Kuolemanenkelit: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi

Kuolemanenkeli-nimitys on annettu terveydenhuollon ammattilaisille, eritoten sairaanhoitajille, jotka ovat hoitamisen sijaan päätyneet murhaamaan potilaitaan.

Terveydenhuollon alalla työskentelevät sarjamurhaajat ovat poikkeuksellisen vaarallisia, sillä he toimivat paikassa, jossa kuolema on valitettavasti arkipäivää. Heillä on tietoa ja taitoa murhata potilaita kirkkaassa päivänvalossa ja piilottaa rikoksensa luonnollisten kuolemien sekaan. Sairaanhoitajien tekemät murhat aiheuttavat monesti enemmän pöyristystä kuin esimerkiksi sarjamurhaajalääkärit, sillä sairaanhoitajat nähdään äärimmäisinä hoivaajina ja huolenpitäjinä.

Motiiveja on monia, mutta usein esiin nousee huomion hakeminen, turhautuminen kuormittavaan työhön ja tunne arvostuksen puutteesta. Murhaaminen antaa tietynlaisen valta-aseman, johon muuten on mahdoton päästä. Varsinkin sarjamurhaajiksi paljastuneet sairaanhoitajat voivat ajatella olevansa oikeutettuja vahingoittamaan ja tappamaan potilaita.

Näiden sarjamurhaajien teot ovat toki hirvittäviä, mutta samaan aikaan on todella pelottavaa, että monessa tapauksessa heitä oltiin pitkän aikaa epäilty henkirikoksista ja potilaiden pahoinpitelystä, mutta asiaan ei puututtu. Sairaalat salailivat ja peittelivät tekoja ja viranomaisille ilmoittamisen kanssa viivyteltiin. Monia elämiä olisi säästynyt, jos epäkohtiin, epäilyihin ja joissain tapauksissa tiedossa olleisiin todisteisiin olisi puututtu asianmukaisella vakavuudella. Usean kuolemanenkelin kohdalla herää kysymys, että miksi tekoja on haluttu peitellä? Vai onko kyse sairaalan oman maineen suojelusta?

Listafriikki haluaa varoittaa jo etukäteen, että luvassa on melko tuhti paketti, joten ota mukava asento ja virittäydy kylmäveristen kuolemanenkelien maailmaan.

Charles Cullen

Kuvakaappaus: AP Archive | YouTube

Yhdysvaltalainen Charles Cullen saattaa olla maailman historian pahin sarjamurhaaja, sillä hänen tekemiään henkirikoksia tutkineet epäilevät uhreja olleen jopa 400. Varmuutta asiaan ei kuitenkaan saada koskaan.

Cullen oli kärsinyt mielenterveysongelmista koko ikänsä ja oli yrittänyt itsemurhaa ensimmäisen kerran ollessaan vain yhdeksänvuotias. Omasta kemian setistä kurkkuun kaadetut kemikaalit eivät kuitenkaan toimineet niinkuin poika oli odottanut, mikä sinetöi vuosien päästä kymmenien – mahdollisesti satojen – ihmisten kohtalon. Yrityksiä päättää oma elämä oli lukuisia, mutta koska se ei onnistunut, purki Cullen sisäisen vihansa ja itseinhonsa niihin, jotka luottivat oman elämänsä hänen käsiinsä.

Suurimman osan urastaan Cullen työskenteli palovammaosastolla, jossa potilaat kärsivät valtavista kivuista. Mies on itse sanonut vankilassa antamassaan haastattelussa, että ei osannut käsitellä ympärillään ollutta tuskan määrää oikein ja koki auttavansa potilaita pääsemään kivuistaan. Selittely armokuolemasta kuitenkin ontui, sillä osa Cullenin uhreista oli lähellä kotiutusta, kun hoitaja piikitti heihin tappavan annoksen insuliinia tai digoksiinia.

Vaikka Cullenin työpaikoilla ihmeteltiin potilaiden lisääntynyttä kuolleisuutta, sai hän aina töitä niitä hakiessaan. Yhdysvalloissa oli 1980- ja 1990-luvulla huutava pula sairaanhoitajista, joten tuollaiset ”pikkuseikat” eivät estäneet työllistymistä.

Cullen saatiin kiinni vasta vuonna 2003, kun eräs potilas kuoli digoksiinin yliannostukseen. Potilaalle oli määrätty tuota sydämen sykettä hidastavaa lääkettä, mutta pitoisuus veressä oli viisinkertainen annostukseen nähden. Sairaalan tietojärjestelmästä selvisi, että sairaanhoitaja Cullen oli tarkastellut menehtyneen terveyshistoriaa ja samalla paljastui, että juuri Cullen oli ottanut digoksiinin varastosta. Neljä kuukautta kestäneen jahkailun ja sisäisen selvittely jälkeen sairaala otti yhteyden poliisin. Noiden kuukausien aikana Cullen murhasi viisi potilasta lisää.

Kun kuolemanenkeli viimein saatiin kiinni, ilmoittivat useimmat hänen entisistä työpaikoistaan, että miehen oli epäilty vahingoittavan potilaita. Kukaan ei kuitenkaan epäilyksistä huolimatta ollut ottanut yhteyttä poliisiin. Suut pidettiin supussa myös silloin, kun Cullenia palkkaamassa olleista sairaaloista soitettiin entisiin työpaikkoihin suosituksia kysellen. Niinpä murhaputki sai jatkua ainakin 16 vuoden ajan monissa sairaaloissa Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa.

Oikeudessa Cullen tuomittiin 29 murhasta yhteentoista peräkkäiseen elinkautiseen. Hänellä on mahdollisuus hakea ehdonalaiseen vuonna 2403. Kyllä, luit oikein. Eli tämä sarjamurhaaja viettää loppuelämänsä telkien takana.

Lainzin kuolemanenkelit

Kuva: Pixabay

Itävaltalaiset olivat raivoissaan vuonna 2008 – ja aivan syystä. Oikeusministeriö oli nimittäin päättänyt vapauttaa Waltraud Wagnerin ja Irene Leidolfin vankilasta perustuen hyvään käytökseen. Kumpikin oli vuonna 1991 todettu syyllisiksi useisiin murhiin ja heidät oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Vuonna 1991 myös heidän rikoskumppaninsa Maria Gruber ja Stefanija Meyer oli tuomittu tapoista ja murhan yrityksistä 20 vuodeksi vankeuteen, mutta nämä olivat päässeet vapaalle jalalle jo vuosia aiemmin; myös hyvän käytöksen ansiosta.

Hyvästä käytöksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan 1980-luvulla, kun tämä hoitajanelikko pahoinpiteli ja murhasi potilaitaan Wienissä sijaitsevan Lainzin sairaalan geriatrisella osastolla. Vuonna 1983 Wagner tappoi ensimmäisen potilaan antamalla tälle yliannostuksen morfiinia. Hän kertoi myöhemmin tajunneensa nauttivan siitä vallasta, jonka jumalaa leikkiminen antoi. Pian 23-vuotias Wagner houkutteli sairaaseen huvitukseensa mukaan 19-vuotiaan Gruberin ja 21-vuotiaan Leidolfin, ja lopulta myös 43-vuotiaan Meyerin.

Lainzin kuolemanenkeleiksi nimetyt apuhoitajat käyttivät murhiin insuliinia ja suuria määriä rauhoittavia, ja päätekijät Wagner ja Leidolf väittivät murhien olleen vanhojen ja kroonisesti sairaiden potilaiden armomurhia. Tuolta väitökseltä lähti pohja viimeistään siinä vaiheessa, kun selvisi, että nämä apuhoitajat keksivät myös oman, kidutukseen verrattavissa olevan tavan tappaa iäkkäitä potilaita. Yksi piti potilasta paikoillaan ja nipisti tämän nenän tukkoon, kun toinen kaatoi väkisin vettä tämän suuhun. Potilaat, joista monet eivät olleet kuolemansairaita, hukkuivat omiin sairaalasänkyihinsä.

Murhaaminen sai jatkua kuuden vuoden ajan, koska monilla iäkkäillä potilailla kerääntyi nestettä keuhkoihin, joten kuolemiin ei ruumiinavauksista huolimatta osattu yhdistää väkivaltaa. Ja vaikka kuolemantapaukset herättivätkin vuosien mittaan kollegoissa kysymyksiä, piti sairaala kaiken omana tietonaan eikä virkavallalle oltu missään vaiheessa innokkaita puhumaan.

Lainzin kuolemanenkelit jäivät lopulta kiinni, kun sairaalan lääkäri kuuli sattumalta heidän kehuskelemassa viimeisimmällä murhalla paikallisessa kuppilassa. Kuulusteluissa naiset tunnustivat lähes 50 henkirikosta, mutta heidät tuomittiin yhteensä vain 20 murhasta. Motiivinkin yksi kuulustelluista antoi: ”Ne, jotka kävivät hermoilleni, lähetettiin suoraan ilmaiseen petiin kaikkivaltiaan luokse”. Irene Leidolf kertoi myös olevansa täysin varma siitä, että Waltraud Wagner oli viimeisen parin vuoden aikana murhannut ainakin 200 potilasta.

Murhaajille annettiin oman turvallisuutensa vuoksi uudet henkilöllisyydet vapauttamisen jälkeen, mutta toivottavasti kukaan ei enää pyrkinyt hoitoalalle!

Daniela Poggiali

Kuvakaappaus: Pubblisole | YouTube

Italialainen sairaanhoitaja Daniela Poggiali väittää edelleen kiven kovaan, että hänellä ei ollut mitään tekemistä niiden 96 kuoleman kanssa, jotka tapahtuivat hänen ollessaan työvuorossa huhtikuun 2013 ja huhtikuun 2014 välillä. Viranomaisten mukaan kuolleiden määrä oli aivan liian suuri ollakseen sattumaa, ja Poggialin työvuorojen aikana menehtyi muihin hoitajiin verrattuna kaksin- tai kolminkertainen määrä potilaita.

Pidätyshetkellä vuonna 2014 Poggiali oli 42-vuotias ja oli työskennellyt sairaanhoitajana 17 vuoden ajan. Viimeiset 12 vuotta hän oli ollut töissä Lugon pikkukaupungin sairaalan yleisosastolla, jossa oli 30 vuodepaikkaa.

Sarjamurhaajan toimet alkoivat paljastua maaliskuun lopulla vuonna 2014, kun viisi potilasta menehtyi viikon aikana selittämättömästi hänen ollessaan yövuorossa käytännössä yksin. Poliisille ei siinä vaiheessa haluttu ilmoittaa mitään, vaan Poggiali siirrettiin päivävuoroon, jotta häntä voitiin sairaalan johdon mukaan pitää paremmin silmällä. Muutama päivä myöhemmin menehtyi jälleen yksi potilas.

Aiemmat tapahtumat huomioonottaen sairaala määräsi monisairaalle potilaalle täyden ruumiinavauksen, jossa löytyi suuria määriä kaliumkloridia. Tuo löydös johti lopulta Poggialin pidätykseen ja epäilyihin karmeasta murhaputkesta. Vaikka kaliumkloridia käytetään pieninä määrinä lääkkeenä, johtaa se liian suurena annoksena sydänpysähdykseen. Kaliumkloridi on tärkeä ainesosa myrkkycocktailissa, jolla useat Yhdysvaltain osavaltiot teloittavat kuolemaantuomittuja.

Todisteet syyttömyydestään kiinni pitänyttä Poggialia vastaan ovat kuitenkin raskauttavia. Hän varasti rahaa ja koruja uhreiltaan sekä rehenteli varsin avoimesti tappaneensa potilaitaan, koska nämä olivat olleet ärsyttäviä. Kaiken lisäksi Poggialilla oli tapana ottaa selfieitä menehtyneiden potilaiden vieressä. Usein hän hymyili kuvissa iloisena ja näytti peukkua. Yhtenä todistajana kuultiin sairaalan lääkäriä, jonka mukaan Poggiali oli erään heikkokuntoisen potilaan tilanteesta keskusteltaessa vitsaillut: ”Pari pulloa kaliumia ja ongelma on ratkaistu”.

Poggialin saattaminen telkien taakse ei kuitenkaan ole osoittautunut yksinkertaiseksi, sillä kaliumkloridi hajoaa muutaman vuorokauden sisällä, joten hänen hoidossaan menehtyneiden ruumiita on turha enää tutkia. Oikeudessa ollaankin vuodesta 2015 saakka istuttu moneen otteeseen ja Poggiali on tuomittu elinkautiseen, vapautettu, tuomittu 30 vuoden vankeusrangaistukseen ja taas vapautettu. Tänä syksynä Poggiali istuu jälleen syytetyn penkillä.

Niels Högel

Kuvakaappaus: WELT Nachrichtensender | YouTube

Kollegoiden suuresti arvostama saksalainen sairaanhoitaja Niels Högel tunnettiin mairittelevalla lempinimellä ”elvyttäjä-rambo”. Högel ansaitsi lempinimensä, sillä hänellä oli uskomaton kyky toimia rauhallisesti ja ammattitaitoisesti valtavan paineen alla. Hän oli aloittanut työskentelyn Delmenhorstin sairaalan teho-osastolla vuonna 2003 ollessaan 27-vuotias ja vakuutti muun henkilökunnan heti tehokkaalla toiminnallaan elvytystilanteissa.

Siltikin jossain mätti, sillä kahden vuoden aikana, jotka Högel sairaalassa työskenteli, kuoli yhteensä 411 potilasta, joista 321 menehtyi Högelin vuorojen aikana tai pian niiden jälkeen. Epäilyttäviä kuolemantapauksia oli sattunut myös Högelin entisessä työpaikassa, läheisessä Oldenburgin sairaalassa. Siellä tutkintaa ei kuitenkaan koskaan aloitettu, vaikka Högeliä oli kielletty olemasta tekemisissä potilaiden kanssa ja hänet pakotettiin irtisanoutumaan. Työtodistukseensa hän sai kuitenkin hyvät suositukset ja löysi Delmenhorstista työpaikan heti seuraavana vuonna.

Lopulta ”elvyttäjä-rambo” jäi kiinni verekseltään kesällä 2005, kun toinen hoitaja löysi hänet potilaan viereltä. Keuhkosyövästä kärsineen potilaan hengityskone oli sammutettu ja roskiksessa oli tyhjiä ampulleja, mutta kyseistä lääkettä ei potilaalle oltu määrätty. Potilas menehtyi seuraavana päivänä, mutta epäilyttävän tilanteen nähnyt hoitaja oli ehtinyt ottaa tältä verinäytteen. Siitä löytyi sydämen rytmihäiriöiden hoitoon käytettävää lääkettä, joka on suurina annoksina tappavaa. Löydöksestä huolimatta Högel sai tehdä työvuoronsa rauhassa loppuun ja murhata sen aikana vielä viimeisen uhrinsa.

Järkyttävän huonosti hoidetun tutkinnan ja syyttäjän ala-arvoisen toiminnan jälkeen Högel tuomittiin seitsemän ja puolen vuoden vankeustuomioon taposta. Ylistetyn sairaanhoitajan oikeuskäsittely sai kuitenkin paljon mediahuomiota ja eräs Högelin entisen potilaan omainen teki tutkintapyynnön, sillä epäili läheisensä joutuneen Högelin uhriksi. Kuulustelujen ja tutkinnan edetessä sarjamurhaaja myönsi antaneensa luvattomia pistoksia, joiden seurauksena 30 potilasta menehtyi, mutta 60 saatiin elvytettyä. Vuonna 2015 Högel tuomittiin elinkautiseen murhasta.

Epäilyksiä ja omaisten yhteydenottoja alkoi kuitenkin sadella, joten poliisi aloitti uuden tutkinnan vielä edellisen oikeudenkäynnin ollessa käynnissä. Högelin käsissä menehtyneiden potilaiden ruumiita kaivettiin tutkimuksiin Saksan lisäksi myös Turkissa ja Puolassa, ja ruumiinavausten perusteella Högelille luettiin vuonna 2018 alkaneessa kolmannessa oikeudenkäynnissä syyte yli sadasta murhasta. Uhreja oli todennäköisesti moninkertainen määrä.

Kristen Gilbert

Kuva: Pixabay

Veteraanien sairaalassa, Northamptonin kaupungissa, Yhdysvalloissa, työskennellyt sairaanhoitaja Kristen Gilbert tunnettiin työkavereiden keskuudessa leikkimielisesti pahaenteisellä lempinimellä – Kuolemanenkeli. Se oli mustaa huumoria ja johtui siitä, että keskimääräistä useampi Gilbertin potilas menehtyi. Aluksi sitä pidettiin vain sattumana, mutta jossain vaiheessa tapauksia alkoi olla liian paljon.

Vuosien 1995 ja 1996 aikana ilmaantui muitakin todisteita siitä, että Gilbert murhasi hoitamiaan sotaveteraaneja. Muun muassa sairaalan lääkevarastosta alkoi mystisesti ja nopeasti katoamaan adrenaliinia. Muu henkilökunta osasi yhdistää selittämättömästi lisääntyneet sydänpysähdykset ja adrenaliinin äkillisen hupenemisen. Ironista sinänsä, sillä adrenaliinia käytetään sydämen stimulointiin sydänpysähdyksen yhteydessä. Mutta vaikka sillä voidaan saada pysähtynyt sydän käynnistymään, toimii se liiallisesti annosteltuna päinvastoin. Näin kävi ainakin neljälle Gilbertin potilaalle.

Oikeaksi kuolemanenkeliksi osoittautunut Gilbert sortui kohtalokkaaseen virheeseen, kun hän soitti nimettömän pommiuhkauksen, kun tutkinta sairaalassa alkoi. Siitä hänet tuomittiin 15 kuukauden vankeuteen, mutta enemmän oli tulossa. Oikeudessa Gilbertin tekemien murhien motiiviksi esitettiin naisen halua tehdä vaikutus sairaalan vartijaan, jonka kanssa hänellä oli suhde.

Syyttäjä ja uhrien omaiset vaativat sarjamurhaajalle teloitusta, mutta sen sijaan kolmeen murhaan ja yhteen tappoon syylliseksi todettu Gilbert tuomittiin valamiehistön toimesta elinkautiseen vankeuteen.

Gilbertin kollegat uskovat, että todellinen uhriluku on huomattavasti suurempi, sillä Gilbertin työvuorojen aikana elvytettiin satoja potilaita selittämättömien sydänpysähdysten vuoksi; usein siinä ei onnistuttu. Monesti Gilbert oli itse ensimmäisenä hoitotoimissa, mutta toisinaan hän sivuutti täysin potilaiden auttamisen ja odotti, että joku muu huomaisi näiden sydänongelmat.

Aino Nykopp

Kuolemanenkelit eivät levitä tappavia siipiään vain ulkomailla, vaan tasaisin väliajoin joudumme lukemaan myös suomalaisista hoitajista, jotka ovat murhanneet potilaitaan. Ehdottomasti tunnetuin heistä on perushoitaja Aino Nykopp, joka istuu tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Näiden lisäksi Nykopp, nykyiseltä nimeltään Ann-Maria Myllgren, todettiin syylliseksi kolmeen törkeään pahoinpitelyyn, törkeään varkauteen, kahteen varkauteen ja kahteen huumausainerikokseen. Rikokset tapahtuivat vuosien 2004 ja 2009 välillä Helsingin eri sairaaloissa, hoitokodeissa sekä kotihoidonpiiriin kuuluvien asiakkaiden kodeissa.

Kaava oli samanlainen kaikissa rikoksissa. Hoitaja Nykopp oli aina läsnä, kun uhrit saivat vakavia myrkytysoireita. Usein myrkytys johtui keskushermostoa lamaannuttavista lääkkeistä, joita löydettiin myös murhaajan hallusta. Hänet oli jo vuonna 2006 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen varastettuaan työpaikaltaan sairaala Mehiläisestä vähintään 1200 huumaaviksi aineiksi luokiteltua lääkettä. Lisäksi hänellä oli vuodelta 2008 tuomio vahingonteosta: Nykopp oli sytyttänyt vaippoja Meilahden sairaalan hississä.

Kaikkiin väkivaltarikoksiinsa Nykoppilla oli aina selitys valmiina ja hän esimerkiksi kertoi potilaan yrittäneen lääkkeillä itsemurhaa, kun tätä haettiin ambulanssilla ensiapuun. Nykopp on alusta asti vankkumatta vakuuttanut syyttömyyttään ja väittää uhriensa kuolleen luonnollisista syistä tai itse otetun yliannostuksen vuoksi. Motiivia Nykoppin tekemiin murhiin ei ole koskaan löytynyt. Arveluja on toki esitetty: Nykoppin tiedetään varastaneen uhreiltaan, joten ehkä motiivi oli taloudellinen. Toisen teorian mukaan murhaaja halusi esiintyä sankarina ja iäkkäiden potilaiden pelastajana.

Nykoppin hakemus päästä ehdonalaiseen 12 vankilavuoden jälkeen maaliskuussa 2021 hylättiin. Helsingin hovioikeus katsoi, että teot huomioonottaen sarjamurhaajan on istuttava elinkautistaan selvästi yli 12 vuotta ja lisäksi vapauttamisessa nähtiin suuri riski rikoksen uusintaan.

Kimberly Clark Saenz

Kuvakaappaus: HLN | YouTube

Kimberly Clark Saenz on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka vuonna 2012 tuomittiin viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.

Huolimatta lukuisista potkuista uransa aikana 35-vuotias Saenz palkattiin vuonna 2007 sairaanhoitajaksi DaVita -dialyysiklinikalle Lufkinin kaupunkissa, Teksasissa, virheellisiä tietoja sisältäneen työhakemuksen perusteella. Aiemmat työsuhteet olivat päättyneet muun muassa lääkkeiden varastamisen ja huumetestissä huijaamisen vuoksi, mutta nämä hän sai pidettyä salassa.

Keväällä 2008 dialyysikeskus joutui kuin epidemian valtaan. Kolmenkymmenen päivän ajanjaksolla klinikalle jouduttiin soittaa hätäapua 30 kertaa. Vertailun vuoksi: edellisten 15 kuukauden aikana hätäpuheluun oli turvauduttu kaksi kertaa. DaVitan työntekijätkin olivat ihmeissään, sillä potilaat kärsivät sydänpysähdyksistä, mikä on dialyysissä erittäin harvinaista.

Huhtikuussa nimetön henkilö Lufkinin pelastuslaitokselta kirjoitti kirjeen Teksasin osavaltion terveystarkastajan virastoon ja pyysi jonkun käymään dialyysikeskuksessa, sillä monet ensihoitajat olivat esittäneet huolensa päivittäisistä hätätilanteista, joissa potilaita jouduttiin elvyttämään.

Terveystarkastajien ollessa paikalla huhtikuun 28. päivänä kaksi dialyysipotilasta valitti äkillistä huonoa oloa ja kaksi muuta kertoi nähneensä hoitaja Saenzin ruiskuttaneen valkaisuainetta näiden letkuihin. Kahdeksan kuukautta klinikalla työskennellyt Saenz lähetettiin välittömästi kotiin ja poliisin määräyksestä klinikka suljettiin tilapäisesti, koska potilaiden pelättiin olevan välittömässä hengenvaarassa. Seuraavana päivänä Saenz erotettiin ja tutkimukset alkoivat todenteolla.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, FDA, tutki klinikalla käytetyt veriletkut, tippapussit ja ruiskut valkaisuainejäämien osalta, ja testit olivat positiivisia. Tutkinta ei ollut helppo, sillä iso osa mahdollisista todisteista oli hävitetty lääketieteellisenä jätteenä. Lisäksi syyttäjän tuli todistaa, että valkaisuaine todella aiheutti sydänpysähdyksen, sillä kukaan ei aiemmin ollut tutkinut sen vaikutusta verenkierrossa – miksi olisi!? Puolustuksen harmiksi yhteys saatiin todistettua kiistattomasti. Lisäksi tutkijat löysivät Saenzin tietokoneen hakuhistoriaa läpi käydessään, että tämä oli etsinyt tietoa valkaisuaineesta: voiko sen käytön havaita dialyysiletkussa ja voiko sen suonensisäinen käyttö tappaa ihmisen.

Vuotta myöhemmin nostetussa syytteessä Saenzin murha-aseeksi nimettiin natriumhypokloriitti, jota käytetään desinfiointiin tarkoitetuissa valkaisuaineissa. Monien yllätykseksi Saenz vältti kuolemantuomion, mutta viruu vankilassa koko loppuelämänsä.

Elizabeth Wettlaufer

Kuvakaappaus: The Fifth Estate | YouTube

Elizabeth Wettlaufer on yksi Kanadan pahimmista sarjamurhaajista. Vuonna 2007 hänet palkattiin sairaanhoitajaksi Woodstockin kaupungissa, Ontariossa, sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin.

Wettlaufer kärsi alkoholismista ja muiden päihteiden väärinkäytöstä koko ne seitsemän vuotta, jotka hän oli Caressant Care -hoitokodin palkkalistoilla. Vuosien mittaan tämä kuolemanenkeli löydettiin useampaan otteeseen sammuneena lääkevarastosta ja oli monesti pidätettynä virastaan johtuen virheellisistä lääkkeiden annosteluista. Vuonna 2014 hän sai potkut annettuaan potilaalle väärää lääkettä. Noina vuosina hän kuitenkin ehti murhata seitsemän hoidossaan ollutta vanhusta ruiskuttamalla heihin tappavan annoksen insuliinia. Potkujen jälkeen Wettlaufer työskenteli kotihoitajana ja osa-aikaisena sairaanhoitajan Meadow Park -hoitokodissa, jossa hän murhasi viimeisen uhrinsa.

Ihmishenkiä olisi voinut säästyä, jos edes yksi niistä lukuisista henkilöistä, joille Wettlaufer tunnusti tekonsa, olisi ilmoittanut poliisille. Pastori, jolla Wettlaufer purki syntejään, vain rukoili naisen puolesta ja varoitti ilmiannolla, jos tämä murhaisi lisää. Asianajaja käski häntä viemään salaisuuteensa hautaan. Nimettömät Narkomaanit -tukiryhmässä hänen uskottiin valehtelevan ja samaan päätelmään tulivat monet ystävät, joille hän murhista kertoi. Entinen miesystävä sen sijaan epäili kertomuksia ”vain henkisiksi ongelmiksi”.

Syyskuussa 2016 Wettlaufer hakeutui psykiatriseen hoitolaitokseen, jotta joku ottaisi hänen tunnustuksensa tosissaan. Ja niin vihdoin kävikin.

Tämän valossa ei ole ollenkaan ihme, että Wettlaufer oli hyvin avoin ja yhteistyöhaluinen poliisin kuulusteluissa. Pidätyksen jälkeen hän väitti toimineensa jumalan toiveiden mukaisesti ja kertoi tunteneensa ”punaisen aallon” juuri ennen tappavien insuliiniannosten ruiskuttamista. Sarjamurhaaja tarjoili myös vaihtoehtoisia motiiveja, sillä hän kertoi valinneensa suurimman osan uhreistaan sillä perusteella, että nämä olivat ilkeitä. Oikeudessa hän kertoi olleensa täysissä sielun ja ruumiin voimissa – eikä minkään aineen vaikutuksen alaisena – annostellessaan insuliinia murhaamistarkoituksessa. Hän myös sanoi nauraneensa aina murhien jälkeen ja kerran lähteneensä mukavalle Karibian risteilylle, vaikka oli juuri tappanut potilaan.

Vuonna 2017 Wettlaufer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdeksasta murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä, eikä hänellä ole mahdollisuutta hakea ehdonalaiseen pääsyä ainakaan seuraavaan 25 vuoteen.

Petr Zelenka

Kuvakaappaus: i-vysočina.cz | YouTube

Elinkautista vankeutta seitsemästä murhasta ja kymmenestä murhan yrityksestä istuvalla tšekkiläisellä Petr Zelenkalla oli toiminnalleen varsin erikoinen motiivi: hän ruiskutti potilaisiin veren hyytymistä estävää hepariinia testatakseen lääkäreiden ammattitaitoa.

Ainakin seitsemässä tapauksessa päivystävä lääkäri ei niin sanotusti selvinnyt Zelenkan kokeesta ja potilaat menehtyivät sisäisiin verenvuotoihin. Syyttävä sormi ei tietenkään osoittanut lääkäreiden suuntaan, vaan sairaanhoitajaan, jonka ainoa puolustus oli se, että hän toimi hetken mielijohteesta, kun ei uskonut sairaalan lääkäreiden olevan tarpeeksi päteviä.

Zelenka työskenteli sairaalan teho-osastolla keskellä Tšekkiä sijaitsevassa Havlíčkův Brodissa. Hän aloitti potilaiden murhaamisen viimeistään toukokuussa 2006 ja sai alkuun toimia aivan rauhassa, sillä teho-osastolla menehtymisiä oli normaalistikin tavallista osastoa enemmän. Jossain vaiheessa epäilykset kuitenkin heräsivät, kun sisäisiä verenvuotoja alkoi esiintyä selittämättömän paljon.

Syyskuussa 2006 ilmenneen seitsemännen kuolemantapauksen jälkeen sairaala neuvotteli Zelenkan kanssa tämän tilanteesta ja osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen: Zelenkan työsopimus purettiin. Sairaalaa on kritisoitu jälkeenpäin ankarasti siitä, että epäilyksistä ei ilmoitettu heti poliisille, ja että Zelenkaa ei erotettu. Mies sai nimittäin uuden työn läheisestä Jihlavan kaupungista, mutta ilmeisesti ei siellä ehtinyt tappamaan ketään.

Zelenka pidätettiin vasta joulukuussa 2006, sillä vaikka alkuperäisestä työpaikasta oltiin poliisiin yhteydessä viikko miehen lähdön jälkeen, oli rikoksesta epäilty ensin ”tuntematon tekijä”. Zelenka sai siis jatkaa sairaanhoitajana, koska poliisin piti ensin selvittää murhaajan henkilöllisyys, jonka sairaala kyllä varsin hyvin tiesi – olihan Zelenka saanut lähtöpassit potilaiden mystisten kuolemien vuoksi.

Genene Jones

Kuvakaappaus: KSAT 12 | YouTube

Arvioiden mukaan vähintään 60 potilasta 1970- ja 1980-luvuilla tappanut yhdysvaltalainen Genene Jones on siitä harvinainen sarjamurhaaja, että hänet tuomittiin vankeuteen alunperin vain yhdestä murhasta, vaikka lukuisia oli tiedossa.

Jones työskenteli lähihoitajana Teksasissa sijaitsevan Bexarin piirikunnan sairaalan lasten teho-osastolla, jossa alettiin kiinnittää huomiota epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen. Epäilykset kohdistuivat Jonesiin, sillä selittämättömiin sairaskohtauksiin menehtyneet lapset olivat usein hänen hoidettavanaan. Jonesin työvuoroa ruvettiin tämän selän takana kutsumaan kuoleman vuoroksi. Hän myös vaati päästä hoitamaan kaikkein sairaimpia lapsia ja oli mukana jokaisessa mahdollisessa elvytyksestä.

Entisten työkavereiden mukaan Jones itki vuolaasti jokaisen menehtyneen potilaan jälkeen ja halusi aina olla hetken kahdestaan kuolleen lapsen kanssa, ennen kuin tämän vanhemmat kutsuttiin sisään. Hän myös monesti kyseli epätoivoisena, miksi vauvoja kuolee juuri hänen työvuorollaan.

Sen sijaan, että Jones olisi joutunut teoistaan millään lailla vastuuseen, pyysi sairaala kaikkia lähihoitajia irtisanoutumaan. Heitä ei erotettu, jotta kaikilla olisi mahdollisuus työllistyä, ja jotta viranomaiset eivät kiinnittäisi asiaan huomiota. Mystiset kuolemantapaukset loppuivat kuin seinään.

Suosittelujen perusteella Jones sai nopeasti pestin pieneltä lastenklinikalta Kerrvillen kaupungista, vaikka huhut hoitajasta olivat kiirineetkin klinikan perustaneen lääkärin Kathleen Hollandin korviin. Sielläkin potilaina olleille lapsille alkoi ilmaantua selittämättömästi vaikeita sairaskohtauksia. Yksi potilaista, 15-kuukautinen Chelsea McClellan, kuoli.

Jones jäi kuitenkin nalkkiin, kun Holland löysi lääkevarastosta suksametonipullon, jossa oli neulanjälkiä. Vain hänellä ja Jonesilla oli pääsy varastoon. Tutkimuksissa selvisi, että täysinäiseltä vaikuttaneen pullon sisältöä oli jatkettu vedellä – joku oli siis ottanut suksametonia käyttöön. Suksametoni, jota käytetään lihasrelaksanttina muun muassa nukutusta vaativien leikkausten yhdessä, voi lamauttaa myös hengityselimistön, joten sitä käytettäessä on varmistettava potilaan hapensaanti.

Samaan aikaan Bexarin piirikunnan sairaalassa oli suoritettu sisäistä tutkintaa ja lopputulema oli se, että Genene Jones oli syyllinen lukuisiin pahoinpitelyihin ja kuolemantapauksiin. Uhrien ruumiinavauksissa havaittiin, että monet olivat saaneet tappavan määrän lääkkeitä. Uhrien todellinen lukumäärä tuskin koskaan selviää, sillä potilastietoja ja asiakirjoja on hävitetty silloin, kun sairaala halusi salailla Jonesin toimintaa.

Vuonna 1985 Jones tuomittiin 99 vuoden vankeusrangaistukseen Chelsea McClellanin murhaamisesta suksametonilla. Teksasin lainsäädännön mukaan ja vankiloiden ylikuormittumisen välttämiseksi ensikertalainen pääsee hyvällä käytöksellä vapaaksi istuttuaan kolmanneksen tuomiostaan. Jonesin oli siis määrä vapautua vuonna 2018.

Tämän estämiseksi häntä vastaan nostettiin uusi murhasyyte 11-kuukautisen Joshua Sawyerin murhasta ja piirikunnansyyttäjä oli valmis läväyttämään pöytään viisi muutakin murhasyytettä. Jones suostui myöntämään syyllisyytensä Sawyerin murhaan, jotta muut syytteet jäisivät nostamatta – muuten hän olisi voinut nykyisellä lainsäädännöllä saada kuolemantuomion. Nykyisin 70-vuotias Jones tuomittiin tammikuussa 2020 elinkautiseen, josta hänen on istuttava vähintään 20 vuotta. Todennäköisesti ja toivottavasti hän ei tule enää kokemaan elämää vankilan seinien ulkopuolella.

Osallisuutensa lasten kuolemiin tiukasti kiistäneen murhaajan motiivia on voitu vain arvailla, mutta syytettynä ollessaan hän halveksui ja kritisoi kärkkäästi lääkäreitä. Siksi onkin epäilty, että Jones yritti saada nuoria ja kokemattomia lääkäreitä huonoon valoon. Hän myös pelasti joitakin uhreistaan ja sai itsensä näyttämään sankarilta.

Tai sitten hän on vain kylmäverinen psykopaatti, joka nautti lasten murhaamisesta.

Lue myös:

• Naissarjamurhaajat – Tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• 10 esinettä, jotka murhaaja Ed Gein valmisti kuolleiden ihosta ja ruumiinosista
• Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa