10 eläinmaailman oudointa ja pelottavinta hammaskalustoa

Eläinmaailmassa on monia kauhistuttavia raateluhampaita, mutta tältä listalta et löydä niitä, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen.

Valkohai, krokotiili, leijona ja karhu loistavat poissaolollaan, koska ne ovat liian ilmiselviä. Eikä hammaskaluston tarvi olla välttämättä vaarallinen ihmiselle ollakseen pelottava. 

Listafriikki esittelee nyt eläinmaailman kummastuttavimmat ja kauhistuttavimmat hampaat, tervetuloa painajaiset!

Sarvivalas

Tämä ”merien yksisarvinen” oli pitkään legendan statuksella kulkeva satuolento, josta kerrottiin tarinoita pelottavana merihirviönä.

Nykyään kuitenkin tiedetään, että arktisilla merialueilla elävä sarvivalas on ihan oikea merinisäkäs. Tämä suhteellisen pieni valas kasvaa keskimäärin viisimetriseksi, mutta sen taisteluihin ja puolustautumiseen käyttämä sarvi voi olla jopa puolet ruumiin pituudesta; parhaimmillaan 2,5-metrinen. 

Sarvi on sinänsä harhaanjohtava termi, sillä keihäsmäinen uloke on todellisuudessa koirasvalaan syöksyhammas, joka kasvaa suoraan sen ylähuulen läpi. Joskus harvoin naaraillakin tavataan sarvia, mutta ne eivät kasva milloinkaan samoihin mittoihin kuin koirailla. 

Kellonvastaiseen suuntaan spiraalimaisesti kiertyvä sarvi on valaan vasen kulmahammas, oikea kulmahammas pysyy useimmiten ihon alla piilossa. Silloin tällöin sekin voi kuitenkin kasvaa ja saada aikaan kaksisarvisia koirasvalaita. Muita hampaita sarvivalaalla ei ole. 

Tutkijat uskovat, että sarvivalas käyttää laajentunutta kulmahammastaan reviirikiistojen setvimisen lisäksi muun muassa jään rikkomiseen ja saaliskalojen tainnuttamiseen. Miljoonia hermopäätteitä sisältävien hampaiden epäillään auttavan myös saaliskalojen paikallistamisessa.

Vesikauris

Vesikauriilla on kaunis suomenkielinen nimi. Kuvaavampi olisi sapelihammaskauris, koska sen torahampaat ovat kuin muinaisella sapelihammastiikerillä konsanaan. Kiinassa ja Korean niemimaalla elävä vesikauris on kuin toiselta planeetalta, sillä olemmehan tottuneet näkemään hirvieläimillä sarvet päässä, ei leuoissa.

Vesikauriin kulmahampaat voivat kasvaa jopa 5-senttisiksi, mikä on kunnioitettava pituus, sillä suurimmatkin urokset ovat vain puolen metrin korkuisia. Urokset käyttävät torahampaita aseina toisiaan vastaan taistellessaan parittelukumppaneista. 

Hirvisika

Jos vesikauriilla on harhaanjohtava nimi, niin hirvisika on juuri sitä, mitä sen nimi antaa ymmärtää. Hirvisikoja tavataan ainoastaan muutamalla Indonesian saarella ja niitä tunnetaan neljä eri lajia. Kaikkien lajien urokset näyttävät siltä, kuin evoluutiolla olisi ollut tylsä päivä ja se päätti kokeilla jotain erilaista. 

Hieman alle metrin korkuisten ja sadan kilon painoisten hirvisikojen pitkät alakulmahampaat kaartuvat uhkaavasti ulospäin, ja jo ne yksinään olisivat tehokkaat taisteluvälineet muita uroksia vastaan.

Mutta sitten kuvaan astuu yläkulmahampaat. Ne puskevat läpi hirvisian kuonosta ja kaartuvat kohti sen otsaa. Tutkijoiden mukaan ne ovat kehittyneet suojaaman hirvisian silmiä yhteenotoissa, samalla kun alapuolisilla syöksyhampailla yritetään seivästää kilpailijan kaula. 

Taistelujen tuoksinnassa hampaat välillä katkeavat tai vähintäänkin hioutuvat. Se on hirvisikauroksille elintärkeää, sillä jos hampaat jäävät pitkiksi ajoiksi trimmaamatta, voivat ne kasvaa kohtalokkain seurauksin eläimen kalloon sisään.

Seeprahammasahven

Seeprahammasahven on noin puolimetriseksi kasvava kala, joka elää läntisellä Atlantilla. Se on melko tavallinen saaliskala, joka ilmeisesti myös maistuu hyvältä. Toisin kuin muut heimonsa kalat, se pitäytyy yhdessä ja samassa sukupuolessa eikä vaihtele sitä olosuhteiden ohjaamana. Ei siis vielä mitään hälyttävää.

Seeprahammasahven on kuitenkin ihmisen silmin katsottuna puistattava. Kun sen suun avaa, aukeaa silmien eteen täysin ihmisen hampaita muistuttava rivistö. Sisällä suussa hampaat jatkuvat riveittäin täyttäen pahimmillaan (tai seeprahammasahvenen kannalta parhaimmillaan) koko kitalaen. Niillä se saa helposti rikki kovakuoriset simpukat ja äyriäiset, joita se käyttää ravinnokseen.

Seeprahammasahvenen purukalusto voi toki nimensä mukaisesti näyttää myös seepran hampailta, mutta kyllä tietämättömien kalastajien hymyt hyytyvät kun ei niin valkoinen rivistö pilkistää huulien alta.

Krillihylje

Etelämantereen rannikolla elävän krillihylkeen hampaat eivät ehkä ole eläinmaailman pelottavimmat ja vaarallisimmat. Mutta muodoltaan ne ovat kaikkein omituisimmat, sitä ei käy kiistäminen.

Krillihylje syö ravinnokseen nimensä mukaisesti krillejä, jotka lasketaan osaksi eläinplanktonia. Vuorokaudessa hylje kiskoo napaansa jopa 20 kiloa minimaalisen pieniä äyriäisiä, joten sillä on oltava tekniikka hallussa. 

Krillihylje siivilöikin ravintonsa hieman hetulavalaiden tapaisesti suoraan vedestä, mutta levymäisten hetuloiden sijaan ne käyttävät siihen sahalaitaisia hampaitaan. Kun krillihylje ottaa ison kulauksen merivettä ja sulkee suunsa, jää ravinto nielaistavaksi, kun vesi valuu hampaiden välistä ulos. 

Virtahepo

Virtahevot ovat ihmisen kannalta yksiä maailman vaarallisimmista eläimistä; ne aiheuttavat vuosittain noin 500 kuolemaa. Jopa 4000 kilon painoisiksi ja viisimetriä pitkiksi kasvavat virtahevot puolustavat ahnaasti reviiriään, mistä useimmat ihmisiinkin kohdistuvat hyökkäykset johtuvat. Ne ovat kasvissyöjiä, eivätkä yleensä tapa muita eläimiä syödäkseen. 

Niiden kulmahampaat ovat maalla elävistä nisäkkäistä suurimmat (norsujen syöksyhampaat ovat etuhampaita) ja ne voivat kasvaa jopa 40 senttimetrin pituisiksi. Se pystyy avaamaan massiiviset leukansa jopa 150 asteen kulmaan. Kun virtahevon suu on kiinni, painuvat kulmahampaat kuin miekat tuppeihinsa niille tarkoitettuihin yläleuan kuoppiin. Siksi se näyttää ulospäin harmittomalta, jos kokoa ei ota huomioon.

Vuonna 1996 Paul Templer toimi oppaana Zimbabwessa, Zambezi-joella. Eräänä päivänä hän oli turistiryhmän kanssa melomassa, kun yhtäkkiä valtavan kokoinen urosvirtahepo kaatoi heidän kajakkinsa. Se nappasi Templerin ja erään toisen oppaan, Evansin, suuhunsa. Aggressiivinen eläin vei miehiä upoksiin ja riepotteli räsynuken lailla.

Templer saatiin pelastettua ja hän jäi vakavista vammoista huolimatta henkiin. Hänellä oli kehossaan yli 40 syvää pistoshaavaa, hänen keuhkonsa olivat osittain näkyvissä ja hän menetti vasemman kätensä. Evansin ruumis löytyi muutaman päivän päästä rannasta. 

Isokoskelo

Isokoskelo on suurikokoinen vesilintu, joka pesii Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Kesäisin sitä tavataan koko Suomessa. Se ei ole erityisen harvinainen näky ja vaikuttaa aivan tavalliselta sorsalinnulta. Kunnes se avaa suunsa.

Sen nokassa on 150 veitsenterävää, taaksepäin suuntautunutta ”hammasta”, jotka pureutuvat tukevasti liukkaisiin saaliskaloihin ja ankeriaisiin.

Laitoin hampaat lainausmerkkeihin, sillä nykyisin elävillä linnuilla ei ole hampaita; ne vaihtuivat nokkaan jo reipas sata miljoonaa vuotta sitten. Vaikka isokoskelon nokan sisus näyttää samalta kuin sen esi-isillä, dinosauruksilla, on kyse erilaisesta rakenteesta. 

Monilla sorsalinnuilla on nokissaan hammasmaiset lamellit, joiden läpi vesi siivilöityy pois, kun lintu on saanut saaliin suuhunsa. Pienet levymäiset ulokkeet ovat nokan jatke, oikeastaan sen epätasainen reuna. Isokoskeloilla ne ovat vain kehittyneet muistuttamaan sahanterää. 

Joskus isokoskelon sisäinen raptori voi herätä, sillä sen tiedetään silloin tällöin tappavan myös pieniä nisäkkäitä ja jopa muita lintuja.

Helicoprion

Helicoprion on listamme ainut hävinnyt laji. Tämä koppapäisiin kuuluva rustokala on elänyt permikaudella, noin 250 miljoonaa vuotta sitten.

Pitkään sen ulkonäkö oli täysi mysteeri, sillä eläimistä ei löydetty kunnollisia jäänteitä juuri niiden pehmeän, rustoisen vartalon vuoksi. Fossiileista löydettiin vain kummallisia spiraalimaisia hammasrakenteita. Tutkijoita hämmensi suunnattomasti sirkkelimäinen hammaslevy, jota piirroksissa yritettiin istuttaa niin kalan kuonon päälle kuin sen alaleuan päähänkin. Villeimmissä teorioissa Helicoprionilla oli rullalla oleva ”hammasraippa”, jonka se sinkosi saalista kohti.

Lisääntyneen fossiiliaineiston ja kehittyneiden analysointimenetelmien ansiosta nykyään tiedetään, että noin kymmenen metrin mittaisella, haita muistuttavalla kalalla oli sisällä suussaan ”sirkkeli”, jonka spiraalimainen hammaskiehkura takasi saaliseläinten silppuamisen helposti nieltäviksi riekaleiksi. 

Rakenne oli kiinni suun lihaksessa, joka sai leukojen liikuttelemisen kanssa aikaan hienoisen, moottorisahanterää muistuttavan liikkeen. Kiehkurassa saattoi olla jopa 200 hammasta, joista uloimmat ja suurimmat olivat noin viiden sentin mittaisia. Kun Helicoprion kasvoi, puhkesi sille uusia hampaita vanhojen jatkoksi, ja vanhimmat hampaat kiertyivät hiljalleen hämmästyttävälle spiraalille.

Eunice aphroditois -monisukasmato

Eläinmaailman kauhistuttavimmat, joskin melko pienet, hampaat ovat todennäköisesti Eunice aphroditois -monisukasmadolla. Trooppisissa merissä elävä mato elää kaivautuneena pohjahiekkaan ja voi kasvaa jopa kolmen metrin pituiseksi ja käsivarren paksuiseksi. Aikamoinen mato! Normaalitilassa se näyttää tavalliselta, vaikkakin suurelta, monisukasmadolta, mutta saalistustilanne on asia erikseen. Eunice aphroditois näyttää siltä, kuin sillä olisi rapumaiset sakset, mutta kyseessä on toden tottakin hampaat.

Se odottaa kärsivällisesti suurten sahalaitaisten hampaidensa kanssa, että pahaa-aavistamaton kala ui sen ylle, ja naps vain, niin kala meni parempiin suihin. Sen leuat ovat niin vahvat, että se voi purra kalan kahtia yhdellä puraisulla. Ihmiselle Eunice aphroditoisin purema on vaaraton, joskin melko kivulias kokemus. Suosittelen välttämään!

Tämän madon englanninkielinen nimi, ”Bobbit Worm”, on viittaus yhdysvaltalaiseen Lorena Bobbittiin, joka vuonna 1993 leikkasi väkivaltaiselta aviomieheltään Johnilta peniksen irti. Eunice aphroditoisin ei kuitenkaan tiedetä suorittaneen kyseistä toimenpidettä.

💁‍♀️ Miten todennäköisesti nämä hampaat tulevat ensi yönä uniisi? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme.