10 kaikkien aikojen kummallisinta sotaa

Sota on monesti äärimmäinen ja viimeinen keino ratkaista maiden tai eri ryhmien välisiä konflikteja. Tällä listalla on kuitenkin 10 kummallista sotaa, jotka julistettiin täysin järjettömistä syistä.

Toki Listafriikki on vahvasti sitä mieltä, että sotiminen on järjetöntä touhua ihan kokonaisuudessaan. Joskus syy erimielisyyksien eskaloitumiseen on kuitenkin täysin käsittämätön ja hyvinkin mitätön tapahtuma voi toimia lähtölaukauksena sotatoimille.

Tässä siis täysin absurdeista syistä julistettuja sotia; toivottavasti nykypäivän johtajat ovat edes hivenen fiksumpia, jotta rauha säilyisi, vaikka joku ampuisi sian tai oma jalkapallojoukkue häviäisi ottelun.

Kakkusota

Kun Meksiko itsenäistyi Espanjasta vuonna 1821, olivat ensimmäiset vuodet täynnä levottomuuksia ja väkivaltaisuuksia uuden hallituksen ja vallankumouksellisten välillä. 

Mexico Cityssä riehuneet sotilaalliset ryhmittymät tuhosivat tavallisten asukkaiden koteja ja liikkeitä. Yksi uhreista oli ranskalainen maahanmuuttaja herra Remontel, jonka leipomo-kahvila ryöstettiin eräänä levottomana yönä vuonna 1832. Remontel haki korvauksia ja oikeutta Meksikon hallitukselta, mutta hänen valituksensa jätettiin huomiotta.

Tuohtunut Remontel päätti viedä asian korkeammalle taholle ja kanteli kohtelustaan Ranskan kuninkaalle Ludvig Filipille. Remontelin kirje jäi vuosiksi huomioimatta, mutta kun kuningas vihdoin sai sen käsiinsä, oli valitus kuin kirsikka kakun päällä; Ludvig Filip oli jo valmiiksi turhautunut Meksikoon, joka ei ollut maksanut velkojaan Ranskalle.

Meksikoa vaadittiin pulittamaan leipuri Remontelille 600 000 peson korvaukset, vaikka kahvila oli enimmilläänkin 10 000 peson arvoinen. Meksikon hallitus ei tietenkään suostunut tähtitieteelliseen summaan, joten Ludvig Filip otti kovat keinot käyttöönsä: hän julisti sodan Meksikolle.

Lokakuussa 1838 Ranskan laivasto purjehti Meksikoon ja alkoi estää kauppalaivojen pääsyn tärkeisiin satamiin. Kun Remontelin korvausrahoja ei vieläkään kuulunut, aloitti Ranska pommitukset. Muutamissa paikallisissa yhteenotoissa kuoli noin 250 sotilasta, ja taistelut päättyivät maaliskuussa 1839 Ison-Britannian toimiessa sovittelijana.

Osana rauhansopimusta Meksiko oli pakotettu maksamaan vaaditut 600 000 pesoa Remontelille.

Sikasota

Sikasota, sika- ja perunasota, San Juanin rajakiista. Esimerkiksi näillä nimillä kutsutaan vuonna 1859 kesästä syksyyn kestänyttä Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian välistä sotaa. San Juan on Washingtonin osavaltion ja Vancouverinsaaren välissä sijaitseva saari, jolla 1800-luvulla asui amerikkalaisia uudisraivaajia ja turkiskauppaa tekevän Hudson’s Bay Companyn brittiläisiä työntekijöitä. Sekä Yhdysvallat että Iso-Britannia julistivat saaren omakseen.

Kahden puolen väki eli San Juanilla kuitenkin sulassa sovussa vuoden 1859  kesäkuun 15. päivään saakka. Silloin amerikkalainen maanviljelijä Lyman Cutlar huomasi ikäväkseen, että hänen perunapellollaan möyri suunnattoman iso sika, joka kaivoi ja nautiskeli satoa suu vaahdossa. Cutlar päätti ampua perunavarkaan. 

Kuolleen sian brittiläinen omistaja Charles Griffin vaati korvauksia. Cutlar tarjosi 10 dollaria, joka nykyrahassa vastaa muutamaa sataa euroa, mutta Griffin halusi kymmenkertaisen summan. Koska sopimusta ei syntynyt, raportoi Griffin eripurasta brittiviranomaisille ja Cutlar oli vaarassa tulla pidätetyksi.

Yhdysvallat ei sulattanut kansalaisensa uhkailua, vaan määräsi paikalle armeijan kapteenin George Pickettin joukkojensa kanssa. Pickett julisti San Juanin kuuluvaksi Yhdysvalloille, mihin britit vastasivat lähettämällä saaren rannikolle asein varustettuja laivoja. Viikkojen ajan brittien viisi sotalaivaa ja yhdysvaltalaisten tykistö tuijottivat toisiaan täydessä valmiudessa. Tulenarka tilanne laukesi, kun brittiläinen amiraali Robert L. Baynes kieltäytyi hyökkäämästä maihin, sillä ”kahden suurvallan sota yhden sian vuoksi oli naurettavaa”. Lokakuussa 1859 neuvoteltiin saaren yhteisestä miehityksestä ja järjetön sikasota tuli päätökseensä.

Sodan ainoa uhri oli tuo epäonninen, perunoita himoinnut sika.

Maailman lyhyin sota

Jotkut sodat kestävät vuosikymmeniä, toiset muutamia kuukausia ja toiset vain joitakin päiviä. Mutta Ison-Britannian ja Sansibarin välinen sota kesti 38 minuuttia. Se on historian lyhyin sota.

Sansibarin sulttaanin Hamad bin Thuwainin kuoltua elokuun 25. päivänä vuonna 1896 nousi valtaan (tai julistautui sulttaaniksi) hänen sukulaispoikansa Khalid bin Barghash eikä suinkaan brittien kannattama Hamud bin Muhammed. Bin Barghash halusi Sansibarin irrottautuvan täysin siirtomaavallan määräilystä, mikä ei tietenkään sopinut puolta maailmaa hallinneelle Iso-Britannialle. 

Britit vaativat, että bin Barghashin on luovuttava vallasta, ja jos hän ei oma-aloitteisesti poistuisi palatsista, olisi tiedossa järeät toimet. Aikaa Barghashille annettiin 27. päivän aamuun saakka.

No sehän ei puolestaan sopinut bin Barghashille, joka keräsi joukkonsa kasaan ja lukittautui kuninkaalliseen palatsiin. Kun brittien ilmoittama takaraja tuli vastaan, lipui palatsin edustalle viisi sotalaivaa, joista merijalkaväki nousi maahan. Kello 09.02 britit aloittivat palatsin pommituksen (ylläoleva kuva).

Vain 38 minuutissa sulttaanin sotalaiva H.H.S Glasgow oli upotettu, noin 500 sansibarilaista, mukana sekä siviilejä että sotilaita, oli menehtynyt ja bin Barghash oli pakotettu antautumaan. Sota päättyi kello 09.40.

Khalid bin Barghash lähti maanpakoon Saksan Itä-Afrikkaan ja Iso-Britannia sai nostaa sulttaaniksi oman suosikkinsa Hamud bin Muhammedin.

Puusangosta johtuva sota

Jos vihamielisyydet kestävät lähes 300 vuoden ajan, on aivan selvää, että joukkoon mahtuu kahakoita, jotka ovat saaneet alkunsa hyvin vähäpätöisistä asioista.

Vuonna 1325 italialaiset naapurikaupungit Modena ja Bologna päätyivät sotaan tammisen ämpärin vuoksi.

Erimielisyydet johtuivat siitä, että Modenassa kannatettiin Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja Bolognassa taas paavin valtaa; kahden poliittisen ryhmittymän kamppailut olivat olleet Pohjois-Italiassa yleisiä 1100-luvulta saakka.

Modenan kaupunginjohtaja yllytti asukkaita hyökkäämään Bolognaan, ja paavi lupasi lievittää niiden bolognalaisten syntejä, jotka kävisivät kyseisen kaupunginjohtajan ja kirkon vihollisen kimppuun.

Vuorotellen modenalaiset ja bolognalaiset kävivät tappamassa toisiaan ja tuhoamassa viljelyksiä sekä tiloja. Tämä oli täysin normaalia, mutta sitten joukko modenalaisia teki jotain anteeksiantamatonta: he hiippailivat Bolognaan, varastivat kaupungin pääkaivon vieressä olleen sangon ja veivät sen ryöstösaaliina oman kaivonsa luo näytteille.

Bologna julisti oitis sodan ja marsitti kymmenien tuhansien vahvuisen armeijan Modenaan. Modenassa sotajoukko oli moninkertaisesti pienempi, mutta nopeudellaan he saivat vastattua Bolognaan iskuun. Yhteensä 2000 sotilasta menetti henkensä verisessä kamppailussa.

Tamminen sanko roikkuu muuten edelleen Modenassa, katedraalin kellotornissa, ja sen kopio on esillä voitonmerkkinä kaupungintalolla.

Karanneen koiran aloittama sota

Ei San Juanin sika ole ainoa eläin, jonka toiminta on aiheuttanut maiden välisen kiistan kuohumisen yli äyräiden. Lokakuussa 1925 kreikkalaisen sotilaan karannut koira käynnisti ketjureaktion, jonka seurauksena yli 50 ihmistä sai surmansa.

Vuonna 1913 käydyn toisen Balkanin sodan jälkeen Kreikan ja Bulgarian välit olivat olleet vihamieliset, mutta melko vakaat. Rauha kuitenkin päättyi, kun karanneen koiransa perässä juossut, Bulgarian rajan yli päätynyt kreikkalaismies ammuttiin. Bulgaria pyysi väärinkäsitystä ja liian hätäistä toimintaa nopeasti anteeksi, mutta tuho oli jo tapahtunut.  

Kreikka hyökkäsi naapurimaahan välittömästi ja miehitti useita rajan lähistöllä olleita bulgarialaiskyliä. Bulgaria puski voimalla takaisin. Väkivaltaisuudet jatkuivat kymmenen päivän ajan, kunnes Kansainliitto päätti puuttua asiaan, mutta siihen mennessä henkensä oli menettänyt yli 50 ihmistä, joista suurin osa bulgarialaissiviilejä.

Miten tärkeää onkaan pitää koiransa remmissä!?

335-vuotinen sota

Maaliskuusta 1651 huhtikuuhun 1986 jatkunut sota Alankomaiden ja Englannille kuuluvien Scillynsaarien välillä on yksi historian omituisimmista. Ehkä siksi, että kukaan ei vuosisatoihin muistanut sodan olevan käynnissä. Ja kukaan ei menettänyt henkeään.

Englannissa käytiin vuosien 1640-luvulla sisällissotaa Oliver Cromwellin johtamien parlamentaristien ja monarkiaa kannattavien rojalistien välillä. Alankomaat tuki aluksi kuninkaallisia joukkoja, mutta vaihtoi sulavasti puolta, kun Cromwell joukkoineen alkoi päästä niskan päälle. Tästä tuohtuneet rojalistit alkoivat ryöstellä hollantilaisia kauppalaivoja Englannin kanaalissa. Kamppailut kotimaassa eivät kuitenkaan sujuneet yhtä jouhevasti kuin rosvoilu merillä, joten rojalistit joutuivat pakenemaan laivastonsa kanssa maan lounaisrannikon edustalla sijaitseville Scillynsaarille. 

Alankomaat näkivät kuninkaallisen laivaston ahdingossa loistavan paikan iskeä ja vaatia varastetuista lasteista korvauksia. Rojalistit eivät suostuneet, joten amiraali Maarten Tromp julisti sodan Scillynsaarille.

Parlamentaristit saavuttivat seuraavien viikkojen kuluessa voiton ja myös Scillynsaaret oli luovutettava heille. Alankomaat oli tyytyväinen lopputulokseen, ja laivasto purjehti kotiin. Amiraali Tromp kuitenkin unohti täysin peruuttaa Scillynsaaria vastaan julistamansa sodan.

Rauhaa ei ikinä solmittu, mikä tuli esille vasta vuosisatoja myöhemmin, kun Scillynsaarilla asunut historioitsija Roy Duncan tiedusteli sodan viimeisimpiä käänteitä Alankomaiden suurlähetystöstä. Suurlähettiläs matkasi mitä pikimmiten Scillynsaarille allekirjoittamaan rauhansopimuksen ja pahoitteli paikallisille iäisyyden jatkunutta sodanuhkaa, jota kukaan ei ollut edes muistanut.

Jalkapallosota

”Se on vain urheilua”, tavataan sanoa. Omaa seuraansa tai maajoukkuettaan jossain lajissa fanaattisesti kannattavalle on turha sanoa niin. Erityisesti jalkapallo aiheuttaa kannattajissa äärimmäisiä tunteita, jotka voivat johtaa mellakoihin ja tappeluihin vastustajajoukkueen fanien kanssa. 

Vuonna 1969 kannattajien väliset kahakat lähtivät totaalisesti lapasesta, kun Honduras ja El Salvador kamppailivat pääsystä seuraavan vuoden jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin

Mutta pohjalla oli poliittistakin vääntöä: satoja tuhansia elsalvadorilaisia oli 60-luvun aikana muuttanut Hondurasiin, mutta suurten plantaasiyrittäjien painostuksesta maan hallitus otti siirtolaisten viljelysmaat haltuunsa. El Salvadorissa ei pidetty omiensa kohtelusta ja maiden väliset suhteet olivat kireät.

Sitten tulivat karsintaottelut. Honduras voitti ensimmäisen osan, El Salvador toisen ja kolmas, neutraalilla maaperällä Meksikossa pelattu ottelu päättyi jatkoajalla El Salvadorin voittoon. Fanit tappelivat koko karsintasarjan ajan, mutta väkivaltaisuudet olivat kärjistyneet 14. heinäkuuta pelatun viimeisen osaottelun alla, ja varsinkin Hondurasissa asuvat elsalvadorilaiset joutuivat sankoin joukoin pahoinpidellyiksi.

Heti samana päivänä, viimeisen pelin jälkeen, El Salvador katkaisi diplomaattiset suhteensa Hondurasiin, ja muutamaa viikkoa myöhemmin sen armeija hyökkäsi naapurimaahan myös ilmasta käsin pommittaen puolustukselle tärkeitä kohteita. Honduras vastasi hyökkäykseen nopeasti ja veristä sotaa ehdittiin käydä neljä päivää, kunnes Amerikan valtioiden järjestö, OAS, sai neuvoteltua maiden välille tulitauon. Sodassa kuoli yhteensä lähes 3000 ihmistä.

El Salvador tippui vuoden 1970 jalkapallon MM-kisoissa ensimmäisellä kierroksella häviten kaikki kolme otteluaan.

Suuri emusota

Vaikka tällä listalla on käsitelty muutama eläimen toiminnasta kipinän saanut sotilaallinen konflikti, on Australiassa käyty suuri emusota varmasti maailman ainoa sota, jossa osapuolet ovat olleet eri lajia. 

Vuonna 1932 hyvin pienellä alueella Länsi-Australiassa emupopulaatio oli arvioiden mukaan kasvanut noin 20 000 yksilön kokoiseksi, ja linnut hakeutuivat kuuman kesän vuoksi maatiloille etsimään vettä ja syötävää. 

Sekä viljelykset että kaniinit loitolla pitäneet aidat kokivat suurten lintujen jaloissa tuhoja, joten epätoivoiset maanviljelijät pyysivät hallitukselta apua kutsumattomien vieraiden häätämiseksi. Valtiojohto vastasi yllättävällä tavalla: julistamalla sodan emuja vastaan.

Puolustusvoimat lähetti konekiväärein varustautuneen iskuryhmän maan länsiosaan, jossa jahti alkoi marraskuun alussa. Majuri G. P. W. Meredithin johtama joukko sai kuitenkin nopeasti tuta emujen ylivoiman. Vaikka lintuja yritettiin paimentaa suuriin laumoihin, eivät nämä lähes 50 kilometrin tuntivauhtia pinkovat nopsajalat olleet helppoja kohteita. Emut saattoivat saada konekiväärien luodeista osumia, mutta jatkoivat silti pahastikin haavoittuneina pakoon. Arvioiden mukaan emuja saatiin tapettua enimmilläänkin muutama sata.

Sotilaat jatkoivat jahtiaan viikon verran, mutta yllättävät vesisateet ja uskomattoman sisukas vastapuoli saivat Meredithin joukkoineen luovuttamaan. Hallitus määräsi vielä samassa kuussa uuden yrityksen, jossa armeijan joukot onnistuivat edellistä hieman paremmin, mutta lopulta emut julistettiin voittajiksi. Meredith koki tarpeelliseksi mainita, että yksikään hänen miehistään ei loukkaantunut operaatiossa. 

Vuosien 1945 ja 1960 välillä Länsi-Australiassa tapettiin lähes 300 000 emua, mutta siitäkin huolimatta Australian emukanta voi hyvin, eivätkä linnut tietojen mukaan kanna kaunaa maan hallitukselle. 

Sota Jenkisin korvasta

Ison-Britannian ja Espanjan välit Karibianmerellä ja Amerikan mantereella olivat 1700-luvun alussa olleet jo pitkään menossa kohti kiehumispistettä. Maat olivat solmineet vuonna 1713 Utrechtin rauhan, ja sopineet orjien ja tavaroiden kuljetuksesta Amerikkaan, mutta molemmat epäilivät toisiaan sopimusrikkomuksista.

Sotaan tarvittiin vain yksi laukaiseva tekijä. Ja se oli brittiläisen kauppalaivan kapteenin Robert Jenkinsin korva.

Vuonna 1738 Jenkins marssi Britannian parlamentin alahuoneen eteen ja esitteli oman, seitsemän vuotta aiemmin irti leikatun korvansa. Korva oli luonnollisesti melko heikossa kunnossa. Jenkins kertoi espanjalaisten rannikkovartijoiden vallanneen hänen laivansa, ryöstäneen lastin ja leikanneen samassa rytäkässä hänen korvansa. 

Jenkinsin mädäntynyt korva oli viimeinen niitti, ja Iso-Britannia julisti sodan Espanjaa vastaan

Taistelut alkoivat espanjalaisen Floridan ja brittiläisen Georgian välillä loppuvuodesta 1739, ja jatkuivat parin vuoden ajan ilman, että kumpikaan puoli olisi noussut selväksi voittajaksi.

Jenkinsin korvasta alkanut kahakointi rauhoittui Amerikan mantereella ja Karibialla, kun maiden huomio siirtyi vuonna 1740 puhjenneeseen Itävallan perimyssotaan, joka veti mukaansa lähes jokaisen Euroopan valtion.

Satavuotinen sota Lijarin ja Ranskan välillä

Rauha Lijarin ja Ranskan välillä solmittiin vuonna 1983, kun sotatila oli kestänyt sadan vuoden ajan. Kysyt varmasti, että missä ja mikä ihme on Lijar, ja miksi et ole kuullut tästä melko hiljattain päättyneestä sodasta? 

Lijar on pieni, muutaman sadan asukkaan kylä Andalusiassa, Etelä-Espanjassa. Kaikki alkoi, kun Espanjan kuningas Alfonso XII oli syyskuussa 1883 vierailulla Pariisissa, jossa paikalliset olivat heitelleet kiviä ja mätiä kananmunia kohti nuorta monarkkia. Tieto tapahtumasta kiiri Lijarin pormestarin Miguel Garcian korviin, ja tämä kutsui tulistuneena kyläneuvoston koolle. Kun väki oli saapunut, informoi Garcia maanmiehiään ”ranskalaisten raukkamaisesta käytöksestä”.

Hän muistutti kyläläisiä myös 1800-luvun alusta, jolloin Napoleonin joukot olivat hyökänneet Espanjaan ja ”eräs iäkäs ja vaivainen rouva oli omakätisesti leikannut hänen kodissaan majoittuneiden, 32 ranskalaissotilaan kaulat auki”. Naisen esimerkillinen toiminta rohkaisi kyläläisiä, ja vaikka ”Lijarissa olisi vain 100 kykeneväistä miestä, olisi se tarpeeksi herättämään kauhua Ranskassa, sillä yksi lijarilainen vastaa 10 000 ranskalaista”.

Kylässä oltiin sodan julistuksesta yhtä mieltä, joten sekä Espanjan hallitusta että Ranskan presidenttiä tiedotettiin sotatoimien aloittamisesta. Vuosikymmenten ajan tieto sodasta kulki sanallisesti isältä pojalta, kunnes vuonna 1983 pormestari Diego Sanchez päätti, että jo saa riittää. Sanchezin mukaan ”sata vuotta sotimista on tarpeeksi, eikä sodan päättäminen voi olla huono juttu nykypäivänä”. Rauha julistettiin juhlavin menoin kylän keskusaukiolla. Madridissa sijaitsevasta Ranskan suurlähetystöstä asiaa kommentoi diplomaatti Jean Francois Thiollier: ”Meidän mielestämme tämä on melko huvittavaa, mutta on mukavaa, että joku tekee rauhan”.

Kaikki eivät olleet yhtä innoissaan sodan loppumisesta, sillä lijarilainen postimies Pedro Martin kieltäytyi jyrkästi lopettamasta vihamielisyyttä ranskalaisia kohtaan, sillä häntä kismitti baskiseparatistien suojelu Ranskassa. 

Sanomattakin lienee selvää, Lijarin ja Ranskan satavuotisessa sodassa ei kuollut tai vahingoittunut yhtäkään ihmistä eikä laukaustakaan ammuttu.