Jälleensyntyminen: 10 uskomatonta tarinaa reinkarnaatiosta

Jälleensyntyminen on kiehtova aihe, sillä kukaan ei voi varmasti sanoa, onko se totta vai tarua. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tapausta, joissa todisteet saavat skeptikotkin mietteliäiksi.

Listafriikki lähti tekemään listaa avoimin mielin, sillä ajatus reinkarnaatiosta tai mistään kuolemanjälkeisestä elämästä ei varsinaisesti kuulu omiin uskomuksiin. Joten näkökulma on neutraalin kiinnostunut ja kerromme tarinat niin kuin ne on koettu. Ja kuten jo sanottua, niin mitenkäänhän kukaan ei voi tietää, pitävätkö entisistä elämistään kertovien ihmisten tarinat paikkansa vai ovatko ne keksittyjä.

Varsin mielenkiintoista on se, että useimmiten yksityiskohtaiset kuvaukset aiemmasta elämästä tulevat noin kahden ja kuuden ikävuoden välillä. Sen jälkeen muistot – tai mitä ne ikinä ovatkin – alkavat himmentyä ja häviävät lopulta kokonaan. Lasten mielikuvitushan on tunnetusti vilkas, mutta on hyvin erikoista, että pienellä kaksivuotiaalla voi olla niin paljon tietoa maailmasta.

Oli jälleensyntyminen sitten aihe, johon uskoo tai ei, niin kukaan ei voi väittää, etteivätkö tarinat olisi kiehtovia! Tässä siis kymmenen kummallista kertomusta reinkarnaatiosta.

Entinen elämä Barran saarella

Glasgow’ssa, Skotlannissa, syntynyt Cameron Macauley oli kaksivuotias, kun hän kertoi äidilleen olevansa kotoisin Barra-nimiseltä saarelta, joka sijaitsee Skotlannin länsirannikolla. Hän kertoi valkoisesta talosta sekä rannasta, jolle lentokoneet laskeutuvat. Cameron muisteli mustavalkoista koiraansa ja isäänsä Shane Robertsonia, joka oli kuollut auto-onnettomuudessa.

Cameronin vanhemmat eivät ottaneet pojan juttuja aivan tosissaan, vaikka ne jokseenkin aavemaisen yksityiskohtaisia olivatkin. Mutta kun poika alkoi jatkuvasti piirtää rannalla sijaitsevaa taloa ja ikävä ”toista äitiä” kohtaan kasvoi raastavaksi, päättivät vanhemmat viedä hänet Barraan, johon oli noin tunnin lentomatka. Pieni lentokone laskeutui rantahietikolle.

Dokumenttiryhmä oli Macauleyn perheen mukana ja yhdessä he löysivät Robertsonien omistaman valkoisen rantatalon, jonka Cameron tunsi kuin omat taskunsa ja kykeni osoittamaan sen pieniä erikoisuuksia. Eräässä vanhassa valokuvassa oli mustavalkoinen koira ja samanlainen auto, jonka Cameron oli jo aiemmin kuvaillut. Kukaan ei kuitenkaan tuntenut tai tiennyt ketään sukuun kuuluvaa Shane-nimistä miestä.

Vuosien kuluessa Cameronin muistot hälvenivät, mutta hän on pitänyt tiukasti kiinni ajatuksesta, että kuolema ei tarkoita elämän loppumista. Hän väittää myös päätyneensä nykyisen äitinsä vatsaan pudottuaan reiän läpi. Tämä kuvaus on hyvin yleinen niillä, jotka sanovat syntyneensä uudelleen.

Cameron Macauleyn tapaus on lienee parhaiten dokumentoitu jälleensyntyminen, tai ainakin tarina sellaisesta, sillä kuvausryhmä tallensi Cameronin ”kotiinpaluun” Barran saarelle. Vuonna 2003 julkaistu dokumentti on nähtävissä englanniksi YouTubessa.

Olemme muuten aiemmin kirjoittaneet Barran erikoisesta lentokentästä rantahietikolla:

Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia

Pollockin sisarukset

Toukokuun 5. päivänä vuonna 1957 englantilaiset John ja Florence Pollock menettivät rattijuopon vuoksi molemmat tyttärensä, 11-vuotiaan Joannan ja 6-vuotiaan Jacquelinen. Seuraavana vuonna Pollockit saivat ilokseen tietää, että Florence odottaa kaksosia.

Gillian ja Jennifer olivat identtiset kaksoset, jotka syntymän hetkellä erotti vain Jenniferin syntymämerkeistä. Hänellä oli yksi jalassaan, samassa kohdassa ja samanlainen kuin Jacquelinella oli ollut, sekä vaaleampi merkki otsalla, samassa paikassa, jossa Jacquelinella oli ollut arpi.

Pollockit muuttivat uuteen kotiin, kun Gillian ja Jennifer olivat kolmen kuukauden ikäisiä. Vanhemmat eivät juurikaan puhuneet tytöilleen heidän menehtyneistä siskoistaan, mutta nämä vaikuttivat tietävän pelottavan paljon kummallisia yksityiskohtia. He pyysivät siskojensa leluja ja kutsuivat niitä nimillä, jotka Joanna ja Jacqueline olivat antaneet. Vaikka Gillian ja Jennifer olivat kaksosia, omaksui Gillian isonsiskon roolin ja kanavoi näin menehtynyttä Joannaa. Jennifer taas tuli monessa asiassa ikäisiään jäljessä ja hänellä oli esimerkiksi hankaluuksia pitää kynää kädessään. Jacqueline ei ollut oppinut kirjoittamaan ennen kohtalokasta onnettomuutta.

He tunnistivat entisen kotinsa lähistöllä sijaitsevia maamerkkejä ja väittivät kiven kovaan käyneensä tiettyä koulua, joka tietenkin oli Joannan ja Jacquelinen koulu. Kaiken lisäksi Gillian ja Jennifer pelkäsivät selittämättömällä tavalla autoja ja huusivat aina henkensä edestä, kun vastaan tuli ajoneuvo. He kykenivät kertomaan hyvin selvästi hetkistä ennen siskojensa hengen vienyttä auto-onnettomuutta ja kumpikin ”muisti” tilanteesta tarkkoja yksityiskohtia.

Viidenteen ikävuoteen mennessä muistot olivat suurimmaksi osaksi hävinneet ja kaksoset ovat eläneet varsin normaalia elämää. Pollockin sisarusten jälleensyntyminen on kohdannut paljon kritiikkiä, mutta samaan aikaan se on yksi kiehtovimmista mysteereistä.

Menehtynyt veli

Yhdysvaltojen Michiganissa syntynyt Kevin Christenson oli puolitoistavuotias, kun häneltä löydettiin murtunutta jalkaa tutkittaessa laajalle levinnyt syöpä. Tauti oli edennyt pitkälle ja kasvaimia oli useassa paikassa: korvan päälle ilmestyi nysty ja yksi kasvain pullisti vasemman silmän ulos. Pieni Kevin sai kemoterapiaa, jota annettiin kaulan oikealla puolella kulkevaan suoneen, mutta hoidoista huolimatta hän menehtyi vuonna 1979 ollessaan vain kahden vuoden ikäinen.

Aikaa kului ja Kevinin vanhemmat erosivat. Hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja sai vuonna 1991 toisen pojan, jonka nimeksi tuli Patrick. Alusta asti äiti näki yhtäläisyyksiä veljesten välillä, mikä ei sinänsä ole yllättävää. Mutta samankaltaisuudet olivat varsin erikoisia: Patrickilla oli kaulassaan syntymämerkki, joka muistutti pientä viiltoa. Patrikilla oli myös kohollaan oleva syntymämerkki päänahassa, samassa paikassa, jossa Kevinillä oli kasvain. Ja edelleen, Patrickilla oli ongelmia vasemman silmänsä kanssa, mikä onneksi osoittautui helposti hoidettavaksi sairaudeksi.

Kun Patrick oppi kävelemään, hän ontui, vaikka siihen ei ollut mitään lääketieteellistä syytä. Poika väitti myös muistavansa olleensa leikkauksessa ja kysyttäessä leikkauskohtaa hän osoitti paikkaa, josta Keviniltä oli otettu koepala.

Nelivuotiaana Patrick alkoi kysellä vanhan oranssin ja ruskean värisen talonsa perään, vaikka hän oli aina asunut samassa paikassa. Kaava on ehkä tullut selväksi: Kevin oli asunut vanhempiensa kanssa mainitun värisessä talossa. Reinkarnaatiota tutkineet asiantuntijat veivät Patrickin kyseiselle talolla, mutta tämä ei kyennyt tunnistamaan mitään tarpeeksi vakuuttavasti.

Onhan täysin mahdollista, että Patrick oli kuullut ohimennen äitinsä elämästä ja tämän aiemmasta aviomiehestä ja kuolleesta pojasta, mutta fyysisiä merkkejä onkin sitten vaikeampi selittää.

Ensimmäisen maailmansodan sotilas

Edward Austrian oli aivan tavallinen lapsi, joka pelkäsi synkkiä ja sateisia päiviä tavalla, joka lähenteli fobiaa. Hänen äitinsä Patricia Austrian muistaa pelon alkaneen jo vuoden ikäisenä. Ja oikeastaan niin kauan kuin Patricia muistaa, oli Edward tasaisin väliajoin valittanut kipeää kurkkua.

Neljän vuoden iässä Edward alkoi kutsumaan kurkkukipuaan laukaukseksi (engl. shot), mutta Patricia-äiti ei vetänyt siitä mitään johtopäätöksiä: lapset keksivät juttuja ja sekoittelevat sanoja. Voimakas kurkkukipu ei kuitenkaan ottanut laantuakseen eivätkä lukuisat lääkärit löytäneet sille mitään syytä. Edwardilta päädyttiin ennaltaehkäisevästi poistamaan nielurisat, minkä jälkeen kurkkuun kehittyi selittämätön kysta, jota lääkärit eivät osanneet hoitaa.

Sitten eräänä päivänä Edward alkoi kertomaan yksityiskohtaisia tarinoita ensimmäisestä maailmansodasta. Hän kuvaili juoksuhautoja ja jokapäiväistä elämää rintamalla tavalla, jota ei olisi voinut omaksua televisiosta – vaikka sodasta kertovia ohjelmia olisikin saanut katsoa.

Jossain vaiheessa sotatarina eteni kuvaukseen siitä, kuinka hän oli kuollut taisteluissa tultuaan ammutuksi kaulaan. ”Nimeni oli James. Olin 18-vuotiaana Ranskassa”, kertoi Edward vanhemmilleen. ”Kävelimme mudassa. Oli kylmää ja märkää. Kiväärini oli painava. Muistan katsoneeni ylös ja nähneeni puita. Kuulin laukauksen takaapäin; se meni läpi jostain toisesta ja osui suoraan niskaani. Tunsin kurkkuni täyttyvän verellä.”.

Pian sen jälkeen, kun Edwardia oli kannustettu kertomaan enemmän aiemmasta elämästään ja kuolemastaan, katosi kurkussa ollut kysta. Lääkärit eivät koskaan saaneet selville, miksi se oli hävinnyt.

Lue myös: Top 10 oudoimmat fobiat – Voivatko nämä olla edes totta?

Hollywood-agentti

Vuonna 2009 nelivuotias Ryan Hammons rupesi yllättäen heräilemään öisin rintaansa pidellen ja huutaen kuinka hänen sydämensä oli räjähtänyt Hollywoodissa. Ryanin äiti Cyndi alkoi ottaa poikansa tarinat tosissaan, kun tämä rupesi paljastamaan yksityiskohtia aiemmasta elämästään. Hän väitti kiivaasti asuneensa Los Angelesissa kadulla, jonka nimessä oli rock-sana ja kasvattaneensa siellä kolme poikaansa. Ryan kertoi, että oli seilannut maailman meriä, tanssinut Broadwaylla ja hänellä oli ystävä nimeltään ”senaattori Fives”.

Eräänä päivänä Cyndi selaili kirjaa, jossa oli vanhoja kuvia Hollywoodista. Ryan katsoi hänen olkansa yli ja totesi riemastuneena olevansa itse eräässä kuvassa ”Georgen” kanssa. Cyndi päätti ottaa yhteyttä Virginian yliopistoon, jonka lääketieteen keskuksen yksi tutkimusaloista on jälleensyntyminen. Psykiatrit tunnistivat kuvan miehet näyttelijä George Raftiksi ja Hollywood-agenttina uraa tehneeksi Marty Martyniksi. Martyn oli menehtynyt aivoverenvuotoon vuonna 1964.

Ryan kertoi psykiatreille yksityiskohtia Martynin elämästä ja tunnisti ”vaimonsa” vanhasta kuvasta. Haastatteluissa yritettiin ja onnistuttiin sulkemaan pois se vaihtoehto, että Ryanin vanhemmat olisivat syöttäneet tiedot pojalleen. Ryan kykeni kertomaan Martynin todellisen syntymäpäivän, joka syntymätodistukseenkin oli kirjattu väärin.

Lääkärit haastattelivat myös Martynin tytärtä, joka paljasti perheen asuneen kadulla nimeltään North Roxbury Drive. Hän kertoi isänsä olleen tekemisissä newyorkilaisen senaattorin Irving Ivesin kanssa ja olleensa nuorempana tanssija. Lisäksi Martynillä oli kolme poikapuolta.

Ryan pääsi tapaamaan Martynin tytärtä, joka siis oli ”hänen oma tyttärensä”. Tapaaminen ei sujunut odotetunlaisesti, sillä Ryan oli pidättyväinen eikä ollut kiinnostunut keskustelemaan ”tyttärensä” kanssa. Jälkeenpäin Ryan kertoi äidilleen, että oli ”kokenut tyttärensä energian muuttuneen”. Tapaamisen jälkeen Ryan ei enää juurikaan muistellut Hollywood-aikojaan.

Reinkarnaatiota tutkineiden psykiatrien mukaan entiseen elämään kuuluneiden henkilöiden tapaaminen on kuin ympyrän sulkeutuminen. Jälleensyntyminen ja muistot entisestä elämästä unohtuvat, kun lapsi on saanut tietynlaisen päätöksen vanhalle minälleen ja näkee, ettei kukaan menneisyydessä enää odota hänen palaavan. Asiantuntijoiden mukaan Ryan Hammons on yksityiskohtaisten tietojensa kanssa yksi hämmästyttävimmistä reinkarnaatioista koskaan.

Nuori perheenäiti

Intialainen Shanti Devi alkoi väittää vuonna 1930, että hän on Lugdi Bain reinkarnaatio. Shanti oppi puhumaan vasta nelivuotiaana, mutta ei senkään jälkeen juuri avannut suutaan. Jos hän puhui, oli aiheena aina entisen elämän aviomies ja lapset. Shanti kertoi miehensä Kedarnath Chauben elävän Mathuran kaupungissa heidän poikansa kanssa, ja antoi yksityiskohtaisen kuvauksen miehensä ulkonäöstä, tämän omistamasta kaupasta sekä talosta, jossa he asuivat. Shanti kuvaili myös omaa pukeutumistyyliään sekä asioita, joita teki ollessaan naimisissa.

Tytön perhe piti juttuja keksittyinä, mutta mielipiteet muuttuivat, kun Shanti kertoi, miten oli kuollut. Hänet vietiin Delhissä paikallisen lääkärin juttusille, eikä tämäkään voinut uskoa korviaan, kun pieni tyttö kuvaili kirurgisia toimenpiteitä, joita hänelle oli tehty.

Asiaa ruvettiin selvittämään ja 150 kilometrin päässä Delhistä sijaitsevassa Mathurassa todella eli ja asui Kedarnath Chaube -niminen mies. Shantin perhe sopi tapaamisen tämän serkun kanssa ja Shanti tunnisti miehen samantien. Perhe sai kuulla, että Kedarnath Chaube oli todella ollut naimisissa Lugdi Bain kanssa. Vuonna 1902 syntynyt Lugdi oli mennyt naimisiin vain kymmenvuotiaana ja hänen ensimmäinen lapsensa oli syntynyt kuolleena. Hän sai toisen lapsen keisarinleikkauksella syyskuussa 1925, mutta menehtyi muutaman päivän päästä synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Shanti Devi syntyi seuraavan vuoden joulukuussa.

Lopulta Shanti pääsi tapaamaan myös ”aviomiestään Kedarnathia”, joka esiteltiin hänelle miehensä veljenä. Huijaus ei onnistunut, sillä tietenkin Shanti tunnisti ”oman miehensä”. Hän jopa hieman punasteli miehen nähdessään.

Tieto reinkarnaatiosta levisi ympäri Intiaa ja Mahatma Gandhi määräsi 15-henkisen tutkimusryhmän selvittämään Shantin väitteitä. Tutkimuskomitea seurasi Shantia ja tämän perhettä Mathuraan, jossa tyttö tunnisti useita ihmisiä ja kuvaili, kuinka kaupunki oli muuttunut hänen kuolemansa jälkeen. Shanti myös johdatti komitean aviomiehensä talolle, jossa hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Ainakaan sen hetkisessä elämässään.

Kun kohahduttava jälleensyntyminen sai kansainvälistä huomiota, päätti ruotsalainen kirjailija Sture Lönnerstrand matkustaa Intiaan tarkoituksenaan paljastaa suuren luokan huijaus. Matkan pohjalta syntyi kuitenkin virallisiin dokumentteihin sekä kirjoittajan ja Shanti Devin pitkäaikaiseen tuttavuuteen perustuva teos: Shanti Devi – Kertomus jälleensyntymisestä.

Ampumahaavoja muistuttavat syntymämerkit

Virginian yliopiston psykiatrian laitoksen johtajana vuosikymmeniä toimineen professorin Ian Stevensonin tutkimusaihe oli jälleensyntyminen. Hän tutki lapsia, jotka väittivät olleensa edellisessä elämässä joku toinen. Pitkän uran tehnyt Stevenson ei keskittynyt ainoastaan kertomuksiin, vaan vuonna 1993 Journal of Scientific Exploration -lehdessä julkaistiin hänen kirjoittamansa artikkeli syntymämerkeistä, jotka sopivat kuolleiden henkilöiden haavoihin.

Stevenson kirjoittaa, että noin 35 prosentilla lapsista, jotka sanovat muistavansa edellisen elämänsä, on syntymämerkki tai synnynnäinen sairaus, joka vastaa aiemmin eläneen henkilön vammaa. Stevenson oli kyseiseen artikkeliin tutkinut 210 lasta ja etsinyt käsiinsä – jos vain mahdollista – tiedot menehtyneen henkilön ruumiinavauksesta.

Eräs tapaus koski thaimaalaista Chanai Choomalaiwongia, jolla oli pieni pyöreä syntymämerkki takaraivolla ja toinen, isompi ja epämääräisen muotoinen syntymämerkki pään etupuolella. Poika sanoi muistavansa edellisen elämänsä, jossa hän oli ollut opettaja nimeltään Bua Kai. Häntä oli ammuttu takaapäin kuolettavasti päähän. Kolmivuotiaana hän kertoi kaiken entisistä vanhemmistaan, vaimostaan ja lapsistaan. Chanai vaati päästä käymään ”kotonaan”. Kun pyyntöihin viimein myönnyttiin, johdatti poika koko perheensä Bua Kain talolle, jossa Buan vanhemmat kertoivat poikansa joutuneen murhan uhriksi viisi vuotta ennen Chanain syntymää.

Stevenson pystyi varmistamaan, että Bua Kai todella oli kuollut ampumisen uhrina, ja päähän kohdistunut laukaus vastasi juuri Chanain syntymämerkkejä.

Samanlaiset kaksi syntymämerkkiä havaittiin yhdeksällä Stevensonin tutkimuksessa mukana olleella lapsella, jotka kaikki kertoivat tulleensa edellisessä elämässä ammutuiksi. Syntymämerkit olivat yhteneväiset sen mukaan, mistä luoti oli ”siististi” mennyt sisään ja tullut suuremman haavan aiheuttaen ulos.

Japanilainen sotilas

Otetaan perään toinen jälleensyntyminen, jota professori Stevenson on tutkinut.

Ma Tin Aung Myo syntyi vuonna 1952 pienessä Nathulin kylässä Myanmarissa (silloinen Burma). Tyttö alkoi jo kolmivuotiaana muistelemaan edellistä elämäänsä japanilaisena sotilaana. Ma Tinin mukaan hän oli toisen maailmansodan aikaan ollut asemapaikallaan Nathulissa, kun liittoutuneiden pommikoneet lensivät yli ja hän sai tulituksessa kuolettavan osuman alavartaloon.

Jo hyvin nuorena Ma Tin pelkäsi kuollakseen lentokoneita, mitä hän kerran nelivuotiaana selitti isälleen itkuisena: ”Haluan mennä kotiin. Koneet ampuvat meitä.”. Myanmarin miehitys oli päättynyt sodan myötä eikä itsenäisessä valtiossa elänyt Ma ollut koskaan kokenut sotaa.

Tyttö kertoi usein kaipaavansa Japaniin ja Stevenson sai kuulla, että hän silloin tällöin yksin leikkeihinsä uppoutuneena puhui muille tuntematonta kieltä. Ma Tin kertoi japanilaisesta perheestään, johon kuului viisi lasta. Hän muisteli hyvin yksityiskohtaisesti aiempaa komennustaan Nathulissa ja kuvaili tarkasti päivän, jolloin hän menehtyi.

Ma Tinin entiseen elämään oli muitakin viitteitä, kuin vain pienen tytön tarinat. Kulttuuriinsa sopimattomasti ja vanhempiensa kielloista huolimatta hän piti lyhyitä hiuksia ja pukeutui poikamaisiksi luokiteltuihin vaatteisiin. Hän ei suostunut syömään perinteisiä burmalaisia ruokia vaan piti makeammista mauista. Stevensonin mukaan Ma Tin osoitti ”välähdyksiä julmuudesta” läpsäyttämällä leikkikavereitaan kasvoihin, mikä ei ole kulttuurillisesti ominaista kyseiselle alueelle. Japanilaiset sotilaat sen sijaan tapasivat usein läpsiä burmalaisia kulkiessaan kylien läpi. Ma Tin vastusti perheensä buddhalaisuutta ja piti itseään ulkomaalaisena. Kun hänen kotikylässään kävi japanilainen sotahautoja tutkiva komissio, viittasi Ma Tin vierailijoihin ”meidän kansalaisinamme”.

Ma Tinillä oli nivusessa tumma, noin peukalonpään kokoinen syntymämerkki, jota vanhemmat sanoivat tyttärensä raapivan lakkaamatta. Toisin sanoen kuolettavasta ampumahaavasta oli tullut syntymämerkki.

Täysi-ikäiseksi tultuaan Ma Tin jätti kotikylänsä taakseen elääkseen hyväksyvämmässä ympäristössä miehenä, joka hän tunsi todellisuudessa olevansa.

Isoisän jälleensyntyminen

Virginian yliopiston psykiatri Jim Tucker on jatkanut jo edesmenneen kollegansa Ian Stevensonin uraauurtavaa työtä tutkien lapsia, jotka väittävät olevansa uudelleensyntyneitä. Tuhansia tapauksia tutkinut Tucker on tutustunut muun muassa Gus Tayloriin, joka väittää olevansa oman isoisänsä reinkarnaatio.

Gus oli alle kaksivuotias, kun hän totesi kirkkain silmin isälleen: ”Minä vaihdoin sinulle vaippoja silloin, kun olin sinun ikäisesi.”. Gusin isoäiti menehtyi pojan ollessa nelivuotias ja tuolloin Gus sai nähtäväkseen suvun vanhan valokuva-albumin. Hän ei aiemmin ollut nähnyt kuvaakaan isoisästään. Kun kuvissa tuli vastaan isoisän vanha auto, huudahti Gus innoissaan: ”Tuo on minun ensimmäinen autoni!”. Hän myös osasi osoittaa isoisänsä tämän lapsuudenaikaisista valokuvista, joissa oli useita saman ikäisiä poikia. Gus lähes suuttui, kun hänen äitinsä sanoi isoisän olevan kuvissa: ”Ei, se olen minä.”.

Gusin vanhemmat ovat kristittyjä eivätkä usko jälleensyntymiseen, joten pitkän aikaa he pitivät poikansa tarinoita vilkkaan mielikuvituksen tuotteena. Tuckeriin vanhemmat ottivat kuitenkin yhteyttä sen jälkeen, kun he saivat vastauksen kysymykseen: muistatko mitään muuta entisestä elämästäsi? Gus kertoi pahojen miesten ”muuttaneen hänen siskonsa kalaksi”. Isoisän sisko todella oli aikoinaan murhattu ja ruumis oli heitetty jokeen.

Gusin isotädin kauhea kohtalo oli perheessä kipeä ja vaiettu aihe, josta ei todellakaan oltu puhuttu pikkulapselle.

Jälleensyntyminen on kiistanalainen aihe ja epäilijöitä löytyy paljon. Monien mielestä vanhemmat vaikuttavat lapsiinsa ja jopa johdattelevat heitä, mutta Tucker on eri mieltä. Hän on tutkinut asiaa niin paljon, että osaa ottaa huomioon liian innokkailta vaikuttavat vanhemmat. Esimerkiksi Gusin tapauksessa vanhemmat suhtautuivat isoisän uudelleensyntymiseen varsinkin alussa kaikkea muuta kuin positiivisesti.

Tulipalossa menehtynyt nainen

Äskeisessä kohdassa mainitun psykiatri Tuckerin potilaana tai haastateltavana on ollut myös vuonna 2010 syntynyt Luke Ruehlmanin, joka rupesi kaksivuotiaana kertomaan juttuja Pam-nimisestä naisesta. Ensin Erica Ruehlman nauroi poikansa tavalle kutsua leluja ja muita esineitä Pamiksi eikä ollut lainkaan kummissaan, kun Luke kertoi olleensa aiemmin tyttö. Luke kuvaili mustia hiuksiaan tai korviksia, joita oli käyttänyt ja jotka olivat samanlaiset kuin äidillä. Erica oli kuitenkin sen verran kiinnostunut poikansa tarinoista, että lopulta kysyi tältä, kuka Pam oikein on.

Minä olen”, hän sanoi, ja jatkoi: ”Tai ainakin olin, mutta sitten kuolin ja menin taivaaseen. Näin siellä Jumalan, joka aikanaan työnsi minut takaisin alas, ja kun heräsin, olin sinun Luke-niminen vauvasi.”.

Erica pyysi saada kuulla lisää Pamista, jolloin Luke kertoi asuneensa Chicagossa, matkustaneensa siellä paljon junalla ja kuolleensa tulipalossa. Kuoleman mainittuaan Luke oli tehnyt hyppäämistä esittävän käsiliikkeen. Erica-äiti näppäili pojaltaan saamat tiedonmuruset Googleen ja löysi vuodelta 1993 peräisin olevan uutisen chicagolaisessa Paxton-hotellissa riehuneesta tulipalosta, jossa menehtyi 19 ihmistä. Heidän joukossaan oli kolmikymppinen Pam Robinson, joka kuoli hypättyään pakoon ikkunasta.

Erica oli kummissaan: Ohiossa syntynyt Luke ei ollut koskaan käynyt Chicagossa eikä kaupungista oltu hänen muistaakseen juteltu. Olihan Luke toki voinut kuulla Chicagon mainittavan missä vain, mutta se ei selitä sitä faktaa, että hän tunnisti Pamin useiden valokuvien joukosta. Lukelle esitettiin pöydän täydeltä valokuvia ja kysyttiin, näyttääkö joku tutulta. ”En tunnista ketään. Mutta muistan, kun tuo kuva otettiin”, sanoi Luke Pam Robinsonin kuvaa osoittaen.

Vuonna 2015, kun Luke oli viisivuotias, olivat muistot edellisestä elämästä hävinneet tai ainakaan hän ei enää Pamista puhunut.

Lue myös:

Lisää kommentti