Mitä?! Top 10 tarttuvat sairaudet, joiden et tiennyt olevan tarttuvia

Meistä jokainen tietää, että flunssa tai vatsatauti leviävät ihmisestä toiseen, mutta tämän listan tarttuvat sairaudet ovat sellaisia, joista et suurella todennäköisyydellä tiennyt.

Tartunnat ja niiltä suojautuminen ovat olleet sattuneesta syystä pinnalla viimeisten puolen vuoden aikana, mutta tällä listalla ei puhuta aivan niistä tavanomaisimmista taudeista tai sairauksista, jotka voivat tarttua ihmisestä toiseen.

Itse asiassa uskallamme luvata, että valtaosa teistä ei olisi koskaan osannut edes kuvitella näitä tälle listalle päätyneitä sairauksia sellaisiksi, että ne voivat siirtyä ihmiseltä toiselle.

Listafriikki siis esittelee seuraavassa Top 10 tarttuvat sairaudet, joiden et mitä todennäköisimmin tiennyt olevan tarttuvia.

Syöpä

Listafriikin tarttuvat sairaudet -lista aloitetaan erittäin yllättävällä ihmiseltä toiselle leviävällä sairaudella.

Syöpään on etenkin viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana yhdistetty sana ”kansantauti”, sillä erilaisten syöpäsairauksien esiintyvyys on ollut ihmisten kohdalla jo pitkään jatkuvassa kasvussa. Nykypäivänä syövän syntytavoista ja aiheuttajista tiedetään jatkuvien tutkimusten myötä yhä enemmän ja enemmän: suurimpia vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi meidän jokaisen omat elämäntapamme, unohtamatta kuitenkaan perinnöllisyystekijöitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan Suomessa todettiin vuonna 2018 yhteensä 34 372 uutta syöpätapausta ja THL:n verkkosivuilla syöpätapausten määrien kerrotaan kasvaneen viimeisten 30 vuoden aikana tasaiseen tahtiin, joskin syövän aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet.

Mutta onko tosissaan niin, että syöpä voi olla myös tarttuvaa – myös ihmiseltä toiselle?

Tällä hetkellä tutkijoilla ei ole missään nimessä täyttä ymmärrystä siitä, miten syövästä voi tulla tarttuvaa, mutta tiedossa on ainakin kuusi eläinlajia, joiden kohdalla syöpä voi tarttua yksilöstä toiseen: näin on koirien, pussiahmojen ja neljän simpukkalajin kohdalla. Koiran osalta syöpä välittyy parittelun yhteydessä siirtyvien syöpäsolujen muodossa (sukupuolielimissä oleva syöpä), pussiahmoilla puremista (kasvoilla oleva syöpä) ja simpukoiden kohdalla leukemia leviää, kun yksilö kuolee ja veteen leviää syöpäsoluja, jotka sitten päätyvät toisille simpukoille.

Me emme voi siis sanoa missään nimessä varmaksi, etteivätkö jotkin syöpätyypit voisi ainakin teoriassa tarttua ihmisestä toiseen.

Itse asiassa meidän ei kuitenkaan tarvitse olla tässä pelkkien olettamusten varassa, sillä tällä hetkellä tutkimukset osoittavat, että syöpä voi tarttua ihmisestä toiseen elinluovutusten kohdalla. American Journal of Transplantation kertoo neljästä tapauksesta, joissa yksilöt vastaanottivat elimen samalta elintenluovuttajalta ja 6-16 vuoden sisällä heille jokaiselle kehittyi rintasyöpä. Elinluovutusten kohdalla uuden elimen vastaanottavan yksilön immuniteettia joudutaan alentamaan, ettei elimistö hyljeksi ja hyökkää uuden elimen kimppuun. Toistaiseksi siis tiedetään, että syövän siirtyminen yksilöltä toiselle vaatii vastustuskyvyn alentamista, mutta samalla se on huolestuttava merkki siitä, että syöpä voisi kenties olla ihmisestä toiseen tarttuvaa myös normaaleissa olosuhteissa.

Myrkkymuratin aiheuttamat allergiaoireet

Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Itä-Aasiassa kasvava myrkkymuratti on kosketusallergiaa aiheuttava sumakkikasvi. Suomessa kasvava euroopanmuratti ei ole tälle vihulaiselle sukua, joten ei huolta.

Myrkkymuratti aiheuttaa kosketuksesta hyvinkin ikävästi kutisevan, rakkulaisen ihottuman, joka joillakin voi aiheuttaa vakavan ja laajalle leviävän allergisen reaktion. Reaktio on pahimmillaan ensimmäisen vuorokauden aikana, mutta kestää kahdesta kolmeen viikkoa. Jos kotipihalla vaikkapa kulottaa ja sattuu hengittämään myrkkymuratista nousevia höyryjä, voivat ne aiheuttaa hengitysteiden turvotessa jopa hengenvaarallisen reaktion.

Myrkkymuratin aiheuttama ihottuma ei leviä ihon rakkuloista vuotavan nesteen välityksellä. Kasvin allergisoiva aine on urushiol-öljy, jota voi kuitenkin jäädä iholle tai vaatteisiin altistumisen jälkeen. Eli myrkkymurattiin kosketuksissa ollut henkilö voi huomaamattaan tartuttaa kivuliaan ihottuman muihin, jos ei välittömästi peseydy ja pyykkää vaatteitaan.

Korkea verenpaine

Korkeaa verenpainetta aiheuttavat perinnöllisyystekijät, ruokavalio – itse asiassa hyvin pitkälti samat tekijät kuin myös niin monia muita sairauksia. Tutkijat ovat löytäneet myös viruksen, joka aiheuttaa korkeaa verenpainetta ja se johdattaa meidät ihmiseltä toiselle leviävän korkean verenpaineen luo.

Vuonna 2009 julkaistu tutkimus paljasti, että sytomegalovirus, joka on sukua muun muassa vesirokolle ja kuuluu herpesvirusten ryhmään, voi aiheuttaa korkeaa verenpainetta. Kyseessä on ainoastaan ihmisten välillä leviävä virus ja peräti 60-99 prosentilla maapallon aikuisista ihmisistä uskotaan olevan kyseinen virus elimistössään. Arvostetussa Harvardin yliopistossa professorina toimiva Clyde Crumpacker johti tutkimusryhmää, jotka testasivat ja tutkivat kyseistä virusta hiirillä: testattujen hiirten kohdalla niillä yksilöillä, joihin siirrettiin sytomegalovirusta, verenpaine nousi korkeammaksi kuin terveiden yksilöiden kohdalla. Myöhemmin tämä ilmiö saatiin toistettua Crumpackerin ryhmän toimesta myös ihmisten solujen kohdalla, jotka saatiin virusta syöttämällä tuottamaan korkeaan verenpaineeseen liittyvää proteiinia (reniini).

Crumpackerin mukaan esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivien yhdysvaltalaisten osalta peräti 90 prosentin kohdalla ei osata tarkkaan kertoa aiheuttavaa tekijää ja hänen mukaansa juuri sytomegalovirus saattaa hyvinkin olla selittävä tekijä sille, miksi niin moni meistä kärsii korkeasta verenpaineesta.

Saattaakin olla mahdollista, että tulevaisuudessa oikea hoitokeino korkeaan verenpaineeseen on verenpainelääkkeiden sijaan rokote.

Sydänsairaudet

Sydänsairaudet ovat sellaisten tautien joukossa, joiden ei ole uskottu olevan tarttuvia, vaan niiden on ajateltu olevan seurausta huonoista elämäntavoista ja perinnöllisistä tekijöistä. Ja kyllähän näin onkin, mutta kansainvälisen tutkimusjärjestö CIFAR:in ihmisten mikrobiomeja tutkivan ryhmän mukaan asia ei ole ihan niin yksioikoinen. Aiheeseen liittyvä tutkimus julkaistiin arvostetussa Science-lehdessä tammikuussa 2020.

Tutkimusryhmän johtajan ja Brittiläisen Kolumbian yliopiston mikrobiologian professorin Brett Finlayn mukaan ihmisen elimistön mikrobiomi eli kaikki kehossamme elävät bakteerit, virukset ja muut eliöt vaikuttavat aiempaa uskomusta enemmän yleiseen terveyteen.

Faktaa on se, että sydänsairauksista kärsivien mikrobiomi on erilainen kuin terveellä ihmisellä. Finlay ja kumppanit istuttivat tällaista muuttunutta mikrobistoa koe-eläimiin, joille hypoteesia tukevasti syntyi sydänsairauksia. Tutkimuksessa todettiin myös, että esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymää ja kakkostyypin diabetesta sairastavien ihmisten mikrobiomi tuotti eläimissä vastaavan tuloksen. Nämä taudit saattaisivat siis teoriassa levitä ihmisestä toiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi tavallinen mahatauti.

Nämä löydökset ovat aivan uusia, ja lisätutkimuksia tarvitaan vielä paljon, mutta ehkä tämä alkaa hiljalleen muuttamaan sydänsairauksien ja monien muiden tarttumattomina pidettyjen tautien hoitoa. Jatkossa saattaa olla syytä katsoa hieman syvemmälle.

Stressi

Stressi, stressi, stressi… Stressiä voi aiheuttaa työt, koulu, kotityöt, harrastukset, periaatteessa mikä tahansa. Varmasti jokainen meistä on tuntenut kärsivänsä stressistä, mutta onneksi kaikilla tila ei ole kovin vakava tai pitkittynyt. Pitkäaikainen stressi, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ylittyvät, voi olla monin tavoin vaarallista, ja aiheuttaa liudan psyykkisiä ja fyysisiä oireita.

Vuonna 2012 Social Neuroscience -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan stressi tarttuu. Tiedetään, että toisten kipu ja ahdistus saavat ihmisissä aikaan voimakkaan empatian tunteen, mikä on täysin luonnollista ja inhimillistä. Saint Louisin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että reaktio muiden ihmisten stressiin on oletettua voimakkaampi. Meidän aivomme alkavat nimittäin tuottamaan stressihormoni kortisolia, vaikka itse emme tuntisi paineita elämässämme. Hormonivasteen voi laukaista ihan vain ahdistuneen henkilön näkeminen.

Aivomme on evolutiivisesti ohjelmoitu havaitsemaan muiden ihmisten stressi, joka tulee esiin muun muassa nopeutuneena hengityksen. Erään tutkimuksen mukaan ihmisten sisäiset hälytyskellot alkavat soimaan ja kortisolia vapautuu, kun heidät tietämättään altistetaan stressaantuneen henkilön hien hajulle.  Stressistä kärsivän ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla edes samassa huoneessa, vaan vaste tapahtuu myös sähköpostien ja sosiaalisen median kautta.

Passiivinen stressaantuminen ei ole leikin asia!

Masennus

Kun puhutaan masennuksesta, se ei kuulu niin sanotusti tavanomaisella tavalla ihmiseltä toiselle siirtyvien sairauksien joukkoon, sillä sitä ei aiheuta mikään bakteeri tai virus, joka siirtyisi erilaisten eritteiden mukana, kuten syljen. Tarttuvat sairaudet voivat kuitenkin olla psykologisia ja sosiaalisia, leviten sitä kautta ihmisten välillä.

Ihminen on lähtökohtaisesti heimoeläin, minkä myötä yksilön käytös voi olla omiaan vaikuttamaan samassa sosiaalisessa piirissä olevien toisten yksilöiden käyttäytymiseen. Näin on myös masennuksen kohdalla: jos esimerkiksi sinulle joku läheinen ihminen on vakavasti masentunut, saattaa myös sinulle alkaa kehittyä masennukseen liittyviä oireita. Eikä kyseessä ole pelkkä olettamus, vaan sille on saatu tieteellistä näyttöä.

Toistaiseksi siihen ei ole olemassa vastauksia, voiko vakavasta masennuksesta kärsivän henkilön ystävä sairastua niin ikään vakavaan masennukseen, mutta joka tapauksessa kyseinen sairaus luokitellaan esimerkiksi lääkäri Nikola Djordjevicin mukaan tarttuvat sairaudet -kategoriaan, koska siihen liittyvät oireet voivat siirtyä yksilöltä toiselle.

Ylipaino

Ylipaino on sairaus ja se voidaan luokitella tällä listalla samaan kategoriaan masennuksen kanssa, sillä vatsa ei lähde kasvamaan ja/tai painoa kertymään, jos jonkun toisen ihmisen suusta lentää esimerkiksi sylkeä kasvoillesi. Sen sijaan sanonta ”seura tekee kaltaisekseen” pätee tämän sairauden kohdalla, sillä jonkun sinulle läheisen henkilön ylipaino saattaa olla omiaan johtamaan myös sinut ylipainon polulle.

Asiaa on tutkittu paljon ja esimerkiksi vuoden 2007 New England Journal of Medicinen julkaisussa kerrotaan tutkimuksesta, jossa seurattiin peräti 12 067 ihmistä yli 32 vuoden ajan. Tutkimuksen yhteenvetona pystyttiin toteamaan, että sosiaaliset suhteet ja verkostot ovat omiaan levittämään ylipainoa: jos siis lähipiirissäsi on ylipainoinen ihminen tai ihmisiä, myös sinulla on kohonnut riski kerätä useita erilaisia sairauksia aiheuttavaa ylimääräistä rasvaa kehoosi. Tutkimuksen mukaan koehenkilöillä oli 57 prosenttia korkeampi todennäköisyys kerätä ylipainoa, mikäli heillä oli ylipainoinen ystävä tai ystäviä.

Siinä, missä ylipainoa saattaa kertyä seuran mukana, rohkaisevaa on se, että ylipainosta on myös helpompi päästä eroon yhdessä kuin yksinään. Yhteinen reitti on siis saattanut kuljettaa sinut ja läheisesi ylipainon tielle, mutta oikean polun hakeminen yhteistuumin on erittäin hyvä lähtökohta painonpudotukselle, sillä silloin teillä on olemassa oma tukihenkilönne tai jopa vertaisryhmä. Obesityn mukaan erääseen painonpudotustutkimukseen osallistuneet vapaaehtoiset pudottivat painoaan hyvin pitkälti samalla tahdilla keskenään.

Mahahaava

Mahahaavan aiheuttaa Helicobacter pylori -bakteeri, eikä suinkaan kiireinen elämäntyyli tai jatkuva kahvinjuonti, kuten usein ajatellaan. Tämän tiedon pitäisi herättää heti epäilyksen siitä, että tämä jopa hengenvaarallisiin sisäisiin verenvuotoihin hoitamattomana johtava sairaus on tarttuva.

Tutkijoiden mukaan jopa puolet maailman väestöstä kantaa tätä helikobakteeria, mutta kaikille siitä ei aiheudu mitään oireita. Bakteerin laajaa levinneisyyttä selittää se, että tartunta tapahtuu ruoansulatuselimistön kummankin pään eritteiden eli syljen ja ulosteen välityksellä. Joten jos haluaa välttyä mahahaavalta, niin siihen tepsii sama yksinkertainen neuvo kuin moneen muuhunkin tartuntatautiin: yleinen hygienia ja käsienpesu.

Mahahaavan aiheuttaja selvisi muuten 1980-luvulla, kun eräs australialainen lääkäri halusi todistaa, myöhemmin Nobel-palkinnon arvoisesti, H. pylorin osallisuuden juomalla bakteeriviljelmästä tekemäänsä lientä.

Addiktiot

Tämä on niin ilmiselvä, että voi jopa helposti unohtua, kun mietitään tarttuvia sairauksia. Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, että riippuvuudet olisivat tarttuvia, mutta esimerkkejä aiheesta on runsaasti.

Mietitäänpä vaikka pariskuntaa, joka on ollut yhdessä vuosikausia. He alkavat hiljalleen puhua samalla tyylillä ja käyttää toistensa paljon viljelemiä sanoja. Sanonnan mukaan avioparit alkavat hiljalleen näyttää toisiltaan, mutta myös käytös muuttuu ajan mittaan samanlaiseksi. Tässä on kyse lähinnä opitusta käytöksestä.

Rajatapaus on tupakanpoltto, sillä monesti toisen osapuolen tupakointi johtaa siihen, että toinenkin alkaa polttamaan. Mutta vaikutus voi olla myös päinvastainen. Varsinaisesti siinä ei kuitenkaan ole kyse tarttumisesta.

Alkoholismi sen sijaan on virallisesti todettu tartuntataudiksi. Tartunta voi tapahtua juuri puolisolta tai vaikka ystäviltä.

Uusin tarttuvaksi todettu riippuvuus liittyy tietokoneisiin ja erityisesti mobiililaitteisiin. Tutkimuksissa on todettu, että jos joku porukassa tarkastaa puhelintaan, tarttuvat muut omaan kapulaansa 40 prosentin todennäköisyydellä, vaikka siihen ei mitään erityistä tarvetta olisikaan.

Lasten riippuvuus erilaisiin ruutuihin (mitä me aikuiset aina kauhistelemme) on tarttunut heihin kotoa. Kun lapsi näkee vanhemman joka välissä selaavan puhelintaan, oppivat he tavan nuoresta iästä lähtien. Vuosien kuluessa riippuvuus netin selaamiseen ja sosiaalisen median tarkastamiseen vain pahenee, ja jo esiteini-ikäisillä on todettu fyysisiä riippuvuusoireita, jos heidät erotetaan puhelimistaan.

Hampaiden reikiintyminen

Miten hampaaseen syntyy reikä? Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaava on tämä: suussamme olevat bakteerit ovat muuttaneet syömämme sokerin hapoksi. Tästä nimenomaisesta syystä hammaslääkärit kehottavat meitä esimerkiksi syömään ostamamme irtokarkkipussin kerralla, ettemme altista hampaistoamme hapolle useana päivänä putkeen, ja ylipäätäänhän meitä kehotetaan välttämään sokeria – monestakin syystä.

Mutta miten ihmeessä sitten hampaiden reikiintyminen voi löytyä tarttuvat sairaudet -listalta eli levitä tässä tapauksessa ihmiseltä toiselle?

Kuvitellaan esimerkiksi tilanne, jossa sinä pidät omista hampaistasi parempaa huolta kuin puolisosi; sinä esimerkiksi peset hampaat kahdesti päivässä ja käytät hammaslankaa, kun taas puolisosi pesee hampaansa korkeintaan vain kerran päivässä ja laistaa hampaidensa pesusta laiskuuttaan aina silloin tällöin. Tällaisessa tilanteessa sinun suussasi on huomattavasti vähemmän näitä sokerin hapoksi muuttavia bakteereita ja puolisollasi niitä on enemmän. Ja sitten, kun suutelette, näitä puolisosi bakteereita siirtyy syljen mukana sinun suuhusi, mikä siis heikentää purukalustosi kohdalla hygienian tasoa.

Erityisen haitallista näiden bakteerien siirtyminen on aikuisilta lapsille, mitä tapahtuu esimerkiksi suukotellessa, sillä lapsille ei ole kehittynyt minkäänlaista vastustuskykyä tämän reaktion aiheuttavia bakteereja vastaan.