Yleistieto

10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista

Julkaistu

Viikinkien elämä ja kulttuuri eivät olleet aivan sellaisia, mitä äkkiseltään voisi arvella tai miten meille opetetaan. Listafriikki paljastaa 10 yllättävää faktaa viikingeistä.

Mitä sana viikinki tuo mieleesi? Meriä seilaavat raakalaiset, jotka ryöstelivät ja sotivat ympäri Pohjois-Eurooppaa? Ehkä niinkin, mutta se on vain osa totuutta.

Viikinkien kulta-ajan katsotaan yleisesti olleen vuosien 793 ja 1066 välillä. Toki viikinkejä oli jo paljon sitä ennemmin ja tietysti myös myöhemmin, mutta ajanjakso määräytyy heidän valloitusretkiensä mukaan.

Listafriikki esittelee viikinkien elämästä yllättäviä, mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja.

Olivat tarkkoja hygieniasta ja ulkonäöstään

Ehkä kaikkein yllättävin asia viikingeissä oli se, että he panostivat kovasti omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Eikä vain näyttävillä koruilla tai asuilla, vaan he oikeasti pitivät itsestään huolta. Viikingit peseytyivät usein (lue: kerran viikossa), mikä oli tuohon aikaan harvinaista, ja valmistivat ja käyttivät saippuaa.

Arkeologit ovat kaivauksissaan löytäneet luusta tai eläinten sarvista tehtyjä pinsettejä, kampoja, höyliä ja jopa korvien puhdistukseen käytettyjä välineitä. Viikinkien tiedetään ihannoineen vaaleutta, joten tummakutriset miehet (nimenomaan miehet) värjäsivät kaliumkarbonaatilla hiuksensa vaaleiksi. Joskus käsittelyyn pääsi partakin. Kaliumkarbonaatti oli myös erinomainen keino päästä eroon täistä.

Hiihtivät huvin vuoksi

Viikingit olivat kovia hiihtämään, ja vaikka jonkinlaisia suksia oli heitä aiemminkin käytössä muun muassa Kiinassa ja Venäjällä, kehitettiin Skandinaviassa eniten nykyaikaisia suksia muistuttavat välineet

Kylmissä olosuhteissa ja lumisessa maastossa oli huomattavasti helpompi liikkua suksilla. Viikingit kävivät hiihtäen metsällä ja sivakoivat jopa lähellä käytyihin taisteluihin. Mutta ei työtä ilman huvia, sillä viikinkien on todettu käyneen hiihtokisoja ja hiihdelleen myös ihan vain huvikseen.

Advertisement

Muinaisskandinaavisessa mytologiassa on hiihtämiselle (ja lumikenkäilylle) oma jumalansakin, Ullr.

Maailman parhaita suunnistajia

Legendan mukaan viikingit olivat niin mahtavia merenkävijöitä, että he pystyivät löytämään Auringon pilviselläkin säällä ja navigoimaan sen avulla. Legenda on legendaa, mutta tarinassa saattaa olla pieni totuuden siemen.

Viikinkien salainen ase säällä kuin säällä suunnistamiseen oli islanninsälpä-niminen mineraali, joka piireissä kulki nimellä ”aurinkokivi”. Moni läpikuultava kivi muuttaa väriään ja kirkkauttaan valon tulokulman mukaan, joten niiden avulla voidaan päätellä, missä aurinko kulloinkin on. 

Islanninsälpä ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen käyttää. Kun aurinkokiveä pitää valoa kohti, ja siirtää sen sitten nopeasti pois, näkyy verkkokalvoilla kiven aikaansaamasta valon polarisaatiosta johtuva ilmiö nimeltään Haidingerin lyhde. Siinä kohdassa, johon valon säteet osuivat suoraan, näkyy lyhyen aikaa keltainen juova: siellä on siis aurinko. Kivi toimii pilvisenäkin päivänä ja jopa 1 asteen tarkkuudella.

Viikingeillä oli maaorjia

Vaikka viikingit ovat tunnettuja merillä seilaamisesta, tuli ruoka pöytään enimmäkseen oman maan antimista. Viikingit olivat kotona ollessaan maanviljelijöitä.

Kovaan työhön tarvittiin kuitenkin apua, ja sitä miehet toivat retkiltään. Yksi suuri syy sotaretkiin oli nimenomaan maaorjien hankkiminen. Orjat olivat, niin kuin muuallakin maailmassa, isäntiensä omaisuutta ja yhteiskunnassa alimmaisina. 

Yläluokkaisten viikinkien ruokavalio perustui lihaan ja vihanneksiin, mutta orjien luista on voitu päätellä, että he söivät enimmäkseen kalaa. Sitä oli tarjolla runsaasti halpaan hintaan.

Advertisement

Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet myös sen, että kun viikinki-isäntä kuoli, oli sama kohtalo edessä hänen omistamillaan orjilla, joilta leikattiin päät irti ennen herransa kanssa hautaan laskemista.

Viikinkien kalmistoista on löytynyt myös orjien joukkohautoja, ja luurangoissa on voitu nähdä merkkejä uhraamisesta. Esimerkiksi käsien ja jalkaterien yhteen sitominen on osoitus rituaalimaisesta ihmisuhrista. Orjien uhraaminen oli tapa kunnioittaa kuolleita viikinkejä. Ei siis niitä orjia.

Viikinkinaiset

Toisin kuin monessa muussa tuon ajan kulttuurissa, viikinkinaiset olivat hyvin tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tutkijat ovat hieman eri mieltä siitä, oliko viikinkien retkillä mukana naissotureita vai ei, mutta muuten naiset olivat yhteiskunnassa lähes samalla viivalla.

Luu- ja hammaslöydöksistä on voitu todeta, että tytöistä on pidetty samalla lailla huolta kuin pojistakin; näin ei olisi, jos naiset olisivat olleet alempaa kastia. 

Naiset saivat omistaa maata, periä vanhempiensa omaisuuden ja jopa erota aviomiehistään. Naiset saivat käydä kauppaan ja toimia myös uskonnollisina johtajina. Kun miehet olivat kuukausien mittaisilla retkillään, pitivät naiset huolen taloista, kotieläimistä ja maanviljelyksestä. Vapaiden naisten kimppuun käyminen tai raiskaaminen johtivat kuolemantuomioon; toki orjat olivat asia erikseen.

Viikinkiajan naisilla oli myös mielenkiintoinen tapa selvittää, kannattiko sotaretkellä loukkaantunutta soturia pelastaa. Huonossa kunnossa olevalle viikingille syötettiin väkevistä sipuleista tehtyä lientä, ja jos sipuli tuoksui haavoissa, olivat ne liian syviä hoidettaviksi. Karua, mutta tehokasta.

Advertisement

Mitä tapahtui Grönlannin viikingeille?

Grönlannissa asuneiden viikinkien tarina on piinannut tutkijoita vuosisatojen ajan. Mitä heille oikein tapahtui? Miksi he katosivat?

Viikingit seilasivat Islannista Grönlantiin, ja perustivat sinne pysyviä asutuksia ja yhteisöjä, noin vuoden 1000 tienoilla. Jostain syystä he kuitenkin hävisivät suurelta saarelta viimeistään 1500-luvun alussa. Syyllisiksi äkilliseen katoamiseen on pidetty pahamaineisia baskimerirosvoja, taisteluja saarelle saapuneiden inuiittien kanssa tai manner-Eurooppaa piinannutta paiseruttoepidemiaa eli mustaa surmaa.

Epäsuora syyllinen on todennäköisesti normaalia kylmempi ajanjakso, pikku jääkausi, joka alkoi noin vuonna 1450. Tutkijat ovat sitä mieltä, että viikingit eivät niinkään menehtyneet kylmyyteen, vaan ennemminkin siihen, etteivät he osanneet sopeutua ilmastoon. 

Grönlannin viikinkiyhteisöt, jotka yhteensä kattoivat enimmillään noin 2500 henkeä, menestyivät monen sukupolven ajan loistavasti: he rakensivat mahtavia asumuksia ja heillä oli satoja raivattuja peltoja. He kuitenkin luottivat liiaksi juuri maanviljelykseen sekä merten takaiseen kaupankäyntiin.

Maanviljelys ja karjanhoito johtivat ylilaiduntamiseen ja tuhosivat Grönlannin jo valmiiksi vähäistä kasvillisuutta. Puita ei saarella juurikaan kasvanut, joten laivojen valmistaminen ja korjaaminen kävivät haastaviksi, ja samaan aikaan kylmenevä ilmasto sekä laajeneva merijää vaikeuttivat kauppamatkoja Eurooppaan. 

Grönlantiin muutama vuosisata viikinkejä myöhemmin saapuneet inuiitit pärjäsivät kuitenkin mainiosti. He metsästivät merinisäkkäitä ja ruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Jos viikingit eivät olisi itsepäisesti halunneet pysyä vanhoissa tavoissaan, vaan olisivat ottaneet naapureistaan mallia, asuisi Grönlannissa todennäköisesti tänäkin päivänä heidän jälkeläisiään.

Advertisement

Viikinkiaika alkoi paljon oletettua aiemmin

Viikinkiajan katsotaan alkaneen tarkalleen kesäkuun 8. päivänä vuonna 793. Tuona päivänä tapahtui nimittäin ensimmäinen viikinkien valloitusretki pohjoisenglantilaisella saarella sijainneeseen munkkiluostariin. 

Ajatus on kuitenkin hieman muuttunut, sillä vuonna 2008 virolainen arkeologiryhmä teki sensaatiomaisen löydöksen Saaremaalta. Se antoi viitteitä siitä, että viikinkikulttuuri onkin paljon oletettua vanhempi.

Viron maaperästä kaivettiin esiin massiivinen joukkohauta, josta löytyi kaksi laivaa ja 40 miestä, jotka kaikki olivat skandinaavista alkuperää, ja todennäköisesti kuolleet väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Hauta ajoitettiin jonnekin vuosien 700 ja 750 välille, mikä parhaimmillaan osoittaa viikinkien seilanneen merillä jopa 200 vuotta ajateltua aiemmin. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta viikinkien merillä seilaamisen katsotaan päättyneen jo vuonna 1066, joten siihen suhteutettuna puhutaan suuresta erosta.

Kuten muualtakin, myös Saaremaalta löydetyt puiset laivat olivat lähes kokonaan maatuneet, mutta maaperästä kaivetut metalliset niitit ja naulat mahdollistivat niiden rekonstruktion. Laivat itsessään ajoitettiin vielä noin 50 vuotta hautapaikkaa vanhemmiksi.

Toinen laivoista oli selvästi suurempi ja se oli liikkunut purjeilla. Siitä, mitä paikalla 700-luvun alkupuolella tapahtui, ei juurikaan tiedetä: Vain se, että viikingit seilasivat Itämeren halki hyökkäysretkelle, sillä laiva oli nimenomaan tarkoitettu sotalaivaksi, ei kalastamiseen.

Kahakasta selvinneet hautasivat kuolleet pikaisesti aseidensa ja eläimiensä kanssa. Menehtyneiden kilvet oli laitettu tapojen mukaisesti ruumiiden päälle, ja heidän miekkansa oli katkaistu tai taitettu. 

Advertisement

Viikingeillä oli paljon lemmikkejä

Viikingit pitivät lemmikkeinään monenlaisia eläimiä, mutta erityisesti kissa ja koirat olivat suosittuja. Kumpiakin esiintyy myös runsaasti muinaisskandinaavisessa mytologiassa ja uskonnollisissa kuvissa. Viikingit olivat ilmeisen kiintyneitä suosikkieläimiinsä, sillä niin koirat kuin kissatkin kulkivat mukana myös sotaretkillä. Siitä on todisteena esimerkiksi äskeisessä kohdassa mainittu virolainen joukkohauta, josta löytyi sotureiden kanssa haudattuja eläimiä. 

Hyvin yleisiä lemmikkejä olivat myös karhut, jotka kasvatettiin pennusta saakka ”kotikarhuina”, jotta niistä tuli kesyjä. Kuka tietää miten hyvin se loppuviimeksi onnistui. Sakkoja oli kuitenkin luvassa sille taloudelle, joka vahingossa päästi karhun vapaaksi ja tuhoamaan jonkun muun omaisuutta. Villikarhuja viikingit uhrasivat samoin kuin koiria, hevosia ja muita eläimiä, mutta lemmikkikarhut vain haudattiin, kunhan niiden liha oli ensin syöty. 

Karhuja oli useimmissa kodeissa, mutta erilaiset linnut kuten haukat, kotkat ja riikinkukot olivat vain kaikkein ylhäisimpien henkilöiden etuoikeus. Sama päti jääkarhuihin, joita kuljetettiin Grönlannista muualle Eurooppaan.

Ensimmäisinä eurooppalaisina Pohjois-Amerikassa

Tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen sanotaan 1400-luvulla ”löytäneen” Amerikan mantereen ja olleen ensimmäinen Atlantin yli seilannut eurooppalainen. Ensimmäinen väite on jo pitkään ollut virheellinen, sillä manner oli ollut ihmisten asuttama jo tuhansien vuosien ajan. Sen sijaan toinen väite on osoitettu vääräksi hieman myöhemmin.

Siinä vaiheessa, kun Kanadan itäisestä Newfoundlandin provinssista löytyi 1960-luvulla jälkiä viikinkien asutuksesta, jouduttiin historian kirjoja katsella kriittisemmin silmin. Silti kouluissa opetettiin edelleen Kolumbuksesta ja Amerikasta.

Viikingit olivat saapuneet L’Anse aux Meadows’lle jo 1000-luvun alkupuolella ja paikalta on löytynyt merkkejä lukuisista taloista ja työpajoista (kuvassa). Joidenkin tutkijoiden mukaan viikingit pitivät L’Anse aux Meadows’lla majaa vain väliaikaisesti, sillä yhtäkään hautaa tai maanviljelyyn liittyviä välineitä sieltä ei ole löytynyt.

Samalta alueelta on löytynyt merkkejä ensimmäisestä ihmisasutuksesta jo yli 5000 vuoden takaa, joten on syytä olettaa, että viikingit olivat tekemisissä paikallisen alkuperäisväestön kanssa. Ja ehkä vielä enemmänkin, sillä DNA-analyysien mukaan osalla pohjoismaalaisista on perimässään geenimerkki, joka viittaa yhteiseen, Amerikan alkuperäisväestöön kuuluneeseen esivanhempaan.

Advertisement

Geenimerkin alkuperä on pystytty ajoittamaan vähintään 300 vuoden päähän, joten on siis hyvinkin mahdollista, että viikingit ovat tuoneet Kanadasta mukanaan Eurooppaan ainakin yhden naisen.

Seilasivat myös pitkälle etelään

Viikingit eivät rajoittaneet merenkulkuaan ainoastaan Eurooppaa ympäröiville vesille, kuten äskeisessä kohdassa jo todettiin.

Ruotsissa sijaitseva Birka oli viikinkiajalla erittäin merkittävä kaupunki ja sen ympäristössä onkin tehty mittavia arkeologisia kaivauksia. 1800-luvun lopulla tehdyissä tutkimuksissa Birkasta löytyi puinen arkku, jossa oli naisen jäänteet ja kiehtova koru: Isolla violetin- ja pinkinsävyisellä kivellä varustettu sormus.

Kummallisen sormuksesta teki se, että siinä oli arabiankielinen kaiverrus. Se oli ja on ainutlaatuinen löydös, sillä viikinkien ei oltu uskottu liikkuneen niin etelässä. Silti sormus painui aikoinaan Ruotsin historiallisen museon uumeniin, ja vasta vuonna 2015 Tukholman yliopiston tutkijat pääsivät kunnolla analysoimaan korua. Silloin selvisi, että kaiverruksessa lukee ”Allahille” tai ”Allahin vuoksi”, ja että sormus oli tehty materiaaleista, joita ei Skandinaviasta löytynyt.

Tutkijoiden mukaan sormusta käyttänyt nainen saattoi olla kotoisin islaminuskoisesta maasta, sillä viikinkien tiedetään tuoneen pohjolan perukoille orjien lisäksi myös puolisoita retkiltään. Vaihtoehtoisesti sormus on saattanut päätyä Ruotsiin kaupankäynnin yhteydessä tai sitten se oli varastettu. Yhtä kaikki, sormuksen löytyminen oli varma todiste siitä, että viikingit olivat jonkinlaisessa kontaktissa koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kattaneeseen Arabien valtakuntaan.

Advertisement
Advertisement

Yleistieto

Lukijoilta: Heiluttaako susi häntäänsä, kun se on innostunut?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitämme tänään, että heiluttaako susi häntäänsä samasta syystä kuin koira eli esimerkiksi innostuneena.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, heiluttaako susi häntäänsä samasta syystä kuin koira – eli vaikkapa innostuneena.

Itse asiassa hännällä viestitään monia merkittäviä asioita, joilla säilytetään järjestys laumassa ja vältetään turhat konfliktit vieraita susia kohdatessa.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Heiluttaako susi häntää, kun se on innostunut?


Koirathan ovat samaa lajia susien kanssa, joten niillä on keskenään paljon yhteneväisyyksiä, mutta huimasti myös eroja. Eräs lukijamme oli ruvennut pohtimaan yhtä tiettyä ominaisuutta, joka on kaikilla koirilla yhteinen eli hännän heiluttaminen.

Kysymys siis kuului, heiluttavatko sudet häntiänsä samanlaisissa tilanteissa kuin koirat, esimerkiksi siis innostuneena. Ja kyllähän näin juuri on. Se on ollut helppo havainnoida eläintarhoissa ja pidetäänhän näitä villieläimiä myös lemmikkeinä.

Mutta sudet heiluttavat häntiään myös luonnossa. Jos liike on vauhdikasta ja heilurinomaisesti puolelta toiselle tapahtuvaa, on eläin innoissaan ja täynnä energiaa; näin käy esimerkiksi silloin, kun sudet saalistavat laumana. Käärmemäisesti aaltoileva rento hännänheilutus taas viittaa leikkimiseen tai lauman jäsenten tervehtimiseen. Kun susi leikkii kavereidensa kanssa, sojottaa sen häntä mihin suuntaan tahansa.

Häntä ja sen asento viestittävät monia asioita

Hännänheilutus viestii myös lauman hierarkiasta, sillä alempiarvoiset sudet voivat lauman johtajaa tervehtiessään korostaa tämän korkeaa asemaa heiluttamalla hännän lisäksi koko takapäätään. Tervehdys kahden suden välillä voi olla täysin ystävällinen, mutta asema toiseen nähden on silloinkin tuotava esiin. Näin vältetään turhat yhteenotot.

Alistuvan suden häntä suuntautuu aina vaakatason alapuolelle ja mitä matalammassa asemassa lauman jäsen on, sitä enemmän sen häntä osoittaa alaspäin. Jos susi on pelokas tai tilanne uhkaava, saattaa eläin vetää häntänsä kokonaan piiloon takajalkojen väliin.

Jos susi pitää häntäänsä vaakatason yläpuolella, tuntee se olonsa itsevarmaksi ja kokee olevansa voimasuhteissa vahvempi. Lauman johtavat sudet heiluttavat häntäänsä ylväästi ylhäällä.

Myös pienemmillä yksityiskohdilla on hännän käyttämisessä merkitystä.

Jos eläimen häntä suuntautuu jäykkänä yläviistoon, on susi itsevarma. Selvästi vaakatason yläpuolella aaltoileva häntä ilmentää uhkailua ja jos susi heiluttelee ylöspäin sojottavaa häntäänsä sivusuuntaan, on kyse pöyhkeästä mahtailusta.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja helpottaa kutinaa?

Julkaistu

Nyt paneudutaan siihen, että miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan.

Nyt selvitetään perinpohjaisesti, että miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja miksi se auttaa? Helpotus ei ole pysyvä, mutta joskus hetkikin ilman kutinaa tuntuu taivaalliselta.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan?

Lähes jokainen kehon osa – sisältä ja ulkoa – voi olla kipeä, mutta vain iho kutisee. Kutinaa voi aiheuttaa esimerkiksi psoriasis, allergia, hyönteisten pistokset, vesirokko tai myrkkysumakki. Mutta ah, raapiminen auttaa kaikkeen!

Vaikka kynsiminen tuottaa mielihyvää, niin todellisuudessa raapiminen aktivoi ihon kipureseptorit. Hermosolut viestittävät aivoille, että johonkin sattuu, ja tällöin huomio kiinnittyy tuohon lievään kipuaistimukseen kutinan sijaan. Tästä syystä kutisevan kohdan nipistäminen tai läpsäisy toimii myös; kipu peittää kutinan alleen. Apu on kuitenkin vain hetkellinen ja mahdollisesti paikallinen, sillä noin 20 prosenttia ihmisistä on sitä mieltä, että yhden kohdan raapiminen saa jonkin muun kehon osan kutisemaan. Ketjureaktio on varmasti monelle tuttu.

Kutina on kaikesta tutkimisesta huolimatta edelleen hienoinen mysteeri, mutta sen uskotaan kehittyneen suojelemaan ihoa – meidän suurinta elintämme – loisilta ja yhtä lailla omien kuolleiden ihosolujen kasaantumiselta. Koska iho on ihmisen, ja toki muidenkin eläinten, ensimmäinen puolustuskeino, on siltä syytä pitää kaikki ei-toivotut vieraat poissa. Silloin astuu kuvaan raapiminen.

Esimerkiksi hyttysenpistos saa solut vapauttamaan histamiinia, joka viestittää selkäytimen kautta aivoille, että iholla tapahtuu jotain ylimääräistä. Aivot vastaavat viestiin panemalla meidät raapimaan kutisevaa kohtaa, jotta pistoksen jäljiltä iholle jääneistä myrkyistä päästäisiin eroon.

Myös erilaiset naarmut saattavat kutista. Vaikka niiden raapiminen voi tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on siihenkin olemassa järkevä syy. Raapiminen poistaa haavasta likaa ja bakteereita, jolloin se paranee nopeammin eikä tulehdu niin helposti. Nykyhygienia on kuitenkin niin korkealla tasolla, että likaiset sormet on syytä pitää poissa naarmuista, mutta aina näin ei ole ollut. Haavassa oli todennäköisesti paljon pahempia pöpöjä, kuin omat sormet saattoivat sinne tuoda.

Raapiminen auttaa kutinaan, mutta toisaalta myös pahentaa sitä

Vaikka raapiminen tuntuu hyvältä ja lievittää kutinaa, on helpotus lyhytaikainen. Raapiminen aiheuttaa kipuaistimuksen, jolloin aivoissa vapautuu serotoniinia. Tuo välittäjäaine hillitsee kipua keskushermostossa, ja aivot rekisteröivät kivun paremmin kuin kutinan. Ongelma on se, että ääreishermostossa serotoniinilla on vastakkainen vaikutus ja se voi laukaista kutinan uudelleen.

Siksi raapiminen usein vain pahentaa kutinaa, ja saa aikaan viheliäisen ja alati pahenevan kierteen kutinan ja raapimisen välillä. Joten parempi olisi pitää kynnet kurissa alunperinkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Raapiminen ja kutina ovat tarttuvia

Samalla tavalla kuin haukotteleminen niin myös kutina ja raapiminen ovat tarttuvaa. Toki vaikkapa vesirokko on ihan fyysisesti tarttuva tauti, mutta toisen raapiminen voi aiheuttaa myös itsellä kutinaa, vaikka siihen ei mitään konkreettista syytä olisikaan.

Kuten jo aiemmin mainittiin, niin raapiminen on evoluution myötä kehittynyt refleksi, joka suojaa ihoa erilaisilta epäpuhtauksilta. Aivot ovat sen verran vekkuli laitos, että ne tietävät milloin kannattaa raapia ja milloin ei. Esimerkiksi jatkuvasti ihoon koskevat vaatteet eivät yleensä kutita, mutta muurahainen säärellä saa aikaan välittömän reaktion.

Kutina ja raapiminen tarttuu, koska ihmiskunnan alkuaikoina se edisti ryhmän selviytymistä. Jos joku porukassa raapi itseään, oli hyvin todennäköistä, että sama kiusanhenki olisi kohta muidenkin kimpussa. Silloin kannatti ruveta raapimaan. Apinayhteisöjä tarkkailtaessa on havaittu, että myös niillä raapiminen on tarttuvaa.

Krooninen kutina voi aiheuttaa raapimisriippuvuutta

Kutina voi myös kroonistua pitkäaikaisen ihottuman tai muiden ihosairauksien vuoksi. Tällaisissa tapauksissa ihminen saattaa tulla riippuvaiseksi raapimisesta, sillä raivokas kynsiminen voi muuttaa ja vahingoittaa aistimuksessa mukana olevia hermoratoja pysyvästi, jolloin kutina ei edes tarvitse mitään ulkopuolista laukaisijaa.

Tutkimuksissa on todettu, että kroonisesta kutinasta kärsivillä tietyt aivojen alueet ovat tavallista aktiivisempia. Muun muassa hermoston säätelyyn ja aivojen palkitsemiskeskukseen liittyvien alueiden yliaktiivisuus selittää riippuvuuden syntyä

Vaikka raapiminen auttaa ja tuottaa ainakin aluksi mielihyvää, niin jatkuva kynsiminen voi johtaa vain kutinan pahenemiseen ja vaikeimmissa tapauksissa pysyviin ihovaurioihin. Kroonisesta kutinasta kärsivien aivoja kuvantaneet yhdysvaltalaistutkijat uskovat, että aivojen toiminnan ymmärtäminen kutinan ja pakkomielteisen raapimisen aikana mahdollistaa tulevaisuudessa uusien hoitomuotojen löytymisen.

Kehon jokaisen kohdan raapiminen ei tunnu yhtä hyvälle

Jos mietit vaikkapa hyttysenpistosta, niin missä kehon osassa olevan paukaman raapiminen tuottaa eniten mielihyvää? Tätä on selvitetty, tietenkin, ja ainakin Listafriikki on yhtä mieltä yhdysvaltalaisen Wake Forest -sairaalan raapimistutkimuksen tulosten kanssa.

Tutkijat ”kiusasivat” vapaaehtoisia koehenkilöitä levittämällä Mucuna pruriens -kasvin lehtien poltinkarvoja näiden selkään, käsivarsille ja nilkkoihin. Kyseiset poltinkarvat aiheuttavat ankaraa kutinaa ja koehenkilöiden tuli arvioida kutinan voimakkuutta asteikolla 1–10. Sitten tutkijat raaputtivat kutisevia kohtia ja koehenkilöiden piti kertoa, kuinka suurta mielihyvää kunkin kohdan raapiminen tuotti.

Kolmesta kehon osasta käsivarren kutina koettiin kaikkein lievimpänä ja sen raapiminen tuotti vähiten mielihyvää. Toisella sijalla oli selkä ja kaikkein kutisevin kohta oli nilkka. Myös nilkan raapiminen oli koehenkilöiden mielestä kaikkein nautinnollisinta ja tuntui hyvältä vielä senkin jälkeen, kun kutina oli loppunut.

Ja kyllä, meistä varmaan aika moni on samaa mieltä: Nilkassa ja jalkapöydässä oleva hyttysenpistos on piinallisen kutiava ja sen raapiminen verille tuntuu hyvältä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Huonepöly ei olekaan suurimmaksi osaksi kuolleita ihosoluja! Nyt selvitetään, mistä tuo viheliäinen tomu koostuu

Julkaistu

Huonepöly ei yleisestä uskomuksesta huolimatta ole suurimmaksi osaksi kuolleita ihosoluja. Nyt selviää, että mitä huonepöly oikeasti on.

Kotien nurkkiin ja pinnoille sinnikkäästä pyyhkimisestä huolimatta palaava huonepöly on suurimmaksi osaksi kuolleita ihosoluja – näinhän tavataan sanoa.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, joten nyt Listafriikki selvittää, että mitä tuo viheliäinen huonepöly sitten oikein onkaan?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Onko huonepöly suurimmaksi osaksi kuolleita ihosoluja?

Urbaanilegendan mukaan huonepöly on kuollutta ihoa. Ihon kaikkein uloin osa on kauttaaltaan kuollutta ihosolukkoa, joka hankautuu ja hilseilee irti. Koko ajan sisemmässä tyvisolukossa muodostuu uusia ihosoluja, jotka jakaantuvat ja siirtyvät kohti pintaa – kuolemaan ja kulumaan pois. Yksi ihosolu elää noin kuukauden; vanhemmilla ihmisillä pari viikkoa kauemmin. Eli kuolleita ihosoluja hilseilee meistä irti koko ajan.

Todellisuudessa suurin osa irtoavasta solukosta päätyy suihkussa ja kylpyammeessa viemäristä alas. Iso osa noin 500 miljoonasta päivittäin irtoavasta ihosolusta siirtyy vaatteiden mukana pyykkikoneeseen ja jälleen viemäriin.

Huonepölyyn kuolleita ihosoluja päätyy vain murto-osa, joten sohvan alla pyörivät tomupallerot eivät tosiaankaan koostu ihosta.

Mitä huonepöly on?

Kuva: Katie Pearse | Unsplash

Jos huonepöly ei olekaan suurimmaksi osaksi kuollutta ihoa, niin mitä sitten? Meistä ihmisistä irtoaa solukon lisäksi myös rasvaista hilsettä sekä hiuksia ja muita karvoja. Samanlaisen panoksen antavat mahdolliset lemmikit – toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Katupölyä ja kuraa siirtyy ulkoa sisälle kaikesta varovaisuudesta huolimatta, joten myös ne kerryttävät huonepölyn määrää. Ulkosalta tulevat partikkelit eivät jää ainoastaan eteisen mattoon hiekkaisina jälkinä, vaan hiukkasia leijailee ympäri asuntoa. Lämpiminä vuodenaikoina sisälle tulee kenkien ja vaatteiden mukana myös melkoinen määrä siitepölyä. Huonepölystä kaksi kolmasosaa on peräisin ulkoa.

Vaatteista ja kodin kaikista tekstiileistä irtoaa jatkuvasti tavaraa ja varsinkin keittiössä – tai missä kukakin syö – on paljon ruoasta peräisin olevia pienhiukkasia.

Huonepölyssä on lisäksi partikkeleita sellaisista kodin pinnoista, joita ei ehkä osaa yhdistää tomuun, sillä seinistä, katosta ja lattiasta irtoaa koko ajan hiukkasia. Pölyssä on lisäksi sieniä, kuten homeita, sekä bakteereja ja viruksia.

Hämähäkkieläimiin kuuluvat pölypunkit ja niiden ulosteet antavat myös oman osansa, sillä ne syövät kaikkea muuta orgaanista materiaalia: kuolleita ihosoluja, mikrobeja ja siitepölyä.

Mitä enemmän tomua, sitä paremmin ja runsaslukuisemmin pölypunkit voivat. Toki pölyssä on myös muita hämähäkkieläimiä ja hyönteisiä – sekä niiden jäänteitä.

Tieto lisää tuskaa.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Oletko sinä tilastojen valossa keskimääräinen kesäkuun lapsi? 8 mielenkiintoista faktaa kesäkuusta

Julkaistu

Nyt on vuorossa faktoja kesäkuusta perinteiseen tapaan sulassa sovussa viihteellistä hömppää ja tiukkaa tutkimustietoa.

Jos juuri alkuun pyörähtänyt kuukausi olisi saanut nimensä vuodenajan mukaan, niin nyt vietettäisiin kesäkuun sijaan suvikuuta! Listalla on luvassa mielenkiintoisia faktoja kesäkuusta.

Kaikista kuukausien nimistä juuri kesäkuun olettaisi olevan suora viittaus vuodenaikaan, mutta ei: kyse on jostain aivan muusta. Tämän hämmentävän faktan vastapainoksi luvassa on myös kevyttä hömppää kesäkuusta muun muassa henkieläinten ja syntymäkukkien muodossa.

Listafriikki ottaa kurkistuksen myös siihen, että minkälaisia kesäkuussa syntyneet ovat tutkimusten perusteella.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Kuva: Pixabay

Kesäkuun alkupuolella 20. päivään saakka syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Kaksosia. Kuun lopulla syntymäpäiviään juhlivat ovat Rapuja.

Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Kaksoset ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi. Ilmamerkki nauttii päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Rapu on tunteikas, romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa fiilisten johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä. Kesäkuun eri puoliskoilla syntyneet ovat siis ainakin horoskooppimerkkien osalta täysin toistensa vastakohtia.

Miten on henkieläinten laita?

Kaksosten henkieläin on älykäs, sopeutuva ja seurallinen kettu. Kuten ketut, myös toukokuun loppupuolella syntyneet ovat aina valmiita antamaan kaikkensa ja heittäytymään uusiin seikkailuihin.

Ravut voivat hakea yhtäläisyyksiä kilpikonnista. Henkieläimenä kilpikonna symboloi sympaattisuutta, herkkyyttä ja avuliaisuutta. Tunteelliset kilpparit välittävät syvästi, mutta välttävät viimeiseen asti mitä tahansa ristiriitoja.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Kesäkuun syntymäkukkia ovat ruusu ja kuusama, jotka molemmat symboloivat rakkautta eri muodoissa. Tulipunaiset ruusut kielivät tietenkin intohimoisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Jos ei halua heti hypätä syvään päätyyn, niin kevyempi versio ovat vaaleanpunaiset ruusut, jotka symboloivat lempeyttä ja orastavaa ihastusta.

Huumaavan tuoksuiset kuusamat ovat merkki ikuisesta rakkaudesta, joten niiden viesti on selvääkin selvempi – jos siis kukkien symboliikka on lähellä sydäntä.

Kesäkuussa syntyneiden onnenkivi on seesteisyyttä, kauneutta ja puhtautta kuvaava helmi. Helmien on aikojen saatossa uskottu helpottavan synnytyskivuissa ja antavan kantajalleen sisäistä rauhaa.

Kesäkuun lasten todennäköiset urapolut

Kukaan ei voi mustavalkoisesti sanoa, että syntymäkuukausi määrittelee tulevaisuuden ammatin – sehän olisi ihan naurettava väite, vaikka kuinka olisi tutkittu tilastoja. On kuitenkin täysi fakta, että syntymän ajankohdalla on suuri vaikutus koko elämään; jos ei ihan kuukauden niin ainakin vuodenajan tarkkuudella.

Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa. Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen loppuelämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka, lämpötila sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä.

Ja kyllä: Nämä kaikki tekijät ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.

Jos oma syntymäajankohta, tai paremminkin sitä edeltäneet kuukaudet äidin kohdussa, määrittävät voimakkaasti ominaisuuksiamme, niin miksi sillä ei olisi vaikutusta myös ammatilliseen suuntautumiseen?

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Tietyt syntymäkuukaudet ovat vahvasti linkittyneet tiettyihin ammatteihin.

Kesäkuussa syntyneet ovat tämän tutkimuksen mukaan yliedustettuja yritysten johtavissa asemissa. Lisäksi kesäkuun lapsia on keskimääräistä enemmän Nobel-voittajien joukossa.

Kesäkuussa syntyneet ovat positiivisia, mutta ailahtelevia iltavirkkuja

Tietenkään kaikki kesäkuussa syntyneet eivät ole positiivisia, ailahtelevia tai iltavirkkuja. Mutta tutkimusten ja tilastojen valossa näin on keskimääräistä todennäköisemmin muihin kuukausiin verrattuna. Näihin ominaisuuksiin vaikuttavat äidin raskausajasta juuri samat asiat, jotka lueteltiin edellisessä kohdassa: infektiot, ravinto, lämpötila ja auringonvalo.

Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus on osoittanut, että kesäkuussa syntyneet ovat pääosin iltavirkkuja ja menevät keskimääräistä myöhemmin nukkumaan.

Niin ikään opiskelijoihin keskittynyt unkarilaistutkimus selvitti puolestaan syntymäajankohdan vaikutusta luonteeseen. Kävi ilmi, että kesällä syntyneet ovat melko ailahtelevaisia. Yhdessä hetkessä ilo on ylimmillään ja fiilis korkealla, mutta toisaalta mieliala voi laskea silmänräpäyksessä.

Kesällä synttäreitään viettävät ovat kuitenkin keskimääräistä positiivisempia ja suhtautuvat elämään myönteisesti, mutta kääntöpuolena ovat nopeat mielialan vaihtelut.

Faktoja kesäkuusta kalenterikuukautena

Näiden nippelitietojen tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseessä on faktoja kesäkuusta -lista, joten nämäkin erikoisuudet kuuluvat ehdottomasti mukaan!

Mikään kuukausi vuodesta ei ala samana viikonpäivänä kuin kesäkuu. Vuonna 2025 kesäkuun 1. päivä on sunnuntai, mikä tarkoittaa siis sitä, että mikään muu kuukausi ei ala sunnuntaina. Näin on joka vuosi; myös karkausvuosina.

Toinen fakta nippelitietoa rakastaville on se, että jokaikinen vuosi kesäkuu ja maaliskuu päättyvät samana viikonpäivänä.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Kesäkuussa parhaat hetket naimisiinmenolle ovat tulevalla viikolla 4.-6. päivä, ja siitä heti seuraavat kaksi päivää ovat otollisinta aikaa eläinten teurastamiselle.

Kuun puolivälissä on syytä kastroida eläimiä, jos sellainen puuha on kesäkuulle suunnitteilla. Sen jälkeen 17.-18. päivänä on aika keittiöpuuhien: ainakin hapankaalin, hillojen ja hyytelöiden pitäisi onnistua tänä ajankohtana sujua mallikkaasti.

Jos kesäkuussa aikoo leipoa, niin jauhopeukaloiden on syytä olla hereillä kuun 25. ja 26. päivä, sillä nämä ovat parhaat hetket tähän aktiviteettiin. Samaan aikaan kannattaa myös istuttaa ja pölyttää kasveja.

Avioliiton ja synnyttämisen jumalattaren kuukausi

Suomen kielessä on aikojen saatossa pidetty tiiviisti kiinni omista, omaperäisistä kuukausien nimistä – ja hyvä niin. Näin ei kuitenkaan ole monissa muissa eurooppalaisissa kielissä, sillä esimerkiksi kesäkuu on usein jonkilainen muunneltu versio latinankielisestä Junius-sanasta. Muun muassa Juni, June, junio, giugno ja junho ovat kaikki johdettuja tuosta sanasta.

Roomalaisessa kalenterissa tämä meneillään oleva kuukausi siis tunnettiin nimellä Junius. Nimi on peräisin avioliiton ja synnyttämisen jumalattarelta Junolta, joka oli ylijumala Jupiterin puoliso.

Koska Juno on avioliiton jumalatar, niin hänen mukaansa nimettyä kesäkuuta pidettiin kaikkein suotuisimpana ajankohtana naimisiinmenolle.

Mistä tulee sana kesäkuu?

Suomen kielessä kesäkuun etymologia eli sanan alkuperä vaikuttaa itsestään selvältä. Kesä on tullut! Mutta kesä-sanan nykyisestä merkityksestä kesäkuu ei ole saanut nimeään. Suomenkieliset kuukausien nimet mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa.

Läntisissä murteissa lämpimin vuodenaika tunnettiin suvena ja Agricolan kirjaamat kuukaudet perustuivat nimenomaan tuon alueen murteisiin, erityisesti Turun murteeseen.

Kesä sen sijaan tarkoitti kesantoa eli tuotantoon käyttämätöntä peltoa, joka jätetään vuodeksi tai useammaksikin viljelemättä. Näin maaperän annetaan levätä, mikä parantaa kasvukuntoa.

Vanhassa länsisuomalaisessa talonpojan työkalenterissa oli tässä kuussa vuorossa kesantojen kyntäminen eli kesänajo. Kun siis on alettu puhua kesäkuusta, on kyseessä ollut kesantokuukausi eikä niinkään ”suvikuu”, kuten me sen nykyisin ymmärrämme.

Kesä-sana, joka nykyisin on yleiskielinen nimitys vuodenajalle, on paljon tuoreempi suomenkielinen sana kuin suvi.

Kesän arvellaan tässä merkityksessä olevan aikoinaan itämurteisiin tullut lainasana, vaikka länsimurteissakin se siis on ollut pitkään käytössä; vain eri tarkoituksessa.

Idästä kesä on vuodenajan nimityksenä levinnyt yleiskieleen 1800-luvulla, jolloin itämurteet alkoivat vahvasti vaikuttaa kirjoitettuun suomen kieleen.

Suvi on yhtälailla ollut käytössä itämurteissa, mutta nykyisen kesän kanssa sillä ei ole ollut mitään tekemistä. Pohjois- ja Itä-Suomessa suvi tarkoittaa talvista suojasäätä, mikä on siis lähes vastakohta suven länsisuomalaiselle merkitykselle

On siinä ollut tekemistä, kun on yritetty luoda järkevää yleiskieltä maahan, jossa alueelliset erot sanojen merkityksissä ovat näinkin suuria!

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Mestaruuslippikset: Onko kaikilla joukkueilla voittolätsät valmiina arvokisoihin lähdettäessä?

Julkaistu

Tänään selvitetään, että onko joukkueilla aina mestaruuslippikset valmiina mukana, kun ne lähtevät arvokisoihin.

Tänään ollaan ajankohtaisen aiheen äärellä, kun Listafriikki selvittää, onko maajoukkueilla arvokisoihin lähdettäessä mestaruuslippikset valmiiksi teetettyinä ja kisamatkalla mukana.

Onko sinulla mielessä jokin asia, joka askarruttaa? Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Onko joukkueilla mestaruuslippikset mukana arvokisoissa?

Tämä kysymys on hyvin ajankohtainen, sillä Ruotsin ja Tanskan yhdessä järjestämät jääkiekon MM-kisat ovat täydessä vauhdissa. Kuka nostaa kannua toukokuun 25. päivänä ja ketkä saavat päähänsä lippikset maailmanmestareina?

Mutta ne lippikset: Ovatko joukkueet lähteneet Tukholmaan ja Herningiin valmiit mestaruuslippikset mukanaan vai painetaanko ne paikan päällä ennen finaaliottelua, jos joukkue sinne saakka selviytyy? Eikä kysymys toki rajoitu vain yhteen lajiin tai kansainvälisiin turnauksiin, mutta mennään tällä kertaa jääkiekon kautta.

Heti maailmanmestaruuden ratkettua voittajajoukkueen jäsenet saavat päähänsä Kansainvälisen jääkiekkoliiton teettämät neutraalit lippalakit. Ne ovat siis valmiina ja annetaan heti voittaneelle joukkueelle mestaruuden ratkettua, mutta niitä ei ole mitenkään kustomoitu jollekin maalle.

Esimerkiksi vuoden 2022 kotikisoissa Leijonat saivat jäällä juuri tällaiset neutraalit lippikset, ja jos Kanada olisi tuolloin vienyt voiton, olisivat vaahterapaidat saaneet juuri ne samat mestaruuslippikset. Eikä ainakaan Leijonille ole enää valmiina omia mestaruuslippiksiä odottamassa, vaan niiden aika on myöhemmin.

Suomen jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg kertoi vuonna 2018 Ilta-Sanomien haastattelussa, että liitto ei enää valmistuta etukäteen mestaruuslippiksiä, vaan jos voitto tulee, teetetään ne vasta siinä vaiheessa. Näin tehtiin televisiokuvista päätellen myös vuonna 2019, kun kultajoukkue palasi Suomeen. Heille vietiin lentokentälle laskeutuneeseen koneeseen pari pahvilaatikollista Maailmanmestarit 2019 -lippiksiä.

Miten on kotimaisessa SM-liigassa?


Suomen mestaruudesta pelattaessa tilanne on hieman toinen, sillä lippiksistä vastaavat seurat itse. Kun kauden 2024–25 SM-liigan voittaja ratkesi toukokuun 3. päivänä ja KalPa otti historiansa ensimmäisen mestaruuden, saivat voittajat heti jäällä päähänsä mestaruuslippikset. Ne olivat siis valmiina odottamassa.

Kun KalPa edellisen kerran pelasi finaalissa keväällä 2017, oli mestaruuslippikset myös silloin teetetty valmiiksi. Tilaus oli tehty, kun joukkue johti Tapparaa vastaan käytyä sarjaa voitoin 2–0. KalPan Jarkko Huttunen kertoi tänä keväänä MTV Uutisille, että seuran toimistolla oli pakko panna töpinäksi, kun mestaruus oli vain kahden voiton päässä.

Takki auki lippalakkitilaukseen ei kuitenkaan tuolloin lähdetty, vaan lippiksiä hankittiin vain pieni määrä. Mutta sekin oli turhaa. KalPa suli täysin, ja Tappara vei nimiinsä seuraavat neljä peliä ja sitä myöden myös suomenmestaruuden.

Liuta KalPan mestaruuslippiksiä jäi seuran toimistolle tyhjänpantiksi. Huttunen päätti hankkiutua niistä eroon omassa pihasaunassaan, jonka tulipesään hän sitten heitteli lippikset dramaattisesti yksi kerrallaan.

Kun Huttusen haastattelu tehtiin ja julkaistiin huhtikuun viimeisenä päivänä MTV Uutisten nettisivuilla, johti KalPa tuoreinta finaalisarjaa SaiPaa vastaan 2–1, mutta siinä vaiheessa mestaruuslippiksiä ei vielä oltu tilattu; ainakin Huttunen näin väitti.

Tämän jälkeen oli kuitenkin epäilemättä täytynyt toimia nopeasti, sillä vain muutaman päivän päästä mestaruus ratkesi ja joukkue juhli jäällä lippikset päässä.

Mestaruuslippikset voi hävittää monella tavalla

Jos KalPan kevään 2017 turhiksi jääneet mestaruuslippikset poltettiin, niin on toki olemassa hienompikin tapa, jota muun muassa amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga NFL on käyttänyt vuodesta 1996 lähtien.

Super Bowlin hävinneen joukkueen lippikset ja muut valmiiksi tehdyt ”mestaruustuotteet” kuten t-paidat lähetetään hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta katastrofialueille ja köyhiin maihin, joissa on pulaa vaatteista.

Näin toimi myös Lahden Pelicans vuonna 2012, kun mestaruuslippikset oli hankittu, mutta Kanada-malja matkasi Jyväskylään. ”Jossain Afrikan kolkassa siis luullaan, että Pelicans on Suomen mestari vuodelta 2012”, kertoi Pelicansin silloinen toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu Ylelle.

Mutta KalPan kanssa samanlaiseen ratkaisuun on päädytty Suomessa toki aiemminkin: vuoden 1998 jääkiekon MM-kisoihin teetettyjen mestaruuslippisten kanssa.

Jääkiekkoliitossa nuorten ja miesten maajoukkueen huoltajana ja varustepäällikkönä vuosia toiminut Tomi Mäkipää kertoi Iltalehdelle, että lippikset olivat jonkun aikaa maajoukkueen varastossa Hartwall-areenalla. Ruotsille kaksiosaisen finaalin hävinneen joukkueen mestaruuslippikset olivat kuitenkin täysin turhia; eihän niitä voinut missään käyttää. Niinpä Mäkipää vei osan kesämökilleen poltettavaksi ja osan hän hävitti muulla tavalla.

Mutta ei Leijonien lippiksiä aina ole tarvinnut nuotioon heittää. Vuonna 1995 Suomen joukkueella oli valmiiksi teetetyt mestaruuslippikset mukana Tukholmassa. Nevö forget!

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Toukokuussa syntyneet ovat kaikkein positiivisimpia, mutta myös kaikkein alttiimpia masentumaan – tiukkaa faktaa ja vähän hömppää toukokuusta

Julkaistu

Listalla paneudutaan nyt toukokuuhun kuukautena, mutta myös siihen, minkälaisia ihmisiä toukokuussa syntyy.

Tällä listalla paneudutaan juuri alkaneeseen kuukauteen eli toukokuuhun. Millaisia ovat toukokuussa syntyneet, mistä kuukauden nimi on peräisin ja mitä syntymäkuukausi ennustaa avio-onnesta?

Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.

Jos olet toukokuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Suhtaudutko elämään tavallista positiivisemmin ja tunnetko itsesi onnekkaaksi? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin tutkimukset osoittavat.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Toukokuun ensimmäisellä puoliskolla syntyneiden horoskooppimerkki on Härkä. Härkä kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat realisteja ja käytännönläheisiä. Maamerkki on asioita aikaansaava tekijä, joka tekee ympärillään olevien elämästä parempaa.

Härkien henkieläin on luotettava, käytännöllinen, taiteellinen ja lojaali jääkarhu. He ovat lempeitä, mutta jos jokin uhkaa heitä tai heidän läheisiään, niin tiedossa on tiukka taistelu.

Kuun lopussa, 21. päiväistä eteenpäin, syntymäpäiviään viettävien horoskooppimerkki on Kaksoset. Ilman merkeissä syntyneet Kaksoset tekevät päätöksiä järjellä; tunteet tulevat perässä. Ilmamerkin alla syntyneet voivat olla muiden mielestä jopa hieman ärsyttäviä, mutta heidän seuransa kelpaa viimeistään silloin, kun tarvitaan aivonystyröitä ja päättelykykyä.

Kaksosten henkieläin on älykäs, sopeutuva ja seurallinen kettu. Kuten ketut, myös toukokuun loppupuolella syntyneet ovat aina valmiita antamaan kaikkensa ja heittäytymään uusiin seikkailuihin.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Toukokuun syntymäkukat ovat kielo ja orapihlajan kukka. Kielot symboloivat nöyryyttä, lempeyttä sekä onnen löytämistä uudelleen. Orapihlajan pienet, terttuina kukkivat kukat kuvaavat ylivertaista onnea. Nämä kukat ja niiden symboloimat asiat sopivat loistavasti toukokuussa syntyneille, kuten tulemme listan muutamassa seuraavassa kohdassa huomaamaan.

Syntymäkivi on smaragdi. Upean vihreänä hehkuva smaragdi oli kertoman mukaan myös Egyptin kuuluisimman kuningattaren Kleopatran suosikkijalokivi.

Smaragdin on perinteisesti uskottu auttavan kantajaansa pääsemään elämässä eteenpäin ja katkaisevan ikävien tapahtumien kierteen. Se symboloi uudelleensyntymistä, nuoruutta ja hyvää onnea.

Koskas puolisosi on syntynyt?

Vuonna 1971 Amsterdamin yliopistossa tutkittiin syntymäkuukauden mahdollista merkitystä parinvalintaan ja avioeroon. Satunnaisesti valituista lähes 4000 avioparista saatiin selville monenlaisia ”totuuksia”. Muun muassa se, että toukokuun ensimmäisellä puoliskolla syntyneet menevät kaikkein epätodennäköisemmin naimisiin samana ajanjaksona syntyneen kuin muina kuukausina syntyneen kanssa.

Avioerotilastoista kaivettiin esiin sellainen fakta, että kaikista mahdollisista liitoista useimmiten eroon päättyvät ne, jotka on solmittu toukokuussa syntyneiden naisten ja helmikuussa syntyneiden miesten välillä.

Loppukaneettina tutkimuksessa mainittiin kuitenkin, että todennäköisesti syntymäkuukaudella ei ole mitään yhteyttä avioliittojen solmimiseen tai avioeroihin – vaikuttaa hyödylliseltä tutkimukselta!

Mistä toukokuu-sana on peräisin?

Suomenkielinen toukokuu-sana viittaa kyseisenä kuukautena tehtäviin maatalon töihin. Eteläsuomalaisen sanonnan mukaan ”toukokuussa touot tehdään” eli silloin on keväisten peltotöiden aika. Touko siis tarkoittaa kevätkylvöä ja kasvavaa viljaa. Mutta ennen kuin touko muuntui tarkoittamaan näitä edellä mainittuja asioita, oli sen alkuperäinen merkitys kevät.

Kevät on sanana tuhansia vuosia vanha, mikä on nähtävissä muun muassa siinä, että se kuuluu suomen lähisukukielten sanastoon, esimerkiksi viroksi kevät on kevad. Suomessa talven jälkeinen vuodenaika tunnettiin kuitenkin aiemmin toukona. Mistä sitten tiedetään, että touko on suomen kielessä kevät-sanaa vanhempaa perua? Etäisemmässä kielisukulaisessamme unkarissa kevättä merkitsee sana tavasz, joka on samaa perua kuin touko.

Toukotyöt ovat siis kirjaimellisesti kevättöitä. Touko-sanan merkitys vain on aikojen saatossa muuttunut.

Toukokuu pohjautuu monissa kielissä latinankieliseen Maius-sanaan

Suomen kielessä on aikojen saatossa pidetty tiiviisti kiinni omista, omaperäisistä kuukausien nimistä. Näin ei ole monissa muissa eurooppalaisissa kielissä, sillä esimerkiksi toukokuu on useimmiten jonkinlainen muunnos latinankielisestä Maius-sanasta – oli se sitten mei, maj, Mai, May, maijs tai maggio.

Maius-sanan uskotaan viittaavan roomalaisen mytologian Maia-jumalattareen, joka oli kasvun ruumiillistuma. Maia myös suojeli keväisin maasta nousevia kasveja.

Toukokuun lapsi: Tunnetko itsesi onnekkaaksi?

Brittiläisen Hertfordshiren yliopiston tutkimuksessa haastateltiin 40 000 ihmistä, joten otanta oli merkittävän kokoinen. Tutkimuksessa tiedusteltiin muun muassa yleistä suhtautumista elämään: onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä, ja kokeeko ihminen olevansa elämässään onnekas.

Tulokset olivat varsin yksiselitteiset ja samoilla linjoilla monien muiden sellaisten tutkimusten kanssa, jotka ovat pyrkineet selvittämään syntymäajankohdan vaikutusta henkilön tulevaisuuteen. Kesällä syntyneet ovat keskimäärin positiivisempia ja mieltävät itsensä onnekkaiksi, mikä johtaa menestyksekkääseen elämään.

Kaikkein onnekkaimmiksi itseään luonnehtivat toukokuussa syntymäpäiviään viettävät. Lokakuussa syntyneet olivat omasta mielestään kaikkein epäonnisimpia.

Ympäri maailmaa tehdyissä tutkimuksissa keväällä ja kesällä syntyneiden on todettu olevan elämän suhteen optimistisia. Onnekkaaksi itsensä tuntevat ovat usein ulospäinsuuntautuneita, lannistumattomia sekä spontaaneja, ja he luottavat intuitioon.

Hertfordshiren yliopiston psykologian professorin Richard Wisemanin mukaan tietynlaisen heittäytymisen ansiosta asiat monesti kääntyvät heille suotuisaan suuntaan ja toukokuun lapset ovat menestyksekkäitä siinä, mitä ikinä päättävätkään elämässään tehdä.

Wiseman kuitenkin muistuttaa, että syksyllä ja talvella syntyneiden ei kannata lannistua: ”Hyvä uutinen on se, että niin sanottua onnekkuutta voi yrittää parantaa suhtautumalla asioihin optimistisemmin ja tarttumalla täysillä uusiin mahdollisuuksiin”.

Positiivisuudesta huolimatta toukokuussa syntyneillä on suurin riski sairastua masennukseen

Vaikka tarkka syntymäpäivä ja tähtien asento eivät millään tavalla muovaa henkilön elämää (anteeksi kaikki horoskooppeihin uskovat), niin vuodenajalla on suuri merkitys. Lukemattomat asiat vaikuttavat lapsen kehitykseen kohdussa; muun muassa äidin ruokavaliolla ja kausittain esiintyvillä taudeilla kuten influenssalla on vaikutuksensa, ja samoin lämpötilalla ja auringolla.

Kuten edellisessä kohdassa mainittiin, niin keväisin syntyneet ovat keskimääräistä positiivisempia ja näkevät jokaisessa vastoinkäymisessäkin valoisan tulevaisuuden. Mutta yltiöpositiivisuudella on myös varjopuolensa: nuo onnekkaat ja optimistiset toukokuussa syntyneet sairastuvat vuonna 2012 tehdyn laajan brittitutkimuksen mukaan muita todennäköisimmin kliiniseen masennukseen.

Mikään kuukausi vuodessa ei ala tai lopu samana viikonpäivänä kuin toukokuu

Toukokuu on viikonpäivien osalta erikoinen kuukausi. Mikään muu kuukausi ei koskaan ala samana viikonpäivänä kuin toukokuu eikä mikään kuukausi pääty samaan viikonpäivään kuin toukokuu. Ei milloinkaan; ei minään vuotena ikinä.

Älä turhaan kuluta aikaa asian tarkastamiseen, sillä Listafriikki tietysti vietti hyvän tovin kahlaten kalenteria läpi vuosi toisensa perään. Edes karkausvuodet eivät muuta tilannetta.

Vuonna 2025 toukokuun ensimmäinen päivä on torstai ja 31. päivä tulee olemaan lauantai. Mikään muu vuoden 2025 kuukausi ei ala tai pääty samoina päivinä.

Tekeekö tällä faktalla mitään? Todennäköisesti ei, mutta se on kiinnostava nippelitieto – osittain myös sen takia, että kukakohan on ensimmäisenä keksinyt miettiä tällaista!?

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Jos toukokuussa aikoo leipoa, niin jauhopeukaloiden on syytä olla hereillä heti kuun kahtena ensimmäisenä päivänä tai sitten vaihtoehtoisesti venyttää leivontaa toukokuun loppuun 29. ja 30. päivälle.

Naimaonnea on luvassa niille, jotka toukokuussa astelevat avioliiton auvoisaan satamaan 8.-10. päivänä. Siitä onkin sitten mukava rientää häämatkalle retkeilemään, sillä kuukauden paras aika retkelle on 13.-15. päivänä.

Keittiössä on suosiollista puuhailla loppukuusta, sillä ainakin hillojen sekä hyytelöiden ja toisaalta hapankaalin valmistus onnistuu 20. ja 21. päivänä.

Mikä tahansa projektin aloittaminen on syytä venyttää kuun loppuun 27. päivälle. Ja jos sen sattuu missaamaan, niin onneksi pian on kesäkuu.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi sitruunan syöminen saa koko kasvot vääntymään irvistykseen?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään muun muassa se, miksi sitruuna vääntää koko kasvot irvistykseen.

Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä Listafriikki menee happamissa tunnelmissa, kun otamme selvää siitä, miksi sitruunan syöminen vääntää koko kasvot irvistykseen.

Lisäksi selvitämme vastauksen monelle tuttuun ja yhtä monia ärsyttävään ongelmaan: Miksi jotkut korut värjäävät ihoa vihreäksi?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi sitruuna saa irvistämään?

Vaikka kysymys koskee nimenomaan sitruuna, niin sama ilmiö tapahtuu kaiken happaman kohdalla. Miksi siis sitruuna ja muut happamat suuhunpantavat vääntävät koko kasvot irvistykseen? Eikö kielellä aistittu makuelämys ole tarpeeksi?

Hapan maku aistitaan silloin, kun happo vapauttaa vetyioneja sekoittuessaan syljen kanssa. Vetyionit eivät todellisuudessa ole happamia, mutta elimistömme on kehittynyt tulkitsemaan ne sellaisena. Kielen vetyionikanavat toimivat reseptoreina ja välittävät aivoille viestin happamuudesta.

Kemiallisesti happamat liuokset myös maistuvat happamilta, mistä kasvojen irvistyskin johtuu: se on varoitus.

Hapanta maistaneelle oma irvistys ei enää pelasta mitään; itselle paras varoitus on hapan maku, joka saattaa saada sylkemään suupalan ulos. Vaikka esimerkiksi monet hedelmät ovat happamia ja me olemme lajina syöneet niitä satoja tuhansia vuosia, niin myös vaikkapa pilaantuneet maitotuotteet maistuvat happamilta.

Mutta kasvojen ilme on ollut evolutiivisesti merkittävä varoitus muille, sillä se on paljastanut ympärillä oleville ihmisille, että tuossa ruoassa ei välttämättä ole kaikki kunnossa. Irvistys on siis nykypäivän ihmisiä ajatellen ylidramaattinen ja tahdosta riippumaton hylkimisreaktio, joka on kuitenkin aikoinaan ollut selviämisen kannalta tärkeä.

Miksi jotkut korut värjäävät ihon vihreäksi?

Tuttu juttu: kaulassa on vihertäviä rantuja ja sormusten paikat on helppo kertoa sormiin jääneiden vihreiden rinkuloiden perusteella. Miksi näin on ja voiko asialle tehdä jotain?

Korumateriaaleista etenkin kuparilla on taipumus värjätä ihoa vihertäväksi. Ihon värjäytymisestä ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä vihreä väri ei ole vaarallista ja lähtee helposti pesemällä pois. Värjäytyminen johtuu hapettumisesta: kun metalli reagoi iholla olevan rasvan, hien tai vaikkapa käsivoiteen tai saippuan kanssa, se alkaa vihertää. Juuri hapettumisen vuoksi myös kuparipintainen Vapaudenpatsas on vihreä.

Jos värjäytymistä aiheuttavat metallit muuten materiaalina miellyttävät, on vihreitä tuhruja mahdollista estää ostamalla pinnoitettuja koruja, ja vähentää puhdistamalla korut säännöllisesti. Ja jos suosikkirannerenkaasi ei ole pinnoitettu, niin sen tekeminen onnistuu myös kotikonstein: kerros väritöntä kynsilakkaa ihoa vasten olevalle pinnalle hoitaa homman ainakin joksikin aikaa.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitämme sen, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi silmien siristäminen auttaa?

Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!

Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?

Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.

Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.

Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.

Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.

Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.

Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.

Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.

Advertisement

Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle. 

Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!

Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.
Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?

Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.

Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.

Onko silmien siristelystä haittaa?

Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!

Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.

Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat