Oudoimmat

10 maailman oudointa testamenttia ja viimeistä tahtoa

Julkaistu

Tässä 10 hyvin erikoista viimeistä tahtoa ja testamenttia.

Suomessa ei kovinkaan paljon pysty revittelemään testamenttia tehdessään. Viimeisen tahtonsa voi toki läheisille esittää ja toivoa, että sitä kunnioitetaan.

Mitenköhän sitä voisi olla kiusana niille, jotka asioita jäävät järjestelemään? Tältä listalta voi ottaa mallia oudoista viimeisistä toiveista ja siitä, miten tehdään pirullinen tai hauska testamentti. Sitten vain suunnittelemaan!

Listafriikki.com keräsi kymmenen kummallisinta testamenttia niin kuuluisilta kuin tuntemattomilta henkilöiltä.

Miljoonaperintö lemmikille

Hotelli- ja kiinteistömiljonääri Leona Helmsleytä kutsuttiin hänen eläessään ei-niin-mairittelevalla lempinimellä ”ilkeyden kuningatar”. Helmsley oli tuomittu veropetoksesta, ja kertomusten mukaan kohteli alaisiaan huonosti ja erotti heitä laittomasti. Hänen lemmikkikoiransa Trouble (suom. ongelma, pulma), oli varmasti eri mieltä omistajansa ilkeydestä. Helmsley kuoli vuonna 2007 ja jätti suurimman osan miljardiomaisuudestaan nimissään olleelle rahastolle, mutta lohkaisi siitä 12 miljoonaa rakkaalle Troublelle, jotta tämän elämänlaatu ja -tyyli eivät muuttuisi.

Kahdelle lapsenlapselleen Helmsley jätti 10 miljoonaa kummallekin, sillä ehdolla, että he kävisivät isänsä haudalla, mutta kaksi lastenlasta jäi ilman pennin hyrrää. Nämä perinnöttä jääneet jälkeläiset haastoivat testamentin, koska heidän mielestään 12 miljoonaa koiralle oli liikaa. (Kysyikö kukaan Troublen mielipidettä?).

Lapsenlapset voittivat oikeudessa, ja Troublen perintö väheni 2 miljoonaan. Silti aivan mukava potti, jolla Trouble varmasti eleli lokoisasti koko elämänsä vuoteen 2011 saakka. Hemmotellulla koiralla oli muun muassa vuorokauden ympäri oma henkivartijansa.

Advertisement

Sikarinkäryinen ehto perinnölle

Englantilainen Samuel Bratt rakasti sikareiden polttamista yli kaiken; se oli hänen lempipuuhaansa. Ilmeisesti hän kuitenkin rakasti vaimoaan enemmän, sillä sikareiden polttaminen oli mieheltä kiellettyä. Vaimo ei sietänyt niiden hajua.

Vuonna 1960 kuollut Bratt kunnioitti eläessään vaimonsa toivetta, mutta sikareiden hylkääminen oli selvästi ottanut koville, koska testamenttia laatiessaan hän oli asettanut erityisen ehdon perinnön saamiseksi. Muhkea 330 000 punnan perintö oli testamentattu kokonaisuudessaan vaimolle, kunhan tämä vain polttaisi viisi sikaria päivässä koko loppuelämänsä ajan. Tarina ei valitettavasti kerro, miten vaimon kävi.

Naisilta kielletty kirjasto

Yhdysvaltalainen asianajaja T.M. Zink, joka kuoli vuonna 1930, oli viimeisen päälle paskiainen. Zink jätti testamentissaan vaimonsa tyhjin käsin, viisi dollaria tyttärelleen ja lähes 50 000 dollaria rahastoon, jolla tuli rakentaa täysin ”naiseton” kirjasto.

Kaikkien kirjojen tuli olla miesten kirjoittamia eivätkä naiset saaneet missään tapauksessa astua jalallakaan Zinkin unelmien kirjastoon. Kummallista tahtoaan Zink selitti testamentissaan: ”Suunnaton vihani naisia kohtaan ei ole tuore tunne, eikä se perustu henkilökohtaisiin mielipide-eroihin heidän kanssaan, vaan on tulosta kokemuksistani naisten parissa ja heistä tekemistäni havainnoista sekä kaikesta, mitä olen oppinut kirjallisuudesta ja filosofiasta”. Katkeruutta ilmassa!?

Onneksi Zinkin perheen onnistui kumota testamentti oikeudessa, eikä mies ikinä päässyt kostamaan naisille; kirjasto jäi rakentamatta.

Tuhkat musteeksi ja sarjankuvan sivuille

Mark Gruenwald, Marvelin sarjakuvien pitkäaikainen toimittaja, kirjoittaja ja piirtäjä, menehtyi täysin yllättäen sydänkohtaukseen vuonna 1996 vain 43-vuotiaana. Hänen tunnetuin työnsä kirjoittajana on Captain America, jonka lisäksi hän oli päätoimittajana The Avengers, Thor ja Iron Man -lehdissä. Hän loi myös täysin oman sarjakuvan Squadron Supreme -sankareille.

Nuoresta iästään huolimatta hänen viimeinen tahtonsa oli tullut hyvin selväksi perheelle ja ystäville. Gruenwald oli aina puhunut siitä, kuinka hän haluaa kuolemansa jälkeen päätyä osaksi rakastamiaan sarjakuvia. Lähipiiri kunnioitti toivetta ja Gruenwaldin tuhkat sekoitettiin musteeseen, jota käytettiin Squadron Supreme -sarjan ensimmäisessä, kaikki osat kattavassa kirjapainoksessa. Näin Gruenwald saa elää ikuisesti hahmojensa kautta, niinkuin aina oli toivonut.

Kaikki taiteelle

Ei ole mitenkään outoa, että joku testamenttaa ruumiinsa tieteelle. Se on itseasiassa erittäin tärkeää lääketieteelliselle tutkimukselle ja tietysti opetukselle. Mutta se on erikoista, että joku luovuttaa maalliset jäänteensä taiteelle.

Advertisement

Näin kuitenkin teki puolalainen säveltäjä André Tchaikowsky (ei sukua Pjotr Tšaikovskille), kun hän vuonna 1982 menehtyi vain 46-vuotiaana. Hän oli testamentannut ruumiinsa lääketieteen tutkimukseen, mutta halusi antaa pääkallonsa englantilaiselle Royal Shakespeare Company -teatterille ja toivoi heidän käyttävän sitä rekvisiittana. Erityisesti Tchaikowsky halaji päästä lavalle Hamletissa.

Vuosia pääkallo oli mukana vain harjoituksissa, eivätkä näyttelijät uskaltaneet ottaa sitä esityksiin peläten yleisön reaktiota. Vasta vuonna 2009 David Tennant otti Tchaikowskyn kallon mukaan lavalle pohtimaan, ”ollako vai eikö”, mikä tietenkin nostatti myöhemmin hirveän paheksunnan aallon. Mutta ainakin miehen viimeinen toive tuli vihdoin toteutettua!

Harry Houdini halusi jatkaa taikojaan

Ehkä historian tunnetuin taikuri ja kahlekuningas, Harry Houdini, kohtasi loppunsa vuonna 1926. Reilua viikkoa aiemmin eräs nuori mies oli halunnut testata Houdinin väitettä, että iskut vatsaan eivät satuta häntä. Taikuri oli makuuasennossa eikä ehtinyt valmistautua lyönteihin, jotka lopulta saivat aikaan kohtalokkaan sisäisen verenvuodon.

Houdini ehti ennen kuolemaansa esittää viimeisen tahtonsa vaimolleen Bessille. Hän oli äitinsä vuoden 1913 kuoleman jälkeen ollut erityisen kiinnostunut henkimaailman asioista ja yrittänyt vuosien ajan saada tähän yhteyttä spiritismin avulla. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei ollut onnistunut.

Nyt kuitenkin Bessin tuli jokaisena miehensä kuoleman vuosipäivänä pitää spiritismi-istunto, jossa oli lausuttava seuraavat sanat: ”Rosabelle-answer-tell-pray, answer-look-tell-answer, answer-tell”. Siitä muodostui avioparin yhteisellä, esiintymislavalle suunnitellulla koodikielellä BELIEVE, ja sen oli tarkoitus avata kommunikaatioyhteys rajan taakse. Bess suoritti istunnot kuuliaisesti kymmenen vuoden ajan, mutta suuren illusionistin temput oli jo tehty maallisessa elämässä, eikä hän ikinä vastannut vaimolleen.

Houdini kuoli halloweenina, lokakuun viimeisenä päivänä, joten ajankohdan huomioiden ovat monet muut jatkaneet Bessin aloittamaa perinnettä. Kuka tietää vaikka Houdini joku päivä vielä palaisi asiaan?

Advertisement

Synnytystalkoot

Kanadalainen asianajaja Charles Millar oli tunnettu erilaisista jekuistaan, joita hän teki niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Hänen lempipuuhaansa oli tiputella kadulle dollarin seteleitä (silloin niitä vielä Kanadassa oli) ja seurata piilosta kuka poimisi rahan talteen.

Suurimman kepposensa Millar kuitenkin toimitti testamenttinsa muodossa. Hän menehtyi lokakuun 31. päivänä vuonna 1926 (tismalleen samana päivänä kuin Harry Houdini), eikä hänellä ollut jälkeläisiä tai läheisiä sukulaisia. Niiden sijaan Millarilla oli tuhottomasti rahaa ja omaisuutta. Testamentissa oli monia huvittavia kohtia: hän jätti osuutensa olutpanimosta uskonnollisille johtajille ja luovutti Jamaikalla sijainneen talonsa omistuksen kolmelle toisiaan vihanneelle miehelle.

Ison osan rahoistaan Millar testamenttasi sille torontolaiselle perheelle, johon syntyisi eniten lapsia hänen kuolemaansa seuraavina kymmenenä vuotena.  Millar ei voinut aavistaa, että pian hänen kuolemansa jälkeen iskisi Suuri lama, joka sai rahattomat perheet tosissaan ottamaan osaa kilpailuun. Kääntöpuolena oli se, että kaikki eivät voineet voittaa, mutta vähävaraisiin perheisiin syntyi lukuisia uusia suita syötettäväksi. Lopulta reilun 6 miljoonan euron potin jakoi neljä perhettä, joissa kussakin oli syntynyt yhdeksän lasta.

Kisan voitto olisi kuulunut yksinomaan Pauline Clarkelle, jolla oli 10 lasta. Mutta koska puolet lapsista oli syntynyt avioeron jälkeen uuden miehen kanssa, ei ”laittomia” lapsia laskettu lapsiksi. Mitäköhän Millar olisi asiasta ollut mieltä?

Illallista kuolleelle perheelle

Menestyvä nahkatehtaan omistaja  John Bowman asui perheensä kanssa pienessä Cuttingsvillen kylässä, joka sijaitsee keskellä ei mitään Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Perheonni ei kuitenkaan ollut pysyvää, sillä Bowmanin ja hänen vaimonsa Jennien ensimmäinen tytär menehtyi vain muutaman kuukauden ikäisenä. Vuosia myöhemmin Jennie ja 23-vuotias Ella-tytär kuolivat lyhyen ajan sisään ja Bowman oli luonnollisesti surun murtama. Vuonna 1881 hän rakennutti Cuttingsvillen kukkuloille mausoleumin perheelleen ja halusi itsestään realistisen ja surevan (ja omituisen) patsaan sen oviaukolle.

Bowman rakensi mausoleumin läheisyyteen myös valtavan kartanon, jossa asui omaan kuolemaansa 1891 saakka. Hän oli täysin vakuuttunut, että koko perhe kokisi uudestisyntymisen, joten vielä eläessään hän perusti rahaston, jota tuli käytettävän kartanon ylläpitoon.

Advertisement

Bowmanin viimeinen toive oli, että 50 000 euron summalla maksettaisiin palvelijoille 21-huoneisen kartanon hoitamisesta, jotta koti olisi valmiina perheelle. Vaatimuksena oli myös, että joka ilta koko perheelle katetaan illallinen, jos he vaikka sattuisivat palaamaan kuolleista nälkäisinä. Toivetta kunnioitettiin, mutta vuoteen 1953 mennessä rahasto oli kulutettu loppuun ja kartano jäi tyhjilleen. Nykyään se toimii museona.

Kertomusten mukaan siellä on vuosien mittaan tapahtunut kaikenlaista selittämätöntä…

Napoleonin hiukset jakoon

Ranskan keisarina 1800-luvun alussa toiminut Napoleon Bonaparte menehtyi karkotettuna Saint Helenan saarella 5. toukokuuta 1821. Napoleonin viimeinen toive oli, että hänen hiuksensa ajeltaisiin pois ja ne jaettaisiin hänen ystäviensä kesken.

Napoleonin kuolinsyystä on käyty keskustelua jo lähes kaksi sataa vuotta. Yksi teorioista on ollut se, että englantilaiset olisivat vankeusaikana hiljalleen myrkyttäneet häntä arsenikilla. Kuoleman jälkeen ystäville jaetut hiustupsut ovat nykyään museoissa ympäri Eurooppaa, joten asia on ollut helppo tutkia jälkeenpäin. Hiuksista on todellakin löytynyt erittäin korkeita arsenikkipitoisuuksia ja lisäksi Napoleon oksensi verta ennen kuolemaansa, mikä on yksi myrkytyksen oireista.

Arsenikki oli 1800-luvulla kuitenkin hyvin yleinen aine muun muassa liimoissa ja tapeteissa, joten monien silloin eläneiden arsenikkipitoisuudet olivat kymmenkertaiset meidän aikalaisiimme verrattuna. Kaikkein todennäköisimmin Napoleon menehtyi mahasyöpään.

Advertisement

Napoleonilla täytyi olla paljon kavereita ja tukkaa, koska tasaisin väliajoin huutokauppoihin ympäri maailman ilmestyy hänen hiussuortuviaan, joita keräilijät ostavat useilla tuhansilla euroilla.

Turha tulla perinnönjaolle viiksekkäänä

Lontoossa Brixtonin kaupunginosassa sijaitsee näyttävä mausoleumi keskellä vilkasta risteystä (kirkon läheisyydessä, lisättäköön). Se on varakkaan Buddin perheen viimeinen leposija. Henry Budd, mausoleumin rakennuttaja, oli 1800-luvun alun kiintöistömoguli, jolla oli omaisuutta ympäri Lontoota.

Ennen kuolemaansa vuonna 1862 Budd päätti tehdä testamentin, etteivät hänen kaksi poikaansa William ja Edward riitelisi perheen satojen tuhansien arvoisista kartanoista. Testamenttiin kirjattiin hyvin erikoinen ehto: Jaettavia kartanoita oli kaksi, joten kummallekin pojalle oli omansa. PAITSI siinä tapauksessa, että jompi kumpi kasvattaa viikset. Viikset olivat Henry-isälle punainen vaate, joten viiksien kanssa oli turha tulla hakemaan perintöä.

Lue myös:

Oudoimmat

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka – 5 kummastuttavaa ja kiinnostavaa faktaa

Julkaistu

Tässä tulee viisi kummallista ja kiinnostavaa faktaa elämän eri kulmilta.

Maailma on pullollaan kummallisia ja hauskoja faktoja, ja Listafriikkihän ottaa niistä kaiken ilon irti! Nippelitietoa ja faktoja ei voi koskaan oppia liikaa.

Tässä tulee viisi erikoista ja keskenään täysin erilaista faktaa, joita jakamalla voi jälleen kerran kerätä ihailua ja kunnioitusta. Valitse joukosta mieluisin tai vaikka kaikki lähimmäisille kerrottavaksi!

Ilmapalloeläimet ovat perua vanhasta rituaalista

Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.

Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi.

Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.

Viiksikuppi on ollut totisinta totta

Tiedättehän, kun netissä joskus törmää ”faktoihin”, joiden voi heti ensisilmäyksellä todeta olevan potaskaa. Täytyy myöntää, että kun näin kuvan 1800-luvulla käytössä olleesta viiksikupista, niin mielessä kävi, että tämä on vitsi ja hupikaupoissa nykyään myytävä esine.

Mutta suureksi ilokseni huomasin, että tosiaan, viktoriaanisesta Englannista muualle Eurooppaan levinnyt viiksikuppi on ollut totisinta totta ja tarpeellinen käyttöesine.

Advertisement

Tuolloin oli muodikasta, että miehet vahasivat viiksensä prameaan malliin. Kuuma tee tai kahvi olisi sulattanut vahan ja sotkenut herrojen taidokkaasti muotoillut viikset. Kupissa oli niin sanottu viiksisilta, joka suojasi karvoitusta juomalta. Kuppeja valmistettiin eri kokoisia ja mallisia, joista oli helppo valita omiin viiksiin parhaiten sopiva malli.

Vesi kuulostaa erilaiselta, kun sitä kaataa kylmänä tai kuumana

Meille ei ole mikään ongelma kertoa veden lämpötilaa (asteikolla kylmä-kuuma) sen äänen perusteella. Kuulostaa kummalliselta, mutta pitää paikkansa!

Viskositeetti on suure, jolla kuvataan nesteen kykyä vastustaa virtausta. Kuulostaa kovin monimutkaiselta, mutta otetaan esimerkki. Vesi valuu helpommin kuin öljy, joten sillä on pienempi viskositeetti. Öljy taas valuu helpommin kuin hunaja.

Pysähdytään hunajaan. Jos sitä lämmittää, tulee se silminnähden ”ohuemmaksi” ja juoksevammaksi. Vedellä tapahtuu sama ilmiö, se ei vain ole yhtä selvä. Kylmässä veden molekyylit hengailevat mieluummin porukoissa eivätkä ole kovin vikkelällä tuulella. Kuuman veden molekyyleilla on paljon energiaa ja ne liikkuvat ympäriinsä.

Tästä johtuu ero vesien äänessä ja hauskinta tosiaan on, että ihmiset osaavat helposti erottaa ne toisistaan. Voit testata tätä kaverilla: Kaada kahdesta kannusta vettä laseihin ja pyydä häntä silmät kiinni arvaamaan kumpiko on kylmää ja kumpi kuumaa.

Kaivonkannet ovat pyöreitä hyvästä syystä

Kuva: Pixabay

Kaduilla olevat kaivonkannet ovat lähes poikkeuksetta pyöreitä. Harva varmaan on miettinyt syytä pyöreyteen. Mutta ne eivät ole sen muotoisia vain ”koska ne ovat”, sillä oikean kokoinen pyöreä kansi ei pääse tippumaan kaivoon.

Jos kaivo ja sen kansi olisivat neliön muotoisia, mahtuu irti oleva kansi putoamaan kaivoon, sillä neliön lävistäjä (matka vastakkaisten kulmien välillä) on suurempi kuin sen sivu. Neliön mallisen kannen pitäisi toimiakseen olla siis paljon aukkoa suurempi.

Advertisement

Turvallisuussyiden lisäksi ympyrän muotoinen kansi on helppo irrottaa ja kiinnittää pyörittämällä.

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka

Aavikosta tulee mieleen kuiva ja kuuma paikka. Kuitenkin vain toinen mielikuva on oikea, sillä virallisen määritelmän mukaan aavikko on paikka, jossa sataa vuosittain alle 250 millimetriä. Se voi olla vettä tai lunta.

Etelämanner on siis maailman suurin aavikko. Tämä fakta auttaa ymmärtämään sen, että maapallon aavikoilla kuolee enemmän ihmisiä hukkumisen kuin nestehukan seurauksena.

Mutta samaa pätee kaikilla aavikoilla – myös niillä kuumilla hiekka-aavikoilla, kuten Saharassa! Autiomaassa risteilee lukuisia puroja ja joenuomia, jotka ovat suurimman osan vuodesta tyhjillään. Mutta sitten kun aavikolla sataa, niin siellä sataa kunnolla.

Koska sade on harvinainen ilmiö, ei autiomaassa ole samanlaista vettä imevää maaperää kuin muualla, joten hiekka muuttuu nopeasti muistuttamaan upottavaa juoksuhiekkaa. Joten rajuilman aiheuttamat tulvat eivät ole ainoa vaara – hukkua voi myös hiekkaan!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

8 omituista asiaa, joita ihmiset ovat tehneet istukalla

Julkaistu

Tällä listalla käydään läpi, että mitä kaikkea erikoista istukalla voi tehdä synnytyksen jälkeen.

Istukalla on raskauden aikana tärkeä tehtävä: se kuljettaa happea ja ravintoaineita äidiltä lapselle ja kuona-aineita toiseen suuntaan. Luonnollisesti istukasta tulee turha elin, kun lapsi syntyy. Mutta jokaisen istukan matka ei kuitenkaan lopu synnytykseen.

Suomen sairaaloissa oletusarvo on se, että istukka on biologista jätettä ja sen loppusijoituspaikka on roskis. Mutta halutessaan istukan voi viedä mukanaan kotiin – kunhan asiasta on etukäteen sovittu henkilökunnan kanssa.

Tällä listalla tutustumme siihen, mitä kaikkea hieman omituistakin ihmiset ovat tehneet istukalla.

Istukasta uniikki koru


Sairaalasta ei yleensä saa viedä irtonaisia elimiä kotiin, mutta istukka on poikkeus. Äiti voi pyytää saada istukan mukaansa, ja se voidaan laittaa synnytyksen jälkeen muovipussiin matkamuistoksi.

Ja mitä istukalla voi sitten tehdä?

No siitä voi valmistaa tai valmistuttaa uniikin korun.

Suomessa tällainen ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta esimerkiksi äidinmaitokoruja saa kotimaassakin tilaustyönä.

Astetta radikaalimpi vaihtoehto on istukkakoru tai napanuorakoru, joita tarjoavat jotkin ulkomaalaiset yritykset. Kokonaista istukkaa ei suoraan synnytysosastolta kannata mihinkään lähettää, vaan toivotunlainen muistokoru valmistetaan pienestä, kuivatusta palasesta. Yllä olevan kuvan sormuksessa on käytetty jauhettua istukkaa.

Advertisement

Samanlaista korua ei varmuudella ole kenelläkään toisella!

Istukan hautaaminen ja istuttaminen

Istukan hautaaminen on tapa, jota on harjoitettu monissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Tässä on vain muutama esimerkki.

Esimerkiksi Uuden-Seelannin maoreille istukan hautaaminen symboloi vauvan yhteyttä maahan ja omaan kulttuuriin. Havaijilaisessa kulttuurissa istukan on ajateltu olevan osa lasta. Istukka haudataan maahan siemenen kanssa ja siemenestä versoava puu kasvaa sitten lapsen kanssa samaa tahtia.

Boliviassa elävä aimara-kansa hautaa istukan vain siinä tapauksessa, jos äiti menehtyy synnytyksessä. Istukan hautapaikka on salainen, jottei äidin henki palaa vaatimaan lasta itselleen.

Nämä ikiaikaiset perinteet ovat levinneet laajempaankin suosioon, eikä istukan istuttaminen ja hautaaminen ole mitään harvinaista puuhaa. Varsinaisia uskomuksia tai syvempää merkitystä moderniin istukan hautaamiseen ei kuitenkaan yleensä ole, mutta esimerkiksi lapsen ja puun kasvamisen seuraaminen on varsin kaunis ajatus.

Ja jos asiaa miettii vain käytännöllisesti, niin onhan proteiineja, rautaa ja muita ravintoaineita täynnä oleva elin mitä parhain lannoite kasveille. Puutarhaan pitää vain kaivaa tarpeeksi syvä kuoppa, jotta eläimet eivät pääse istukkaan käsiksi.

Istukan voi jättää kiinni vauvaan

 

View this post on Instagram

 

Advertisement

A post shared by 🍎 || EVE (@thatgaleve)


Istukan voi myös jättää oman onnensa nojaan. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että se jäisi sairaalaan jätteen joukkoon. Lootussynnytykseksi kutsutaan sellaista synnytystä, jossa napanuoraa ei leikata vaan se jätetään yhdistämään vauvaa ja istukkaa. Napanuora jätetään irtoamaan vauvasta itsestään, mikä tapahtuu 3–10 päivän kuluessa.

Napanuoran ja istukan jättämisellä kiinni vauvaan haetaan sitä, että vastasyntyneen siirtyminen äidin kohdusta ulkomaailmaan olisi sujuvampi, sillä syntyminen on traumaattinen kokemus. Yhteys kohdusta tuttuun ja turvalliseen istukkaan tekee muutoksesta lempeämmän.

Lootussynnytyksen väitetyillä hyödyillä ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa. Kun istukka on irronnut kohdun seinämästä ja syntynyt vauvan perässä, ei se ole enää yhteydessä äidin verenkiertoon eikä siis tarjoa vauvalle ravintoa, verta tai happea, mikä siis on raskauden aikana sen tehtävä.

Sen sijaan vauvassa kiinniolevasta napanuorasta ja istukasta voi olla haittaa. Mietipä, että jättäisit raa’an pihvin pöydälle moneksi päiväksi; söisitkö sitä enää tai tekisikö mieli edes koskea siihen, kun kaikki bakteerit ja muut mikrobit ovat innoissaan ryhtyneet lisääntymään.

Advertisement

Tällainen potentiaalinen infektiopesäke on siis kiinni vastasyntyneessä vauvassa. Myös haju on varmasti melkoinen, mutta lootussynnyttäjät ovat keksineet tähänkin ratkaisun: istukka kulkee mukana pussissa tai astiassa ja epämiellyttäviä hajuja torjutaan hieromalla istukkaa yrteillä.

Suomalaisissa sairaaloissa napanuora suljetaan ja katkaistaan muutama minuutti syntymän jälkeen.

Istukalla voi tehdä taidetta


Jotkut kutsuvat istukkaa elämänpuuksi ja myönnettäköön, että istukoista tehdyt taideteokset muistuttavat hieman puita. Ainakin etäisesti.

Jos istukasta haluaa taidetta, on elin syytä laittaa heti synnytyksen jälkeen jääkaappiin. Kuten jo aiemmin mainittiin, liha rupeaa pilaantumaan nopeasti huoneenlämmössä.

Parhaat printit syntyvät mahdollisimman tuoreesta istukasta, joten elin on toimitettava istukkataiteilijalle muutaman päivän sisällä synnytyksestä – mieluiten vielä samana päivänä. Pakastetusta istukasta tehdyt teokset jäävät kudosnesteen vuoksi kovin vaaleiksi.

Advertisement

Jos ei halua käyttää työhön ammattilaista, voi maalausta kokeilla ihan itse.

Taideteoksen valmistaminen on varsin yksinkertaista, kuten videolla on nähtävissä.

Elin värjätään musteella ja sitten vain painetaan paperi päälle. Voilà!

Parhaiten elämänpuu onnistuu istukan ”sileältä” puolelta eli vauvan puolelta – silloin kuvaan toistuvat oksia muistuttavat verisuonet.

Maalauksiahan voi tehdä useita ja antaa sitten vaikkapa lahjaksi läheisille. Kuka ilostuisi kaverin istukkaprintistä?

Advertisement

Videolla istukan käsittely ja värjäys tehdään näppärästi leikkuulaudan päällä, mistä päästäänkin sulavasti siirtymään listan kaikkein kiistanalaisimpaan kohtaan eli istukan syömiseen.

Istukan syöminen

Istukan nimi on monessa kielessä – esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa – lainattu latinan placenta-sanasta, joka tarkoittaa tietyn tyyppistä kakkua. Istukalla on kuitenkin muitakin nimityksiä kuin tämä virallinen. Saksan Mutterkuchen ja ruotsin moderkaka ovat kirjaimellisesti äitikakku.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että istukka on syötäväksi tarkoitettu?

Ei todellakaan.

Istukassa ei ole mitään sellaista, mitä äiti tai sen puoleen vastasyntynyt vauva tarvitsisivat. Istukan syöminen on kuitenkin nostanut suosiotaan 1970-luvulta lähtien, jolloin sen terveyshyödyistä ruvettiin puhumaan.

Kyseisiä terveyshyötyjä ei kuitenkaan ole olemassa. Nykyään jotkut julkisuuden henkilöt ja bloggaajat paasaavat somessa mahtavista kokemuksistaan istukan syömisen parissa, mikä aina hetkellisesti nostaa tätä kyseenalaista toimintaa muodikkaaksi.

Advertisement

Useimmat nisäkäsemot – kasvinsyöjät mukaan lukien – kyllä syövät istukan synnytyksen jälkeen. Näin ne hävittävät synnytyksen veriset jäljet, jotka saattaisivat houkutella petoja. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lehmän istukka sisältää endorfiineja ja muita hormoneja, jotka saattavat toimia luontaisina kipulääkkeinä sekä auttaa emon ja poikasen välisen yhteyden luomisessa ja maidontuotannon käynnistymisessä. Mutta kyse on ”uunituoreesta” istukasta. Näitä aineita ei ole jäljellä esimerkiksi pakastetussa, keitetyssä tai kapseleihin jauhetussa istukassa.

Istukan syömisen hyötyjä on toki tutkittu ihmiselläkin, mutta kokeissa sen ei ole todettu tekevän mitään niistä ”mielettömistä” asioista, joita jotkut lupailevat: plaseboon verrattuna esimerkiksi istukkakapselit eivät ole nostaneet hemoglobiiniarvoja, lisänneet maidontuotantoa, nopeuttaneet synnytyksestä toipumista tai ehkäisseet synnytyksen jälkeistä masennusta. Ihmisille istukan syöminen voi olla sen sisältämien bakteerien ja virusten vuoksi jopa vaarallista – sekä äidille että vauvalle.

Eri kulttuureista ympäri maailmaa ei myöskään ole löydetty todisteita siitä, että istukan syöminen olisi jollain tavalla lajillemme luontaista.

Joten sovitaanko, että istukan syöminen jää kaikilta väliin!?

Istukan lahjoittaminen

Elävä ihminenkin voi olla elinluovuttaja, sillä terve henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa. Munuaisten lisäksi elävä luovuttaja voi lahjoittaa kudoksia kuten luuta, sekä verta, kantasoluja ja sukusoluja.

Myös istukan voi lahjoittaa, mutta ei kuka tahansa synnyttäjä. Istukan voi Suomessa lahjoittaa suunnitellun keisarileikkauksen yhteydessä. Koko istukkaa ei oteta hyötykäyttöön, vaan kudospankki ottaa talteen sikiöpussin sisimmän kalvon eli amnionkalvon.

Advertisement

Amnionkalvoa käytetään silmävammojen, haavojen ja palovammojen hoidossa suojaamaan vaurioitunutta aluetta, ja se voidaan kiinnittää kudoksen pinnalle myös ilman ompeleita.

Mikään uusi juttu istukan vesikalvon käyttäminen biologisena haavataitoksena ei ole, sillä sitä on käytetty iho- ja limakalvovauroiden hoidossa jo yli vuosisadan ajan.

Aiemmin myös istukkaverta on voinut luovuttaa, mutta SPR:n veripalvelu lopetti istukkaveren keräilyn tappiollisena vuonna 2013. Pohjoismaita lukuun ottamatta istukkaveren luovuttaminen on monissa maissa varsin yleistä. Istukkaveri sisältää runsaasti kantasoluja, joita käytetään pahanlaatuisten verisairauksien kuten leukemian hoitoon.

Kun keräily Suomessa loppui, oli istukkaverestä eroteltuja kantasoluja pakastettuna yli 3000 yksikköä, joita voidaan käyttää vuosikymmenten ajan.

Lue myös: 10 erikoista ja mielenkiintoista faktaa, joita et ehkä tiennyt verestä ja verenluovutuksesta

Advertisement

Istukasta ihonhoitoa

Ehkä suurin hehkutus ja innostus istukkavoiteista on jo laimentunut, kuten trendeille on tapana käydä, mutta muutama vuosi sitten istukkavoiteet olivat ihonhoidon kuuminta hottia.

Eläinten istukkaa sisältävät kauneustuotteet ovat olleet julkisuuden henkilöiden suosiossa ja niiden on väitetty tekevän ihmeitä, kuten nuorentavan soluja ja häivyttävän ryppyjä.

Mutta mitäpä, jos iholle sivelee voidetta, joka on tehty omasta istukasta? Näin ei tarvitse maksaa maltaita monen käsittelyn kautta ihonhoitotuotteen ainesosaksi kulkevasta eläimen istukasta.

Helpoimmin tämä onnistuu kuivaamalla ja jauhamalla istukka, ja sitten lisäämällä jauhetta valmiiseen voiteeseen.

Omatekoisen istukkavoiteen käyttäjät ylistävät rasvaansa ja kertovat sen tekevän ihmeitä esimerkiksi raskausarville ja imetyksestä haavaisille nänneille. Toki jauhetun istukan osuutta voiteen toimivuudessa ei ole voitu todistaa, sillä saattaa olla, että rasvaaminen itsessään auttaa.

Istukasta voi tehdä nallekarhun

Vuonna 2009 Lontoossa asuva muotoilija Alex Green päätti heittäytyä luovaksi istukan kanssa. Synnytettyään hän vei istukan kotiin ja taiteili siitä nallekarhun.

Advertisement

Mikään suloisen halittava pehmonalle lopputulos ei ollut – ennemminkin koriste-esine. Ja epäilemättä erikoinen ja ainutlaatuinen muisto.

Jos istukasta tehty nallekarhu kuulostaa omalta jutulta, niin ei muuta kuin hommiin näillä ohjeilla:

  1. Leikkaa istukka puoliksi
  2. Hiero istukkaan merisuolaa ja anna kuivaa kunnolla
  3. Käsittele kuivanut istukka keltuaisen ja tanniinin sekoituksella – tämä on kuin nahan parkitsemista
  4. Vääntelee käsitelty istukka muistuttamaan nallekarhua (tehtävä ei ole helppo)
  5. Täytä nalle riisillä ja ompele kiinni

Ja vielä lopuksi tärkeä muistutus:

Kaikkea, minkä voi tehdä, ei ehkä kannata tehdä.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 käsittämätöntä yhteensattumaa – Näitä on lähes mahdoton uskoa todeksi!

Julkaistu

Nyt listataan käsittämättömät yhteensattumat, joille ei löydy järkevää selitystä.

Aina silloin tällöin elämässä tulee vastaan yhteensattumia, jotka ovat niin uskomattomia, että niille ei löydy järkevää selitystä. Tämän listan kymmenen tarinaa ovat juuri sellaisia.

Tällaiset järjenvastaiset yhteensattumat jakavat suuren osan ihmisistä kahteen leiriin: Niihin, joiden mielestä kaikki elämässä on vain sarja satunnaisia tapahtumia. Ja niihin, jotka uskovat kohtaloon tai johonkin suurempaan suunnitelmaan.

Listafriikki on kerännyt kasaan käsittämättömiä yhteensattumia, joiden kohdalla suurinkin skeptikko jäänee sanattomaksi. Vai keksitkö sinä näille tapahtumille järkeviä selityksiä?

Anne Parrish ja jälleennäkeminen Pariisissa

Kirjailija Anne Parrish syntyi ja varttui Yhdysvaltojen Coloradossa. Ollessaan nelikymppinen hän matkusti 1920-luvulla aviomiehensä kanssa Pariisiin ja oli hyvällä tavalla häkeltynyt kaupungin pienistä kujista ja jokivarren kahviloista. Parrish kolusi läpi kaikki löytämänsä kirjakaupat ja -kojut.

Aviomies ei monen päivän jälkeen enää jaksanut jakaa Parrishin innostusta vanhojen kirjojen penkomiseen, vaan keskittyi nauttimaan kahvista vaimoaan odotellessaan. Parrish teki hienoja löytöjä ja yllättyi ikihyviksi, kun törmäsi lapsuutensa lempikirjaan. Englanninkielinen Jack Frost and Other Stories -satukirja maksoi vain yhden frangin, joten Parrish nappasi sen mukaansa.

Parrish muisteli satuja aviomiehelleen, joka rupesi selaamaan kirjaa ja myönsi, että todellakin kirjan täytyi olla lapsuudesta tuttu. Ensimmäisellä sivulla nimittäin oli aiemman omistajan tiedot kirjoitettuna lapsen käsialalla: Anne Parrish, 209 N. Weber Street, Colorado Springs.

Advertisement

Parrish ei muistanut, että miten ja koska kirja oli siirtynyt hänen lapsuudenkodistaan eteenpäin, mutta jotenkin monen mutkan ja omituisen yhteensattuman kautta se samainen kirja oli päätynyt jälleen hänen käsiinsä – vuosikymmeniä myöhemmin, valtameren toisella puolella Pariisissa, satunnaisessa antikvariaatissa.

Ihmismagneetti ikkunasta putoaville vauvoille

Lokakuussa 1938 Yhdysvaltain Detroitissa asuva Joseph Figlock oli normaaliin tapaansa töissä lakaisemassa kaupungin katuja. Samaan aikaan kerrostalon neljännessä kerroksessa kaksivuotias David Thomas leikki avoimen ikkunan läheisyydessä. Thomas päätyi aivan liian lähelle avointa ikkunaa ja horjahti alas kohti varmaa kuolemaa.

Figlock sattui olemaan juuri sillä hetkellä oikeassa kohdassa katua ja Thomas tipahti hänen niskaansa. Figlock selvisi päälle pudonneesta pienokaisesta kuhmuilla, mutta Thomas kiidätettiin sairaalaan saamaan hoitoa päävammaan sekä murtuneeseen reiteen ja käteen. Vammat olisivat todennäköisesti olleet kohtalokkaat, jos Thomas-poika olisi päätynyt Figlockin pään sijaan katuun.

Oli onnekas yhteensattuma, että Figlock lakaisi katua juuri Thomasin kotitalon edustalla. Mutta se ei kuitenkaan ole syy sille, miksi tämä tarina on listalla. Nimittäin hieman vajaa vuosi ennen tätä tapausta Figlock oli osallisena aivan samanlaisessa onnettomuudessa.

Kyseessä oli toinen katu ja toinen kerrostalo, mutta sama kadunlakaisija ja neljännestä kerroksesta niskaan tippuva lapsi. Tuolloinkin lapsi selvisi olosuhteisiin nähden lievillä vammoilla.

Olikohan 1930-luvun Detroitissa jotenkin arkipäiväistä, että lapsia tipahteli ikkunoista?

Advertisement

Laura Buxtoneiden ilmapallo

Vuonna 2001 kymmenvuotias Laura Buxton seisoi kotipihallaan Staffordshiressä, Englannissa, pitäen käsissään punaista ilmapalloa. Hän oli kirjoittanut palloon oman osoitteensa ja pyynnön ”ole kiltti ja palauta Laura Buxtonille”. Sitten hän päästi pallon ilmojen vietäväksi.

Ilmapallo matkasi etelään, 225 kilometrin päähän, ja päätyi wiltshireläisen maatalon pihaan. Maanviljelijä hämmästyi: Pallossa oli tuttu nimi. Hänen naapureidensa sukunimi oli Buxton ja Buxtoneilla sattui olemaan Laura-niminen tytär. Niinpä hän vei ilmapallon tutulle Laura Buxtonille.

Tämä toinen Laura päätti kirjoittaa pallossa olleeseen osoitteeseen, minkä jälkeen juttu meni vieläkin kummallisemmaksi. Kävi ilmi, että täyskaimoilla oli ikäeroa vain muutamia kuukausia. Lisäksi molemmilla oli lemmikkeinä kani, marsu ja kolmivuotias, musta labradorinnoutaja.

Kun ilmapallon välityksellä toisensa löytäneet Laura Buxtonit vihdoin pääsivät vanhempiensa suostumuksella tapaamaan kasvotusten, olivat molemmat tytöt pukeutuneet farkkuihin ja vaaleanpunaiseen paitaan – mikä ei tietysti ole järin ihmeellistä 10-vuotiaille tytöille. He olivat kuitenkin myös samanpituisia, mikä oli hieman erikoisempaa, sillä he olivat ikäisekseen pitkiä. Onnekkaiden tuulien kuljettamasta ilmapallosta alkoi tiivis ystävyys, joka on jatkunut tähän päivään saakka.

Montako kertaa salama voi iskeä samaan ihmiseen?

Sanonnan mukaan salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, mutta tämä ei tokikaan kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Salamat voivat osua ja osuvatkin monesti samaan paikkaan.

Minkälaisella todennäköisyydellä salama iskee ihmiseen? Tai edelleen: Miten todennäköistä on, että salama osuus samaan henkilöön useaan kertaan ja vielä eri päivinä? No, ei kovinkaan todennäköistä.

Yhdysvaltalainen metsänvartija Roy Sullivan joutui elämänsä aikana seitsemän kertaa salamaniskun kohteeksi. Ensimmäinen isku tapahtui vuonna 1942 Sullivanin ollessa näkötornissa. Jalkaan osunut salama ei tehnyt pahempaa tuhoa, sillä mies menetti vain yhden varpaankynnen.

Advertisement

Sitten kuluikin reilusti yli kaksikymmentä vuotta ennen toista iskua. Vuonna 1969 Sullivan oli ajamassa maasturillaan vuoristotietä, kun salama iski hänet tajuttomaksi ja poltti hänen kulmakarvansa. Sitten meno kiihtyi.

Kolmannella kerralla vuonna 1970 Sullivan sai palovamman olkapäähänsä salaman iskettyä häntä kotipihalla. Vuonna 1972 salama sytytti hänen hiuksensa tuleen ja tuon välikohtauksen jälkeen kovaonninen mies rupesi pitämään aina vettä mukanaan. Viideskin isku osui päähän ja sytytti vuonna 1973 jälleen tukan tuleen – Sullivan sai sammutettua liekit vedellä. Vuonna 1974 salama aiheutti nilkkaan ikävät palovammat.

Viimeisen kerran Roy Sullivaniin iski salama hänen ollessaan kalastamassa kesäkuun 25. päivänä vuonna 1977. Vaikeat palovammat rinnassa ja vatsassa vaativat sairaalahoitoa, mutta tästäkin iskusta mies selvisi hengissä.

Valitettavasti muut ihmiset, myös työkaverit, alkoivat vältellä metsänvartijaa siinä pelossa, että heihinkin iskee salama. Karttelu ja eläväksi ukkosenjohdattimeksi kutsuminen masensivat Sullivania, joka menehtyi vuonna 1983 – ei kuitenkaan salamaniskuun, vaan oman käden kautta.

Maarten de Jongen kaksi täpärää läheltä piti tilannetta

Hollantilainen entinen kilpapyöräilijä Maarten de Jonge on huijannut kuolemaa kahdesti. Kahdesti hänen päivänsä ovat olleet luetut, mutta päätös viime minuutilla on pelastanut miehen molemmilla kerroilla. De Jongen piti nimittäin olla Malaysian Airlines -lentoyhtiön MH17 ja MH370 -lennoilla.

De Jonge kertoi järkyttävästä yhteensattumasta uutiskanava RTV Oostin haastattelussa heinäkuussa 2014 – vain päiviä sen jälkeen, kun MH17 oli ammuttu alas Ukrainassa. Kaikki lähes 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. De Jonge oli vaihtanut lentoa viime hetkellä, sillä hänelle oli selvinnyt, että Frankfurtin kautta lentäminen olisi halvempaa kuin suora reitti Amsterdamista Kuala Lumpuriin.

Advertisement

Samassa yhteydessä de Jonge paljasti, että kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli välttänyt saman lentoyhtiön kohtalokkaan lento-onnettomuuden. Malesialaisessa Terengganu -pyöräilytiimissä polkenut de Jonge käytti toki usein Malaysian Airlinesin palveluita, mutta käyttämätön lentolippu kummallekin onnettomuuslennolle on puistattavaa.

Vain neljä kuukautta ennen MH17:n maahansyöksyä Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla ollut MH370-lento katosi mystisesti. Koneen ja sen matkustajien kohtalosta ei ole mitään varmuutta, mutta todennäköisesti matka päättyi Intian valtamereen. De Jonge oli matkalla Taiwaniin kilpailuihin ja päätti vasta lentokentälle hyvissä ajoin saavuttuaan, että ottaakin aiemman lennon, jossa ei olisi välilaskua Pekingissä. Hän oli jopa jutellut muutaman MH370-lennolle menossa olleen matkustajan kanssa.

Nimetty dollari oli merkki ”sen oikean” löytymisestä

Yhdysvaltalainen Paul Grachan oli jo jonkin aikaa tapaillut ihastuttavaa Estheriä ja hänestä tuntui, että olisi aika virallistaa suhde tyttö- ja poikaystävänä. Suunnitelmaansa tyytyväisenä ja treffit seuraavalle viikolle sovittuna Paul nappasi välipalaa yhdestä kotikaupunkinsa Chicagon monista voileipäkahviloista.

Kaivaessaan rahaa lompakostaan hän huomasi, että erääseen dollarin seteliin oli raapustettu kynällä ”ESTHER”. Nuorenmiehen mielestä se oli hauska sattuma, joten hän päätti pitää setelin ja keksi tehdä siitä söpön lahjan tyttöystävälleen. Paul osti molemmin puolin läpinäkyvän valokuvakehyksen, johon hän asetteli Estherin nimellä varustetun dollarin.

Seuraavilla treffeillä hän esitteli lahjan Estherille, joka vaikutti hölmistyneeltä – jopa järkyttyneeltä. Paul kysyi, mikä tällä oli hätänä, mutta Esther pyysi olemaan huolehtimatta ja lupasi kertoa joskus myöhemmin.

Vuosia myöhemmin, kun Esther ja Paul olivat jo naimisissa ja muuttamassa isompaan asuntoon jälkikasvua odotellessa, ilmestyi kehys dollareineen jostain varastojen kätköistä. Paul kysyi vaimoltaan, josko tämä vihdoin kertoisi syyn omituiseen reaktioonsa.

Advertisement

Esther paljasti, että ennen Paulin tapaamista hänellä oli ollut surkeaa onnea poikaystävien suhteen. Eräänä päivänä ollessaan tylsistyneenä töissä kaupan kassalla hän oli miettinyt löytääkö koskaan tosirakkautta. Sitten hän oli päättänyt kirjoittaa nimensä reiluun kymmeneen seteliin ja sanonut itselleen, että se mies, jonka käsiin sellainen seteli päätyy, on tuleva hänen aviomiehensä. Tilanne oli ollut suhteellisen absurdi, kun Paul oli antanut hänelle yhden noista seteleistä lahjaksi. ”Pidin Paulista kovasti, mutta olimme juuri tavanneet enkä halunnut säikäyttää häntä puhumalla avioliitosta.”, kertoo Esther This American Liferadio-ohjelmassa. ”Tiesin kuitenkin heti hänen olevan se oikea – seteli sinetöi kohtalon!”.

Émile Deschamps ja luumuvanukas

1800-luvulla elänyt ranskalainen runoilija Émile Deschamps oli tottunut kotimaansa kulinaristiseen tarjontaan. Perienglantilainen luumuvanukas ei siis ollut hänelle lapsuudesta tuttu ruoka, mutta teini-ikäisenä hän pääsi maistamaan kyseistä herkkua ollessaan erään englantilaisen herra de Fontgibun seurassa.

Noin vuosikymmen myöhemmin Deschamps näki yllätyksekseen luumuvanukkaan satunnaisen ravintolan ruokalistalla ja päätti tilata sitä. Tarjoilija kuitenkin pahoitteli, että hän oli juuri myynyt viimeisen palan, mutta ehkäpä toinen asiakas olisi valmis jakamaan annoksen. Tarjoilija kutsui ravintolan perällä ollutta miesasiakasta nimeltä – herra de Fontgibu. Niinpä miehet päätyivät nauttimaan jälleen kerran Pariisissa harvinaista luumuvanukasta saman pöydän ääressä.

Kului taas vuosia. Eräillä päivälliskutsuilla, joihin Deschamps osallistui, tarjoiltiin pariisilaisille eksoottista luumuvanukasta. Runoilijaa huvitti. Hän kertoi tarinan vuosien takaisesta oudosta yhteensattumasta ja vitsaili, että kutsut on varmasti järjestetty herra de Fontgibun kunniaksi, koska menuussa on luumuvanukasta.

Seuraavassa käsittämättömässä käänteessä ovelle saapui yllättävä vieras: herra de Fontgibu! Hän oli itse asiassa erehtynyt sijainnista, sillä oli matkalla aivan toisille kutsuille. Mutta sattui vahingossa koputtamaan juuri siihen oveen, jonka toisella puolella Deschamps oli pian upottamassa haarukkaansa luumuvanukkaaseen.

Joseph Aigner ja pelastava munkki

Joseph Matthäus Aigner oli 1800-luvulla vaikuttanut itävaltalainen muotokuvamaalari, joka ikuisti kankaalle niin muita taiteilijoita kuin kuninkaallisiakin. Loistokkaasta urastaan huolimatta Aigner kamppaili itsetuhoisten ajatusten kanssa läpi elämänsä ja yrittikin itsemurhaa muutamaan otteeseen. Hänellä oli kuitenkin suojelusenkeli, tai paremmin suojelusmunkki, joka sattui aina viime hetkellä paikalle.

Aigner yritti ensimmäisen kerran hirttäytyä vain 18-vuotiaana, mutta tuntematon kapusiinimunkki keskeytti puuhat. Neljä vuotta myöhemmin samainen munkki esti jälleen Aignerin hirttäytymisen. Kolmekymppisenä Aigner tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta, mutta hirttolavalla teloituksen esti mystinen munkki. Tämän pyynnöstä johtuen Aigner armahdettiin.

Advertisement

Ollessaan 68-vuotias Aigner vihdoin onnistui päättämään päivänsä pistoolilla, mutta munkki oli läsnä edelleen. Hän toimitti Aignerin hautajaiset, eikä Aigner koskaan tiennyt edes hänen nimeään.

Ensimmäisen maailmansodan alku ja loppu

Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen oli monia syitä, jotka olivat kyteneet pinnan alla jo pitkän aikaa. Viimeinen niitti oli kuitenkin Itävalta-Unkarin arkkiherttua ja kruununprinssi Frans Ferdinandin salamurha, jota myös Sarajevon laukauksiksi kutsutaan. Kesäkuun 28. päivänä vuonna 1914 serbialaisten tukema separatisti Gavrilo Princip ampui arkkiherttuan ja tämän vaimon Sophien, kun nämä olivat vierailulla Sarajevossa. Siitä alkoi Itävallan ja Serbian välinen kriisi, joka lopulta eskaloitui ensimmäiseksi maailmansodaksi.

Arkkiherttuapari ammuttiin lähietäisyydeltä avoautoon, joka on nykyään näytteillä Itävallassa, Wienin sotahistorian museossa. Museossa auto ehti olla kiinnostuneiden pällisteltävänä vuosikymmenten ajan, ennen kuin eräs brittiläinen historioitsija kiinnitti huomiota erikoiseen yksityiskohtaan. Auton rekisterinumero oli AIII 118. Se sai myös museon työntekijät ja johtajat haukkomaan henkeään; he eivät olleet koskaan aiemmin ajatelleet rekisterinumerossa olevan mitään ihmeellistä.

No mitäs kummallista siinä sitten oli? Sarajevon laukauksista alkaneen maailmansodan katsotaan päättyneen marraskuun 11. päivänä vuonna 1918. Aselepo julistettiin siis päivämäärällä 11.11.18. Aikamoinen yhteensattuma, jos vertaa päivämäärää rekisterinumeroon!?

Kannibalismi-tarina, joka kävi toteen

Amerikkalaisen romantiikan suurimpiin nimiin kuuluva Edgar Allan Poe tunnetaan runoistaan ja novelleistaan, ja hänen ainoa (valmistunut) romaaninsa on vuonna 1838 julkaistu Arthur Gordon Pymin selonteko.

Kirjassa kerrotaan nelikosta, joka ajelehtii merellä myrskyn tuhoamalla aluksella. He onnistuvat nappaamaan kilpikonnan syötäväksi, mutta se ei ole tarpeeksi. Miehet ovat nälkäisiä ja epätoivoisia. Richard Parker ehdottaa, että he vetäisivät pitkää tikkua siitä, kuka heistä neljästä tapetaan ja syödään, jotta muilla on mahdollisuus selvitä. Parker itse tulee valituksi ja hänet uhrataan muiden selviämiseksi. Näin siis Poen kirjassa.

Poe väitti tarinansa perustuvan tositapahtumiin, mutta tällaisesta tapauksesta ei ollut kellään mitään tietoja. Poen väittämä herätti kuitenkin lähes 50 vuotta kirjan julkaisun jälkeen epäilyjä ja huhuja siitä, olisiko kirjailijalla mahdollisesti ollut aikakone käytössään.

Advertisement

Mennään tosielämään. Vuonna 1884 Mignonette-niminen laiva matkasi Englannista Australiaan ja joutui Afrikan rannikolla myrskyn kouriin. Miehistöstä selvisi vain neljä henkilöä, jotka jäivät ajelehtimaan haaksirikkoutuneen aluksen pelastusveneelle ilman ruokaa ja vettä. Kuulostaako jo tutulta?

Miehet saivat kiskottua ruoaksi yhden kilpikonnan, mutta ravintoa oli saatava lisää. Joukon kokemattomin, vain 18-vuotias laivapoika, sairastui juotuaan suolaista merivettä ja vaipui tajuttomuuteen. Koska nuorimies oli muutenkin sairas eikä hänellä ollut perhettä, päättivät muut kolme tappaa hänet ravinnoksi.

Kolmikko pelastui ja paljasti arkailematta syyn selviämiselleen: He olivat syöneet laivapoika Richard Parkerin.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Paljonko viiksekäs juoja haaskaa olutta vuodessa? 10 uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi

Julkaistu

Tässä tulee 10 erikoista, omituista ja uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi.

Tässä tulee 10 erikoista ja uskomatonta faktaa, joiden on vaikea uskoa olevan totta. Mutta tässä kohtaa totuus todella on tarua ihmeellisempää!

Listalle on koottu faktoja arkistojen kätköistä, sillä valitettavasti toimitus potee jo perinteeksi muodostunutta maaliskuun alun koronaa, eikä olo ole mikään mainioin. Yritämme kuitenkin saada tavaraa ulos oman jaksamisen mukaan – toivottavasti ymmärrätte!

Mutta nyt mennään erikoisten, yllättävien ja omituisten faktojen pariin!

Historian pisin hikka aiheutti vuosikymmenien mittaisen piinan

Yhdysvaltalainen Charles Osborne syntyi vuonna 1894 ja menehtyi vuonna 1991. Hän siis eli todella pitkän elämän.

Osbornella oli kuitenkin valtaosan elämästään melkoisen ikävä ongelma. Vuonna 1922, kun hän oli 28 vuoden ikäinen, hän punnitsi sian ennen eläimen teurastamista. Punnituksen aikana Osbornelle tuli hikka, mikä on täysin normaalia – onhan meistäkin jokainen varmasti kokenut tuon ärsyttävän toverin, joka johtuu pallean äkillisistä supistuksista.

Normaalisti hikka kestää muutaman minuutin ajan, ja joskus hieman pidempään, mutta Osbornen kohdalla tuo hikka kulki mukana aina helmikuuhun 1990 saakka. Kaiken kaikkiaan Osborne kärsi siis jatkuvasta nikotuksesta 68 vuoden ajan ja sillä hän pääsi myös Guinnessin ennätystenkirjaan.

Advertisement

Pitkittyneen hikan taustalla on aina jokin sairaus, mutta Osbornen kohdalla tuohon ikävään vaivaan ei yksinkertaisesti löydetty mitään hoitokeinoa. Noin vuosi ennen kuolemaansa Osborne pääsi vihdoin eroon hikastaan – se vain katosi omia aikojaan – mikä oli varmasti valtaisa helpotus lähes 25 000 päivää kestäneen kärsimyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan hänen arveltiin nikotelleen tuon vaivansa aikana käsittämättömät 430 miljoonaa kertaa, sillä alkuun hän nikotteli jopa 40 kertaa minuutissa ja myöhempinä vuosinaan noin 20 kertaa minuutissa; hän siis todella ansaitsee paikkansa tällä uskomattomien faktojen listalla.

Viiksekäs oluenjuoja haaskaa puolitoista tuoppia vuodessa

Kuva: Alberto Bigoni | Unsplash

Guinness-olutta ruvettiin valmistamaan Dublinissa, Irlannissa, vuonna 1759 ja nykyään se on yksi maailman tunnetuimmista olutbrändeistä. Vuonna 2000 yhtiö tilasi tutkimuksen, jossa oli määrä selvittää, paljonko viiksekkäät Guinnessin juojat haaskaavat olutta. Kävi ilmi, että aika paljon.

Tutkimuksen suoritti Robin Dover, joka on tieteilijänä erikoistunut hiuksiin ja ihosairauksiin. Hän analysoi Guinnessissa uitettuja viiksikarvoja, jotka oli saatu lahjoituksina kahdeksalta vapaaehtoiselta. Tohtori Dover havaitsi, että vaikka yksittäinen karva kykenee imemään itseensä 20 % oman painonsa verran olutta, katoaa haaskuun menevästä olutmäärästä suurin osa karvojen väleihin. Tämä on tarkkaa tiedettä!

Arvioiden mukaan saarivaltiossa oli tutkimushetkellä 92 370 kasvokarvoilla varustettua Guinnessin juojaa, joista jokainen kiskoi suosikkioluttaan keskimäärin 180 tuoppia vuodessa. Keskiverto Guinnessin nauttija käytti tuopin kumoamiseen 10 hörppäystä, joista jokaisella viiksiin jäi 0,56 millilitraa olutta.

Doverin mittausten ja laskelmien mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueella partoihin ja viiksiin jäi siis vuosittain noin 162 719 tuopillista olutta. Se tarkoittaa puoltatoista tuoppia yhtä viiksekästä juojaa kohtaan.

Advertisement

Yhteensä viiksekkäät Guinnessin juojat siis heittivät vuosituhannen alussa hukkaan noin 423 000 puntaa.

Luonnollisesti mitä pidemmät ja tuuheammat viikset, sitä enemmän olutta menee haaskuun. Eli kaikille oluen ystäville oiva säästövinkki: Aja parta!

Viikunat eivät kelpaa kaikille kasvissyöjille: Hedelmä on lihansyöjä

Viikunoita eli fiikuksia on noin 800 lajia ja niiden joukossa on muutamia sellaisia, joiden hedelmiä ihmiset käyttävät ravinnokseen. Aitoviikuna (Ficus carica) on se meille suomalaisillekin tuttu hedelmä.

Aitoviikunat elävät symbioosissa viikunapistiäisten kanssa. Paritellut pistiäisnaaras tunkeutuu viikunan hedelmään, menettää rytäkässä siipensä ja pölyttää kukat. Jos viikuna on sekä hede- että emikukinnot sisältävä hermafrodiitti, munii pistiäinen munansa ja kuolee. Aikanaan syntyvät toukat kehittyvät kotelovaiheen kautta aikuisiksi pistiäisiksi, parittelevat keskenään ja naaraat lähtevät siitepölyt mukanaan etsimään uutta viikunaa. Koiraat tulevat ulos pesäviikunastaan ja kuolevat. Näitä kaksineuvoisia viikunoita ei ole perinteisesti käytetty ihmisen ravintona, sillä ne kuhisevat pieniä pistiäisiä.

Jos taas naaraspistiäinen tunkeutuu pelkästään emikukintoja sisältävään, naaraspuoliseen viikunaan, suorittaa se pölytyksen, mutta ei pysty munimaan. Pistiäisnaaras kuolee hedelmän sisälle ja viikuna sulattaa sen ravinnokseen. Nämä hedelmät ovat juuri niitä, joita ostamme kauppojen hevi-osastolta.

Vaikka monilla vegaanifoorumeilla kammoksutaan lihaa syöviä viikunoita, eivät viikunan rouskuvat osat ole pistiäisen palasia, vaan harmittomia siemeniä. Viikunalla on erittäin tehokas entsyymi nimeltään fikaiini, joka sulattaa pistiäisnaaraan ihan kokonaan hyödyllisiksi ravintoaineiksi. Mutta kyllä: viikunat syövät lihaa!

Advertisement

Pez-karkit kehitettiin tupakoinnin lopettamiseen

Muistatko PEZ-karkit? Ne, jotka laitettiin esimerkiksi johonkin Disney-hahmon pään omaavaan ”putkiloon”, ja sitten niitä sai tuota päätä kääntämällä käteensä? Itse asiassa niistä on turha puhua menneessä muodossa, sillä niitä on edelleen tarjolla, joskaan ne eivät välttämättä ole Suomessa yhtä suosittuja kuin ennen.

PEZ-karkit ja nämä annostelijat kehitettiin aikanaan Wienissä, Itävallassa, tarkalleen ottaen vuonna 1927, Eduard Haas III:nnen toimesta. Niitä markkinoitiin alkuun yhteen puristettuina piparminttuina, mutta myöhemmin markkinoille tuli useita erilaisia makuja.

Mutta mistä sitten idea näihin PEZ-karkkeihin oikein lähti eli mikä niiden kohdalla oli niin sanottu pointti? Kyllä, PEZ-karkkien taustalla oli huomattavasti suurempi merkitys kuin vain karkin valmistaminen, sillä ne kehitettiin tupakan korvikkeiksi ihmisille, jotka yrittivät lopettaa tupakoinnin.

Reikä kuulakärkikynän korkissa

Oletko ikinä ihmetellyt, miksi kuulakärkikynien irrotettavissa korkeissa on reikä päässä? Korkinhan nimenomaan pitäisi suojata musteen mahdolliselta valumiselta. Reikä estää – hassua kyllä – myös musteen kuivumisen, sillä se laskee korkin sulkemisesta syntyvää ilmanpainetta.

Sillä on kuitenkin tärkeämpikin tehtävä.

Se on tehty estämään tukehtumista. Jos lapsi (yleensä se on lapsi) vahingossa pistää korkin suuhunsa ja se takertuu kurkkuun, on sen läpi mahdollista saada edes hieman happea. Nykyään monen valmistajan omaksuma reiällinen korkki on vähentänyt tukehtumiskuolemia huomattavasti, joten niinkin pienellä asialla voidaan pelastaa ihmishenkiä.

Punkin purema voi aiheuttaa punaisen lihan allergian

Punkkeja, yäk! Pian on taas se aika vuodesta, kun saa syynätä koko kroppansa läpi aina jos vähänkin poikkeaa metsän tai heinikon puolelle.

Kaikki tietävät, että punkit levittävät tauteja, joista borrelioosi ja puutiaisaivokuume ovat tunnetuimpina. Mutta kun punkkien elinalue kasvaa ja niiden määrä lisääntyy, tulee esiin myös muita, oudompia, vaivoja.

Advertisement

Punkit käyttävät ravinnokseen sitä eläintä, joka niiden ohi kulloinkin sattuu kulkemaan, mikä mahdollistaa taudinaiheuttajien ja muun tavaran liikkumisen eri lajien välillä. Jos punkki on toukka- tai nymfivaiheessa ruokaillut esimerkiksi hirvessä, ja myöhemmin pureutuu ihmiseen, siirtyy sen syljen mukana hirven aineita verenkiertoomme.

Yksi näistä on alfa-gal-hiilihydraatti. Kädelliset ovat ainoita nisäkkäitä, joilla ei tätä sokeria luontaisesti ole, joten niiden (meidän) elimistön immuunipuolustus voi hyökätä entuudestaan tuntematonta molekyylia vastaan.

Ja kun vasta-aineita on kerran syntynyt, voi alfa-gal aktivoida voimakkaan puolustusreaktion koska tahansa myöhemmin. Muun muassa naudanlihassa tätä sokeria esiintyy, mikä tarkoittaa sitä, että joillekin voi kehittyä allerginen reaktio lihan syömisen jälkeen. Alfa-gal voi saada aikaan ihottumaa, kuumeilua tai jopa hengenvaarallisen anafylaktisen shokin ja tajunnan menetyksen. Toisille ei tule mitään reaktiota.

Jälleen yksi syy kammoksua punkkeja. Ihan niin kuin sellainen olisi tarvittu.

Maanteiden keskiviivat keksittiin tippuvasta maidosta

Tien keskiviiva on varmasti eniten onnettomuuksia estänyt ja ihmishenkiä pelastanut liikennemerkki. Tai ehkä sitä ei voi sanoa liikennemerkiksi, mutta saat varmaan pointista kiinni.

Idea teiden keskiviivoista syntyi, kun Yhdysvaltain Michiganista kotoisin oleva Edward Hines seurasi hevosen vetämiä maitokärryjä vuonna 1911. Eli siis ennen kuin autot olivat vallanneet liikenteen!

Advertisement

Hän huomasi kärryistä tiputtelevan maitoa, josta syntyvä vana muodosti katkonaisen viivan keskelle tietä. Siitä se ajatus lähti, ja niin yksinkertaisella tavalla erotettiin vastakkain kulkeva liikenne toisistaan. Maalia tiehen, ja Hinesista tuli ”maailman tärkeimmäksi liikenneturvallisuutta edistäväksi välineeksi” tituleeratun keskiviivan isä.

Kauniiden naisten ruumiit annettiin nekrofilian estämiseksi mädäntyä muutama päivä ennen palsamointia

Muinaisessa Egyptissä oltiin tunnetusti eteviä palsamoijia; se on päivänselvää, kun tuhansia vuosia vanhoja muumioita löytyy hautakammioista olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Egyptissä kuolleiden henkilöiden ruumiit toimitettiin palsamoijalle hyvin pian menehtymisen jälkeen, sillä uskomuksen mukaan vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Hajoamaton ja mahdollisimman ehjä ruumis takasi tälle ikuisen elämän.

Poikkeuksiakin jouduttiin tekemään. Jos vainaja oli korkeassa virassa olevan miehen vaimo, tai vaihtoehtoisesti erityisen kaunis tai tunnettu nainen, annettiin hänen ruumiinsa palsamoijien käsiteltäväksi vasta kolmen tai neljän päivän päästä.

Siinä ajassa ruumiissa ehti alkaa mätänemisprosessi, jota yleensä haluttiin välttää ennen muumiointia. Odotusaika oli tarpeen, sillä joidenkin palsamoijien tiedettiin harjoittaneen nekrofiliaa juuri kuolleiden naisten ruumiiden kanssa. Kun elimistön entsyymit yhdessä bakteerien kanssa olivat ehtineet alkaa hajottamaan ruumista, oli houkutus seksuaaliseen hyväksikäyttöön ainakin vähäisempi.

Moottorisaha keksittiin avuksi synnytykseen

Ennen kuin keisarileikkauksesta tuli hygienian ja tietotaidon kehittymisen ansiosta äidille turvallinen 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli vaikeissa synnytyksissä käytössä suhteellisen raaka metodi.

Jos vauva ei mahtunut tulemaan luonnollisesti ulos, joutuivat lääkärit leikkaamaan auki symfyysin (lantion etuseinämän yhdessä pitävä rustoinen häpyluuliitos). Leikkaus tehtiin pientä veistä ja sahaa apuna käyttäen, mikä oli aikaa vievää ja sotkuista puuhaa. Puhumattakaan operoitavan naisen kivuista: leikkaus tehtiin tietenkin vajavaisella puudutuksella.

Advertisement

Vuonna 1780 kaksi lääkäriä John Aitken ja James Jeffray kehittivät ketjusahan, jolla lantioluut sai nopeammin erilleen ja symfyysin halki. Operaation kivuliaisuus ei varmastikaan vähentynyt. Käsikäyttöisessä, keittiöveistä malliltaan muistuttavassa sahassa oli pyörivä ketju, jossa oli teräviä hampaita. Ketjua liikuteltiin kampea veivaamalla. Käytännössä siis oltiin kaukana moottorisahasta, teoriassa ei niinkään.

Kun tieto ketjusahan toimivuudesta levisi, alettiin sitä käyttää muissakin leikkauksissa, muun muassa amputaatioissa. Koska uudella sahalla oli aiempiin välineisiin verrattuna helppo pureutua lähes mihin tahansa materiaalin, löysi se lopulta tiensä myös metsureiden käsiin.

Kieli on selvännäkijä. Tai tuntija.

Päätetään lista todelliseen loppukevennykseen. Tai se voi olla myös ahdistuksen aiheuttaja, riippuen näkökannasta ja lukijan seuraavista liikkeistä.

Kieli tietää, miltä kaikki tuntuu, vaikka et siis olisi koskaan nuollut kyseisiä kohteita. Mieti vaikka tennispalloa, ripsiväriharjaa tai pöydänjalkaa. Tiedät tasan tarkkaan, miltä niiden pinta tuntuu kielessä.

Listafriikki ei missään nimessä tuomitse ketään, jolla mahdollisesti on kokemusta edellä mainittujen esineiden nuolemisesta, mutta suurimmalla osalla ei varmaankaan ole. Mutta vain ajatus niiden nuolemisesta riittää kielelle. Tämän testaaminen ei voisi olla helpompaa: katsele vain ympärillesi ja nuole mielessäsi näkemiäsi asioita.

Seuraavan kerran, kun joku pyytää tunnustelemaan esimerkiksi villapaitaansa – ”kokeile, miten ihanaa materiaalia tämä on!” – voit pitää etäisyyttä ja sanoa, ettei sinun tarvitse koskea, sillä olit jo miettinyt miltä sen nuoleminen tuntuu.

Advertisement

Tämä fakta kannattaa ehdottomasti kertoa jossain suljetussa tilassa täysin oudoille ihmisille!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Granaattiomenan murskaamista oveen, värikkäitä alusvaatteita ja nukkejen polttamista roviolla: 10 erikoista tapaa juhlia uuttavuotta

Julkaistu

Miten sujuu uudenvuoden juhlinta maailmalla? Tässä kymmenen erikoista tapaa ja perinnettä.

Samppanjaa ja ilotulitteita – kuulostaa uudenvuoden juhlinnalta! Uuttavuotta juhlistetaan monin eri tavoin ja esittelemme nyt kymmenen erikoista perinnettä ympäri maailman.

Vuoden vaihtuminen on merkittävä juhla monessa kulttuurissa, mutta kaikilla on heittää soppaan omat mausteensa. Ympäri maailman löytyy mitä erilaisimpia perinteitä ottaa uusi vuosi vastaan ja valtaosa näistä perinteistä on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Miten sinä vietät uuttavuotta? Sujuuko uudenvuoden juhlinta suomalaisittain perinteisissä merkeissä vai otatko kenties tältä listalta muutaman vinkin ja heittäydyt kansainvälisiin tunnelmiin?

Brasilia: Toiveikkaita hyppyjä Atlantin aaltoihin

Uuteen vuoteen hyppääminen voi olla ihan kirjaimellinen hyppy. Tanskalaisilla on tapana nousta seisomaan tuoleille ennen vuorokauden vaihtumista ja kun keskiyö saapuu, hyppäävät he alas. Hypyn on tarkoitus karkottaa pahoja henkiä.

Tuo tanskalaisten tapa on huomattavasti mielekkäämpi toteuttaa myös Suomessa, jos vertaa esimerkiksi Brasiliassa tapahtuvaan uudenvuoden juhlintaan, johon liittyy niin ikään hyppääminen.

Brassit kerääntyvät uudenvuodenaattona sankoin joukoin rannalle, missä hypätään seitsemän aallon ylitse. Jokaisella hypyllä esitetään toive tulevalle vuodelle tai osoitetaan kiitosta jostain menneen vuoden tapahtumasta.

Advertisement

Itämeren tai minkään vesistön aallot eivät erityisemmin houkuttele hyppimään Pohjolan hyytävässä vuodenvaihteessa.

Kanada: Virkeitä jääkarhuja


Tässä sitten kumotaan edellisen kohdan viimeinen lausahdus. Sillä jos haluaa juhlistaa uutta vuotta kuten kanadalaiset, niin suunta käyköön hyisiin vesiin.

Vancouverissa 1920-luvulla alkanut perinne on vuosien mittaan levinnyt ympäri Kanadaa ja tehdäänpä näitä ”jääkarhu-uinteja” muuallakin maailmassa. Polar Bear Swimin alkuvuosina uintiin osallistui vain kourallinen ihmisiä, mutta nykyisin tapahtumat houkuttelevat valtaisan määrän väkeä.

Tuhannet karaistuneet kanadalaiset ympäri maan kerääntyvät uudenvuodenpäivänä rannoille juoksemaan jäiseen mereen tai järveen. Joidenkin paikkakuntien tapahtumissa ensimmäisinä veteen pulahtaneet palkitaan, mutta monille osallistuminen tähän järjettömään perinteeseen on tärkeintä.

Jos on edellisen illan ja yön juhlinnoista hieman nuutunut olo, niin sukellus jääkylmään veteen raikastaa kummasti.

Advertisement

Filippiinit: Vain pyöreällä muodolla on väliä

Kuva: Pixabay

Filippiineillä pyöreys on yhtä kuin vauraus. Pyöreä muoto tietää pätäkkää ja hyvää onnea, ja uutenavuotena tämä uskomus viedään äärimmilleen.

Filippiiniläiseen uudenvuoden juhlintaan kuuluu valtava keskiyön juhla-ateria Media Noche. Herkkuja notkuvassa pöydässä on oltava myös pyöreitä hedelmiä – koska vaurautta havitellaan kaikin keinoin. Usein hedelmät ovatkin paraatipaikalla, keskellä pöytää. Ihan kaikkia hedelmiä ei kuitenkaan hyväksytä pyöreästä muodosta huolimatta: muun muassa ananas ja jakkihedelmä ovat vältettävien listalla, koska niiden kuorissa oleva piikit symboloivat ongelmia.

Uutenavuotena filippiiniläiset myös pukeutuvat pilkullisiin asuihin ja lahjoittavat toisilleen kolikoita – pyöreä muoto kunniaan! Lapsilla on myös tapana täyttää taskunsa kolikoilla ja ravistella niitä keskiyöllä.

Joissakin perheissä kolikoita myös levitellään uutenavuotena ympäri kotia, sillä mitä enemmän laatikoissa tai nurkissa tai vaikkapa tuolien alla on käteistä, sitä enemmän seuraavana vuonna on tiedossa hyvää onnea ja rahaa.

Argentiina: Ympäristöstä viis kunhan mennyt on mennyttä!


Jos vierailee Buenos Airesissa uudenvuoden aikaan, voi taivaalta satava paperisilppu yllättää pahanpäiväisesti. Ei huolta, sillä kyse on uudenvuoden perinteestä, jossa kaikki mennyt jätetään taakse ja uusi vuosi aloitetaan kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Toimistojen työntekijöillä on nimittäin vuoden viimeisenä päivänä tapana työntää kaikki kertyneet dokumentit, kalenterit ja muistilaput paperisilppuriin ja viskata silppu ikkunasta kadulle.

Advertisement

Roskakoriin silppua ei voi laittaa, sillä sen lennättäminen ikkunasta ulos symboloi kaikesta negatiivisesta irtipäästämistä ja positiivisten asioiden vastaanottamista. Perinne on hiljalleen hiipumassa, sillä valtava määrä paperisilppua on rumannäköistä – varsinkin, jos sattuu satamaan – eikä roskaaminen ole myöskään ympäristölle hyväksi.

Grönlanti: Uudenvuoden juhlinta tuplana

Grönlantilaiset selvästi rakastavat uudenvuoden juhlintaa. He nimittäin tekevät sen kahdesti.

Kun kello on Grönlannissa iltakahdeksan, on se keskiyö Tanskassa. Ja koska Grönlanti kuuluu Tanskaan, niin miksipä vuodenvaihdetta ei juhlittaisi emämaan mukana. Raketit paukkuvat pohjoisen pimeälle iltataivaalle, kuoharilasit kilisevät, kaikki halailevat toisiaan ja toivottavat hyvää uutta vuotta. Sitten grönlantilaiset asettuvat nauttimaan illallista.

Kunnes kello lyö kaksitoista, jolloin tunteja aiemmin tapahtunut juhlinta toistetaan yhtä riemukkaissa merkeissä.

Mahtava perinne! Koska vuorokausi vaihtuu jossakin päin maailmaa jokaisena tuntina (ja myös välissä) niin miksi ei juhlia 24 tuntia putkeen?

Advertisement

Jee, vuosi vaihtui Tongalla! Jaahas, kilistellään Intian mukana. Sitten ammutaan raketteja omana virallisena uutenavuotena. Muutaman tunnin päästä voikin juhlistaa grönlantilaisten tahdissa. Vaikka aamulla voi jo tuntua turnausväsymystä, niin vielä jaksetaan jorata, kun Meksikossa vaihtuu vuosi. Kovimmat uudenvuoden juhlijat sinnittelevät seuraavaan keskipäivään ja kohottavat maljan yhdessä havaijilaisten kanssa.

Lue myös: 10 hämmentävää faktaa aikavyöhykkeistä – Miten kellonaika voi olla näin monimutkainen asia!?

Ecuador: Mennyt vuosi tuhkana tuuleen


Kun keskiyö saapuu Ecuadorissa, sytyttävät ihmiset paperilla täytettyjä linnunpelättimiä tuleen. Ne eivät ole mitä tahansa nukkeja, vaan monille on taiteiltu jonkun julkkiksen tai vaikkapa poliitikon kasvot. Poltettavat nuket symboloivat puhdistautumista edellisen vuoden pahuuksista. Samalla roviolla poltetaan myös vanhoja valokuvia, jotka edustavat mennyttä vuotta. Näin karkotetaan kaikki paha.

Perinteen kerrotaan juontavan juurensa vuoden 1895 keltakuume-epidemiaan, jolloin ihmiset täyttivät arkkuja tautiin menehtyneiden läheistensä vaatteilla, minkä jälkeen arkut sytytettiin palamaan puhdistautumisen merkiksi.

Jos pelkkä linnunpelättimen polttaminen ei vakuuta siitä, että tuleva vuosi on oleva loistelias, voi omia mahdollisuuksiaan parantaa hyppäämällä palavan nuken yli 12 kertaa. Jos siinä onnistuu polttamatta itseään, niin ainakin voi sanoa, että hyvä onni oli matkassa hyppyhetkellä.

Advertisement

Venäjä: Toivomukset tuhkana kurkusta alas

Jos Ecuadorissa menneet tuuhastetaan tuhkana tuuleen, niin itänaapurissa tuhkat edustavat toiveita tulevan vuoden varalle.

Venäläiset eivät tee uudenvuodenlupauksia, vaan he esittävät toiveita alkavalle vuodelle. Keskiyöllä, kellon lyödessä kaksitoista, toiveet kirjoitetaan ylös paperilappusille. Sitten nämä lappuset poltetaan, paperista syntynyt tuhka ripotellaan samppanjan joukkoon ja lasillinen kulautetaan kurkusta alas.

Ja tämä kaikki on tapahduttava niiden kahdentoista kellonlyönnin aikana, jos siis mielii toiveidensa toteutuvan.

Kreikka: Tuleva vuosi on onnekas, jos kodin edusta näyttää veriseltä rikospaikalta

Kreikkalaisessa kansanperinteessä granaattiomena on jo ammoisista ajoista lähtien symboloinut voimaa. Se on hedelmällisyyden, vaurauden ja hyvän onnen hedelmä. Ei siis ole lainkaan kummallista, että granaattiomena liittyy olennaisena osana uudenvuoden juhlintaan ja erityisesti perinteeseen nimeltään podariko.

Aattona kreikkalaiset ripustavat granaattiomenan roikkumaan ulko-ovelle tai hedelmä otetaan kirkkoon mukaan siunattavaksi; tapa on hieman erilainen saaresta riippuen.

Juuri ennen keskiyötä ihmiset tulevat ulos kodeistaan ja kun vuosi on vaihtunut, astuu tarkkaan valittu henkilö ensimmäisenä sisään oikea jalka edellä. Perinteen nimi podariko on vapaasti suomennettuna hyvä jalka.

Toisinaan ensimmäisenä sisään astuva henkilö on talon isäntä, toisinaan vanhin poika ja joskus perhe voi kutsua jonkun ulkopuolisen, jonka uskotaan tuovan hyvää onnea. Kun tämä onnekas astuja on ylittänyt kynnyksen, laittaa talonväki jalkansa jonkun rautaisen esineen päälle, jotta perhe pysyisi rautaisessa kunnossa läpi tulevan vuoden.

Advertisement

Ja sitten päästään siihen granaattiomenaan. Kaiken hyvän onnen varmistamiseksi granaattiomena isketään ovea vasten ja mitä enemmän mehua roiskuu, sitä paremmat ajat on tulossa. Hedelmän murskaamisen hetkellä kaikki toivottavat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Tämä perinne ei mene kokeiluun. Jos olet koskaan avannut granaattiomenaa, niin tiedät mitä tarkoitan. Homman jälkeen keittiö ja kaikki lähialueet noin 10 metrin säteellä ovat punaisissa roiskeissa kuin joku olisi murhattu väkivaltaisesti. No, ehkäpä se on tiennyt vain hyvää onnea!

Sveitsi: Hyviä uutisia sottapytyille

Kuva: Pixabay

Jäätelön tippuminen maahan suututtaa ja itkettää – usein lähinnä lapsia, mutta miksei myös aikuisia. Onhan se harmillista. Tilanne on kuitenkin päinvastainen silloin, kun Sveitsissä juhlitaan uuttavuotta. Lattialle tipahtanut jäätelö nimittäin symboloi yltäkylläisyyttä ja sen uskotaan tuovan onnea ja vaurautta. Niinpä sveitsiläiset pudottelevat jäätelöä maahan ihan tarkoituksella.

Tämä perinne herättää muutamankin kysymyksen: Kuka siivoa kaiken lattialle levitetyn jätskin? Ja saako kukaan syödä uutenavuotena jäätelöä vai päätyykö kaikki herkku lattialle hyvää onnea tuomaan?

Latinalainen Amerikka: Alusvaatteiden värillä on väliä

Nyt avataan valtioiden rajoja ja puhutaan suuren alueen yhteisestä perinteestä. Isossa osassa Väli- ja Etelä-Amerikkaa alusvaatteiden valitseminen on uudenvuoden juhlinnan kriittisin hetki. Esimerkiksi Meksikossa ja Boliviassa uskotaan vakaasti, että uutenavuotena käytettyjen alusvaatteiden väri määrittää seuraavan vuoden kohtalon.

Erivärisiä alusasuja myyvät kojut ilmestyvät katukuvaan pari päivää ennen h-hetkeä, joten jokainen voi käydä ostamassa juuri omiin toiveisiin sopivat alkkarit. Siinä onkin sitten miettimistä, että mitähän sitä ensi vuonna oikein haluaisi.

Punaiset alusvaatteet tietävät totta kai rakkautta ja intohimoa, vihreät alkkarit kuvastavat hyvinvointia ja terveyttä, valkoiset tuovat toivoa ja rauhaa, vaaleanpunaisiin pikkareihin pukeutuvalle on luvassa tosiystävyyttä ja keltaiset alusvaatteet symboloivat hyvää onnea ja vaurautta. Mitäköhän niille on luvassa, jotka kulkevat kommandona?

Advertisement

Italiassakin alusvaatteiden värillä on väliä, joskin ainoa onnea tuova pikkareiden väri on punainen. Nykyään ajatellaan, että punaiset alusvaatteet pitävät rakkauselämän kukoistavana tulevana vuonna, mutta todellisuudessa perinne juontaa juurensa keskiajalle, jolloin miehet kietoivat perhekalleutensa punaiseen riepuun suojellakseen niitä pahojen noitien loitsuilta.

*

Yksi Listafriikin historian ensimmäisistä listoista koski niin ikään uudenvuoden perinteitä. Vuoden 2019 viimeisenä päivänä julkaistun listan voit lukea tästä: Top 10: Tässä ovat maailman omituisimmat uudenvuoden perinteet.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Lähes yksi sadasta amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa neitseellisesti raskaaksi: 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 2

Julkaistu

Neitseellinen sikiäminen ei kertomuksista huolimatta ole mahdollista ihmisellä. Tässä kuitenkin esimerkkejä erikoisista väitteistä.

Joulua juhliessa unohdetaan usein se, mistä kaikki on lähtöisin: Joulun ihme eli Jeesuksen syntymä ja neitseellinen sikiäminen. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa.

Matteuksen evankeliumin mukaan galilealainen kihlapari Joosef ja Maria odotti lasta siitäkin huolimatta, että olivat asianmukaisesti välttäneet seksuaalista kanssakäymistä, sillä eivät olleet vielä solmineet avioliittoa. Enkeli oli kuitenkin ilmoittanut Marialle, että tämä tulisi saamaan poikalapsen, vaikka oli neitsyt. Neitseellinen sikiäminen oli Pyhän Hengen puuhasteluja.

No, biologisesti se ei tietenkään ole ihmisellä mahdollista, mutta nämähän ovat uskon asioita. Monet selkärangattomat eläimet kylläkin lisääntyvät neitseellisesti eli partenogeneettisesti: Naaraan munasolu alkaa jakaantumaan ilman koiraan sukusolun vaikutusta.

Historian saatossa on kuitenkin tullut esille monia tapauksia, joissa nainen on kertonut tulleensa neitseellisesti raskaaksi. Syyksi on annettu muun muassa rukouksen voimaa, luodin mukana kulkeutuneita siittiöitä ja todentuntuista unta. Äkkiseltään kuulostaa vilunkipeliltä.

Onko ihmisen neitseellinen sikiäminen mahdollista? Listafriikki päätti ottaa asiasta selvää tosielämän tarinoiden kautta. Todistusaineisto EI ole musertava jokaisessa kohdassa.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset taruakin kummallisemmat tarinat neitseellisestä sikiämisestä voit lukea tästä:

Voiko kuuma ja todentuntuinen uni johtaa siunattuun tilaan? 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 1

Moderni nunna

Listan ensimmäisessä osassa esiteltiin neitseellisen sikiämisen seurauksena raskaaksi tullut historiallinen nunna ja nyt on vuorossa moderni nunna.

Tammikuussa 2014 italialaiseen Rietin nunnaluostariin jouduttiin soittamaan ambulanssi, kun eräs 31-vuotias nunna kärsi kovista vatsakivuista. Nopeasti kävi selväksi, että tämä elsalvadorilainen nainen oli raskaana ja vieläpä niin pitkällä, että kivut johtuivat käynnistyneestä synnytyksestä.

Muille sisarille raskaus tuli melkoisena yllätyksenä, mutta he eivät olleet ainoita: kyseinen nunna väitti kiven kovaan, ettei ollut tietoinen siunatusta tilastaan ja kertoi sairaalassa lääkäreillekin, ettei mitenkään voinut olla raskaana. Syystä että oli nunna. Nämähän eivät kuitenkaan käytännössä ole toisiaan poissulkevia tiloja. Periaatteessa kyllä, koska katoliset nunnat antavat luostariin astuessaan siveyslupauksen.

Joka tapauksessa tämä nunna synnytti terveen, reilu kolmekiloisen pojan, jonka hän nimesi Francescoksi paavi Franciscuksen mukaan. Koska olihan lapsi hänen sanojensa mukaan suora lahja jumalalta.

Advertisement

Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että tuoreen äidin ja lapsen oli parempi jatkaa elämäänsä luostarin ulkopuolella. Rietin kaupungin pormestari Simone Petrangeli lupasi kaksikolle kaiken mahdollisen tuen uuden elämän aloittamisessa, sillä olihan kyseessä lähes ennennäkemätön ihme.

Luostarin johtajatar, abbedissa Erminia, ei ollut yhtä vakuuttunut siitä, että nyt olisi tapahtunut neitseellinen sikiäminen, vaan kommentoi medialle: ”Vaikuttaa siltä, että hän oli kykenemätön vastustamaan kiusausta.”.

Intialaisnainen, joka ei kyennyt yhdyntään

Intialainen Revati Borawekar huomasi 22-vuotiaana asettaessaan ensimmäistä kertaa tamponia, että jotain oli vialla. Hänen alapäänsä lihakset puristuivat kiinni, eikä sisään mennyt mitään.

Mennessään parin vuoden päästä naimisiin hän kertoi tulevalle aviomiehelleen tilanteesta, ja yhdessä he saivat ystäviltään neuvoja ongelman selättämiseen: vinkit vaihtelivat viinin juomisesta puuduttavan voiteen käyttämiseen, mutta mikään ei tehonnut – yhdyntä ei onnistunut.

Koska Borawekareilla oli toiveissa lapsi, kääntyivät he vihdoin lääkäreiden puoleen. Revatilla todettiin vaginimus eli emätinkouristus. Toivoakaan perinteisellä tavalla raskaaksi tulemisesta ei ollut.

Niinpä Revatille (joka siis edelleen oli neitsyt) tehtiin nukutuksessa inseminaatio eli keinohedelmöitys, ja hän tuli raskaaksi toisella kierroksella. Ensimmäisellä kerralla lihakset laittoivat ruiskulle stopin. Keisarileikkaus oli jo suunniteltu, mutta jossain mielenhäiriössä Revati päätti haluta alatiesynnytyksen, joka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistui epiduraalin avustuksella.

Advertisement

Onnistuneen synnytyksen jälkeen pariskunnan toiveet heräsivät, että josko heillä voisi sittenkin olla mahdollisuus normaaliin seksielämään – mitä ikinä normaalilla tarkoitetaankaan.

Revati oli haastattelussa kovin luottavainen: ”Tulen aina muistuttamaan itseäni siitä, että jos olen kyennyt ponnistamaan ulos 2,7-kiloisen vauvan, jonka päänympärys oli 33 senttiä, pitäisi minun helposti pystyä ottamaan sisälleni penis, jonka ympärysmitta on paljon vähemmän.”. Tarina ei kerro, onko toive toteutunut.

Nainen, joka ei ikinä ollut ollut miehen kanssa

Reilusti parinkymmenen paremmalla puolella ollut kiinalaisnainen synnytti helmikuussa 2019 keisarileikkauksella terveen pojan. Lääkärit olivat kuitenkin ennen operaation aloittamista äärimmäisen turhaantuneita, sillä nainen väitti kiven kovaan, ettei voi mitenkään olla raskaana.

Nimettömänä pysynyt nainen vietiin kovien vatsakramppien vuoksi guiyangilaiseen sairaalaan, jossa hän vaati käynnissä olevasta synnytyksestä kuullessaan lääkäreitä suorittamaan neitsyystestin, mutta se aiheutti lähinnä silmien pyörittelyä, sillä vauva teki kovasti tuloaan.

Nainen sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut poikaystävää, saati että olisi harrastanut seksiä, sillä miehet inhottivat häntä. Keisarileikkauksen suorittanut lääkäri kysyi varovasti, olisiko mahdollista, että raskaaksi tuleminen olisi tapahtunut rankan humalan aiheuttaman muistikatkoksen aikana, mutta siihen nainen vastasi, että ”on allerginen alkoholille eikä ikinä koske viinaan pitkällä tikullakaan”.

Lääkäreiden mukaan nainen ei ollut huomannut tilaansa valtaisan ylipainon vuoksi, mikä oli myös aiheuttanut vuosia kestäneet epäsäännölliset kuukautiset. Tapaus on sinänsä harvinainen, että tiedetään paljon vielä teini-ikäisiä nuoria naisia, jotka ovat tietämättään raskaana, koska eivät tunne vartaloaan, mutta koulutettu aikuinen nainen on eri juttu. Saati sitten, että hänen mukaansa koko raskaus oli mahdoton.

Advertisement

Mitä luulet, oliko kyseessä neitseellinen sikiäminen vai aivan jotain muita ongelmia?

0,8 prosenttia raskaaksi tulleista yhdysvaltalaisista naisista

Yksi jokaisesta 125:stä synnyttäneestä amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa raskaaksi neitseellisesti. Mieti tuota lausetta hetken. 0,8 prosenttia naisista sanoo olevansa neitsyt, vaikka onkin ollut raskaana.

British Medical Journal -lehti julkaisi sopivasti juuri ennen joulua vuonna 2013 Yhdysvalloissa toteutetun pitkäaikaistutkimuksen tulokset. Tutkimuksessa oli mukana 7870 naista, joita seurattiin ikävuosien 15 ja 28 välillä. Naisista 5340 raportoi olleensa raskaana, ja heistä 45 kertoi kyselyssä tulleensa ainakin kerran raskaaksi ilman seksiä tai minkäänlaista avustettua hedelmöitysteknologiaa.

Näillä naisilla todettiin olevan monia yhdistäviä tekijöitä. Neitseellisen sikiämisen kautta raskaaksi tulleista kolmasosa oli tehnyt siveyslupauksen (jonka pitävyyttä vanhemmat tarkkailevat käyttämällä tyttäriään vuosittaisissa neitsyystarkastuksissa). 28 prosenttia oli sitä mieltä, että heillä ei ollut tarpeeksi tietoa seksistä ja ehkäisystä (ihanko totta?), ja lähes kaikki kertoivat, etteivät olleet koskaan keskustelleet kenenkään aikuisen kanssa aiheesta. Pitkäaikaistutkimuksessa ilmeni myös joitain uudelleen neitsyiksi tulleita naisia.

Tutkimusta johtaneen biostatistiikan professorin Amy Herringin mukaan tutkijaryhmä ei voinut usko silmiään tuloksia analysoidessaan. He olivat varmoja, että jossain oli tapahtunut ohjelmointivirhe. Osa naisten vastauksista saattoi toki olla väärinymmärryksen tulosta, sillä erään toisen tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoista 90 % piti yhdyntää seksinä vain siinä tapauksessa, jos se johti orgasmiin.

Tulokset osoittivat, että lähes 60 % neitseellisen sikiämisen seurauksena syntyneistä lapsista oli poikia ja monet äidit kertoivat raskauden selvinneen heille adventin aikaan, mutta näistä ei Herringin mukaan voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Advertisement

Muuta kuin sen, että uskonnollinen paine saattaa olla suuressa roolissa epätavalliseen neitseellisten sikiämisten määrään. Saattaa…

Samana vuonna tehdyn toisen tutkimuksen mukaan 73 % yhdysvaltalaisista uskoo tosissaan, että Jeesus syntyi neitseellisen sikiämisen tuloksena. Vuonna 2017 osuus oli 66 prosenttia.

Herring on kertonut haastattelussa, että vuosia kestänyt pitkäaikaistutkimus tehtiin myös miehille. Tutkijat olivat jääneet suu auki tuijottamaan, kun tuloksista pomppasi esiin muutama mies, joka raportoi tulleensa neitseellisesti isäksi. Herringin oli vaikea kommentoida näihin vastauksiin yhtään mitään.

Repeytynyt kivespussi ja luodin välittämät sukusolut

Nyt on kyllä sellainen tarina, että ei paremmasta väliä.

The American Medical Weekly -lehdessä julkaistiin marraskuussa 1874 tohtori L.G. Capersin kirjoittama artikkeli otsikolla ”Huomio gynekologit!”.

Capers oli toiminut 1860-luvun alkupuoliskolla kenttälääkärinä verisen sisällissodan taisteluissa. Hän kirjoitti artikkelissaan, kuinka taistelut olivat vieneet hänet joukkojen mukana Missouriin, jossa eräs perhe – äiti kahden tyttärensä kanssa – asui pienessä talossa vain muutaman sadan metrin päässä taistelutantereesta. Naisilla oli tapana odottaa taukoja tulituksessa, jotta he pystyivät mennä auttamaan haavoittuneita.

Advertisement

Toukokuun 12. päivänä vuonna 1863 taistelut oli kuumimmillaan, kun eräs nuori sotilas sai luodista ja kaatui maahan. Samaan aikaan sisältä talosta kuului kiljuntaa: perheen 17-vuotias tyttö oli saanut osuman matkaansa jatkaneesta luodista.

Lääkäri kävi tutkimaan sekä sotilaan että nuoren naisen vammat. Luoti oli lävistänyt miehen kivespussin ja repinyt mukaansa palan tämän kiveksestä. Sen jälkeen ammus ”lasteineen” oli osunut tyttöä vatsaan. Näinhän kai periaatteessa voisi käydä…

Molemmat samasta luodista haavoittuneet saatiin parsittua kasaan ja armeijakin siirtyi muualle sotimaan. Joitakin kuukausia myöhemmin lääkäri palasi talolle tarkastamaan ammutun toipumista, joka vaikuttikin sujuvan oikein hyvin. Huomion kiinnitti kuitenkin keskivartalon alue, joka oli kasvanut valtavasti ja muistutti erehdyttävästi noin seitsemännellä kuulla raskaana olevan naisen vatsaa.

Mutta koska lääkäri omien sanojensa mukaan tunsi perheen, ja tiesi heidän olevan ”kunnollista väkeä”, ei hän antanut epäilykselleen valtaa. Yllätys oli melkoinen sekä tohtorille että perheelle (ja oman kertomuksensa mukaan myös tuoreelle äidille), kun noin 40 viikkoa ampumahaavan saamisen jälkeen tytär synnytti terveen pojan. Vakuuttuakseen tytön ”viattomuudesta ja neitseellisestä puhtaudesta” tohtori tarkasti vielä varmuuden vuoksi immenkalvon, joka vaikutti olevan ehjä.

Ehkä uskomattominta koko tapauksessa oli se, että vastasyntyneen pojan sukuelimissä vaikutti olevan jotain vialla. Tarkemman tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi vauvan kivespussissa olleen luodin. Useiden unettomien öiden ja pohtimisen jälkeen tohtori Capers koki ahaa-elämyksen: se luoti, joka oli kuukausia aiemmin lävistänyt sotilaan kivekset, kantanut siittiöitä sisälle taloon ja läpi naisen vatsakalvon aina kohtuun saakka, oli hedelmöittänyt tämän munasolun, ja jollain ihmeellä samainen luoti oli päätynyt lapsen kivespussiin.

Advertisement

Capers päätti artikkelin iloiseen uutiseen: yli kymmenen vuotta aiemmin erikoisella tavalla lisääntyneet sotilas ja nuori nainen päätyivät lopulta menemään naimisiin, ja olivat saaneet vielä kaksi lasta, joista kummallakaan ei ollut luodin jämiä sukuelimissä.

Ja vielä lopuksi: Kollegoiden valtaisan negatiivisen palautteen vuoksi The American Medical Weekly julkaisi muutaman viikon kuluttua oikaisun, jossa tohtori Capers kirjoitti, että kertoi vain asiat kuten oli ne itse todistanut, mutta myönsi, että ”vahinkoja saattaa sattua parhaissakin perheissä”.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Voiko kuuma ja todentuntuinen uni johtaa siunattuun tilaan? 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 1

Julkaistu

Näin joulun alla on hyvä ottaa aiheeksi neitseellinen sikiäminen. Tässä esimerkkejä tosielämästä, kun ihmiset ovat väittäneet kokeneensa todellisen ihmeen.

Jouluviikko on pyörähtänyt käyntiin! Kaiken siivoamisen, kokkailun ja lahjaostosten välissä on hyvä palautella mieleen joulun juhlinnan perimmäinen tarkoitus: Jeesuksen syntymä ja neitseellinen sikiäminen. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa.

Matteuksen evankeliumin mukaan galilealainen kihlapari Joosef ja Maria odotti lasta siitäkin huolimatta, että olivat asianmukaisesti välttäneet seksuaalista kanssakäymistä, sillä eivät olleet vielä solmineet avioliittoa. Enkeli oli kuitenkin ilmoittanut Marialle, että tämä tulisi saamaan poikalapsen, vaikka oli neitsyt. Neitseellinen sikiäminen oli Pyhän Hengen puuhasteluja.

No, biologisesti se ei tietenkään ole ihmisellä mahdollista, mutta nämähän ovat uskon asioita. Monet selkärangattomat eläimet kylläkin lisääntyvät neitseellisesti eli partenogeneettisesti: Naaraan munasolu alkaa jakaantumaan ilman koiraan sukusolun vaikutusta.

Historian saatossa on kuitenkin tullut esille monia tapauksia, joissa nainen on kertonut tulleensa neitseellisesti raskaaksi. Syyksi on annettu muun muassa rukouksen voimaa ja todentuntuista unta. Äkkiseltään kuulostaa vilunkipeliltä.

Onko ihmisen neitseellinen sikiäminen mahdollista? Listafriikki päätti ottaa asiasta selvää tosielämän tarinoiden kautta. Todistusaineisto EI ole musertava jokaisessa kohdassa.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset taruakin kummallisemmat tarinat neitseellisestä sikiämisestä voit lukea tästä:

Lähes yksi sadasta amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa neitseellisesti raskaaksi: 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 2

Aatelisrouvan todentuntuinen uni

Ranskalainen aatelisnainen Madeleine d’Auvermont synnytti vuonna 1637 terveen poikalapsen, mikä olisi tietysti normaalisti ollut ilon ja riemun aihe, paitsi että herra d’Auvermont oli ollut ulkomailla sotaretkellä viimeiset neljä vuotta.

Kyseisen lapsen syntymä aiheutti 1600-luvun Ranskassa melkoisen skandaalin, sillä mitään vastaava ei koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ollut tapahtunut, eihän!? Kinkkiseksi tilanteen teki aviomiehen aatelisuus, sillä panoksena Madeleinella oli oman maineensa, ja todennäköisesti henkensä, lisäksi pojan oikeus perheen arvonimeen ja omaisuuteen.

Madeleine oli kekseliäs nainen, sillä ollessaan oikeuden edessä syytettynä aviorikoksesta hän kertoi nähneensä hyvin todentuntuisia unia aviomiehestään ja väitti lapsen saaneen alkunsa yhden tällaisen intensiivisen, joskin mielikuvituksen tuottaman, aktin aikana.

Oikeuteen tuotiin todistajiksi lääkäreitä ja tietenkin pappeja, jotka kaikki asiaa pohdittuaan tulivat siihen tulokseen, että tällainen neitseellinen sikiäminen oli mahdollista, jos nainen vain mietti miehensä kanssa peuhaamista oikein kovasti. Madeleine todettiin syyttömäksi ja hänen poikansa julistettiin ”isänsä” lailliseksi jälkeläiseksi ja perilliseksi.

Advertisement

Samantha Lynn Isabel

”Tosielämän Neitsyt Mariaksi” nimetty yhdysvaltalainen Samantha Lynn Isabel paljasti vuonna 2020 sosiaalisen median kanava TikTokissa tulleensa 19-vuotiaana raskaaksi neitseellisen sikiämisen seurauksena.

Hän oli ollut poikaystävänsä kanssa läheisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä, mutta omien sanojensa mukaan penetraatiota ei ollut tapahtunut. Siksi yllätys olikin suuri, kun kuukautiset jäivät pois ja raskaustesti näytti positiivista.

Tapahtumasta oli paljastuksen aikoihin jo useampi vuosi. Yllätysraskauden tulos, kahdeksanvuotias Bentley-poika, on nykyisin jo isoveli. Pikkusisaruksella on samat vanhemmat kuin hänellä, mutta tämä oli laitettu aluille perinteisemmin keinoin.

Neitseellinen sikiäminen on kuitenkin Isabelin tapauksessa harhaa, sillä gynekologien mukaan raskaaksi tuleminen ei vaadi välttämättä yhdyntää. Tarvitaan vain yksi ”hyvä uimari”, joka syöksyy kehon ulkopuolelta maaliin saakka. Sukuelinten yhteen koskettaminen voi riittää siittiöiden siirtymiseen, samoin sormissa oleva siemenneste voi löytää tiensä oikeaan osoitteeseen. Joten pelkkä esileikkikin voi johtaa jälkikasvun ilmaantumiseen.

Historiallinen nunna

Hohenwartin luostarissa koettiin ihme vuonna 1742, kun nunna Josephine Rosenthal tuli raskaaksi. Koko luostari oli äimänkäkenä viimeistään siinä vaiheessa, kun lääkäri totesi nunnan tutkittuaan, että tämä ei ainoastaan ollut neitsyt vaan ”fysiologisesti kykenemätön raskauteen”. Asiantuntijalausunnosta huolimatta Josephine kantoi lasta sisällään.

Noin puolen vuoden raskauden jälkeen nunna Josephine tutkittiin uudelleen, jolloin tultiin yksimieliseen päätelmään: raskaus oli tulosta neitseellisestä sikiämisestä. Pyhä tapahtuma aiheutti luostarissa rummunpärinää ja hurraa-huutoja (näin arvelisin), mutta kun Josephinen synnyttämisen aika tuli, menehtyi tuore äiti pian Maria-vauvan maailmaantulon jälkeen.

Luostarin johdossa olleet miehet eivät olleet innostuneita lapsesta, joka oli jo julistettu kristuksen toiseksi tulemiseksi. Syykin oli selvä: Marian sukupuoli oli väärä. Niinpä ihmelasta odottaneille seurakuntalaisille kerrottiin, että myös lapsi menehtyi synnytyksessä.

Advertisement

Muut nunnat kuitenkin pitivät huolen Mariasta, sillä olihan hän Jumalan lähettämä ihme. Aikoinaan Mariasta itsestäänkin tuli nunna, joka päätyi johtamaan omaa seurakuntaansa kirkon vastustuksesta ja kadotukseen tuomitsemisesta huolimatta. Hän kirjoitti monia tekstejä, joissa lähes feministiseen sävyyn kritisoitiin kirkon suhtautumista ja suoranaista paheksuntaa naisia kohtaan. Valitettavasti suurin osa teksteistä on kadonnut. Kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty; tähän päivään saakka on säilynyt Marian rukousnauha, hänen vertaan sisältävä pullo, sekä muumioituneet kasvot.

1900-luvun alussa Marian veri- ja ihonäytteitä analysoitiin, ja kertoman mukaan niistä selvisi (älä kysy miten), että sekä Maria että tämän äiti Josephine olivat kantaneet harvinaista perinnöllistä ominaisuutta: he olivat olleet hermafrodiitteja, jotka kykenivät tulemaan spontaanisti raskaaksi ilman synnintekoa.

Ominaisuus kuitenkin koitui kummankin kohtaloksi, sillä Marian kuollessa hänen väitettiin olleen raskaana. Maria menehtyi 33-vuotiaana eli samanikäisenä, kuin eräs nasaretilainen puuseppä tarinan mukaan.

Valmis äidiksi, mutta ei valmis seksiin

Tämä tilasto on vuodelta 2015, joten sen jälkeen määrä on varmasti kasvanut. Mutta tuolloin Isossa-Britanniassa tuotiin suuren kohun saattelemana julkisuuteen tieto, että viiden vuoden aikana 25 brittinaisen erityislaatuinen joukko oli käynyt hedelmöityshoidoissa ja tullut raskaaksi koeputkihedelmöityksellä. Suurimman porun uutisessa aiheutti se, että nämä äideiksi tulleet naiset olivat yli 20-vuotiaita heteroseksuaaleja neitsyitä.

Jokainen näistä naisista oli kertonut olevansa valmis äidiksi, mutta ei valmis harrastamaan seksiä. Osalle syy oli se, että oikeaa kumppania ei ollut löytynyt. Osa ilmoitti syyksi psykoseksuaalisen häiriön, joka aiheutti voimakkaan pelon seksiä kohtaan. Osa ei yksinkertaisesti kaivannut kumppania vierelleen lainkaan.

Lääkäreiden mukaan nämä neitsytäidit olivat haastattelujen perusteella hyvin valmiita vanhemmuuteen, vaikka vanhoillisimpia brittejä ajatus yksin lapsen saavasta naisesta kauhistutti.

Advertisement

Poika, jonka verellä ei ollut isää

Kaikista tämän listan kohdista kaikkein lähimpänä OIKEAA neitseellistä sikiämistä, joka voidaan tieteellisesti todistaa, on Nature-lehdessä vuonna 1995 julkaistu kolmivuotiaan pojan tapaus.

Edinburghin yliopiston geneetikot kertoivat artikkelissaan, että vaikka nisäkäsmunasolut voivat joskus jakautua spontaanisti, eivät ne useinkaan ole pitkäikäisiä. Vaikka jakaantuminen geenisäätelyn häiriön vuoksi jatkuisikin, johtaa mutaatio vain hyvänlaatuisen kasvaimen, munasarjan teratooman, muodostumiseen. Siinä voi olla rustoa tai hermoja, mutta ei koskaan lihasta, joten kehitys tyssää alkutaipaleella.

Pienen pojan, johon artikkelissa viitataan nimikirjaimille FD, osittainen partenogeneesi selvisi perinnöllisyystutkijoille, kun muuten täysin terve poika tuotiin lääkärin vastaanotolle lievien oppimisvaikeuksien ja kasvojen epäsymmetrisyyden vuoksi.

Veren valkosolut paljastivat kuitenkin jotain hämmentävää: niissä ei ollut lainkaan Y-kromosomeja. Vaikka miespuolisella ihmisellä pitäisi olla XY-kromosomit, löytyi valkosoluista XX-kromosomit. Tutkijat päättivät tehdä testin myös pojan ihosoluille, jotka yllättäen sisälsivät täysin normaalin miehen kromosomiston kera XY-sukupuolikromosomien.

Tämä ristiriitainen löydös johti tarkempiin tutkimuksiin, joissa kaikkien veren X-kromosomien todettiin olevan peräisin äidiltä. Ihmettely ei päättynyt siihen, sillä kaikki muutkin 22 kromosomia olivat äidiltä saatuja; isästä ei näkynyt pojan veressä jälkeäkään.

Tutkijoiden mukaan FD:n poikkeuksellinen perimä oli tulosta epätavallisesta alusta alkionkehityksessä. Munasolu oli spontaanisti ruvennut jakaantumaan, mutta ennen kuin sen kehitys ehti liian pitkälle, oli siittiö onnistunut hedelmöittämään yhden ainokaisen solun useamman solun ryppäästä.

Advertisement

Näin ollen vain osaan alati jakaantuvista soluista tuli isän perintötekijät. Jotta kehitys pidemmälle oli mahdollinen, täytyi hedelmöittymättömien solujen kromosomiston tuplaantua, jotta niistä pystyi kehittymään elinkelpoista kudosta.

Tutkijat epäilevät, että jossain vaiheessa useimmissa hedelmöittymättömissä soluissa aktivoitui jakaantumisen esto, jolloin hedelmöittyneitä soluja siirtyi kompensoimaan kudospuutetta. Estoa ei kuitenkaan tapahtunut jokaisessa erilaistuvassa solutyypissä, sillä partenogeneesin seurauksena syntyi ainakin täysin toimiva verenkierto.

FD on siis poika, joka on osittain isätön ja neitseellisen sikiämisen tulosta. Ainakaan hänen verellään ei ole isää.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Jäätynyttä ulostetta mätkähti katosta läpi: 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta – osa 2

Julkaistu

Mitä kaikkea eriskummallista taivaalta voi sataa? Tässä koko joukko asioita, joita ei mielellään haluaisi niskaansa.

Taivaalta sataa, mutta ei kissoja ja koiria, vaan kaikenlaista vielä eriskummallisempaa. Mitä kaikkea omituista taivaalta sitten voi tulla? Vastaukseksi Listafriikki ei luonnollisestikaan hyväksy suuria rakeita tai alijäähtynyttä vettä.

Eikä muuten kelpaa meteorit tai avaruusromukaan! Olemme vaativalla tuulella.

Siitäkin huolimatta kaikille listan oudoille sadekuuroille löytyy ainakin jollakin lailla järkevä selitys. Se ei tietysti helpota oloa siinä kohtaa, kun niskaan ropisee kakkaa, hämähäkkejä tai lihan paloja.

Pidä varasi ulkosalla (ja myös sisällä, kuten pian nähdään), sillä ikinä ei tiedä, mitä vitsaus on seuraavana vuorossa.

Tässä siis Listafriikin tiukan seulan läpi käyneet 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi omituisuutta voit lukea tästä:

Kastematoja, maitoa ja rahaa: 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta – osa 1

Ihminen

On hyvin epätodennäköistä kuolla lento-onnettomuudessa. Vielä moninkertaisesti epätodennäköisempää on kuolla niin, että joku tippuu niskaan lentokoneesta.

Niin oli kuitenkin lähellä käydä San Diegossa, Yhdysvalloissa, syyskuun 25. päivänä vuonna 1978. Mary C. Fuller istui parkkeeratussa autossaan 8-kuukautisen poikansa kanssa, kun ihmisruumis rysähti läpi auton tuulilasista. Fuller ja vauva selvisivät vain lievillä vammoilla; onneksi he olivat autossa! Tuulilasille tippunut henkilö ei ollut yhtä onnekas.

Mistä kummasta hän siihen oikein putosi?

Tuolloin oli juuri sattunut Kalifornian lentohistorian tuhoisin onnettomuus: Pacific Southwestin matkustajakone oli törmännyt Cessna-pienkoneeseen ja kaikki 137 koneissa ollutta henkilöä menehtyivät. Suuremman koneen runko repesi niin pahoin, että matkustajat lensivät ulos ja putosivat ympäri kaupunkia. Onnettomuustutkijoiden mukaan ihmiset olivat ”onneksi” menehtyneet nopeasti, kun kone oli hajonnut ilmassa paloiksi.

Advertisement

Lue myös: 10 hulluinta syytä, miksi lentokone on joutunut tekemään hätälaskun

Kultaharkkoja

Maaliskuussa 2018 Siperian aroille satoi muutamien minuuttien ajan kultaa ja hopeaa. Onneksi asutusta ei ollut lähellä, sillä kultaharkot olisivat voineet saada aikaan rumaa jälkeä.

Jalometalli tippui kylmän sodan aikaisesta rahtikoneesta, joka lähti matkaan itäisellä Venäjällä sijaitsevalta Jakutskin lentokentältä kyydissään lähes 340 miljoonan euron edestä yksityisen kaivosyhtiön omaisuutta – timantteja kaiken muun lisäksi.

Heti nousussa koneen lastausluukku antoi periksi ja osa lastista putosi jo kiitotielle. Kone laskeutui 26 kilometrin päässä sijainneelle Maganin kentälle tiputellen matkalla 3400 kilon edestä kultaharkkoja kuin Hannu ja Kerttu leivänmuruja.

Poliisin mukaan lähes kaikki saatiin nopeasti kerättyä talteen, joten aarteenmetsästykseen ei Siperiaan kannata lähteä. Venäjän ilmailuviranomaiset laittoivat tuulen vuoksi irti revenneen lastausluukun huoltohenkilöstön piikkiin, ja työntekijät pidätettiin kuulusteluja varten. Tarina ei kerro palasivatko he enää ikinä takaisin töihin.

Advertisement

Ulostetta

Moni on varmaan jossain elämänvaiheessa miettinyt, että mihin kaikki tavara lentokoneen vessasta päätyy, kun sen vetää. Kauhukuvissa koneen alapuolelta aukeaa luukku ja jätökset tippuvat maahan. Niin ei tietenkään käy, sillä ulosteet kerätään isoihin tankkeihin.

Lokakuun 18. päivä vuonna 1992 oli rauhallinen sunnuntai-ilta. Gerri ja Leroy Cinnamon katselivat kotonaan Woodinvillessä, Yhdysvalloissa, baseball-peliä televisiosta, kun jotain tuli kovalla ryminällä olohuoneen katosta läpi. Leroy Cinnamon kertoi haastatteluissa odottaneensa itse Teräsmiehen syöksyvän katon rei’istä, mutta totuus oli suhteellisen kaukana supersankareista.

Suurikokoinen jääköntti hajosi lukuisiksi baseball-pallon kokoisiksi kimpaleiksi, ja kun vihertävät jääpalat alkoivat sulaa, vapautui niistä karmaiseva haju. Cinnamonit arvioivat aistinvaraisesti, että kyseessä oli ihmisen ulostetta.

He olivat oikeassa, sillä kahden päivän kuluttua Yhdysvaltojen ilmailuhallinto, FAA, varmisti, että Cinnamonien katon hajottanut mötikkä tosiaan oli jäätynyttä ulostetta, jota oli päässyt vuotamaan United Airlinesin viallisesta jätevesisäiliöstä.

Leroy Cinnamon osasi jo siinä vaiheessa suhtautua tapahtuneeseen huumorilla. ”Onneksi kukaan meistä ei kuollut. Mitä hautakiveenkin olisi kirjoitettu?” pohdiskeli hän People-lehden haastattelussa.

Lue myös: 10 huvittavaa hautakivien muistokirjoitusta

Advertisement

Lihaa

”Lihakuuro. Hämmästyttävä ilmiö Kentuckyssa – tuoretta lihaa, lammasta tai peuraa, putosi alas kirkkaalta taivaalta”. Näin julisti New York Timesin uutisotsikko maaliskuun 10. päivänä vuonna 1876.

Eräs rouva Crouch oli ollut viikkoa aiemmin ulkotöissä, kun hänen pihalleen oli alkanut sataa halkaisijaltaan viidestä kymmeneen sentin kokoisia lihan paloja. Liha oli rouvan havaintojen perusteella ”hyvin tuoretta”.

Liha tietenkin kummastutti pienen Olympian Springsin asukkaita, ja muutama herrasmies päätti uhkarohkeasti testata mitä liha oli. Koe suoritettiin tietenkin maistamalla. Sokkotestin tulos: joko lammas tai peura.

Lihapalat lähetettiin makutestien jälkeen tutkittavaksi tohtori Mead Edwardsille, joka julkaisi saman vuoden heinäkuussa Monthly Microscopical Journal -lehdessä artikkelin tuloksistaan ja pohdinnoistaan.

Edwards päätyi mikroskooppitutkimustensa jälkeen siihen, että hänelle lähetetyt näytteet olivat joko ihmislapsen tai nuoren varsan keuhkokudosta. Hän totesi Kentuckyn tapauksen todella olleen ”lihakuuro”, mutta ei pystynyt antamaan sille selitystä.

Kentuckyssa paikalliset loivat teorian, jonka mukaan haukkaparvi olisi löytänyt joukon kuolleita hevosia ja ruokailtuaan lähtenyt vatsat täynnä lentoon. Sitten Crouchin talon yläpuolella yksi haukka on oksentanut ja kaikki muut ovat seuranneet perässä, mikä ilmeisesti on haukoille tyypillistä käytöstä.

Advertisement

Onnea niille herroille, jotka maistelivat jo kertaalleen syötyjä lihan paloja!

Verta!?

Jos taivaalta alkaa sataa verta, niin ollaan jo sen verran raamatullisissa lopunajan tunnelmissa, että ei paremmasta väliä.

Luoteis-Espanjassa, Zamoran kaupungissa todistettiin syksyllä 2014, kun uima-altaat ja suihkulähteet muuttuivat verisen sateen seurauksena pahaenteisen punaisiksi. Se ei tokikaan ollut ensimmäinen kerta, sillä kautta historian ihmiset ympäri maailman ovat havainnoineet ja kirjoittaneet verisistä sateista.

Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole ollut veri, vaikka taivaalta satanut punasävyinen neste siltä kovasti näyttääkin.

Tutkijat selvittivät vuonna 2015, että pelottavasta ilmiöstä on vastuussa Haematococcus pluvialis –mikrolevä, joka tuottaa punaista karoteenipigmenttiä altistuessaan stressille. Sadepilviin päätyminen, jos mikä, on oiva stressin aiheuttaja!

Mutta verisateen mysteeri ei silti ratkennut lopullisesti, sillä H. pluvalis -mikrolevää ei normaalisti tavata tuolla Espanjan alueella. Mistä lie matkannut pilvien mukana?

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat