10 selvittämätöntä, usean ihmisen katoamismysteeriä

Ihmisen katoaminen on aina äärimmäisen ikävä tilanne. Joskus hävinneen kohtalo jää selvittämättä, kuten on käynyt näissä kymmenessä katoamismysteerissä.

Monet katoamiset selviävät hyvinkin nopeasti, mutta joskus laajoista ja vuosikymmeniä kestävistä etsinnöistä huolimatta henkilöä ei ikinä löydetä.

Toisinaan katoamisiin liittyy erittäin kummallisia piirteitä, varsinkin jos kyseessä on useamman ihmisen katoaminen samanaikaisesti. Ja tällaiset joukkokatoamismysteerit ovat Listafriikki.com:n aiheena tänään. Miten voi olla mahdollista, että kymmenittäin, jopa sadoittain, ihmisiä katoaa jälkiä jättämättä? 

Tässä siis kymmenen selvittämätöntä, useamman ihmisen yhtäaikaista katoamista. Onko sinulla teorioita? Nyt kaikki oman elämänsä salapoliisit, laittakaahan aivonystyrät liikkeelle!

Sodderin perheen lapset

Fayettevillessä, Länsi-Virginiassa, asuneen Sodderin perheen lapsien katoamismysteeri nostattaa niskavillat pystyyn.

Jennie ja George Sodder sekä heidän yhdeksän lastaan menivät rauhaisasti nukkumaan jouluaattona vuonna 1945. Joulupäivän aamu oli kuitenkin erilainen kuin oli suunniteltu: perheen talo oli palanut poroksi ja vanhempien lisäksi vain neljä lasta oli päässyt ajoissa ulos. Viittä lapsista, iältään 5-14 vuotiaita, ei ole nähty sen koommin.

Ihmetteletkö sanavalintaa? 

Aluksi kaikki tietysti olettivat, että lapset olivat menehtyneet tulipalossa. Palokuntakin tuli ajankohdan vuoksi tutkimaan tuhoa vasta muutaman päivän kuluttua, sillä mitään ei enää ollut tehtävissä. Mutta kun aikaa kului, alkoi tapauksesta tulla esiin omituisia yksityiskohtia.

Kohtalokkaana yönä ennen tulipalon syttymistä, Jennie-äiti oli herännyt katolta kuuluneeseen voimakkaaseen paukahdukseen ja sitä seuranneeseen pyörimisääneen. Hieman tuota aiemmin, juuri puolen yön jälkeen, joku oli soittanut taloon pilasoiton. Outoudet jatkuivat tulipalon jo sytyttyä, sillä kun isä-George yritti kiivetä pelastamaan lapsiaan yläkerran ikkunan kautta, oli tikkaat siirretty 20 metrin päähän niiden normaalista säilytyspaikasta. Myöhemmin pihamaalta löytyi napalmipommin jäänteitä, vaikka virallisessa tutkimuksessa tulipalon syyksi ilmoitettiin sähkövika.

Raunioista ei ikinä löytynyt viiden lapsen jäänteitä, vaikka asiantuntijalausuntojen mukaan palo ei kestänyt tarpeeksi kauaa eikä palanut tarpeeksi kuumana, jotta ihmisluut olisivat tuhoutuneet kokonaan.

Sodderit uskoivat jonkun napanneen lapset, eivätkä vanhemmat koskaan lopettaneet heidän etsimistään. Palkattu yksityisetsivä seurasi tuloksetta jokaista ilmoitettua havaintoa. Ja niitähän riitti. Silminnäkijähavaintoja ja johtolankoja sateli Soddereille paljon vielä vuosikymmeniä tapauksen jälkeen. 

Jotkut ovat arvailleet, että lapset saatettiin napata kostona Georgen, italialaisen maahanmuuttajan, negatiivisista ja äänekkäistä kommenteista koskien Italian jo tapahtuma-aikaan kuollutta fasistijohtajaa Benito Mussolinia. Mafian osuuttakaan tapahtuneeseen ei jätetty pois laskuista.

Sodderin lasten kohtalo ei ole kuitenkaan koskaan selvinnyt.

Lentue 19

Lentue 19 oli viiden Yhdysvaltain laivaston pommikoneen muodostama ryhmä, joka lähti normaalille harjoituslennolleen Floridasta Bahamalle joulukuun 5. päivänä vuonna 1945. Koneet tai niiden 14 lentosotamiestä eivät koskaan palanneet.

Radion välityksellä koneiden pilottien kommunikointia pystyttiin kuuntelemaan, ja keskusteluista välittyi huoli joidenkin lentueen koneiden kompassien toimimattomuudesta. Kadonneeksi partioksi kutsuttu ryhmä havaitsi myös sään huonontuneen, mikä entuudestaan hankaloitti koneiden pitämistä kurssissa ja oikeassa lentoasennossa.

Lentuetta johtanut pilotti Charles C. Taylor arveli ryhmän lentäneen koko ajan väärään suuntaan, ja päätti ottaa suunnaksi idän. Hän uskoi lentueen olleen jossain päin Meksikonlahden yläpuolella, vaikka todellisuudessa he olivat koko ajan olleet oikeassa suunnassa Atlantilla. Erityisen outoa asiasta teki se, että vaikka osa piloteista oli täysin eri mieltä Taylorin kanssa, tekivät he kuten tämä sanoi. Kukaan ei myöskään vaihtanut radiotaan hätätaajuudelle tai kytkenyt kehotuksista huolimatta päälle ZBX-vastaanotinta, jonka avulla lentue olisi pystynyt suuntaamaan kohti laivaston maalla sijaitsevia lennonjohtotorneja. 

Viimeinen, mitä lentueesta kuului, oli viesti: ”Kaikki koneet nipussa. Ellei pian näy maata, joudumme tekemään pakkolaskun mereen. Polttoaine on lopussa.”. Ja siinä se.

Laivasto aloitti heti massiiviset etsinnät, joihin muun muassa osallistui putoamisaluetta haravoimaan lähetetyt kaksi lentovenettä. Niistä toinen katosi lentue 19:n tapaan tutkasta, eikä sitä tai 13-henkistä miehistöä enää nähty. Lähistöllä seilanneesta kauppalaivasta havaittiin tulipallo taivaalla ja öljyläikkiä meressä niihin aikoihin kun lentovene katosi.

Lentue 19:nen viittä konetta, lentovenettä tai koneissa olleita 27 sotilasta ei ole löydetty, laivaston laajoista etsinnöistä huolimatta. 

Roanoken siirtokunta

Roanoken siirtokunnan katoaminen vuonna 1587 on ehkä yksi kuuluisimmista joukkokatoamisista. Kuvernööri ja tutkimusmatkailija John Whiten johtama siirtokunta oli yksi ensimmäisistä englantilaisten pysyvistä asutuksista Pohjois-Amerikassa. Roanoken saari sijaitsee nykyisen Pohjois-Carolinan osavaltion rannikolla.

Palatessaan Euroopasta tarvikkeidenhakumatkalta, löysi White miehistöineen reilun 100 hengen siirtokunnan täysin autiona. Paikalta löytyi yksi luuranko ja puun runkoon kaiverrettu sana CROATOAN. Kaiverrus sai monet epäilemään, että asukkaat olivat joutuneet lähistöllä asuneen croatoanheimon hyökkäyksen kohteeksi.

Toisaalta rannikolla oli myös samanniminen saari, jolle asukkaat olivat mahdollisesti lähteneet, sillä siirtokunnassa oli puhuttu muuttamisesta. Euroopassa syttyneen sodan vuoksi White oli viipynyt matkallaan kolme vuotta, mikä oli aiottua paljon pidempään. Ehkä asukkaat olivat kyllästyneet odottamaan ja lähteneet yrittämään merimatkaa naapurisaarelle riittämättömillä aluksilla. Kuka tietää vaikka he olisivat päättäneet seilata takaisin Eurooppaan ja kadonneet Atlantin hyytäviin aaltoihin.

White ei koskaan päässyt tarkistamaan Croatoan saarta, sillä hänen oli ikävästä tilanteesta johtuen lähdettävä välittömästi takaisin vanhalle mantereelle.

On myös spekuloitu sillä mahdollisuudella, että siirtokunnan väki olisi lyöttäytynyt yhteen croatoankansan kanssa ja siirtynyt asumaan sisämaahan Lumber-joen varrelle. Joidenkin tutkijoiden mukaan alueella edelleen asuvat lumbeet ovat croatoaneiden ja englantilaissiirtolaisten jälkeläisiä. 

Dahlsjön tapaus

Sitten mennään länsinaapuriimme Ruotsiin. Heinäkuun 29. päivänä vuonna 1965 neljä nuorta miestä katosi Göteborgissa jäljettömiin.

Kolme heistä, Jan Dahlsjö, Kjell-Åke Johansson ja Gay Karlsson olivat ystävyksiä ja työkavereita. Perheiden mukaan miehet olivat suunnitelleet menevänsä läheiseen merenrantakaupunkiin uimaan ja telttailemaan, mutta viimeinen varma havainto heistä on tuolta sateiselta katoamisaamulta, kun he lähtivät Göteborgista sinisellä Volvolla. 

Sattumaa tai ei, niin Göteborgissa katosi samana päivänä neljäskin nuori mies, tukholmalainen Hybner Lundqvist, joka oli matkassa liftaten. Viimeinen elonmerkki hänestä on vanhemmille Göteborgin keskusrautatieasemalta lähetetty postikortti, jossa luki ”Kaikki hyvin, älkää olko huolissanne.”.

Oliko Lundqvist päätynyt samaan autoon ensin mainitun kolmikon kanssa? Sitä pidetään melko todennäköisenä skenaariona. Autoa tai miehiä ei ole löydetty, vaikka Göteborgin ympäristössä tehtiin laajoja maa- ja merietsintöjä.

Kaikista neljästä on lukuisia silminnäkijähavaintoja vuosien varrelta ja ympäri maailmaa. Karlssonin sisko on kertonut menneensä veljensä asunnolle pian tämän katoamisen jälkeen ja ovella oli ollut vastassa täysin tuntematon mies, jonka sisko myöhemmin kuvien perusteella tunnisti myös kadonneeksi ilmoitetuksi Johanssoniksi. Tuntematonta miestä ei kuitenkaan ikinä tavoitettu.

Mary Celesten miehistö ja matkustajat

Joulukuussa 1872 New Yorkista Italian Genovaan matkalla ollut Mary Celeste -laiva löytyi ajelehtimasta päämäärättömästi reilun 700 kilometrin päässä Azoreilta. Se oli nostanut purjeensa kuukautta aiemmin mukanaan 1700 tynnyrillistä alkoholia, kapteeni Benjamin Briggs, hänen vaimonsa ja 2-vuotias tyttärensä, sekä seitsenhenkinen miehistö. 

Löydettäessä Mary Celeste oli hyvässä kunnossa, mutta yhtäkään ihmistä laivassa ei ollut. Aivan ensimmäisenä päätelmänä oli se, että laiva oli joutunut merirosvojen hyökkäyksen uhriksi, mutta kallisarvoinen lasti ja miehistön varusteet olivat paikoillaan. Kapteenin viimeinen merkintä lokikirjaan oli tehty kymmenen päivää aiemmin, eikä siinä ollut mitään normaalista poikkeavaa. Lokikirjan löytyminen kuitenkin viittasi siihen, että laiva oli jätetty silmänräpäyksessä, ehkä aikeena palata, sillä kirja olisi täytynyt ottaa lähdettäessä mukaan. Ihmisten lisäksi uupui ainoastaan pelastusvene ja navigointivälineet.

Katoamisesta on toki esitetty monenlaisia arvailuja. Toisten asiantuntijoiden mukaan rahtina ollut alkoholi olisi vuotanut ja aiheuttanut räjähdysvaaran, minkä vuoksi miehistö oli nähnyt parhaaksi poistua. Tai ehkä veden päällä liikkuva tornado eli vesipatsas oli pyyhkäissyt kaikki Atlantin kuohuihin. Tuoreimman teorian mukaan laivan hajonnut vesipumppu oli johtanut kapteenin hätäiseen päätökseen jättää alus Azorien jo siintäessä horisontissa.

Mary Celesten miehistön selittämätön katoamismysteeri on saanut aikaan myös villejä salaliittoteorioita alkaen kummituksista, ja päättyen avaruusolentojen suorittamaan kidnappaukseen.

Malaysian Airlinesin lento 370

Maaliskuun 8. päivänä mediat ympäri maailman alkoivat uutisoimaan Malaysian Airlines -lentoyhtiön matkustajakoneen mystisestä katoamisesta. Boeing 777 -mallinen lentokone lähti Kuala Lumpurista, Malesiasta, kohti Kiinaa ja Pekingiä kyydissään 227 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä.

Koko maailma oli järkyttynyt; miten tuon kokoinen lentokone voi tässä ajassa kadota ilman tunnettua syytä tai tietoa sen olinpaikasta. 

Sen verran tutkat ovat kertoneet, että kone kääntyi alle tunti nousun jälkeen jyrkästi lentoreitistä päinvastaiseen suuntaan. Hieman aiemmin koneesta oltiin oltu yhteydessä vietnamilaiseen ilmavalvontayksikköön, ja kaikki oli vaikuttanut olevan kunnossa. Tuon jälkeen koneeseen ei saatu yhteyttä, mutta ohjaamon automaattinen paikannuslaite lähetti signaalia seurantasatelliittiin aina aamuyhdeksään saakka. Kaikesta päätellen kone jatkoi lentoaan Intian valtameren yllä, kunnes siitä loppui yksinkertaisesti polttoaine. Mutta mitä sitä ennen tapahtui?

Nousiko koneessa kapina? Olivatko varastetuilla passeilla matkustaneet kaksi turvapaikanhakijaa terroristeja? Syttyikö ruumassa olleista litium-pattereista tulipalo? Nämä kaikki teoriat on esitetty, mutta tutkimuksissa kumottu.

Myös miehistön epäily on viety virallisissa tutkimuksissa päätökseen. Lentäjän kotona olleesta lentosimulaattorista löydettiin poikkeavaa reittiä vastaava lentorata, mutta toisaalta myös lukuisia muita harjoituksia, eikä mikään hänen elämässään viitannut itsemurha- ja joukkomurha-aikeisiin. 

Tätä katoamismysteeriä on tietenkin tutkittu lukemattomien eri asiantuntijoiden toimesta. Koneen jyrkkä kääntyminen pois lentoreitiltä on eksperttien mukaan täytynyt tehdä manuaalisesti eikä autopilotilla, samoin kuin radiovastaanotin on todennäköisimmin laitettu pois päältä, kuin että se olisi mennyt äkillisesti epäkuntoon. 

Malesian hallituksen virallinen kanta on se, että lentokoneessa koettiin happikato, joka tainnutti jokaisen koneessa olleen. Tässä teoriassa autopilotti olisi jatkanut matkaa polttoaineen loppumiseen saakka, miehistön ja matkustajien pysyneen tajuttomina koko sen ajan.

Jo vuosia kestäneissä etsinnöissä ei ole löydetty kuin muutamia lentokoneen palasia, ja nekin tuhansien kilometrien päässä oletetusta putoamispaikasta. Ne eivät siis ole tarjonneet kysyjille mitään vastauksia. Jos kuuluisa mustalaatikko joskus huuhtoutuu rantaan, saadaan tähän ilmailualan ehkä suurimpaan mysteeriin vihdoin vastaus.

USS Cyclops

USS Cyclops oli Yhdysvaltain laivaston ensimmäisessä maailmansodassa käyttämä hiilenkuljetusalus, joka suoriutui mallikkaasti palveluksestaan Euroopan rannikkovesillä. Mutta keväällä vuonna 1918 se katosi jäljettömiin ollessaan kuljettamassa asemateriaalia Brasiliasta Baltimoreen.

Maaliskuun 3. päivänä alukseen oltiin yhteydessä, kun se matkasi Barbadoksen ohi. Sen koommin laivaa ei nähty. Sen mukana katosi yli 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

USS Cyclopsilta ei ikinä lähetetty hätäkutsua eikä radioviesteissä ollut mainintaa huonosta säästä tai mistään ongelmista. Tapauksesta tekee erityisen kummallista se, että tuon koko luokan (165 metriä pitkä ja 20 metriä leveä) aluksen haaksirikosta tai myrskyisän sään aiheuttamasta tuhosta ja uppoamisesta jää yleensä puun pirstaleita kellumaan mereen. Mitään kappaleita ei kuitenkaan koskaan löydetty. 

Kukaan ei tiedä missä laiva on, tai mikä sen ja matkustajien katoamisen aiheutti. Syyttävä sormi on osoittanut pahamaineiseen Bermudan kolmioon, ja toisille se on riittänyt selitykseksi. Muut teoriat eivät anna sen selvempää vastausta, sillä ilmoille on viimeisen vuosisadan aikana heitelty niin avaruusolennot kuin merihirviö Kraken. Tai ehkä merellä vain kehittyi jättimäinen aalto, joka imaisi aluksen kokonaan syvyyksiin.

Etsinnät ovat kuitenkin alkaneet uudelleen kadonneiden perheiden aloitteesta, ja kehittyneillä merenpohjan tutkimusvälineillä USS Cyclopsin mysteeri saattaa vielä jonain päivänä ratketa.

Muinaiset pueblot

Yhdysvaltain lounaisosissa, nykyisten Utahin, Coloradon, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alueella, kukoisti reilun 2500 vuoden ajan yksi merkittävimmistä ja sivistyneimmistä pohjoisamerikkalaisista kulttuureista. Kansaa kutsutaan navajonkielisellä anasazi-nimellä, joka tarkoittaa ”vanhaa vihollista”. Nykyisin elävät pueblot, jotka oman perimätietonsa mukaan ovat anasazien jälkeläisiä, pitävät nimitystä loukkaavana, joten emme sitä tässä käytä. Viittaamme kansaan muinaisina puebloina.

Jo 1500 vuotta eaa. muinaiset pueblot rakensivat asumuksiaan kanjonien jyrkänteille, joissa ne ovat säilyneet lähes täydellisessä kunnossa tähän päivään saakka. Hiekkakivestä rakennetut kylät olivat monimutkaisia rakennelmia, jotka sisälsivät observatorioita tähtitieteilijöille ja jopa viisikerroksisia taloja kansan johtajille. Monet muinaisten pueblojen linnoista olivat muuten suurimpia pohjoisamerikkalaisia rakennuksia 1900-luvulle saakka. 

Mitä tuolle kansalle sitten tapahtui? Aivan 1200-luvun lopulla he vain katosivat. Upeat kaupungit jäivät tyhjiksi, ja laajalle levittäytynyt heimo hävisi tuhkana tuuleen. Syyksi on epäilty kansojen välisiä sotia ja maan lounaisosaa kyseisen vuosisadan lopulla piinannutta kuivuutta. Teorioita on esitetty myös heimon sisäisistä ristiriidoista ja kannibalismista. Mikään ei kuitenkaan ole tyydyttävästi selittänyt sitä, miksi sadat erilliset yhteisöt katosivat yhtäaikaa. Ja jos ne lähtivät olosuhteita pakoon, miksi kukaan ei palannut? 

Villeimpien teorioiden mukaan pueblot olivat tulleet alunperin avaruudesta ja palasivat lopulta jonkinlaisen portaalin kautta ”kotiin”. Muinaiset astronautit -teoriaan uskovien mielestä kansan kiinnostus tähtitieteeseen, korkea sivistyksen taso ja kylien alueille piirretyt geoglyfit ovat kiistattomia merkkejä maan ulkopuolisesta alkuperästä. 

Nykypäivän pueblojen mukaa esi-isät vain jättivät asuinalueensa ja levittäytyivät muualle. Monet muutkin alkuperäiskansat ovat kertoneet olevansa tämän korkeakulttuurin perillisiä. Mitään ei ole kuitenkaan arkeologisissa tai geneettisissä tutkimuksissa pystytty todistamaan.

Muinaiset pueblot vain hävisivät. Syy: tuntematon.

Igualan opiskelijat

Eräänä syyskuisena yönä vuonna 2014 noin 100 yliopisto-opiskelijaa oli matkalla Mexico Cityssä järjestettävään mielenosoitukseen. 

Opettajaopiskelijat olivat Igualan kaupungissa takavarikoineet eräältä bussiyhtiöltä viisi linja-autoa käyttöönsä, mutta se oli ilmeisesti paikallinen tapa, joten yhtiö tai virkavalta eivät liiemmin välittäneet pikku rötöksestä.

Eräällä bussipysäkillä opiskelijat joutuivat kuitenkin sanaharkkaan poliisien kanssa, ja nämä alkoivat seuraamaan linja-autoja avaten tulen niitä kohti. 

Takaa-ajon päätyttyä poliisi otti haltuun 43 opiskelijaa, joita ei enää tuon illan jälkeen nähty. Rikostutkijat ovat pystyneet melko varmasti yhdistämään kahdet eräältä kaatopaikalta löytyneet jäänteet kahteen kadonneeseen opiskelijaan, mutta sataprosenttisen varmoja asiasta ei olla. 

Meksikon hallituksen virallisen lausunnon mukaan paikallinen poliisi kidnappasi opiskelijat, luovutti heidät huumejengin haltuun, minkä jälkeen jengiläiset tappoivat heidät ja polttivat ruumiit. Kansainväliset tahot ja kadonneiden opiskelijoiden perheet ja ystävät ovat vahvasti eri mieltä Meksikon hallituksen kanssa. Perheiden mielestä opiskelijat on teljetty säilöön armeijan parakkeihin.

Vuonna 2015 katoamista tutkimaan tuotiin kansainvälinen erikoisryhmä, mutta eri mielipide hallituksen kanssa johti hyvin vihamieliseen vastaanottoon ja suoraan uhkailuun, joten tutkimus tyssäsi heti alkuunsa. 

Lukuisia kartellien jäseniä on ollut tapauksen johdosta pidätettyinä ja monia oikeusistuimen virkamiehiä on pistetty vaihtoon korruption vuoksi, mutta kadonneiden opiskelijoiden kohtalo ei vain ole selvinnyt.

Kylä Anjikuni-järven rannalla

Anjikuni-järvellä, Kanadan pohjoisessa Nunavutin provinssissa, asui vielä 1900-luvun alussa inuiittiyhteisö, joka oli tuttu alueella käyneille turkismetsästäjille. Usein metsästäjät pysähtyivät lepäämään tai haukkaamaan jotain syötävää ystävällisessä, muutaman kymmenen asukkaan kylässä. Inuiitit elättivät itsensä kalastamalla ja kävivät saaliillaan kauppaa myös ulkopuolisten kanssa.

Vuonna 1930 turkismetsästäjä Joe Labelle oli jälleen saapumassa Anjikuni-järvelle tervehtimään sen asukkaita, mutta löysikin kylän aavemaisen tyhjänä. Labelle kiinnitti huomiota kummallisiin yksityiskohtiin: sammuneiden nuotioiden päällä roikkui hiiltyneitä lihan paloja, asumuksissa oli kesken jääneitä ompeluksia, joista roikkui neuloja ja lähistöllä oli puun runkoon sidottuna kaksi nälkiintynyttä rekikoiraa. Kaikki vaikutti siltä, että asukkaiden oli tarkoitus palata takaisin. 

Majoissa oli suuret määrät ruokaa, aseita ja vaatteita, jotka asukkaat olisivat ehdottomasti ottaneet mukaansa pitkälle matkalle tai muuttaessaan, etenkin Pohjois-Kanadan ankarassa talvessa. Mitään merkkejä väkivallasta ei myöskään ollut nähtävillä.

Labelle lähti kylästä peloissaan, ja ihmisten ilmoille päästessään ilmoitti katoamisesta Kanadan ratsupoliisille. Tutkiessaan hylättyä kylää tarkemmin viranomaiset tekivät hyytävän löydöksen: kylän hautausmaa oli kaivettu siististi tyhjäksi; kivet oli nostettu huolellisesti kasoihin hautojen viereen. Laajat etsinnät eivät kuitenkaan koskaan tuottaneet tulosta.

Toisten mukaan tarina Anjikuni-järven katoamisesta on urbaanilegenda, jota on alettu kertomaan totena vuonna 1959 julkaistun, fiktiivisen Stranger Than Sciencekirjan mukaan. Kirjassa kerrotaan inuiittiheimon mystisestä katoamisesta, johon liittyi myös ratsupoliisien näkemiä outoja valoja järven yllä. 

Kyläläisten katoamisesta oli kuitenkin marraskuussa 1930 kirjoitettu lehtiartikkeli, jossa Labelle kertoo veret seisauttaneesta kokemuksestaan autiossa inuiittikylässä. 

Enää on mahdoton saada selville, onko tarina totta vai ei. Se, ja samalla kadonneen heimon kohtalo, jää ikuiseksi mysteeriksi. 

🤷‍♀️ No? Minkälaisia teorioita syntyi? 

Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme niin voidaan yhdessä spekuloida, koska Listafriikki rakastaa mysteereitä!