Yleistieto
Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta
Suutelu on monelle arkipäivää ja yhtä monelle osa haaveita. Suuteluun ja suudelmiin liittyy paljon kiinnostavia asioita, joita Listafriikki on nyt koonnut kymmenen faktan listaksi.
Poskisuukolla tervehditään, jätetään hyvästejä ja toivotetaan onnea. Vanhemmat ja lapset pussaavat toisiaan. Ja sitten on tietenkin syvän intohimoinen suudelma. Monet listan kohdat keskittyvät juuri tähän viimeisimpänä mainittuun romanttiseen suudelmaan, joka vapauttaa järjettömän hormonicoctailin, pidentää elämää ja pitää parisuhteen kasassa. Suutelussa siirtyy kymmeniä miljoonia bakteereita ja keskimäärin 9 millilitraa sylkeä; se alentaa verenpainetta ja auttaa valitsemaan itselle sopivan kumppanin.
Voin taata, että tämän listan jälkeen etsit käsiisi mitä pikimmiten jonkun, jota suudella. Luvan kanssa tietenkin!
Onko suutelu opittua vai vaistomaista käytöstä?
Kukaan ei oikeastaan tiedä, miksi ihmiset suutelevat. Siitäkään ei olla yksimielisiä, että onko suuteleminen opittua vai vaistomaista.
Suutelemisen arvellaan kehittyneen elintärkeästä tavasta: joku meidän kädellinen esi-isämme jauhoi ruoan omassa suussaan ja siirsi sen sieltä suoraan lapselleen. Siitä ollaan tultu aika pitkälle, kun mietitään, että nykyään suutelemista käytetään osana parinvalintaa, sosiaalisten suhteiden vahvistajana ja rakkauden osoituksena.
Todennäköisesti suutelu ei ole sisäsyntyinen käyttäytymistapa, sillä noin 10 prosentissa maailman tunnetuista kulttuureista ei suudella. Syitä siihen on monia, esimerkiksi tietyissä osissa Sudania ihmiset eivät suutele, koska suun uskotaan olevan sielun ikkuna ja suutelussa on se vaara, että sielu tulisi varastetuksi. Ilman tätä uskomusta Sudanissakin varmaan pusuteltaisiin.
On kuitenkin olemassa kulttuureita, joissa suutelu on täysin vieras asia. Eräällä Tyynenmeren saarella, Mangaialla, ihmiset eivät olleet koskaan kuulleetkaan suutelusta, saati pussailleet keskenään, kunnes englantilaiset löytöretkeilijät tulivat saarelle huulineen 1700-luvulla.
Nevadan ja Indianan yliopistojen antropologian laitosten yhteistyönä tehty ja vuonna 2015 julkaistu tutkimus osoitti, että suutelu ei todellakaan ole yleismaailmallinen tapa. Ei lähelläkään sitä. Vain 46 prosentissa, eli alle puolessa, kulttuureista tunnetaan seksuaalinen suudelma. Tutkimuksessa suudelmaksi laskettiin kestosta riippumatta yhteenliitetyt huulet. Poskisuudelmia voidaan vaihdella perheen ja kavereiden kesken, mutta romanttisiin hetkiin suutelu ei liity millään lailla.
Hormonit hyrräävät toden teolla!
Dopamiini, tuo aivojen välittäjäaine, joka ohjailee oikeastaan kaikkea mitä teemme, on suuressa roolissa myös siinä, miten suutelu meihin vaikuttaa. Dopamiini palkitsee, piristää ja saa haluamaan uutta. Sen tarkoitus on maksimoida ihmisyksilön lisääntyminen ja menestyminen, mihin yksi ainoa kumppani ei evolutiivisessa mielessä sovi.
Suudellessa erittyy dopamiinia, mutta suhteen edetessä ja suutelukumppanin tullessa tutuksi, sen määrä vähenee. Uutudenviehätys kaikkoaa, eikä suutelu enää palkitse ja aiheuta sellaista dopamiiniryöppyä kuin alussa. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan dopamiinilla on näppinsä pelissä siinä, miksi ihmiset pettävät.
Toisaalta pitkäaikaista kumppania suudellessa erittyy oksitosiinia, joka rentouttaa ja luo voimakkaan tunteen rauhasta. Se luo siteen suutelijoiden välille ja vahvistaa parisuhdetta. Siksipä kaikkien pitäisi pussailla paljon, jotta oksitosiini jatkaa virtaamista ja pariskunta pysyy onnellisena vielä senkin jälkeen, kun dopamiinin aiheuttama ensihuuma on ohi. Dopamiinin ja oksitosiinin lisäksi suutelu laukaisee muidenkin mielihyvähormonien – serotoniinin ja endorfiinien – erityksen.
Kaikkien mielihyvähormonien lisäksi suuteleminen laukaisee adrenaliinin ja noradrenaliinin erityksen. Nämä hormonit aiheuttavat kehossa taistele tai pakene -reaktion, joka yleensä yhdistetään uhkaavaan tai stressaavaan tilanteeseen ja siitä selviämiseen. Suutelun kohdalla ei tällaisesta pitäisi ikinä olla kyse, joten hormonien tarkoitus on valpastuttaa henkilö ja valmistaa hänet toimintaan – jos ymmärrätte mitä tarkoitan…
Eikä pussailu ainoastaan lisää hormonien eritystä, vaan sillä on vastakkainen vaikutus pitkäaikaista stressitilaa ylläpitävään kortisoliin. Kortisolitasot laskevat sekä miehillä että naisilla suutelusession jälkeen.
Testosteronia kaikille
Jatketaan vielä vähän hormoneista, koska Listafriikin mielestä testosteroni ansaitsi aivan oman kohtansa.
Hormoneja on kaikissa ruumiineritteissä enemmän tai vähemmän, eikä sylki ole mikään poikkeus. Yhdysvaltalaisessa Rutgersin yliopistossa työskentelevän antropologin Helen Fisherin mukaan naiset pitävät enemmän niin sanotusti siistimmistä suukoista, kun taas miehet suosivat vetisiä suudelmia, joissa suut ovat enemmän auki.
Fisherin mukaan miehille mieleinen suutelutapa on alitajuinen keino yrittää siirtää testosteronia naiselle. Testosteroni nostaa seksuaalista halukkuutta ja kiihdyttää sukupuoliviettiä.
Mutta vinkkivitosena kaikille: ylenpalttisesti ei kannata kuolata ja siten yrittää siirtää testosteronia suutelukumppanille, koska sillä voi olla täysin päinvastainen vaikutus!
Hajujen ja makujen arviointia
Toista ihmistä suudellessa nenä voi haistaa ja suu maistaa monenlaisia – miellyttäviä ja epämiellyttäviä – asioita. Mutta näiden ilmiselvien aistimusten lisäksi tapahtuu jotain evolutiivisesti merkittävää; varsinkin naisilla. Naiset keräävät miehestä kemiallisia signaaleja, joilla he arvioivat mahdollisen kumppanin kelpoisuutta. Erityisesti naisiin vetoavat sellaiset miehet, joiden perimä on mahdollisimman kaukana heidän omastaan. Tällä siis yritetään välttää lähisukulaisten pariutuminen.
Kärjistetysti voisi siis sanoa, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ainakin geneettisesti!
Myös miehet tuoksuttelevat suutelun aikana, mutta eivät varsinaisesti valikoi. Jos nainen ovuloi eli hänen munasolunsa on irronnut ja hedelmöittyminen on mahdollista, aistii mies sen kemiallisten signaalien avulla, vaikka ei itse ole siitä tietoinen. Ovuloiva nainen erittää tuoksua, joka kiihottaa miestä. Siinä vaiheessa miehen kannattanee pistää kaikki irti lähtevä sylki peliin!
Tapamme suudella muodostuu jo kohdussa
Kaksi kolmasosaa ihmisistä kääntää päänsä suudellessaan vaistomaisesti oikealle, paljastaa Nature-lehdessä ystävänpäivän alla vuonna 2003 julkaistu tutkimus. Tapa muodostuu jo ennen syntymää.
Samanlainen suhde on muun muassa siinä, miten suosimme oikeaa jalkaa, korvaa ja silmää. ”Tämä toispuoleinen mieltymys juontaa juurensa sikiön taipumukseen kääntää päätään oikealle, mikä jatkuu vauvoilla jopa puolen vuoden ikään saakka”, kertoo tutkimuksen toteuttanut Onur Güntürkün, saksalaisessa Ruhrin yliopistossa työskentelevä biopsykologi.
Güntürkün seurasi 124 pariskuntaa Saksassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Datan keräämiseen kului kaksi ja puoli vuotta, koska pariskunnat suutelivat huomattavasti harvemmin kuin Güntürkün oli odottanut. Kerran hän oli odottanut Chicagon lentokentällä viisi tuntia, että joku pari vaihtaisi suudelman. Lentokenttien lisäksi hän kyttäsi muistilehtiönsä kanssa rannoilla, puistoissa ja rautatieasemilla.
Varsinaisesti Güntürkünin kiinnostuksen kohde ei ole eikä ollut suuteleminen, vaan kehon eri puolien epäsymmetrinen käyttäminen. Suutelututkimus vahvisti hänen käsitystään siitä, että jo kohdussa alkanut toispuoleisuus säilyy aikuisuuteen.
Kummalle puolelle sinä käännät päätäsi?
Suudellessa siirtyy paljon pöpöjä
Microbiome -lehdessä vuonna 2014 julkaistun alankomaalaistutkimuksen mukaan yli 10 sekuntia kestävän suudelman aikana siirtyy noin 80 miljoonaa bakteeria. Koehenkilöiltä otettiin suutelua ennen ja sen jälkeen sylkinäytteet, joita sitten voitiin vertailla.
Tutkimuksen johtajana toimineen mikrobiologin Remco Kortin mukaan kaikille tuli yllätyksenä se, miten samanlaisia pitkään intiimissä suhteessa olleiden henkilöiden suun bakteeristot olivat. ”Kyse voi olla myös samanlaisista tavoista, kuten tupakointi tai saman hammastahnan käyttäminen”, kertoi Kort NPR-median haastattelussa.
Tutkimuksen edetessä kävi kuitenkin ilmi, että suudelma on todella isossa roolissa, sillä puuha on melkoista pöpöjen vaihtoa. Jos pariskunta suutelee useammin kuin yhdeksän kertaa päivässä, ovat suiden mikrobistot jo hyvin samankaltaiset; ja suutelulla ei tässä kohtaa tarkoiteta mitään pientä pusua.
Useissa muissa tutkimuksissa on todettu, että suun mikrobiomissa on hyvä olla monimuotoisuutta, joten olisiko silloin tällöin syytä käydä intohimoiseen suuteloon täysin vieraan henkilön kanssa. Ihan vain oman terveyden vuoksi!? Ehkä omalle puolisolle ei menisi läpi selitys hyvien bakteerien levittämisestä. Leikki sikseen – vieras sylki vahvistaa vastustuskykyä, sillä se saa immuunijärjestelmän luomaan vasta-aineita uusille bakteereille.
Suutelun monet terveyshyödyt
Jatketaan siitä, mihin edellisessä kohdassa päästiin. Suutelu ei siis ole ainoastaan kivaa, vaan sillä on monia terveyshyötyjä, joita suuteluekspertiksi itseään tituleeraava Andréa Demirjian on suutelemisesta kertovassa kirjassaan eritellyt.
Jos otetaan kaikki romantiikka pois, niin suutelemisessahan on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse syljen vaihtamisesta ja toisen suun tutkimisesta kielellä.
Tämän hieman ällöttävänkin kuvauksen tarkoitus oli liittää suutelu hampaiden hyvinvointiin. Mitä enemmän suuhun erittyy sylkeä, sitä paremmin plakki huuhtoutuu pois. Ja suudellessahan sitä sylkeä erittyy normaalia enemmän ja kun siihen lisätään vielä kielen liikuttaminen, niin johan pysyy karies tiessään. Kielareilla ei kuitenkaan kannata korvata hampaiden pesua.
Suutelu voi myös alentaa verenpainetta, sillä vatsassa lentelevät perhoset ja jännityksestä hakkaava sydän saavat verisuonet laajenemaan. Demirjianin mukaan suutelu on myös mukavin ja edullisin tapa hankkia kasvojenkohotus, sillä sen aikana ihminen käyttää 34 kasvolihasta. Kuten mikä tahansa treeni, myös pussailu vahvistaa lihaksia ja muokkaa siten kaulaa ja leukalinjaa.
Juoksulenkkiä ei silti kannata jättää pussailun vuoksi välistä (ainakaan joka kerta), sillä intohimoinen suutelointi kyllä kuluttaa muutamia kaloreita minuutissa, mutta ei käy treenistä samalla tavalla kuin kokonaisvaltainen liikunta. Eri asia on se, jos suutelun ohessa puuhailee jotain muutakin.
Mielihyvähormoneista on tässä puhuttu jo aiemmin, mutta ne auttavat myös kipuihin. Pahat krampit kuukautisten aikaan tai jomottava päänsärky voivat helpottua yllättävän paljon kunnollisella pusutteluhetkellä. Joten sen sijaan, että kumppanin torjuisi vedoten päänsärkyyn, pitäisikin häntä pyytää antamaan jalat alta vievä suudelma.
Maailman pisin suudelma
Kyllähän listalle nyt yksi ennätys täytyy saada! Eli tietenkin maailman pisin suudelma.
Ennätystä pitävät hallussaan thaimaalaiset Ekkachai ja Laksana Tiranarat, jotka vuonna 2013 suutelivat 58 tuntia, 35 minuuttia ja 58 sekuntia. Tuolloin he rikkoivat oman, pari vuotta aiemmin tekemänsä, reilun 46 tunnin mittaisen suudelmaennätyksensä.
Jos Tiranaratien ennätyksen mielii rikkoa, niin kannattaa lukea säännöt tarkkaan: Huulten on oltava koko suorituksen ajan yhdessä. Taukoja ei sallita. Suutelijoiden on seistävä koko ajan ilman tukea. Kummankin on oltava koko suudelman ajan hereillä. Tiranaratit aloittivat maailman pisimmän suudelman helmikuun 12. päivänä ja lopettivat sen, kun ystävänpäivä oli jo pitkällä.
Lähes vuosittain (Tiranaratien häikäisevään suoritukseen saakka) ennätys saatiin rikottua. Vuonna 2004 pisin suudelma -tittelin saivat haltuunsa italialaiset Anna Chen ja Andrea Sarti, jotka suutelivat reippaat 31 tuntia. Siinä vaiheessa heidän oli pakko lopettaa, koska kumpikin oli menettää tajuntansa. Chen lyyhistyi voimattomana maahan ja Sartille jouduttiin antamaan lisähappea. Maratoonisuutelijat saivat kuitenkin onnellisen lopun, sillä yli 10 000 euron palkintorahat käytettiin häiden järjestämiseen.
Ei tarkoittaa ei: Suudelma, joka johti nenän puraisuun
Ketäänhän ei pidä käydä suutelemaan ilman lupaa. Ilman yhteisymmärrystä annettu suudelma on johtanut oikeuteen Isossa-Britanniassa jo vuonna 1837. Tai oikeuteen mentiin paremminkin sen takia, mitä tapahtui seksuaalisen ahdistelun jälkeen.
Thomas Saverton ja Caroline Newton olivat olleet samoissa juhlissa tapaninpäivänä. Carolinen sisko oli kovaan ääneen nauranut sitä, kuinka oli jättänyt poikaystävänsä Birminghamiin ja luvannut tälle olla suutelematta ketään. Thomas oli kuullut kommentin ja pitänyt sitä haasteena. Hän kaappasi Carolinen siskon syleilyyn ja moiskautti tämän suulle suukon. Nainen suhtautui siihen aluksi vitsinä, olihan joulu, mutta Thomas jatkoi yrittämistä, jotka sisko topakasti torjui. Caroline ilmoitti siskoaan häiriköinneelle, innokkaalle suutelijalle, että peli ei vetele.
Juhlatunnelmaan päässyt Thomas ei hyväksynyt kieltävää vastausta, vaan kertoi suutelevansa myös Carolinea ja kävi tämän päälle kahta kauheammin. Käsirysyn tuoksinnassa Thomas ja Caroline kaatuivat maahan, jonka seuraksena Thomas pääsi lähietäisyydeltä yrittämään jälleen onneaan. Suudelman sijaan Thomas huusi kuitenkin pian tuskissaan.
Suutelua väkisin yrittäneen Thomas Savertonin nenä vuosi verta ja Caroline Newton sylkäisi silminnäkijöiden mukaan nenän palasen suustaan. Thomas vei asian oikeuteen ja syytti Carolinea pahoinpitelystä.
Tuomari kuunteli molempien osapuolten versiot ja oli nopeasti valmis antamaan päätöksensä:
Suuteleminen auttaa menestymään ja pidentää elämää
Erään vuonna 1968 julkaistun saksalaistutkimuksen mukaan miehet, jotka heittäytyivät puolisoidensa kanssa syvään kielisuudelmaan aamuisin ennen töihin lähtemistä, tienasivat jopa 30 prosenttia enemmän kuin kollegat, jotka lähtivät töihin ilman pusua. Tutkimuksessa todettiin myös, että lähtiessään vaimojaan suudelleet miehet elivät keskimäärin viisi vuotta pidempään. Ilman pusua lähteminen taas nosti liikenneonnettomuuteen joutumisen todennäköisyyttä 50 prosentilla.
Kielin yliopiston psykologian professorina toiminut Arthur Szabo keräsi vuosien ajan dataa kymmeniltä lääkäreiltä, psykologeilta ja saksalaisilta vakuutusyhtiöiltä, ja kommentoi tuloksiaan Selecta-lehdessä näin: ”Miehet lähtivät töihin suutelematta vaimojaan, koska heillä oli ollut riitaa tai pariskunta oli kasvanut erilleen. Kummassakin tapauksessa mies aloittaa päivänsä negatiivisella asenteella ja on apea. Työ tai maailma ympärillä eivät kiinnosta. Vaikka mies teeskentelisi välinpitämättömyyttä vaimoaan kohtaan, on se itsensä huijaamista. Vaikka mies ei enää rakastaisi vaimoaan, vaikuttaa tämän käyttäytyminen ja suhtautuminen voimakkaasti mieheen. Tutkimuksemme osoittaa tämän kiistatta. Vaimoaan joka aamu suuteleva mies on onnellisempi tai tasapainoisempi.”
Szabo työryhmineen ei uskonut suudelman itsessään olevan syynä menestyksessä nähtäviin eroihin, mutta suutelevat aloittavat päivänsä positiivisella asenteella, joka tekee elämästä monella tavalla mukavampaa. Onnellinen ja tyytyväinen ihminen on töissäkin tuotteliaampi.
Jos jätetään huomioimatta tutkimuksen vanhentunut olettamus siitä, että miehet käyvät töissä ja naiset jäävät kotiin, niin tulokset käyvät oikein hyvin järkeen. Kenen tahansa päivästä tulee parempi, jos sen aloittaa kehon omalla mielihyväcocktaililla!
Nyt siis kaikki vain pussailemaan mennen, tullen ja palatessa! 😘
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, opitko suutelelemisesta tänään jotain kiinnostavaa vai ällöttävää. Vai kenties sekä että?
Yleistieto
Fredrika Runeberg tunnetaan runebergintorttujen luojana, mitä hän ei kuitenkaan ollut – Paljon muuta kylläkin!
Fredrika Runeberg oli paljon muutakin, kuin kansallisrunoilijamme vaimo. Hän oli toimittaja, kirjailija ja naisten oikeuksien puolestapuhuja, mutta ei runebergintorttujen kehittäjä.
Ne tortut kuitenkin mainitaan usein ensimmäisenä, kun Fredrika Runebergista puhutaan. Ja selvästi niin kävi nytkin. Mutta ihan vain siksi, että virheellinen olettamus voidaan heti kumota: Hän ei luonut runebergintorttua. Palataan siihen listan lopussa.
Ensin keskitytään Fredrika Runebergin todellisiin ansioihin ja hänen elämäänsä. Runebergin päivää vietetään helmikuun viidentenä, joka tietenkin on kuuluisan aviomiehen, Johan Ludvig Runebergin, syntymäpäivä.
Vaimo on valitettavasti jäänyt kuuluisan miehensä varjoon, mutta Listafriikki nostaa nyt vähemmän tunnetun Runebergin ansaitsemaansa valokeilaan. Viittaan tästä eteenpäin Runebergin pariskuntaan selvyyden vuoksi heidän etunimillään.
Lapsuus ja nuoruus
Fredrika Charlotta Tengström syntyi Pietarsaaressa syyskuun 2. päivänä vuonna 1807. Hänen sukunsa, molemmin puolin, oli noussut ja nousemassa Suomessa hyvin näkyvään ja arvostettuun asemaan – kiitos suurilta osin isoeno Anders Chydeniuksen ja setä Jacob Tengströmin. Chydenius oli merkittävä valistusajattelija ja taloustieteilijä – tuttu myös vanhasta tuhannen markan setelistä. Tengströmistä taas tuli Suomen ensimmäinen arkkipiispa.
Muutama vuosi Fredrikan syntymän jälkeen hänen isästään Karl Fredrik Tengströmistä tuli suurruhtinaskunnan senaatin valtionvaraintoimituskunnan kamreeri, mikä tarkoitti koko monilapsisen perheen muuttoa Turkuun. Myös Fredrikan äiti Anna Margareta Tengström, os. Bergbom oli sen ajan mittapuulla sivistynyt nainen ja opiskellut sisäoppilaitoksessa. Varttuminen sivistyneessä virkamiesperheessä ja Tengströmin suvun akateemisissa piireissä antoi nuorelle Fredrikalle poikkeuksellisen mahdollisuuden saada yksityis- ja kouluopetusta.
K.F. Tengström kuoli vuonna 1824 ja muutamaa vuotta myöhemmin perheen koti tuhoutui Turun palossa. Fredrika muutti äitinsä kanssa Paraisille, jossa hän tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi myi tekemiään käsitöitä. Rahan ansaitsemista ei pidetty sivistyneistöön kuuluvan perheen tyttärelle sopivana, joten lisätienestien hankkiminen pidettiin visusti salassa. Aika Paraisilla määritti vaikeuksista huolimatta Fredrikan loppuelämän suunnan.
Kielet ja kirjallisuus kiinnostuksen kohteina
Kertoman mukaan Fredrika oppi itsenäisesti lukemaan jo viisivuotiaana. Aurajoen rannalla sijainneessa kodissa oli mittava kirjasto, jonka teoksiin loputtoman tiedonjanon omannut tyttö sai vapaasti uppoutua tuntikausiksi. Fredrika sai lukea jopa romaaneja, mitä yleisesti pidettiin epäsopivana, sillä sen uskottiin turmelevan nuoria tyttöjä.
Myöhemmin opinnoissaan Fredrika oli erityisen kiinnostunut kielistä ja kirjallisuudesta, mutta myös maalaamisesta. Hän oppi puhumaan ja lukemaan sujuvasti ainakin saksaa, ranskaa ja englantia, ja romantiikan aikakauden innoittamana hän rupesi jo varhain sepittämään runoja ja lyhyitä kertomuksia.
Kiinnostus kirjallisuuteen syttyi todenteolla Paraisille muuton jälkeen, kun Fredrika vietti paljon aikaa arkkipiispa ja setä Jacob Tengströmin luona. Siellä hän tutustui paremmin myös Tengstömeillä kotiopettajana toimineeseen pikkuserkkuunsa J. L. Runebergiin. Yhteinen kiinnostuksen kohde – kirjallisuus – yhdisti nuoria, ja kipinät alkoivat sinkoilla kirjallisten keskusteluiden lomassa. Johan Ludvigia viehätti se, että Fredrika tunsi ulkomaalaista kirjallisuutta paljon paremmin kuin hän itse.
Avioliitto ja perheen perustaminen
Fredrikan ja Johan Ludvigin parisuhde ei ollut alussakaan ruusuilla tanssimista. Johan Ludvigia vaivasi sen ajan kuvauksen mukaan levottomuus eli hänellä oli lukuisia sivusuhteita. ”Levottomuus” ei ottanut rauhoittuakseen, vaikka kihlat solmittiin vuonna 1828 ja häitä juhlittiin vuonna 1831.
Pariskunta oli tiukoilla ja tuli toimeen lähinnä Fredrikan säästöillä. Hän hoiti perheen taloutta sanan jokaisessa merkityksessä, jolloin Johan Ludvig sai keskittyä kirjoittamiseen ja opettamiseen.
Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli nuorena. Fredrikalle erityisen kova isku oli esikoisen ja ainoan tyttären kuolema. Omien lasten lisäksi Runebergit majoittivat Helsingissä monia Johan Ludvigin yksityisoppilaita – muun muassa Zacharias Topelius majaili heillä.
Suomen ensimmäisiä naistoimittajia
Johan Ludvig toimi perheen Helsingin vuosina Helsingfors Morgonblad -sanomalehden päätoimittajana. Se oli kuitenkin pariskunnan yhteinen projekti, sillä Fredrika aloitti julkisen kirjoittamisen kyseisessä sanomalehdessä.
Fredrika oli Suomen ensimmäisiä naistoimittajia ja kirjoitti sanomalehteen sekä artikkeleita että kaunokirjallista proosaa. Koska Fredrika oli miestään etevämpi kielissä, käänsi hän lehteen paljon mielenkiintoisia vieraskielisiä artikkeleita ja toimi myös oikolukijana muiden kirjoittamille teksteille. Johan Ludvig oli monesti kiireinen muissa töissään, joten Fredrika oli usein päävastuussa Helsingfors Morgonbladin toimittamisesta.
Koska sanomalehteen kirjoittamisen tai minkään julkisen esiintymisen ei tuolloin katsottu sopivan naisille, käytti Fredrika tuotoksissaan salanimeä -a-g. Kirjallisissa piireissä kuitenkin tiedettiin, kuka tekstien takana oli.
Myöhemmin Fredrika kuvaili elämän Helsingissä olleen hänelle henkisesti kaikkein rikkainta aikaa. Toisinaan hän pääsi mukaan Johan Ludvigin ja muiden yliopistomaailmassa pyörivien sivistyneiden miesten Lauantaiseuraan, mutta useimmiten heidän kotiinsa kokoontui samaan aikaan joukko yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita naisia keskustelemaan maailman menosta.
Muutto Porvooseen ja keskittyminen perheeseen
Vuonna 1837 Runebergit muuttivat Porvooseen, sillä Johan Ludvig ei saanut Helsingissä hakemaansa yliopistovirkaa, mutta tuli valituksi Porvoon lukion latinan kielen lehtorin virkaan. Se oli käännekohta myös Fredrikan uralle.
Porvoossa suurin osa Fredrikan ajasta kului suuresta perheestä huolehtimiseen. Helsingissä Fredrika oli viettänyt aikaa nuoren älymystön kanssa ja oli ollut kulttuurielämän ytimessä, mutta Porvoossa se jäi taka-alalle. Hänen päivänsä täyttyivät pyykin pesemisestä, marjojen hilloamisesta ja kynttilöiden valamisesta.
Kirjoittaminen oli kuitenkin lähellä sydäntä, mutta itsekriittisyyden vuoksi noita tekstejä ei jäänyt edes pöytälaatikkoon. Fredrika poltti lähes kaikki kirjoituksensa, mutta piti niiden sisällöstä silti tarkkaa kirjaa; turhautuminen ja kunnianhimo kävivät jatkuvaa kamppailua.
Johan Ludvig kyllä tunnusti vaimonsa taidot kirjailijana ja kannusti tätä kirjoittamaan, kunhan koti, lapset ja hänen tarpeensa tuli ensin hoidettuna. Myöskään siitä ei saanut olla epäselvyyttä, että kuka talossa oli se varsinainen kirjailija.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Kun julkinen kirjoittaminen oli tauolla vuosikausia, kunnostautui Fredrika Porvoossa muilla tavoilla. Hän oli aktiivisesti ajamassa tasa-arvoasioita ja oli mukana perustamassa yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen pyrkinyttä rouvasväen yhdistystä.
Yhdistyksen tavoitteena oli nostaa tyttöjen sivistyksen tasoa ja parantaa vähäosaisten asemaa. Fredrikan 16-vuotisen puheenjohtajakauden aikana yhdistys muun muassa perusti Porvooseen kansankirjaston sekä köyhille tytöille tarkoitetun koulun. Yhdistys alkoi edistää myös seudun naisten yrittäjyyttä: perheenemännät kutoivat huiveja, joita yhdistyksen rouvat välittivät myyntiin.
Fredrika Runebergin elämäkerran kirjoittajan Karin Allardt Ekelundin aloitteesta ja suomenruotsalaisten yhdistysten ja säätiöiden tuella on vuodesta 1987 lähtien jaettu Fredrika Runeberg -stipendiä. Sitä ei voi hakea, vaan vastaanottajan valitsee stipendikomitea. Stipendi myönnetään henkilölle, joka on Fredrikan jalanjäljissä kunnostautunut yhteiskunnallisissa asioissa. Stipendi jaetaan vuosittain Fredrikan syntymäpäivänä, syyskuun toisena päivänä.
Takaisin (julkisen) kirjoittamisen pariin
Kun Runebergien taloudellinen tilanne 1850-luvulla oli huomattavasti parantunut, kaikki pojat olivat jo kouluikäisiä ja Johan Ludvig keskittyi runoiluun, ryhtyi Fredrika jälleen kirjoittamaan julkisesti.
Hänen kirjoitelmiaan muun muassa naisen asemasta yhteiskunnassa julkaistiin J. V. Snellmanin perustamassa Litteratubladissa. Tekstit julkaistiin yksissä kansissa Teckningar och drömmar -kirjana vuonna 1861 (suom. 1900 Kuvauksia ja unelmia).
Fredrika oli kirjoittanut talouden pyörittämisen ohessa myös historiallisen romaanin, joka julkaistiin vuonna 1858. Se olisi ollut laatuaan Suomen ensimmäinen, jos se olisi julkaistu heti vuoden 1843 valmistumisen jälkeen. Isonvihan aikaan sijoittuva Fru Catharina Boije och hennes döttrar saavutti menestystä ja arvostusta myös Ruotsissa. Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä oli vuonna 1881 myös ensimmäisiä suomeksi käännettyjä romaaneja.
Nuijasotaan sijoittuva vuonna 1862 julkaistu Sigrid Liljeholm saikin sitten osakseen ankaraa kritiikkiä. Fredrika oli silti alalla uraauurtava, sillä Topeliuksen rinnalla hän on Suomen merkittävin varhainen romaanikirjailija.
Teosten tärkeyttä lisää vielä se, että päähenkilöt olivat naisia ja näkökulma oli vahvasti naisen asemaa ja elämän ristiriitoja korostava. Fredrika Runeberg oli myös Suomen ensimmäinen etnografinen kirjailija, sillä Teckningar och drömmar -kirjan novellit hän sijoitti usein eksoottisiin maihin, Siperiasta Etelä-Amerikkaan.
Johan Ludvig sai vuonna 1863 halvauksen, mikä jälleen keskeytti Fredrikan kirjailijanuran, kun hänestä tuli vuosiksi miehensä omaishoitaja. Johan Ludvigin sairausaikana Fredrikan merkittävimmät kirjalliset tuotokset olivat hänen lukuisat kirjeensä. Roomassa asuneelle Walter-pojalle kirjoitetut kirjeet julkaistiin myöhemmin yhtenä kokonaisuutena.
Niissä Fredrika kommentoi asiantuntevasti yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia, muun muassa politiikan kehitystä ja vuoden 1865 rahareformia. Hän oli myös innoissaan tullessaan kutsutuksi Suomen Talousseuran jäseneksi ensimmäisten naisten joukossa.
Omaa virallista uraansa Fredrika pääsi jatkamaan vasta Johan Ludvigin kuoltua vuonna 1877 ja hän julkaisikin vielä useita runoja sekä kirjoitti Silhouetter-nimistä sarjaa Finsk Tidskrift-aikakauslehteen.
Pioneeri myös puutarhassa
Runebergintorttuja ja ruusupuutarha – niistä Fredrika Runeberg tunnetaan. Mutta toivottavasti ainakin te lukijat tämän jälkeen muistatte hänet muustakin.
Puutarha Porvoon kodissa oli kuitenkin vertaansa vailla ja varsinkin hänen ikkunapuutarhansa olivat maankuuluja. Kielitaitoisena naisena hän tilasi ulkomailta puutarha-alan lehtiä sekä siemeniä ja juurakoita.
Ikkunapuutarhojen ruukkukukat olivat Fredrikan erityisalaa ja häntä pidetään kiistatta eräänä Suomen puutarhaviljelyn pioneerina.
Nykyisin kotimuseona toimivan suuren talon pihamaalla Fredrikan ruusut kukoistavat edelleen. Se on yksi Suomen parhaiten säilyneitä historiallisia kaupunkipuutarhoita.
Kipuilua ja ristiriitoja
Fredrika Runeberg ei ainakaan julkisesti pitänyt itseään lähellekään miehensä tasoisena kirjailijana, mutta polte kirjoittamiseen oli vahva. Avioliitto ja perhe tarkoittivat kuitenkin perinteisiä kotitöitä, mikä ei kunnianhimoiselle naiselle ollut helpoin pala purtavaksi. Samaan aikaan aviomiestä nimitettiin jo tämän eläessä Suomen kansallisrunoilijaksi ja yhdeksi ”Suomen suurmiehistä”.
Näin Fredrika kuvasi tunteitaan 1860-luvun lopulla: ”Tämä onneton halu tulla pidetyksi ja kuuluisaksi, miksi se vainoaa kuin kiusanhenki eikä jätä rauhaan, miksi on niin vaikea päästä eroon niistä haavekuvista, joita on joskus nähnyt väikkyvän sielunsa silmissä?”.
Johan Ludvig ei ikinä päässyt ”levottomuudestaan”, vaan hänellä oli monia suhteita koko avioliiton ajan. Fredrika tiesi niistä ja oli jopa erään pitkäaikaisen rakastajattaren kanssa läheisessä ystävyyssuhteessa. Johan Ludvig antoi ymmärtää, että rakastuminen muihin naisiin oli elintärkeää hänen luovan kirjoittamisensa kannalta, joten Fredrika sieti sitä mukisematta.
Tai ei täysin mukisematta, sillä johonkinhan turhautuminen oli purettava. Fredrika oli älykäs nainen, joka töissään kyseenalaisti sen, että nainen olisi miehensä alamainen, jonka tulee luopua omista tavoitteistaan. Hän kapinoi tuotannossaan alisteista naisen ja vaimon mallia vastaan, mutta toteutti sitä kuitenkin omassa perheessään.
Perinteinen naisen rooli ja asema yhteiskunnassa joutuivat ryöpytykseen Fredrikan kynän kautta, mutta usein sanat sivalsivat niin nerokkaasti, että aikalaiset eivät aina ymmärtäneet kirjoittajan sanomaa. Monien tekstien merkitys ja syvyys on ymmärretty vasta paljon myöhemmin.
Toisaalta Fredrika todennäköisesti ymmärsi myös avioliittonsa tarjoamat mahdollisuudet. Hän sai elää kirjallisuuden keskellä sekä intellektuaalisessa ympäristössä ja seurassa, mikä mahdollisti oman kirjailijanuran sekä aseman yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Fredrika Runeberg kuoli vuonna 1879, kaksi vuotta miehensä jälkeen. Vasta vuonna 1946 julkaistussa omaelämäkerrassaan Min pennas saga, (suom. 1984 Kynäni tarina), Fredrika käsitteli suoraan oman elämänsä – uransa ja avioliittonsa – ristiriitoja.
Ja sitten se runebergintorttu
Runebergintorttua pidetään yleisesti Fredrika Runebergin kehittämänä. Tarinan mukaan J. L. Runeberg pyysi vaimoaan valmistamaan jotain herkkua, sillä hänen sokerihammastaan kolotti. Fredrikalla ei ollut mitään valmiina, joten hän kyhäsi leivonnaisen kasaan niistä aineksista, mitä kotoa sillä hetkellä löytyi. Hänen 1850-luvulta peräisin olevassa reseptikirjassaan on tuon legendaarisen tortun ohje, mutta samantyyppistä leivosta valmisti jo vuosikymmen aiemmin porvoolainen kondiittorimestari Lars Astenius. Runebergin taloudessa leivotut herkut olivat todennäköisesti muunnelma Asteniuksen luomuksista.
Runebergintortuiksi leivokset ristittiin vuoden 1865 tienoilla, kun helsinkiläinen leipurimestari Fredrik Ekberg rupesi myymään niitä tuolla varsin vetävällä nimellä.
Fredrika Runeberg todellakin oli suomalainen merkkihenkilö, mutta aivan muista syistä kuin siitä, että olisi runebergintorttujen luoja.
Yleistieto
Mitä pisamat ovat ja miten ne syntyvät?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, mitä pisamat ovat ja miksi niitä ei voi olla vastasyntyneillä vauvoilla.
Lisäksi otamme selvää siitä, miksi Pentagon eli Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus on viisikulmion muotoinen – siitähän sen nimikin on peräisin, sekä katsastamme, mitä kaikkia eläimiä ihminen on lähettänyt avaruuteen.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä pisamat ovat?
Pisamat ovat sileitä, muutaman millimetrin halkaisijaltaan olevia tummia läiskiä, joita ilmestyy useimmiten poskille ja nenän päälle – toki pisamia voi olla ympäri kehoa. Pisamat syntyvät ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta; hieman samalla tavalla kuin rusketus. Feomelaniini, pisamille värin antava pigmentti, syntyy ihon päällimmäiseen kerrokseen auringon valossa ja sen tuotanto lakkaa, kun UV-säteilyä ei ole tarjolla. Tällöin pisamat haalenevat ja katoavat usein kokonaan. Hatulla ja korkealla suojakertoimella voi jopa estää pisamien muodostumisen.
Kuten mainittua, vaativat pisamat muodostuakseen aina aurinkoa, joten vastoin yleistä harhakäsitystä vastasyntyneillä vauvoilla niitä ei ole. Se ei ole mahdollista, vaikka joku kuinka väittäisi toisin. Ensimmäiset pisamat alkavat syntymään siis siinä vaiheessa, kun lapsi on enemmän auringolle alttiina eli muutaman vuoden iässä. Monella pisamien muodostuminen häviää teini-iän jälkeen, kun iho alkaa tuottaa enemmän tummaa eumelaniinia, mutta toisilla pisamat ilmestyvät kasvoille vielä aikuisenakin.
Pisamat ovat vallitsevasti periytyvä ominaisuus, joten niiden ilmentymiseen jälkikasvulle riittää, että vain yhdellä vanhemmalla on pisamia. Vaikka pisamat yhdistetään usein punahiuksisuuteen, voi niitä olla kenellä tahansa. Mutta on toki totta, että herkkä ja vaalea iho on kaikkein otollisin pisamien muodostumiseen, joten punahiuksisilla lähes poikkeuksetta on pisamia.
Kesakot taas ovat eri asia kuin pisamat, vaikka nimityksiä käytetäänkin usein sekaisin. Kesakot ovat samalla tavalla sileitä, mutta usein tummempia kuin pisamat. Pisamissa pigmenttisolujen määrä on sama kuin muualla ihossa, mutta solut vain tuottavat tavallista enemmän melaniinia. Kesakoissa sen sijaan on enemmän pigmenttiä tuottavia soluja.
Kesakot ilmestyvät usein nuorille aikuisille lisääntyneen aurinkoaltistuksen johdosta, kun pigmenttisolu melanosyyttien määrä ihossa lisääntyy. Pisamista tai kesakoista ei kummistakaan ole mitään haittaa, joten kaikkien meidän pilkukkaitten on vain syytä kantaa väriläiskämme ylpeydellä!
Miksi Pentagon on viisikulmion muotoinen?
Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus Pentagon sijaitsee Virginian osavaltiossa, vain muutaman kilometrin päässä Valkoisesta talosta ja Yhdysvaltain kongressitalosta. Pääkaupunki Washingtonin, eli virallisesti District of Columbian, ja Virginian osavaltion välillä virtaa Potomac-joki.
Pentagon on tunnettu erikoisesta ulkomuodostaan, sillä se on nimensä mukaisesti pentagoni eli viisikulmio. Rakennus on saanut nimensä juuri mallistaan eikä toisin päin. Se on maailman suurin toimistorakennus ja siellä työskentelee lähes 30 000 ihmistä.
Toisen maailmansodan aikaan silloiselle sotaministeriölle haluttiin rakentaa oma päämaja lähelle muita hallintorakennuksia. Paikaksi valikoitui Arlington Farms, jota maatalousministeriö oli käyttänyt aiemmin viljelytutkimuksiinsa, ja joka sodan aikana toimi väliaikaisena majoituksena puolustusvoimien vapaaehtoiseen palvelukseen astuneille naisille. Tuo alue oli viiden tien välissä, joten rakennus suunniteltiin sen mukaisesti.
Lopulta kuitenkin todettiin, että massiivinen rakennus estäisi näkymän pääkaupunkiin Arlingtonin sotilashautausmaalta, joten projekti päätettiinkin viime hetkellä siirtää Hooverin lentokentän alueelle. Koska presidentti Franklin D. Roosevelt piti alkuperäisestä mallista, pysyi arkkitehdin suunnitelma lähes samana – rakennuksesta tuli epäsymmetrisen viisikulmion sijaan symmetrinen. Rakentaminen aloitettiin syyskuun 11. päivänä vuonna 1941.
Joten Pentagonin muotoon ei liity mitään mystistä tai erikoista, vaan syy viisikulmaiseen rakennukseen on varsin käytännönläheinen ja jopa tylsä.
Mitä kaikkia eläimiä on käynyt avaruudessa?
Kuva: Pixabay
Lapsilta tulevat lukijoiden kysymykset ilostuttavat aina erityisen paljon, ja sellainen tämäkin on. Pohdittavaksi tuli siis se, että mitä kaikkia eläimiä on käynyt avaruudessa?
Tämä onkin sen verran laaja kysymys, että eläinlajit on paras suurimmalta osalta vain listata, sillä aikamoinen määrä erilaisia otuksia on avaruuteen kuljetettu. Ensimmäinen eläin avaruudessa oli banaanikärpänen. Vuonna 1947 Yhdysvallat lähetti banaanikärpäsiä sisältäneen ohjuksen yli sadan kilometrin korkeuteen, josta avaruuden yleisesti katsotaan alkavan. Sillä haluttiin testata säteilyn vaikutuksia eläviin olentoihin, ja kun kärpäset selvisivät reissusta täysissä voimissaan, voitiin muidenkin eläinten – ja lopulta myös ihmisen – lähettämistä avaruuteen ruveta suunnittelemaan ihan tosissaan.
Kuuluisimmat eläimet avaruudessa ovat varmasti olleet koirat, joista Laika tunnetuimpana – siitä olemmekin aiemmin kirjoittaneet: 10 faktaa Laika-koiran traagisesta matkasta avaruuteen.
Avaruudessa on käynyt paljon sellaisia eläimiä, jotka muutenkin ovat vuosikymmenten saatossa olleet tieteelle tärkeitä koe-eläimiä, kuten reesusmakakeja, rottia, hiiriä, sukkulamatoja ja sammakoita.
Lisäksi avaruuteen on lähetetty kilpikonnia, simpansseja ja muita kädellisiä, lintuja, kaneja, marsuja, kissoja, erilaisia hyönteisiä, kaloja, hämähäkkejä, salamantereita, etanoita, katkarapuja, merisiilejä, meduusoja ja kalmareita. Ja tietenkin maailman sitkeimpänä eläimenä tunnettuja, mikroskooppisen pieniä karhukaisia, jotka selviävät lähes mistä tahansa – muun muassa usean päivän altistumisesta avaruuden äärimmäisiin olosuhteisiin, joissa muut eliöt kuolevat ilman suojavarustusta. Karhukaisia sellainen ei juurikaan hetkauta.
Lue myös:
Yleistieto
10 hauskaa faktaa helmikuusta: meneillään on vuoden lyhyin ja erikoisin kuukausi
Tässä tulee listallinen faktoja helmikuusta, joka on kalenterivuoden kuukausista erikoisin: Se on aina lyhyin, toisinaan täysikuuton ja historiallisesti paras aika ennustaa kevään tuloa.
Listafriikki keräsi helmikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Nyt siis hyppäämme omalaatuisen, lyhyen ja puhdistautumiselle omistetun kuukauden kimppuun – tässä tulee faktoja helmikuusta.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Nämä ovat näitä henkimaailman ja astrologian juttuja, mutta silti monen mielestä kiinnostavia. Helmikuulle osuu kaksi horoskooppia: kuukauden ensimmäisellä puoliskolla synttäreitään juhlivat vesimiehet ja loppukuussa syntyneiden tähtimerkki on kalat.
Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, mutta kalat on vesimerkki – he antavat tunteiden johdattaa.
Yhtä yhteistä henkieläintä ei helmikuun lapsilla ole, vaan nekin jakautuvat horoskooppien mukaan. Vesimiehet voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa, ja kaloilla sielunsisaruus suuntautuu avuliaaseen, lempeään, luotettavaan ja luovaan merihevoseen. Osuvatko kuvailut kohdallasi nappiin; jos siis olet helmikuussa syntynyt?
Ja jos osuivat, niin uskotko horoskooppeihin vai onko kyseessä vain Forer-efekti eli yleinen psykologinen ilmiö, jossa ihminen kuvittelee jonkun yleisen kuvauksen olevan nimenomaan kuvaus hänestä itsestään?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Helmikuussa syntyneiden kivet ja kukat menevät vahvasti violetin puolelle, sillä syntymäkivi on ametisti ja syntymäkukka orvokki.
Ametisti on kvartsin värillinen muunnos, joka voi sävyltään olla kaikkea hailakan ja syvän tumman violetin välillä. Korukivenä käytetyn ametistin nimi on johdettu muinaiskreikan sanoista a ja methustos eli ”ei humalassa”. Ennen muinoin ihmiset kantoivat ametistia, koska sen uskottiin suojelevan heitä juopumiselta ja etenkin sitä seuraavalta krapulalta.
Koska ystävänpäivä on helmikuussa, tulee monelle yllätyksenä, että helmikuussa syntyneiden virallinen onnenkukka ei ole ruusu, vaan luotettavuutta, uskollisuutta ja mietiskelyä symboloiva orvokki. Vaikka puutarhoissa orvokkeja on nykyään vaikka minkä värisiä, niin luonnossa useimpien orvokkilajien kukat ovat violetteja. Suomen kieleen lainattu, väriä merkitsevä violetti-sana tarkoittaa monella kielellä orvokkia – ruotsissa viol, italiassa viola, ranskassa violette ja englannissa violet.
Antiikin Kreikassa orvokki oli tärkeä lääkekukka, mutta sillä myös makeutettiin viiniä. Eli syntymäkukkaa viiniin ja syntymäkivi kaulaan lieveilmiöitä estämään! Koska orvokin terälehdet muistuttavat hieman sydäntä, käytettiin kukkaa myös lemmenjuomissa. Se kyllä sopii myös ystävänpäivän juhlintaan.
Muita helmikuun syntymäkukkia ovat esikot ja kurjenmiekat – niistäkin löytyy violettikukkaisia lajeja.
Helmikuun historia kuukautena
Helmikuu oli yhdessä tammikuun kanssa viimeinen kuukausi, joka otettiin kalenteriin. Noin 2700 vuotta sitten roomalaisilla oli käytössä kymmenen kuukautta kestävä kalenteri, jossa oli 304 päivää. Kuukaudet olivat pituudeltaan 20–35 päivää.
Koska loppuvuosi ei ollut viljelykautta, ei sillä katsottu olevan mitään merkitystä. Lopulta, sekaannusten välttämiseksi, loppuvuosikin otettiin mukaan, joten helmikuu oli alunperin vuoden viimeinen kuukausi. Vuoden mitaksi laskettiin Kuun 12 kierroksen perusteella 355 päivää, joista helmikuu sai 23.
Tähtitieteellisen vuoden oli jo pitkään tiedetty olevan reilut 365 päivää, joten tuota kymmenen päivän vuosittaista heittoa korjailtiin lisäämällä silloin tällöin kuukausi vuoden loppuun eli helmikuun ja maaliskuun väliin. Se sekoitti varsinkin maanviljelijöitä. Vuonna 46 eaa. Julius Caesar päätti uudistaa kalenterin selkeämmäksi asiantuntijoidensa avustuksella. Uudet 365 päivää jaettiin kuukausien kesken ja kalenterivuosi alkoi tammikuusta. Caesarin juliaaniseen kalenteriin lisättiin myös karkauspäivä.
Lue myös: 10 faktaa karkauspäivästä – Se ei olekaan joka neljäs vuosi!
Helmikuu voi olla siististi neljän kokonaisen viikon kuukausi
Montako viikkoa on kuukausi? Helppo kysymys: tietenkin neljä! Mutta pilkunviilaaja voisi sanoa, että ”vähän päälle neljä”. Kalenterissa kuukaudet ovat päistään ”repaleiset”, kun ne alkavat ja/tai loppuvat keskellä viikkoa.
Muista kuukausista poiketen 28-päiväinen helmikuu voi kuitenkin olla juuri sen tasan neljä viikkoa ja alkaa kauniisti maanantaista ja päättyä sunnuntaihin.
Joka vuosi emme tokikaan saa kokea tällaista ”ehjää” kuukautta, mutta vuonna 2021 helmikuu oli maanantaista alkava ja sunnuntaihin päättyvä neljän viikon mittainen kuukausi. Kalenteri siis miellytti siistillä muodollaan myös perfektionisteja.
Tällainen helmikuu koetaan 11 tai 6 vuoden välein; karkausvuosien takia sykli on epäsäännöllinen. Seuraava suorakaiteen muotoinen helmikuu pilkistää kuitenkin jo vuoden 2027 kalenterissa.
Puhdistautumisen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan helmikuu-sana käsittelyyn seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi tämän kuukauden nimi on muun muassa février (ranska), februari (ruotsi), febbraio (italia) ja veebruar (viro).
Helmikuu on omistettu roomalaiselle jumalalle, Februusille. Puhdistautumisen jumala itse sai nimensä ikiaikaisista kevään tuloon valmistavista rituaaleista. Februa tarkoittaa välineitä tai rituaaleja, joilla puhdistautuminen tehtiin.
Februa saattoi olla puhdistavia loitsuja tai esimerkiksi suolaa, jolla koti puhdistettiin pahuuksista. Februa oli myös roomalainen kevätfestivaali, jonka tuoksinnassa alastomat miehet juoksivat ympäri kaupunkia piiskaten nuoria naisia nahkaruoskilla puhtaiksi ja hedelmällisiksi.
Helmikuu on siis loistava aika aloittaa kevätsiivous – mieluiten ilman nahkaruoskaa!
Muista poikkeava helmikuu
Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat siis muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Mielipideasia tokikin, mutta itse ainakin liputan omaperäisten nimien puolesta. Ei aina pidä mennä valtavirran mukana!
Helmikuu-sanan alkuosassa olevan helmen uskotaan viittaavan puiden oksille muodostuviin jäähelmiin. Kun elohopea on hetkeksi noussut plussan puolelle ja sitten ilma nopeasti pakastuu, jäätyy suojasäässä sulanut vesi puiden oksiin, mikä näyttää kuin oksissa olisi kirkkaita helmiä. Länsi-Suomessa jäähelmien koristaman metsän on sanottu olevan pyynsilmällä tai vesihilkalla. Itä-Suomessa metsä on tilkassa.
Helmikuuta on aikoinaan pidetty tammikuun kaimana samanlaisten sääolojen ansiosta. Siitä tulevat myös sen muut nimitykset pikkutammi, kaimalkuu ja kaimalo, joista jälkimmäisin tarkoittaa pientä kaimaa.
Nimitykset viittaavat siihen, että vaikka vuoden toinen kuukausi on edelleen kylmä ja luminen, on pahin jo ohi. Helmikuun voisi nähdä kuin tammikuun vähemmän ärsyttävänä pikkuveljenä.
February on yksi englannin kielen väärinkirjoitetuimmista sanoista
Helmikuu, February, voi olla hankala kirjoitettava meille, jotka emme puhu englantia äidinkielenä. Lausuminen on harhaanjohtava ja sanan keskellä sijaitseva r-kirjain tuottaa päänvaivaa. Mutta huoli pois: February on vaikea myös englannin natiivipuhujille. Se kirjoitetaan väärin todella usein.
Virheiltä ei vältytä virallisissakaan dokumenteissa, sillä esimerkiksi Valkoinen talo on surullisen kuuluisa kamppailustaan kuukauden nimen oikeinkirjoituksen kanssa. Feburary on toistunut tiedotteissa useammin kuin kerran.
Helmikuu on ainoa kuukausi, joka voi olla täysikuuton
Koska helmikuussa on vain 28 (tai 29) päivää, on se ainoa kuukausi, joka voi kulua kokonaan ilman täysikuuta. Tämä on kuitenkin melko harvinainen ilmiö, sillä täysikuuton helmikuu koetaan keskimäärin neljästi vuosisadassa. Viimeksi helmikuu jäi vaille pyöreää mollukkaa vuonna 2018 ja seuraavan kerran ”kuuhulluudesta” kärsivät saavat nukkua rauhassa läpi helmikuun vasta vuonna 2037.
Huomattavasti harvinaisempi on karkausvuonna koettava täysikuuton helmikuu. Edellisen kerran karkauspäivän sisältävä helmikuu mentiin ilman täysikuuta vuonna 1608. Seuraava karkauspäivällinen, mutta täysikuuton helmikuu nähdään vasta vuonna 2572.
Kun täysikuu möllöttää helmikuussa, on se kirkkaana pakkasyönä upea näky. Helmikuun täysikuuta nimitetään myös Lumikuuksi, koska kuukausi on pohjoisella pallonpuoliskolla usein se kaikkein lumisin.
Murmeli ennustaa lopputalven keston
Vaikka meillä Suomessa ei helmikuun alussa odotetakaan henkeä pidätellen, että mitä se murmeli tekee tullessaan ulos kolostaan, on Groundhog Day monelle tuttu. Pohjois-Amerikassa ”murmelinpäivällä” on pitkät perinteet, vaikka tapa on alkujaan peräisin Saksasta, jossa ennustajan viittaa piti yllään horroksestaan heräävä siili. Helmikuun alku on muissakin kulttuureissa ollut tulevan kevään ennustamisen ajankohta; muun muassa keltit ja roomalaiset juhlistivat railakkaasti tietoa kevään säästä.
Varhaiset saksalaiset siirtolaiset huomasivat Pohjois-Amerikkaan muuttaessaan, että mantereella ei ole lainkaan siiliä. Mikä neuvoksi? Miten nyt tiedettäisiin tulevien viikkojen sää? Onneksi he löysivät tehtävään sopivan paikallisen eläimen, metsämurmelin.
Murmeli ennustaa säätä ja erityisesti kevään tuloa, jota tietenkin pitkän talven jälkeen odotetaan innolla. Kuuluisin ennustaja on Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa asustava Punxsutawney Phil, jonka liikkeitä kokoontuu helmikuun 2. päivänä seuraamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Näin Phil ennustaa: Jos se näkee kolosta ulos kömpiessään oman varjonsa ja palaa takaisin pesäänsä, jatkuu talvi vielä kuusi viikkoa. Jos varjoa ei näy, on tiedossa aikainen kevät.
Phil ei kuitenkaan ole erityisen taitava ennustaja, sillä Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimuslaitoksen mukaan alle puolet ennustuksista on viimeisen vuosikymmenen aikana osunut oikeaan. Mutta tämä ei ole vähentänyt Philin suosiota.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Polttopuut kannattaa pilkkoa 2. päivänä heti näin kuukauden alussa, ja samaan syssyyn on syytä kaivaa koloja, jos siinä hommassa mielii helmikuussa onnistua. Ja jos siis kolojen tai kuoppien kaivaminen on jostain syystä ajankohtaista.
Helmikuun puolivälissä 15.-16. päivänä kannattaa suunnata kampaajalle ja pätkäistä kutrit lyhyemmäksi, mutta vain jos mielii hillitä hiustenkasvua. Uudella kuontalolla onkin sitten mukava juhlia, sillä almanakka suosittelee pirskeiden järjestämistä tuohon puoleen kuuhun.
Naimisiin meneminen on syytä jättää kuun viimeiseen päivään. Samana päivänä voi hoitaa myös eläinten kastroinnin sekä aloittaa ihmislasten pottaharjoittelun.
Näillä ohjeilla helmikuun viettoon – jos siis yhtään on taikauskoinen.
Lue myös:
Yleistieto
Hämmentävä aistiharha: Miksi kuuma vesi tuntuu kylmältä?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa erikoista harha-aistimusta: Miksi kuuma vesi tuntuu kylmältä? Siinähän ei ole mitään järkeä!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kuuma vesi tuntuu kylmältä?
Tämän ovat monet varmasti kokeneet: kuuma vesi tuntuu kylmältä – ainakin hetkellisesti. Tai jos tätä ei ole vielä kokenut, niin asian voi testata vaikka saman tien.
Päästä hanasta kuumaa vettä ja laita käsi alle. Ole kuitenkin varovainen, sillä testissä voi jopa polttaa itsensä! Se on hämmentävä tunne, kun veden tietää olevan kuumaa, mutta käteen se tuntuu kylmältä.
Tässä lämpötilaharhassa mennään ihon lämpöreseptoreihin, jotka vastaanottavat ensimmäisenä tiedon siitä, mitä kosketamme ja lähettävät hermoja pitkin tiedon aivoihin. Lämpöreseptoreita on kahdenlaisia eli tietenkin kylmälle ja kuumalle, ja ne ovat erikoistuneet juuri ”omaan” lämpötilaansa. Nämä reseptorit eivät siis tunnista kaikkia lämpötiloja.
Kylmäreseptorit reagoivat lähinnä 16–30 asteeseen ja kuumareseptorit reagoivat parhaiten 30–40 asteen lämpötiloissa. Ihoaistimuksissa äärimmäiset lämpötilat ovat 15 asteen alapuolella ja 45 asteen yläpuolella, ja näissä lukemissa lämpöreseptorit eivät enää olekaan ainoita, jotka väittävät viestiä. Aistimus siirtyy enemmän kipureseptoreille, jotka tiedottavat aivoille, että nyt sattuu – aivan sama, missä lämpötilassa ollaan.
Suurin osa asiaan perehtyneistä tutkijoista on sitä mieltä, että paradoksaalisessa kylmäaistimuksessa on kyse virheestä lämmönsäätelyjärjestelmässä. Iholla vieri vieressä olevat kylmän ja kuuman reseptorit voivat joskus hämääntyä, jolloin ne kaikki lähettävät viestiä eteenpäin lämpötilasta riippumatta. Aivoilla kestää jonkun aikaa saada signaalit järjestykseen ja joskus harha-aistimus voi korjaantua sekunnin murto-osissa, mutta toisinaan siinä voi kestää jopa minuutteja. Se on varsin riittävä aika polttaa itsensä!
Kummallista kyllä, tutkimuksissa on myös havaittu, että osa kylmäreseptoreista aktivoituu, kun lämpötila nousee yli 45 celsiusasteeseen. Syytä tälle erikoiselle ilmiölle ei oikein tiedetä eikä sillä ole evoluutionkaan kannalta mitään merkitystä, sillä noin korkeassa lämpötilassa kuuma- ja myös kipureseptorit ovat aktiivisina.
Epäillään, että liian kuumassa aktivoituvat kipureseptorit ovat yhteydessä samojen hermojen tuntosäikeisiin, jotka välittävät tietoa kylmäreseptoreista, ja nämä signaalit voivat joskus sekoittua.
Kävitkö jo testaamassa?
Lue myös:
Yleistieto
Mitä tulipalopakkanen tarkoittaa ja miksi lumi narskuu kenkien alla?
Nyt on taas lukijoiden kysymysten aika! Tänään paneudumme talvisiin kysymyksiin ja vastaamme muun muassa siihen, että mitä tulipalopakkanen tarkoittaa.
Lisäksi selvitämme, että miksi lumi narskuu kenkien alla ja miksi pakkanen paukkuu.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä tarkoittaa tulipalopakkanen?
Kireä pakkanen ja tulipalo; miten nämä kaksi liittyvät yhteen?
Tulipalopakkanen tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että kovalla pakkasella tulipalot lisääntyvät. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä pelastuslaitosten tehtävämäärissä.
Varsinaisesti pakkanen ei tietenkään sytytä mitään tuleen, vaan kyse on lämmityksestä. Kylmällä säällä rakennuksia lämmitetään innokkaammin ja normaalia enemmän, mikä lisää tulipalojen määrää. Ero oli nykyistä merkittävämpi aiemmin, kun puulämmitys oli yleisempää. Mutta edelleen tulipalopakkaset ovat nimensä veroisia.
Kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan ole olleet yksimielisiä siitä, mistä tulipalopakkaset ovat saaneet nimensä. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Matti Vilppulan mukaan sanalla ei ole mitään tekemistä tulipalojen kanssa.
Koko pitkän työuransa suomen kielen alalla tehnyt, nyt jo edesmennyt Vilppula oli sitä mieltä, että kyseessä on kuvailmaus. Hänen mukaansa tulipalopakkanen on viittaus siihen polttavaan ihoaistimukseen, joka syntyy kovalla pakkasella.
Miksi lumi narskuu kenkien alla?
Kaikki lumi ei narsku samalla tavalla, kun sen päällä kävelee. Mitä kireämpi pakkanen, sitä natisevampaa lumi on.
Tämä johtuu pikkuriikkisistä lumikiteiden sakaroista!
Lumihiutaleet koostuvat useista lumikiteistä, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia. Mutta niissä on silti jotain samaa: Lumikiteillä on säännöllinen kiderakenne, joka koostuu kuudesta pääsakarasta ja vaihtelevasta määrästä alasakaroita. Ne ovat siis kaikki kuusikulmaisia. Kiteiden yksilöllinen muoto vaihtelee olosuhteiden, kuten ja kosteuden ja tuulen, mukaan.
Kun pakkasta on paljon, on lumikiteissä paljon alasakaroita. Lumella käveltäessä nuo sakarat murtuvat ja saavat aikaa narskuvan äänen. Lauhemmalla kelillä lumikiteissä on vähemmän sakaroita, ja nollan tienoille tultaessa paine jalan alla sulattaa osan sakaroista vedeksi, joka toimii narskumista vähentävänä liukasteena.
Miksi pakkanen paukkuu?
Pakkasen paukkuminen ei ole vain sanonta, sillä hyvin kylmällä ilmalla ulkosalla voi tosiaankin kuulua kovaa rytinää; kuten talvisissa olosuhteissa asuvat hyvin tietävät.
Mutta mistä ääni on peräisin?
Vesi alkaa laajentua, kun lämpötila laskee alle neljän asteen – ei tarvitse siis mennä edes pakkasen puolelle. Esimerkiksi rakennusten seinänraoissa voi olla vettä, joka laajetessaan ja lopulta jäätyessään aiheuttaa liikettä rakenteissa ja näin paukkuvan äänen. Toisaalta rakennusten materiaalit voivat kovalla pakkasella kutistua, mikä myös aiheuttaa rakenteissa pauketta. Kumpikaan näistä ei yleensä aiheuta vaurioita, joten talven ääniä voi kuunnella ilman huolen häivää!
Sama ilmiö tapahtuu myös metsässä, jossa tietämätön voi sekoittaa puiden paukkumisen jopa ammuskeluääniin. Kova meteli kuuluu puiden halkeamisesta, joka taas aiheutuu kuorikerroksen alla olevien nesteiden jäätymisestä ja laajentumisesta.
Lue myös:
Yleistieto
Korttipakan voi sekoittaa niin monella eri tavalla, että järjestys ei ole koskaan pelikorttien historiassa ollut sama
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään, että monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa. Vastaus on niin käsittämättömän suuri, että koskaan pelikorttien historiassa kortit eivät ole sekoituksen jälkeen olleet samassa järjestyksessä.
Ja siis tämä jälkimmäinen toteamus pitää paikkansa, kunhan korttipakka on sekoitettu kunnolla. Kunnollisen sekoituksen määritelmään mennään myös aivan kohta.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Korttipakassa on 52 korttia, joten ne voi laittaa ”aika” moneen erilaiseen järjestykseen. Mutta kuinka moneen? Ja voiko koskaan saada samaa järjestystä, jos korttipakka on sekoitettu kunnolla?
Aloitetaan vastaamalla jälkimmäiseen kysymykseen. Kaikkihan on toki mahdollista, mutta todennäköisesti korttipakan 700-vuotisen historian aikana pelikortit eivät koskaan ole olleet kunnollisen sekoituksen jälkeen samassa järjestyksessä. Ja kunnollisella sekoituksella tarkoitetaan vähintään seitsemää riffle-sekoitusta (kuvassa). Järjestys on aina eri, koska vaihtoehtoja on loputon määrä.
Tai ei se loputon ole; mistä päästäänkin siihen varsinaiseen kysymykseen: Moneenko erilaiseen järjestykseen korttipakan kortit voi laittaa? Eli toisin sanoen: Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Laskukaava on yksinkertainen: 52!. Tuo 52:n kertoma tarkoittaa laskettavan luvun ja kaikkien sitä pienempien positiivisten kokonaislukujen tuloa. Jos kuulostaa monimutkaiselta, niin yksinkertaisuudessaan lähdemme siis kertomaan lukuja 52:sta alaspäin: 52×51×50×49×48… päättyen lopulta lukuun 1.
Laskun tulos on noin 8,066 × 10 potenssiin 67. Eli tarkemmin sanottuna kortit voivat olla 80 658 175 170 943 878 571 660 636 856 403 766 975 289 505 440 883 277 824 000 000 000 000:ssa eri järjestyksessä. Se on paljon enemmän, kuin maapallolla on atomeja.
Se on myös paljon enemmän kuin kaikkien maapallolle koskaan tippuneiden lumihiutaleiden määrä.
Tai otetaan tällainen ajatusleikki: Maailmankaikkeus on noin 13,8 miljardia vuotta vanha. Jos joku olisi alkuräjähdyksen jälkeen ruvennut sekoittelemaan kortteja ja tehnyt sitä universumin olemassaolon jokaisena sekuntina, ei jokaista järjestystä silti olisi lähellekään käyty läpi. Eikä jokaista järjestystä olisi nähty vielä siinäkään vaiheessa, kun universumi joskus tulee tiensä päähän.
Joten jokaisella korttipakan sekoituksella tehdään historiaa!
Lue myös:
Yleistieto
Lukijoilta: Miten ja miksi Kuun väri vaihtelee?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa se, että miksi Kuun väri vaihtelee. Miten se on mahdollista ja mikä vaihteluun mahtaa olla syynä?
Konkreettisestihan Kuu on aina samanvärinen – se vain näyttäytyy tilanteesta ja olosuhteista riippuen erilaiselta.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi Kuun väri vaihtelee?
Kuu näyttää valkoiselta, keltaiselta, harmaalta, oranssilta, joskus jopa vihreältä, ja kaikelta mahdolliselta näiden väliltä. Miksi Kuun väri vaihtelee ja minkä värinen se oikeasti on?
Parhaimman käsityksen Kuun konkreettisesta väristä saa katsomalla astronauttien ottamia kuvia kuukävelyiltä. Kuu on harmaa, sillä sen pinta koostuu lähinnä eri harmaan sävyisistä kivilajeista. Vaikka Kuu on siis aina saman värinen, näyttäytyy se meille monissa eri sävyissä johtuen Maan ilmakehän aiheuttamasta valon aallonpituuksien sironnasta. Ja se valohan on peräisin Auringosta; Kuu vain heijastaa keskustähtemme valoa.
Mitä pidemmän matkan kuunvalo kulkee ilmakehässä, sitä enemmän siitä häviää sinistä valoa, minkä vuoksi Kuu näyttää punertavalta. Näin käy silloin, kun Kuu on matalalla horisontissa eli noustessaan ja laskiessaan.
Kun Kuu on taivaalla korkealla, on sen edessä ”vähemmän” ilmakehää, joten myös lyhytaaltoinen sininen valo saavuttaa katsojan, jolloin Kuu loistaa keltaisena tai valkoisena.
Vihertävältä ja sinertävältä Kuu voi näyttää silloin, kun sitä ympäröi (tai oikeasti sen edessä on) punertavia pilviä. Myös erilaiset partikkelit ilmakehässä – savu, saasteet, pöly – voivat saada Kuun näyttämään erikoisen väriseltä. Sävy riippuu siitä, minkä kokoisia nuo pienet partikkelit ovat eli mitä aallonpituuksia ne sirottavat.
Minkä värinen Kuu sinulle näkyy tänään?
Lue myös:
Yleistieto
Kiltti syntyi vasta 1700-luvulla: 8 keksintöä, jotka ovat huomattavasti uudempia kuin olisit uskonut – osa 2
Listafriikki esittelee asioita ja esineitä, jotka ovat huomattavasti tuoreempia, kuin voisi kuvitella. Tässä tulee 8 keksintöä, jotka ovat yllättävän uusia.
Lista on vähän kuin jatko-osa hiljattain julkaistulle 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella -listalle, mutta nyt käännetään aikakäsitys toiseen suuntaan, kuten otsikostakin voi jo päätellä.
Nyt listalle pääsevät muun muassa sudoku, kaupat ja kiltti. Miten vanhoja uskoisit noiden olevan? Kohta ei tarvi enää veikkailla, vaan lähdetään pidemmittä puheitta listan pariin – veikkaan, että edessä voi olla yllätyksiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset neljä yllättävän tuoretta keksintöä voit lukea tästä:
Luotiliivit naisille
Kaikkein tuorein keksintö tällä listalla – molemmat osat mukaan lukien – on luotiliivit naisille. Jonkinlaisia suojaavia varusteita on toki ollut lähes niin kauan kuin ihminen on sotinut, eli voisiko sanoa, että aina. Mutta ne on aina tehty miehille, vaikka naiset ovat yhtälailla olleet mukana kyseistä suojavarustetta vaativissa toiminnoissa, esimerkiksi puolustusvoimissa tai poliisissa.
Vaikka luotiliivejä on ollut olemassa erikokoisia, on ne suunniteltu miehen ylävartalolle. Samaa sukupuolta olevia ihmisiä ei voi tietenkään istuttaa samaan muottiin, mutta miehen ja naisen ruumiinrakenteessa on keskimääräisesti muutama vissi ero. Usein naisen ylävartalo on lyhyt ja jalat pitkät, kun verrataan saman mittaiseen mieheen.
Oikean mittaiselle henkilölle (lue: miehelle) suunniteltu luotiliivi on siis jättänyt naisen käsien alle vaarallisen aukon ja toisaalta esimerkiksi autossa istuessa liivi painaa lantioon tai nousee selästä ylöspäin. Myös liivin ylin osa on tehty miehen leveille hartioille, jolloin aseen nostaminen tähtäysasentoon on hankalaa ja käsien liikuttaminen rajoittunutta. Ja sitten tullaan siihen kaikkein yksinkertaisimpaan eroon: naisilla on rinnat. Monet naissotilaat ovatkin joutuneet rintojensa vuoksi ottamaan liian suuren liivin, jolloin asuste ei sitten muualta olekaan istunut.
Huolimatta näistä ilmiselvistä turvallisuusongelmista, naisille on ollut tarjolla omia luotiliivejä vasta vaivaiset 10 vuotta. Siihen asti naiset joutuivat käyttämään huonosti istuvia ja vaarallisia suojavarusteita.
Yhdysvaltain armeija alkoi vasta vuonna 2012 testata erityisesti naisille suunniteltuja luotiliivejä. Tuolloin armeijan aktiivipalveluksessa naisten osuus oli 14 %. Uudessa mallissa oli tuolloin muotoiltu rinta, säädettävä vyötärö, ja liivi oli hartioista kapeampi ja kokonaisuudessaan lyhyempi.
Yksi iso muutos oli myös suojalevyn siirtäminen liivin sisältä ulkopuolella sijaitsevaan taskuun, jolloin se edelleen suojasi sisäelimiä, mutta ei painanut kivuliaasti rintoja.
Ciabatta
Kuvittele mielessäsi italialainen ateria… Mieleesi piirtyy varmasti kuva lautasellisesta pastaa ja sen ohessa palanen ciabatta-leipää. Tämä mielikuvitusharjoitus olisi ollut erilainen vielä 1980-luvun alussa, sillä tuo peri-italialainen leipä on on kehitetty vasta vuonna 1982.
Leipää on tietysti leivottu vuosituhansia, mutta ciabatta, tuo leipomoiden suosituin ruokaleipä, on yllättävän uusi juttu. Se syntyi viikkoja kestäneen kehitystyön ja lukuisten kokeilujen jälkeen Venetsian lähellä sijaitsevassa Adrian kaupungissa, kun paikallisen mylläriperheen poika Arnaldo Cavallari päätti leipoa uudenlaisen leivän.
Tuon leipomuksen taustalla oli alati kasvava patonkien maahantuonti Ranskasta, ja vieraan maan leivät olivat nousemassa Italiassa markkinoiden ykköstuotteeksi. Oli siis aika kehittää kotimainen vastine.
Hieman samantyyppisiä leipiä oli toki tehty muuallakin Pohjois-Italiassa, mutta Cavallari nimesi oman, ainutlaatuisen kosteasta taikinasta tehdyn luomuksensa ciabattaksi, joka on viittaus leivän ulkonäköön. Italiankielinen ciabatta-sana tarkoittaa tohvelia. Tuo leipä sitten levisi kulovalkean tavoin ympäri Eurooppaa ja lopulta muualle maailmaan.
Ciabatta on vaatimattomasti nimetty leiväksi, joka pelasti Italian. Miltä? No, ehkä kansalliselta häpeältä ja ranskalaisen keittiön vyöryltä.
Kiltti
Kuva: Pixabay
Yhdistetäänkö mitään asiaa tai esinettä Skotlantiin enemmän kuin kilttiä. Tuo miesten kansallispukuun kuuluva polvipituinen ja laskostettu ruutuhame on skottilaisuutta parhaimmillaan. Perinteisesti kiltin kankaan ruutujen värin ja koon yhdistelmällä on saatu aikaan oman klaanin tunnus, joten mikä tahansa ruudullinen hame ei kiltiksi käy.
Kun puhutaan Skotlannin ylämaan klaaneista, laukkaavat ajatukset useiden satojen vuosien päähän. Varmasti skotit taistelivat ensimmäisen vuosituhannen jälkimmäisellä puoliskolla viikinkejä vastaan kiltit hulmuten!?
No ei mennyt aivan niin. Se kiltti, joka nykyään tunnetaan skotlantilaisuuden symbolina on itseasiassa syntynyt vasta 1720-luvulla. Myöhäisen syntyajankohdan lisäksi hämmennystä herättää kiltin keksijän, Thomas Rawlisonin, kotimaa: hän oli englantilainen, eli kansalaisuudeltaan pahin mahdollinen vihamies.
Toki skottiklaanien jäsenet olivat pukeutuneet tietyllä tavalla jo aiemminkin, joten ei Rawlison ruutuista hametta aivan tuulesta temmannut. Ylämailla, jossa kelit saattavat vuodenajasta riippumatta olla raadolliset, oltiin jo pitkään pukeuduttu monen metrin mittaiseen, tartaanikankaasta valmistettuun kaapuun.
Se oli todellinen monitoimiasuste: sitä voitiin käyttää viittana sateella tai lämpimänä peittona öisin. Päivisin se kiedottiin ja vyötettiin kantajan päälle. Koko Skotlannin asuste filleadh mòr ei kuitenkaan missään nimessä ollut, sillä muut kuin Ylämaiden asukkaat pitivät sitä sivistymättömyyden symbolina.
Mutta takaisin Rawlisonin. Hän siis lanseerasi skottien perinteisestä asusta muokatun version, sillä metrikaupalla kangasta ja lukuisia laskoksia sisältänyt mekko ei ollut käytännöllinen tehdastyössä ja teollisen vallankumouksen puskiessa päälle tarvittiin työvoimaksi kaikki Ylämaiden raavaat miehet. Niinpä Rawlison napsaisi miesten hameista puolet pois ja neuloi niihin muutamat laskokset valmiiksi kiinni.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Jalustimet
Mikä on historian saatossa ollut sodankäynnin merkittävin keksintö? Helppo kysymys: Kiinassa 800-luvulla keksitty ruuti tietenkin. Jokunen historioitsija saattaisi haastaa tämän näkemyksen tai ainakin nostaa ruudin rinnalle jalustimen.
Mennään ajassa ensin hieman kauemmas. Hevonen kesytettiin viimeistään 5000 vuotta sitten, mutta kesti jonkun tovin, ennen kuin ratsastamisesta koitettiin tehdä mukavampaa, ja ensimmäiset satulantapaiset viritelmät olivat käytössä Assyrian valtakunnan ratsujoukoilla joskus vuoden 700 eaa. tienoilla.
Luulisi, että jotain olisi keksitty jo hieman ennemmin.
Museoesineitä tutkittaessa on voitu päätellä, että hyvin pian pehmikkeiden lisäämisen jälkeen ihmiset alkoivat liittää niihin erilaisia remmejä ja jopa lautoja, joissa sai pidettyä jalkoja.
Erilaisia jalustinta edeltäneitä versioita kehiteltiin Aasiassa ajanlaskun alun molemmin puolin, mutta Euroopassa ”nautittiin” hevosen kyydistä ilman tukea. Jalustimet tulivat eurooppalaisille tutuiksi aikaisintaan 300-luvulla, kun Keski-Aasian aroilta tulleet hunnit ja Mustanmeren ympäristössä eläneet gootit osoittautuivat hevostensa kanssa täysin ylivertaisiksi vastuksiksi; kiitos jalustinten.
Jalustimet siis mullistivat sodankäynnin täysin. Ratsastajan oli mahdollista tukeutua jalustimiin ja saada huomattavasti enemmän voimaa ja tasapainoa taisteluihin. Ilman jalustimia ratsastaneet olivat heikoilla.
Kesti kuitenkin vielä muutaman sata vuotta (muutokset eivät tuohon maailmanaikaan tapahtuneet nopealla sykkeellä), ennen kuin eurooppalaiset tajusivat, mistä oikein on kyse.
Lue myös:
- Viagra kehitettiin rasitusrintakivun hoitoon, mutta lääke sai veren virtaamaan muualla: 10 keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja – osa 1
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
- Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle: 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta
-
Yleistieto5 päivää sitten
Fredrika Runeberg tunnetaan runebergintorttujen luojana, mitä hän ei kuitenkaan ollut – Paljon muuta kylläkin!
-
Viihde1 päivä sitten
10 kaikkien aikojen ikimuistoisinta ja puhuttavinta Super Bowlin väliaikashow’ta
-
Yleistieto7 päivää sitten
Mitä pisamat ovat ja miten ne syntyvät?
-
Yleistieto1 viikko sitten
10 hauskaa faktaa helmikuusta: meneillään on vuoden lyhyin ja erikoisin kuukausi