Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset – Tuhosta kulunut 75 vuotta

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 75 vuotta sotahistorian ehkä tuhoisimmista tapahtumista. Kyseessä ovat Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset.

Elokuun 6. päivänä vuonna 1945 Yhdysvallat pudotti maailman ensimmäisen sodassa käytetyn atomipommin japanilaiseen Hiroshiman kaupunkiin, jossa kuoli välittömästi räjähdyksen seurauksena noin 80 000 ihmistä. Kolme päivää myöhemmin saman kohtalon koki Nagasaki, jossa menehtyi reilu 40 000 ihmistä. Se oli toinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun sotatoimissa on käytetty ydinasetta.

Myöhemmin kymmenet tuhannet kaupungeissa asuneet ovat kokeneet saman kohtalon altistuttuaan radioaktiivisille aineille. Fyysiset vaikutukset näkyvät sairastuvissa ihmisissä tänäkin päivänä.

Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset eivät kuitenkaan vieneet asukkaiden uskoa tulevaisuuteen ja pienetkin asiat toivat riemua tuhon keskelle. Pahimman kokeneissa kaupungeissa jaksetaan edelleen luottaa parempaan huomiseen.

Listafriikki vie lukijansa toisen maailmansodan kauheuksiin jo toistamiseen samalla viikolla. Aiemmin kirjoitimme Anne Frankista ja hänen päiväkirjastaan

Nagasaki ei ollut alkuperäinen kohde

Yhdysvaltain asevoimilla oli alunperin listallaan joukko japanilaisia kaupunkeja, joita mietittiin atomipommien kohteiksi: Tokio, Kioto, Hiroshima, Niigata ja Yokohama. 

Hiroshima valittiin ensimmäisenä; sen kohtalo oli sinetöity.

Yhdysvaltain sotaministeri Henry L. Stimson tyrmäsi ajatuksen Kioton pommittamisesta, koska oli ollut sielä häämatkallaan vuosikymmeniä aiemmin. Siinä vaiheessa Nagasaki nousi vaihtoehdoksi.

Toiseksi kohteeksi valikoitui kuitenkin Kokura, johon pommi oli tarkoitus pudottaa elokuun 11. päivänä. Sääennustus lupasi huonoa lentosäätä, joten iskua päätettiin aikaistaa kahdella päivällä. Kun pommikoneet lensivät kaupungin ylle, oli taivas jo pilvinen ja tehtaiden piipuista nouseva sankka savu heikensi näkyvyyttä entisestään. 

Kovin kauaa koneet eivät voineet odottaa olosuhteiden paranemista, sillä viallisen pumpun vuoksi polttoaine oli käymässä vähiin. Niinpä kohteeksi otettiin Nagasaki, jonka yllä pilvet kohtalokkaasti rakoilivat ja tuho oli valmis alkamaan.

Yhdysvallat varoitti japanilaisia siviilejä

Atomipommi-iskuja edeltävinä päivinä Yhdysvaltain ilmavoimat tiputtivat Hiroshimaan ja muihin mahdollisiin kohteisiin noin 5 miljoonaa lentolehtistä, joissa japanilaisia siviilejä kehotettiin evakuoimaan viestissä mainitut kaupungit. 

”Näissä kaupungeissa on armeijan tukikohtia ja pajoja, tai tehtaita, joissa valmistetaan sotakalustoa. Olemme päättäneet tuhota kaikki asevoimien välineet, joita käytetään tämän tarpeettoman sodan jatkamiseen. Mutta valitettavasti pommeilla ei ole silmiä. Joten Yhdysvaltojen ihmisoikeuksia puolustavan käytännön mukaisesti Amerikan ilmavoimat, joka ei halua vahingoittaa viattomia ihmisiä, haluaa etukäteen varoittaa ja antaa mahdollisuuden evakuointiin ja henkien säästymiseen.Yhdysvallat ei taistele japanilaisia, vaan sitä asevoimien klikkiä vastaan, joka orjuuttaa Japanin kansaa.”

Hiroshiman pommituksen jälkeen muihin kaupunkeihin jaettiin lisää lehtisiä ja varoitettiin saman tuhon toistumisesta. Sama viesti myös kerrottiin vartin välein Yhdysvaltojen kontrolloimalla radiokanavalla. Lehtiset eivät tehneet vaikutusta japanilaisiin.

Pommit olivat keskenään aivan erilaisia

Vain kolmen päivän välein tiputetut atomipommit olivat keskenään täysin erilaisia. Hiroshiman pommi, jota kutsuttiin lempinimellä Little Boy eli pikkupoika (kuvassa sodanjälkeinen jäljitelmä), oli tehty rikastetusta uraani-235 -isotoopista. Nagasakiin pudotettu pommi, Fat Man eli lihava mies, sisälsi kahdeksan kiloa plutonium-239:ää. Yhdysvaltojen oli tarkoitus sotatoimien lisäksi testata, kumpiko pommi oli tehokkaampi, sillä plutoniumista valmistetun version tekeminen oli työläämpi ja monimutkaisempi prosessi. 

Yhdysvallat käytti Hiroshiman pommin valmistamiseen noin 64 kiloa uraania. Paljon sen enempää uraania ei oltu siihen mennessä rikastettu, joten pommiin sisällytettiin lähes kaikki siinä vaiheessa olemassaoleva materiaali. Loppujen lopuksi suurin osa pommista hajosi ennen räjähtämisen kriittistä vaihetta, joten valtavan tuhon aiheutti vain noin pari prosenttia alkuperäisestä materiaalista.

Se riitti tappamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Kiviin palaneet jäljet

Atomipommien valtava kuumuus, jopa 6000 celsiusastetta, poltti kaikki tarpeeksi lähellä olleen niille sijoilleen. Tunnettu, paikoittain edelleen nähtävissä oleva, yksityiskohta niin Hiroshiman kuin Nagasakin kaduilta ovat varjot, jotka piirtyivät lämpösäteilyn jäljiltä katuihin ja rakennusten seiniin. Varjot jäivät jäljelle niihin kohtiin, jotka olivat olleet peitossa.

Varsinaisesti lämpösäteily ei aiheuttanut itse varjoja, vaan ennemminkin valkaisi ja poltti kaiken peitossa olleen kohdan ympäriltä. Kivetyksissä oli mahdollista nähdä polkupyörien siluetteja ja mikä kauheinta, myös ihmisten ääriviivoja heidän viimeisinä hetkinään. 

Ne, jotka selvisivät pommituksesta hengissä, kärsivät pahoista lämpösäteilyn aiheuttamista palovammoista. Vauriot riippuivat täysin niistä vaatteista, joita kullakin henkilöllä oli päällään, sillä valkoinen väri heijasti säteilyä ja musta imi kaiken itseensä. Sen lisäksi vaatteiden kuviot paloivat pysyvästi kiinni ihoon. Kukkakuosiin pukeutuneiden naisten ihoon jäi kukkien kuvia, ja raitaisia paitoja tapahtumahetkellä päällään pitäneet miehet kantoivat juovaisia arpiaan koko elämänsä.

Musta sade

Vain noin puoli tuntia pommin pudottamisen jälkeen Hiroshimassa alkoi tulla taivaalta vaarallista mustaa sadetta.

Räjähdyksessä höyrystynyt vesi nousi ylös, viileni ja satoi alas tuoden mukanaan lisää kuolemaa. Öljyinen ja pahalta haiseva sade tuntui räjähdyksestä selvinneille kuin jumalan lähettämältä pelastukselta, sillä koko kaupunki oli liekkien vallassa. Osa henkiin jääneistä avasi suunsa saadakseen jotain helpotusta polttavaan kuumuuteen.

Kukaan ei osannut arvata, että vesi oli radioaktiivista ja tappoi suoraan vielä tuhansia sateeseen jääneitä. Kaksi tuntia kestänyt musta sade sisälsi arvioiden mukaan suurimman osan radioaktiivisesta laskeumasta; jopa kaksi kolmasosaa kaikesta säteilyenergiasta.

Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset eivät päättäneet toista maailmansotaa

Vaikka yleisesti niin ajatellaan, ja etenkin Yhdysvallat haluavat kaikkien siten olettavan, eivät pommitukset päättäneet toista maailmansotaa. Yhdysvallat oli jo murjonut useita japanilaisia kaupunkeja, ja vaikka atomipommit olivat lajissaan ennennäkemättömät, jätti esimerkiksi Tokion pommitus maaliskuussa 1945 jälkeensä enemmän uhreja kuin Hiroshima tai Nagasaki (jos ei lasketa myöhempiä säteilyn vaikutuksia).

Nykyään yhä useammat historioitsijat uskovat, että Japanin antautuminen johtui suurelta osin Neuvostoliiton mukaantulosta. Neuvostoarmeija oli taistellut Euroopassa monella rintamalla, viimeisimpänä Saksaa vastaan. 

Koska Japanin ja Neuvostoliiton välillä oli ollut puolueettomuussopimus, toivottiin Japanissa, että neuvostojohtaja Josif Stalin taivuttelisi Yhdysvallat suostumaan rauhanneuvotteluihin ja kevyempiin ehtoihin mahdollisen antautumisen suhteen. Mutta kun Neuvostoliitto elokuussa 1945 julisti sodan Japania vastaan, tajuttiin saarivaltiossa, että mitään ei ole enää tehtävissä.

Kasvit ilonaiheina pommituksen jälkeen

Pommitusten takia lähes kaikki kaupunkien kasvillisuus hävisi. Ensimmäinen kasvi, joka radioaktiivisen romun alta nousi, oli oleanteri. Se on äärimmäisen myrkyllinen pensaskasvi, jonka mikä tahansa osa voi aiheuttaa sydänkohtauksen terveelle aikuiselle ihmiselle.

Vaarallisuudestaan huolimatta vaaleanpunakukkainen kasvi antoi Hiroshiman asukkaille valtavasti toivoa ja voimaa kaupunkinsa jälleenrakentamiseen. Elämän uudelleen heräämisen kunniaksi oleanteri nimettiin Hiroshiman kaupungin viralliseksi kukaksi.

Kun alussa mainitsin, että lähes kaikki kasvillisuus hävisi, niin se ei pidä sisällään Hiroshimassa vain kahden kilometrin päässä pommin pudotuspaikasta, ground zerosta, kasvaneita neidonhiuspuita (kuvassa). Nuo eläviksi fossiileiksi kutsutut puut ovat kestäneet maapallolla yli 270 miljoonaa vuotta.

Sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin oli valmistanut puita täystuhoon, ja vaikka elokuussa 1945 niiden luultiin kuolleen, puhkesivat ne seuraavana keväänä lehteen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ne kestivät maaperän toksisuuden, radioaktiivisen säteilyn ja jopa mustan sateen. Samoin kuin versonneet oleanterit, myös neidonhiuspuut olivat hiroshimalaisille suuri ilon aihe ja antoivat toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. 

Neidonhiuspuut ovat luonnon oma muistomerkki siitä, miten evoluutio on valmistanut elämää pahimpiakin ihmisen aiheuttamia katastrofeja varten. Nykyään jokainen pommituksesta selvinnyt puu on erikseen nimetty muistolaatalla.

Hiroshimassa toivotaan ja odotetaan rauhaa

Hiroshiman pormestarina vuosina 1999-2011 Tadatoshi Akiba on tehnyt koko elämänsä töitä sen eteen, että ydinaseet kitkettäisiin maailmasta. Toisen maailmansodan päättyessä hän oli vain muutaman vuoden ikäinen, ja myöhemmin opiskeli ja työskenteli Yhdysvalloissa 1970- ja 1980-luvuilla. Tuona aikana hän ymmärsi, että lapsille opetetaan jo pienestä pitäen, että ydinaseet ovat hyvä asia ja japanilaisten kaupunkien tuhoaminen atomipommeilla oli oikein.

Monenlaisissa ydinaseita vastustavissa järjestöissä mukana oleva Akiba on jo vuosikymmenien ajan kirjoittanut protestikirjeitä joka ikinen kerta, kun joku maa on räjäyttänyt testipommeja. Vuonna 2009 Akiba vieraili Valkoisessa talossa, kun silloinen presidentti Barack Obama esitti kaukaisen haaveensa ydinaseettomasta maailmasta. Akiba kutsui Obaman myös käymään Hiroshimassa; kutsuun vastattiin myöntävästi.

Lähes neljän vuoden takaisten presidentinvaalien jälkeen Akiba kirjoitti jälleen kirjeen ja esitti tuoreelle presidentille, Donald Trumpille, toiveen siitä, että tämä jatkaisi samaan suuntaan.

Hiroshimassa sodan ja pommituksen muistomerkkinä toimii rauhanpuisto, jossa voi käydä muun muassa lukemassa kaikkien pommin uhrien nimet. Puistossa on palanut vuodesta 1964 saakka rauhanliekki, joka on määrä sammuttaa vasta siinä vaiheessa, kun maapallolla ei ole jäljellä enää yhtäkään ydinasetta. Liekki tulee palamaan valitettavasti vielä jonkun aikaa.