Huuhkajat & EM-kisat 2020: 10 jättiyllätystä, joista Suomi voi ottaa mallia

Huuhkajat EM-kisat 2020: tätä yhtälöä tuntuu vielä tänäkin päivänä mahdottomalta uskoa todeksi, mutta totta se on – Suomi pelaa EM-lopputurnauksessa.

Huuhkajat! Huuhkajat!! Huuhkajat!!!

Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue teki muutama kuukausi sitten päättyneissä EM-karsinnoissa historiallisen tempun, jonka myötä lempinimellä Huuhkajat tunnettu joukkue nähdään vuoden 2020 EM-kisoissa.

Suomi arvottiin kisoissa kovaan alkulohkoon, sillä vastaan asettuvat kansainvälisessä FIFA-rankingissa ensimmäistä sijaa hallussaan pitävä Belgia sekä sellaiset kokeneet arvokisamaat kuin Venäjä ja Tanska.

Vaikka lähtökohdat ovat haastavat, se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö tämä kerta toisensa jälkeen itsensä ylittänyt Suomen maajoukkue voisi järjestää jättiyllätystä EM-kisanäyttämöllä.

Listafriikki tekeekin seuraavassa katsauksen kymmeneen jättiyllätykseen, joita jalkapallon EM-kisojen historian saatossa on päästy todistamaan: nämä listalla olevat joukkueet kykenivät yllättämään enemmän tai vähemmän jokaisen ja Suomi voi eittämättä hakea mallia ja valaa uskoa omiin menestysmahdollisuuksiinsa näiden yllätysten kautta.

10. Latvia – EM-kisat 2004

Kun puhutaan todellisista jättiyllätyksistä ylipäätään kisapaikan suhteen, kuuluu Latvia eittämättä tälle listalle. Ylipäätään se, että maa onnistui jättämään EM-karsintalohkossaan sekä Puolan että Unkarin taakseen, oli yllättävää, ja kunnon shokki koettiin jatkokarsinnassa, kun joukkue kaatoi Turkin yhteismaalein 3-2 – edeten historiassaan ensimmäistä kertaa lopputurnaukseen: jos haetaan vertailukohtaa – se, että Huuhkajat on nyt EM-kisoissa, on paljon pienempi yllätys kuin tämä Latvian temppu.

Eikä Latvian tarvitse todellakaan hävetä edesottamuksiaan myöskään itse EM-kisoissa, vaan päinvastoin: Latvia oli pitkään kiinni avausottelunsa voitossa Tshekkiä vastaan, mutta nöyrtyi lopulta 1-2-tappioon, toisessa ottelussa se shokeerasi kaikkia pelaamalla 0-0-tasapelin jalkapallojättiläinen Saksan kanssa ja oikeastaan ainoaksi tahraksi jäi 0-3-tappio Hollannille alkulohkon päätösottelussa.

Hieman paremmalla tuurilla Latvia olisi oikeasti voinut taistella jopa jatkopaikasta alkulohkossaan ja Huuhkajat voi eittämättä hakea mallia myös tästä Latvian kisaurakasta, vaikka se päättyikin alkulohkoon. Latviassa vuoden 2004 EM-lopputurnauksesta puhutaankin ”ihmeenä”.

9. Tanska & Ruotsi – EM-kisat 2004

Vuoden 2004 EM-kisoissa päähuomion varasti ansaitusti Kreikka kertakaikkisen sensaatiomaisella menestyksellään (siitä enemmän tuonnempana), mutta turnauksessa mukana olleet Pohjoismaat, Tanska ja Ruotsi, tekivät molemmat aivan liian vähälle huomiolle jääneen uroteon alkulohkossaan.

Tanska ja Ruotsi pelasivat Portugalissa järjestetyissä kisoissa samassa alkulohkossa ja mukana oli myös jalkapallojätti Italia. Lohkon neljäs joukkue, Bulgaria, hävisi jokaisen ottelunsa – Tanska, Ruotsi ja Italia ei ainoatakaan. Toisin sanoen nämä kolme maata pelasivat keskinäisissä otteluissaan tasapelin ja kaksi jatkoonmenijää ratkaistiin maalierovertailulla. Ruotsi takoi Bulgariaa vastaan tulostaululle lukemat 5-1 ja Tanska lukemat 2-0. Italia onnistui voittamaan lohkojumbon viime hetkien maalillaan vain 2-1-lukemin ja näin ollen Ruotsi ja Tanska jättivät saapasmaan alkulohkoon.

Molempien maiden uroteot päättyivät kuitenkin siihen, kun Ruotsi putosi rangaistuspotkukilpailussa Hollannille ja Tšekki löi Tanskan numeroin 3-0. Joka tapauksessa molemmat maat suoriutuivat turnauksessa hyvin selviydyttyään pudotuspelivaiheeseen eli kahdeksan parhaan joukkoon.

8. Romania – EM-kisat 2000

Romania oli 2000-luvulla varsin pätevä jalkapallomaa, eikä maan eteneminen vuonna 2000 BeNeLux-maissa pelattuihin EM-kisoihin tullut varsinaisena yllätyksenä; joukkue hoiti karsintalohkonsa tyylikkäästi, voittaen seitsemän ottelua ja pelaten kolmesti tasan.

Itse EM-lopputurnauksessa Romanialle ei annettu kuitenkaan mitään mahdollisuuksia, kun sen kanssa samaan A-lohkoon arvottiin sellaiset jalkapallon suurmaat kuin Portugali, Englanti ja Saksa. Ensimmäisessä alkulohkon ottelussaan Romania ryösti Saksalta pisteen ja usko romanialaisten omassa leirissä pudotuspelivaiheen suhteen kasvoi. Seuraavassa ottelussa maa kärsi kuitenkin kirvelevän 0-1-tappion Portugalille,kun Costinha viimeisteli voittomaalin ottelun neljännellä lisäminuutilla. Viimeistään tässä kohtaa Romanian matkan uskottiin katkeavan satavarmasti – olihan lohkon päätösottelussa vastassa todellisen huippusikermän kisoihin lähettänyt Englanti.

Romania sai Englanti-otteluun vahvan alun, kun Cristian Chivu vei joukkueensa 1-0-johtoon. Alan Shearer ja Michael Owen iskivät kuitenkin maalit mieheen juuri ennen puoliaikaa ja tämän uskottiin olevan lopun alkua. Dorinel Munteanu oli kuitenkin eri mieltä, kun hän tasoitti ottelun heti toisen puoliajan alkuun. Lopulta jättiyllätys toteutui, kun Ionel Ganea iski 89. peliminuutilla pallon rangaistuspotkulta verkkoon ja hiljensi paikalla olleet brittifanit; sekä Saksa että Englanti jäivät alkulohkoon.

Lopulta näitä asteen verran isompia tuulimyllyjä vastaan taistelu osoittautui liian kovaksi tehtäväksi Romanialle, kun puolivälierissä vastaan asteli Italia. Ottelu päättyi aina EM-finaaliin saakka edenneen saapasmaan 2-0-voittoon ja näin ollen Romanian upea tarina tuli päätökseen.

7. Turkki – EM-kisat 2008

Turkki selviytyi vuonna 2008 Itävallassa ja Sveitsissä järjestettyyn EM-lopputurnaukseen lähestulkoon niukimmalla mahdollisella tavalla, kun se päihitti karsintalohkossaan kolmanneksi sijoittuneen Norjan ainoastaan pisteellä.

Itse EM-kisoissa se arvottiin kovaan lohkoon, jossa pelasivat lisäksi Portugali, Tšekki ja Sveitsi. Turkin EM-kisaurakka sai vaikean alun, kun se hävisi alkulohkon ensimmäisen ottelun Portugalille numeroin 0-2. Seuraavassa pelissä se otti niin sanotun pakkovoiton Sveitsistä, numeroin 2-1, ja jatkopaikka jäi alkulohkon päätösottelun varaan. Kun peliä Tšekkiä vastaan oli jäljellä reipas varttitunti, oli Turkki tappiolla numeroin 0-2. 75. peliminuutilla käynnistyi kuitenkin Turkin show, kavennusmaalin muodossa, ja lopulta se nousi rinnalle ja ohi Nihat Kahvecin 87. ja 89. peliminuutilla iskemillä maaleilla.

Puolivälierissä Turkin vastustajaksi asettui Kroatia, joka oli kaatanut alkulohkossaan vakuuttavasti sekä Saksan, Puolan että Itävallan. Ottelu venyi jatkoajalle ja jatkoajan toiseksi viimeisellä peliminuutilla Turkin turnaus näytti tulevan päätökseen, kun Kroatia iski 1-0-maalin. Turkki kuitenkin tasoitti jatkoajan toisella lisäminuutilla syntyneellä Semih Şentürkin maalilla ja voitti ottelun lopulta rangaistuspotkukilpailussa, kun Kroatian neljästä laukojasta ainoastaan yksi onnistui maalinteossa ja Turkilta onnistuivat kaikki kolme.

Välierissä vastaan asettui jättimäinen ennakkosuosikki Saksa. Ottelun loppuhetkillä tilanne oli 2-1 Saksan eduksi, mutta Turkki nousi jälleen takaa rinnalle ja tasoitti ottelun Şentürkin osumalla. Matka katkesi kuitenkin lopulta varsinaisella peliajalla, kun Philipp Lahm päätti Turkin läpi EM-turnauksen jatkuneen sensaatiomaisen taistelun ottelun viimeisellä minuutilla.

Huuhkajat jäi näistä EM-kisoista vain kolmen pisteen päähän, kivenkovassa karsintalohkossa.

6. Portugali – EM-kisat 1984

Kun Eusébion kaltaisten supertähtien aika Portugalin maajoukkueessa oli tullut päätökseen, oli maa kärsinyt arvokisojen suhteen melkoisesta korpivaelluksesta: maata ei nähty peräti 18 vuoteen EM- tai MM-kisoissa, mikä oli Portugalin kaltaiselle perinteikkäälle jalkapallomaalle katastrofaalinen asia.

Vuoden 1984 EM-kisoissa tuo piina kuitenkin päättyi, kun Portugali eteni EM-kisoihin karsintalohkosta, jossa taakse jäivät Neuvostoliitto, Puola ja Huuhkajat. Itse kisoissa maan matkan uskottiin päättyvän alkulohkoon; samaan lohkoon arvottiin Espanja, Länsi-Saksa ja Romania. Portugali aloitti kuitenkin kisat positiivisesti nappaamalla sekä Länsi-Saksalta että Espanjalta tasapelipisteet ja kaikki oli omissa käsissä ennakkoon heikointa Romaniaa vastaan. Jännitys säilyi lähestulkoon ottelun loppuun saakka, kunnes Nené vapautti 81. peliminuutilla portugalilaiset piinasta. Tämä riitti jättiyllätykseen – Länsi-Saksa jäi alkulohkoon.

Tuohon aikaan jatkopaikan lunastaminen tarkoitti etenemistä suoraan semifinaaleihin eli neljän parhaan joukkoon. Portugali sai vastaansa Michel Platinin kaltaisten supertähtien johdattaman kisaisännän, Ranskan. Ottelusta tuli todellinen jännitysnäytelmä. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 1-1 ja ottelu eteni jatkoajalle. Siellä ensimmäisenä iski Portugali, kun jo varsinaisella peliajalla osunut Jordão vei Portugalin 2-1-johtoon. Niin ikään ottelun toisen maalin tehnyt Jean-François Domergue tasoitti pelin 114. peliminuutilla ja ottelu näytti etenevän rangaistuspotkukilpailuun. Lopulta Ranska oli kuitenkin liikaa Portugalille, kun juuri edellä mainittu Platini painoi pallon 119. peliminuutilla maalivahti Benton selän taakse ja eteni EM-finaaliin 3-2-lukemin. Finaalissa Ranska kaatoi Espanjan 2-0, joten Portugali putosi tulevalle mestarille.

5. Islanti – EM-kisat 2016

Vain reippaan 350 000 asukkaan Islanti ylsi sensaatiomaiseen saavutukseen, kun se raivasi tiensä historiassaan ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin ja tarkemmin sanottuna vuoden 2016 EM-lopputurnaukseen. Islanti sijoittui omassa karsintalohkossaan toiseksi Tšekin jälkeen ja jätti muun muassa Turkin ja Hollannin kaltaiset perinteiset jalkapallomaat rannalle ruikuttamaan.

Ranskassa pelatuissa EM-kisoissa jokainen jalkapallon ystävä pääsi kokemaan kylmät väreet iholle nostattaneet islantilaisfanien Viikinki-huudot ja voitokkaat sellaiset. Islanti ei nimittäin jättänyt koko jalkapallomaailman yllättänyttä kulkuaan pelkkään EM-kisoihin selviytymiseen, vaan se raivasi tiensä jatkoon alkulohkosta, jossa pelasivat Unkari, Itävalta ja tuleva Euroopan mestari, Portugali. Historiansa ensimmäisessä arvokisaottelussaan Islanti nitisti pisteen juuri Portugalilta, pelin päättyessä 1-1.

Toisessa ottelussa Islanti menetti 1-0-johtonsa ottelun kolmanneksi viimeisellä peliminuutilla syntyneellä omalla maalilla ja tasapeliin jäätyään se tarvitsi vähintään pisteen alkulohkon päätösottelustaan Itävaltaa vastaan, mikä sekään ei olisi välttämättä riittänyt. Lopulta joukkue voitti ottelun neljännellä lisäminuutilla nähdyllä Arnór Ingvi Traustasonin maalilla ottelun 2-1 ja eteni tappioitta pudotuspeleihin.

Neljännesvälierissä vastaan asteli jalkapallon emämaa Englanti, eikä ennakkosuosikin asemasta ollut mitään epäselvyyttä. Islannin kannalta ottelu saikin katastrofaalisen alun, kun Wayne Rooney vei rangaistuspotkumaalillaan Englannin 1-0-johtoon, kun ottelussa oli meneillään vasta neljäs peliminuutti. Ragnar Sigurðsson kuittasi Rooneyn maalin kuitenkin vain kaksi minuuttia myöhemmin ja 16. peliminuutilla Islanti siirtyi sensaatiomaisesti 2-1-johtoon Kolbeinn Sigþórssonin osumalla. Lopulta tämä jäi myös lopputulokseksi ja EM-näyttämöllä oltiin todistettu kertakaikkisen jättimäistä yllätystä.

Islannin lento päättyi kuitenkin seuraavalla pudotuspelikierroksella, aina finaaliin edenneen kisaisäntä Ranskan käsittelyssä. Les Bleus -lempinimellä tunnettu Ranska takoi pallon viisi kertaa Islannin verkkoon ja eteni neljän joukkoon loppulukemin 5-2. Islannille lopputurnaus oli kuitenkin jättipotti ja kaksi vuotta myöhemmin joukkue eteni myös MM-kisoihin. Huuhkajat, saa suorittaa perässä!

4. Belgia – EM-kisat 1980

Vuoden 1980 EM-kisat piti sisällään vain kahdeksan maata. Belgia, joka oli parantanut melkoisesti peliään edellisistä vuosista valmentaja Guy Thysin alaisuudessa raivasi tiensä lopputurnaukseen jättämällä karsintalohkossaan toiseksi sijoittuneen Itävallan taakseen ainoastaan pisteen erolla.

Belgia joutui Italiassa pelatuissa EM-kisoissa huippukovaan alkulohkoon, kun sen kanssa finaalipaikasta kamppailivat kisaisäntä Italian lisäksi Espanja ja Englanti. Lohkossa pelattiin paljon ristiin ja lohkon kuudesta ottelusta peräti kolme päättyi tasapeliin. Belgia avasi kisaurakkansa pelaamalla 1-1-tasapelin Englantia vastaan ja toisessa ottelussaan se onnistui kaatamaan selkeänä ennakkosuosikkina peliin lähteneen Espanjan 2-1. Lohkon päätösottelussa vastaan asettui Italia ja asetelma oli selvä: voittaja etenee EM-finaaliin – tasapelillä finaalipaikan nappaa Belgia, kiitos joukkueen korkeamman tehtyjen maalien määrän. Ottelu oli odotetusti todella tarkkaavaista pelaamista, sillä yhden maalin merkitys oli valtava. Lopulta ottelu jäi maalittomaksi ja sensaatio oli valmis: Belgia eteni finaaliin 3-2-maalierollaan, kun Italian maaliero oli 1-0.

Finaalissa Belgia kohtasi jättimäisen ennakkosuosikin, Länsi-Saksan, ja jälkimmäisenä mainittu saikin otteluun erinomaisen alun, kun Horst Hrubesch osui ottelun 10. peliminuutilla. Belgia taisteli kuitenkin urhoollisesti ja ottelun 75. peliminuutilla René Vandereycken tasoitti rangaistuspilkulta. Länsi-Saksa onnistui kuitenkin viemään EM-tittelin nimiinsä, kun Hrubesch iski ottelun toisen maalinsa 88. peliminuutilla ja näin ollen Belgian upea tarina jäi kenties muutaman minuutin päähän täydellisyydestä.

3. Tšekki – EM-kisat 1996

Tšekkosslovakia hajosi vuonna 1992 kahdeksi eri valtioksi ja Tšekin jalkapallomaajoukkue perustettiin vuonna 1994. Tšekki osallistui tuolloin siis EM-karsintoihin ensimmäistä kertaa omana maanaan ja käytännössä ottaen kahdesta eri sukupolvesta koostunut joukkue selviytyi Englannissa pelattuun lopputurnaukseen huipputasaisesta karsintalohkosta: maa keräsi 21 pistettä – perässä olleet Hollanti ja Norja 20 pistettä.

Tšekki joutui todella kovaan alkulohkoon, jossa sen kanssa pelasivat Saksa, Italia ja Venäjä. Maan yllätyspotentiaali oli tiedossa, mikäli kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, mutta lähtökohtaisesti jatkopaikkojen uskottiin olevan Saksan ja Italian heiniä; siltä se myös vaikutti lohkon ensimmäisten otteluiden perusteella, kun Saksa kaatoi Tšekin 2-0 ja Italia Venäjän 2-1. Vaan toisessa ottelussa ne palaset sitten alkoivat loksahtaa kohdalleen, kun Tšekki kaatoi Italian 2-1. Alkulohkon päätösotteluunsa Venäjää vastaan Tšekki sai erinomaisen alun, kun se 19 minuutissa 2-0-johtoon. Venäjä paahtoi kuitenkin rinnalle ja lopulta ohi 85. peliminuutilla, eikä Tšekin uskottu toipuvan tästä, mutta mitäpä vielä – nuori Vladimir Smicer tasoitti kolme minuuttia myöhemmin ja maa sijoittui Italian edelle, kiitos keskinäisen ottelun voiton, edeten pudotuspeleihin.

Puolivälierissä Tšekki kohtasi Portugalin ja voitti ottelun Karel Poborskýn iskettyä ottelun ainoan maalin. Semifinaaleissa Tšekki shokeerasi Ranskan rangaistuspotkukilpailun päätteeksi, varsinaisen peliajan päätyttyä 0-0, ja kohtasi EM-finaalissa Saksan. Patrik Berger vei Tšekin 1-0-johtoon ottelun 59. peliminuutilla, rangaistuspilkulta, mutta Oliver Bierhoff onnistui tasoittamaan 73. minuutilla. Lopulta EM-finaali eteni jatkoajalle, jossa Bierhoff viimeisteli historian ensimmäisen Kultaisen maalin, jonka myötä ottelu päättyi välittömästi Saksan 2-1-voittoon. Näin ollen Tšekin unelma jäi karvan verran vajaaksi ja todellinen sensaatio syntymättä.

2. Kreikka – EM-kisat 2004

Kustakin karsintalohkosta oli tarjolla vuoden 2004 EM-kisoihin ainoastaan yksi suora paikka, toiseksi sijoittuneen joutuessa karsintavaiheen pudotuspeleihin. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen näytti vahvasti siltä, ettei Kreikan tarvitse unelmoida kummastakaan sijoituksesta, sillä se hävisi ensiksi Espanjalle kotonaan 0-2 ja sen jälkeen Ukrainalle vieraissa samoin lukemin. Näiden kahden ottelun jälkeen tapahtui kuitenkin kummia, Kreikka voitti kaikki loput kuusi ottelua putkeen ja eteni Espanjaa pisteen verran enemmän keränneenä sensaatiomaisesti EM-lopputurnaukseen, joka pelattiin Portugalissa.

Kreikan kanssa samaan alkulohkoon arvottiin sekä kisaisäntä Portugali, että samassa karsintalohkossa pelannut Espanja ja Venäjä; maalle ei annettu ennakkoon mitään mahdollisuuksia edetä alkulohkosta jatkoon. Kreikka kuitenkin shokeerasi Portugalia heti kisojen avausottelussa 2-1-voitollaan ja jatkoi sensaatiomaista kulkuaan pelaamalla Espanjan kanssa 1-1-tasapelin. Alkulohkon päätöskierrokselle lähdettäessä kaikki oli auki: Espanjalla ja Kreikalla oli homma tosin omissa käsissään, sillä molemmilla mailla oli kasassa neljä pistettä, Portugalilla kolme ja Venäjä oli pisteittä. Portugali lunasti jatkopaikkansa yllättämällä Espanjan 1-0-lukemin, Kreikka kärsi puolestaan 1-2-tappion Venäjälle. Tämä tarkoitti sitä, että Espanja ja Kreikka olivat tasapisteissä, keskinäinen ottelu oli päättynyt tasan ja molempien maaliero oli +/- 0. Kreikalla oli kuitenkin enemmän tehtyjä maaleja kasassa, joten Espanjan kohtalona oli lähteä laulukuoroon.

Kreikkaa moitittiin pitkin turnausta niin sanotusta antijalkapallon pelaamisesta, jossa kaikki perustuu vahvaan puolustuspelaamiseen ja vastahyökkäyksiin; niin tai näin, se tuotti tulosta, sillä puolivälierissä Kreikka shokeerasi Ranskan Angelos Charisteasin maalilla. Välierävaiheessa vastaan asteli Tšekki ja tällä kertaa varsinainen peliaika päättyi 0-0. Kreikka oli kuitenkin jatkoajalla vahvempi Traianos Dellasin osumalla ja näin maa oli edennyt täysin käsittämättömästi EM-finaaliin. Finaalissa vastassa oli samassa alkulohkossa pelannut Portugali, ja kuten koko ajan tähän saakka, Kreikka oli selkeä altavastaaja. Finaali oli Portugalin täydellistä hallintaa, mutta Kreikka puolusti ja Charisteas laittoi joukkueensa ainoan laukauksen sisään. Kun Portugali ei onnistunut lukuisista paikoistaan huolimatta maalinteossa, oli yksi kaikkien aikojen uskomattomimmista jalkapallotarinoista nähnyt päivänvalonsa.

Mitä, jos otettaisiin tästä Kreikan ihmeestä mallia, Huuhkajat? Kaunista sen ei tarvitse välttämättä olla.

1. Huuhkajat: Tanska & EM-kisat 1992 on se kaikkein paras esimerkki

Ei ole ihan jokapäiväistä nähdä arvokisoissa maata, joka ei koskaan selviytynyt sinne. Tällainen tilanne nähtiin kuitenkin hieman vajaat 30 vuotta sitten. Tanskan osalta EM-karsinnat lähtivät käyntiin katastrofaalisella tavalla, mikä johti päävalmentaja Richard Möller Nielsenin potkuihin ja siihen, että legendaarinen veljeskaksikko Michael Laudrup & Brian Laudrup päätti jättää Tanskan maajoukkueen; joukkue keräsi kolmesta ensimmäisestä karsintaottelustaan vain neljä pistettä.

Vaikean alun jälkeen Tanska voitti loput karsintaottelunsa, mutta joukkue jäi pisteen päähän lohkon voittaneesta Jugoslaviasta ja näin ollen EM-kisojen ulkopuolelle. Kymmenen päivää ennen EM-kisojen alkua Uefa järisytti kuitenkin jalkapallomaailmaa: Jugoslavian maajoukkueelle tuomittiin sodan seurauksena sanktio, jonka seurauksena maa suljettiin EM-lopputurnauksesta ja Tanska nimettiin korvaajaksi.

Lyhyt valmistautumisaika näkyi turnauksen alkupuolella, vaikka juutit venyivätkin avausottelussaan 0-0-tasapelin Englannin kanssa. Seuraavassa ottelussa itänaapuri Ruotsi oli nimittäin parempi lukemin 0-1 ja alkulohkon päätösotteluunsa Tanska lähti pakkovoitto edessään. Joukkue onnistui yllättämään tuossa ottelussa Ranskan 2-1-lukemin, kiitos Lars Elstrupin 78. peliminuutilla iskemän voittomaalin ja näin ollen Englanti ja Ranska jäivät ulos semifinaaleista.

Semifinaalissa Tanska kohtasi käsittämättömän tähtisikermän omanneen Hollannin, eikä kukaan antanut juuteille mitään mahdollisuuksia selviytyä EM-finaaliin. Henrik Larsen onnistui kuitenkin viemään Tanskan 1-0-johtoon vain vajaan viiden minuutin pelaamisen jälkeen, mutta Dennis Bergkamp tasoitti 23. peliminuutilla. Kymmenen minuuttia myöhemmin Larsen osui toistamiseen ja Hollanti onnistui tasoittamaan vasta 86. peliminuutilla syntyneellä Frank Rijkaardin osumalla. Ottelu eteni lopulta aina rangaistuspotkukilpailuun saakka, kymmenestä pelaajasta epäonnistui ainoastaan Marco van Basten ja jättiyllätys oli valmis.

EM-finaalissa Tanskalla piti olla jälleen mahdoton tehtävä edessään, kun vastaan tuli Saksa. Juutit eivät kuitenkaan kuvia kumarrelleet, tälläkään kertaa, vaan maa matkasi jalkapallohistorian käsittämättömimpään mestaruuteen John Jensenin ja Kim Vilfortin maaleilla – ilman Laudrupien kaltaisia huippupelaajia – vaikka joukkueessa oli mukana peräti 13 pelaajaa Tanskan pääsarjasta, joka ei Euroopan mittapuulla ole kovinkaan kummoinen sarja.

Huuhkajat: tämän parempaa esimerkkiä tuhkimotarinasta saa hakea ja tämä tarina osoittaa sen, että kaikki on mahdollista.

🤷‍♂ Uskotko sinä Huuhkajien yllätysmahdollisuuksiin jalkapallon EM-kisoissa? Mikä on sinulle se kaikkien aikojen EM-tarina?

Kerro meille mielipiteesi joko alla olevassa ⬇⬇ kommenttikentässä tai sosiaalisen median kanavissamme!