Tiede

Tyrannosaurus rexiä olisi helppo juosta karkuun – 10 yllättävää faktaa dinosauruksista

Julkaistu

Minkälaisia dinosaurukset todella olivat? Tässä 10 yllättävää faktaa!

On uskomatonta, miten paljon kymmeniä miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä tiedetään. Silti dinosaurukset yllättävät ja paljastavat itsestään fossiilien välityksellä jatkuvasti uusia asioita.

Dinosaurusten valtakausi alkoi noin 230 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi lopulta tuhoisaan asteroidi-iskuun noin 65 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin väärin sanoa, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon, sillä yksi dinosaurusryhmä elää keskuudessamme tänäkin päivänä. Lintujen sanotaan polveutuvan dinosauruksista, mutta itse asiassa tieteellinen fakta on se, että linnut ovat dinosauruksia.

Kotipihan puussa laulava sinitiainen kuuluu dinosaurusten teropodi-alalahkoon ja se on läheisempää sukua Tyrannosaurus rexille, kuin T. rex on pitkäkaulaisille brontosauruksille tai kolmisarvisille triceratopseille.

Monet näistä listan faktoista liittyvätkin siihen, miten samankaltaisia linnut ja tietyt dinosaurukset ovat. Jos dinosaurusten käytös kiinnostaa, niin paras tapa tutustua siihen on seurata lintuja. Se on uskomatonta, mutta totta!

Listafriikki tarjoilee nyt kymmenen yllättävän faktan listan, joka avaa muniaan hautovien, saaliin perässä uivien ja yhdyskunnissa pesivien dinosaurusten elämää.

Tyrannosaurus rex oli yllättävän hidas

Tyrannosaurusten on jo pitkään tiedetty olevan suhteellisen hitaita petoja. Mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen olisi varsin helppo paeta maailmanhistorian pelottavinta ja kuuluisinta petoa.

Alankomaalaisten yliopistojen yhteistyössä tehdyssä tutkimuksessa keskityttiin T. rexin jalkojen sijaan sen häntään. Suuren petodinosauruksen häntä liikkui kävellessä ylös ja alas. Tutkimuksen pohjana käytettiin liikettä, joka syntyy kun ihminen keinuu. Keinujan on pysyttävä keinun vauhdissa ja mukailtava sen tahtia, jos mielii pitää sen liikkeessä. Samaan tapaan T. rexin hännän oli pysyttävä eläimen tahdissa.

Advertisement

Dinosauruksen hännästä tehdyn kolmiulotteisen mallin perusteella tutkijat kykenivät selvittämään taajuuden, jolla T. rexin häntä luonnostaan liikkui. Tuon ominaistaajuuden perusteella voitiin päätellä, että T. rexin normaali kävelynopeus oli 4,6 kilometriä tunnissa. Joten kävelylenkki T. rexin olisi melko rauhallinen.

Entäs sitten se pakoon juokseminen? Manchesterin yliopiston paleontologien vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan T. rex kykeni juoksemaan enintään 20 kilometrin tuntivauhtia – sitä nopeampi vauhti olisi murskannut sen luut. Maratonin maailmanennätys on hieman päälle kaksi tuntia, joten sillä vauhdilla dinosaurus jäisi jälkeen. Ja ihminen on yksi maailmanhistorian parhaista kestävyysjuoksijoista, joten lyhytkin pyrähdys ”täysiä” saisi varmasti pedon luovuttamaan.

Dinosaurusten värikkäät munat

Pitkään ajateltiin, että kaikki dinosaurusten munat olivat kalkkikuorisia ja kovia. Tämä virheellinen olettamus johtui siitä, että kovakuoriset munat ovat säilyneet paremmin. Sittemmin fossilisoituneita pehmeäkuorisia munia on löytynyt myös ja itse asiassa kaikkien dinosaurusten munat olivat ensiksi juuri tämän kaltaisia eli muistuttivat nahkamaisella pinnallaan nykypäivän krokotiilien ja kilpikonnien munia.

Ennen kuin linnut erkanivat omaksi haarakseen, alkoi muniin ilmestyä kalsiumia, kuin evoluution kokeiluna. Se oli toimiva mutaatio, joka ilmestyi itsenäisesti kolmeen eri dinosaurusten sukupuun haaraan.

Vuoteen 2018 saakka ajateltiin, että vaikka munat olivat kovia kuten linnuilla, ovat ne olleet valkoisia kuten matelijoilla. Värikkäiden munien on uskottu kehittyneen vasta siinä vaiheessa, kun linnut kehittyivät omaksi ryhmäkseen.

Mutta Yalen yliopiston paleontologin Jasmina Wiemannin johtama tutkimusryhmä on selvittänyt, että monien dinosaurusten munat olivatkin värikkäitä, kuten nykylinnuilla. Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa yli 66 miljoonaa vuotta vanhoista munista löydettiin merkkejä monista samoista pigmenteistä, jotka edelleen määrittävät lintujen munien värit. Tutkijat analysoivat 15 dinosauruslajin munia ja niiden joukossa oli sinivihreitä, ruskeita ja jopa täplikkäitä kuoria.

Advertisement

Väritys ja kuviointihan suojaavat munia, koska ne eivät erotu ympäristöstä samoin kuin valkoiset munat. Oletettavaa onkin, että värilliset munat kehittyivät, kun dinosaurukset alkoivat rakentaa avoimia pesiä. Mistä päästäänkin kiehtovaan pesimiskäyttäytymiseen.

Dinosaurukset huolehtivat munistaan ja osa jopa hautoi niitä

Ryhmä höyhenpeitteisiä nykylintujen läheisimpiä sukulaisia, joihin muun muassa velociraptorit kuuluvat, nimettiin aikoinaan väärinymmärryksen vuoksi oviraptoreiksi. Mongoliasta löytyi 1920-luvulla suuri määrä oviraptorin fossiileja, joista monet olivat pesien päälle levittäytyneinä, joten dinosaurusten arveltiin olleen rötöstelyreissulla – siitä siis nimi Oviraptorosauria eli munavaraslisko. Vasta 1990-luvulla tutkijat löysivät samoilta alueilta sikiöitä sisältäneitä munia ja tuolloin selvisi, että ne olivat varkaiksi epäiltyjen petojen munia. Emot olivat suojelleet jälkikasvuaan. (Kuvassa hiljattain löytynyt fossiili, jossa oviraptori hautoo muniaan.)

Eivätkä ne ainoastaan suojelleet muniaan vaan hautoivat niitä. Tähän saatiin varmuus vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa, jossa kyettiin selvittämään lämpötila, jossa munat ovat hautomisvaiheessa olleet. Aiemman uskomuksen mukaan dinosaurukset munivat kaivamaansa kuoppaan ja peittivät munat maa-aineksella kuten krokotiilit ja kilpikonnat. Ranskalais-kiinalainen tutkimusryhmä analysoi hapen eri isotooppeja ja kykeni niiden avulla toteamaan, että 70 miljoonaa vuotta sitten munitut dinosauruksen munat ja niiden sisällä olleet sikiöt olivat kehittyneet 35–40 celsiusasteessa. Eli samassa lämpötilassa, jossa modernit linnut pitävä munansa hautomalla niitä.

Nykyisin uskotaankin, että iso osa dinosauruksista tosiaankin hautoi muniaan. Suurimmat lajit eivät tietenkään voineet istua muniensa päällä murskaamatta niitä ja ne käyttivätkin hautaamismenetelmää tai munivat jälkikasvunsa pesän reunoille, istuivat itse keskellä ja levittivät höyhenpeitteiset raajansa munien päälle.

Dinosaurukset esittivät soidintansseja


Teknologian kehittyessä saamme koko ajan paremman kuvan siitä, miltä dinosaurukset ovat näyttäneet, mutta niiden käyttäytyminen on ja tulee varmasti aina olemaan enemmän tai vähemmän arvailua ja päättelyä. Kaikki tieto, mitä meillä on noista noin 65 miljoonaa vuotta sitten kadonneista eläimistä, saadaan kivettyneitä jäänteistä tai painaumista. Toisaalta, mitä enemmän dinosauruksista selviää, sitä paremmin käy ilmi se, miten samanlaisia ne lintujen kanssa olivatkaan – sekä ulkonäöltään että käytökseltään.

Nature-lehdessä vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin yhden dinosauruslajin koiraat heittäytyi vauhdikkaaseen soidintanssiin hurmatakseen naaraat.

Advertisement

Vauhdikkaista kosiomenoista on löytynyt todisteita monista liitukauden aikaisista fossiiliesiintymistä Coloradosta, Yhdysvalloista. Ensin paleontologit löysivät kalkkikivestä naarmuja – ja naarmuilla tarkoitetaan kahden metrin mittaisia ja puolen metrin syvyisiä koloja. Ne näyttivät dinosauruksen jäljiltä ja päättyivät kynnen painaumaan. Uurteita oli yhdessä kohdassa jopa 50 kappaletta ja aina pareittain.

Tutkijoiden hämmennys oli valtava, kunnes he tajusivat, että nykypäivän dinosaurukset eli linnut jättävät samanlaisia jälkiä maahan soidinmenojen aikaan. Koiraat hyppivät, tanssivat ja raapivat maata esitelläkseen pesänrakennustaitojaan naaraille. Jälkien epäillään olevan jonkun teropodien ryhmään kuuluvan dinosauruksen tekemiä; tuohon alalahkoon kuuluvat muun muassa tyrannosaurukset, allosaurukset ja velociraptorit sekä kolibrit, pulut ja kaikki koskaan eläneet linnut.

Ja jos tanssivia lajeja on löytynyt yksi, ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö soidinmenot olisi laajemmallekin levittäytynyt ominaisuus – siitä ei vain ole jäänyt jälkiä tai niitä ei ole vielä löydetty.

Dinosaurukset elivät laumoissa tai paremminkin parvissa

Dinosaurukset nähdään usein verenhimoisina erakkoina. Suuret kasvinsyöjälaumat meille on toki esitelty elokuvissa, mutta laumaeläminen ei ollut rajoittunut vain näihin laiduntajiin. Dinosaurukset, kuten linnutkin, elivät parvissa ja pesivät yhdyskunnissa. Näin poikasilla oli suurempi todennäköisyys selvitä, sillä niillä oli monta suojelijaa.

Aasiassa sijaitsevasta Gobin autiomaasta löydettiin vuonna 2018 noin 80 miljoonaa vuotta vanha yhdyskunta, jossa oli 15 pesää ja vähintään 50 munaa. Sedimenteistä voitiin päätellä, että pesät olivat olleet käytössä samaan aikaan. Ne olivat jo aiemmin mainittujen teropodien, kaksijalkaisten petodinosaurusten, pesiä.

Toinen todiste siitä, että petodinosaurukset elivät laumoissa, löytyi Mongoliasta vuonna 2016. Samasta paikasta löytyi kymmeniä höyhenpukuisia Aviminus-dinosauruksia, jotka olivat olleet yhdessä kuoleman hetkellä noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Paleontologien mukaan näitä hyvin paljon lintuja muistuttaneita oviraptoreita oli todennäköisesti ollut satojen yksilöiden parvi, mutta läheskään kaikkien jäänteet eivät ole säilyneet nykypäivään.

Advertisement

Nämä ovat olleet varsin mullistavia löytöjä, mutta ottaen huomioon kaikkien teropodien ja varsinkin oviraptorien läheisen sukulaisuuden lintujen kanssa, ei se loppuviimeksi ole lainkaan yllättävää.

Höyhenpeitettä on kovin vaikea kuvitella


On kovin hankala saada iskostettua omaan päähän, että dinosauruksilla oli höyheniä. Dinosaurus-sanasta tulee mieleen paksu, suomujen peitossa oleva ja ehkäpä tummanvihreä tai ruskea nahka. Sellainen kuin krokotiililla on.

Vasta melko hiljattain höyhenpeitteen levinneisyys on alkanut selvitä tutkijoille ja sitä myötä myös meille muille. Virheellinen kuvaus on ymmärrettävä, sillä höyhenet eivät samalla tavalla kivety ja säily kuin luut. Ensimmäiset höyhenpeitteiset dinosaurukset löydettiin vasta muutama vuosikymmen sitten. Ehkä kaikkein hämmentävintä on se, että meidän kaikkien tuntema Tyrannosaurus rex oli mitä ilmeisimmin yksi näistä höyhenpeitteisistä pedoista. Sillä höyhenet olivat keskittyneet selkään, päälaelle, häntään ja mahdollisesti kasvoihin – hurjalla T. rexillä saattoi olla kunnon räpsyripset. Mutta totta se on, höyhenet olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Vuonna 2015 paleontologi Lida Xing oli kiertelemässä torilla Myanmarissa, kun hän löysi palan meripihkaa. Jos kyseisen esineen olisi ottanut käsiinsä lähes kuka tahansa muu, olisi sen arvo jäänyt huomaamatta. Meripihka sisälsi nimittäin dinosauruksen pyrstön, jota myyjä oli luullut hyönteiseksi.

Tarkemmissa tutkimuksissa pyrstöstä voitiin erottaa kaikki yksityiskohdat luita, lihaa, nahkaa ja tietenkin niitä sulkia myöden. Coelurosaurukseksi tunnistettu varpusen kokoinen dinosaurus oli kuolleessaan vasta poikanen ja olisi kasvanut noin strutsin kokoiseksi, ellei olisi noin 99 miljoona vuotta sitten juuttunut epäonnisesti pyrstöstään meripihkaan. Tutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä vuonna 2016.

Advertisement

Löydös oli erittäin merkittävä, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun tutkijat pääsivät näkemään, miltä dinosaurusten höyhenet näyttävät kolmiulotteisina. Coelurosaurukset ovat hyvin läheistä sukua linnuille ja esimerkiksi tyrannosauruksille, joten jälleen yksi vahva viite siihen, että sillä pahamaineisimmallakin pedolla oli höyhenpeite.

Dinosaurukset sukelsivat saaliin perään

Varsin hiljattain paleontologeille on selvinnyt, että maalla eläneet petodinosaurukset saalistivat myös vedessä. Ne eivät kuitenkaan olleet mitään vesieläimiä, vaan osasivat uida sisäsyntyisesti kuten vaikkapa koirat ja syöksyivät veteen tarpeen niin vaatiessa.

Tällaisesta käytöksestä on löytynyt todisteita muun muassa kivettyneestä joen pohjasta. Albertan yliopiston tutkijat löysivät jäljet Kiinasta, sellaiselta reitiltä, jota dinosaurusten tiedetään jäljistä päätellen käyttäneen paljon. Kolmella varpaalla varustettu teropodi, T. rexin kaltainen, mutta pienempi, oli uinut noin 15 metrin matkan sen verran matalassa vedessä, että sen pitkät kynnet olivat raapineet symmetriset jäljet pohjaan. Kyseessä ei ollut mikään paniikinomainen räpiköinti vaan jäljistä päätelleen rytmikäs ja koordinoitu potkiminen vuorojaloin.

Dinosaurukset eivät olleet vaihtolämpöisiä

Käytetään tässä kohtaa selvyyden vuoksi jo hieman vanhentuneita termejä tasa- ja vaihtolämpöinen. Nisäkkäät ja linnut ovat tasalämpöisiä, eli ne tuottavat lämmön kehon sisällä ja pitävät sen aina suunnilleen samana, kun taas vaihtolämpöisten ruumiinlämpötila muuttuu ympäristön mukaan. Vaihtolämpöisiä ovat muun muassa matelijat ja sammakkoeläimet, joten pitkään ajateltiin, että dinosaurusten täytyi olla fysiologialtaan samanlaisia kuin nuo oletetut lähisukulaisensa.

Mutta kuten ainut elossa oleva dinosaurusryhmä eli linnut, niin myös muut dinosaurukset olivat tasalämpöisiä, tai ainakin jotain sinne päin. Tämä on voitu päätellä muun muassa nukkumisasennosta, sillä 128 miljoonaa vuotta vanhoista fossiileista on havaittu, että dinosaurukset nukkuivat raajat lähelle kehoa vedettynä ja pää toisen etujalan tai siiven alle työnnettynä – juuri kuten linnut. Tämä asento säästää energiaa ja vähentää lämmönhukkaa. Näin siis ainakin aktiivisesti metsästäneillä petodinosauruksilla; enemmän paikoillaan laiduntaneet suurikokoiset kasvinsyöjät saattoivat olla vaihtolämpöisiä.

Limusaurus – pedosta kasvinsyöjäksi yhden elämän aikana

Eläinmaailmasta tunnetaan paljon esimerkkejä lajeista, jotka käyvät läpi radikaaleja fyysisiä muodonvaihdoksia tai elävät hyvin eri tavoin elämänsä eri vaiheissa.

Noin 160 miljoonaa vuotta sitten elänyt, teropodien alalahkoon kuuluva Limusaurus teki kuitenkin sellaisen muutoksen, joka on hyvin harvinainen eläinkunnassa. Monet ihmiset toki tekevät tällaisen muutoksen, mutta omasta valinnastaan. Limusauruksilla se kuului jokaisen yksilön elämään. Ne vaihtoivat ruokavalionsa lihasta kasviksiin.

Advertisement

Pekingiläisen paleontologisen instituutin vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan Limusaurus syntyi kunnioitettava hammaskalusto suussaan ja söi lihaa niin kuin kunnon petodinosauruksen kuuluukin. Vuosien kuluessa ja eläimen kasvaessa sen vartalossa tapahtui useita kymmeniä suuria muutoksia, jotka kaikki tähtäsivät siihen, että lihan sijaan se jauhaa pian lehtiä ja oksia. Limusaurus menetti hampaansa 12. ikävuoteen mennessä ja hiljalleen sen kallon muoto ja mittasuhteet muuttuivat, esimerkiksi yläleuka alkoi kaareutumaan alaspäin, jolloin sitä pystyi käyttämään nokkana.

Syytä tähän merkilliseen muutokseen voidaan vain arvailla, mutta asiantuntijoiden mukaan kyse saattaa olla lajinsisäisen kilpailun vähentämisestä. Kun nuoret yksilöt söivät lihaa ja aikuiset kasveja, ei sukupolvien välille tullut kilpailua ravinnosta. Fossiiliaineiston perusteella tiedetään, että täysikasvuiset Limusaurukset nielivät kiviä ruoansulatuksen avuksi, sillä ruokavalionmuutos oli niin dramaattinen.

Kivien nieleminen ei ollut ainoastaan Limusauruksen erikoisalaa, vaan sitä tekivät monet muutkin dinosaurukset. Ja nykyäänkin dinosaurukset nielevät pieniä kiviä vilkastuttaakseen ruoansulatusta.

Hilse ei ole mikään uusi juttu: sitä oli jo dinosauruksilla

Noin 125 miljoonaa vuotta sitten elänyt dinosaurus on vanhin eläin, jolla tiedetään olleen hilseongelma. Hilsettä on löytynyt useilta petodinosauruksilta, ja sen esiintyvyys on yhteydessä höyheniin.

Hilseeseen törmättiinkin aivan sattumalta, kun tutkijat yrittivät selvittää tapaa, jolla dinosaurukset varistivat höyhenensä eli miten hirmuliskojen sulkasato tapahtui. Tutkijat havaitsivat, että joissain höyhenissä oli korneosyyttejä, litteitä keratiinisoluja, joita muodostuu myös ihmisellä, kun iholla on hilsettä.

Samaisessa tutkimuksessa kävi myös ilmi, että dinosaurukset varistivat höyhenensä pienissä osissa, kuten modernit linnut, eivätkä kerralla vanhaa peitettä tiputtaen. Sama pätee myös ihoon, sillä toisin kuin vaikkapa liskot eivät dinosaurukset luoneet nahkaansa kokonaisena, vaan pieninä paloina – hilseenä.

Advertisement

Suunnilleen jurakauden puolivälissä, noin 170 miljoonaa vuotta sitten, kun höyhenpeitteisiä dinosauruksia alkoi olla yhä enemmän ja enemmän, ja sulkien rakenne monimuotoistui, alkoi myös hilse kehittymään.

Kun linnut eriytyivät omaksi ryhmäkseen noin 150 miljoonaa vuotta sitten, oli hilse yllättäen suuressa roolissa. Modernien lintujen nahasta irtoaa rasvaisia hiutaleita, jotka toimivat jäähdytysjärjestelmänä lennon aikana; ne sitovat ja hajottavat lämpöä. Dinosaurusten hilse oli hyvin samankaltaista, mutta siinä ei ollut rasvaa. Löydös viittaa siihen, että nämä hilseilevät dinosaurukset eivät sulistaan ja siipimäisistä eturaajoistaan huolimatta kyenneet lentämään. Siksi hilseestä on tullut paleontologeille yllättävä väline sen selvittämiseen, mitkä dinosaurukset ovat lähteneet valloittamaan taivasta.

Kuvan Caudipteryx-dinosauruksella oli varmasti hilsettä, sillä sen höyhenpeitteestä on jäänyt selvät painaumat kiveen. Se ei kuitenkaan koskaan noussut siivilleen.

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, muuttuiko sinun käsityksesi dinosauruksista tämän listan myötä. Näetkö linnut tästä eteenpäin aivan uusin silmin?

Advertisement
Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tiede

Miehet näkevät unia enimmäkseen muista miehistä: 10 ihmeellistä faktaa unista – osa 2

Julkaistu

Nyt luvassa on listallinen faktoja unista ja niiden ihmeellisestä maailmasta.

Unien näkeminen on täysin arkipäiväistä, joten asiaa ei yleensä sen enempää ihmettele. Mutta kun vähän pysähtyy miettimään, niin onhan uneksiminen melko uskomaton juttu!

Kaikki me näemme unia. Unet ovat tarinoita ja kuvia, joita mielemme luo nukkuessa. Välillä näemme unia tutuista asioista ja välillä unet ovat täysin utopistisia ja tajunnanräjäyttäviä.

Miksi sitten näemme unia? Tästä ei tokikaan ole täyttä varmuutta, mutta yleisesti uskotaan, että unet auttavat suojautumaan tulevaisuuden uhilta, niiden aikana prosessoidaan muistia ja ne toimivat henkilökohtaisina terapeutteina tunteiden käsittelyssä. Yöuni koostuu sykleistä, joissa toistuvat tietyt unen vaiheet. Suurin osa unista nähdään REM- eli vilkeunessa, vaikka sitä on vain noin 20 % unen kokonaisajasta.

Listafriikki.com selvittää nyt, että mitä kaikkea mielessä voikaan tapahtua sillä aikaa kun nukumme. Tässä siis 10 faktaa unista ja niiden ihmeellisestä maailmasta.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset unifaktat voit lukea tästä:

Advertisement

Minkälaisia unia sokeat näkevät? 10 ihmeellistä faktaa unista – osa 1

5. Unihalvaus

Onko sinulle käynyt ikinä seuraavasti? Heräät ja olet tietoinen ympäristöstäsi, mutta et pysty liikauttamaan sormeasikaan. Jokin painaa rintakehää ja on vaikea hengittää. Näet ehkä hallusinaatioita, ja tuntuu kuin jokin paha olisi läsnä.

Kun ihminen näkee REM-unta, hänen silmänsä liikkuvat, mutta koko muu keho on kuin halvaantunut, minkä saa aikaan liikehermosolujen toiminnan estyminen. Tämä kamalalta kuulostava tila on tarpeellinen, koska muuten satuttaisimme itseämme (ja mahdollista vieruskaveria) uniin eläytyessämme. Ilmiö on siis täysin normaali ja tapahtuu meissä kaikissa joka yö.

Kinkkiseksi tilanne muuttuu, kun heräät kesken tuon unen vaiheen. Niin voi käydä, kun aivojen unta ja valvetilaa säätelevässä mekanismissa on tapahtunut häiriö. Silloin voit kokea alussa kuvaillun, muutaman minuutin kestävän, unihalvauksen. Vaikka tila on varsin pelottava, ei se kuitenkaan ole vaarallinen. Itse asiassa unihalvaus on melko yleinen ilmiö; joka kymmenes ihminen kokee sen jossain vaiheessa elämäänsä.

Kautta aikojen unihalvaukselle on eri kulttuureissa ollut omanlaisiaan selityksiä: Euroopassa seksuaalisesti ahdistelevat demonit, Afrikassa zombit ja Japanissa pahat munkit (ne miehet, ei syötävät) muutaman mainitakseni. Myös ihmiset, jotka uskovat tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi, ovat kertoneet kokeneensa asioita, jotka olisivat melko helposti selitettävissä unihalvauksilla.

4. Miesten ja naisten unet ovat erilaisia

Tämä voi yllättää monet: miehet näkevät unia toisista miehistä; jopa 70% unien henkilöistä on miehiä. Naisten unissa sukupuolijakauma on aikalailla tasan.

Listafriikin toimituksessa biologi on sitä mieltä, että tuo on evoluution jäänne miesten tarpeesta mittailla vastustajaa ja valmistautua taisteluun. Urheilutoimittaja taas on sitä mieltä, että miehet katsovat niin paljon urheilua tv:stä, että kuvat tulevat väistämättä uniin. Kumpikin oli tyytyväinen toisen selitykseen.

Advertisement

Nyt seuraa tutkimuksissa havaittuja, mutta kovin yleistäviä, esimerkkejä miesten ja naisten unien eroista: Miehet näkevät unissaan enemmän fyysistä väkivaltaa, kun taas naisilla yleisempiä ovat sanalliset yhteenotot. Miehet näkevät vähemmän painajaisia. Naiset muistavat uniaan miehiä paremmin. Eroa on myös seksiunissa: naisilla unien kumppani on tuttu ja miehillä joku tuntematon.

3. Unet ovat samankaltaisia ympäri maailmaa

Vaikka miesten ja naisten välillä unissa olisikin eroja, ovat ihmisten unien aiheet ja tuntemukset samankaltaisia ympäri maailmaa. Unissa koetaan monenlaisia tunteita, mutta kaikkialla maailmassa negatiiviset tunteet – ahdistus kärkipaikalla – ovat paljon yleisempiä kuin positiiviset.

Unet pohjautuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin, joten tämä kaikki saattaa kuulostaa oudolta.

On kuitenkin olemassa kaikissa kulttuureissa esiintyviä ja erittäin usein nähtyjä unia: jahdatuksi tuleminen, hyökkäyksen kohteena oleminen ja putoaminen.

Muita maailmanlaajuisesti paljon raportoituja unien aiheita ovat muun muassa eksyminen, luonnonkatastrofit ja lentäminen. Nämä kaikki ovat sellaisia asioita, joista jo varhaiset esi-isämme ovat nähneet unia, ja ne ovat mielemme sisäänrakennettu jäänne muinaisilta ajoilta.

2. Unet eivät ole aina värillisiä

Näetkö usein mustavalkoisia unia? Jos vastasit kyllä, olet todennäköisesti yli 60-vuotias.

1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että ihmiset näkevät pääasiassa mustavalkoisia unia. Nykypäivänä on toisin: unet ovat useimmiten värillisiä.

Advertisement

Muutos mustavalkoisten ja värillisten unien osuuksissa alkoi 1960-luvulla. Tutkimuksissa on havaittu, että nykyään alle 30-vuotiaista jopa 80% kertoo uniensa olevan värillisiä, mutta vain viidesosa yli 60-vuotiaista sanoo näkevänsä silloin tällöin värillisiä unia.

Mikä sitten on saanut aikaan muutoksen unien värityksessä?

Väritelevisio alkoi tehdä 1960-luvulla tuloaan. Niiden yleistymisen on päätelty johtaneen värillisten unien lisääntymiseen. Toisaalta, aivan erityisesti ne, jotka ovat alle 10-vuotiaina altistuneet mustavalkoiselle televisiolle, näkevät hyvin harvoin värillisiä unia.

Lapsena, varsinkin ennen kymmenettä ikävuotta, koettujen asioiden on havaittu vaikuttavan uniin koko loppuelämän ajan. Ei siis ole kumma, että sekin, mitä ihmeellisiä ja jännittäviä tarinoita televisio (tai nykyään mikä tahansa väline) välittää, tulee vahvasti osaksi uniamme.

Tulevatkohan mustavalkoiset unet vain entisestään vähenemään, kun ihmisten ruutuaika ja erilaisten medioiden seuraaminen kasvaa?

Advertisement

1. Lähimuistinsa menettäneet näkevät itselleen käsittämättömiä unia

Lopetetaan tämä lista uskomattomalla esimerkillä siitä, mitä ihmisen pään sisällä tapahtuu. Vaikka aivoista tiedetään paljon, niin vielä enemmän on hämärän peitossa.

Ihmiset, jotka kärsivät lähimuistin menetyksestä, eivät muodosta uusia muistijälkiä. Tapahtumat saattavat pahimmillaan pysyä mielessä vain muutamia sekunteja. Tällaisessa tilanteessa hippokampus eli aivojen ”muistikeskus” on sairauden tai vamman takia vaurioitunut, eikä ihmisen pitkäaikaismuistiin enää tallennu uutta tietoa.

Eli jos unet ovat yksinkertaistettuna kertausta päivän tapahtumista, niin näkevätkö muistinsa menettäneet unia ollenkaan?

Tätä on tutkittu Tetris-pelin avulla. Muistinsa menettäneet ja verrokkiryhmän normaalimuistiset pelasivat peliä monta tuntia useana päivänä. Kun lähimuistinsa menettäneet pitivät lyhyitä taukoja, eivät he palattuaan muistaneet pelanneensa koko peliä, eivätkä tunnistaneet tutkijaa, joka oli vähän ennemmin heitä opastanut pelaamisessa.

Koehenkilöt herätettiin pelipäiviä seuranneina öinä useampaan otteeseen, aina kevyen unen vaiheessa, ja heiltä kysyttiin, mistä he näkivät unta. Normaalimuistiset raportoivat nähneensä Tetris-kappaleita putoamassa. Tämä oli odotettavissa, koska peli oli ollut niin iso osa heidän päiväänsä. Mutta se, mikä pudotti leuat maahan, oli vastaukset lähimuistinsa menettäneiltä.

He eivät nähneet unta Tetriksen pelaamisesta, koska eivät muistaneet koko peliä. He eivät ymmärtäneet, mistä kummallisessa unessa oli kyse.

Advertisement

He vain kertoivat nähneensä unessaan pyöriviä, tippuvia palikoita.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Minkälaisia unia sokeat näkevät? 10 ihmeellistä faktaa unista – osa 1

Julkaistu

Uni on ihmeellinen niin monella eri tavalla. Listafriikki.com paneutui aiheeseen ja listasi kymmenen uskomatonta faktaa unesta.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten ihmeellistä unien näkeminen on? Niinkin arkipäiväinen asia kuin uni todistaa, kuinka uskomaton kapistus aivot ovat.

Me kaikki näemme unia. Ne ovat tarinoita ja kuvia, joita mielemme luo, kun nukumme. Välillä näemme unia tutuista asioista ja välillä ne ovat täysin utopistisia ja tajunnanräjäyttäviä.

Näemme unia, koska ne auttavat suojautumaan tulevaisuuden uhilta, niiden aikana prosessoidaan muistia ja ne toimivat henkilökohtaisina terapeutteina tunteiden käsittelyssä. Yöuni koostuu sykleistä, joissa toistuvat tietyt unen vaiheet. Suurin osa unista nähdään REM- eli vilkeunessa, vaikka sitä on vain noin 20 % unen kokonaisajasta.

Listafriikki.com halusi selvittää, mitä kaikkea mielessä voikaan tapahtua sillä aikaa kun nukumme. Tässä siis 10 faktaa unien ihmeellisestä maailmasta.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset unifaktat ovat luvassa myöhemmin!

Advertisement

10. Suurin osa unista unohtuu

Monet ihmiset kertovat, etteivät näe ikinä unia; se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. He eivät vain muista niitä.

Vaikka unessa tapahtumat välillä tuntuvat kovin todellisilta, on niitä jälkeenpäin hankala muistaa. Jopa 95% unista unohtuu pian heräämisen jälkeen, mutta halutessaan niiden muistamista voi harjoitella.

Ota yöpöydälle kynä ja paperia (tai realistisemmin kai: käytä puhelimen muistiota) ja aina herätessäsi, vaikka keskellä yötä, yritä pinnistellä jotain muistikuvia unesta mieleesi ja kirjoita ne ylös.

Aivot toki saattavat kamppailla muistamista vastaan. On ehdotettu, että aivot suojelisivat unien näkijää todellisuuden ja unien sekoittumiselta. Tästä syystä unien tapahtumista ei jää samanlaisia muistijälkiä kuin valveilla eletystä elämästä.

9. Sokeiden unet eroavat näkevien unista

Unillahan ei sinänsä ole mitään tekemistä silmillä näkemisen kanssa, joten tietenkin myös sokeat näkevät unia. Kaikkien unet pohjautuvat siihen, miten kukin maailman kokee ja aistii.

Kuvien näkeminen riippuu siitä, missä iässä henkilö on sokeutunut. Alle viisivuotiaina sokeutuneet näkevät harvoin unissaan kuvia. Mitä enemmän visuaalisia muistoja on kertynyt, sitä enemmän sokean unet vastaavat näkevien unia. Syntymästään asti sokeiden unet ovat yhtä todentuntuisia kuin näkevienkin; niissä ei vain ole samanlaisia kuvia.

Sokeilla unet ovat sekoitus hajuja, makuja, kosketuksia ja tunteita. He siis uneksivat muiden aistikokemusten kautta. Unitutkimuksissa sokeilla on näkeviä useammin todettu olevan aggressiivisia unia sekä painajaisia; tämä ilmiö on havaittu erityisesti niillä, jotka olivat olleet syntymästään asti sokeita.

Advertisement

Tämän on ajateltu viittaavan siihen, että heillä on näkeviin tai myöhemmin sokeutuneisiin verrattuna enemmän vaarallisia kokemuksia jokapäiväisessä elämässä.

8. Unia voi ohjailla

Uskomatonta, mutta totta! Loma paratiisissa, kyky lentää, eroon painajaisesta. Voit päättää, mitä unessasi tapahtuu! Onko mitään siistimpää? (On, mutta unien ohjailu on silti aika mieletöntä.) Jos et automaattisesti omaa tätä mahtavaa taitoa, voit yrittää opetella sen.

Olet varmaan joskus unessasi käsittänyt näkeväsi unta. Tätä kutsutaan selkouneksi, josta ihminen yleensä herää säpsähtäen. Unien ohjailemiseksi et saisi tuolloin herätä, vaan kun tiedostat olevasi unessa, yritä pysyä siellä. Harjoittelu kannattaa aloittaa unipäiväkirjan pitämisellä, jotta saa kartoitettua toistuvasti omissa unissa esiintyviä asioita, jotka voi selkounessa myöhemmin tunnistaa. Päätä myös nukkumaan mennessäsi, mistä haluat nähdä unta; keskity siihen täysin. Kuulostaa hullulta, mutta tämä oikeasti toimii!

Voit myös päivän mittaan tasaisin väliajoin kysellä itseltäsi: ”Onko tämä unta?”. Jossain vaiheessa nukkuessasi voi tulla hetki, kun alitajunta tuo tämän usein toistetun kysymyksen uneesi. Vastaa silloin kyllä, ja ota tilanne haltuun. Unien hallinta ei tietenkään ole helppoa, mutta mahdollista se todellakin on.

Unissa ei ole rajoituksia: voit olla ja tehdä mitä vain. Jos onnistut, niin kokeile ehdottomasti lentämistä tai seinän läpi kävelemistä. Kauniita unia -toivotus saa aivan uuden merkityksen. Nyt vain treenaamaan ja toteuttamaan villeimmät haaveesi! Ainakin muutamaksi tunniksi…

7. Unissa voi nähdä vain tuttuja kasvoja

Vaikka aivot epäilemättä pystyvät luomaan mitä ihmeellisimpiä asioita ja kuvia, ne eivät luo öisiin tarinoihimme uusia kasvoja. Näemme siis unissamme pelkästään kasvoja, jotka ovat meille entuudestaan tuttuja.

Nuo kasvot voivat olla ala-asteen luokkakaverin tai viikko sitten kaupan käytävällä sekunnissa ohitetun ventovieraan ihmisen. Näemme päivittäin satoja, ellei jopa tuhansia, kasvoja, joista useimmat eivät tietenkään rekisteröidy aktiivisesti mieleen.

Advertisement

Suurin osa unien materiaalista tulee päivittäisestä elämästä ja henkilökohtaisista kokemuksista. Vaikka emme tunnistaisi unemme henkilöä tai paikkaa, on alitajuntamme napannut informaation jostain aiemmin nähdystä.

6. Liitämme ulkoisia ärsykkeitä uniin

Vaikka syvästi nukkuvasta monesti sanotaan, että tämä on tiedottomassa tilassa, on se todellisuudessa hieman harhaanjohtava kuvaus. Aivomme, ja muu elimistö, vastaanottaa jatkuvasti ärsykkeitä, vaikka itse emme nukkuessa näitä huomaakaan. Ihmismieli voi liittää nämä kokemukset, esimerkiksi äänet, osaksi unta.

Olohuoneessa joku voi seurata NBA:n pudotuspelejä tv:stä, kun itse olet viereisessä huoneessa nukkumassa ja näet unta, jossa olet katsomassa koripallopeliä.

Uneen liitettävän ärsykkeen ei myöskään tarvi tulla kovin kaukaa. Onko kellään ollut unessa kova pissahätä, johon on herännyt vain todetakseen, että hätä on todellinen?

Mutta miten siinä sitten käy, jos unessaan erehtyy menemään vessaan??

Lue myös:

Advertisement
Continue Reading

Tiede

Aivovamma teki neron: 10 uskomatonta toipumistarinaa – osa 2

Julkaistu

Tällä listalla tutustutaan tarinoihin, joissa aivovammasta toipuneille kehittyi ilmiömäisiä kykyjä trauman seurauksena.

Tämän listan henkilöt ovat loistavia esimerkkejä siitä, että vakavastakin aivovammasta voi selvitä hengissä. Eikä vain selvitä hengissä, vaan kehittää sen seurauksena uskomattomalta tuntuvia kykyjä.

Selviytymistarinoita, joissa aivovamma on muuttanut ihmisen persoonallisuutta, tunnetaan paljon. Mutta joskus hyvin harvoin käy niin, että vammasta toipuneesta kuoriutuu nero. Neroksi kutsutaan henkilöä, jolla on aivan erityislaatuinen lahjakkuus ja kyky luoda uutta – usein jollakin yhdellä tietyllä elämän osa-alueella.

Oli se sitten matemaattinen lahjakkuus, musikaalisuus tai taiteellisuus, nämä tarinat saavat toden totta hämmästelemään ihmisen aivojen ihmeellisyyttä. Miksi joillekin harvoille aivovamman saaneille sitten kehittyy kuin tyhjästä jokin kyky, joka muuttaa heidän elämänsä päälaelleen?

Tutkijat ja filosofit kautta historian ovat kamppailleet tämän kysymyksen kanssa, mutta ainakaan vielä kukaan ei osaa antaa tyhjentävää vastausta. Syyn ajatellaan olevan sama, joka aiheuttaa neroutta autisminkirjon oireyhtymissä.

Mutta sitä, mikä se jokin syy on, ei edelleenkään tiedetä.

Advertisement

Nyt Listafriikki esittelee 10 henkilöä, jotka ovat aivovamman seurauksena saaneet uuden ja odottamattoman kyvyn, mutta maksaneet neroudestaan myös kovan hinnan.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi uskomatonta tarinaa voit lukea tästä:

Aivovamma teki neron: 10 uskomatonta selviytymistarinaa – osa 1

Anthony Cicoria

Vuonna 1994 ortopedi Anthony Cicoria oli lopettelemassa puhelinkopissa puhelua äidilleen. Juuri tuolloin, kuin tyhjästä, iski puhelimeen ja Cicorian kasvoihin sokaisevan kirkas valo. Mies kaatui iskun voimasta ja menetti tajuntansa.

Cicoriaan oli iskenyt salama, minkä vaikutuksia kukaan ei osannut ennustaa. Aluksi mies kärsi muistioireista eikä kyennyt keskittymään kunnolla kirurgin työhönsä. Nuo ongelmat kuitenkin katosivat muutaman kuukauden jälkeen, mutta tilalle oli tullut jotain käsittämätöntä; aiemmin täysin yhdentekevästä musiikista oli muodostunut hänelle pakkomielle.

Advertisement

Musiikki täytti Cicorian ajatukset ja unet, ja hän opetteli soittamaan pianoa saadakseen päässään muodostuvat kappaleet ulos. Kuunteleminen, soittaminen ja säveltäminen täyttivät päivän jokaisen hetken, eikä edes avioero vaikuttanut Cicorian uuteen rakkauteen.

Hän alkoi 2000-luvun lopulla esiintyä, ja upeita konsertteja on esitetty televisiossa ympäri maailmaa. Cicoriaa tutkinut neurologi Oliver Sacks on arvellut salaman aiheuttaneen jonkinnäköisen hetkellisen halvauksen miehen ohimolohkossa, minkä seurauksena tämän persoonallisuus sai uusia piirteitä ja musiikki otti vallan. Mutta miten se tapahtui, on täysi mysteeri.

Jon Sarkin

Jon Sarkin eli 1980-luvulla amerikkalaista unelmaa. Hänellä oli vaimo, lapsi ja nousujohteinen ura kiropraktikkona. Sarkin harrasti golfia ja oli kiinnostunut pörssikursseista. Sitten elämä muuttui kerta heitolla.

Vuonna 1988, kesken golfin peluun, 35-vuotias Sarkin sai massiivisen aivoverenvuodon, jonka seurauksena osa hänen aivoistaan jouduttiin poistamaan, jotta hänen henkensä säilyisi. Palan poistaminen aiheutti jotain uskomatonta.

Herättyään leikkauksesta Sarkinin oli vallannut järjetön halu tehdä taidetta. Kiropraktikon työt saivat jäädä. Jos edellä mainitun Anthony Cicorian vei mukanaan musiikki, niin Sarkinin elämän täyttivät maalaaminen ja kuvanveistäminen.

Advertisement

Hänen maalauksistaan on kirjoitettu maailman suurimmissa lehdissä ja taidetta on esillä gallerioissa ympäri maailmaa. Yli kolmekymmentä vuotta leikkauksen jälkeen Sarkinin halu maalata ei ole tippaakaan laantunut, ja nykyään hän pystyy jo näkemään aivoistaan puuttuvan palasen pelkkänä onnenpotkuna.

Jason Padgett

Jason Padgett, 31-vuotias patjamyyjä, oli eräänä syyskuisena perjantai-iltana vuonna 2003 lähdössä karaokebaarista, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi kaksi miestä. Padgett sai kovia iskuja päähänsä, mutta onnistui konttaamaan läheiseen sairaalaan. Hänellä todettiin muiden vammojen lisäksi aivotärähdys, mutta kipulääkkeiden kanssa hänet lähetettiin pian kotiin.

Padgettin käytös kuitenkin muuttui nopeasti. Hän ei halunnut mennä ulos ja hän kehitti pakko-oireisen häiriön, joka oli seurausta pahoinpitelyn aiheuttamasta aivovammasta. Padgett alkoi myös nähdä asioita kuvina ja kummallisina muotoina kuin pikseleinä.

Koulunsa nuorena kesken jättänyt ja matematiikkaa syvästi inhonnut mies rupesi yhtäkkiä kiinnostumaan yhtälöistä, ja aivojen myöhemmästä kuvantamisesta voitiin päätellä, että hän oli alkanut nähdä ympäröivän maailman matemaattisten kaavojen kuvina. Se johti kykyyn piirtää käsin hyvin monimutkaisia fraktaalikuvioita, joita alan asiantuntijat tekevät tietokoneohjelmilla. Taidon syntymekanismi on tietenkin täysi arvoitus.

Padgett on myöhemmin opiskellut matematiikkaa, ihan vain ymmärtääkseen paremmin omaa kykyään, ja kehittänyt uusia teorioita sekä tietysti jatkanut upeiden geometristen kuvioiden piirtämistä.

Advertisement

Orlando Serrell

Orlando Serrell oli aivan tavallinen 10-vuotias urheilua rakastava poika. Eräs baseball-peli vuonna 1979 muutti kuitenkin hänen elämänsä.

Serrell oli syöksymässä ensimmäiselle pesälle, kun pallo osui häntä pään vasemmalle puolelle, ja sai hetkellisesti tajunnan heikkenemään. Hän halusi jatkaa pelaamista, joten ei kertonut iskusta kellekään. Sen takia myös lääkärillä käynti jäi väliin.

Iskun jälkeiset oireet alkoivat lamauttavilla päänsäryillä, jotka kestivät päiväkausia, mutta niiden loputtua tuli tilalle jotain muuta. Serrell huomasi pystyvänsä laskemaan monimutkaisia laskuja päässään; se oli jotain, mihin pieni poika ei todellakaan aiemmin ollut kyennyt. Erityisesti kalenterista tuli Serrellin osaamisaluetta.

Hän pystyy laskemaan ja kertomaan oikean viikonpäivän mille tahansa päivämäärälle, vaikka se olisi sata vuotta menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Hän osaa myös kertoa, mitä hänellä minäkin kohtalokkaan baseball-pelin jälkeisenä päivänä on ollut päällään ja millainen sää on ollut.

Eadweard Muybridge

Kirjakauppias Eadweard Muybridge oli vuonna 1860 mukana vakavassa hevosvaunuonnettomuudessa, jonka seurauksena hän vaipui muutamaksi päiväksi koomaan. Herättyään hän oli tilapäisesti nähnyt näkyjä ja menettänyt kuulo-, haju- ja makuaistinsa useaksi kuukaudeksi. Onnettomuuden jälkeen 30-vuotias Muybridge päätti muuttaa Yhdysvaltain Teksasista takaisin kotimaahansa Englantiin ja innostui tuolloin valokuvauksesta. Ala ei ollut hänelle mitenkään entuudestaan tuttu.

Advertisement

Hän oli erityisen kiinnostunut eläinten liikkeestä ja alkoi kehittää kuvaustekniikoita, joilla saisi ikuistettua muun muassa hevosen laukan eri vaiheet. Muybridge on nykyisin tunnettu siitä, että hän oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka loi liikkuvaa kuvaa; hän siis teki ensimmäiset elokuvat.

Kalifornian yliopiston psykologi Arthur P. Shimamura on myöhemmin tutkimusaineiston perusteella päätellyt, että onnettomuudessa saatu aivovamma oli muuttanut Muybridgen persoonallisuutta äkkipikaiseksi ja väkivaltaiseksi. Toisaalta aivovamma todennäköisesti toi Muybridgessä esille taiteellisen neron, jolla oli ilmiömäinen kyky kehittää ennennäkemättömiä tekniikoita.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Aivovamma teki neron: 10 uskomatonta toipumistarinaa – osa 1

Julkaistu

Vakavastakin aivovammasta voi toipua täysin. Nyt kuitenkin ihmettelemme parantuneita, jotka vamman seurauksena saivat uskomattomia kykyjä.

Vakavastakin aivovammasta voi selvitä hengissä. Nämä kymmenen ihmistä eivät ole esimerkkejä vain siitä, vaan myös vammastaan johtuvista uskomattomista kyvyistä.

Monet varmasti tuntevat tarinan vuodelta 1848. Rautatietyöntekijä Phineas Gagen pään lävistää rautakanki, mutta mies ei yllättäen kuollutkaan. Hän toipui fyysisesti hyvin, mutta hänen persoonallisuutensa oli peruuttamattomasti muuttunut; läheisten mielestä huonompaan suuntaan.

Tällaisia selviytymistarinoita, joissa aivovamma on muuttanut ihmisen persoonallisuutta, tunnetaan muitakin, mutta joskus harvoin käy niin, että vammasta toipuneesta on kuoriutunut nero. Neroksi kutsutaan henkilöä, jolla on aivan erityislaatuinen lahjakkuus ja kyky luoda uutta, usein jollakin yhdellä tietyllä elämän osa-alueella.

Oli se sitten matemaattinen lahjakkuus, musikaalisuus tai taiteellisuus, nämä tarinat saavat toden totta hämmästelemään ihmisen aivojen ihmeellisyyttä. Miksi joillekin harvoille aivovamman saaneille sitten kehittyy kuin tyhjästä jokin kyky, joka muuttaa heidän elämänsä päälaelleen? Tutkijat ja filosofit kautta historian ovat kamppailleet tämän kysymyksen kanssa, mutta ainakaan vielä kukaan ei osaa antaa tyhjentävää vastausta. Syyn ajatellaan olevan sama, joka aiheuttaa neroutta autisminkirjon oireyhtymissä.

Mutta sitä, mikä se jokin syy on, ei edelleenkään tiedetä.

Advertisement

Nyt Listafriikki esittelee 10 henkilöä, jotka ovat aivovamman seurauksena saaneet uuden ja odottamattoman kyvyn, mutta maksaneet neroudestaan myös kovan hinnan.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tarinaa ovat luvassa myöhemmin.

Derek Amato

Denverissä asuva Derek Amato arvioi veden syvyyden väärin sukeltaessaan uima-altaan matalaan päähän vuonna 2006. Mies löi päänsä pohjaan, minkä seurauksena hänen kuulonsa heikentyi pysyvästi ja yhä tänä päivänäkin hän kärsii kroonisista päänsäryistä ja muistiongelmista. Siitä huolimatta Amato ei muuttaisi mennyttä.

Ollessaan vielä toipilaana hän oli vierailulla ystävänsä luona. Talossa oli piano, joka veti Amatoa jostain kummallisesta syystä vastustamattomasti puoleensa. Hän ei ollut ikinä ennemmin soittanut. Amato kuitenkin istui soittimen ääreen ja samalla hetkellä hänen mielessään alkoi liikkua mustia ja valkoisia neliöitä, jotka hänelle kuvaavat nuotteja.

Kuvioiden liike muuntuu Amaton sormien ja pianon koskettimien kautta valloittaviksi kappaleiksi, jotka monimutkaisuudessaan vaatisivat pitkän harjoittelun taitaviltakin soittajilta.

Advertisement

Derek Amato ei tarvitse harjoitusta, sillä hänelle soittaminen tulee luonnostaan – tai siis seurauksena pään lyömisestä. Oikeita nuotteja hän ei ymmärrä eikä hän ole niitä yrityksistä huolimatta oppinut.

Säveltämisestä on tullut Amaton työtä, ja uskallan väittää, ettei maailmassa varmaan ole kovinkaan montaa ihmistä, jotka nauttivat työstään yhtä paljon kuin hän. Paitsi ehkä muut tämän listan ihmiset?

Alonzo Clemons

Alonzo Clemons joutui taaperoikäisenä onnettomuuteen. Hän sai pahan aivovamman, jonka seurauksena hän ei koskaan oppinut lukemaan tai kirjoittamaan, ja tarvitsee apua jokapäiväisessä elämässään.

Vaurion takia hänen kommunikaatiokykynsä on heikko eikä koulu onnistunut lainkaan. Luokassa hän istui takarivissä ja teki ainutta itseään kiinnostanutta asiaa: muovaili savesta eläimiä. Samaa työtä hän jatkaa edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin.

Nuo käsintehdyt veistokset eivät ole mitä tahansa tuherruksia. Clemons, joka ei osaa solmia omia kengännauhojaan, pystyy muovaamaan minuuteissa minkä tahansa näkemänsä eläimen viimeisintä yksityiskohtaa myöden. Tarkkaan jäljittelyyn hän ei tarvi kuin muutaman sekunnin vilkaisun, ja sitten kädet alkavat käydä.

Advertisement

Clemonsilla on muiden listan nerojen tapaan pakottava tarve luomiseen. Jos savea ei ole saatavilla, käy materiaaliksi mikä tahansa ympäristöstä löytyvä.

Vuosikymmeniä hän työskenteli lähinnä omaksi ilokseen, mutta sitten Dustin Hoffmanin tähdittämä Sademies-elokuva tuli valkokankaille, ja Clemonsin kyvyt alkoivat saada näkyvyyttä. Paikallisesta julkkiksesta tuli nopeasti maan laajuinen tähti, ja hän vieraili useissa tv-ohjelmissa esittelemässä ainutlaatuista taitoaan.

Leigh Erceg

Leigh Erceg joutui vuonna 2009 traagiseen onnettomuuteen omalla coloradolaisella maatilallaan. 49-vuotias nainen putosi rotkoon ja unohti silmänräpäyksessä kaiken kokemansa ja näkemänsä. Hän ei enää tiennyt kuka itsekään oli.

Erceg sai vakavia vammoja päähänsä ja selkärankaansa, eikä hänen uskottu enää ikinä pystyvän kävelemään. Toisin kuitenkin kävi. Liikuntakyky palautui, mutta vaurio aivoissa oli jäänyt pysyväksi. Muistojen menettämisen lisäksi hän ei enää kykene tuntemaan asioita. Erceg kyllä hymyilee ja nauraa sopivissa tilanteissa, mutta reaktiot ovat opeteltuja eikä hän ihan ymmärrä miksi niin kuuluu tehdä.

Kamalien menetysten tilalle on kuitenkin noussut uusia ominaisuuksia. Matematiikka ja taide, jotka eivät ennen onnettomuutta olleet kiinnostaneet Ercegiä tippaakaan, ovat nyt hänen elämänsä keskiössä. Hän näkee päässään matemaattisia yhtälöitä, jotka hän sitten muuttaa piirtämällä kuvien muotoon.

Advertisement

Ercegin mielipuuhaa ovat matemaattisten ongelmien ratkominen sekä musiikin kuunteleminen, joka myös saa aikaan inspiraation piirtämiseen. Hänellä on nimittäin matemaattisten kykyjen lisäksi onnettomuuden jälkeen todettu synestesia eli aistien sekoittuminen, jonka johdosta hän ”näkee” äänet ja ”kuulee” värit.

Franco Magnani

Franco Magnani syntyi vuonna 1934 pienessä italialaisessa Pontiton kaupungissa, jossa hän kolmekymppiseksi saakka työskenteli puuseppänä. Magnani päätti 1960-luvulla tehdä elämänmuutoksen ja muutti Yhdysvaltoihin San Franciscoon.

Siellä hän sairastui selittämättömään tautiin, joka aiheutti hyvin korkeaa kuumetta ja sai hänet näkemään hallusinaatioita. Kuumehoureissaan hän näki toscanalaisen kotikaupunkinsa, jonka oli jättänyt taakseen lähes kymmenen vuotta aiemmin. Tauti, jonka nykyään ajatellaan olleen jonkinlainen epilepsian muoto, jätti Magnaniin myös jälkensä.

Parannuttuaan hän huomasi yllätyksekseen pystyvänsä piirtämään ulkomuistista mitä tahansa, erityisesti näkymiä vanhasta kotikaupungistaan. Kuumetauti oli aktivoinut hänen aivoistaan jotain, jonka avulla hän pystyi muistamaan ja maalaamaan jopa lapsuutensa aikaisia rakennuksia, jotka olivat tuhoutuneet toisen maailmansodan pommituksissa.

Magnanin realistisia ja valokuvamaisia maalauksia on vertailtu kaupungista otettuihin kuviin, ja vaikka mies ei ole itse käynyt paikalla vuosikymmeniin, ovat yksityiskohdat niin tarkkoja, että hänen olisi voinut kuvitella olleen siellä maalaustelineensä kanssa.

Advertisement

Jim Carrollo

Auto-onnettomuus muutti 14-vuotiaan Jim Carollon elämän totaalisesti. Hänen äitinsä ja hyvä ystävänsä menehtyivät ja Carollo itse loukkaantui niin pahasti, että vaipui koomaan. Lääkärit eivät vakavan aivovamman takia uskoneet pojan elävän kovinkaan kauaa.

Carollo todisti heidät vääriksi. Kuuden viikon jälkeen hän kaikkien yllätykseksi heräsi koomasta, mutta kukaan ei odottanut hänen enää kävelevän saati kykenevän koulunkäyntiin. Jälleen Carollo pisti epäilijöille jauhot suuhun.

Intensiivisen fysioterapian avulla hän sai liikuntakykynsä takaisin ja pystyi palaamaan kouluun. Carollo ei onnettomuuden jälkeen kuitenkaan enää koskaan ollut kuten muut ikäisensä. Aiemmin hän oli rakastunut lukemista, mutta nyt se tuntui hankalalta eikä hän pystynyt muistamaan lauseen alkua päästyään sen loppuun.

Mutta jotain muutakin oli tapahtunut: hän oli alkanut ymmärtää matematiikkaa. Geometria sekä differentiaali- ja integraalilaskenta olivat lastenleikkiä, ja Carollo kykeni muistamaan mitä tahansa numerosarjoja vain katsomalla niitä. Piin ensimmäiset 200 numeroa hän opetteli kahdessa päivässä.

Aikuisiällä Carollo opiskeli kauppatieteiden maisteriksi ja valmistui opinnoista olemalla hyvin tarkkaavainen luennoilla, sillä kirjoja hän ei enää missään vaiheessa pystynyt lukemaan. Aivovamma jätti myös pysyvän vaurion hänen kykyynsä muistaa tapahtumia tai ihmisiä, ja arjessa kaikki täytyy olla hyvin suunniteltua ja järjestelmällistä, muuten mies ei suoriudu toimistaan.

Jatkuvasti päässä rullaavat numerosarjat tuovat kuitenkin selkeyttä ja rauhoittavat Carollon mieltä; niiden muistaminen ei tuota vaikeuksia.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Lukijoilta: Mikä on aataminomena on ja onko naisilla sellaista?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään se, että mikä aataminomena on ja onko sellainen vain miehillä.

Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että mikä on aataminomena. Lisäksi selvitämme, onko kyseistä rakennetta lainkaan naisilla.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mikä aataminomena on?

Nyt on luvassa vastauksia siihen, että mikä aataminomena on, mistä sen nimi on tullut ja onko naisilla samanlaista rakennetta, mutta eri nimellä? Eli kaikki aataminomenasta!

Rakenteella on sama nimitys monilla eri kielillä ja tämä kansainvälinen ilmaisu juontaa juurensa latinasta – pomum Adami. Latinaan tuo oli aikoinaan siirtynyt hepreankielisestä tappuach ha adam -ilmauksesta.

Mielenkiintoista kyllä, tuo hepreankielinen sanonta kääntyy suoraan muotoon ”miehen kohouma”. Aatamia ja omenaa ei alkuperäisessä nimityksessä siis ollut. Toki nimi Adam (ja siitä eri kieliin käännetyt versiot) juontuvat miestä tarkoittavasta adam-sanasta.

Advertisement

Kun aataminomenan nimeä ruvettiin aikoinaan kääntämään latinaksi, onnistuttiin se näppärästi yhdistämään Raamatun luomiskertomukseen. Tuossa Raamatun tarinassa Aatami ja Eeva seikkailevat Eedenin puutarhassa. Kertomuksen mukaan Aatami haukkasi kiellettyä hedelmää, josta jäi palanen jumiin hänen kurkkuunsa.

Tämä yhtymäkohta kiritti termin omaksumista moniin kieliin – varsinkin, kun kurkunpään kohouma erottuu etenkin miehillä.

Rakenteella on myös vähemmän raamatullinen nimi: kurkunkehrä.

Pojilla aataminomenan kasvaminen tapahtuu murrosiässä, jolloin hormonit saavat aikaan muidenkin ”miehisten” piirteiden ilmestymisen.

Vastoin yleistä harhaluuloa aataminomena ei kuitenkaan aiheuta äänenmurrosta ja matalampaa ääntä. Hormonien vaikutuksesta pojan äänihuulet ja kurkunpää alkavat kasvaa, mikä aiheuttaa äänen madaltumisen – aataminomenalla ei asia kanssa ole mitään tekemistä.

Advertisement

Kun kurkunpään neljä rustoista osaa alkavat kasvaa, muodostaa yksi niistä – kilpirusto – jostain merkillisestä syystä ulkoneman. Tämä kilpiruston yläreunaan muodostuva ulkonema ei oikeastaan tee yhtään mitään – sillä ei tiedetä olevan mitään merkitystä.

Myös tytöillä kurkunpää ja äänihuulet kasvavat, mutta normaalisti vähemmän kuin pojilla. Naisilla kilpirustoon ei muodostu yhtä selvästi erottuvaa ulkonemaa, mutta jos sellainen hormonaalisista syistä ilmenee, kutsutaan sitä yhtälailla aataminomenaksi. Tällöinkin kyse on siis kurkunpään ja äänihuulien suuremmasta koosta.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Syntymäsokeus suojaa skitsofrenialta: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 2

Julkaistu

Tällä listalla aiheena ovat maailman tehokkain tietokone eli ihmisen aivot. Ne pystyvät käsittämättömiin asioihin1

Ihmisen aivot pystyvät täysin käsittämättömiin asioihin, joita on vaikea uskoa todeksi! Silti olemme todennäköisesti raapaisseet vain pintaa, sillä aivot yllättävät jatkuvasti, kun niistä opitaan lisää.

Vaikka aivomme ovat olleet vuosisatojen ajan tutkijoiden ja lääkärien kiinnostuksen kohteena, ja nykyisin meillä on käytössämme uskomattomia välineitä niiden tutkimiseen, ei tuosta kiehtovasta elimestä tiedetä läheskään kaikkea.

Listafriikki esittelee aivoista nyt kymmenen tajunnanräjäyttävää faktaa, joista et todennäköisesti ole aiemmin kuullutkaan.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi faktaa ihmisen ihmeellisistä aivoista voit lukea tästä: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 1.

Ihminen puhuu itsestään, koska se tuntuu hyvältä

Ihminen on sosiaalinen eläin, joka viettää ison osan valveillaoloajastaan kommunikoiden muiden lajitovereiden kanssa: koulussa, töissä, kaupassa, puhelimessa tai vaikka sosiaalisessa mediassa.

Keskustelunaiheita on loputtomasti ja yhdessä muiden ihmisten kanssa me haaveilemme tulevaisuudesta, muistelemme menneitä, teemme suunnitelmia, vitsailemme ja ratkomme ongelmia. Mutta kaikista mahdollisista vaihtoehdoista huolimatta ihmiset puhuvat eniten itsestään.

Advertisement

Keskimäärin ihminen käyttää 60 prosenttia kaikesta keskustelusta itsestään puhumiseen. Sosiaalisessa mediassa kommunikoidessa osuus kasvaa 80 prosenttiin.

Miksi sitten olemme näin itsekeskeisiä? Tutkimusten mukaan siihen on hyvin yksinkertainen syy: se tuntuu hyvältä.

Harvardin yliopistossa on tutkittu koehenkilöitä toiminnallisella magneettikuvauksella, jolla kyetään reaaliaikaisesti seuraamaan, mitä aivoissa tapahtuu minäkin hetkenä. Kokeessa osallistujia pyydettiin puhumaan sekä omista että muiden ihmisten mielipiteistä ja luonteenpiirteistä. Kun ihmiset puhuivat itsestään, huomattiin aivojen motivaatio- ja palkitsemiskeskuksessa huomattavasti enemmän aktiivisuutta verrattuna siihen, kun keskustelu koski jotakin toista henkilöä. Yllättävää kyllä, aivojen mielihyväjärjestelmä aktivoitui merkittävästi enemmän myös silloin, kun ihmiset olivat yksin ja vain ajattelivat itseään.

Mutta ei huolta, tällainen itsekeskeisyys on tutkijoiden mukaan ollut evolutiivisesti tärkeää, jotta ihminen on kehittynyt lajina sellaiseksi kuin se nyt on. Henkilökohtaisten asioiden jakaminen muille auttaa luomaan uusia ja vahvoja sosiaalisia siteitä ja sen on todettu lisäävän ihmisten välistä positiivista kemiaa.

Nämä ovat välttämättömiä selviytymisen kannalta: aiemmin ihan fyysisen hengissäpysymisen vuoksi ja nykyään enemmän mielenterveyden ja onnellisuuden kokemisen kautta.

Advertisement

Joten älä pelkää puhua itsestäsi, mutta muista: rajansa kaikella. Tuo 60 prosenttia kuulostaa hurjan suurelta määrältä, joten omien keskustelujen sisältöihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Syntymäsokeus suojelee skitsofrenialta

Koskaan, ikinä, missään ei sokeana syntynyt henkilö ole sairastunut skitsofreniaan. Siitä lähtien, kun yhteys ensimmäisen kerran 1950-luvulla havaittiin, on aiheesta tehty mittavia tutkimuksia asian varmistamiseksi, ja tulokset ovat melko yksiselitteiset: syntymäsokeus todellakin suojaa skitsofrenialta.

Joulukuussa 2018 Schizophrenia Research -lehdessä julkaistussa, Länsi-Australian yliopiston psykiatrian laitoksen toteuttamassa laajassa pitkäaikaistutkimuksessa todettiin, että ilmiö liittyy synnynnäiseen kortikaaliseen sokeuteen. Näissä tapauksissa sokeus johtuu neurologisesta häiriöstä eikä vammasta silmissä. Silmät kyllä ”näkisivät”, mutta näköaivokuori ei toimi kuten pitäisi.

Mutta mikä kumma yhteys näkemisen ja skitsofrenian välillä sitten on?

Tutkijat arvelevat, että sokeana syntyminen johtaa aivoissa muiden alueiden vahvistumiseen ja nuo kyseiset alueet ovat juuri niitä, joissa skitsofreenikoilla havaitaan häiriöitä.

Näitä ovat esimerkiksi havaintokykyyn ja tarkkaavaisuuteen sekä muistiin ja kielenkäyttöön liittyvät alueet. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan näköaivokuoren häiriöt voivat estää myös muiden psykoottisten sairauksien puhkeamista.

Advertisement

Edessä on paljon työtä ja mitä-miksi-kuinka-ja-miten -kysymyksiä, mutta tuoreet löydökset saattavat olla ratkaisevassa asemassa skitsofreniatutkimuksessa ja siinä, miten sairautta voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa.

Ovatko ihmisen aivot ajatusten satunnaisgeneraattori?

Yhdysvaltain tiedesäätiön vuonna 2005 julkaiseman tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 12 000-60 000 ajatusta päivässä. Vaihteluväli on melko suuri, mutta toisaalta me ihmiset olemme kaikki erilaisia yksilöitä eikä yksikään päivä elämässämme ole aivan samanlainen.

Aivoilla on aikamoinen työmaa, kun ne tuottavat parhaimmillaan yli 40 erillistä ajatusta minuutissa. Älä kuitenkaan yritä itse laskea – oman empiirisen tutkimukseni perusteella se ei toimi, tietenkään, koska siinä alkaa vain ajatella ajatustensa laskemista.

Aivot eivät kuitenkaan ole satunnaisten ajatusten synnyttämisessä erityisen luova elin. Näin on siis siinä tapauksessa, kun vain mietiskelee niitä näitä. Ajatuksista nimittäin 95 prosenttia on tismalleen samoja, kuin mitä päähän on edellisenä päivänä pälkähtänyt. Tuohon ei ehkä voi kovinkaan paljon vaikuttaa, sillä aivot toimivat miten haluavat.

Mutta tähän seuraavaan prosenttiosuuteen luulisi ja toivoisi olevan mahdollista vaikuttaa, sillä sattumanvaraisista ajatuksista noin 80 prosenttia on negatiivisia. Positiivisella elämänasenteella saa varmasti vähennettyä kielteisyyttä, mikä vaikuttaa suunnattomasti elämänlaatuun. Käyhän ihminen suurimman osan keskusteluistaan itsensä kanssa: joskus ääneen, mutta useimmiten päänsisäisesti.

Mielikuvaharjoittelu ei ole huuhaata

Olet varmasti kuullut toteamuksen ”harjoitus tekee mestarin”, mutta tiesitkö, että mielikuvaharjoituskin tekee mestarin.

Jonkun uuden taidon opetteleminen vaatii lukemattoman määrän toistoja, ja niiden päälle vielä vähän lisää toistoja. Onneen ei ole oikotietä, ellei sitten ole kyse pianon soittamisesta.

Advertisement

Vuonna 1904 espanjalainen neurotieteilijä ja lääkäri Santiago Ramón y Cajal havaitsi, että pianonsoiton opettelussa mentaalinen harjoittelu on yhtä tehokasta kuin fyysinen soittaminen. Ramón y Cajal jakoi koehenkilöt kahteen ryhmään, eikä kellään ollut aiempaa kokemusta pianonsoitosta.

Toinen ryhmä opetteli soittamista pianolla, ja toista opetettiin mielikuvilla eli Ramón y Cajal kertoi heille, miten sormia tulee liikuttaa ja miltä nuotit kuulostavat. Tutkimuksen lopuksi kummatkin ryhmät osasivat soittaa saman pätkän yhtä hyvin. Ramón y Cajal ei ollut kuka tahansa tutkija, sillä hän keksi, että hermoston perusyksikkö on neuroni ja sai uraauurtavasta työstään myös Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Häntä pidetään modernin neuroanatomian isänä.

Yli sadan vuoden takaiset tutkimukset toistettiin vuonna 1995, jolloin käytössä oli jo edistyneitä välineitä aivojen kuvaamiseen. Yhdysvaltain terveysviraston eli National Institutes of Healthin tutkimuksessa todettiin, että mielikuvaharjoittelu tosiaankin vaikuttaa aivoihin juuri samalla tavalla ja samoille alueille kuin todellinen soittaminen.

Näissä tutkimuksissa käytettiin esimerkkinä pianonsoiton opettelua, mutta tulokset pätevät moneen muuhunkin asiaa. Maailman parhaaksi, tai edes kylän parhaaksi, ei pelkällä kuvittelulla varmastikaan pääse, mutta kiistatonta hyötyä mentaaliharjoittelusta kuitenkin on.

Kaikkien sohvaperunoiden unelma: Lihaksia voi kasvattaa ajatuksen voimalla

Kuva: Pixabay

Kesä lähestyy (ainakin kalenterin mukaan) ja kohta kaikki lehdet toitottavat etusivuillaan parhaita keinoja päästä rantakuntoon. No, rantakuntohan on juuri se kunto, jossa kukin rannalle astelee, mutta jos hauista haluaa kasvattaa ja vyötäröltä nipistää senttejä, on syytä nostaa takapuoli sohvalta.

Tai sitten ei.

Advertisement

Ohion yliopistossa vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan lihaksia voi vahvistaa pelkästään ajatuksen voimalla. Fysiologian ja neurotieteen professorin Brian Clarkin johtama työryhmä kipsasi koehenkilöiden ranteet, ja puolta osallistujista kehotettiin miettimään keskittyneesti ranteen lihasten jännittämistä päivittäin 11 minuutin ajan.

Toinen puoli ryhmästä sai jättää kipsatun ranteensa huomiotta ja mukana oli myös kontrolliryhmä, johon kuuluvien käsiä ei kipsattu. Kuukauden tutkimusjakson jälkeen ryhmien ranteiden lihasvoimat testattiin ja ne, jotka olivat tehneet mielikuvaharjoituksia, olivat vahvistaneet lihaksiaan tuplaten enemmän kuin kahden muun ryhmän jäsenet – oli näillä kipsiä tai ei.

Samantyylisiä tutkimuksia on tehty lukuisia ja mielikuvaharjoittelun on todettu aktivoivan samoja aivojen alueita kuin varsinainen treenaminen. Kuulostaa erikoiselta, mutta hermosto on monimutkainen verkosto, jonka saloja tullaan vielä pitkään selvittelemään.

Saako menetelmällä sitten hankittua rautaisen sikspäkin? Ei varmasti saa. Tai kuka tietää – ehkäpä on syytä kokeilla ja ruveta kuvittelemaan istumaannousuja ja lankkuja töiden lomassa!?

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 1

Julkaistu

Ihmisen aivot ovat täysin käsittämätön kokonaisuus ja tällä listalla paneudutaan tuon elimen saloihin paneudutaan.

Tällä listalla paneudutaan maailman tehokkaimpaan tietokoneeseen eli tarkastelussa ovat ihmisen aivot. Aivomme pystyvät täysin käsittämättömiin asioihin, joita on vaikea uskoa todeksi!

Vaikka ihmisen aivot ovat olleet vuosisatojen ajan tutkijoiden ja lääkärien kiinnostuksen kohteena, ja nykyisin meillä on käytössämme uskomattomia välineitä niiden tutkimiseen, ei tuosta kiehtovasta elimestä tiedetä läheskään kaikkea. Olemme todennäköisesti raapaisseet vain pintaa, sillä aivot yllättävät jatkuvast, kun niistä opitaan lisää.

Listafriikki esittelee aivoista nyt kymmenen tajunnanräjäyttävää (heh) faktaa, joista et todennäköisesti ole aiemmin kuullutkaan.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi faktaa ihmisen ihmeellisistä aivoista voit lukea tästä:

Syntymäsokeus suojaa skitsofrenialta: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 2

Advertisement

Nuku, kuuntele ja opi

Niin mahtavaa, kuin jonkin uuden taidon opettelu tai lihasten voimistaminen mielikuvaharjoittelulla onkaan, täytyy siinä kuitenkin tehdä aktiivista ajatustyötä ja mikä tärkeintä: olla hereillä. Saispa nukkua!

Aivot eivät sammu kokonaan nukkumisen aikana, vaan menevät vain osittain lepoon, ja toiset alueet alkavat työskennellä muun muassa unien ja muistiin tallentamisen parissa. Aivojen ei olettaisi tuhlaavan tuolloin kallisarvoista energiaa esimerkiksi ulkopuolelta tulevan uuden tiedon prosessointiin – saatikka oppimiseen.

Nature Communications -lehdessä vuonna 2017 julkaistu ranskalaistutkimus kuitenkin osoittaa, että näin on. Ihminen voi todellakin oppia unissaan, mutta vain vilke- eli REM-unen vaiheessa, jossa muun muassa nähdään paljon todentuntuisia unia. 

Tutkimuksessa 20 nukkuvalle koehenkilölle soitettiin toistuvaa äänikuviota, joka oli kuitenkin erilainen kussakin unen vaiheessa. Kun osallistujat herätettiin, heitä pyydettiin tunnistamaan näitä äänikuvioita. Kävi ilmi, että koehenkilöt tunnistivat lähes poikkeuksetta REM-unessa kuullun äänen, mutta eivät niitä, joita oli soitettu syvemmän unen vaiheessa.

Hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä tutkimuksesta ei tekijöidenkään mielestä kannata tehdä, mutta ainakin tulokset kumoavat aiemman käsityksen, jonka mukaan uuden informaation vastaanottaminen ja mieleen painaminen ei olisi unen aikana mahdollista. 

Ei siis kannata luottaa siihen, että laittaa nukkumaan mennessään esimerkiksi tenttiopuksen äänikirjana pyörimään korvan viereen ja toivoo, että kaikki tieto menisi päähän sitä kautta. Mutta tuskinpa siitä mitään haittaakaan on!?

Advertisement

Aivot ennustavat tulevaa

Se on totta: Ihminen kykenee näkemään tulevaisuuteen. Mutta harmittavasti ei kovinkaan kauas.

Silmien ja aivojen välinen vuoropuhelu on kiinnostanut neurotieteilijöitä jo kauan aikaa, eikä vain siksi, että aihe on tolkuttoman kiehtova. Näköradat ja muut hermot toimivat viestinviejinä silmien ja niiden keräämää informaatiota käsittelevien aivoalueiden välillä.

Näiden lukuisten polkujen tutkiminen ja perinpohjainen selvittäminen saattavat jonain päivänä auttaa miljoonia erilaisista sairauksista kärsiviä ihmisiä. Ja vaikka näköaivokuori on yksi aivojen tutkituimpia osia, on näköprosessissa vielä tuhottomasti selvitettävää.

Vaikka kaikkea ei tulla todennäköisesti pitkään aikaan tai koskaan ymmärtämään, on viime vuosina tehty monia merkittäviä löydöksiä. Yksi niistä on aivojen kyky ennustaa lähitulevaisuutta.

Alankomaalaisessa Radboudin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että aivot muodostavat oman ennusteensa lähitulevaisuuden tapahtumista. Nature Communications -lehdessä vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä johtuu siitä, että silmien ja aivojen välillä kulkevassa informaatiossa on aina pieni viive, joten ihmisen aivot tekevät omat johtopäätöksensä tapahtumien kulusta perustuen aiempiin kokemuksiin.

Koehenkilöiden aivoja tutkittiin toiminnallisella magneettikuvauksella, fMRI, kun he seurasivat ruudulla liikkuvia pisteitä monen toiston jälkeen. Tutkijat havaitsivat, että näköaivokuori aktivoitui jo ennen kuvan vaihtumista, mikä osoitti aivojen kuvittelevan liikkeen loppuun saakka, mutta kaksi kertaa nopeammin kuin se oikeasti tapahtui.

Advertisement

Tutkimusta johtanut Matthias Ekman on esittänyt käytännön elämästä esimerkin, jossa kyseinen tulevaisuuden ennustaminen on ihmiselle elintärkeää. ”Kuvittele seisovasi tien vieressä: auto lähestyy ja sinun tulee päättää lähdetkö ylittämään tietä vai odotatko auton menevän ensin ohi”, kertoo Ekman haastattelussa.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ihmisen monimutkainen näköjärjestelmä tekee tiedostamattamme pikakelauksen auton kulusta ja auttaa meitä tekemään tärkeän ratkaisun”.

Koiranuni on totta: Ihminenkin voi pitää osan aivoista hereillä

Monet eläinlajit taitavat vain toisella aivopuoliskolla nukkumisen – sitä tekevät niin delfiinit kuin sorsatkin. Lue lisää tästä: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa.

Mutta tiesitkös, että samaan pystyvät myös ihmiset?

Tiedäthän sen piinan, kun on vaikkapa lomalla tai kaverin luona yökylässä, eikä aamulla ole kovinkaan virkeä olo. Jos reissu kestää kauemman kuin yhden yön, paranee unen laatu päivä päivältä. Tämä samainen ilmiö on havaittu myös unitutkimuksissa, sillä koehenkilöiden on usein vaikea saada ensimmäisenä yönä unta oudossa paikassa. Siksipä unilaboratorioissa on tapana suorittaa varsinaiset mittaukset vasta toisena yönä.

Yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston aivo- ja unitutkijat ovat kuitenkin kiinnittäneet huomionsa nimenomaan tuohon levottomaan ensimmäiseen yöhön. Masako Tamakin johtama työryhmä havaitsi ennestään tuntemattoman ja hyvin yllättävän ilmiön: koehenkilöiden vasen aivopuolisko ei mennytkään syvän unen vaiheessa täysin lepoon, vaan yksi alue jatkoi aktiivista toimintaansa. Tuo alue on aiemmissa tutkimuksissa liitetty haaveiluun ja ajatusten harhailuun, ja sen myös tiedetään pitävän muissa unen vaiheissa yhteyttä toisiin hermoratoihin aktiivisimmin kuin muut aivojen alueet.

Advertisement

Syytä siihen, miksi aina juuri vasemmalla puolella sijaitseva hermorata pysyi aktiivisena, ei tiedetä, mutta muilta eläimiltä tuttua lepuutettavan puoliskon vaihteluakaan ei voida sulkea pois, sillä mittaus tehtiin vain yön ensimmäisen syvän unen vaiheessa.

Esimerkiksi valailla toisella aivopuoliskolla nukkuminen on elintärkeää, sillä niiden on noustava säännöllisin väliajoin pintaan hengittämään. Ihmisellä näin ei tietenkään ole, joten tutkijat arvelevat aktiivisena säilyvän aivojen osan toimivan ikäänkuin valvontajärjestelmänä vieraassa ympäristössä; tähän viittaa myös se, että koehenkilöt havahtuivat hereille herkemmin ja olivat nopeammin toimintavalmiudessa, kun heidän oikeaan korvaansa soitettiin ääniä (aivojen puoliskot säätelevät aina vastakkaista kehon puolta).

Toisena laboratoriossa vietettynä yönä tällaista epäsymmetristä unta ei koehenkilöillä enää havaittu, joten aivot olivat todenneet ympäristön turvalliseksi ja vahtina toiminut aivojen osakin sai levätä.

Jos haluat muistaa kuulemasi, kirjaa se ylös oikealla välineellä

Teetkö muistiinpanoja tietokoneella vai kynällä ja paperilla? Vai kirjaatko asioita kenties puhelimen muistioon? Jos sinun on tarkoitus oppia ja muistaa kirjoittamasi asiat, pitää tässä kohtaa sanonta ”vanhassa vara parempi” paikkansa.

Muistiinpanojen tekeminen on ehkä kaikkein tärkeintä opinnoissa; oli sitten millä asteella tahansa. Nykyisin varsinkin korkeakouluissa muistiinpanoja näppäillään luentosalissa läppärille, vaikka mieleen painamisen ja muistamisen kannalta kynällä kirjoittaminen on kaikkein tehokkain menetelmä.

Tutkimuksia on tehty lukuisia, sillä aihe on hyvin ajankohtainen, kun jokaisella on teknologiaa käytössään. Yksinkertaisimmassa kokeessa koehenkilöiden todettiin muistavan käsin kirjoitettuja sanalistoja paremmin kuin koneella kirjoitettuja. Eräässä toisessa tutkimuksessa saatiin selville, että ne opiskelijat, jotka tekivät luentomuistiinpanot käsin, pärjäsivät tenteissä keskimäärin paremmin kuin tietokoneella näpyttelijät.

Advertisement

Erot muistiinpanotekniikoiden tehokkuudessa mieleen painamisen suhteen johtuvat monesta eri seikasta; tässä yksi esimerkki. Vaikka tietokoneen näppäimistöllä kirjoittaminen on nopeampi menetelmä suurimmalle osalle nuorista opiskelijoista, on silloin vaarana kirjoittaa kaikki, mitä opettaja puhuu. Kun muistiinpanot tekee kynällä, joutuu samalla prosessoida informaatiota päässään ja jäsennellä siitä tärkeimmät kohdat kirjoitettavaksi. Tällainen monitasoinen tiedollinen työskentely painaa asiat jo kirjoittaessa paremmin mieleen.

Aivot joutuvat työskentelemään kokonaisvaltaisesti ja muistikeskuksessa käy kuhina!

Ajattelu vieraalla kielellä voi auttaa päätöksenteossa

Otetaan tähän kohtaan ikävä filosofinen kysymys: Jos voisit pelastaa viiden ihmisen hengen työntämällä omakätisesti yhden sivullisen junan alle, niin mitä tekisit? Olisiko vastauksesi erilainen, jos kysymys esitettäisiin sellaisella kielellä, jota osaat puhua, mutta joka ei ole äidinkielesi?

Siinä hieman kinkkistä pohdittavaa, mutta tiede kertoo meille, että kielellä on väliä. Chicagon yliopiston psykologit ovat vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessaan todenneet, että ihmiset, jotka pohtivat edellä mainitun kaltaisia dilemmoja vieraalla kielellä, ovat valmiimpia uhraamaan yhden sivullisen kuin ne, jotka puntaroivat tilannetta omalla äidinkielellään.

Tutkimusta johtaneen Sayuri Hayakawan mukaan kyse ei ole siitä, että vieraan kielen käyttäjät välittäisivät yhteisestä hyvästä enemmän, vaan he eivät vain samoissa määrin välttele tabujen rikkomista päätöksenteossa. Vieraan kielen käyttäminen tarjoaa ihmisille emotionaalista etäisyyttä ja mahdollisuuden toimia tavalla, joka johtaa suurempaan hyötyyn. Tästä siis päästään ikiaikaiseen kysymykseen: järki vai tunteet?

Hayakawan mukaan kommunikointi jollakin vieraalla kielellä, oli se hallussa miten hyvin tahansa, ei saa aikaan yhtä voimakkaita tunnereaktioita kuin äidinkieli, joka opitaan kotona perheeltä ja jota käytetään ystävien kanssa pienestä pitäen. Äidinkieleen yhdistyvät kaikki alkukantaiset tunteet, ja samantasoista yhteyttä on lähes mahdoton saada kieleen, joka opitaan koulussa tai myöhemmin elämässä.

Advertisement

Alun filosofinen kysymys on tietenkin äärimmäinen, mutta tutkimustuloksia voidaan soveltaa oikeaan elämään. Tutkimusryhmällä on ajatuksena selvittää esimerkiksi lääkäreiden toimintaa leikkaussalissa. Vaikuttaako vaikeiden päätösten teossa se, millä kielellä kollegoiden kanssa kommunikoidaan? Ovatko ratkaisut erilaisia silloin, kun töissä käyttää äidinkieltään verrattuna siihen, että työkieli on jokin muu?

Hyvin yksinkertaistettuna voisi sanoa, että äidinkielellä kuunnellaan sydäntä ja vieras kieli on järjen ääni. Mutta se onkin sitten aivan eri juttu, kumpiko ääni on missäkin tilanteessa paras.

Lue lisää:

Continue Reading

Tiede

10 henkeäsalpaavan upeaa ja ainutlaatuista paikkaa maapallolla – osa 2

Julkaistu

Nyt lähdemme virtuaaliselle matkalle maailman ympäri: tiedossa on maagisia kohteita, joiden ei uskoisi olevan luonnon muovaamia.

Tällä listalla esitellään häikäisevän upeita paikkoja ympäri maailmaa. Näiden on vaikea uskoa olevan luonnon muovaamia, sillä niin epätodellisia kohteita on luvassa.

Toisaalta näin upeita taideteoksia olisi ihmisen hankala tehdä, vaikka miten yrittäisi. Luonnonvoimillakin on mennyt näiden valmistamiseen miljoonia vuosia, joten ihaillaan niitä ansaitsemallaan kunnioituksella. Tervetuloa virtuaaliselle matkalle ainutlaatuisiin kohteisiin maailmassa!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi maapallon ihmettä voit lukea tästä:

10 henkeäsalpaavan upeaa ja ainutlaatuista paikkaa maapallolla – osa 1

Moerakin kivet, Uusi-Seelanti

Moerakin kivet Koekohe-rannalla Uudessa-Seelannissa ovat suuria, lähes täydellisen pyöreitä lohkareita, joiden luulisi olevan ihmisen tekemiä. Todellisuudessa kivet ovat mineraalisaostumia, jotka muodostuivat paleoseenikaudella noin 60 miljoonaa vuotta sitten.

Ne ovat syntyneet, kun jonkun kiinteän kappaleen ympärille, oli se sitten simpukankuori tai luunkappale, alkoi kasaantua mineraaleja mutaisessa merenpohjassa. Suurimpien lohkareiden muodostuminen on kestänyt jopa 4 miljoonaa vuotta.

Advertisement

Aikojen saatossa kivettyneet ”pallot” ovat paljastuneet muinaista merenpohjan sedimenttiä olevilta rantakallioilta aaltojen aiheuttaman eroosion vuoksi. Koekohe ei toki ole ainut paikka Uudessa-Seelannissa, tai maailmassa, jossa samantyyppisiä muodostelmia on löydetty, mutta Moerakin kivet runsaslukuisuudessaan erityinen luonnonihme. Niitä on yli viisikymmentä.

Kummallista Moerakin kivissä on myös niiden kokojakauma, sillä noin kolmasosa kivistä on halkaisijaltaan puolesta metristä metriin, ja kaksi kolmasosaa on kooltaan 1,5-2,2 metriä. Pienempiä, suurempia tai välimuotoja ei Koekohella ole.

Vielä 1800-luvulla kiviä oli rannalla vanhoista valokuvista päätellen paljon enemmän, mutta ihmiset veivät niitä surutta puutarhoihinsa ja ottivat matkamuistoksi. Nykyään sellainen toiminta on lailla kiellettyä, mutta onneksi kiviä pääsee ihastelemaan ja koskemaan, kunhan vain osaa käyttäytyä.

Lençóis Maranhenses, Brasilia


Lençóis Maranhenses on kansallispuisto Brasilian koillisrannikolla. Vaikka se valkoisine hiekkadyyneineen muistuttaa lähinnä aavikkoa, on Lençóis Maranhenses yllättäen upea ja ainutlaatuinen rantakohde.

Kun sadekausi alkuvuodesta kastelee aluetta, kertyy sadevesi dyynien väliin muodostaen tuhansittain makeavetisiä laguuneja. Laguunit eivät pääse tyhjenemään, koska kaiken hiekan alla on läpäisemätön kivikerros.

Advertisement

Vettä sataa runsaasti tammikuusta ja kesäkuuhun, mutta muuna aikana ei juurikaan. Kun kuivakausi saapuu, haihtuvat laguunit tyhjiksi varsin nopeasti: kuivassa ja kuumassa ilmassa altaat menettävät syvyydestään metrin verran kuukaudessa.

Silloin myös osa kansallispuiston eliöistä vaipuu odottamaan seuraavaa sadekautta. Esimerkiksi yli puolimetrisiksi kasvavat kirjorosvotetrat kaivautuvat syvälle hiekkaan, jossa ne horrostavat kosteassa mudassa odottaen kuukausien päässä siintäviä sateita ja laguunien täyttymistä.

Paras aika vierailla tässä erityislaatuisessa kohteessa on heinäkuu: sadekausi on ohi, mutta laguunit ovat täynnä 30-asteista vettä. Suurimmat ovat yli 100 metrin mittaisia ja syvimmillään turkoosina hohtavaa vettä on noin kolmisen metriä.

Persoonallisempaa rantakohdetta saa etsiä!

Wave Rock, Australia

Länsi-Australiassa Hydenin kaupungin läheisyydessä sijaitsee harvinaislaatuinen kivimuodostelma. Wave Rock on 15 metriä korkea ja yli sata metriä pitkä, ja sitä nimitetään Australian suurimmaksi aalloksi, vaikka lähimpään mereen on matkaa satoja kilometrejä.

Sileäksi hioutunut graniittiaalto alkoi muodostua syvällä maan alla osana laajempaa Hyden Rock -kalliota noin 2,7 miljardia vuotta sitten. Kun Australian ja Etelämantereen mannerlaatat erosivat toisistaan lopullisesti noin 30 miljoonaa vuotta sitten, aiheutti se läntisessä Australiassa kallistumista, joka paljasti kovettuneen graniittialueen.

Advertisement

Luonnonvoimat, erityisesti veden aiheuttama eroosio, on kuluttanut kovemman sisäosan ympäriltä pehmeämmän kiviaineksen pois, jolloin jäljelle on jäänyt aaltomainen kieleke. Raitaisuus on niin ikään veden aikaansaannosta, sillä virtausten mukana liuenneet erilaiset mineraalit ovat värjänneet aallon entistä näyttävämmäksi.

Vaikka Australian tunnetuin kivi taitaa olla Uluru, niin kannattaa pitää myös Wave Rock mielessä, jos sielä päin sattuu matkailemaan.

Zhangjiajien kansallispuisto, Kiina

Avatar-elokuvan leijuvalle maisemalle esikuvana toiminut Zhangjiajien kansallispuisto on yksi maailman ainutlaatuisimmista nähtävyyksistä. Puistossa on yli 3000 puiden päällystämää hiekkakivipilaria, joista useimmat ovat monen sadan metrin korkuisia.

UNESCO:n maailmanperintökohteeksi vuonna 1992 nimetyssä puistossa elää monia uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Pilarien juurelta laelle mentäessä on monia erilaisia ekosysteemejä omine eliöineen.

Rohkeimmat vierailijat voivat hypätä maailman korkeimman (yli 300 metriä) ulkoilmahissin kyytiin ja halutessaan päästä kävelemään pilarien reunoille rakennettuja huojuvia riippusiltoja pitkin. Sanomattakin lienee selvää, että korkeanpaikankammoisten kannattaa jättää tämä osio vaelluksesta väliin.

Salar de Uyuni, Bolivia

Maailman suurin suolapannu, Salar de Uyuni, sijaitsee läntisessä Boliviassa Atacaman aavikolla. Noin 15 000 vuotta sitten autiomaan tasangolla oli parhaimmillaan sata metriä syvä järvi, joka alkoi alkoi hiljalleen tuhansien vuosien kuluessa kuivua. Kun vesi haihtui, kerrostuivat mineraalit maan pinnalle muodostaen valtavan suolakannen.

Salar de Uyunilla on kokoa noin 10 000 neliökilometriä ja sen alueella on arvioiden mukaan yli 10 miljardia tonnia suolaa, jota louhitaan kymmeniä tuhansia tonneja vuosittain; lähinnä ruokateollisuudelle.

Advertisement

Silmänkantamattomiin jatkuva valkea autiomaa on kokemisen arvoinen mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta ehkä kaikkein häikäisevimmillään – kirjaimellisesti – se on sadekauden aikana joulukuusta maaliskuuhun. Paras aika visiitille on tammi–helmikuussa, sillä silloin matala vesikerros valkoisen suolan päällä saa aikaan ilmiön, jota kutsutaan maailman suurimmaksi peiliksi.

Suolapannua ympäröivät vuoret ja sininen taivas pilvineen peilautuvat veden pinnalta luoden taianomaisen näkymän tasangolla liikkuvalle.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat