10 kidnappausta, jotka olivat uhrien itsensä lavastamia

Kidnappaus on yksi vakavimmista rikoksista, ja siitä seuraa yleensä pitkä vankilatuomio. Aina silloin tällöin areenalle astuu kuitenkin mestareita, jotka syystä tai toisesta lavastavat oman sieppauksensa.

Rangaistus on usein luvassa myös itsensä nappaamisesta, sillä tällaiset huijaukset maksavat poliisille aikaa ja rahaa, ja vievät resursseja oikeiden rikosten selvittämiseltä. Monesti näihin kidnappaustapauksiin liittyy myös kiristystä lunnasvaatimusten muodossa.

On vaikea uskoa, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään, mutta Listafriikki oli yllättynyt huomatessaan miten yleisiä lavastetut sieppaukset ovatkaan. En toki ymmärrä miksi se niin yllätti – sen verran paljon tässä on listoja tehdessä tullut kummallisuuksiin tutustuttua!

Tässä siis kymmenen kidnappausta, jotka olivat siepatun itsensä lavastamia. Syitä erikoiseen ratkaisuun on lähes yhtä monta kuin tekijääkin.

Jonathon Michael Davis

Helmikuun 27. päivänä vuonna 2018 Jonathon Michael Davisin perheenjäsenet alkoivat saada viestejä, joissa miehen kerrottiin olevan siepattuna. Perheen tuli maksaa Davisin vapaudesta järisyttävät 375 dollaria (~ 316 €). Kidnappaajat uhkasivat vahingoittaa Davisia ellei rahoja maksettaisi välittömästi PayPalin välityksellä – he lähettivät jopa kuvan miehen vahingoittuneesta sormesta ja uhkasivat murtaa loputkin, ellei maksua näkyisi tai mukaan sotkettaisiin poliisi. 

Maaliskuun 1. päivänä perhe ilmoitti uhkauksista huolimatta Oklahoman poliisille, että Davis on kidnapattu. Samantien poliisi otti yhteyden FBI:hin ja liittovaltion sheriffiin. Virvavallalla ei kestänyt kovinkaan kauaa paikantaa Davis tulsalaiselle River Spiritin kasinolle. 

Ensinnäkin Davis oli lähettänyt…tai siis kidnappaajat olivat lähettäneet lunnasvaatimukset Davisin puhelimella, joten agenttien ei tarvinnut muuta kuin selvittää kyseisen laitteen sijainti. Mies löytyi muutamassa tunnissa pelipöydän äärestä, ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut kidnappaustilanne, vaan mies oli lähetellyt vaatimuksia ja aiheuttanut suurta huolta perheelleen aivan itse. Poliisin mukaan Davis oli ladannut kuvan murtuneesta sormesta internetistä, ja kyseinen kuva ilmestyi Googlen hakutuloksissa ensimmäisten joukossa.

Davis pidätettiin syytettynä kiristyksestä ja kiskonnasta. ”Hän ei ollut kovinkaan taitava huijari eikä ollut ajatellut tätä pitkällä tähtäimellä”, poliisista kommentoitiin.

Jessica Nordquist

Kuinka tehdä eksän elämästä helvettiä? Lontoolainen Jessica Nordquist on aiheen asiantuntija, mutta ei hänestä silti kannata mallia ottaa; hän nimittäin istuu tällä hetkellä 4,5 vuoden vankeustuomiota.

Heinäkuussa 2017 Nordquistilla ja samassa PR-toimistossa, Unrulyssa, työskennelleelle Mark Weeksille puhkesi työpaikkaromanssi. Suhde loppui lyhyeen, mutta Nordquist ei kyennyt jättämään asiaa sikseen.

Hän lähetteli sekä muille kollegoille että Unrulyn asiakkaille tekstiviestejä, joissa kertoi Weeksin raiskanneen hänet. Sen lisäksi hän teki Instagramiin kymmeniä valeprofiileja, joissa syytökset jatkuivat. Nordquist myös julisti tulleensa raiskauksen seurauksena raskaaksi ja tilasi Amazonista tekovatsan todistaakseen väitteensä.

Nordquist myös lähetti Weeksille ja tämän perheenjäsenille uhkaavia viestejä, joiden seurauksena Weeks ei enää uskaltanut nukkua kotonaan. Ilmeisesti nainen ei saanut kaikilla tempauksillaan tarpeeksi huomiota, joten hän päätti lavastaa oman kidnappauksensa.

Esiintyen sieppaajana ja vaarallisena rikollisjenginä Nordquist lähetti ystävilleen, työkavereilleen ja tietysti Weeksille ja tämän lähipiirille kuvia itsestään alastomana ja kiinni sidottuna. Kun poliisi teki etsinnän Nordquistin ylösalaisin käännettyyn asuntoon, löytyi pöydältä sieppaukseen liittyvä viesti.

Jessica Nordquist löytyi muutaman päivän kuluttua skotlantilaisesta motellista täysin kunnossa mukanaan muutama valeasu ja telttailuvarusteita. Jouduttuaan oikeuteen hän vielä jaksoi väittää, että kidnappaus oli hänen baarissa tapaamansa MI5-agentin tekosia.

Mutta kuten alussa sanottua, häkki heilahti!

12-vuotias ranskalaispoika

Hammaslääkärissä käyminen ei varmaankaan ole kenenkään lempipuuhaa, mutta minkälaisiin toimenpiteisiin sinä olisit valmis ryhtymään välttääksesi tarkastuksen? 

Eräs 12-vuotias ranskalaispoika oli ollut vuoden 2014 toukokuussa matkalla kotikylästään naapurikaupunkiin hammaslääkärille, kun hän oli tullut toisiin aatoksiin.

Partiossa olleet poliisit kiinnittivät huomiota kummallisesti käyttäytyvään poikaan, joka vaikutti jostain syystä piilottelevan rakennusten välissä. Poliisin jututtaessa poikaa tämä kertoi olleensa menossa hammaslääkäriin, kun viereen oli ajanut suuntaa kysellyt outo mies. Mies oli kiskonut pojan kyytiin, ja siepattu pääsi pakenemaan siinä vaiheessa, kun auto seuraavan kerran pysähtyi.

Poika oli todella miettinyt jutun loppuun saakka, sillä hän antoi kidnappaajastaan hyvin tarkan kuvauksen: Mies oli 170 cm pitkä, lihaksikas, noin 30-vuotias ja eurooppalaisen näköinen. Hän oli pukeutunut mustaan paitaan ja vaaleisiin farkkuihin, ja pisteenä i:n päälle miehellä oli oikeassa poskessa pystysuora arpi.

Kuukauden ajan poliisit etsivät kidnappaajaa tuloksetta, kunnes epäilykset vilunkipelistä heräsivät heidän käydessään läpi pojan kotikylän kaduilla olleiden valvontakameroiden tallenteita. Poika tuotiin uudelleen jututettavaksi ja lopulta hän myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan vain välttääkseen hammaslääkärikäynnin. 

Mark Salerno

Lastenlääkäri Mark Salernon kidnappaus nousi Yhdysvalloissa koko maan laajuiseksi uutiseksi toukokuussa 2002. Kohu kuitenkin muutti muotoaan siinä vaiheessa, kun Phoenixista, Arizonasta, siepattu Salerno löytyi kolme päivää myöhemmin San Diegosta, ja kävi ilmi, että hän oli itse lavastanut koko jutun.

Salerno kertoi poliisille ja FBI:n agenteille, että joukko miehiä oli napannut hänet ja teljennyt nilkat yhteen teipattuna auton takakonttiin. Pelastusoperaatio näytettiin televisiossa suorassa lähetyksessä, jota seurannut henkilö muisti nähneensä miehen menevän takakonttiin aivan itse. Upsis!

Salerno myönsi, että kidnappaus oli lavastettu, koska hänellä oli pahoja talousongelmia. Oikeudessa hänen vaimonsa ja lakimiehensä todistivat hänen sairastaneen masennusta ja Salerno väittikin suunnitelleensa itsemurhaa läheisellä Hooverin padolla, mutta lähteneensä sitten kohti Kaliforniaa. Hän kertoi ottaneensa lääkkeitä ennen takakontissa nukkumista, ja herättyään hän oli alkanut hakata luukkua ja huutaa apua.

Salerno sai kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Pian tuomion jälkeen hän katosi jälleen. Poliisi yhytti Salernon kolme viikkoa myöhemmin toiselta puolelta maata Pittsburghista, jossa eräs huolestunut kansalainen oli soittanut hätänumeroon nähtyään miehen varastamassa pyyhettä pyykkinarulta.

Salerno jätti hetkeksi työnsä lääkärinä ja ilmoittautui hoitoon. Vuonna 2011 hänestä tehtiin iso juttu sanomalehteen, jossa kerrottiin paluusta töihin ja siitä, miten vaikeistakin mielenterveysongelmista voi toipua. Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Lokakuun 12. päivänä vuonna 2018 Salerno katosi jälleen, eikä häntä ole tähän päivään mennessä löydetty.

Robert Brandel

Kun poliisille tulee silminnäkijähavainto auton takapenkillä sidottuna makaavasta henkilöstä, olettavat he löytävänsä kauhuissaan olevan ja mahdollisesti pahoinpidellyn rikoksen uhrin. Robert Brandelin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut, sillä kun miestä mentiin Buffalon lähellä helmikuussa 2019 pelastamaan tukalasta tilanteesta, oli hän yllättävän rauhallinen.

Kun tekninen ryhmä alkoi keräämään autosta sormenjälkiä ja todistusaineistoa, kertoi Brandel kuulustelijoille tulleensa ryöstetyksi, kun kaksi uhkapeleistä tuttua kaveria olivat vieneet häneltä 16 000 dollaria aseella uhaten. Se ei rosvoille kuitenkaan ollut riittänyt, vaan nämä olivat kidnapanneet Brandelin ja pakottaneet tämän ajamaan ympäri New Yorkin osavaltiota kunnes olivat teipanneet hänen kätensä ja jalkansa, ja jättäneet autoon oman onnensa nojaan.

Brandel oli mielestään kehittänyt täydellisen tarinan, mutta ei onnistunut huijaamaan poliisia. Mies jäi valheestaan kiinni siksi, että hänen partansa oli siistitty – kenellä kolme päivää siepattuna olleella on muka mahdollisuus ajaa parta!? 

Hieman reilun puolen tunnin kuulustelun jälkeen Brandel totesi bluffinsa epäonnistuneen ja myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan. Hän oli ajatellut välttävänsä sieppauksella 50 000 dollarin velan, joka oli seurausta aiemmin samassa kuussa hävitystä Super Bowl -veikkauksesta.

Sabrina Belcher

Yhdysvaltalainen Sumterin kaupunki, niin kuin moni muukin, valmistautui tänä syksynä pormestarinvaaleihin, johon oli ilmoittautunut kuusi ehdokasta. Yksi heistä oli 29-vuotias kuuden lapsen äiti Sabrina Belcher, jolla ei ollut mitään aiempaa kokemusta politiikan saralta. Belcher kuitenkin vetosi äänestäjiin sillä, että hän tuntee tavallisten ihmisten ongelmat ja tietää mitä on olla koditon tai murehtia sitä, millä maksaa sähkölasku.

Muutama kuukausi ennen marraskuisia vaaleja Belcher päätti ottaa kovat keinot käyttöön ja palkkasi Christopher James Eaddyn kidnappaamaan ja pahoinpitelemään hänet. Belcher kuvasi autossa tapahtuneen päällekarkauksen Facebook-liveen ja syytti videolla yhtä vaalivastustajaansa hyökkäyksen järjestäjäksi. 

Poliisille selvisi tutkinnassa, että Belcherillä oli suunnitelma jokaisen vastustajansa maineen pilaamiseksi. Sumterin poliisipäällikön Russell Roarkin mukaan Belcherin ainoa tarkoitus oli aiheuttaa hämminkiä ja saattaa muut pormestariehdokkaat huonoon valoon. ”Valheellisiin tietoihin perustuen käytimme aivan turhaan sekä terveydenhuollon että poliisin resursseja asian selvittämiseksi ja syyllisen kiinniottamiseksi”, harmitteli Roark paikallislehden haastattelussa.

Poliisin kuulusteluissa sekä Belcher että Eaddy myönsivät vilpin ja sen, että Belcher oli suunnitellut lavastetun kidnappauksen ja pahoinpitelyn saadakseen kaupunkilaisten sympatiat puolelleen. Kummatkin joutuivat rikossyytteeseen, mutta ainakin syyskuussa Belcher oli vielä mukana pormestarikilvassa. Sumretin pormestariksi valittiin tiistaina 17.11.2020 David Merchant.

Rahmell Pettway

Maaliskuussa 2013 newyorkilainen 36-vuotias Rahmell Pettway keksi tulleensa kidnapatuksi, koska pelkäsi tyttöystävänsä raivostumista.

Syystä tai toisesta Pettway oli ollut ilmoittamatta ja yhteyttä ottamatta pois kotoa kahden viikon ajan, joten hän arveli (varmasti ihan aiheellisesti) kumppaninsa olevan asiasta, noh, harmistunut. Niinpä hän keksi mielestään nerokkaan tarinan, jolla luuli pääsevänsä kuin koira veräjästä. Jos hänet olisi siepattu, ei hän olisi voinut palata kotiin!

Pettway ymmärsi, ettei voisi vain marssia takaisin, vaan hänet oli ”löydettävä”. Niinpä mies asettui sivukadulle, ja teippasi suunsa ja sitoi kätensä ja jalkansa ilmastointiteipillä. Hän oli myös murjonut itseään ja poliisien tullessa paikalle valitti kovaa kipua kyljessä.

Poliisin epäilykset heräsivät jo hieman siinä vaiheessa, kun he auttoivat Pettwayn ylös kadulta ja huomasivat, että teippirulla roikku edelleen hänen ranteistaan. Eihän mies ollut saanut sitä millään katkaistua, sillä kädet oli jo teipattu yhteen.

Sairaalan viety ”uhri” vetosi ensin muistamattomuuteen, mutta kertoi myöhemmin, että kaksi miestä oli pari viikkoa aiemmin napannut hänet siniseen tila-autoon ja kuljettanut aivan oudoissa paikoissa ennen löytöpaikalle tiputtamista.

Lopulta Pettway joutui tunnustamaan, että koko kidnappaus oli täyttä huijausta, sillä hän ei vain ollut keksinyt mitään selitystä poissaololleen. Virkavalta kommentoi Pettwayn toimintaa lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Hän on täysi tollo!”.

Rogelio Andaverde

Jos luulit, että Rahmell Pettwayn tarinaa naurettavammaksi ei voi mennä, niin saanko esitellä Rogelio Andaverde. Tämä teksasilainen oman elämänsä lapatossu päätti lokakuun 4. päivänä vuonna 2013 kidnapata itsensä. Syynä oli se, että hän halusi lähteä kavereidensa kanssa radalle, mutta ei uskonut vaimonsa Maria Hernandezin antavan siihen lupaa.

Pariskunta vietti mukavaa koti-iltaa, kun yhtäkkiä rauhan rikkoi kaksi taloon tunkeutunutta naamioitua ja aseistettua miestä, jotka pakottivat Andaverden mukaansa. Järkyttynyt Hernandez soitti tietenkin hätänumeroon ja suuri joukko poliiseja lähti suorittamaan kidnapatun etsintää – sitä tehtiin myös yläilmoista käsin muutaman helikopterin toimesta. Andaverdeä ei kuitenkaan löytynyt.

Mies marssi yllättäen kaksi päivää myöhemmin vahingoittumattomana kotiin ja kertoi vaimolleen kidnappaajien muuttaneen mielensä ja päästäneen hänet vain menemään. Virkavallalle kertomus kuulosti sepitetyltä ja tutkinnassa tultiin siihen tulokseen, että kidnappaus oli ollut Andaverden kehittelemä juoni päästä kavereiden kanssa bailaamaan. Lopulta mies tunnusti keksineensä kaiken, koska pelkäsi vaimon kieltävän illanvieton.

Joanna Grenside

Reilu viikko ennen joulua vuonna 1992 tunnollinen työntekijä Joanna Grenside ei tullutkaan pitämään sovittua aerobic-tuntia Harpendenin kaupungissa, Englannissa, sijaitsevalle kuntosalille. Työkaverit ilmoittivat huolensa poliisille, ja virkavalta löysi Grensiden auton pysäköitynä kuntokeskuksen parkkipaikalta ja sen läheisyydestä löytyi naisen raiskaushälytin. 

Massiiviset etsinnät aloitettiin koirapartioiden ja helikoptereiden kanssa, mutta parin vuorokauden kuluttua Grenside ilmoittautui itse poliisiasemalle ja kertoi tulleensa kidnapatuksi. Naisen mukaan kaksi miestä oli napannut hänet autonsa luota, sitoneet silmät ja vieneet hänet syrjäiseen taloon. Poliisi alkoi haistaa palaneen käryä, kun Grenside ei osannut kertoa minkäänlaista syytä sille, miksi ei ollut ottanut sidettä silmiltään, vaikka oli kertomansa mukaan jätetty yli 12 tunniksi yksin taloon. 

Valheiden vyyhti lähti kunnolla aukeamaan, kun poliisi selvitteli Grensiden taustoja tämän toipuessa muutaman päivän shokista, jonka kidnappaus oli aiheuttanut. Poliisin mukaan hän oli ottanut tekaistuun kidnappaukseen mallia australialaisesta laulajasta Fairlie Arrowsta, joka tasan vuosi aiemmin oli lavastanut oman sieppauksensa saadakseen julkisuutta ja nostetta hiipuneelle uralleen. Grenside oli tapahtuma-aikaan asunut Australiassa.

Pitkän kuulustelun jälkeen Grensiden tunnusti keksineensä kaiken ja kertoi oleilleensa 36 tuntia, eli lähes koko etsintäoperaation ajan, Heathrow’n lentokentällä Lontoossa. Syynkin katoamiselleen ja keksitylle kidnappaustarinalle Grenside paljasti – hän ei halunnut syömishäiriönsä vuoksi osallistua erinäisiin pikkujouluihin, joissa syödään ja juodaan, mutta ei myöskään halunnut kertoa sairaudestaan kenellekään. Rikossyytteiden nostamisen sijaan Grenside ohjattiin asianmukaiseen hoitoon.

Ohiolainen teinityttö

Lista tuorein tapaus tulee syyskuulta 2020. Nimettömänä pysyvä teinityttö soitti hädissään poliisille, että hänet oli yritetty kidnapata. Joku outo mies oli napannut hänet pysäkiltä, jolla hän oli odottanut koulubussin saapumista, ja alkanut raahaamaan kohti autoaan.

Tyttö oli kuitenkin onnistunut pääsemään karkuun ja soitti välittömästi hätänumeroon. Tyttö kuvaili tekijää tarkoilla tuntomerkeillä ja kertoi tämän ajaneen mustalla autolla. Poliisi aloitti mittavat etsinnät, ja myös sosiaalisessa mediassa varoiteltiin mahdollisesta lapsensieppaajasta. Kun tyttö kutsuttiin antamaan tarkempaa lausuntoa poliisiasemalle, tunnusti hän äitinsä läsnäollessa keksineensä koko kidnappaustarinan, että hänen ei tarvitsisi mennä kouluun.

Sinänsä harmittomalta kuulostava tapaus olisi voinut eskaloitua paljon pahemmaksi, sillä paikallisen sheriffin Robert Radcliffin mukaan vanhemmat olivat jo menneet saattelemaan lapsiaan bussipysäkeille aseiden kanssa. ”He etsivät mustaa ajoneuvoa, ja jos paikalle olisi sattumalta ajanut joku keksittyihin tuntomerkkeihin sopiva henkilö, olisivat seuraukset voineet olla kohtalokkaat”, kertoi Radcliff haastattelussa. 

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme minkälaisia ajatuksia nämä kidnappausten lavastukset sinussa aiheuttivat. Osa on toki hieman surullisiakin tarinoita, mutta varsinkin nuo kaksi puolisoitaan pelkäävää miestä saivat kirjoittajassa aikaan naurunpyrskähdyksiä.