Oudoimmat

10 aprillipilaa, jotka menivät liian pitkälle tai totaalisesti pieleen

Julkaistu

Nyt listataan monin eri tavoin pieleen menneitä aprillipäivän piloja.

Se on aivan sama, että rakastatko vai vihaatko aprillipäivää, sillä yksi vuoden hauskimmista päivistä on joka tapauksessa pian täällä. Nyt listataan totaalisen pieleen menneitä aprillipiloja.

Aprillipila voi mennä pieleen monestakin syystä; esimerkiksi pilan tekijällä ei ole lainkaan pelisilmää tai sitten pilan kohde ei tajua vitsiä. Saattaa myös olla, että harmittomaksi ajateltu pila kasvaa odottamattoman suureksi ja saa aikaan yleistä paniikkia. Joskus vika on pilan tekijässä, mutta toisinaan myös kohteen pitäisi ottaa vastuuta mahdollisesta ylireagoinnista.

Listafriikki keräsi kymmenen eri tavoin pieleen mennyttä aprillipäivän pilaa, joille on helppo nauraa näin jälkikäteen. Ja tietysti miettiä joissakin kohdissa kuumeisesti sitä, että ihanko oikeasti kukaan ei tajunnut, että kyseessä oli aprillipila. Jälkiviisaus on parasta!

Tulivuori purkautuu

Vuoden 1980 aprillipäivänä bostonilaisen WNAC-TV-televisiokanavan tuottaja Homer Cilley päätti, että tulivuorenpurkaus olisi hauska pila. No, vihkoon meni – ja huolella.

Uutisissa kerrottiin, että Miltonissa, Massachusettsissa, sijaitseva Great Blue Hill -mäennyppylä oli ruvennut syöksemään laavaa ja liekkejä. Cilley liitti uutiseen tekaistuja varoituksia silloiselta presidentiltä Jimmy Carterilta ja keksi vielä ottaa mukaan aitoa kuvaa St. Helensin tulivuoresta. Washingtonin osavaltiossa, maan täysin toisella laidalla, sijaitseva St. Helens oli vain päiviä aiemmin ruvennut oikeasti näyttämään uhkaavan aktiiviselta ja se purkautuikin viikkoja myöhemmin aiheuttaen mittavat tuhot ja lähes 60 henkilön kuoleman.

Vaikka uutisosion lopussa ruudulle lävähti ilmoitus aprillipilasta, niin paniikki oli jo syntynyt. Siitäkin huolimatta, että Great Blue Hill ei mikään tulivuori ollut koskaan ollutkaan. Monet pakenivat kodeistaan ja sadat järkyttyneet kansalaiset tukkivat viranomaisten puhelinlinjat kysellen, että olisiko syytä evakuointiin. Hätäkeskuspäivystäjät joutuivat tyynnyttelemään turhasta säikähtäneitä ja Cilley sai potkut heti seuraavana päivänä.

Advertisement

Titanicin tuho vol. 2

Englantilainen radiojuontaja ei ehkä osannut arvata, mihin hänen vitsailunsa johtaisi, kun hän kertoi kuulijoilleen aprillipäivänä 2001, että nyt olisi mahdollisuus nähdä identtinen kopio Titanicista. Hän vinkkasi laivan näkyvän Beachy Headin jyrkänteeltä Itä-Sussexin kreivikunnan rannikolla.

Sadat innokkaat ottivat ilmoituksen tosissaan ja ryntäsivät jyrkänteelle tähyämään kohti merta. Mitään Titanicia tai sen kopiota ei ulapalla tietenkään seilannut. Monet paikalle saapuneet kirosivat hukkaan mennyttä aikaa, sillä toiset olivat ajaneet katsomaan Titanic-kopiota useiden kymmenien kilometrien päästä. Pettyneiden lastensa kanssa paikalta poistunut Joyce Smart kertoi jyrkänteellä väentungosta seuranneelle medialle, että häntä harmittaa lasten puolesta, mutta ärsyttää myös se, minkälaiseksi idiootiksi itsensä tunsi.

Mutta ei siinä vielä kaikki: aprillipäivän iltana rannikkovartiosto havaitsi jyrkänteellää massiivisen halkeaman ja vain pari päivää myöhemmin kallio sortui mereen.

Seinämä ei ollut kestänyt suuren ihmisjoukon samanaikaista painoa ja tassuttelua reunalla, mutta oli onni onnettomuudessa, että se ei romahtanut heti sillä hetkellä. Nyt liian mehukkaan pilan keksinyt radiojuontaja selvisi nopealla anteeksipyynnöllä.

Kun aprillipila oli johtaa sotaan

Huhtikuun 1. päivänä vuonna 1986 Israelin tiedustelupalveluun kuuluva henkilö keksi levittää valeuutista, jonka mukaan korkea-arvoinen, libanonilainen muslimijohtaja Nabih Berri olisi loukkaantunut salamurhayrityksessä.

Vinkin saanut israelilainen radiokanava uutisoi Berrin joko kuolleen tai haavoittuneen vakavasti ampumisen seurauksena. Uutinen kohahdutti välittömästi ja jos mahdollista, niin jännite kahden valtion välillä kasvoi entisestään. Israelin perustamisesta lähtien enemmän tai vähemmän sotajalalla olleet Israel ja Libanon eivät todellakaan tarvitse yhtäkään aprillipilaa tulehduttamaan välejään.

Israelin puolustusministerinä tuolloin toiminut Jizhak Rabin keskeytti parlamentin istunnon välittömästi pilasta kuultuaan oikaistakseen tiedot väitetystä salamurhayrityksestä.

Advertisement

Rabin myös järjesti tapaamisen hulvattoman aprillipilan tehneen virkailijan kanssa. Mies joutui syystäkin sotaoikeuteen ja tuomittiin 35 päivän vankeusrangaistukseen, mutta onneksi tulenarka tilanne ei eskaloitunut sen pahemmaksi.

Divetymonoksidimyrkytys

Tämän klassikkohuijauksen juuret menevät vuoteen 1989, mutta aprillipilana se osui ja upposi ainakin vuonna 2002 Yhdysvaltain Kansas Cityssä.

Divetymonoksidihuijauksessa on siis kyse siitä, että luetellaan tämän kemikaalin haittoja ja vaaditaan sen kieltämistä tai rajoittamista. Huijaus on onnistunut myös Meksikossa vuonna 2010 järjestetyssä Yhdistyneiden kansakuntien ilmastopaneelissa, jossa useat edustajat allekirjoittivat vetoomuksen tämän hengenvaarallisen aineen kieltämiseksi.

Divetymonoksidi on vettä.

Mutta palataan Kansas Cityyn ja aprillipäivään. Paikallisessa radio-ohjelmassa kerrottiin, että kaupungin vesijohtoverkostosta on löytynyt erittäin korkeita määriä divetymonoksidia, jonka haittavaikutuksiin lukeutuvat muun muassa hikoilu, virtsaamisen tarve ja ihon rypistyminen.

Ja kuten arvata saattaa, niin vesihuollolle ja poliisille alkoi tulvia puheluja, kun hätääntyneet kansalaiset olivat huolissaan tälle haitalliselle aineelle altistumisesta. Radiojuontajat saivat aimo annoksen lokaa niskaa ja eräs kevyesti ylireagoinut paikallishallinnon edustaja syytti pilailijoita terrorismista. Tässä kohtaa vastuu on kyllä kuulijalla!

Advertisement

Aseellinen ryöstö on huippuhauskaa

Yhdysvaltalaisella Sitra Walkerilla oli meneillään ilmeisen tapahtumaköyhä työpäivä, kun hän päätti jymäyttää pomoaan Summer Huntia aprillipäivänä vuonna 2003.

Columbuksessa sijaitsevassa vaatekaupassa vasta parin viikon ajan työskennellyt 22-vuotias Walker soitti Huntille ja kertoi tälle, että joku yritti ryöstää liikkeen ja häntä uhattiin aseella. Puhelu loppui lyhyeen, mutta ennen kuin Walker ehti soittaa takaisin ja paljastaa aprillipilan, oli Hunt jo ottanut puhelun poliisille.

Virkavalta saapui neljän partioauton voimin, ja pilkka osui ikävällä tavalla pilailijan omaan nilkkaan. Walker oli sinä päivänä ainoa, joka talutettiin kyseistä vaatekaupasta käsiraudoissa ulos. Hänet pidätettiin epäiltynä paniikin lietsomisesta.

Kaikille lienee sanomattakin selvää, että tiedossa oli myös uuden työpaikan etsintä.

Avaruusolioiden laskeutuminen johti massaevakuointiin

Sitten siirrytään aprillipäivän piloissa Jordaniaan ja Al-Jafrin kaupunkiin. Sanomalehti Al Ghad julkaisi huhtikuun 1. päivänä vuonna 2010 etusivun artikkelin, jossa kerrottiin UFOn laskeutuneen kaupungin laitamille.

Uutisen mukaan kolmimetriset avaruusoliot olivat tulleet valtaamaan alueen ja aiheuttivat vakavia häiriöitä tietoliikenteeseen. Paikalliset ryntäsivät kaduille mellakoimaan paniikin vallassa ja pormestari Mohammed Mleihan lähetti turvallisuusjoukot etsimään kutsumattomia vieraita.

Tämän lisäksi Mleihan määräsi 13 000 asukasta evakuoitavaksi.

Kun pormestarille selvisi asian todellinen laita, uhkasi hän sanomalehteä oikeustoimilla ”suuren valheen” vuoksi. Onneksi lehdestä otettiin tuohtuneelle Mleihanille puhelu ja pyydettiin anteeksi vitsin aiheuttamaa harmia. Päätoimittaja Moussa Barhoumehin mukaan lehden tarkoitus oli pelottelun sijaan viihdyttää, mutta tällä kertaa vitsi (tai ehkä siihen reagointi) oli lähtenyt käsistä.

Advertisement

Murhalla vitsailu saattaa olla liikaa

Aprillipäivänä vuonna 2013 Yhdysvaltain Tennesseessä asuva Susan Tammy Hudson soitti Helen-sisarelleen pyytääkseen apua hämärähommissa: ”Ammuin aviomieheni ja siivoan juuri sotkuja, mennään hautaamaan hänet Blackwateriin”.

Hudson kuvitteli olevansa hauska ja uskoi siskollaan olevan samanlainen huumorintaju. Ja ehkä hän luotti sisarussuhteeseensa sen verran, että oletti siskon saapuvan salamana paikalle jätesäkkien ja lapion kanssa. Toisin kuitenkin kävi, sillä sisko soitti koko suvun läpi kertoakseen 52-vuotiaan Hudsonin tunnustuksesta. Lopulta joku perheestä päätti soittaa poliisille.

Virkavalta saapui pillit huutaen Hudsonin kotiin, jossa nainen sekä tämän täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva aviomies jo odottelivat. Syytteitä ei lopulta nostettu, vaikka Hudson pidätettiin ja kuskattiin poliisilaitokselle selittämään ajatuksen juoksuaan. Seuraava perhejuhla olikin sitten varmaan tavallista epämukavampi tilaisuus.

Vitsailu kouluampumisesta johti pidätykseen

Yleensä aprillipilat ovat tekijän ja lopulta usein myös kohteen mielestä ratkiriemukkaita, mutta on joitakin asioita, joilla ei vain vitsailla. Vuonna 2014 Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa aprillipäivän aamuun herännyt Angela Timmons ei kuitenkaan ymmärtänyt tätä.

Paikallisessa yliopistossa työskennellyt 54-vuotias Timmons lähetti tyttärelleen tekstiviestin, jossa kertoi kuulevansa rakennuksessa laukauksia ja piilottelevansa pysyäkseen turvassa. Tytär ei viestin luettuaan saanut äitiinsä heti yhteyttä, joten hän teki saman kuin kuka tahansa järjellinen henkilö tuossa tilanteessa tekisi: hän soitti hätänumeroon.

Poliisi saapui kampukselle vain minuutteja puhelun jälkeen ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että mitään ampujaa ei ollut olemassakaan eikä kukaan ollut oikeasti kuullut laukauksia. Tyhjin käsin virkavalta ei koululta kuitenkaan lähtenyt, sillä surkean aprillipilan tehnyt Timmons pidätettiin syytettynä törkeästä julkisrauhan rikkomisesta.

Äänestä vankeja vapaaksi

Manchesterin poliisilaitos Englannissa joutui arvostelun kohteeksi vuoden 2015 aprillipäivänä, kun henkilökunta päätti ottaa ilon irti pilailusta. Laitoksen virallisella Twitter-tilillä julkaistiin kuvakollaasi vangeista saatetekstin kera: ”Tiedätkö jonkun vankilassa olevan? Voit saada hänet ennenaikaisesti vapaaksi äänestämällä. Vangit, jotka saavat eniten ääniä, pääsevät myös ylimääräiselle lomalle”.

Vaikka suurin osa ihmisistä tajusi, että kyseessä oli aprillipila, niin kaikkia vitsi huvittanut. Jotkut kuvissa esiintyneet vangit olivat nimittäin tuomittuina vakavista väkivaltarikoksista, joten aiheella leikittelyä ei katsottu hyvällä. Monet henkirikosten uhrien omaiset vaativat twiitin poistamista, koska vitsailu tuntui iskulta vasten kasvoja.

Advertisement

Romanian Playboyn mauton vitsi

Playboyn romanialaisessa painoksessa julkaistiin vuoden 2000 huhtikuun numerossa harkitsematon artikkeli, joka johti mielenosoituksiin ympäri maata.

Jutun otsikko kuului näin: ”Kuinka hakkaat vaimoasi, jotta siitä ei jää jälkiä”.

Pääkaupunki Bukarestin kadut täyttyivät syystäkin suuttuneista kansalaisista. Joka taholta jyrkästi tuomittu ja kritisoitu lehti selitti artikkelin olleen aprillipäivän hengessä tehty vitsi, mutta kukaan ei nauranut.

Playboy pyysi loukkaavaa juttuaan anteeksi ja lupasi lahjoittaa muhkean summan rahaa perheväkivallan vastaista työtä tekeville järjestöille. Tämän lisäksi toimitus kertoi julkaisevansa miehille osoitetun juttusarjan, jossa tuomitaan lähisuhdeväkivalta ja neuvotaan välttämään sitä.

Lue myös:

Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Oudoimmat

Pyssyjen heiluttelua ja etälamauttimella kaveri kumoon: 10 hullua tarinaa Black Fridayn ostoshysteriasta – osa 2

Julkaistu

Black fridayn ostoshysterian keskellä on syytä pitää järki päässä. Tässä tarinoita, joissa mielipuolisuus otti vallan tarjousten perässä juokseneista ihmisistä.

Tulevana perjantaina on universaalin ostoshysterian huipentuma, nimittäin Black Friday! Tämä lista ei kuitenkaan luettele tarjouksia, vaan esittelemme hulluimpia Black Friday -tarinoita.

Joka vuosi, kun marraskuu lähenee loppuaan, tuutataan jokaisesta mahdollisesta kanavasta Black Fridayta, joka on sitä vuoden järjettömintä ostosaikaa. Itse asiassa kyseessä on jo hyvissä ajoin edellisenä viikonloppuna alkava Black Friday -viikko, jossa ei terminä ole kovinkaan paljon järkeä.

Black Fridayn nimi on alunperin tullut siitä, että tuona joulukauden aloittavana kiitospäivän jälkeisenä perjantaina kaupat perinteisesti käänsivät tuloksensa tappiollisesta ”punaisesta” voitolliseen ”mustaan”.

Tarjoustuotteita on usein saatavilla vain rajallinen erä, mikä on vuosien varrella johtanut valitettavan usein joukkoryntäyksiin ja fyysisiin tappeluihin, jopa kuolemiin: itse asiassa internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy sivusto, joka kulkee nimellä Black Friday Death Count ja tuolla sivustolla siis seurataan Black Fridayn aiheuttamia kuolemantapauksia. Jo tuollaisen sivuston olemassaolo kertonee tarpeeksi siitä, miten sekaisin tarjoukset voivat meidät ihmiset saada.

Listafriikki kertoo nyt Top 10 hulluimmat Black Friday -tarinat, joista osa on – ikävä kyllä – päättynyt kuolemaan.

Advertisement

”Mustan viikon” -lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa ihmisten järjettömyydestä voit lukea tästä:

Kun Black Friday tarjouksineen vie ihmisiltä järjen: 10 hullua tarinaa ostoshysteriasta – osa 1

Etälamautin käyttöön

Vuonna 2013 Yhdysvaltain Philadelphiassa sijaitseva kauppakeskus avasi ovensa heti puoliltaöin perjantaiyönä, ja ilmeisesti kiitospäivän kalkkunat oli jo sulateltu, sillä väkeä riitti lapsiperheitä myöten.

Noin puoli kolmen aikaan kahdelle pariskunnalle tuli silminnäkijöiden mukaan tuntemattomasta syystä sanaharkkaa ja miehet kävivät toistensa kimppuun. Ei aikaakaan, kun naiset käärivät myös hihansa ja iskivät nyrkein kiinni toisiinsa. Toisen pariskunnan kärryissä ollut taapero seurasi tilannetta rauhallisena vieressä.

Naiset kaatuivat jossain vaiheessa maahan, jolloin ympärillä olleet ihmiset kuulivat sähköistä rätinää. Toinen naisista oli vetänyt esiin etälamauttimen ja antanut tappelukaverilleen sätkyn. Ilmeisesti etälamautin kuuluu normaaliin varustukseen Black Fridayna!?

Joka tapauksessa joukkotappeluun osallistujat talutettiin vartijoiden toimesta tyhjin käsin kauppakeskuksesta ulos ja Black Friday -tarjoukset menivät sillä kertaa sivu suun.

Advertisement

Tappelu parkkipaikasta johti kuolemaan

Kuva: Rudi Arlt | Pixabay

Road rage eli tieraivo. Kuinka moni kokee kärsivänsä tästä syndroomasta? Varmaan aika moni, mutta onneksi vain hyvin harvalla se eskaltoituu samoihin mittoihin kuin vuoden 2015 Black Fridayna Renossa, Nevadassa.

Välikohtaus sai alkunsa vain minuutteja sen jälkeen, kun ennakkoa vuoden kiireisimpään shoppailupäivään ottanut Walmart-tavaratalo avasi ovensa kiitospäivän iltana ”door buster” -huipputarjouksia halajaville. Parkkipaikalla alkoi olla hulinaa, ja joku nimettömänä pysyvä henkilö oli ajanut autonsa 33-vuotiaan Mathew McGrawn ajoneuvon eteen, minkä vuoksi McGrawn pinna oli palanut.

Poliisin mukaan kyseessä ei ilmeisesti ollut samasta parkkiruudusta taistelu, vaan se oli puhtaasti hillittömästä tieraivosta johtuvaa, sillä autot eivät myöskään olleet osuneet toisiinsa.

McGraw oli astunut autostaan pihalle kädessään metallinen pamppu, jolla hän oli rikkonut eteensä ajaneen auton ikkunan ja lyönyt kuskia kasvoihin. Henkensä puolesta pelännyt kuski oli kaivanut käsiaseen esiin ja ampunut McGrawia kuolettavasti.

Mies oli peloissaan ajanut pois paikalta, mutta oli myöhemmin yhteistyöhaluinen. Poliisin mukaan ase oli täysin luvallinen, eikä itsepuolustuksena tehty tappo ollut rikossyytteeseen johtava.

Kuolemaan johtaneesta välikohtauksesta huolimatta Walmart piti ovensa koko ajan normaalisti auki. Tietenkin.

Advertisement

Mies lyyhistyi ja menehtyi – muut asiakkaat kävelivät ylitse

South Charlestonissa asuva Walter Vance oli päättänyt käyttää Target-tavaratalon Black Friday -tarjoukset hyväkseen ja suuntasi ostamaan joulukoristeita kotiinsa. Meno Targetissa oli pähkähullu – kuten aina kyseisenä päivänä.

Kesken shoppailun sydänongelmista kärsinyt 61-vuotias Vance sai sairauskohtauksen ja lyyhistyi keskelle kaupan lattiaa. Yksi järkyttävimmistä seikoista on se, että pitkään aikaan kukaan ei käynyt häntä auttamaan. Omaan napaan tuijottaneet muut asiakkaat olivat ainoastaan kiinnostuneita saamaan käsiinsä haluamiansa tarjoustuotteita, ja osa jopa astui kirjaimellisesti Vancen yli tämän taistellessa hengestään.

Sitten paikalle sattui teho-osastolla työskennellyt sairaanhoitaja, joka ymmärsi tilanteen vakavuuden ja alkoi elvyttää Vancea. Hän sai pian apua myös ostoksilla olleesta ensihoitajasta. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, ja Vance julistettiin ambulanssikyydin jälkeen sairaalassa kuolleeksi.

Vancen läheiset olivat tapahtuneen jälkeen toki surullisia, mutta myös raivoissaan: kuinka ihmiset voivat olla niin ahneita, että eivät välitä toisen hädästä?

Asiakkaat ampuivat toinen toisensa hengiltä lelukaupassa

Kaksi pariskuntaa oli joululahjaostoksilla kalifornialaisessa Toys ”R” Us -lelukaupassa vuoden 2008 Black Fridayna, kun naisten välille kehkeytyi riita. Muutama iskukin vaihdettiin, kunnes toisen naisen seurassa ollut mies vilautti povitaskustaan käsiasetta.

Advertisement

Koska on ilmeisesti ihan normaalia tulla ladatun aseen kanssa leluostoksille, veti toinenkin mies pyssyn taskustaan ja osoitti sillä vastapuolta. Hän oli kuitenkin unohtanut virittää aseensa laukaisukuntoon, joten toinen pääsi juoksemaan pakoon, mutta tarjoushaukoista täynnä ollut kassajono pysäytti matkan. Siinä vaiheessa alkoi laukausten vaihto molemmin puolin ja yleinen paniikki iski myös muihin asiakkaisiin, jotka yrittivät suojautua parhaansa mukaan.

Sekä 39-vuotias Alejandro Moreno että 28-vuotias Juan Meza menehtyivät luodeista saamiinsa vammoihin. Kuin ihmeen kaupalla kukaan sivullinen ei loukkaantunut rytäkässä.

Toys ”R” Us julkaisi virallisen tiedotteen, jossa sanottiin, että heidän ymmärtääkseen ikävä välikohtaus johtui kyseisten henkilöiden keskinäisistä asioista, ja olisi virheellistä liittää tapahtuma mitenkään Black Fridayn ostoshysteriaan.

Hulluimmat Black Friday -tarinat sijalla yksi: Työntekijä tallottiin hengiltä!

Black Friday -tarjousten perässä hullunkiilto silmissään juoksevat asiakkaat eivät ole vain vaaraksi itselleen ja toisilleen, vaan uhriksi voi joutua myös kaupan työntekijä. Yllä oleva video ei liity tapaukseen, mutta siitä voi kauhistella Black Friday -meininkiä pahimmillaan.

Advertisement

Näin kävi vuonna 2008 newyorkilaisessa Walmartissa, jossa malttamaton väkijoukko oli yön pikkutunteina kokoontunut tavaratalon ulkopuolelle odottamaan aamuviideltä tapahtuvaa ovien avaamista. Maailmanlopun meininkiä oli ilmassa, ja virkavalta oli saapunut paikalle. Yksi poliiseista yritti megafoniin huutamalla rauhoitella ylikierroksille käyneitä shoppailijoita. Turhaan.

Kun kello oli viittä vaille viisi, olivat asiakkaat saaneet tarpeekseen ja he alkoivat työntää kaupan lasiovia ja tunkeutua väkisin sisälle. Kymmenkunta työntekijää yritti pitää ovea kiinni ja puskea ihmismassaa takaisin ulos, mutta homma osoittautui mahdottomaksi. Lasiovet antoivat periksi ja hajosivat säpäleiksi.

Ihmiset rynnivät sisään ja työntekijät paiskautuivat voimasta lattiaan. Jdimytai Damour, 34-vuotias jouluapulainen, jäi niin pahasti vauhkoontuneen ihmislauman jalkoihin, että hän tallaantui kuoliaaksi. Muut työntekijät yrittivät päästä auttamaan häntä, mutta asiakkaiden virta esti pääsyn maassa makaavan miehen luo.

Kun poliisi ja tavaratalo yhteistyössä rupesivat tyhjentämään kauppaa tapaturman jälkeen, eivät ihmiset olleet suostuvaisia lähtemään. Vaikka heille sanottiin, että yksi työntekijä oli menehtynyt alkurytäkässä, oli asiakkaiden vastaus yksiselitteinen: ”Olemme jonottaneet eilisaamusta alkaen, haluamme tehdä ostoksemme!”.

Lopulta kauppa saatiin tyhjäksi, ja aamun tragedian jäljet siivottua. Mutta ei hätää, iltapäivällä yhden aikaan ovet avattiin jälleen, jotta kenenkään Black Friday ei menisi pilalle.

Advertisement

Jos asuisin Yhdysvalloissa, niin jättäisin tämän listan jälkeen ainakin Walmartin täysin pois Black Fridayn ostoskierrokselta! Walmartista on muuten hieman leikkimielisesti, mutta valitettavan paikkansapitävästi sanottu, että se on yhden päivän ajan Yhdysvaltojen vaarallisin kaupunki.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Kun Black Friday tarjouksineen vie ihmisiltä järjen: 10 hullua tarinaa ostoshysteriasta – osa 1

Julkaistu

Nyt ovat vuorossa hulluimmat Black Friday tarinat: Näin ihmiset menettävät tarjousten vuoksi järkensä.

Onko joku onnistunut välttymään siltä, että tulevana perjantaina on Black Friday? Tällä listalla ei kuitenkaan ole luvassa tarjouksia, vaan keskitymme hulluimpiin Black Friday -tarinoihin.

Joka vuosi, kun marraskuu lähenee loppuaan, tuutataan jokaisesta mahdollisesta kanavasta Black Fridayta, joka on sitä vuoden järjettömintä ostosaikaa. Itse asiassa kyseessä on jo hyvissä ajoin edellisenä viikonloppuna alkava Black Friday -viikko, jossa ei terminä ole kovinkaan paljon järkeä.

Black Fridayn nimi on alunperin tullut siitä, että tuona joulukauden aloittavana kiitospäivän jälkeisenä perjantaina kaupat perinteisesti käänsivät tuloksensa tappiollisesta ”punaisesta” voitolliseen ”mustaan”.

Tarjoustuotteita on usein saatavilla vain rajallinen erä, mikä on vuosien varrella johtanut valitettavan usein joukkoryntäyksiin ja fyysisiin tappeluihin, jopa kuolemiin: itse asiassa internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy sivusto, joka kulkee nimellä Black Friday Death Count ja tuolla sivustolla siis seurataan Black Fridayn aiheuttamia kuolemantapauksia. Jo tuollaisen sivuston olemassaolo kertonee tarpeeksi siitä, miten sekaisin tarjoukset voivat meidät ihmiset saada.

Listafriikki kertoo nyt Top 10 hulluimmat Black Friday -tarinat, joista osa on – ikävä kyllä – päättynyt kuolemaan.

Advertisement

”Mustan viikon” -lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:

Pyssyjen heiluttelua ja etälamauttimella kaveri kumoon: 10 hullua tarinaa Black Fridayn ostoshysteriasta – osa 2

Kun normaaleista ihmisistä tulee villieläimiä

Black Friday -hulluus on alkanut nostaa kunnolla päätään vasta tämän vuosituhannen aikana. Monesti ihmisiä kismittää tuntikausia kestävä jonottaminen ja kauppojen ovien avautuminen. Hillitäkseen perjantain hulabaloota päätti eräs kalifornialainen Walmart-tavaratalo vuonna 2009 pitää ovensa auki läpi koko edeltävän yön (nykyäänhän tuo on jo ihan yleinen käytäntö).

Tavaratalossa ei kuitenkaan oltu varauduttu siihen, että väkeä riittäisi läpi yön. Eikä todellakaan oltu varauduttu siihen, että ihmiset eivät aikaisemmasta avaamisesta huolimatta osanneet käyttäytyä sen sivistyneemmin. Päinvastoin; asiakkaat menettivät kaiken itsehillintänsä ja varttia vaille kolme yöllä työntekijät joutuivat soittamaan poliisin avuksi.

Advertisement

Kaupassa oli noin 300 asiakasta, joista iso osa käyttäytyi kuin villieläimet. He repivät auki pakkauksia, joissa oli myöhemmin myyntiin tulevia tuotteita, ja ympäri kauppaa puhkesi useita erillisiä tappeluita. Poliisi onnistui tyhjentämään tavaratalon, joka suljettiin pariksi tunniksi, jotta asiakkaat saisivat aikaa rauhoittua.

No, kuten arvata saattaa, rauhoittumisesta ei ollut tietoakaan, vaan sadat ihmiset jäivät raivon vallassa hakkaamaan Walmartin ovia ja ikkunoita ja vaativat huutaen päästä takaisin ostoksille. Jotkut jopa yrittivät sisään kaupan puutarhapuolen kautta, mutta poliisit onnistuivat pysäyttämään tunkeilijat.

Kuudelta aamulla ovet avattiin uudelleen, mutta sisään päästettiin turvallisuussyistä vain 30 asiakasta kerralla.

Yllä oleva video ei ole kyseisestä tilanteesta, mutta antaa ehkä jotain kuvaa ostoshelvetin härdellistä.

Puukkohippasilla

Vuoden 2018 Black Friday oli sujunut syracuselaisessa Destiny USA -kauppakeskuksessa ilman fyysisiä kahakoita iltapäivään saakka. Hieman klo 16:en jälkeen Macy’s-tavarataloon kuitenkin jouduttiin soittamaan poliisit, kun kaksi hieman reilu parikymppistä miestä oli käynyt puukottamaan toisiaan. Toinen oli saanut puukosta vatsaan ja toinen selkään. Kukaan ulkopuolinen ei loukkaantunut ja kummankaan syyllisen/uhrin vammat eivät olleet hengenvaaralliset.

Kuvaavaa on se, että kauppakeskuksessa ostoksilla olleet ihmiset eivät olleet välikohtauksesta juuri moksiskaan. Esimerkiksi paikallisen televisiokanavan haastattelema Meghan Sinclair kertoi, että ei ole tippaakaan yllättynyt. ”Ihmiset menevät joulun takia aivan sekaisin, ja tulos on tällainen”, jatkoi Sinclair.

Advertisement

Ilmeisesti yllätävämpää on se, jos kukaan ei kuole tai loukkaannu.

Paidaton mies ruoski muita jonottajia vyöllään

Ettei tämä mene vain Yhdysvaltalaisten Black Fridayn moittimiseksi, niin osataan aina niin kohteliaassa ja ystävällisessä Kanadassakin.

Vuonna 2011 vancouverilaiset tennarifanit jonottivat kuumeisesti Adidaksen liikkeen edessä, sillä myyntiin oli tulossa erikoiserä harvinaista tossumallia. Kaduilla oli muutenkin vilskettä, kun shoppailijoiden kanssa vierekkäin seisoivat klubeihin ja baareihin jonottavat.

Kadulle alkoi muodostua useampia kahakoita, mutta poliisi hälytettiin siinä vaiheessa paikalle, kun eräs paidaton herrasmies oli alkanut käyttää vyötään piiskana ja yritti ruoskia tuntemattomaksi jääneestä syystä ympärillään olleita ihmisiä. Sitäkään ei tiedetä, jonottiko mies Adidakselle vai baariin.

Advertisement

Ennen kuin poliisi ehti paikalle, oli piiskamies saatu rauhoiteltua, kun eräs kansalainen oli käynyt nappaamassa hänestä tukevan kuristusotteen. Ainakin yksi henkilö joutui lähtemään sairaalaan tikattavaksi.

Adidas jätti väkivaltaisuuksien vuoksi himoitut kengät kokonaan pois perjantain myynnistä ja suoritti lauantaina poikkeuksellisesti arvonnan, jolla onnekkaat ostajat satunnaisesti valittiin.

Vääränlainen vilkaisu johti ampumiseen

Memphisiläisessä ostoskeskuksessa vuonna 2018, hieman ennen vuorokauden vaihtumista perjantain puolelle, eräs mies huomasi tarjousten perässä juostessaan viehättävän naisen. Hän kuitenkin jatkoi omien sanojensa mukaan matkaansa eikä ottanut kontaktia kyseiseen neitokaiseen.

Kun hän poistui serkkunsa kanssa kauppakeskuksesta, oli naisen seurassa ollut mies muutaman ystävänsä kanssa ulkopuolella odottamassa. Ja tappeluhan siitä harmittomasta vilkaisusta kehkeytyi. Uhri lyötiin maahan, mutta se ei tulistuneelle poikaystävälle riittänyt.

Välikohtausta sivusta seurannut, täysin ulkopuolinen, Matthew Morgan kertoo todistaneensa, kun yksi epäillyistä veti aseen esiin ja ampui miestä, jota autettiin maasta ylös. Tilanteesta tuohtunut (tai innostunut) Morgan kaivoi esiin oman aseensa ja rupesi ampumaan; joko ilmaan tai epäiltyjä kohti. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut hänen luodeistaan. Morgan pidätettiin ja hän sai syytteen laittoman aseen hallussapidosta.

Ammunnan kohteeksi joutunut mies selvisi vähin vammoin, sillä luoti oli vain raapaissut häntä.

Advertisement

Xbox ja pippurisumutin

Nyt mennään San Fernando Valleyhin, vuoteen 2011 ja Walmart-tavarataloon. Kauppa oli laittanut tarjoukseen korillisen Xbox-pelikonsoleita, joiden arveltiin vetävän ostoksille hyvin porukkaa. Veikkaus osui tietenkin oikeaan.

Kun henkilökunta alkoi avata muovilla pakattua tarjouslaatikkoa, odotti malttamaton väkijoukko tiiviisti ympärillä. Työntekijät yrittivät turhaan ohjeistaa järjenrippeitä vailla olevia asiakkaita peruuttamaan ja tekemään tilaa. Eräs nainen oli ilmeisen huolestunut omasta mahdollisuudestaan saada himoittu Xbox, joten hän otti oikeuden omiin käsiinsä, ja saadakseen muihin nähden etulyöntiaseman hän alkoi suihkuttaa väkijoukkoa kohti pippurisumuttimella.

Kymmenen ihmistä sai hoitoa vaativia reaktioita sumutteesta ja toiset kymmenen kärsi lieviä vammoja sumutuksesta seuranneen kaaoksen tuloksena. Sekä ambulanssi että poliisi hälytettiin paikalle.

Väkijoukkoa sumuttanut 32-vuotias nainen pääsi rytäkässä livahtamaan tiehensä, mutta huomattuaan, että välikohtaus oli rikkonut kansainvälisen uutiskynnyksen, hän ilmoittautui itse poliisille. Epäselväksi on jäänyt, saiko hän ikinä ostettua haluamaansa Xboxia.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

5 erikoista faktaa, jotka osoittavat sen, että turhaa tietoa ei ole olemassa

Julkaistu

Nyt vuorossa on viisi erinomaista nippelitietoa, joilla voi osoittaa pitävänsä faktat hallussa.

Joku voisi sanoa, että maailma on täynnä turhaa tietoa, mutta Listafriikki on asiasta täysin eri mieltä! Nippelitietoa ja faktoja ei voi koskaan oppia liikaa.

Tässä tulee viisi erikoista ja keskenään täysin erilaista faktaa, joita jakamalla voi jälleen kerran kerätä ihailua ja kunnioitusta. Valitse joukosta mieluisin tai vaikka kaikki lähimmäisille kerrottavaksi!

Ihminen on eläinmaailman paras kestävyysjuoksija

Vaikka oikeastaan mikä tahansa eläin juoksee nopeampaa kuin ihminen, ei meitä pitkällä matkalla päihitä juuri mikään. Sprintissä jäämme jalkoihin, mutta maratonilla pieksemme lähes kaikki.

Nykyihminen (Homo sapiens) on ensimmäinen todellinen juoksukone, vaikka esi-isämme ovatkin jo pari miljoonaa vuotta sitten osanneet juosta kahdella jalalla. Nykyihminen alkoi käyttää riistan hankinnassa väsytysmetsästystä, joka on harvinainen tapa hankkia ravintoa – meidän lisäksemme vain harvat eläimet, kuten susi, savannikoira ja täplähyeenä pystyvät väsyttämään saaliinsa jahtaamalla.

Juokseminen kuluttaa paljon energiaa ja nostaa siten ruumiin lämpötilaa. Ihmisen karvattomuus ja kyky hikoilla ovat antaneet meille etulyöntiaseman moniin muihin lajeihin verrattuna. Muut eläimet joutuvat säätelemään sisäistä lämpötilaansa aktiivisesti esimerkiksi läähättämällä tai pyörimällä mudassa, mutta ihminen voi paahtaa menemään useita tunteja pysähtymättä. Oikein kuumana päivänä ihminen voisi voittaa maratonilla hevosen!

Väsytysmetsästys on käytössä enää muutamassa maailman kolkassa. Muun muassa Kalaharin autiomaassa elävä sani-kansa metsästää riistansa edelleen juoksemalla ne uuvuksiin.

Advertisement

Ensimmäisten aurinkolasien tehtävä oli peittää käyttäjän tunteet

Maailman ensimmäiset aurinkolasit keksittiin 1100-luvulla Kiinassa. Silmille tarkoitettuja suojia oli kyllä ollut paljon aiemminkin, mutta ne paremminkin kavensivat näkökenttää kuin himmensivät. Ensimmäiset varsinaiset aurinkolasit valmistettiin savukvartsista.

Niitä käyttivät vain varakkaat, mutta ei suinkaan korjaamaan näköä tai suojaamaan silmiä haitallisilta UV-säteiltä. Nuo ”lasit” peittivät käyttäjän silmät, jolloin toisten oli mahdoton lukea todellisia tunteita.

Erityisen suosittuja savukvartsista tehdyt tummat lasit olivat kiinalaisilla tuomareilla, jotka käyttivät niitä, etteivät todistajat voineet päätellä mitään heidän silmistään ennen varsinaisen tuomion antamista. Tummien lasien suojassa oli varmasti mukava pyöritellä silmiä epäuskottavien lausuntojen kohdalla.

Juoksumatto kehitettiin alunperin kidutusvälineeksi

Oletko koskaan juoksumatolla ollessasi miettinyt, että ”tämä on täyttä kidutusta”? Jos – ja kun – näin on, niin olet osunut naulan kantaan. Juoksumatot on alunperin kehitetty kidutusvälineiksi.

Historian ensimmäisen juoksumaton rakensi William Cubit vuonna 1818. Se oli puinen, kaiteilla varustettu pyörä, jota käytettiin rangaistuksena vankiloissa. Vangit joutuivat kävelemään paikallaan jopa 10 tuntia päivässä.

Jossain vaiheessa vankilanjohtajat tajusivat, että juoksupyörät voisi liittää muihin laitteisiin ja käyttää pyörimisestä syntyvää energiaa esimerkiksi viljan jauhamiseen ja veden pumppaamiseen. Ei aikaakaan, kun pyörät levisivät jokaiseen brittiläiseen vankilaan.

1900-luvun vaihteessa nousi kuitenkin kansanliike, joka ajoi kiduttavien pyörien poistamista vankeinhoitolaitoksista. Juoksumattojen nähtiin olevan aivan liian julma rangaistus kaikkein pahimmillekin rikollisille.

Advertisement

Mietipä sitä seuraavan kerran, kun otat salilla alkulämpöjä!

Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin

Navan ympärillä kasvaa nöyhtää kerääviä karvoja

Kaikki omfalofobiasta kärsivät siirtykää seuraavaan kohtaan listalla! Nyt tulee puhetta navasta.

Jostain käsittämättömästä syystä napanöyhtä on kiinnostanut ihmisiä niin kovasti, että sitä on tutkittu niin Wienin teknillisessä yliopistossa Itävallassa kuin Sydneyn yliopistossa Australiassa.

Wienissä tutkimusta johtanut tohtori Georg Steinhauser oli kerännyt ensin vuosien ajan omaa napanöyhtäänsä ja tutkinut sen koostumusta ja kerääntymistä napaan. Nöyhtä ei koostunut vain vaatekuiduista vaan myös hiestä, rasvasta ja kuolleista soluista. Ja epäilemättä myös mikrobeista. Myöhemmin hän oli laajentanut tutkimustaan ja saanut näytteitä myös muilta ihmisiltä.

Steinhauser oli todennut, että navan ympärillä on erityisiä karvoja, joiden pinnan suomut toimivat kuin koukut ja irrottavat vaatteista kuituja. Lisäksi karvojen kasvusuunta on napaa ympäröivä, jolloin ne ohjaavat moskan onkaloon.

Advertisement

Australiassa taas laajan, 5 000 koehenkilöä kattaneen, tutkimuksen lopputulema oli se, että tyypillinen henkilö, jolle napanöyhtää kertyy, on ”hiukan ylipainoinen keski-ikäinen mies, jolla on karvainen vatsan alue”.

Jos maapallon ympäri kierrettyä narua nostetaan metrin verran ilmaan, niin paljonko narua tarvitaan lisää?

Jos kuvitellaan, että Maa on täydellinen pallo, jonka pinta on täysin tasainen, voisi sen ympärille kiertää hieman reilut 40 000 kilometriä pitkän narun. Olethan leikissä mukana!?

Jos tuo naru nostetaan yhden metrin verran maanpinnasta ylöspäin, niin kuinka paljon tarvitaan lisää narua, jotta sen päät osuvat toisiinsa? Eli naru siis kiertäisi edelleen Maan ympäri, mutta koko matkalta metrin verran irti maasta.

Kysymys voidaan esittää myös näin: Miten paljon ympyrän kehän pituus kasvaa, jos säde kasvaa 1 metrin? Ympyrän kehän pituus lasketaan kaavalla 2 π r eli toisin sanoen kaksi kertaa pii kertaa säde. Näin saadaan alkuperäisen, Maan pintaa pitkin kiertävän narun pituus. Maan ollessa kyseessä säde on noin 6 371 000 metriä.

Jos säde kasvaa yhden metrin, kuten sen nyt haluamme tässä kohdassa kasvavan, saadaan uuden kehän eli narun pituus laskettua kaavalla 2 π (r + 1), joka saadaan muutettua muotoon 2 π r + 2 π.

Narun pituus on siis kasvanut 2 π eli kun mittayksikkönä käytetään metriä, on uusi ympärysmitta noin 6 metriä ja 30 senttimetriä alkuperäistä pidempi. Vain niin vähän tarvitaan lisää narua, jotta se saadaan kierrettyä maapallon ympäri metrin korkeudella.

Advertisement

Eikä siinä vielä kaikki.

Tämä sama pitää paikkansa oli pallo sitten minkä kokoinen tahansa. Jos tennispallon ympäri vedettyä narua nostetaan metrin verran irti pallon pinnasta, tarvitaan narua lisää noin 6 metriä ja 30 senttimetriä.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 Halloween-pilaa, joissa keppostelu meni liian pitkälle tai päättyi kammottavalla tavalla

Julkaistu

Nyt esitellään 10 Halloween-pilaa, jotka menivät liian pitkälle.

Listafriikki esittelee nyt 10 Halloween-pilaa, jotka menivät tavalla tai toisella pieleen. Mönkään mennyt kepponen voi aiheuttaa monenlaista harmia, ja kaikkein traagisimmissa tapauksissa johtaa ihmishenkien menetykseen.

Vaikka Halloween on periamerikkalainen juhla, on se viime vuosina rantautunut myös Suomeen. Pääsiäisen ohella kaikkien kannattaakin varautua lokakuun viimeisenä päivänä siihen, että oven taakse voi ilmestyä naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia karkkien toivossa. Jos herkut uupuvat, voi tiedossa olla ilkikurinen kepponen!

Toivottavasti jäynät eivät kuitenkaan ole olleet aivan samaa luokkaa kuin tämän listan Halloween-pilat! Mitä voikaan tapahtua, kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja keppostelu menee karmealla tavalla pieleen!?

Käytännönpila oppilaille oikealla moottorisahalla

Vuoden 2010 lokakuussa Taunton High Schoolissa, Yhdysvaltojen Massachusettsissa, eräs opettaja päätti pelleillä oppilaidensa kustannuksella. Hän oli pestannut apuun kollegansa, jonka oli tarkoitus tulla kesken oppitunnin säikäyttämään 15-vuotiaat oppilaat perusteellisesti.

Kun luokan oveen koputettiin, kehotti nimettömänä pysynyt opettaja erästä oppilasta avaamaan. Ovella oli pelottavaan naamioon pukeutunut mies, jolla oli kädessään oikea moottorisaha. Ja moottorisaha oli kaiken lisäksi käynnissä. Koko luokan valtasi pakokauhu ja oven avannut oppilas hyppäsi kauhuissaan taaksepäin, kaatui ja mursi rytäkässä polvilumpionsa.

Poika joutui leikkaukseen, jonka jälkeen edessä oli neljä kuukautta jalka kipsattuna ja päälle pitkä kuntouttaminen.

Advertisement

Hiukan liian pitkälle (oliko oikea moottorisaha todella tarpeen?) viety pila tuli Tauntonin koulupiirille kalliiksi, sillä oikeus määräsi sen maksamaan polvensa loukkanneelle pojalle 100 000 dollarin vahingonkorvaukset.

Halloween-pilailija hirttäytyi vahingossa

Vuoden 2013 Halloweenina Yhdysvaltain Louisvillessä asuva Jordan Morlan päätti tehdä siskolleen kauhean pilan. Kuusitoistavuotias Morlan oli tehnyt pelottavan suunnitelman: hän teeskentelisi hirttäytyvänsä kotipihassa koristeena olleeseen silmukkaan ja sitten ”heräisi” eloon säikäyttäen siskonsa pahanpäiväisesti.

Suunnitelma meni kuitenkin traagisella tavalla pieleen, sillä Morlan hirttäytyi köyteen oikeasti. Vain puolen minuutin päästä siitä, kun Morlan oli menettänyt tajuntansa, tuli sisko etupihalle ja näki veljensä roikkuvan silmukassa. Hän riensi kertomaan äidilleen Ginger Rodriguezille, joka kuitenkin viis veisasi ilmoituksesta ajatellen sen olevan sairas Halloween-pila.

Tyttö palasi pian takaisin ja sanoi löysänä roikkuvan veljensä suusta valuvan runsaasti kuolaa. Silloin Rodriguezille tuli kiire ja hän juoksi leikkaamaan köyden poikki. Hapettomuus oli kuitenkin jo tehnyt tuhonsa ja Morlan oli vaipunut koomaan, josta hän ei hoidosta huolimatta enää koskaan herännyt. Morlan kuoli 12 tunnin kuluttua kohtalokkaalla tavalla epäonnistuneen Halloween-kepposensa jälkeen.

Valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun samanlainen kepponen on päättynyt tällä kammottavalla tavalla.

Kananmunilla sähköasema mäsäksi

Naapureiden talojen, pihojen ja autojen sotkeminen kananmunilla on yksi klassisimmista Halloween-kepposista. Se on yleensä myös varsin harmiton, vaikka kieltämättä inhottavan sotkuinen, kepponen.

Perinteikäs pila meni kuitenkin asteen verran liian pitkälle Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa vuonna 2006, kun eräs nuorimies tuli siihen päätelmään, että olisi siistiä tulittaa kananmunilla paikallisen sähköyhtiön sähköasemaa. Tuona Halloween-iltana satoi rankasti vettä, mikä kananmuniin yhdistettynä aiheutti asemalla oikosulun ja massiivisen räjähdyksen. Noin 8000 ihmiseltä meni sähköt.

Advertisement

Tihutyössä ollut poika selvisi paukusta oikeastaan ilman vammoja, ellei tuskallista korvien soimista lasketa. Ehkäpä vinkuna opetti miettimään älynväläyksiä muutamaan otteeseen!?

Keppostelu silmätipoilla päättyi kohtalokkaasti

Kuokkavieraat-elokuvassa kilpakosijalle aiheutetaan räjähtävä ripuli laittamalla tämän juomaan Visine-silmätippoja. Pitkälti tämän elokuvapilan vuoksi on syntynyt urbaanilegenda ”silmätippajekusta”, mutta todellisuus ei ole aivan yhtä viaton.

Silmätippojen vaikuttava aine tetrytsoliini on täysin turvallinen – silloin kun sitä käytetään ohjeen mukaan. Mutta suurina annoksina verenkiertoon päätyessään se voi aiheuttaa voimakasta väsymystä, tajunnanmenetystä, verenpaineen heittelyä, hengitysvaikeuksia, sykkeen hidastumista ja jopa vaipumisen koomaan.

Vuonna 2008 eräs newyorkilainen nainen suunnitteli työkaverinsa Marceline Jonesin päänmenoksi elokuvasta tuttua pilaa. Kepposteleva nainen päätti lorauttaa silmätippoja 49-vuotiaan Jonesin juomaan lokakuun viimeisen päivän Halloween-juhlissa tarkoituksenaan aiheuttaa tälle pahoinvointia ja kenties toistuvaa vessassa ravaamista. Jones kuitenkin lyyhistyi maahan ja hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän muutaman päivän kuluttua menehtyi.

Juoman silmätipoilla terästänyt nainen meni tunnustamaan poliisille tekosensa, mutta ruumiinavauksessa Jonesin kuoleman ei voitu kiistattomasti osoittaa johtuneen Visinen yliannostuksesta. Niinpä ikävän pilan tehnyt työkaveri säästyi henkirikossyytteeltä, mutta tuomittiin lievästä pahoinpitelystä.

Isä esitti tappavansa äidin

Kotiväkivalta, tai mikään väkivalta, ei ole koskaan leikin asia. Tämä unohtui eräältä yhdysvaltalaispariskunnalta, kun he päättivät Halloweenin-kunniaksi pilailla kuusi- ja kahdeksanvuotiaiden lastensa kustannuksella Galatian maalaiskaupungissa, Illinoisin osavaltiossa.

Isä puki päälleen Halloween-elokuvasarjasta tutun sarjamurhaajan Michael Myersin naamion ja ryhtyi kuristamaan vaimoaan ja lastensa äitiä jälkikasvun nähden. Lapset tietenkin säikähtivät pahanpäiväisesti ja juoksivat kauhuissaan naapuriin, sillä he luulivat äitinsä joutuneen murhaajan uhriksi.

Advertisement

Šokissa olleet tenavat saivat kerrottua tilanteen naapureille, jotka soittivat hätänumeroon. Virkavallan saapuessa tilannetta oltiin jo naapureiden kesken selvitelty, mutta kauhean pilan tehnyt pariskunta sai tovin vakuutella poliisille, että kyseessä tosiaan oli vain mauton kepponen. Ketään vastaan ei asian tiimoilta nostettu syytteitä, mutta lapset todennäköisesti saivat tuosta Halloween-illasta pysyviä traumoja.

Paikallinen šeriffi Keith Brown kertoi medialle välikohtauksen jälkeen, että paljon mieluummin poliisi käsittelee tällaisia piloja ja noloja tilanteita, kuin jos kyseessä olisi todella ollut alkuperäisen ilmoituksen mukainen tapahtuma.

Liian uhkaava rekvisiitta

Lähtiessään Halloween-bileistä lokakuussa 2013 yhdysvaltalainen JonMichael Alpers piti naamiaisasunsa yllä ja päätti yön pikkutunteina napata kotimatkalle mukaan kupillisen kahvia. Alpers ei ollut pukeutunut kummitukseksi tai luurangoksi, vaan hän oli koonnut asunsa naamarista, luotiliivistä ja aseista – muun muassa M16-rynnäkkökivääristä. Rekvisiitta oli pilaa eivätkä pyssyt olleet oikeita, mutta tietämättömän silmiin Alpers näytti aseistautuneelta varkaalta.

Oregonin Springfieldissä sijaitsevassa baarissa muutamia drinksuja nauttinut Alpers saapui Cool Beanz -kahvilan luo hieman ennen puoli kuutta aamulla. Kun kahvilan työntekijä näki aseistetun miehen liikkeen ulkopuolella, riensi hän silmittömästi pelästyneenä lukitsemaan ovet ja soitti hätänumeroon.

Ennen kuin poliisi ehti paikalle, oli Alpers jo koputellut kahvilan ovia ja ikkunoita leikkikiväärillään. Hänet pidätettiin ja ”aseet” takavarikoitiin. Mies sai syytteen hulinoinnista ja uhkaavasta käytöksestä. Ehkä hän vastaisuudessa jättää kaikkein vaarallisimmilta vaikuttavat rekvisiitat pois Halloween-asustaan.

Oman murhansa lavastanut päätyi käsirautoihin

Vuonna 2008 yhdysvaltalainen Joe Watkins keksi tehdä irvokkaan Halloween-pilan yhdelle työntekijälleen ja lavasti oman murhansa.

Watkins tuli ajoissa kentuckylaiseen Chicken Ranch -kanaravintolaansa asettelemaan tekaistun rikospaikan valmiiksi. Kun kepposen uhri saapui töihin, löysi hän pomonsa makaamassa elottoman näköisenä verilammikossa. Nainen juoksi hädissään ulos ja soitti välittömästi poliisille. Sillä aikaa Watkins oli noussut sotkun keskeltä ylös ja yritti tuloksetta soittaa työntekijälleen kertoakseen, että kyseessä oli pelkkä vitsi. Hän soitti myös poliisille, että hälytys on turha.

Advertisement

Virkavalta oli kuitenkin jo matkalla ja Watkins pidätettiin väärän hälytyksen antamisesta. Vaikka hän ei itse hätänumeroon soittanutkaan, on turhaan hälytykseen johtava pila kirjattu Kentuckyn laissa rikokseksi.

Pensastrimmerillä siistittiin muutakin kuin kasveja

Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010 chicagolainen Cynthia Swanson järjesti Halloween-juhlat tyttärelleen ja tämän ystäville.

Swanson oli juhlan hengessä päättänyt säikäyttää lapset ja odotti talonsa nurkalla naamio kasvoilla ja sähkökäyttöinen pensastrimmeri kädessään. Kunnon sarjamurhaajameininkiä siis!

Kun lapset tulivat ulos, hyppäsi Swanson esiin leikkurin terää heilutellen. Yksi juhlissa vieraana ollut poika nosti kätensä kasvojensa suojaksi, jolloin ilmassa heiluva ja käynnissä oleva trimmeri osui hänen kämmeniinsä ja sormiinsa.

Vammat olivat vakavat ja harmittomaksi pilaksi tarkoitettu pelottelu johti Swansonin kohdalla rikossyytteeseen muun muassa laiminlyönnistä ja pahoinpitelystä. Pojan vanhemmat vaativat 350 000 dollarin vahingonkorvauksia pysyvän vamman vuoksi.

Liian uskottava Halloween-asu koitui kohtaloksi

Listan tuorein traagisesti päättynyt Halloween-kepponen on vuodelta 2021. Halloweenin tunnelmaan hyvissä ajoin valmistautunut nuori nainen päätti jo lokakuun 22. päivänä pelotella naapureitaan – kohtalokkain seurauksin.

Meksikon Naucalpanissa asunut parikymppinen nainen, jonka henkilöllisyyttä ei ole paljastettu, sonnustautui kummitusasuun ja lähti illan hämärässä kiertelemään katuja. Hän oli pukeutunut niin sanotuksi itkeväksi naiseksi, La Llorona, jonka legenda elää latinalaisamerikkalaisissa kansantaruissa. Kertomuksen mukaan La Lloronan henki liikkuu maan päällä itkien ja surren kahta lastaan, jotka hän itse hukutti jokeen raivostuttuaan aviomiehelleen, jonka oli nähnyt toisen naisen kanssa.

Advertisement

Silminnäkijöiden mukaan kansantarujen haamua esittänyt nainen oli vetänyt päälleen valkoisen lakanan ja huuteli kadulla ”ay mis hijos” eli ”voi lapseni”. Seuraavassa hetkessä joku taikauskoinen ja totaalisen sätkyn saanut ampui useamman luodin naista kohti. Halloween-keppostelija menehtyi kadulle.

Paikalliset mediat kertovat, että ampuja pakeni paikalta ja välittömästi alkaneesta poliisin rikostutkinnasta huolimatta syyllistä ei koskaan saatu kiinni.

Äkillinen Halloween-kuivuus

Päätetään liian pitkälle menneet Halloween-kepposet loppukevennykseen. Tarina on aivan tosi, mutta newjerseyläisessä The Courier-News -paikallislehdessä vuonna 1937 uutisoitu Halloween-pila sai kaiken kaikkiaan varsin koomisia piirteitä.

Neljä Wenonahissa asunutta lukiolaispoikaa sai päähänsä avata kaikki palopostit, minkä vuoksi kaupungin lähes miljoonan litran vesivarastot vuotivat tyhjiin. Koko yhteisö jäi loppupäiväksi ilman vettä. Koulun tähtiurheilijoiksi kuvaillut nuorukaiset pidätettiin ja lukittiin yöksi selliin.

Koko yön he viihdyttivät (tai ärsyttivät) muita sellissä olijoita koulunsa tunnuslauluilla ja -huudoilla. Uutisessa myös kerrotaan, että seuraavana aamuna pojat kieltäytyivät tiskaamasta omia astioitaan, mikä oli vastoin sellin käytäntöjä.

Lue myös:

Advertisement
Continue Reading

Oudoimmat

10 hyytävän pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa maailmassa – osa 2

Julkaistu

Nyt listataan 10 pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa ympäri maailman.

Kun Halloween koputtelee ihan kulman takana, niin on aiheellista uppoutua kauhutarinoiden pariin. Tällä listalla tutustutaan 10 kummittelevaan ja karmivaan paikkaan maailmalla.

Listafriikki suuntaa maailmalle, kun luvassa on selvitys siitä, minkälaisia kummittelevia kohteita kaikkien yliluonnollisen ja kammottavan ystävien kannattaa kirjata tulevaisuuden matkasuunnitelmiin.

Heikkohermoisille nämä kummittelevat kohteet eivät sovi, mutta jos selkäpiitä karmivat kummitusjutut ovat lähellä sydäntä – uskoi niihin tai ei – niin nyt on herkkua tarjolla!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisiin hyytävän karmiviin paikkoihin voit tutustua tästä:

10 hyytävän pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa maailmassa – osa 1

Advertisement

Oradour-sur-Glane

Kesäkuun 10. päivänä vuonna 1944 saksalaiset hyökkäsivät Oradour-sur-Glanen kylään Ranskassa. Miehet erotettiin naisista ja lapsista, minkä jälkeen heidät tehtiin liikuntakyvyttömiksi jalkoihin ampumalla. Sitten miehet sytytettiin elävältä tuleen. Vain viisi miestä pääsi pakenemaan silmitöntä teloitusta – 190 kuoli.

Kirkkoon teljetyt naiset ja lapset yritettiin ensin tappaa palopommilla, mutta koska pommi ei lauennut, kohtasivat ovista ja ikkunoista pakoon yrittäneet konekivääritulen. Jos joku ei vielä ollut kuollut, sytytettiin heidätkin tuleen. 247 naista ja 205 lasta kuoli; vain yksi nainen pääsi pakenemaan teloitusta.

Oradour-sur-Glanen kylän jälleenrakentaminen kiellettiin heti sodan jälkeen ja se päätettiin säilyttää sellaisenaan muistuttamassa natsimiehittäjien julmuudesta. Tuhoutuneen kylän viereen perustettiin vuonna 1958 samanniminen uusi kylä. Sen asukkaat eivät kuitenkaan suostu menemään läheiseen rauniokylään, sillä joukkomurhassa menehtyneiden henget vaeltavat öisin sen kaduilla.

Monet väittävät nähneensä tuskasta huutavia miehiä, naisia ja lapsia sekä haistaneensa vanhasta kylästä leijailevan palavan puun ja lihan hajun. Vielä muutamia vuosia sitten uuden kylän asukkaat jättivät kylien rajalle erilaisia lahjoja kuin osoittaakseen kadotetuille sieluille hyväntahtoisuutensa.

Aokigahara

Kuva: Jordy Meow | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Japanissa Fuji-vuoren juurella sijaitseva Aokigaharan metsä kulkee myös nimellä Jukai eli Puumeri. Mutta parhaiten kyseinen alue tunnetaan pahamaineisena itsemurhametsänä. Se on paikka, jossa japanilaiset ovat tehneet itsemurhia jopa satojen vuosien ajan.

Puusto on tiheää eikä eläimiä juuri ole, mikä tekee metsästä aavemaisen hiljaisen. Sinne on helppo eksyä, sillä laavasta muodostuneessa maaperässä on niin paljon rautaa, että se häiritsee kompassia ja puhelinten kuuluvuutta. Reittien varrella retkeilijöitä kehotetaankin pysymään merkityillä poluilla. Monet kiinnittävät reitilleen kilometrikaupalla nauhaa, jotta löytävät sen avulla takaisin.

Ne eivät kuitenkaan ole ainoita varoituskylttejä, sillä monet menevät Aokigaharan metsään sinne jäädäkseen. Siksi kylteissä muistutetaan elämän kallisarvoisuudesta ja kehotetaan miettimään omaa perhettä. Alaosassa on lisäksi kriisipuhelimen numero. Pysäyttävätkö nämä kyltit ketään, sitä on vaikea sanoa, sillä metsä on edelleen suosittu paikka oman elämän päättämiseen.

Advertisement

Kyseenalainen suosio on perua kansantarinoista, joiden mukaan Aokigahara oli paikka, johon vanhat ja sairaat vietiin ja jätettiin kuolemaan. Modernimpiakin vaikutteita on, sillä muutamassa japanilaisessa novellissa metsää kuvaillaan romantisoidusti täydellisenä paikkana itsemurhan tekemiseen.

BBC:n mukaan metsässä on 1950-luvun jälkeen tehty yli 500 itsemurhaa, mutta todellinen luku on varmasti moninkertainen, sillä yksistään vuonna 2004 metsästä löytyi 108 kohtalokkaaseen ratkaisuun päätyneen ruumista. Paikallisten mukaan kuolleiden henkien voi öisin kuulla huutavan, mutta huutoja saattaa kuulua myös päivisin, eikä silloin ole kyse kummituksista. Kuka tahansa Aokigaharassa vaeltaja voi törmätä itsemurhan uhriin.

Myrtlen plantaasi

Kuva: Cking81 | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Myrtlen plantaasi Yhdysvaltojen Louisianan osavaltiossa on monesti nimetty maan kummittelevimmaksi taloksi.

Legendan mukaan 1700-luvun lopulla perustetulla tilalla on murhattu vähintään 10 ihmistä, joista tunnetuin lienee Chloe-niminen orja, jota isäntä Clark Woodruff säännöllisesti raiskasi. Joko Clark tai tämän vaimo Sara Woodruff leikkasi Chloelta korvan irti, kun tämä jäi kiinni salakuuntelusta. Korvattomuutensa vihreällä turbaanilla piilottanut Chloe halusi kostaa perheelle, mutta onnistui myrkyttämään vain Saran ja perheen lapset. Tämän jälkeen muut orjat hirttivät Chloen ja heittivät tämän ruumiin Mississippi-jokeen.

Chloen turbaanipäinen henki palasi kuitenkin kummittelemaan tiluksille. Plantaasilla yöpyjä saattaakin herätä tämän aaveen tiukkaan tuijotukseen. Chloen lisäksi Myrtlen plantaasilla on kummituspeili, jossa elää tarinan mukaan Sara Woodruffin ja hänen tytärtensä henget.

Kummitukset eivät kuitenkaan lopu siihen, vaan päärakennuksen kuistille vuonna 1871 ammutun William Winterin tuskissaan vaikeroivan haamun on nähty raahautuvan pitkin portaikkoa ja katoavan aina 17. askelmalla, jossa hän menehtyi vaimonsa käsivarsille.

Advertisement

Alkuperäiskansan hautapaikan päälle tarinan mukaan perustetulla Myrtlen plantaasilla vierailijat ovat kertoneet kuulleensa askeleita pihamaalla ja moni on kokenut öisiä kauhunhetkiä, kun heidät on vedetty alas sängystä. Muita aavemaisia näkyjä ovat olleet sängyillä hyppivät lapsihahmot, sisällissodan aikainen sotilas sekä voodoo-papitar.

Kummituksia on väitteiden mukaan saatu tallennettua myös valokuviin ja ainakin Chloe vihreässä turbaanissaan sekä ikkunasta kurkkiva kummitustytöksi nimetty hahmo on ilmestynyt kuviin.

Poveglia

Kuva: Marco Usan | CC BY 3.0 (kuvaa rajattu)

Jos paikka on nimetty kummitusten saareksi, niin lienee selvää, että sillä tapahtuu aavemaisia asioita. Venetsian laguunissa sijaitsevaa pientä Poveglian saarta kutsutaan maailman kummittelevimmaksi saareksi. Saaren historia ulottuu vähintään 400-luvulle ja sitä käytettiin pitkään paikkana, johon ruttoon sairastuneet karkotettiin. Vastaan tapelleet ihmiset raahattiin saarelle, jos heillä oli etäisestikään ruttoon viittaavia oireita.

Noin seitsemän hehtaarin kokoisella saarella poltettiin vähintään 160 000 rutosta kärsinyttä, jotta tauti ei pääsisi leviämään. Usein poltettavien ruumiiden kasoihin päätyi myös niitä, jotka olivat vielä hengissä, mutta liian sairaita liikkumaan. Tarinan mukaan edelleen nykypäivänä noin puolet saaren maaperästä koostuu ihmisten tuhkista.

Kun ruttosairaalaa ei enää tarvittu, toimi saarella eristyksissä oleva rakennus 1900-luvun alussa mielisairaalana. Huhuja julmista ihmiskokeista alkoi levitä ja 1930-luvulla lobotomioita tehnyt lääkäri hyppäsi kellotornista kuolemaansa, sillä kummitukset olivat ajaneet hänet hulluuden partaalle. Vuonna 1968 sairaala suljettiin lopullisesti. Silloin tällöin saarelta kaikuvat kellon lyönnit, vaikka tornissa ei kelloa ole ollut enää vuosikymmeniin.

Vuodesta 1968 lähtien saari ja sen rakennukset ovat olleet tyhjillään. Italian hallitus on turhaan yrittänyt myydä maa-aluetta useaan otteeseen, mutta kaupat ovat aina rauenneet viime hetkellä. Viimeiseksi saarelle oli vuonna 2019 tarkoitus aloittaa luksushotellin rakentaminen, mutta ainakin vielä kummitusten saari on entisellään.

Advertisement

Poveglian saarella vierailu on kiellettyä, eikä sinne vuosikymmeniin kukaan halunnutkaan. Muutamat toimittajat ovat päässeet erityisluvalla tutustumaan kauhujen sairaalaan, ja vuosien mittaan sekä kummitusten metsästäjät että paranormaalien ilmiöiden tutkijat ovat uskaltautuneet suljetulle saarelle.

Pelko kummittelevista ja pahansuovista ruton uhreista ja pahoinpideltyjen potilaiden hengistä ovat kuitenkin pitäneet paikalliset loitolla. Harvat saarella vierailleet ovat kertoneet nähneensä tummia hahmoja ja kuulleensa outoja huutoja. Moni on kokenut voimakkaan pahan tuntemuksen yllään heti saarelle rantauduttuaan.

Aradalen mielisairaala

Aradalen mielisairaala avautui Australian Victorian osavaltioon vuonna 1867 nimellä Ararat Lunatic Asylum eli tylysti suomennettuna Araratin hullujen huone. Sairaala suljettiin vasta vuonna 1997 ja 130-vuotisen historian aikana siellä kuoli noin 13 000 ihmistä – potilaita, vankeja ja henkilökunta – eivätkä kaikki todellakaan luonnollisista syistä.

Alunperin sairaala perustettiin vapauttamaan vankiloista tilaa, joten ”peruuttamattomasti pahat” ja mieleltään sairaat vangit siirrettiin sinne. Vaarallisten vankien lisäksi sairaalan seinien sisään suljettiin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiviä, epileptikoita ja Down-lapsia.

Aradalen mielisairaala on yksi Australian kummittelevimmista paikoista, jossa järjestetään veret seisauttavia kierroksia. Vierailijoita ei tarinoilla erityisesti tarvitse pelotella, sillä rakennus itsessään vaikuttaa voimakkaasti kävijöihin.

Monet kokevat selittämätöntä pahoinvointia, kummallisia kipuja tietyissä huoneissa eivätkä pyörtymisetkään ole ennenkuulumattomia. Joillakin osastoilla nenään leijailee ”kuoleman haju” ja välillä rakennuksen uumenista kuuluu toistuvaa ääntä kuin joku hakkaisi päätään seinään. Yleisiä aistimuksia ovat myös voimakkaat kylmän väreet ja tunne kosketuksesta – onpa muutama kertonut tulleensa näkymättömän voiman tönimäksi ja puremaksi.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 hyytävän pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa maailmassa – osa 1

Julkaistu

Tässä ovat top 10 kummittelevat kohteet maailmalla.

Lähestyvän Halloweenin kunniaksi mennään kauhutarinoiden pariin. Nyt vuorossa on lista, jolla tutustutaan 10 kummittelevaan ja karmivaan paikkaan maailmalla.

Listafriikki suuntaa maailmalle, kun luvassa on selvitys siitä, minkälaisia kummittelevia kohteita kaikkien yliluonnollisen ja kammottavan ystävien kannattaa kirjata tulevaisuuden matkasuunnitelmiin.

Heikkohermoisille nämä kummittelevat kohteet eivät sovi, mutta jos selkäpiitä karmivat kummitusjutut ovat lähellä sydäntä – uskoi niihin tai ei – niin nyt on herkkua tarjolla!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Toisen osan hyytävän pelottavista paikoista voit lukea tästä:

10 hyytävän pelottavaa ja kummittelevaa paikkaa maailmassa – osa 2

Advertisement

Pariisin katakombit

Kuva: Rijin | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Pariisin alla olevia entisiä kalkkikivilouhoksia ruvettiin 1700-luvulla käyttämään hautoina, koska kaupungin hautausmaat olivat täynnä. Myös olemassaolevista haudoista siirrettiin jäänteitä kaupungin alla risteileviin käytäviin, joissa 1800-luvulla asui myös ihmisiä. Luiden seassa..

Pariisin katakombit ovat nykyisin suosittu turistikohde, jossa vierailijat pääsevät vaeltelemaan käytäviä, joita reunustavat yli kuuden miljoonan pariisilaisen luut. Voiko paljon aavemaisempaa paikkaa olla!?

Katakombeihin liittyy tietenkin monia kummitustarinoita ja legendoita – ehkäpä tunnetuimpana se, että massiivisen joukkohaudan seinät alkavat keskiyöllä puhua. Äänet yrittävät taivutella vierailijan yhä syvemmälle labyrinttimäisiin käytäviin kunnes tämä ei enää löydä tietään ulos ja jää ikuisesti katakombeihin, kuten miljoonat maanalaiseen hautaan päätyneet.

Tämä legenda on saanu pontta 1990-luvun alun veret seisauttavasta löydöksestä. Katakombeja tutkiva ryhmä löysi erään hämärän kammion lattialta videokameran. Heidän yllätyksekseen kamera sisälsi kuvamateriaalia. Kun ryhmä rupesi katsomaan filmiä, kuului sillä karmivia ääniä.

Oli selvää, että kameraa pidellyt mies oli eksyksissä eikä tiennyt miten pääsisi ulos. Kuvaaja vaikuttaa menettävän järkensä harhaillessaan päämäärättömästi loputtomissa tunneleissa. Video loppuu äkillisesti siihen, kun mies tiputtaa kameran maahan.

Tähän päivään mennessä kukaan ei tiedä kuvaajan henkilöllisyyttä tai sitä, pääsikö tämä katakombeista koskaan elävänä ulos.

Advertisement

Borgvattnetin vanha pappila

Jämtlandin läänissä, Pohjois-Ruotsissa, sijaitsee pieni kylä nimeltään Borgvattnet. Ja tuo kylä on tunnettu siitä, että siellä on yksi Ruotsin kuuluisimmista kummitustaloista: vuonna 1876 rakennettu vanha pappila.

Ensimmäisen kerran kummitushavaintoja kirjasi ylös kappalainen Nils Hedlund asuessaan pappilassa vuonna 1927. Hän kertoi monista oudoista tapahtumista, muun muassa ullakolla jokin näkymätön voima oli vetänyt hänen pyykkejään alas naruilta.

Hedlundin seuraajat kertoivat pappilassa vaeltavista hahmoista, jotka katosivat selittämättömästi, itsestään keinuvasta keinutuolista, paikasta toiseen liikkuvista esineistä, selkäpiitä karmivasta kiljunnasta ja muista yliluonnollisista tapahtumista. Eräs 1940-luvulla pappilan vierashuoneessa yöpynyt heräsi keskellä yötä siihen, että kolme vanhaa naista istui huoneessa ja tuijotti häntä. Kun vieras laittoi valon päälle, jatkoivat naiset edelleen tuijottamista, mutta hahmot olivat sumeita.

Erään tarinan mukaan pappilassa kummittelevat kaltoinkohdeltujen ja takapihalle haudattujen piikojen ja/tai vauvojen henget. Toisten mielestä pappilassa vaeltavat entisten pappien haamut.

Nykyisin Borgvattnetin vanha pappila toimii majatalona. Kaikki rohkelikot, jotka uskaltavat yöpyä pappilan aavemaisessa miljöössä ja selviävät yöstä ehjin nahoin, saavat todistuksen kokemuksestaan. Lähes kaikki vanhassa pappilassa yöpyneet ovat kokeneet vierailunsa jotain selittämätöntä ja saaneet outoja tuntemuksia.

Isla de las Munecas

Kuva: Wa17gs | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Meksikon pääkaupungin Méxicon eteläosissa, Xochimicon kanaalien välissä, on pieni saari. Isla de las Munecas eli nukkejen saari on nykyisin suosittu turistikohde, jolla on surullinen historia. Saari on omistettu kummallisissa olosuhteissa kuolleen nuoren tytön sielulle.

Yli 50 vuotta sitten saaren ainoa asukas, Julian Santana Barrera, löysi rantavedestä henkihieverissä olleen pienen tytön, jota hän ei kyennyt pelastamaan. Hän löysi lähistöltä myös nuken, jonka hän päätti ripustaa puuhun tytön muistoksi. Se oli ensimmäinen tuhansista nukeista, joita Santana Barrera kiinnitti puihin ennen kuin hän vuonna 2001 hukkui samaiseen paikkaan, josta oli vuosia aiemmin löytänyt tytön. Myös turistit ovat tuoneet saarelle lisää nukkeja.

Advertisement

Joidenkin mukaan aavemaiset nuket ovat pahoja, kun taas toisten mielestä ne suojelevat saarta kuolleen tytön hengen kautta. Paikallisen legendan mukaan nuket liikuttelevat päitään sekä käsiään ja availevat silmiään. Saarella vierailleet väittävät kuulleensa nukkejen kuiskivan toisilleen ja veneillä ohi ajaneet kertovat nukkejen houkutelleen heitä saarelle.

Riivattuja tai ei, niin puissa roikkuvat nuket ovat karmiva näky päivällä, mutta yön pimeydessä vierailijoita seuraavat sieluttomat silmät saavat kovimmankin skeptikon puntit tutisemaan.

Hoia Baciu

Romanian Transilvaniassa sijaitseva Hoia Baciu -metsä tunnetaan ”Transilvanian Bermudan kolmiona” ja maailman pelottavimpana metsänä. Siellä tapahtuu niin paljon yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita, että varsinkaan romanialaiset eivät uskaltaudu sinne yöaikaan.

Tarinan mukaan metsä on saanut nimensä mieheltä, joka katosi sinne 200 lampaan kanssa mystisesti ilman jälkeäkään. Kukaan ei tiedä, mikä tai kuka Hoia Baciun metsässä asustaa, mutta teorioita on esitetty joukkomurhan uhrien hengistä avaruusolentoihin. Vuonna 1968 armeijan insinööri Emil Barnea raportoi nähneensä ja kuvanneensa metsässä lautasen muotoisen ufon ja pysyi kertomuksessaan, vaikka menetti sen vuoksi työnsä.

Vuosikymmenten aikana metsään uskaltautuneet ovat kertoneet nähneensä selittämättömiä näkyjä – valoilmiöitä ja aaveita – ja kuulleet outoja ääniä. Monet ovat tunteneet olonsa ahdistuneeksi ja kuin joku seuraisi ja tarkkailisi heitä. Legendan mukaan moni metsään mennyt ei ole koskaan palannut takaisin, mutta ne jotka ovat käynnistään selvinneet, kertovat omituisista oireista kuten pahoinvoinnista, palovammoista, ihottumasta ja naarmuista, joille ei ole löytynyt järkevää selitystä. Elektroniset laitteet ovat menneet metsässä epäkuntoon ja toiset ovat kertoneet menettäneensä ajantajun.

Ehkä hyytävin tarina kertoo viisivuotiaasta tytöstä, joka katosi ja ilmestyi sitten kuin tyhjästä vuosia myöhemmin, mutta ei ollut lainkaan ikääntynyt. Hänellä oli päällään samat, puhtaat vaatteet kuin katoamishetkellään. Monien mielestä metsässä onkin portti toiseen ulottuvuuteen.

Advertisement

Hoia Baciun metsästä tekee tarinoiden lisäksi aavemaisen sen omituiset puut. Puiden rungot ovat taipuneet kummallisella tavalla ja lisäksi metsässä on suuria, puuttomia aukioita, joissa maaperä on hiiltynyt. Kumpaankaan ilmiöön ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt selitystä.

Paikallisen oppaan mukaan metsässä kummittelee vain, jos sinne tuo omat haamunsa. Uskaltaisitko lähteä telttailemaan?

Stanley Hotel

Hotelli, joka inspiroi Stephen Kingin kirjoittamaan Hohto-romaanin. Sen pitäisi kertoa kaiken oleellisen Yhdysvaltain Coloradossa sijaitsevasta Stanley Hotelista, joka on yksi maan kummittelevimmista paikoista.

Hotellin suunnitteli ja rakennutti vuonna 1909 Freelan Oscar Stanley, joka myös pyöritti toimintaa vaimonsa Floran kanssa. Flora kuoli vuonna 1939 ja Freelan vuotta myöhemmin, mutta omistajakaksikko ei ole tarinan mukaan koskaan lähtenyt hotellista. Freelan on nähty usein hotellin baarissa ja biljardihuoneessa; biljardi oli yksi hänen lempiharrastuksistaan. Floran taas voi kuulla silloin tällöin soittamassa rakasta pianoaan.

Stanleyt eivät kuitenkaan ole ainoat hotellissa liikkuvat henget, sillä taloudenhoitaja Elizabeth Wilson ilmoittelee silloin tällöin läsnäolostaan. Hotellin kummituskierroksen oppaan mukaan Wilson loukkaantui vakavasti sytyttäessään lyhtyjä huoneessa numero 217. Vaikka nainen selvisi räjähdyksestä ja kuoli vuosia myöhemmin muista syistä, viihtyy hän haamuna juuri kyseisessä huoneessa.

Majoittujat ovat kertoneet esineiden siirtymisestä paikasta toiseen ja matkatavaroidensa pakkaamisesta sekä yhtäkkiä sammuvista ja syttyvistä valoista. Taloudenhoitaja Wilsonin haamu on myös varsin vanhoillinen ja monet naimattomat pariskunnat ovatkin tunteneet öisin kylmän hahmon välissään.

Advertisement

Kummituskierroksen mukaan hotellin käytävillä vaeltaa myös autistinen Billy-poika, joka koskettelee vieraiden hiuksia. Erityisesti Billyä vetävät puoleensa sellaiset ihmiset, jotka työskentelevät autismin parissa.

Hotellin neljännessä kerroksessa on kuultu lasten leikkiä, naurua ja juoksemista, sillä siellä hotellivieraiden jälkikasvu vietti aikaansa lastenhoitajien kanssa. Kaikki Stanley Hotelin aaveet eivät ole ihmisiä, sillä tiluksilla on lemmikkien hautausmaa, johon vuosikymmenten aikana on haudattu henkilökunnan eläimiä. Ainakin yhden kissan ja koiran haamut on nähty kiertelevän hotellin pihamaalla.

Vuosien mittaan monet ovat väittäneet kummitusten ilmestyneen valokuviin, yksi viimeisimmistä vuonna 2016.

Miten Stanley Hotel sitten päätyi inspiroimaan Stephen Kingiä Hohdon kirjoittamiseen? King on kertonut The View -keskusteluohjelmassa, että oli perheensä kanssa päättänyt vuonna 1974 lähteä viikonloppulomalle, mutta Stanley Hotel oli juuri sulkemassa ovensa kauden päätteksi. Kingit saivat majoittua, jos maksaisivat käteisellä, sillä kirjanpito oli jo lähetetty eteenpäin.

Olimme ainoat vieraat suuressa hotellissa ja tuuli ulvoi ulkona ja kaikki huoneet olivat tyhjiä”, muistelee King. Tarinan mukaan perhe majoittui huoneessa 217. Siellä ollessaan King näki todentuntuisen painajaisen, jossa hänen nuorta poikaansa jahdattiin hotellin käytävillä. Kirjailija nousi sängystään, meni ulos tupakalle ja rupesi hahmottelemaan mielessään Hohtoa.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 optista harhaa, joilla saa silmät sekaisin ja pään pyörälle

Julkaistu

Ihmisen silmät ja aivot eivät aina osaa tehdä yhteistyötä ja ne lisäksi saavat meidät näkemään harhoja. Listafriikki esittelee nyt optisia harhoja, jotka saavat pään pyörällä ja kenet vain epäilemään omaa näkökykyään.

Ihmisen silmät ja aivot huijaavat usein meitä kantajiaan. Ne saavat meidät näkemään optisia harhoja, jotka hämmentävät ja ärsyttävät nokkeluudellaan. 

Miksi optiset harhat sitten ärsyttäisivät? No tietenkin sen takia, kun niitä on niin vaikea käsittää. Vaikka joku kuinka selittäisi, kuinka illuusio muodostuu, ja miksi me näemme jotain niinkuin näemme, ei se auta turhautumiseen. 

Mutta jos siitä pääsee yli, niin ovathan nämä aika upeita. Ja miten helposti meidän havainnointiamme voikin huijata! 

Listafriikki valitsi listalle optisia harhoja, jotka tosiaan venyttävät käsityskyvyn rajoja.

Munkerin illuusio

Nopeasti katsoen kuvassa voi nähdä kahta eri sävyä olevia pinkkejä ruutuja. Mutta kaikki ovat oikeasti täysin samanvärisiä. Harha katoaa, kun lähekkäin olevia ruutuja katsoo oikein läheltä, joten ei muuta kuin nenä kiinni näyttöön.

Harha johtuu siitä, että värien havainnointi muuttuu niitä ympäröivien alueiden värien mukaan. Saksalainen Hans Munker oli ensimmäinen, joka vuonna 1970 loi tällaisen optisen illuusion. Hän teki sen opinnäytetyössään, ja monet ovat erilaisin variaatioin seuranneet perässä, kuten listamme seuraava kohta osoittaa. 

Advertisement

Konfetti-illuusio

Konfetti-illuusio on suhteellisen tuore harha, jonka on kehittänyt David Novick, Texasin yliopiston professori. Kuvassa näyttää olevan neljää eri väriä olevia ympyröitä, mutta todellisuudessa kaikki ovat samanvärisiä.

Shakkilauta-illuusio

Kuvassa näet shakkilaudan, johon vihreä sylinteri luo varjon. Normaaliin shakkilautaan verrattuna ruudukko ei ole mustavalkoinen, vaan ruudut ovat harmaan eri sävyjä. Tarkastele lähemmin ruutuja A ja B.

B-ruutu on paljon A:ta vaaleampi, eikö totta? Todellisuudessa ne ovat täysin samanväriset!  

Professori Edward H. Adelson Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta kehitti tämän optisen illuusion vuonna 1995. Ihmisen näköjärjestelmä yrittää automaattisesti määritellä, mihin varjo muodostuu ja miten se vaikuttaa väreihin. Lisäksi illuusiota lisää se, että A-ruutu on vaaleiden ruutujen ympäröimä ja B tummien. 

Jos et usko, niin käy katsomassa todiste Adelsonin kotisivuilta. Tai jos sekään ei vakuuta, niin printtaa värillinen kuva ja leikkaa ruudut vertailtavaksi. Ja jos ei ole printteriä, niin tee kuten Listafriikki: leikkaa sopivan paksuisia paperisuikaleita ja asettele ne ruutujen ympärille läppärin näytöllä. Toimii!

Onttojen kasvojen illuusio

Advertisement

Onttojen kasvojen illuusio on yksi mielenkiintoisimmista optisista harhoista. Siinä aivomme muuttavat koveran kasvokuvan kuperaksi, eikä siitä havainnosta pääse irti, vaikka miten asian tiedostaisi ja yrittäisi nähdä eri lailla. 

Ihmisellä on luontainen taipumus nähdä ja tulkita kasvot kuperina. Ilmiö ei ole aivan niin voimakas, kun kasvot ovat ylösalaisin, mikä viittaa hyvin voimakkaaseen ja alkukantaiseen oman lajin kasvojen havainnointiin.

Hannoverin lääketieteellisessä yliopistossa vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan skitsofreniaa sairastavat ihmiset eivät lankea tähän harhaan, joten he näkevät muun muassa ylläolevan videon Einsteinin kasvot onttoina. Eli sellaisina kuin ne esimerkissä oikeasti ovat. 

VAROITUS: Älä tee lääketieteellisiä johtopäätöksiä, jos tämä illuusio ei sinulle avaudu.

Fraserin spiraali-illuusio

James Fraserin jo vuonna 1908 kehittämä optinen harha saa pitkällä tuijottamisella silmät kieroon. 

Keksijänsä mukaan nimetty harha tunnetaan myös valespiraalina, sillä kuva ei, listan aiheesta päätellen, ole sitä miltä se näyttää.

Advertisement

Kuvio muodostuu useista samankeskisistä ympyröistä, mikä on helppo todistaa kuljettamalla sormea jotain kaarta pitkin. Älä katso liian kauan, ettet tule hypnotisoiduksi tai pahoinvoivaksi.

Pyörivät renkaat

Tuijota kuvan keskellä olevaa mustaa pistettä. Ala sitten liikuttaa päätäsi edestakaisin, lähemmäs ja kauemmas näytöltä. Pidä katse pisteessä. Renkaat vaikuttavat lähtevän liikkumaan vastakkaisiin suuntiin.

Suosittelen testaamaan tätä kotona tai jossain muussa turvallisessa ympäristössä, jossa kukaan ei katso tuomiten liikehdintääsi. 

Ebbinghausin illuusio

Tämä on hyvin klassinen optinen harha. Oranssit ympyrät ovat aivan selvästi erikokoisia, mutta niin kuin jo ehkä arvasit, niin taas on katsojaa huijattu. Syyllisiä tähän sekoiluun ovat valkoiset ympyrät, jotka vaikuttavat siihen, miltä oranssit näyttävät. 

Ebbinghausin illuusiota voi todistaa oikeassa elämässäkin silloin, kun Kuu tai Aurinko on lähellä horisonttia. Ilmiötä on selitetty sillä, että lähellä maanpinnan kiintokohtia kappale näyttää suuremmalta kuin taivaalla, jossa sitä ympäröi valtava tyhjyys.

Kahvilan seinä -illuusio

Tohtori Richard Gregoryn luomalla optisella harhalla on hauska syntytarina. Bristolissa, Englannissa, on pieni kahvila, jonka tiiliseinässä Gregory huomasi mielenkiintoisen ilmiön. Tummia ja vaaleita tiiliä oli ladottu siten, että ne vaikuttivat olevan vinossa.

Gregory kehitti seinän perusteella tämän optisen illuusion, jossa vaakaan kulkevat viivat vaikuttavat nousevan tai laskevan. Todellisuudessa kaikki vaakasuorat viivat kulkevat suoraan ja samalla etäisyydellä viereiseen nähden.

Jos et usko, niin ota viivoitin esiin. Tämä on taas yksi niistä, joka ei tuijottamalla ratkea.

Advertisement

Neckerin kuutio

Neckerin kuutio on hyvin yksinkertainen, mutta sitäkin nerokkaampi illuusio. Sen kehitti jo vuonna 1832 sveitsiläinen kristallografi Louis Albert Necker. Oikeastihan kuvassa ei ole mitään muuta kuin mustia viivoja, mutta me näemme sen kuutiona. Ja koska kuviossa ei ole minkäänlaisia merkkejä eri syvyyksistä, voi kuution nähdä kahdella eri tavalla. 

Useimmat näkevät alemman neliön ”etuseinänä”, mutta kun saat kerran hahmotettua ”takaseinän” eteen, niin voit näppärästi vaihdella kolmiulotteista kuvaa, jonka aivosi ovat luoneet tyhjästä. 

Listan viimeinen illuusio on pidemmälle viety esimerkki Neckerin kuutiosta.

Pyörivä ballerina

Pyörivä ballerina on japanilaisen Nobuyuki Kayahara vuonna 2003 kehittämä optinen harha. Naisen voi nähdä pyörivän joko myötä- tai vastapäivään. Suuntaa voi myös vaihdella.

Advertisement

Tutkimusten mukaan kaksi kolmesta näkee siluetin pyörivän kellonsuuntaan. Monille on hankalaa saada nainen muuttamaan pyörimissuuntaansa, mutta kun sen kerran saa toimimaan, niin jatkossa sen pitäisi onnistua silmänräpäyksessä. 

Jos tuntuu hankalalta, niin katso videota muutaman metrin etäisyydeltä.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Luoteja hodarissa: 10 järkyttävää pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 2

Julkaistu

Nyt on vuorossa toinen osa listasta, jolla esitellään inhottavia pikaruoka-annoksista löytyneitä yllätyksiä.

Toisinaan pikaruoka on täydellistä: nopeaa ja helppoa, ja varsin usein syntisen ihanan rasvaista ja suolaista. Tämän listan jälkeen mieliteot voivat kuitenkin hetkeksi jäädä unholaan, sillä luvassa on inhottavia yllätyksiä, joita annoksista on löytynyt.

Suurin osa pikaruokaravintoloiden ruoista valmistetaan isoissa tehtaissa ja laitoksissa valtavan suurina erinä. Laadunvalvonta ei ehkä ole tarkkaavaisinta, mutta me kuluttajat taidamme sinisilmäisinä luottaa siihen, että pikaruokapaikat valmistaessaan annoksiamme huomaisivat ylimääräiset ainekset. Mutta ei.

Joskus ruokakatastrofit olisi ollut helppo välttää hyvällä hygienialla ja huolellisuudella. Näiden oksettavuuksien jälkeen ei ole koskaan tuntunut yhtä mukavalta syödä kotona.

Tässä siis oksettavia pikaruokalöydöksiä, jotka saavat sinut tarkistamaan mäkkärin hampurilaisen kolmeen kertaan ennen haukkaamista.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä:

Sormenpäitä ja kuolleita hiiriä: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 1

Popeye’s:n paistettu hiiri

Uppopaistetusta kanastaan tunnetun Popeye’s -pikaruokaketjun ravintola Baltimoressa oli ollut vuosituhannen alussa jo pidemmän ajan ongelmissa. Terveystarkastajat olivat sulkeneet ravintolan ovet jyrsijäongelman ja epähygieenisten keittiöolosuhteiden takia jo kahdesti aiemmin.

Pastori Tony Hill ei antanut varoitusten estää itseään, kun paistetun kanan himo iski. Hän kuitenkin huomasi uppopaistetussa annoksessaan jotain pörröistä ja siihen kuulumatonta: kanan seassa oli hiiri. Terveystarkastajat tutkivat ravintolan tapauksen ja valituksen jälkeen, mutta eivät löytäneet merkkejä tuoreesta hiiriongelmasta.

Epäselväksi siis jäi, oliko hiiri syöksynyt friteerattavaksi tuossa ravintolassa, vai oliko se päätynyt taikinoitujen kananpalojen kanssa samaan pakettiin isossa pakkaamossa.

Tacoja ekstrakastikkeella

Mitä kastikkeita sinä valitset tacoihisi? Tulista chilikastiketta, ranskankermaa, majoneesia? Ihmisverta? Tuo viimeinen ei tainnut olla kentuckylaisen Briana Ralstonin toiveissa, kun hän tilasi illallista paikallisesta Taco Bell -ravintolasta. Yhtä kaikki, sitä hän kuitenkin sai.

Ralston oli vasta kotonaan, jo osan ruoasta tuhonneena, huomannut annoksen käärepapereissa verta, jota oli myös osioissa, jotka koskettivat illallista. Ralston oli samantien soittanut neljä elintärkeää puhelua: ravintolaan, terveysviranomaisille, asianajajalle sekä medialle.

Ravintola ilmoitti, että työntekijä oli leikannut sormeensa ja siksi paperikääreet olivat veressä. No varmaan juuri näin, mutta oliko siis olemassa jotain muita vaihtoehtoja, miten veri olisi annokseen päätynyt?

Mäkkärin kananpäänugetti

McDonaldsin kananugeteilla on neljä sallittua muotoa: saapas, rusetti, pallo ja kello. Luit oikein, lista ei sisältänyt kananpäätä, kuvasta huolimatta.

Virginialainen Katherine Ortega oli ostanut lapsilleen paikallisesta McDonaldsista kananugetteja. Kun hän marraskuussa vuonna 200o jakoi niitä lautasille, huomasi hän yhdellä nugetilla silmät, nokan ja harjan. Sanomattakin lienee selvää, että ruokahalu oli kadonnut.

Ortega otti yhteyttä pikaruokaravintolaan, josta luvattiin välittömästi hyvittää uudet nugetit; tällä kertaa päättömät. Mutta Ortegan ei enää luonnollisesti tehnyt mieli kanaa. Vaikka syy ei varsinaisesti ollut kyseisen ravintolan, olisi nugettien sallituista muodoista poikkeava yksilö pitänyt bongata paistovaiheessa. Asiasta ei koskaan uhkauksista huolimatta nostettu syytettä.

Kondomi Happy Meal -ateriassa

Mäkkäri on saanut tällä listalla aika huonoa mainosta. Vielä yksi jäljellä. Tässä tapauksessa kukaan ei ollut kuitenkaan vaarassa syödä mitään sopimatonta.

Uusiseelantilaisessa McDonaldsissa oli vuonna 2007 myyty loppuun Happy Meal -lastenaterian mukana tulleet lelut, ja yhtiö oli lähettänyt pieniä urheilukasseja lelujen tilalle annettavaksi. Seitsemänvuotias Maia Whitaker oli mäkkärillä isovanhempiensa kanssa, ja jostain syystä isoäiti Suzanne Hatch oli kurkannut lahjakassiin ennen sen antamista tytölle. Hatch oli syvästi järkyttynyt, kun kassissa oli ollut kondomi. (Vihreä Durex-merkkinen ja kääre oli mukana laukussa. Käyttöaste epäselvä, mutta itse veikkaisin käyttämätöntä, koska poru ei ollut sen suurempi.)

Isoäiti-Hatch oli jo nähnyt kauhukuvat silmissään, kun hän olisi joutunut selittämään esinettä vain 7-vuotiaalle lapsenlapselleen. Vaikka kukaan ei syönyt mitään ruuminosia tai kuolleita eläimiä, on selvää, että traumat ovat tässä kohtaa yhtä vakavat –jep jep.

McDonaldsilta ei osattu selittää, miten kondomi oli kassiin joutunut, koska kyseinen lahja oli ollut lasin takana esittelykappaleena.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: henkilökunta antoi Maian vaihtaa kondomin kynäpenaaliin.

Luoteja hodarissa

Costco on yhdysvaltalainen tukkumyymäläketju, joka palvelee niin yritys- kuin yksityisasiakkaitakin. Costco ei siis ole ensimmäisenä mielessä pikaruokaravintola-listalla, mutta jumalattoman kokoisissa kaupoissa on usein jotain roskaruokaa tarjolla.

Losangelesilaisessa Costcossa shoppaillut Olivia Chanes puraisi jotain metallista tilattuaan hodarin ostostensa lomassa. Hän luuli ensin sen olevan pala hammasrautojaan, mutta suusta paljastuikin ruutia sisältävä 9 millimetrinen patruuna. Chanes tutkittiin sairaalassa ja röntgenkuvissa huomattiin, että hänen sisällään oli toinen luoti; hän oli siis nielaissut tulivoimaa ennen ensimmäistä löydöstä. Costcon edustajat eivät ole ottaneet asiaan kantaa.

Vaikka luodit eivät sinänsä ole yhtä oksettavia kuin monet muut listan kohdat, ovat ne kuitenkin melko pelottavia. Asiaan kylmänviileästi suhtautunut Olivia Chanes kommentoi nielemäänsä luotia sanoen sen olleen ”turvallisin tapa saada luoti vatsaan”.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat