Tyrannosaurus rexiä olisi helppo juosta karkuun – 10 yllättävää faktaa dinosauruksista

On uskomatonta, miten paljon kymmeniä miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä tiedetään. Silti dinosaurukset yllättävät ja paljastavat itsestään fossiilien välityksellä jatkuvasti uusia asioita.

Dinosaurusten valtakausi alkoi noin 230 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi lopulta tuhoisaan asteroidi-iskuun noin 65 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin väärin sanoa, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon, sillä yksi dinosaurusryhmä elää keskuudessamme tänäkin päivänä. Lintujen sanotaan polveutuvan dinosauruksista, mutta itse asiassa tieteellinen fakta on se, että linnut ovat dinosauruksia.

Kotipihan puussa laulava sinitiainen kuuluu dinosaurusten teropodi-alalahkoon ja se on läheisempää sukua Tyrannosaurus rexille, kuin T. rex on pitkäkaulaisille brontosauruksille tai kolmisarvisille triceratopseille.

Monet näistä listan faktoista liittyvätkin siihen, miten samankaltaisia linnut ja tietyt dinosaurukset ovat. Jos dinosaurusten käytös kiinnostaa, niin paras tapa tutustua siihen on seurata lintuja. Se on uskomatonta, mutta totta!

Listafriikki tarjoilee nyt kymmenen yllättävän faktan listan, joka avaa muniaan hautovien, saaliin perässä uivien ja yhdyskunnissa pesivien dinosaurusten elämää.

Tyrannosaurus rex oli yllättävän hidas

Tyrannosaurusten on jo pitkään tiedetty olevan suhteellisen hitaita petoja. Mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen olisi varsin helppo paeta maailmanhistorian pelottavinta ja kuuluisinta petoa.

Alankomaalaisten yliopistojen yhteistyössä tehdyssä tutkimuksessa keskityttiin T. rexin jalkojen sijaan sen häntään. Suuren petodinosauruksen häntä liikkui kävellessä ylös ja alas. Tutkimuksen pohjana käytettiin liikettä, joka syntyy kun ihminen keinuu. Keinujan on pysyttävä keinun vauhdissa ja mukailtava sen tahtia, jos mielii pitää sen liikkeessä. Samaan tapaan T. rexin hännän oli pysyttävä eläimen tahdissa.

Dinosauruksen hännästä tehdyn kolmiulotteisen mallin perusteella tutkijat kykenivät selvittämään taajuuden, jolla T. rexin häntä luonnostaan liikkui. Tuon ominaistaajuuden perusteella voitiin päätellä, että T. rexin normaali kävelynopeus oli 4,6 kilometriä tunnissa. Joten kävelylenkki T. rexin olisi melko rauhallinen.

Entäs sitten se pakoon juokseminen? Manchesterin yliopiston paleontologien vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan T. rex kykeni juoksemaan enintään 20 kilometrin tuntivauhtia – sitä nopeampi vauhti olisi murskannut sen luut. Maratonin maailmanennätys on hieman päälle kaksi tuntia, joten sillä vauhdilla dinosaurus jäisi jälkeen. Ja ihminen on yksi maailmanhistorian parhaista kestävyysjuoksijoista, joten lyhytkin pyrähdys ”täysiä” saisi varmasti pedon luovuttamaan.

Dinosaurusten värikkäät munat

Pitkään ajateltiin, että kaikki dinosaurusten munat olivat kalkkikuorisia ja kovia. Tämä virheellinen olettamus johtui siitä, että kovakuoriset munat ovat säilyneet paremmin. Sittemmin fossilisoituneita pehmeäkuorisia munia on löytynyt myös ja itse asiassa kaikkien dinosaurusten munat olivat ensiksi juuri tämän kaltaisia eli muistuttivat nahkamaisella pinnallaan nykypäivän krokotiilien ja kilpikonnien munia.

Ennen kuin linnut erkanivat omaksi haarakseen, alkoi muniin ilmestyä kalsiumia, kuin evoluution kokeiluna. Se oli toimiva mutaatio, joka ilmestyi itsenäisesti kolmeen eri dinosaurusten sukupuun haaraan.

Vuoteen 2018 saakka ajateltiin, että vaikka munat olivat kovia kuten linnuilla, ovat ne olleet valkoisia kuten matelijoilla. Värikkäiden munien on uskottu kehittyneen vasta siinä vaiheessa, kun linnut kehittyivät omaksi ryhmäkseen.

Mutta Yalen yliopiston paleontologin Jasmina Wiemannin johtama tutkimusryhmä on selvittänyt, että monien dinosaurusten munat olivatkin värikkäitä, kuten nykylinnuilla. Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa yli 66 miljoonaa vuotta vanhoista munista löydettiin merkkejä monista samoista pigmenteistä, jotka edelleen määrittävät lintujen munien värit. Tutkijat analysoivat 15 dinosauruslajin munia ja niiden joukossa oli sinivihreitä, ruskeita ja jopa täplikkäitä kuoria.

Väritys ja kuviointihan suojaavat munia, koska ne eivät erotu ympäristöstä samoin kuin valkoiset munat. Oletettavaa onkin, että värilliset munat kehittyivät, kun dinosaurukset alkoivat rakentaa avoimia pesiä. Mistä päästäänkin kiehtovaan pesimiskäyttäytymiseen.

Dinosaurukset huolehtivat munistaan ja osa jopa hautoi niitä

Ryhmä höyhenpeitteisiä nykylintujen läheisimpiä sukulaisia, joihin muun muassa velociraptorit kuuluvat, nimettiin aikoinaan väärinymmärryksen vuoksi oviraptoreiksi. Mongoliasta löytyi 1920-luvulla suuri määrä oviraptorin fossiileja, joista monet olivat pesien päälle levittäytyneinä, joten dinosaurusten arveltiin olleen rötöstelyreissulla – siitä siis nimi Oviraptorosauria eli munavaraslisko. Vasta 1990-luvulla tutkijat löysivät samoilta alueilta sikiöitä sisältäneitä munia ja tuolloin selvisi, että ne olivat varkaiksi epäiltyjen petojen munia. Emot olivat suojelleet jälkikasvuaan. (Kuvassa hiljattain löytynyt fossiili, jossa oviraptori hautoo muniaan.)

Eivätkä ne ainoastaan suojelleet muniaan vaan hautoivat niitä. Tähän saatiin varmuus vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa, jossa kyettiin selvittämään lämpötila, jossa munat ovat hautomisvaiheessa olleet. Aiemman uskomuksen mukaan dinosaurukset munivat kaivamaansa kuoppaan ja peittivät munat maa-aineksella kuten krokotiilit ja kilpikonnat. Ranskalais-kiinalainen tutkimusryhmä analysoi hapen eri isotooppeja ja kykeni niiden avulla toteamaan, että 70 miljoonaa vuotta sitten munitut dinosauruksen munat ja niiden sisällä olleet sikiöt olivat kehittyneet 35–40 celsiusasteessa. Eli samassa lämpötilassa, jossa modernit linnut pitävä munansa hautomalla niitä.

Nykyisin uskotaankin, että iso osa dinosauruksista tosiaankin hautoi muniaan. Suurimmat lajit eivät tietenkään voineet istua muniensa päällä murskaamatta niitä ja ne käyttivätkin hautaamismenetelmää tai munivat jälkikasvunsa pesän reunoille, istuivat itse keskellä ja levittivät höyhenpeitteiset raajansa munien päälle.

Dinosaurukset esittivät soidintansseja


Teknologian kehittyessä saamme koko ajan paremman kuvan siitä, miltä dinosaurukset ovat näyttäneet, mutta niiden käyttäytyminen on ja tulee varmasti aina olemaan enemmän tai vähemmän arvailua ja päättelyä. Kaikki tieto, mitä meillä on noista noin 65 miljoonaa vuotta sitten kadonneista eläimistä, saadaan kivettyneitä jäänteistä tai painaumista. Toisaalta, mitä enemmän dinosauruksista selviää, sitä paremmin käy ilmi se, miten samanlaisia ne lintujen kanssa olivatkaan – sekä ulkonäöltään että käytökseltään.

Nature-lehdessä vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin yhden dinosauruslajin koiraat heittäytyi vauhdikkaaseen soidintanssiin hurmatakseen naaraat.

Vauhdikkaista kosiomenoista on löytynyt todisteita monista liitukauden aikaisista fossiiliesiintymistä Coloradosta, Yhdysvalloista. Ensin paleontologit löysivät kalkkikivestä naarmuja – ja naarmuilla tarkoitetaan kahden metrin mittaisia ja puolen metrin syvyisiä koloja. Ne näyttivät dinosauruksen jäljiltä ja päättyivät kynnen painaumaan. Uurteita oli yhdessä kohdassa jopa 50 kappaletta ja aina pareittain.

Tutkijoiden hämmennys oli valtava, kunnes he tajusivat, että nykypäivän dinosaurukset eli linnut jättävät samanlaisia jälkiä maahan soidinmenojen aikaan. Koiraat hyppivät, tanssivat ja raapivat maata esitelläkseen pesänrakennustaitojaan naaraille. Jälkien epäillään olevan jonkun teropodien ryhmään kuuluvan dinosauruksen tekemiä; tuohon alalahkoon kuuluvat muun muassa tyrannosaurukset, allosaurukset ja velociraptorit sekä kolibrit, pulut ja kaikki koskaan eläneet linnut.

Ja jos tanssivia lajeja on löytynyt yksi, ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö soidinmenot olisi laajemmallekin levittäytynyt ominaisuus – siitä ei vain ole jäänyt jälkiä tai niitä ei ole vielä löydetty.

Dinosaurukset elivät laumoissa tai paremminkin parvissa

Dinosaurukset nähdään usein verenhimoisina erakkoina. Suuret kasvinsyöjälaumat meille on toki esitelty elokuvissa, mutta laumaeläminen ei ollut rajoittunut vain näihin laiduntajiin. Dinosaurukset, kuten linnutkin, elivät parvissa ja pesivät yhdyskunnissa. Näin poikasilla oli suurempi todennäköisyys selvitä, sillä niillä oli monta suojelijaa.

Aasiassa sijaitsevasta Gobin autiomaasta löydettiin vuonna 2018 noin 80 miljoonaa vuotta vanha yhdyskunta, jossa oli 15 pesää ja vähintään 50 munaa. Sedimenteistä voitiin päätellä, että pesät olivat olleet käytössä samaan aikaan. Ne olivat jo aiemmin mainittujen teropodien, kaksijalkaisten petodinosaurusten, pesiä.

Toinen todiste siitä, että petodinosaurukset elivät laumoissa, löytyi Mongoliasta vuonna 2016. Samasta paikasta löytyi kymmeniä höyhenpukuisia Aviminus-dinosauruksia, jotka olivat olleet yhdessä kuoleman hetkellä noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Paleontologien mukaan näitä hyvin paljon lintuja muistuttaneita oviraptoreita oli todennäköisesti ollut satojen yksilöiden parvi, mutta läheskään kaikkien jäänteet eivät ole säilyneet nykypäivään.

Nämä ovat olleet varsin mullistavia löytöjä, mutta ottaen huomioon kaikkien teropodien ja varsinkin oviraptorien läheisen sukulaisuuden lintujen kanssa, ei se loppuviimeksi ole lainkaan yllättävää.

Höyhenpeitettä on kovin vaikea kuvitella


On kovin hankala saada iskostettua omaan päähän, että dinosauruksilla oli höyheniä. Dinosaurus-sanasta tulee mieleen paksu, suomujen peitossa oleva ja ehkäpä tummanvihreä tai ruskea nahka. Sellainen kuin krokotiililla on.

Vasta melko hiljattain höyhenpeitteen levinneisyys on alkanut selvitä tutkijoille ja sitä myötä myös meille muille. Virheellinen kuvaus on ymmärrettävä, sillä höyhenet eivät samalla tavalla kivety ja säily kuin luut. Ensimmäiset höyhenpeitteiset dinosaurukset löydettiin vasta muutama vuosikymmen sitten. Ehkä kaikkein hämmentävintä on se, että meidän kaikkien tuntema Tyrannosaurus rex oli mitä ilmeisimmin yksi näistä höyhenpeitteisistä pedoista. Sillä höyhenet olivat keskittyneet selkään, päälaelle, häntään ja mahdollisesti kasvoihin – hurjalla T. rexillä saattoi olla kunnon räpsyripset. Mutta totta se on, höyhenet olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Vuonna 2015 paleontologi Lida Xing oli kiertelemässä torilla Myanmarissa, kun hän löysi palan meripihkaa. Jos kyseisen esineen olisi ottanut käsiinsä lähes kuka tahansa muu, olisi sen arvo jäänyt huomaamatta. Meripihka sisälsi nimittäin dinosauruksen pyrstön, jota myyjä oli luullut hyönteiseksi.

Tarkemmissa tutkimuksissa pyrstöstä voitiin erottaa kaikki yksityiskohdat luita, lihaa, nahkaa ja tietenkin niitä sulkia myöden. Coelurosaurukseksi tunnistettu varpusen kokoinen dinosaurus oli kuolleessaan vasta poikanen ja olisi kasvanut noin strutsin kokoiseksi, ellei olisi noin 99 miljoona vuotta sitten juuttunut epäonnisesti pyrstöstään meripihkaan. Tutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä vuonna 2016.

Löydös oli erittäin merkittävä, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun tutkijat pääsivät näkemään, miltä dinosaurusten höyhenet näyttävät kolmiulotteisina. Coelurosaurukset ovat hyvin läheistä sukua linnuille ja esimerkiksi tyrannosauruksille, joten jälleen yksi vahva viite siihen, että sillä pahamaineisimmallakin pedolla oli höyhenpeite.

Dinosaurukset sukelsivat saaliin perään

Varsin hiljattain paleontologeille on selvinnyt, että maalla eläneet petodinosaurukset saalistivat myös vedessä. Ne eivät kuitenkaan olleet mitään vesieläimiä, vaan osasivat uida sisäsyntyisesti kuten vaikkapa koirat ja syöksyivät veteen tarpeen niin vaatiessa.

Tällaisesta käytöksestä on löytynyt todisteita muun muassa kivettyneestä joen pohjasta. Albertan yliopiston tutkijat löysivät jäljet Kiinasta, sellaiselta reitiltä, jota dinosaurusten tiedetään jäljistä päätellen käyttäneen paljon. Kolmella varpaalla varustettu teropodi, T. rexin kaltainen, mutta pienempi, oli uinut noin 15 metrin matkan sen verran matalassa vedessä, että sen pitkät kynnet olivat raapineet symmetriset jäljet pohjaan. Kyseessä ei ollut mikään paniikinomainen räpiköinti vaan jäljistä päätelleen rytmikäs ja koordinoitu potkiminen vuorojaloin.

Dinosaurukset eivät olleet vaihtolämpöisiä

Käytetään tässä kohtaa selvyyden vuoksi jo hieman vanhentuneita termejä tasa- ja vaihtolämpöinen. Nisäkkäät ja linnut ovat tasalämpöisiä, eli ne tuottavat lämmön kehon sisällä ja pitävät sen aina suunnilleen samana, kun taas vaihtolämpöisten ruumiinlämpötila muuttuu ympäristön mukaan. Vaihtolämpöisiä ovat muun muassa matelijat ja sammakkoeläimet, joten pitkään ajateltiin, että dinosaurusten täytyi olla fysiologialtaan samanlaisia kuin nuo oletetut lähisukulaisensa.

Mutta kuten ainut elossa oleva dinosaurusryhmä eli linnut, niin myös muut dinosaurukset olivat tasalämpöisiä, tai ainakin jotain sinne päin. Tämä on voitu päätellä muun muassa nukkumisasennosta, sillä 128 miljoonaa vuotta vanhoista fossiileista on havaittu, että dinosaurukset nukkuivat raajat lähelle kehoa vedettynä ja pää toisen etujalan tai siiven alle työnnettynä – juuri kuten linnut. Tämä asento säästää energiaa ja vähentää lämmönhukkaa. Näin siis ainakin aktiivisesti metsästäneillä petodinosauruksilla; enemmän paikoillaan laiduntaneet suurikokoiset kasvinsyöjät saattoivat olla vaihtolämpöisiä.

Limusaurus – pedosta kasvinsyöjäksi yhden elämän aikana

Eläinmaailmasta tunnetaan paljon esimerkkejä lajeista, jotka käyvät läpi radikaaleja fyysisiä muodonvaihdoksia tai elävät hyvin eri tavoin elämänsä eri vaiheissa.

Noin 160 miljoonaa vuotta sitten elänyt, teropodien alalahkoon kuuluva Limusaurus teki kuitenkin sellaisen muutoksen, joka on hyvin harvinainen eläinkunnassa. Monet ihmiset toki tekevät tällaisen muutoksen, mutta omasta valinnastaan. Limusauruksilla se kuului jokaisen yksilön elämään. Ne vaihtoivat ruokavalionsa lihasta kasviksiin.

Pekingiläisen paleontologisen instituutin vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan Limusaurus syntyi kunnioitettava hammaskalusto suussaan ja söi lihaa niin kuin kunnon petodinosauruksen kuuluukin. Vuosien kuluessa ja eläimen kasvaessa sen vartalossa tapahtui useita kymmeniä suuria muutoksia, jotka kaikki tähtäsivät siihen, että lihan sijaan se jauhaa pian lehtiä ja oksia. Limusaurus menetti hampaansa 12. ikävuoteen mennessä ja hiljalleen sen kallon muoto ja mittasuhteet muuttuivat, esimerkiksi yläleuka alkoi kaareutumaan alaspäin, jolloin sitä pystyi käyttämään nokkana.

Syytä tähän merkilliseen muutokseen voidaan vain arvailla, mutta asiantuntijoiden mukaan kyse saattaa olla lajinsisäisen kilpailun vähentämisestä. Kun nuoret yksilöt söivät lihaa ja aikuiset kasveja, ei sukupolvien välille tullut kilpailua ravinnosta. Fossiiliaineiston perusteella tiedetään, että täysikasvuiset Limusaurukset nielivät kiviä ruoansulatuksen avuksi, sillä ruokavalionmuutos oli niin dramaattinen.

Kivien nieleminen ei ollut ainoastaan Limusauruksen erikoisalaa, vaan sitä tekivät monet muutkin dinosaurukset. Ja nykyäänkin dinosaurukset nielevät pieniä kiviä vilkastuttaakseen ruoansulatusta.

Hilse ei ole mikään uusi juttu: sitä oli jo dinosauruksilla

Noin 125 miljoonaa vuotta sitten elänyt dinosaurus on vanhin eläin, jolla tiedetään olleen hilseongelma. Hilsettä on löytynyt useilta petodinosauruksilta, ja sen esiintyvyys on yhteydessä höyheniin.

Hilseeseen törmättiinkin aivan sattumalta, kun tutkijat yrittivät selvittää tapaa, jolla dinosaurukset varistivat höyhenensä eli miten hirmuliskojen sulkasato tapahtui. Tutkijat havaitsivat, että joissain höyhenissä oli korneosyyttejä, litteitä keratiinisoluja, joita muodostuu myös ihmisellä, kun iholla on hilsettä.

Samaisessa tutkimuksessa kävi myös ilmi, että dinosaurukset varistivat höyhenensä pienissä osissa, kuten modernit linnut, eivätkä kerralla vanhaa peitettä tiputtaen. Sama pätee myös ihoon, sillä toisin kuin vaikkapa liskot eivät dinosaurukset luoneet nahkaansa kokonaisena, vaan pieninä paloina – hilseenä.

Suunnilleen jurakauden puolivälissä, noin 170 miljoonaa vuotta sitten, kun höyhenpeitteisiä dinosauruksia alkoi olla yhä enemmän ja enemmän, ja sulkien rakenne monimuotoistui, alkoi myös hilse kehittymään.

Kun linnut eriytyivät omaksi ryhmäkseen noin 150 miljoonaa vuotta sitten, oli hilse yllättäen suuressa roolissa. Modernien lintujen nahasta irtoaa rasvaisia hiutaleita, jotka toimivat jäähdytysjärjestelmänä lennon aikana; ne sitovat ja hajottavat lämpöä. Dinosaurusten hilse oli hyvin samankaltaista, mutta siinä ei ollut rasvaa. Löydös viittaa siihen, että nämä hilseilevät dinosaurukset eivät sulistaan ja siipimäisistä eturaajoistaan huolimatta kyenneet lentämään. Siksi hilseestä on tullut paleontologeille yllättävä väline sen selvittämiseen, mitkä dinosaurukset ovat lähteneet valloittamaan taivasta.

Kuvan Caudipteryx-dinosauruksella oli varmasti hilsettä, sillä sen höyhenpeitteestä on jäänyt selvät painaumat kiveen. Se ei kuitenkaan koskaan noussut siivilleen.

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, muuttuiko sinun käsityksesi dinosauruksista tämän listan myötä. Näetkö linnut tästä eteenpäin aivan uusin silmin?

Lisää kommentti