Yhteiskunta
Kuolemanenkelit: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi
Kuolemanenkeli-nimitys on annettu terveydenhuollon ammattilaisille, eritoten sairaanhoitajille, jotka ovat hoitamisen sijaan päätyneet murhaamaan potilaitaan.
Terveydenhuollon alalla työskentelevät sarjamurhaajat ovat poikkeuksellisen vaarallisia, sillä he toimivat paikassa, jossa kuolema on valitettavasti arkipäivää. Heillä on tietoa ja taitoa murhata potilaita kirkkaassa päivänvalossa ja piilottaa rikoksensa luonnollisten kuolemien sekaan. Sairaanhoitajien tekemät murhat aiheuttavat monesti enemmän pöyristystä kuin esimerkiksi sarjamurhaajalääkärit, sillä sairaanhoitajat nähdään äärimmäisinä hoivaajina ja huolenpitäjinä.
Motiiveja on monia, mutta usein esiin nousee huomion hakeminen, turhautuminen kuormittavaan työhön ja tunne arvostuksen puutteesta. Murhaaminen antaa tietynlaisen valta-aseman, johon muuten on mahdoton päästä. Varsinkin sarjamurhaajiksi paljastuneet sairaanhoitajat voivat ajatella olevansa oikeutettuja vahingoittamaan ja tappamaan potilaita.
Näiden sarjamurhaajien teot ovat toki hirvittäviä, mutta samaan aikaan on todella pelottavaa, että monessa tapauksessa heitä oltiin pitkän aikaa epäilty henkirikoksista ja potilaiden pahoinpitelystä, mutta asiaan ei puututtu. Sairaalat salailivat ja peittelivät tekoja ja viranomaisille ilmoittamisen kanssa viivyteltiin. Monia elämiä olisi säästynyt, jos epäkohtiin, epäilyihin ja joissain tapauksissa tiedossa olleisiin todisteisiin olisi puututtu asianmukaisella vakavuudella. Usean kuolemanenkelin kohdalla herää kysymys, että miksi tekoja on haluttu peitellä? Vai onko kyse sairaalan oman maineen suojelusta?
Listafriikki haluaa varoittaa jo etukäteen, että luvassa on melko tuhti paketti, joten ota mukava asento ja virittäydy kylmäveristen kuolemanenkelien maailmaan.
Charles Cullen
Yhdysvaltalainen Charles Cullen saattaa olla maailman historian pahin sarjamurhaaja, sillä hänen tekemiään henkirikoksia tutkineet epäilevät uhreja olleen jopa 400. Varmuutta asiaan ei kuitenkaan saada koskaan.
Cullen oli kärsinyt mielenterveysongelmista koko ikänsä ja oli yrittänyt itsemurhaa ensimmäisen kerran ollessaan vain yhdeksänvuotias. Omasta kemian setistä kurkkuun kaadetut kemikaalit eivät kuitenkaan toimineet niinkuin poika oli odottanut, mikä sinetöi vuosien päästä kymmenien – mahdollisesti satojen – ihmisten kohtalon. Yrityksiä päättää oma elämä oli lukuisia, mutta koska se ei onnistunut, purki Cullen sisäisen vihansa ja itseinhonsa niihin, jotka luottivat oman elämänsä hänen käsiinsä.
Suurimman osan urastaan Cullen työskenteli palovammaosastolla, jossa potilaat kärsivät valtavista kivuista. Mies on itse sanonut vankilassa antamassaan haastattelussa, että ei osannut käsitellä ympärillään ollutta tuskan määrää oikein ja koki auttavansa potilaita pääsemään kivuistaan. Selittely armokuolemasta kuitenkin ontui, sillä osa Cullenin uhreista oli lähellä kotiutusta, kun hoitaja piikitti heihin tappavan annoksen insuliinia tai digoksiinia.
Vaikka Cullenin työpaikoilla ihmeteltiin potilaiden lisääntynyttä kuolleisuutta, sai hän aina töitä niitä hakiessaan. Yhdysvalloissa oli 1980- ja 1990-luvulla huutava pula sairaanhoitajista, joten tuollaiset ”pikkuseikat” eivät estäneet työllistymistä.
Cullen saatiin kiinni vasta vuonna 2003, kun eräs potilas kuoli digoksiinin yliannostukseen. Potilaalle oli määrätty tuota sydämen sykettä hidastavaa lääkettä, mutta pitoisuus veressä oli viisinkertainen annostukseen nähden. Sairaalan tietojärjestelmästä selvisi, että sairaanhoitaja Cullen oli tarkastellut menehtyneen terveyshistoriaa ja samalla paljastui, että juuri Cullen oli ottanut digoksiinin varastosta. Neljä kuukautta kestäneen jahkailun ja sisäisen selvittely jälkeen sairaala otti yhteyden poliisin. Noiden kuukausien aikana Cullen murhasi viisi potilasta lisää.
Kun kuolemanenkeli viimein saatiin kiinni, ilmoittivat useimmat hänen entisistä työpaikoistaan, että miehen oli epäilty vahingoittavan potilaita. Kukaan ei kuitenkaan epäilyksistä huolimatta ollut ottanut yhteyttä poliisiin. Suut pidettiin supussa myös silloin, kun Cullenia palkkaamassa olleista sairaaloista soitettiin entisiin työpaikkoihin suosituksia kysellen. Niinpä murhaputki sai jatkua ainakin 16 vuoden ajan monissa sairaaloissa Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa.
Oikeudessa Cullen tuomittiin 29 murhasta yhteentoista peräkkäiseen elinkautiseen. Hänellä on mahdollisuus hakea ehdonalaiseen vuonna 2403. Kyllä, luit oikein. Eli tämä sarjamurhaaja viettää loppuelämänsä telkien takana.
Lainzin kuolemanenkelit
Itävaltalaiset olivat raivoissaan vuonna 2008 – ja aivan syystä. Oikeusministeriö oli nimittäin päättänyt vapauttaa Waltraud Wagnerin ja Irene Leidolfin vankilasta perustuen hyvään käytökseen. Kumpikin oli vuonna 1991 todettu syyllisiksi useisiin murhiin ja heidät oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Vuonna 1991 myös heidän rikoskumppaninsa Maria Gruber ja Stefanija Meyer oli tuomittu tapoista ja murhan yrityksistä 20 vuodeksi vankeuteen, mutta nämä olivat päässeet vapaalle jalalle jo vuosia aiemmin; myös hyvän käytöksen ansiosta.
Hyvästä käytöksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan 1980-luvulla, kun tämä hoitajanelikko pahoinpiteli ja murhasi potilaitaan Wienissä sijaitsevan Lainzin sairaalan geriatrisella osastolla. Vuonna 1983 Wagner tappoi ensimmäisen potilaan antamalla tälle yliannostuksen morfiinia. Hän kertoi myöhemmin tajunneensa nauttivan siitä vallasta, jonka jumalaa leikkiminen antoi. Pian 23-vuotias Wagner houkutteli sairaaseen huvitukseensa mukaan 19-vuotiaan Gruberin ja 21-vuotiaan Leidolfin, ja lopulta myös 43-vuotiaan Meyerin.
Lainzin kuolemanenkeleiksi nimetyt apuhoitajat käyttivät murhiin insuliinia ja suuria määriä rauhoittavia, ja päätekijät Wagner ja Leidolf väittivät murhien olleen vanhojen ja kroonisesti sairaiden potilaiden armomurhia. Tuolta väitökseltä lähti pohja viimeistään siinä vaiheessa, kun selvisi, että nämä apuhoitajat keksivät myös oman, kidutukseen verrattavissa olevan tavan tappaa iäkkäitä potilaita. Yksi piti potilasta paikoillaan ja nipisti tämän nenän tukkoon, kun toinen kaatoi väkisin vettä tämän suuhun. Potilaat, joista monet eivät olleet kuolemansairaita, hukkuivat omiin sairaalasänkyihinsä.
Murhaaminen sai jatkua kuuden vuoden ajan, koska monilla iäkkäillä potilailla kerääntyi nestettä keuhkoihin, joten kuolemiin ei ruumiinavauksista huolimatta osattu yhdistää väkivaltaa. Ja vaikka kuolemantapaukset herättivätkin vuosien mittaan kollegoissa kysymyksiä, piti sairaala kaiken omana tietonaan eikä virkavallalle oltu missään vaiheessa innokkaita puhumaan.
Lainzin kuolemanenkelit jäivät lopulta kiinni, kun sairaalan lääkäri kuuli sattumalta heidän kehuskelemassa viimeisimmällä murhalla paikallisessa kuppilassa. Kuulusteluissa naiset tunnustivat lähes 50 henkirikosta, mutta heidät tuomittiin yhteensä vain 20 murhasta. Motiivinkin yksi kuulustelluista antoi: ”Ne, jotka kävivät hermoilleni, lähetettiin suoraan ilmaiseen petiin kaikkivaltiaan luokse”. Irene Leidolf kertoi myös olevansa täysin varma siitä, että Waltraud Wagner oli viimeisen parin vuoden aikana murhannut ainakin 200 potilasta.
Murhaajille annettiin oman turvallisuutensa vuoksi uudet henkilöllisyydet vapauttamisen jälkeen, mutta toivottavasti kukaan ei enää pyrkinyt hoitoalalle!
Daniela Poggiali
Italialainen sairaanhoitaja Daniela Poggiali väittää edelleen kiven kovaan, että hänellä ei ollut mitään tekemistä niiden 96 kuoleman kanssa, jotka tapahtuivat hänen ollessaan työvuorossa huhtikuun 2013 ja huhtikuun 2014 välillä. Viranomaisten mukaan kuolleiden määrä oli aivan liian suuri ollakseen sattumaa, ja Poggialin työvuorojen aikana menehtyi muihin hoitajiin verrattuna kaksin- tai kolminkertainen määrä potilaita.
Pidätyshetkellä vuonna 2014 Poggiali oli 42-vuotias ja oli työskennellyt sairaanhoitajana 17 vuoden ajan. Viimeiset 12 vuotta hän oli ollut töissä Lugon pikkukaupungin sairaalan yleisosastolla, jossa oli 30 vuodepaikkaa.
Sarjamurhaajan toimet alkoivat paljastua maaliskuun lopulla vuonna 2014, kun viisi potilasta menehtyi viikon aikana selittämättömästi hänen ollessaan yövuorossa käytännössä yksin. Poliisille ei siinä vaiheessa haluttu ilmoittaa mitään, vaan Poggiali siirrettiin päivävuoroon, jotta häntä voitiin sairaalan johdon mukaan pitää paremmin silmällä. Muutama päivä myöhemmin menehtyi jälleen yksi potilas.
Aiemmat tapahtumat huomioonottaen sairaala määräsi monisairaalle potilaalle täyden ruumiinavauksen, jossa löytyi suuria määriä kaliumkloridia. Tuo löydös johti lopulta Poggialin pidätykseen ja epäilyihin karmeasta murhaputkesta. Vaikka kaliumkloridia käytetään pieninä määrinä lääkkeenä, johtaa se liian suurena annoksena sydänpysähdykseen. Kaliumkloridi on tärkeä ainesosa myrkkycocktailissa, jolla useat Yhdysvaltain osavaltiot teloittavat kuolemaantuomittuja.
Todisteet syyttömyydestään kiinni pitänyttä Poggialia vastaan ovat kuitenkin raskauttavia. Hän varasti rahaa ja koruja uhreiltaan sekä rehenteli varsin avoimesti tappaneensa potilaitaan, koska nämä olivat olleet ärsyttäviä. Kaiken lisäksi Poggialilla oli tapana ottaa selfieitä menehtyneiden potilaiden vieressä. Usein hän hymyili kuvissa iloisena ja näytti peukkua. Yhtenä todistajana kuultiin sairaalan lääkäriä, jonka mukaan Poggiali oli erään heikkokuntoisen potilaan tilanteesta keskusteltaessa vitsaillut: ”Pari pulloa kaliumia ja ongelma on ratkaistu”.
Poggialin saattaminen telkien taakse ei kuitenkaan ole osoittautunut yksinkertaiseksi, sillä kaliumkloridi hajoaa muutaman vuorokauden sisällä, joten hänen hoidossaan menehtyneiden ruumiita on turha enää tutkia. Oikeudessa ollaankin vuodesta 2015 saakka istuttu moneen otteeseen ja Poggiali on tuomittu elinkautiseen, vapautettu, tuomittu 30 vuoden vankeusrangaistukseen ja taas vapautettu. Tänä syksynä Poggiali istuu jälleen syytetyn penkillä.
Niels Högel
Kollegoiden suuresti arvostama saksalainen sairaanhoitaja Niels Högel tunnettiin mairittelevalla lempinimellä ”elvyttäjä-rambo”. Högel ansaitsi lempinimensä, sillä hänellä oli uskomaton kyky toimia rauhallisesti ja ammattitaitoisesti valtavan paineen alla. Hän oli aloittanut työskentelyn Delmenhorstin sairaalan teho-osastolla vuonna 2003 ollessaan 27-vuotias ja vakuutti muun henkilökunnan heti tehokkaalla toiminnallaan elvytystilanteissa.
Siltikin jossain mätti, sillä kahden vuoden aikana, jotka Högel sairaalassa työskenteli, kuoli yhteensä 411 potilasta, joista 321 menehtyi Högelin vuorojen aikana tai pian niiden jälkeen. Epäilyttäviä kuolemantapauksia oli sattunut myös Högelin entisessä työpaikassa, läheisessä Oldenburgin sairaalassa. Siellä tutkintaa ei kuitenkaan koskaan aloitettu, vaikka Högeliä oli kielletty olemasta tekemisissä potilaiden kanssa ja hänet pakotettiin irtisanoutumaan. Työtodistukseensa hän sai kuitenkin hyvät suositukset ja löysi Delmenhorstista työpaikan heti seuraavana vuonna.
Lopulta ”elvyttäjä-rambo” jäi kiinni verekseltään kesällä 2005, kun toinen hoitaja löysi hänet potilaan viereltä. Keuhkosyövästä kärsineen potilaan hengityskone oli sammutettu ja roskiksessa oli tyhjiä ampulleja, mutta kyseistä lääkettä ei potilaalle oltu määrätty. Potilas menehtyi seuraavana päivänä, mutta epäilyttävän tilanteen nähnyt hoitaja oli ehtinyt ottaa tältä verinäytteen. Siitä löytyi sydämen rytmihäiriöiden hoitoon käytettävää lääkettä, joka on suurina annoksina tappavaa. Löydöksestä huolimatta Högel sai tehdä työvuoronsa rauhassa loppuun ja murhata sen aikana vielä viimeisen uhrinsa.
Järkyttävän huonosti hoidetun tutkinnan ja syyttäjän ala-arvoisen toiminnan jälkeen Högel tuomittiin seitsemän ja puolen vuoden vankeustuomioon taposta. Ylistetyn sairaanhoitajan oikeuskäsittely sai kuitenkin paljon mediahuomiota ja eräs Högelin entisen potilaan omainen teki tutkintapyynnön, sillä epäili läheisensä joutuneen Högelin uhriksi. Kuulustelujen ja tutkinnan edetessä sarjamurhaaja myönsi antaneensa luvattomia pistoksia, joiden seurauksena 30 potilasta menehtyi, mutta 60 saatiin elvytettyä. Vuonna 2015 Högel tuomittiin elinkautiseen murhasta.
Epäilyksiä ja omaisten yhteydenottoja alkoi kuitenkin sadella, joten poliisi aloitti uuden tutkinnan vielä edellisen oikeudenkäynnin ollessa käynnissä. Högelin käsissä menehtyneiden potilaiden ruumiita kaivettiin tutkimuksiin Saksan lisäksi myös Turkissa ja Puolassa, ja ruumiinavausten perusteella Högelille luettiin vuonna 2018 alkaneessa kolmannessa oikeudenkäynnissä syyte yli sadasta murhasta. Uhreja oli todennäköisesti moninkertainen määrä.
Tällä kertaa Högel sai elinkautisen tuomion 85 murhasta. Motiivina Högelin hirmutekoihin oli halu tulla nähdyksi sankarina. Hän oli tylsistynyt ja kaipasi toimintaa. Mutta koska tuomittu osoitti oikeudessa suurta katumusta, on hänellä mahdollisuus vapautua vankilasta 15 vuoden jälkeen.
Kristen Gilbert
Veteraanien sairaalassa, Northamptonin kaupungissa, Yhdysvalloissa, työskennellyt sairaanhoitaja Kristen Gilbert tunnettiin työkavereiden keskuudessa leikkimielisesti pahaenteisellä lempinimellä – Kuolemanenkeli. Se oli mustaa huumoria ja johtui siitä, että keskimääräistä useampi Gilbertin potilas menehtyi. Aluksi sitä pidettiin vain sattumana, mutta jossain vaiheessa tapauksia alkoi olla liian paljon.
Vuosien 1995 ja 1996 aikana ilmaantui muitakin todisteita siitä, että Gilbert murhasi hoitamiaan sotaveteraaneja. Muun muassa sairaalan lääkevarastosta alkoi mystisesti ja nopeasti katoamaan adrenaliinia. Muu henkilökunta osasi yhdistää selittämättömästi lisääntyneet sydänpysähdykset ja adrenaliinin äkillisen hupenemisen. Ironista sinänsä, sillä adrenaliinia käytetään sydämen stimulointiin sydänpysähdyksen yhteydessä. Mutta vaikka sillä voidaan saada pysähtynyt sydän käynnistymään, toimii se liiallisesti annosteltuna päinvastoin. Näin kävi ainakin neljälle Gilbertin potilaalle.
Oikeaksi kuolemanenkeliksi osoittautunut Gilbert sortui kohtalokkaaseen virheeseen, kun hän soitti nimettömän pommiuhkauksen, kun tutkinta sairaalassa alkoi. Siitä hänet tuomittiin 15 kuukauden vankeuteen, mutta enemmän oli tulossa. Oikeudessa Gilbertin tekemien murhien motiiviksi esitettiin naisen halua tehdä vaikutus sairaalan vartijaan, jonka kanssa hänellä oli suhde.
Syyttäjä ja uhrien omaiset vaativat sarjamurhaajalle teloitusta, mutta sen sijaan kolmeen murhaan ja yhteen tappoon syylliseksi todettu Gilbert tuomittiin valamiehistön toimesta elinkautiseen vankeuteen.
Gilbertin kollegat uskovat, että todellinen uhriluku on huomattavasti suurempi, sillä Gilbertin työvuorojen aikana elvytettiin satoja potilaita selittämättömien sydänpysähdysten vuoksi; usein siinä ei onnistuttu. Monesti Gilbert oli itse ensimmäisenä hoitotoimissa, mutta toisinaan hän sivuutti täysin potilaiden auttamisen ja odotti, että joku muu huomaisi näiden sydänongelmat.
Aino Nykopp
Kuolemanenkelit eivät levitä tappavia siipiään vain ulkomailla, vaan tasaisin väliajoin joudumme lukemaan myös suomalaisista hoitajista, jotka ovat murhanneet potilaitaan. Ehdottomasti tunnetuin heistä on perushoitaja Aino Nykopp, joka istuu tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Näiden lisäksi Nykopp, nykyiseltä nimeltään Ann-Maria Myllgren, todettiin syylliseksi kolmeen törkeään pahoinpitelyyn, törkeään varkauteen, kahteen varkauteen ja kahteen huumausainerikokseen. Rikokset tapahtuivat vuosien 2004 ja 2009 välillä Helsingin eri sairaaloissa, hoitokodeissa sekä kotihoidonpiiriin kuuluvien asiakkaiden kodeissa.
Suomen tunnetuimpiin sarjamurhaajiin kuuluvan Nykoppin teot rupesivat paljastumaan maaliskuussa 2009, kun tokkuraisena sairaalaan tuotu potilas epäili toivuttuaan, että hänen ruokaansa oli lisätty lääkkeitä. Ja kuinka ollakaan, poliisin tutkimuksissa potilaan kodin tiskialtaassa olleesta jogurttikulhosta löytyi bentsodiatsepiineja, joita havaittiin myös hänen veri- ja virtsanäytteissä. Nykopp oli potilaan kotihoitaja.
Kaava oli samanlainen kaikissa rikoksissa. Hoitaja Nykopp oli aina läsnä, kun uhrit saivat vakavia myrkytysoireita. Usein myrkytys johtui keskushermostoa lamaannuttavista lääkkeistä, joita löydettiin myös murhaajan hallusta. Hänet oli jo vuonna 2006 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen varastettuaan työpaikaltaan sairaala Mehiläisestä vähintään 1200 huumaaviksi aineiksi luokiteltua lääkettä. Lisäksi hänellä oli vuodelta 2008 tuomio vahingonteosta: Nykopp oli sytyttänyt vaippoja Meilahden sairaalan hississä.
Kaikkiin väkivaltarikoksiinsa Nykoppilla oli aina selitys valmiina ja hän esimerkiksi kertoi potilaan yrittäneen lääkkeillä itsemurhaa, kun tätä haettiin ambulanssilla ensiapuun. Nykopp on alusta asti vankkumatta vakuuttanut syyttömyyttään ja väittää uhriensa kuolleen luonnollisista syistä tai itse otetun yliannostuksen vuoksi. Motiivia Nykoppin tekemiin murhiin ei ole koskaan löytynyt. Arveluja on toki esitetty: Nykoppin tiedetään varastaneen uhreiltaan, joten ehkä motiivi oli taloudellinen. Toisen teorian mukaan murhaaja halusi esiintyä sankarina ja iäkkäiden potilaiden pelastajana.
Nykoppin hakemus päästä ehdonalaiseen 12 vankilavuoden jälkeen maaliskuussa 2021 hylättiin. Helsingin hovioikeus katsoi, että teot huomioonottaen sarjamurhaajan on istuttava elinkautistaan selvästi yli 12 vuotta ja lisäksi vapauttamisessa nähtiin suuri riski rikoksen uusintaan.
Kimberly Clark Saenz
Kimberly Clark Saenz on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka vuonna 2012 tuomittiin viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.
Huolimatta lukuisista potkuista uransa aikana 35-vuotias Saenz palkattiin vuonna 2007 sairaanhoitajaksi DaVita -dialyysiklinikalle Lufkinin kaupunkissa, Teksasissa, virheellisiä tietoja sisältäneen työhakemuksen perusteella. Aiemmat työsuhteet olivat päättyneet muun muassa lääkkeiden varastamisen ja huumetestissä huijaamisen vuoksi, mutta nämä hän sai pidettyä salassa.
Keväällä 2008 dialyysikeskus joutui kuin epidemian valtaan. Kolmenkymmenen päivän ajanjaksolla klinikalle jouduttiin soittaa hätäapua 30 kertaa. Vertailun vuoksi: edellisten 15 kuukauden aikana hätäpuheluun oli turvauduttu kaksi kertaa. DaVitan työntekijätkin olivat ihmeissään, sillä potilaat kärsivät sydänpysähdyksistä, mikä on dialyysissä erittäin harvinaista.
Huhtikuussa nimetön henkilö Lufkinin pelastuslaitokselta kirjoitti kirjeen Teksasin osavaltion terveystarkastajan virastoon ja pyysi jonkun käymään dialyysikeskuksessa, sillä monet ensihoitajat olivat esittäneet huolensa päivittäisistä hätätilanteista, joissa potilaita jouduttiin elvyttämään.
Terveystarkastajien ollessa paikalla huhtikuun 28. päivänä kaksi dialyysipotilasta valitti äkillistä huonoa oloa ja kaksi muuta kertoi nähneensä hoitaja Saenzin ruiskuttaneen valkaisuainetta näiden letkuihin. Kahdeksan kuukautta klinikalla työskennellyt Saenz lähetettiin välittömästi kotiin ja poliisin määräyksestä klinikka suljettiin tilapäisesti, koska potilaiden pelättiin olevan välittömässä hengenvaarassa. Seuraavana päivänä Saenz erotettiin ja tutkimukset alkoivat todenteolla.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, FDA, tutki klinikalla käytetyt veriletkut, tippapussit ja ruiskut valkaisuainejäämien osalta, ja testit olivat positiivisia. Tutkinta ei ollut helppo, sillä iso osa mahdollisista todisteista oli hävitetty lääketieteellisenä jätteenä. Lisäksi syyttäjän tuli todistaa, että valkaisuaine todella aiheutti sydänpysähdyksen, sillä kukaan ei aiemmin ollut tutkinut sen vaikutusta verenkierrossa – miksi olisi!? Puolustuksen harmiksi yhteys saatiin todistettua kiistattomasti. Lisäksi tutkijat löysivät Saenzin tietokoneen hakuhistoriaa läpi käydessään, että tämä oli etsinyt tietoa valkaisuaineesta: voiko sen käytön havaita dialyysiletkussa ja voiko sen suonensisäinen käyttö tappaa ihmisen.
Vuotta myöhemmin nostetussa syytteessä Saenzin murha-aseeksi nimettiin natriumhypokloriitti, jota käytetään desinfiointiin tarkoitetuissa valkaisuaineissa. Monien yllätykseksi Saenz vältti kuolemantuomion, mutta viruu vankilassa koko loppuelämänsä.
Elizabeth Wettlaufer
Elizabeth Wettlaufer on yksi Kanadan pahimmista sarjamurhaajista. Vuonna 2007 hänet palkattiin sairaanhoitajaksi Woodstockin kaupungissa, Ontariossa, sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin.
Wettlaufer kärsi alkoholismista ja muiden päihteiden väärinkäytöstä koko ne seitsemän vuotta, jotka hän oli Caressant Care -hoitokodin palkkalistoilla. Vuosien mittaan tämä kuolemanenkeli löydettiin useampaan otteeseen sammuneena lääkevarastosta ja oli monesti pidätettynä virastaan johtuen virheellisistä lääkkeiden annosteluista. Vuonna 2014 hän sai potkut annettuaan potilaalle väärää lääkettä. Noina vuosina hän kuitenkin ehti murhata seitsemän hoidossaan ollutta vanhusta ruiskuttamalla heihin tappavan annoksen insuliinia. Potkujen jälkeen Wettlaufer työskenteli kotihoitajana ja osa-aikaisena sairaanhoitajan Meadow Park -hoitokodissa, jossa hän murhasi viimeisen uhrinsa.
Ihmishenkiä olisi voinut säästyä, jos edes yksi niistä lukuisista henkilöistä, joille Wettlaufer tunnusti tekonsa, olisi ilmoittanut poliisille. Pastori, jolla Wettlaufer purki syntejään, vain rukoili naisen puolesta ja varoitti ilmiannolla, jos tämä murhaisi lisää. Asianajaja käski häntä viemään salaisuuteensa hautaan. Nimettömät Narkomaanit -tukiryhmässä hänen uskottiin valehtelevan ja samaan päätelmään tulivat monet ystävät, joille hän murhista kertoi. Entinen miesystävä sen sijaan epäili kertomuksia ”vain henkisiksi ongelmiksi”.
Syyskuussa 2016 Wettlaufer hakeutui psykiatriseen hoitolaitokseen, jotta joku ottaisi hänen tunnustuksensa tosissaan. Ja niin vihdoin kävikin.
Tämän valossa ei ole ollenkaan ihme, että Wettlaufer oli hyvin avoin ja yhteistyöhaluinen poliisin kuulusteluissa. Pidätyksen jälkeen hän väitti toimineensa jumalan toiveiden mukaisesti ja kertoi tunteneensa ”punaisen aallon” juuri ennen tappavien insuliiniannosten ruiskuttamista. Sarjamurhaaja tarjoili myös vaihtoehtoisia motiiveja, sillä hän kertoi valinneensa suurimman osan uhreistaan sillä perusteella, että nämä olivat ilkeitä. Oikeudessa hän kertoi olleensa täysissä sielun ja ruumiin voimissa – eikä minkään aineen vaikutuksen alaisena – annostellessaan insuliinia murhaamistarkoituksessa. Hän myös sanoi nauraneensa aina murhien jälkeen ja kerran lähteneensä mukavalle Karibian risteilylle, vaikka oli juuri tappanut potilaan.
Vuonna 2017 Wettlaufer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdeksasta murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä, eikä hänellä ole mahdollisuutta hakea ehdonalaiseen pääsyä ainakaan seuraavaan 25 vuoteen.
Petr Zelenka
Elinkautista vankeutta seitsemästä murhasta ja kymmenestä murhan yrityksestä istuvalla tšekkiläisellä Petr Zelenkalla oli toiminnalleen varsin erikoinen motiivi: hän ruiskutti potilaisiin veren hyytymistä estävää hepariinia testatakseen lääkäreiden ammattitaitoa.
Ainakin seitsemässä tapauksessa päivystävä lääkäri ei niin sanotusti selvinnyt Zelenkan kokeesta ja potilaat menehtyivät sisäisiin verenvuotoihin. Syyttävä sormi ei tietenkään osoittanut lääkäreiden suuntaan, vaan sairaanhoitajaan, jonka ainoa puolustus oli se, että hän toimi hetken mielijohteesta, kun ei uskonut sairaalan lääkäreiden olevan tarpeeksi päteviä.
Zelenka työskenteli sairaalan teho-osastolla keskellä Tšekkiä sijaitsevassa Havlíčkův Brodissa. Hän aloitti potilaiden murhaamisen viimeistään toukokuussa 2006 ja sai alkuun toimia aivan rauhassa, sillä teho-osastolla menehtymisiä oli normaalistikin tavallista osastoa enemmän. Jossain vaiheessa epäilykset kuitenkin heräsivät, kun sisäisiä verenvuotoja alkoi esiintyä selittämättömän paljon.
Syyskuussa 2006 ilmenneen seitsemännen kuolemantapauksen jälkeen sairaala neuvotteli Zelenkan kanssa tämän tilanteesta ja osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen: Zelenkan työsopimus purettiin. Sairaalaa on kritisoitu jälkeenpäin ankarasti siitä, että epäilyksistä ei ilmoitettu heti poliisille, ja että Zelenkaa ei erotettu. Mies sai nimittäin uuden työn läheisestä Jihlavan kaupungista, mutta ilmeisesti ei siellä ehtinyt tappamaan ketään.
Zelenka pidätettiin vasta joulukuussa 2006, sillä vaikka alkuperäisestä työpaikasta oltiin poliisiin yhteydessä viikko miehen lähdön jälkeen, oli rikoksesta epäilty ensin ”tuntematon tekijä”. Zelenka sai siis jatkaa sairaanhoitajana, koska poliisin piti ensin selvittää murhaajan henkilöllisyys, jonka sairaala kyllä varsin hyvin tiesi – olihan Zelenka saanut lähtöpassit potilaiden mystisten kuolemien vuoksi.
Genene Jones
Arvioiden mukaan vähintään 60 potilasta 1970- ja 1980-luvuilla tappanut yhdysvaltalainen Genene Jones on siitä harvinainen sarjamurhaaja, että hänet tuomittiin vankeuteen alunperin vain yhdestä murhasta, vaikka lukuisia oli tiedossa.
Jones työskenteli lähihoitajana Teksasissa sijaitsevan Bexarin piirikunnan sairaalan lasten teho-osastolla, jossa alettiin kiinnittää huomiota epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen. Epäilykset kohdistuivat Jonesiin, sillä selittämättömiin sairaskohtauksiin menehtyneet lapset olivat usein hänen hoidettavanaan. Jonesin työvuoroa ruvettiin tämän selän takana kutsumaan kuoleman vuoroksi. Hän myös vaati päästä hoitamaan kaikkein sairaimpia lapsia ja oli mukana jokaisessa mahdollisessa elvytyksestä.
Entisten työkavereiden mukaan Jones itki vuolaasti jokaisen menehtyneen potilaan jälkeen ja halusi aina olla hetken kahdestaan kuolleen lapsen kanssa, ennen kuin tämän vanhemmat kutsuttiin sisään. Hän myös monesti kyseli epätoivoisena, miksi vauvoja kuolee juuri hänen työvuorollaan.
Sen sijaan, että Jones olisi joutunut teoistaan millään lailla vastuuseen, pyysi sairaala kaikkia lähihoitajia irtisanoutumaan. Heitä ei erotettu, jotta kaikilla olisi mahdollisuus työllistyä, ja jotta viranomaiset eivät kiinnittäisi asiaan huomiota. Mystiset kuolemantapaukset loppuivat kuin seinään.
Suosittelujen perusteella Jones sai nopeasti pestin pieneltä lastenklinikalta Kerrvillen kaupungista, vaikka huhut hoitajasta olivat kiirineetkin klinikan perustaneen lääkärin Kathleen Hollandin korviin. Sielläkin potilaina olleille lapsille alkoi ilmaantua selittämättömästi vaikeita sairaskohtauksia. Yksi potilaista, 15-kuukautinen Chelsea McClellan, kuoli.
Jones jäi kuitenkin nalkkiin, kun Holland löysi lääkevarastosta suksametonipullon, jossa oli neulanjälkiä. Vain hänellä ja Jonesilla oli pääsy varastoon. Tutkimuksissa selvisi, että täysinäiseltä vaikuttaneen pullon sisältöä oli jatkettu vedellä – joku oli siis ottanut suksametonia käyttöön. Suksametoni, jota käytetään lihasrelaksanttina muun muassa nukutusta vaativien leikkausten yhdessä, voi lamauttaa myös hengityselimistön, joten sitä käytettäessä on varmistettava potilaan hapensaanti.
Samaan aikaan Bexarin piirikunnan sairaalassa oli suoritettu sisäistä tutkintaa ja lopputulema oli se, että Genene Jones oli syyllinen lukuisiin pahoinpitelyihin ja kuolemantapauksiin. Uhrien ruumiinavauksissa havaittiin, että monet olivat saaneet tappavan määrän lääkkeitä. Uhrien todellinen lukumäärä tuskin koskaan selviää, sillä potilastietoja ja asiakirjoja on hävitetty silloin, kun sairaala halusi salailla Jonesin toimintaa.
Vuonna 1985 Jones tuomittiin 99 vuoden vankeusrangaistukseen Chelsea McClellanin murhaamisesta suksametonilla. Teksasin lainsäädännön mukaan ja vankiloiden ylikuormittumisen välttämiseksi ensikertalainen pääsee hyvällä käytöksellä vapaaksi istuttuaan kolmanneksen tuomiostaan. Jonesin oli siis määrä vapautua vuonna 2018.
Tämän estämiseksi häntä vastaan nostettiin uusi murhasyyte 11-kuukautisen Joshua Sawyerin murhasta ja piirikunnansyyttäjä oli valmis läväyttämään pöytään viisi muutakin murhasyytettä. Jones suostui myöntämään syyllisyytensä Sawyerin murhaan, jotta muut syytteet jäisivät nostamatta – muuten hän olisi voinut nykyisellä lainsäädännöllä saada kuolemantuomion. Nykyisin 70-vuotias Jones tuomittiin tammikuussa 2020 elinkautiseen, josta hänen on istuttava vähintään 20 vuotta. Todennäköisesti ja toivottavasti hän ei tule enää kokemaan elämää vankilan seinien ulkopuolella.
Osallisuutensa lasten kuolemiin tiukasti kiistäneen murhaajan motiivia on voitu vain arvailla, mutta syytettynä ollessaan hän halveksui ja kritisoi kärkkäästi lääkäreitä. Siksi onkin epäilty, että Jones yritti saada nuoria ja kokemattomia lääkäreitä huonoon valoon. Hän myös pelasti joitakin uhreistaan ja sai itsensä näyttämään sankarilta.
Tai sitten hän on vain kylmäverinen psykopaatti, joka nautti lasten murhaamisesta.
Lue myös:
Yhteiskunta
10 tosielämän naisvakoojaa: Salaperäisiä peitetehtäviä ja soluttautumista vihollisen pariin – osa 2
Monelle vakooja tarkoittaa samaa kuin joku James Bond -tyyppinen mies. Nyt kuitenkin esittelemme 10 tosielämän naisvakoojaa, joiden elämistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu!
Nämä kekseliäät ja taitavat naisvakoojat ovat pärjänneet vakoilutehtävissä eivät vain älynsä vaan myös ulkonäkönsä ansiosta. Heitä on sukupuolensa takia aliarvioitu, mutta rohkeutensa ja nokkeluutensa ansiosta he ovat jääneet historiankirjoihin yhtälailla kuin miespuoliset kollegansa.
Listafriikki siirtyy siis pidemmittä puheitta kymmenen naisvakoojan elämäntarinoihin, joista jokaisesta kuuluisi tehdä elokuva! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi salaperäistä naisvakoojaa ja heidän jännittävät tarinansa voit lukea tästä:
10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1
Virginia Hall
Yhdysvaltalainen Virginia Hall syntyi vuonna 1906 varakkaaseen baltimorelaiseen perheeseen, eikä häneltä odotettu mitään muuta kuin pääsemistä hyviin naimisiin. Hall oli kuitenkin itse eri mieltä.
Hän opiskeli kieliä sekä kotimaassaan että Euroopassa, ja päätyi virkailijaksi Yhdysvaltain Turkin-suurlähetystöön. Siellä lintumetsällä ollessaan hän ampui itseään vahingossa jalkaan niin että raaja piti amputoida. Hall sai puujalan ja ontui koko loppuelämänsä. Ulkoministeriö hylkäsi Hallin lukuisat hakemukset diplomaatin virkaan vedoten vammaan, vaikka nainen itse veikkasi syyn olevan hänen sukupuolensa. Olihan maan presidenttikin, Franklin D. Roosevelt, pyörätuolissa.
Hall jätti työnsä suurlähetystön toimistoapulaisena ja muutti Ranskaan, jossa hän ajoi ambulanssia toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Kun Ranska antautui Saksalle, pakeni Hall Isoon-Britanniaan, missä yllättäen oltiin hyvinkin kiinnostuneita hänen työstään kentällä.
Hall rekrytoitiin osaksi brittien Special Operations Executive -yksikköä, ja hänet lähetettiin takaisin Ranskaan, Lyoniin, missä hän esitti New York Post -lehden toimittajaa. Se mahdollisti ihmisten haastattelun ja koodeja täynnä vilisevien ”artikkeleiden” kirjoittamisen. Hän oli uraauurtava vakooja, jonka avustuksella Ranskasta lähti niin informaatiota kuin karanneita vankejakin, ja hänen kauttaan maahan saatiin lisää vakoojia ja tarvikkeita.
Hallista tuli etsintäkuulutettu; ”vihollisen vaarallisin vakooja”. Gestapon virkailijan Klaus Barbien, joka Lyonin teurastajanakin tunnettiin, tiedetään sanoneen: ”Antaisin mitä tahansa päästäkseni käsiksi siihen ontuvaan lutkaan.”
Kun tilanne Hallin ympärillä alkoi kiristyä, hän pakeni kävellen (puujalkansa kanssa) Pyreneiden läpi Espanjaan ja sieltä laivalla Englantiin. Sota ei kuitenkaan ollut ohi, ja koska brittien mielestä Hallin oli liian vaarallista palata kentälle, liittyi hän osaksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua.
Suunta oli takaisin Ranskaan, mutta sillä kertaa valeasu oli vanha, harmaahiuksinen maalaiseukko. Hall toimi radio-operaattorina seuraten tiiviisti saksalaisten sotilastiedustelua, ja organisoi tarvikkeiden pudotuksia vastarinnan joukoille, jotka räjäyttelivät siltoja ja saksalaisten kuljetuksia.
Sodan jälkeen Hall oli ensimmäisiä naispuolisia työntekijöitä, jotka palkattiin uuteen, vuonna 1947 perustettuun virastoon, keskustiedustelupalvelu CIA:hin.
Ursula Kuczynski
Kotiäiti, kirjailija, Agentti Sonja ja Stalinin paras vakooja. Näillä termeillä voi kuvailla vuonna 1907 Saksassa juutalaisperheeseen syntynyttä Ursula Kuczynskia, joka antautui jo nuorella iällä kommunismiaatteelle.
Kiinaan vuonna 1930 miehensä kanssa muuttanut Kuczynski rekrytoitiin Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelu GRU:hun koodinimellä agentti Sonja ja hän matkusti useiden kuukausien mittaisille koulutusjaksoille Moskovaan, jossa hänestä koulittiin maailmanluokan vakooja. Jossain vaiheessa Kuczynski joutui lähettämään pienen poikansa miehensä vanhempien luo Tšekkoslovakiaan, koska tuore äiti pelkäsi poikansa päästävän suustaan venäjänkielisiä sanoja ja paljastavan peitetarinan hiljaisesta kotiäidistä.
Kun tehtävät Japanin miehittämillä kiinalaisalueilla päättyivät, muutti Kuczynski Sveitsiin, jossa hän toisen maailmansodan alkaessa työskenteli radio-operaattorina ja välitti viestejä Moskovaan. Lisäksi Kuczynski rekrytoi uusia agentteja soluttautumaan Saksaan.
Lähes koko 1940-luvun Kuczynski asui pienessä englantilaisessa Kidlingtonin kaupungissa uuden brittiaviomiehensä (myös GRU:n agentti) sekä lastensa kanssa. Kidlington valikoitui asuinpaikaksi, koska se oli lähellä Yhdistyneen kuningaskunnan ydintutkimuskeskusta ja salaisen palvelun, MI5:n, päämajaa.
Kuczynski rakensi asuntoonsa radiovastaanottimen ja -lähettimen, jotka olivat kiellettyjä sodan aikana, ja onnistui ujuttamaan kontaktejaan niin brittien ilmavoimiin, salaiseen palveluun kuin Yhdysvaltain sodanaikaiseen, CIA:ta edeltäneeseen, tiedustelupalveluun.
Samaan aikaan, kun Kuczynski hoiti puutarhaansa ja laittoi perheelleen ruokaa, välitti hän väsymättä tietoja Moskovaan. Tärkeimmäksi projektiksi muodostui Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Kanadan ydinaseohjelman, Manhattan-projektin, tietojen välittäminen Neuvostoliittoon. Kuuluisan ydinasevakoojan Klaus Fuchsin keräämien tietojen välittäminen Moskovaan edisti Neuvostoliiton atomipommin kehitystyötä vuosilla.
Kuczynskia kuulusteltiin muutamaan otteeseen kommunismiaatteensa vuoksi, mutta hyvin tavalliselta vaikuttanut perheenäiti pysyi hiljaa. Vasta vuonna 1949 Fuchsin jäätyä kiinni ja paljastettua agentti Sonjan henkilöllisyyden, nainen joutui pakenemaan Itä-Berliiniin, ja aloittamaan uuden uran kirjoittamalla lastenkirjoja Ruth Werner -nimellä. Kuczynski menehtyi Berliinissä vuonna 2000.
Melita Norwood
Englantilainen Melita Norwood työskenteli 1930-luvulla sihteerinä British Non-Ferrous Metals Research Association -järjestössä, mikä sinänsä kuulostaa viattomalta.
Vuonna 1935 Norwood, silloin vielä Sirnis, tapasi venäläistaustaisen miehensä, meni naimisiin ja liittyi Ison-Britannian kommunistipuolueeseen. Samana vuonna Norwood rekrytoitiin GRU:hun, jossa ensimmäiset tehtävät liittyivät lontoolaiseen vakoojarinkiin. Moni vakoojarenkaan agenteista jäi kiinni, mutta Norwood väisti pidätyksen.
Työskennellessään harmittomana virkailijana, Norwoodilla oli pääsy arkaluonteisiin valokuviin ja muihin dokumentteihin, jotka koskivat sodanaikaista asevarustelua ja lopulta myös Manhattan-projektia. Hän kopioi salaisia tiedostoja ja toimitti ne Neuvostoliitolle listan edellisen kohdan Ursula Kuczynskin välityksellä.
Hola-koodinimen alla työskennellyt Norwood oli pitkäaikaisin neuvostovakooja Isossa-Britanniassa, jatkaen työtään 1970-luvulle saakka; siihen asti kunnes eläköityi päivätyöstään.
”Holan” henkilöllisyys paljastui vasta vuonna 1999 julkaistun, KGB:n entisen arkistonhoitajan kirjoittaman kirjan myötä. Norwood oli tuolloin 87-vuotias. Häntä kuulusteltiin ja vaadittiin paljastamaan rikostoveriensa nimiä. Norwood kuitenkin kieltäytyi vedoten muistinmenetykseen. Häntä ei ikinä syytetty vakoilusta tai maanpetoksesta, sillä paljastuskirjan tietoja ei voitu käyttää todistusaineistona.
Paljastus järkytti Norwoodin perhettä ja naapureita, sillä kukaan ei ollut villeimmissä kuvitelmissaankaan voinut uskoa, että herttainen mummo olisi KGB:n parhaimpia vakoojia.
Norwoodin oma reaktio paljastumiseen oli: ”Luulin päässeeni pälkähästä.”
Nancy Wake
Uudessa-Seelannissa vuonna 1912 syntynyt ja Australiassa kasvanut Nancy Wake muutti täysi-ikäisyyden kynnyksellä Eurooppaan opiskelemaan journalismia. Työskennellessään toimittajana Pariisissa vuonna 1933 hänet määrättiin Wieniin haastattelemaan tuoretta Saksan valtakunnankansleria, Adolf Hitleriä. Wake näki jo tuolloin, minkälaista juutalaisten kohtelu oli ja vannoi tekevänsä kaikkensa Hitlerin ja natsien kaatamiseksi.
Kun sota syttyi, Wake ilmoitti rikkaalle aviomiehelleen Henri Fioccalle aikovansa ryhtyä toimiin, ja pitkälti Fioccan rahoittamana hän organisoi suurta verkostoa, jonka avulla haavoittuneet liittoutuneiden sotilaat, alasammutut pilotit ja poliittisten näkemystensä vuoksi vaarassa olleet ihmiset saatiin turvallisesti Espanjan kautta Isoon-Britanniaan.
Gestapolle valkeni hyvin pian, että heillä oli vastassaan nokkela vakooja, joka sai nimen ”valkoinen hiiri”; kiitos erinomaisen kykynsä välttää kiinnijäämistä.
Wake oli salaisen poliisin etsintäkuulutettujen listalla ykkösenä ja hänen päästään oli luvassa 5 miljoonan frangin palkkio. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, miltä ”valkoinen hiiri” näytti, joten Wake pystyi menemään saksalaisten tarkastuspisteille korkokengät jalassa, flirttailla hieman ja kävellä silmää iskien ohitse.
Kun vaara kiinnijäämisestä alkoi olla todellinen, pakeni Wake auttamiensa ihmisten kanssa Englantiin, jossa hän liittyi erityiseen vakoojayksikköön SOE:hen. Ja mitäs muutakaan, kuin palasi laskuvarjolla takaisin Ranskaan. Hän liittyi vastarintaliikkeeseen, ja kokemuksellaan ja päättäväisyydellään oli pian 7500 sotilaan johtaja, joka organisoi tarvikkeiden, aseiden ja räjähdysten kuljetuksia. Wake osallistui hyökkäyksiin ja omien sanojensa mukaan tappoi natseja paljain käsin, kun muut eivät siihen pystyneet.
Nancy Wakelle on myönnetty vapausmitali Yhdysvalloissa, Medaille de la Resistance ja Croix de Guerre Ranskassa, sekä lukuisia muita kunniamerkkejä niin Euroopassa kuin Australiassa. Hän myi kaikki mitalinsa eteenpäin, eli tyytyväisenä niistä saamilla rahoillaan ja kuoli vuonna 2011 ollessaan 98-vuotias.
Margaretha Zelle
Alankomaissa vuonna 1876 syntynyt Margaretha Zelle oppi jo hyvin nuorella iällä, miten käyttää hyväkseen kaunista ulkonäköään ja taitoaan miellyttää muita – varsinkin miehiä – saadakseen tahtonsa läpi. Vain 18-vuotiaana nopean tuttavuuden jälkeen solmittu onneton avioliitto vei Zellen Hollannin Itä-Intiaan (nykyinen Indonesia) ja sieltä eron jälkeen takaisin Eurooppaan.
Itseään etsivä Zelle ryhtyi vuonna 1905 eksoottiseksi tanssijaksi, otti käyttöönsä malaijinkielisen ”päivän silmää” eli auringonnousua tarkoittavan taiteilijanimen Mata Hari ja esiintyi aluksi Pariisin eliitille koristeellisissa, mutta erittäin niukoissa asuissa. Hän viekoitteli itsensä yläluokkaisiin piireihin ja harjoitti myös prostituutiota asiakkainaan diplomaatteja, armeijan korkea-arvoisia upseereita ja varakkaita bisnesmiehiä.
Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, jatkoi Mata Hari yltäkylläistä elämää vaikutusvaltaisten ja rikkaiden miesten kurtisaanina. Kiertäessään ympäri Eurooppaa Mata Hari sai saksalaisilta kymmenien tuhansien eurojen arvoisen tarjouksen ryhtyä heille vakoojaksi. Täyttä varmuutta Mata Harin vastauksesta ei ole, mutta ainakin ajanvietto saksalaisten kanssa sai liittoutuneet varpailleen.
Rakastuttuaan venäläiseen sotilaaseen Mata Haria painostettiin vakoilemaan Ranskalle, sillä hänellä oli yhteyksiä jopa Saksan kuninkaallisiin. Hän keräsi ja välitti viettelemiltään miehiltä saamiaan tietoja aseista ja tulevista iskuista, mutta kenelle kaikille; siitä ei olla tänäkään päivänä varmoja.
Britit rupesivat varjostamaan häntä, sillä jatkuva matkustelu Euroopan suurkaupunkien välillä oli epäilyttävää. Joutuessaan kuulusteluihin Lontoossa vuonna 1916 Mata Hari myönsi olevansa Ranskan vakooja, mutta tuli lähimpien yhteyshenkilöidensä pettämäksi; ranskalaiset kiistivät kaiken ja väittivät ”värvänneensä” naisen vain paljastaakseen tämän Saksan vakoojaksi. Todisteita ei ollut, ja Mata Hari vapautettiin. Tässä vaiheessa myös venäläisten uskotaan houkutelleen Mata Haria omaksi vakoojakseen.
Joulukuussa 1916 Ranska nappasi saksalaisten koodattuja sähkeitä, joissa puhuttiin agentti H21:ltä saaduista erinomaisista tiedoista. Monet asiat H21:ssä viittasivat Mata Hariin, joka heti tammikuussa pidätettiin, vietiin myöhemmin oikeuden eteen ja tuomittiin kuolemaan vakoilusta syytettynä.
Lokakuun 15. päivänä vuonna 1917 Mata Hari marssi teloitusryhmän eteen ylväänä ja tyylikkäänä, ja joidenkin kertomusten mukaan heitti vielä lentosuukon häntä tähdänneille sotilaille. Ryhmänjohtajana toiminut kenraalimajuri kommentoi teloitettavaa juuri ennen ampumiskäskyn antamista näin: ”Hyvänen aika! Tämä leidi tietää miten kuolla.”.
Lue ensimmäinen osa: 10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1
Lue myös:
Sana vakooja tuo ensimmäisenä mieleen jonkun James Bond -tyyppisen miehen. Historiasta tunnetaan monta naisvakoojaa, jotka ovat kuitenkin jääneet miespuolisia kollegoitaan vähemmälle huomiolle. Listafriikki esittelee heistä kymmenen.
Nämä kekseliäät ja taitavat naisvakoojat ovat pärjänneet vakoilutehtävissä eivät vain älynsä vaan myös ulkonäkönsä ansiosta. Heitä on sukupuolensa takia aliarvioitu, mutta rohkeutensa ja nokkeluutensa ansiosta he ovat jääneet historiankirjoihin yhtälailla kuin miespuoliset kollegansa.
Listafriikki siirtyy siis pidemmittä puheitta kymmenen naisvakoojan elämäntarinoihin, joista jokaisesta kuuluisi tehdä elokuva! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi juonikasta naisvakoojaa voit lukea tästä:
10 tosielämän naisvakoojaa: Salaperäisiä peitetehtäviä ja soluttautumista vihollisen pariin – osa 2
Ana Montes
Kun Yhdysvalloissa elettiin syyskuuta 2001, oli kaikkein suurin puheenaihe 9/11 eli maassa syyskuun 11. päivänä tapahtuneet terrori-iskut. Samoihin aikoihin Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI pidätti kaikessa hiljaisuudessa maan sotilastiedustelupalvelu DIA:ssa työskennelleen Ana Montesin.
Montes ei liittynyt millään tavoin terrori-iskuihin, mutta hänen pidättämiseensä oli eittämättä aihetta: tuolloin 44-vuotias Montes oli nimittäin toiminut sisältä käsin vakoojana Kuuban valtiolle. Montes oli DIA:n hierarkiassa sen verran korkeassa asemassa, että hänellä oli pääsy useisiin arkaluontoisiin tiedostoihin; hän muun muassa tiesi etukäteen Yhdysvaltain tulevasta hyökkäyksestä Afganistaniin.
Montesin kohdalla omalla tavallaan ironista oli se, että hän oli DIA:ssa nimenomaan Kuubaan erikoistunut johtava analyytikko; hän siis vakoili maalle, joka tiedustelupalvelussa oli hänen erikoisalaansa.
Mutta miten ihmeessä sitten Länsi-Saksassa syntynyt ja espanjalaiset juuret omaava Montes oikein päätyi työskentelemään Kuuban vakoojana – etenkin, kun hänen isänsä oli toiminut Yhdysvaltain armeijan lääkärinä Länsi-Saksassa?
Vuonna 1984 Montes aloitti Yhdysvaltain puolustusministeriön palveluksessa. Samaan aikaan hän kritisoi avoimesti sitä, miten Yhdysvallat kohteli Keski-Amerikan valtioita. Hänen kannanottonsa noteerattiin myös ulkomailla, ja Kuubassa todettiin, että Montes saattaisi olla valmis auttamaan heitä. Näin myös kävi, sillä Montes suostui auttamaan Kuubaa toimimalla maan vakoojana. Montes ymmärsi, että hänen täytyy päästä tietoja saadakseen vastuullisempiin tehtäviin ja niinpä hän jätti työhakemuksen DIA:lle, Pentagoniin. Hän sai hakemansa työpaikan vuonna 1985 ja tuossa vaiheessa hänestä tuli Kuuban virallinen vakooja.
Montesin jäljille oli lähes mahdotonta päästä, sillä hän ei missään vaiheessa varastanut mitään näkemiään tiedostoja, vaan sen sijaan painoi ne kaikki tiukasti muistiinsa, näpytteli päässään olleet tiedot tietokoneelle ja toimitti ne muistilevykkeen muodossa käsittelijälleen.
Montesin kiistanalaiset mielipiteet herättivät huolta Yhdysvaltain viranomaisissa, mutta heillä ei ollut mitään perusteita ajatella, että Montes toimisi vakoojana. Vuonna 1996 nimeltä mainitsematon kollega alkoi kuitenkin epäillä, että Montes saattaisi olla Kuuban tiedustelupalvelun vaikutuksen alainen, ja kiinnijääminen lähti käyntiin tuosta hetkestä.
Montesia kuulusteltiin, mutta hän kiisti kaiken ja jatkoi työskentelyä sotilastiedustelupalvelussa.
Neljä vuotta myöhemmin eli vuonna 2000 kuulustelijalle selvisi, että FBI yritti jäljittää Yhdysvalloista Kuuban valtiolle toiminutta vakoojaa. Kuulustelija ilmoitti asiasta FBI:lle, tuossa vaiheessa Montesin kaikkia toimia alettiin seurata ja lopulta tutkimukset johtivat siihen lopputulokseen, että he pystyivät sataprosenttisella varmuudella toteamaan Montesin olevan juuri tämä etsinnässä ollut vakooja.
FBI ei kuitenkaan toiminut heti, sillä viranomaiset halusivat saada kiinni myös Montesin käsittelijän. Pidätys kuitenkin suoritettiin, kun Montes oli siirtymässä työskentelemään Yhdysvaltain sotasuunnitelmien pariin ja näin ei luonnollisestikaan haluttu käyvän.
Lopulta Montes, joka ei saanut Kuuban valtiota mitään muita korvauksia kuin vakoojan työhön liittyneet menoerät, myönsi vuonna 2002, että hän oli paljastanut neljän Kuubassa työskennelleen yhdysvaltalaisen vakoojan henkilöllisyydet Kuuban valtiolle. Oikeudessa hänet tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen.
Hyväkäytöksinen Montes vapautettiin ehdonalaiseen vuonna 2023, jonka jälkeen hän on asustanut Puerto Ricossa.
Belle Boyd
Vuonna 1844 syntynyt Belle Boyd ryhtyi Yhdysvaltain sisällissodan aikana konfederaation vakoojaksi virginialaisessa kotikaupungissaan Martinsburgissa. Kaikki kävi kuin vahingossa.
Vuonna 1861 unionin joukot valtasivat Martinsburgin ja yrittivät ripustaa lippunsa Boydin perheen talon seinälle. Kun Boyd äitinsä kanssa teki vastarintaa, rupesi yksi sotilas solvaamaan äitiä, mistä vasta 16-vuotias neiti tulistui. Hän haki aseen ja ampui kotiinsa tunkeutuneen sotilaan.
Boydin toiminta julistettiin itsepuolustukseksi, mutta hänet määrättiin tarkkaan seurantaan. Viatonta ulkomuotoaan hyväksi käyttäen Boyd onki varomattomilta unionin sotilailta arvokasta tietoa sekä suoraan että uskaliaasti paikallisen hotellin seinään tekemänsä reiän kautta salakuunnellen. Hän kuljetti vihollislinjojen läpi konfederaation komentajille viestejä unionin joukkojen liikkeistä ja suunnitelmista, käyttäen väärennettyjä henkilöpapereita.
Boydin antamat tiedot olivat oleellisessa osassa useissa konfederaation voittoihin johtaneissa taisteluissa, ja hänelle myönnettiinkin ansiomerkki pelottomasta toiminnastaan. Boyd pidätettiin kahdesti, mutta pääsi molemmilla kerroilla pälkähästä – ensin vanginvaihdon ansiosta ja toisella kerralla vakavan sairastumisen vuoksi.
Sodan päätyttyä Boyd asui hetken aikaa Englannissa, ja siellä ollessaan kirjoitti kirjan sisällissodan aikaisista toimistaan ja ryhtyi näyttelijäksi. Boyd palasi lopulta Yhdysvaltoihin luodakseen kotimaassaankin uraa näyttelijänä, mutta koska se ei ottanut tuulta alleen ja varat olivat vähissä, oli pakko keksiä jotain muuta. Hän päätti alkaa kiertämään ympäri maata ja puhumaan ajastaan konfederaation vakoojana. Boyd menehtyi kesken erään kiertueen vuonna 1900.
Anna Chapman
Venäjän vakoojana Yhdysvalloissa toimineen Anna Chapmanin tarina kertoo juuri siitä tavasta, jolla Venäjä on päässyt vakoilemaan Yhdysvaltoja välittömältä lähietäisyydeltä. Paljonko tällaisia vakoojia onkaan toimissaan tälläkin hetkellä?!
Loppuvuodesta 2010 Yhdysvallat pidätti kymmenen venäläistä vakoojaa. Yksi heistä oli Anna Chapman, joka työskenteli New Yorkista käsin, toimien Manhattanilla kiinteistönvälittäjänä. Nämä kymmenen vakoojaa olivat soluttautuneet Yhdysvaltoihin ja he elivät ulospäin hyvin tavallista elämää.
Todellisuus oli kuitenkin paljon pintaa syvemmällä ja näiden kymmenen vakoojan toiminnasta kertoo paljon se, että he saivat nimityksen ”The Illegals” (suomeksi ”laittomat”). Kun heidät otettiin kiinni, oli kyseessä suurin paljastunut vieraan maan vakoojajoukko Yhdysvalloissa sitten Kylmän sodan.
Monet ovat ihmetelleet, että miten näiden vahvalla Venäjän aksentilla englantia puhuneiden, mutta samaan aikaan yhdysvaltalaisia esittäneiden kymmenen vakoojan tarinat oikein ”ostettiin” ilman kyseenalaistusta. Chapmanin kohdalla paljon vaikutti varmasti se, että hän oli mennyt naimisiin brittiläisen miehen kanssa ja saanut sitä kautta englanninkielisen sukunimen sekä Iso-Britannian passin. FBI tosin väitti seuranneensa ja tarkkailleensa Chapmania siitä päivästä lähtien, kun nainen astui Yhdysvaltain maaperälle.
Chapman ja nämä yhdeksän muuta ”laitonta” jäivät kiinni, kun FBI:n agentti esitti Chapmanille onnistuneesti työskentelevänsä Venäjän konsulaatille. Hän ojensi Chapmanille väärennetyn passin, jonka hän pyysi toimittamaan niin ikään laittomien joukkoon kuuluneelle toiselle naisvakoojalle. Samalla agentti tallensi keskustelun.
Chapman teki työtä käskettyä, matkasi Brooklyniin ja osti itselleen puhelinliittymän nimellä Irine Krutsov. Osoitteekseen Chapman oli kirjoittunut 99 Fake Street (suomeksi Feikkikatu 99). FBI seurasi häntä, ja kun Chapman huolimattomuuttaan nakkasi puhelinliittymään liittyneen allekirjoitetun sopimuspaperin roskakoriin, FBI otti tuon talteen ja sen myötä heillä oli kaikki tarvittava Chapmanin pidättämiseen. Pidätysmääräyksen syyksi kirjattiin ”pitkäaikaiset peitetehtävät Venäjän valtiolle Yhdysvalloissa”. Kun Chapman seuraavana päivänä ojensi FBI:lta saamansa väärennetyn passin eteenpäin, napattiin h’net verekseltään kiinni ja samalla käynnistyi myös muiden laittomien pidätykset.
Miten Chapman sitten sai käsiinsä tietoja, jotka kiinnostivat Venäjän valtiota niin paljon, että uutta informaatiota riitti jokaiselle keskiviikolle, jolloin hän aina luovutti saamansa tiedot Moskovan Kremliin.
Näiden kymmenen vakoojan tehtävänä oli soluttautua tiettyihin piireihin ja luoda kontakteja akateemikkoihin, teollisuudenharjoittajiin ja päättäjiin. Chapman pääsi näyttävänä kiinteistönvälittäjänä korkean luokan vieraita sisältäneisiin juhliin, ja sitä kautta erittäin salaisiin tapaamisiin ympäri Manhattania. Hän pääsi sisälle oikeisiin piireihin.
Vakoojaksi hänet oltiin valittu pitkälti ulkonäkönsä vuoksi, sillä hänellä oli kyky vietellä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Hän sai ulkonäkönsä avulla tapaamansa ihmiset joko lipsauttamaan salaisuuksia tai vieteltyä heidät sellaiseen asemaan, jossa hän kykeni kiristämään heitä.
Chapman ja yhdeksän muuta venäläisvakojaa eivät joutuneet kuitenkaan jäämään istumaan Yhdysvaltoihin vankilaan, vaan he olivat osa Itävallassa, wieniläisellä lentokentällä, tapahtunutta Venäjän ja Yhdysvaltain välistä vakoojavaihtoa, jossa Yhdysvallat sai takaisin ainakin neljä omaa vakoojaansa – vastineena siitä, että he palauttivat nämä laittomat takaisin Venäjälle.
Venäjällä Chapman on suoranaisen kansallissankarin asemassa, mistä kertoo muun muassa Venäjällä leviävä t-paita, joka on mukaelma Che Guevaran kuuluisasta kuvasta; oleellinen ero on siinä, että Guevaran kasvojen paikalla on Chapmanin kasvot. Venäjälle palattuaan Chapman on muun muassa kosinut Edward Snowdenia, joka vuonna 2013 paljasti Yhdysvaltain joukkovalvontaan liittyviä salaisia asiakirjoja ja pakeni sittemmin juuri Venäjälle.
Josephine Baker
St. Louisissa, Yhdysvalloissa, vuonna 1906 syntyneellä Josephine Bakerilla ei ollut helppo lapsuus: hän jätti koulun kesken ja joutui vain 12-vuotiaana asumaan kadulle, jossa hän elätti itsensä tanssimalla ja laulamalla. Siitä lähti kuitenkin liikkeelle menestyksekäs esiintyjänura, joka vei hämyisistä baareista Broadwayn parrasvalojen kautta Pariisin teattereihin.
1920-luvulla Baker viihdytti ranskalaisia laulaen, tanssien ja sketsejä heitellen. Eksoottinen ulkonäkö ja pelkkään sulkahameeseen pukeutuminen nostivat Bakerin nopeasti yhdeksi suosituimmista ja parhaiten palkatuimmista esiintyjistä, joka vietti aikaa muun muassa Ernest Hemingwayn ja Pablo Picasson kanssa.
Kun toinen maailmansota puhkesi, halusi Ranskan kansalaisuuden saanut Baker tehdä kaikkensa auttaakseen uutta kotimaataan. Hän työskenteli Punaiselle Ristille ambulanssinkuljettajana ja jatkoi samalla myös esiintymistä. Viihdetaiteilijana Baker pääsi melko vapaasti matkustelemaan erityisesti sodan alkuvaiheessa neutraaleina pysytelleissä maissa.
Kaiken viihdyttämisen keskellä Baker oli kuitenkin jotain muutakin, nimittäin Ranskan vastarintaliikkeen jäsen. Esiintymismatkoillaan hän salakuljetti näkymättömällä musteella nuottilehtiöön kirjoitettuja tietoja saksalaisten lentokentistä, satamista ja joukkojen keskittymistä läntisessä Ranskassa. Hän myös kuljetti viestejä neulottuna alusvaatteisiinsa luottaen siihen, että julkkisasema säästäisi hänet perinpohjaisilta ruumiintarkastuksilta. Taktiikka toimi.
Sodan päätyttyä kunniamerkein palkittu Baker adoptoi 12 lasta, omien sanojensa mukaan ”sateenkaariheimon”, ja palasi esiintymislavoille viihdyttäen ihmisiä vuoden 1975 kuolemaansa saakka.
Noor Inayat Khan
Noor Inayat Khan syntyi vuonna 1914 Moskovassa, josta hänen perheensä muutti ensimmäisen maailmansodan alettua Lontooseen tytön ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Myöhemmällä iällä Khan opiskeli ja työskenteli Pariisissa lastenkirjailijana ja oli aatteiltaan erittäin sodanvastainen, joten hyppy yhdeksi toisen maailmansodan kovimmista naisvakoojista oli melkoinen.
Intialaiset juuret omannut Khan pakeni takaisin Lontooseen, kun Saksa kesällä 1940 miehitti Pariisin. Hän liittyi ilmavoimiin ja hänet koulutettiin osaksi vapaaehtoisista agenteista koostunutta Special Operations Executive (SOE) -yksikköä.
SOE-agenttien ura tai elinajanodote ei ollut pitkä, sillä salaisissa ja uskaliaissa tehtävissä vihollismaaperällä toimineet vakoojat selvisivät yleensä vain muutamia viikkoja jäämättä kiinni. Khan, ensimmäinen naispuolinen radio-operaattori, liittyi Madeleine-koodinimellä ranskalaisen Prosper-vastarintaliikkeen joukkoihin, jossa epäiltiin hänen kykyjään selvitä vaativassa tehtävässä.
Khan tietenkin osoitti epäilykset vääriksi. Vaikka hänen verkostonsa Ranskassa pieneni agentti toisensa jälkeen (muut jäivät kiinni Saksan salaiselle valtionpoliisille, Gestapolle), vältti Khan pidätyksen kolmen kuukauden ajan siirtyen jatkuvasti paikasta toiseen, pitäen koko ajan yllä kommunikaatioyhteyttä Lontooseen.
Khan jäi kiinni vasta silloin, kun joku ranskalaisista yhteyshenkilöistä petti ja paljasti hänet Gestapolle. Käyttäen Khanilta takavarikoimiaan dokumentteja ja salaisia koodeja Gestapo huijasi brittejä lähettämään lisää agentteja, jotka joutuivat heti maahan tullessaan natsien kiinniottamiksi.
Khan piti vankina ollessaan suunsa supussa eikä eristysselliin ketjuissa lukitseminen tai jatkuva kidutus saaneet häntä paljastamaan mitään tietoja. Vaikka hän pääsi kertaalleen pakenemaankin vankilasta, saatiin hänet kiinni ja yhdessä kolmen muun SOE:n naisvakoojan kanssa Khan teloitettiin Dachaun keskitysleirillä 13. syyskuuta vuonna 1944.
Kuolemansa jälkeen hänelle on myönnetty lukuisia kunniamerkkejä sekä Isossa-Britanniassa että Ranskassa.
Lue myös:
Yhteiskunta
Mitä pääsiäisen päivien nimet tarkoittavat? Mistä tulevat tikkutiistai, kiirastorstai ja sukkasunnuntai?
Suurin osa pääsiäisen päivien nimistä oon tuttuja, kuten palmusunnuntai ja kiirastorstai. Mutta mistä hiljaisen viikon päivien nimet oikein ovat peräisin? Mukana saattaa olla pari yllätystä!
Esimerkiksi kiirastorstailla ei ole mitään tekemistä kiirastulen kanssa, ainakaan suoranaisesti, vaikka se siitä monelle varmasti ensimmäisenä tulee mieleen. Palmusunnuntain nimi lienee selvä, mutta miksi me heiluttelemme silloin juuri pajunoksia?
Pääsiäisen päivien nimet ovat saaneet vaikutuksia kristinuskosta, kansanperinteestä, pakanallisista uskomuksista ja arkisesta elämästä. Tai sitten ihan vain siitä, että päiville on saatu soljuvilla alkusoinnuilla varustetut nimet. Tiedätkö sinä, minkänimisiä päiviä tulevalla viikolla vietetään? Ja vaikka palmusunnuntaita seuraavasta viikosta usein puhutaan pääsiäisviikkona, niin se ei ole aivan oikein. Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, ja pääsiäisviikko on sitten se, joka alkaa pääsiäisen jälkeen.
Listafriikki selvittää siis nyt, mitä hiljaisen viikon päivien nimet tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin. Mukavaa pääsiäistä kaikille!
Palmusunnuntai
Hiljaisen viikon aloittaa palmusunnuntai, joka juontaa juurensa tunnettuun Raamatun kertomukseen. Siinä Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja tielle laskettiin palmunlehtiä ja vaatteita.
Se on yksi vanhimipia kirkollisia perinteitä, sillä jo ensimmäisillä kristityillä oli tapana kuljettaa palmunlehtiä kulkueissaan, kun he kokoontuivat pääsiäisen viettoon Öljymäelle.
Tapa on omaksuttu osaksi pääsiäistä edeltävää sunnuntaita ympäri maailman, mutta joka paikassa ei tietenkään ole tarjolla palmuja. Siksi kasvit on valittu kussakin maailman kolkassa sen mukaan, mitä on saatavilla.
Meillä Suomessa puissa ei pääsiäisen tienoilla ole muuta kuin paljaita oksia, paitsi pajuissa. Eikä pajuissakaan ole lehtiä, mutta sentään jotain elävää: pehmeitä kukintoja eli pajunkissoja. Joissain suomen murteissa pajunoksia on jopa nimitetty palmuiksi.
Malkamaanantai
Oudolta kuulostava malka on tuohi- tai olkikaton päälle painoksi laitettu tukipuu ja nykykielellä malka tunnetaan paremmin hirtenä. Malkamaanantaina on perinteisesti kaadettu ja kerätty polttopuita.
Malka-sanalla on raamatullinen alkuperä ja sillä viitataan ihmisen omaan vikaan, jota ei kuitenkaan itse huomaa, vaan syyttää erheestä toista. ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?”. Malka on toiminut tässä suhteessa myös vertauskuvana kärsivälle Jeesukselle, joka joutui syyttömänä tuomituksi: Jeesusta malkattiin eli puhuteltiin pisteliäästi.
Tikkutiistai
Pääsiäisen päivien nimet -listalla siirrytään malkamaanantain polttopuista ja tukihirsistä tikkutiistaihin. Ne ovat varmasti syystäkin peräkkäin.
Tikkutiistain nimi juontaa juurensa vanhan kansan uskomuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä raamatullisen pääsiäisen kanssa. Tai sen verran tietenkin on, että ajankohta osuu pääsiäisviikolle. Hiljaisen viikon tiistaina oli tapana vuolla puusta sytykkeitä, koska juuri tuona päivänä valmistettujen sytyketikkujen uskottiin tuovan hyvää onnea.
Tikkutiistaina vuoltuja sytykkeitä ei käytetty ainoastaan tulenteossa vaan hyvällä onnella varustettuja tikkuja tungettiin seiniin hirsien väleihin, jotta ne sieltä käsin karkottaisivat pahoja henkiä.
Kellokeskiviikko
Hiljaisen viikon päivien nimet antavat myös hieman osviittaa vuodenaikojen vaihtumisesta maataloissa. Pääsiäisviikon keskiviikko eli kellokeskiviikko oli perinteisesti se päivä, jolloin lehmät saivat vihdoin kellot taas kaulaansa. Se siis tarkoitti sitä, että ne pääsivät pitkän, navetassa vietetyn talven jälkeen jälleen ulos ja laitumelle kirmaamaan.
Todellisuudessa kellokeskiviikko on alunperin saanut nimensä aivan jostain muusta kuin karjasta, nimittäin kirkonkelloista. Ruotsissa kyseinen päivä on dymmelonsdag, joka viittaa tapaan soittaa kirkonkelloja vaimennettuina. Kirkonkelloja soitettiin metallikielen sijaan puisella vaarnalla, dymbel, hiljaisen viikon teeman mukaisesti.
Ruotsista nimitys on napattu suomen kieleen, kun alkusointukin soljuu niin mukavasti.
Kiirastorstai
Sitten päästään siihen mieltä askarruttavaan kiirastorstaihin. Se on vanhimpia hiljaisen viikon nimityksiä. ”Kiira” on lainattu ruotsinkielisestä skära-sanasta, joka tarkoittaa puhdistautumista.
Kiirastorstai tunnetaan viimeisestä ehtoollisesta, jonka Jeesus söi opetuslastensa kanssa ja ruokailun ohessa hän pesi seuraajiensa jalat. Tuona pitkäperjantaita edeltävänä päivänä puhdistautuminen on tehty sekä ripittäytymällä että kirjaimellisesti pesemällä pois paaston aloittaneen tuhkakeskiviikon tuhkat.
Kiirastuleen kiirastorstailla on vain nimellinen yhteys. Katolisen kirkon teologian mukaan ihmisen sielu puhdistuu synneistä kiirastuleksi kutsutussa välitilassa, josta pääsee sitten taivaaseen.
Kiirastorstai sulautuu nimenä myös hyvin kansanperinteeseen, jossa tunnettiin talojen pihapiireissä häiriköivä piharikko eli kiira. Kiira oli paha henkiolento, joka karkotettiin hiljaisen viikon torstaina pois. Sekin oli tietynlainen puhdistautumismeno, jolla pääsiäisen kertomusta saatiin kansantajuisesti levitettyä yhteiskuntaan.
Pitkäperjantai
Vaikka hiljaisen viikon päivien nimet olisivat muuten hakusessa, niin pitkäperjantai on varmasti tuttu. Pitkäperjantai on ”pitkä” ainoastaan Pohjoismaissa; muissa kielissä kyseinen perjantai voi olla esimerkiksi pyhä, suuri, surullinen tai ristiinaulittu. Suomen kieleen pitkäperjantai on lainattu ruotsista, långfredagen, ja skandinaavisiin kieliin nimitys on aikoinaan omaksuttu muinaisenglannin sanasta langa frigedæg.
Voisi ajatella, että päivä on saanut nimensä siitä, että pitkänäperjantaina kuului hiljentyä kotiin eikä kyläily ollut sallittua. Se oli varsinkin lapsille piinaavan pitkä päivä, koska mitään ei oikein saanut tehdä. Mutta ei – kyseessä on nimenomaan lainasana.
Koska pitkäperjantai on pyhitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kärsimyksen muistelulle, ei sillon perinteisesti ole ollut sopivaa tehdä mitään askareita. Keittiön puuhellaankaan ei sytytetty tulta, vaikka alkuviikosta oli tehty kaikenkokoista polttopuuta ja sytyketikkua. Osittain tästä syystä mämmillä on niin vankka asema osana pääsiäistä, sillä sitä syötiin ja syödään kylmänä.
Kaikenlainen touhuilu, mukaan lukien laulaminen, oli tosiaan kielletty, mutta helposti saatavilla olevista käsityövälineistä, kuten ylijääneistä kankaista ja värttinätikuista saatettiin askarrella hyvää onnea tuovia haltijoita eli paroja.
Lankalauantai
Monet hiljaisen viikon päivien nimet sointuvat hienosti: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko. Lankalauantai sopii mainiosta jonon jatkoksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä langan kanssa.
Lankalauantain nimen on kyllä arveltu viittaavaan samalla tavalla talon askareisiin kuin muutaman muunkin edellä mainitun päivän. Silloin on pesty ja värjätty pitkän talven aikana kehrätyt langat. Mutta tässäkin kohtaa mennään kielellisiin seikkoihin.
Alunperin pitkäperjantaita kutsuttiin ruotsin långfredagen-sanaa mukaillen lankaperjantaiksi. Se lainattiin suoraan ja sovellettiin omaan kieleen järkeväksi sanaksi. Lankaperjantai ei kuitenkaan kuulostanut sulavalta, joten alkuosa päätettiinkin kääntää, jolloin saatiin pitkäperjantai ja ”lanka” siirrettiin seuraavaan päivään.
Pohjanmaalla lankalauantaihin on perinteisesti kuulunut pääsiäiskokon polttaminen, millä karkotetaan noitia. Tavassa yhdistyvät suloisessa sekamelskassa kansanperinne ja kristinusko. Koska lankalauantai oli se päivä, jonka Jeesus oli kuolleena haudassaan, on pahojen voimien uskottu olevan silloin kaikkein vahvimmillaan.
Uskomuksista kertoo paljon tämä seuraava, Suomen murteiden sanakirjasta peräisin oleva utajärveläinen lohkaisu: ”lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa”.
Sukkasunnuntai
Vaikka pääsiäistä on käytännössä juhlittu koko viikon ajan, on ensimmäinen pääsiäispäivä eli pääsiäissunnuntai se, mikä virallisesti aloittaa pääsiäisen. Kirkkovuoden osalta tästä sunnuntaista alkava viikko on pääsiäisviikko.
Hiljainen viikko on siis jo tässä vaiheessa ohi, mutta kun pääsiäisen päivien nimet laitetaan listan muotoon, niin eihän sukkasunnuntaita voi mitenkään jättää pois. Koska sukkasunnuntai!
Sukkasunnuntai nimellä saatetaan viitata kahteen täysin erilaiseen tapaan viettää ensimmäistä pääsiäispäivää. Joko nimi tulee siitä, että ollaan ja liikutaan hiirenhiljaa sukkasillaan, tai sitten Jeesuksen ylösnousemusta juhlistetaan niin railakkaasti, että sukatkin lentävät jaloista.
Vai voiko kyseessä olla niinkin yksinkertainen jatkumo, että edellisenä päivänä valmistelluista langoista alettiin tuolloin kutomaan sukkia!? Tai sitten todennäköisin vaihtoehto: sukkasunnuntai kuulostaa hyvältä.
Lue myös:
Yhteiskunta
Hengenpelastaja sai kenkää pelastettuaan hukkuvan: 10 hullua syytä, jolla työntekijä on erotettu – osa 2
Se, että saa potkut töistä, on yksi kamalimpia kokemuksia. Mutta jos irtisanominen on tehty jostain täysin käsittämättömästä syystä, niin lähtöpassit kirpaisee varmasti vielä enemmän.
Mikä on hyvä syy antaa potkut töistä? Keksit varmasti useampia, mutta uskallan veikata, että mikään kohta näkemistäsi perusteista ei tullut mieleesi. Syyksi voi riittää autovarkauden estäminen, taskupuhelu tai uimarannalla hukkuvan hengen pelastaminen.
Listafriikki keräsi käsittämättömiä tositarinoita syistä, joilla ihmiset ovat saaneet potkut töistään. Toivottavasti kellekään lukijallemme ei ole käynyt yhtä epäoikeudenmukaisesti.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi perin erikoista syytä saada potkut töistä voit lukea tästä:
Näinkin voi saada potkut töistä: 10 hullua syytä, jolla työntekijä on erotettu – osa 1
Hengenpelastaja pelasti hukkuvan
Ilmeisesti potkut voi saada tekemällä työnsä hyvin. Näin kävi parikymppiselle hengenpelastajalle Tomas Lopezille floridalaisella Hallandale Beachilla.
Heinäkuussa 2012 hengenpelastajaksi hiljattain valmistunut Lopez oli partioimassa omalla rantakaistaleellaan, kun hänelle tultiin ilmoittamaan vedessä hätääntyneesti elehtineestä miehestä.
Lopez kyllä huomasi miehen uivan vartioimattomaksi merkityllä ranta-alueella, mutta ei miettinyt kahta kertaa lähteäkö pelastustoimiin. Kun hän pääsi paikalle, oli mies jo vedetty kuivalle maalle ja Lopez auttoi lähes tajutonta potilasta saamaan vettä pois keuhkoistaan. Hän pysytteli miehen apuna, kunnes ambulanssi saapui paikalle.
Työkaverit olivat ottaneet tuona aikana hoidettavakseen myös Lopezin ranta-alueen, joten auringonpalvojat pysyivät pelastusoperaation ajan turvassa. Työnantajan näkemys tilanteesta oli kuitenkin toinen. Lopez oli rikkonut sääntöjä ja sai potkut töistä, koska oli poistunut määrätyltä alueelta.
Vain päiviä tapauksen – ja koko maanlaajuisen mediamylläkän – jälkeen nuorelle miehelle tarjottiin työpaikkaansa takaisin sillä selityksellä, että työnantaja oli toiminut liian hätäisesti. Lopez sekä hänen protestiksi irtisanoutuneet työkaverinsa vastasivat työtarjoukseen kieltävästi.
Suurena sankarina juhlitulle Lopezille myönnettiin urhoollisen toiminnan ansiosta symbolinen avain kaupunkiin.
Tarjoilija ajoi hiuksensa
Kanadan Winnipegissä asuva opiskelija Stephanie Lozinski halusi osoittaa syöpää sairastavalle sedälleen tukensa ja ajoi hiuksensa pois vuonna 2011. Osa-aikaisessa tarjoilijan työssään hän piti päässään joko peruukkia tai koristeellista huivia, mutta jostain syystä uusi hiustyyli ei käynyt päinsä ravintolan omistajalle. Lozinski sai potkut töistään.
Ravintolan edustajan Linh Bon mukaan erottaminen oli ollut täysin oikeutettua, koska ravintolassa oli tietty pukukoodi, jota Lozinski oli rikkonut. Ohjeistuksen mukaan työntekijöillä ei saa olla näkyviä tatuointeja ja heidän hiuksensa täytyy olla asiallisesta laitettu. Bon mukaan ”hienossa ravintolassa syömässä käyvät asiakkaat odottavat täyttä fine dining -kokemusta, johon kuuluu tietynlaiset tarjoilijat”.
Lozinski ei ole nyt ainoa, jota tuo kommentointi hämmentää.
Lozinski valitti erottamisestaan Manitoban provinssin ihmisoikeuskomitealle perusteenaan se, ettei miestarjoilijaa ikinä erotettaisi lyhyiden hiusten takia. Valitus kuitenkin hylättiin, koska hiusten ajelun nähtiin olleen täysin Lozinskin vapaaehtoinen päätös.
Pahvinen kolikko
Richard Eggers sai heinäkuussa 2012 potkut isosta yhdysvaltalaisesta Wells Fargo -pankista. Pankki oli edellisenä vuotena ruvennut tarkastamaan kaikkien työntekijöidensä taustat, tarkoituksenaan kitkeä keskuudestaan mahdolliset talousrikolliset. Pankin tutkijat saivat selville, että 68-vuotias Eggers oli tuomittu rikollinen.
Oikeuden pöytäkirjoista voitiin nähdä, että Eggers oli asioinut itsepalvelupesulassa ja yrittänyt laittaa pyykkikoneeseen pahvista leikattua ympyrää 10 sentin kolikon sijaan.
Tämä oli tapahtunut vuonna 1963. Eggers oli tuolloin 19-vuotias. Siis 49 vuotta ennen irtisanomista.
Pankki selitti irtisanomista siten, että sillä on liittovaltion lain mukaan velvollisuus suojella asiakkaitaan ja näiden henkilökohtaisia taloustietoja rikollisilta henkilöiltä, joiden tiedetään syyllistyneen ”epärehellisyyteen, luottamuksen rikkomiseen tai rahanpesuun”.
Rahanpesuun? Wells Fargo -pankissa taidettiin ottaa tuo viimeinen kohta vähän liian kirjaimellisesti!
Taskupuhelu pomolle
Oletko ikinä soittanut taskupuhelua? Tarkoittaen sitä, että puhelin on syystä tai toisesta alkanut itse soittaa jollekin henkilölle. Englanniksi ”butt dial”, pyllysoitto, voi olla hulvattoman hauska tai erittäin epämukava riippuen siitä kenelle on vahingossa soittanut ja mitä on touhuillut tuon puhelun aikana.
Yhdysvaltalaiselle James Stephensille toteutui pahin mahdollinen skenaario. Tammikuussa 2016 hän oli vahingossa soittanut pomolleen Mike Coanille, joka oli vastannut puhelimeen ja uteliaana jäänyt linjoille 13 minuutiksi kuuntelemaan. Stephens oli tuona aikana valitettavasti avautunut vaimolleen kyseisestä esimiehestä ja arvostellut tämän työntekoa. Sanomattakin lienee selvää, että Coan ei ollut tästä mielissään ja hän koki, ettei Stephens voi enää työskennellä hänen alaisuudessaan.
Stephens sai potkut, mutta hän ei asiaa pureksimatta niellyt, vaan syytti Coania salakuuntelusta. Tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen vedoten vuodelta 2015 peräisin olleeseen ennakkotapaukseen. Silloin oikeus oli todennut, ettei soittajalla ole täyttä yksilönsuojaa, koska hän on puhelun näppäillyt ja soittanut. Oli sitten kyse sormesta tai takapuolesta.
Tarjoilija esti autovarkauden
Juan Canales työskenteli Fort Lauderdalen kaupungissa thai-ravintolan tarjoilijana. Hän oli syyskuussa 2007 avaamassa työpaikkansa ovia, kun kuuli hätääntyneen avunhuudon. Erältä nuorelta naiselta oli juuri viety auton avaimet veitsellä uhaten, mutta varas, Albert Means, ei ollut vielä ehtinyt ajaa pois paikalta. Enempää asiaa ajattelematta Canales riensi nappaamaan aseistetun autovarkaan kiinni.
Veitsellä uhkailusta huolimatta Canalesin hoksottimet olivat terävinä ja hän nappasi viereisestä lava-autosta laudanpätkän. Varas totesi jäävänsä toiseksi ja Canales sai kaadettua tämän maahan. Tilanteen lauettua sankari joutui selvittämään asiaa poliisin kanssa ja vastaamaan media haastatteluihin, joten hän oli tunnin verran poissa töistä. Se ei ravintolan omistajalle sopinut.
Palattuaan työpaikalleen Canales sai välittömästi potkut. Perimmäisenä syynä oli valtava härdelli, joka autovarkaan taltuttaneen työntekijän ympärillä vallitsi. Tekikö se hallaa bisnekselle? Vai olisiko kenties käynyt päinvastoin?
Loppu hyvin, kaikki hyvin: Laupiaaksi samarialaiseksi nimetty Canales sai useita työtarjouksia, kun tieto tapauksesta levisi.
Lue listan ensimmäinen osa:
Näinkin voi saada potkut töistä: 10 hullua syytä, jolla työntekijä on erotettu – osa 1
Lue myös:
Yksi kamalimpia kokemuksia on saada kenkää eli potkut töistä. Vielä hirveämmältä sen täytyy tuntua silloin, jos irtisanominen on tehty jostain täysin järjettömästä syystä.
Mikä on hyvä syy antaa potkut töistä? Keksit varmasti useampia, mutta uskallan veikata, että mikään kohta näkemistäsi perusteista ei tullut mieleesi. Syyksi voi riittää piereskely, väärän väriset vaatteet tai vaikkapa väärän kokoisilla kirjaimilla kirjoitettu sähköposti.
Listafriikki keräsi käsittämättömiä tositarinoita syistä, joilla ihmiset ovat saaneet potkut töistään. Toivottavasti kellekään lukijallemme ei ole käynyt yhtä epäoikeudenmukaisesti.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi perin erikoista syytä saada potkut voit lukea tästä:
Harlem Shake -tanssia kaivoksessa
Vuonna 2013 länsiaustralialaiselta Agnewin kultakaivokselta erotettiin 15 työntekijää. He olivat yövuoronsa aikana päättäneet kokeilla jotain piristävää ja liittyä mukaan Harlem Shake -tanssihaasteeseen. Ylläolevalla videolla näkyy kahdeksan työntekijää, mutta kaivosyhtiö antoi potkut myös esitystä kuvanneille ja sivusta seuranneille.
Haasteessa oli kyse siitä, että yksi ihminen rupeaa hytkymään Harlem Shake -kappaleen tahdissa ja pian suuri joukko on liittynyt mukaan tanssiin. Helmikuussa 2013 viraaliksi noussut Harlem Shake -meemi oli kaivosmiesten videon aikaan suosionsa huipulla; parhaimmillaan YouTubeen ladattiin yli 4000 versiota päivittäin.
Kaivosyhtiön virallisessa irtisanomiskirjeessä erottamisen syyksi mainittiin työntekijöiden käyttäytyminen vastoin yrityksen ydinarvoja eli erinomaisuutta, korkeaa moraalia ja turvallisuutta. Erotetut työntekijät ovat lausunnoissaan korostaneet, ettei tilanteessa aiheutunut minkäänlaista turvallisuusriskiä. Jotenkin tuntuu, että kaivosyhtiö ei vain nähnyt tanssiesityksen sopivan omaan imagoonsa.
Liikaa piereskelyä
Varastotyöntekijä Daniel Cambridge sai vain muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen kenkää Waterstones-kirjakaupan varastolta vuonna 2010. Työkaverit olivat muutamassa päivässä tehneet hänestä 35 valitusta.
Ja syynä valituksiin ja lopulta potkuihin oli Cambridgen jatkuva piereskely. Eniten muita työntekijöitä oli häirinnyt Cambridgen tapa kävellä ympäriinsä ja paukutella aina työkavereiden kohdalla.
Cambridge itse sanoi ilmavaivojen olevan yleinen sivuvaikutus hänen käyttämässään masennuslääkkeessä. Mies oli jopa ympyröinyt ja näyttänyt esimiehelleen lääkkeen pakkausselosteesta kohdan, jossa ikävästä vaivasta mainitaan.
Cambridge ei voinut uskoa tuhnuttelun olevan hyvä syy erottamiselle, koska hän itse näki sen samanlaisena vammana kuin esimerkiksi menetetyn raajan. Vaikka mies oli kovasti pitänyt työstään, ei hänellä enää ollut asiaa varastolle.
Oranssit paidat
Floridalaisen asianajotoimiston työntekijöillä oli tapana aina palkkapäivisin mennä porukalla viettämään happy houria työpäivän jälkeen. He myös hyvän yhteishengen ylläpitämiseksi pukeutuivat tuona päivänä oranssin värisiin vaatteisiin.
Vuonna 2012 toimiston johdossa oli tapahtunut henkilöstömuutoksia, eivätkä uudet esimiehet pitäneet työntekijöiden palkkapäivärituaalista. Johtoporras ajatteli ihmisten pukeutuvan oranssiin protestoidakseen firmaa vastaan, joten ratkaisu tähän tilanteeseen oli 14 työntekijän erottaminen väitetyn mielenilmauksen takia. Heiltä oli mennyt ohi se tosiasia, että tapa oli alkanut jo kuukausia ennen uuden johdon nimittämistä.
ISOT UHKAAVAT KIRJAIMET
Uusiseelantilainen kirjanpitäjä Vicki Walker syyllistyi työpaikallaan sanoinkuvaamattoman kauheaan tekoon. HÄN KIRJOITTI SÄHKÖPOSTINSA ISOILLA KIRJAIMILLA.
Rupesiko ärsyttämään? Ehkä, mutta ovatko isot kirjaimet tosiaan riittävä syy potkuille? Walkerin esimiesten mielestä kyllä, koska isojen kirjainten käyttö sai naisen viestit vaikuttamaan aggressiivisilta ja häiritsemään muiden työntekijöiden seesteistä mielentilaa.
Walker tietenkin vei omasta mielestään laittoman erotuksen oikeuteen, jossa entinen työnantaja toi todisteeksi yhden ainoa Walkerin kirjoittaman sähköpostin. Se oli muille työntekijöille tarkoitettu ohjeistus erään lomakkeen täyttämisestä. Sen lisäksi, että ohjeet oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla, oli päivämäärä ja kellonaika täysin ajattelemattomasti kirjoitettu punaisella ja yksi lause oli jopa yliviivattu sinisellä. Törkeyden huippu!
Vuonna 2009 Walker voitti oikeusjutun ja sai noin 10 000 euroa korvauksia laittomista potkuista sekä ansionmenetyksestä.
Voita 100-0, niin saat potkut töistä
Teksasilainen Micah Grimes toimi tyttöjen koripallovalmentajana kristillisessä The Covenant School -yksityiskoulussa. Hänen joukkueensa pelasi vuonna 2009 paikalliskamppailussa Dallas Academy -koulua vastaan ja menestyi ottelussa aivan liian hyvin. Grimesin joukkue voitti pelin 100-0. Siis ei kuvaannollisesti vaan kirjaimellisesti. Todettakoon, että vastustaja ei ollut neljänä edellisenä kautena voittanut yhtäkään peliä.
Grimesin työpaikalla ei kuitenkaan oltu lopputuloksesta mielissään: Koulu julkaisi tiedotteen, jossa peliä kutsuttiin häpeälliseksi ja tukevan johtoaseman vankistaminen tuomittiin epäkristilliseksi. Sen nähtiin olevan hyvän kilpailuhengen vastaista.
Grimes ei hyväksynyt koulun kantaa, joten hän lähetti medialle vastineen. Valmentaja koki joukkueen pelanneen kunniakkaasti ja siten, kuin koripalloa kuuluu pelata. Hän ei ymmärtänyt, miksi suurta voittoa pitäisi pyydellä anteeksi tai nuorten tyttöjen täytyisi tuntea häpeää.
Työnantaja ei pitänyt menestyksekkäästä urheilusuorituksesta eikä valmentajan puolustuspuheesta, joten 100-0 voittoon päättynyt peli jäi Grimesin viimeiseksi.
Lue listan toinen osa:
Lue myös:
Yhteiskunta
Nuorin sarjamurhaaja, nuorin isoäiti ja nuorin maratoonari – 10 ihmistä, jotka olivat nuorimmat lajissaan
Moniin saavutuksiin vaaditaan jopa vuosikymmenten valmistautumista ja elämänkokemusta, mutta tämän listan nuorimmat ihmiset ovat päässeet historiankirjoihin hyvin varhaisessa iässä.
Listan jokainen kohta ei tokikaan ole juhlittava suoritus, eikä jokainen ennätys ole ollut tekijästä itsestään kiinni.
Tässä siis Listafriikki.com:n esittelemänä kymmenen ihmistä, jotka ovat olleet lajissaan nuorimmat – niin hyvässä kuin pahassakin.
Nuorin sarjamurhaaja
Lapset kiusaavat toisiaan ja voivat olla joskus hyvinkin ilkeitä, mutta onneksi useimmiten leikkikentältä selvitään hengissä kotiin.
Valitettavasti ihmismielen synkkyys ei katso ikää. Vuonna 2007 intialainen Amardeep Sada oli vain kahdeksanvuotias, kun hänestä tuli hirveiden tekojensa vuoksi maailman nuorin sarjamurhaaja.
Sada jäi virkavallalle kiinni napattuaan naapurinsa vauvan ja lyötyään tämän kivellä kuoliaaksi. Poika vastasi poliisin kysymyksiin epäröimättä ja näytti mihin oli nuoren uhrinsa haudannut. Kuulusteluissa kävi selväksi, että kuluneen vuoden aikana Sada oli tappanut samalla lailla oman pikkusiskonsa ja serkkunsa, jotka kummatkin olivat olleet alle vuoden ikäisiä.
Syyksi kauheuksille Sada ilmoitti vauvojen pienen koon ja puolustuskyvyttömyyden. Ensimmäiset kaksi murhaa oli pidetty perheen yhteisellä päätöksellä salassa – ikävin seurauksin.
Sada ei osoittanut kuulusteluissa minkäänlaista katumusta, ja oli poliisien kertoman mukaan ”vain hymyillyt paljon ja pyytänyt keksejä”. Psykiatrisessa arvioinnissa Sadalla ei todettu olevan mitään käsitystä oikeasta ja väärästä.
Nuorin olympiavoittaja
Yhdysvaltalainen uimahyppääjä Marjorie Gestring oli 13 vuotta ja 268 päivää vanha (tai nuori), kun hän voitti kultaa Berliinin olympialaisissa elokuun 12. päivänä vuonna 1936 (ylläoleva koulukuva on samalta vuodelta).
Lajina Gestringillä oli 3 metrin ponnahduslauta, jossa hän oli vuosikausia maansa – ja myös maailman – ykkönen. Gestring olisi todennäköisesti ollut yksi voittajasuosikeista myös vuosien 1940 ja 1944 olympialaisissa, mutta ne peruttiin toisen maailmansodan vuoksi.
Vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa Gestring oli vielä mukana, mutta kirkkain tähti oli jo sammunut. Nainen lopetti uransa vain 25-vuotiaana.
Nuorin maratonjuoksija
Vuonna 2002 syntynyt Budia Singh oli vain kaksivuotias, kun hänen köyhä äitinsä oli pakotettu tekemään vaikea ratkaisu ja myymään poikansa. Singh päätyi Orissassa, Intiassa, orpokodin johtajan ja judo-valmentajan Biranchi Dasin huostaan.
Dasilla oli erikoinen rangaistusmenetelmä: Jos Singh käyttäytyi huonosti, täytyi tämän juosta. Eikä vain pientä pyrähdystä korttelin ympäri, vaan tuntikaupalla. Das näki Singhissä mahdollisuuden tienata rahaa, joten vain kolmivuotiaana poika pistettiin juoksemaan maratoneja. Nelivuotiaana Singh oli jo juossut 48 täysmaratonia ja niittänyt mainetta myös kansainvälisesti. Dasin lompakko pullistui.
Vuonna 2007 Singh otettiin Dasilta pois taloudellisen hyväksikäytön vuoksi ja vuotta myöhemmin judo-opettaja murhattiin, joskin ei mitenkään Singhiin liittyen.
Singh oli Dasin luona asumisen jälkeen jonkun vuoden opiskelemassa juoksuakatemiassa, mutta pakkopullasta tuli lopulta vain mukava harrastus. Hän juoksee edelleen ja hänen suurin haaveensa on jonain päivänä edustaa maataan olympiamaratonilla.
Nuorin isoäiti
Yritäpä arvata, kuinka vanha on maailman nuorin isoäiti.
Melko paljon on kolmekymppisiä ja jonkin verran kaksikymppisiä mummoja, mutta siitä nuorempia ei juurikaan. Tuleehan siinä jo biologiakin rytinällä vastaan.
Tarinan mukaan historian nuorin isoäiti on ollut nigerialaisessa haaremissa elänyt Mum-Zi, joka sai tyttärensä 8-vuotiaana ja ensimmäisen lapsenlapsensa 17-vuotiaana. Mum-Zi jälkikasvuineen eli kuitenkin 1800-luvulla, joten tietoja on hankala osoittaa täysin varmaksi.
Virallisesti ja todistetusti nuorin isoäiti on romanialainen Rifca Stanescu, josta tuli mummu kypsässä 23 vuoden iässä. Vaikka Stanescu oli vain 12-vuotias saadessaan tyttärensä Marian, ja on aina ollut lapsestaan kiitollinen ja onnellinen, olisi hän toivonut tälle erilaista tulevaisuutta. Toisin kuitenkin kävi, kun Maria synnytti Ion-pojan hieman sen jälkeen, kun oli mennyt 10-vuotiaana naimisiin.
Vuonna 2011 Stanescu kertoi brittilehden haastattelussa tuolloin 2-vuotiaan tyttärenpoikansa olevan jo kihloissa 8-vuotiaan naapurin tytön kanssa. Romanian romaneiden kulttuurissa nuorena solmitut avioliitot ovat yleisiä, ja pitkät juuret omaavalla, hieman kyseenalaisella perinteellä on tarkoitus varmistaa morsiamen neitsyys avioliittoon astuessa.
Nuorin itsemurhan tekijä
Nuorin henkilö, jonka kuolemansyyksi on virallisesti määritelty itsemurha, oli kuusivuotias Samantha Kuberski. Yhdysvaltalainen tyttö oli joulukuun 2. päivänä vuonna 2009 joutunut äitinsä kanssa sanaharkkaan, ja äiti oli määrännyt hänet huoneeseensa jäähylle.
Huoneessaan Kuberski oli laittanut kaulansa ympärille vyön, kiinnittänyt sen pinnasänkyyn ja hirttänyt itsensä. Tyttö löytyi myöhemmin elottomana ja elvytysyrityksistä huolimatta hän menehtyi sairaalassa.
Poliisin mukaan kuolema oli erittäin ikävä tapaturma, sillä viranomaiset eivät uskoneet kuusivuotiaan olevan kykeneväinen tekemään tietoisen päätöksen elämänsä päättämisestä. Kuolemansyyntutkija kuitenkin määritteli tapauksen itsemurhaksi, sillä Kuberskin perheen mukaan pieni Samantha oli hyvinkin tiennyt, että vyön laittaminen kaulan ympärille on vaarallista. Lisäksi tyttö oli muutamaan otteeseen suutuksissaan ilmoittanut vanhemmilleen aikovansa tappaa itsensä.
Minkä ikäisenä lapsen voi ajatella ymmärtävän kunnolla, mitä kuolema tarkoittaa, ja kuinka lopullista se on? Ehkä jotain kertoo se, että itsemurhat ovat hyvin harvinaisia alle teini-ikäisillä lapsilla – joskaan eivät valitettavasti ennenkuulumattomia.
Nuorin Oscar-voittaja
Tatum O’Neal oli vain 10-vuotias, kun hän voitti vuonna 1974 parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon Paperikuu-elokuvasta. Hän työskenteli elokuvassa isänsä Ryan O’Nealin kanssa, minkä oli tarkoitus tuoda rikkinäistä perhettä yhteen ja parantaa isä-tytär-suhdetta, mutta toisin kävi.
Tatum-tyttären Oscar-ehdokkuus kiristi välejä entisestään, sillä Ryan O’Nealin roolisuoritus ei saanut kriitikoilta samanlaista ylistystä. Se kismitti miestä suuresti, vaikka hän ei sitä haastatteluissa ääneen sanonutkaan.
Oscareiden ympärillä kuohui tuolloin muutenkin (tai milloin ei?), sillä elokuvaväki ei ollut mielissään nuoren tytön ehdokkuudesta. Eikä siksi, etteikö hänen nähty ansaitsevan sitä, vaan siksi, että monien mielestä lähes koko elokuvan ajan valkokankaalla esiintynyt O’Neal olisi ansainnut krediitit pääosan esittäjänä.
Kuten ylläolevalla videolla voidaan nähdä, ei O’Nealia ainakaan tarvinnut hätistää lavalta pois liian pitkän kiitospuheen vuoksi, sillä hän kiitti lyhyesti ja ytimekkäästi vain ohjaaja Peter Bogdanovichia sekä isäänsä.
Lue myös: Oscar-gaala: 10 kertaa, kun kaikki ei mennyt ihan putkeen
Nuorin Mt. Everestille kiivennyt
Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana maailman korkeimmalle vuorelle, Mt. Everestille, kiipeämisestä on tullut suurta bisnestä. Jotkut matkantarjoajat eivät edes kunnolla tarkista asiakkaidensa fyysistä kuntoa ja kokemusta, mikä on lisännyt onnettomuuksien ja kuolemantapausten määrää.
Tuhannet ihmiset ovat kuitenkin onnistuneesti kiivenneet maailman katolle sen jälkeen, kun Tenzig Norgay ja Edmund Hillary olivat sen vuonna 1953 ensimmäisinä tehneet.
Vuorikiipeilijät nuorenevat ja ja toisaalta vanhenevat, ja uusia ennätyksiä tehdään jatkuvasti. Nuorin Mount Everestille kiivennyt on kalifornialainen Jordan Romero, joka toukokuussa 2010 huipulle astuessaan oli vain 13-vuotias. Kiipeäminen aiheutti kohua ja huolta, sillä riskit olivat suuret. Romeroa ei pidetty suoritukseen valmiina – etenkään mentaalisesti. Hän nousi vuorelle Kiinan puolelta, sillä Nepalissa laki kieltää kiipeämisen alle 16-vuotiailta.
Romero ei kuitenkaan nuoresta iästään huolimatta ollut kokematon kiipeilijä, sillä ennen Mt. Everestiä hän oli jo ehitnyt valloittaa viiden mantereen korkeimmat vuoret. Etelämantereella sijaitseva Vinson Massif oli viimeinen seitsemästä huipusta, ja sen Romero sai merkitä suoritetuksi joulukuussa 2011.
Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Nuorin keskonen
Maailman pienimmät elossa selvinneet keskoset eivät yllättäen olekaan niitä nuorimpia. Kaikkein pienin henkiin jäänyt keskonen on Singaporessa, kesäkuussa 2020 syntynyt Kwek Yu Xuan. Hätäkeisarileikkauksella maailmaan tullut tyttö painoi vain 212 grammaa.
Mutta vielä painoakin tärkeämpää vauvalle on elinten valmius elämään kohdun ulkopuolella. Yu Xuan oli syntyessään 25-viikkoinen, mikä sekin on todella vähän, vaikka nykyisin 24 viikkoa pidetään sellaisena raskausaikana, jonka jälkeen vauva on elinkelpoinen. Pitkälle kehittyneen lääketieteen avulla kyetään kuitenkin auttamaan jopa paria viikkoa aiemmin syntyneitä keskosia.
Nuorimman hengissä selvinneen keskosen titteliä pitää hallussaan Nash Keen, joka syntyi heinäkuun 5. päivänä vuonna 2024. Hän syntyi Yhdysvaltain Iowassa ja tuli maailmaan puolet liian aikaisin: raskausaika oli ainoastaan 21 viikkoa ja 0 päivää. Vain 283 grammaa painanutta poikaa jouduttiin elvyttää heti syntymän jälkeen, mutta niin vain hän selvisi.
Synnytyssairaala oli valmistautunut Keenin tuloon, sillä hänen äitinsä alkoi supistella jo viikkoa aiemmin, ja synnytyksen todettiin alkavan pian. Vanhemmat olivat varautuneet menettämään vauvansa, mutta etsivät silti toiveikkaasti paikkaa, jossa voitaisiin antaa mahdollisimman hyvää hoitoa. Useimmat sairaalat eivät kykene hoitamaan alle 22-viikkoista keskosta.
University of Iowa Health Care -sairaalassa syntynyt ja elämänsä ensimmäiset 6 kuukautta viettänyt Nash Keen sai ensimmäisenä syntymäpäivänään tunnustuksen ja Guinnessin maailmanennätyksen nuorimpana hengissä selvinneenä keskosena. Siitäkin huolimatta, että syntymän hetkellä hänen mahdollisuudekseen olla hengissä vuoden ikäisenä annettiin pyöreä nolla.
Nuorin yliopistosta valmistunut
Yhdysvaltalainen lapsinero, vuonna 1984 syntynyt, Michael Kearney on edelleen nuorin yliopistosta valmistunut ihminen, vaikka hänen tittelinsä oli uhattuna alkuvuodesta 2020. Belgialainen 9-vuotias Laurent Simons olisi todennäköisesti lyönyt Kearneyn lähes 30 vuotta vanhan ennätyksen, ellei koronapandemia olisi sotkenut suunnitelmia.
Ennätyksen haltija Kearneyn erilaisuus oli nähtävillä jo hyvin nuoresta iästä lähtien, sillä vanhempien mukaan hän sanoi ensimmäiset sanansa jo 4-kuukautisena ja luki sujuvasti alle vuoden ikäisenä. Ensimmäiset kouluvuotensa Kearney opiskeli kotikoulussa, kävi lukion läpi yhdessä vuodessa ja pääsi vain kahdeksanvuotiaana Etelä-Alabaman yliopistoon, josta hän sai kandidaatin paperit parin vuoden päästä pääaineenaan antropologia. Kearney oli tuolloin 10 vuotta vanha.
Opiskelut eivät toki jääneet siihen, vaan hän hankki vielä kaksi maisterin tutkintoa ennen täysi-ikäisyyttä. Lapsena erilaisissa keskusteluohjelmissa kiertänyt Kearney nousi aikuisena uudelleen julkisuuteen osallistuttuaan menestyksekkäästi erinäisiin television tietovisoihin.
Nuorin artisti Billboard Hot 100 -listalla
Billboard Hot 100 on maailman suurin ja tärkein singlelista. Viikoittain Yhdysvalloissa ilmestyvä Billboard-lehti listaa siinä sinkut radio- ja suoratoiston sekä tietysti myynnin mukaan. Billboard Hot 100 -listan lisäksi lehdellä on omat listansa albumeille sekä eri musiikkigenreille.
Nuorin tälle singlelistalle päässyt on ranskalainen Jordy Lemoine, joka nousi maailman suosioon vuonna 1993 Dur dur d’être bébé! -kappaleellaan. Vauvojen rankasta elämästä kertova laulu nousi listan sijalle 58, kun Lemoine oli vain 5 vuotta ja 156 päivää vanha. Kotimaassa Ranskassa kappale säilyi listaykkösenä huimat 15 viikkoa.
Moni voisi virheellisesti nuorinta Billboard Hot 100 -listalla debytoinutta artistia kysyttäessä vastata supertähtien Beyoncén ja Jay-Z:n vanhimman tyttären Blue Ivy Carterin. On totta, että Blue Ivy oli mukana isänsä Glory-kappaleella, mutta tuo single nousi tammikuussa 2010 ”vain ” Billboardin R&B- ja Rap-listoille. Blue Ivy on kappaleessa kirjattu vierailevaksi tähdeksi, vaikka laulamiseksi vain kahden tunnin ikäisen tytön ääntelyä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua.
Lue myös:
Nyt matkataan ajassa taaksepäin tuhansien vuosien päähän, sillä listaamme maailman vanhimmat kaupungit – ja nimenomaan edelleen asutetut sellaiset.
Kaupunkikulttuurin kehto on Lähi-idässä, minkä vuoksi suurin osa tämänkin listan kaupungeista sijaitsee siellä. Noin 11 000 vuotta sitten syntyivät maailman ensimmäiset kaupungit, joista ei nykypäivänä ole jäljellä kuin rauniot, jos niitäkään. On kuitenkin varmasti yksi kaupunki, nimittäin Jeriko, joka oli noiden historian ensimmäisten kaupunkien joukossa ja joka edelleen porskuttaa eteenpäin. Palataan siihen myöhemmin listalla.
Maailman vanhimmat kaupungit ei ole mikään yksinkertainen lista tehtäväksi, vaikka äkkiseltään niin voisi ajatella. Koska tuhansien vuosien takaa ei ole kirjallisia dokumentteja, joudutaan esimerkiksi kaupungista löytyneiden ikivanhojen esineiden perusteella tekemään valistuneita arvioita asutuskeskuksen iästä. Ja tietenkin on mahdoton sanoa, milloin jokin keskittymä on kehittynyt kaupungiksi ja onko se ollut yhtäjaksoisesti asutettuna.
Näiden pohdintojen jälkeen Listafriikki on koonnut listan kymmenestä kaupungista, jotka ovat ainakin siellä vanhimpien joukossa. Kaupungit ovat satunnaisessa järjestyksessä jo edellämainituista syistä johtuen.
Beirut, Libanon
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa 1990-luvulla tehdyissä kaivauksissa löytyi todistusaineistoa sivilisaatioista noin 5000 vuoden ajalta. Merkit muinaisista asutuksista ja kulttuureista olisivat mahdollisesti jääneet kokonaan löytämättä, ellei Libanonissa olisi syttynyt sisällissota vuonna 1975. Kun Beirut oli jo muutenkin murusina, tarjosi se arkeologeille oivallisen tilaisuuden päästä kaivelemaan modernin kaupungin raunioiden alta jotain paljon vanhempaa.
Beirutin oli aina tiedetty olevan hyvin vanha kaupunki, mutta löydökset todistivat sen olevan yksi vanhimmista kaupungeista maailmassa. Kaivauksissa löytyi muun muassa yli 5000 vanha kaupunginmuuri sekä linnavuoren rauniot.
Rooman valtakunnassa Beirut oli yksi merkittävimmistä sivistyksen keskuksista ja siellä sijaitsi imperiumin tärkein oikeustieteellinen opinahjo, joka kuitenkin tuhoutui vuonna 551 maanjäristyksen seurauksena. Kaivauksista ja kovista etsinnöistä huolimatta kyseisestä koulusta ei ole löytynyt jälkeäkään. Arkeologit eivät kuitenkaan ole luovuttaneet.
Aikoinaan Lähi-idän Pariisiksi kutsuttu kaupunki sai hieman palautettua mainettaan ja elvytettyä turismia pitkän sisällissodan jälkeen, mutta tulenarka tilanne on jälleen palannut Lähi-itään, mikä on romahduttanut Beirutin ja koko Libanonin turvallisuustason.
Argos, Kreikka
Euroopan toiseksi vanhin kaupunki löytyy eteläisestä Kreikasta. Argos oli yksi ensimmäisistä muinaisen Kreikan kaupunkivaltioista; sitten kun siihen vaiheeseen oli historiassa päästy. Mutta tuhansia vuosia aiemmin alueelle syntyi kivikautinen kylä, josta on löytynyt todisteita Aspida-kukkulan juurelta.
Argosin alue on ollut yhtäjaksoisesti asutettu noin 5000 eaa. lähtien, ja varhaisella pronssikaudella (noin 1700 eaa. alkaen) se oli yksi tärkeimmistä mykeneläiskaupungeista. Argos säilytti asemansa monien eri imperiumien valtakaudella – toisin kuin monet muut kreikkalaiskaupungit – ja vaikka visigootit tuhosivat sen lähes tyystin vuonna 395, jatkoivat ihmiset edelleen siellä asumista. Tuho merkitsi kuitenkin loppua Argosin kukoistukselle, eikä se koskaan palannut entiseen loistoonsa.
Antiikin aikaista Argosia on kaivettu jonkun verran esille ja sieltä onkin löytynyt muun muassa 20 000-paikkainen, noin 2300 vuotta vanha teatteri (kuvassa), kreikkalaisille jumalille pyhitettyjä temppeleitä ja roomalaisen kylpylän rauniot. Suurin osa historiasta on kuitenkin saavuttamattomissa, sillä nykyinen Argos on rakennettu vanhan kaupungin päälle.
Erbil, Irak
Erbil, joka tunnetaan myös nimellä Hewlêr, sijaitsee Irakissa ja on Kurdistanin autonomisen alueen pääkaupunki. Erbilissä on ollut asutusta yhtäjaksoisesti jo 8000 vuoden ajan, eikä sen pitkää historiaa voi olla huomaamatta. Koko kaupunki on nimittäin rakentunut Erbilin linnoituksen ympärille.
Linnake kohoaa kukkulalla, jonka rinteiltä on löydetty ruukun palasia, joiden on ajoitettu olevan peräisin noin 5000-luvulta eaa. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Erbilistä ovat peräisin vuonna 2300 eaa. tehdyistä savitauluista – nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuna. Nuo taulut itseasiassa löydettiin vasta vuonna 1975, kun nykyisen Syyrian alueella sijaitsevassa muinaisen Eblan kaupungissa tehtiin arkeologisia kaivauksia ja tutkijat löysivät noin 4400 vuotta sitten tuhoutuneen kuninkaallisen arkiston kätköt.
Sen lisäksi, että Erbil kiistämättä kuuluu maailman vanhimmat kaupungit -listalle, on sen keskiössä kohoava kukkula ja linnoitus vanhin yhtäjaksoisesti asuttu paikka maailmassa. Kaupunki haluaa myös pitää kiinni tästä tittelistä, ja kukkulalla asustaa aina vähintään yksi perhe; silloinkin kun rakennuksille on tehty mittavia korjauksia.
Kukkulalla tehdään edelleen jatkuvasti arkeologisia tutkimuksia, sillä eri sivilisaatioiden kerrokset yltävät 30 metrin syvyyteen, joten työtä riittää!
Al-Fayyum, Egypti
Al-Fayyum on Egyptin ja koko Afrikan mantereen vanhin kaupunki, jonka alueelta on löydetty merkkejä ihmisen paikallaolosta yli 9200 vuotta sitten.
Tuosta kun tultiin pari tuhatta vuotta eteenpäin, niin Al-Fayyumissa oli jo pysyvä maatalousyhteisö, joka kuitenkin kutistui lähes olemattomaksi ankaran kuivuuden vuoksi. Kun olosuhteet paranivat, nousi alue uuteen kukoistukseen ja varsinainen kaupunki perustettiin noin 6000 vuotta sitten Niilin sivujoen päähän muodostuneen järven rannalle.
Nykyisen Al-Fayyumin alueella on kukoistanut monta eri kulttuuria, joista yksi oli kolmannella vuosituhannella eaa. perustettu Shedetin kaupunki, jota kreikkalaiset kutsuivat Crocodilopolikseksi. Nimeen on oikein hyvä syy, sillä sen asukkaat palvoivat krokotiilipäistä jumalaa Sobekia, jonka maallinen ilmentymä oli Petsuchos-krokotiili, joka eli kaupungin keskeisimmällä paikalla, omassa temppelilammessaan. Petsuchos korvattiin aina uudella krokotiililla, kun edellinen menehtyi. Krokotiilikaupunki on edelleen osa Al-Fayyumia, mutta nyt siitä muistuttavat enää muutamat kukkulat kaupungin pohjoispuolella.
Plovdiv, Bulgaria
Kovin paljon ei eurooppalaista väriä tällä maailman vanhimmat kaupungit -listalla nähdä, mutta mukaan mahtuu kuitenkin Bulgarian toiseksi suurin kaupunki Plovdiv. Samalla Plovdiv Euroopan vanhin kaupunki, jossa on ollut pysyvää asutusta noin 8000 vuoden ajan.
Eri kulttuurit ovat jättäneet jälkensä, kun kukin on rakentanut oman kaupunkinsa aina edellisen päälle. Kaikki vaiheet ovat nähtävissä 12 metrin maakerroksessa nykyisen Plovdivin alla. Kaksi nekropolia, eli suruta hautausmaata, ovat vanhimmat esiin kaivetut todisteet kaupungin iästä. Nekropolit ovat peräisin vuoden 6000 eaa. tienoilta. Hieman tuoreempia (seuraavalta vuosituhannelta) ovat Nebet Tepe -kukkulalta löytyneet saviastiat ja muut arkipäiväiset käyttöesineet. Nämä todistavat, että Plovdivin alueella todella asuttiin eikä vain oltu ohikulkumatkalla.
Sen jälkeen, kun Plovdivin alueelle nousivat ensimmäiset kivikautiset asutukset, on kaupunki valloitettu lukuisia kertoja eri kansojen toimesta. Varsinkin Rooman valtakunnan jäljet ovat näkyvissä vanhoissa raunioissa. Plovdivin suosituimpia nähtävyyksiä ovat edelleen käytössä oleva roomalainen amfiteatteri, Phillippopolisin stadion sekä aiempien asutusten päälle 3400 vuotta sitten rakennetun traakialaiskaupunki Eumolpiaksen rauniot.
Šuš, Iran
Šuš tunnetaan ehkä parhaiten vuoden 324 eaa. hääjuhlista, joissa Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri pyrki yhdistämään kaksi kansaa järjestämällä makedonialaisille sotilailleen persialaisia vaimoja. Avioliitot eivät olleet järin onnellisia, sillä kaikki pariskunnat erosivat vuoden sisällä – heti sen jälkeen, kun Aleksanteri kuoli.
Luonnollisesti tuhansia vuosia vanhassa kaupungissa on paljon historiallisia nähtävyyksiä, muun muassa profeetta Danielin hautakammio (kuvassa korkea, vaalea rakennus). Muinaisen Susan raunioista löydettiin 1900-luvun alun kaivauksissa Hammurabin lakipatsas, joka nykyisin on esillä Louvren taidemuseossa Pariisissa.
Aleppo, Syyria
Syyrian toiseksi suurimman kaupungin Aleppon tarkkaa ikää ei tiedetä. Kaivauksissa on löytynyt esineistöä, joka viittaa siihen, että Aleppo oli kaupunki jo 6000-luvulla eaa. ja merkkejä paimentolaisheimojen pysyvistä asutuksista on vielä viitisentuhatta vuotta kauempaa. Aleppo on siis vahva haastaja maailman vanhimman kaupungin tittelistä kilpailtaessa.
Aleppon sijainti Välimeren ja Eufrat-joen välissä teki siitä merkittävän kulttuurin ja kaupan keskuksen, joka menetti keskeisen asemansa oikeastaan vasta Suezin kanavan valmistumisen myötä 1870-luvulla.
Rajun sisällissodan runtelemassa Syyriassa on ihmishenkien lisäksi menetetty paljon historiaa. Suuri osa Aleppon vanhasta kaupungista, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde, on tuhoutunut mukanaan monia korvaamattomia monumentteja ihmiskunnan historiasta. Muun muassa maailman vanhin, yhteensä 13 kilometrin pituinen basaari pommitettiin maan tasalle. Lisäksi kuvassa näkyvä, 5000 vuotta sitten ensimmäisen kerran käytössä ollut linnavuori ja sen päällä kohoava satoja vuosia vanha linnoitus on tuhottu.
Damaskos, Syyria
Damaskos on yleensä aina mukana, kun puhutaan maailman vanhimmista kaupungeista. Varmaksi voidaan sanoa, että ensimmäiset asukkaat asettuivat nykyisen Syyrian pääkaupunkiin 4 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Joidenkin lähteiden mukaan Damaskoksessa on ollut asutusta jo kymmenentuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua; sen vuoksi joidenkin kirjoissa Damaskos on se vanhin. Kaupungissa on päästy moneen muuhun historialliseen paikkaan verrattuna tekemään varsin vähän arkeologisia kaivauksia, joten kuka tietää, mitä yllätyksiä sieltä jonain päivänä paljastuu.
Damaskoksen sijainti on osaltaan pitänyt sen hengissä kaikki nämä vuodet, tai vuosituhannet, ja se onkin toiminut monien sivilisaatioiden keskuskaupunkina. Kymmenet kulttuurit ja valloittajat ovat tulleet ja menneet, mutta Damaskos on pysynyt. Sen vanhassa kaupungissa ovatkin sulassa sovussa merkit eri aikakausista ja uskonnoista – muun muassa Rooman valtakunnan aikainen Jupiterin temppeli (kuvassa), Pyhän Ananiaksen kappeli ja Umaijadi-moskeija.
Damaskos ei vuonna 2011 alkaneessa sisällissodassa kärsinyt ehkä aivan samoissa määrin kuin Aleppo ja esimerkiksi sen vanha kaupunki on säilynyt pommituksilta kuin ihmeen kaupalla. Aivan kaupungin keskusta vaikuttaa siltä, kuin koko sotaa ei olisi ikinä ollutkaan ja kaupat, basaarit ja ravintolat ovat valmiina ulkomaisiin turisteihin. Toisaalta on kaupunginosia, joissa monet talot ovat romahtaneet tai niistä on jäljellä vain seinät.
Kun sisällissota virallisissa papereissa päättyi joulukuussa 2024, päätti Israel hyökätä Syyriaan. Konflikti jatkuu edelleen, ja näissä Israelin iskuissa Damaskos on ollut usein kohteena.
Byblos, Libanon
Toinen Libanonissa sijaitseva ikivanha kaupunki on Byblos. Alunperin Gebalina tunnettu kaupunki perustettiin ainakin 7000 vuotta sitten ja se on yksi ensimmäisistä foinikialaisista kaupungeista.
Bybloksessa uskotaan syntyneen yksi ihmishistorian merkittävimmistä keksinnöistä: yksittäisiin äänteiden merkkeihin perustuva kirjoitusjärjestelmä eli aakkoskirjoitus. Foinikialaisesta kirjaimistosta kehittyivät aikanaan muun muassa arabian ja kreikan kirjaimistot, joista jälkimmäisestä myöhemmin myös meidän käyttämämme latinalainen kirjaimisto.
Papyrus oli aikoinaan yksi kaupungin tärkeimmistä vientituotteista, ja siksi kreikkalaiset alkoivat kutsua Gebalia kirjaa tarkoittavalla sanalla. Siksi tämä historiallinen kaupunki tunnetaan nykyään Bybloksena.
Välimeren rannalla, noin 40 kilometrin päässä Beirutista, sijaitseva Byblos on täynnä historiallisia nähtävyyksiä ja erittäin mielenkiintoisia ovat eri aikakausien kerrostumat rakennuksissa tai niiden raunioissa. Vielä melko hiljattain nykyinen Byblos oli rakennettu tuhansia vuosia vanhojen raunioiden päälle, kunnes niiden merkitys aukeni paikallisille. Asukkaat siirrettiin kauemmas meren rannalta ja rauniot kaivettiin esiin. Paikalle jätettiin yksi 1800-luvulla rakennettu talo (kuvassa) muistuttamaan kaupungin erilaisista vaiheista.
Jeriko, Palestiina
Lopulta tällä maailman vanhimmat kaupungit -listalla päästään alussa mainittuun Jerikoon. Palestiinan Länsirannalla sijaitseva noin 25 000 asukkaan Jeriko on maailman vanhin kaupunki. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin perustamisen varmasti vähintään 11 000 vuoden päähän eli ajalle, jolloin ensimmäiset kaupungit koko ihmiskunnan historiassa syntyivät. Suomihan oli tuolloin vasta hiljattain paljastunut mannerjään alta.
Jeriko on vuosituhansien aikana kokenut kovia, sillä se on tuhottu ja rakennettu uudelleen useammin kuin kerran, mutta silti se on edelleen pystyssä. Jerikossa on monia historiallisesti ja uskonnollisesti merkittäviä nähtävyyksiä, esimerkiksi Kiusausten vuori, jolla paholainen kiusasi Jeesusta, sekä Nabi Musan alue, jossa Mooseksen haudan uskotaan olevan. Jerikossa on myös vanhin tunnettu kaupungin suojamuuri, Jerikon muuri, joka rakennettiin noin 8000 eaa. ja joka parhaimmillaan oli 3,5 metrin korkuinen.
Tuhansien vuosien aikana Jeriko on nähnyt paljon: arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kaupungissa on kukoistanut ainakin 23 eri sivilisaatiota kivikautisesta Natufian kulttuurista Bysantin valtakuntaan. Jeriko on myös asuttanut useita mahtihenkilöitä, muun muassa Aleksanteri Suurella oli siellä henkilökohtaisia tiluksia ja muutama sata vuotta myöhemmin Juudean kuningas Herodes vuokrasi sieltä lomaparatiisin, jonka omisti Egyptin kuningatar Kleopatra VII. Kleopatra oli saanut sen lahjaksi Marcus Antoniukselta.
Ainoa ongelma Jerikon kohdalla on se, että kaupunki on mahdollisesti ollut historiansa aikana useampaan otteeseen hylättynä, vaikka ihmiset ovat tiensä sinne aina uudelleen löytäneetkin. Onko siis Jeriko maailman vanhin kaupunki vai kuuluuko titteli jollekin muulle?
Lue myös:
Jos tänään vietettävä perjantai 13. päivä pelottaa sinua jo valmiiksi, niin ei kannata lukea tätä listaa! Nämä tapaukset saavat epäilijätkin miettimään, olisiko epäonnen päivässä sittenkin perää.
Koska tuo varsinainen epäonnen päivä koittaa iloksemme huomenna, tarkastelemme nyt pelottavia tapauksia, jotka ovat sattuneet kyseisenä päivänä.
Se on tullut surullisenkuuluisaksi rap-artisti Tupac Shakurin kuolinpäivänä syyskuussa 1996 ja vuoden 1989 lokakuisena ”mustana perjantaina”, kun osakemarkkinat äkillisesti romahtivat.
Ja aika paljon muutakin on tapahtunut.
Monien mielestä näissä tapauksissa on kyse vain sattumasta, mutta varmasti löytyy myös yhtä monta taikauskoista, jotka pistävät onnettomuudet ja sattumat hetkeäkään miettimättä perjantai 13. päivän piikkiin.
Kumpaan joukkoon sinä kuulut?
Andien lentoturma
Tämä on koko listan ehkä tunnetuin ja kuuluisin onnettomuus, joka on sattunut perjantai 13. päivä.
Uruguayn pääkaupungista Montevideosta Chileen, Santiagoon, matkalla ollut tilauslento kohtasi päätepysäkkinsä korkealla Andien vuoristossa lokakuussa 1972.
Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 40 matkustajaa, jotka olivat rugby-otteluun matkalla olleita pelaajia ja heidän läheisiään. Noista 45 ihmisestä selvisi hengissä vain 16. Yli kahden kuukauden ajan törmäyksestä selvinneet kamppailivat lumivyöryjä, vammoja ja paleltumia vastaan. Pahin uhka oli kuitenkin ravinnon puute.
Vähäiset eväät oli heti törmäyksen jälkeen jaettu pieniin eriin, mutta ne eivät riittäneet viikkoa pidemmäksi. Miehet, joista suurin osa oli alle parikymppisiä opiskelijoita, yrittivät syödä koneen penkkien nahkaa ja täytteitä, mutta tulivat lopulta yhteen ainoaan, puistattavaan johtopäätökseen.
Jotta he selviäisivät hengissä, olisi heidän syötävä kuolleiden tovereidensa lihaa. Ensimmäiset tulitikun kokoiset viipaleet leikattiin tuntemattomilta miehistön jäseniltä, mutta päivien ja viikkojen kuluessa selviytyjät joutuivat turvautumaan myös omaisiinsa. Ne, jotka kieltäytyivät lihan paloista, menehtyivät vielä ennen pelastumista.
Joulukuun alkupuolella Fernando ”Nando” Parrado ja Roberto Canessa päättivät lähteä hakemaan apua, kunhan Parrado oli ensin vannottanut, ettei hänen menehtyneeseen äitiinsä tai siskoonsa kajottaisi. Kymmenen päivän ja 60 kilometrin mahdottomalta tuntuvan vaelluksen jälkeen farkkuihin pukeutuneet miehet olivat päässeet vuoristosta lähelle ihmisasutusta.
Joulukuun 23. päivänä, kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, loput selviytyneet haettiin helikopterilla turvaan.
Sykloni tappoi jopa puoli miljoonaa ihmistä
Vuonna 1970 Bangladeshiin, silloiseen Itä-Pakistaniin, iski yksi maailmanhistorian tuhoisimmista sään aiheuttamista katastrofeista. Bengalinlahden alue on tunnettu toistuvista sykloneistaan, mutta tuo marraskuun 13. päivänä, perjantaina, rannikon saavuttanut hirmumyrsky oli, ja on edelleen, tuhovoimassaan vertaansa vailla.
Bhola-niminen trooppinen hirmumyrsky aiheutti valtavan, 10 metriä korkean vesimassan vyörymisen rannikolle, eikä alavalla maalla asuneilla ihmisillä ollut mitään mahdollisuutta pelastautua. Syklonin lähestyminen ja kasvaminen merellä oli toki havaittu edeltävinä päivinä ja kansalle oli annettu varoitus, mutta suurin osa väestä oli jättänyt sen huomiotta.
Yksittäisessä, 170 000 asukkaan Tazumuddinin kaupungissa menehtyi puolet ihmisistä. Virallisten tietojen mukaan hirmumyrskyssä kuoli kokonaisuudessaan 300 000 henkeä, mutta vuosien mittaan arviot ovat olleet niinkin korkealla, kuin puolessa miljoonassa uhrissa.
Lue myös: Kun rajuilma iskee – Suomen historian pahimmat myrskyt
Unohdettu lento-onnettomuus
Andien traagisesta lento-onnettomuudesta ja sen selviytyjistä on tehty lukuisia elokuvia, kirjoja ja dokumentteja. Kaikki tuntevat tarinan.
Mutta kuinka moni tietää, että samana pirullisena perjantaina, lokakuun 13. päivänä vuonna 1972, tapahtui toinenkin lento-onnettomuus?
Lentoturma sattui lähellä Moskovaa, eikä kukaan koneessa ollut selvinnyt. Onnettomuudessa menehtyi 164 matkustajaa ja kymmenen miehistön jäsentä.
Ilyushin II-62 -mallinen venäläislentokone nousi ongelmitta Pariisista, ja sen tarkoitus oli lentää Leningradin kautta Moskovaan. Välilasku oli onnistunut, mutta sää oli muuttunut huonoksi: satoi rankasti ja näkyvyys oli heikko.
Lentokoneen kapteeni sai luvan laskeutua Sheremetyevon kansainväliselle kentälle. Jostain tuntemattomasta syystä laskeutuminen ei onnistunut ja kapteeni joutui nostamaan koneen kahdesti uudelleen ilmaan. Kolmannella laskeutumiskerralla kone syöksyi maahan viiden kilometrin päässä lentokentästä ja tuhoutui törmäyksessä täysin.
Onnettomuuden syytä ei ole koskaan saatu selville, ja tapahtuma-aikanaan se oli ihmishengissä mitattuna yksi historian pahimmista lento-onnettomuuksista.
Romahdus, joka vain odotti tapahtumistaan
Suosittu konferenssien pitopaikka Royal Plaza -hotelli, Nakhon Ratchasiman kaupungissa, Thaimaassa, oli ennen onnettomutta hiljattain remontoitu. Siihen oli 1990-luvun alussa lisätty kerroksia, mutta korjaustyöt oli tehty ilman asianmukaisia lupia eikä rakenteita oltu tuettu kunnolla. On vain ihme, että mitään ei tapahtunut..ennen kuin sitten tapahtui.
Elokuussa vuonna 1993 hotelli oli täynnä kokoustavia opettajia ja öljy-yhtiöiden työntekijöitä. Perjantai 13. päivä, vähän yli kymmeneltä aamulla, koko rakennus sortui niille sijoilleen, kun ylimmät kerrokset romahtivat suoraan alas. Tuho oli täydellinen alle kymmenessä sekunnissa. Kuin ihmeen kaupalla 227 ihmistä saatiin pelastettua raunioista, mutta 137 menetti henkensä.
Hotellin ”kunnostustöiden” ja lisäkerrosten suunnittelija tuomittiin vankilaan, ja onnettomuustutkimuksissa todettiin, että myös korruptoituneet ja lahjotut turvallisuustarkastajat katsoivat rakentamista ja selviä turvallisuusriskejä läpi sormien.
Sam Patch ammattimainen hurjapää
Sam Patch oli Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattinsa harjoittaja. Hänen virallinen nimikkeensä oli vesiputouksilta hyppääjä. Nopeasti voisi veikata, että elinajanodote ei huiman pitkä tuolla alalla ole. Perjantaina, marraskuun 13. päivänä vuonna 1829, Patch osoitti veikkauksen oikeaksi.
Hän oli vähän aiemmin toteuttanut kaikkien hurjapäiden unelman ja hypännyt alas veteen 50 metriä korkeilta Niagaran putouksilta. Erikseen rakennetulta puiselta korokkeelta Patch oli syöksynyt Niagaran hyytävään veteen. Julkisuutta saaneen hypyn jälkeen hän lupautui toistamaan temppunsa, jota kerääntyi katsomaan tuhansittain uteliaita silmäpareja. Sukellus onnistui jälleen. Vesimassaltaan maailman suurimman putouksen päihittämisen jälkeen Patch tunsi itsensä voittamattomaksi ja alkoi etsiä uusia hyppypaikkoja.
Hän päätyi läntisessä New Yorkissa sijaitseville High Falls -putouksille. Hyppytelineineen pudotusta oli 40 metriä, ja hyppyä tapahtumaa mainostettiin ”Samin viimeisenä hyppynä”. Sitä se tosiaan oli.
Tuhatpäinen yleisö todisti 22-vuotiaan huimapään painumisen pinnan alle, mutta ei koskaan sen nousua takaisin ylös. Patchin ruumis löytyi vasta kuukausien jälkeen, kun jäinen joki oli kuljettanut sen kauas putouksilta. Hänen haudalleen asetettiin puinen laatta, jossa luki ”Tässä lepää Sam Patch – sellaista on kuuluisuus”.
Lue myös: 10 huvittavaa hautakivien muistokirjoitusta
Bob Renphrey: epäonnen mies
Maailman epäonnisimpana miehenä voidaan pitää Bob Renphreytä. Pohjois-Walesissa bussinkuljettajana työskennellyt mies oli saanut tarpeekseen perjantai 13. päivästä ja vietti vuosien 1979 ja 1998 välillä jokaisen niistä sängyssään peiton alla. Häntä ei voi mitenkään syyttää hätävarjelun liioittelemisesta, niin paljon ehti miehelle käydä ennen karanteeniin jättäytymistä.
Renphreyn tiedettiin vuosien mittaan tuona epäonnen päivänä olleen neljästi autokolarissa, pudonneen kertaalleen jokeen, kolaroineen moottoripyörällä ja kaatuneen lasioven läpi. Lisäksi mies oli saanut kyseisenä päivänä potkut töistä. Renphrey valitettavasti levitti onnettomuusalttiutta myös ympärilleen, sillä hänen vaimonsa Betty oli kaatunut pahasti portaissa eräänä perjantai 13. päivänä. Tragikoomisimmalle sairaalareissulle pariskunta joutui, kun Bob oli heittämässä koiralleen keppiä, mutta löi sillä vekinarvoisesti Bettyä päähän.
Bob Renphrey menehtyi syöpään vuonna 1998 (vuotena, jossa oli kolme perjantai 13. päivää), mutta hänen kohtalonsa ei saapunut epäonnisena päivänä, vaikka se tarinalle hyvä loppu olisi ollutkin.
Kun Betty suunnitteli miehelleen hautajaisia, halusi hän vanhojen aikojen kunniaksi järjestää ne maaliskuun 13. päivänä, joka tuolloin osui tietenkin perjantaille, mutta hautaustoimisto oli täyteen buukattu. Bettyn mukaan ”Bobia suunnitelman epäonnistuminen olisi naurattanut”.
Tragedia risteilyaluksella
Välimerellä seilannut risteilyalus Costa Concordia ajoi karille Italian rannikolla tammikuun 13. päivänä vuonna 2012. Se oli perjantai-ilta vähän yhdeksän jälkeen.
Alus oli lähestynyt Giglion saarta, jonka ohi sillä oli tapana seilata ja soittaa samalla torvea tervehdykseksi. Kivikkoisella rannikolla oli hankala navigoida ja valitettavan kielimuurin takia indonesialainen perämies ymmärsi italialaisen kapteenin ohjeet väärin. Laiva osui karikkoon, joka repi pohjaan yli 50 metrin pituisen reiän. Vesi alkoi tulvia välittömästi sisään.
Vaikka tuhot olivat mittavat, ei kapteeni Francesco Schettino antanut evakuointimääräystä kuin vasta tunti karilleajon jälkeen. Matkustajat olivat jo aiemmin huolissaan, mutta heille ilmoitettiin kyseessä olevan vain tavallinen sähkökatkos. Laiva oli kuitenkin alkanut upota. Puolenyön aikaan alus oli jo kovasti kallistunut, mutta mittavan, ulkoisen pelastusoperaation ansiosta oli aamuun mennessä evakuoitu lähes 4200 matkustajaa ja miehistön jäsentä, kapteeni ensimmäisten joukossa. Hän kyllä väitti pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa.
Valitettavasti kapteenin ja muun henkilökunnan hidastelu pelastustoimien aloittamiseksi koitui 32 ihmisen kohtaloksi. Neljä miehistön jäsentä myönsi syyllisyytensä kuolemantuottamuksiin ja he saivat muutamien vuosien vankeusrangaistukset. Helmikuussa 2015 kapteeni Schettino tuomittiin 16 vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksesta ja lisäksi törmäyksen aiheuttamisesta sekä aluksen hylkäämisestä.
Nathan Bedford Forrestin syntymäpäivä
Nathan Bedford Forrest syntyi Tennesseessä heinäkuussa vuonna 1821, perjantai 13. päivänä. Forrest, joka liittyi armeijaan ilman minkäänlaista kokemusta vuonna 1861, nousi Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan konfederaation eli etelävaltioiden kenraaliksi. Hän oli arvostettu johtaja, jonka uudenlaiset strategiat toivat hänelle lempinimen ”The Wizard of the Saddle”, Satuloiden velho.
Kenraali Forrestin kunniaksi on pystytetty kymmenittäin patsaita ja muistomerkkejä, hänen mukaansa on nimetty kouluja, ja jopa maailmankuulu elokuvahahmo Forrest Gump väittää saaneen nimensä sotasankarilta.
Miksi juhlittu kenraali syntymäpäivineen on tällä listalla? Osaat varmaan kuvasta laskea 1+1.
Ensinnäkin hänen tiedetään teloittaneen sadoittain antautuneita unionin eli pohjoisvaltioiden sotilaita Fort Pillowin taistelun jälkeen. Suurin osa tapetuista oli tummaihoisia, ja konfederaation joukot käyttivät erilaisia raakoja tapoja joukkomurhan suorittamiseen. Forrestia alettiin pohjoisvaltioissa pitää verilöylyn jälkeen sotarikollisena.
Sodan päätyttyä unionin voittoon liittyi Forrest erääseen hiljattain perustettuun järjestöön, jonka agendana oli rajoittaa vapautettujen orjien yhteiskunnalista asemaa. Orjakauppiaana ennen sotaa toiminut Forrest ehdotti nimeksi Ku Klux Klan, ja hänestä tuli järjestön ensimmäinen ”Grand Wizard” eli suurvisiiri.
Pariisin terrori-iskut
Perjantai 13. päivä vuonna 2015 alkoi kuin mikä tahansa päivä. Pariisissa, Ranskassa ihmiset olivat koulussa tai töissä, ja suunnittelivat pian alkavan viikonlopun viettoa. Osa oli menossa katsomaan Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua, toisilla oli sovittuna illanvietto johonkin Pariisin lukemattomista ravintoloista ja kahviloista. Monet odottivat innoissaan Bataclan-teatterissa esiintyvän Eagles of Death Metal -yhtyeen konserttia. Pahimmatkaan kauhukuvat eivät olisi voineet ennustaa sitä, mihin päivä tulisi päättymään.
Vähän ennen puolta kymmentä illalla räjähti ensimmäinen pommi jalkapallostadionin ympärillä. Siitä alkoi läpi Pariisin katujen kulkenut itsemurhapommien ja ampumisten sarja, jossa kohteina oli vilkkaita illanviettopaikkoja ja lopulta suljettu konserttisali, jossa panttivankitilanne laukesi poliisin rynnäkköön.
Terrori-iskussa kuoli 130 ihmistä ja lähes 500 loukkaantui. Marraskuussa 2019, neljä vuotta kauhujen perjantain jälkeen, iskun tutkinta saatiin päätökseen, ja 20 epäiltyä joutuu viimein oikeuden eteen joukkomurhasta syytettyinä. Kaikki 20 syytettyä todettiin lopulta syyllisiksi ja tuomioiden pituudet vaihtelivat muutamista vuosista elinkautisiin.
13.3.2020: Kun maailma seisahtui
Vuoden 2020 maaliskuun puoliväli oli käänteentekevä hetki maailmassa: oli ennen ja jälkeen koronan.
Perjantai 13. päivä tuona kyseisenä maaliskuuna kosketti koko maailmaa. Monessa maassa oli jo tullut voimaan rajoituksia tai ainakin niitä kohti oltiin vauhdilla menossa. Esimerkiksi jo useiden päivien ajan Pohjois-Italia oli ollut niin sanotussa lockdownissa eli koronasulussa, jossa ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä rajoitettiin voimakkaasti.
Tuona perjantaina Suomessa julkistettiin rajuja toimia epidemian torjumiseksi. Samana päivänä monet Euroopan maat pistivät rajojaan kiinni ja useisiin maihin tuli voimaan matkustuskieltoja.
Suomessa kyseisestä päivästä alkaen kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet, oli sitten kyse minkälaisesta tapahtumasta tahansa, oli kielletty ja tämä määräys tulisi olemaan voimassa vähintään toukokuun loppuun saakka.
Bändit joutuivat perumaan kiertueitaan, urheilutapahtumia oli tarkoitus järjestää tyhjille katsomoille, jos järjestetään ollenkaan, kesän festivaalit näyttivät eittämättä olevan vaarassa, satojen tuhansien lasten harrastukset päättyivät sarjakausien osalta kesken ja niin edelleen.
Tässä vaiheessa nuo toimet kuulostivat hyvin rajuilta, mutta kuten hyvin tiedämme: paljon pahempaa oli tulossa.
Tuo perjantai 13. päivä ei kuitenkaan hevillä unohdu!
Lue myös:
- Perjantai 13. päivä: 10 faktaa epäonnen päivästä
- Karman laki: 10 uskomatonta tosielämän esimerkkiä niin hyvässä kuin pahassa
- Ei syytä paniikkiin: 10 historiallista vähättelyn huippua
-
#vainsuomijutut4 päivää sittenAikuinen nainen, Kulkuri ja joutsen sekä muut suomalaiset ikivihreät, jotka suureksi järkytykseksi ovatkin käännöskappaleita
-
Yleistieto1 päivä sittenMiksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko törmäilyä mitenkään estää?
-
Viihde1 viikko sittenO. J. Simpson oli liian viaton terminaattoriksi: 10 ikonista elokuvaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle – osa 1
-
Viihde7 päivää sittenSylvester Stallone Beverly Hillsin kyttänä!? 10 ikonista leffaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle – osa 2