10 huvittavaa hautakivien muistokirjoitusta

Voivatko sanat hautakivi ja hauska olla samassa lauseessa? Listafriikki todistaa nyt tällä listalla, että tottahan toki voi! Nämä ovat varmasti ennalta toivottuja tekstejä.

Normaalistihan hautakiveen kaiverretaan vainajan koko nimi sekä syntymä- ja kuolinaika. Joskus mukaan voidaan laittaa myös lempinimi, jos henkilö on parhaiten juuri sillä tunnettu. Periaatteessa kädet ovat lähes vapaat, eikä Suomessa ainakaan ole olemassa lakia, joka määräisi, mitä hautakivessä pitää tai toisaalta ei saa lukea. Sopimattomuuksiin toki puututtaisiin, mutta niitä omaiset harvemmin toivovat.

Tässä tulee nyt lista hauskoista teksteistä, joita hautakiviin on kaiverrettu. Joku on voinut haluta viittauksen elämäntyöhönsä, toiset taas haluavat heittää vitsiä vielä haudan takaakin. Listalla on sekä tunnettujen että suurelle yleisölle tuntemattomien henkilöiden hautakiviä. Ovatko nämä mielestäsi hyväksyttäviä ja jokaisen oma valinta, vai osoittavatko huonoa makua?

Merv Griffin

Yhdysvaltalaisella Merv Griffinillä oli vuosina 1962-1986 nimeään kantavat keskusteluohjelma ja hän on välillisesti vaikuttanut monen suomalaisenkin elämään, sillä mies loi muun muassa muutaman tunnetun televisiotietokilpailun: Jeopardyn ja Onnenpyörän.

Griffinin elämäkerrassa hänen kuvaillaan olleen ”täydellinen, amerikkalainen showmies, joka tiesi, mitä yleisö halusi ja teki viihdyttämisestä elämäntyönsä”. Vitsikkyyttä riitti elinaikana ja miehen kerrottiin usein heittäneen huumorilla, että haluaa hautakiveensä tietyn lauseen: ”En tule pian takaisin tämän viestin jälkeen.” Se oli vitsailua lausahduksella, jota hän oli niin usein talk show -isäntänä joutunut toistelemaan ennen mainoskatkoja. Hautakivessä tuo lause vain oli kieltävässä muodossa; sattuneesta syystä. Selvästi Griffin sai juuri sen, mitä halusikin!

William H. Hahn Jr.

Princetonissa, New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa, sijaitsee William H. Hahn Jr:n hauta. Mies kuoli 75-vuotiaana vuonna 1980 ja hänen uskotaan tilanneen oman hautakivensä muutama viikko ennen poismenoaan.

Monet ovat ottaneet hänen lyhyestä ja ytimekkäästä kirjoituksestaan myöhemmin mallia, mutta Hahn oli pioneeri tämän napakan, kenelle lienee suunnatun, piikittelyn taustalla.

Hautakivessä lukee: ”Minähän sanoin, että ole sairas”. Hahnin luonteen laadusta voidaan tehdä arvailuja ihan vain tuon hautakivikirjoituksen perusteella: Hän saattoi olla hieman kärttyisä, mutta toisaalta humoristinen – ja hän halusi ehdottomasti sanoa viimeisen sanan.

Janet Girolamo

Kuva: Find A Grave

Floridassa, Ponte Vedra Valleyn hautausmaalla, on Janet Girolamon hauta. Olisi hauska tietää, montako naurunpyrskähdystä kyseisellä hautausmaalla on kuultu, jos vierailijoita on eksynyt tarkastelemaan lähemmin Girolamon hautakiveä.

Vuonna 1940 syntynyt ja vuonna 2013 menehtynyt Girolamo työskenteli elämänsä aikana muun muassa tapahtumasuunnittelijana, ja hänet tunnettiin ulospäin suuntautuneena ja sosiaalisena naisena. Girolamo rakasti juhlien järjestämistä myös vapaa-aikanaan ja oli usein niiden keskipiste loistavan huumorinsa ansiosta.

Hänen toiveenaan oli jakaa iloa ja naurua vielä kuolemansakin jälkeen, joten sitä kunnioittaen hautakiven alaosaan on kaiverrettu:

Jos pystyt lukemaan tämän, seisot tissieni päällä.

Billy Wilder

Vuonna 1906 syntyneellä käsikirjoittajalla ja ohjaajalla Billy Wilderilla oli palkintokaapissaan lukuisia Oscareita ja muita pystejä. Hänen ehkä tunnetuin työnsä on vuoden 1959 romanttinen komedia Piukat paikat (alkup. Some Like It Hot), jonka naispääosaa esitti Marilyn Monroe. Wilder käsikirjoitti ja ohjasi useita kymmeniä eri tyylilajien elokuvia ja televisiosarjoja, joten mukaan mahtuu vakavampaakin tuotantoa.

Vuonna 2002 keuhkokuumeeseen menehtyneen Wilderin hautakivi kuitenkin viittaa siihen, että hän halusi tulla muistetuksi nimenomaan komedioistaan. Hautakivikirjoitus on hatunnosto Piukat paikat -elokuvalle ja sen viimeisille sanoille: ”Nobody’s perfect.” Westwood Village -hautausmaalla, Los Angelesissa, sijaitsevan haudan paikkaa osoittaa kivi, jossa lukee: ”Olen kirjoittaja, mutta toisaalta kukaan ei ole täydellinen”.

Leslie Nielsen

Jos 1980- ja 1990-luvulta pitää mainita joku koomikko, niin taitaa kanadalainen Leslie Nielsen tulla ensimmäisenä mieleen. Vuonna 1955 ensimmäisessä elokuvassaan näytellyt mies nousi koko maailmaan tuntemaksi ja rakastamaksi hulluttelijaksi vuoden 1980 Hei, me lennetään! -elokuvan ja sitä seuranneen Hei, me pamputetaan! -televisiosarjan myötä, eikä tahti ainakaan hidastunut, kun Mies ja alaston ase -elokuvasarjan ensimmäinen osa julkaistiin jokunen vuosi myöhemmin.

Nielsen rakasti pieruhuumoria, mikä tuli hyvin esiin hänen elokuvissaan, ja mieltymys oli sama ihan oikeassakin elämässä. Mies vannoi heittävänsä vitsiä hautaan saakka ja julisti vuonna 1996, että hänen hautakivessään tulee jonain päivänä lukemaan ”Let ’er rip”. Se voisi suomeksi kääntyä muotoon ”Antaa paukkua”. Ja kun Nielsen menehtyi keuhkokuumeeseen marraskuussa 2010, ei Evergreenin hautausmaalla, Floridassa, sijaitsevan hautakiven muistokirjoitusta tarvinnut kauaa miettiä.

John McCaffrey

Vuonna 1995 menehtyneen, 54-vuotiaan John McCaffreyn hautakiven etupuolella on perinteiseen tapaan nimi sekä elämän alkamisen ja päättymisen päivämäärät. Takapuolella on kaunis runo, jossa puhutaan muun muassa ruumiin ja sielun vapauttamisesta, mahtavien siipien levittämisestä ja ikuisesta elämästä. Lopussa lukee vielä ”ystävät jäävät kaipaamaan”.

Ja mitäs hauskaa tässä Kanadan Montrealissa sijaitsevassa hautakivessä sitten on?

Notre-Dame-des-Neiges -hautausmaalla on erittäin tarkat säännöt siitä, mitä hautakiviin saa kaivertaa. Montreal Mirror -lehden (joka sekin on sittemmin kuopattu) toimittajat onnistuivat pääsemään kaivertajan juttusille, sillä tämä hautakivi aiheutti melkoisen mediasensaation, kun ihmiset tajusivat sen piiloviestin.

McCaffreyn ex-vaimo ja uusi naisystävä olivat tulleet yhdessä tilaamaan vainajalle hautakiven ja jättäneet kaivertajalle kyseisen runon. Kaksikko oli vain sanonut, että teksti kuvasi edesmennyttä miestä ja oli heidän kaikkien kolmen yhteinen sisäpiirijuttu. Kaivertaja oli tehnyt työtä käskettyä ja huomannut vasta kiven tultua valmiiksi, mitä siinä oikeastaan haluttiin sanoa.

Tässä vinkki: Lue runosta jokaisen rivin ensimmäinen kirjain.

John Denby

Hammaslääkäri John Denby menehtyi 57 vuoden iässä vuonna 1927. Vaikka nykyäänkin on paljon hammaslääkäripelkoisia, taitaa käynti olla tänä päivänä jokseenkin leppoisampaa kuin reilu 100 vuotta sitten. Luulisi menetelmien olevan kivuttomampia ja tietysti hampaista pidetään kotonakin niin hyvää huolta, ettei niitä tarvitse kiskoa irti jokaisella hammaslääkärikäynnillä. Hampaiden poistamisen lisäksi John Denby tietenkin täytti niissä olevia reikiä. Hän oli tästä inspiroituneena keksinyt itselleen humoristisen hautakivikirjoituksen: ”Täytän viimeisen reiän”. Se oli kekseliäs viittaus niin ammattiin kuin siihen tosiasiaan, että hänet oli nyt laskettu hautaan.

Rhode Islandilla, Yhdysvalloissa, sijaitseva hauta on viimeinen lepopaikka myös Denbyn vaimolle ja heidän jälkikasvulleen kahdessa polvessa. Toinen pojista, Maurice Denby, oli myös hammaslääkäri. Ammatin lisäksi Maurice Denby oli mitä ilmeisimmin omaksunut isänsä huumorintajun, sillä kun hän menehtyi vuonna 1964, lisättiin hautakiveen isän muistokirjoituksen alle: ”Minä myös.”

Barbara Sue Manire

Barbara Sue Manire menehtyi omana 64-vuotissyntymäpäivänään vuonna 2005 ja hänellä oli hyvin selvät sävelet hautapaikkansa suhteen. Moni voi pitää Maniren hautaa tökerönä, mutta parkkimittari oli naisen mielestä äärimmäisen hauska idea, ja lapset kunnioittivat äitinsä toivetta. Hän oli aina sanonut, että haluaisi haudalleen parkkimittarin, jossa lukisi, että aika on umpeutunut.

Highlandin hautausmaalla, Oklahomassa, Manirella on perinteinen hautakivi, jossa nimen ja päivämäärien lisäksi lukee: ”Meidän äitimme… Hänen huumorinsa jää elämään”. Kiven vieressä on parkkimittari, jossa lukee syntymä- ja kuolinaika sekä mittaritaulun yläpuolella teksti ”64 vuoden aikarajoitus” ja ”aika on kulunut loppuun”.

George Millet

Kenenkään kuolemalle ei tietenkään saisi nauraa, mutta George Milletin tapaus on jotenkin todella tragikoominen.

Helmikuun 15. päivänä vuonna 1909 Millet oli työpaikallaan The Metropolitan Life Insurance -vakuutusyhtiössä New Yorkissa, ja muille työntekijöille selvisi, että on hänen 15. syntymäpäivänsä. Ilmeisesti Millet oli suosittu toimiston tyttöjen keskuudessa ja ehkä tytöt olivat vielä ystävänpäivän hempeissä tunnelmissa, sillä he halusivat kaikki antaa päivänsankarille onnittelusuukon. Millet ei jakanut riehaantuneen tyttöjoukon innostusta ja yritti kaikin keinoin vältellä näiden lähestymisyrityksiä. Juostessaan ahdistelijoita pakoon Millet kompastui ja kaatui musteen poistamiseen tarkoitetun terävän veitsen päälle. Veitsi oli ollut Milletillä paidan rintataskussa ja se pisti häntä suoraan sydämeen.

Yksi pusua halajavista, pikakirjoittaja Gertrude Robbins, itseasiassa pidätettiin välikohtauksen jälkeen. Onneksi Robbins kuitenkin vapautettiin välittömästi sen jälkeen, kun Milletin kuolema varmistettiin onnettomuudeksi.

Lehdet kirjoittivat käsittämättömän epäonnisesta kohtalosta, eikä kuuluisuus jättänyt tätä nuorta miestä rauhaan haudassakaan. Hautakivi on nimittäin päältäpäin aivan tavallinen, mutta sen sivuun on kaiverrettu viimeisen syntymäpäivän traaginen tapahtumaketju. Miksi? Sitä kukaan ei tiedä.

Tina Barlow

Edith Christine Barlow, joka tunnettiin nimellä Tina, menehtyi vähän vajaa viisikymppisenä Mainessa, Yhdysvalloissa, jossa oli asunut koko elämänsä. Forest Cityn hautausmaalle vuonna 1991 haudatusta Barlow’sta ei julkisesti tiedetä paljoakaan, mutta hänen hautakivensä on maailmankuulu.

Mitä lie Barlow’lle tapahtunut; ehkä jokin yllättävä sairaus tai elämä kohdellut muuten kaltoin? Tai sitten hän ei vain suhtautunut elämään niin kuolemanvakavasti ja halusi jättää maailmaan viimeisen olankohautuksen.

Hautakivessä on ihmiselämä tiivistettynä kahdella sanalla: ”Shit happens”.

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, mitä sinun hautakiveesi kaiverrettaisiin, jos saisit itse päättää. Mentäisiinkö perinteisellä linjalla vai jotain vähän räväkämpää?

2 Kommentit

  1. JT15.03.2021
    • Jenni Ollonqvist17.03.2021

Lisää kommentti