Oudoimmat
Jälleensyntyminen: 10 uskomatonta tarinaa reinkarnaatiosta
Jälleensyntyminen on kiehtova aihe, sillä kukaan ei voi varmasti sanoa, onko se totta vai tarua. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tapausta, joissa todisteet saavat skeptikotkin mietteliäiksi.
Listafriikki lähti tekemään listaa avoimin mielin, sillä ajatus reinkarnaatiosta tai mistään kuolemanjälkeisestä elämästä ei varsinaisesti kuulu omiin uskomuksiin. Joten näkökulma on neutraalin kiinnostunut ja kerromme tarinat niin kuin ne on koettu. Ja kuten jo sanottua, niin mitenkäänhän kukaan ei voi tietää, pitävätkö entisistä elämistään kertovien ihmisten tarinat paikkansa vai ovatko ne keksittyjä.
Varsin mielenkiintoista on se, että useimmiten yksityiskohtaiset kuvaukset aiemmasta elämästä tulevat noin kahden ja kuuden ikävuoden välillä. Sen jälkeen muistot – tai mitä ne ikinä ovatkin – alkavat himmentyä ja häviävät lopulta kokonaan. Lasten mielikuvitushan on tunnetusti vilkas, mutta on hyvin erikoista, että pienellä kaksivuotiaalla voi olla niin paljon tietoa maailmasta.
Oli jälleensyntyminen sitten aihe, johon uskoo tai ei, niin kukaan ei voi väittää, etteivätkö tarinat olisi kiehtovia! Tässä siis kymmenen kummallista kertomusta reinkarnaatiosta.
Entinen elämä Barran saarella
Glasgow’ssa, Skotlannissa, syntynyt Cameron Macauley oli kaksivuotias, kun hän kertoi äidilleen olevansa kotoisin Barra-nimiseltä saarelta, joka sijaitsee Skotlannin länsirannikolla. Hän kertoi valkoisesta talosta sekä rannasta, jolle lentokoneet laskeutuvat. Cameron muisteli mustavalkoista koiraansa ja isäänsä Shane Robertsonia, joka oli kuollut auto-onnettomuudessa.
Cameronin vanhemmat eivät ottaneet pojan juttuja aivan tosissaan, vaikka ne jokseenkin aavemaisen yksityiskohtaisia olivatkin. Mutta kun poika alkoi jatkuvasti piirtää rannalla sijaitsevaa taloa ja ikävä ”toista äitiä” kohtaan kasvoi raastavaksi, päättivät vanhemmat viedä hänet Barraan, johon oli noin tunnin lentomatka. Pieni lentokone laskeutui rantahietikolle.
Dokumenttiryhmä oli Macauleyn perheen mukana ja yhdessä he löysivät Robertsonien omistaman valkoisen rantatalon, jonka Cameron tunsi kuin omat taskunsa ja kykeni osoittamaan sen pieniä erikoisuuksia. Eräässä vanhassa valokuvassa oli mustavalkoinen koira ja samanlainen auto, jonka Cameron oli jo aiemmin kuvaillut. Kukaan ei kuitenkaan tuntenut tai tiennyt ketään sukuun kuuluvaa Shane-nimistä miestä.
Vuosien kuluessa Cameronin muistot hälvenivät, mutta hän on pitänyt tiukasti kiinni ajatuksesta, että kuolema ei tarkoita elämän loppumista. Hän väittää myös päätyneensä nykyisen äitinsä vatsaan pudottuaan reiän läpi. Tämä kuvaus on hyvin yleinen niillä, jotka sanovat syntyneensä uudelleen.
Cameron Macauleyn tapaus on lienee parhaiten dokumentoitu jälleensyntyminen, tai ainakin tarina sellaisesta, sillä kuvausryhmä tallensi Cameronin ”kotiinpaluun” Barran saarelle. Vuonna 2003 julkaistu dokumentti on nähtävissä englanniksi YouTubessa.
Olemme muuten aiemmin kirjoittaneet Barran erikoisesta lentokentästä rantahietikolla:
Pollockin sisarukset
Toukokuun 5. päivänä vuonna 1957 englantilaiset John ja Florence Pollock menettivät rattijuopon vuoksi molemmat tyttärensä, 11-vuotiaan Joannan ja 6-vuotiaan Jacquelinen. Seuraavana vuonna Pollockit saivat ilokseen tietää, että Florence odottaa kaksosia.
Gillian ja Jennifer olivat identtiset kaksoset, jotka syntymän hetkellä erotti vain Jenniferin syntymämerkeistä. Hänellä oli yksi jalassaan, samassa kohdassa ja samanlainen kuin Jacquelinella oli ollut, sekä vaaleampi merkki otsalla, samassa paikassa, jossa Jacquelinella oli ollut arpi.
Pollockit muuttivat uuteen kotiin, kun Gillian ja Jennifer olivat kolmen kuukauden ikäisiä. Vanhemmat eivät juurikaan puhuneet tytöilleen heidän menehtyneistä siskoistaan, mutta nämä vaikuttivat tietävän pelottavan paljon kummallisia yksityiskohtia. He pyysivät siskojensa leluja ja kutsuivat niitä nimillä, jotka Joanna ja Jacqueline olivat antaneet. Vaikka Gillian ja Jennifer olivat kaksosia, omaksui Gillian isonsiskon roolin ja kanavoi näin menehtynyttä Joannaa. Jennifer taas tuli monessa asiassa ikäisiään jäljessä ja hänellä oli esimerkiksi hankaluuksia pitää kynää kädessään. Jacqueline ei ollut oppinut kirjoittamaan ennen kohtalokasta onnettomuutta.
He tunnistivat entisen kotinsa lähistöllä sijaitsevia maamerkkejä ja väittivät kiven kovaan käyneensä tiettyä koulua, joka tietenkin oli Joannan ja Jacquelinen koulu. Kaiken lisäksi Gillian ja Jennifer pelkäsivät selittämättömällä tavalla autoja ja huusivat aina henkensä edestä, kun vastaan tuli ajoneuvo. He kykenivät kertomaan hyvin selvästi hetkistä ennen siskojensa hengen vienyttä auto-onnettomuutta ja kumpikin ”muisti” tilanteesta tarkkoja yksityiskohtia.
Viidenteen ikävuoteen mennessä muistot olivat suurimmaksi osaksi hävinneet ja kaksoset ovat eläneet varsin normaalia elämää. Pollockin sisarusten jälleensyntyminen on kohdannut paljon kritiikkiä, mutta samaan aikaan se on yksi kiehtovimmista mysteereistä.
Menehtynyt veli
Yhdysvaltojen Michiganissa syntynyt Kevin Christenson oli puolitoistavuotias, kun häneltä löydettiin murtunutta jalkaa tutkittaessa laajalle levinnyt syöpä. Tauti oli edennyt pitkälle ja kasvaimia oli useassa paikassa: korvan päälle ilmestyi nysty ja yksi kasvain pullisti vasemman silmän ulos. Pieni Kevin sai kemoterapiaa, jota annettiin kaulan oikealla puolella kulkevaan suoneen, mutta hoidoista huolimatta hän menehtyi vuonna 1979 ollessaan vain kahden vuoden ikäinen.
Aikaa kului ja Kevinin vanhemmat erosivat. Hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja sai vuonna 1991 toisen pojan, jonka nimeksi tuli Patrick. Alusta asti äiti näki yhtäläisyyksiä veljesten välillä, mikä ei sinänsä ole yllättävää. Mutta samankaltaisuudet olivat varsin erikoisia: Patrickilla oli kaulassaan syntymämerkki, joka muistutti pientä viiltoa. Patrikilla oli myös kohollaan oleva syntymämerkki päänahassa, samassa paikassa, jossa Kevinillä oli kasvain. Ja edelleen, Patrickilla oli ongelmia vasemman silmänsä kanssa, mikä onneksi osoittautui helposti hoidettavaksi sairaudeksi.
Kun Patrick oppi kävelemään, hän ontui, vaikka siihen ei ollut mitään lääketieteellistä syytä. Poika väitti myös muistavansa olleensa leikkauksessa ja kysyttäessä leikkauskohtaa hän osoitti paikkaa, josta Keviniltä oli otettu koepala.
Nelivuotiaana Patrick alkoi kysellä vanhan oranssin ja ruskean värisen talonsa perään, vaikka hän oli aina asunut samassa paikassa. Kaava on ehkä tullut selväksi: Kevin oli asunut vanhempiensa kanssa mainitun värisessä talossa. Reinkarnaatiota tutkineet asiantuntijat veivät Patrickin kyseiselle talolla, mutta tämä ei kyennyt tunnistamaan mitään tarpeeksi vakuuttavasti.
Onhan täysin mahdollista, että Patrick oli kuullut ohimennen äitinsä elämästä ja tämän aiemmasta aviomiehestä ja kuolleesta pojasta, mutta fyysisiä merkkejä onkin sitten vaikeampi selittää.
Ensimmäisen maailmansodan sotilas
Edward Austrian oli aivan tavallinen lapsi, joka pelkäsi synkkiä ja sateisia päiviä tavalla, joka lähenteli fobiaa. Hänen äitinsä Patricia Austrian muistaa pelon alkaneen jo vuoden ikäisenä. Ja oikeastaan niin kauan kuin Patricia muistaa, oli Edward tasaisin väliajoin valittanut kipeää kurkkua.
Neljän vuoden iässä Edward alkoi kutsumaan kurkkukipuaan laukaukseksi (engl. shot), mutta Patricia-äiti ei vetänyt siitä mitään johtopäätöksiä: lapset keksivät juttuja ja sekoittelevat sanoja. Voimakas kurkkukipu ei kuitenkaan ottanut laantuakseen eivätkä lukuisat lääkärit löytäneet sille mitään syytä. Edwardilta päädyttiin ennaltaehkäisevästi poistamaan nielurisat, minkä jälkeen kurkkuun kehittyi selittämätön kysta, jota lääkärit eivät osanneet hoitaa.
Sitten eräänä päivänä Edward alkoi kertomaan yksityiskohtaisia tarinoita ensimmäisestä maailmansodasta. Hän kuvaili juoksuhautoja ja jokapäiväistä elämää rintamalla tavalla, jota ei olisi voinut omaksua televisiosta – vaikka sodasta kertovia ohjelmia olisikin saanut katsoa.
Jossain vaiheessa sotatarina eteni kuvaukseen siitä, kuinka hän oli kuollut taisteluissa tultuaan ammutuksi kaulaan. ”Nimeni oli James. Olin 18-vuotiaana Ranskassa”, kertoi Edward vanhemmilleen. ”Kävelimme mudassa. Oli kylmää ja märkää. Kiväärini oli painava. Muistan katsoneeni ylös ja nähneeni puita. Kuulin laukauksen takaapäin; se meni läpi jostain toisesta ja osui suoraan niskaani. Tunsin kurkkuni täyttyvän verellä.”.
Pian sen jälkeen, kun Edwardia oli kannustettu kertomaan enemmän aiemmasta elämästään ja kuolemastaan, katosi kurkussa ollut kysta. Lääkärit eivät koskaan saaneet selville, miksi se oli hävinnyt.
Lue myös: Top 10 oudoimmat fobiat – Voivatko nämä olla edes totta?
Hollywood-agentti
Vuonna 2009 nelivuotias Ryan Hammons rupesi yllättäen heräilemään öisin rintaansa pidellen ja huutaen kuinka hänen sydämensä oli räjähtänyt Hollywoodissa. Ryanin äiti Cyndi alkoi ottaa poikansa tarinat tosissaan, kun tämä rupesi paljastamaan yksityiskohtia aiemmasta elämästään. Hän väitti kiivaasti asuneensa Los Angelesissa kadulla, jonka nimessä oli rock-sana ja kasvattaneensa siellä kolme poikaansa. Ryan kertoi, että oli seilannut maailman meriä, tanssinut Broadwaylla ja hänellä oli ystävä nimeltään ”senaattori Fives”.
Eräänä päivänä Cyndi selaili kirjaa, jossa oli vanhoja kuvia Hollywoodista. Ryan katsoi hänen olkansa yli ja totesi riemastuneena olevansa itse eräässä kuvassa ”Georgen” kanssa. Cyndi päätti ottaa yhteyttä Virginian yliopistoon, jonka lääketieteen keskuksen yksi tutkimusaloista on jälleensyntyminen. Psykiatrit tunnistivat kuvan miehet näyttelijä George Raftiksi ja Hollywood-agenttina uraa tehneeksi Marty Martyniksi. Martyn oli menehtynyt aivoverenvuotoon vuonna 1964.
Ryan kertoi psykiatreille yksityiskohtia Martynin elämästä ja tunnisti ”vaimonsa” vanhasta kuvasta. Haastatteluissa yritettiin ja onnistuttiin sulkemaan pois se vaihtoehto, että Ryanin vanhemmat olisivat syöttäneet tiedot pojalleen. Ryan kykeni kertomaan Martynin todellisen syntymäpäivän, joka syntymätodistukseenkin oli kirjattu väärin.
Lääkärit haastattelivat myös Martynin tytärtä, joka paljasti perheen asuneen kadulla nimeltään North Roxbury Drive. Hän kertoi isänsä olleen tekemisissä newyorkilaisen senaattorin Irving Ivesin kanssa ja olleensa nuorempana tanssija. Lisäksi Martynillä oli kolme poikapuolta.
Ryan pääsi tapaamaan Martynin tytärtä, joka siis oli ”hänen oma tyttärensä”. Tapaaminen ei sujunut odotetunlaisesti, sillä Ryan oli pidättyväinen eikä ollut kiinnostunut keskustelemaan ”tyttärensä” kanssa. Jälkeenpäin Ryan kertoi äidilleen, että oli ”kokenut tyttärensä energian muuttuneen”. Tapaamisen jälkeen Ryan ei enää juurikaan muistellut Hollywood-aikojaan.
Reinkarnaatiota tutkineiden psykiatrien mukaan entiseen elämään kuuluneiden henkilöiden tapaaminen on kuin ympyrän sulkeutuminen. Jälleensyntyminen ja muistot entisestä elämästä unohtuvat, kun lapsi on saanut tietynlaisen päätöksen vanhalle minälleen ja näkee, ettei kukaan menneisyydessä enää odota hänen palaavan. Asiantuntijoiden mukaan Ryan Hammons on yksityiskohtaisten tietojensa kanssa yksi hämmästyttävimmistä reinkarnaatioista koskaan.
Nuori perheenäiti
Intialainen Shanti Devi alkoi väittää vuonna 1930, että hän on Lugdi Bain reinkarnaatio. Shanti oppi puhumaan vasta nelivuotiaana, mutta ei senkään jälkeen juuri avannut suutaan. Jos hän puhui, oli aiheena aina entisen elämän aviomies ja lapset. Shanti kertoi miehensä Kedarnath Chauben elävän Mathuran kaupungissa heidän poikansa kanssa, ja antoi yksityiskohtaisen kuvauksen miehensä ulkonäöstä, tämän omistamasta kaupasta sekä talosta, jossa he asuivat. Shanti kuvaili myös omaa pukeutumistyyliään sekä asioita, joita teki ollessaan naimisissa.
Tytön perhe piti juttuja keksittyinä, mutta mielipiteet muuttuivat, kun Shanti kertoi, miten oli kuollut. Hänet vietiin Delhissä paikallisen lääkärin juttusille, eikä tämäkään voinut uskoa korviaan, kun pieni tyttö kuvaili kirurgisia toimenpiteitä, joita hänelle oli tehty.
Asiaa ruvettiin selvittämään ja 150 kilometrin päässä Delhistä sijaitsevassa Mathurassa todella eli ja asui Kedarnath Chaube -niminen mies. Shantin perhe sopi tapaamisen tämän serkun kanssa ja Shanti tunnisti miehen samantien. Perhe sai kuulla, että Kedarnath Chaube oli todella ollut naimisissa Lugdi Bain kanssa. Vuonna 1902 syntynyt Lugdi oli mennyt naimisiin vain kymmenvuotiaana ja hänen ensimmäinen lapsensa oli syntynyt kuolleena. Hän sai toisen lapsen keisarinleikkauksella syyskuussa 1925, mutta menehtyi muutaman päivän päästä synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Shanti Devi syntyi seuraavan vuoden joulukuussa.
Lopulta Shanti pääsi tapaamaan myös ”aviomiestään Kedarnathia”, joka esiteltiin hänelle miehensä veljenä. Huijaus ei onnistunut, sillä tietenkin Shanti tunnisti ”oman miehensä”. Hän jopa hieman punasteli miehen nähdessään.
Tieto reinkarnaatiosta levisi ympäri Intiaa ja Mahatma Gandhi määräsi 15-henkisen tutkimusryhmän selvittämään Shantin väitteitä. Tutkimuskomitea seurasi Shantia ja tämän perhettä Mathuraan, jossa tyttö tunnisti useita ihmisiä ja kuvaili, kuinka kaupunki oli muuttunut hänen kuolemansa jälkeen. Shanti myös johdatti komitean aviomiehensä talolle, jossa hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Ainakaan sen hetkisessä elämässään.
Kun kohahduttava jälleensyntyminen sai kansainvälistä huomiota, päätti ruotsalainen kirjailija Sture Lönnerstrand matkustaa Intiaan tarkoituksenaan paljastaa suuren luokan huijaus. Matkan pohjalta syntyi kuitenkin virallisiin dokumentteihin sekä kirjoittajan ja Shanti Devin pitkäaikaiseen tuttavuuteen perustuva teos: Shanti Devi – Kertomus jälleensyntymisestä.
Ampumahaavoja muistuttavat syntymämerkit
Virginian yliopiston psykiatrian laitoksen johtajana vuosikymmeniä toimineen professorin Ian Stevensonin tutkimusaihe oli jälleensyntyminen. Hän tutki lapsia, jotka väittivät olleensa edellisessä elämässä joku toinen. Pitkän uran tehnyt Stevenson ei keskittynyt ainoastaan kertomuksiin, vaan vuonna 1993 Journal of Scientific Exploration -lehdessä julkaistiin hänen kirjoittamansa artikkeli syntymämerkeistä, jotka sopivat kuolleiden henkilöiden haavoihin.
Stevenson kirjoittaa, että noin 35 prosentilla lapsista, jotka sanovat muistavansa edellisen elämänsä, on syntymämerkki tai synnynnäinen sairaus, joka vastaa aiemmin eläneen henkilön vammaa. Stevenson oli kyseiseen artikkeliin tutkinut 210 lasta ja etsinyt käsiinsä – jos vain mahdollista – tiedot menehtyneen henkilön ruumiinavauksesta.
Eräs tapaus koski thaimaalaista Chanai Choomalaiwongia, jolla oli pieni pyöreä syntymämerkki takaraivolla ja toinen, isompi ja epämääräisen muotoinen syntymämerkki pään etupuolella. Poika sanoi muistavansa edellisen elämänsä, jossa hän oli ollut opettaja nimeltään Bua Kai. Häntä oli ammuttu takaapäin kuolettavasti päähän. Kolmivuotiaana hän kertoi kaiken entisistä vanhemmistaan, vaimostaan ja lapsistaan. Chanai vaati päästä käymään ”kotonaan”. Kun pyyntöihin viimein myönnyttiin, johdatti poika koko perheensä Bua Kain talolle, jossa Buan vanhemmat kertoivat poikansa joutuneen murhan uhriksi viisi vuotta ennen Chanain syntymää.
Stevenson pystyi varmistamaan, että Bua Kai todella oli kuollut ampumisen uhrina, ja päähän kohdistunut laukaus vastasi juuri Chanain syntymämerkkejä.
Samanlaiset kaksi syntymämerkkiä havaittiin yhdeksällä Stevensonin tutkimuksessa mukana olleella lapsella, jotka kaikki kertoivat tulleensa edellisessä elämässä ammutuiksi. Syntymämerkit olivat yhteneväiset sen mukaan, mistä luoti oli ”siististi” mennyt sisään ja tullut suuremman haavan aiheuttaen ulos.
Japanilainen sotilas
Otetaan perään toinen jälleensyntyminen, jota professori Stevenson on tutkinut.
Ma Tin Aung Myo syntyi vuonna 1952 pienessä Nathulin kylässä Myanmarissa (silloinen Burma). Tyttö alkoi jo kolmivuotiaana muistelemaan edellistä elämäänsä japanilaisena sotilaana. Ma Tinin mukaan hän oli toisen maailmansodan aikaan ollut asemapaikallaan Nathulissa, kun liittoutuneiden pommikoneet lensivät yli ja hän sai tulituksessa kuolettavan osuman alavartaloon.
Jo hyvin nuorena Ma Tin pelkäsi kuollakseen lentokoneita, mitä hän kerran nelivuotiaana selitti isälleen itkuisena: ”Haluan mennä kotiin. Koneet ampuvat meitä.”. Myanmarin miehitys oli päättynyt sodan myötä eikä itsenäisessä valtiossa elänyt Ma ollut koskaan kokenut sotaa.
Tyttö kertoi usein kaipaavansa Japaniin ja Stevenson sai kuulla, että hän silloin tällöin yksin leikkeihinsä uppoutuneena puhui muille tuntematonta kieltä. Ma Tin kertoi japanilaisesta perheestään, johon kuului viisi lasta. Hän muisteli hyvin yksityiskohtaisesti aiempaa komennustaan Nathulissa ja kuvaili tarkasti päivän, jolloin hän menehtyi.
Ma Tinin entiseen elämään oli muitakin viitteitä, kuin vain pienen tytön tarinat. Kulttuuriinsa sopimattomasti ja vanhempiensa kielloista huolimatta hän piti lyhyitä hiuksia ja pukeutui poikamaisiksi luokiteltuihin vaatteisiin. Hän ei suostunut syömään perinteisiä burmalaisia ruokia vaan piti makeammista mauista. Stevensonin mukaan Ma Tin osoitti ”välähdyksiä julmuudesta” läpsäyttämällä leikkikavereitaan kasvoihin, mikä ei ole kulttuurillisesti ominaista kyseiselle alueelle. Japanilaiset sotilaat sen sijaan tapasivat usein läpsiä burmalaisia kulkiessaan kylien läpi. Ma Tin vastusti perheensä buddhalaisuutta ja piti itseään ulkomaalaisena. Kun hänen kotikylässään kävi japanilainen sotahautoja tutkiva komissio, viittasi Ma Tin vierailijoihin ”meidän kansalaisinamme”.
Ma Tinillä oli nivusessa tumma, noin peukalonpään kokoinen syntymämerkki, jota vanhemmat sanoivat tyttärensä raapivan lakkaamatta. Toisin sanoen kuolettavasta ampumahaavasta oli tullut syntymämerkki.
Täysi-ikäiseksi tultuaan Ma Tin jätti kotikylänsä taakseen elääkseen hyväksyvämmässä ympäristössä miehenä, joka hän tunsi todellisuudessa olevansa.
Isoisän jälleensyntyminen
Virginian yliopiston psykiatri Jim Tucker on jatkanut jo edesmenneen kollegansa Ian Stevensonin uraauurtavaa työtä tutkien lapsia, jotka väittävät olevansa uudelleensyntyneitä. Tuhansia tapauksia tutkinut Tucker on tutustunut muun muassa Gus Tayloriin, joka väittää olevansa oman isoisänsä reinkarnaatio.
Gus oli alle kaksivuotias, kun hän totesi kirkkain silmin isälleen: ”Minä vaihdoin sinulle vaippoja silloin, kun olin sinun ikäisesi.”. Gusin isoäiti menehtyi pojan ollessa nelivuotias ja tuolloin Gus sai nähtäväkseen suvun vanhan valokuva-albumin. Hän ei aiemmin ollut nähnyt kuvaakaan isoisästään. Kun kuvissa tuli vastaan isoisän vanha auto, huudahti Gus innoissaan: ”Tuo on minun ensimmäinen autoni!”. Hän myös osasi osoittaa isoisänsä tämän lapsuudenaikaisista valokuvista, joissa oli useita saman ikäisiä poikia. Gus lähes suuttui, kun hänen äitinsä sanoi isoisän olevan kuvissa: ”Ei, se olen minä.”.
Gusin vanhemmat ovat kristittyjä eivätkä usko jälleensyntymiseen, joten pitkän aikaa he pitivät poikansa tarinoita vilkkaan mielikuvituksen tuotteena. Tuckeriin vanhemmat ottivat kuitenkin yhteyttä sen jälkeen, kun he saivat vastauksen kysymykseen: muistatko mitään muuta entisestä elämästäsi? Gus kertoi pahojen miesten ”muuttaneen hänen siskonsa kalaksi”. Isoisän sisko todella oli aikoinaan murhattu ja ruumis oli heitetty jokeen.
Gusin isotädin kauhea kohtalo oli perheessä kipeä ja vaiettu aihe, josta ei todellakaan oltu puhuttu pikkulapselle.
Jälleensyntyminen on kiistanalainen aihe ja epäilijöitä löytyy paljon. Monien mielestä vanhemmat vaikuttavat lapsiinsa ja jopa johdattelevat heitä, mutta Tucker on eri mieltä. Hän on tutkinut asiaa niin paljon, että osaa ottaa huomioon liian innokkailta vaikuttavat vanhemmat. Esimerkiksi Gusin tapauksessa vanhemmat suhtautuivat isoisän uudelleensyntymiseen varsinkin alussa kaikkea muuta kuin positiivisesti.
Tulipalossa menehtynyt nainen
Äskeisessä kohdassa mainitun psykiatri Tuckerin potilaana tai haastateltavana on ollut myös vuonna 2010 syntynyt Luke Ruehlmanin, joka rupesi kaksivuotiaana kertomaan juttuja Pam-nimisestä naisesta. Ensin Erica Ruehlman nauroi poikansa tavalle kutsua leluja ja muita esineitä Pamiksi eikä ollut lainkaan kummissaan, kun Luke kertoi olleensa aiemmin tyttö. Luke kuvaili mustia hiuksiaan tai korviksia, joita oli käyttänyt ja jotka olivat samanlaiset kuin äidillä. Erica oli kuitenkin sen verran kiinnostunut poikansa tarinoista, että lopulta kysyi tältä, kuka Pam oikein on.
”Minä olen”, hän sanoi, ja jatkoi: ”Tai ainakin olin, mutta sitten kuolin ja menin taivaaseen. Näin siellä Jumalan, joka aikanaan työnsi minut takaisin alas, ja kun heräsin, olin sinun Luke-niminen vauvasi.”.
Erica pyysi saada kuulla lisää Pamista, jolloin Luke kertoi asuneensa Chicagossa, matkustaneensa siellä paljon junalla ja kuolleensa tulipalossa. Kuoleman mainittuaan Luke oli tehnyt hyppäämistä esittävän käsiliikkeen. Erica-äiti näppäili pojaltaan saamat tiedonmuruset Googleen ja löysi vuodelta 1993 peräisin olevan uutisen chicagolaisessa Paxton-hotellissa riehuneesta tulipalosta, jossa menehtyi 19 ihmistä. Heidän joukossaan oli kolmikymppinen Pam Robinson, joka kuoli hypättyään pakoon ikkunasta.
Erica oli kummissaan: Ohiossa syntynyt Luke ei ollut koskaan käynyt Chicagossa eikä kaupungista oltu hänen muistaakseen juteltu. Olihan Luke toki voinut kuulla Chicagon mainittavan missä vain, mutta se ei selitä sitä faktaa, että hän tunnisti Pamin useiden valokuvien joukosta. Lukelle esitettiin pöydän täydeltä valokuvia ja kysyttiin, näyttääkö joku tutulta. ”En tunnista ketään. Mutta muistan, kun tuo kuva otettiin”, sanoi Luke Pam Robinsonin kuvaa osoittaen.
Vuonna 2015, kun Luke oli viisivuotias, olivat muistot edellisestä elämästä hävinneet tai ainakaan hän ei enää Pamista puhunut.
Lue myös:
Listafriikki tekee nyt erilaisen matkan maailman ympäri, kun listamme aiheena ovat erikoiset, hauskat ja myös hieman rivot paikannimet maailmalla.
Moni on varmasti törmännyt mitä hulluimpiin suomalaisiin paikannimiin, mutta nyt siis tehdään reissu ulkomaille! Tässä tulevat top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi hupaisaa paikannimeä voit lukea tästä:
Tylsääkin tylsempi Borin ja kumppanit: Top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla – osa 1
Sandy Balls (Englanti)
Sandy Balls kääntyy etenkin nyky-yhteiskunnassa kerta toisensa jälkeen muotoon ”hiekkaiset pallit”. Kyseessä on New Forestin kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitseva lomakylä Englannissa. Siinä on kyllä nimellä paiskattu kyseistä lomakylää.
Itsessään tuo nimen alkuperä ei ole likimainkaan niin kiinnostava kuin nimen käännös suomeksi. Nimi juontaa alkunsa Henrik VII:n valtakauteen Englannin kuninkaana, vuosina 1485-1509. Tuohon aikaan alueella sijaitsi kupolin muotoisiin hiekkasärkiin sekä sorasta koostuneisiin erikoisiin yksityiskohtiin, jotka sijaitsivat tämän nykyisen kansallispuiston rajalla.
Tämän nimen kohdalla kannattaa kuitenkin mennä ilman tätä taustatarinaa, koska se on tylsähkö; paljon paremmat naurut saa kertomalla, että Englannista löytyy paikka nimeltä ”hiekkaiset pallit” ja koska kyseessä oli nimenomaan oudoimmat paikannimet -kategoria, ansaitsee Sandy Balls ehdottomasti paikkansa tällä listalla.
Hotazel (Etelä-Afrikka)
Eteläafrikkalainen kaivoskylä Hotazel on kesäisin asiaan kuuluvasti helvetin kuuma, eikä nimi ole millään lailla vahinko. Tavallinen helleaalto vuonna 1915 sulatti paikkaa kartoittamaan tulleiden maanmittaajien aivot, ja erään kosteahkon (enkä puhu nyt ilmastosta) illanvieton aikana he päättivät antaa paikkakunnalle nimeksi Hot As Hell.
Jossain vaiheessa nimi muuntui puhekieliseen Hotazel muotoon, eikä se ensisilmäyksellä enää vaikuta niin luotaantyöntävältä.
Elohopea nousee usein tuossa muutaman sadan asukkaan kylässä yli 40 celsiusasteen, mutta ironista on se, että talvisin siellä mennään helvetin lieskoista toiseen ääripäähän. Ainakin Afrikan asteikolla: lämpömittari voi ”pahimmillaan” näyttää muutamaa astetta nollan yläpuolella.
Anus (Ranska)
Nyt ei varmaankaan tarvitse lähteä kääntämään millekään kielelle. Anus on sitä mitä se on: peräaukko.
Tuon lisäksi idyllinen Anus on muutaman sadan asukkaan maaseutukylä, joka sijaitsee viinitarhoistaan tunnetulla Burgundin alueella Ranskassa.
Sen, joka ikinä tuon kyseenalaisen kaupungin onkaan nimennyt, on todella täytynyt ajatella sen olevan sieltä ja syvältä, sillä anus tarkoittaa myös ranskaksi samaa kuin suomeksi. Hirveästi Anuksella ei ole turisteille tarjottavaa, mutta jos tuolla seudulla liikkuu, niin pakkohan siellä on pyörähtää. Ihan vain siksi, että voi kertoa olleensa, kirjaimellisesti, perseessä.
Scratchy Bottom (Englanti)
Jatketaan samalla suunnalla. Ei maantieteellisesti vaan fyysisesti.
Durdle Door on englantilaisessa Dorsetin kaupungissa sijaitseva kaareutuva luonnollinen kalkkikivi: sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kallionhuippu, joka on saanut nimekseen Scratchy Bottom eli suomennettuna Kutiseva takamus.
Scratchy Bottom nimi ei jää suinkaan alueella yksin, vaan totta kai mukaan mahtuu myös Happy Bottom eli Onnellinen takamus. Itse asiassa tuolla Happy Bottomissa on kaiken kukkuraksi kyltti, jossa tuo kyseinen nimi lukee, ja se onkin sekä turistien että paikallisten ihmisten keskuudessa suosittu kohde esimerkiksi Instagramissa julkaistavia valokuvia varten.
Takaisin Scratchy Bottomiin.
Nimen kerrotaan perustuvan siihen, että kyseessä on rosoinen ja karu alue, mutta itse suosin ajatusta siitä, että kyseisessä paikassa takamuksesi alkaa syystä tai toisesta kutiamaan. Onneksi voit aina vaihtaa maisemaa ja siirtyä kutinasta onnellisuuteen.
Dildo (Kanada)
Okei Kanada. Muuten melko tavallinen Dildon kaupunki Newfoundlandin saarella saa paljon vierailijoita juuri nimensä vuoksi. Dildo-sana on alunperin 1500-luvulla tarkoittanut soutuveneen airon kiinnitystappia, mutta se on muuttanut merkitystään ”jonkin verran”.
Tätä kaupunkia ei kuitenkaan ole nimetty kieli poskessa, sillä Dildo on yli 4000 vuotta vanha alkuperäisasukkaiden kylä, joka on varmasti aiheuttanut rapakon takaa seilanneissa eurooppalaisissa hienoista hymyilyä.
Jos suunnittelet matkaa Kanadan itärannikolle ja erityisesti Dildoon, niin varaudu henkisesti siihen, mitä Google tulee tarjoamaan. Hakusanat Dildo vacation, Dildo rentals tai Dildo activities voivat tuoda aivan toisenlaisia tuloksia, kuin olit ajatellut.
Lue myös:
Moni on varmasti törmännyt mitä hulluimpiin suomalaisiin paikannimiin, mutta nyt tehdään reissu ulkomaille! Tässä tulevat top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla!
Listafriikki tekee siis seuraavassa matkan maailman ympäri tutustuen äärimmäisen mielenkiintoisiin, hauskoihin ja myös rivoihin paikkoihin tällä planeetalla, jolla asustamme.
Tässä siis tulevat oudoimmat paikannimet; miltähän asukkaista tuntuu oman kotipaikan erikoinen tai kyseenalainen nimi!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi hupaisaa paikannimeä voit lukea tästä:
”Hiekkaiset pallit ja Kutiseva takamus”: Top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla – osa 2
Tylsääkin tylsemmät Boring ja kumppanit
Vuonna 2012 skotlantilainen nainen oli viettämässä liikunnallista lomaa Yhdysvalloissa, kun hän sattui pyöräilemään Oregonin osavaltiossa sijaitsevan kaupungin läpi. Hän huomasi ilokseen, että kaupungin nimi oli Boring, suomeksi tylsä. Nainen itse oli kotoisin kaupungista nimeltään Dull, joka tarkoittaa samaa ”innostavaa” asiaa kuin Boring.
Noista kahdesta ikävystyttävästä paikkakunnasta tuli naisen aloitteesta sisarkaupungit, mikä on lisännyt kummankin paikan kiinnostavuutta; nimistä huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi. Vuonna 2018 joukkoon liittyi australialainen Bland Shire, joka ei ainakaan nimellään, ”mitäänsanomaton kreivikunta”, houkuttele vierailulle.
Dullin alueen pormestari Dennis Melloy on tarkalla silmällä käynyt läpi maailmankarttaa ja löytänyt Yhdysvalloista kaupungit Ordinary ja Dreary, arkinen ja ankea, ja toivoo niiden vielä jonain päivänä liittyvän Erikoislaatuisten yhteisöjen liittoon.
Monte Pissis (Argentiina)
Oudoimmat paikannimet -lista aloitetaan maantieteellisellä alueella, joka istuu hauskuudellaan vain suomalaisten suuhun.
Pissis tarkoittaa Urbaanin sanakirjan mukaan noin 12-18-vuotiasta teini-ikäistä nuorukaista: aiemmin kyseinen termi yhdistettiin yksinomaan tyttöihin, mutta nykyään sitä on laajennettu myös poikiin. Lyhykäisyydessään kuvaus pissis-sanalle kuuluu seuraavasti: ”Pissis on yleensä kännissä, mutta myös selvin päin hyvin äänekäs ja käyttää mahdollisimman paljon kirosanoja. Pissikset myös itkevät usein.”
Argentiinasta, aivan Chilen rajan tuntumasta, löytyy tulivuori nimeltä Monte Pissis, joka tuo varmasti hymyn huulille meidän suomalaisten kohdalla. Kyseessä on niin sanotusti sammunut tulivuori, joten voitaneen sanoa, että ärsyttävästä teinipissiksestä saattaa olla jokaiselle enemmän harmia kuin tästä vaarattomaksi muuttuneesta tulivuoresta.
Monte Pissis nousee peräti seitsemän kilometrin korkeuteen ja tätä mittaristoa voitaneen verrata tilanteeseen, jossa pissisten melutaso nousee kyseisen tulivuoren tavoin taivaisiin.
Muff (Irlanti)
Nyt täytyy sitten heti varoittaa, että tässä mennään härskin puolelle ja voimalla. Muff-sana kääntyy suomeksi myös muotoon ”möhliä” tai ”tunaroida”, mutta kaikessa härskiydessään sillä viitataan usein naisen alapäähän eli mitenkään sensuroimattomasti sanottuna tussuun.
Nyt, kun pääsimme vauhtiin, niin sukelletaanpa sitten syvään päätyyn kertaheitolla. Muff on siis Irlannissa sijaitseva satamakylä, aivan Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalla. Jos jossain vaiheessa elämääsi päädyt tähän varsin erikoisen paikannimen saaneeseen kylään, saatat löytää itsesi sukeltamasta Muff Diving Clubin (tussun sukellusklubi) johdolla; itse asiassa voit ostaa itsellesi elinikäisen jäsenyyden tähän klubiin vain 34,99 euron hintaan.
Sanomattakin lienee selvää, että tämän klubin myymät T-paidat ovat Irlannissa erittäin suosittua rekvisiittaa polttariporukoille.
Ja mitä olisikaan elämä ilman Muff Festivaalia. Kyseisen juhlan erikoisuuksiin kuuluu autonvetokisa, jonka voittaja pääsee viettelemään Queen Muffia eli Kuningatar Tussua.
Että sellaista menoa Irlannissa.
Intercourse (Yhdysvallat)
Yhdysvalloissa, Pennsylvanian osavaltion maaseudulla, on idyllinen kylä nimeltään Intercourse. Sana tarkoittaa sekä suhteita ja toveruutta että keskustelua ja kanssakäymistä, mutta niissä tarkoituksissa sitä ei enää juurikaan käytetä. Suurimmalle osalle intercourse tarkoittaa vain ja ainoastaan yhdyntää.
Kaksimielisen nimen arvellaan tulleen vanhasta kilpa-ajoradasta, viattomasta Entercoursesta, joka jostain syystä muuntui ajan saatossa muotoon Intercourse.
Vielä koomisempaa Intercoursesta tekee sen merkityksellisyys alueen uskonnollisille ryhmille, kuten mennoniitoille ja amisseille, jotka kokoontuvat sinne luomaan suhteita ja käymään kauppaa. Kunnon vanhanajan intercoursea siis!
Disappointment Islands (Ranskan Polynesia)
Disappointment Islands on Ranskan Polynesiasta eli maan itsehallinnolliselta alueelta löytyvä korallisaaristo. Matkailun suhteen se ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä suomeksi käännettynä se tarkoittaa Pettymysten saaristoa. Ei kannata antaa kuitenkaan nimen hämätä, sillä maisemat voivat olla todella upeita – useimmiten korallisaaret sijaitsevat subtrooppisella alueella – joskaan itse saariston karussa kasvillisuudessa ei ole aivan hirveästi ihmeteltävää.
Mutta siinä, missä itse saaren ulkonäkö saattaa olla karu, pinnan alla elää jotain todella kaunista ja käsittämätöntä.
Korallisaaret syntyvät pääsääntöisesti siten, että tulivuori vajoaa mereen. Sen seurauksena syntyy korallikariketta (koostuu muun muassa kasveista, korallien luurangoista ja eläimistä), mikä yhdistyy orgaaniseen materiaaliin. Tämän myötä kehittyy koralliriuttoja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä planeettamme hyvinvoinnille sekä kaiken kaikkiaan enemmän kuin vaikuttava näky.
Mutta mistä sitten syntyi nimi Disappointment Islands? Oliko saariryhmän löytäjä kenties äärimmäisen pettynyt?
Vuonna 1765 John Byron seilasi ympäri Etelä-Amerikan kärkeä. Hän havaitsi horisontissa pienen paratiisisaaren, mutta pettymykseen hän joutui toteamaan, ettei laivan ankkurointi saaren läheisyyteen ollut mahdollista – kiitos todella korkeiden aaltojen ja koralliriutan.
Asiaa ei auttanut myöskään se, että vastassa olivat saaren alkuperäisasukkaat teräväpäisten keihäiden kanssa. Näistä yksityiskohdista juontaa siis nimi Pettymysten saaret.
Kyseessä eivät ole suinkaan ainoat pettymysten saaret maailmassa, vaan Uudesta-Seelannista löytyy ilman tuota s-päätettä Disappointment Island eli Pettymysten saari.
Lue myös:
Oudoimmat
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi kahviperäruiskeista tai veren juomisesta – osa 2
Mihin kaikkeen voi jäädä koukkuun? Tällä listalla Listafriikki niputtaa yhteen erikoiset riippuvuudet kahviperäruiskeista veren ja virtsan juomiseen.
Kun listaamme erikoiset riippuvuudet, niin osaat varmasti odottaa, että tiedossa on melko omituista meininkiä – kaikenlaiseen voi tosiaankin jäädä koukkuun. Riippuvuus on sairaus, ja addikti vaatii usein pitkäaikaista hoitoa, joten aihe on vakava. Mutta tällä listalla on lupa vähän hymyilläkin!
Lista on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset erikoiset riippuvuudet voit lukea tästä:
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi hautajaisista tai imettämisestä – osa 1
Ruskettuminen
Vaikka moni addiktio tällä kummalliset riippuvuudet -listalla ei ole virallisesti määritelty sairaudeksi, on jatkuvan rusketuksen ylläpito auringossa tai solariumissa makaamalla ”oikea” riippuvuus, joka on viralliselta nimeltään tanoreksia.
Aivan viime vuosiin saakka yleiseen länsimaiseen kauneusihanteeseen on kuulunut ”terve rusketus”. Onneksi tästä ollaan pitkälti päästy yli, sillä rusketus on kaikkea muuta kuin tervettä: se tarkoittaa ihon ennenaikaista vanhenemista ja pahimmillaan syöpää. Tai ei varsinaisesti rusketus, vaan sen aikaansaava säteily.
Tanoreksiaa sairastava henkilö on koukussa juuri tuohon vaaralliseen säteilyyn. Osittain tanoreksia johtunee vääristyneestä kehonkuvasta ja/tai sairaalloisesta ruskettuneen ihon ihailusta, mutta taustalla on myös aimo annos kemiaa.
Ultraviolettisäteille altistuminen, oli kyse sitten auringosta tai solariumista, laukaisee hyvää oloa tuottavien hormonien erityksen aivoissa, minkä uskotaan osaltaan olevan syyllinen säteilyriippuvuuden syntyyn. Teksasin yliopiston ihotautiopin, radiologian ja psykiatrian laitosten yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan UV-säteily aktivoi aivojen niitä osia, jotka kuuluvat palkitsemisjärjestelmään.
Tuon palkitsemisjärjestelmän toistuva aktivoituminen muun muassa päihteiden vaikutuksesta antaa usein alkusysäyksen riippuvuuden kehittymiselle. Addiction Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa koehenkilöiden aivoissa ei havaittu samanlaista aktivoitumista silloin, kun he olivat solariumissa, jossa UV-säteet oli suodatettu pois.
Torjutuksi tuleminen
Samalla tavalla kuin rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen saavat aikaan onnellisuuden tunteen, aiheutuu joillekin meistä mielihyvää torjutuksi tulemisesta. Psykologi Robert Firestonen mukaan kokemus siitä, että ei ole haluttu tai hyväksytty, vahvistaa itsestään negatiivisesti ajattelevien ihmisten ”kriittistä sisäistä ääntä” ja saa oudolla tavalla aikaan hyvän olon.
Yksilölle kokonaisuudessaan se on huono asia, mutta toisin on aivojen suhteen: torjutuksi tai hylätyksi tuleminen nimenomaan romanttisessa mielessä stimuloi niitä aivoalueita, jotka liittyvät motivaatioon ja palkitsemiseen.
Torjutuksi tulemisen janoaminen aina uudelleen ja uudelleen toimii samalla periaatteella kuin kokaiiniriippuvuus: aivoissa aktivoituvat samat radat. Tällainen ihminen nauttii sydänsuruista ja torjutuksi tulemisen aiheuttamasta tuskasta.
Onko tämän jälkeen helpompi ymmärtää henkilöä, joka kerta toisensa jälkeen tekee surkeita kumppanivalintoja, vaikka varoitusmerkit ovat nähtävillä jo kilometrien päässä?
Veren juominen
Veren juominen on tämän kummalliset riippuvuudet -listan ehkä tunnetuin addiktio. Ainakin se on ollut paljon esillä niin tosielämän tapauksia käsittelevissä televisio-ohjelmissa kuin motiivina raakoihin murhiin rikossarjoissa.
Yhdysvaltain Pennsylvanian osavaltiossa asuva Julia Caples on tosielämän vampyyri: hän on kymmenien vuosien ajan juonut päivittäin ihmisverta. ”Parhaimpina” kuukausina verta menee kurkusta alas lähes kaksi litraa. Caples sanoo riippuvuuden alkaneen 15-vuotiaana, kun hän oli suudellut poikaystäväänsä ja yhtäkkiä häneen iski pakottava tarve purra poikaa huuleen ja imeä haavasta vuotava veri.
Suhde päättyi siihen, mutta verenhimosta tuli pysyvä osa Caplesin elämää. Siitä lähtien Caples, kahden lapsen äiti, on juonut verta, jota hän saa vapaaehtoisilta luovuttajilta. Hän ei siis käy iskemässä hampaitaan kenenkään ventovieraan kurkkuun, vaan kaikki tapahtuu ”luovuttajan” kanssa yhteisymmärryksessä. Caplesin mukaan yllättävän moni on halukas ateriaksi. Hän tekee luovuttajaan skalpellilla haavan ja imee sopivan veriannoksen.
Caplesin mukaan ihmisveri antaa paljon energiaa ja pitää hänet nuorekkaana ja kauniina. Turvallisuudestaankin hän pitää huolen, sillä hän vaatii kaikkia luovuttajia testauttamaan verensä tautien varalta.
Eikä Caples tokikaan ole ainut: Kalifornialainen Michelle (joka ei asian arkaluontoisuuden vuoksi halua esiintyä muuta kuin etunimellään) juo Bloody Mary -drinkkejä, mutta varsin kirjaimellisesti. Lantrinkina toimii nimittäin veri. Hän myös kokkaa verellä.
Michelle sanoo kokevansa samanlaista pakottavaa himoa kuin joku muu kokee vaikkapa tupakkaa kohtaan: ”Juon verta lukiessani, rentoutuessani ja maalatessani”. Hän kiskoo verta päivittäin, mutta koska ihmisen verta ei ole samoissa määrin tarjolla, tulee tarve täytettyä sian verellä, jota kuluu noin 36 litraa viikossa. ”Valitsen aina ennemmin ihmisveren, mutta eläintenkin veri kelpaa. Päätäni alkaa särkeä ja tulen ärsyyntyneeksi, ellen saa päivittäistä annostani”.
Suunnilleen kerran viikossa Michelle suuntaa imemään verta luotettavasta ystävästään Johnista – se on juhlapäivä!
Kahviperäruiske
Kahvi ja peräruiske ovat sanoja, joita en ennen tämän listan tekemistä ollut kuvitellut näkeväni yhdyssanana, mutta nyt tiedän, että kahviperäruiske on varsin tunnettu ”puhdistautumistapa”, joka on kehitetty jo 1940-luvulla. Kummalliset riippuvuudet -listalla kahviperäruiskeisiin koukkuun jääminen nousee omituisuudessaan kärkikahinoihin.
Vähemmän yllättäen riippuvuus juontaa juurensa kofeiiniaddiktioon, joka on yleensä seurausta yläkautta nautittavasta kahvista. Perä- ja paksusuolen kautta kofeiini kuitenkin imeytyy ja vaikuttaa nopeammin. Riippuvuus voi myös johtua siitä, että henkilö nauttii peräruiskeesta.
Mike ja Trina, floridalainen pariskunta, tulivat vuonna 2013 julkisuuteen ja kertoivat viettävänsä riippuvuutensa parissa päivittäin jopa viisi tuntua. Trina (kuvassa) oli kärsinyt vuosien ajan erilaisista suolistovaivoista ja löysi avun kahviperäruiskeesta. (Huom. Ei ole minkäänlaista lääketieteellistä todistetta siitä, että menetelmällä olisi positiivisia terveysvaikutuksia. Negatiivisia kylläkin.)
Sittemmin Trina on jäänyt sen tuottamaan euforiseen tunteeseen totaalisesti koukkuun. Vaimonsa touhuja aluksi inholla seurannut Mike päätti lopulta kokeilla itsekin ja se oli välittömästi menoa. Vuorotellen he makaavat kylpyhuoneen lattialla lukemassa lehtiä tai selaamassa nettiä; kahvin virratessa samalla peräsuoleen.
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan juo kahvia.
Lue myös: Miksi kahvi aiheuttaa välittömän kakkahädän?
Virtsan juominen
Siellä samassa kastissa kahvia peräsuoleensa ruiskuttavien kanssa ovat ne, joiden mielestä virtsan – oman tai toisen – juominen tekee ihmeitä terveydelle.
Joskus virtsaintoilu lähtee kuitenkin käsistä ja verrattain moni terveyshyötyjä kyseenalaisella tavalla hakenut on ilmoittanut kärsivänsä vieroitusoireista, jos päivittäinen pissa-annos jää saamatta.
Esimerkiksi valenimellä Robert Wells esiintyvä mies kerää virtsaa lapsilta näiden tietämättä ja juo sen saman tien. Nykyään reilu kuusikymppinen Wells uskoo, että lasten virtsa auttaa pitämään hänet ikuisesti nuorena. Hän kertoo Investigation Discovery’s My Strange Criminal Addiction -ohjelman haastattelussa, että alitajuisesti kyllä tiesi tekevänsä jotain väärin, mutta himo oli liian voimakas. Kyseisessä ohjelmassa tutustutaan ihmisiin, joiden kummalliset riippuvuudet ovat johtaneet rikostuomioihin.
Koska Wells halusi juoda virtsan silloin, kun se on parhaimmillaan eli mahdollisimman tuoreena, oli hän kehittänyt keräämiseen aivan oman menetelmän. Wells oli vuorannut julkisen vessan nurkkauksen mustalla jätesäkillä, tehnyt sen keskelle reiän ja laittanut siitä läpi suppilolla varustetun putken.
Kun nuori poika tuli vessaan, ilmoitti putkimiehenä esiintynyt Wells vessojen olevan hajalla ja kehotti lasta hoitamaan homman suppiloon. Sitten hän käski olla välittämättä itsestään, kun ryömi jätesäkkien taakse ”korjaamaan putkistoa” eli todellisuudessa juomaan putkesta virtaavan nesteen samantien.
Wellsin tapaus kuulostaa vähän muultakin kuin pakonomaiselta virtsanjuomiselta, vaikka riippuvuuksiin erikoistunut lääkäri Mike Down sanookin, että miehen toiminnassa ei ole mitään seksuaalista; kyse on pakkomielteestä virtsaa kohtaan. ”Robert ei ole pedofiili, vaan kärsii harhaisesta uskomuksesta, että voisi pysyä ikuisesti nuorena. Hän vain haluaa juoda virtsaa.”, selittää Down.
Robert Wellsin riippuvuudelle tuli kuitenkin pakollinen stoppi, kun erään uhrin äiti sai hänet verekseltään kiinni huvipuiston vessassa. Mies tuomittiin lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta viideksi vuodeksi vankeuteen. ”En voi uskoa, että viranomaiset keksivät tuollaisen rikosnimikkeen pelkästä virtsan keräämisestä”, päivitteli pedofiilin leiman saanut Wells.
Vankilatuomio ei kuitenkaan poistanut riippuvuutta, vaikka siihen tauon tekikin, vaan Wells jatkoi virtsan juomista. Pisuaareihin laitetut styroksikupit täyttyivät esimerkiksi leffateattereissa vinhaa vauhtia ja koska kerääminen ei ole laitonta, on virkavalta ollut voimaton Wellsin riippuvuuden kanssa.
Lue myös:
Oudoimmat
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi hautajaisista tai imettämisestä – osa 1
Mihin voi jäädä koukkuun? No pian se selviää, kun Listafriikki niputtaa yhteen kummalliset riippuvuudet hautajaisista imettämiseen.
Kuten ehkä osaat jo aavistaa, niin kummalliset riippuvuudet tarkoittaa sitä, että tiedossa on melko erikoista meininkiä – kaikenlaiseen voi tosiaankin jäädä koukkuun. Riippuvuus on sairaus, ja addikti vaatii usein pitkäaikaista hoitoa, joten aihe on vakava. Mutta tällä listalla on lupa vähän hymyilläkin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Loput kummalliset riippuvuudet voit lukea tästä:
Metallimusiikki
Kuva: Sam Moqadam | Unsplash
Kummalliset riippuvuudet -lista aloitetaan länsinaapurista. Ruotsalainen Roger Tullgren on metallimusiikin ylin ystävä; jopa siinä määrin, että hänellä on sen johdosta todettu työkyvyttömyys.
Tullgrenin viehtymys hevimusiikkiin alkoi jo pienenä poikana vuonna 1971, kun hänen isoveljensä soitti jatkuvasti Black Sabbathia. Vuosien kuluessa fanitus eteni riippuvuudeksi ja metallimusiikista tuli koko elämä.
Vuonna 2013 Tullgren kertoi ruotsalaiselle The Local -lehdelle, että alkoi vuonna 2007 saada Ruotsin valtiolta työkyvyttömyyskorvausta, koska riippuvuuden vuoksi työskentely oli osoittanut mahdottomaksi: musiikin oli pauhattava jatkuvasti ja mies jätti menemättä töihin keikkojen vuoksi.
Sitä ennen mies oli kolmen eri psykiatrin avulla yrittänyt kymmenen vuoden ajan saada diagnosoitua musiikkiharrastuksensa työkyvyttömyyden määritelmän täyttäväksi vammaksi. Lopulta onnisti.
The Localin haastattelussa Tullgren kertoi, että korvauksen saaminen loppui vuonna 2012 ja sittemmin hän on työskennellyt talonmiehenä tehden neljän tunnin työpäiviä. Kaikki muu valveillaoloaika kuluukin riippuvuuden parissa eli musiikkia kuunnellen, oman bändin kanssa sekä keikoilla käyden. Vuosittain keikkoja kertyy jopa 300.
Lue myös: 10 mielenkiintoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen
Porkkanat
Kyllä, porkkanoihinkin voi jäädä koukkuun. Riippuvuuden aiheuttajana pidetään porkkanan sisältämää beetakaroteenia, joka tutkijoiden mukaan saattaa toimia samalla tavalla kuin tupakan riippuvuutta aiheuttava nikotiini. Nikotiinihan vapauttaa dopamiinia ja säätelee myös muiden hyvänolontunnetta lisäävien hormonien tuotantoa.
Australian and New Zealand journal of Psychiatry -lehdessä julkaistiin vuonna 1996 tapaustutkimus, jossa nainen oli tullut riippuvaiseksi porkkanoista.Vaikka porkkana on addiktion kohteena varsin erikoinen, syntyi riippuvuus samanlaisissa olosuhteissa kuin niin moni muukin: 49-vuotiaalla naisella oli ongelmia avioliitossaan, mikä johti masennukseen, lisääntyneeseen tupakointiin ja lopulta pakonomaiseen porkkanoiden syömiseen.
Kun hän yritti lääkäreiden kehotuksesta lopettaa porkkanoiden syömisen, olivat vastassa vieroitusoireet: hermostuneisuutta, mielitekoja, unettomuutta, runsasta syljeneritystä ja ärsyyntyneisyyttä.
Vieroitusoireet olivat samanlaisia kuin ne, joita Prahan psykiatrisen sairaalan lääkärit olivat havainneet omilla potilaillaan. He kirjoittivat porkkanariippuvuudesta British Journal of Addiction -lehdessä vuonna 1992.
Eräs porkkana-addikti oli jopa kertaalleen retkahtanut ja oli ollut vaarassa suistua raiteilta vielä toistamiseenkin, mutta nainen oli lopulta saanut himon itsenäisesti aisoihin.
Kun listataan kummalliset riippuvuudet, niin porkkana-addiktio saattaa olla vähiten haitallisesta päästä.
Lävistykset
Kun ihminen ottaa lävistyksen, vapauttaa keho omia kipulääkkeitään eli endorfiineja vasteena neulan tuottamaan kipuun. Lävistäjä ja kehonmuokkauksen psykologiaa tutkinut tohtori Stephanie Hutter-Thomas on sanonut, että kipu antaa mahdollisuuden tuntea mielihyvää, koska se luo aivoille riittävän kontrastin.
”Monet paljon lävistyksiä ottaneet kuvaavat olon olevan jälkeenpäin rentoutunut ja vapautunut”, kertoo Hutter-Thomas Refinery29-sivuston haastattelussa. Hänen mukaansa jotkut hakeutuvat lävistettäviksi, koska pitävät sitä kuin terapiana tai vähintääkin itsehoidon muotona, jonka aikana stressi purkautuu.
Hutter-Thomas toki muistuttaa, että useimmat muokkaavat kehoaan esimerkiksi ilmaistakseen itseään eikä suinkaan siksi, että tuntisivat kipua ja sen jälkeistä hyvää oloa.
Lävistykset eivät ole ainoa kehonmuokkauksen tapa, johon voi jäädä koukkuun. Myös tatuoinnit, tai paremminkin tatuoinnin ottaminen, saattavat aiheuttaa riippuvuutta.
Lue myös: Tatuoinnit: 10 kiehtovaa faktaa ihon koristelusta
Hautajaiset
Kukaan ei varmasti pidä hautajaisista. Tai odotas, käsittelyssähän ovat kummalliset riippuvuudet. Brasilialainen Luis Squarisi pitää hautajaisista. Jopa niissä määrin, että hän on kehittänyt riippuvuuden hautajaisia kohtaan.
Squarisi on kärsinyt hautajaisaddiktiosta jo vuosikymmenien ajan. Laukaisevana tekijänä Squarisi pitää isänsä kuolemaa ja hautajaisia vuonna 1983. Hän on sanoutunut irti työpaikastaan, jotta voi osallistua kotikaupunkinsa Batataisin kaikkiin hautajaisiin.
Sillä ei ole merkitystä, onko vainaja tuttu tai oliko Squarisi ikinä edes tavannut tätä (tai tämän sukulaisia tai ystäviä). Jos noin 60 000 asukkaan kaupungissa järjestetään hautajaiset, on Squarisi paikalla.
Paikallisen hautaustoimiston johtaja ei halua missään nimessä, että Squarisi hakeutuisi hoitoon riippuvuutensa tiimoilta, sillä kaikki odottavat näkevänsä miehen hautajaisissa. Jos Squarisi ei ilmestyisi hautajaisiin, olisi se kaikille suuri pettymys.
Ehkä terapia kuitenkin olisi paikallaan, sillä aina ensimmäisenä aamulla Squarisi avaa radion saadakseen selville, onko joku kuollut yön aikana: ”Jos en sitä kautta saa mitään tietoja, soitan läpi kaikki lähiseudun sairaalat ja hautaustoimistot.”.
Imetys
Vaikka vauvaa olisi vaikea vieroittaa rinnasta, voi prosessi olla paljon vaikeampi imettävälle äidille. Ilmeisesti ”ongelma” on varsin yleinen ja monet äidit ovatkin puhuneet siitä, miten kamalaa imetyksen lopettaminen on, koska siinä syntyy niin vahva tunneside lapseen.
Imetyksen tuottama kiintymyksen tunne ja läheisyys, saavat aikaan voimakkaan yhteyden, josta äidin on äärimmäisen vaikea luopua. Näin ei tietenkään ole kaikilla: eiväthän kaikki porkkanoista tykkäävät ole niistä riippuvaisia.
Tuo hyvänolontunne, jonka imetys äidille antaa, on monesti syynä siihen, että lapsi saa rintamaitoa vielä useamman vuoden ikäisenä. Ajatus lopettamisesta voi tehdä surulliseksi ja jopa ahdistuneeksi. Äiti voi myös olla mustasukkainen tuttipullolle.
Lue myös:
Maassa maan tavalla – tavataan sanoa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tarkasteluun tulee ottaa kunkin paikan erikoiset lait, ettei joudu ongelmiin!
Ja voi pojat minkälaisia lakipykäliä ympäri maailmaa onkaan! Voimme toki taivastella Suomen lainsäädäntöä ja kyllähän sääntö-Suomi on toisinaan vertaansa vailla; sitä en kiistä. Siksipä mukaan mahtuu myös yksi kotimainen omituisuus, joka ei meille tunnu erikoiselta, mutta aiheuttaa ulkomailla suunnatonta ihmetystä.
Erikoisia lakeja on vaikka millä mitalla, mutta kun Listafriikki esittelee maailman hulluimmat ja omituisimmat lait, voit olla varma, että niissä ei ole järjen häivääkään!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista lakipykälää voit lukea tästä:
Maailman omituisimmat lait: 10 kummallista lakipykälää – osa 1
5. Laittomat viikset
Ah, Yhdysvallat! Elämä olisi niin tylsää ilman tuota maata ja sen ihmisten päähän pistoja.
Kentuckyn ja Indianan osavaltioissa on vanha laki, joka todennäköisesti asetettiin aikoinaan tarkoituksena hidastaa tautien leviämistä. Se koskee viiksiä.
Myönnettäköön, että laissa taitaa olla jotain perää, koska esimerkiksi koronapandemian aikana Ison-Britannian julkinen terveydenhuoltojärjestelmä rajoitti kasvojen alueen karvoituksen havainnekuvien avulla 13:een erilaiseen malliin. Sillä varmistettiin hoitohenkilökunnan hengityssuojainten asianmukainen ja tehokas käyttö.
Mutta takaisin Kentuckyyn, Indianaan ja viiksiin. Pensseleiden kasvattaminen sinänsä ei ole laitonta, mutta laissa sanotaan, että ”viikset ovat kielletyt, jos niiden kantajalla on jatkuvasti tapana suudella muita ihmisiä”.
Nykypäivänä sattumanvarainen vastaantulijoiden suuteleminen on muutenkin paheksuttavaa (oli viikset tai ei), mutta ilmeisesti aiemmin seksuaalinen häirintä oli epäselvä konsepti.
4. Mereen ei saa pissata
Uima-altaaseen ei saa pissata. Se pitäisi olla kaikille ihan selvää, mutta valitettavasti ei ole.
Joissain vesipuistoissa ja uimahalleissa ongelmaa vastaan on yritetty kamppailla käyttämällä vedessä kemikaalia, joka värjää virtsan kirkkaan siniseksi. Tieto kiinnijäämisestä voi saada aikuiset miettimään kaksi kertaa ennen lirauttamista ja vahingon sattuessa allas voidaan tyhjentää ja putsata.
Portugalissa kielto on viety astetta pidemmälle. Siellä on laitonta pissata mereen.
Samanlainen laki säädettiin naapurimaa Espanjassa vuonna 2022, mutta vain yhdessä kaupungissa. Rannikkokaupunki Vigossa mereen pissaamisesta rapsahtaa 750 euron sakko!
On epäselvää, että kuka ja kuinka lain noudattamista valvotaan, eikä Listafriikki löytänyt tietoa, että joku olisi joutunut tästä rikoksesta pidätetyksi. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.
3. Kuoleminen on kiellettyä rangaistuksen uhalla
Kuoleminen on lainvastaista yllättävän useassa kaupungissa.
Espanjalaisessa Sellian kaupungissa säädettiin vuonna 2015 laki, joka kielsi sen asukkaita sairastumasta ja kuolemasta. Ne kansalaiset, jotka itsekkäästi päättävät olla noudattamatta lakia, voivat odottaa saavansa 10 euron vuosittaisen sakon. Miten sakko kerätään, ei ole ihan selvää kaikille.
Ranskassa Sarpourenx’n kaupungissa loppui vuonna 2008 hautausmaalta tila, joten pormestari julisti, että siirtyminen ajasta ikuisuuteen kaupungin rajojen sisäpuolella on rangaistuksen uhalla kiellettyä. Ne, joilla ei ollut hautapaikkaa varattuna, joutuisivat tehdä uusia suunnitelmia.
Joku voisi nyt kertoa, että miten rangaistukset otetaan näissä kaupungeissa käyttöön. Erityisesti siksi, että vaikka meille tämä laki kuulostaa naurettavalta, suhtaudutaan siihen erittäin vakavasti siellä missä se on voimassa.
2. Ufoilta pääsy kielletty
Vuonna 1954 ranskalaisessa Châteauneuf-du-Papen kaupungissa säädettiin pormestari Lucien Jeunen aloitteesta laki, joka kieltää ”lentävien lautasten (tai sikarien) ylilennon, laskeutumisen ja ilmaannousun”. Ilmeisesti kaupungissa oli tehty ufo-havaintoja, jotka olivat saaneet kansalaiset varpailleen ja pienet, vihreät miehet puhuttivat tuolloin muutenkin ympäri maailmaa.
Jos avaruusolennot jostain syystä eksyisivät parin tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin ja epähuomiossa parkkeeraisivat aluksensa sen alueelle, voi poliisi takavarikoida heidän omaisuutensa. Rikolliset itse saisivat laittomasta tunkeutumisesta nuhtelun ja suullisen varoituksen.
Laki on edelleen, 70 vuotta myöhemmin, voimassa. Sitä ei ole kaupunginjohdon mukaan tarkoitus muuttaa, koska ilmeisesti kaupungissa ei edelleenkään suhtauduta vastaanottavaisesti Maan ulkopuoliseen elämään.
1. Lomalla ei tarvi sairastaa
Suomessa työntekijällä on paljon oikeuksia ja etuja, joista muualla saadaan vain uneksia. Ja hyvä niin – siis Suomessa työskentelevien kannalta.
Mutta vuosilomalaissa on eräs kohta, joka varmasti muualla maailmassa saattaa hieman herättää ihmetystä, ja ansaitsee kyllä paikkansa maailman omituisimmat lait -listan kärkisijalla.
Nykypäivän 24/7 toimivassa yhteiskunnassa voidaan olla montaa mieltä ruhtinaallisten sunnuntai- ja pyhäpäivälisien tarpeesta, mutta täysin yli ymmärryksen menee laki, jonka mukaan työntekijän ei tarvi olla lomalla sairaana.
Mieti oikeasti hetki.
Suomen lain mukaan lomalla ei tarvitse sairastaa. Toki työehtosopimuksissa on erikseen määritelty omavastuuaika, joten yhden yön yli kestävä mahatauti on kärsittävä lomalla. Omavastuuaika on sopimuksesta riippuen kuitenkin korkeintaan 6 päivää. Jos sairastut palkallisen vuosiloman aikana pidemmäksi aikaa, voit lääkärintodistuksella saada lisää palkallista lomaa niin monta päivää kuin tauti vapaastasi pilasi. #vainsuomijuttuja
Lue myös:
Ärsyttääkö Suomen lainsäädäntö? Meilläkin on erikoisia lakeja erityisesti alkoholin anniskeluun ja myyntiin liittyen, mutta ei Suomen lakikirja ole mitään verrattuna siihen minkälaisia maailman omituisimmat lait ovat.
Singaporessa on laitonta syödä purkkaa, Akropolis-kukkulalla ei saa käyttää stilettoja, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa julkiset hellyydenosoitukset ovat laittomia. Onhan näitä hulluja lakeja vaikka millä mitalla.
Mutta kun Listafriikki esittelee maailman hulluimmat ja omituisimmat lait, voit olla varma, että niissä ei ole järjen häivääkään! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista lakipykälää voit lukea tästä:
Mereen pissaaminen kielletty: 10 maailman erikoisinta lakia – osa 2
10. Mitä ihmettä torontolaisessa puistossa sitten saa tehdä?
Kuva: Jean-Karim Dangou | Unsplash
Kanadan suurimman kaupungin, Toronton, lakipykälissä on tarkat ohjeet siitä, kuinka puistoissa tulee käyttäytyä. Ei saa kiipeillä rakennusten päällä, hevosten täytyy olla hyvin koulutettuja, istutuksia ei saa tuhota eikä koiria saa ampua tainnutuspistoolilla. Aika peruskauraa.
Mitäs muuta? Ihmisiltä on kaupungin puistoissa lailla kielletty ruoanlaitto tandooriuunissa, ilmapallojen vapauttaminen, kiroilu ja alastomuus. Myös muihin ihmisiin kontaktin ottamiseen on selvät ohjeet. Tai siis ohjeet siitä, miten ei tule toimia. Puistoissa on myös laitonta vakoilla ja ärsyttää kanssakulkijoita.
Mikähän lasketaan ärsyttämiseksi? Villihevosella ratsastaminen alasti? Vai intialaisen ruoan valmistus? Ai niin, mutta nehän olivat jo muutenkin kiellettyjä.
Muiden ärsyttäminen on kielletty. OK.
9. Epätoivottuja maisemia Alpeilla
Appenzellin alueella Sveitsissä otettiin kovat keinot käyttöön, kun kuvankauniin vuoristokylän vaellusreiteillä alettiin nähdä paljon enemmän kuin vain vuoria ja laaksoja.
Enimmäkseen saksalaisista turisteista koostuneet ryhmät olivat alkaneet enenevissä määrin suorittaa vaelluksia ilman rihman kiertämää. Vuonna 2009 säädettiin yksimielisesti laki, joka antoi luvan sakottaa luonnontilassa retkeileviä henkilöitä.
Pari vuotta myöhemmin eräs mies sai Sveitsissä 150 euron sakot marssittuaan sukukalleudet esillä rauhallista piknikiä viettäneen perheen ohi. Kohtaaminen ei tapahtunut Appenzellissa, joten mies sai sakkonsa kumottua, koska muualla Sveitsissä alasti vaeltamista ei oltu erikseen kielletty.
Eväitä nauttineet lapset traumatisoituivat varmasti koko loppuelämäkseen.
8. Baarimestarin erikoinen
Pinjarrassa, Länsi-Australiassa, työskennellyt Luana De Faveri oli kesäkuisena iltana vuonna 2009 halunnut esitellä omalaatuisia baarimestarin taitojaan, jotka joku oli puhelimella kuvannut. Pikkukaupungin hotellin baarissa työskennellyt De Faveri oli herättänyt esiintymisellään paikallisen poliisin sekä alkoholi- ja huumeviraston huomion, ja joutuikin temppuilustaan pidätetyksi ja tutkinnan alle.
Hän oli ”murskannut oluttölkin paljaiden rintojensa välissä”. Poliisin mukaan teko oli vastoin hotellien majoitustoiminnan lupia, joten De Faveri, joka ei kiistänyt syyllisyyttään rikokseen, sai 500 euron sakot.
Kuinka se tapahtuu? Siis se litistäminen? Pääseeköhän tuohon videoon mitenkään käsiksi?
7. Ihan ketä vain ei saa purra
Rumfordin kaupungissa, Yhdysvalloissa, suhtaudutaan vakavasti väkivaltaan, niin kuin tietysti kuuluukin.
Vuokranantajan ja vuokralaisen välit voivat olla kinkkiset monenlaisista syistä, mutta tuossa Mainen osavaltiossa sijaitsevassa pikkukaupungissa vuokranantajan kanssa riitely voi johtaa siihen, että talous saa lempinimen ”sekasortoinen koti”. Lisäksi riitelystä voi napsahtaa 2500 euron sakko. Kaikki kuulostaa vielä tähän asti suhteellisen järkeenkäyvältä (sekasortoinen koti toki hieman arveluttaa).
Mutta laissa on pykälä, joka ei voi olla muuta kuin seurausta ikävästä ennakkotapauksesta. Laissa on erikseen mainittu, että vuokraisännän tai -emännän pureminen on laitonta.
Luulisi sen olevan sanomattakin selvää, mutta koska näin ei ilmeisesti Rumfordissa ole, niin olisiko samalla voinut tehdä lain, jonka mukaan ketään ei saisi purra?
6. Kirkon erikoiset säännöt seksuaalisen kanssakäymisen suhteen
Kuva: Gia Oris | Unsplash
Birminghamissa Englannissa on laitonta ”harrastaa seksiä kirkon portailla auringonlaskun jälkeen”. Onko rivien välistä luettavissa, että päiväsaikaan se on ihan ok?
Muuallakin maailmassa on kirkkojen läheisyydessä kiellettyä touhuilla säädyttömyyksiä, eikä vain ihmisiltä. Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, koirat eivät saa puuhata suvunjatkamistarkoituksessa 150 metriä lähempänä kirkkoa. Omistajille voi koirien siveettömästä käytöksestä rapsahtaa 500 euron sakot.
Lue myös:
Unohda hämähäkkien pelko ja ahtaan paikan kammo. Tämän listan oudoimmat fobiat ovat niin kummallisia, että niiden todenperäisyyttä epäilee väistämättä.
Mutta joillekin ne ovat totisinta totta. Kaikki me pelkäämme jotain, enemmän tai vähemmän. Se on aivan normaalia ja pelko on täysin luonnollinen tunne. Fobia ei kuitenkaan ole.
Suhteeton ja yliaktiivinen pelko kohdistuu johonkin tiettyyn asiaan tai tilanteeseen, ja se rajoittaa ja hankaloittaa ihmisen elämää. Suhteellisen moni voi sanoa kärsivänsä esimerkiksi käärmekammosta, ofidiofobiasta, mutta aika harvalle se on oikea fobia, joka lamauttaa ja estää ulosmenon tai jopa luontodokumenttien katselun. Fobiat voivat saada alkunsa jostain traumaattisesta kokemuksesta, jostain luetusta tai nähdystä, ja pelkotila voidaan myös ”oppia” vanhemmilta.
Fobioita voidaan hoitaa lääkityksellä, mutta kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi on todettu asteittainen altistusterapia, joka on juuri sitä, mihin nimi viittaa. Tärkeää terapiassa on nimenomaan pikkuhiljaa tapahtuva altistus, ja että olosuhteet ovat turvalliset sekä ammattihenkilö on apuna, kun pelkotila iskee. Eli ei kannata yrittää olla avulias ja viedä akrofobiasta (korkean paikan kammosta) kärsivää kaveria suoraan näköalatornin huipulle.
Kammoja on satoja, ellei tuhansia, mutta seuraavaksi Listafriikki esittelee omasta mielestään top 10 oudoimmat fobiat.
Ja kuten asiaan kuuluu: VAROITUS! Listan kuvat voivat laukaista pelkotilan.
10. Neofobia
Arvaatko nimen perusteella mistä on kyse? Neofobia on uuden pelkäämistä. Uutta voi olla tilanne, esine, ihmiset, paikka tai mikä tahansa, mutta yhteistä kaikille neofoobikoille on sanoinkuvaamaton uuden pelko. Miten neofoobikko selviää tavallisesta kauppareissusta?
Yksi neofobian tunnetuimpia haaroja on ruokaneofobia, erityisesti lapsilla. Siinä henkilö kieltäytyy totaalisesti maistamasta mitään uutta ruokaa. Se voi pahimmillaan johtaa vakaviin puutostiloihin, ellei välttämättömiä ravintoaineita saada esimerkiksi pillereiden muodossa uusia ruokia pelkääville lapsille.
Ruokaneofobian voi laukaista myös vanhemmilta saatu malli: jos äiti tai isä jättää jonkun tietyn ruoan syömättä ja pahimmassa tapauksessa arvostelee sitä ääneen, voi se saada lapsessa aikaan voimakkaan negatiivisen reaktion kyseistä ruokaa kohtaan.
Neofobialla on ollut tärkeä rooli ihmisen evoluutiossa, koska tietynlainen varautuneisuus uusia ruokia ja asioita kohtaan on ollut elintärkeää selviytymisen kannalta. Nykyään uusia juttuja on ihan tervettä ja kannustettavaa kokeilla, joten sisäsyntyiset pelot pois ja kohti tuntematonta! Ellet sitten oikeasti sairasta neofobiaa.
9. Hippopotomonstro-
sesquippedaliofobia
Sanahirviöllä nimitetään pitkien sanojen pelkoa. Miten jonkun on tarkoitus pyytää apua tähän fobiaan, kun sen nimi aiheuttaa foobikossa hänen siihen astisen elämänsä pahimman paniikkitilan?
Sanasta on tarkoituksella tehty järkyttävän pitkä, että se kuvaisi paremmin fobian luonnetta. Hippopotomonstrosesquippedaliofoobikot voivat pahimmassa tapauksessa vältellä lukemista täysin, koska pelkäävät mahdollisesti vastaan tulevia pitkiä sanoja.
Tässä fobiassa ei pohjimmiltaan ole kyse pitkistä sanoista, vaikka pelkotila niitä kohtaan onkin ihan aito. Fobia on syntynyt ehkä jostain koulussa koetusta nolosta lukutilanteesta tai muiden pilkasta, jos henkilö ei ole osannut lukea. Foobikko pelkää siis oikeastaan nolatuksi tulemista ja häpeää.
Onkohan tämä fobia yleinen sellaisissa maissa, joiden kielissä on paljon epäinhimillisen pitkiä sanoja? Esimerkiksi Saksassa tai vaikkapa Suomessa???
8. Ergofobia
Tästä fobiasta varmaan suurin osa ihmisistä väittää kärsivänsä ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Ergofobia on nimittäin pelko työtä kohtaan. Kuka tahansa voi kieli poskessa huokailla olevansa ergofoobikko, mutta tätä oikeasti sairastavien elämästä on leikki kaukana.
Pelko ei liity tiettyyn lokaatioon, joten tässä tapauksessa työpaikan vaihto ei tuo helpotusta. Ahdistus töihin menemisestä on niin rajua, että ergofoobikoilla on suuri riski jäädä työttömäksi. Fobiaan kuuluu oleellisesti myös pelko saada töitä, mikä työttömän työnhakijan tilanteessa on melko kinkkistä. Osa-aikainen tai etätyö ovat terapian lisäksi toimivia ensimmäisiä steppejä parantumiseen.
7. Fobofobia
Voiko olla mitään pelottavampaa kuin pelkäämisen pelko? Ei varmaan ainakaan fobofobiasta kärsivän mielestä.
Monesti tähän fobiaan sairastuvilla on jo valmiiksi jokin muukin fobia. He pelkäävät koko ajan, että alkavat pelätä jotain uutta asiaa, mikä monesti voi myös johtaa itse aiheutettuun sairastumiseen. Henkilö voi alkaa vältellä tavallisia arkipäiväisiä asioita, koska pelkää kehittävänsä jonkin fobian, ja tämän seurauksena voi helposti puhjeta muun muassa agorafobia (avaran paikan kammo).
Fobofobia on hyvin usein yhteydessä muihin mielenterveysongemiin, kuten ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöihin.
6. Linonofobia
Linonofobia on lankojen ja narujen pelkoa. On helppo kuvitella, mistä tämä fobia voi saada alkunsa: henkilö on esimerkiksi lapsena sidottu rangaistuksena. Rikoksen uhriksi ja/tai kidnapatuksi joutumisen on myös todettu laukaisseen linonofobiaa, ja siitä kärsivälle pelkotilan voi aiheuttaa pelkkä nauhamaisen esineen ajatteleminenkin.
Aina fobian syntymiseen ei kuitenkaan tarvita omakohtaista kokemusta. Kuten muutkin fobiat, niin tämänkin voi aiheuttaa pelottava kohtaus televisiossa tai kirjassa.
Vaatteitaan linonofoobikon (toisin kuin nappeja pelkäävän koumpounofoobikon) ei yleensä tarvitse erityisemmin miettiä, mutta sattuneesta syystä he suosivat vetoketjullisia tai jalkaan sujautettavia kenkiä.
5. Anatidaefobia
Oudoimmat fobiat -listan puolivälissä on anatidaefobia. Se on suunnaton pelko siitä, että jossain on ankka, joka tuijottaa sinua.
Alunperin sarjakuvasta ja vitsistä liikenteeseen lähtenyttä fobiaa pidetään laajasti huuhaana ja naurettavana. Mutta herääkin kysymys, että kuka voi sanoa, että joku fobia on oikea ja joku toinen taas ei. Miten voidaan kirkkain silmin hyväksyä joidenkin ihmisten psykologinen tila, esimerkiksi koumpounofobia (nappien pelko), ja samaan aikaan pitää utopistisena sitä, että joku pelkäisi ankan mahdollista tuijotusta? Kysynpä vaan…
Ornitofobia eli lintujen pelko, on kuitenkin hyvin yleinen fobia. Lintuja pelkäävä kammoksuu ulkona kävelemistä ja joutuu suunnittelemaan etukäteen reittinsä, jotta välttäisi siivekkäät mahdollisimman tehokkaasti. Osa ornitofoobikoista pelkää silmittömästi lintujen hyökkäystä, toiset taas kammoksuvat lintujen katseita, joista tulee tunne, että ne suunnittelevat jotain pahuuksia.
Ollaanko tällöin enää kovin kaukana anatidaefobiasta!?
Lue myös: Vuosisadan uutisankka kiertää edelleen – Onko totta, että ankan vaakkuminen ei kaiu?
4. Deipnofobia
Deipnofobia on tietynlainen illallisen pelko. Mutta se ei kuitenkaan liity ruokaan. Pelosta kärsiville syöminen ja ruoka eivät aiheuta tuskaa, vaan deipnofoobikko pelkää päivällispöytäkeskusteluja.
Monet meistä ovat varmaan joutuneet vastailemaan joulupöydässä sukulaisten epämiellyttäviin uteluihin, mutta harvaa nuokaan keskustelut paniikinomaisesti ahdistavat.
Deipnofoobikko voi hyvinkin käydä yksin ravintolassa syömässä tai istua puolison kanssa sohvalla ja syödä herkkuja television ääressä. Mutta auta armias, jos täytyy istua ystävien tai perheen kanssa yhteisen pöydän ääreen viettämään leppoisaa iltaa hyvän ruoan, juoman ja seurustelun merkeissä. Deipnofoobikot voivat monesti kärsiä ahdistuksesta myös muissa sosiaalisissa tilanteissa.
3. Trypofobia
Trypofobia on reikien pelko.
Kuvassa näkyvä lootuksen siemenkota on hyvin yleinen triggeri tästä fobiasta kärsiville. Muita pelkoa aiheuttavia asioita voivat olla hunajakenno, lättytaikina, sammakonkutu tai mustekalan lonkero. Periaatteessa mikä tahansa asia, jossa on rykelmittäin palloja, onkaloita tai reikiä. Myös hyvin kuoppainen tie voi laukaista pelon.
Trypofobialle on löydetty ihan järkevältä kuulostavia selityksiä. Ikiaikainen vaisto ja pelko kumpuaa vaarallisten eläinten nahan kuvioista tai väreistä. Esimerkiksi käärmeillä on suomuinen iho ja monilla sammakoilla on kirkkaita pyöreitä kuvioita varoitusväreinään. Uusin teoria trypofobialle on ihmisten evolutiivinen tarve suojautua patogeeneilta. Loisten puremat ja useimmat rokot aiheuttavat koko kehossa esiintyviä tai rykelmissä olevia punaisia näppylöitä.
Monet trypofobiasta kärsivät kuvailevatkin pelon ilmentyvän fyysisesti ihon sietämättömänä kutinana, ja kuin jokin liikkuisi ihon alla. Useimmat myös kokevat erittäin voimakasta pahoinvointia.
2. Omfalofobia
Omfalofobia on navan pelko. Tämä omalaatuinen ja yllättävän yleinen pelko juontaa juurensa mihinkäs muuhunkaan kuin lapsuuden traumoihin. Syitä on monia. Lapsuudessa joku on voinut pelotella, että sisälmykset pullahtavat navan kautta ulos. Tai sitten navassa on ollut hankalasti poistettavaa moskaa, joten siitä on jäänyt mielikuva likaisesta ruumiinosasta.
Yksi esimerkkitapaus tulee Englannista: Lääkäriksi opiskeleva Lauren Jones on joutunut tulevan ammattinsa takia kamppailemaan napoja kohtaan tuntemaansa inhoa ja pelkoa vastaan. Jonesin fobia alkoi lapsuudessa, kun hänen oli käsketty laittaa sormi jonkun toisen napaan ja sitten haistaa sitä. Navan haju oli ollut niin hirveä, että kokemus oli saanut fobian aikaan. Hänen kammonsa on vain voimistunut vuosien mittaan.
Pelkotila voi aiheutua, jos joku vahingossa koskee omfalofoobikon napaa. Myös sattumanvaraisen navan näkeminen tai näky, kun joku koskee napaa voi saada aikaan paniikkinappulan painamisen.
Lue myös: Onko kaikilla eläimillä napa?
1. Arachibutyrofobia
Arachibutyrofobia on hyvin erityislaatuinen pelko. Se ei ole maapähkinävoin pelko, vaikka sana sitä varsinaisesti tarkoittaakin.
Kyseessä on varsin harvinainen pelko siitä, että maapähkinävoi tarttuu kitalakeen. Tästä seurauksena olisi se, ettei suuta saisi enää auki. Tämän fobian ajattelisi olevan suhteellisen helposti hallinnoitava: Älä laita maapähkinävoita suuhun.
Vaikka maapähkinävoi pienissä määrin ja ilman lisättyä sokeria onkin kelpo välipala hyvien rasvojen ja proteiinimääränsä takia, niin jokainen varmasti selviää läpi päivästään ilmankin sitä.
Arachibutyrofobia voi olla osa yleistä tukehtumisen pelkoa (minkä triggeröintiä on melko hankala välttää), mutta sitä esiintyy myös itsekseen. Siksi sen aiheuttamaa pelkotilaa luulisi olevan helppo välttää. Koska purkin tai tuotteen näkeminen ei itsessään aiheuta paniikkia, niin sitten vain täytyy pitäytyä poissa maapähkinävoin syömisestä.
Tämä fobia on myös melko yleinen niillä, jotka kärsivät vakavasta maapähkinäallergiasta. Mutta siis tässäkin kohtaa jättäisin vain maapähkinävoin syömättä…
Oudoimmat fobiat -listan kunniamaininta: Pentherafobia
Pentherafobia on sairaalloinen anopin pelko. Kyllä, sellainen on olemassa.
Lue myös:
Istukalla on raskauden aikana tärkeä tehtävä: se kuljettaa happea ja ravintoaineita äidiltä lapselle ja kuona-aineita toiseen suuntaan. Luonnollisesti istukasta tulee turha elin, kun lapsi syntyy. Mutta jokaisen istukan matka ei kuitenkaan lopu synnytykseen.
Suomen sairaaloissa oletusarvo on se, että istukka on biologista jätettä ja sen loppusijoituspaikka on roskis. Mutta halutessaan istukan voi viedä mukanaan kotiin – kunhan asiasta on etukäteen sovittu henkilökunnan kanssa.
Tällä listalla tutustumme siihen, mitä kaikkea hieman omituistakin ihmiset ovat tehneet istukalla.
Istukasta uniikki koru
View this post on Instagram
Sairaalasta ei yleensä saa viedä irtonaisia elimiä kotiin, mutta istukka on poikkeus. Äiti voi pyytää saada istukan mukaansa, ja se voidaan laittaa synnytyksen jälkeen muovipussiin matkamuistoksi.
Ja mitä istukalla voi sitten tehdä?
No siitä voi valmistaa tai valmistuttaa uniikin korun.
Suomessa tällainen ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta esimerkiksi äidinmaitokoruja saa kotimaassakin tilaustyönä.
Astetta radikaalimpi vaihtoehto on istukkakoru tai napanuorakoru, joita tarjoavat jotkin ulkomaalaiset yritykset. Kokonaista istukkaa ei suoraan synnytysosastolta kannata mihinkään lähettää, vaan toivotunlainen muistokoru valmistetaan pienestä, kuivatusta palasesta. Yllä olevan kuvan sormuksessa on käytetty jauhettua istukkaa.
Samanlaista korua ei varmuudella ole kenelläkään toisella!
Istukan hautaaminen ja istuttaminen
Istukan hautaaminen on tapa, jota on harjoitettu monissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Tässä on vain muutama esimerkki.
Esimerkiksi Uuden-Seelannin maoreille istukan hautaaminen symboloi vauvan yhteyttä maahan ja omaan kulttuuriin. Havaijilaisessa kulttuurissa istukan on ajateltu olevan osa lasta. Istukka haudataan maahan siemenen kanssa ja siemenestä versoava puu kasvaa sitten lapsen kanssa samaa tahtia.
Boliviassa elävä aimara-kansa hautaa istukan vain siinä tapauksessa, jos äiti menehtyy synnytyksessä. Istukan hautapaikka on salainen, jottei äidin henki palaa vaatimaan lasta itselleen.
Nämä ikiaikaiset perinteet ovat levinneet laajempaankin suosioon, eikä istukan istuttaminen ja hautaaminen ole mitään harvinaista puuhaa. Varsinaisia uskomuksia tai syvempää merkitystä moderniin istukan hautaamiseen ei kuitenkaan yleensä ole, mutta esimerkiksi lapsen ja puun kasvamisen seuraaminen on varsin kaunis ajatus.
Istukan voi jättää kiinni vauvaan
View this post on Instagram
Istukan voi myös jättää oman onnensa nojaan. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että se jäisi sairaalaan jätteen joukkoon. Lootussynnytykseksi kutsutaan sellaista synnytystä, jossa napanuoraa ei leikata vaan se jätetään yhdistämään vauvaa ja istukkaa. Napanuora jätetään irtoamaan vauvasta itsestään, mikä tapahtuu 3–10 päivän kuluessa.
Napanuoran ja istukan jättämisellä kiinni vauvaan haetaan sitä, että vastasyntyneen siirtyminen äidin kohdusta ulkomaailmaan olisi sujuvampi, sillä syntyminen on traumaattinen kokemus. Yhteys kohdusta tuttuun ja turvalliseen istukkaan tekee muutoksesta lempeämmän.
Lootussynnytyksen väitetyillä hyödyillä ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa. Kun istukka on irronnut kohdun seinämästä ja syntynyt vauvan perässä, ei se ole enää yhteydessä äidin verenkiertoon eikä siis tarjoa vauvalle ravintoa, verta tai happea, mikä siis on raskauden aikana sen tehtävä.
Sen sijaan vauvassa kiinniolevasta napanuorasta ja istukasta voi olla haittaa. Mietipä, että jättäisit raa’an pihvin pöydälle moneksi päiväksi; söisitkö sitä enää tai tekisikö mieli edes koskea siihen, kun kaikki bakteerit ja muut mikrobit ovat innoissaan ryhtyneet lisääntymään.
Tällainen potentiaalinen infektiopesäke on siis kiinni vastasyntyneessä vauvassa. Myös haju on varmasti melkoinen, mutta lootussynnyttäjät ovat keksineet tähänkin ratkaisun: istukka kulkee mukana pussissa tai astiassa ja epämiellyttäviä hajuja torjutaan hieromalla istukkaa yrteillä.
Suomalaisissa sairaaloissa napanuora suljetaan ja katkaistaan muutama minuutti syntymän jälkeen.
Istukalla voi tehdä taidetta
Jotkut kutsuvat istukkaa elämänpuuksi ja myönnettäköön, että istukoista tehdyt taideteokset muistuttavat hieman puita. Ainakin etäisesti.
Jos istukasta haluaa taidetta, on elin syytä laittaa heti synnytyksen jälkeen jääkaappiin. Kuten jo aiemmin mainittiin, liha rupeaa pilaantumaan nopeasti huoneenlämmössä.
Parhaat printit syntyvät mahdollisimman tuoreesta istukasta, joten elin on toimitettava istukkataiteilijalle muutaman päivän sisällä synnytyksestä – mieluiten vielä samana päivänä. Pakastetusta istukasta tehdyt teokset jäävät kudosnesteen vuoksi kovin vaaleiksi.
Jos ei halua käyttää työhön ammattilaista, voi maalausta kokeilla ihan itse.
Taideteoksen valmistaminen on varsin yksinkertaista, kuten videolla on nähtävissä.
Elin värjätään musteella ja sitten vain painetaan paperi päälle. Voilà!
Parhaiten elämänpuu onnistuu istukan ”sileältä” puolelta eli vauvan puolelta – silloin kuvaan toistuvat oksia muistuttavat verisuonet.
Maalauksiahan voi tehdä useita ja antaa sitten vaikkapa lahjaksi läheisille. Kuka ilostuisi kaverin istukkaprintistä?
Videolla istukan käsittely ja värjäys tehdään näppärästi leikkuulaudan päällä, mistä päästäänkin sulavasti siirtymään listan kaikkein kiistanalaisimpaan kohtaan eli istukan syömiseen.
Istukan syöminen
Istukan nimi on monessa kielessä – esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa – lainattu latinan placenta-sanasta, joka tarkoittaa tietyn tyyppistä kakkua. Istukalla on kuitenkin muitakin nimityksiä kuin tämä virallinen. Saksan Mutterkuchen ja ruotsin moderkaka ovat kirjaimellisesti äitikakku.
Mutta tarkoittaako tämä sitä, että istukka on syötäväksi tarkoitettu?
Ei todellakaan.
Istukassa ei ole mitään sellaista, mitä äiti tai sen puoleen vastasyntynyt vauva tarvitsisivat. Istukan syöminen on kuitenkin nostanut suosiotaan 1970-luvulta lähtien, jolloin sen terveyshyödyistä ruvettiin puhumaan.
Kyseisiä terveyshyötyjä ei kuitenkaan ole olemassa. Nykyään jotkut julkisuuden henkilöt ja bloggaajat paasaavat somessa mahtavista kokemuksistaan istukan syömisen parissa, mikä aina hetkellisesti nostaa tätä kyseenalaista toimintaa muodikkaaksi.
Useimmat nisäkäsemot – kasvinsyöjät mukaan lukien – kyllä syövät istukan synnytyksen jälkeen. Näin ne hävittävät synnytyksen veriset jäljet, jotka saattaisivat houkutella petoja. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lehmän istukka sisältää endorfiineja ja muita hormoneja, jotka saattavat toimia luontaisina kipulääkkeinä sekä auttaa emon ja poikasen välisen yhteyden luomisessa ja maidontuotannon käynnistymisessä. Mutta kyse on ”uunituoreesta” istukasta. Näitä aineita ei ole jäljellä esimerkiksi pakastetussa, keitetyssä tai kapseleihin jauhetussa istukassa.
Istukan syömisen hyötyjä on toki tutkittu ihmiselläkin, mutta kokeissa sen ei ole todettu tekevän mitään niistä ”mielettömistä” asioista, joita jotkut lupailevat: plaseboon verrattuna esimerkiksi istukkakapselit eivät ole nostaneet hemoglobiiniarvoja, lisänneet maidontuotantoa, nopeuttaneet synnytyksestä toipumista tai ehkäisseet synnytyksen jälkeistä masennusta. Ihmisille istukan syöminen voi olla sen sisältämien bakteerien ja virusten vuoksi jopa vaarallista – sekä äidille että vauvalle.
Eri kulttuureista ympäri maailmaa ei myöskään ole löydetty todisteita siitä, että istukan syöminen olisi jollain tavalla lajillemme luontaista.
Joten sovitaanko, että istukan syöminen jää kaikilta väliin!?
Istukan lahjoittaminen
Elävä ihminenkin voi olla elinluovuttaja, sillä terve henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa. Munuaisten lisäksi elävä luovuttaja voi lahjoittaa kudoksia kuten luuta, sekä verta, kantasoluja ja sukusoluja.
Myös istukan voi lahjoittaa, mutta ei kuka tahansa synnyttäjä. Istukan voi Suomessa lahjoittaa suunnitellun keisarileikkauksen yhteydessä. Koko istukkaa ei oteta hyötykäyttöön, vaan kudospankki ottaa talteen sikiöpussin sisimmän kalvon eli amnionkalvon.
Amnionkalvoa käytetään silmävammojen, haavojen ja palovammojen hoidossa suojaamaan vaurioitunutta aluetta, ja se voidaan kiinnittää kudoksen pinnalle myös ilman ompeleita.
Mikään uusi juttu istukan vesikalvon käyttäminen biologisena haavataitoksena ei ole, sillä sitä on käytetty iho- ja limakalvovauroiden hoidossa jo yli vuosisadan ajan.
Aiemmin myös istukkaverta on voinut luovuttaa, mutta SPR:n veripalvelu lopetti istukkaveren keräilyn tappiollisena vuonna 2013. Pohjoismaita lukuun ottamatta istukkaveren luovuttaminen on monissa maissa varsin yleistä. Istukkaveri sisältää runsaasti kantasoluja, joita käytetään pahanlaatuisten verisairauksien kuten leukemian hoitoon.
Kun keräily Suomessa loppui, oli istukkaverestä eroteltuja kantasoluja pakastettuna yli 3000 yksikköä, joita voidaan käyttää vuosikymmenten ajan.
Istukasta ihonhoitoa
Ehkä suurin hehkutus ja innostus istukkavoiteista on jo laimentunut, kuten trendeille on tapana käydä, mutta muutama vuosi sitten istukkavoiteet olivat ihonhoidon kuuminta hottia.
Eläinten istukkaa sisältävät kauneustuotteet ovat olleet julkisuuden henkilöiden suosiossa ja niiden on väitetty tekevän ihmeitä, kuten nuorentavan soluja ja häivyttävän ryppyjä.
Mutta mitäpä, jos iholle sivelee voidetta, joka on tehty omasta istukasta? Näin ei tarvitse maksaa maltaita monen käsittelyn kautta ihonhoitotuotteen ainesosaksi kulkevasta eläimen istukasta.
Helpoimmin tämä onnistuu kuivaamalla ja jauhamalla istukka, ja sitten lisäämällä jauhetta valmiiseen voiteeseen.
Omatekoisen istukkavoiteen käyttäjät ylistävät rasvaansa ja kertovat sen tekevän ihmeitä esimerkiksi raskausarville ja imetyksestä haavaisille nänneille. Toki jauhetun istukan osuutta voiteen toimivuudessa ei ole voitu todistaa, sillä saattaa olla, että rasvaaminen itsessään auttaa.
Istukasta voi tehdä nallekarhun
Vuonna 2009 Lontoossa asuva muotoilija Alex Green päätti heittäytyä luovaksi istukan kanssa. Synnytettyään hän vei istukan kotiin ja taiteili siitä nallekarhun.
Mikään suloisen halittava pehmonalle lopputulos ei ollut – ennemminkin koriste-esine. Ja epäilemättä erikoinen ja ainutlaatuinen muisto.
Jos istukasta tehty nallekarhu kuulostaa omalta jutulta, niin ei muuta kuin hommiin näillä ohjeilla:
- Leikkaa istukka puoliksi
- Hiero istukkaan merisuolaa ja anna kuivaa kunnolla
- Käsittele kuivanut istukka keltuaisen ja tanniinin sekoituksella – tämä on kuin nahan parkitsemista
- Vääntelee käsitelty istukka muistuttamaan nallekarhua (tehtävä ei ole helppo)
- Täytä nalle riisillä ja ompele kiinni
Ja vielä lopuksi tärkeä muistutus:
Kaikkea, minkä voi tehdä, ei ehkä kannata tehdä.
Lue myös:
-
Yhteiskunta1 viikko sittenKuuluuko ullakolta outoja ääniä? 10 pelottavaa tapausta, joissa joku asui luvatta ja salaa toisen kodissa – osa 1
-
Yleistieto20 tuntia sitten
Lukijoiden kysymyksiä: Ovatko kaikki eläimet oikea- tai vasenkätisiä?
-
Yleistieto2 päivää sitten
Heinäkuun lapsilla on kaikkein paras itsehillintä ja he ovat aurinkoisia kuin syntymäkuukautensa
-
Yhteiskunta7 päivää sitten
Kuuluuko ullakolta outoja ääniä? 10 pelottavaa tapausta, joissa joku asui luvatta ja salaa toisen kodissa – osa 2
