Säilyykö purkka suolistossa oikeasti seitsemän vuoden ajan?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään yleisen uskomuksen todenperäisyyden: Säilyykö purkka suolistossa oikeasti seitsemän vuoden ajan?

Lisäksi haemme vastausta siihen, onko norsun muisti todella niin hyvä, että ne eivät koskaan unohda. Pohdimme myös, miksi synttärikakun päälle on tapana laittaa kynttilöitä.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän kertaisia lukijoiden kysymyksiä!

Säilyykö purkka suolistossa oikeasti seitsemän vuoden ajan?

Tarinan mukaan purukumi säilyy elimistössä seitsemän vuoden ajan, minkä takia sitä ei koskaan, missään tilanteessa, tule niellä. Lapsia pelotellaan kauhutarinalla, että purkka jumittuu mahalaukkuun tai tukkii suoliston. Ja vaikka ei mitään erityisen vakavaa tapahtuisikaan, säilyy purkka suolistossa seitsemän vuoden ajan. Tämä kaikki on kuitenkin urbaanilegendaa.

Ihmiset ovat jauhaneet purukumia tuhansien vuosien ajan, vaikka ensimmäiset purkat olivatkin ”hieman” erilaisia kuin nykyään. Noin 5000 vuotta sitten ihmiset käyttivät purupihkaa, joka auttoi antiseptisten ominaisuuksiensa vuoksi ientulehduksiin. Tällainen purkka on löytynyt Suomesta, Kierikin kivikautisilta asuinpaikoilta.

Vaikka purukumi on aikojen saatossa muuttunut hyvin paljon, on purupihkalla ja nykyisillä purkilla yksi yhdistävä tekijä: meidän elimistömme ei pysty sulattamaan niitä. Modernit purukumit koostuvat muun muassa sokereista, väriaineista ja makeutusaineista, jotka ovat kaikki vesiliukoisia, mutta iso osa purkasta on liukenematonta perusmassaa eli synteettisiä elastomeerejä. Meidän kehomme ei tuota sellaisia kemikaaleja, jotka pystyisivät pilkkomaan purukumin polymeerejä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että purkka jäisi suolistoon ikuisiksi ajoiksi – tai edes seitsemäksi vuodeksi. Ihan samalla tavalla kuin kuin vaikkapa liukenemattomat hedelmän siemenet, niin purkkakin löytää tiensä ulos luonnollista reittiä. Se ei jumitu umpisuoleen tai tarraudu kiinni mahalaukun seinämiin. Jos purkan siis vahingossa nielaisee, ilmaantuu se vessanpönttöön muutaman päivän sisällä.

Aivan sataprosenttisesti vaaratonta ei purkka suolistossa kuitenkaan ole. Jos purkkaa nielee paljon kerralla tai monta lyhyen ajan sisään, saattaa suolistoon oikeasti tulla tukos. Tällainen ongelma voi tulla vastaan erityisesti lapsilla tai niillä, joilla on suolistoa ahtauttava sairaus. Mutta jos yhden purkan sattuu vahingossa nielaisemaan, niin mitään peruuttamatonta tai katastrofaalista ei ole päässyt käymään.

Onko totta, että norsut eivät koskaan unohda?

Vanhan sanonnan mukaan ”norsut eivät koskaan unohda” ja erästä lukijaamme oli ruvennut mietityttämään, että onko tosiaan näin ja miten se voidaan tietää.

Nämä maailman suurimmat maaeläimet ovat uskomattomia otuksia. Ne ovat erittäin älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä, joilla on läheiset perhesuhteet. Ne ilmaisevat voimakkaasti tunteitaan, surevat kuolleita lauman jäseniä ja tunnistavat itsensä peilistä eli ovat niin sanotusti tietoisia omasta itsestään, mihin monetkaan eläimet eivät kykene. Norsujen tiedetään palaavan laumatovereidensa kuolinpaikalle suremaan tätä jopa pitkien aikojen jälkeen ja ne lohduttavat toisiaan menetysten hetkellä.

Mutta entäs se muisti? Onko oikein sanoa, että jollakin on norsun muisti, jos hänellä on mielettömän hyvä muisti?

Se, että norsut eivät koskaan unohtaisi mitään, voi olla liioittelua, mutta niillä toden tottakin on hyvä muisti. Luonnossa se on välttämätöntä koko lauman selviytymisen kannalta. Jokaisessa laumassa johtajana toimii vanhempi naaras, matriarkka, joka muistaa ja tunnistaa, ei vain oman laumansa kymmenet jäsenet, vaan kaikki laumasta vuosien mittaan karkotetut urosnorsut. Naaraat jäävät yleensä synnyinlaumaansa, mutta urokset ajetaan omilleen, kun emo on ne vieroittanut.

Mutta vanhojen tuttujen tunnistaminen ei rajoitu vain niihin yksilöihin, joiden kanssa norsut ovat viettäneet yhdessä vuosia. Tästä on hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen Tennesseessä sijaitsevassa suojelukeskuksessa elänyt Jenny-norsu, joka innostui silmin nähden vuonna 1999, kun keskukseen tuotiin uusi norsu nimeltään Shirley. Kaksikon suhtautuminen toisiinsa ihmetytti keskuksen työntekijöitä, sillä norsut vaikuttivat siltä, kuin käynnissä olisi ollut erittäin tunteellinen jälleennäkeminen. Niinpä Jennyn ja Shirleyn taustoja ruvettiin selvittämään. Kävi ilmi, että ne olivat kuuluneet samaan sirkukseen 23 vuotta aiemmin, mutta olleet silloin yhdessä vain muutaman kuukauden ajan. Siitä huolimatta ne tunnistivat ja muistivat toisensa.

Hyvä muisti on elintärkeä luonnossa, kun olosuhteet ovat ankarat. Jos vettä ei ole tarjolla, johdattaa vanha matriarkka laumansa sellaisiin paikkoihin, joissa se muistaa vuosia sitten olleen vettä. Vaikka se ei olisi käynyt kyseisessä paikassa vuosikymmeniin, muistaa se reitin pitkänkin matkan päässä sijaitsevalle juomapaikalle. Siksikin lauman kannalta on tärkeää, että johdossa on mahdollisimman iäkäs naaras, jolla on paljon elämänkokemusta. Kuivina kausina ne tietävät, mihin kannattaa lähteä, koska ovat todennäköisesti olleet samassa tilanteessa joskus aiemminkin.

Miksi synttärikakun päälle laitetaan kynttilöitä puhallettavaksi?

Tämä kysymys ilahdutti Listafriikin toimitusta kovasti, sillä ikinä ei itse ole tullut asiaa pohdittua, mutta mielenkiinto heräsi välittömästi. Kynttilöiden puhaltaminen sammuksiin synttärikakun päältä on niin perinteinen juttu, mutta tavan alkuperä on ainakin täällä hämärän peitossa. Tai oli ennen vastauksen etsimistä!

Syntymäpäiväkakku on ollut perinteinen tarjottava jo antiikin Roomassa ja kyllähän herkullinen leivonnainen sopii juhlaan. Mutta kuka kumma on keksinyt sytyttää kynttilöitä kakun päälle?

Paljon kannatusta saaneen teorian mukaan tapa sytyttää kakun päälle kynttilät on peräisin antiikin Kreikasta. Siellä ihmiset toivat kakkuja metsästyksen jumalatar Artemiksen temppeliin, ja kakut oli päällystetty kynttilöin, jotta leivonnainen loistaisi kuin Kuu. Kreikkalaisessa mytologiassa Artemis metsästää Kuun valossa ja häntä pidetään myös Kuun jumalattarena.

Monissa vanhoissa kulttuureissa savun uskottiin kuljettavan rukouksia taivaaseen tai sinne, missä ikinä jumalhahmo kenenkin uskomuksissa oli. Nykypäivän perinne toiveen esittämisestä ennen kynttilöiden puhaltamista on todennäköisesti perua tästä ikivanhasta tavasta.

Lue myös:

Lisää kommentti