Kokonainen hai, häpykarvoja, oksennusta – 10 erikoista taideteosten materiaalia

Nyt tutustutaan taiteen ihmeelliseen maailmaan, kun Listafriikki esittelee kymmenen omituista materiaalia, joista on taiteilijan käsissä valmistunut taidetta.

Taiteen määritteleminen on vaikeaa – mikä oikeastaan on taidetta? Onko jokin taidetta, jos sen luoja eli taiteilija sanoo niin? Tähän kysymykseen emme nyt etsi vastausta, vaikka listalla on mukana taidetta, joka on kiistattomasti taidetta, sekä teoksia, joiden kohdalla herää kysymyksiä. Kaikki näitä yhdistää kuitenkin käytetyn materiaalin tai tekotavan erikoisuus.

Läpi aikojen taidetta on tehty mitä luovimmista materiaaleista, joten sinänsä näissä listan teoksissa ei ole mitään mullistavaa. Mutta onhan kuolleista muurahaisista, kakasta tai häpykarvoista tehdyt taideteokset puhuttavia ja monenlaisia tunteita herättäviä.

Mitä ajatuksia sinulla herää näistä teoksista?

Lyijykynät

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Salavat Fidai (@salavat.fidai)

Lyijykynätyö voi sanana tuoda mieleen mustavalkoisia piirrustuksia, mutta nyt puhutaankin erilaisista taideteoksista. Venäläinen Salavat Fidai käyttää nimittäin veistostensa materiaalina lyijykyniä. Kuva ehkä puhuu paremmin puolestaan, sillä Fidai taiteilee luomuksensa yhden lyijykynän lyijyyn.

Jep, kyse on siis äärimmäisen pienistä teoksista, mutta yksityiskohtia ei näistä kooltaan minimaalisista veistoksista puutu.

Käyttäen hyvin terävää ja pientä terää Fidai kaivertaa kynien pehmeästä ja hauraasta lyijystä upeita taideteoksia, muun muassa tunnettuja maamerkkejä, kuten Eiffel-torni ja Burj Khalifa, astronautteja, eläin- ja henkilöhahmoja ja soittimia.

Taiteilijalta vaaditaan vakaata kättä ja katsojalta tarkkaa silmää, sillä näissä veistoksissa liikutaan pienimmillään alle millimetrin kokoluokassa. No, kaikkihan tietävät minkä kokoinen lyijykynän lyijy on.

Hedelmät

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Stephanie Sarley (@stephanie_sarley)

Hedelmät eivät sinänsä ole mitenkään erikoinen materiaali taideteosten luomiselle, mutta multimediataiteilija Stephanie Sarleyn teokset ovat sen verran provosoivia ja yhteiskunnan normeja venyttäviä, että sosiaalisen median alustoista muun muassa Instagram on sensuroinut hänen julkaisujaan ja lakkauttanut hänen tilinsä välillä kokonaan. Hedelmäkuvat- ja videot olivat liian seksuaalissävytteisiä.

Jossakin on tosiaan mätää, mutta tuo jokin ei ole taiteilija Sarleyn mehukkaat valokuvat. Jos kuvaa veriappelsiiniin työnnetystä sormesta pidetään loukkaavana, ja joku pahoittaa siitä mielensä, niin Sarley on onnistunut työssään. Hänen tarkoituksenaan on nimenomaan tuoda esille ja myös kamppailla vastaan yhteiskunnan vinoutunutta suhtautumista naisvartaloon: se kiehtoo, mutta samalla se koetaan vastenmielisenä.

Muurahaiset

Melkein kuka tahansa muu kutsuisi paikalle tuholaistorjujan, jos kotona olisi kymmeniä tuhansia muurahaisia. Taiteilija Chris Trueman on kuitenkin toista maata, sillä hänen käsissään 200 000 muurahaista muuttui hyvällä summalla myytyyn Self portrait with a gun -taideteokseen.

Truemanilla oli valmiina kuva, jota hän halusi käyttää muurahaisteoksensa mallina, mutta koska materiaali oli entuudestaan tuntematon – taiteen näkökulmasta – aloitti mies vain 1000 muurahaisella. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että oikeanlaisen lopputuloksen saavuttamiseksi muurahaisia täytyy olla 107×122 cm:n kokoiseen tauluun enemmän. Paljon enemmän.

Trueman rupesi tilaamaan muurahaisia netistä 40 000 kappaleen erissä. Ne tulivat mieheltä, joka työkseen kasvattaa muurahaisia liskojen ja muiden lemmikkimatelijoiden ravinnoksi.

Taulun kasaaminen oli työlästä ja aikaavievää puuhaa, sillä jokainen muurahainen oli aseteltava pinseteillä paikalleen yksitellen. Elävinä toimitetut murkut Trueman tappoi kynsilakanpoistoaineessa uitetuilla vanupalloilla. Välillä taiteilija kärsi huonosta omastatunnosta: ”Kaikkien niiden muurahaisten tappaminen alkoi tuntua pahalta, joten lopetin projektin vuodeksi. Sitten kuitenkin päätin viedä teoksen loppuun, koska muuten kaikki aiemmat muurahaiset olisivat kuolleet turhaan.”.

Valmis taideteos oli esillä näyttelyissä, mutta myytiin lopulta 35 000 dollarilla Ripley’s Believe It or Not -museolle.

Oksennus


Englantilainen performanssitaiteilija Millie Brown maalaa omalaatuisella tyylillä. Työhön tarvitaan vain mantelimaitoa, elintarvikeväriä, mahalaukku ja sormet. Brown siis juo värjättyä maitoa ja työntää sitten sormet kurkkuun, jolloin värillinen neste lentää kankaalle.

Brownin tunnetuin näyttely on nimeltään Rainbow Body, jossa jokainen teos kertoo tarinaa hänen nykyisen kotikaupunkinsa Los Angelesin taivaasta. Inspiraationa toimi tiibetinbuddhalaisuuden opetukset.

Taiteilija on saanut paljon kritiikkiä, sillä hänen työskentelytapaansa ja teoksiaan on sanottu bulimiaa ihannoiviksi. Brown itse sanoo töidensä olevan näiltä osin väärinymmärrettyjä, sillä hän vain käyttää omaa kehoaan luodakseen jotain kaunista.

Ja ilmeisesti oksennustyöt kiinnostavat, sillä Brownin teoksia on myyty monien tuhansien dollarien hinnoilla.

Läikkynyt kahvi

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Giulia Bernardelli (@bernulia)

Otetaan ihmisruumiista ulos tulevien eritteiden väliin toisenlainen, sisäänpäin menevä neste. Italialainen Giulia Bernardelli luo mielettömiä teoksia lähes millä tahansa ruoka-aineella, mutta kahvi on hänen bravuurinsa. Kahvi ei sinänsä ole erikoinen materiaali, mutta Bernardellin tapa käyttää sitä on.

Kahvitahrat saattavat ärsyttää monia, mutta Bernardelli tekee taidetta läikkyneestä kahvista. Eikä hän käytä työssään siveltimiä, vaan yksityiskohtaiset kuvat syntyvät vaikkapa lusikkaa ja hammastikkua apuna käyttäen. Omien sanojensa mukaan hän ei koskaan tee etukäteen suunnitelmaa, vaan kaataa alustalle kahvia ja alkaa muokata siitä jotain – se jokin löytää muodon kuin itsestään.

Ehkä näin oli vielä muutama vuosi sitten, mutta nykyään entistä monimutkaisemmiksi tulleiden teosten on pakko olla suunniteltuja – jopa harjoiteltuja. Vaiko olisiko tämä vain kateellisten (eli minun) epäilevää puhetta?

Uloste


Idea tähän listaan lähti liikkeelle eräästä harmittomasta heitosta: ”Onkohan kukaan koskaan tehnyt taidetta paskasta?”. Ja kuten arvata saattaa, niin tottahan toki. Idea ei ole ainutlaatuinen tai mitenkään uusi.

Ehkä kuuluisin ulosteella tehty taideteos on newyorkilaisen graffititaiteilija KATSU:n kolmiosainen Shitheads-maalaus. KATSU taiteili omalla ulosteellaan kuvat lapsuutensa lemmikkikoirasta, Google toimitusjohtajana toimineesta Eric Schmidtistä, sekä Facebookin perustajasta Mark Zuckerbergistä.

Katsottuaan The Social Network -elokuvan, joka kertoo Facebookin perustamisvaiheista, KATSU muodosti vahvan mielikuvan toimitusjohtaja Zuckerbergistä. Hänen mielestään tätä multimiljardööriä pitäisi ennemminkin pilkata kuin ihailla.

Vice-verkkolehdelle antamassaan haastattelussa KATSU kertoo ahmineensa thairuokaa ja ulostaneensa pieneen astiaan käsipeiliä apuna käyttäen. Maalaaminen oli sotkuista puuhaa ja taiteilija joutui vaihtamaan kumihanskoja muutaman minuutin välein.

Käytin hengityssuojaa ja poltin suitsukkeita maalaamiseen aikana”, KATSU kertoo ja kuvailee ihmisen ulostetta sen verran ”laihaksi”, että useampi maalikerros oli tarpeen halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

Maalaus oli vuonna 2015 näytteillä New Yorkissa, The Hole -taidegalleriassa, mutta se on sittemmin myyty yksityisen keräilijän kokoelmiin. ”Emme kerro kuka ostaja on, mutta voin vahvistaa, että Mark Zuckerberg se EI ole.”.

Oma sotkuinen sänky


Brittiläinen nykytaiteilija Tracey Emin tunnetaan parhaiten vuonna 1998 valmistuneesta My Bed -teoksesta, joka aiheutti aikoinaan valtavan skandaalin.

Eminin omaelämäkerralliset ja tunnustukselliset työt ovat läpi hänen uransa saaneet paljon huomiota, mutta My Bed kohahdutti erityisesti.

My Bed -teosta pidetään yhtenä brittiläisen nykytaiteen kruununjalokivistä, mutta on se saanut osakseen aimo annoksen kritiikkiäkin. Joidenkin mielestä petaamattoman ja sotkuisen sängyn esittäminen taiteena on farssi, ja että kuka tahansa voisi laittaa oman sänkynsä näytteille. Emin ei ole jäänyt sanattomaksi vaan on hiljentänyt arvostelijansa: ”No, kukaan ei ole laittanut, eihän? Kukaan ei ole tehnyt tällaista aiemmin.”.

Vuonna 2014 My Bed tuli myyntiin huutokauppakamari Christie’siin, josta se lähti reilun 2,5 miljoonan punnan hinnalla saksalaisen Christian Dürckheimin matkaan. Dürckheim on lainannut teosta näyttelyihin, joissa taiteilija Brown käy aina kokoamassa sänkynsä uudestaan; jokaista likaista yksityiskohtaa myöden.

Emin kertoo idean lähteneen ”hermoromahduksesta”, jonka aikana hän ei noussut neljään päivään sängystään. Hänen asuntonsa oli aiempien viikkojen aikana päässyt törkyiseen kuntoon: ympäriinsä lojui likaisia vaatteita, kuukautisveren tahrimia alushousuja, tyhjiä viinapulloja, käytettyjä kondomeita, tupakan tumppeja ja muuta saastaa.

Kun Emin vihdoin ryömi pois eritteiden värjäämistä lakanoistaan ja katsoi ympärilleen, oli ensimmäinen ajatus häpeä: ”Mitä jos olisin kuollut ja minut oltaisiin löydetty kaiken tämän keskeltä?”. Ja jo seuraavassa hetkessä hän näki sotkussa kauneuden. ”Se oli paikka, joka oli pitänyt minut hengissä, joten keräsin makuuhuoneestani kaiken kasaan ja loin siitä installaation”, kertoo Emin avatessaan teoksensa taustaa.

Kokonainen hai

Jos Tracey Emin on aiheuttanut kohua, niin saman on tehnyt niin ikään brittiläinen nykytaiteilija Damien Hirst. Hirstin kuuluisin teos on vuonna 1992 valmistunut The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living, joka koostuu formaldehydiin säilötystä kokonaisesta tiikerihaista.

Teosta varten Australian pohjoisrannikolta pyydystettiin yli nelimetrinen tiikerihai, sillä Hirst halusi vitriiniin jotain niin isoa, että ”se voisi syödä ihmisen”. Kun lontoolainen Saatchi Gallery laittoi teoksen myyntiin vuonna 2004, maksoi yhdysvaltalainen Steven A. Cohen siitä arvioiden mukaan yli 8 miljoonaa dollaria. Tuo oli toiseksi suurin summa, joka on koskaan maksettu elossa olevan taiteilijan teoksesta.

Koska ensimmäinen säilöminen oli tehty hutiloiden, jouduttiin eläin vaihtaa rappeutumisen vuoksi vuonna 2006. Silloinkin tiikerihai pyydystettiin Australiasta. Vaikka vitriinin hai ja formaldehydi vaihdettiin, pidetään sitä edelleen yhtenä ja samana, vuonna 1992 valmistuneena teoksena.

Hirstiä ei ole missään vaiheessa kiinnostanut lukemattomien kriitikoiden arvostelut. Mutta siinäpä kaikille mietittävää: Onko hai taidetta ollessaan ainoastaan säilötty hai?

Juusto

Ruoalla ei saa leikkiä – näinhän lapsia opetetaan jo pienestä pitäen. Mutta mitä jos ruoalla leikkiminen on taidetta?

Kanadalainen taiteilija Cosimo Cavallaro on tehnyt ruoalla leikkimisestä työtä, sillä hänet tunnetaan parhaiten juustoisista taideteoksista. Cavallaro siis peittää kaiken juustoon. Koska juusto ei säily loputtomiin, ikuistaa mies teoksensa valokuviksi. Cavallaron teoksissa juustokuorrutuksen ovat saaneet erinnäiset huonekalut, hotellihuoneet, ihmiset ja jopa kokonaiset rakennukset.

Idea juustolla taiteen tekemisestä lähti arkipäiväisestä tilanteesta, kun Cavallaro tiputti vahingossa sulanutta juustoa tuolilleen. Se myös nostatti pintaan muistoja vähävaraisesta lapsuudenkodista, jossa ruoalla leikkiminen oli ehdottomasti kiellettyä.

Isäni käski olla hiljaa, sillä hänen mukaansa syödessä taisteltiin kuolemaa vastaan”, muistelee taiteilija lapsuuden aterioita. ”Halusin kuitenkin saada äitini hyvälle tuulelle, joten kaadoin usein ruokaa päähäni, ja katsoin isäni tulistuvan ja äitini nauravan kyyneleet silmissä”.

Kaikenlaiset karvat

Lista päätetään suomalaisen Noora Schroderuksen teossarjaan Karvainen Kasvio. Vuonna 2016 valmistuneen sarjan teokset muistuttavat erehdyttävästi kuivattuja kasveja. Lähempi tarkastelu saattaa kuitenkin kuvottaa, sillä teosten materiaalina on käytetty ainoastaan ihmiskehon karvoja. Hiuksia, kasvojen karvoja, säärikarvoja – ja niitä kaikkein kauhistuttavimpia häpykarvoja.

Ja edellisen lauseen viimeisissä sanoissa on juuri se syy tälle Schroderuksen teossarjalle: Miksi luonnollisesta on tehty luonnotonta? Mistä karvafobia johtuu ja miksi karvat ovat meille tabu? Varsinkin naisten karvat kaulasta alaspäin.

Schroderus keräsi ison osan karvoista tuttujen kampaamoiden lattioilta, ystäviltään ja itseltään. Vuonna 2014 kuvanveistäjäksi valmistunut taiteilija myöntää kuitenkin Ylen artikkelissa, että ensin vieraiden ihmisten karvat inhottivat: ”Yök, missähän tämä on ollut.”. Projekti opetti häntä pysähtymään ja miettimään, että mistä nuo tunteet oikein kumpusivat, sillä kaikki karvat olivat tietenkin puhtaita, eikä niissä ollut mitään likaisuutta.

Schroderus halusi työllään tuoda esiin, että karva ei ole ällöttävä. Se on luonnollinen, kauniisiin muotoihin muokkautuva materiaali, joka ihmisessä kiinni ollessaan on merkki siitä, että ei ole lapsi vaan lisääntymiskykyinen aikuinen.

Lue myös:

Facebook Notice for EU! You need to login to view and post FB Comments!

Lisää kommentti