10 muka viatonta eläintä, jotka ovat oikeasti hengenvaarallisia

Ulkokuoren ei saa antaa hämätä eläimienkään kohdalla. Monet suloiset ja harmittomilta vaikuttavat otukset ovat todellisuudessa hengenvaarallisia.

Ihmiselle näiden eläinten vaarallisuus johtuu useimmiten puolustautumisesta, mutta joissakin tapauksissa kyseessä on eläimen luontainen aggressiivisuus.

Kaikki tietävät, että hait, käärmeet, leijonat ja skorpionit ovat hengenvaarallisia ja vaikka ne joidenkin mielestä olisivatkin hellyyttäviä, ei niiden vaarallisuutta epäile kukaan. Kaikki niiden käyttäytymisessä ja ulkonäössä viittaa siihen, että ”minä tapan”.

Listafriikki esittelee nyt kymmenen eläintä, joiden on vaikea kuvitella olevan hengenvaarallisia. Sitä ne kuitenkin ovat, sympaattisesta delfiinistä ja hurmaavasta pandasta lähtien.

Majava

Majavan ajattelisi olevan vaarallinen vain järsimilleen puille, mutta tämä maailman toiseksi suurin jyrsijä voi puremallaan aiheuttaa ihmisille vesikauhun. 

Vesikauhun aiheuttama aivotulehdus ei juurikaan enää johda kuolemaan, sillä suurin osa ihmisistä on rokotettu sitä vastaan ja tehosteita piikitetään olan takaa, jos jokin eläin, esimerkiksi majava sattuu puraisemaan. Mutta purema ilman tautiakin voi olla kohtalokas.

Majavat puolustavat reviiriään hanakasti ja purevat tunkeilijoita terävillä, talttamaisilla hampaillaan. Vuonna 2013 valkovenäläinen kalastaja bongasi Shestakov-järvellä majavan ja lähestyi sitä ottaakseen valokuvan. Eläin kuitenkin päätti puolustautua, syöksyi miestä kohti ja puri tätä reiteen. Syvä purema aukaisi suuren valtimon, ja ystävien yrityksistä huolimatta mies kuoli verenhukkaan.

Majavan pesän näkeminen on varmasti jokaisen luonnossa liikkujan toivelistalla, mutta jos sellainen osuu kohdalle, on touhuja parempi ihastella etäältä.

Muurahaiskarhu

Muurahaiskarhut ovat leppoisen näköisiä veijareita. Niillä on surkea näkökyky, huono kuulo eikä lainkaan hampaita. Ja silti ne voivat tappaa.

Muurahaiskarhuista suurin elää Etelä- ja Keski-Amerikassa, ja se voi kasvaa jopa kahden metrin mittaiseksi. Niiden ruokavalio koostuu muurahaisista ja termiiteistä, joita ne kaivavat pesistä käpäliensä pitkillä kynsillä. Juuri nuo teräaseet ovat muurahaiskarhuja uhkaaville eläimille vaaralliset. 

Puolustautuessaan muurahaiskarhut asettuvat istumaan ja ojentavat etukäpälänsä eteenpäin; asento näyttää siltä kuin eläin haluaisi halauksen. Totuus on kuitenkin kaukana siitä. 

Vuonna 2012 brasilialainen mies oli metsästämässä, kun hänen koiransa alkoivat piirittämään muurahaiskarhua. Metsästäjä pelkäsi osuvansa koiriinsa jos ampuu, joten hän päätyi kiväärin sijaan veitseen. Ennen kuin mies ehti tehdä mitään muurahaiskarhulle, oli tämä jo ehtinyt napata uhkaajan teräviin kynsiinsä. Vaikka metsästäjän pojat onnistuivatkin tappamaan eläimen, johtivat neljän sentin syvyiset haavat miehen reisissä, käsissä ja kaulassa kuolettavaan verenvuotoon. 

Kyseessä ei ollut yksittäistapaus, sillä muurahaiskarhujen tiedetään raadelleen muitakin liian lähelle uskaltautuneita ihmisiä.

Merileopardi

Etelämantereella ja sen ympäristössä elävä merileopardi on armoton tappaja. Joskus hylkeitä on nimitetty merien koiranpennuiksi, mutta nimitys on osuva vain siinä mielessä, että ne leikkivät. Nimittäin ruoallaan ennen tappamista. Niiden tiedetään jahtaavan pingviinejä kauemmas rannasta ja päästävän ne uimaan melkein turvaan vain aloittaakseen kissa-hiiri-leikin uudelleen. 

Merileopardien todellisuutta parempi maine saattaa johtua kertomuksista, joissa ne ovat esittäneet tutkijoille temppujaan tai vieneet valokuvaajalle syötävää. Niiden kanssa ei kuitenkaan kannata lähteä uimaan.

Jopa kolmemetriseksi kasvavan merileopardin tiedetään purreen sukeltajia ja tutkijoita, eikä kuolonuhreiltakaan olla vältytty. Vuonna 2003 brittiläinen meribiologi Kirsty Brown menehtyi, kun merileopardi veti hänet kymmeneksi minuutiksi veden alle.

Se oli ensimmäinen kerta, kun joku kuoli merileopardin hampaissa, vaikka vuosien ajalta tiedetään useampia tapauksia, joissa hylkeet ovat yrittäneet vetää ihmisiä jäältä veteen. Merileopardien ruokavalioon kuuluvat muut hylkeet, joten on luonnollista että ne saalistavat myös ihmisiä.

Hidaslori

Muuhun vartaloon verrattuna jättimäiset silmät tekevät pienestä hidaslorista suloisen näköisen ja valitettavasti himoitun lemmikin. Söpön ulkokuorensa alla hidaslori on apinoiden maailman erikoisin otus, sillä se on ainut myrkyllinen kädellinen.

Kaakkois-Aasiassa elävä hidaslori on tutkijoiden mukaan miljoonia vuosia sitten kehittynyt matkimaan kobraa. Sen päässä ja selässä oleva kuviointi näyttää vaaraliselta käärmeltä; etenkin hämärällä, jolloin lorit ovat aktiivisia. Uhattuna hidaslori päästää sihisevää ääntä ja liikkuu käärmemäisesti, minkä mahdollistaa sen ylimääräinen selkänikama. 

Mutta takaisin lorin myrkyllisyyteen. Uhattuna tämä pieni ja hidas apina nostaa kätensä ylös ja ja nuolee kainaloidensa rauhasista erittyvää myrkkyä. Myrkky sekoittuu lorin syljessä olevaan toiseen aineeseen muodostaen nuolimyrkkysammakoidenkin erittämää batrakotoksiinia. Jos lori pääsee puremaan, voi myrkky johtaa anafylaktiseen reaktioon ja hoitamattomana kuolemaan.

Siksi lemmikeiksi myytäviltä loreilta poistetaan hampaat brutaalisti puuduttamatta. Monissa maissa lorin ottaminen on laitonta, mutta siitä huolimatta YouTubesta löytyy ”söpöjä” videoita, joissa lori ”nauttii kutittamisesta” etukäpälät pystyssä. Todellisuudessa se yrittää puolustautua myrkyllään.

Pullokuonodelfiini

Delfiinejä verrataan usein ihmisiin niiden sosiaalisuuden ja älykkyyden takia. Ne leikkivät, oppivat uusia asioita nopeasti, pilailevat toistensa kustannuksella ja pystyvät jopa tarttumaan evillään esineisiin. Delfiinit ovat suloisia, ystävällisiä ja avuliaita.

Niiden harmittomasta käytöksestä ja ulkonäöstä huolimatta useimmat merten saalistajat, valkohai mukaan lukien, välttävät yhteenottoja delfiinien kanssa. Syy on yksinkertainen: delfiinit ovat säälimättömiä tappajia. Ei ole ollenkaan harvinaista, että ne silpovat omia jälkeläisiään hengiltä terävillä hampaillaan, ja niiden tiedetään tappavan muun muassa pyöriäisiä huvikseen ja leikkivän niiden ruhoilla. 

Ihminen on delfiineille helppo kohde ja niiden tiedetään sekä vankeudessa että villinä hyökänneen ihmisten kimppuun, ja jopa aiheuttaneen kuolettavia vammoja. Ne purevat ja vetävät uhrinsa veden alle.

Jotkut urosdelfiinit voivat nähdä miehet seksuaalisina kilpailijoina, ja varsinkin jos lähistöllä on naaraita, ne voivat käyttäytyä hyvinkin aggressiivisesti.

Vesinokkaeläin

Australiassa asustava vesinokkaeläin on yksi kummallisimmista otuksista mitä maa päällään kantaa. Se kuuluu harvinaiseen munivien nisäkkäiden alaluokkaan, ja on ulkonäöltään täysin omanlaisensa; sillä on tiheäkarvainen turkki, nokkamainen kuono, litteä majavanhäntä ja räpyläjalat. Nisäkkäiden joukossa se on erikoinen myös myrkyllisyytensä vuoksi.

Uroksilla on takajaloissaan rauhaset, joista erittyy myrkkyä kantaluun puolitoista senttiä pitkiin, teräviin kannuksiin. Se tarraa uhriin kiinni jaloillaan ja ruiskuttaa lamauttavan myrkyn toistuvilla pistoilla ihon alle. Joskus vesinokkaeläin voi tarrata kannuksillaan niin tiukasti, että sitä on hankala saada irti.

Ihmiselle pistos ja myrkky ovat äärimmäisen kivuliaita sekä turvotusta ja pahoinvointia aiheuttavia. Kipuun ei auta voimakkaatkaan lääkkeet, ja oireilua voi kestää jopa useita viikkoja. Kuolemanvaaraa myrkystä ei aikuiselle ihmiselle pitäisi olla (lapset ovat asia erikseen), mutta pienempiä eläimiä, kuten koiria, on menehtynyt pistosten seurauksena.

Myrkky ja kannukset ovat todennäköisesi kehittyneet vesinokkaeläimille kilpailutilanteita varten, sillä urosten tiedetään lisääntymiskauden aikana pistävän toisiaan, jolloin myrkky halvaannuttaa kilpakosijan hetkellisesti.

Kynsihanhi

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävä kynsihanhi näyttää päälle päin suhteellisen tavalliselta, suurikokoiselta vesilinnulta. 

Kynsihanhet puolustavat reviiriään aggressiivisesti ja niillä on taisteluun sopivat kynnet tai kannukset ranteissaan, jotka sijaitsevat siipien ”taitoskohdassa”. Vielä vaarallisemmaksi kynsihanhen tekee niiden myrkyllisyys.

Sen erikoisuus ja vaarallisuus kiteytyy sanontaan: ”Olet mitä syöt”. Jokainen lintu ei kuitenkaan ole tappavan myrkyllinen, sillä kynsihanhet eivät tuota ja eritä itse myrkyllistä ainetta, vaan saavat sitä syömistään kovakuoriaisista. Myrkky varastoituu hanhien kudoksiin, kun hyönteiset sulavat niiden ruoansulatuselimistössä, ja vaikka linnuille ei myrkystä ole haittaa, muuttuu niiden liha äärimmäisen vaaralliseksi.

Ihmiselle kuolettava annos tätä kantharidiini-myrkkyä on noin 1mg/kg, joten kynsihanhet on parempi jättää pois pannulta.

Kyhmyjoutsen

Jatketaan linnuilla. Kauniit ja ylväästi vedessä uiskentelevat kyhmyjoutsenet voivat olla ihmiselle hengenvaarallisia. Hyökkäykset ovat harvinaisia, mutta kannattaa silti pitää varansa, jos sattuu uimaan niiden läheisyydessä. Varsinkin, jos niillä on poikasia.

Useimmat eläimet puolustavat jälkeläisiään vaistomaisesti, mutta jos uhkaaja osoittautuu liian vahvaksi ja vaaralliseksi antavat vanhemmat periksi. Toisin on joutsenten kohdalla, sillä ne eivät luovuta, vaan taistelevat loppuun saakka. Koitti loppu sitten sille itselle tai toiselle osapuolelle.

Jopa 15-kiloiseksi kasvavien kyhmyjoutsenten tiedetään lentäneen vedessä olevien, potentiaalisten uhkien päälle ja pitäneen eläimiä pinnan alla kunnes ne ovat hukkuneet. Ihminen ei ole poikkeus.

Vuonna 2012 Chicagon esikaupunkialueella 37-vuotias Anthony Hensley, joka työskenteli joutsenten suojeluohjelmassa, oli melomassa lammella, kun pesäänsä puolustanut kyhmyjoutsenkoiras kaatoi hänen kajakkinsa. Joutsen ei kuitenkaan jättänyt asiaa sikseen vaan esti Hensleytä niin kauan uimasta rantaan, että miehen voimat ehtyivät ja hän hukkui. 

Simpanssi

Simpanssit ovat lähimpien sukulaisiamme ja ehkä juuri siksi niitä pidetään hyväntahtoisina ja sympaattisina eläiminä. Ne ovat kuitenkin myös huonoilta puoliltaan hyvin ihmisen kaltaisia, sillä niiden tiedetään muun muassa sotivan ja suunnittelevan hyökkäyksiä muihin laumoihin.

Simpanssien tiedetään myös metsästävän muita apinoita eikä kannibalismi ole ollenkaan ennenkuulumatonta niiden keskuudessa. Vankeudessa tai lemmikkeinä elävien simpanssien tiedetään hyökänneen hoitajiensa ja ihmisystäviensä kimppuun verisin tuloksin. Simpanssien uhreilla on raportoitu katkenneita luita, irti revittyjä käsiä sekä kuorittuja kasvoja ja päännahkoja.

Kun ihminen aikoinaan nousi kahdelle jalalle ja alkoi käyttää suuren osan energiastaan aivojensa toimintaan, oli resursseja tietysti otettava jostain muualta. Kun me opimme valmistamaan ja käyttämään työkaluja ja aseita, katosi tarve voimakkaille lihaksille ja tappaville hampaille. Ihminen uhrasi siis vahvuutensa tullakseen älykkääksi.

Simpanssien lihakset ovat aivan eri luokkaa kuin ihmisen. Ne ovat jopa viisi kertaa voimakkaampia eläimiä, joten parhaimmassakin kunnossa oleva Homo sapiens on helppo vastus simpanssille.

Panda

Meneekö jo liian pitkälle? Panda, tuo kaiket päivät bambua syövä leppoisa karhu on yksi rakastetuimmista eläimistä. Pandat ovat niin kovin hellyyttäviä. 

Yleisestihän karhut nähdään vaarallisina petoina, mutta pandoja pidetään sukulaisistaan poikkeavina. Ehkä juuri tiukan kasvisruokavalionsa vuoksi. Söpöyden ei kuitenkaan saa antaa hämätä, sillä vaikka ne eivät ole verenhimoisia, hyökkäävät ne tappavasti itseään ja poikastaan uhkaavan ihmisen kimppuun.

Sitkeän bambun pureskeluun soveltuvat hampaat ovat terävät, ja sen valtaisa kallo korkeine otsaharjanteineen takaa yhden eläinkunnan suurimmista puruvoimista. Syvät haavat voivat helposti johtaa kuolemaan.

Vuonna 2006 Pekingin eläintarhassa eräs humaltunut vierailija päätti tunkeutua panda-aitaukseen silittämään yhtä karhuista. Miehellä jäi kohtaamisesta muistoksi pahoin raadeltu jalka. Tämän linkin kautta pääset katsomaan kuvia…omalla vastuulla.

💁‍♀️ Olivatko jotkut listan eläimistä sellaisia, joiden et ikimaailmassa osannut arvata olevan hengenvaarallisia? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme katsotko pandoja enää vaaleanpunaisten lasien kautta.