Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia

Lentokenttä. Muistathan hämärästi sen paikan, josta on joskus lähdetty lomamatkalla? Listafriikki esittelee nyt erikoiset lentokentät, joilla laskeutuminen ja nouseminen voivat aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä.

Jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta. Mukana on maailman suurin lentokenttä, lyhin kiitorata, vaarallisin lentokenttä ja monia muita erikoisuuksia.

Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?

Maailman lyhin kiitorata: Juancho E Yrausquin

Alankomaiden Antilleihin kuuluva Saba on 13 neliökilometrin kokoinen paratiisisaari Karibialla. Suuret matkustajakoneet eivät Saballe lennä, mihin on hyvin ymmärrettävä syy: Juancho E. Yrausquin lentoaseman kiitorata on vain 396 metriä pitkä. Se on vain muutamia kymmeniä metrejä pidempi kuin suurimmat lentotukialukset.

Kiitorata kulkee poikki tuulisen niemenkärjen eikä lentäjillä ole varaa yhteenkään virheeseen. Laskeutumisen on osuttava nappiin, varsinkin kun kiitoradan kummassakin päässä on vielä X:llä merkitty turva-alue, johon koneen pyörien ei sopisi osua.

Saban saaren tuonti tapahtuu suurilta osin laivoilla, mutta säännöllisesti tarvittavat asiat, kuten postin saapuminen, ovat taidokkaiden ja rohkeiden pilottien varassa. Näitä pakollisia kuljetuksia ja säännöllisiä reittilentoja lähisaarilta tekevät vain tarkoin valikoidut ja vaativan koulutuksen hyväksytysti läpikäyneet lentäjät.

Miksi sitten maailman lyhin liikennelentokoneiden käyttämä kiitorata on rakennettu näin hankalaan paikkaan? No, Saban saaren pinnanmuotojen vuoksi vaihtoehtoja ei juuri ollut.

Tenzing–Hillaryn lentoasema – se maailman vaarallisin lentokenttä

Kun erikoiset lentokentät laitetaan listan muotoon, on maailman vaarallisin sellainen tietenkin mukana. Nepalissa sijaitsevalla Tenzing–Hillaryn lentokentällä on monien asiantuntijoiden mielestä kaikkein vaarallisin kiitorata. Lentoasema on tietysti nimetty Mt. Everestin huipulle ensimmäisinä kiivenneiden Tenzing Norgayn ja Edmund Hillaryn mukaan. Se tunnetaan myös Luklan lentokenttänä.

Tämä varsin pieni lentoasema on maailmankuulu muutamastakin syystä. Maailman vaarallisimman lentokentän titteli on eittämättä tuonut valtavasti huomiota. Ja ehkä vielä suurempana tekijänä: jos Nepalin puolelta lähtee kapuamaan maailman korkeimmalle vuorelle, lähtee matka kohti perusleiriä juuri tältä lentoasemalta. Siksi se onkin koostaan huolimatta yksi Nepalin vilkkaimmista lentokentistä.

Lentoliikenne Luklan ja pääkaupunki Katmandun välillä on päivittäistä ja matka kestää vaivaiset puoli tuntia. Lentoja tehdään kuitenkin vain valoisaan aikaan ja sään salliessa. Lentokenttä sijaitsee 2850 metrin korkeudessa ja sen kiitorata on 11,7 prosentin nousullaan yksi jyrkimmistä. Pituutta sillä on 480 metriä ja leveyttä vaivaiset 20 metriä – laskeutua saa vain pienellä koneella tai helikopterilla.

Vaaralliseksi lentokentälle laskeutumisen ja siltä nousemisen tekee jyrkänteen reuna, johon kiitorata päättyy, tai vaihtoehtoisesti laskeutuessa alkaa. Lentäminen tuuliseen ja usein sumuiseen Himalajan laakson rotkoon on joka kerta kokeneellekin pilotille haastavaa. Kun koneen pyörät on saatu koskettamaan maata, ei vaara ole vielä ohi: lentokone on saatava nopeasti pysähtymään, sillä toisessa päässä odottaa kallionseinämä.

Kun miettii kaikkia vaaratekijöitä, niin ei ole yhtään kumma, että onnettomuuksiakin on nähty. Yksi pahimmista sattui vuonna 2008, kun Yeti Airlinesin pienkone yritti sakeasta sumusta huolimatta laskeutua ja törmäsi kohtalokkaasti kallioon. Vain koneen kapteeni selvisi hengissä – muut koneessa olleet 18 henkilöä menehtyivät törmäyksessä ja sen aiheuttamassa tulipalossa.

Lue myös:
Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita

Gibraltarin lentoaseman kiitorata risteää vilkkaan pääkadun kanssa

Kuva: Scott Wylie | CC BY 2.0 | Kuvaa rajattu

Espanjan eteläisessä kärjessä on Isoon-Britanniaan kuuluva Gibraltar ja sen erikoinen lentokenttä. Toisen maailmansodan aikaan rakennetulla kansainvälisellä lentokentällä on kaupallisen lentoliikenteen lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien, RAF, tukikohta.

Erikoiset lentokentät -listalle Gibraltarin lentoasema pääsee ainutlaatuisen kiitoratansa ansiosta. Gibraltarilla oli käytännössä yksi ainoa paikka, johon lentokenttä kiitoratoineen voitiin rakentaa, sillä niemimaan toisella reunalla kohoaa Gibraltarin vuori ja toisella reunalla on kaupunkialuetta. Tästä johtuen merestä mereen ulottuva kiitorata katkaisee Gibraltarin vilkkaimman kadun, Winston Churchill Avenuen. Vanhoilla vihreillä ei näissä liikennevaloissa kannata yrittää ajaa, sillä mahdollisessa kylkeenajossa taittuisi kyllä muutakin kuin vähän peltiä – siksipä kiitoradan ja pääkadun risteystä säädellään puomeilla.

Lentäjien ei siis periaatteessa tarvitse huolehtia siitä, että joku tyhmänrohkea painaisi risteyksessä kaasua. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä vaikka kiitorata on 1,8 kilometrin mittainen, joutuu jarrut pistää pohjaan saman tien, kun pyörät osuvat maahan. Muussa tapauksessa kone syöksyy auttamatta Välimereen.

Auringon- ja lentokoneiden palvontaa Saint-Martinilla


Jos lentokonebongareiden pitäisi mainita yksi paikka maailmassa, johon on ehdottomasti kerran elämässä päästävä ihailemaan fanituksen kohteita, olisi monen vastaus varmasti Maho Beach. Tuo valkohiekkainen ja turkoosivetinen ranta sijaitsee Saint-Martinin saarella Karibialla.

Reilun 90 neliökilometrin kokoinen saari on jo itsessään erikoisuus, sillä se on jaettu kahtia Ranskan ja Alankomaiden kesken. Saint-Martin elää vahvasti turismista ja pienestä koostaan huolimatta sillä sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joille laskeutuu isojakin matkustuskoneita; muun muassa Jumbo Jetinä tunnettu yli 70 metriä pitkä Boeing 747-kone, joka oli vuosikymmenien ajan maailman suurin matkustajalentokone.

Alankomaiden puolella sijaitseva Prinsessa Julianan lentokenttä on aivan edellä mainitun Maho Beachin vieressä, ja koneet laskeutuvat ja nousevat rannan yläpuolella. Siis kirjaimellisesti aivan yläpuolella, sillä suurimmat koneet ylittävät auringonpalvojat vain 10-20 metrin korkeudelta. Paljon lähemmäksi ei ilmassa olevaa lentokonetta voi päästä.

Vaaratilanteilta ei ole vältytty, sillä esimerkiksi vuonna 2012 ranskalainen teinityttö kiipesi uimarannan ja kiitotien väliselle aidalle seuraamaan lentokoneen nousua. Turbiineista lähtenyt ilmavirta paiskasi tytön pää edellä katukivetykseen ja tämä sai päähänsä syvä haavan – pahemminkin olisi voinut käydä.

Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä

Saudi-Arabiassa, Dammamin kaupungin lähistöllä sijaitseva Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä. Tietenkin kokoa voidaan mitata erilaisissa kategorioissa, mutta puhtaasti pinta-alaltaan tämä kyseinen kenttäalue on omassa luokassaan. Se on kooltaan 776 neliökilometriä. Toisella sijalla on Denverin kansainvälinen lentokenttä 136 neliökilometrillä. Euroopan suurin lentoasema on Pariisissa sijaitseva Charles de Gaullen kansainvälinen lentokenttä, jolla kokoa on vähän reilu 32 neliökilometriä. Eli Saudi-Arabian ylpeys on valovuosia muita isompi – alaltaan.

Jos Kuningas Fahdin kansainvälinen lentokenttä olisi valtio, niin se olisi pinta-alaltaan vasta 24. pienin. Se peittoaa koollaan muun muassa Maltan, Andorran ja Singaporen. Onko maailman suurin lentokenttä myös isompi kuin naapurivaltio Bahrain? Ehkä, mutta siinä puhutaan vain muutamista neliökilometreistä ja tulos riippuu täysin mittaavasta tahosta.

Koska lääniä on vaikka muille jakaa, on lentokenttäalueella muun muassa moskeija, johon mahtuu tuhansia ihmisiä. Erikoispiirteenä, joskaan ei täysin ainutlaatuista Saudi-Arabiassa, on kuninkaallinen terminaali, joka siis on nimensä mukaisesti varattu vain ja ainoastaan kuningasperheen käyttöön.

Vielä hauska knoppitieto tästä maailman suurimmasta lentokentästä: Vuonna 1999 valmiiksi tullut rakennusprosessi meinasi moneen otteeseen mennä totaalisen puihin, sillä rakentajilla oli jatkuvasti puutetta makeasta vedestä, jota ilman betonia ei pystytä valmistamaan. Ilmeisesti sitä jostain saatiin kuitenkin hankittua.

Barran kansainvälinen lentokenttä on käytössä vain laskuveden aikana

Skotlannin länsirannikolla, Barran saarella on maailman ainoa lentokenttä, jossa kaupalliset reittilennot käyttävät rantaa kiitoratanaan. Rantahiekka on ollut käytössä jo 1930-luvulta saakka ja lennonjohtotornista operoidaan vuosittain yli tuhatta lähtevää ja saapuvaa lentoa.

Puisilla paaluilla merkityt kolme kiitorataa muodostavat kolmion, minkä ansiosta koneet pääsevät lähes aina laskeutumaan vastatuuleen. Valaistuksen puutteesta johtuen Barran lentokentälle voi laskeutua öisin vain ambulanssilennot, kunhan kiitoradalle on erikseen asetettu heijastinliuskoja ja rannalle on saatu ajoneuvoja valaisemaan laskeutumista.

Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet riittäisivät takaamaan Barran lentokentälle paikan top 10 erikoiset lentokentät -listalla, mutta eivät omituisuudet tähän loppuneet.

Barran lentoliikenne on täysin aikataulutettu vuoroveden mukaan, sillä nousuveden aikaan ranta on meren peitossa.

Courchevelin ylä- ja alamäki

Kuva: MartinPUTZ | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu

Ranskan Alpeilla sijaitsevan Les Trois Vallées -laskettelukeskuksen yhteydessä on yksityiskoneille tarkoitettu Courchevelin lentokenttä. Maisemat ovat upeat lumisine vuorenhuippuineen, mutta kiitoradalle laskeutuminen ja siltä nouseminen saattavat hurjuudessaan viedä huomion jylhältä vuoristolta. Samalla tavalla kuin Luklan kentällä, myös Courchevelin kiitorata päättyy pystysuoraan pudotukseen vuoren rinteeltä, joten ilmaan on mieluiten päästävä 518 metrin kiihdytyksessä. Laskeutuminen ei ole yhtään sen helpompaa, vaan lentäjillä täytyy olla suoritettuna erikoislupa, jonka turvin usein jäiselle ja arvaamattomien tuulenpuuskien ympäröimälle kentälle saa laskeutua.

Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi jännitystä, niin kiitorata on laskettelukeskuksen hengen mukaisesti mäessä: Noustessa lasketellaan alas ja laskeutuminen tehdään ylämäkeen. Kiitorata on 18,66 prosentin nousullaan sen verran jyrkkä, maailman jyrkin, että pienet koneet voisivat periaatteessa rullata mäen alas käynnistämättä moottoreita ja saada silti tarpeeksi vauhtia ylösnousuun.

Courcheveliin laskeutumisen pelkokerrointa lisää valaistuksen ja ulkopuolisen avun puute, joten oli kyseessä sitten sankka lumisade tai puuroinen sumu, ollaan ohjaamossa täysin omillaan.

Cristiano Ronaldon lentokenttä vaatii erityistaitoja

Kuva: Alberto-g-rovi | CC BY 3.0 | Kuvaa rajattu

Portugaliin kuuluvalla Madeiran saarella on yksi Euroopan vaarallisimmista lentokentistä. Santa Cruzissa sijaitsevan lentoaseman nimi muutettiin vuonna 2016 Funchalin lentokentästä Cristiano Ronaldon lentokentäksi saarella syntyneen jalkapallotähden mukaan.

Kun Madeiran lentokenttä avattiin vuonna 1964, aiheutti se kokeneillekin lentäjille pelkoa ja harmaita hiuksia. Alunperin kiitotie oli vain 1600 metriä pitkä, mikä on aivan liian vähän suurille matkustajakoneille. Se jouduttiin todistamaan Portugalin historian pahimmassa lentoturmassa vuonna 1977, kun TAP Portugal -lentoyhtiön Boeing 727 -kone liukui kolmannella laskeutumisyrityksellään ulos kiitoradalta.

Olosuhteet olivat surkeat, ja vaikka kaksi yritystä oli jo epäonnistunut, lähti kapteeni yrittämään kolmatta kertaa. Laskeutuminen meni pitkäksi ja kone liukui kiitotieltä ulos rysähtäen läpi betonisillan ja päätyen vastakkaiselle rannalle. Koneessa oli 164 matkustajaa ja miehistön jäsentä; heistä 131 sai surmansa.

Onnettomuuden jälkeen kiitorataa pidennettiin 200 metrillä ja vielä 2000-luvun alussa siihen rakennettiin lisää pituutta. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kiitorataa rannan ja meren päälle, ja nyt koneet laskeutuvat pilareilla tuetulle alustalle. Pituutta alkaa olla jo suurillekin matkustajakoneille riittävä 2781 metriä.

Madeiralle laskeutuminen ei silti ole mikään leikin asia, sillä vaikka kiitorata on nyt kunnollisen mittainen, on sille laskeutuminen edelleen kinkkistä sen sijainnin vuoksi. Merituulet ovat arvaamattomat ja lähestyminen vaatii kylmiä hermoja. Lentäjän on ohjattava kone suoraan kohti Madeiran vuoria ja sitten tehtävä jyrkkä äkkikäännös, jotta kone on kiitoradan kanssa samassa suunnassa. Monesti laskeutuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, tämän lentokentän hankaluudesta voi katsoa videon tästä.

Äärimmäisyyksien lentokenttä

Maailman äärimmäisimmissä olosuhteissa on itse asiassa useita lentokenttiä. Tai kiitoratoja. Etelämantereella sijaitsevia tutkimusasemia palvelee suurimman osan vuodesta kiitorata nimeltään Ice Runway.

Nimikin antaa ymmärtää, että päällystettyä rataa ei ikijäiseltä mantereelta löydy, joten lentokoneet laskeutuvat jäälle. Toisin kuin monella muulla tämän lista lentokentistä, ei Ice Runwaylla ole puutetta tilasta, joten jättimäiset rahtialukset voivat laskeutua sille melkein ilman huolen häivää.

Ongelmaksi muodostuu lähinnä koneiden paino. Toivottavaa nimittäin on, että lentokone ei riko jäätä ja pahimmassa tapauksessa mene siitä läpi. Vaarana on myös pehmeään lumeen juuttuminen, koska milläs se kone sieltä kiskotaan irti. Jos jäässä havaitaan halkeamia, ohjataan koneet laskeutumaan muille kiitoradoille.

Kovat antarktiset tuulet tuovat laskeutumiseen lisämausteensa, sillä kun muutenkin joka puolella on vain valkoista, voivat kiitoradan merkit hävitä pöllyävän lumen johdosta kokonaan lentäjän näkyvistä. Laskeutuessa jarruja ei voi juurikaan käyttää, joten koneen pysäyttäminen kestää normaalia pidempään. Mutta onneksi jäätiköllä on tilaa. Eräältä rahtikoneen lentäjältä, Jason Finlaylta kysyttiin kerran, että minkälaista jääradalle on laskeutua: ”Matka pysähtymiseen vaikuttaa loppumattoman pitkältä, sillä jättimäinen kone tuntuu koko ajan lähtevän käsistä ja sitä vain odottaa, koska pyöriminen alkaa.”.

Bhutanin Paro: Lentokenttä, jolle vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua


Bhutanin ainoa kansainvälinen lentoasema on Paron lentokenttä. Kuten otsikosta voi päätellä, vaatii Paroon laskeutuminen erityisiä taitoja. Ja kylmähermoisuutta.

Lentokenttä on maisemissa, joiden veroisia saa etsiä. Yli kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Paroa ympäröivät viiteen ja puoleen kilometriin nousevat vuoret, joten noissa korkeuksissa sää on vaihteleva ja näkyvyys usein sumun vuoksi heikko.

Mutta ei siinä tosiaankaan vielä kaikki.

Käytössä ei ole tutkia ohjauksen avuksi, vaan laskeutuminen on tehtävä täysin manuaalisesti. Lentäjille on opetettu maastosta tietyt merkit, joita käyttämällä he määrittävät vauhdin ja koneen korkeuden. Juuri tämän vuoksi vain muutamat pilotit saavat operoida Paron lentokentälle lentäviä koneita.

Lisäksi lentäjät joutuvat lähestymään kenttää sokkona, sillä näköyhteys kiitorataan tulee vuorten takaa aivan viime hetkellä. Viime hetkellä tarkoittaa muutamaa kilometriä, mutta verrattuna siihen, että normaalisti lentokenttään on näköyhteys jopa kymmenien kilometrien päästä, on kyseessä hyvin pieni matka. Lentokone on myös ohjattava kohti määränpäätä 45 asteen kulmaan kallistettuna, jotta se mahtuu lentämään vuorten välissä.

Monikohan laittaa työhakemuksen menemään, kun lentoyhtiöt hakevat lentäjiä Paroon liikennöiville reiteille!?

Lisää kommentti