Verenhimoinen joulukissa ja kakkaaja: 10 omituista jouluhahmoa

Joulupukki on lupsakka kaveri, mutta jotkut sen kollegoista ovat hyvin omituisia. Listafriikki esittelee näistä kummallisista jouluhahmoista kymmenen.

Kaikki listan jouluhahmot eivät suinkaan tuo lahjoja. Monet niistä ovat joulun aikaan liikenteessä pahat mielessä – useimmiten päällimmäinen motiivi talosta toiseen kiertämiselle on tuhmien ja tottelemattomien lasten rankaiseminen.

Mutta on listalla aivan harmittomiakin tapauksia; kaikissa on kuitenkin jotain omituista. Näistähän voisi itselleen omaksua uusia jouluperinteitä!

Grýla ja Jouluveikot

Mennään kummallisista jouluhahmoista kertovalla listalla ensimmäisenä Islantiin. Nythän on niin, että kun Listariikki alkoi tutustumaan tämän maan jouluisiin olentoihin, kävi nopeasti selväksi, että vain yksi kohta ei tule riittämään. Siispä vietetään tämän tonttuihin uskovan kansakunnan jouluhahmojen parissa kaksi listan kohtaa. Tulet kyllä ymmärtämään miksi.

Grýla on verenhimoinen ja kannibalistinen peikko, josta on kerrottu hyytäviä tarinoita vähintään 1600-luvulta lähtien. Se laskeutuu aina joulun aikaan alas vuorilta ja kerää tuhmia lapsia kasseihinsa syödäkseen ne myöhemmin rauhassa. Grýla sai miehensä Leppalúðin kanssa kolmetoista yhtä murhanhimoista poikaa, joita iloisesti kutsutaan yhteisnimellä Jouluveikot. Tai ihan varmoja ei olla, onko Leppalúði kaikkien poikien isä, sillä Grýlalla on ollut useita aviomiehiä, joista yksi oli sen verran ärsyttävä, että joutui vaimonsa syömäksi.

Vuonna 1746 islantilaisilta vanhemmilta kiellettiin virallisesti lasten pelotteleminen ihmissyöjäpeikoilla, mutta kolmentoista jouluveikon perinteestä haluttiin pitää kiinni. Niille keksittiin jokaiselle oma persoonallisuutensa ja ”erikoisalansa”, joihin ei liittynyt lasten keittämistä padassa tai muutakaan väkivaltaista, ja ne alkoivat näyttää yhä enenevissä määrin joulupukeilta.

Mutta hieman nämä jouluveikkojen kiinnostuksen kohteet herättävät kysymyksiä: yksi nuolee lusikoita, toinen syö kaiken skyrin, eräs rakastaa varastettuja makkaroita, joku varastaa kaiken vaahdon juuri lypsetystä lehmänmaidosta, yhdellä on tarve paiskoa ovia, ja kaikkein pelottavin veikkonen tykkää tirkistellä ikkunoista sisään.

Tai sitähän ne tontutkin taitavat tehdä…

Laiskoja lapsia syövä joulukissa

Suomessa lapsia pelotellaan tontuilla: Tontut kurkkivat ikkunan takana, ovatko lapset olleet kilttejä vai tuhmia, ja raportoivat havainnoistaan joulupukille. Sitten joulupukki miettii, ovatko lapset ansainneet lahjoja.

Onhan lahjaton joulu varmasti lapsille pelottava ajatus, mutta ainakaan kenenkään henkeä ei uhata. Toisin on Islannissa.

Äsken mainittu Grýla omistaa verenhimoisen lemmikkikissan nimeltään Jólakötturinn. Siinä perheessä ei kyllä kaikki ole aivan kohdallaan. Jólakötturinn on taloja korkeampi joulukissa, joka käy jouluisin syömässä haluamansa lapset. Valintaprosessi on hyvin yksinkertainen: joulukissan uhriksi joutuvat kaikki ne, joilla on jouluna päällään vanhat vaatteet. Sadistinen joulukissa on sitä mieltä, että ne lapset, jotka olivat olleet ahkeria kotitöiden tekijöitä, saisivat vanhemmiltaan joululahjaksi uuden vaatekerran. Tuntuu monella lailla epäreilulta toiminnalta! Kissaa ei kiinnosta, ovatko lapset olleet laiskoja vai eikö perheessä vain ole varaa hankkia uusia vaatteita.

Islantilaisille on ollut erittäin tärkeää pukeutua jouluisin uusiin vaatteisiin, sillä kuka nyt haluaisi tulla hirviömäisen kissan tappamaksi. Siellä lapsetkin innostuvat pehmeistä paketeista!

Islannissa joulu ei tosiaan ole pelkkää leppoisaa juhlaa.

Nuuttipukki

Vaikka loppiainen päättää virallisesti joulunajan, kertoo suomalainen kansanperinne toista: sananlaskun mukaan ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Nuutinpäivää vietetään tammikuun 6. päivänä, jolloin kammottaviin asuihin pukeutuneet nuuttipukit ovat kiertäneet talosta toiseen.

Nuuttipukit ovat perinteisesti olleet käännettyihin turkkeihin, tuohi- tai nahkanaamariin ja pirullisiin sarviin pukeutuneita nuoria miehiä, jotka mekastivat oven ulkopuolella ja olivat vailla ruokaa ja olutta. Vaikka nuuttipukki oli jokseenkin arveluttava vieras, oli hänet syytä päästää sisään, sillä ilman ryyppyä hän saattoi alkaa rettelöimään.

Sotien jälkeen nuuttipukkiperinne muuttui niin, että lapset alkoivat kiertää lähitaloissa laulamassa ja lausumassa loruja, mistä he saivat sitten makeisia palkkioksi. Vähän samaan tapaan kuin noidiksi pukeutuneet virpojat pääsiäisenä.

Perinne on pysynyt elossa etenkin Lounais-Suomessa, jossa sitä kovasti yritetään voimistaa viettämällä nuutinpäivää muun muassa päiväkodeissa. Esimerkiksi Uudenkaupungin museonjohtajan Mari Jalavan mukaan nuuttipukkeja näkyy tammikuussa kaupungilla huomattavasti enemmän kuin virpojia pääsiäisenä. Perinteen elvytystoimet ovat siis ainakin jossain onnistuneet.

Rouva Perchta

Rouva Perchta kuuluu keskieurooppalaiseen kansanperinteeseen ja viettää aikaansa Alpeilla. Hän on pitkässä kaavussa kulkeva vanha akka, jolla on eläimelliset piirteet. Perchta oli aikoinaan pakanallinen luonnon jumalatar, mutta rooli on nykypäivään tultaessa muuttunut pelottavammaksi.

Rouva kiertää joulunaikaan talosta toiseen tarkastamassa, ovatko lapset (ja entisaikoina nuoret palvelijat) olleet vuoden aikana tarpeeksi ahkeria. Jos ovat, on palkkioksi luvassa pieni lahja. Jos taas nuoriso on laiskotellut, seuraa Perchtan raaka rangaistus: Rouva kaivaa kaapunsa alta terävän veitsen, jolla hän viiltää laiskan lapsen vatsan auki, tyhjää sen sisäelimistä ja tunkee tilalle olkia ja pikkukiviä. Erityisen paljon Perchtaa kiinnostaa se, ovatko nuoret neidit tehneet kuluneen vuoden aikana oman osuutensa villan ja pellavan kehruusta. Jos ei, niin puukolla on jälleen hommaa.

Perchta saapuu katsastamaan huushollit ”joulun 12. päivänä” eli loppiaisena. Joten kun lapset luulevat päässeensä joulun jälkeen pälkähästä ja alkavat osoittaa huonon käytöksen merkkejä, voi heille hienovaraisesti vihjata sisäelimiä silpovasta noidasta.

Krampus

Pyhän Nikolaoksen, joulupukin esikuvan, päivää juhlitaan joulukuun 6. päivänä, jolloin lapsille oli vielä 1500-luvulla tapana antaa lahjoja.

Keskieurooppalaisessa kansanperinteessä kilteille lapsille lahjoja ja iloa jakavan pyhän Nikolaoksen vastavoima on Krampus, joka rankaisee tuhmia lapsia antamalla muutaman napakan kepin iskun takapuoleen. Kaksikko on saattanut kiertää yhdessä arvioimassa lasten käytöstä, tai sitten Krampus on kiertänyt edellisenä iltana, krampusnachtina, piiskaamassa kiukuttelevia ja tottelemattomia pienokaisia. Pahimmat tapaukset tämä jouluhahmo saattaa sulkea hiilisäkkiinsä miettimään tekosiaan.

Krampus on puoliksi pukki (siis se eläin) ja puoliksi paholainen, ja se on legendan mukaan skandinaavisesta mytologiasta tutun Tuonelan jumalattaren Helin poika.

Vaikka katolinen kirkko yritti vuosisatojen ajan päästä eroon tästä pakanallisesta jouluhahmosta, on Krampus pitänyt pintansa ja jopa nostanut suosiotaan. Ympäri Eurooppaa vietetään joulun alla festivaaleja, joissa Krampuksiksi pukeutuneet juoksevat pitkin katuja läiskimässä arvatenkin huonotapaisia ihmisiä koivunoksilla.

Krampus on kuitenkin suhteellisen helppo torjua, ja hairahduttaa sen ajatukset muualle piiskaamisesta: Sille pitää vain tarjota tarpeeksi vahvaa alkoholia.

Kallikantzaros

Kaakkois-Euroopassa, muun muassa Kreikassa ja Serbiassa, kauhistuttaa joulupäivän ja loppiaisen välillä sekasortoa aiheuttava kallikantzaros, joka nousee maapallon keskuksesta maan pinnalle tavoitteenaan yksi ainoa asia: maailman tuhoaminen.

Legendan mukaan maapallon keskustassa on Maailman puu, jonka juuret ja oksat pitävät Maata kasassa. Lukuun ottamatta niitä 12 päivää, jotka kallikantzarosit ovat luomassa kaaosta maan pinnalla, yrittävät ne suurimman osan vuodesta sahata puuta poikki tarkoituksenaan aiheuttaa maailmanloppu. Eli suhteellisen ikäviä otuksia!

Mutta on hyvä, että ne nousevat jouluna piinaamaan ihmisiä, sillä tuona aikana Maailman puu saa olla rauhassa ja parantaa itsensä, joten maailmanloppua ei koskaan pääse tulemaan – ainakaan kallikantzarosien takia.

Nämä pirulliset olennot tunkeutuvat taloon savupiipun kautta tai julkeasti marssimalla ovesta sisään, ja kaatavat huonekaluja, kuseksivat kukkapenkkeihin ja pelottelevat ihmisiä. Niiltä on kuitenkin mahdollista suojautua, joten älä ole yllättynyt, jos vierailet kreikkalaisessa kodissa ja oveen on ripustettuna sian leuka. Etäällä nämä demonit pitää myös palavan nahan haju, joten vanhan kengän heittäminen takkaan on käypä karkotustapa.

Olkipukki

Olkipukit ovat suosittuja joulukoristeita niin meillä kuin muuallakin Pohjoismaissa (tai Islannista en mene takuuseen, siellä on sen verran omituisia jouluhahmoja). Niitä ripustetaan joulukuuseen roikkumaan tai laitetaan pöydälle koristeeksi. Olkipukit joulunvietossa juontaa juurensa vanhoihin skandinaavisiin, pakanallisiin perinteisiin, joissa joulutonttu saapui jouluaattona jakamaan lahjoja vuohella ratsastaen.

Maailman kuuluisin olkipukki on Ruotsissa – Gävlebocken eli Gävlen pukki on vuodesta 1966 asti aina ensimmäisenä adventtisunnuntaina pystytetty yli kymmenmetrinen olkipukki Gävlen kaupungissa. Se on myös Guinnessin maailmanennätyksen haltija. Olkipukkien kategoriassa. Ja varmaan myös tuhopolttojen.

Se olisi näyttävyydessään varmaan muutenkin maailmankuulu, mutta se tunnetaan tosiaan parhaiten lähes jokavuotisesta tuhopoltosta. Gävlebocken ei vain saa olla rauhassa.

Sen polttamisperinne alkoi jo ensimmäisenä pystytysvuonna. Sen jälkeen sitä päin on ajettu autolla ja ammuttu ilotulitteilla, mutta vuodesta toiseen gävleläiset vain kyhäävät pukin kaupungin keskustaan. Olkia on käsitelty palonestonesteillä, turhaan. Se on ympäröity aidalla, turhaan. Vuonna 2001 yhdysvaltalainen turisti sytytti pukin palamaan, sillä hän luuli sen olevan oikea perinne. Mies sai tuhopoltosta muutaman viikon vankeustuomion.

Viimeiset kolme vuotta pukki on selvinnyt tammikuuhun asti pystyssä. Se on myös tarkasti vartioitu, vaikka sekään ei estä julkeimpia tuuhastajia: vuonna 2010 vartijat kertoivat naamioituneiden henkilöiden yrittäneen lahjoa heitä jättämään hommansa muutamaksi minuutiksi. Mitenköhän gävlebockenin käy tänä vuonna?

Mari Lwyd

Täytyy kyllä olla kiitollinen, että on syntynyt Suomeen. Pahin mitä voi tapahtua on se, että tuohinaamariin ja kauhtuneisiin vaatteisiin pukeutunut mies tulee ovelle metelöimään ja vaatimaan olutta. Mikä oikeastaan kuulostaa ihan tavalliselta suomalaiselta sunnuntailta.

Walesissa vuoden synkimmän ajan päättymistä on juhlittu massiivisilla festivaaleilla paljon ennen ajanlaskumme alkua. Monessa kulttuurissa vanhan kuolemista, uuden syntymistä ja vuoden kääntymistä kohti kevättä on juhlittu samaan aikaan. Lopulta myös Jeesus sattui, khröm, syntymään tuona merkityksellisenä ajankohtana.

Joka tapauksessa walesilaiseen ”jouluperinteeseen” kuuluu Mari Lwyd; lakanalla verhotun tikun päähän laitettu hevosen kallo. Mari Lwyd kiertää jouluna ja uudenvuodenaattona ovien takana laulamassa. Ovi voi johtaa jonkun kotiin tai sitten vaihtoehtoisesti pubiin. Mari Lwyd saattueineen laulaa sisällä olijoille, jotka sitten vastaavat toisella säkeistöllä. Aavemaisen hevosenkallon pääsy sisälle yritetään estää laulun voimalla, ja osapuolet ivaavat toistensa suorituksia. Lopulta tikun nokassa keikkuva pääkallo toivotetaan tervetulleeksi, koska muussa tapauksessa tiedossa on huono-onninen vuosi.

Mari Lwyd ei ole kovinkaan hyväkäytöksinen vieras: sillä on tapana kännipäissään jahdata nuoria naisia ja aiheuttaa muutenkin yleistä pahennusta.

Kakkaaja: Vähän erilainen jouluhahmo seimiasetelmassa

Yleensä jouluseimeen kuuluu tietysti Jeesus-lapsi, Maria, Joosef, maatilan eläimiä, itämaan tietäjät, paimenia ja ehkäpä enkeleitä. Mutta Kataloniassa jouluseimiasetelmaan kuuluu Jeesuksen kanssa yhtä olennaisena osana caganer.

Caganer-hahmo voi ensimmäisen (ja toisenkin) kerran katsottuna hämmentää. Siinä enkeleiden vieressä nimittäin kyykkii caganer-figuriini kakkaamassa housut kintuissa. Caganer on suomeksi ”kakkaaja”.

Paljas takapuoli ja ruskea kasa jalkojen juuressa eivät äkkiseltään ole kovin jouluisen hahmon tunnusmerkkejä, mutta Kataloniassa joka perheessä sellainen on oltava; muuten on tulossa harvinaisen huono vuosi. Caganerin historia ulottuu vähintään 1700-luvun lopulle, mutta kukaan ei ole aivan varma, mistä se on saanut alkunsa. Todennäköisesti sillä on ollut jotain tekemistä maaperän hedelmällisyyden ja paremman sadon toivossa – pakanallista alkuperää tämäkin.

Perinteinen caganer onkin ollut farmaria muistuttava mieshenkilö, mutta nykyään saatavilla on kyykkykakalla olevia hahmoja kaikista mahdollisista julkkiksista aina kuninkaallisiin saakka. Joten jos haluaa omaan jouluseimiasetelmaansa esimerkiksi ulostavan Roger Federerin, Homer Simpsonin tai herttuatar Catherinen, on se täysin mahdollista. Ja hartaille katolisille katalonialaisille jouluseimi on caganerin henkilöllisyydestä, ja paljaasta persuksesta, huolimatta äärimmäisen tärkeä ja pyhä osa joulua.

La Befana

Jouluhahmoilla on kummallinen fiksaatio savupiippuja kohtaa, sillä ainakin joulupukki, kallikantzaros ja La Befana saapuvat taloihin sitä kautta. Italialainen La Befana on leppoisa, viiniä rakastava noita, joka lentää luudallaan talosta toiseen joulunajan lopulla, tammikuun 5. päivänä.

Edellisenä iltana toiveikkaat lapset laittavat ikkunalaudalle sukan, jonka La Befana täyttää karamelleilla. Myöhemmin tarinaa muutettiin niin, että tuhmat lapset saivat hiilenpaloja, mutta alunperin tämä noita on ollut ainoastaan hyväntahtoinen. La Befana saattaa myös lakaista lattian ja samalla menneen vuoden ongelmat menemään, riippuen tarjoiluista. Hänelle on tapana jättää hieman ruokaa ja lasillinen viiniä.

Tarinan mukaan kolme itämaan tietäjää pysähtyi La Befanan talolla kysyäkseen ohjeita tallille, jossa Jeesus vanhempiensa (ja jonkun ruoansulatusongelmista kärsivän henkilön) kanssa pitivät majaansa. La Befana ei ollut tietoinen taivaalla säihkyvästä tähdestä, mutta tarjosi viisaille miehille yösijan. Aamulla miehet ehdottivat, että emäntä liittyisi heidän joukkoonsa, mutta La Befana ei siinä kohtaa innostunut vastasyntyneestä Kristuksesta, ja kaiken lisäksi hänellä oli monenlaisia kotitöitä tehtävänään. Noita kuitenkin muutti myöhemmin mielensä ja lähti luutineen etsimään ihmelasta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän jätti jokaiseen taloon makeita lahjoja siinä toivossa, että ne saavuttaisivat nuoren kuninkaan.

Vielä tänäkin päivänä La Befana kiertää etsimässä Jeesus-vauvaa ja jakaa samalla lahjoja kaikille kilteille lapsille. Kukaan ei ilmeisesti uskalla kertoa noidalle, että Vapahtajalle kävi muutama vuosikymmen syntymänsä jälkeen hieman heikosti, mutta ainakin kaiken viinin pitäisi tehdä loppumattomasta etsinnästä mielekkäämpää.

🤷‍♀️ Kerro uudistuneessa kommenttikentässämme (johon ei tarvi Facebook-tiliä) ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, tuleeko mieleesi joku muu kummallinen ja/tai pelottava jouluhahmo, joka ehkä jäi listalta uupumaan.

Lisää kommentti