Yhteiskunta
Kuolemanenkelit: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi
Kuolemanenkeli-nimitys on annettu terveydenhuollon ammattilaisille, eritoten sairaanhoitajille, jotka ovat hoitamisen sijaan päätyneet murhaamaan potilaitaan.
Terveydenhuollon alalla työskentelevät sarjamurhaajat ovat poikkeuksellisen vaarallisia, sillä he toimivat paikassa, jossa kuolema on valitettavasti arkipäivää. Heillä on tietoa ja taitoa murhata potilaita kirkkaassa päivänvalossa ja piilottaa rikoksensa luonnollisten kuolemien sekaan. Sairaanhoitajien tekemät murhat aiheuttavat monesti enemmän pöyristystä kuin esimerkiksi sarjamurhaajalääkärit, sillä sairaanhoitajat nähdään äärimmäisinä hoivaajina ja huolenpitäjinä.
Motiiveja on monia, mutta usein esiin nousee huomion hakeminen, turhautuminen kuormittavaan työhön ja tunne arvostuksen puutteesta. Murhaaminen antaa tietynlaisen valta-aseman, johon muuten on mahdoton päästä. Varsinkin sarjamurhaajiksi paljastuneet sairaanhoitajat voivat ajatella olevansa oikeutettuja vahingoittamaan ja tappamaan potilaita.
Näiden sarjamurhaajien teot ovat toki hirvittäviä, mutta samaan aikaan on todella pelottavaa, että monessa tapauksessa heitä oltiin pitkän aikaa epäilty henkirikoksista ja potilaiden pahoinpitelystä, mutta asiaan ei puututtu. Sairaalat salailivat ja peittelivät tekoja ja viranomaisille ilmoittamisen kanssa viivyteltiin. Monia elämiä olisi säästynyt, jos epäkohtiin, epäilyihin ja joissain tapauksissa tiedossa olleisiin todisteisiin olisi puututtu asianmukaisella vakavuudella. Usean kuolemanenkelin kohdalla herää kysymys, että miksi tekoja on haluttu peitellä? Vai onko kyse sairaalan oman maineen suojelusta?
Listafriikki haluaa varoittaa jo etukäteen, että luvassa on melko tuhti paketti, joten ota mukava asento ja virittäydy kylmäveristen kuolemanenkelien maailmaan.
Charles Cullen
Yhdysvaltalainen Charles Cullen saattaa olla maailman historian pahin sarjamurhaaja, sillä hänen tekemiään henkirikoksia tutkineet epäilevät uhreja olleen jopa 400. Varmuutta asiaan ei kuitenkaan saada koskaan.
Cullen oli kärsinyt mielenterveysongelmista koko ikänsä ja oli yrittänyt itsemurhaa ensimmäisen kerran ollessaan vain yhdeksänvuotias. Omasta kemian setistä kurkkuun kaadetut kemikaalit eivät kuitenkaan toimineet niinkuin poika oli odottanut, mikä sinetöi vuosien päästä kymmenien – mahdollisesti satojen – ihmisten kohtalon. Yrityksiä päättää oma elämä oli lukuisia, mutta koska se ei onnistunut, purki Cullen sisäisen vihansa ja itseinhonsa niihin, jotka luottivat oman elämänsä hänen käsiinsä.
Suurimman osan urastaan Cullen työskenteli palovammaosastolla, jossa potilaat kärsivät valtavista kivuista. Mies on itse sanonut vankilassa antamassaan haastattelussa, että ei osannut käsitellä ympärillään ollutta tuskan määrää oikein ja koki auttavansa potilaita pääsemään kivuistaan. Selittely armokuolemasta kuitenkin ontui, sillä osa Cullenin uhreista oli lähellä kotiutusta, kun hoitaja piikitti heihin tappavan annoksen insuliinia tai digoksiinia.
Vaikka Cullenin työpaikoilla ihmeteltiin potilaiden lisääntynyttä kuolleisuutta, sai hän aina töitä niitä hakiessaan. Yhdysvalloissa oli 1980- ja 1990-luvulla huutava pula sairaanhoitajista, joten tuollaiset ”pikkuseikat” eivät estäneet työllistymistä.
Cullen saatiin kiinni vasta vuonna 2003, kun eräs potilas kuoli digoksiinin yliannostukseen. Potilaalle oli määrätty tuota sydämen sykettä hidastavaa lääkettä, mutta pitoisuus veressä oli viisinkertainen annostukseen nähden. Sairaalan tietojärjestelmästä selvisi, että sairaanhoitaja Cullen oli tarkastellut menehtyneen terveyshistoriaa ja samalla paljastui, että juuri Cullen oli ottanut digoksiinin varastosta. Neljä kuukautta kestäneen jahkailun ja sisäisen selvittely jälkeen sairaala otti yhteyden poliisin. Noiden kuukausien aikana Cullen murhasi viisi potilasta lisää.
Kun kuolemanenkeli viimein saatiin kiinni, ilmoittivat useimmat hänen entisistä työpaikoistaan, että miehen oli epäilty vahingoittavan potilaita. Kukaan ei kuitenkaan epäilyksistä huolimatta ollut ottanut yhteyttä poliisiin. Suut pidettiin supussa myös silloin, kun Cullenia palkkaamassa olleista sairaaloista soitettiin entisiin työpaikkoihin suosituksia kysellen. Niinpä murhaputki sai jatkua ainakin 16 vuoden ajan monissa sairaaloissa Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa.
Oikeudessa Cullen tuomittiin 29 murhasta yhteentoista peräkkäiseen elinkautiseen. Hänellä on mahdollisuus hakea ehdonalaiseen vuonna 2403. Kyllä, luit oikein. Eli tämä sarjamurhaaja viettää loppuelämänsä telkien takana.
Lainzin kuolemanenkelit
Itävaltalaiset olivat raivoissaan vuonna 2008 – ja aivan syystä. Oikeusministeriö oli nimittäin päättänyt vapauttaa Waltraud Wagnerin ja Irene Leidolfin vankilasta perustuen hyvään käytökseen. Kumpikin oli vuonna 1991 todettu syyllisiksi useisiin murhiin ja heidät oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Vuonna 1991 myös heidän rikoskumppaninsa Maria Gruber ja Stefanija Meyer oli tuomittu tapoista ja murhan yrityksistä 20 vuodeksi vankeuteen, mutta nämä olivat päässeet vapaalle jalalle jo vuosia aiemmin; myös hyvän käytöksen ansiosta.
Hyvästä käytöksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan 1980-luvulla, kun tämä hoitajanelikko pahoinpiteli ja murhasi potilaitaan Wienissä sijaitsevan Lainzin sairaalan geriatrisella osastolla. Vuonna 1983 Wagner tappoi ensimmäisen potilaan antamalla tälle yliannostuksen morfiinia. Hän kertoi myöhemmin tajunneensa nauttivan siitä vallasta, jonka jumalaa leikkiminen antoi. Pian 23-vuotias Wagner houkutteli sairaaseen huvitukseensa mukaan 19-vuotiaan Gruberin ja 21-vuotiaan Leidolfin, ja lopulta myös 43-vuotiaan Meyerin.
Lainzin kuolemanenkeleiksi nimetyt apuhoitajat käyttivät murhiin insuliinia ja suuria määriä rauhoittavia, ja päätekijät Wagner ja Leidolf väittivät murhien olleen vanhojen ja kroonisesti sairaiden potilaiden armomurhia. Tuolta väitökseltä lähti pohja viimeistään siinä vaiheessa, kun selvisi, että nämä apuhoitajat keksivät myös oman, kidutukseen verrattavissa olevan tavan tappaa iäkkäitä potilaita. Yksi piti potilasta paikoillaan ja nipisti tämän nenän tukkoon, kun toinen kaatoi väkisin vettä tämän suuhun. Potilaat, joista monet eivät olleet kuolemansairaita, hukkuivat omiin sairaalasänkyihinsä.
Murhaaminen sai jatkua kuuden vuoden ajan, koska monilla iäkkäillä potilailla kerääntyi nestettä keuhkoihin, joten kuolemiin ei ruumiinavauksista huolimatta osattu yhdistää väkivaltaa. Ja vaikka kuolemantapaukset herättivätkin vuosien mittaan kollegoissa kysymyksiä, piti sairaala kaiken omana tietonaan eikä virkavallalle oltu missään vaiheessa innokkaita puhumaan.
Lainzin kuolemanenkelit jäivät lopulta kiinni, kun sairaalan lääkäri kuuli sattumalta heidän kehuskelemassa viimeisimmällä murhalla paikallisessa kuppilassa. Kuulusteluissa naiset tunnustivat lähes 50 henkirikosta, mutta heidät tuomittiin yhteensä vain 20 murhasta. Motiivinkin yksi kuulustelluista antoi: ”Ne, jotka kävivät hermoilleni, lähetettiin suoraan ilmaiseen petiin kaikkivaltiaan luokse”. Irene Leidolf kertoi myös olevansa täysin varma siitä, että Waltraud Wagner oli viimeisen parin vuoden aikana murhannut ainakin 200 potilasta.
Murhaajille annettiin oman turvallisuutensa vuoksi uudet henkilöllisyydet vapauttamisen jälkeen, mutta toivottavasti kukaan ei enää pyrkinyt hoitoalalle!
Daniela Poggiali
Italialainen sairaanhoitaja Daniela Poggiali väittää edelleen kiven kovaan, että hänellä ei ollut mitään tekemistä niiden 96 kuoleman kanssa, jotka tapahtuivat hänen ollessaan työvuorossa huhtikuun 2013 ja huhtikuun 2014 välillä. Viranomaisten mukaan kuolleiden määrä oli aivan liian suuri ollakseen sattumaa, ja Poggialin työvuorojen aikana menehtyi muihin hoitajiin verrattuna kaksin- tai kolminkertainen määrä potilaita.
Pidätyshetkellä vuonna 2014 Poggiali oli 42-vuotias ja oli työskennellyt sairaanhoitajana 17 vuoden ajan. Viimeiset 12 vuotta hän oli ollut töissä Lugon pikkukaupungin sairaalan yleisosastolla, jossa oli 30 vuodepaikkaa.
Sarjamurhaajan toimet alkoivat paljastua maaliskuun lopulla vuonna 2014, kun viisi potilasta menehtyi viikon aikana selittämättömästi hänen ollessaan yövuorossa käytännössä yksin. Poliisille ei siinä vaiheessa haluttu ilmoittaa mitään, vaan Poggiali siirrettiin päivävuoroon, jotta häntä voitiin sairaalan johdon mukaan pitää paremmin silmällä. Muutama päivä myöhemmin menehtyi jälleen yksi potilas.
Aiemmat tapahtumat huomioonottaen sairaala määräsi monisairaalle potilaalle täyden ruumiinavauksen, jossa löytyi suuria määriä kaliumkloridia. Tuo löydös johti lopulta Poggialin pidätykseen ja epäilyihin karmeasta murhaputkesta. Vaikka kaliumkloridia käytetään pieninä määrinä lääkkeenä, johtaa se liian suurena annoksena sydänpysähdykseen. Kaliumkloridi on tärkeä ainesosa myrkkycocktailissa, jolla useat Yhdysvaltain osavaltiot teloittavat kuolemaantuomittuja.
Todisteet syyttömyydestään kiinni pitänyttä Poggialia vastaan ovat kuitenkin raskauttavia. Hän varasti rahaa ja koruja uhreiltaan sekä rehenteli varsin avoimesti tappaneensa potilaitaan, koska nämä olivat olleet ärsyttäviä. Kaiken lisäksi Poggialilla oli tapana ottaa selfieitä menehtyneiden potilaiden vieressä. Usein hän hymyili kuvissa iloisena ja näytti peukkua. Yhtenä todistajana kuultiin sairaalan lääkäriä, jonka mukaan Poggiali oli erään heikkokuntoisen potilaan tilanteesta keskusteltaessa vitsaillut: ”Pari pulloa kaliumia ja ongelma on ratkaistu”.
Poggialin saattaminen telkien taakse ei kuitenkaan ole osoittautunut yksinkertaiseksi, sillä kaliumkloridi hajoaa muutaman vuorokauden sisällä, joten hänen hoidossaan menehtyneiden ruumiita on turha enää tutkia. Oikeudessa ollaankin vuodesta 2015 saakka istuttu moneen otteeseen ja Poggiali on tuomittu elinkautiseen, vapautettu, tuomittu 30 vuoden vankeusrangaistukseen ja taas vapautettu. Tänä syksynä Poggiali istuu jälleen syytetyn penkillä.
Niels Högel
Kollegoiden suuresti arvostama saksalainen sairaanhoitaja Niels Högel tunnettiin mairittelevalla lempinimellä ”elvyttäjä-rambo”. Högel ansaitsi lempinimensä, sillä hänellä oli uskomaton kyky toimia rauhallisesti ja ammattitaitoisesti valtavan paineen alla. Hän oli aloittanut työskentelyn Delmenhorstin sairaalan teho-osastolla vuonna 2003 ollessaan 27-vuotias ja vakuutti muun henkilökunnan heti tehokkaalla toiminnallaan elvytystilanteissa.
Siltikin jossain mätti, sillä kahden vuoden aikana, jotka Högel sairaalassa työskenteli, kuoli yhteensä 411 potilasta, joista 321 menehtyi Högelin vuorojen aikana tai pian niiden jälkeen. Epäilyttäviä kuolemantapauksia oli sattunut myös Högelin entisessä työpaikassa, läheisessä Oldenburgin sairaalassa. Siellä tutkintaa ei kuitenkaan koskaan aloitettu, vaikka Högeliä oli kielletty olemasta tekemisissä potilaiden kanssa ja hänet pakotettiin irtisanoutumaan. Työtodistukseensa hän sai kuitenkin hyvät suositukset ja löysi Delmenhorstista työpaikan heti seuraavana vuonna.
Lopulta ”elvyttäjä-rambo” jäi kiinni verekseltään kesällä 2005, kun toinen hoitaja löysi hänet potilaan viereltä. Keuhkosyövästä kärsineen potilaan hengityskone oli sammutettu ja roskiksessa oli tyhjiä ampulleja, mutta kyseistä lääkettä ei potilaalle oltu määrätty. Potilas menehtyi seuraavana päivänä, mutta epäilyttävän tilanteen nähnyt hoitaja oli ehtinyt ottaa tältä verinäytteen. Siitä löytyi sydämen rytmihäiriöiden hoitoon käytettävää lääkettä, joka on suurina annoksina tappavaa. Löydöksestä huolimatta Högel sai tehdä työvuoronsa rauhassa loppuun ja murhata sen aikana vielä viimeisen uhrinsa.
Järkyttävän huonosti hoidetun tutkinnan ja syyttäjän ala-arvoisen toiminnan jälkeen Högel tuomittiin seitsemän ja puolen vuoden vankeustuomioon taposta. Ylistetyn sairaanhoitajan oikeuskäsittely sai kuitenkin paljon mediahuomiota ja eräs Högelin entisen potilaan omainen teki tutkintapyynnön, sillä epäili läheisensä joutuneen Högelin uhriksi. Kuulustelujen ja tutkinnan edetessä sarjamurhaaja myönsi antaneensa luvattomia pistoksia, joiden seurauksena 30 potilasta menehtyi, mutta 60 saatiin elvytettyä. Vuonna 2015 Högel tuomittiin elinkautiseen murhasta.
Epäilyksiä ja omaisten yhteydenottoja alkoi kuitenkin sadella, joten poliisi aloitti uuden tutkinnan vielä edellisen oikeudenkäynnin ollessa käynnissä. Högelin käsissä menehtyneiden potilaiden ruumiita kaivettiin tutkimuksiin Saksan lisäksi myös Turkissa ja Puolassa, ja ruumiinavausten perusteella Högelille luettiin vuonna 2018 alkaneessa kolmannessa oikeudenkäynnissä syyte yli sadasta murhasta. Uhreja oli todennäköisesti moninkertainen määrä.
Tällä kertaa Högel sai elinkautisen tuomion 85 murhasta. Motiivina Högelin hirmutekoihin oli halu tulla nähdyksi sankarina. Hän oli tylsistynyt ja kaipasi toimintaa. Mutta koska tuomittu osoitti oikeudessa suurta katumusta, on hänellä mahdollisuus vapautua vankilasta 15 vuoden jälkeen.
Kristen Gilbert
Veteraanien sairaalassa, Northamptonin kaupungissa, Yhdysvalloissa, työskennellyt sairaanhoitaja Kristen Gilbert tunnettiin työkavereiden keskuudessa leikkimielisesti pahaenteisellä lempinimellä – Kuolemanenkeli. Se oli mustaa huumoria ja johtui siitä, että keskimääräistä useampi Gilbertin potilas menehtyi. Aluksi sitä pidettiin vain sattumana, mutta jossain vaiheessa tapauksia alkoi olla liian paljon.
Vuosien 1995 ja 1996 aikana ilmaantui muitakin todisteita siitä, että Gilbert murhasi hoitamiaan sotaveteraaneja. Muun muassa sairaalan lääkevarastosta alkoi mystisesti ja nopeasti katoamaan adrenaliinia. Muu henkilökunta osasi yhdistää selittämättömästi lisääntyneet sydänpysähdykset ja adrenaliinin äkillisen hupenemisen. Ironista sinänsä, sillä adrenaliinia käytetään sydämen stimulointiin sydänpysähdyksen yhteydessä. Mutta vaikka sillä voidaan saada pysähtynyt sydän käynnistymään, toimii se liiallisesti annosteltuna päinvastoin. Näin kävi ainakin neljälle Gilbertin potilaalle.
Oikeaksi kuolemanenkeliksi osoittautunut Gilbert sortui kohtalokkaaseen virheeseen, kun hän soitti nimettömän pommiuhkauksen, kun tutkinta sairaalassa alkoi. Siitä hänet tuomittiin 15 kuukauden vankeuteen, mutta enemmän oli tulossa. Oikeudessa Gilbertin tekemien murhien motiiviksi esitettiin naisen halua tehdä vaikutus sairaalan vartijaan, jonka kanssa hänellä oli suhde.
Syyttäjä ja uhrien omaiset vaativat sarjamurhaajalle teloitusta, mutta sen sijaan kolmeen murhaan ja yhteen tappoon syylliseksi todettu Gilbert tuomittiin valamiehistön toimesta elinkautiseen vankeuteen.
Gilbertin kollegat uskovat, että todellinen uhriluku on huomattavasti suurempi, sillä Gilbertin työvuorojen aikana elvytettiin satoja potilaita selittämättömien sydänpysähdysten vuoksi; usein siinä ei onnistuttu. Monesti Gilbert oli itse ensimmäisenä hoitotoimissa, mutta toisinaan hän sivuutti täysin potilaiden auttamisen ja odotti, että joku muu huomaisi näiden sydänongelmat.
Aino Nykopp
Kuolemanenkelit eivät levitä tappavia siipiään vain ulkomailla, vaan tasaisin väliajoin joudumme lukemaan myös suomalaisista hoitajista, jotka ovat murhanneet potilaitaan. Ehdottomasti tunnetuin heistä on perushoitaja Aino Nykopp, joka istuu tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Näiden lisäksi Nykopp, nykyiseltä nimeltään Ann-Maria Myllgren, todettiin syylliseksi kolmeen törkeään pahoinpitelyyn, törkeään varkauteen, kahteen varkauteen ja kahteen huumausainerikokseen. Rikokset tapahtuivat vuosien 2004 ja 2009 välillä Helsingin eri sairaaloissa, hoitokodeissa sekä kotihoidonpiiriin kuuluvien asiakkaiden kodeissa.
Suomen tunnetuimpiin sarjamurhaajiin kuuluvan Nykoppin teot rupesivat paljastumaan maaliskuussa 2009, kun tokkuraisena sairaalaan tuotu potilas epäili toivuttuaan, että hänen ruokaansa oli lisätty lääkkeitä. Ja kuinka ollakaan, poliisin tutkimuksissa potilaan kodin tiskialtaassa olleesta jogurttikulhosta löytyi bentsodiatsepiineja, joita havaittiin myös hänen veri- ja virtsanäytteissä. Nykopp oli potilaan kotihoitaja.
Kaava oli samanlainen kaikissa rikoksissa. Hoitaja Nykopp oli aina läsnä, kun uhrit saivat vakavia myrkytysoireita. Usein myrkytys johtui keskushermostoa lamaannuttavista lääkkeistä, joita löydettiin myös murhaajan hallusta. Hänet oli jo vuonna 2006 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen varastettuaan työpaikaltaan sairaala Mehiläisestä vähintään 1200 huumaaviksi aineiksi luokiteltua lääkettä. Lisäksi hänellä oli vuodelta 2008 tuomio vahingonteosta: Nykopp oli sytyttänyt vaippoja Meilahden sairaalan hississä.
Kaikkiin väkivaltarikoksiinsa Nykoppilla oli aina selitys valmiina ja hän esimerkiksi kertoi potilaan yrittäneen lääkkeillä itsemurhaa, kun tätä haettiin ambulanssilla ensiapuun. Nykopp on alusta asti vankkumatta vakuuttanut syyttömyyttään ja väittää uhriensa kuolleen luonnollisista syistä tai itse otetun yliannostuksen vuoksi. Motiivia Nykoppin tekemiin murhiin ei ole koskaan löytynyt. Arveluja on toki esitetty: Nykoppin tiedetään varastaneen uhreiltaan, joten ehkä motiivi oli taloudellinen. Toisen teorian mukaan murhaaja halusi esiintyä sankarina ja iäkkäiden potilaiden pelastajana.
Nykoppin hakemus päästä ehdonalaiseen 12 vankilavuoden jälkeen maaliskuussa 2021 hylättiin. Helsingin hovioikeus katsoi, että teot huomioonottaen sarjamurhaajan on istuttava elinkautistaan selvästi yli 12 vuotta ja lisäksi vapauttamisessa nähtiin suuri riski rikoksen uusintaan.
Kimberly Clark Saenz
Kimberly Clark Saenz on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka vuonna 2012 tuomittiin viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.
Huolimatta lukuisista potkuista uransa aikana 35-vuotias Saenz palkattiin vuonna 2007 sairaanhoitajaksi DaVita -dialyysiklinikalle Lufkinin kaupunkissa, Teksasissa, virheellisiä tietoja sisältäneen työhakemuksen perusteella. Aiemmat työsuhteet olivat päättyneet muun muassa lääkkeiden varastamisen ja huumetestissä huijaamisen vuoksi, mutta nämä hän sai pidettyä salassa.
Keväällä 2008 dialyysikeskus joutui kuin epidemian valtaan. Kolmenkymmenen päivän ajanjaksolla klinikalle jouduttiin soittaa hätäapua 30 kertaa. Vertailun vuoksi: edellisten 15 kuukauden aikana hätäpuheluun oli turvauduttu kaksi kertaa. DaVitan työntekijätkin olivat ihmeissään, sillä potilaat kärsivät sydänpysähdyksistä, mikä on dialyysissä erittäin harvinaista.
Huhtikuussa nimetön henkilö Lufkinin pelastuslaitokselta kirjoitti kirjeen Teksasin osavaltion terveystarkastajan virastoon ja pyysi jonkun käymään dialyysikeskuksessa, sillä monet ensihoitajat olivat esittäneet huolensa päivittäisistä hätätilanteista, joissa potilaita jouduttiin elvyttämään.
Terveystarkastajien ollessa paikalla huhtikuun 28. päivänä kaksi dialyysipotilasta valitti äkillistä huonoa oloa ja kaksi muuta kertoi nähneensä hoitaja Saenzin ruiskuttaneen valkaisuainetta näiden letkuihin. Kahdeksan kuukautta klinikalla työskennellyt Saenz lähetettiin välittömästi kotiin ja poliisin määräyksestä klinikka suljettiin tilapäisesti, koska potilaiden pelättiin olevan välittömässä hengenvaarassa. Seuraavana päivänä Saenz erotettiin ja tutkimukset alkoivat todenteolla.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, FDA, tutki klinikalla käytetyt veriletkut, tippapussit ja ruiskut valkaisuainejäämien osalta, ja testit olivat positiivisia. Tutkinta ei ollut helppo, sillä iso osa mahdollisista todisteista oli hävitetty lääketieteellisenä jätteenä. Lisäksi syyttäjän tuli todistaa, että valkaisuaine todella aiheutti sydänpysähdyksen, sillä kukaan ei aiemmin ollut tutkinut sen vaikutusta verenkierrossa – miksi olisi!? Puolustuksen harmiksi yhteys saatiin todistettua kiistattomasti. Lisäksi tutkijat löysivät Saenzin tietokoneen hakuhistoriaa läpi käydessään, että tämä oli etsinyt tietoa valkaisuaineesta: voiko sen käytön havaita dialyysiletkussa ja voiko sen suonensisäinen käyttö tappaa ihmisen.
Vuotta myöhemmin nostetussa syytteessä Saenzin murha-aseeksi nimettiin natriumhypokloriitti, jota käytetään desinfiointiin tarkoitetuissa valkaisuaineissa. Monien yllätykseksi Saenz vältti kuolemantuomion, mutta viruu vankilassa koko loppuelämänsä.
Elizabeth Wettlaufer
Elizabeth Wettlaufer on yksi Kanadan pahimmista sarjamurhaajista. Vuonna 2007 hänet palkattiin sairaanhoitajaksi Woodstockin kaupungissa, Ontariossa, sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin.
Wettlaufer kärsi alkoholismista ja muiden päihteiden väärinkäytöstä koko ne seitsemän vuotta, jotka hän oli Caressant Care -hoitokodin palkkalistoilla. Vuosien mittaan tämä kuolemanenkeli löydettiin useampaan otteeseen sammuneena lääkevarastosta ja oli monesti pidätettynä virastaan johtuen virheellisistä lääkkeiden annosteluista. Vuonna 2014 hän sai potkut annettuaan potilaalle väärää lääkettä. Noina vuosina hän kuitenkin ehti murhata seitsemän hoidossaan ollutta vanhusta ruiskuttamalla heihin tappavan annoksen insuliinia. Potkujen jälkeen Wettlaufer työskenteli kotihoitajana ja osa-aikaisena sairaanhoitajan Meadow Park -hoitokodissa, jossa hän murhasi viimeisen uhrinsa.
Ihmishenkiä olisi voinut säästyä, jos edes yksi niistä lukuisista henkilöistä, joille Wettlaufer tunnusti tekonsa, olisi ilmoittanut poliisille. Pastori, jolla Wettlaufer purki syntejään, vain rukoili naisen puolesta ja varoitti ilmiannolla, jos tämä murhaisi lisää. Asianajaja käski häntä viemään salaisuuteensa hautaan. Nimettömät Narkomaanit -tukiryhmässä hänen uskottiin valehtelevan ja samaan päätelmään tulivat monet ystävät, joille hän murhista kertoi. Entinen miesystävä sen sijaan epäili kertomuksia ”vain henkisiksi ongelmiksi”.
Syyskuussa 2016 Wettlaufer hakeutui psykiatriseen hoitolaitokseen, jotta joku ottaisi hänen tunnustuksensa tosissaan. Ja niin vihdoin kävikin.
Tämän valossa ei ole ollenkaan ihme, että Wettlaufer oli hyvin avoin ja yhteistyöhaluinen poliisin kuulusteluissa. Pidätyksen jälkeen hän väitti toimineensa jumalan toiveiden mukaisesti ja kertoi tunteneensa ”punaisen aallon” juuri ennen tappavien insuliiniannosten ruiskuttamista. Sarjamurhaaja tarjoili myös vaihtoehtoisia motiiveja, sillä hän kertoi valinneensa suurimman osan uhreistaan sillä perusteella, että nämä olivat ilkeitä. Oikeudessa hän kertoi olleensa täysissä sielun ja ruumiin voimissa – eikä minkään aineen vaikutuksen alaisena – annostellessaan insuliinia murhaamistarkoituksessa. Hän myös sanoi nauraneensa aina murhien jälkeen ja kerran lähteneensä mukavalle Karibian risteilylle, vaikka oli juuri tappanut potilaan.
Vuonna 2017 Wettlaufer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdeksasta murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä, eikä hänellä ole mahdollisuutta hakea ehdonalaiseen pääsyä ainakaan seuraavaan 25 vuoteen.
Petr Zelenka
Elinkautista vankeutta seitsemästä murhasta ja kymmenestä murhan yrityksestä istuvalla tšekkiläisellä Petr Zelenkalla oli toiminnalleen varsin erikoinen motiivi: hän ruiskutti potilaisiin veren hyytymistä estävää hepariinia testatakseen lääkäreiden ammattitaitoa.
Ainakin seitsemässä tapauksessa päivystävä lääkäri ei niin sanotusti selvinnyt Zelenkan kokeesta ja potilaat menehtyivät sisäisiin verenvuotoihin. Syyttävä sormi ei tietenkään osoittanut lääkäreiden suuntaan, vaan sairaanhoitajaan, jonka ainoa puolustus oli se, että hän toimi hetken mielijohteesta, kun ei uskonut sairaalan lääkäreiden olevan tarpeeksi päteviä.
Zelenka työskenteli sairaalan teho-osastolla keskellä Tšekkiä sijaitsevassa Havlíčkův Brodissa. Hän aloitti potilaiden murhaamisen viimeistään toukokuussa 2006 ja sai alkuun toimia aivan rauhassa, sillä teho-osastolla menehtymisiä oli normaalistikin tavallista osastoa enemmän. Jossain vaiheessa epäilykset kuitenkin heräsivät, kun sisäisiä verenvuotoja alkoi esiintyä selittämättömän paljon.
Syyskuussa 2006 ilmenneen seitsemännen kuolemantapauksen jälkeen sairaala neuvotteli Zelenkan kanssa tämän tilanteesta ja osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen: Zelenkan työsopimus purettiin. Sairaalaa on kritisoitu jälkeenpäin ankarasti siitä, että epäilyksistä ei ilmoitettu heti poliisille, ja että Zelenkaa ei erotettu. Mies sai nimittäin uuden työn läheisestä Jihlavan kaupungista, mutta ilmeisesti ei siellä ehtinyt tappamaan ketään.
Zelenka pidätettiin vasta joulukuussa 2006, sillä vaikka alkuperäisestä työpaikasta oltiin poliisiin yhteydessä viikko miehen lähdön jälkeen, oli rikoksesta epäilty ensin ”tuntematon tekijä”. Zelenka sai siis jatkaa sairaanhoitajana, koska poliisin piti ensin selvittää murhaajan henkilöllisyys, jonka sairaala kyllä varsin hyvin tiesi – olihan Zelenka saanut lähtöpassit potilaiden mystisten kuolemien vuoksi.
Genene Jones
Arvioiden mukaan vähintään 60 potilasta 1970- ja 1980-luvuilla tappanut yhdysvaltalainen Genene Jones on siitä harvinainen sarjamurhaaja, että hänet tuomittiin vankeuteen alunperin vain yhdestä murhasta, vaikka lukuisia oli tiedossa.
Jones työskenteli lähihoitajana Teksasissa sijaitsevan Bexarin piirikunnan sairaalan lasten teho-osastolla, jossa alettiin kiinnittää huomiota epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen. Epäilykset kohdistuivat Jonesiin, sillä selittämättömiin sairaskohtauksiin menehtyneet lapset olivat usein hänen hoidettavanaan. Jonesin työvuoroa ruvettiin tämän selän takana kutsumaan kuoleman vuoroksi. Hän myös vaati päästä hoitamaan kaikkein sairaimpia lapsia ja oli mukana jokaisessa mahdollisessa elvytyksestä.
Entisten työkavereiden mukaan Jones itki vuolaasti jokaisen menehtyneen potilaan jälkeen ja halusi aina olla hetken kahdestaan kuolleen lapsen kanssa, ennen kuin tämän vanhemmat kutsuttiin sisään. Hän myös monesti kyseli epätoivoisena, miksi vauvoja kuolee juuri hänen työvuorollaan.
Sen sijaan, että Jones olisi joutunut teoistaan millään lailla vastuuseen, pyysi sairaala kaikkia lähihoitajia irtisanoutumaan. Heitä ei erotettu, jotta kaikilla olisi mahdollisuus työllistyä, ja jotta viranomaiset eivät kiinnittäisi asiaan huomiota. Mystiset kuolemantapaukset loppuivat kuin seinään.
Suosittelujen perusteella Jones sai nopeasti pestin pieneltä lastenklinikalta Kerrvillen kaupungista, vaikka huhut hoitajasta olivat kiirineetkin klinikan perustaneen lääkärin Kathleen Hollandin korviin. Sielläkin potilaina olleille lapsille alkoi ilmaantua selittämättömästi vaikeita sairaskohtauksia. Yksi potilaista, 15-kuukautinen Chelsea McClellan, kuoli.
Jones jäi kuitenkin nalkkiin, kun Holland löysi lääkevarastosta suksametonipullon, jossa oli neulanjälkiä. Vain hänellä ja Jonesilla oli pääsy varastoon. Tutkimuksissa selvisi, että täysinäiseltä vaikuttaneen pullon sisältöä oli jatkettu vedellä – joku oli siis ottanut suksametonia käyttöön. Suksametoni, jota käytetään lihasrelaksanttina muun muassa nukutusta vaativien leikkausten yhdessä, voi lamauttaa myös hengityselimistön, joten sitä käytettäessä on varmistettava potilaan hapensaanti.
Samaan aikaan Bexarin piirikunnan sairaalassa oli suoritettu sisäistä tutkintaa ja lopputulema oli se, että Genene Jones oli syyllinen lukuisiin pahoinpitelyihin ja kuolemantapauksiin. Uhrien ruumiinavauksissa havaittiin, että monet olivat saaneet tappavan määrän lääkkeitä. Uhrien todellinen lukumäärä tuskin koskaan selviää, sillä potilastietoja ja asiakirjoja on hävitetty silloin, kun sairaala halusi salailla Jonesin toimintaa.
Vuonna 1985 Jones tuomittiin 99 vuoden vankeusrangaistukseen Chelsea McClellanin murhaamisesta suksametonilla. Teksasin lainsäädännön mukaan ja vankiloiden ylikuormittumisen välttämiseksi ensikertalainen pääsee hyvällä käytöksellä vapaaksi istuttuaan kolmanneksen tuomiostaan. Jonesin oli siis määrä vapautua vuonna 2018.
Tämän estämiseksi häntä vastaan nostettiin uusi murhasyyte 11-kuukautisen Joshua Sawyerin murhasta ja piirikunnansyyttäjä oli valmis läväyttämään pöytään viisi muutakin murhasyytettä. Jones suostui myöntämään syyllisyytensä Sawyerin murhaan, jotta muut syytteet jäisivät nostamatta – muuten hän olisi voinut nykyisellä lainsäädännöllä saada kuolemantuomion. Nykyisin 70-vuotias Jones tuomittiin tammikuussa 2020 elinkautiseen, josta hänen on istuttava vähintään 20 vuotta. Todennäköisesti ja toivottavasti hän ei tule enää kokemaan elämää vankilan seinien ulkopuolella.
Osallisuutensa lasten kuolemiin tiukasti kiistäneen murhaajan motiivia on voitu vain arvailla, mutta syytettynä ollessaan hän halveksui ja kritisoi kärkkäästi lääkäreitä. Siksi onkin epäilty, että Jones yritti saada nuoria ja kokemattomia lääkäreitä huonoon valoon. Hän myös pelasti joitakin uhreistaan ja sai itsensä näyttämään sankarilta.
Tai sitten hän on vain kylmäverinen psykopaatti, joka nautti lasten murhaamisesta.
Lue myös:
Joillakin ihmisillä on taipumusta ylireagointiin, ja tällä listalla käydään läpi näitä draamakuninkaita- ja kuningattaria, jotka käsittelivät asioita ”hieman” yliampuvasti.
Listafriikki esittelee laajan skaalan sekä tuoreita että historiallisia tapauksia, joissa ihmisten reaktio tapahtumiin on ollut tilanteeseen nähden kohtuuton. Oliko näissä tilanteissa tarpeen menettää malttinsa näin totaalisesti? Vai oletko sitä mieltä, että draamailijoiden suhtautuminen ja käytös oli ymmärrettävää?
Kaikilla varmasti on lähipiirissä ihmisiä, jotka hieman muita useammin järjestävät kohtauksia. Toivottavasti kellään ei kuitenkaan ole aivan samalla tavalla ylireagointiin taipuvaisia läheisiä kuin tällä listalla tulee vastaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi suhteellisen voimakkaasti asioihin suhtautunutta henkilöä ovat luvassa myöhemmin.
Sulttaani valtasi Kyproksen, koska viini loppui
Selim II oli ottomaanivaltakunnan vastahakoinen sulttaani vuosina 1566-1574. Hänen isänsä tunnettiin Suleiman Suurena, mutta Selim sai vähemmän mairittelevan, mutta varsin kuvaavan lisänimen Juoppo. Selimin aikana valtakunnan asioita hoiti käytännössä suurvisiiri, sillä sulttaani keskittyi harrastuksiinsa: metsästykseen, ratsastukseen ja viinin lipittämiseen.
Selim II oli tunnettu siitä, että hän rakasti viiniä. Sulttaanin juopottelu oli yleinen vitsin aihe sekä hänen ministeriensä että alamaistensa keskuudessa. Erityisesti Selimin mieleen oli kyproslainen viini, jota ei valitettavasti ollut saatavilla hänen tarpeisiinsa nähden riittävästi. Imperiumien johtajille tyypilliseen tapaan Selimin suhtautuminen ja ratkaisu viinin loppumiseen vuonna 1571 oli kohtuuton. Hän päätti vallata koko Kyproksen, jotta pääsisi vapaasti käsiksi saaren viinitarhoihin.
On totta, että Kypros oli strategisesti tärkeä alue ja sen valloittamista pidetäänkin Selim II:n suurimpana saavutuksena. Kyproksen valloitukseen valjastetut joukot olivat kuitenkin pois muista taisteluista ja ottomaanit kokivatkin samaan aikaan ankaria tappioita Espanjaa ja Italiaa vastaan. On melko todennäköistä, että hallitsija ei itse ollut lainkaan perillä valtakuntansa asioista: Hän vain reagoi parhaaksi katsomallaan tavalla, kun suosikkiviini loppui.
Selim II kuoli vuonna 1574, kun hän liukastui humalassa – epäilemättä kyproslaista viiniä nautittuaan – märällä kivilattialla ja löi päänsä.
Ylireagointi kahdesta sentistä johtui periaatteesta
Koska lista aloitettiin historiallisella tapauksella, niin jatketaan täysin erilaisella ja tuoreemmalla ylireagoinnilla.
Listafriikki on aiemmin kirjoittanut hulluimmista oikeusjutuista, jotka kantaja on voittanut, ja tämä tapaus olisi sopinut mukaan myös sille listalle. Nyt se päätyi kuitenkin tälle yliampuvista reaktioista kertovalle listalle.
Yhdysvaltalainen Mary Bach oli vuonna 2011 ostoksilla Delmontin kaupungin Walmart-tavaratalossa ja poimi siellä koriinsa Brown ’N Serve -makkarapaketin. Paketin hinta oli dollareissa 98 senttiä eli sen aikaisella euron kurssilla 70 senttiä. Kuitenkin kassakoneen mukaan Bachille tuli makkarapaketista maksettavaa yksi kokonainen dollari. Eli kaksi senttiä enemmän kuin hintalappu antoi ymmärtää.
Kassatyöntekijä pahoitteli tilannetta ja Bachille hyvitettiin kahden sentin vääryys. Asiakas oli tyytyväinen siihen, miten asia hoidettiin, mutta myöhemmin suhtautuminen muuttui. Bachin mukaan Walmart yritti tietoisesti huijata häntä ja kertoi oikeudessa ostavansa makkaroita säännöllisesti, sillä hänen miehensä ja lastenlapsensa tykkäävät niistä. ”Walmart oli väärässä. Se kiskoi asiakkailta ylihintaa. Vaikka summa oli minimaalinen, oli kauppa silti väärässä”, kertoi Bach medialle periaatepäätöksestään haastaa tavaratalojätti oikeuteen.
Käsittämättömintä on se, että Bach voitti. Oikeus määräsi Walmartin maksamaan hänelle 100 dollaria vahingonkorvauksia ja 80 dollaria oikeuskulukorvauksia. Summa oli tietenkin tavaratalolle mitätön ja suhteellisen pieni myös verrattuna siihen, miten paljon aikaa ja energiaa Bach oli käyttänyt kahden sentin vääryyden oikaisemiseen.
Toisaalta korvaus oli 9000-kertainen verrattuna koko jupakan aiheuttaneeseen summaan, joten siinä mielessä Bachin ylireagointi ja syytteen nostaminen oli yksi historian menestyksekkäimmistä oikeusjutuista. Ja samalla yksi naurettavimmista.
Syntymämerkki oli liikaa – keisari erosi vaimostaan
Kuva: Yair Haklai | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Rooman valtakuntaa vuosien 218 ja 222 välillä hallinnutta Elagabalusta on kutsuttu Rooman omalaatuisimmaksi keisariksi, mikä on aikamoinen titteli joukossa, johon kuuluvat muun muassa Nero ja Caligula.
Kansalaiset pelkäsivät Elagabalusta, sillä tällä oli julman sadistisia tapoja viihdyttää itseään. Hän saattoi vapauttaa leijonia huoneeseen, jossa hänen vieraansa söivät illallista tai heittää kadulle kultaa nähdäkseen, kun sitä vauhkona keräämään tulleet ihmiset talloivat toisiaan kuoliaaksi.
Teini-ikäisenä keisariksi noussut Elagabalus oli myös tunnettu seksiseikkailuistaan, mikä herätti Roomassa pahennusta. Palvelijat kiersivät pitkin kaupungin katuja etsien miehiä ja naisia keisarin petiin ja jos tarjonta oli heikkoa, kävi Elagabalus myymässä itseään kenelle vain kelpasi; joskus naiseksi pukeutuneena. Välillä hän hurvitteli laittamalla joukon alastomia naisia vetämään häntä kärryissä ympäri palatsia ja ruoski näihin lisää vauhtia.
Ottaen huomioon kaiken edellä mainitun, joka on vain pintaraapaisu, niin Elagabalus veti kohtuuttomat pultit liittyen vaimoonsa Julia Paulaan. Avioliitto aatelisnaisen kanssa oli toki solmittu lähinnä kansan miellyttämiseksi, mutta silti: ”kaikki kelpaa” -asenteella elämäänsä elänyt nuori keisari päätti erota välittömästi naimisiinmenon jälkeen, koska Julialla oli ruma syntymämerkki.
Tragediaa jalkapallostadionilla
Kuva: Phil Whitehouse | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Urheilussa tapahtuu ylilyöntejä sekä kentillä että katsomoissa, kun peli/ottelu//kilpailu/suoritus ei suju toivotulla tavalla. Se kuuluu toki asiaan, että tunteet kuumenevat, mutta rajansa kaikella; kyse on kuitenkin vain urheilusta, vaikka se monille onkin iso osa elämää.
Fanien osalta historian katastrofaalisimmalla tavalla päättynyt ylireagointi ja päreiden polttaminen nähtiin vuoden 1964 Tokion olympialaisten karsintaottelussa. Limassa pelatussa ottelussa Peru ja Argentiina kamppailivat paikasta olympialaisiin. Estadio Nacional -kansallisstadionin katsomokapasiteetti oli 53 000 ja tuona toukokuun 24. päivänä se oli myyty loppuun. (Yllä oleva kuva on samaiselta stadionilta, mutta vuoden 2004 Copa Américan loppuottelusta)
Tuomari antoi pelissä kiistanalaisen tuomion, jossa vääryyttä – ainakin täyden stadionin mielestä – koki kotijoukkue Peru. Mielensä pahoittaneet fanit rupesivat rähisemään katsomossa ja päättivät rynnätä valtaamaan kentän. Siihen poliisi vastasi väkivaltaisin ottein ja suihkuttamalla mellakoijia kohti kyynelkaasua, mikä luonnollisestikaan ei rauhoittanut tilannetta. Ihmiset alkoivat rynnimään paniikinomaisesti ja epäonnisimmat tallautuivat muiden jalkoihin tai puristuivat stadionin metalliportteihin. Yli 500 ihmistä loukkaantui vakavasti ja ainakin 328 ihmistä kuoli – suurin osa sisäisiin verenvuotoihin tai tukehtumisen seurauksena. Poliisin luoteihin kuolleiden lukumäärää ei ole koskaan selvitetty.
Rettelöinti jatkui stadionin ympäristössä sijainneella asuinalueella, jossa jalkapallopelistä tuohtuneet perulaiset tuhosivat muiden ihmisten koteja ja muuta omaisuutta.
Kukaan katsomoon rauhallisesti istumaan jäänyt ei loukkaantunut saatikka menettänyt henkeään, vaikka hylätty maali varmasti olikin ottanut päähän.
Ylireagointi ei ole vain yksilön ominaisuus, vaan suhteellisuudentaju voi hävitä kokonaiselta virastolta. Näin kävi Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirastolle alkuvuodesta 2012, kun Leigh Van Bryan ja Emily Bunting käännytettiin lentokentältä suoraan takaisin Isoon-Britanniaan.
Yhdysvaltoihin lomailemaan lähdössä ollut pari oli innoissaan tulevasta matkasta rapakon taakse ja Van Bryan kirjoittikin Twitterissä ystävälleen yksityisviestin: ”Vapaa tällä viikolla pikaiselle juoruilulle ja preppaukselle ennen kuin lähden tuhoamaan Amerikkaa”. Van Bryan oli tarkoittanut ”tuhoamisella” sitä, että aikoo juopotella ja bilettää ankarasti.
Turvallisuusvirasto ei ymmärtänyt viittausta, joten Van Bryan ja Bunting vedettiin rajatarkastuksesta sivuhuoneeseen kuulusteltaviksi. Tarkoitus oli selvittää, miten uhkaavat turistit oikein aikoivat tuhota suuren ja mahtavan Amerikan. Absurdit kysymykset lähinnä naurattivat reilu parikymppisiä lomailijoita, mutta hymyt hyytyivät, kun he tajusivat viranomaisten olevan tosissaan.
Viraston väki oli haravoinut Van Bryanin sosiaalista mediaa hyvin tarkasti ja he olivat löytäneet lisäksi twiitin, jossa mies sanoi ”kaivavansa Marilyn Monroen haudastaan” – mikä oli vitsi ja suora lainaus Family Guy -piirrossarjasta. Pariskunnan matkatavarat syynättiin läpi, mutta minkäänlaisia aseita tai työvälineitä kryptan avaamiseen ei kuitenkaan löytynyt. Tästä huolimatta Van Bryan ja Bunting lähetettiin sellissä vietetyn yön jälkeen takaisin kohti Eurooppaa.
Turvallisuusvirasto julkaisi tapahtuneesta tiedotteen, jossa Yhdysvaltojen ja sen kansalaisten suojelun kerrottiin olevan kaikessa prioriteettina. Tiedotteessa ei otettu kantaa siihen, että oliko Van Bryanin ja Buntingin käännyttäminen ylireagointia vai ei, mutta virasto halusi kuitenkin muistuttaa, että Yhdysvallat ”on vieraanvarainen ja tervetulleeksi toivottava valtio”.
Lue myös:
Mikään määrä tarroja tai rohkaisua ei helpota lapsen hammaslääkäripelkoa. Ja usein tilanne vain pahenee aikuisena! Myöskään tämä lista hammashoidon hirveästä historiasta ei lievitä vastenmielisyyttä.
Listafriikki esittelee nyt hammashoidon historiaa kauheimpien menetelmien kautta. Tuhansien vuosien ajan hampaiden hoito oli lähinnä tuhojen poistamista ja kipujen lievittämistä eikä varsinaiseen ennaltaehkäisyyn juuri panostettu.
Nämä ”hoitokeinot” ovat onneksi ainakin suurimmaksi osaksi jääneet historiaan, mutta jos koet suurta hammaslääkäripelkoa, niin tämä lista ei välttämättä ole sinulle. Toisaalta, hammaslääkärille mennessä voi yrittää lievittää omaa jännitystä miettimällä, että ainakaan suuhun ei tungeta kuolleita hiiriä tai akkuhappoa.
Kaiken maailman tahnoja ja valkaisua virtsalla
Ihminen on käyttänyt hammastahnaa paljon kauemmin kuin hammasharjaa. Ensimmäiset harjat ilmestyivät käyttöön joskus 5000 vuotta sitten, kun egyptiläiset ja babylonialaiset rupesivat hankaamaan hampaitaan rispaantuneilla oksilla. Mutta jo kaksituhatta vuotta aiemmin Egyptissä oli keksitty ruveta käyttämään tahnaa. Ensimmäinen hammastahna ei ollut pepsodenttia ja colgatea, vaan luotaantyöntävä sekoitus murskattua häränsorkkaa, tuhkaa ja munankuoria.
Myös Kiinassa ja Intiassa sekä antiikin Kreikassa ja Roomassa käytettiin hammastahnoja. Luovuus kukoisti, sillä purukalustoa putsattiin kaikella, minkä vähänkin arveltiin tehoavan. Murskattu luu ja simpukankuori olivat toimiva lisä, samoin kuin hiili ja kaarnakin. Suola ja yrtit olivat tahnoissa peruskauraa. Tulivuorten läheisyydessä asuvat lisäsivät tahnaan vulkaanista hohkakiveä.
Ja jos mennään hampaiden valkaisuun – antiikin Roomassa hampaita valkaistiin virtsalla. Eläimen pissakin kävi, mutta kyllä ihmisen virtsa oli parempaa; lähinnä myös siksi, että siitä voitiin kerätä veroa! Virtsa oli arvokasta tavaraa, jolla putsattiin toogia, parkittiin nahkaa, desinfioitiin suuta ja valkaistiin hampaita. Virtsan käyttäminen suuvetenä oli niin normaalia, että roomalaiset jättivät kadun varteen pottia, joihin ohikulkijoilla oli mahdollisuus pissata. Vaikka koko touhu kuulostaa ällöttävältä, niin virtsan sisältämä ammoniakki itse asiassa valkaisi hampaita varsin hyvin. Älä silti kokeile kotona!
Ei hammaslääkäriä lähellä? Parturi käy siis aivan hyvin!
Yksi hiustenleikkuu ja kaksi hampaanpoistoa, kiitos! Keskiajalla oli hyvin yleistä, että hammaslääkäriä ei joka kylässä tai kaupungissa ollut. Monessa paikassa oli kiertävä hammaslääkäri, joka ei tietenkään ollut ikinä silloin paikalla, kun ”juuri minun hammastani särkee”. Apua kyllä oli tarjolla, nimittäin monet parturit poistivat hampaita ja tekivät tarvittaessa muitakin suun alueen operaatioita.
Hampaiden valkaisu oli hyvin yleinen toive, johon parturit vastasivat lorauttamalla asiakkaan/potilaan hammasrivistöön typpihappoa. Hapon vaikutusta saatettiin tehostaa hiomalla hampaiden pintaa ensin metallisella viilalla. Käsittely kyllä valkaisi tehokkaasti, mutta oli äärimmäisen kivulias menetelmä ja syövytti lopulta kaiken hammaskiilteen pois.
Hammashoidon, tai paremminkin hampaiden poistamisen, lisäksi parturit tekivät pieniä kirurgisia toimenpiteitä, sillä vielä muutamia vuosisatoja sitten kirurgeja ei arvostettu tippaakaan. Yleislääkärit eivät alentuneet käsityönä pidettyyn kirurgiaan, joten parturit ottivat operaatiot kontolleen. Ja mikäs siinä: heillä oli sopivan terävää välineistöä myös siihen.
Tekohampaat vainajien hampaista
Vaikka hammashoito, ja nimenomaan ehkäisevä suun terveydenhoito, otti isoja edistysaskelia 1700-luvulla, oli hampaiden poistaminen silti varsin yleistä ja välttämätöntä.
Tekohampaita oli valmistettu luusta, metallista ja jopa puusta, mutta materiaalista riippuen ne lahosivat tai sitten hankasivat ikävästi ikeniä. Lontoossa hammaslääkärit kiskoivat rikkaille asiakkailleen uusia hampaita köyhiltä lapsilta, jotka saivat naurettavan pienen korvauksen menetetyistä hampaistaan.
Lukuisat sodat olivat kuitenkin karulla tavalla jättipotti hammaspotilaille ja -lääkäreille, sillä kaatuneet eivät enää tarvinneet hampaitaan. Vainajien hampaita oli toki käytetty muutenkin, mutta ne oli hankittu teloitetuilta tai hautoja ryöstelemällä. Kummassakin vaihtoehdossa hampaat olivat usein huonokuntoisia.
Nyt hampaiden keräämiseen erikoistuneet ryövärit – tai kauppiaat – kipittivät vain taistelukentille kiskomaan nuorten kaatuneiden sotilaiden hampaat. Hammaslääkäreille myydyt hampaat istutettiin potilaiden suuhun. Tunnettuja ovat muun muassa niin kutsutut Waterloo-hampaat, joita haalittiin verisen Waterloon taistelun jälkeen kesäkuussa 1815.
Kertomukset kymmenistä tuhansista käyttökelpoisista hampaista levisivät, ja myöhemmin 1800-luvulla käydyissä Krimin sodassa ja Yhdysvaltojen sisällissodassa oltiin myös hammasapajilla.
Vuosisadan lopulla tekohampaita ruvettiin valmistamaan metallista ja lopulta posliinista, joten näiltä osin saatiin hautarauha palautettua.
Kuolleita hiiriä hammassärkyyn
Hammassärky on sietämätöntä; sen tietävät kaikki siitä joskus kärsineet. Mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta kipu lievittyisi? Laittaisitko hiiren tehosekoittimeen ja sivelisit muusia kipukohtaan?
Näin tehtiin muun muassa muinaisessa Egyptissä – ei tietenkään tehosekoittimella. Hiiri survottiin pieneksi ja sekoitettiin muiden ainesten kanssa. Sitten tuota etovaa salvaa levitettiin kipeälle alueelle. Jos särky oli todella vakava, saatettiin murskaus- ja sekoitusvaiheet skipata ja kuollut hiiri laitettiin kokonaisena suuhun kipua lievittämään. Hammassäryn lisäksi hiirihaudetta käytettiin korvatulehdusten hoitoon. Hiirten uskottiin imevän auringonvalosta parantavaa energiaa.
Myös Englannissa kuolleet hiiret olivat 1500-luvun lopulla ihmelääkkeen maineessa. Hammasongelmat eivät olleet tuohon aikaan harvinaisia, mihin palataan vielä myöhemmin listalla Hammassäryn lisäksi kuolleilla hiirillä yritettiin parantaa muun muassa hinkuyskää ja isorokkoa, mutta niiden uskottiin olevan vastaus myös vuoteenkastelusta eroon pääsemiseen. Vaikutuksen voisi kuvitella olevan päinvastainen.
Hampaiden narskuttelusta eroon pääkalloa nuolemalla
Satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua nykyisen Irakin alueella oli Babylonian valtakunta. Babylonia oli aikoinaan maailman kulttuurin ja tieteen keskus. Korkeaa sivistystä kuitenkin tasapainotti uskonto. Babylonialaiset uskoivat, että lähes kaikki vaivat ja sairaudet liittyivät jollain tavalla demoneihin tai olivat jumalten langettamia rangaistuksia.
Niinkin yleinen vaiva kuin hampaiden narskuttelu johtui lääkäreiden mukaan pahasta hengestä, joka pyrkii kommunikoimaan nukkuvan kanssa. Muinaiset kirjoitukset ovat paljastaneet, että hampaiden narskutukseen oli olemassa erikoinen parannuskeino. Lääkärit suosittelivat, että narskutteleva henkilö nukkuu pääkallon kanssa, mikä karkottaisi piinaavan hengen. Jotta hoito (tai manaus) oli varmasti tehokas, oli narskuttelijan syytä myös suudella ja nuolla pääkalloa seitsemän kertaa yössä.
Nykyaikaiset porat ovat hemmottelua aiempiin verrattuna
Sähköinen hammaspora patentoitiin jo vuonna 1875, mutta pitkälle yli 1900-luvun puolen välin Suomessakin käytettiin vielä poljettavia poria. Nekin toki olivat lastenleikkiä verrattuna välineisiin, joita hammasporan evoluutiossa on nähty.
Ensimmäisen kerran ihmisen hampaita porattiin jo 9000 vuotta sitten. Jousipora muistutti tulentekoon tarkoitettua välinettä. Sen sijaan, että kahta puupalaa olisi hinkattu yhteen, oli poran kärjessä terävä kivi, joka piinallisen hitaasti ja epäilemättä kivuliaasti kaivautui hampaaseen.
Jousiporan kärki pyöri noin 15 kierrosta minuutissa. Nykyiset porat pyörivät jopa 800 000 kierrosta minuutissa. Mutta periaate on sama: hammasluusta poistetaan kariesta, minkä jälkeen puhdistettu reikä paikataan.
Kidustusvälineitä muistuttavat työkalut
Jousipora ei ole ainoa kidustusvälineeseen verrattavissa oleva työkalu, jota hampaiden hoidossa on aikojen saatossa käytetty. Koska 1600-luvun Euroopassa hampaan poistaminen oli yksinkertaisin tapa hoitaa huonoja hampaita, oli toimenpidettä varten olemassa mitä kekseliäämpiä vekottimia.
Hampaankiskojien parissa erityisen suosittu väline oli 1300-luvulla keksityt pelikaanipihdit. Se oli ensimmäinen nimenomaan hampaankiskontaan suunniteltu työkalu. Nimensä pihdit saivat siitä, että niiden kärjet muistuttivat pelikaanin nokkaa. Operaation aluksi kärjet puristettiin hampaan ympärille ja sitten pihtejä väännettiin kädensijasta kunnes hammas irtosi. Hampaankiskonta ei sujunut siististi, vaan toisinaan hampaan mukana lähti myös palanen leukaluuta.
Erään ranskalaisen hampaankiskojan mainoslause olikin: ”Jos hammas ei irtoa, niin sitten irtoaa leukaluu!” Ja bisnes kukoisti. Liekö ollut tuo sama ekspertti, joka kiskoi kuningas Ludvig XIV:n yläleuan särkevät hampaat pois.
Aurinkokuninkaan purukalusto oli sen verran tiukassa, että tuskaisen väännön jälkeen yläleuasta lähti pala luuta hampaiden mukana. Pala oli sen verran kookas, että kuninkaan suuhun syntyi nenäonteloon johtava aukko. Aikalaisten mukaan Ludvigin nenästä ruiski vettä kuin suihkulähteestä joka kerta, kun hän joi tai kurlasi kurkkuaan. Epäilemättä varsin irvokas vaiva, jonka kirurgi sai onneksi korjattua. Suun ja nenän välinen reikä poltettiin kiinni hehkuvalla raudalla. Leppoisalta kuulostava toimenpide tuokin!
Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät
Etruskit edellä aikaansa ja Kreikassa laahattiin perässä
Etruskien korkeakulttuuri kukoisti Keski-Italiassa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Varsinaisesti etruskit eivät koskaan kadonneet, vaan kansa ja kulttuuri sulautuivat hiljalleen roomalaisuuteen.
Etruskit ansaitsevat kunniamaininnan, sillä muista listan kohdista poiketen he eivät tehneet mitään erityisen kammottavaa. Etruskien panos hammashoidon kehityksessä oli vertaansa vailla ja 700-luvulle eaa. mennessä he olivat jo taitavia hammasimplanttien tekijöitä. Materiaalina käytettiin kultaa ja eläinten hampaita tai luita. Omat löystyneet hampaat tai tekohampaat kiinnitettiin paikoilleen liittämällä ne muihin hampaisiin kultanauhasta tehdyillä silloilla. Yhtä taidokkaita hammassiltoja ei nähty reippaasti yli tuhanteen vuoteen. Etruskit olivat jopa keksineet tavan juottaa sulaa metallia reikiin, jolloin hammasytimen paljastuneet hermot saatiin suojattua ja kivut loppumaan.
Vaikka antiikin Kreikka oli edelläkävijä monessa asiassa ja myös länsimaisen lääketieteen voidaan katsoa alkaneen sieltä, niin hampaiden hoidossa oltiin muuta maailmaa perässä ja pahoin.
Kreikkalaisille kauneus ja voima olivat tärkeimpiä hyveitä, joten kivuliaat reiät ja ienten mätäpaiseet olivat pieni hinta maksettavaksi siitä, että sai pitää kaikki hampaansa suussa. Kipu oli merkki heikkoudesta, joten henkilö menetti silmänräpäyksessä sosiaalisen statuksensa, jos tuskissaan pyysi lääkäriä poistamaan särkevän hampaan.
Parantavissa yrteissä uitetun rievun tunkeminen suuhun oli ainoa potentiaalinen apukeino, mutta parhaimmillaankin se vain lievitti kipua, joten lukuisat ihmiset menettivät henkensä vakavien tulehdusten vuoksi. Moni kuolema olisi voitu välttää hampaan poistolla. Usein ihmiset kuitenkin luottivat vain jumalilta pyydettyyn apuun – josko nämä olisivat voineet karkottaa kivuliaan tulehduksen. Tämän konstin tehokkuus jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Hampaiden mustaaminen
Tudorien ajan Englannissa (1485-1603) sokeri oli haluttua, mutta hyvin kallista tavaraa. Siksi sokeri oli vain rikkaiden etuoikeus ja sitä lisättiin kaikkeen suuhunpantavaan, muun muassa kasviksiin ja lääkkeisiin.
Yletön sokerin käyttö yhdistettynä olemattomaan hampaiden hoitoon tarkoitti purukaluston mätänemistä niille sijoilleen. Erityisesti kuningatar Elisabet I, viimeinen Tudor-suvun monarkki, oli tunnettu mustista hampaistaan. Todennäköisesti historiankirjat ovat hieman liioitelleet kuningattaren tuhoutuneita hampaita, sillä luotettavien dokumenttien perusteella häneltä oli poistettu vain yksi hammas. Toki monet valittivat, että Elisabetin puhetta oli vaikea ymmärtää, kun tämän hampaat olivat niin pahasti tuhoutuneet.
Vain yhden hampaan poistaminen saattaa johtua myös siitä, että Elisabetilla oli ylitsepääsemätön hammaslääkäripelko. Mutta sen verran heikko suun tilanne oli, että eräs piispa uhrautui kerran kuningattaren puolesta ja poistatti tämän nähden yhden viimeisistä hampaistaan. Hän halusi osoittaa pelokkaalle monarkille, että kipu on kestettävissä.
Kuningatar oli vain yksi esimerkki, mutta mustat ja suuhun mätänevät hampaat olivat rikkaan ylimystön keskuudessa niin yleisiä, että ala-arvoisesta suuhygienista tuli statussymboli. Huonot hampaat oli merkki sokerista, joka oli merkki rahasta. Mustuneesta purukalustosta tuli niin muodikasta, että tavallinen kansa alkoi tieten tahtoen värjäämään omia hampaitaan mustiksi vaikuttaakseen varakkaammilta.
Hampaita on mustattu myös muualla; varsinkin monissa Aasian maissa tavalla on pitkät perinteet. Esimerkiksi Borneon saarella mustaksi värjätyt hampaat on perinteisesti yhdistetty kauneuteen ja terveyteen. Valkoiset hampaat muistuttivat koirista ja eurooppalaisista, eikä kumpikaan mielleyhtymistä ollut tavoittelemisen arvoinen kunnon borneolaiselle.
Japanissa ohaguro, eli hampaiden mustaaminen, oli erittäin suosittua 800-1200 -luvuilla, jolloin kasvot oli tapana maalata valkoisiksi. Luonnollisen väriset hampaat näyttivät auttamatta keltaisilta valkoista ihoa vasten, joten ne värjättiin mustiksi erilaisia väriaineita sisältävän kitkerän juoman avulla. Myös samurait värjäsivät hampaitaan osoittaakseen uskollisuutta isännilleen.
Suomessa hammassärkyä lievitettiin akkuhapolla ja iilimadoilla
Hammashoidon perinne -kirjan kirjoittanut Marja Sotamaa kertoo Ylen haastattelussa, että Suomessa hammassärkyyn on käytetty monenlaisia rohtoja ruokasuolasta pirtuun ja tupakansavusta dynamiittiin. Kivuliaita hampaita hoidettiin myös akkuhappoon kastetulla heinänkorrella ja kuumaan tervaan upotetulla sukkapuikolla. Oli myös yleinen uskomus, ei vain Suomessa vaan ympäri maailmaa, että kipeässä ikenessä on pahaa verta, josta päästiin eroon antamalla iilimadon käydä imuhommiin.
Hammaslääkäreitä oli harvassa, joten apua hammassärkyihin haettiin muun muassa sepiltä, joilla oli tarvittavat työkalut hampaiden irti kiskomiseen. 1800-luvun lopulla hammashoito oli Sotamaan mukaan lähinnä hampaiden poistoa ja proteesien valmistusta.
Eikä hammaslääkärin vastaanotolla ollut varaa tai aikaa käydä jatkuvasti, joten koko kalusto saatettiin nyppiä irti yhdellä kerralla. Ja tietenkin ilman puudutusta. Vaikka ikenet olivat vielä aivan auki, laitettiin tilalle parin päivän päästä proteesit.
Ne, joilla oli varaa, hankkivat tekohampaat jo nuorella iällä, eikä sitä paheksuttu. Toisaalta myöskään täyttä hampaattomuutta ei katsottu pahalla. Sotamaa kertoo, että proteeseja hankittiin rippilahjaksi tai viimeistään vihille mentäessä. Morsiamet halusivat lehtien sivuilta tuttujen filmitähtien valkoisen hammasrivistön, joten juhannushäiden alla hammaslääkärit väänsivät tekohampaita yötä päivää.
Hammasharjaa pidettiin Suomessa vielä 1970-luvun alussa syntisenä ylellisyysturhakkeena eivätkä harjan omistaneetkaan käyttäneet välinettä läheskään joka päivä. Saattoi myös olla, että perheessä oli yksi yhteinen hammasharja, jolla kaikki pesivät hampaansa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Lue myös:
Kidnappaus on yksi vakavimmista rikoksista ja siitä seuraa yleensä pitkä vankilatuomio. Aina silloin tällöin areenalle astuu kuitenkin mestareita, jotka syystä tai toisesta lavastavat oman sieppauksensa.
Rangaistus on usein luvassa myös itsensä nappaamisesta, sillä tällaiset huijaukset maksavat poliisille aikaa ja rahaa, ja vievät resursseja oikeiden rikosten selvittämiseltä. Monesti näihin kidnappaustapauksiin liittyy myös kiristystä lunnasvaatimusten muodossa.
On vaikea uskoa, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään, mutta Listafriikki oli yllättynyt huomatessaan miten yleisiä lavastetut sieppaukset ovatkaan. En toki ymmärrä miksi se niin yllätti – sen verran paljon tässä on listoja tehdessä tullut kummallisuuksiin tutustuttua!
Tässä siis kymmenen kidnappausta, jotka olivat siepatun itsensä lavastamia. Syitä erikoiseen ratkaisuun on lähes yhtä monta kuin tekijöitäkin.
Jonathon Michael Davis
Helmikuun 27. päivänä vuonna 2018 Jonathon Michael Davisin perheenjäsenet alkoivat saada viestejä, joissa miehen kerrottiin olevan siepattuna. Perheen tuli maksaa Davisin vapaudesta järisyttävät 375 dollaria. Kidnappaajat uhkasivat vahingoittaa Davisia ellei rahoja maksettaisi välittömästi PayPalin välityksellä – he lähettivät jopa kuvan miehen vahingoittuneesta sormesta ja uhkasivat murtaa loputkin, ellei maksua näkyisi tai mukaan sotkettaisiin poliisi.
Maaliskuun 1. päivänä perhe ilmoitti uhkauksista huolimatta Oklahoman poliisille, että Davis on kidnapattu. Samantien poliisi otti yhteyden FBI:hin ja liittovaltion seriffiin. Virvavallalla ei kestänyt kovinkaan kauaa paikantaa Davis tulsalaiselle River Spiritin kasinolle.
Ensinnäkin Davis oli lähettänyt…tai siis kidnappaajat olivat lähettäneet lunnasvaatimukset Davisin puhelimella, joten agenttien ei tarvinnut muuta kuin selvittää kyseisen laitteen sijainti. Mies löytyi muutamassa tunnissa pelipöydän äärestä ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut kidnappaustilanne, vaan mies oli lähetellyt vaatimuksia ja aiheuttanut suurta huolta perheelleen aivan itse. Poliisin mukaan Davis oli ladannut internetistä kuvan murtuneesta sormesta ja tuo kyseinen kuva ilmestyi Googlen hakutuloksissa ensimmäisten joukossa.
Davis pidätettiin syytettynä kiristyksestä ja kiskonnasta. ”Hän ei ollut kovinkaan taitava huijari eikä ollut ajatellut tätä pitkällä tähtäimellä”, poliisista kommentoitiin.
Jessica Nordquist
Kuinka tehdä eksän elämästä helvettiä? Lontoolainen Jessica Nordquist on aiheen asiantuntija, mutta ei hänestä silti kannata mallia ottaa; hän nimittäin istuu tällä hetkellä monivuotista vankeustuomiota.
Heinäkuussa 2017 Nordquistilla ja samassa PR-toimistossa, Unrulyssa, työskennelleelle Mark Weeksille puhkesi työpaikkaromanssi. Suhde loppui lyhyeen, mutta Nordquist ei kyennyt jättämään asiaa sikseen.
Hän lähetteli sekä muille kollegoille että Unrulyn asiakkaille tekstiviestejä, joissa kertoi Weeksin raiskanneen hänet. Sen lisäksi hän teki Instagramiin kymmeniä valeprofiileja, joissa syytökset jatkuivat. Nordquist myös julisti tulleensa raiskauksen seurauksena raskaaksi ja tilasi Amazonista tekovatsan todistaakseen väitteensä.
Nordquist myös lähetti Weeksille ja tämän perheenjäsenille uhkaavia viestejä, joiden seurauksena Weeks ei enää uskaltanut nukkua kotonaan. Ilmeisesti nainen ei saanut kaikilla tempauksillaan tarpeeksi huomiota, joten hän päätti lavastaa oman kidnappauksensa.
Sieppaajana ja vaarallisena rikollisjenginä esiintynyt Nordquist lähetti ystävilleen, työkavereilleen sekä tietysti Weeksille ja tämän lähipiirille kuvia itsestään alastomana ja kiinni sidottuna. Kun poliisi teki etsinnän Nordquistin ylösalaisin käännettyyn asuntoon, löytyi pöydältä sieppaukseen liittyvä viesti.
Jessica Nordquist löytyi muutaman päivän kuluttua skotlantilaisesta motellista täysin kunnossa mukanaan muutama valeasu ja retkeilyvarusteita. Oikeuteen jouduttuaan hän vielä jaksoi väittää, että kidnappaus oli hänen baarissa tapaamansa MI5-agentin tekosia.
Mutta kuten alussa sanottua, häkki heilahti!
12-vuotias ranskalaispoika
Hammaslääkärissä käyminen ei varmaankaan ole kenenkään lempipuuhaa, mutta minkälaisiin toimenpiteisiin sinä olisit valmis ryhtymään välttääksesi tarkastuksen?
Eräs 12-vuotias ranskalaispoika oli ollut vuoden 2014 toukokuussa matkalla kotikylästään naapurikaupunkiin hammaslääkärille, kun hän oli tullut toisiin aatoksiin.
Partiossa olleet poliisit kiinnittivät huomiota kummallisesti käyttäytyvään poikaan, joka vaikutti jostain syystä piilottelevan rakennusten välissä. Poliisin jututtaessa poikaa tämä kertoi olleensa menossa hammaslääkäriin, kun viereen oli ajanut suuntaa kysellyt outo mies. Mies oli kiskonut pojan kyytiin, ja siepattu pääsi pakenemaan siinä vaiheessa, kun auto seuraavan kerran pysähtyi.
Poika oli todella miettinyt jutun loppuun saakka, sillä hän antoi kidnappaajastaan hyvin tarkan kuvauksen: Mies oli 170 cm pitkä, lihaksikas, noin 30-vuotias ja eurooppalaisen näköinen. Hän oli pukeutunut mustaan paitaan ja vaaleisiin farkkuihin, ja pisteenä i:n päälle miehellä oli oikeassa poskessa pystysuora arpi.
Kuukauden ajan poliisit etsivät kidnappaajaa tuloksetta, kunnes epäilykset vilunkipelistä heräsivät heidän käydessään läpi pojan kotikylän kaduilla olleiden valvontakameroiden tallenteita. Poika tuotiin uudelleen jututettavaksi ja lopulta hän myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan vain välttääkseen hammaslääkärikäynnin.
Mark Salerno
Lastenlääkäri Mark Salernon kidnappaus nousi Yhdysvalloissa koko maan laajuiseksi uutiseksi toukokuussa 2002. Kohu kuitenkin muutti muotoaan siinä vaiheessa, kun Phoenixista siepattu Salerno löytyi kolme päivää myöhemmin San Diegosta, ja kävi ilmi, että hän oli itse lavastanut koko jutun.
Salerno kertoi poliisille ja FBI:n agenteille, että joukko miehiä oli napannut hänet ja teljennyt nilkat yhteen teipattuna auton takakonttiin. Pelastusoperaatio näytettiin televisiossa suorassa lähetyksessä, jota seurannut henkilö muisti nähneensä miehen menevän takakonttiin aivan itse. Upsis!
Salerno myönsi, että kidnappaus oli lavastettu, koska hänellä oli pahoja talousongelmia. Oikeudessa hänen vaimonsa ja lakimiehensä todistivat hänen sairastaneen masennusta ja Salerno väittikin suunnitelleensa itsemurhaa läheisellä Hooverin padolla, mutta lähteneensä sitten kohti Kaliforniaa. Hän kertoi ottaneensa lääkkeitä ennen takakontissa nukkumista ja herättyään hän oli alkanut hakata luukkua ja huutaa apua.
Salerno sai kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Pian tuomion julistamisen jälkeen hän katosi jälleen. Poliisi yhytti Salernon kolme viikkoa myöhemmin toiselta puolelta maata Pittsburghista, jossa eräs huolestunut kansalainen oli soittanut hätänumeroon nähtyään miehen varastamassa pyyhettä pyykkinarulta.
Salerno jätti hetkeksi työnsä lääkärinä ja ilmoittautui hoitoon. Vuonna 2011 hänestä tehtiin sanomalehteen iso juttu, jossa kerrottiin paluusta töihin ja siitä, miten vaikeistakin mielenterveysongelmista voi toipua.
Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Lokakuun 12. päivänä vuonna 2018 Salerno katosi jälleen, eikä häntä ole tähän päivään mennessä löydetty.
Robert Brandel
Kun viranomaiset saavat silminnäkijähavainnon auton takapenkillä sidottuna makaavasta henkilöstä, olettavat he löytävänsä kauhuissaan olevan ja mahdollisesti pahoinpidellyn rikoksen uhrin. Robert Brandelin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut, sillä kun miestä mentiin Buffalon lähellä helmikuussa 2019 pelastamaan tukalasta tilanteesta, oli hän yllättävän rauhallinen.
Kun tekninen ryhmä rupesi keräämään autosta sormenjälkiä ja todistusaineistoa, kertoi Brandel kuulustelijoille tulleensa ryöstetyksi, kun kaksi uhkapeleistä tuttua kaveria olivat vieneet häneltä 16 000 dollaria aseella uhaten. Se ei rosvoille kuitenkaan ollut riittänyt, vaan nämä olivat kidnapanneet Brandelin ja pakottaneet tämän ajamaan ympäri New Yorkin osavaltiota kunnes olivat teipanneet hänen kätensä ja jalkansa, ja jättäneet autoon oman onnensa nojaan.
Brandel oli mielestään kehittänyt täydellisen tarinan, mutta ei onnistunut huijaamaan poliisia. Mies jäi valheestaan kiinni siksi, että hänen partansa oli siistitty – kenellä kolme päivää siepattuna olleella on muka mahdollisuus ajaa parta!?
Hieman reilun puolen tunnin kuulustelun jälkeen Brandel totesi bluffinsa epäonnistuneen ja myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan. Hän oli ajatellut välttävänsä sieppauksella 50 000 dollarin velan, joka oli seurausta aiemmin samassa kuussa hävitystä Super Bowl -veikkauksesta.
Sabrina Belcher
Yhdysvaltalainen Sumterin kaupunki valmistautui syksyllä 2020 pormestarinvaaleihin, johon oli ilmoittautunut kuusi ehdokasta. Yksi heistä oli 29-vuotias kuuden lapsen äiti Sabrina Belcher, jolla ei ollut mitään aiempaa kokemusta politiikan saralta. Belcher kuitenkin vetosi äänestäjiin sillä, että hän tuntee tavallisten ihmisten ongelmat ja tietää mitä on olla koditon tai murehtia sitä, millä maksaa sähkölasku.
Muutama kuukausi ennen marraskuisia vaaleja Belcher päätti ottaa kovat keinot käyttöön ja palkkasi Christopher James Eaddyn kidnappaamaan ja pahoinpitelemään hänet. Belcher kuvasi autossa tapahtuneen päällekarkauksen Facebook-liveen ja syytti videolla yhtä vaalivastustajaansa hyökkäyksen järjestäjäksi.
Poliisille selvisi tutkinnassa, että Belcherillä oli suunnitelma jokaisen vastustajansa maineen pilaamiseksi. Sumterin poliisipäällikön Russell Roarkin mukaan Belcherin ainoa tarkoitus oli aiheuttaa hämminkiä ja saattaa muut pormestariehdokkaat huonoon valoon. ”Valheellisiin tietoihin perustuen käytimme aivan turhaan sekä terveydenhuollon että poliisin resursseja asian selvittämiseksi ja syyllisen kiinniottamiseksi”, harmitteli Roark paikallislehden haastattelussa.
Poliisin kuulusteluissa sekä Belcher että Eaddy myönsivät vilpin ja sen, että Belcher oli suunnitellut lavastetun kidnappauksen ja pahoinpitelyn saadakseen kaupunkilaisten sympatiat puolelleen. Kummatkin joutuivat rikossyytteeseen ja Belcher tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Häntä ei valittu Sumterin pormestariksi.
Rahmell Pettway
Maaliskuussa 2013 newyorkilainen 36-vuotias Rahmell Pettway keksi tulleensa kidnapatuksi, koska pelkäsi tyttöystävänsä raivostumista.
Syystä tai toisesta Pettway oli ollut ilmoittamatta pois kotoa kahden viikon ajan, joten hän arveli (varmasti ihan aiheellisesti) kumppaninsa olevan asiasta harmistunut. Niinpä hän keksi mielestään nerokkaan tarinan, jolla luuli pääsevänsä kuin koira veräjästä. Jos hänet olisi siepattu, ei hän olisi voinut palata kotiin!
Pettway ymmärsi, ettei voisi vain marssia takaisin, vaan hänet oli ”löydettävä”. Niinpä mies asettui sivukadulle ja teippasi suunsa ja sitoi kätensä ja jalkansa ilmastointiteipillä. Hän oli myös murjonut itseään ja poliisien tullessa paikalle valitti kovaa kipua kyljessä.
Poliisin epäilykset heräsivät jo hieman siinä vaiheessa, kun he auttoivat Pettwayn ylös kadulta ja huomasivat, että teippirulla roikkui edelleen hänen ranteistaan. Eihän mies ollut saanut sitä millään katkaistua, sillä kädet oli jo teipattu yhteen.
Sairaalan viety ”uhri” vetosi ensin muistamattomuuteen, mutta kertoi myöhemmin, että kaksi miestä oli pari viikkoa aiemmin napannut hänet siniseen tila-autoon ja kuljettanut aivan oudoissa paikoissa ennen löytöpaikalle tiputtamista.
Lopulta Pettway joutui tunnustamaan, että koko kidnappaus oli täyttä huijausta, sillä hän ei vain ollut keksinyt mitään selitystä poissaololleen. Virkavalta kommentoi Pettwayn toimintaa lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Hän on täysi tollo!”.
Rogelio Andaverde
Jos luulit, että Rahmell Pettwayn tarinaa naurettavammaksi ei voi mennä, niin saanko esitellä Rogelio Andaverden. Tämä teksasilainen oman elämänsä lapatossu päätti lokakuun 4. päivänä vuonna 2013 kidnapata itsensä. Syynä oli se, että hän halusi lähteä kavereidensa kanssa radalle, mutta ei uskonut vaimonsa Maria Hernandezin antavan siihen lupaa.
Pariskunta vietti mukavaa koti-iltaa, kun yhtäkkiä rauhan rikkoi kaksi taloon tunkeutunutta naamioitua ja aseistettua miestä, jotka pakottivat Andaverden mukaansa. Järkyttynyt Hernandez soitti tietenkin hätänumeroon ja suuri joukko poliiseja lähti suorittamaan kidnapatun etsintää – sitä tehtiin myös yläilmoista käsin muutaman helikopterin toimesta. Andaverdeä ei kuitenkaan löytynyt.
Mies marssi yllättäen kaksi päivää myöhemmin vahingoittumattomana kotiin ja kertoi vaimolleen kidnappaajien muuttaneen mielensä ja päästäneen hänet vain menemään. Virkavallalle kertomus kuulosti sepitetyltä ja tutkinnassa tultiin siihen tulokseen, että kidnappaus oli ollut Andaverden kehittelemä juoni päästä kavereiden kanssa bailaamaan. Lopulta mies tunnusti keksineensä kaiken, koska pelkäsi vaimon kieltävän illanvieton.
Joanna Grenside
Reilu viikko ennen joulua vuonna 1992 tunnollinen työntekijä Joanna Grenside ei tullutkaan pitämään sovittua aerobic-tuntia Harpendenin kaupungissa, Englannissa, sijaitsevalle kuntosalille. Työkaverit ilmoittivat huolensa poliisille ja virkavalta löysi Grensiden auton pysäköitynä kuntokeskuksen parkkipaikalta. Ajoneuvon läheisyydestä löytyi naisen raiskaushälytin.
Massiiviset etsinnät aloitettiin koirapartioiden ja helikoptereiden kanssa, mutta parin vuorokauden kuluttua Grenside ilmoittautui itse poliisiasemalle ja kertoi tulleensa kidnapatuksi. Naisen mukaan kaksi miestä oli napannut hänet autonsa luota, sitoneet silmät ja vieneet hänet syrjäiseen taloon. Poliisi alkoi haistaa palaneen käryä, kun Grenside ei osannut kertoa minkäänlaista syytä sille, miksi ei ollut ottanut sidettä silmiltään, vaikka oli kertomansa mukaan jätetty yli 12 tunniksi yksin taloon.
Valheiden vyyhti lähti kunnolla aukeamaan, kun poliisi selvitteli Grensiden taustoja tämän toipuessa muutaman päivän sokista, jonka kidnappaus oli aiheuttanut. Poliisin mukaan hän oli ottanut tekaistuun kidnappaukseen mallia australialaisesta laulajasta Fairlie Arrowsta, joka tasan vuosi aiemmin oli lavastanut oman sieppauksensa saadakseen julkisuutta ja nostetta hiipuneelle uralleen. Grenside oli tapahtuma-aikaan asunut Australiassa.
Pitkän kuulustelun jälkeen Grensiden tunnusti keksineensä kaiken ja kertoi oleilleensa 36 tuntia – eli lähes koko etsintäoperaation ajan – Heathrow’n lentokentällä Lontoossa. Syynkin katoamiselleen ja keksitylle kidnappaustarinalle Grenside paljasti: Hän ei halunnut syömishäiriönsä vuoksi osallistua erinäisiin pikkujouluihin, joissa syödään ja juodaan, mutta ei myöskään halunnut kertoa sairaudestaan kenellekään. Rikossyytteiden nostamisen sijaan Grenside ohjattiin asianmukaiseen hoitoon.
Ohiolainen teinityttö
Yksi listan tuoreimmista tapauksista on peräisin syyskuulta 2020. Nimettömänä pysyvä teinityttö soitti hädissään poliisille, että hänet oli yritetty kidnapata. Joku outo mies oli napannut hänet pysäkiltä, jolla hän oli odottanut koulubussin saapumista, ja alkanut raahata kohti autoaan.
Tyttö oli kuitenkin onnistunut pääsemään karkuun ja soitti välittömästi hätänumeroon. Tyttö kuvaili tekijää tarkoilla tuntomerkeillä ja kertoi tämän ajaneen mustalla autolla. Poliisi aloitti mittavat etsinnät ja myös sosiaalisessa mediassa varoiteltiin mahdollisesta lapsensieppaajasta. Kun tyttö kutsuttiin antamaan tarkempaa lausuntoa poliisiasemalle, tunnusti hän äitinsä läsnäollessa keksineensä koko kidnappaustarinan, jotta hänen ei tarvitsisi mennä kouluun.
Sinänsä harmittomalta kuulostava tapaus olisi voinut eskaloitua paljon pahemmaksi, sillä paikallisen seriffin Robert Radcliffin mukaan useat alueen vanhemmat olivat jo menneet saattelemaan lapsiaan bussipysäkeille aseiden kanssa. ”He etsivät mustaa ajoneuvoa, ja jos paikalle olisi sattumalta ajanut joku keksittyihin tuntomerkkeihin sopiva henkilö, olisivat seuraukset voineet olla kohtalokkaat”, kertoi Radcliff haastattelussa.
Lue myös:
Jos perjantai 13. päivä pelottaa sinua jo valmiiksi, niin ei kannata lukea tätä listaa! Nämä tapaukset saavat epäilijätkin miettimään, olisiko epäonnen päivässä sittenkin perää.
Koska tuo varsinainen epäonnen päivä koittaa iloksemme huomenna, tarkastelemme nyt pelottavia tapauksia, jotka ovat sattuneet kyseisenä päivänä.
Se on tullut surullisenkuuluisaksi rap-artisti Tupac Shakurin kuolinpäivänä syyskuussa 1996 ja vuoden 1989 lokakuisena ”mustana perjantaina”, kun osakemarkkinat äkillisesti romahtivat.
Ja aika paljon muutakin on tapahtunut.
Monien mielestä näissä tapauksissa on kyse vain sattumasta, mutta varmasti löytyy myös yhtä monta taikauskoista, jotka pistävät onnettomuudet ja sattumat hetkeäkään miettimättä perjantai 13. päivän piikkiin.
Kumpaan joukkoon sinä kuulut?
Andien lentoturma
Tämä on koko listan ehkä tunnetuin ja kuuluisin onnettomuus, joka on sattunut perjantai 13. päivänä.
Uruguayn pääkaupungista Montevideosta Chileen, Santiagoon, matkalla ollut tilauslento kohtasi päätepysäkkinsä korkealla Andien vuoristossa lokakuussa 1972.
Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 40 matkustajaa, jotka olivat rugby-otteluun matkalla olleita pelaajia ja heidän läheisiään. Noista 45 ihmisestä selvisi hengissä vain 16. Yli kahden kuukauden ajan törmäyksestä selvinneet kamppailivat lumivyöryjä, vammoja ja paleltumia vastaan. Pahin uhka oli kuitenkin ravinnon puute.
Vähäiset eväät oli heti törmäyksen jälkeen jaettu pieniin eriin, mutta ne eivät riittäneet viikkoa pidemmäksi. Miehet, joista suurin osa oli alle parikymppisiä opiskelijoita, yrittivät syödä koneen penkkien nahkaa ja täytteitä, mutta tulivat lopulta yhteen ainoaan, puistattavaan johtopäätökseen.
Jotta he selviäisivät hengissä, olisi heidän syötävä kuolleiden tovereidensa lihaa. Ensimmäiset tulitikun kokoiset viipaleet leikattiin tuntemattomilta miehistön jäseniltä, mutta päivien ja viikkojen kuluessa selviytyjät joutuivat turvautumaan myös omaisiinsa. Ne, jotka kieltäytyivät lihan paloista, menehtyivät vielä ennen pelastumista.
Joulukuun alkupuolella Fernando ”Nando” Parrado ja Roberto Canessa päättivät lähteä hakemaan apua, kunhan Parrado oli ensin vannottanut, ettei hänen menehtyneeseen äitiinsä tai siskoonsa kajottaisi. Kymmenen päivän ja 60 kilometrin mahdottomalta tuntuvan vaelluksen jälkeen farkkuihin pukeutuneet miehet olivat päässeet vuoristosta lähelle ihmisasutusta.
Joulukuun 23. päivänä, kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, loput selviytyneet haettiin helikopterilla turvaan.
Sykloni tappoi jopa puoli miljoonaa ihmistä
Vuonna 1970 Bangladeshiin, silloiseen Itä-Pakistaniin, iski yksi maailmanhistorian tuhoisimmista sään aiheuttamista katastrofeista. Bengalinlahden alue on tunnettu toistuvista sykloneistaan, mutta tuo marraskuun 13. päivänä, perjantaina, rannikon saavuttanut hirmumyrsky oli, ja on edelleen, tuhovoimassaan vertaansa vailla.
Bhola-niminen trooppinen hirmumyrsky aiheutti valtavan, 10 metriä korkean vesimassan vyörymisen rannikolle, eikä alavalla maalla asuneilla ihmisillä ollut mitään mahdollisuutta pelastautua. Syklonin lähestyminen ja kasvaminen merellä oli toki havaittu edeltävinä päivinä ja kansalle oli annettu varoitus, mutta suurin osa väestä oli jättänyt sen huomiotta.
Yksittäisessä, 170 000 asukkaan Tazumuddinin kaupungissa menehtyi puolet ihmisistä. Virallisten tietojen mukaan hirmumyrskyssä kuoli kokonaisuudessaan 300 000 henkeä, mutta vuosien mittaan arviot ovat olleet niinkin korkealla, kuin puolessa miljoonassa uhrissa.
Lue myös: Kun rajuilma iskee – Suomen historian pahimmat myrskyt
Unohdettu lento-onnettomuus
Andien traagisesta lento-onnettomuudesta ja sen selviytyjistä on tehty lukuisia elokuvia, kirjoja ja dokumentteja. Kaikki tuntevat tarinan.
Mutta kuinka moni tietää, että samana pirullisena perjantaina, lokakuun 13. päivänä vuonna 1972, tapahtui toinenkin lento-onnettomuus?
Lentoturma sattui lähellä Moskovaa, eikä kukaan koneessa ollut selvinnyt. Onnettomuudessa menehtyi 164 matkustajaa ja kymmenen miehistön jäsentä.
Ilyushin II-62 -mallinen venäläislentokone nousi ongelmitta Pariisista, ja sen tarkoitus oli lentää Leningradin kautta Moskovaan. Välilasku oli onnistunut, mutta sää oli muuttunut huonoksi: satoi rankasti ja näkyvyys oli heikko.
Lentokoneen kapteeni sai luvan laskeutua Sheremetyevon kansainväliselle kentälle. Jostain tuntemattomasta syystä laskeutuminen ei onnistunut ja kapteeni joutui nostamaan koneen kahdesti uudelleen ilmaan. Kolmannella laskeutumiskerralla kone syöksyi maahan viiden kilometrin päässä lentokentästä ja tuhoutui törmäyksessä täysin.
Onnettomuuden syytä ei ole koskaan saatu selville, ja tapahtuma-aikanaan se oli ihmishengissä mitattuna yksi historian pahimmista lento-onnettomuuksista.
Romahdus, joka vain odotti tapahtumistaan
Suosittu konferenssien pitopaikka Royal Plaza -hotelli, Nakhon Ratchasiman kaupungissa, Thaimaassa, oli ennen onnettomutta hiljattain remontoitu. Siihen oli 1990-luvun alussa lisätty kerroksia, mutta korjaustyöt oli tehty ilman asianmukaisia lupia eikä rakenteita oltu tuettu kunnolla. On vain ihme, että mitään ei tapahtunut..ennen kuin sitten tapahtui.
Elokuussa vuonna 1993 hotelli oli täynnä kokoustavia opettajia ja öljy-yhtiöiden työntekijöitä. Perjantai 13. päivä, vähän yli kymmeneltä aamulla, koko rakennus sortui niille sijoilleen, kun ylimmät kerrokset romahtivat suoraan alas. Tuho oli täydellinen alle kymmenessä sekunnissa. Kuin ihmeen kaupalla 227 ihmistä saatiin pelastettua raunioista, mutta 137 menetti henkensä.
Hotellin ”kunnostustöiden” ja lisäkerrosten suunnittelija tuomittiin vankilaan, ja onnettomuustutkimuksissa todettiin, että myös korruptoituneet ja lahjotut turvallisuustarkastajat katsoivat rakentamista ja selviä turvallisuusriskejä läpi sormien.
Sam Patch ammattimainen hurjapää
Sam Patch oli Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattinsa harjoittaja. Hänen virallinen nimikkeensä oli vesiputouksilta hyppääjä. Nopeasti voisi veikata, että elinajanodote ei huiman pitkä tuolla alalla ole. Perjantaina, marraskuun 13. päivänä vuonna 1829, Patch osoitti veikkauksen oikeaksi.
Hän oli vähän aiemmin toteuttanut kaikkien hurjapäiden unelman ja hypännyt alas veteen 50 metriä korkeilta Niagaran putouksilta. Erikseen rakennetulta puiselta korokkeelta Patch oli syöksynyt Niagaran hyytävään veteen. Julkisuutta saaneen hypyn jälkeen hän lupautui toistamaan temppunsa, jota kerääntyi katsomaan tuhansittain uteliaita silmäpareja. Sukellus onnistui jälleen. Vesimassaltaan maailman suurimman putouksen päihittämisen jälkeen Patch tunsi itsensä voittamattomaksi ja alkoi etsiä uusia hyppypaikkoja.
Hän päätyi läntisessä New Yorkissa sijaitseville High Falls -putouksille. Hyppytelineineen pudotusta oli 40 metriä, ja hyppyä tapahtumaa mainostettiin ”Samin viimeisenä hyppynä”. Sitä se tosiaan oli.
Tuhatpäinen yleisö todisti 22-vuotiaan huimapään painumisen pinnan alle, mutta ei koskaan sen nousua takaisin ylös. Patchin ruumis löytyi vasta kuukausien jälkeen, kun jäinen joki oli kuljettanut sen kauas putouksilta. Hänen haudalleen asetettiin puinen laatta, jossa luki ”Tässä lepää Sam Patch – sellaista on kuuluisuus”.
Bob Renphrey: epäonnen mies
Maailman epäonnisimpana miehenä voidaan pitää Bob Renphreytä. Pohjois-Walesissa bussinkuljettajana työskennellyt mies oli saanut tarpeekseen perjantai 13. päivästä ja vietti vuosien 1979 ja 1998 välillä jokaisen niistä sängyssään peiton alla. Häntä ei voi mitenkään syyttää hätävarjelun liioittelemisesta, niin paljon ehti miehelle käydä ennen karanteeniin jättäytymistä.
Renphreyn tiedettiin vuosien mittaan tuona epäonnen päivänä olleen neljästi autokolarissa, pudonneen kertaalleen jokeen, kolaroineen moottoripyörällä ja kaatuneen lasioven läpi. Lisäksi mies oli saanut kyseisenä päivänä potkut töistä. Renphrey valitettavasti levitti onnettomuusalttiutta myös ympärilleen, sillä hänen vaimonsa Betty oli kaatunut pahasti portaissa eräänä perjantai 13. päivänä. Tragikoomisimmalle sairaalareissulle pariskunta joutui, kun Bob oli heittämässä koiralleen keppiä, mutta löi sillä vekinarvoisesti Bettyä päähän.
Bob Renphrey menehtyi syöpään vuonna 1998 (vuotena, jossa oli kolme perjantai 13. päivää), mutta hänen kohtalonsa ei saapunut epäonnisena päivänä, vaikka se tarinalle hyvä loppu olisi ollutkin.
Kun Betty suunnitteli miehelleen hautajaisia, halusi hän vanhojen aikojen kunniaksi järjestää ne maaliskuun 13. päivänä, joka tuolloin osui…tättärärää…perjantaille, mutta hautaustoimisto oli täyteen buukattu. Bettyn mukaan ”Bobia suunnitelman epäonnistuminen olisi naurattanut”.
Tragedia risteilyaluksella
Välimerellä seilannut risteilyalus Costa Concordia ajoi karille Italian rannikolla tammikuun 13. päivänä vuonna 2012. Se oli perjantai-ilta vähän yhdeksän jälkeen.
Alus oli lähestynyt Giglion saarta, jonka ohi sillä oli tapana seilata ja soittaa samalla torvea tervehdykseksi. Kivikkoisella rannikolla oli hankala navigoida ja valitettavan kielimuurin takia indonesialainen perämies ymmärsi italialaisen kapteenin ohjeet väärin. Laiva osui karikkoon, joka repi pohjaan yli 50 metrin pituisen reiän. Vesi alkoi tulvia välittömästi sisään.
Vaikka tuhot olivat mittavat, ei kapteeni Francesco Schettino antanut evakuointimääräystä kuin vasta tunti karilleajon jälkeen. Matkustajat olivat jo aiemmin huolissaan, mutta heille ilmoitettiin kyseessä olevan vain tavallinen sähkökatkos. Laiva oli kuitenkin alkanut upota. Puolenyön aikaan alus oli jo kovasti kallistunut, mutta mittavan, ulkoisen pelastusoperaation ansiosta oli aamuun mennessä evakuoitu lähes 4200 matkustajaa ja miehistön jäsentä, kapteeni ensimmäisten joukossa. Hän kyllä väitti pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa.
Valitettavasti kapteenin ja muun henkilökunnan hidastelu pelastustoimien aloittamiseksi koitui 32 ihmisen kohtaloksi. Neljä miehistön jäsentä myönsi syyllisyytensä kuolemantuottamuksiin ja he saivat muutamien vuosien vankeusrangaistukset. Helmikuussa 2015 kapteeni Schettino tuomittiin 16 vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksesta ja lisäksi törmäyksen aiheuttamisesta sekä aluksen hylkäämisestä.
Nathan Bedford Forrestin syntymäpäivä
Nathan Bedford Forrest syntyi Tennesseessä heinäkuussa vuonna 1821, perjantai 13. päivänä. Forrest, joka liittyi armeijaan ilman minkäänlaista kokemusta vuonna 1861, nousi Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan konfederaation eli etelävaltioiden kenraaliksi. Hän oli arvostettu johtaja, jonka uudenlaiset strategiat toivat hänelle lempinimen ”The Wizard of the Saddle”, Satuloiden velho.
Kenraali Forrestin kunniaksi on pystytetty kymmenittäin patsaita ja muistomerkkejä, hänen mukaansa on nimetty kouluja, ja jopa maailmankuulu elokuvahahmo Forrest Gump väittää saaneen nimensä sotasankarilta.
Miksi juhlittu kenraali syntymäpäivineen on tällä listalla? Osaat varmaan kuvasta laskea 1+1.
Ensinnäkin hänen tiedetään teloittaneen sadoittain antautuneita unionin eli pohjoisvaltioiden sotilaita Fort Pillowin taistelun jälkeen. Suurin osa tapetuista oli tummaihoisia, ja konfederaation joukot käyttivät erilaisia raakoja tapoja joukkomurhan suorittamiseen. Forrestia alettiin pohjoisvaltioissa pitää verilöylyn jälkeen sotarikollisena.
Sodan päätyttyä unionin voittoon liittyi Forrest erääseen hiljattain perustettuun järjestöön, jonka agendana oli rajoittaa vapautettujen orjien yhteiskunnalista asemaa. Orjakauppiaana ennen sotaa toiminut Forrest ehdotti nimeksi Ku Klux Klan, ja hänestä tuli järjestön ensimmäinen ”Grand Wizard”, suurvisiiri.
Pariisin terrori-iskut
Perjantai 13. päivä vuonna 2015 alkoi kuin mikä tahansa päivä. Pariisissa, Ranskassa ihmiset olivat koulussa tai töissä, ja suunnittelivat pian alkavan viikonlopun viettoa. Osa oli menossa katsomaan Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua, toisilla oli sovittuna illanvietto johonkin Pariisin lukemattomista ravintoloista ja kahviloista. Monet odottivat innoissaan Bataclan-teatterissa esiintyvän Eagles of Death Metal -yhtyeen konserttia. Pahimmatkaan kauhukuvat eivät olisi voineet ennustaa sitä, mihin päivä tulisi päättymään.
Vähän ennen puolta kymmentä illalla räjähti ensimmäinen pommi jalkapallostadionin ympärillä. Siitä alkoi läpi Pariisin katujen kulkenut itsemurhapommien ja ampumisten sarja, jossa kohteina oli vilkkaita illanviettopaikkoja ja lopulta suljettu konserttisali, jossa panttivankitilanne laukesi poliisin rynnäkköön.
Terrori-iskussa kuoli 130 ihmistä ja lähes 500 loukkaantui. Marraskuussa 2019, neljä vuotta kauhujen perjantain jälkeen, iskun tutkinta saatiin päätökseen, ja 20 epäiltyä joutuu viimein oikeuden eteen joukkomurhasta syytettyinä. Kaikki 20 syytettyä todettiin lopulta syyllisiksi ja tuomioiden pituudet vaihtelivat muutamista vuosista elinkautisiin.
13.3.2020: Kun maailma seisahtui
Vuoden 2020 maaliskuun puoliväli oli käänteentekevä hetki maailmassa: oli ennen ja jälkeen koronan.
Perjantai 13. päivä tuona muutaman vuoden takaisena maaliskuuna kosketti koko maailmaa. Monessa maassa oli jo tullut voimaan rajoituksia tai ainakin niitä kohti oltiin vauhdilla menossa. Esimerkiksi jo useiden päivien ajan Pohjois-Italia oli ollut niin sanotussa lockdownissa eli koronasulussa, jossa ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä rajoitettiin voimakkaasti.
Tuona perjantaina Suomessa julkistettiin rajuja toimia epidemian torjumiseksi. Samana päivänä monet Euroopan maat pistivät rajojaan kiinni ja useisiin maihin tuli voimaan matkustuskieltoja.
Suomessa kyseisestä päivästä alkaen kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet, oli sitten kyse minkälaisesta tapahtumasta tahansa, oli kielletty ja tämä määräys tulisi olemaan voimassa vähintään toukokuun loppuun saakka.
Bändit joutuivat perumaan kiertueitaan, urheilutapahtumia oli tarkoitus järjestää tyhjille katsomoille, jos järjestetään ollenkaan, kesän festivaalit näyttivät eittämättä olevan vaarassa, satojen tuhansien lasten harrastukset päättyivät sarjakausien osalta kesken ja niin edelleen.
Tässä vaiheessa nuo toimet kuulostivat hyvin rajuilta, mutta kuten hyvin tiedämme: paljon pahempaa oli tulossa.
Tuo perjantai 13. päivä ei kuitenkaan hevillä unohdu!
Lue myös:
Yhteiskunta
Suklaa estää hampaiden reikiintymistä!? 10 suussasulavaa ja yllättävää faktaa suklaasta – osa 2
Nyt pyhitetään lista yhdelle maailman suosituimmista herkuista, kun vuorossa on aimo annos faktoja suklaasta. Varoituksena sanottakoon, että saattaa ruveta tekemään mieli suklaata!
Tarinan mukaan kaakao ”keksittiin”, kun joku söi nuotion äärellä kaakaopuun hedelmän valkoista hedelmälihaa ja sylkäisi siemenet tuleen. Paahtuvien siementen täyteläinen tuoksu herätti ajatuksen siitä, että ehkä papuja voisi käyttää jotenkin. Aika pitkälle ollaan tultu noista ajoista!
Tässä siis yllättäviä faktoja suklaasta – suositellaan nautittavaksi lempisuklaan kera! Lista julkaistaan kahdessa osassa, ja toiset viisi suklaista faktaa voit lukea tästä:
10 suussasulavaa ja yllättävää faktaa suklaasta – osa 1
Suklaa rauhoittaa, saa paremmalle mielelle ja edistää oppimista
Suklaa stimuloi aivoja ja saa ne vapauttamaan endorfiineja ja serotoniinia jopa enemmän kuin suuteleminen. Nämä hormonit saavat aikaan hyvänolontunteen.
Siitäkin huolimatta, että suklaassa on piristäviä aineita, on sillä todettu olevan rauhoittavia ominaisuuksia. Vain pelkkä tuoksu saa ihmiset rauhoittumaan, keskittymään ja omaksumaan paremmin vastaanottamaansa informaatiota.
On tehty esimerkiksi hyvin yksinkertainen tutkimus, jossa koehenkilöiden piti opetella ja muistaa listallinen sanoja. Suklaan tuoksussa sanat painuivat ja muistuivat mieleen paremmin. Myös maalausten on todettu saaneen paremmat arvostelut, kun ilmassa on leijunut hentoinen suklaan aromi.
Suklaa vaikuttaa myös mielialaan ja sen on todettu laskevan stressitasoja. Tutkimusten mukaan surullisen elokuvan aikana syöty suklaa vähentää negatiivisia tunteita ja muutama pala suklaata lievittää ärtymystä ja huonotuulisuutta. Vaikutus on kuitenkin hyvin lyhytaikainen, mikä osaltaan varmasti saa ihmiset jäämään suklaakoukkuun.
Lue myös: Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta
Suklaisia postimerkkejä
Vuonna 2013 Belgiassa valmistettiin puolen miljoonan kappaleen erä erikoispostimerkkejä, joiden paperi oli kyllästetty suklaan aromeilla.
Tuo ei ollut ensimmäinen kerta, kun Belgiassa laskettiin myyntiin suklaalle tuoksuvia postimerkkejä, mutta aiemmin ne eivät maistuneet suklaalta. Uusimmassa painoksessa kääntöpuolen liimapintaa nuolaisemalla jäi todellakin hyvä maku suuhun.
Sarjaan kuului viisi erilaista postimerkkiä, joissa oli kuvattuna erilaisia suklaita. Niillä haluttiin juhlistaa Belgian kuuluisia suklaamestareita ja suklaan valmistuksen pitkää historiaa.
Merkit haluttiin tehdä huolella, joten kehitysvaiheessa mukana oli suklaa-asiantuntijoita Saksasta, Alankomaista, Sveitsistä ja tietenkin Belgiasta. Heidän avullaan postimerkkeihin saatiin autenttinen tumman suklaan tuoksu ja maku, mikä ei Belgian postin mukaan ollut aivan yksinkertainen tehtävä.
Valkoinen suklaa ei ole suklaata
Valkoista suklaata ei kaikkein tiukimmassa määritelmässä lasketa suklaaksi, sillä sen valmistuksessa ei käytetä lainkaan kaakaomassaa. Joissakin valkosuklaissa on kaakaovoita, mutta usein sekin on korvattu muilla kasvirasvoilla, jolloin suklaa-nimitys on kyllä harhaanjohtava. Kaakaovoi ei itsessään ole hyvänmakuista, joten valkoiseen suklaaseen lisätään vaniljaa, maitorasvaa ja sokeria makean maun saavuttamiseksi.
Tummaksi suklaaksi kutsutaan vähintään 45-prosenttisesti kaakaosta koostuvaa suklaata, mutta pelkästään prosenttilukua ei kannata tuijottaa, sillä se ei vastoin yleistä luuloa kerro kaakaomassan osuutta suklaasta, vaan osa siitä on kaakaovoita.
Suomalaiseen makuun parhaiten istuvaa maitosuklaata valmistetaan tummasta suklaasta lisäämällä siihen maitoa tai maitojauhetta. Maitosuklaa sisältää vähintään 25 prosenttia kaakaota: kaakaojauhetta ja -voita.
Raakasuklaa on hieman kiistanalainen, superfoodiksikin nimitetty suklaa, jota valmistetaan kuumentamattomista raaka-aineista. Raakasuklaan puolesta liputtavien mielestä kaakaon kuumentaminen liian korkeassa lämpötilassa hajottaa sen sisältämiä ravintoaineita. Tästä ei kuitenkaan ole kovin paljon luotettavaa tutkimustietoa ja asiantuntijoiden mukaan kivennäisaineita ja antioksidantteja on yhtä lailla prosessoidussa kaakaossa.
Suklaa estää hampaiden reikiintymistä
Siis mitä!? Kun Listafriikki lähti etsimään erikoisia faktoja suklaasta, niin aivan ensimmäisenä ei tullut mieleen, että suklaa estäisi hampaiden reikiintymistä.
Kaakaopavut, kuten useimmat muutkin kasvit, sisältävät polyfenoleita, jotka suojelevat kasvia taudinaiheuttajilta. Juuri nämä luonnon antimikrobiset aineet puhdistavat hampaita sekä estävät joitakin bakteerilajeja muodostamasta sokerista ja muista hiilihydraateista happoa, joka tunnetusti tuhoaa hampaita. Joidenkin tutkimusten mukaan tumman suklaan polyfenolit ovat tehokkaampia kuin fluori. Kaakaon polyfenolien tiedetään lisäksi neutraloivan sellaisia bakteereja, jotka aiheuttavat pahanhajuista hengitystä.
Joten pala tummaa suklaata päivässä auttaa pitämään hammaspeikot loitolla! En kuitenkaan suosittele jättämään hammaspesua väliin.
Ja kun monessa kohtaa on puhuttu suklaan lukuisista terveyshyödyistä, niin muistathan sen, että kyse on tummasta suklaasta: mitä enemmän kaakaota, sen parempi.
Suklaa on vaarallista
Suklaa on vaarallista suurena määränä syötynä. Eikä siis vain sen ilmiselvän syyn vuoksi, vaan siksi, että kaakaossa on teobromiinia. Tuo kofeiinin kaltainen, mutta heikompi piriste on hengenvaarallista, jos sitä syö paljon. Ja puhutaan sellaisesta määrästä, että suklaata saisi syödä yhdellä istumalla noin 10 kiloa, joten heikon hetken iskiessä syöty suklaalevyllinen – tai jopa kaksi – ei tee harmia; ainakaan teobromiinin takia. Muita ongelmia tulee paljon ennen myrkytystä.
Eläimille teobromiini sen sijaan on hengenvaarallista jo pienenäkin annoksena, joten suklaata ei esimerkiksi koiralle tai kissalle kannata missään nimessä antaa.
Teobromiini on saanut nimensä kaakaopuun tieteellisestä nimestä Theobroma cacao. Nimen ensimmäinen osa on yhdistelmä jumalaa ja ruokaa tarkoittavista kreikankielisistä sanoista. Niin kuin alkuperäiset kaakaon juojat jo tiesivät: Suklaa on jumalten ravintoa!
10 suussasulavaa ja yllättävää faktaa suklaasta – osa 1
Lue myös:
Ah, suklaa! Yhdelle maailman suosituimmista herkuista on syytä pyhittää oma listansa, joten tässä aimo annos faktoja suklaasta. Varoituksena sanottakoon, että saattaa ruveta tekemään mieli suklaata!
Tarinan mukaan kaakao ”keksittiin”, kun joku söi nuotion äärellä kaakaopuun hedelmän valkoista hedelmälihaa ja sylkäisi siemenet tuleen. Paahtuvien siementen täyteläinen tuoksu herätti ajatuksen siitä, että ehkä papuja voisi käyttää jotenkin. Aika pitkälle ollaan tultu noista ajoista!
Tässä siis yllättäviä faktoja suklaasta – suositellaan nautittavaksi lempisuklaan kera! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Loput suklaiset faktat julkaistaan huomenna.
Puoleen kiloon suklaata tarvitaan yli 400 kaakaopapua
Suklaata saadaan Etelä-Amerikassa luonnonvaraisena kasvavasta kaakaopuusta (Theobroma cacao). Kaakaopuu on erikoinen siinä mielessä, että se voi elää jopa 200-vuotiaaksi, mutta tuottaa hedelmiä vain 25 vuoden ajan.
Matka suklaaksi on pitkä ja monivaiheinen, sillä hedelmiä ei vain kerätä puusta ja laiteta pataan kiehumaan. Halkaistuista kaakaopuun hedelmistä kerätään talteen pavut, jotka päiviä kestävän fermentoinnin jälkeen kuoritaan ja paahdetaan. Paahdon jälkeen kuumat pavut jauhetaan tahnaksi eli kaakaomassaksi.
Mutta vieläkään sitä ei voida laittaa Snickers-muottiin, vaan massasta puristetaan pois suurin osa rasvasta, jota kutsutaan kaakaovoiksi. Jäljelle jäänyt kova kiekko jauhetaan, pussitetaan ja lähetetään suklaavalmistajille. Ja tämä oli hyvin yksinkertaistettu kuvaus monivaiheisesta prosessista.
Suklaata tarvitaan todella paljon siihen patukkaan, jonka kaupan kassalla karkkihammasta kolottaessa heräteostoksena nappaa. Yhteen paunaan eli noin 450 grammaan suklaata tarvitaan 400 kaakaopapua. Kaakaopuu tuottaa 20–30 hedelmää vuosittain ja yhden hedelmän sisällä on 20–40 siementä eli kaakaopapua. Eli enimmilläänkin kaakaopapuja saadaan yhdestä puusta vain muutama tuhat. Kaakaopuut ovat myös hyvin herkkiä ja vaativat juuri oikeanlaisen kosteuden ja kuumuuden, joten siksi viljelijät menettävät vuosittaisesta sadostaan keskimäärin 30 prosenttia.
Kun kaakaota tuotetaan vuosittain hieman vajaa 5 miljoonaa tonnia, voi kaikista näistä edellä mainituista luvuista muodostaa häkellyttävän kuvan siitä, miten käsittämättömän suuria maa-aloja kaakaon viljelyyn tarvitaan.
Suurin osa kaakaosta tulee nykyisin läntisestä Afrikasta: Norsunluurannikko on suurin yksittäinen tuottajamaa ja jopa 40 prosenttia maailman kaikesta kaakaosta tulee sieltä.
Kaakaota on käytetty valuuttana ja sitä on jopa väärennetty
Meksikonlahden rannalla eläneet olmeekit olivat todennäköisesti ensimmäisiä, jotka valmistivat kaakaopavuista juomaa ja velliä. Kirjallista todistusaineistoa kaakaojuomasta ei ole, mutta olmeekkien yli 3500 vuotta sitten käyttämistä astioista on löytynyt jäämiä teobromiinista, joka on kaakaon siemenissä esiintyvä, piristävä kemikaali.
Kaakao oli merkittävässä asemassa monessa eri kulttuurissa. Muun muassa Oaxacan laaksossa eläneet misteekit antoivat kaakaota jopa avioliiton myötäjäisinä. Sen lisäksi, että kaakaolla oli tärkeä uskonnollinen rooli, oli sillä myös maallista arvoa: kaakaopapuja käytettiin valuuttana. Kun eurooppalaiset saapuivat seudulle ensimmäisen kerran 1500-luvulla, sai Meksikon alueella ostettua kalkkunan 100 kaakaopavulla.
Kaakaopavut olivat ilmeisesti niin arvokkaita, että niitä kannatti väärentää. Ainakin Meksikon ja Guatemalan alueella on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt monessa eri paikassa hämmästyttävän hyvin säilyneitä kaakaopapuja. Tarkempi tutkimus on kuitenkin osoittanut ”papujen” olleen savea. Arkeologit arvelevat, että savesta valmistettuja, taidokkaita väärennöksiä on käytetty kaupankäynnissä.
Suklaa on alunperin nautittu pelkkänä nesteenä
Asteekit, mayat ja muut etelä- ja väliamerikkalaiset kansat käyttivät kaakaota erilaisissa seremonioissaan sekä muissa merkittävissä tilaisuuksissa, ja se oli hyvin erilaista tavaraa kuin vaikkapa pehmeän makea Fazerin sininen. Amerikan mantereella kitkerä, kaakaopavuista tehty suklaa nautittiin nestemäisenä. Siitä kertoo asteekkivaltakunnan nahuatlin kielestä lainattu xocolatl-nimikin: alkuosa tarkoittaa kaakaopapua ja a-tl tarkoittaa kirjaimellisesti ”veden kanssa”.
Espanjasta kaakao levisi 1500-luvulla luostareiden välityksellä nopeasti ympäri Eurooppaa ja sitä sekoitettiin erilaisten aineiden, kuten hunajan, yrttien ja viinin kanssa. Meni kuitenkin pitkään ennen kuin joku lorautti kaakaonesteen sekaan maitoa.
Irlantilainen lääkäri ja luonnontieteiliijä Hans Sloane asui 1600-luvun lopulla Jamaikalla, jossa paikalliset tarjosivat hänelle suosikkijuomaansa, mutta kaakao oli Sloanen mielestä kuvottavaa. Loraus maitoa ja hyppysellinen sokeria teki kaakaosta kuitenkin hyvänmakuista ja palatessaan Englantiin Sloane toi mukanaan ”reseptin”, jonka perusteella valmistettu kaakaomaitoa myytiin apteekeissa lääkkeenä.
Suklaasta tuli kiinteää vasta Euroopassa
Kuten jo äskeisessä kohdassa kerrottiin, on kaakaota nautittu ainoastaan nestemäisenä suurimman osan aikaa sen historiasta. Hollantilainen suklaatehtailija Casparus van Houten patentoi vuonna 1828 prässin, jolla kaakaomassasta saatiin erotettua sen luonnolliset rasvat eli kaakaovoi. Näin syntyi myös laadukasta kaakaojauhetta, sillä aiemmin juomissa ja leivonnaisissa käytetty kaakao oli tahmaista massaa.
”Syötävää suklaata” valmisti ensimmäisenä englantilainen kondiittori Joseph Fry. Vuonna 1847 hän yhdisteli kaakaojauhetta, vettä ja sokeria sekä lisäsi joukkoon van Houtenin menetelmällä erotettua kaakaovoita, jotta suklaasta tuli muovailtavaa. Suutuntuma ei ehkä ollut miellyttävä, mutta Fry & Sons -konditorian rakeinen tuote oli ensimmäinen kiinteä suklaapatukka.
Sveitsissä suklaan tuotanto otti kuitenkin suurimmat kehitysaskeleensa kohti nykypäivän herkkua. Daniel Peter yhdisti 1870-luvulla kiinteään suklaaseen tuttavansa Henri Nestléen kehittämää maitojauhetta ja teki ensimmäisen maitosuklaapatukan. Hieman myöhemmin miehet yhdistivät voimansa ja omat yrityksensä, jolloin syntyi ”pikkuinen” yhtiö nimeltään Nestlé Company.
Vuonna 1879, edelleen Sveitsissä, suklaamestari Rodolphe Lindt keksi laitteen, jolla suklaata sekoitettiin ja ilmattiin samettisen rakenteen ja poikkeuksellisen maun aikaansaamiseksi. Lindt aloitti ensimmäisenä kermaisen sileän maitosuklaan massatuotannon.
Suklaa tekee hyvää
Tumman suklaa terveysvaikutuksista on tehty lukematon määrä tutkimuksia ja hyödyt ovat kiistattomat. Suklaassa on myös tärkeitä kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja kromia.
Tummassa suklaassa tiedetään olevan flavonoideja, jotka toimivat tehokkaina antioksidantteja ja saattavat ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Kilokaupalla ei tummaakaan suklaata kannata syödä, sillä tuossa kaloripommissa on paljon tyydyttyneitä rasvoja. Pari palaa päivässä voi kuitenkin laajentaa verisuonia ja laskea verenpainetta, vähentää sydän- ja aivoinfarktin vaaraa ja alentaa veren kolesterolia. Tumma suklaa vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen ja saattaa ehkäistä ihon palamista auringossa – älä kuitenkaan missään nimessä korvaa aurinkovoidetta suklaapatukalla.
Joidenkin tutkimusten mukaan kaakao voi myös ehkäistä ripulia, joten jos vatsa tuntuu olevan sekaisin, niin muutama pala tummaa suklaata saattaa tehdä ihmeitä.
Lue myös:
Nykyään se on helppoa: Raskaustesti mukaan ruokakaupasta ja muutaman minuutin odotus vessassa. Aiemmin keinot ovat olleet varsin kyseenalaisia tai vähintäänkin mielenkiintoisia.
Raskaus voi tarkimmilla testeillä näkyä jo viikon kuluttua hedelmöityksestä, kun istukkahormonin (hCG) määrä virtsassa kohoaa. Vuosisatojen ajan vastausta on osattu etsiä juuri virtsasta, mutta välineinä on käytetty hyvin erikoisia esineitä tai aineita.
Uskomattominta on se, että nykyäänkin netti on pullollaan ohjeita kotitekoisten raskaustestien tekemiseen. Jotkut sivustot vannovat niiden tarkkuuteen, mutta ehdottavat toki, että nainen käyttäisi vaikkapa kahta eri menetelmää saadakseen asiaan varmuuden. Kotikonstien nimeen vannovat ne, jotka eivät syystä tai toisesta luota moderniin lääketieteeseen. Monesti ainekset löytyvät valmiiksi kotoa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen entisaikojen raskaustestiä, joiden toimintaperiaatteet ja luotettavuus ovat hieman kyseenalaisia. Helpointa vain olisi marssia kauppaan…
Egyptiläisten vehnä- ja ohratesti
Varhaisin löydetty kirjallinen todiste raskaustestistä on vuodelta 1650 eaa. ja se on kirjoitettu papyrukselle muinaisessa Egyptissä.
Naista neuvottiin keräämään toiseen pussiin vehnää ja toiseen ohraa, ja sitten pissaamaan niiden päälle päivittäin. Jos kummankin pussin vilja alkoi itää, oli se merkki raskaudesta. Jos kasvua ei näkynyt, ei nainen ollut raskaana ja hänen voitiin ajatella olevan kykenemätön saamaan lapsia; virhearviolla saattoi olla kohtalokkaat seuraukset.
Viljatestiä käytettiin myös lapsen sukupuolen määrittämiseen: Jos vehnä kasvoi selvästi enemmän, oli vauva tuleva olemaan poika. Ohran parempi itäminen taas viittasi tyttöön.
Vaikka tämä ikivanha raskaustesti kuulostaa humpuukilta, on menetelmä todettu jollain tasolla toimivaksi. 1960-luvulla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että raskaana olevan naisen virtsa sai sekä vehnän että ohran itämään suuremmalla todennäköisyydellä kuin ei-raskaana olevan. Testillä pystyttiin havaitsemaan raskaus 70-85 prosentissa tapauksista. On mahdollista, että raskaana olevan naisen virtsassa on enemmän kasvuhormoneita, jotka stimuloivat kasvienkin kasvua.
Viljan jyvien ei kuitenkaan todettu millään lailla toimivan lapsen sukupuolen määrittämisessä.
Edellä mainitusta tutkimuksesta huolimatta pysyisin silti etäällä keittiön kuiva-ainekaapilta.
Raskaus näkyy naisen silmissä
Jacques Guillemeau, 1500-luvulla vaikuttanut ranskalainen silmälääkäri, oli sitä mieltä, että virtsan analysoiminen mahdollisen raskauden osalta oli täysin tarpeetonta ja hullua. Hänen mielestään asia selvisi yksinkertaisesti katsomalla naisen silmiä.
Guillemeaun mukaan naisen silmät muuttuivat toisen raskauskuukauden aikana sen verran paljon, että asiansa osaava ekspertti pystyi kertomaan silmänräpäyksessä (pun intended) oliko nainen raskaana vai ei. Merkkejä siunatusta tilasta olivat muun muassa pienentyneet pupillit, roikkuvat luomet sekä silmäkulmien verisuonien paisuminen.
Vaikka naisen näössä voikin raskauden aikana tapahtua muutoksia, niin ehkä tiiviisti peiliin tuijottaminen tai optikolla käynti eivät anna vastauksia tätä asiaa pohtiville.
Voikukan lehdet
Tämä raskaustesti on omituinen. (Ihan kuin muut listan testit eivät olisi.) Testin kannattajien mukaan, ja heitä löytyy nykyäänkin, voikukan lehdissä on jotain ainetta, joka reagoi istukkahormonin kanssa tehden testistä äärimmäisen luotettavan menetelmän. Tämän metodin liputtajat puhuvat myös testituloksen säilymisen puolesta, jos vertaa moderneihin testeihin, joista tulos on luettavissa luotettavasti vain hetken verran.
Voikukan lehdille tulee pissata aamulla ja odottaa tuloksia muutamista minuuteista tuntiin. Jos lehdissä ei näy mitään muutoksia, on tulos negatiivinen. Raskaudesta taas kertovat lehtien pintaan muodostuvat punaiset rakkulat. Ohjeen mukaan astia, johon lehdet ja virtsa laitetaan, kannattaa puhdistaa kunnolla virheellisen tuloksen välttämiseksi.
Sokeritesti
Jos joku on todistetusti raskaana ja kärsii tekemisen puutteesta, niin tämä sokeritesti, samoin kuin voikukkatesti, voivat olla hauskaa ajanvietettä.
Haittapuolena on se, että asiantuntijoiden mukaan sokeritestille ei ole tieteellistä pohjaa eikä siihen voi luottaa. Yllätys. Mutta ainakaan se ei ole kallista lystiä.
Ohjeen mukaan kuppiin laitetaan pari teelusikallista sokeria ja siihen aamuvirtsaa päälle. Jos seoksessa on raskaushormoneja, muodostuu sokerista klimppejä. Jos nainen ei ole raskaana, liukenee sokeri sulavasti nesteeseen. Kuulostaa vedenpitävältä menetelmältä.
Keskiaikaista arviointia
Verikokeesta voidaan nykyään nähdä lähes kaikki, mitä lääkärien tulee tietää. Satoja vuosia sitten tuo kaiken kertova erite oli virtsa.
Eivätkä keskiaikaiset lääkärit liiemmin tehneet nesteelle mitään varsinaisia testejä, sillä silloin luotettiin aistinvaraiseen arviointiin. Lääkärit keräsivät virtsaa laseihin ja yksinkertaisesti katsoivat, haistoivat ja kyllä, myös maistoivat sitä määrittääkseen potilaan terveydentilan. Samalla lailla toimittiin myös mahdollisen raskauden arvioinnissa.
Joskus apuna käytettiin keittiön antimia:
Valkoviinietikka: Sekoita pari ruokalusikallista etikkaa ja virtsaa. Jos etikan väri muuttuu ja seos alkaa kuplimaan, olet raskaana.
Suola: Toiminee samoin kuin sokeritesti.
Ruokasooda: Sekoita kaksi ruokalusikallista soodaa ja virtsaa, ja jos seos kuplii, olet raskaana.
Viini: Sekoita desilitra punaviiniä ja virtsaa, ja jos viinin väri muuttuu, olet raskaana.
Ai niin, toiset käyttävät näitä konsteja edelleen.
Valkaisuainetta
Verrattuna muutamaan aiempaan kohtaan, jotka ovat vaarattomia, joskin huvittavia, niin kloriitilla tehtävä raskaustesti voi aiheuttaa harmia. Kloriitilla leikkiminen ja sen hengittely ei ole kenellekään hyväksi.
Silti sillä on uskollinen kannattajakunta ja Youtube on täynnä videoita menetelmän ”toimivuudesta”. Tarkoitus on sekoittaa muutama desilitra virtsaa (saa olla aika kova hätä) ja kaataa perään hieman valkaisuainetta. Jos seos alkaa oikein huolella kuplimaan, on tulos positiivinen. Pieni kuplinta taas viittaa negatiiviseen raskaustestiin.
Kloriittia ei saisi ikinä sekoittaa kodin muihin puhdistusaineisiin, erityisesti ammoniakkia sisältävien nesteiden kanssa seoksesta haihtuu kyynelkaasun tyyppisiä huuruja, jotka saattavat tehdä olon tukalaksi ja pahoinvoivaksi. Juuri tästä syystä lääkärit ovat erityisen huolissaan kloriittitestistä, sillä virtsassa on ammoniakkia.
Sipulia alapäähän
Antiikin Kreikassa uskottiin sipulin voimaan. Tämän metodin takana olevan logiikan voi jollain lailla ymmärtää, tulos tuskin kuitenkaan oli luotettava.
Raskautta epäilevän naisen tuli laittaa sipuli alapäähänsä ja nukkua rauhaisat yöunet tuon vihanneksen seurassa. Jos hengitys haisi aamulla sipulilta, ei nainen ollut raskaana. Jos henkäys oli sipuliton, oli raskaustesti positiivinen.
Menetelmän taustalla oli sellainen ajatus, että sipulista haihtuvat öljyt olivat niin voimakkaita, että ne kulkisivat yön tuntien aikana hengityselimistöön. Mutta jos nainen oli raskaana, toimi kohdussa oleva sikiö kirjaimellisena esteenä, ja hengitys oli aamulla niin raikas kuin se nyt koskaan aamuisin voi olla.
Lukko- ja avaintesti
Les Évangiles des Quenouilles on 1400-luvulta peräisin oleva kirja, johon on kerättynä ranskalaisten naisten keskiaikaisia uskomuksia ja neuvoja. Sieltä löytyy ohje myös tuohon aikaan käytetystä raskaustestistä.
Menetelmä toimi niin, että naisen tuli laittaa metallinen lukko tai avain sankoon, ja virtsata astiaan niin että esine peittyy. Sitten piti odottaa useampia tunteja. Kirja ei anna tarkkaa aikaa.
Jos lukon tai avaimen reunat olivat liotuksen jälkeen huonossa kunnossa, ei nainen ollut raskaana. Priimakunnossa sangosta nostetut esineet taas olivat osoitus perheenlisäyksestä.
Samaisessa kirjassa muuten varoitetaan raskaana olevia naisia syömästä kalanpäitä, sillä lapselle aiheutuisi siitä suippo suu. Pehmeän juuston nauttimisesta seuraisi syntymättömälle pojalle liian pienet ja tytölle liian suuret sukuelimet. Varoitukset olivat tavallaan aiheellisia ja listeria tunnettiin, vaikka tauti ei epämuodostumia aiheutakaan.
Hiiret, rotat ja kanit
Raskaustestit olivat 1900-luvun alkuun saakka silkkaa arpapeliä, jos siis ei luottanut listan tähänastisiin menetelmiin.
Mutta vuosisadan vaihteen jälkeen hormonien tutkiminen otti harppauksen ja ruoka-aineiden ynnä muiden sijaan testikohteiksi joutuivat koe-eläimet.
Saksalaiset tutkijat Selmar Aschheim ja Bernhard Zondek havaitsivat, että raskaana olevien naisten virtsassa oli tiettyä hormonia, joka vaikutti olevan yhteydessä munasarjojen kasvuun. Asia selvisi, kun he ruiskuttivat virtsaa nuoriin, ei vielä sukukypsiin hiiriin, rottiin ja kaneihin, jolloin niiden munasarjoihin alkoi kehittymään helposti erotettavia pullistumia.
Vaikka testi olisi voitu tehdä eläimiä tappamatta, päätyivät ne kaikki tutkimuspöydille kuolleina. Tuloksia joutui virtsan injektoinnin jälkeen odottaa viisi päivää, mutta tulos oli luotettava. Ensimmäinen laajasti käytetty ja tieteeseen perustuva raskaustesti oli syntynyt.
Sammakot
Hieman myöhemmin raskaustestien teossa siirryttiin vaiheeseen, jossa eläimet pysyivät hengissä. Testikohteeksi valikoitui afrikkalainen kynsisammakko, Xenopus laevis, joka on yksi tieteen malliorganismeista. Sitä on käytetty, ja käytetään edelleen, paljon esimerkiksi ihmisen eri sairauksien tutkimisessa.
Jo vuonna 1934 julkaistussa artikkelissa eteläafrikkalaiset tutkijat Hillel Shapiro ja Harry Zwarenstein totesivat, että raskaana olevan naisen virtsan ruiskuttaminen sammakon aivolisäkkeeseen sai eläimen kutemaan eli tuottamaan munia jo seuraavan vuorokauden aikana. Seuraavien vuosikymmenien aikana sammakoita kuljetettiin suuria määriä ympäri maailmaa suorittamaan nopeahko ja luotettava raskaustesti.
Vauhdikkaalla 60-luvulla päivänvalon näkivät ensimmäiset kotona tehtävät raskaustestit ja kaikkien elämä on sen jälkeen ollut paljon vaivattomampaa.
Kiitos kaikille hiirille, rotille, kaneille, sammakoille ja sipuleille, jotka jouduttiin uhraamaan matkalla kohti kaupasta ostettavaa tikkua!
Lue myös:
Yhteiskunta
Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näitä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
Kun olympialaisiin otetaan uusia lajeja, herättää se aina kuohuntaa ja närääkin. Jos uudet olympialajit aiheuttavat keskustelua, niin mitäköhän ennen vanhaan sitä vasta erikoisia urheilulajeja onkin ollut!
Laine- ja rullalautailu sekä erityisesti breakdance ovat ärsyttäneet joitakin urheilun ystäviä: kuuluvatko nuo lajit todella olympialaisiin? Kaikillahan saa toki olla oma mielipiteensä, mutta aina sitä ei tarvi tuoda julki! Maailma muuttuu ja on välttämätöntä, että olympialaiset muuttuvat siinä samalla, jos kisat haluavat pysyä suosittuna ja seurattuna urheilutapahtumana.
Eikä se ole mikään uusi ja ennennäkemätön asia, että olympialajit vaihtuvat – uusia on tullut ja vanhoja on poistettu useaan otteeseen modernien olympialaisten 128-vuotisen historian aikana.
Listafriikki kaivoi arkistojen kätköistä kymmenen olympialaisten ohjelmistosta poistettua lajia, joista joidenkin – ei todellakaan kaikkien – toivoisi tekevän paluun. Vai mitä olet mieltä?
Köydenveto
On hyvä, että jotkut olympialajit ovat jääneet vain muistoiksi historian kirjoihin, mutta sitten on sellaisia lajeja kuten köydenveto! Köydenveto oli osa yleisurheilua viisissä olympialaisissa vuosien 1900 ja 1920 välillä. Mihin voi ottaa yhteyttä, että köydenveto saadaan palautettua olympialaisiin?
Voiton vei joukkue, joka oli saanut vedettyä vastustajaansa 1,8 metriä eteenpäin tai vaihtoehtoisesti viiden minuutin aikaraja oli täyttynyt; silloin tarkastettiin, kumpi oli saanut vastustajan liikkumaan kauemmas. Maat saivat lähettää kisoihin useamman joukkueen ja köydenvedossa nähtiin poikkeuksellisesti myös sekajoukkueita, joissa jäseniä oli muutamasta eri maasta.
Kohuilta ei köydenvedossakaan vältytty ja kaikkein kiistanalaisin kamppailu käytiin Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen välillä Lontoossa vuonna 1908. Isäntämaan joukkue vei kullan siitäkin huolimatta, että amerikkalaiset jättivät virallisen protestin voittajajoukkueen laittomista jalkineista. Poliiseista koottu brittijoukkue oli vastustajan vastalauseen ja sen aikaisten asiakirjojenkin mukaan kilpaillut suurissa ja sen verran painavissa kengissä, että pelkästään niiden nostaminen maasta vaati paljon voimia. Protestointi ei muuttanut lopputulosta.
Köysikiipeily
Ensimmäiset nykyaikaiset olympiakisat järjestettiin Ateenassa vuoden 1896 huhtikuussa. Noissa olympialaisissa kisattiin yhdeksässä eri kilpailumudossa, joista yksi oli voimistelu. Voimisteluun kuului tuolloin köysikiipeily, joka ei harmittavasti enää ole mukana olympialaisten ohjelmassa.
Köysikiipeilyssä (kuva Ateenan kisoista) urheilijoiden tuli hilata itsensä ylös 14 metriä pitkää köyttä ja suoritusta arvioitiin sekä nopeuden että tyylin perusteella. Tyyli oli ilmeisesti muuten vapaa, mutta jaloilla köyteen ei saanut tarttua. Olisi hauska tietää, että minkälainen tyyli oli tuomareiden mieleen – ehkä sulava ja rimpuilematon liukuminen kohti paalun huippua? Myöhemmissä olympialaisissa tulokseen vaikutti ainoastaan aika. Viimeisen kerran köysikiipely oli osa olympialaisia Los Angelesissa vuonna 1932.
Ateenan ensimmäisissä kesäolympialaisissa isäntämaa nappasi köysikiipeilyssä kaksoisvoiton ja ykköspaikalle kipusi Nikolaos Andriakopoulos.
Esteuinti
Australian Fred Lane nappasi kullan vain muutaman sekunnin erolla, kun Pariisissa kilpailtiin esteuinnin olympiamitaleista vuonna 1900. Lane ja hänen kilpakumppaninsa kisasivat 200 metriä pitkällä, Seine-jokeen rakennetulla radalla, johon kuului kolme erilaista estettä. Ensimmäiseksi uimareiden tuli kiivetä paalun yli ja sen jälkeen kammeta itsensä venerivistön yli. Viimeisessä esteessä uimareiden piti sukeltaa venerivistön alta.
Esteuinti oli osa olympialaisten uintikilpailuja, ja aivan kuten nykyäänkin, niin Pariisin olympialaisissakin uimarit osallistuivat moneen eri kilpailumuotoon. Kultamitalisti Lane otti voiton myös 200 metrin vapaauinnissa.
Voisiko esteuinninkin tuoda takaisin?
Pituussukellus
Kun esteuinnin olympiamitaleita ratkottiin Seinessä vuonna 1900, käytiin joessa kilpailua myös pituussukelluksessa. Silloin kyseessä oli näytöslaji, mutta ilmeisesti se todettiin sopivaksi lajiksi myös aivan virallisestikin, sillä vuonna 1904 pituussukellus oli osa St. Louisin olympialaisia.
Pituussukellus oli osa uimahyppyjä, jotka tulivat ensimmäistä kertaa juuri St. Louisissa mukaan olympiaohjelmaan. Siinä kilpailija sukelsi paikaltaan tekojärveen ja pyrki liukumaan veden alla niin pitkälle kuin mahdollista yhden minuutin aikana tai siihen asti kunnes pää nousi pintaan. Pisimmälle päässyt luonnollisesti voitti. Hyppääjän oli pysyttävä vedessä liikkumattomana eli potkiminen tai käsillä kauhominen oli kiellettyä.
William Dickey otti kultaa liukuen 19,05 metriä. Pituussukellus jäi valitettavasti vain yksien kisojen ihmeeksi johtuen ehkä siitä, että osallistujia oli vain viisi ja hekin kaikki edustivat isäntämaa Yhdysvaltoja.
Kyyhkysammunta
Onneksi nykyään ammutaan savikiekkoja! Mutta Pariisissa – kummallisten olympialajien kehdossa – ammuttiin eläviä kyyhkysiä. Ja niitähän lahdattiin paljon, sillä kilpailussa oli ideana ampua mahdollisimman monta kyyhkyä ja pudottaa ne aidatun kehän sisälle. Kilpailija karsiutui, jos hän ampui kaksi kertaa ohi.
Belgialainen Leon de Lunden (kuvassa keskellä muiden mitalistien kanssa) onnistui kilpailussa parhaiten ja vei olympiakultaa 21 ammutulla linnulla. Kisassa tapettiin yhteensä 300 kyyhkyä. Nuo vuoden 1900 kisat ovat ainoat olympialaiset, joissa eläimiä on tapettu, sillä jo seuraavissa kisoissa ammunnan kohteeksi valikoitui jotain muuta kuin elävää.
Kyyhkysammuntaa ei varmuudella tulla kertaluontoisen kokeilun jälkeen koskaan enää näkemään olympialaisissa, ja hyvä niin!
Yhden käden painonnosto
Ensimmäisissä moderneissa olympialaisissa vuonna 1896 kilpailtiin painonnostossa kahdessa lajissa: yhden ja kahden käden painonnostossa. Sen enempää selittelyä nuo olympialajit eivät varmaankaan kaipaa, sillä nimet kertovat kaiken oleellisen.
Ateenassa yhden käden painonnostossa kultaa otti neljän urheilijan joukosta brittiläinen Launceston Elliot (kuvassa), joka nosti 71 kiloa tempaustyylillä – hän oli ylivoimainen, sillä hopea irtosi tanskalaiselle Viggo Jensenille 57 kilolla. Listafriikille tämä laji kuulostaa lähinnä varmalta loukkaantumiselta.
Kultamitalisti Elliot oli jo aiemmin samoissa kisoissa ottanut hopeaa kahden käden painnonnostossa ja kilpaili, joskin huonommalla menestyksellä, myös 100 metrin juoksussa, painissa ja jo aiemmin mainitussa köysikiipeilyssä. Mitenköhän nykypäivän urheilijoilta sujuisi näiden lajien yhdistäminen?
Tandempyöräily
Tandempyöräily on poistunut olympialaisten ohjelmasta varsin hiljattain, sillä viimeisen kerran mitaleita jaettiin kahden hengen tiimeille Münchenissä vuonna 1972. Tässä ratapyöräilyn kilpailumuodossa kaksi joukkuetta polkee kerrallaan kahden kilometrin matkan pudotuspelien tyyppisesti. Vaikka velodromilla oli tandemajon aikana vain kaksi pyörää, ei törmäyksiltä tai kolhuilta vältytty; liekö se syynä tippumiseen pois olympiaohjelmasta!?
Tandemajo on yksi niistä lajeista, joita olisi hauska seurata olympialaisissa edelleen, sillä taktiset ratkaisut sekä kyky lukea kilpailutilannetta vaativat kuskeilta rutkasti taitoa – äkkinäisten reaktioiden piti tapahtua yhtäaikaa joukkuetoverin kanssa.
Yllä olevassa kuvassa Italia ja Saksa (Saksojen yhteinen joukkue) kamppailevat vuoden 1960 Rooman olympialaisten finaalissa. Voittajaksi selviytyi isäntämaan pari Sergio Bianchetto ja Giuseppe Beghetto.
Vaikka tandempyöräilyä ei enää olympialaisissa nähdäkään, voi tätä huippumielenkiintoista lajia seurata elokuun lopulla käynnistyvissä paralympialaisissa.
Ammunnan kaksintaistelu
Ammunan kaksintaistelussa kilpailtiin ensimmäisen kerran Ateenan vuoden 1906 välikisoissa, joita Kansainvälinen olympiakomitea ei tunnusta virallisiksi olympialaisiksi. Onneksi kaksintaisteluja käytiin myös Lontoossa vuonna 1908. Laji ei nimestään huolimatta tuottanut olympia-areenoille ruumiita, sillä villin lännen meininkiin viittaavassa ammuntalajissa tähdättiin vahanukkeihin, eikä suinkaan oikeisiin vastustajiin. Länkkäreiden hengessä ladattu pistooli vedettiin ja laukaistiin käskystä.
Koska kyseessä kuitenkin oli kaksintaistelu, oli nuket oli puettu tyylikkäisiin takkeihin ja napakymppi oli nuken rinnassa. Ennen Sydneyn vuoden 2000 olympialaisia tehdyssä, entisiin olympialajeihin liittyneessä kyselyssä jopa 32 prosenttia australialaisista vastaajista toivoi ammunnan kaksintaistelun palauttamista kisaohjelmaan. Arvoitukseksi jäi, että tiesivätkö kyselyyn vastaajat ammunnan kohteen olleen nukke vai houkutteliko ajatus oikean kaksintaistelun näkemisestä.
Moottoriveneily
Kun moottorit alkoivat 1900-luvun vaihteen molemmin puolin yleistyä, oli selvää, että tätä uutta ja ihmeellistä asiaa yritettiin saada osaksi olympialaisia. Moottoriveneilyssä kilpailtiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908 ja kaikki kolme lajin eri kilpailua järjestettiin Southamptonin edustalla. Meno ei kisoissa huimannut päätä ainakaan nykyajan standardeilla, sillä noin viiden kilometrin rataa kierrettiin viisi kertaa ympäri keskimäärin 30 kilometrin tuntivauhdilla.
Moottoriveneilyyn osallistui kilpailijoita vain Ranskasta ja isäntämaa Isosta-Britanniasta, ja hyvin pian kisojen jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea päätti, että moottorit eivät kuulu olympialaisiin. Taisi olla hyvä ratkaisu, vai mitä lukijat ovat mieltä?
Moottoriveneily oli siitä erikoinen tapahtuma olympialaisissa, että kaikissa kolmessa kilpailussa jaettiin ainoastaan kultamitalit. Osallistujia oli toki enemmän, mutta myrskyisästä säästä, haaksirikoista ja moottoriongelmista johtuen kussakin kilpailussa maaliin pääsi vain yksi vene.
Kroketti
Nyt on erikoiset ja ohjelmistosta poistetut olympialajit tämän listan osalta viimeistä vaille valmiina. Vuoden 1900 kesäolympialaisissa – kyllä, jälleen Pariisissa – tehtiin olympiahistoriaa, kun myös naiset pääsivät osallistumaan kisoihin, mutta tietenkin rajoitetusti. Pariisin kisoissa nähtiin yhteensä 22 naista, jotka osallistuivat tennikseen, golfiin, purjehdukseen ja krokettiin.
Historiallisuudestaan huolimatta kroketti nähtiin vain noissa yksissä olympialaisissa, sillä suosio ei ollut järin suuri; sitä voisi jopa kutsua flopiksi. Kaikki osanottajat yhtä belgialaista lukuun ottamatta olivat ranskalaisia eikä yleisössäkään tarvinnut tapella istumapaikoista. Lipun katsomoon osti vain yksi englantilainen kroketin ystävä.
Neljän vuoden kuluttua St. Louisissa oteltiin vielä kroketin amerikkalaisessa versiossa, roquessa, mutta sittemmin kroketti on vakiinnuttanut asemansa vain leppoisana seurapelinä.
Lue myös:
-
Tiede5 päivää sittenLumoavat vauvat – 10 mielenkiintoista faktaa vastasyntyneistä
-
Yleistieto6 päivää sitten
Miksi hiukset ja parta voivat olla aivan eriväriset?
-
Yleistieto23 tuntia sitten
Lukijoiden kysymyksiä: Onko isoisä vaarassa, kun joku ottaa tilaisuudesta vaarin?
-
Yhteiskunta3 päivää sitten
Kohtuutonta draamailua!? 10 käsittämätöntä ylireagointia – osa 1
