään itkemiseen, jonka sanotaan muun muassa puhdistavan ja tekevän hyvää. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen; aina itkeminen ei helpota oloa.

Kukaan ei tiedä varmasti, että miksi voimakkaat tunteet saavat ihmisen itkemään, mutta teorioita on kyllä esitetty. Kiistatta osataan kuitenkin antaa vastaus vanhasta Saunalahden mainoksesta tuttuun kysymykseen: Itkeekö eläimet?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset itkut itketään myöhemmin.

Kaikenmaailman teorioita

Vuosituhansien saatossa itkemisen syistä on esitetty monenlaisia teorioita.

Ikivanhoja savitauluja tulkitsemalla on saatu selville, että ihmiset ovat pohtineet itkemistä vähintään 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Vuosisatojen ajan kyynelten arveltiin tulevan sydämestä ja esimerkiksi Vanhassa testamentissa kyyneliä kuvataan sivutuotteena, jota syntyy, kun sydän heikkenee ja muuttuu vedeksi. Myöhemmin Hippokrates taas oli sitä mieltä, että kyyneleet tulevat mielestä.

Advertisement

1600-luvulla vallinneen teorian mukaan kaikki tunteet, mutta erityisesti rakkaus, lämpenevät sydämessä. Viilentääkseen itseään sydän tuotti vesihöyryä, joka sitten nousi päähän, tiivistyi silmissä ja karkasi ulos kyynelinä.

Vuonna 1662 tanskalainen tiedemies Niels Steensen keksi, että kyyneleet ovat peräisin kyynelrauhasista. Vasta silloin ruvettiin miettimään olisiko kyynelistä jotain konkreettista hyötyä. Stenseen veikkasi, että kyyneleet pitävät silmän kosteana.

Biokemisti William Frey esitti 1980-luvulla, että itkemällä ihminen poistaa elimistöön kasaantuneita stressihormoneja ja että kyynelten välityksellä keho puhdistuu myrkyistä. Tällä verrattain tuoreella teorialla ei kuitenkaan enää ole juurikaan kannattajia, sillä se on pitkälti todistettu vääräksi.

Mitä siis tällä hetkellä tiedetään?

Itkeminen on kirjaimellisesti inhimillistä. Se tekee meistä ihmisiä. Vaikka itkusta on tutkijoilla vielä paljon selvitettävää, on mystisyyden verhoa saatu sen verran raotettua, että yksi asia on varmaa: Me itkemme, koska tarvitsemme muita ihmisiä.

Advertisement

Kyyneleitä on kolmea erilaista laatua

Kaikki vuodatetut kyyneleet eivät ole samanlaisia, vaan niitä on kolmea erilaista tyyppiä: perus-, refleksi- ja tunnekyyneleet.

Perus- eli basaalikyyneleet pitävät silmän jatkuvasti kosteana ja puhtaana. Niissä on paljon rasvoja, ravinteita ja suojaavia aineita, kuten bakteereja tappavia entsyymejä. Jos peruskyynelien tuotanto jostain syystä häiriintyy, tarkoittaa se suuria ongelmia näkökyvylle ja silmille.

Refleksikyyneleet tulvahtavat silmiin silloin, kun täytyy päästä eroon roskista. Näitä kyyneleitä erittyy myös kemiallisessa ärsytyksessä, kuten sipulin leikkaamisessa syntyvien huurujen vaikutuksesta. Refleksikyyneleet syntyvät kasvojen ja silmän alueen tuntohermoärsykkeiden kautta.

Vaikka perus- ja refleksikyynelienkin välillä on eroa koostumuksessa, ovat tunnekyyneleet täysin poikkeavia. Ärsyke tunnekyynelten syntymiseen lähtee silmien alueen sijaan aivoista. Tunnekyynelissä on myös mitattu suurempia määriä tiettyjä hormoneja, kuten stressitilanteissa erittyvää adrenokortikotropiini sekä kipua lievittävää leu-enkefaliinia.

Miksi sipuli itkettää?

Ruoanlaiton tuskaisin hetki saa kyyneleet virtaamaan. Ei, en puhu tiskaamisesta, vaikka saattaa sekin nostattaa kiukun kyyneleitä pintaa. Sipulin leikkaaminen ja siihen liittyvät refleksikyyneleet ovat pakollinen paha.

Kyyneleet aiheuttaa silmiä kirvelevältä kuulostava kemikaali nimeltään syn-propaanitioli-S-oksidi. Sitä vapautuu sipulin murskaantuneista soluista. Tuo nimihirviö leijailee silmiin ja liukenee niitä suojaavaan nesteeseen eli peruskyyneliin. Kyynelrauhaset ärsyyntyvät tunkeilijasta ja tilanteen rauhoittamiseksi tuotetaan lisää kyyneliä, tällä kertaa refleksikyyneliä, jotka laimentavat aineen vaikutusta.

Sipuli tuottaa vahvaa ainetta, koska se on sen ainoa puolustautumiskeino petoja vastaan. Äkäiset yhdisteet eivät huokuttele kasvinsyöjiä ruokailemaan, mutta ihmisen terävälle veitselle ne eivät voi mitään.

Advertisement

Onneksi sipulin aiheuttama kirvely ja kyynelehtiminen ei ole vaarallisia. Ärsyttävää kylläkin, mutta ehkä seuraavalla kerralla vedet silmissä pilkkoessa voi tuntea hieman sympatiaa itseään puolustavaa sipulia kohtaan.

Pala kurkussa

Jos joku sanoo olevansa itku kurkussa, menee kuvailu nappiin. Moni meistä on varmasti tuntenut kuristavaa tunnetta tai ”palan” kurkussa niinä hetkinä, kun itkettää. Kuristava tunne on tuttu myös kehon hälytystilasta, jossa sympaattinen hermosto käynnistää taistele tai pakene -reaktion.

Elimistön hälytystila aktivoituu nykypäivänä muistakin syistä kuin siitä, että joutuu napit vastakkain vaikkapa karhun kanssa. Henkinen kuormitus on modernissa maailmassa pääsyyllinen.

Sympaattisen hermoston aktivoimassa hälytystilassa äänihuulten välissä oleva rako avautuu automaattisesti, jotta elimistö saisi mahdollisimman paljon happea taistelua tai pakenemista varten. Kurkkua tuntuu kuristavan aina kun yrittää nielaista tai pidättää hengitystä, koska silloin yritämme sulkea raon, jota keho pyrkii pitämään auki.

Syvään ja rauhallisesti hengittäminen helpottaa tunnetta, koska se antaa elimistölle sen kaipaamaa happea ja auttaa hermostoa peruuttamaan tarpeettoman hälytystilan.

Fysiologinen ilmiö on samanlainen silloin kun itku on tulossa. Parasympaattisen hermoston tärkein hermo, vagushermo, avaa äänihuulten välissä olevan aukon, jotta emme tukehtuisi itkuun. Itkun pidättely ja nieleskely tuntuu palana kurkussa, koska silloinkin yritämme kamppailla kehon automaattista reaktiota vastaa.

Advertisement

Itkeekö eläimet?

Tutkijat eivät ole lukemattomista vastaväitteistä ja lemmikinomistajien havainnoista huolimatta koskaan pystyneet todistamaan, että eläimet itkisivät. Kyyneleitä eläimet toki vuodattavat, koska täytyyhän silmät pitää puhtaana. Mutta jos itkeminen tarkoittaa tunneryöpyn aikaansaamia kyyneleitä, niin ei: eläimet eivät itke. Eläimet eivät itke ilosta eivätkä surusta.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö eläimet voisi tuntea surua tai iloa, mutta tunteiden peittämisestä on luonnossa usein vain hyötyä. Emostaan eroon joutuneet poikaset kyllä kiljuvat hädissään, mikä vastaa vauvojen itkua, mutta kyyneleitä eläinpienokaisten poskille ei valu.

Kuuluisa Koko-gorilla, joka osasi yli tuhat viittomaa, tunnettiin väitetystä kyvystään ilmaista tunteitaan ihmisten tapaan. Se muun muassa ”itki” saatuaan tietää ensimmäisen lemmikkikissansa kuolemasta. Koko äänteli nyyhkien ja viittoi hoitajalleen sanat ”itku” ja ”nuku kissa”. Kyyneliä se ei kuitenkaan koskaan vuodattanut.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

10 häkellyttävää faktaa puista: Puut vähentävät rikollisuutta ja edistävät tutkitusti ihmisten terveyttä

Julkaistu

Nyt luvassa on listallinen faktoja puista: Ne ehkäisevät rikoksia ja suojaavat ihmisiä muun muassa syövältä.

Pidätkö puita tylsinä eliöinä? Ei kannattaisi – ja tämä lista onkin omiaan panemaan ennakkoluulot uusiksi! Luvassa on siis listallinen mielenkiintoisia faktoja puista.

Nyt, jos koskaan, on syytä suunnata metsään tai ihan vain yksittäisen pihapuun luo ja antaa sille kunnon rutistus. Ole ylpeästi puunhalaaja! Maapallolla on reippaat 3 biljoonaa puuta eli yli 400-kertainen määrä ihmisiin nähden. Halattavaa siis löytyy, vaikka samaan aikaan noin 15 miljardia puuta häviää hakkuiden vuoksi vuosittain.

Listafriikki esittelee nyt hauskoja ja hämmästyttäviä faktoja puista – toivottavasti tämän listan jälkeen et enää pidä puita tylsinä!

Jotkut puut voisivat kasvaa rajoittamattomasti

Yhdysvalloissa Kalifornian ja Oregonin osavaltioissa kasvavat jättiläispunapuut (Sequoia sempervirens) ovat maailman korkeimmiksi kasvavia puita. Puut ovat niin korkeita, että niiden latvaa voi olla mahdoton nähdä juurelta tähyillessä.

Kaikkein korkein tunnettu puu on saanut nimen Hyperion. Noin 600-vuotias jättiläispunapuu Hyperion löydettiin Redwoodin kansallispuistossa vuonna 2006 ja sillä on mittaa lähes 116 metriä. Vertauksena Näsinneulan näköalatasanne sijaitsee 12o metrin korkeudessa. Hyperionin tarkka sijainti haluttaisiin pitää salassa, etteivät paikalle pyhiinvaelluksen tapaan saapuvat turistit polkisi maastoa pilalle.

Vaikka Hyperion ja sen lajitoverit ovat suuria ja mahtavia, voivat niiden juuret kärsiä kohtalokkaasti jatkuvasta tamppaamisesta. Siksipä viralliset oppaat esittelevät vain yleisesti aluetta, jossa maailman korkein puu kasvaa. Maasta käsin tietämättömän on mahdoton arvioida, mikä jättiläisistä on korkein. Puun sijaintia ei kuitenkaan ole kovinkaan vaikea selvittää, sillä google kertoo koordinaatit sekunneissa.

Advertisement

Useimmilla eliölajeilla tietyt geenit pysäyttävät kasvun, mutta jättiläispunapuilla näin ei tapahdu. Ne siis voisivat jatkaa kasvamistaan loputtomasti ilman DNA:n määräämää päätepistettä. Pituuskasvu tyssää kuitenkin siihen, kun niiden korkeimmat lehdet alkavat kuolla janoon. Puut eivät pysty enää kuljettaa vettä ja ravinteita sellaisiin korkeuksiin, joten katto tulee väistämättä vastaan.

Kuolemattomat puut

Jos punapuiden kasvulla ei ole rajaa, niin on olemassa puita, joiden eliniällä ei ole rajaa. Yhdysvaltain länsiosissa luontaisesti esiintyvä okakäpymänty (Pinus longaeva) ja sen kaksi lähisukulaislajia elävät uskomattoman vanhoiksi; ne ovat käytännössä kuolemattomia. Kyllä, okakäpymännyt voivat kuolla erinäisistä syistä, mutta vanhuus ei ole yksi niistä.

Yksilöillä on ikää tuhansia vuosia ja vanhin niistä on Methuselah. Se on nimetty pitkäikäisimmän Raamatussa mainitun henkilön, tarinan mukaan 969 vuotta vanhaksi eläneen Metuselahin mukaan. No, ikävuosissa puu pieksee kuvitteellisen kaimansa mennen tullen, sillä tällä hetkellä sen ikä on reilut 4800 vuotta. Toki sitäkin vanhempia puita voi olla olemassa; se on jopa todennäköistä.

Puiden vuosirenkaita tutkivan ryhmän mukaan vuonna 2009 saatiin määritettyä eräs toinen samalla alueella elävä okakäpymänty 5063 vuoden ikäiseksi. Näyte oli kerätty jo 1957-luvulla, samaan aikaan Methuselahista poratun näytteen kanssa, mutta sitä ei oltu aiemmin tutkittu. Valitettavasti näyte on kadonnut samoin kuin tiedot siitä, mikä okakäpymänty oli kyseessä ja missä se sijaitsee. Mutta ei se olisi mikään

Jos edellisessä kohdassa vertailtiin Näsinneulaan, niin nyt verrataan mammutteihin. Methuselah ja monet muut sen lajitoverit olivat jo kypsässä iässä siinä vaiheessa, kun viimeisetkin mammutit hävisivät maapallolta noin 4000 vuotta sitten.

Näitä ikivanhoja puita pääsee ihailemaan Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajalla kohoavilla White Mountains -vuorilla ja tarkemmin sanottuna Methuselah Grove -vaellusreitillä. Mutta oppaista ei löydy ikänestorin tarkkaa sijaintia; sitä ei haluta paljastaa, ettei puita vahingoitettaisi. Huoli on täysin todellinen, sillä vuonna 2012 floridalainen Sara Barnes poltti metamfetamiinia maailman viidenneksi vanhimman puun juurella ja sytytti samalla koko puun palamaan.

Advertisement

Puut tekevät hyvää monella tavalla

Jo pelkkä puiden katseleminen tekee ihmisistä onnellisempia, luovempia ja vähemmän stressaantuneita; se on ihan tutkittu tosiasia. Mutta vaikutuksen takana on ihan oikeasti kemiaa, sillä monet puut erittävät haihtuvia öljyjä, fytonsideja, joilla on todistettuja terveysvaikutuksia. Fytonsidien hengittäminen alentaa verenpainetta, vähentää ahdistuneisuutta ja kohottaa kipukynnystä. Luonnon omia mieliala- ja kipulääkkeitä siis!

Mutta vielä uskomattomampaa on se, että puut ja niiden erittämät fytonsidit taistelevat konkreettisesti syöpää vastaan.

Fytonsidien on todettu lisäävän luonnollisten tappajasolujen (NK-solut) määrää ja aktivoivan niitä. Ja miksi tämä on hyvä asia? No siksi, että NK-solut tunnistavat ja tuhoavat syöpäsoluja. Fytonsidien positiivinen vaikutus NK-soluihin kestää jopa viikon. Suomessa tällaisia haihtuvia öljyjä erittävät runsaasti muun muassa tammi ja mänty.

Puut huolehtivat myös toisistaan

Sen lisäksi, että puut tekevät hyvää ihmisille, ovat ne varsin lojaaleja toisilleen. Tunnetaan monia puulajeja, jotka varoittavat naapureitaan ilmateitse leviävillä yhdisteillä, jos joutuvat esimerkiksi hyönteisten hyökkäyksen kohteeksi. Kun joku erittää varoituskemikaaleja, reagoivat lähipuut tuottamalla kitkerän makuisia tanniineja lehtiinsä suojautuen näin tuholaisilta.

Vuonna 2013 espanjalais-hollantilainen työryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa selvisi, että omenapuut kutsuvat apujoukkoja havaitessaan perhosentoukkien mutustelevan lehtiään. Puut erittävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka houkuttelevat paikalle toukkia syöviä lintuja.

Tämä kuulostaa kuin suoraan Avatar-elokuvasta repäistyltä, mutta on totisinta totta. Eikä yhteistyö pääty ainoastaan puolustautumiseen, vaan puut ”juttelevat” keskenään ja auttavat toisiaan jakamalla vettä ja ravinteita. Tämä tapahtuu sienijuuren eli mykorritsan avulla. Sienijuuri on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi, jonka avulla kasvi saa paremmin ravinteita ja vettä, ja sieni puolestaan saa hiilihydraatteja, joita se ei itse pysty tuottamaan.

Vaikka puiden juuretkin voivat levittäytyä laajalle alueelle, voivat juurissa elävät sienet yhdistää kokonaisen metsän yhdeksi valtavaksi kokonaisuudeksi. Sieni toimii kuin puiden internet, jonka välityksellä kommunikoidaan ja jaetaan resursseja.

Advertisement

Vanhemmat ja isommat puut, niin kutsutut ”emopuut”, voivat olla yhteydessä satoihin ympärillään kasvaviin pienempiin puihin. Ne lähettävät kasvaville taimille ravintoaineita, vettä ja kaiken hiilen, joka niiltä itseltä jää yli. Tämän on todettu nostavan taimien selviytymismahdollisuuksia jopa nelinkertaisesti. Ja tämä kaikki tapahtuu yli lajirajojen. Myöhemmin nuoremmat puut auttavat vastavuoroisesti niitä vanhempia.

Brittiläisen Kolumbian yliopiston ekologin Suzanne Simardin mukaan vuosikymmenien tai -satojen aikoina koetut vaihtelut ilmastossa ovat jättäneet jälkensä vanhempien puiden DNA:han. Kun niillä on välineet valmiina muuttuviin olosuhteisiin, voivat ne siirtää nämä ”muistot” nuoremmille puille, jotka saavat mahdollisuuden sopeutua verrattain nopeaan, ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Maailman suurin organismi

Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa elää massaltaan maailman suurin organismi. Sen nimi on Pando, joka on latinaa ja tarkoittaa ”minä leviän”. Ja kyllähän se on levinnyt! Tuo organismi on amerikanhaapayhdyskunta ja sen kokonaismassa on noin 6 000 tonnia eli 6 miljoonaa kiloa.

Pando on levittäytynyt 43 hehtaarin kokoiselle alueelle ja sen uskotaan olevan noin 80 000 vuotta vanha. Yksittäiset puut eivät kuitenkaan vedä vertoja aiemmin mainituille okakäpymännyille; siksi se ei ole maailman vanhin puu. Pando sai aikoinaan alkunsa yhdestä koiraspuolisesta amerikanhaavasta ja kaikki alueelle sen jälkeen nousseet yksilöt ovat geneettisiä kopioita siitä. Ne ovat siis klooniyhdyskunta, jossa yksilöt ovat syntyneet suvuttomasti. Tavalliselta metsältä vaikuttavan Pandon jokainen puunrunko jakaa yhteisen juuriverkoston, josta taimet ovat nousseet pintaan.

Valitettavasti noin 47 000 tuhannen puun yhdyskunta ei enää uusiudu: kun vanhat rungot kuolevat pois, ei uusia enää synny. Tämä ikävä tieto tuli ilmi vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa ja syyttävä sormi osoittaa tuttuun suuntaa eli ihmisen toimintaan. Petoeläinkannat ovat pienentyneet metsästyksen ja luontaisen elinympäristön tuhoutumisen vuoksi, mikä on nostanut kasvinsyöjänisäkkäiden, kuten peurojen määrää. Peurat taas syövät puiden taimia.

Ihmisen vaikutus näkyy myös pitemmällä aikavälillä. Koska kaikki puut ovat toistensa kopioita ja syntyneet ilman suvullista lisääntymistä, ei populaatiossa ole geneettistä vaihtelua, joten niillä ei ole mahdollisuuttakaan sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Advertisement

Puiden olemassaolo vähentää rikollisuutta

Maaseudulla väite puiden rikollisuutta vähentävästä vaikutuksesta ei ehkä pidä paikkaansa, mutta kaupungeissa kyllä. Tutkimusten mukaan sellaisissa naapurustoissa ja kaupunginosissa, joissa on paljon puita, tapahtuu vähemmän rikoksia.

Yhtenä syynä tähän on se, että ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona puiden läheisyydessä ja kesällä niiden varjossa. Sen voisi kuvitella houkuttelevan murtovarkaita tyhjiin taloihin, mutta vaikutus on päinvastainen. Viheralueille kerääntyvät ihmisjoukot tarkoittavat sitä, että katujen varsilla on enemmän väkeä ja valvovia silmiä. Talon läheisyydessä kasvavat puut taas antavat suojaa, jolloin rikolliset eivät näe ikkunoista sisään yhtä helposti ja kohteen tarkkailu hankaloituu.

Väite siitä, että puut vähentäisivät rikollisuutta, kuulostaa hassulta; voiko sillä todella olla vaikutusta? Mutta Yhdysvalloissa Baltimoren alueella tehdyn tutkimuksen mukaan 10 prosentin lisäys puustossa laski rikollisuutta – murtoja, ryöstöjä ja ammuskeluja – 12 prosenttia. Puut eivät koskaan ole huono asia, mutta tässä on yksi oikein pätevä syy käydä istutushommiin!

Yli puolet puulajeista elää vain yhdessä maassa

Vuonna 2017 Journal of Sustainable Forestry -lehdessä julkaistiin järkyttävän määrän työtä vaatinut tutkimus, jossa oli ensimmäistä kertaa ikinä ”samoihin kansiin” laitettuna kaikki maailman puulajit. Tutkijat keräsivät tietoa lukuisista lähteistä, muun muassa museoista ja kasvitieteellisistä puutarhoista, ja lopputulemaksi tuli 60 065 puulajia. Se, paljonko vielä on tieteelle tuntemattomia lajeja, on tietysti täysi mysteeri.

Sen lisäksi, että tutkimuksessa selvitettiin puulajien määrä, kertoo tämä samainen ”väestönlaskenta” myös sen, missä ja miten nuo yli 60 000 lajia elävät. Melko yllättävä löydös oli se, että noin 58 prosenttia kaikista puista on kotoperäisiä eli niitä esiintyy luontaisesti vain yhdessä maassa.

Eniten endeemisiä puulajeja on Brasiliassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa, mikä käy järkeen. Onhan näiden valtioiden alueilla lajistoltaan muutenkin monimuotoisia metsiä. Tuhansista saarista koostuva Indonesia on ihanteellinen paikka lajiutumiselle eli sille, että toisistaan erillään elävät populaatiot kehittyvät hiljalleen erillisiksi eliölajeiksi.

Linnunpönttö pysyy aina samalla paikalla

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että puunrunkoon kiinnitetty linnunpönttö pysyy aina samassa kohdassa, vaikka puu itsessään kyllä kasvaisi? Kun puuhun kasvaa oksa, ei se liiku siitä ajan mittaan ylöspäin vaan pysyy paikallaan. Samalla lailla, jos pihapuun oksaan ripustaa vaikkapa tuulikellon, se ei liiku siitä ”ulospäin”, vaikka oksa kasvaakin pituutta.

Nämä ovat varmasti tuttuja ilmiöitä, mutta miksi niin tapahtuu tai paremminkin ei tapahdu?

Advertisement

Puut kasvavat pituutta ainoastaan kasvusolukostaan eli meristeemistä, jota löytyy oksien päissä olevista versoista ja haarakohdista. Kun eläimet kasvavat pituutta kehon joka kohdasta, tulee puihin pituutta ainoastaan kärkiosissa.

Toisaalta alimmat oksat eivät ole ikuisia, sillä kun puu kasvaa pituutta latvastaan ja synnyttää uusia oksia ylemmäs, karsii se alimmat sitä mukaa pois.

Maailman vaarallisin puu

Tällä listalla on jo käsitelty vanhimmat ja korkeimmat puut, mutta nyt otetaan vuoroon maailman vaarallisin puu, tuonenomena (Hippomane mancinella). Tuon Karibianmeren ympäristössä kasvavan puun nimikin on pahaenteinen!

Tuonenomenan jokainen osa on myrkyllinen, sillä polttavaa maitiaisnestettä erittyy hedelmien ja lehtien lisäksi myös runkoon ja kuoreen. Vaikka tuonenomenasta yleensä puhutaan myrkyllisenä, on välitön vaikutus paremminkin syövyttävä. Tuonenomenan neste ei sisällä sellaisia verenkierron kautta elimistössä leviäviä solu- tai hermomyrkkyjä kuin monella muulla myrkyllisellä eliöllä on. Se ei toki vie mitään pois puun vaarallisuudesta – sisältäähän maitiaisneste myös karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia aineita.

Vaikka tuonenomenan hedelmät ovat maultaan makeita, ei sellaista kannata haukata. Yksikin puraisu voi tehdä suuhun äärimmäisen kivuliaita rakkuloita, tuhota ruoansulatuselimistöä ja pahimmillaan johtaa kuolemaan. Iholle joutuessaan vaalea maitiaisneste aiheuttaa palovammaa muistuttavia rakkuloita eikä laimennus juuri auta. Sateella tuonenomenan alle ei kannata mennä suojaan, sillä myrkky valuu sadeveden mukana maahan tai sadetta pitävän ihmisen päälle. Eläinten tiedetään kuolleen sen jälkeen, kun ne ovat syöneet puun juurella kasvavaa ruohoa.

Eikä siinä vielä kaikki. Polttopuuksikaan tuonenomena ei ole turvallinen vaihtoehto, sillä pelkästään puun pilkkomisen tiedetään aiheuttavan hengitysoireita ja poltettaessa nouseva savu saa aikaan silmävammoja. Eikä kyse ole pienestä kirvelystä, vaan savun tiedetään johtaneen väliaikaiseen sokeutumiseen, mutta harvoin pysyvään näönmenetykseen.

Advertisement

Tuonenomenan vaarallisuudesta kertoo paljon myös se, että sen erittämää nestettä on perinteisesti käytetty nuolenpäämyrkkynä.

Koputatko puuta, kun toivot hyvän onnen jatkuvan?

Sanonta ja tapa on peräisin ikivanhasta uskomuksesta, joka on ollut hyvin samankaltainen monessa maailman kolkassa. Sen mukaan hyväntahtoiset ja avuliaat henget asuivat puissa ja niitä sai kutsuttua apuihin puuta koputtamalla. Koputus on mahdollisesti ollut myös osoitus kiitollisuudesta, kun jotain hyvää on tapahtunut. Toisen teorian mukaan koputuksella on häiritty pahojen henkien puuhasteluja tai estää jonkun pahan asian tapahtumisen.

On vaikea sanoa, missä tapa on alunperin syntynyt, koska se on yllättävän universaali. Puuta koputetaan tai kosketaan useissa kulttuureissa ja monessa paikassa traditio on kehittynyt omaan muotoonsa.

Muista nämä hyvät henget seuraavan kerran, kun sanot että ”pitää koputtaa puuta”, jos joku asia on sujunut hyvin ja haluat sen pysyvän samalla tavalla!

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2

Julkaistu

Tämän listan aiheena ovat eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa.

Kaikki eläimet tarvitsevat unta: jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Eläinmaailmasta löytyy mitä erkoisempia tapoja ladata akkuja unen merkeissä, joten tällä listalla aiheena ovat eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa.

Listafriikki jätti pois erilaiset horrokset ja talviunet, jotka sinänsä kyllä ovat melko erikoisia ilmiöitä. Nyt kuitenkin paneudutaan kymmeneen nukkumistapaan, jotka ovat listan eläimillä käytössä päivittäin. Mukaan mahtuu muun muassa erikseen nukkuvia aivopuoliskoja, suojaisia limakuplia, käsi kädessä söpöstelijöitä ja kuolleita flamingoja.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista nukkumistapaa voit lukea tästä:

Toinen silmä auki tai syöksyhampaat jäähän iskettynä: Eläinten 10 erikoista nukkumistapaa – osa 1

Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat

Otsikko on karu, mutta faktaa. Monet isot kasvinsyöjät nukkuvat seisaallaan, sillä niiden on pakko. Suurta ruhoa ei maan pinnasta kovin nopeasti nosteta, joten vaakatasossa nukkuminen on pedoille kuin kutsu saapua ruokailemaan. Seisaallaan nukkuvat muun muassa kirahvit, seeprat, lehmät ja hevoset. Ne lukitsevat jalkansa suoraksi, jotta voivat vaipua rauhassa uneen ilman pelkoa kaatumisesta, mutta samaan aikaan ne ovat lähtövalmiudessa, jos täytyy nopeasti syöksyä pakoon.

Lähes kaikki unen vaiheet onnistuvat seisten, lukuun ottamatta lihakset täysin rennoksi vetävää REM-unta. Se on aivoille elintärkeää ja onnistuu ainoastaan makuulla. Siksi neljällä jalalla nukkuvienkin on päivittäin otettava lyhyet tirsat makuulla.

Advertisement

Norsut nukkuvat luonnossa päivittäin vain noin kaksi tuntia, jotka eivät nekään ole yhteen putkeen. Nämä suurimmat maaeläimet ottavat nokosia siellä täällä; useimmiten omien jalkojensa varassa, mutta toisinaan puihin tai termiittikekoihin nojaten. Nekin kuitenkin tarvitsevat REM-unta, mutta vain kolmen tai neljän päivän välein. Kauaa ne eivät makuulla voi olla, mikä ei johdu ainoastaan vaanivista leijonalaumoista. Tämä on voitu päätellä siitä, että eläintarhoissa elävät norsut eivät ikinä makaa 30 minuuttia kauempaa, vaikka öisin ne voivat nukkua huoletta jopa seitsemän tuntia putkeen seisaallaan. Niillä siis olisi mahdollisuus makoilemiseen ilman vaaraa.

Tutkijoiden mukaan vähäinen maassa nukkuminen johtuu norsun suuresta koosta ja ruumiinpainosta. Pitkäaikainen makaaminen altistaa sisäelimet tuhansien kilojen painolle, eivätkä ne kestä sellaista painetta.

Lue myös: 10 hullua asiaa, joita ihmiset tekevät unissaan

Nelisormimangustit nukkuvat hierarkkisessa kasassa

Kalaharin autiomaassa, Afrikan eteläosissa, elävät nelisormimangustit ovat aitososiaalisia eläimiä eli laumassa on yleensä yksi johtava pari, joka lisääntyy. Jopa 40 yksilön kokoisissa yhteisöissä kaikki jäsenet huolehtivat hallitsevan naaraan poikasista. Se myös tarkoittaa sitä, että jos joku muu sattuu lisääntymään, käy diktaattorin tavoin toimiva matriarkka tappamassa poikaset.

Hallitsevan parin naaras on nimenomaan lauman johtaja, minkä myös nelisormimangustien nukkumistapa osoittaa. Lauman pesä on maan alle kaivetussa, monimutkaisessa luolastossa, johon ne kerääntyvät yön tullessa. Nelisormimangustit nukkuvat suuressa kasassa pysyäkseen lämpöisinä. Eläinkeon päällimmäisinä olevat vartijat eivät saavuta koskaan syvän- tai REM-unen vaiheita, koska niiden on oltava jatkuvasti hälytysvalmiudessa.

Mitä korkeammalle lauman hierarkiassa mennään, sitä syvemmällä kasassa eläin on. Johtava naaras on tietenkin alimmaisena ja saa kaikkein makeimmat unet turvassa pedoilta ja yön viileydeltä.

Advertisement

Hait nukkuvat vastavirtaan

On olemassa yleinen harhakäsitys, joka kuitenkin perustuu faktaan. Virheellisen uskomuksen mukaan hait eivät nuku ikinä, koska niiden on jatkuvasti uitava pysyäkseen hengissä. Lauseen jälkimmäinen osuus pitää paikkansa isolla osalla hailajeista. Niiden on pysyttävä liikkeessä, koska niillä ei ole kykyä pumpata vettä, vaan ne ottavat tarvitsemansa hapen kidusten läpi kulkevasta vedestä. Mutta nukkua niiden täytyy.

Ne saattavat käyttää samanlaista toispuoleista nukkumista, joka on jo tällä listalla tullut tutuksi. Hait eivät siis pääse koskaan samanlaiseen syvään uneen kuin ihmiset, vaan osa niiden aivoista vain vaipuu lepotilaan. Asiaa on toki hieman hankala tutkia, koska suurimmat hailajit eivät selviä vankeudessa hengissä muutamia päiviä kauempaa, joten tieto on pitkälti havainnoimalla pääteltyä. Pienempiä hailajeja, esimerkiksi metrin mittaiseksi kasvavaa piikkihaita, tutkimalla on kuitenkin saatu selville jotain. Piikkihailla uiminen tulee niin sanotusti selkärangasta eli sitä koordinoi selkäydin osittain vailla tahdonalaisuutta. Tässä tapauksessa hai voi käydä nukkumaan, sillä aivot voi jättää kokonaan narikkaan eikä hapensaanti silti vaarannu.

Valkohaiden nukkumista ja lepotilaa on myös tutkittu; sopivalta etäisyydeltä tietenkin. Niillä on joskus tapana asettua lepäämään alueille, joissa merenalaiset virtaukset tulevat niitä kohti. Silloin ne voivat uida lähes paikallaan ja siitä huolimatta vesi virtaa niiden kiduksiin antaen mahdollisuuden kunnolliseen lepohetkeen.

Papukaijakala nukkuu omassa limakuplassaan

Trooppisissa vesissä, koralliriuttojen välittömässä läheisyydessä elävät papukaijakalat ovat ilman hämmästyttävää nukkumistapaansakin erikoisia otuksia. Ne muun muassa kykenevät vaihtamaan sukupuoltaan sekä jauhamaan ja syömään kovan yläleukansa avulla korallia. Kun yö saapuu, aktivoituu papukaijakalan kiduksissa erityiset rauhaset, jotka erittävät sen ympärille suojaavaan limakuplan. Sen sisällä on mukava vedellä hirsiä.

Tutkijoita on vuosien ajan kiinnostanut ja kummastunut, miksi papukaijakala valmistaa tällaisen kuplan. On arveltu, että lima suojaisi petojen hyökkäyksiltä tai jopa auringonvalolta toimien aurinkovoiteen tapaan. Jälkimmäinen teoria on hieman ontuva, sillä papukaijakalat nukkuvat limakuplassaan öisin – eli pimeän aikaan.

Todennäköisin, ja itseasiassa tutkimuksissa todistettu, teoria liittyy loisiin. Päiväsaikaan papukaijakalan ei tarvitse huolehtia verta imevistä siiroista, sillä puhdistajakalat partioivat jatkuvasti ympärillä näykkien loiset parempiin suihin ennen kuin ne ehtivät kiinnittyä toisen nahkaan. Mutta joskus puhdistajienkin on nukuttava ja silloin papukaijakalat jäävät loisten armoille.

Queenslandin yliopiston biologi Alexandra Grutter työryhmänsä kanssa tutki papukaijakalan täysin ainutlaatuista nukkumistapaa vuonna 2010. Kokeessa osalta nukkuvista kaloista poistettiin limakupla, jolloin siirat olivat välittömästi niiden kimpussa; limakäärössä uinuvat kalat eivät loisia kiinnostaneet. Siksi suuren nukkumiskuplan valmistamiseen kannattaa kuluttaa päivittäin valtava määrä energiaa ja aikaa. Limakuplan erittäminen kestää kolmesta vartista tuntiin.

Advertisement

Alppikiitäjä ja muut muuttolinnut ovat multitaskaamisen mestareita

Listan ensimmäisessä osassa käsiteltiin muutamaakin siivekästä ja otetaan tähän loppuun vielä yksi lintu. Tai periaatteessa tähän listan kohtaan kuuluu suuri joukko muuttolintuja. Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa ja Intiassa tavattava alppikiitäjä on maailmanmestari: se on kauimmin yhteen soittoon ilmassa pysytellyt lintu. Alppikiitäjän ennätys on kymmenen kuukautta ilman pysähtymistä syömään tai nukkumaan. Ne laskeutuvat kerran vuodessa, lisääntymään.

Syöminen hoituu kirjaimellisesti lennossa, sillä ilmassa on paljon hyönteisiä napattavaksi. Mutta nukkuminen onkin kinkkisempi juttu. Alppikiitäjät nousevat hyvin korkealle ja lähtevät sieltä vapaaliitoon, jonka aikana voi käydä untenmailla. Kokonaan ne eivät kuitenkaan tajuttomuuteen vaivu, sillä kuten saatoit jo arvata: muuttolinnut nukkuvat yksi aivopuolisko kerrallaan. Liitojen aikaan ne voivat kuitenkin hetkellisesti päästä syvempään uneen. Monille muuttolinnuille riittää levoksi myös niin sanotut tehonokoset, power nap, joita ne ottavat useita kertoja päivässä, mutta vain muutamien sekuntien ajan kerralla.

Eikä lennossa nukkuminen ole ainoastaan pienten lintujen kyky, sillä jättimäiset albatrossit, jotka viettävät suurimman osan elämästään ilmassa, nukkuvat noin 42 minuuttia päivässä, mutta vähän kerrallaan ja puolilla aivoilla tietenkin.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Toinen silmä auki tai syöksyhampaat jäähän iskettynä: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 1

Julkaistu

Tässä kymmenen hämmästyttävää nukkumistapaa eläinmaailmasta. Näilläkin tavoilla voi tirsat ottaa!

Kaikki eläimet tarvitsevat unta: jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Eläinmaailmassa on myös olemassa monta eriskummallista nukkumistapaa, joista hämmästyttävimpiin lähdetään nyt tutustumaan.

Listafriikki jätti pois erilaiset horrokset ja talviunet, jotka sinänsä kyllä ovat melko erikoisia ilmiöitä. Nyt kuitenkin paneudutaan kymmeneen nukkumistapaan, jotka ovat listan eläimillä käytössä päivittäin. Mukaan mahtuu muun muassa erikseen nukkuvia aivopuoliskoja, suojaisia limakuplia, käsi kädessä söpöstelijöitä ja kuolleita flamingoja.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista nukkumistapaa voit lukea tästä:

Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2

Delfiinien nukkumistapa on yksi erikoisimmista

Ihmisen ei tarvitse (onneksi) joka kerta ilmaa sisään vetäessä miettiä, että nyt on aika hengittää. Toista se on delfiineillä, ja toki muillakin valailla, jotka käyvät tietoisesti ottamassa happea sopivin väliajoin. Delfiineillä on hyvin erikoinen kyky, jonka avulla ne eivät huku unissaan: ne lepuuttavat yhtä aivopuoliskoa kerrallaan.

Kun toinen puoli aivoista on hereillä, on sitä vastaava vartalon puolisko valppaana, mikä tarkoittaa myös silmää. Kun oikea aivopuolisko nukkuu, on vasen silmä auki ja valmiina havaitsemaan lähestyviä vaaroja. Yleensä delfiinit uivat ja nukkuvat samanaikaisesti ja usein kaverin vieressä, jotta kummallakin puolella on valvova silmä.

Advertisement

Joskus ne voivat vaipua hyvinkin syvään uneen ja kellua siten, että hengitysaukko on koko ajan pinnan yläpuolella – siitä käytetään termiä logging eli delfiini muistuttaa kelluvaa tukkia. Voisi jopa sanoa, että se nukkuu kuin tukki! Nukkuessa delfiinien hengitysväli pitenee ja ne voivat olla pintaan nousematta jopa seitsemän minuuttia, kun aktiivisina aikoina hengittämässä käydään muutaman minuutin välein.

Pullokuonodelfiinit nukkuvat noin kolmasosan vuorokaudesta eli ne tarvitsevat periaatteessa saman verran unta kuin ihminen. Erona on vain se, että delfiinit heräävät parin tunnin välein vaihtamaan nukkuvaa aivopuoliskoa.

Sorsat asettuvat rivistöön nukkumaan

Sorsatkin osaavat toisella aivopuoliskolla nukkumisen ja aiemmin oli sellainen uskomus, että ne nukkuisivat lähes aina toinen silmä auki. Indiana State -yliopiston biologit ja unitutkijat päättivät ottaa selvää, miten yleistä puolittainen nukkuminen todellisuudessa on.

Tutkimuskohteeksi valikoituivat sinisorsat, jotka muiden lähisukulaistensa tavoin nukkuvat riveissä. Sorsia kuvattiin, kun ne asettuivat yöpuulle ja kuinka ollakaan – sorsajoukossa nähtiin hajontaa. Ne, jotka nukkuivat rivistön päissä, pitivät auki sen silmän, joka oli kavereista poispäin. Muiden sorsien suuntaan osoittanut silmä oli kiinni. Keskellä riviä olleet sorsat sen sijaan saivat lepuuttaa aivoja kokonaisuudessaan ja ne sulkivatkin molemmat silmänsä.

Rivin päissä olevat vahdit siis pitävät huolen siitä, että pedot eivät pääse yllättämään, mutta totaalisen yövuoron sijaan ne saavat nukkua edes puolittain.

Flamingot nukkuvat yhdellä jalalla, koska se on helpompaa

Monet linnut, muun muassa edellisen kohdan sinisorsat, nukkuvat yhdellä jalalla. Se johtuu siitä, että ne säästävät energiaa. Lämmönhukka höyhenettömistä jaloista on suuri, joten edes toisen pitäminen lähellä lämpöistä kehoa ja suuria verisuonia vähentää energiankulutusta huomattavasti.

Tätä lintumaailmassa melko yleistä nukkumistapaa käyttävät myös flamingot ja pitkään arveltiin, että syynä oli sama lämpöisenä pysyminen. Teoria vain hieman ontui, kun tutkijat totesivat, että flamingot nukkuvat yhdellä jalalla myös tropiikissa. On myös arveltu, että yhdellä jalalla nukkuminen vähentää loisten pureutumista jalkojen ihoon, mutta flamingot asustavat ja ruokailevat todella emäksisissä vesissä, minkä vuoksi niiden jalat ovat kuin paksujen suomujen peittämät. Nahan läpi on lähes mahdoton päästä puremaan tai pistämään.

Advertisement

Hiljattain on kuitenkin löytynyt selitys, mikä on tyydyttänyt ainakin osan flamingotutkijoista. Nämä linnut pysyvät paremmin pystyssä, kun ne seisovat yhdellä jalalla. Kuulostaa melko omituiselta.

Flamingon jalan anatomia on hyvin erilainen kuin meillä: sen polvi on korkealla höyhenpeitteen alla ja se taittuva, paksumpi kohta keskellä pitkää ja kapeaa jalkaa on itseasiassa nilkka. Flamingo lukitsee nilkkansa suoraksi ja näin se pysyy pystyssä ilman lihasjännitystä, jolloin seisaalla nukkuminen on mahdollista. Tasapainon on todettu olevan parempi yhdellä, keskelle lukitulla jalalla.

Miten sitten on selvitetty ero kahdella ja yhdellä jalalla seisomisessa? Vastaus: kuolleita flamingoja tutkimalla. Elottomat linnut on laitettu seisomaan kummallakin tavalla, mutta ruumiit huojuivat ja kaatuivat kahden jalan taktiikalla. Kun tutkijat asettivat linnut yhdelle jalalle, pysyivät ne tukevasti pystyssä.

Merisaukot nukkuvat käsi kädessä

Kuva: Joe Robertson | CC BY 2.0 | Kuvaa rajattu

Pohjoisen Tyynenmeren rannikoilla elävät merisaukot pitävät hallussaan ainakin yhtä eläinmaailman ennätystä: niillä on kaikkein tihein turkki. Ruumiinosasta riippuen karvoja on jopa 200 000 kappaletta neliösenttimetrillä. ”Tavallisella” saukolla määrä on noin 70 000 ja ihmisellä parhaimmillaankin 200. Merisaukot pärjäävät huippuunsa kehittyneen eristäjän kanssa loistavasti kylmässä vedessä ja voivat viettää koko elämänsä meressä astumatta koskaan kuivalle maalle.

Se siis tarkoittaa sitä, että ne myös nukkuvat vedessä. Merisaukoilla on nukkuessaan hellyyttävä tapa pitää toisiaan kädestä kiinni. Varsinkin emot tarttuvat poikastaan käpälästä, ettei se pääse kulkeutumaan liian kauas – merisaukkonaaraalta ei lopu kädet kesken, sillä normaalisti se saa vain yhden poikasen. Emo saattaa myös kääriä poikasensa merilevään, kun se lähtee itse saalistamaan ja jättää jälkikasvun torkuille.

Samanlaista nukkuvan vartiointia havaitaan myös merisaukkokoirailla, jotka lisääntymiskaudella nukkuvat valloittamansa naaraan vieressä. Naaraan kädestä on syytä pitää kiinni, ettei se kesken unien löydä parempaa seuraa.

Advertisement

Merisaukot voivat kietoa myös itsensä levään, jotta voivat huoletta laittaa silmät kiinni ilman pelkoa siitä, että heräisi jostain avomereltä.

Mursujen erikoinen unirytmi

Mursut nukkuvat missä vain, koska vain ja mahdollisuuksien mukaan lähes kellon ympäri. Tai sitte eivät moneen päivään.

Kaikki eläimet nukkuvat lähes poikkeuksetta joka päivä. Tietenkin voi olla olosuhteita ja tilanteita, joissa nukkuminen ei onnistu, mutta unentarve on terveyden kannalta päivittäistä. Ei kuitenkaan mursuilla. Nämä arktisten merialueiden jättiläiset valvovat säännöllisesti jopa 84 tuntia putkeen ilman minkäänlaista pakottavaa syytä. Ne eivät tuona aikana osoita väsymisen merkkejä ja säilyttävät saman aktiivisuuden tason etsien simpukoita ja muuta syötävää.

Mutta sitten kun ne nukkuvat, niin unet saattavat kestää jopa 19 tuntia. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisesta valvomisesta huolimatta univelkaa kertyy. Pitkät ja syvät unet mursut ottavat maalla, mutta ne voivat torkahdella myös ollessaan vedessä. Meressä nukkuminen onnistuu pinnalla kelluen, pohjassa maaten tai vaikka pystysuorassa johonkin nojaten. Meressä otetut nokoset ovat lyhyitä, muutaman minuutin pätkiä, joissa mursut napsauttavat vain toisen aivopuoliskon unille – aivan kuten delfiinit. Mursut kykenevät pidättämään hengitystään viiden minuutin ajan. (Yllä olevan kuvan mursu ei ole kuollut, vaan päiväunilla.)

Kaikkein hauskin mursujen nukkumistapa on kuitenkin se, mikä yhdistää parhaat puolet molemmista maailmoista: pää pysyy pinnalla ja kroppa on aaltojen keinuteltavana. Tämä onnistuu tavalla, joka saa kaikki vihlovista hampaista kärsivät irvistämään, sillä mursu iskee valtavat syöksyhampaansa jäälauttaan ja nukahtaa laineiden kuljettaessa sitä höyhensaarille.

Lue myös:

Advertisement
Continue Reading

Tiede

Tässä ovat maailman pienimmät eläimet: Mikä on kaikkein pienin kala, lintu tai petoeläin?

Julkaistu

Nyt listataan eri ryhmittäin maailman pienimmät eläimet.

Lukijan toiveesta listaamme maailman pienimmät eläimet. Vaikka pienuutta ei yleisesti pidetä myönteisenä ominaisuutena, on pieni koko näille eläimille suurin etu.

Koska ultimaattinen Top 10 lista olisi ollut yksitoikkoista luettavaa, otimme mukaan eri ryhmien pienimpiä. Tulossa on muun muassa pikkuriikkinen kala, sammakko ja apina sekä maailman pienin petoeläin. Toki listalle pääsee myös maailman pienin eläin. Minkälainen otus se voisi olla?

Kannattaa muuten ottaa viivoitin ja jokin muu mitta käden ulottuville, niin voi konkreettisesti tarkastaa, minkä kokoisia nämä eläimet ovat.

Maailman pienin apina

Pikkumarmosetti on Etelä-Amerikan sademetsässä elävä kaikkiruokainen otus, joka kuuluu samaan apinoiden osalahkoon kuin ihminen ja on meidän yhteisen ryhmämme pienin laji.

Pikkumarmosettia sanotaan toisinaan myös taskuapinaksi, joka viittaa sen pieneen kokoon, mutta valitettavasti myös suosioon eksoottisena lemmikkieläimenä. Pituutta pikkumarmosetilla on 28-34 senttimetriä ja siitäkin yli puolet on häntää. Painoa tällä pienellä apinalla on reilut 100 grammaa.

Mutta ponnistusvoimaa pikkumarmosetilla on kokoonsa nähden huimasti, sillä se voi tehdä jopa viiden metrin loikan. Myös hammaskalusto on ensiluokkainen, sillä pikkumarmosetti on yksi harvoista kädellisistä, jotka pystyvät nakertamaan terveestä kumipuusta esiin maitiaisnestettä.

Advertisement

Sen ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi juuri mahlasta, mutta myös hedelmät ja hyönteiset kelpaavat. Toisinaan se jättää puuhun kaivertamastaan kolosta tihkuvan nesteen houkutukseksi ja odottaa kärsivällisesti lähistöllä vaanien, että voi napata syömään tulleet ötökät parempiin suihin.

Maailman pienin nisäkäs

Kaikki nykyään elävät päästäiset ovat pieniä, sillä suurinkin on vain noin 15-senttinen kyläpäästäinen, jota tavataan Etelä- ja Kaakkois-Aasian tropiikissa. Päästäiset eivät ole ulkonäöstään huolimatta sen läheisempää sukua hiirille ja muille jyrsijöille kuin ihmiselle.

Päästäisten heimo pitää sisällään maailman pienimmän nisäkkään: etruskipäästäisen. Sitä tavataan Välimeren ympärillä sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Täysikasvuisen etruskipäästäisen ruumis on enimmillään neljän senttimetrin mittainen ja siihen reilun kahden sentin häntä päälle. Painoa tällä minimaalisella nisäkkäällä on vain kaksi grammaa.

Pienen koon ei kannata antaa huijata, sillä etruskipäästäisellä on valtaisa ruokahalu. On hyvin normaalia, että aktiivinen etruskipäästäinen syö vuorokaudessa tuplaten oman painonsa verran hyönteisiä – sillä on hyvin vilkas aineenvaihdunta. Ilman ravintoa se kuolisi nälkään alle vuorokaudessa. Jatkuva liikkeessä oleminen ja nopea aineenvaihdunta on kuitenkin kuluttavaa, eivätkä nämä maailman pienimmät nisäkkäät normaalisti yllä kahden vuoden ikään.

Maailman pienin lepakko

Etruskipäästäisen ”suurin” haastaja maailman pienimmän nisäkkään tittelistä kamppailtaessa on siankuonolepakko, joka tunnetaan myös miellyttävämmän kuuloisella nimellä kimalaislepakko. Tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, kumpiko näistä eläimistä on pienempi.

Advertisement

Kimalaislepakon puolesta puhuu se pienempi kallon koko, jota monesti käytetään määritelmänä, mutta etruskipäästäinen on kevyempi; keskimäärin kaksi gramman kymmenesosaa, mutta kaikki lasketaan. Lepakon ruumis on enimmillään kolmen sentin mittainen, mutta sen levitetyt siivet saavat ulkomuodon näyttämään suuremmalta.

Kimalaislepakkoa tavataan vain kahdessa eristäytyneessä populaatiossa: Thaimaassa ja Myanmarissa.

Maailman pienin käärme

Kuva: Blair Hedges, Penn State

Maailman pienin käärme kuuluu maan alla asuvien matokäärmeiden heimoon. Matokäärmeet muistuttavat nimensä mukaisesti matoja, sillä ne ovat keskimäärin alle sentin paksuisia ja parikymmentä senttiä pitkiä.

Vain Barbadoksella tavattava ja vuonna 2008 omaksi lajikseen tunnistettu Tetracheilostoma carlae -matokäärme on maailman pienin käärme. T. carlae on 10 senttimetrin mittainen ja ”spagetin paksuinen”, kuten käärmeen löytänyt tutkija Stephen Blair Hedges on sen ulkonäköä hyvin epätieteellisesti kuvannut.

Yllä olevassa kuvassa T. carlae on neljännesdollarin kolikon päällä. Quarter on läpimitaltaan hieman alle 2,5 cm eli hyvin samankokoinen 50 sentin eurokolikon kanssa.

Hedges uskoo, että T. carlae tulee vankasti pitämään paikkansa maailman pienimpänä käärmeenä. Hänen arvionsa mukaan käärmeet eivät voi enää juuri siitä pienemmäksi kehittyä: ”Luonnonvalinta jarruttanee kutistumista, sillä liian pienille poikasille ei löydy sopivaa syötävää”.

Advertisement

Maailman pienin lintu

Maailman pienin lintu on nimetty samalla tavalla kuin jo edellä mainittu kimalaislepakko; se on kimalaiskolibri. Kummatkin eläimet voi sekoittaa kokonsa vuoksi mehiläisiin tai kimalaisiin. Kimalaiskolibria tavataan ainoastaan Kuuban pääsaarella ja siitä noin 50 kilometriä etelään sijaitsevalla Isla de la Juventudilla.

Lintu on nokkineen ja pyrstöineen vain 5,7 cm pitkä ja se painaa vaivaiset 1,8 grammaa. Tuo massa voi olla hankala hahmottaa, joten vertailun vuoksi: minimaalinen 1 sentin eurokolikko painaa 2,3 grammaa eli hieman enemmän kuin kimalaiskolibri.

Pienellä linnulla on tietenkin myös pienet munat ja pesä: naaraan rakentama pesä on vain pari senttiä halkaisijaltaan ja se munii sinne kaksi kahvipavun kokoista munaa.

Maailman pienin petoeläin

Saalistajia on monenlaisia, joten tälläkin listalla on paljon petoja, jotka ovat lumikkoa pienempiä. Mutta jos puhutaan petoeläinten nisäkäslahkoon (Carnivora) kuuluvista eläimistä, niin lumikko on pikkuruisin.

Lumikko on Euroopassa tavattavista petoeläimistä ainoa, joka mahtuu liikkumaan myyrien kaivamissa käytävissä, mikä on sille tietenkin iso etu: saaliseläimistä ei maan alla tarvitse kilpailla. Koiraslumikon ruumiin pituus on maksimissaan 2o senttimetriä ja naaraat ovat keskimäärin viisi senttiä lyhyempiä. Täysikasvuinen lumikko voi painaa enimmilläänkin vain 80 grammaa eli suunnilleen saman verran kuin desilitra keittämätöntä riisiä.

Pienestä koostaan huolimatta lumikko on ovela ja julma peto, joka tappaa aina kun vain on mahdollista ja hyökkää helposti itsensä kokoisten jyrsijöiden ja lintujen kimppuun. Jos saalista on yllin kyllin tarjolla, lumikko lopettaa teurastuksen vasta sitten, kun se väsyy. Moni eläin kohtaisi metsässä paljon mieluummin jonkun suuremman pedon kuin hurjan lumikon.

Maailman pienin kala

Vuonna 2006 särkien heimoon kuuluva Paedocypris progenetica -kala julistettiin maailman pienimmäksi kalaksi ja samalla kaikkein pienimmäksi selkärankaiseksi. Indonesian saarten happamissa turvesoissa elävä kala on täysikasvuisena vain 7,9 millimetrin mittainen ja painaa yhden milligramman eli saman verran kuin puolikas hyttynen.

Se on erikoinen tapaus – eikä vain lähes elinkelvottomaksi arvellun elinympäristönsä vuoksi. P. progeneticalla ei ole täydellistä kalloa, sillä sen päälaki on täysin avoin. Lisäksi sen ruodot ovat rustoiset eivätkä luiset, ja koko kala on läpikuultava. Kummallisin piirre ovat kuitenkin koiraiden lihaksikkaat ja suurentuneet vatsaevät, joissa on koukkumaiset lisäkkeet. Tutkijoiden mukaan kyse on epäilemättä tarttumaelimistä, mutta niiden käyttötarkoitus on mysteeri. Ehkä niillä pidetään kutuaikana naaras paikallaan tai kenties kuljetetaan hedelmöittyneet munat suojaan.

Kiista koosta käy tietyissä biologien piireissä kuumana, sillä listan seuraavassa kohdassa esiteltävä sammakko vei myöhemmin kalan paikan maailman pienimpänä selkärankaisena. Kaikki eivät kuitenkaan sulata uutta järjestystä. Vaikka sammakko on pituudeltaan pienempi, painaa se moninkertaisesti enemmän.

Eli lopullinen tuomio riippuu siitä, määritelläänkö pienuus pituuden vai painon perusteella.

Maailman pienin sammakko

Pienen herneen kokoinen, ahdassuusammakoiden heimoon kuuluva Paedophryne amauensis on maailman pienin sammakko. Ja kuten mainittua: Monien mielestä maailman pienin selkärankainen.

Vuonna 2009 löydetty ja vuonna 2012 virallisesti nimetty P. amanuensis elää Papua-Uudessa-Guineassa. Lajin koiraat ovat 7 millimetrin mittaisia ja naaraat venyvät täysikasvuisina jopa 7,7 millin pituuteen. Tällainen sammakko mahtuisi helposti istuskelemaan pikkurillin kynnellä. Se on niin pieni, että tutkijat sekoittivat sen ensin hyönteiseen käydessään läpi metsästä keräämiään näytteitä.

Advertisement

Painoa näillä pikkuruisilla sammakoilla on vain 10 milligrammaa eli noin puolet riisinjyvän painosta, mikä on tietysti paljon verrattuna edellisen kohdan kalaan.

Maailman pienin hyönteinen

Maailman pienin hyönteinen on loispistiäisiin kuuluva Dicopomorpha echmepterygis, jonka koiraat ovat mikroskooppisen pieniä – vain 139 mikrometrin eli 0,139 millimetrin mittaisia. Yhden millimetrin mittaisen jonon muodostaakseen niitä täytyisi laittaa kahdeksan peräkkäin! D. echmepterygis -pistiäiset ovat pienempiä kuin jotkin yksisoluiset tohvelieläimet. Lajin naaraat ovat koiraisiin verrattuna jättiläisiä yli kaksinkertaisella ruumiinkoolla.

Nämä minimaaliset kiilupistiäiset, kuten muutkin loispistiäiset, aloittavat elämänsä isäntälajin sisällä, jonne emo ne munii. D. echmepterygisin kohdalla isäntä on toisen hyönteisen, jäytiäislaji Echmeptryx hagenin muna. Koiras ei kuitenkaan koskaan poistu munasta, vaan täysikasvuiseksi kehityttyään se pariutuu munassa olevan naaraan eli siskonsa kanssa. Naaraat syövät jäytiäisen munan sisältä päin ja lähtevät sitten etsimään uutta kohdetta, johon tuikata omat munansa.

D. echmepterygis pitää siis tällä hetkellä nimissään pienimmän hyönteisen titteliä, mutta on täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että jotkin suvuttomasti lisääntyviksi arvellut kiilupistiäislajit lisääntyvätkin todellisuudessa suvullisesti. Lajien koiraat voivat olla niin pieniä, että niitä ei vain vielä ole löydetty.

Maailman pienin eläin

Maailman pienimmät eläimet ovat rakkoloisioita, jotka piinaavat muun muassa kaloja ja sammakkoeläimiä. Kun aivan alussa mainittiin, että ultimaattinen Top 10 lista maailman pienimmistä eläimistä olisi yksitoikkoista luettavaa, niin se johtuu siitä, että kaikki olisivat eri lajin rakkoloisioita.

Rakkoloisiot muodostavat nimensä mukaisesti isännän lihaan rakkuloita, joiden sisällä on valkoista, piimämäistä nestettä. Tuossa nesteessä on itiöitä, joista kehittyy aikanaan täysikasvuisia, pienimmillään vain kymmenestä solusta koostuvia rakkoloisioita.

Täysikasvuinen ei tietenkään maailman pienimmän eläimen kohdalla tarkoita hulppeaa mittaa, vaan monet lajit ovat pituudeltaan vain 10 mikrometrin eli 0,01 millimetrin pituisia. Edellisen kohdan mikroskooppiset pistiäiskoiraat ovat kooltaan siis yli kymmenkertaisia rakkoloisioihin nähden.

Advertisement

Rakkoloisiot kuuluvat polttiaiseläinten pääluokkaan yhdessä muun muassa meduusojen ja merivuokkojen kanssa. Pienin tunnettu rakkoloisiolaji on Myxobolus shekel, joka on täysikasvuisena vain 8,5 mikrometrin pituinen.

Se on maailman pienin eläin. Mutta vain niiden joukossa, jotka ihminen tuntee.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Suomen ja Ruotsin välillä on yksi kummallisimmista rajoista ja muita erikoisia maantieteellisiä faktoja

Julkaistu

Nyt hypätään maantieteellisten faktojen pariin ja saamme selville, että Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman erikoisimmista rajoista.

Nyt on luvassa aimo annos maantieteellisiä erikoisuuksia, joista ehdoton kruununjalokivi on Märketin saarella kulkeva raja Suomen ja Ruotsin välillä!

Nyt suunnataan siis erikoisten maantieteellisten faktojen pariin! Tähän artikkeliin olen poiminut kohtia muutamilta eri listoilta, joihin on suorat ja uuteen ikkunaan avautuvat linkit aina kyseisten kohtien jälkeen.

Suomen ja Ruotsin erikoinen ”rajarusetti” Märketin saarella

Vuosina 1808–1809 käyty Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja ehkä historiantunneilta muistaa. Sodan seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja raja Ruotsiin vedettiin Haminassa syyskuussa 1809 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti. Saaristoa jaettaessa Venäjälle sovittiin kuuluvaksi Manner-Suomea ja Ahvenanmaata lähimpänä olevat saaret ja Ruotsille taas luonnollisesti ne, jotka olivat lähempänä sen rannikkoa.

Kolmen hehtaarin kokoinen Märketin saari Ruotsin ja Ahvenanmaan välisellä merialueella osui sopivasti keskelle rajanvetoa, joten se pistettiin puoliksi. Rajaa ei kuitenkaan merkattu mitenkään, vaikka koordinaatit oli tarkasti määritelty.

Vuosien kuluessa lukuisat laivat haaksirikkoutuivat Ruotsin matalalle rannikolle, koska ne lähtivät ohittamaan Märketin kareja liian lännestä. Niinpä syntyi ajatus majakan rakentamisesta ja arkkitehdiksi valikoitui suomalainen Georg Schreck. Sitten kävi ilmeisesti niin, että Venäjän keisarikunta ja suomalaiset siinä samassa kuvittelivat koko Märketin kuuluvan heille, joten majakka nousi luodon korkeimmalle kohdalle, joka sattui olemaan Ruotsin puolella.

Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu kuin vasta vuonna 1979, kun Suomi ehdotti Ruotsille, josko valtioiden rajaa voisi muuttaa siten, että majakkarakennukset sijaitsisivat Suomen puolella. Siinä sitten heiteltiin nootteja puolin ja toisin, sillä eihän Ruotsi halunnut vain hyvää hyvyyttään antaa Suomelle ylimääräistä maa-aluetta – varsinkin, kun nimenomaan suomalaiset olivat alunperin sössineet rakennuspuuhissaan. Lopulta uusi raja vedettiin täydessä yhteisymmärryksessä.

Advertisement

Siinä tuli Suomen ja Ruotsin välille muutamia satoja metrejä lisää rajaa, sillä majakan nappaaminen Suomen puolelle tarkoitti sitä, että samankokoinen ja -muotoinen alue lohkaistiin toisesta kohdasta Ruotsille – näin syntyi erikoinen rusetinnäköinen valtakunnanraja. Raja Märketin saarella oli ennen sadan metrin luokkaa, mutta nykyään pituus on 470 metriä. Selkkauksien välttämiseksi valtioiden raja on nykyisin merkitty kallioon porattuina reikinä tai messinkinupeilla, ja siellä täällä on Suomen majakkaseuran kallioon maalaamia F- ja S-rajamerkintöjä.

Märketin saarella on muuten hallussaan koko maailman mittakaavassa yksi maantieteellinen ennätys: Siellä on maailman lyhin saaren halkova, mantereen ulkopuolella oleva valtioiden raja. Saavutus sekin ja tietysti aina kannattaa tuulettaa, kun on jossain päästy ykkössijalle!

Diomedesaaret – todellista aikamatkustusta

Beringinsalmi yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynenmeren, ja erottaa Aasian mantereen itäisimmän ja Amerikan mantereen läntisimmän kohdan toisistaan. Beringinsalmen läpi kulkee Venäjän ja Yhdysvaltain valtioiden raja, mutta sen lisäksi myös kansainvälinen päivämääräraja.

Lähimmillään Venäjä ja Yhdysvallat ovat toisiaan Diomedesaarilla, johon kuuluu Iso-Diomede (asuttamaton Venäjän saari) ja Pieni-Diomede (reilun sadan yhdysvaltalaisen asuttama saari). Toki Isolla-Diomedellä on sääasema sekä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tukikohta ja rajavalvontayksikkö. Saarien välillä on etäisyyttä neljä kilometriä, mutta tuossa pienessä matkassa tapahtuu paljon: valtio vaihtuu ja päivämäärä vaihtuu.

Kun Pienen-Diomeden asukkaat tähyilevät kiikareillaan naapurisaarelle juodessaan rennosti sunnuntaista aamukahvia, on Isolla-Diomedellä alkanut arki maanantaiaamun merkeissä.

Pienemmältä, ”eilisen saareksi”, nimetyltä saarelta näkee siis tulevaisuuteen – ”huomisen saarelle”. Aivan täyttä vuorokautta saarten välillä ei kuitenkaan ole, sillä paikallisista aikavyöhykemäärityksistä johtuen eroa on 21 tuntia. Jos aurinko siis nousee Venäjälle kuuluvalla saarella maanantaina yhdeksältä aamulla, nousee se Yhdysvaltoihin kuuluvalla saarella tismalleen samaan aikaan, mutta kello kuudelta aamulla sunnuntaina. Nyt alkaa aivoihin sattumaan…

Advertisement

Valitettavasti tämä tulevaisuuteen näkeminen ei auta ennustamaan seuraavan päivän säätä!

Lue koko lista tästä: Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman oudoimmista rajoista – 10 kummallista valtioiden rajaa

Englanti, Iso-Britannia ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät ole sama asia

Okei, arkipäivän keskusteluissa Englannilla monesti viitataan koko saarivaltioon, vaikka puhuja hyvin tietäisi, että kyseessä on vain osa kokonaisuutta. Sitten homma käykin kinkkisemmäksi! Kovimmallakin maantiedenerolla voi tässä kohtaa mennä sormi suuhun.

Kun tuosta länsieurooppalaisesta valtiosta puhutaan englanniksi, vuorottelevat nimitykset ”Great Britain” ja ”the UK” peräkkäisissä lauseissa viitaten usein samaan maantieteelliseen alueeseen. Tämä tulee monelle yllätyksenä, mutta sitä ne eivät ole.

Isoon-Britanniaan kuuluu Ison-Britannian saarella sijaitsevat maat: Englanti, Wales ja Skotlanti. Yhdistyneessä kuningaskunnassa (the United Kingdom), joka on valtion virallinen nimi, on Ison-Britannian lisäksi Irlannin saarella sijaitseva Pohjois-Irlanti.

Mutta älä vain milloinkaan tee sitä virhettä, että laskisit Irlannin tasavallan kuuluvaksi mihinkään näistä!!! Varsinkaan irlantilaisten seurassa…

Advertisement

Vähemmästäkin menee pää pyörälle!

Lue lista tästä: Maantiede – Top 10 olettamusta, jotka ovat virheellisiä

Paikka, jossa kaksi merta kohtaavat

Tanskan pohjoisessa kärjessä on taajama nimeltään Skagen. Siellä on Grenen-niminen paikka, jossa kaksi merta kohtaavat, kirjaimellisesti. Idästä Greneniä huuhtoo Itämeri ja lännessä rantaan lyövät Pohjanmeren aallot.

Kun Grenenin kärkeen kävelee, voi laittaa jalkansa veteen ja olla maantieteellisesti hyvin spesiaalissa paikassa. Jos auringonvalo osuu sopivasti veteen, voi merissä huomata selkeän eron: vasemmalla on tumma Pohjanmeri ja oikealla vaaleansininen Itämeri.

Grenen muuttuu jatkuvasti, kun tyrskyt puskevat sille hiekkaa molemmista suunnista, joten joka päivä merien rajalla voi näyttää aivan erinäköiseltä. Alueella uiminen on ehdottomasti kiellettyä, sillä kahden meren lyödessä vastakkain syntyy odottamattomia ja voimakkaita virtauksia. Silti se on kokemisen arvoinen, sillä harvassa paikassa maailmassa voi todistaa, kun aallot lyövät kahdesta suunnasta yhtäaikaa.

Advertisement

Lue lista tästä: 10 hämmästyttävää ilmiötä maailman merissä

Magnetic Hill

Kuva: Jim101 | CC BY-SA 3.0

Kanadassa, New Brunswickin provinssissa on lyhyt tieosuus, jossa autot kulkevat vapaalle laitettuna mäkeä ylöspäin. Myös tielle kaadettu vesi lähtee virtaamaan vastamäkeen. Mistä ihmeestä on kyse?

Magnetic Hill on saanut nimensä siitä, että joidenkin arvailujen mukaan kukkulan päällä on valtava magneettikenttä, joka vetää ajoneuvoja puoleensa. Toisten teorioiden mukaan alueella eivät päde painovoimanlait. Avaruusolentojakin on pidetty syyllisenä outoon ilmiöön.

Kyseessä on kuitenkin optinen harha. Vaikka autot vaikuttavat rullaavan ylämäkeen, ovat ne todellisuudessa menossa alamäkeen.

Katso kuvaa. Noin puolivälissä, tien vasemmalla puolella on valkoinen paalu. Se on todellisuudessa tien korkein kohta.

Advertisement

Illuusio syntyy, kun aivomme tulkitsevat kaltevuuden väärin ilman horisontin antamia syvyysmerkkejä. Harha on niin voimakas, että ihmiset jotka ovat autoillaan juuri lasketelleet mäen alas eivät ymmärrä mitä tapahtui. Lähtöpaikka mäen päällä näyttää aivan selvästi olevan mäen juurella.

Painovoimaa uhmaavia mäkiä löytyy ympäri maailman ja ne ovat suosittuja turistikohteita. Ja hyvästä syystä!

Lue lista tästä: 10 epätodellista ilmiötä – Luonnon uskomattomat optiset illuusiot

Pinkki järvi

Lake Hillier -järvi sijaitsee saarella Intian valtameressä, Länsi-Australian rannikolla. Järvestä tekee erityisen sen kirkkaan vaaleanpunainen väri. Se ei ole vain vähän punertava, vaan vesi näyttää aivan kuin mansikkapirtelöltä.

Järvi löydettiin aivan 1800-luvun alussa ja se on siitä lähtien houkutellut laumoittain turisteja ihastelemaan kummallista väriä. Kaikkein upeimpana Lake Hillier näyttäytyy yläilmoista katsottuna; varsinkin kontrasti viereiseen siniseen mereen saa epäilemään kuvien aitoutta, mutta totta se on.

Advertisement

Järven vesi on hyvin suolapitoista, eikä siellä ole paljoakaan elämää. Mutta Dunaliella salina -levä kukoistaa ja se on myös vastuussa kauniista pinkistä väristä. Levässä on paljon beetakaroteenia, samaa pigmenttiä, joka antaa värinsä monille hedelmille ja vihanneksille, esimerkiksi porkkanalla. Beetakaroteeni on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Sen on myös ajateltu suojaavan D. salina -levää liialta suolaisuudelta, sillä karoteenin pitoisuus kasvaa suolaisuuden mukana.

Mitä väkevämpää, sen pinkimpää!

Lue lista tästä: Ihmeellinen maapallo – 10 epäluonnollista luonnonihmettä

Continue Reading

Tiede

Lumoavat vauvat – 10 mielenkiintoista faktaa vastasyntyneistä

Julkaistu

Vauvat ovat ihmeellisiä niin monella tavalla. Ihan omina itsenään, mutta kaikkien käsittämättömien kykyjensä ansiosta. Tässä Listafriikki.com esittelee 10 uskomatonta faktaa vauvoista.

Vauvat ovat söpöjä ja ihania. Toisaalta ne itkevät ja valvottavat. Mutta vauvat myös tekevät ja osaavat käsittämättömiä asioita, joita ei heti avuttomista pikkuihmisistä uskoisi.

Monet taidoista katoavat vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana, olivat ne sitten alitajuisia refleksejä tai hämmästyttävä kyky tunnistaa kasvoja. Odotusaikana vauvat kuulevat musiikkia, ja muistavat kappaleita, joita äiti on kuunnellut. Kohdussa ollessaan vauvat oppivat myös tunnistamaan äidin ja tämän kanssa paljon aikaa viettävien ihmisten äänet. Koirataloudessa vauva oppii oman lemmikin haukunnan, eikä säpsähdä sitä syntymänsä jälkeen.

Vauvat ovat pullollaan ihmeellisiä asioita! Ovat ne tietysti ihmeellisiä ilman mitään mielenkiintoisia faktojakaan. Joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina vietetään valtakunnallista Vauvan päivää, joten eipä tänään paljon parempaa aihetta listalle voisi keksiä!

Listafriikki sukeltaa siis nyt vauvojen kiehtovaan maailmaan ja listaamme 10 yllättävää asiaa vastasyntyneistä.

10. Ei kyyneleitä ensimmäiseen kuukauteen

Nyt ei kannata polttaa päreitä; en väitä etteivätkö vauvat itkisi. Itkuhan on heti syntymän jälkeen merkki siitä, että vastasyntyneen keuhkot ovat lähteneet toimimaan. Se taitaa olla ainut hetki, kun tuoreet vanhemmat toivovat ja odottavat kuulevansa jälkikasvunsa parkaisun.

Kyynelneste suojaa silmiä jokapäiväisessä elämässä, mutta hyvin voimakkaat tunteet (ilo, pelko, suru) saavat aikaan runsaan kyyneleiden tuotannon. Tuolloin isompi määrä nestettä suojaa paremmin silmiä stressaavissa tilanteissa. Kyyneleiden eritys saattaa olla myös merkki aivoille, että niiden on tuotettava kehon omia kivunlievittäjiä, mielihyvähormoneja.

Advertisement

Vauvat eivät kuitenkaan pysty tuottamaan kyyneleitä, koska niiden kyynelrauhaset eivät ole vielä täysin kehittyneet. Vaikka kasvot olisivat kuinka rutussa ja kiukusta punaiset sekä huuto korvia huumaavaa, pysyvät silmät kuivina.

Pienokaiset tuottavat sen verran kyynelnestettä, jotta silmät pysyvät kosteina, mutta ei tarpeeksi, että kyyneleitä pääsisi vierähtämään poskelle. Myös hikirauhaset ovat keskeneräiset, joten vauva alkaa hikoilla vasta muutaman viikon päästä syntymästä. Kyyneleet alkavat virrata, kun vauva on noin kuukauden ikäinen. Siihen asti parkuminen voi vaikuttaa loistavalta teatteriesitykseltä.

Lue myös: Miksi ihminen on ainoa eläin, joka itkee? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä

9. Vauvat näkevät aluksi punaista

No ei nyt ihan kirjaimellisesti. Vastasyntyneet vauvat eivät näe juuri mitään, mutta hiljalleen etäisyydet ja muodot alkavat tarkentua. Äidin (tai kuka ensisijainen huolehtija onkaan) kasvot ovat ensimmäinen asia, johon vauva kiinnittää huomiota.

Elämän ensimmäisten päivien maisemat ovat täynnä harmaan eri sävyjä. Vauvan silmät kehittyvät kuitenkin nopeasti näkemään värit. Jo noin viikon jälkeen mustavalkoiseen ympäristöön tulee mukaan punainen, ja sen jälkeen hiljalleen oranssin ja keltaisen sävyt.

Noin viiden kuukauden iässä vauvalle on avautunut koko värien kirjo. Sinisen ja violetin vauva näkee viimeisenä, koska niiden aallonpituudet ovat lyhyimpiä ja silmän verkkokalvolla on vähiten reseptoreita juuri siniselle valolle.

Advertisement

Lue myös: 10 mielenkiintoista faktaa väreistä

8. Vauvat ovat multitaskaajia

Kun näkee jonkun hotkivan ruokaa epäinhimillisellä nopeudella, tekisi mieli kehottaa tätä pysähtymään ja haukkaamaan välillä happea. Todellisuudessa tuon henkilön, niin kuin meidän kaikkien, on pakkokin pitää paussia kesken syömisen, koska hengittäminen ja nieleminen eivät onnistu yhtä aikaa.

Vauvat eivät tarvi Whatsappia, Netflixiä, työpaikkaa tai autoa. Mutta ravintoa ja happea ne tarvitsevat.

Arvaatkin varmaan jo: Vastasyntyneet pystyvät nielemään ja hengittämään samanaikaisesti!

Vauvoilla kurkunpään ja koko kurkun rakenne on erilainen kuin aikuisilla, mikä mahdollistaa tämän käsittämättömän hienon ominaisuuden. Noin puolen vuoden iässä kurkku kuitenkin asettuu sellaiseksi, kuin se tulee olemaan, joten vauvat menettävät tämän supervoimansa, ja samalla myös riski tukehtua kasvaa.

Toisaalta tuo kurkun rakenteen muuttuminen mahdollistaa ihmisille toisen mainion ominaisuuden, nimittäin kyvyn puhua.

Advertisement

7. Vauva tuijottaa sinua, koska olet kaunis

Olet varmasti lukenut siitä, kuinka tietynlaiset kasvot ovat universaalisti kauniit. Tietokoneohjelmilla on luotu keinotekoisia kasvoja, jotka ovat täysin symmetrisiä, ja joissa on tietyt ominaisuudet ja piirteet. Kuulostaa kyllä humpuukilta, että kaikki maailman ihmiset pitäisivät samoja asioita kauniina.

Mutta kun asiaa on tutkittu, on voitu päätellä, että asia tosiaan on näin. Tietynlaiset kasvonpiirteet miellyttävät ihmisiä keskiarvollisesti enemmän kuin toiset. Tiedon tarpeellisuudesta voidaan toki olla montaa mieltä.

Ja tokihan tätä on myös tutkittu vauvoilla. Kokeeseen otettiin mukaan kuvia ihmisistä, joita yleisesti pidettiin hyvännäköisinä, sekä niitä, jotka eivät miellyttäneet suuren yleisön silmää. Voitiin todeta, että vauvat katsoivat huomattavasti kauemmin ”hyvännäköisiä” ihmisiä, ja heissä havaittiin samanlaisia kehon reaktioita kuin oman äitinsä nähdessään. Toisessa testissä laitettiin kaksi kuvaa vierekkäin, ja vauvat huomioivat ”hyvännäköisen” henkilön selvästi useammin.

Joten seuraavalla kerralla, kun viereisen kärryn vauva alkaa tuijotella sinua kauppajonossa, voit onnitella itseäsi: sinä olet todistetusti kaunis!

6. Vastasyntyneen vauvan kuukautiset

Kaikessa yksinkertaisuudessaan naisen kuukautiset johtuvat siitä, että estrogeeni- ja progesteronihormonien tasot putoavat, mikä saa aikaan kohdun limakalvon vuotamisen ulos. Siinä asia erittäin yksinkertaistettuna.

Ollessaan kohdussa vauvat ovat äidin kehon armoilla ja ovat kaikkien verenkierrossa olevien aineiden, myös hormonien, vaikutuksenalaisia. Kun lapsi syntyy ja ”irtautuu” äidistään, laskevat hormonitasot tietenkin nopeasti, mikä voi tyttövauvoilla saada aikaan saman reaktion kuin aikuisilla naisilla, nimittäin kuukautiset.

Mutta muuten kuin verenvuodon osalta tapahtumassa ei ole mitään samaa kuukautiskierron kanssa. Verenvuoto saattaa säikäyttää vanhemmat, mutta on täysin normaali ja suhteellisen yleinen ilmiö: sitä tavataan noin neljäsosalla tyttövauvoista ensimmäisen viikon aikana syntymän jälkeen.

Advertisement

5. Äiti ei ole ainut, jonka rinnat tuottavat maitoa

Galaktorrea eli rintojen maitovuoto on melko yleinen, hormonaalisista syistä johtuva oire synnyttäneillä naisilla. Miehillä ja synnyttämättömillä naisilla galaktorrea voi johtua lääkkeistä tai jostain sairaudesta, ja on aina tutkittava lääkärillä.

Noin viidellä prosentilla vastasyntyneistä, niin tytöillä kuin pojillakin, rupeaa rinnat kasvamaan (kuin kevyt turvotus) ja nänneistä voi jopa tihkua maitomaista eritettä. Tässä on kyse samanlaisesta, hormonitasonlaskun aiheuttamasta reaktiosta, kuin edellisen kohdan ”kuukautisissa”. Sen lisäksi äiti tuottaa uusia hormoneja, jotka välittyvät vauvalle rintamaidon mukana. Pientä tihkumista voi kestää jopa muutamia viikkoja ja normaalisti se loppuu itsekseen.

Entisaikoina vastasyntyneiden rintaeritettä on kutsuttu ”noidan maidoksi”, ja siinä oletettujen taikavoimien takia sitä on myös yritetty lypsää vastasyntyneiltä. Jäiks!

4. Katoavat refleksit

Vauvalla on uskomattomia refleksejä eli heijasteita, joista suurin osa häviää elämän ensimmäisten kuukausien jälkeen. Osaan niistä on järkevä evolutiivinen syy, mutta joidenkin tarkoitus jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Tässä kymmenistä heijasteista vain muutama esimerkki.

Asymmetrinen tooninen niskaheijaste tarkoittaa sitä, että kun lapsi kääntää selinmakuulla päänsä sivulle, ojentuvat saman puolen käsivarsi ja jalka ja vastakkaiset raajat koukistuvat. Tämä häviää muutaman kuukauden iässä, ja on nimenomaan sellainen heijaste, jolle ei ole löydetty lopullista tarkoitusta.

Näihin seuraaviin kolmeen taas on:

Elettyään yhdeksän kuukautta nesteen täyttämässä pussissa, lienee päivän selvää, että vauva on vedessä kuin kotonaan. Syntymän luulisi toki muuttavan asiaa, kun lapsi alkaa hengittää omilla keuhkoillaan ja aloittaa totuttelun kuivalle maalle. Vauvojen ”sukeltamisrefleksi” saa kuitenkin aikaan sen, että he lakkaavat hengittämästä vedessä ja sydämenlyönnit harvenevat. Kyky olla kuin kala vedessä säilyy puolivuotiaaksi asti.

Advertisement

Etsimisheijasteessa taas on kyse siitä, että kun vauvan poskea tai suuta hipaisee, kääntää hän päätään kosketuksen suuntaan nänniä etsiäkseen.

Vauvojen tarttumisheijaste on hyvin voimakas niin käsissä kuin jaloissakin. Lapsi tarttuu sormillaan tai varpaillaan kämmentä tai jalkapohjaa vasten painettuun esineeseen. Se on ollut äidin turkissa roikkuvalle esi-ihmisvauvalle elintärkeä tapa. Sormien ote on niin tukeva, että vauvaa voisi huoletta nostaa ilmaan.

3. Elävä kasvojentunnistusohjelma

Vauvat vaikuttavat tunnistavan ulkonäöltä vain äitinsä tai jonkun muun, jonka kanssa he viettävät suuren osan ajastaan. Muut ihmiset eivät aiheuta pienissä vauvoissa erityisiä reaktioita siihen suuntaan, että ne tietäisivät nähneensä esimerkiksi isovanhempansa aiemmin.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kun vauvan näkö lähtee tarkentumaan syntymän jälkeen, pystyy hän kuuden kuukauden ikäisenä tunnistamaan uusia kasvoja huomattavasti paremmin kuin aikuiset. Asiaa on tutkittu esimerkiksi siten, että vauvoille on näytetty kasvokuvia, jonka jälkeen heidän reaktioitaan ja aivosähkökäyriään seurattiin. Tutkimuksen edetessä havaittiin, että vauvat katsoivat huomattavasti kauemmin kuvia, joita he eivät olleet ennemmin nähneet.

Koetta vietiin pidemmälle: lapsille näytettiin kuvia apinoiden kasvoista ja reaktiot olivat samoja. Vauvat tunnistivat jopa ylösalaisin näytetyt uudet kuvat sellaisiksi, joita he eivät olleet ennen nähneet. Aikuisille eri lajien kasvojen erottaminen on lähes mahdotonta.

Valitettavasti kasvojen tunnistuskyky tosiaan katoaa vuosien kuluessa. Jopa oman lajimme sisällä erilaiset kasvonpiirteet tuottavat ihmisille ongelmia. Nyt seuraa erittäin radikaali yleistys, mutta kadonneen tunnistuskyvyn takia aasialaisten mielestä suurin osa eurooppalaisista näyttää samalta ja toisin päin.

Advertisement

2. Vastasyntynyt ryömii, jos sen on pakko

Vauvan liikkeelle lähteminen on juhlittu hetki jokaisessa perheessä. Ryömimistä saa kuitenkin yleensä odottaa reilusti yli puoli vuotta ja jotkut vauvat hyppäävät jopa kokonaan tuon vaiheen yli.

Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että ihmisellä, kuten muillakin nisäkkäillä, on synnynnäinen vaisto ja kyky löytää ravinnon lähde eli nisä. Rinnalle ryömimisessä ”breast crawl” vauva laitetaan heti synnyttyään äidin vatsan päälle ja annetaan olla siinä omissa oloissaan.

Jossain vaiheessa täysin avuttomana pidetty vastasyntynyt alkaa ponkimaan äidin vatsaa vasten ja puskemaan itseään eteenpäin kohti nänniä. Vauva löytää maidonlähteen esimerkiksi hajuaistin avulla ja ottaa nännin oma-aloitteisesti suuhun.

1. Äidin ihmeparantuminen

Äidin ja lapsen välillä on istukka, jonka kautta kulkee aineita kumpaankin suuntaan. Tuon kudoksen voivat läpäistä myös ihmisen solut, jotka ovat verrattain suuria kuljetettaviksi seinämän läpi, mutta niin vain käy. Sikiön kantasoluja siirtyy äidin verenkiertoon, josta ne voivat kulkeutua kudoksiin ja kiinnittyä sinne. Koska nuo kantasolut ovat pluripotentteja, (ne pystyvät ohjauksen alla erilaistumaan miksi tahansa kehon soluksi), ohjaavat viereisistä soluista tulevat signaalit niitä kehittymään kaltaisikseen.

Sikiön soluja on löydetty muun muassa äidin keisarinleikkausarvesta, jossa niiden on todettu osallistuneen kudoksen korjaukseen tuottamalla kollageenia. SLE:ssä (yleistynyt punahukka), joka on reumasairauksiin kuuluva autoimmuunitauti, sikiön solujen on havaittu hyökkäävän äidin tulehtuneita kudoksia vastaan.

Paperin kääntöpuolella on se, että äidin elimistölle vieraat solut (olkoonkin oman lapsen) voivat myös laukaista autoimmuunisairauksia ja jopa kasvaimen muodostumisen. Toisaalta ainakin rintasyövän tapauksessa sikiön solujen on ajateltu suojaavan syöpäsoluja vastaan.

Solujen siirtymistä arvellaan tapahtuvan jokaisessa raskaudessa ja äideiltä on löydetty lastensa soluja jopa useita vuosikymmeniä raskauksien jälkeen. Niitä on ollut veressä, iholla, munuaisissa, luuytimessä, maksassa ja jopa aivoissa. Helpoiten tämä on tietysti saatu tutkittua etsimällä merkkejä Y-kromosomeista, joita naisella ei luonnollisesti ole.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat