YouTubeen ladatut videot ja niiden kuvaajat saivat tähtitieteilijöiltä paljon kehuja ja kiitoksia, sillä ne tarjosivat törmäyksistä ainutlaatuista ja ennennäkemätöntä dataa.
Tiede
Top 20 pahimmat kivut, joita ihminen voi kokea – toisessa osassa muun muassa itsemurhapäänsärky, endometrioosi ja munuaiskivet
Nyt listataan pahimmat kivut ja kiputilat, joita ihminen voi kokea. Koska tuskallisia tauteja ja vammoja on paljon, on nyt vuorossa jälkimmäinen kahdesta osasta.
Kipukynnys on tietenkin kaikilla erilainen ja jokaisen kokemus kivusta on henkilökohtainen. Siksipä pahimmat kivut on lähes mahdotonta laittaa mihinkään järjestykseen, koska tuntemukset ovat yksilöllisiä.
Nämä kiputilat ja sairaudet on poimittu Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmän (National Health Service, NHS) listalta. NHS on nimennyt 20 sairautta tai vammaa, jotka aiheuttavat niin lamauttavaa kipua, että se estää arkipäivän askareet ja hankaloittaa ihan tavallista elämää. Koska NHS:n listauksella on 20 erilaista, toimintakyvyn lamauttavaa kiputilaa, on Listafriikki jakanut nämä kahteen eri osioon. Eilen listattiin 10 kivuliasta terveydentilaa ja tänään loput kymmenen. Sairaudet ovat satunnaisessa järjestyksessä.
Lue edellinen lista tästä:
Kunpa kenenkään ei tarvitsisi kokea näitä, mutta mukana on varsin yleisiä kiputiloja, kuten luunmurtumat ja migreeni, joten on hyvinkin mahdollista, että juuri sinä olet kärsinyt jostakin näistä – kenties useammastakin.
Sarjoittainen päänsärky
Sarjoittaista päänsärkyä eli Hortonin neuralgiaa on luonnehdittu kovimmaksi ihmisen tuntemaksi kivuksi. Sitä kutsutaan itsemurhapäänsäryksi – eikä turhaan. Päänsärkykohtauksen iskiessä moni toivoo kuolevansa ja valitettavasti kroonistunut sairaus on saanut osan potilaista päättämään oman elämänsä. Kipu on polttavaa, repivää ja läpitunkevaa.
Terveyskirjaston mukaan sarjoittainen päänsärky vaivaa kolmea henkilöä tuhannesta, mikä voi kuulostaa vähäiseltä, mutta ainoastaan Suomessa potilaita on noin 15 000.
Kipukohtaukset sijoittuvat tavallisesti toisen silmän ympärille, josta kipu saattaa säteillä myös muualle kasvoihin sekä päälaelle. Kipu on kuin työntäisi tulikuuman hiilihangon silmään. Kohtauksiin ei voi varautua, sillä kivut ilmestyvät varoittamatta, jopa useamman kerran vuorokaudessa ja usein aina samaan aikaan. Jostain syystä monesti öisin.
Kipu saattaa kestää kerrallaan jopa kolme tuntia, jolloin potilas voi menettää tajuntansa. Se on kehon puolustusmekanismi, sillä sarjoittaisessa päänsäryssä kipu on niin ankara ja kuormittavaa, että elimistö pakottaa itsensä lepotilaan. Kuulostaa pelottavalta, mutta se on usein helpotus potilaille, joiden tiedetään yrittävän lievittää tuskaansa hakkaamalla päätään seinään.
Sarjoittaisen päänsäryn aiheuttajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta onneksi sairauteen on olemassa erityyppisiä hoitokeinoja: estolääkitys, katkaisulääke kohtaussarjan pysäyttämiseksi sekä varsinaisen kohtauksen aikana annettava lääkitys ja hoito, kuten happihoito. Sataprosenttisen hapen hengittäminen saattaa helpottaa.
Tautia kutsutaan sarjoittaiseksi päänsäryksi siksi, että kohtauksia tulee muutaman kuukauden jakson aikana useampia ja sitten voi tulla monen kuukauden tai jopa vuosien tauko. Kroonisessa sairaudessa kohtauksia tulee päivittäin.
Vyöruusu
Vyöruusu on vesirokkoviruksen aiheuttama paikallinen, rakkulainen ihomuutos, jota esiintyy tavallisimmin keskivartalossa, mutta joskus myös kasvoissa.
Usein luullaan, että vyöruusun voi saada vain, jos ei ole lapsena sairastanut vesirokkoa, mutta asia on päinvastoin: Virus jää vesirokon sairastamisen jälkeen uinumaan aivo- ja selkäydinhermojen tumakkeisiin, josta se voi aikuisiällä aktivoitua esimerkiksi stressin tai auringonvalon vaikutuksesta ja aiheuttaa kivuliaan vyöruusun.
Ihottuma, kutina, rakkulat, kipu ja ruvet ovat pirullisia kestettäviä, mutta noin viidenneksellä potilaista kiputila kroonistuu. Vaikka vyöruususta ei enää ole merkkiäkään kehossa, voi ihottuma-alueelle kehittyä hermoperäinen kipu, postherpeettinen neuralgia. Voimakas ja polttava kipu sekä äärimmäinen kosketusherkkyys jopa vaatteille voivat kestää kuukausia tai pahimmillaan vuosia vyöruusun puhkeamisen jälkeen.
Monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä, CRPS
Monimuotoisen paikallisen kipuoireyhtymän eli CRPS (Complex Regional Pain Syndrome) voi laukaista moni asia, kuten vamma tai verenkiertohäiriö. Sitä esiintyy silloin tällöin leikkausten seurauksena ja se iskee useimmiten käsiin, joskus jalkoihin, mutta harvoin muihin kehon osiin. Toisaalta sen voi aiheuttaa varsin mitätön venähdys, jota seuraava kiputila on vammaan nähden täysin kohtuuton.
Potilas kokee jatkuvaa, voimakasta ja invalidisoivaa kipua, joka alkaa esimerkiksi kipsin poiston jälkeen, kun kuntoutuminen ei suju normaalisti ja kipu on liiallista alkuperäiseen traumaan nähden. CRPS:n perimmäistä syytä ei vielä täysin tiedetä, mutta sen uskotaan liittyvän keskushermoston toiminnallisiin ja rakenteellisiin muutoksiin. Sairaus on huonosti tunnettu – siksi myös vaikea diagnosoitava.
Säryn lisäksi kipualueen iho voi yliherkistyä, jolloin pienikin hipaisu tuottaa tuskaa. Raajassa voi esiintyä myös turpoamista, jäykkyyttä, värin vaihtelua, hikoilua ja kylmäämistä.
Valtaosalle tämä oireyhtymä on puhkeamisen jälkeen elinikäinen riesa, jota voi yrittää helpottaa kylmä- ja/tai kuumahoidolla, levolla ja toisaalta myös liikkumalla, sekä epilepsia- ja masennuskipulääkkeillä. Täysi parantuminen on mahdollista, mutta useimmille jää kuntoutuksestakin huolimatta jotain vaivaa.
Virtsakivitauti
Virtsakivitauti vie pahimmillaan jalat alta ja potilaan ensiapuun. Tässä taudissa virtsateihin eli munuaisaltaaseen, virtsajohtimiin, virtsarakkoon tai virtsaputkeen muodostuu kiinteitä kappaleita, jotka estävät virtsan kulun ja aiheuttavat muiden oireiden lisäksi sietämätöntä kipua. Näitä tavallisimmin kalsiumista muodostuneita ”kiviä” kutsutaan munuaiskiviksi.
Merkittävimmät virtsakivitaudin aiheuttajat ovat vääränlainen ruokavalio ja ylipaino, joskin myös perinnöllisillä tekijöillä saattaa olla osansa.
Tavallisin oire on äkillisesti alkava, viiltävä kipu jommallakummalla puolen alaselkää tai alavatsaa. Virtsateiden tukkeutuminen johtaa hoitamattomana hengenvaarallisiin tulehduksiin, joten on hyvä, että kipu on erittäin voimakas. Potilaan on pakko hakeutua lääkäriin, sillä tuska on sietämätön.
Munuaiskiviä hoidetaan tavallisesti murskaamalla eli kiveä ammutaan sokkiaalloilla, mikä saa sen vähitellen hajoamaan ja poistumaan pieninä murusina luonnollista reittiä. Harvoin joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon.
Virtsakiven hoitaminen myös kotikonstein on mahdollista, jos se on tarpeeksi pieni (alle 5 mm) tullakseen ulos itsekseen; tätä voi edesauttaa runsaalla juomisella. Itse asiassa runsas veden juominen myös osaltaan estää koko kivien muodostumisen.
Vaikka munuaiskivien poistuminen virtsan mukana on helpotus, saattaa puolen sentin kokoisen kiven pissaaminen aiheuttaa itkua ja hammasten kiristystä.
Kolmoishermosärky
Kolmoishermosärky on äkillinen ja voimakas kipu kasvoissa. Sen kokeneet kuvaavat, että kipu on kuin salama iskisi leukaan, hampaisiin ja/tai ikeniin. Kolmoishermosärky vaivaa yhtä henkilöä 10 000:sta ja se on yleisempää naisilla kuin miehillä.
Kolmoishermo on kasvojen tuntohermotuksesta vastaavan aivohermo. Se on nimensä mukaisesti kolmihaarainen ja kukin haara huolehtii tietystä kasvojen alueesta. Kummallakin puolella kasvoja on oma kolmoishermonsa. Kolmoishermon kiputila paikantuu useimmiten kahden alimman haaran alueelle eli alaleukaan tai yläleukaan ja poskiin. Ensimmäisen eli otsan aluetta hermottavan haaran kipu on harvinaista.
Syytä tähän piinavaan hermosärkyyn ei useinkaan tiedetä, mutta joskus aiheuttaja voi olla epätavallisesti kulkeva valtimo, joka painaa hermoa. Kolmoishermo voi myös vioittua esimerkiksi vyöruusun tai MS-taudin seurauksena.
Kohtaukset ovat täysin odottamattomia, mutta varsin lyhyitä: muutamasta sekunnista pariin minuuttiin. Potilaalle tuo aika tuntuu kuitenkin ikuisuudelta. Sähköiskumainen kipu loppuu yhtä yllättäen kuin se oli alkanutkin, mutta kohtauksia voi saman vuorokauden aikana tulla useita. Kiputilan voi laukaista syöminen, puhuminen, meikkaaminen, hampaiden pesu tai vain kasvoille puhaltava tuuli.
Valitettavasti tauti on usein progressiivinen eli se pahenee ajan myötä. Parannus- tai ehkäisykeinoa kolmoishermosärkyyn ei ole, mutta vahvalla lääkityksellä kipua saatetaan saada lievitettyä.
Äkillinen haimatulehdus
Äkillinen haimatulehdus ei ole bakteerin aiheuttama, vaan kyseessä on sisäsyntyinen tulehdusreaktio, jonka aiheuttaa kudoksiin valunut, ruoansulatusentsyymejä sisältävä haimaneste.
Maailmalla yleisin äkillisen haimatulehduksen aiheuttaja on sappikivet, joita syntyy, kun sappinesteen ainesosat kiteytyvät. Sappikivi voi juuttua sappi- ja haimatiehyeiden yhteiseen laskukohtaan ohutsuolessa, estää ruoansulatusnesteiden virtausta suoleen ja aiheuttaa siten tuskallisen kivuliaan haimatulehduksen.
Suomessa suurin osa haimatulehduksista liittyy alkoholiin. Eikä tarvi olla edes mikään rapajuoppo, sillä A-klinikkasäätiön ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan äkillinen haimatulehdus ei vaadi ”järin kosteaa taustaa”.
”Ei välttämättä ole juotu isoja määriä, vaan pidempään säännöllisesti – ja sitten kerran rajusti”, selvittää Ylen haastattelema Simojoki. Yksi kaatokänni, mökkiviikonloppu tai viikon ränni etelän matkalla riittää sairastumiseen. Vuosittain tähän tappavaan tulehdukseen kuolee noin 100 suomalaista.
Oireet alkavat yleensä vasta silloin, kun juominen loppuu, ja onneksi kipu on yleensä sen verran tuskallista, että potilaalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua sairaalaan. Ylävatsalta selkään säteilevää vyömäistä kipua ei voi sekoittaa normaaleihin vatsanväänteisiin tai pahaankaan krapulaan.
Kihti
Kihti on sairautena tunnettu jo vuosituhansien ajan. Se on kivulias niveltulehdus, joka johtuu virtsahapon kiteytymisestä nivelen sisällä.
Kihti alkaa usein varpaista ja noin 70 prosentilla potilaista ensimmäinen tulehdus ilmenee isovarpaan nivelessä. Virtsahapon kerääntyminen ja kiteytyminen aiheuttaa turvotusta ja kuumotusta sekä kovaa kipua tulehtuneissa nivelissä. Iho usein punoittaa ja voi muuttua jopa violetiksi.
Reumatologian ylilääkäri Markku Kauppi kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kipu ja muut oireet ovat niin rajuja, että potilas hakeutuu lähes poikkeuksetta päivystykseen. Kihtikohtaus voi viedä työ- ja toimintakyvyn viikoiksi.
Tulehduskohtaukset ovat taudin alkuvaiheessa paikallisia ja ohimeneviä, mutta myöhemmin kipeät tulehdukset yleistyvät, vaikeutuvat ja niitä esiintyy monessa nivelessä samaan aikaan. Kroonisessa vaiheessa tulehdustila, turvotus ja kipu on jatkuvaa ja ihon alle voi muodostua toofeja eli uraattikertymiä. Pahimmillaan ne rikkovat ihon aiheuttaen verestäviä haavaumia.
Terveelliset elämäntavat ja tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen ovat parhaita tapoja estää virtsahapon liiallinen tuotanto tai erityksen väheneminen, ja siten välttää kihtiin sairastuminen. Tauti on kuitenkin yleistymässä, mikä selittyy varsin helposti muun muassa väestön lihomisella ja lisääntyneellä alkoholinkäytöllä.
Endometrioosi
Endometrioosi on hyvin yleinen sairaus, jota esiintyy noin 10 prosentilla naisista. Tästäkin huolimatta diagnoosin saaminen voi kestää useita vuosia, joiden aikana potilas kärsii muiden oireiden lisäksi voimakkaista kivuista. Kivuista, jotka kaatavat sänkyyn tuskissaan. Muita oireita ovat muun muassa kivuliaat ja epäsäännölliset kuukautiset, ulostamis- tai virtsaamiskivut sekä yhdyntäkivut.
Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti, joka kuvaa sairautta osuvasti: kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella kuten vatsakalvon pinnalla, emättimen ja peräsuolen välissä, munasarjojen pinnalla, ja pesäkkeitä voi olla jopa pallean pinnalla. Nämä sirottuneet pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion.
Endometrioosin perimmäistä syytä ei tunneta eikä sitä voida parantaa lääkkeillä. Oireita pystytään yleensä lievittämään ja leikkaushoito on mahdollinen kaikkein hankalimmissa tilanteissa. Kovien kipujen lisäksi endometrioosin ikävin puoli on se, että se voi aiheuttaa lapsettomuutta.
Mahahaava
Normaalisti vatsan limakalvo suojaa ympäröivää elimistöä ärhäkältä mahanesteeltä, joka sisältää muun muassa syövyttävää suolahappoa. Joskus suolahappo ja valkuaisaineita hajottava pepsiini voivat kuitenkin rikkoa limakalvon ja tehdä mahaan haavan. Tämä onnistuu, jos limakalvon suojamekanismi on heikentynyt.
Mahahaava voi olla lähes oireeton, mutta tavallisin merkki siitä on keskellä ylävatsaa tuntuva jäytävä tai polttava kipu. Jos kipu on jatkuvaa ja yltyy sietämättömäksi, on syytä hakeutua välittömästi hoitoon. Tällöin kyse voi olla puhjenneesta mahahaavasta eli mahan seinämään on muodostunut reikä, jolloin potilas on hengenvaarassa.
Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, ei mahahaavaa aiheuta stressi, liiallinen kahvinjuonti tai vääränlainen ruokavalio. Aiheuttaja on helikobakteeri. Tämä muuten todettiin itselle tehdyllä ihmiskokeella – Nobelin arvoisesti. Lue siitä lisää: Hullut tiedemiehet, jotka tekivät kokeita itsellään.
Fibromyalgia
Kun lähdin etsimään tietoa fibromyalgiasta, tuli hakukentässä ehdotuksina vastaan muun muassa ”fibromyalgia ei ole sairaus” ja ”onko fibromyalgia oikea sairaus”.
Fibromyalgia on aivan oikea sairaus ja vielä varsin yleinen sellainen: noin 5 prosenttia väestöstä kärsii siitä. Näistä suurin osa on naisia. On potilaita alentavaa ja heidän kipujaan väheksyvää väittää, että fibromyalgiaa ei ole olemassa.
Terveyskirjastossa kerrotaan näin: ”Fibromyalgia on toiminnallinen oireyhtymä, joka todennäköisesti johtuu keskushermostoperäisestä kivun säätelyhäiriöstä ja autonomisen hermoston epätasapainosta. Keskushermoston yleistynyt herkistyminen ulkoisille ärsykkeille aiheuttaa fibromyalgiapotilaille voimakkaammat oireet kuin muille henkilöille.”.
Kroonista kipua lihaksissa ja sidekudoksissa aiheuttava fibromyalgia ei kuitenkaan vaurioita kudoksia eikä saa aikaan tulehdusreaktiota. Kipuja on laajasti joka puolella kehoa ja särky on pitkäaikaista, joskin paikka ja voimakkuus voivat vaihdella. Kipua on kuvailtu kolottavaksi, jäytäväksi, polttavaksi, kirveleväksi ja viiltäväksi.
Oireiden kuva on laaja eikä yhdelläkään potilaalla täysin samanlainen. Fibromyalgiassa varsin yleistä on koko päivän kestävä uupumus sekä katkeileva yöuni, joka ei ole virkistävää. Fibromyalgiaan voi liittyä sydämen tykytystä, virtsavaivoja, puutumisen tunnetta, huimausta, muistihäiriöitä, ahdistusta ja keskittymiskyvyttömyyttä – muutamia mainitakseni.
Lue myös:
Jos ei itse sairasta, niin jokainen varmasti tuntee jonkin, joka kärsii masennuksesta tai ahdistuksesta. Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Nyt Listafriikki esittelee kuitenkin sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka ovat huomattavasti harvinaisempia.
Psyykkiset sairaudet ovat nykyään aiempaa paremmin diagnosoituja ja hoidettuja eikä niitä tarvitse enää salailla tai häpeillä. Mielenterveyden häiriöihin on ihan yhtä hyväksyttyä hakea apua kuin vaikkapa selkävaivoihin; ja se on äärimmäisen hyvä asia. Ilmapiiri on onneksi muuttunut muutamassa vuosikymmenessä radikaalisti.
Masennus, ahdistus, pakko-oireinen häiriö ja skitsofrenia ovat ainakin nimeltä ja varmasti taudinkuvaltaan tuttuja, mutta tämän listan psyykkiset sairaudet ovat ihan eri maata. Ihmismieli on varsin kummallinen, joten häiriöiden kirjoon mahtuu toinen toistaan erikoisempia oireyhtymiä. Omituisuudesta huolimatta täytyy kuitenkin muistaa, että kokijalleen nämä ovat totisinta totta.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista psyykkistä sairautta voit tsekata tästä:
10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta – osa 1
Fregolin oireyhtymä
Italialaisen näyttelijän Leopoldo Fregolin mukaan nimetty Fregolin oireyhtymä on kuin vastakohta Capgrasin syndroomalle, johon tutustuttiin listan ensimmäisessä osassa. Lyhyesti tiivistettynä: Capgrasin syndroomassa potilas kuvittelee, että hänelle läheinen ihminen on korvattu jollain muulla henkilöllä.
Fregolin syndroomassa on kyse siitä, että potilas luulee kaikkia ympärillään olevia ihmisiä samaksi henkilöksi. Tämä yksi ja sama tyyppi vain vaihtaa valepuvusta toiseen. Nimensä oireyhtymä sai näyttelijä Fregolilta, koska tämä oli tunnettu siitä, että hän teki esitystensä aikana nopeita roolinvaihdoksia.
Ensimmäisen kerran syndrooma kuvattiin vuonna 1927, kun lääkärit tutkivat potilasta, joka uskoi Robine-nimisen näyttelijän ilmestyvän hänen elämäänsä jatkuvasti muiksi henkilöiksi naamioituneena. Kerran potilas kävi ”Robinen” kimppuun, kun hän uskoi tämän seuraavan itseään vahingoittamistarkoituksessa.
Fregolin oireyhtymä on ottanut myös modernin muodon: New York -lehti on kirjoittanut psykiatrin vastaanotolle vuonna 2010 tulleesta 21-vuotiaasta miehestä, joka väitti kiven kovaan, että kaikki naiset, jotka ottivat häneen Facebookissa yhteyttä, olivatkin itse asiassa yksi ja sama henkilö – hänelle aiemmin kyseisellä sivustolla pakit antanut nainen.
Miehen mukaan tämä nainen käytti erästä tiettyä kasvovoidetta, joka mahdollisti kasvojen muuttumisen. Mies oli varma, että huolimatta kariutuneesta nettisuhteesta, nainen oli edelleen kiinnostunut hänestä ja halusi parisuhteeseen esiintyen vain eri ihmisinä.
Lääkärit diagnosoivat miehellä Fregolin oireyhtymän, mikä oli ensimmäinen kerta, kun oireilu liitettiin internetin käyttöön.
Cotardin oireyhtymä
Cotardin syndroomassa harhaluulo ei kohdistu ympärillä oleviin ihmisiin, vaan tästä oireyhtymästä kärsivä henkilö kuvittelee olevansa itse kuollut, kuolematon tai että häntä ei ole ollenkaan olemassa. Kuvitelma voi olla myös hyvin spesifinen: Potilas voi kokea olevansa elävä kuollut eli zombi; aivan kuin The Walking Dead -televisiosarjassa. Hän voi ajatella sisäelimiensä jo mädäntyneen ja kaiken veren poistuneen kehosta.
Cotardin oireyhtymän voi laukaista esimerkiksi masennus, trauma (fyysinen tai psyykkinen), sekä psykoaktiivisia aineita sisältävät huumeet, jotka saavat aikaan hallusinaatioita eli aistiharhoja. Hengenvaarallisen Cotardin syndroomasta tekee se, että kun ihminen kuvittelee olevansa kuolematon tai jo kuollut, voi hän käyttäytyä varomattomasti, sillä mitä zombille voisi muka tapahtua?
Ranskalainen neurologi Jules Cotard kuvaili tämän syndrooman ensimmäisenä vuonna 1880 ja vaikka se on äärimmäisen harvinainen mielenterveyshäiriö, tunnetaan historian saatosta kourallinen tapauksia.
Cotardin kuvailemassa tapauksessa potilas, ”Madame X”, oli tullut vastaanotolle erikoisen syyn vuoksi: hän väitti, ettei hänellä ollut aivoja, hermoja, mahaa tai suolistoa, mutta kaikista näistä puutteista huolimatta hän uskoi olevansa kuolematon. Hoitokeinoa ei löytynyt ja lopulta Madame X kuoli nälkään, sillä hän ei nähnyt mitään syytä syömiselle.
Münchhausenin oireyhtymä
Münchausenin oireyhtymä liittyy vaikeaan persoonallisuushäiriöön, jossa potilas sepittää itselleen sairauden oireita ja kiertää sairaalasta toiseen päästäkseen hoitoon. Vakavammassa muodossa Münchhausen-potilas aiheuttaa itselleen tarkoituksenmukaisesti oireita ja vammoja päästäkseen tutkittavaksi ja operoitavaksi.
Sairaalassa potilas sepittää yksityiskohtaisen, mutta valheellisen tarinan elämästään. Oireiden perusteella, olivat ne sitten itse aiheutettuja tai keksittyjä, henkilöä saatetaan ryhtyä hoitamaan ja pisimmälle menneissä tapauksissa täysin terve potilas on leikattu. Mielenterveyden häiriöstä kärsivä potilas voi vääristää tutkimustuloksia lisäämällä esimerkiksi virtsanäytteeseen verta.
Nimensä tämä oireyhtymä on saanut 1700-luvulla eläneen saksalaisen paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin mukaan. Hän oli hyvä tarinankertoja, jolla oli tapana viihdyttää läheisiään kertomalla rankasti liioiteltuja juttuja sotakokemuksistaan, matkoistaan ja metsästysretkistään.
Vuonna 1951 kirjoittamassaan artikkelissa psykiatrisella osastolla työskennellyt sisätautilääkäri Richard Asher otti käyttöön nimen Münchhausenin oireyhtymä. Hänellä oli ollut paljon potilaita, jotka selvästi keksivät sairauksia ja vaativat toimenpiteitä, mutta heissä ei ollut fyysisesti mikään vialla. Asher havaitsi näillä sarjapotilailla useita leikkausarpia, jotka arvatenkin olivat peräisin lukuisista, tarpeettomista operaatioista. Hän nimesi itseään kiehtoneen persoonallisuuden vääristymän dramaattisista tarinoistaan tunnetun paronin mukaan.
Erotomania
Erotomania on hyvin harvinainen persoonallisuushäiriö, jossa potilas kuvittelee usein julkisuuden henkilön, poliitikon tai itseään korkeammassa asemassa olevan ihmisen olevan rakastunut itseensä. Rakkaus on erotomaniasta kärsivälle hyvin todellista ja he tuntevat sen erityisinä signaaleina television, lehtien tai netin välityksellä, ja yhteys voi olla heidän mielestään jopa telepaattinen. Erotomaniaa sairastava kuvittelee, että esimerkiksi näyttelijän kaikki katseen kameraan on tarkoitettu juuri hänelle.
Harhaluulo on niin voimakas, että vaikka kuviteltu rakastaja tulisi kasvokkain sanomaan, että ei tunne yhtään mitään, olettaa potilas tämän vain yrittävän salata rakkauden muulta maailmalta. Erotomania voi johtaa kuviteltuihin tapahtumiin ja muun muassa olemattomiin, mutta sairaudesta kärsiville todellisiin, raskauksiin.
Ehkä kaikkein tunnetuin erotomaniasta kärsinyt henkilö on yhdysvaltalainen John Hinckley, joka vuonna 1981 yritti murhata presidentti Ronald Reaganin tehdäkseen vaikutuksen rakastettuunsa eli näyttelijä Jodie Fosteriin. Foster ei tietenkään ollut tietoinen Hinckleyn järjettömästä rakkaudesta itseään kohtaan eikä varsinkaan omasta ihastumisestaan Hinckleyyn.
Aboulomania
Psyykkiset sairaudet -lista päätetään aboulomaniaan eli patologiseen päättämättömyyteen. Kaikilla meillä on varmasti elämässä aikoja – toisilla koko elämän mittaisia – jolloin päätösten tekeminen on hankalaa. Päättäminen voi ahdistaa ja aiheuttaa stressiä, ja päätöksenteko voi tuntua täysin mahdottomalta ajatukselta. Useimmat meistä siihen kuitenkin pystyvät.
Mutta ne, jotka kärsivät aboulomaniasta, eivät pysty päättämään – mitään.
Vakava päättämättömyys vaikuttaa henkilön kykyyn selvitä arkielämästä ja usein he tarvitsevatkin jonkun lähelleen. Sitä ei kuitenkaan sovi sekoittaa läheisriippuvuuteen, sillä aboulomaniasta kärsivälle yksinolo sinällään ei ole ongelma; usein he kuitenkin välttelevät yksin jäämistä, jos vaikka eteen tulisi jonkinlainen pulma.
Aboulomaniasta kärsivä ahdistuu ja voi saada paniikkikohtauksen siitä, kun hänen pitää valita, mitä laittaa päälleen, mitä syö aamupalaksi tai mitä reittiä ajaa töihin. Ravintolassa jälkiruoan päättäminen voi olla mahdoton tehtävä, eikä sairaudesta kärsivä pysty esimerkiksi päättämään, että soittaako vai tekstaako kaverille.
Aboulomanian arvellaan juontavan juurensa lapsuudesta, jossa ylisuojelevat vanhemmat ovat luoneet epäterveen ympäristön, ja lapsi on heistä liian riippuvainen eikä tämän ole koskaan tarvinnut tehdä vaikeita valintoja tai päätöksiä.
Lue ensimmäinen osa: 10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta – osa 1
Lue myös:
Mielenterveyden häiriöt ovat hyvin yleisiä; varmasti kaikki tuntevat jonkun, joka kärsii masennuksesta tai ahdistuksesta. Listafriikki esittelee nyt psyykkiset sairaudet, jotka ovatkin huomattavasti harvinaisempia.
Psyykkiset sairaudet ovat nykyään aiempaa paremmin diagnosoituja ja hoidettuja eikä niitä tarvitse enää salailla tai häpeillä. Mielenterveyden häiriöihin on ihan yhtä hyväksyttyä hakea apua kuin vaikkapa selkävaivoihin; ja se on äärimmäisen hyvä asia. Ilmapiiri on onneksi muuttunut muutamassa vuosikymmenessä radikaalisti.
Masennus, ahdistus, pakko-oireinen häiriö ja skitsofrenia ovat ainakin nimeltä ja varmasti taudinkuvaltaan tuttuja, mutta tämän listan psyykkiset sairaudet ovat ihan eri maata. Ihmismieli on varsin kummallinen, joten häiriöiden kirjoon mahtuu toinen toistaan erikoisempia oireyhtymiä. Omituisuudesta huolimatta täytyy kuitenkin muistaa, että kokijalleen nämä ovat totisinta totta.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista psyykkistä sairautta voit lukea tästä:
10 erikoista ja harvinaista psyykkistä sairautta – osa 2
Capgrasin oireyhtymä
Capgrasin oireyhtymä on psykoottinen sairaus, jossa ihminen kärsii voimakkaasta harhaluulosta. Siinä potilas kuvittelee, että joku hänelle läheinen ihminen on korvattu toisella henkilöllä. Harhaluulon kohde voi olla myös oma lemmikkieläin tai jopa kotitalo.
Usein tämä läheinen henkilö on samassa taloudessa asuva perheenjäsen, jonka potilas luulee tulleen vaihdetuksi – oli se sitten robotti, avaruusolio tai identtisen näköinen huijari. Capgrasin oireyhtymä aiheuttaa voimakkaan hylkäys- ja pelkoreaktion, sillä potilas ei usko läheisen olevan se, joka hän sanoo olevansa. Potilas voi kuvitella, että huijari haluaa satuttaa häntä.
Capgrasin oireyhtymä on nimetty sen ensimmäisenä havainneen henkilön eli ranskalaisen psykiatrin Joseph Capgrasin mukaan. Hän kutsui sairautta 1920-luvulla kaksoisilluusioksi. Oireyhtymän aiheuttajaa ei tunneta ja tutkimustietoa on vähän, sillä sairaus on hyvin harvinainen. Sitä tavataan usein potilailla, joilla on havaittu muitakin sairauksia, kuten dementia tai skitsofrenia. Myös päähän kohdistuneen vamman on todettu aiheuttavan tällaisia harhaluuloja.
Usein potilaan epäilykset kohdistuvat ainoastaan yhteen henkilöön ja muihin läheisiin suhtautuminen on normaali. Erikoista Capgrasin oireyhtymässä on se, että ihminen kyllä siis tunnistaa kasvot, mutta ei kykene muistamaan tai muodostamaan tunnesidettä kyseiseen henkilöön.
Eräässä tapauksessa 36-vuotias nainen kehitti synnytyksen jälkeen harhaluulon, että hänen vastasyntynyt poikansa ja muut perheenjäsenet oli korvattu huijareilla. Harhaluulo oli voimissaan viisi vuotta, eivätkä mitkään hoitokeinot tehonneet. Viimeisenä oljenkortena otettiin käyttöön sähköhoito, jolla nainen vihdoin pääsi epäilyistään ja tunnisti perheensä.
Pariisin syndrooma
Pariisin syndrooma voi laueta kenellä tahansa Pariisiin matkaavalla, mutta lähinnä sitä on tavattu japanilaisilla turisteilla. Syndrooman oireita voisi kuvailla totaalisena hermoromahduksena, jonka saa aikaan kulttuurišokki.
Uusiin kulttuureihin tutustuminen voi hyvin usein aiheuttaa jonkinlaisen kulttuurišokin, mutta Pariisin syndrooma on äärimmäisen voimakas sellainen: ihminen voi tuntea ahdistusta, todellisuudentajun heikkenemistä, aistiharhoja sekä kokea tulleensa uhriksi. Potilas voi olla myös hyvin vihamielinen ja aggressiivinen muita ihmisiä kohtaan.
Pariisin oireyhtymän uskotaan johtuvan järjettömän korkeista odotuksista, joita Pariisiin matkaavilla japanilaisilla on. Heillä on tietty mielikuva romanttisesta kaupungista, mutta töykeäksi koettu asiakaspalvelu, likaiset kadut ja mieleen rakennetun täydellisen kuvan pirstaloituminen laukaisevat erittäin voimakkaita fyysisiä ja psyykkisiä oireita.
Pariisissa vierailee vuosittain reilu miljoona japanilaista turistia, joista parikymmentä joudutaan kuljettamaan sairastumisen vuoksi ennenaikaisesti kotiin. Pariisin syndrooma ei siis ole kovin yleinen, mutta sitäkin erikoisempi mielenhäiriö.
Hyvin samankaltainen mielenhäiriö on Jerusalemin syndrooma, jonka saa aikaan nimensä mukaisesti vierailu Jerusalemissa. Oireyhtymä ei rajoitu mihinkään tiettyyn kansalaisuuteen tai uskonnolliseen ryhmään, ja oireet – pakkomielteiset ajatukset ja harhat – häviävät yleensä muutamassa päivässä.
Stendhalin syndrooma
Stendhalin syndrooman oireisiin kuuluvat ahdistus, paniikkikohtaukset, pahoinvointi, ohimenevät identiteettihäiriöt, sekavuus ja hallusinaatiot. Yleensä oireet laukaisee taide: kun ihminen näkee erityisen kauniina pitämäänsä taidetta tai suuri määrä taidetta on keskittynyt hyvin rajatulle alueelle, kuten taidegalleriaan, saattaa kokemus olla liian voimakas.
Samanlaisen musertavan tunnevyöryn voi kokea myös luonnon keskellä. Moni on varmasti joutunut tunnekuohun pauloihin ja ainakin liikuttunut erilaisten taide-elämysten kohdalla, mutta hyvin harva on oikeasti kokenut Stendhalin syndrooman kaltaisia oireita.
Syndrooma on nimetty ranskalaisen kirjailijan Marie-Henri Beylen mukaan. Beyle, joka kirjoitti nimellä Stendhal, sai voimakkaita oireita vieraillessaan Firenzessä vuonna 1811. Santa Crocen basilikassa vierailunsa jälkeen mies kirjoitti ”elinvoimiensa uupuneen ja hän pelkäsi kaatuvansa kävellessään” – niin vahvasti kirkon kattomaalaukset olivat häneen vaikuttaneet.
Firenzeläinen lääkäri Graziella Magherini paneutui 1970-luvulla Stendhalin kokemukseen, sillä hänen vastaanotolleen oli tuotu useita turisteja, jotka olivat Firenzen taiteen äärellä saaneet voimakkaita kohtauksia: pyörtymisiä, itkukohtauksia ja jopa tilapäisiä psykoottisia sekavuustiloja. Magherini nimesi tilan ja sen oireet Stendhalin syndroomaksi.
Tukholma-syndrooma
Tukholma-syndrooma on saanut nimensä Tukholmassa elokuussa 1973 tapahtuneesta pankkiryöstöstä, jossa varkaat ottivat neljä pankkivirkailijaa kuudeksi päiväksi panttivangeiksi. Vankeina pidetyt uhrit kiintyivät noiden päivien aikana kaappaajiinsa, ja jopa halailivat ja suutelivat näitä panttivankitilanteen lauettua. Uhrit eivät myöskään suostuneet todistamaan oikeudessa ryöstäjiä vastaan. Kun kidnappaajat uhriensa puolustuksesta huolimatta tuomittiin, kävi muutama panttivankina ollut tapaamassa kaappaajiaan vankilassa.
Tukholma-syndrooma on erikoisuudestaan huolimatta tällä psyykkiset sairaudet -listalla varsin yleinen tapaus ja sitä on tavattu muun muassa lentokonekaappauksien ja kidnappausten uhreilla, keskitysleiri- ja sotavangeilla, sekä kotiväkivallan ja insestin uhreilla. Uhri alkaa suhtautua pahantekijään tai kidnappaajaan myötämielisesti ja kehittää jopa romanttisia tunteita tätä kohtaan.
Boantropia
Lykantropia on mielenterveyden häiriö, jossa ihminen kuvittelee olevansa eläin tai muuttuvansa eläimeksi. Susi tai ihmissusi ovat yleisimpiä harhan kohteita. Lykantropian alle kuuluu kuitenkin hyvin spesifinen ja erittäin harvinainen muoto nimeltään boantropia. Siinä ihminen kuvittelee olevansa lehmä ja usein myös käyttäytyy sen mukaisesti.
Boantropiasta kärsivä voi olla nelinkontin pellolla syömässä ruohoa ja näkee itsensä osana lehmälaumaa. Psykiatrien mukaan boantropian voi laukaista esimerkiksi hypnoosi tai hyvin todellisen tuntuinen uni. Ihminen saattaa uneksia olevansa lehmä, ja kokemus jää sitten herätessä harhakuvitelmana päälle.
Boantropia on yksi vanhimmista kirjallisuudessa kuvatuista mielenterveyden häiriöistä, sillä Vanhan testamentin Danielin kirjassa kuningas Nebukadressar II karkotettiin ihmisten parista ja hänen sanottiin ”syöneen ruohoa kuin härät”. Vaikka Raamatun tarinassa on kyse Jumalan langettamasta rangaistuksesta, uskovat monet psykologit muinaisen hallitsijan kärsineen nimenomaan boantropiasta.
Lue myös:
Tiede
Naisen kyyneleet alentavat miehen seksuaalista halukkuutta: 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä – osa 2
Monet asiat saattavat nostattaa kyyneleet silmiin: Surullinen elokuva, parhaan kaverin häät ja sipulin pilkkominen. Mutta miksi? Tässä tulee mielenkiintoisia, mutta toivottavasti ei kuitenkaan itkettäviä faktoja itkemisestä.
Listalla perehdytään itkemiseen, jonka sanotaan muun muassa puhdistavan ja tekevän hyvää. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen; aina itkeminen ei helpota oloa. Kukaan ei tiedä varmasti, että miksi voimakkaat tunteet saavat ihmisen itkemään, mutta teorioita on kyllä esitetty.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset kyyneleiden vuodatukset voit lukea tästä:
Itkeekö eläimet? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä – osa 1
Kyyneleet eivät kiihota
Science-lehdessä vuonna 2011 julkaistu artikkeli oli aikoinaan valtavan mediahuomion kohteena. Eikä ihme, sillä yleisesti voidaan sanoa, että kaikki seksiin liittyvä myy. Tutkimuksen tuloksista nimittäin pääteltiin, että naisen kyyneleet vievät halut mieheltä.
Tutkimuksen koehenkilöinä oli naisia, jotka myönsivät itkevänsä herkästi. Naisille näytettiin jotain itkettävää (varmaankin Hachiko tai Leijonakuningas) ja tutkijat keräsivät kyyneleet talteen. Nesteet annettiin haisteltaviksi miehille, jotka olivat nuuhkineet myös suolavettä. Miehet eivät osanneet erottaa kyyneliä ja suolavettä toisistaan, mutta kyynelillä oli silti kummallinen vaikutus.
Tutkijat olivat odottaneet kyynelten vaikuttavan tunteisiin, kuten surullisuuteen ja empatiaan, mutta niin ei käynyt. Kävi jotain yllättävää, sillä kyyneleet vähensivät miesten seksuaalista halukkuutta ja alensivat testosteronitasoa.
Ensimmäistä kertaa tutkijat olivat pystyneet todistamaan, että ihminen kommunikoi kemiallisesti kyynelillä. Päätelmä oli selvä: naisen kyynelten välittämä viesti on ”ei”. Tutkimuksen toisessa osassa miesten annettiin haistella toisten miesten kyyneliä ja jälleen testosteronitasot alenivat ja kiihottuneisuus väheni.
Tuloksista tehtyjä päätelmiä on muiden tutkijoiden toimesta kritisoitu. Onhan se raflaavaa, että itkeminen vie halut, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan testosteronitason aleneminen ei suoraan viittaa siihen. Evolutiivisesti käy enemmän järkeen se, että kyyneleet vähentävät väkivaltaisuutta. Uhkaavassa tilanteessa vuodatetut kyyneleet laimentavat aggressiota, jolloin ”hyökkääjä” saattaa rauhoittua.
Miksi itkeminen helpottaa? Vai helpottaako?
Tavataan sanoa, että itkeminen helpottaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä useiden tutkimusten mukaan hyvän olon tunne tulee välillisesti sosiaalisen vasteen kautta. Itkeneestä tuntuu jälkeen päin hyvältä, jos hän on saanut tilanteessa tukea.
Itkuun purskahtaminen voi helpottaa hankalassa tilanteessa, jos joku tulee kysymään, että mikä hätänä. Vaivaavasta asiasta kertominen ja siihen mahdollisesti yhdessä löytyvä ratkaisu tuovat helpotuksen. Itkemisellä ei varsinaisesti ole tunteen kanssa mitään tekemistä. Myös ympäristöllä on iso vaikutuksensa siihen, tuntuuko itkukohtauksen jälkeen hyvältä. Jos töissä purskahtaa kyyneliin, saattaa tulos olla päinvastainen.
Kotona yksin vollottaminen ei useinkaan paranna oloa, vaan ikävään tunteeseen jää vain vellomaan. Tietyt sairaudet voivat estää helpotuksen tulemisen, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon myötäeläjiä ja auttajia. Syvästä masennuksesta kärsivän olo ei tosiaankaan parane itkemällä.
Sukupuolten välisiä eroja
Stereotyypit voivat olla ärsyttäviä ja usein ne ovat helposti kumottavissa, mutta itkemisen kohdalla näin ei ole. Naiset itkevät enemmän kuin miehet. Ja nyt tietenkin puhutaan keskimääräisesti, koska kaikki me olemme yksilöitä.
Vaikka eri tutkimuksissa päästäänkin hieman toisistaan poikkeaviin numeroihin, on kaikista luettavissa sama fakta: naiset itkevät vähintään kaksi kertaa enemmän kuin miehet. Todennäköisesti vieläkin enemmän.
Nainen itkee keskimäärin kuusi minuuttia kerrallaan, kun taas miehen itkukohtaus kestää nelisen minuttia. Naisilla itku myös eskaloituu useammin, sillä noin 65 % kerroista itkeminen yltyy nyyhkytykseksi. Miehillä vain 4 prosenttia itkukerroista etenee nyyhkimiseen.
Miehen ja naisen fysiologiassa on eroja myös silmissä, sillä miehen kyynelkanavat ovat suuremmat. Tämän ominaisuuden vuoksi miehen kyynelet eivät yhtä helposti lähde valumaan poskille. Naisilla itkeminen johtaa todennäköisemmin poskille valuviin kyynelnoroihin.
Miksi itkemme onnesta?
Vaikka suuri ilo ja syvä suru ovat tunneskaalan vastakkaisissa ääripäissä, ei niiden synnyttämillä kyynelillä ole eroa. Aivot eivät nimittäin itkemisen kohdalla osaa erottaa negatiivisia ja positiivisia tunteita toisistaan; ne vain reagoivat voimakkaaseen tunnekuohuun.
Onnen- ja surunkyynelten syntymekanismi on täysin sama. Aivojen tunnekeskuksiksi nimitetyt mantelitumakkeet kyllä tietävät miltä tuntuu, sillä tunteet syntyvät siellä. Mantelitumakkeet lähettävät signaalin hypotalamukseen, joka kuitenkin jättää viestistä pikkupräntin lukematta. Hypotalamus vain havaitsee, että nyt tuntuu ja lujaa, joten se erittää tarvittavat viestimolekyylit, jotka aktivoivat tahdosta riippumattoman hermoston. Ja sitten aivosillan alueella sijaitseva syljenerityskeskus viestittää silmän kyynelrauhaselle, että hanat auki: oli se sitten ilosta, surusta tai kovan paineen alla.
Esimerkiksi kultamitalisti ja kisan hävinnyt itkevät täysin eri syistä, mutta molempien aivoissa on tapahtunut tismalleen sama ketjureaktio, joka on johtanut tismalleen samaan lopputulokseen. Joidenkin tutkijoiden mukaan voimakkaissa tunnekuohuissa ihminen itkee, koska se auttaa kehoa ja mieltä pääsemään takaisin tasapainoiseen tilaan.
Erilaisten tunteiden laukaisemaan itkuun liittyy myös hauska urbaanilegenda: Ilosta itkiessä ensimmäinen kyynel tipahtaa oikeasta silmästä ja surullisena nyyhkyttäessä ensimmäinen kyynel tulee vasemmasta silmästä. Joten seuraavan kerran kun tunnet itkun tulevan, niin tarkkaile ensimmäistä kyyneltä.
Miksi me itkemme?
Kyyneleet auttavat meitä tunnistamaan toisen ihmisen surun. Itkeminen synnyttää empatian tunnetta ja vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä. Siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan syy siihen, miksi me itkemme.
Tämähän ei meille tietenkään selityksenä riitä.
Itkeminen on jo pitkään ollut mysteeri, jolle on annettu monenlaisia selityksiä. Yksimielisiä asiasta ei olla.
Evoluutiobiologit ovat tarkastelleet itkemistä selviytymisen kannalta: Mitä hyötyä itkemisestä voisi olla? Erään tutkimuksen mukaan kyyneleet osoittavat puolustuskyvyttömyyttä ja haavoittuvaisuutta, mutta hyvällä tavalla.
Kaikki avuttomuuteen viittaavat fyysiset merkit viestittävät muille, että ”en ole uhka”, jolloin itkeminen voi olla keino välttää väkivaltaa. Hyökkääjä, henkinen tai fyysinen, voi tuntea kyyneleet nähdessään jopa syyllisyyttä. Itkevän kanssa on vaikea riidellä. Kyyneleet myös herättävät muissa sympatiaa ja tunne tarttuu. Tutkimusten mukaan toisen ihmisen voimakkaan tunteen näkeminen herättelee samoja aivoalueita, jotka ovat aktiivisia oman tunnekuohun aikana. Yhdessä itkeminen ja saman tunteen jakaminen vahvistavat ihmisten välistä yhteyttä. Se on osaltaan auttanut varhaisia ihmisiä muodostamaan tiiviitä yhteisöjä.
Evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna ihmiselle on myös ollut hyötyä viestiä äänettömästi kavereilleen, että kaikki ei ole hyvin. Haavoittuvaisena huutaminen olisi pedoille kutsu ruokapöytään, mutta äänettömästi poskille virtaavat kyyneleet kertovat katsojalle välittömästi, että jokin on hätänä.
Vaikka nykyisin moni yrittää piilotella itkuaan, niin aiemmin kyyneleet ovat olleet tärkeä signaali kanssaihmisille. Erään hypoteesin mukaan tunnekyynelten erilainen koostumus – aiemmin mainittu korkeampi proteiinipitoisuus – tekee niistä perus- ja refleksikyyneliin verrattuna viskoosimpia eli ”tahmeampia”. Ne valuvat poskilla hitaammin, jolloin muut ihmiset huomaavat ne paremmin.
Tämä kaikki edellä mainittu nostaa yksilön selviytymismahdollisuuksia.
Aina itku ei kuitenkaan pelasta ja herätä sympatiaa. Valitettava fakta on se, että paljon itkevä vauva tulee todennäköisemmin pahoinpidellyksi kuin vähän itkevä vauva. Siitäkin huolimatta, että itku on vauvalle ainoa keino kertoa tarpeistaan.
Mutta miksi vain ihmiselle on kehittynyt tämä ominaisuus?
Listan ensimmäisessä osassa selvisi, että muut eläimet eivät itke. Toki eläimet vuodattavat silmiä puhdistavia kyyneleitä, ja toisaalta eläimet myös tuntevat sekä iloa ja surua. Mutta kyyneleitä ne eivät tunnemyrskyissä tipahtele.
Jos ihmiselle on hyötyä siitä, että kyyneleet vähentävät aggressiota, niin eikö saman pitäisi päteä muihinkin eläimiin? Tutkijat ovat pyrkineet etsimään tähän vastausta muista ominaisuuksista, jotka erottavat ihmiset eläimistä.
Ensinnäkin, me liikumme pystyssä kahdella jalalla. Monien muiden eläinten nenät ovat lähellä maata ja ne kommunikoivat esimerkiksi huolistaan ja murheistaan jättämällä hajumerkkejä. Sosiaalisissa tilanteissa ihminen luottaa näköaistiinsa ja arvioi muita visuaalisten merkkien avulla; me emme haistele toisten takamuksia. Siksi, jälleen kerran, on evolutiivisesti järkeenkäyvää, että käyttämämme signaalit ovat visuaalisia.
Toisekseen, ihmisen kasvot ovat eläinmaailman ilmeikkäimmät, erityisesti kasvojen yläosa. Ihmisen lisäksi ei löydy toista eläintä, joka kykenee tekemään ja ilmaisemaan yhtä paljon silmillään. Kun ihmiselle aikoinaan kehittyi monimutkainen kasvojen lihaksisto ja hermosto, korvasivat ilmeet monia muita viestintätapoja. Nämä ainutlaatuisesti risteilevät lihakset ja hermot mahdollistivat ihmiselle tunteisiin liittyvien kyynelten vuodattamisen.
Ihmisen tunteita ja niiden ilmaisua tutkinut psykologian professori Randolph R. Cornelius sanoo Discover Magazinen haastattelussa, että ilman kyyneleitä ihmisen voi olla vaikea tunnistaa toisen surullisuutta.
Hän on kollegoidensa kanssa tehnyt monta tutkimusta, joissa koehenkilön täytyy tulkita tuntemattomien ihmisten tunnetiloja kasvokuvien perusteella. Joissakin kuvissa ihmiset itkivät, joissakin kuvissa itkevien kyyneleet oli poistettu digitaalisesti. ”Ilman kyyneliä surullinen tunne lähes katoaa”, sanoo Cornelius.
Koehenkilöt arvioivat itkevien henkilöiden tunteet aivan mihin tunneskaalan kohtaan tahansa, jos kyyneliä ei näkynyt. Joissakin tapauksissa koehenkilöt eivät kyenneet tulkitsemaan kuvassa olevista kasvoista mitään tunnetta.
Kyyneleet ovat siis korvaamaton signaali ja tunteiden tulkki. Mutta vain ihmiselle, sillä eläimet ilmaisevat tunteitaan erilaisilla menetelmillä.
Lue myös:
Tiede
Uusi tähti syttyi jouluna: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 2
Vaikka avaruuden tutkimukselle on olemassa viimeisen päälle varusteltuja laitoksia, ovat monet tärkeät löydökset vuosisatojen aikana olleet amatööritähtitieteilijöiden tekemiä.
Kun teknologia kehittyy ja parempia välineitä tulee koko ajan tavallistenkin kuluttajien käyttöön, kasvaa todennäköisyys jonkin uuden löytämiselle jatkuvasti. Lisäksi yhä useampi meistä on kiinnostunut avaruuden ihmeistä ja suuntaa katseensa taivaalle, oli se sitten paljaalla silmällä tai kaukoputken kautta. Ja tutkittavaahan avaruudessa riittää!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen harrastelijaa, jotka ovat tehneet historiallisen tärkeitä löydöksiä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset kotitähtitieteilijöiden löydökset voit lukea tästä:
Kaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
Hanny van Arkel ja kosminen haamu
Hollantilainen astronomian harrastaja Hanny van Arkel tutkaili galakseja elokuussa 2007. Homma sujui leppoisasti kotoa käsin ja Internetissä kuvia katsellen. Eräässä kuvassa oli kuitenkin jotain erikoista: kirkas, kaasumainen massa, jossa oli selkeä reikä keskellä.
Hannyn vihreiksi kaasusumuiksi nimetyt, ja lempinimen ”kosmiset haamut”, saaneet hohtavat kaasupilvet ovat edelleen melko tuntemattomia, sillä niitä ei ole ehditty vielä kauaa tutkimaan.
Van Arkelin löydös oli ensimmäinen kerta, kun kukaan – amatöörit ja ammattilaiset mukaan lukien – oli tällaisia rakenteita nähnytkään. Se tiedetään, että hohtavien kaasupilvien energia on peräisin galaksien keskustoissa olevista aktiivisista mustista aukoista. Sittemmin niitä on aktiivisesti etsitty ja löydettykin universumista muutamia kymmeniä.
Zooniverse ja keltaiset pallot
Zooniverse on vapaaehtoisvoimin pyörivä projekti, jonka nettisivuille ladattuja kuvia voi kuka tahansa käydä tutkimassa. Sivuston hyödyllisyys perustuu siihen, että avaruustutkimuslaitoksissa teleskooppien ja satelliittien ottamia kuvia analysoivat pitkälti tietokoneet, mutta Zooniversessä työn tekevät monet eri ihmissilmät, jotka usein toimivat vertailussa ja arvioinnissa paremmin kuin tietokonealgoritmit.
Vuonna 2015 Zooniversessä käytiin läpi NASA:n Spitzer-teleskoopin ottamia kuvia, joista monessa näkyi omituisia keltaisia palloja. Järjestö otti yhteyttä asiasta tietämättömään avaruushallintoon, joka julisti löydöksen olevan yksi viime aikojen mullistavimmista avaruustutkimuksen saralla.
Keltaiset pallot osoittautuivat olevan hyvin varhaisessa vaiheessa olevia syntyviä tähtiä. NASA ilmoitti harrastelijoiden löytäneen kauan kaivatun puuttuvan palasen tähtien muodostumisessa. Zooniversen löydöksen avulla tähtitieteilijät voivat nyt havaita uusia tähtiä jo paljon aiempaa ennemmin.
Emmanuel Conseil ja uusi tähti
Kuva: NASA/CXC/M.Weiss | Public Domain
Slooh on netissä toimiva observatorio, jossa kuka vain voi (maksua vastaan) seurata Kanariansaarilla sijaitsevien ammattimaisten teleskooppien tallentamaa kuvaa reaaliajassa.
Joulupäivänä vuonna 2015 Emmanuel Conseil oli tapansa mukaan tietokoneellaan katselemassa tähtitaivasta ja erityisesti Triangulumin galaksia. Hän huomasi näytöllä jotain, mitä kuvassa ei vielä jouluaattona ollut näkynyt. Conseil, tähtitieteen harrastaja, oli juuri löytänyt uuden tähden. Media nimesi löydöksen oitis Joulutähdeksi.
Nova eli uusi tähti syntyy, kun valkoinen kääpiö imee kaiken vedyn läheisestä vanhasta tähdestä eli punaisesta jättiläisestä (yllä oleva piirros), mikä lopulta saa aikaan valtavan räjähdyksen. Tuo räjähdys ja uuden tähden syntyminen oli täytynyt Conseilin havaintojen perusteella tapahtua jossain vaiheessa joulupäivän aikana.
Törmäys Jupiteriin
Tämän listan ensimmäisessä osassa jo tuli esille, että avaruudessa kiitävien kappaleiden osuminen Jupiteriin ei ole mitenkään harvinaista. Aurinkokunnan suurin planeetta saa osumaa noin kerran vuodessa.
Reiät kyllä havainnoidaan törmäysten tapahtumisen jälkeen, mutta harvoin kukaan pääsee todistamaan varsinaista iskua. Kaksi onnekasta harrastelijatähtitieteilijää Irlannissa ja Itävallassa onnistui kuitenkin maaliskuussa vuonna 2016 tallentamaan iskeytymisen videolle.
Vain sekunnin murto-osan kestävä iskeytyminen oli niin voimakas Jupiterin painovoiman vuoksi, että vaikka planeettaan törmännyt kappale olisi ollut vain muutamien kymmenien metrien kokoinen, oli räjähdys mahdollista nähdä Maasta käsin.
Planet Hunters ja 42 uutta planeettaa
Vuoden 2012 lopulla Zooniverseen kuuluva Planet Hunters -ryhmä teki juuri sitä, mitä sen nimi antaa ymmärtää: etsivät planeettoja.
Neljästäkymmenestä vapaaehtoisesta koostuva ryhmä kävi läpi NASA:n julkaisemia, Kepler-avaruusteleskoopin ottamia kuvia Joutsenen tähdistöstä, josta he bongasivat 42 entuudestaan tuntematonta planeettaa. Noista planeetoista 15 sijaitsi niin sanotulla kultakutri-vyöhykkeellä, joka on elämän näkökulmasta ihanteellisella etäisyydellä kiertämästään tähdestä.
Erityisesti yksi planeetta, PH2 b, on täydellisen sijaintinsa vuoksi mahdollinen paikka eläville olennoille. Se on kuitenkin todennäköisesti liian suuri (noin Jupiterin kokoinen) ylläpitääkseen elämää, mutta ehkä joku sen useista kuista voisi olla asutettavissa. Yalen yliopiston tähtitieteilijöiden mukaan joku PH2 b:n kuista voisi olla kuten Avatar-elokuvan Pandora.
Loppukaneettina kaikille PH2 b:lle halajaville: se sijaitsee reilun 1200 valovuoden päässä Maasta. Ja yksi valovuosihan tarkoittaa matkaa, jonka valo kulkee yhden vuoden aikana. Yksi valovuosi on noin 9,4 biljoonaa (eli tuhatta miljardia) kilometriä. Joten PH2 b on verrattain kaukana.
Lue myös:
Tiede
Kaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
Avaruutta tutkitaan lukuisissa viimeisen päälle varustelluissa laitoksissa, mutta vuosisatojen aikana moni tärkeä löydös on ollut amatööritähtitieteilijän tekemä.
Kun teknologia kehittyy ja parempia välineitä tulee koko ajan tavallistenkin kuluttajien käyttöön, kasvaa todennäköisyys jonkin uuden löytämiselle jatkuvasti. Lisäksi yhä useampi meistä on kiinnostunut avaruuden ihmeistä ja suuntaa katseensa taivaalle, oli se sitten paljaalla silmällä tai kaukoputken kautta. Ja tutkittavaahan avaruudessa riittää!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen harrastelijaa, jotka ovat tehneet historiallisen tärkeitä löydöksiä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kotitähtitieteilijöiden löydökset voit lukea tästä:
Uusi tähti syttyi jouluna: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 2
William Herschel ja Uranus
Vaikka William Herschel jäi historian kirjoihin menestyneenä ja kunnioitettuna tähtitieteilijänä, ei hän todellakaan ollut sitä vuonna 1781 löytäessään Uranuksen. Herschel oli toki kiinnostunut avaruudesta, ja oli rakentanut itselleen suuren teleskoopin, mutta tutkaili taivaalle vain omaksi ilokseen. Tuohon aikaan hän työskenteli orkesterinjohtajana Bathissa, Englannissa. Pimeän tultua Herschel kuitenkin etsi taivaalta kaksoistähtiä.
Eräänä yönä hän näki ”sumean levyn”, jonka hän oletti ulkomuodon perusteella olevan komeetta. Seuraavina öinä hän käänsi kaukoputkensa samaan kohteeseen ja havaitsi, että se liikkuu aivan liian hitaasti. Herschel teki nopean laskutoimituksen ja tuli siihen tulokseen, että kohde liikkui sen verran verkkaiseen tahtiin, että sen täytyi olla Saturnusta kauempana.
Siinä vaiheessa hänelle valkeni, että kyseessä oli aiemmin tuntematon ja aurinkokunnan kaukaisin (siihen mennessä löydetty) planeetta. Herschel päätti nimetä löytämänsä planeetan Saturnuksen isän, Uranuksen, mukaan. Planeetta oli toki nähty jo sata vuotta aiemmin, mutta sitä oli pidetty tähtenä. Vasta Herschelin itse rakentama kaukoputki oli tarpeeksi tehokas paljastamaan totuuden.
Michael Sidonio ja täysin uusi galaksi
Canberrassa, Australiassa, asuva Michael Sidonio oli vuonna 2013 pellolla kuvaamassa NGC 253 -galaksia (kuvassa), kun hän huomasi otoksissaan jotain itselleen ennennäkemätöntä. Itse asiassa kukaan ei koskaan aiemmin ollut nähnyt Sidonion kuvaamaa kohdetta, sillä hän oli löytänyt sattumalta aivan uuden galaksin. Se sai nimekseen NGC 253-dw2.
Vaikka uusia galakseja löytyy lukuisa määrä vuosittain, oli Sidonion löydös varsin merkittävä, sillä astronomit saivat uutta galaksia tarkemmin tutkimalla selville, että suuret galaksit tuhoavat pienempiä naapureitaan. Asian oli jo pitkään arveltu olevan niin, mutta nyt teorialle, jonka mukaan galaksit muodostuvat muista galakseista, saatiin vihdoin todistusaineistoa.
Alan Hale ja Thomas Bopp löysivät uuden komeetan
Kuva: Philipp Salzgeber | CC BY-SA 2.0
Vaikka Alan Hale olikin filosofian tohtori tähtitieteen alalta, on hän mukana listalla siksi, ettei hän ollut ainoa, joka kesällä 1995 löysi suuren komeetan.
Nimittäin juuri samaan aikaan kyseisen taivaankappaleen havaitsi myös Thomas Bopp, rakennustyömaan johtaja. Toisaalta komeetat eivät olleet Halenkaan päivätyö, vaan niiden katselu oli vain mieleinen, yöllinen harrastus.
Kummatkin miehet ilmoittivat löydöksestään Kansainväliselle astronomiyhdistykselle toisistaan tietämättä ja riippumattomasti, mutta täysin yhtä aikaa heinäkuun 23. päivänä. Molemmat olivat tarkkailleet M70-nimistä komeettaklusteria, kun he huomasivat jotain, mitä eivät aiemmin olleet nähneet. Se oli valtaisan pitkällä kiertoradallaan kulkeva, Hale-Bopp -nimen saanut, komeetta.
Hale-Bopp näkyi 18 kuukauden ajan paljaalla silmällä ja lähimmillään se oli Maata vuonna 1997. Kirkas, kaksihäntäinen Hale-Bopp on yksi kaikkien aikojen katselluimmista komeetoista, sillä sen pystyi näkemään jopa savusumuisissa kaupungeissa. Tuo puolitoista vuotta oli erityinen ajanjakso, sillä seuraavan kerran Hale-Bopp on nähtävissä vasta usean tuhannen vuoden päästä.
Komeetta ei aiheuttanut ainoastaan ihastusta, sillä sanfranciscolaisen Taivaanportti -lahkon 39 jäsentä teki joukkoitsemurhan maaliskuussa vuonna 1997, sillä he uskoivat komeetan jäljessä tulevan avaruusolioita Maata valloittamaan.
Gennady Borisov ja komeetta aurinkokunnan ulkopuolelta
Kuva: NASA, ESA ja D. Jewitt (UCLA) | Public Domain
Elokuussa vuonna 2019 venäläinen Gennady Borisov nappasi ainutlaatuisen kuvan kotitekoisella kaukoputkellaan. Kuvan kohde ei näyttänyt erityisen kummalliselta: hännällinen samea piste. Se oli komeetta.
Mutta kyseessä ei ollut mikä tahansa komeetta. Jokainen sitä ennen löydetty komeetta on kiertänyt meidän omaa Aurinkoamme, mutta tämä oli tullut paljon kauempaa. Sen tiedetään tulleen aurinkokuntaan Kassiopeian tähdistön kautta ja jatkavan matkaa kohti Telescopiumin tähdistöä.
Komeetta Borisov, joka tietenkin nimettiin löytäjänsä mukaan, tunnistettiin kaukomatkalaiseksi sen erikoisen radan ja aurinkokunnan komeettoja nopeamman vauhdin vuoksi.
Jättäessään aurinkokuntamme Borisov-komeetta ei todennäköisesti enää koskaan palaa takaisin. Omalta kiertoradaltaan, mistä ikinä sitten onkin kotoisin, se on harhautunut mahdollisesti törmättyään yhteen planeetan kanssa tai sitten voimakas räjähdys on singonnut sen äärettömälle matkalleen.
Anthony Wesley ja Jupiterin arpi
Tämäkin löydös tehtiin Australian pääkaupungissa, Canberrassa. Tällä kertaa taivaalle katseli kuitenkin innokas harrastelijatähtitieteilijä Anthony Wesley.
Ohjelmoijana työskennelleen Wesleyn suuri intohimo oli seurata ja kuvata Jupiteria. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 2009 hän oli mielipuuhansa parissa, mutta halusi samalla seurata myös golfin maailmankiertuetta. Wesley poistui hetkeksi sisälle television ääreen, ja palatessaan kaukoputkelleen hän huomasi Jupiterin pinnassa jotain kummallista. Valtavan kaasupallon pinnassa näkyi tumma täplä. Wesley otti yhteyttä NASA:an ja kaikkiin tuntemiinsa tähtitieteen ammattilaisiin ja ilmoitti havainnostaan kuvien kera.
Selvisi, että asteroidi tai komeetta oli juuri osunut Jupiteriin ja repäissyt aukon sen kaasukehään. Törmäys sattui osumaan kaiken lisäksi juuri samalla päivälle, jolloin Apollo 11:nen miehistön historian ensimmäisestä kuukävelystä tuli kuluneeksi 40 vuotta. Yhtälailla kyseisenä päivänä tasan 15 vuotta aiemmin oli havaittu toisen komeetan törmääminen Jupiteriin.
NASA:n tutkijoiden mukaan iskun aiheuttama repeämä oli saman kokoinen kuin jotkut Jupiterin suurista pyörremyrskyistä: Eli noin maapallon luokkaa.
Lue myös:
Kykenisitkö sinä leikkaamaan irti oman ruumiinjäsenesi? Ensimmäinen ajatus on varmasti, että en todellakaan. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tarinaa, joissa oman raajan amputointi onnistuu, kun on pakko.
Selviytymisvaisto on voimakas takapuoleen potkija, vaikka tilanne olisi miten kinkkinen tahansa. Suurin osa elollisista olennoista tekee mitä vain säilyäkseen hengissä, eikä hyvinvointiyhteiskunnassa elävä ihminen ole tässä kohtaa yhtään erilainen.
Tämä lista osoittaa, miten pitkälle ihminen on valmis menemään pelastaakseen oman henkensä. Kuka tahansa voi joutua hankalan päätöksen eteen, sillä monesti nämä järkyttävät tilanteet ovat saaneet alkunsa siitä, kun jokin täysin harmiton ja arkipäiväinen puuha menee totaalisen pieleen. Valinta on loppu viimeksi helppo, kun vaihtoehtoina ovat raajan amputointi tai kuolema.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 1
Kurtis Kaser
Yhdysvaltalainen 63-vuotias Kurtis Kaser oli huhtikuussa 2019 niittämässä maissia omalla pellollaan, kun hänen jalkansa jäi jumiin maatalouslaitteen ruuvikuljettimeen. Käynnissä ollut kone alkoi runnoa Kaserin jalkaa murskaksi.
Kaser ei onnistunut vetämään jalkaansa pois eikä hänellä ollut puhelintaan mukana. Hänen perheensä ei ollut kotona, joten hän tiesi ettei apua ollut saatavilla vielä pitkään aikaan.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jalan katkaiseminen. Mies ei vitkastellut, vaan kaivoi taskustaan veitsen ja leikkasi jalkansa poikki hieman polven alapuolelta. Amputointi kesti vain viisi minuuttia ja pahimmaksi hetkeksi Kaser nimesi hermojen leikkaamisen.
Vapauduttuaan pinteestä hän ryömi pellolta kotiinsa soittaakseen hätänumeroon. Uutiskanava NBC:lle antamassaan haastattelussa Kaser ei harmitellut kohtaloaan, vaan kertoi olevansa olosuhteisiin nähden onnekas – jalkaa oli vielä sen verran jäljellä, että hänen on mahdollista kävellä proteesin avulla.
Michael Lasiter
Se on fakta, että verisuoneen päässyt liian suuri ilmakupla voi katkaista verenkierron kriittisissä elimissä kuten keuhkoissa tai aivoissa, jolloin seurauksena voi olla kuolema.
Täyttä varmuutta siitä ei ole, että miten lähellä kalifornialaisen Michael Lasiterin hengenlähtö oli vai olivatko aineet vain sekoittaneet hänen päänsä totaalisesti elokuussa 2008. Oli miten oli, hän koitti vimmatusti pelastaa henkensä ainoalla keksimällään tavalla: oman kätensä katkaisemisella. Lasiterin toimet eroavat muista listan kohdista sillä, että hän ei sinnikkäästä yrityksestään huolimatta onnistunut kätensä amputoinnissa.
Tapahtumat alkoivat, kun Lasiter oli Modeston kaupungissa sijaitsevassa motellissa piikittämässä kokaiinia suoneen. Yhtäkkiä häneen iski paniikki: hän oli vahingossa ruiskuttanut ilmakuplan verisuoneensa. Hysteerisenä Lasiter juoksi läheiseen ravintolaan, jossa hän tarttui ensimmäiseen löytämäänsä teräaseeseen. Voiveitsi ei kuitenkaan ollut tehokas työväline käden leikkaamiseen.
Edessä siintävää kuolemaa pelännyt Lasiter säntäsi ravintolan keittiöön, josta löytyi tehokkaampia ja terävämpiä veitsiä. Käden katkaisu lihakirveellä oli hyvässä vauhdissa, kun paikalle hälytetty poliisipartio rynnisti keittiöön. Viranomaiset tyynnyttelivät Lasiteria, joka oli täysin vakuuttunut tulevasta kohtalostaan – käden ja sitä myötä ilmakuplan oli mentävä!
Koska Lasiter ei ollut halukas luopumaan veitsestä, sai mies maistaa vanhaa kunnon etälamautinta, minkä jälkeen hänet kiidätettiin läheiseen sairaalaan. Sillä kertaa sekä käsi että henki säilyivät.
Aron Ralston
Ehkäpä maailman tunnetuin itseamputointi tapahtui Utahin karussa erämaassa vuonna 2003. Yhdysvaltalaisen Aron Ralstonin kamppailu on päässyt myös valkokankaalle elokuvassa 127 tuntia, jossa käden amputointi näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Ralston on itse sanonut, että elokuva on erittäin totuudenmukainen kuvaus hänen piinaavista päivistään jumissa kivien välissä – se on kuin dokumenttia katsoisi.
Seikkailunhaluinen 27-vuotias Ralston oli huhtikuun 26. päivänä laskeutumassa erästä kapeaa kanjonia alas, kun suuri kivenlohkare irtosi ja kiilasi hänen oikean kätensä kiviseinää vasten. Neljän päivän ajan Ralston yritti turhaan saada 360 kilon painoista kiveä liikkumaan, joten ainoa keino, jolla hän pystyi pelastamaan oman henkensä, oli käden leikkaaminen. Valitettavasti työkalu ei ollut parhaimmasta päästä, sillä mukana olleessa monitoimilinkkuveitsessä oli tylsä, 5 sentin mittainen terä.
Ralston teki käteensä harjoitusviiltoja ja laati suunnitelman: Työkalulla oli mahdoton leikata käsivarren luita, joten ne oli katkaistava muulla keinolla. Mies ryhtyi toimeen oltuaan satimessa yli viisi vuorokautta. Hän väänsi luunsa rikki ja rupesi leikkaamaan käyttäen onnetonta veistä. Sitkeimpien jänteiden kohdalla mies valitsi työvälineekseen monitoimilinkkarin surkeat saksia.
Suuret verisuonet hän jätti viimeiseksi, jotta verenvuoto olisi mahdollisimman vähäistä. Operaatio kesti reilun tunnin, mutta sen jälkeen mies oli vapaa. Hän lähti etsimään apua ja törmäsi neljän tunnin samoilun jälkeen vaeltamassa olleeseen perheeseen, joka soitti pelastushelikopterin paikalle. Koettelemus ei hidastanut Ralstonia, joka jatkoi vuorikiipeilyä proteesin kanssa ja on tehnyt menestyksekästä uraa motivaatiopuhujana.
Zheng Yanliang
Niin uskomattomia kuin nämä kaikki oman ruumiinjäsenen amputointi -tarinat ovatkin, on kiinalaisen Zheng Yanliangin kohtalo jotenkin omassa luokassaan.
Hebein maakunnassa asuva 47-vuotias Zheng alkoi kärsiä kovista jalkakivuista alkuvuodesta 2013. Hän kävi näyttämässä jalkaansa lääkärissä ja siinä todettiin olevan valtimotukos, jonka hoitoon määrättiin lääkkeitä. Kivut kuitenkin yltyivät ja olivat välillä niin pahoja, että Zheng menetti tajuntansa. Hän kävi lääkärillä myös Pekingissä, mutta aina edessä oli paluu omalle maatilalle uusien pillereiden kanssa.
Huhtikuussa jalka oli jo pahoin tulehtunut ja edennyt kuolioon, joten lääkärit ehdottivat amputointia, mihin Zheng tietenkin olisi suostunut, jos se ei olisi maksanut 200 000 yuania eli reilu 35 000 euroa. Tehtaassa työskentelevällä Zhengillä ei sellaisia rahoja ollut, sillä vähätkin oli käytetty turhiin sairaalakäynteihin, joten hänet lähetettiin kirjaimellisesti kotiin kuolemaan. Jalka muuttui aivan mustaksi ja miehen omien sanojen mukaan lihassa asusti jo toukkia.
Zheng ei kuitenkaan luovuttanut, sillä hän murehti, miten vaimo ja tytär pärjäisivät ilman häntä. Sisuuntuneena hän laati suunnitelman: jalan saa katki ilman vararikkoakin!
Eräänä yönä hän otti käteensä rautasahan ja veitsen, ja suuhunsa pyyhkeellä päällystetyn puukepin jota purra, jottei ideaa vastustanut vaimo heräisi. Vain 20 minuutissa Zheng oli sahannut tulehtuneen jalkansa poikki, ja kertomansa mukaan ”hikoili operaation ajan kuin pieni sika”.
Jalan lisäksi hän menetti pari hammastakin, koska puri puuta niin voimalla. Vaimonkin hän joutui loppu viimeksi herättämään, sillä luun sahauksen tuoksinnassa työvälineestä irtosi terä. Mutta henki säilyi, kun tappava infektio oli poissa!
Sula-koira
Mennään listan lopuksi muista kohdista poiketen koiruuksiin.
Kanadassa, pienessä Manitoun-kylässä lähellä Winnipegiä, sekarotuinen Sula-koira katosi kotimaatilalta tammikuun 20. päivänä vuonna 2009. Gene ja Tamara Bausmans etsivät Sulaa herkeämättä, mutta eivät nähneet tai kuulleet koirastaan pihaustakaan. He uskoivat Sulan kuolleen, koska se ei olisi vain hylännyt pieniä pentujaan.
Sula palasi kotiin kymmenen päivän päästä eivätkä Bausmansit illan jo pimennyttyä huomanneet heti, miten pahasti se oli loukkaantunut. Koko kauheus kuitenkin selvisi pian: Sula oli laihtunut lähes olemattomaksi ja menettänyt suurimman osan turkistaan. Pahinta oli kuitenkin sen yksi jalka; tai se, mitä jalasta oli jäljellä. Vasemman etujalan tilalla törrötti kymmenen senttiä luuta jota ympäröivät lihan riekaleet ja revityt verisuonet.
Koska syrjäisellä seudulla ei ollut päivystävää eläinlääkäriä, joutui Sula odottamaan apua vielä yhden traumaattisen yön ajan, sillä kertaa toki järkyttyneiden omistajiensa huollettavana.
Aamulla mätänemispisteessä oleva tynkä amputoitiin kokonaan, eikä näky valitettavasti ollut eläinlääkärille täysin uusi.
Bausmansit olivat kauhuissaan: mitä Sulalle oikein oli tapahtunut? Eläinlääkärin mukaan vammat viittasivat sekä metallisiin ”hampaisiin” että koiran omaan toimintaan. Hän kertoi jalka-ansoihin joutuneiden eläinten usein purevan raajansa poikki, jotta pääsisivät pois tukalasta tilanteesta; ansaan jääneistä villieläimistä noin yksi neljästä järsii itsensä irti. Näin oli käynyt Sulankin kohdalla.
On ihme, että se selvisi hengissä kotiin pentujensa luo, sillä alueella elää paljon kojootteja, joita varten ansakin oli todennäköisesti asetettu.
Otetaan loppuu mielenkiintoinen ajatusleikki: Jos listan yhdeksällä muulla ei olisi ollut jotain teräasetta käden ulottuvilla, niin olisiko joku lähtenyt tekemään saman kuin Sula?
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 1
Lue myös:
Oman raajan amputointi. Moni meistä varmasti sanoisi, ettei ikinä pystyisi siihen. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tapausta, jotka todistavat epäilyn vääräksi.
Selviytymisvaisto on voimakas takapuoleen potkija, vaikka tilanne olisi miten kinkkinen tahansa. Suurin osa elollisista olennoista tekee mitä vain säilyäkseen hengissä, eikä hyvinvointiyhteiskunnassa elävä ihminen ole tässä kohtaa yhtään erilainen.
Harva pystyisi tuosta vain ottamaan veitsen käteensä ja leikkaamaan esimerkiksi jalkansa irti (jos joku pystyy, niin ehkä kyseinen henkilö tarvitsee muutakin apua), mutta kun kyseessä on elämä tai kuolema, löytyy meistä jokaisesta käsittämättömiä voimia.
Tämä lista osoittaa, miten pitkälle ihminen on valmis menemään pelastaakseen oman henkensä. Kuka tahansa voi joutua hankalan päätöksen eteen, sillä monesti nämä järkyttävät tilanteet ovat saaneet alkunsa siitä, kun jokin täysin harmiton ja arkipäiväinen puuha menee totaalisen pieleen. Valinta on loppu viimeksi helppo, kun vaihtoehtoina ovat raajan amputointi tai kuolema.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 2
Ramlan
Aloitetaan omien ruumiinjäsenten amputointi -lista indonesialaisen 18-vuotiaan Ramlanin tarinalla. Ramlan oli syyskuun 30. päivänä vuonna 2009 rakennustöissä kotikaupungissaan Padangissa, kun yhtäkkiä maa jalkojen alla alkoi järistä ja betoniset rakennuslohkareet hänen ympärillään alkoivat putoilla. Muut työntekijät ehtivät juosta rakenteilla olleesta kerrostalosta ulos, mutta Ramlan jäi yhden betonipalkin alle jumiin.
Paniikissa ja peloissaan, mutta silti hengissä, Ramlan ymmärsi, että jälkijäristykset voisivat koitua hänen kohtalokseen. Niinpä tämä rohkea nuorimies tarttui läheiseen kuokkaan ja alkoi hakata palkin alle jäänyttä jalkaansa irti. Työväline halkoi jalkaa muuten oikein hyvin, mutta osoittautui luun kohdalla liian tylsäksi.
Ramlan soitti 53-vuotiaalle työkaverilleen Emanille, että josko tämä uskaltaisi tulla sortumisvaarassa olevaan rakennukseen ja tuoda mukanaan jotain terävämpää työkalua. Eman kiiruhti epäröimättä paikalle muurauslastan kanssa, mutta sekään ei ollut toimiva amputointiväline.
Eman ei luovuttanut, vaan etsi käsiinsä rautasahan, jolla Ramlan aloitti oman raajansa silpomisen. Ramlan oli kuitenkin jo melko heikossa hapessa, joten Eman jäi jäljelle yksi vaihtoehto: hänen oli autettava urheaa ystäväänsä. Ramlan oli päässyt hyvään alkuun, joten Eman sai nopeasti sahattua jalan poikki, käärittyä tyngän T-paitaan ja kannettua nuorukaisen sairaalaan.
Jon Hutt
Yhdysvaltalainen metsuri Jon Hutt löysi itsensä vähätellen sanottuna kinkkisestä tilanteesta elokuun 19. päivänä vuonna 2011. Hutt oli ajanut tukkirekkansa läntisen Coloradon syrjäisiin metsiin, kun jotain meni pahasti pieleen ja kuuden tonnin painoinen metsätyökone luisui vaunusta miehen jalan päälle.
Hutt tajusi välittömästi olevansa jumissa, eikä hän saanut jalkaansa liikkumaan. Matkapuhelinverkkoa ei löytynyt, joten puolen tunnin pähkäilyn jälkeen 61-vuotias Hutt tuli siihen tulokseen, että poispääsyyn oli vain yksi keino. Hän kaivoi taskustaan alle kymmensenttisen taskuveitsen ja leikkasi ensin saappaaseensa reiän arvioidakseen vahingon laajuutta; mitään ei ollut tehtävissä.
Hutt kertoi toimineensa sen jälkeen nopeasti, sillä hän pelkäsi menettävänsä tajuntansa tai pudottavansa veitsen. ”Siispä aloin leikkaamaan. Ensin vain vähän, minkä jälkeen jouduin pitää kivun vuoksi pienen tauon ja vetää syvään henkeä. Sitten vain leikkasin varpaat irti.”, kertoi Hutt Associated Press -uutistoimistolle.
Lopulta kolmen varpaan amputointi kävi nopeasti ja Hutt onnistui vielä ajamaan itsensä läheiselle Ridgwayn padolle, josta ambulanssi kävi hänet noutamassa. Myöhemmin poliisi kävi hakemassa varpaat talteen, mutta ne olivat niin ruhjoutuneet, että kiinnittäminen ei onnistunut.
Hutt palasi metsätöihin vain kuukausi sen jälkeen, kun oli leikannut itseltään kolme varvasta irti.
Myron Schlafman
Vietnamin sodan veteraani Myron Schlafman on monessa liemessä keitetty, mutta yhden pahimmista keitoksista hän sai aikaan aivan itse.
Elokuun 17. päivänä vuonna 2018 pohjoisdakotalainen Schlafman oli autotallissaan valmistamassa makkaraa lihamyllyllä. Arvaatkin varmaan, mitä seuraavaksi tapahtui!?
Kun Schlafman kävi kaivamaan lihamyllyn sisälle jäänyttä lihaa, osui hän vahingossa polkimeen ja kone imaisi hänen vasemman kätensä sisään.
Mies meni omien sanojensa mukaan välittömästi shokkiin, sillä hetken aikaa hän vain tuijotti tuhoa ja totesi olevansa ongelmissa; kämmenen luut olivat säpäleinä ja lihakset sekä muut kudokset riekaleina.
Schlafman tajusi, että hän tulee kuolemaan verenvuotoon. Epäröintiin ei siis ollut aikaa, joten hän tarttui lähellä olleeseen keittiöveitseen ja leikkasi kätensä poikki. ”Leikatessa tunsin hermojeni sätkivän”, muistelee Schlafman kauhun hetkiä KFGO-radiokanavan haastattelussa.
Saatuaan itsensä irti hän soitti paikalle poliisit, jotka laittoivat raadellun tyngän kiristyssiteeseen, jotta omatoiminen operoija ei vuotaisi kuiviin matkalla sairaalaan. Schlafmanin käsi amputoitiin asianmukaisin välinein hieman kyynärpään alapuolelta.
Jonathan Metz
Kesäkuun alussa vuonna 2010 yhdysvaltalainen Jonathan Metz oli kellarissaan huoltamassa lämmityspönttöä ja kurkotti pöntön alle etsien tippunutta imurin osaa. Jollakin ihmeellä hänen kätensä jäi jumiin.
Seuraavat 12 tuntia Metz makasi kellarin lattialla huutaen apua, mutta turhaan: talossa ei ollut ketään. Piina ei päättynyt siihen, sillä 31-vuotias Metz alkoi haistaa mätänevän lihan hajua – käsi oli mennyt kuolioon – ja hetkeksi epätoivo valtasi miehen mielen.
Luovuttaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto ja Metz kysyi itseltään kysymyksen, joka ehkä harvalla tulisi tuossa kohtaa mieleen: ”Mitä MacGyver tekisi tässä tilanteessa?”. Hän tuli siihen tulokseen, että MacGyver leikkaisi kätensä irti!
Kuutisen tuntia Metz tsemppasi itseään tulevaan tuskaan, solmi paidasta kiristyssiteen, tarttui sitten lattialla olleeseen pyörösahanterään ja alkoi sahata kättään poikki. Hän pääsi noin puoleen väliin, mutta sitten vastaan tullut hermokimppu oli liikaa ja mies menetti hetkeksi tajuntansa.
Tunnit kuluivat, ja Metz tunsi kärsivänsä pahasta nestehukasta, sillä hänen kielensä oli ruvennut turpoamaan. Hän onnistui kurottautumaan lämmityskattilan venttiiliin ja sai sieltä likaista vettä, jota hän kauhoi suuhunsa sandaalillaan.
Kolmen päivän kuluttua Metzin ystävä Luca DiGregorio huolestui, sillä ei ollut miehen tapaista jäädä ilmoittamatta pois töistä. DiGregorio hälytti poliisit mentyään Metzin asunnolle, jossa ainoa elonmerkki oli vimmatusti haukkuva koira. Pelastusyksikkö löysi huonokuntoisen miehen kellarista ja vapautti tämän vihdoin satimesta.
Sairaalassa lääkärit suorittivat amputoinnin loppuun. Kirurgin mukaan Metz pelasti oman henkensä, sillä jumissa olleessa kädessä oli paha bakteeritulehdus. Jos mies ei olisi leikannut osaa kädestään, olisi verenmyrkytys päässyt leviämään kohtalokkaasti muualle kehoon ja tarina olisi päättynyt aivan toisin.
Al Hill
Samoin kuin varpaansa leikannutta Jon Huttia, myös kalifornialaista Al Hilliä kohtasi onnettomuus metsätöissä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2007 Hill oli kaatamassa puita lähellä Iowa Hillin kaupunkia. Hän teki virhearvioinnin, jonka seurauksena yksi puu kaatui hänen jalkansa päälle.
Alue oli syrjäinen eikä kännykkä löytänyt verkkoa, joten 66-vuotias Hill makasi avuttomana metsässä 11 tunnin ajan. Lopulta mies päätti, että siitä paikasta ei tulisi hänen viimeistä leposijaansa, joten hän ryhtyi tuumasta toimeen, kaivoi esiin taskuveitsen ja leikkasi puun alla jumissa olleen jalkansa poikki hieman polven alapuolelta.
Päästyään vapaaksi Hill alkoi uudelleen huutaa apua, ja huudot sattui kuulemaan lähistöllä vaeltamassa ollut Eric Bookey. Bookey kävi arvioimassa tilanteen ja lähti järkyttyneenä etsimään aluetta, josta voisi soittaa viranomaisille. Kolme kilometriä turhautuneena taivallettuaan hän näki puhelimessaan palkin ja sai soitettua ambulanssihelikopterin hakemaan tajuissaan olleen, mutta sekavan Hillin sairaalaan.
Hillin jalalle tehtiin kunnollinen amputointi ja olosuhteisiin nähden hän toipui hyvin. Mediat ympäri maailman uutisoivat miehen käsittämättömästä kamppailusta ja häntä kosiskeltiin televisio-ohjelmiin, mutta Hill kieltäytyi jyrkästi kaikista haastatteluista.
Lue myös:
Tiede
Sarvikuonoille pinkit sarvet: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan salametsästystä vastaan – osa 2
Salametsästystä on lähes mahdoton kitkeä kokonaan pois, mutta tällä listalla tutustutaan kymmeneen keinoon, jotka huipputeknologiaa apuna käyttäen ovat taistelun eturintamassa.
Ja taistelusta siinä nimenomaan on kyse. Salametsästäjiä jäljittäviltä puistonvartijoilta ja tutkijoilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta jonkinlaista sotilaskoulutusta, sillä kovaa vastaan on taisteltava kovalla. Kuumimmilla salametsästysalueilla käydään kirjaimellisesti sotaa päivittäin.
Uhanalaisia eläimiä metsästetään erinäisistä syistä: norsunluusta kaiverretaan koriste-esineitä, sarvikuonon sarvesta tehty jauhe parantaa kaiken krapulasta syöpään, hainevä parantaa koko kehon, simpanssin pääkallo on statussymboli, gepardeja viedään eksoottisiksi lemmikeiksi ja tiikerin jokaikinen ruumiinosa on hoitokeino johonkin vaivaan. Luettelohan on täyttä roskaa ainakin terapeuttisten ominaisuuksien osalta.
Musta pörssi kuitenkin kukoistaa ja varsinkin sarvikuonojen salametsästys on viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähtänyt käsiin, kun sarvijauheen kysyntä Kiinassa ja Vietnamissa on noussut pilviin. Vuonna 2007 Etelä-Afrikassa salametsästäjät tappoivat 13 sarvikuonoa, mutta vuonna 2014 luku oli järkyttävä 1215. Siitä lähtien uhrimäärä on pysynyt hieman reilussa tuhannessa per vuosi. Ja tämä tilasto on vain yhdestä maasta.
Norsuja tapetaan koko Afrikan mantereella noin 35 000 yksilöä vuosittain. Vaikka niitä on arvioiden mukaan jäljellä 415 000 yksilöä, ei tarvita montakaan vuotta, että Afrikan savanneilla ei vaella enää yhtäkään norsua.
Jos ilmastonmuutos ajaa lajeja sukupuuttoon, niin salametsästys tekee kaikkensa saadakseen lajien katoamisesta oman osuutensa. Joten kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on otettava käyttöön. Listafriikki esittelee niistä kymmenen.
Tämä on listan jälkimmäinen osa. Ensimmäiset keinot salametsästystä vastaan voit lukea tästä:
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
Mikrosirulla varustettu pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille
Kuva: Pete Ball | Pixabay
Rhino Rescue Project, sarvikuonojen suojelemiseen keskittyvä järjestö, työskentelee aktiivisesti salametsästystä vastaan tekemällä eläinten sarvista laittoman metsästyksen näkökulmasta ei-toivottuja.
Järjestön työntekijät värjäävät sarvikuonojen sarvia pysyvästi kirkkaan pinkillä väriaineella ja samalla sarviin istutetaan GPS-paikantimella varustettu mikrosiru. Pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille ja kaiken lisäksi heidän pitäisi kaivaa piilotettu mikrosiru sarven sisältä, jolloin arvokas materiaali tuhoutuu.
Mikrosirun avulla ympäristönsuojelujärjestön työntekijät voivat seurata sarvikuonojen liikkeitä, joiden perusteella voi helposti päätellä, jos kaikki ei ole kuten pitää eli sarvikuono esimerkiksi liikkuisi pitkän matkan samaa vauhtia kuin maastoauto tai helikopteri. Valitettavasti pinkki väriaine ei erotu pimeänäkölaitteilla, joten värjäys ei estä yön pimeydessä hiippailevia salametsästäjiä, mutta valoisan aikaan sen on todettu olevan toimiva ratkaisu.
Onko se sitten ideaali tilanne, että sarvikuonot vaeltavat savannilla värjättyine sarvineen? Ei tietenkään. Mutta siitä voimme varmasti olla yhtä mieltä, että pinkki on moninkertaisesti parempi vaihtoehto kuin sukupuutto.
Lue myös: Kun veriviholliset lyövät hynttyyt yhteen – 10 merkillistä eläinten symbioosia
Älykkäät piilokamerat
Wildland Security -järjestön luoma TrailGuards-teknologia vartioi eläinten säännöllisesti käyttämien polkujen varrelle. Valitettavasti myös salametsästäjät tietävät ja tuntevat nämä reitit. TrailGuardsin pienet kamerat piilotetaan esimerkiksi puiden runkoihin tai puskiin ja ne toimivat liiketunnistimella.
Mutta verrattuna biologien käyttämiin liiketunnistinkameroihin, on TrailGuardsin teknologia edistyneempää, sillä järjestelmä on ohjelmoitu tunnistamaan potentiaalisia uhkia. Jos kamera havaitsee jotain muuta kuin ohi kulkevan villieläimen, lähettää se kuvan suoraan järjestön nopean toiminnan joukoille, jotka lähtevät välittömästi liikkeelle, jos kuvassa paljastuu olevan salametsästäjä.
TrailGuards-tekoäly ei ole ilmaista ja kameroita tarvitaan suuri määrä. Monilla luonnonsuojelualueilla on myös heikko tai kokonaan olematon internetyhteys, jolloin kuvan lähettäminen ja vastaanottaminen on ongelmallista.
Mutta jos verrataan esimerkiksi listan ensimmäisessä osassa mainittuihin metallinpaljastimiin, niin kameroissa on se etu, että salametsästäjät voidaan tunnistaa ja asettaa kiistatta syytteeseen myös siinä valitettavassa tapauksessa, jos puolustusjoukot saapuvat paikalle liian myöhään.
TrailGuardsissa on myös se hyvä puoli, että kameran lähettämä kuva antaa vartijoille tietoa siitä, minkälaisella asearsenaalilla salametsästäjät ovat liikenteessä, jotta osaavat itse varautua riittävällä tavalla kuhunkin tilanteeseen.
TrailGuards on käytössä muun muassa Altain tasavallassa, Venäjällä, missä on pitkään taisteltu lumileopardien salametsästystä vastaan. Kongossa kameroilla pyritään estämään isojen ihmisapinoiden ja metsänorsun salametsästys. Lähinnä Gabonin ja Kongon tasavallan metsissä elävän äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun metsänorsun kanta on alle 24 prosenttia siitä, mitä se oli vielä 30 vuotta sitten.
Gabonin ympäristöasioista vastaavan ministerin Lee Whiten mukaan jopa 90 prosenttia maan norsunluusta menee Nigeriaan, jossa sillä rahoitetaan terroristijärjestö Boko Haramin toimintaa. Enää ei siis taistella ”pelkästään” luonnon ja eläinten puolesta.
Synteettiset materiaalit
Materiaalitutkimuksen professori Fritz Vollrath Oxfordin yliopistosta, on valinnut taisteluvälineeksi 3D-tulostimen. Pitkän uran tehnyt Vollrath on vuosikymmenien ajan tutkinut hämähäkinseitin silkin ja muiden biologisten materiaalien ominaisuuksia, mutta on nyt suunnannut kaiken tietotaitonsa norsunluuhun.
Yhdessä kiinalaisten tutkijoiden kanssa Vollrath on pyrkinyt kehittämään synteettisen version edelleen niin kovin himoitusta norsunluusta. ”Norsunluu on upeaa ainetta, mutta tarvitseeko sen tulla kuolleesta norsusta?”, järkeilee Vollrath ja kertoo, miksi hän lähti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. ”Aloitimme tämän projektin hiljentääksemme äänekkäät kiinalaiset kaivertajat, jotka puolustautuvat sillä, että norsunluun käyttökielto estää elinkeinon harjoittamisen ja tuhoaa 6000 vuotta vanhan perinteen. Heitimme vasta-argumenttina, että mitäpä jos voimme tarjota heille synteettisen vaihtoehdon, jolla on täysin samat ominaisuudet”.
Kollageenista ja mineraaleista valmistettua raaka-ainetta on saatavilla myös paljon isompina palasina.
Start-up-yritys Pembient taas on keskittynyt sarvikuonon sarveen, mutta idea on samanlainen kuin Vollrathilla ja kumppaneilla. Yrityksen perustaja Matthew Markus kertoo, että laboratoriossa on valmistettu 3D-tulostamalla kilon painoisia lieriöitä, jota tullaan myymään 2,61 dollarin grammahinnalla. Mustassa pörssissä sarvikuonon sarvesta maksetaan vähintään 65 dollaria grammalta, mikä siis alimmillaankin on vähemmän kuin gramma kultaa tai kokaiinia.
Nähtäväksi jää, miten nämä synteettiset materiaalit otetaan vastaan, mutta ainakin nämä ovat innovatiivisia tapoja käyttää modernia teknologiaa taistelussa salametsästystä vastaan.
Tiikerin tunnistaa raidoistaan
Kun viranomaiset takavarikoivat laittomia norsun syöksyhampaita tai tiikerin nahkoja, on äärimmäisen tärkeää selvittää, mistä ne ovat peräisin. Vaikka sillä hetkellä nähtävissä oleva on peruuttamatonta, on kaikki toimijat tärkeä saada vastuuseen teoistaan ja mieluiten pitkäksi aikaa kaltereiden taakse.
Monesti on kuitenkin hyvin vaikea päätellä, mistä laittomat ruumiinosat ovat alunperin tulleet. Onneksi nykyään viranomaisilla ja tutkijoilla on käytössään teknologiaa, joka monelta osin tekee mahdottomankin työn mahdolliseksi. Tekoäly auttaa esimerkiksi tunnistamaan tiikereiden raitoja, joiden kuviointi on kuin sormenjäljet eli jokaisella yksilöllä omanlaisensa.
Intian villieläininstituutissa on luotu valtava tietokanta, johon on kerätty tiikereiden suojelualueilta sadoittain automaattilaukaisimella varustettujen piilokameroiden napsimia kuvia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa tiikerin nahkoja, voidaan niitä verrata tietokantaan, jolloin saadaan selville, ovatko ne peräisin suojelualueilta. Tällöin kyseessä on rikos. Ohjelma tekee vertailun automaattisesti, joten kenenkään ei tarvitse istua ruudun edessä tuijottamassa silmät solmussa raitoja. Vuodesta 2016 lähtien CITES eli Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus on vaatinut kaikkia jäsenmaitaan lisäämään kuvia tietokantaa, jotta siitä tulisi entistä tehokkaampi.
Laillisiakin nahat voivat olla, sillä Itä- ja Etelä-Aasiassa on paljon tiikerifarmeja, joissa eläimiä kasvatetaan niistä saatujen ruumiinosien vuoksi. Luonnonvaraisia tiikereitä, kaikki alalajit mukaan lukien, on arvioiden mukaan jäljellä 5500 yksilöä. Aasian tiikerifarmeilla niitä elää arviolta 8000.
DNA-jäljitys
Kaikkia eläimistä peräisin olevia kappaleita ja niiden alkuperää ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella, joten silloin avuksi otetaan DNA. Vuodesta 2013 lähtien CITES-yleissopimus on vaatinut, että kaikki yli 500 kilon painoiset norsunluutakavarikot on lähetettävä DNA-analyysiin.
Sen tiedetään tuottavan tulosta, sillä Washingtonin yliopiston biologien ja Interpolin tutkijoiden yhteistyössä vuonna 2015 tekemä tutkimus osoitti, että iso osa edellisen viiden vuoden aikana takavarikoidusta norsunluusta oli peräisin muutamalta alueelta Tansaniassa.
Kansainvälisellä yhteisöllä oli käsissään todisteet, joihin vedoten Tansaniaa voitiin alkaa painostaa salametsästyksen kitkemiseen. Salametsästys oli toki nähtävissä, sillä vuonna 2014 Tansanian norsupopulaatio oli pienentynyt alle puoleen siitä, mitä se viisi vuotta aiemmin oli ollut. Mutta nyt siitä oli mustaa valkoisella.
DNA-jäljitys ei toimi kaikilla lajeilla, varsinkaan sellaisilla, jotka liikkuvat paljon. Hait ovat paljon liikkuva ja paljon salametsästetty eläinryhmä, mutta muutamalla hailajilla on saatu lupaavia tuloksia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa laittomia haineviä, voidaan DNA:n avulla saada selville tarkat populaatiot, joihin kyseiset yksilöt ovat kuuluneet. Tämän datan avulla tiettyjä alueita voidaan tarkkailla paremmin, jos siellä tiedetään harjoitettavan laitonta haikalastusta.
Salametsästäjä ei ole vaarassa jäädä kiinni vain metsästyksen hetkellä, vaan hänet voidaan tuomita pitkän aikaa sen jälkeen, kun kauppatavara on jo lähtenyt eteenpäin. Pretorian yliopiston vuodesta 2010 saakka ylläpitämä Rhino DNA Indexing System (RhODIS) sisältää tuhansien sarvikuonojen DNA-näytteet, joiden avulla jonkun vietnamilaisen krapularohto – sarvikuonon sarvesta tehty jauhe – voidaan jäljittää tiettyyn yksilöön ja sitä kautta mahdollisesti eläimen tappaneeseen salametsästäjään ja laitonta kauppaa käyvään salakuljettajaan.
RhODIS-projektin DNA-näytteiden avulla on pystytty yhdistämään muita todisteita kymmeniin salametsästystapauksiin ja lukuisia rikollisia on saatu syytteeseen ja tuomittua.
Lue myös:
-
Tiede2 päivää sitten10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta – osa 1
-
Yhteiskunta1 viikko sitten
10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 1
-
Oudoimmat4 päivää sitten
Maailman vaikutusvaltaisimmat hahmot, joita ei oikeasti ole olemassa
-
Yleistä1 viikko sitten
Mitä eroa on joella ja purolla? Ja miten määritellään oja ja noro?
