10 esinettä, jotka lääkärit ovat poistaneet ihmisten sisältä

Vaikka lääkärit kohtaavat työssään mitä kummallisimpia asioita, niin joskus hekin jäävät sanattomiksi. Nämä kymmenen yllätystä taatusti ovat sen tehneet.

Listafriikki teki aiemmin listan elävistä olennoista, joita on löytynyt ihmisten sisältä, ja silloin lupailimme toista osaa. Tässä se siis tulee!

Tällä kertaa vuoronsa saavat esineet. Ja niitähän riittää. Osa on päätynyt elimistöön aivan vahingossa ja toiset tarkoituksella. Ihmisen kekseliäisyydellä tai ongelmanratkaisukyvyllä ei kyllä välillä ole rajaa.

Ammus takapuolessa

1980-luvun lopulla itäisessä Lontoossa sijaitsevalle klinikalle saapui toisen maailmansodan veteraani, joka oli jo pitkään kärsinyt pahoista peräpukamista. Pukamat, jotka ovat peräaukon laajentuneita laskimoita, olivat äityneet niin pahoiksi, että ne pullistuivat ulos ja hankautuivat kivuliaasti miehen alushousujen saumaan.

Päästääkseen kiusankappaleista eroon mies oli työntänyt niitä takaisin sisään käyttämällä ensimmäistä käteensä osunutta esinettä: tykistön ammusta, joka oli peräisin hänen sodan aikana operoimastaan ilmatorjunta-aseesta. 

Eräänä päivänä ammus oli kuitenkin sujahtanut pukamien perässä kokonaan sisään, eikä mies onnistunut saamaan sitä ulos, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lääkärin puoleen kääntyminen. Lääkäri oli juuri laittamassa sormiaan sisään, mutta varmisti vielä, että kyseessähän on tietysti käytetty hylsy. 

Siihen veteraani vastasi: ”Ei tokikaan ole. Siinä on tarpeeksi tulivoimaa pudottamaan yksi Messerschmitt taivaalta.”. (Messerschmitt on saksalainen yhtiö, joka valmisti sodan aikana taistelulentokoneita.)

Tämän viattoman toteamuksen jälkeen paikalle kutsuttiin pommiryhmä, joka rakensi lyijylaatikon miehen takapuolen ympärille ja purki ammuksen kohteessa ennen sen poistamista.

27 piilolinssiä

Marraskuussa 2016 eräs englantilainen, 67-vuotias nainen oli menossa kaihileikkaukseen. Hän oli jo vuosien ajan kärsinyt heikentyneestä näöstä ja epämukavuuden tunteesta oikeassa silmässään, mutta oli pistänyt oireet vain ikääntymisen piikkiin.

Kun naista oltiin valmistamassa leikkaukseen, löysi nukutuslääkäri silmäluomen alta kovan, sinisävyisen massan, joka osoittautui 17 kappaleeksi yhteenliimautuneita piilolinssejä. Kirurgi poisti mikroskoopin avulla vielä 10 linssiä lisää.

Rupal Morjaria, yksi operaatiossa mukana olleista lääkäreistä, on myöhemmin kertonut, että kukaan ei voinut uskoa, ettei nainen ollut huomannut piilolinssikasaa. Potilas oli kertonut käyttäneensä kuukausittain vaihdettavia linssejä jo 35 vuoden ajan ja oli toki välillä tuntenut, kuin silmässä olisi jotain sinne kuulumatonta, mutta ei ollut sen enempää kiinnittänyt asiaan huomiota. Nainen oli yllättäen selvinnyt ilman tulehduksia ja kaihileikkauskin saatiin suoritettua, joskin myöhempänä ajankohtana.

Vibraattori ja salaatinottimet

Tämä on listan ainoa kohta, jossa käsitellään peräsuoleen seksuaalista mielihyvää tavoitellessa jääneitä esineitä. Niitä toki riittäisi pulloista lamppuihin, mutta tämä tapaus nousi surkuhupaisuudessaan kaikkien yläpuolelle.

Nimettömänä pysyttelevä, ja syystä, mies joutui suuntaamaan vauhdikkaan illan jälkeen ensiapuun, koska ei ollut onnistunut saamaan vibraattoria ulos takapuolestaan. Siinä kohtaa hän oli vielä liian häpeissään lähteäkseen lääkärille, joten hän päätti yrittää ensin kotikonstein. Mies kaivoi keittiön laatikosta salaatinottimet ja lähti niillä kalastelemaan kadonnut seksilelua. 

Jollain ihmeellä myös salaatinottimet luiskahtivat liian syvälle ja miehellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä päivystykseen joukko kodinkoneita peräsuolessaan.

Onneksi hoitohenkilökunnalla oli operaatioon paremmin sopivammat välineet ja mies saatiin vapautettua tukalasta tilanteesta. 

Kirurgiset pihdit

Lääketieteellisessä Hippokratia-julkaisussa esiteltiin keväällä 2014 tapaus, jossa 36-vuotiaan naisen vatsaonteloon oli jäänyt leikkauksen jäljiltä pihdit.

Naiselta oli kolme vuotta aiemmin poistettu maksasta kysta ja hän oli jatkanut elämäänsä ilman mitään ongelmia. Sitten eräänä päivänä pöntöllä istuessaan hänen ulosteensa mukana oli tullut kummallinen pala metallia. Nainen huolestui, kuten kuka tahansa siinä vaiheessa, ja otti lääkäriin yhteyttä. Röntgenkuvissa vatsaontelossa näkyi kirurgille kuuluvat pihdit, tai ainakin suurin osa niistä. 

Kun nainen leikattiin vierasesineen poistamiseksi, olivat pihdit jo mustuneet ja syöpyneet, mutta eivät olleet aiheuttaneet vatsaontelossa mitään vahinkoa. Metallinpala, jonka nainen oli aiemmin vessareissullaan kohdannut ja ottanut talteen, osoittautui olevan osa pihtejä.

Leikkauksissa tuskin koskaan jää mitään potilaiden sisälle (niinhän sen pitäisi olla), vaikka muutamia tapauksia tiedetäänkin, joissa unohtuneet sienet tai liinat ovat huokoisina materiaaleina aiheuttaneet vakavia tulehduksia. Varsinaisten työvälineiden katoaminen potilaan uumeniin on kuitenkin hyvin harvinaista, mutta selvästikään ei mahdotonta. 

Sakset kurkussa

Kirurgit pelastivat epäonnisen miehen hengen Putianin sairaalassa, itäisessä Kiinassa keväällä 2009. Kong Lin oli tullut vastaanotolle kivusta kalpeana ja tuskanhikeä valuen. Hänen oli vaikea hengittää ja sylki oli jo verestä punaista.

Mies oli nielaissut kynsisakset, jotka röntgenkuvat paljastivat jumittuneen ruokatorven alkupäähän teräpää ylöspäin. Lin oli hammastikun puutteessa päättänyt puhdistaa purukalustoaan 10 senttimetrin mittaisilla saksilla.

Puhdistusoperaation ollessa käynnissä eräs 27-vuotiaan Linin kavereista oli kertonut hyvän vitsin, joka oli saanut miehen nauramaan ja vahingossa vetäisemään sakset kurkkuunsa. Kun hän oli yrittänyt yskiä saksia ulos, kulkeutuivat ne vain syvemmälle ruokatorveen ja terät painautuivat kurkunkanteen viiltäen sitä kivuliaasti, ja vaarallisesti, auki. 

Kirurgit eivät voineet nukuttaa Liniä leikkauksen ajaksi, sillä hänen vartalonsa olisi rentoutunut liiaksi ja sakset olisivat liikkuneet yhä syvemmälle. Siispä teräase poistettiin puudutuksessa.

Jäiks! Harvan kurkku on viilletty auki. Ja vielä harvemman kurkku on viilletty auki sisältäpäin.

Ruokailuvälineitä – koko setti

Alankomaalainen 52-vuotias Margaret Daalman saapui 1970-luvulla ensiapuun kovien vatsakipujen vuoksi. Kirurgit jäivät sanattomiksi, kun röntgenkuvat paljastivat mahan sisällön. Nopealla vilkaisulla kuvissa näytti olevan mustekala lonkeroineen, mutta totuus oli ehkä järkyttävämpi.

Daalman kiidätettiin hätäleikkaukseen, jossa hänen mahastaan poistettiin 78 kappaletta haarukoita ja lusikoita. Ruokaluvälinesetin poistanut kirurgi oli jälkeen päin jutellut Daalmanin kanssa, ja tämä oli kertonut tunteneensa pakottavaa tarvetta metallin syömiseen. Joka kerta illalliselle istuessaan häntä ei ollut kiinnostanut lautasen sisältö tippaakaan, mutta pöytähopeat sitäkin enemmän. Niinpä hän oli pistellyt niitä poskeensa.

Mahasta ei löytynyt kuitenkaan veitsiä, eikä Daalman osannut kertoa syytä sille, miksi ne eivät koskaan houkutelleet samalla lailla kuin haarukat ja lusikat. Daalmanilla oli todennäköisesti syömishäiriö nimeltään pica, jossa henkilö himoitsee ja ahmii kaikkea muuta kuin ruokaa, mutta sitä ei vielä tuolloin tunnettu.

Haarukka

Äskeisen ruokailuvälinesetin jälkeen yksittäinen haarukka voi kuulostaa vähäiseltä, mutta tässä kohtaa käsittämättömämpää on syy, miksi esine oli potilaan sisälle päätynyt. 

Heinäkuussa 2003 israelilainen nainen hakeutui Poriyan sairaalaan Tiberiassa, kun hän oli vahingossa nielaissut haarukan. Röntgenkuvissa haarukka näkyi olevan poikittain jumissa naisen mahalaukussa ja kirurgit onnistuivat poistamaan sen vatsaontelon tähystysleikkauksella, tekemällä vain pienen reiän vatsaan.

Nimettömänä pysytellyt 32-vuotias nainen oli ollut siivoamassa kotiaan, kun kovakuoriainen oli hypännyt hänen suuhunsa ja hän oli epähuomiossa nielaissut sen. Mitään kovin kamalaa hyönteisen syömisestä tuskin olisi seurannut, mutta nainen päätti ottaa haarukan ja yrittää kalastaa sillä kuoriaista pois kurkustaan. Pelastusyritys oli joka tapauksessa jo myöhäistä ja myös haarukka päätyi jotenkin seuraamaan hyönteistä alas ruokatorvesta.

Kun haarukka poistettiin, tarkistettiin mahalaukku myös mahdollisen kovakuoriaisen osalta, mutta siitä ei enää näkynyt jälkeäkään. Se oli todennäköisesti jo sulanut ja jatkanut matkaansa pidemmälle suolistoon.

Viisi kiloa hiuksia

Trikotillomaniasta kärsivillä ihmisillä on pakonomainen tarve nyppiä irti omia hiuksiaan ja myös muita kehonsa karvoja. Trikofagia taas tarkoittaa noiden hiusten syömistä. Se on tunnettu lääketieteessä jo 1700-luvulta saakka. 

Vuonna 2007 chicagolaiset lääkärit hoitivat 18-vuotiasta naista, joka oli tullut hoitoon viisi kuukautta kestäneiden, pahojen vatsakipujen ja turvotuksen takia. Ruoka ei ollut myöskään pysynyt sisällä ja nuori nainen oli laihtunut yli 20 kiloa. Tähystyksessä naisen sisältä löytyi lähes koko mahalaukun kattava tunnistamaton kasa. Lääkärien kanssa jutellessaan hän myönsi silloin tällöin stressaantuneena syövänsä hiuksiaan. Arvioiden mukaan hän oli tehnyt sitä jo useampia vuosia.

Leikkauksessa koko hiusmöykky saatiin poistettua. Se painoi yli viisi kiloa ja oli lähes 40 sentin mittainen. Nainen toipui nopeasti ja sai myös apua trikofagiansa hillitsemiseen.

Muovinpala keuhkoissa

Parin vuoden ajan yhdysvaltalainen, 50-vuotias John Manley oli kärsinyt ikävistä ja selittämättömistä oireista; hänellä oli ollut pahoja yskäkohtauksia, useita keuhkokuumeita, ja hän oli jatkuvasti uupunut. Mies ei kuitenkaan hakeutunut hoitoon ja toivoi oireiden vain katoavan itsestään (aina toimiva ratkaisu).

Kun Manley sitten yhtenä päivänä vuonna 2009 alkoi yskimään verta, oli vihdoin aika mennä lääkärin pakeille. Hänelle tehtiin keuhkoputken tähystys, ja hoitohenkilökunta ei ollut uskoa silmiään, kun kamera löysi tiensä sairastelun aiheuttajan luo. Momen Wahidi, Duken yliopiston keuhkolääkäri, oli avustajiensa kanssa alkanut lukemaan esineessä olevia kirjaimia: A-M-B… Pian he ymmärsivät, että siinä luki hamburger eli hampurilainen.

Kirurgit poistivat vierasesineen, joka paljastui parin sentin mittaiseksi palaksi Wendy’s -pikaruokalaketjun muovista lusikkaa. Palasen toisella puolella oli nähtävissä ravintolan logo.

Manley ei itse muista tunteneensa mitään erikoista yhdelläkään ravintolassa syömistään kerroista, mutta myönsi yleensä hotkivansa: ”Se on pikaruokaa. Syön nopeasti ja otan suuria haukkauksia. Olen kasvanut suuressa perheessä, jossa piti syödä vauhdilla, jos halusi vatsansa täyteen.”.

Jossain vaiheessa hän oli vain imaissut palan muovia keuhkoputkeensa, minkä kyllä äkkiseltään luulisi huomaavan, sillä kyseessä oli verrattain iso kappale.

Manley ei aikonut ottaa Wendy’s:iin yhteyttä, sillä hän oli vain tyytyväinen, että lusikan pala oli poissa, ja että hän pääsi jatkamaan normaalia elämäänsä. Ehkä hieman rauhallisemmin ruoasta nauttien.

Magneetteja

Vuonna 2008 yhdysvaltalainen Haley Lents nieli 10 magneettia ja 20 metallikuulaa, jotka olivat hänen mielestään näyttäneet karkeilta. Kahdeksanvuotias Lents oli leikkinyt Magnetix-rakennuspalikoillaan vanhempiensa ollessa samassa huoneessa, mutta valitettavasti nämä eivät olleet huomanneet palojen päätymistä parempiin suihin. 

Muutaman päivän kuluttua Lents oli ollut niin kovissa kivuissa, että pysyi hädin tuskin pystyssä. Sairaalassa tehtyjen tutkimusten jälkeen Lentsille suoritettiin hätäleikkaus, sillä kyseisen lelun magneetit ovat hyvin voimakkaita ja voivat nopeastikin aiheuttaa väärässä paikassa suurta vahinkoa. Lentsin isän mukaan lääkärit olivat kertoneet suolistossa olleen jo kahdeksan luodinreikää tai veitseniskua muistuttavaa, magneettien repimää aukkoa.

Tyttö onneksi toipui parissa viikossa, ja kyseisen Magnetix-lelun valmistaja Mega Brands muokkasi tuotteensa sellaiseksi, että magneetteja ei enää saa nieltyä. 

💁‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, jos tiedät joitain muita tapauksia, joissa vierasesineitä on kalasteltu ihmisten uumenista.