Kauneudenhoito: 10 kammottavaa menetelmää menneisyydestä

Kauneudenhoitoon käytetään päivittäin tuhottomasti rahaa ja aikaa. Se ei ole vain nykypäivän hömpötyksiä, vaan kautta aikojen ihmiset ovat halunneet vaikuttaa ulkonäköönsä.

Tämän päivän kauneudenhoitomenetelmät voivat tuntua äärimmäisiltä: on rasvaimua, vampyyrihoitoja, lasereita, kylkiluiden poistamista, teko-sitä-tätä-ja-tuota… lista on loputon. Mutta on sitä ennenkin käytetty jos jonkinlaisia tapoja saavuttaa haluttu ulkonäkö.

Meidän mielestämme monet niistä ovat olleet hyvinkin kyseenalaisia, mutta toisaalta ne olivat vain oman aikansa muotijuttuja. Joskin monessa kohtaa jopa hengenvaarallisia. Mutta kuka tietää mitä huulitäytteistä ja valtavista kulmakarvoista ajatellaan sadan vuoden päästä?

Listafriikki.com keräsi menneisyydestä hurjia kauneudenhoitotapoja, jotka eivät nykyajan lakeihin ja elämään enää sovi. Tuntuu aivan hullulta, että joku olisi vapaaehtoisesti käyttänyt näitä menetelmiä, mutta niin kuin jo sanottua: aikansa ja tapansa kullakin!

Pääkallon muokkaus

Monissa kulttuureissa on historiallisesti ollut, ja on tietyissä määrin edelleen, omanlaisensa kauneuskäsitykset. Mutta kananmunan muotoinen, pitkä pää, on ollut universaalisti tavoiteltu ja kaunis. Arkeologit ovat löytäneet pitkulaisia päitä niin Etelä-Amerikasta kuin Lähi-idästäkin. Papua-Uudessa-Guineassa, missä kallojen venytystä on harjoitettu vielä 1900-luvulla, pitkänomainen pää on ollut merkki korkeasta sosiaalisesta statuksesta ja myös älykkyydestä.

Päiden venyttäminen aloitettiin jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin kallo oli vielä pehmeä eikä se ollut kokonaan luutunut. Vauvan pää sidottiin tiukasti liinoilla tai litistettiin kahden laudan väliin. Kallon venyttämisen terveysvaikutukset olivat vaihtelevia: jotkut elivät aivan normaalia elämää pitkämäisten päidensä kanssa, toiset saivat muokkauksessa vakavia aivovammoja ja jotkut lapset jopa menehtyivät. Kukaan tuskin tuli yhtään viisaammaksi.

”Toivossa on hyvä elää”, sanoi lapamato

Viime vuosisadan alussa sanomalehdet uutisoivat uudesta tehokkaasta laihdutuspilleristä, johon naiset olivat hullaantuneet. Tehoaineena pillerissä oli leveäheisimadon munia.

Munista kehittyi suolistossa tunnetummalta nimeltään lapamatoja, jotka sitten alkoivat käyttää ihmisen syömää ruokaa omana ravintonaan. Ilma ravinteita jäänyt ihminen laihtui ja ajan mittaan nälkiintyi, vaikka miten yritti syödä. Näin siis kävi, oli lapamadon halunnut tai ei.

Toivottuihin mittoihin päästyään naiset hankkiutuivat madoista eroon lääkkeillä tai erityisellä, madon poistamiseen varta vasten kehitetyllä välineellä, joka valitettavasti usein johti potilaan tukehtumiseen

Monet lääkärit olivat epäileväisiä matopillereiden suhteen. Siinä mielessä epäileväisiä, että he eivät uskoneet kenenkään vapaaehtoisesti ottavan loista sisäänsä ja altistavan itsensä sen aiheuttamille kivuille ja mahdollisesti hengenvaarallisille vaikutuksille.

Lääkärit eivät tainneet olla ihan perillä siitä, mitä kaikkea ulkonäön eteen ollaan valmiita tekemään.

Lootusjalat

Kiinassa eläneen, 970-luvun keisarinnan esimerkin mukaisesti, monet naiset halusivat epätoivoisesti pienet ja kaartuvat jalat, koska ne symboloivat kauneutta. Prosessi ei ollut missään nimessä helppo: jalan luut oli murrettava, minkä jälkeen ne sidottiin haluttuun muotoon. Vuosien ajan jaloissa täytyi pitää pikkuriikkisiä lootuskenkiä, jotka muokkasivat raajan aivan uuteen uskoon.

Yläpuolella olevassa kuvassa näkee murrettujen varpaiden taittamisen sisään. Perinteisesti myös jalkapöydän luut oli rikottu, jotta kantapää ja varpaat saatiin väännettyä yhteen, koska tavoiteltu jalan mitta oli alle kymmenen senttiä.

1900-luvulle asti jatkunut traditio kulki äidiltä tyttärelle ja prosessi täytyi aloittaa nelivuotiaana. Kertomusten mukaan monet naiset katuivat sidontaa, joka pahimmillaan saattoi johtaa tulehduksiin, kuolioon ja jopa menehtymiseen. Väistämättömiä haittapuolia olivat liikkumisongelmat, mutta toisaalta kauneusihanne oli niin vahva, että naisen oli hankala päästä naimisiin ”tavallisilla” jaloilla.

Sitominen kiellettiin lailla vuonna 1911, mutta perinne oli niin syvään juurtunut, että Kiinassa elää edelleen naisia, nyt jo iäkkäitä, joilla on epämuodostuneet jalat.

Kylkiluut uuteen järjestykseen

Joku neropatti oli 1700-luvulla päättänyt, että naisilla kuuluu olla epäinhimillisen kapea vyötärö, jonka voi saavuttaa ainoastaan tiukkaakin tiukemmalla korsetilla.

Metallisten renkaiden keksiminen 1800-luvun alussa vei kiristämisen aivan uudelle tasolle. Kaikki eivät tietenkään tavoitelleet 30 cm:n vyötäröä ja reissua ensiapuun, mutta muodikas alusasu oli monesti vedetty niin tiukalle, että se haittasi naisen hengittämistä. Pitkäaikaisella käytöllä oli vakavia seurauksia: surkastumia, epämudostumia rintakehässä ja vinoutumia selkärangassa. Ruoansulatusongelmat olivat yleisiä, samoin kuin omilta paikoiltaan muljahtaneet sisäelimet.

Korsetin käyttö ei todennäköisesti ollut vain naisten juttu, sillä kun 1800-luvulla kuolleiden englantilaismiesten hautoja on erinäisistä syistä johtuen avattu, on ruumiissa havaittu samanlaisia kylkiluiden vääntymiä kuin korsetin käytöstä aiheutuu.

Entisaikojen korsetteja ja niiden rikkomia kylkiluita kauhistellessa voi palauttaa mieleen sen tosiasian, että korseteista on jälleen kerran tullut muodikkaita! Kuka voisi unohtaa Kim Kardashianin fysiikan lakeja rikkovan puvun vuoden 2019 Met-gaalasta?

Mutta ehkä nykyajan alusasuissa on se hyvä puoli, että niitä ei ole tehty metallista. Ja siinäpä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Kasvojen valkaisu

Se, mikä on muodikas päivettymisen aste, vaihtelee vuosittain. Ikinä ei voi tietää, onko trendikästä olla auringon paahtama vai ei. Nykyään, ihan terveyssyistä, päivettymätöntä ihoa pidetään kauniimpana kuin vielä esimerkiksi 15 vuotta sitten. Toisaalta on hyväksyttyä olla vaikka kuinka ruskettunut, kunhan väri on tullut purkista. Aasiassa taas tavoitellaan erittäin vaaleaa ihoa, jonka saavuttamiseen on kotikonsteja ja vähän järeämpiäkin keinoja.

Nykypäivän ihonhoitorutiinit jäävät silti 1700-luvulla käytetyn puuterin varjoon.

Silloin alettiin tavoittelemaan vitivalkoista ihoa, eikä mikään ollut yhtä trendikästä kuin tappavana pölisevä kerros lyijyjauhetta. Sillä naiset sekä miehet saivat hyvin myös peitettyä isorokon aiheuttamat arvet (jos oli selvinnyt hengissä taudin iskiessä).

Lyijypuuteri oli edullista valmistaa, ja vaikka sen myrkyllisyys oli erittäin hyvin tiedossa, meni turhamaisuus terveyden edelle. Puuterissa oli kuitenkin hyvin ikävä sivuvaikutus: vaikka se käytössä oli hohtavan valkoista, aiheutti se ihon mustumista, joka summa summarum johti aiempaa paksumpaan lyijykerrokseen.

Lyijy aiheutti myös silmätulehduksia, hammasmätää ja kaljuuntumista. Sen lisäksi tietenkin, että myrkytykseen oli ajan mittaan mahdollista kuolla. Se on todellista kauneuden vuoksi kärsimistä!

Lasikuulat rintoja isontamaan

Nykyään rintojen muokkaukset ovat hyvin arkipäiväisiä ja suurelta osin rutiininomaisia ja turvallisia operaatioita. Niin turvallisia kuin mikä tahansa leikkaus. Suurentamiseen käytetyt materiaalit ovat laajasti tutkittuja, eikä ”silarit” ole enää mikään suuri juttu. (Kai huomasit sanaleikin?)

Toisin oli 1800-luvun lopulla, kun rintoja alettiin suurennella ensimmäisen kerran.

Aivan ensimmäinen operaatio tehtiin, kun potilaalta oli leikattu kasvain rinnasta ja häneltä löydettiin myös selästä epämääräinen patti. Se osoittautui harmittomaksi rasvakertymäksi, mutta lääkärit nappasivat sen pois ja käyttivät sitä muokatakseen naisen rinnan kuntoon.

Kaikillahan ei tietysti tällaista omatekoista täytemateriaalia ollut, joten vaihtoehtoisia keinoja alettiin etsimään. 1900-luvun puoliväliin saakka naisten rintojen suurentamiseen oli kokeiltu kaikkea mitä käteen sattui: parafiinia (joka kuitenkin valui muualle elimistöön), lasipalloja, norsunluuta, kumia, häränrustoa, polyesteria ja villaa.

Newsflash: Kokeilut eivät olleet onnistuneita.

Pakeneva hiusraja oli kuuminta hottia

Kuningatar Elisabeth I:n aikakautena 1500-luvulla oli yleistä, että naiset poistattivat kulmakarvansa ja hiuksensa pitkältä matkalta päälaelta. Muotivillitys oli lähtöisin monarkilta itseltään (kuvassa Elisabethin roolissa Judi Dench), joka ei kylläkään tarkoituksenmukaisesti havitellut paljasta otsaa ja päätä.

Hänellä oli luonnostaan korkea otsa ja lähes olemattomat kulmakarvat. (Olikohan hän Gwen Stefanin ohella esimerkkinä 90-luvun kadotukseen nypityille kulmakarvoille!?)

Hiuksia oli toki poistettu ja hiusrajaa siirretty taaemmas jo aiemmalla vuosisadalla. Silloin iso otsa oli merkkinä älykkyydestä. Hiusten ja kulmakarvojen poistoon käytettiin tietenkin vahvoja kemikaaleja, kuten ammoniakkia. Myös lemmikkikissan virtsa kävi paremman puutteessa. 1400-luvulta ovat peräisin ensimmäiset pinsetit, joilla epäilemättä on harvennettu hiuksia.

Voiko mikään olla kauempana nykyaikaisesta kauneusihanteesta?

Karvojen laseroinnin esiaste

Röntgensäteiden lääketieteellinen merkitys ja käyttö aloitettiin aivan 1800-luvun viimeisinä vuosina. Uudelle vuosisadalle astuttaessa laitteita oli jo laajalti käytössä, mutta niiden vaarallisuutta ei heti ymmärretty.

Röntgenkuvia otettaessa huomattiin, että potilaat alkoivat menettää hiuksiaan ja muuta karvoitusta. Se otettiin välittömästi käyttöön hypertrikoosin eli perinnöllisen liikakarvaisuuden ja hirsutismin, naisten hormonaalisen karvojen kasvun, hoidossa.

Hoitolaitokset ja sairaalatkin markkinoivat röntgenlaitteita myös täysin esteettisiin hoitoihin. Sileä ja karvaton iho oli ihanteellinen, ja tällä uudella menetelmällä se saavutettiin ”kivuttomasti”.

Kunnes karvanpoistoihin osallistuneet henkilöt alkoivat saada ihottumia, epämuodostumia ja lopulta kasvaimia. Kun yhteys sairastumisten ja röntgenien välillä löydettiin, alettiin säteilyn määrää ja kestoa rajoittaa. Siihen asti potilaita oli altistettu röntgensäteille useita tunteja peräkkäisinä päivinä, jotta karvoista päästiin tehokkaasti eroon.

Ripsienpidennykset helvetistä

Viime vuosikymmenen hitti, joka pelasti kiireisen naisen aamut. Sängystä ylös ja menoksi; ripsienpidennysten kanssa näyttää aina huolitellulta.

Pysyvät lisäripset eivät kuitenkaan ole ihan tuore juttu. Vuonna 1899 ripset laitettiin hieman erilaisella menetelmällä:

Tarvittiin vain tavallinen neula ja pitkä hius, joka yleensä napattiin tekoripset haluavan henkilön päästä. Silmän ripsiraja putsattiin huolellisesti ja puudutusaineeksi luomeen hierottiin kokaiinista tehtyä liuosta. Sitten neulalla ommeltiin hius koko matkalta, jättäen siihen joka pistolla halutun mittainen silmukka.

Silmukat leikattiin auki ja silmä peitettiin harsolla seuraavaan päivään saakka. Tarkoitus oli, että karvat juurtuisivat luomiin ja jäisivät pysyviksi räpsyttimiksi, mutta operaation pitkäaikaisesta onnistumisesta Listafriikki.com:lla ei ole tietoa.

Kuulostaa microbladingit, laminoinnit, mikroneulaukset ja muut edistykselliset kauneudenhoitomenetelmät lastenleikiltä näiden ripsienpidennysten jälkeen!

Hymykuopat kiduttamalla

Hupaisinta tässä ”historiallisessa” menetelmässä on se, että netti on nykyään pullollaan ohjeita, joilla saada hymykuopat. Erilaiset imutyylit sekä sormilla tai jollain tikkumaisella esineellä painaminen ovat suositeltuja keinoja. Nopein tapa on tietysti mennä plastiikkakirurgin veitsen alle.

Ovatkohan hymykuopista haaveilevat ollenkaan kuulleet eräästä 1920-luvun keksinnöstä?

Rochesterissa, New Yorkin osavaltiossa, asunut Isabella Gilbert oli ilmeisen tyytymätön siloisiin poskiinsa, joten hän kehitti keskiaikaista kidutusvälinettä muistuttavan Dimple Maker- kojeen (suom. hymykuopan tekijä). Vuonna 1927 patentoidussa metallihäkkyrässä kiersi leuan alta jousi, joka pysyi kasvoilla korvien taakse asetettavilla sangoilla. Poskien kohdassa syvälle ihoon painautuivat nupit, joilla oli tarkoitus luoda pysyvät hymykuopat.

Väline ei noussut suureen suosioon, koska se oli erittäin kivulias käyttää. Lääkäriliiton mukaan se sai aikaan purentavikoja ja saattoi aiheuttaa jopa syöpää. Tuosta viimeisestä toki voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakaan Dimple Maker ei tehnyt sitä, mitä lupasi.

Ihmisellä joko on hymykuopat tai sitten ei.

🤷‍♀️ Olisitko valmis kokeilemaan jotain näistä kauneuden vuoksi? Ai miten niin et? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, mikä on äärimmäisin tapa, jolla olet muokannut ulkonäköäsi.