10 hyytävän pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa maailmassa

Lähestyvän Halloweenin kunniaksi loppuviikko mennään kauhujuttujen parissa. Teeman aloittaa lista, jolla tutustutaan 10 kummittelevaan ja karmivaan paikkaan maailmalla.

Myöhemmin Listafriikissä on luvassa muun muassa selvittämättömiä mysteereitä ja kummitustaloja – myös Suomen rajojen sisäpuolelta. Nyt mennään kuitenkin maailmalle ja katsotaan, minkälaisia kummittelevia kohteita kaikkien yliluonnollisen ja kammottavan ystävien kannattaa kirjata tulevaisuuden matkasuunnitelmiin.

Heikkohermoisille nämä kummittelevat kohteet eivät sovi, mutta jos selkäpiitä karmivat kummitusjutut ovat lähellä sydäntä –uskoi niihin tai ei – niin nyt on herkkua tarjolla!

Pariisin katakombit

Kuva: Rijin | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Pariisin alla olevia entisiä kalkkikivilouhoksia ruvettiin 1700-luvulla käyttämään hautoina, koska kaupungin hautausmaat olivat täynnä. Myös olemassaolevista haudoista siirrettiin jäänteitä kaupungin alla risteileviin käytäviin, jossa 1800-luvulla luiden seassa myös asui ihmisiä.

Pariisin katakombit ovat nykyisin suosittu turistikohde, jossa vierailijat pääsevät vaeltelemaan käytäviä, joita reunustavat yli kuuden miljoonan pariisilaisen luut. Voiko paljon aavemaisempaa paikkaa olla!?

Katakombeihin liittyy tietenkin monia kummitustarinoita ja legendoita – ehkäpä tunnetuimpana se, että massiivisen joukkohaudan seinät alkavat keskiyöllä puhua. Äänet yrittävät taivutella vierailijan yhä syvemmälle labyrinttimäisiin käytäviin kunnes tämä ei enää löydä tietään ulos ja jää ikuisesti katakombeihin, kuten miljoonat maanalaiseen hautaan päätyneet.

Tämä legenda on saanu pontta 1990-luvun alun veret seisauttavasta löydöksestä. Katakombeja tutkiva ryhmä löysi erään hämärän kammion lattialta videokameran. Heidän yllätyksekseen kamera sisälsi kuvamateriaalia. Kun ryhmä rupesi katsomaan filmiä, kuului sillä karmivia ääniä. Oli selvää, että kameraa pidellyt mies oli eksyksissä eikä tiennyt miten pääsisi ulos. Kuvaaja vaikuttaa menettävän järkensä harhaillessaan päämäärättömästi loputtomissa tunneleissa. Video loppuu äkillisesti siihen, kun mies tiputtaa kameran maahan.

Tähän päivään mennessä kukaan ei tiedä kuvaajan henkilöllisyyttä tai sitä, pääsikö tämä katakombeista koskaan elävänä ulos.

Borgvattnetin vanha pappila

Jämtlandin läänissä, Pohjois-Ruotsissa, sijaitsee pieni kylä nimeltään Borgvattnet. Ja tuo kylä on tunnettu siitä, että siellä on yksi Ruotsin kuuluisimmista kummitustaloista: vuonna 1876 rakennettu vanha pappila.

Ensimmäisen kerran kummitushavaintoja kirjasi ylös kappalainen Nils Hedlund asuessaan pappilassa vuonna 1927. Hän kertoi monista oudoista tapahtumista, muun muassa ullakolla jokin näkymätön voima oli vetänyt hänen pyykkejään alas naruilta. Hedlundin seuraajat kertoivat pappilassa vaeltavista hahmoista, jotka katosivat selittämättömästi, itsestään keinuvasta keinutuolista, paikasta toiseen liikkuvista esineistä, selkäpiitä karmivasta kiljunnasta ja muista yliluonnollisista tapahtumista. Eräs 1940-luvulla pappilan vierashuoneessa yöpynyt heräsi keskellä yötä siihen, että kolme vanhaa naista istui huoneessa ja tuijotti häntä. Kun vieras laittoi valon päälle, jatkoivat naiset edelleen tuijottamista, mutta hahmot olivat sumeita.

Erään tarinan mukaan pappilassa kummittelevat kaltoinkohdeltujen ja takapihalle haudattujen piikojen ja/tai vauvojen henget. Toisten mielestä pappilassa vaeltavat entisten pappien haamut.

Nykyisin Borgvattnetin vanha pappila toimii majatalona. Kaikki rohkelikot, jotka uskaltavat yöpyä pappilan aavemaisessa miljöössä ja selviävät yöstä ehjin nahoin, saavat todistuksen kokemuksestaan. Lähes kaikki vanhassa pappilassa yöpyneet ovat kokeneet vierailunsa jotain selittämätöntä ja saaneet outoja tuntemuksia.

Isla de las Munecas

Kuva: Wa17gs | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Meksikon pääkaupungin Méxicon eteläosissa, Xochimicon kanaalien välissä, on pieni saari. Isla de las Munecas eli nukkejen saari on nykyisin suosittu turistikohde, jolla on surullinen historia. Saari on omistettu kummallisissa olosuhteissa kuolleen nuoren tytön sielulle.

Yli 50 vuotta sitten saaren ainoa asukas, Julian Santana Barrera, löysi vedestä henkihieverissä olleen pienen tytön, jota hän ei kyennyt pelastamaan. Hän löysi lähistöltä myös nuken, jonka hän päätti ripustaa puuhun tytön muistoksi. Se oli ensimmäinen tuhansista nukeista, joita Santana Barrera kiinnitti puihin ennen kuin hän vuonna 2001 hukkui samaiseen paikkaan, josta oli vuosia aiemmin löytänyt tytön. Myös turistit ovat tuoneet saarelle lisää nukkeja.

Joidenkin mukaan aavemaiset nuket ovat pahoja, kun taas toisten mielestä ne suojelevat saarta kuolleen tytön hengen kautta. Paikallisen legendan mukaan nuket liikuttelevat päitään ja käsiään ja availevat silmiään. Saarella vierailleet väittävät kuulleensa nukkejen kuiskivan toisilleen ja veneillä ohi ajaneet kertovat nukkejen houkutelleen heitä saarelle.

Riivattuja tai ei, niin puissa roikkuvat nuket ovat karmiva näky päivällä, mutta yön pimeydessä vierailijoita seuraavat sieluttomat silmät saavat kovimmankin skeptikon puntit tutisemaan.

Hoia Baciu

Kuva: Cristian Bortes | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Romanian Transilvaniassa sijaitseva Hoia Baciu -metsä tunnetaan ”Transilvanian Bermudan kolmiona” ja maailman pelottavimpana metsänä. Siellä tapahtuu niin paljon yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita, että varsinkaan romanialaiset eivät uskaltaudu sinne yöaikaan.

Tarinan mukaan metsä on saanut nimensä mieheltä, joka katosi sinne 200 lampaan kanssa mystisesti ilman jälkeäkään. Kukaan ei tiedä, mikä tai kuka Hoia Baciun metsässä asustaa, mutta teorioita on esitetty joukkomurhan uhrien hengistä avaruusolentoihin. Vuonna 1968 armeijan insinööri Emil Barnea raportoi nähneensä ja kuvanneensa metsässä lautasen muotoisen ufon ja pysyi kertomuksessaan, vaikka menetti sen vuoksi työnsä.

Vuosikymmenten aikana metsään uskaltautuneet ovat kertoneet nähneensä selittämättömiä näkyjä – valoilmiöitä ja aaveita – ja kuulleet outoja ääniä. Monet ovat tunteneet olonsa ahdistuneeksi ja kuin joku seuraisi ja tarkkailisi heitä. Legendan mukaan moni metsään mennyt ei ole koskaan palannut takaisin, mutta ne jotka ovat käynnistään selvinneet, kertovat omituisista oireista kuten pahoinvoinnista, palovammoista, ihottumasta ja naarmuista, joille ei ole löytynyt järkevää selitystä. Elektroniset laitteet ovat menneet metsässä epäkuntoon ja toiset ovat kertoneet menettäneensä ajantajun.

Ehkä hyytävin tarina kertoo viisivuotiaasta tytöstä, joka katosi ja ilmestyi sitten kuin tyhjästä vuosia myöhemmin, mutta ei ollut lainkaan ikääntynyt. Hänellä oli päällään samat, puhtaat vaatteet kuin katoamishetkellään. Monien mielestä metsässä onkin portti toiseen ulottuvuuteen.

Hoia Baciun metsästä tekee tarinoiden lisäksi aavemaisen sen omituiset puut. Puiden rungot ovat taipuneet kummallisella tavalla ja lisäksi metsässä on suuria, puuttomia aukioita, joissa maaperä on hiiltynyt. Kumpaankaan ilmiöön ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt selitystä.

Paikallisen oppaan mukaan metsässä kummittelee vain, jos sinne tuo omat haamunsa. Uskaltaisitko lähteä telttailemaan?

Oradour-sur-Glane

Kesäkuun 10. päivänä vuonna 1944 saksalaiset hyökkäsivät Oradour-sur-Glanen kylään Ranskassa. Miehet erotettiin naisista ja lapsista, minkä jälkeen heidät tehtiin liikuntakyvyttömiksi jalkoihin ampumalla. Sitten miehet sytytettiin elävältä tuleen. Vain viisi miestä pääsi pakenemaan silmitöntä teloitusta – 190 kuoli.

Kirkkoon teljetyt naiset ja lapset yritettiin ensin tappaa palopommilla, mutta koska pommi ei lauennut, kohtasivat ovista ja ikkunoista pakoon yrittäneet konekivääritulen. Jos joku ei vielä ollut kuollut, sytytettiin heidätkin tuleen. 247 naista ja 205 lasta kuoli; vain yksi nainen pääsi pakenemaan teloitusta.

Oradour-sur-Glanen kylän jälleenrakentaminen kiellettiin heti sodan jälkeen ja se päätettiin säilyttää sellaisenaan muistuttamassa natsimiehittäjien julmuudesta. Vuonna 1958 tuhoutuneen kylän viereen perustettiin samanniminen uusi kylä. Sen asukkaat eivät kuitenkaan suostu menemään läheiseen rauniokylään, sillä joukkomurhassa menehtyneiden henget vaeltavat öisin sen kaduilla. Monet väittävät nähneensä tuskasta huutavia miehiä, naisia ja lapsia sekä haistaneensa vanhasta kylästä leijailevan palavan puun ja lihan hajun. Vielä muutamia vuosia sitten uuden kylän asukkaat jättivät kylien rajalle erilaisia lahjoja kuin osoittaakseen kadotetuille sieluille hyväntahtoisuutensa.

Aokigahara

Kuva: Jordy Meow | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Japanissa Fuji-vuoren juurella sijaitseva Aokigaharan metsä kulkee myös nimellä Jukai eli Puumeri. Mutta parhaiten kyseinen alue tunnetaan pahamaineisena itsemurhametsänä. Se on paikka, jossa japanilaiset ovat tehneet itsemurhia jopa satojen vuosien ajan.

Puusto on tiheää eikä eläimiä juuri ole, mikä tekee metsästä aavemaisen hiljaisen. Sinne on helppo eksyä, sillä laavasta muodostuneessa maaperässä on niin paljon rautaa, että se häiritsee kompassia ja puhelinten kuuluvuutta. Reittien varrella retkeilijöitä kehotetaankin pysymään merkityillä poluilla. Monet kiinnittävät reitilleen kilometrikaupalla nauhaa, jotta löytävät sen avulla takaisin.

Ne eivät kuitenkaan ole ainoita varoituskylttejä, sillä monet menevät Aokigaharan metsään sinne jäädäkseen. Siksi kylteissä muistutetaan elämän kallisarvoisuudesta ja kehotetaan miettimään omaa perhettä. Alaosassa on lisäksi kriisipuhelimen numero. Pysäyttävätkö nämä kyltit ketään, sitä on vaikea sanoa, sillä metsä on edelleen suosittu paikka oman elämän päättämiseen.

Kyseenalainen suosio on perua kansantarinoista, joiden mukaan Aokigahara oli paikka, johon vanhat ja sairaat vietiin ja jätettiin kuolemaan. Modernimpiakin vaikutteita on, sillä muutamassa japanilaisessa novellissa metsää kuvaillaan romantisoidusti täydellisenä paikkana itsemurhan tekemiseen.

BBC:n mukaan metsässä on 1950-luvun jälkeen tehty yli 500 itsemurhaa, mutta todellinen luku on varmasti moninkertainen, sillä yksin vuonna 2004 metsästä löytyi 108 kohtalokkaaseen ratkaisuun päätyneen ruumista. Paikallisten mukaan kuolleiden henkien voi öisin kuulla huutavan, mutta huutoja saattaa kuulua myös päivisin, eikä silloin ole kyse kummituksista. Kuka tahansa Aokigaharassa vaeltaja voi törmätä itsemurhan uhriin.

Myrtlen plantaasi

Kuva: Cking81 | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Myrtlen plantaasi Yhdysvaltojen Louisianan osavaltiossa on monesti nimetty maan kummittelevimmaksi taloksi.

Legendan mukaan 1700-luvun lopulla perustetulla tilalla on murhattu vähintään 10 ihmistä, joista tunnetuin lienee Chloe-niminen orja, jota isäntä Clark Woodruff säännöllisesti raiskasi. Joko Clark tai tämän vaimo Sara Woodruff leikkasi Chloelta korvan irti, kun tämä jäi kiinni salakuuntelusta. Korvattomuutensa vihreällä turbaanilla piilottanut Chloe halusi kostaa perheelle, mutta onnistui myrkyttämään vain Saran ja perheen lapset. Tämän jälkeen muut orjat hirttivät Chloen ja heittivät tämän ruumiin Mississippi-jokeen. Chloen turbaanipäinen henki palasi kummittelemaan tiluksille ja plantaasilla yöpyjä saattaa herätä tämän aaveen tiukkaan tuijotukseen. Chloen lisäksi Myrtlen plantaasilla on kummituspeili, jossa elää tarinan mukaan Sara Woodruffin ja hänen tytärtensä henget.

Kummitukset eivät kuitenkaan lopu siihen, vaan päärakennuksen kuistille vuonna 1871 ammutun William Winterin tuskissaan vaikeroivan haamun on nähty raahautuvan pitkin portaikkoa ja katoavan aina 17. askelmalla, jossa hän menehtyi vaimonsa käsivarsille.

Alkuperäiskansan hautapaikan päälle tarinan mukaan perustetulla Myrtlen plantaasilla vierailijat ovat kertoneet kuulleensa askeleita pihamaalla ja moni on kokenut öisiä kauhunhetkiä, kun heidät on vedetty alas sängystä. Muita aavemaisia näkyjä ovat olleet sängyillä hyppivät lapsihahmot, sisällissodan aikainen sotilas sekä voodoo-papitar.

Kummituksia on väitteiden mukaan saatu tallennettua myös valokuviin ja ainakin Chloe vihreässä turbaanissaan sekä ikkunasta kurkkiva kummitustytöksi nimetty hahmo on ilmestynyt kuviin.

Poveglia

Kuva: Marco Usan | CC BY 3.0 (kuvaa rajattu)

Jos paikka on nimetty kummitusten saareksi, lienee selvää, että sillä tapahtuu aavemaisia asioita. Venetsian laguunissa sijaitsevaa pientä Poveglian saarta kutsutaan maailman kummittelevimmaksi saareksi. Saaren historia ulottuu vähintään 400-luvulle ja sitä käytettiin pitkään paikkana, johon ruttoon sairastuneet karkotettiin. Vastaan tapelleet ihmiset raahattiin saarelle, jos heillä oli etäisestikään ruttoon viittaavia oireita.

Noin seitsemän hehtaarin kokoisella saarella poltettiin vähintään 160 000 rutosta kärsinyttä, jotta tauti ei pääsisi leviämään. Usein poltettavien ruumiiden kasoihin päätyi myös niitä, jotka olivat vielä hengissä, mutta liian sairaita liikkumaan. Tarinan mukaan edelleen nykypäivänä noin puolet saaren maaperästä koostuu ihmisten tuhkista.

Kun ruttosairaalaa ei enää tarvittu, toimi saarella eristyksissä oleva rakennus 1900-luvun alussa mielisairaalana. Huhuja julmista ihmiskokeista alkoi levitä ja 1930-luvulla lobotomioita tehnyt lääkäri hyppäsi kellotornista kuolemaansa, sillä kummitukset olivat ajaneet hänet hulluuden partaalle. Vuonna 1968 sairaala suljettiin lopullisesti. Silloin tällöin saarelta kaikuvat kellon lyönnit, vaikka tornissa ei kelloa ole ollut enää vuosikymmeniin.

Siitä lähtien saari ja sen rakennukset ovat olleet tyhjillään. Italian hallitus on turhaan yrittänyt myydä maa-aluetta useaan otteeseen, mutta kaupat ovat aina rauenneet viime hetkellä. Viimeiseksi saarelle oli vuonna 2019 tarkoitus aloittaa luksushotellin rakentaminen, mutta ainakin vielä kummitusten saari on entisellään.

Poveglian saarella vierailu on kiellettyä, eikä sinne vuosikymmeniin kukaan halunnutkaan. Muutamat toimittajat ovat päässeet erityisluvalla tutustumaan kauhujen sairaalaan, ja vuosien mittaan sekä kummitusten metsästäjät että paranormaalien ilmiöiden tutkijat ovat uskaltautuneet suljetulle saarelle.

Pelko kummittelevista ja pahansuovista ruton uhreista ja pahoinpideltyjen potilaiden hengistä ovat kuitenkin pitäneet paikalliset loitolla. Harvat saarella vierailleet ovat kertoneet nähneensä tummia hahmoja ja kuulleensa outoja huutoja. Moni on kokenut voimakkaan pahan tuntemuksen yllään heti saarelle rantauduttuaan.

Aradalen mielisairaala

Aradalen mielisairaala avautui Australian Victorian osavaltioon vuonna 1867 nimellä Ararat Lunatic Asylum eli tylysti suomennettuna Araratin hullujen huone. Sairaala suljettiin vasta vuonna 1997 ja 130-vuotisen historian aikana siellä kuoli noin 13 000 ihmistä – potilaita, vankeja ja henkilökunta – eivätkä kaikki todellakaan luonnollisista syistä.

Alunperin sairaala perustettiin vapauttamaan vankiloista tilaa, joten ”peruuttamattomasti pahat” ja mieleltään sairaat vangit siirrettiin sinne. Vaarallisten vankien lisäksi sairaalan seinien sisään suljettiin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiviä, epileptikoita ja Down-lapsia.

Aradalen mielisairaala on yksi Australian kummittelevimmista paikoista, jossa järjestetään veret seisauttavia kierroksia. Vierailijoita ei tarinoilla erityisesti tarvitse pelotella, sillä rakennus itsessään vaikuttaa voimakkaasti kävijöihin.

Monet kokevat selittämätöntä pahoinvointia, kummallisia kipuja tietyissä huoneissa eivätkä pyörtymisetkään ole ennenkuulumattomia. Joillakin osastoilla nenään leijailee ”kuoleman haju” ja välillä rakennuksen uumenista kuuluu toistuvaa ääntä kuin joku hakkaisi päätään seinään. Yleisiä aistimuksia ovat myös voimakkaat kylmän väreet ja tunne kosketuksesta – onpa muutama kertonut tulleensa näkymättömän voiman tönimäksi ja puremaksi.

Stanley Hotel

Hotelli, joka inspiroi Stephen Kingin kirjoittamaan Hohto-romaanin. Sen pitäisi kertoa kaiken oleellisen Yhdysvaltain Coloradossa sijaitsevasta Stanley Hotelista, joka on yksi maan kummittelevimmista paikoista.

Hotellin suunnitteli ja rakennutti vuonna 1909 Freelan Oscar Stanley, joka myös pyöritti toimintaa vaimonsa Floran kanssa. Flora kuoli vuonna 1939 ja Freelan vuotta myöhemmin, mutta omistajakaksikko ei ole tarinan mukaan koskaan lähtenyt hotellista. Freelan on nähty usein hotellin baarissa ja biljardihuoneessa; biljardi oli yksi hänen lempiharrastuksistaan. Floran taas voi kuulla silloin tällöin soittamassa rakasta pianoaan.

Stanleyt eivät kuitenkaan ole ainoat hotellissa liikkuvat henget, sillä taloudenhoitaja Elizabeth Wilson ilmoittelee silloin tällöin läsnäolostaan. Hotellin kummituskierroksen oppaan mukaan Wilson loukkaantui vakavasti sytyttäessään lyhtyjä huoneessa 217. Vaikka nainen selvisi räjähdyksestä ja kuoli vuosia myöhemmin muista syistä, viihtyy hän haamuna juuri kyseisessä huoneessa. Majoittujat ovat kertoneet esineiden siirtymisestä paikasta toiseen ja matkatavaroidensa pakkaamisesta sekä yhtäkkiä sammuvista ja syttyvistä valoista. Wilson on myös varsin vanhoillinen ja monet naimattomat pariskunnat ovatkin tunteneet öisin kylmän hahmon välissään.

Kummituskierroksen mukaan hotellin käytävillä vaeltaa myös autistinen Billy-poika, joka koskettelee vieraiden hiuksia. Erityisesti Billyä vetävät puoleensa sellaiset ihmiset, jotka työskentelevät autismin parissa. Hotellin neljännessä kerroksessa on kuultu lasten leikkiä, naurua ja juoksemista, sillä siellä hotellivieraiden jälkikasvu vietti aikaansa lastenhoitajien kanssa. Kaikki Stanley Hotelin aaveet eivät ole ihmisiä, sillä tiluksilla on lemmikkien hautausmaa, johon vuosikymmenten aikana on haudattu henkilökunnan eläimiä. Ainakin yhden kissan ja koiran haamut on nähty kiertelevän hotellin pihamaalla.

Vuosien mittaan monet ovat väittäneet kummitusten ilmestyneen valokuviin, yksi viimeisimmistä vuonna 2016.

Miten Stanley Hotel sitten päätyi inspiroimaan Stephen Kingiä Hohdon kirjoittamiseen? King on kertonut The View -keskusteluohjelmassa, että oli perheensä kanssa päättänyt vuonna 1974 lähteä viikonloppulomalle, mutta Stanley Hotel oli juuri sulkemassa ovensa kauden päätteksi. Kingit saivat majoittua, jos maksaisivat käteisellä, sillä kirjanpito oli jo lähetetty eteenpäin. ”Olimme ainoat vieraat suuressa hotellissa ja tuuli ulvoi ulkona ja kaikki huoneet olivat tyhjiä”, muistelee King. Tarinan mukaan perhe majoittui huoneessa 217. Siellä ollessaan King näki todentuntuisen painajaisen, jossa hänen nuorta poikaansa jahdattiin hotellin käytävillä. Kirjailija nousi sängystään, meni ulos tupakalle ja rupesi hahmottelemaan mielessään Hohtoa.

Lue myös:

Lisää kommentti