10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista

Mitä sana viikinki tuo mieleesi? Meriä seilaavat raakalaiset, jotka ryöstelivät ja sotivat ympäri Pohjois-Eurooppaa? Ehkä niinkin, mutta se on vain osa totuutta.

Viikinkien kulta-ajan katsotaan yleisesti olleen vuosien 793 ja 1066 välillä. Toki viikinkejä oli jo paljon sitä ennemmin ja tietysti myös myöhemmin, mutta ajanjakso määräytyy heidän valloitusretkiensä mukaan.

Listafriikki esittelee viikinkien elämästä yllättäviä, mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja.

Olivat tarkkoja hygieniasta ja ulkonäöstään

Ehkä kaikkein yllättävin asia viikingeissä oli se, että he panostivat kovasti omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Eikä vain näyttävillä koruilla tai asuilla, vaan he oikeasti pitivät itsestään huolta. Viikingit peseytyivät usein (lue: kerran viikossa), mikä oli tuohon aikaan harvinaista, ja valmistivat ja käyttivät saippuaa.

Arkeologit ovat kaivauksissaan löytäneet luusta tai eläinten sarvista tehtyjä pinsettejä, kampoja, höyliä ja jopa korvien puhdistukseen käytettyjä välineitä. Viikinkien tiedetään ihannoineen vaaleutta, joten tummakutriset miehet (nimenomaan miehet) värjäsivät kaliumkarbonaatilla hiuksensa vaaleiksi. Joskus käsittelyyn pääsi partakin. Kaliumkarbonaatti oli myös erinomainen keino päästä eroon täistä.

Hiihtivät huvin vuoksi

Viikingit olivat kovia hiihtämään, ja vaikka jonkinlaisia suksia oli heitä aiemminkin käytössä muun muassa Kiinassa ja Venäjällä, kehitettiin Skandinaviassa eniten nykyaikaisia suksia muistuttavat välineet

Kylmissä olosuhteissa ja lumisessa maastossa oli huomattavasti helpompi liikkua suksilla. Viikingit kävivät hiihtäen metsällä ja sivakoivat jopa lähellä käytyihin taisteluihin. Mutta ei työtä ilman huvia, sillä viikinkien on todettu käyneen hiihtokisoja ja hiihdelleen myös ihan vain huvikseen.

Muinaisskandinaavisessa mytologiassa on hiihtämiselle (ja lumikenkäilylle) oma jumalansakin, Ullr.

Maailman parhaita suunnistajia

Legendan mukaan viikingit olivat niin mahtavia merenkävijöitä, että he pystyivät löytämään Auringon pilviselläkin säällä ja navigoimaan sen avulla. Legenda on legendaa, mutta tarinassa saattaa olla pieni totuuden siemen.

Viikinkien salainen ase säällä kuin säällä suunnistamiseen oli islanninsälpä-niminen mineraali, joka piireissä kulki nimellä ”aurinkokivi”. Moni läpikuultava kivi muuttaa väriään ja kirkkauttaan valon tulokulman mukaan, joten niiden avulla voidaan päätellä, missä aurinko kulloinkin on. 

Islanninsälpä ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen käyttää. Kun aurinkokiveä pitää valoa kohti, ja siirtää sen sitten nopeasti pois, näkyy verkkokalvoilla kiven aikaansaamasta valon polarisaatiosta johtuva ilmiö nimeltään Haidingerin lyhde. Siinä kohdassa, johon valon säteet osuivat suoraan, näkyy lyhyen aikaa keltainen juova: siellä on siis aurinko. Kivi toimii pilvisenäkin päivänä ja jopa 1 asteen tarkkuudella.

Viikingeillä oli maaorjia

Vaikka viikingit ovat tunnettuja merillä seilaamisesta, tuli ruoka pöytään enimmäkseen oman maan antimista. Viikingit olivat kotona ollessaan maanviljelijöitä.

Kovaan työhön tarvittiin kuitenkin apua, ja sitä miehet toivat retkiltään. Yksi suuri syy sotaretkiin oli nimenomaan maaorjien hankkiminen. Orjat olivat, niin kuin muuallakin maailmassa, isäntiensä omaisuutta ja yhteiskunnassa alimmaisina. 

Yläluokkaisten viikinkien ruokavalio perustui lihaan ja vihanneksiin, mutta orjien luista on voitu päätellä, että he söivät enimmäkseen kalaa. Sitä oli tarjolla runsaasti halpaan hintaan.

Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet myös sen, että kun viikinki-isäntä kuoli, oli sama kohtalo edessä hänen omistamillaan orjilla, joilta leikattiin päät irti ennen herransa kanssa hautaan laskemista.

Viikinkien kalmistoista on löytynyt myös orjien joukkohautoja, ja luurangoissa on voitu nähdä merkkejä uhraamisesta. Esimerkiksi käsien ja jalkaterien yhteen sitominen on osoitus rituaalimaisesta ihmisuhrista. Orjien uhraaminen oli tapa kunnioittaa kuolleita viikinkejä. Ei siis niitä orjia.

Viikinkinaiset

Toisin kuin monessa muussa tuon ajan kulttuurissa, viikinkinaiset olivat hyvin tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tutkijat ovat hieman eri mieltä siitä, oliko viikinkien retkillä mukana naissotureita vai ei, mutta muuten naiset olivat yhteiskunnassa lähes samalla viivalla.

Luu- ja hammaslöydöksistä on voitu todeta, että tytöistä on pidetty samalla lailla huolta kuin pojistakin; näin ei olisi, jos naiset olisivat olleet alempaa kastia. 

Naiset saivat omistaa maata, periä vanhempiensa omaisuuden ja jopa erota aviomiehistään. Naiset saivat käydä kauppaan ja toimia myös uskonnollisina johtajina. Kun miehet olivat kuukausien mittaisilla retkillään, pitivät naiset huolen taloista, kotieläimistä ja maanviljelyksestä. Vapaiden naisten kimppuun käyminen tai raiskaaminen johtivat kuolemantuomioon; toki orjat olivat asia erikseen.

Viikinkiajan naisilla oli myös mielenkiintoinen tapa selvittää, kannattiko sotaretkellä loukkaantunutta soturia pelastaa. Huonossa kunnossa olevalle viikingille syötettiin väkevistä sipuleista tehtyä lientä, ja jos sipuli tuoksui haavoissa, olivat ne liian syviä hoidettaviksi. Karua, mutta tehokasta.

Mitä tapahtui Grönlannin viikingeille?

Grönlannissa asuneiden viikinkien tarina on piinannut tutkijoita vuosisatojen ajan. Mitä heille oikein tapahtui? Miksi he katosivat?

Viikingit seilasivat Islannista Grönlantiin, ja perustivat sinne pysyviä asutuksia ja yhteisöjä, noin vuoden 1000 tienoilla. Jostain syystä he kuitenkin hävisivät suurelta saarelta viimeistään 1500-luvun alussa. Syyllisiksi äkilliseen katoamiseen on pidetty pahamaineisia baskimerirosvoja, taisteluja saarelle saapuneiden inuiittien kanssa tai manner-Eurooppaa piinannutta paiseruttoepidemiaa eli mustaa surmaa.

Epäsuora syyllinen on todennäköisesti normaalia kylmempi ajanjakso, pikku jääkausi, joka alkoi noin vuonna 1450. Tutkijat ovat sitä mieltä, että viikingit eivät niinkään menehtyneet kylmyyteen, vaan ennemminkin siihen, etteivät he osanneet sopeutua ilmastoon. 

Grönlannin viikinkiyhteisöt, jotka yhteensä kattoivat enimmillään noin 2500 henkeä, menestyivät monen sukupolven ajan loistavasti: he rakensivat mahtavia asumuksia ja heillä oli satoja raivattuja peltoja. He kuitenkin luottivat liiaksi juuri maanviljelykseen sekä merten takaiseen kaupankäyntiin.

Maanviljelys ja karjanhoito johtivat ylilaiduntamiseen ja tuhosivat Grönlannin jo valmiiksi vähäistä kasvillisuutta. Puita ei saarella juurikaan kasvanut, joten laivojen valmistaminen ja korjaaminen kävivät haastaviksi, ja samaan aikaan kylmenevä ilmasto sekä laajeneva merijää vaikeuttivat kauppamatkoja Eurooppaan. 

Grönlantiin muutama vuosisata viikinkejä myöhemmin saapuneet inuiitit pärjäsivät kuitenkin mainiosti. He metsästivät merinisäkkäitä ja ruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Jos viikingit eivät olisi itsepäisesti halunneet pysyä vanhoissa tavoissaan, vaan olisivat ottaneet naapureistaan mallia, asuisi Grönlannissa todennäköisesti tänäkin päivänä heidän jälkeläisiään.

Viikinkiaika alkoi paljon oletettua aiemmin

Viikinkiajan katsotaan alkaneen tarkalleen kesäkuun 8. päivänä vuonna 793. Tuona päivänä tapahtui nimittäin ensimmäinen viikinkien valloitusretki pohjoisenglantilaisella saarella sijainneeseen munkkiluostariin. 

Ajatus on kuitenkin hieman muuttunut, sillä vuonna 2008 virolainen arkeologiryhmä teki sensaatiomaisen löydöksen Saaremaalta. Se antoi viitteitä siitä, että viikinkikulttuuri onkin paljon oletettua vanhempi.

Viron maaperästä kaivettiin esiin massiivinen joukkohauta, josta löytyi kaksi laivaa ja 40 miestä, jotka kaikki olivat skandinaavista alkuperää, ja todennäköisesti kuolleet väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Hauta ajoitettiin jonnekin vuosien 700 ja 750 välille, mikä parhaimmillaan osoittaa viikinkien seilanneen merillä jopa 200 vuotta ajateltua aiemmin. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta viikinkien merillä seilaamisen katsotaan päättyneen jo vuonna 1066, joten siihen suhteutettuna puhutaan suuresta erosta.

Kuten muualtakin, myös Saaremaalta löydetyt puiset laivat olivat lähes kokonaan maatuneet, mutta maaperästä kaivetut metalliset niitit ja naulat mahdollistivat niiden rekonstruktion. Laivat itsessään ajoitettiin vielä noin 50 vuotta hautapaikkaa vanhemmiksi.

Toinen laivoista oli selvästi suurempi ja se oli liikkunut purjeilla. Siitä, mitä paikalla 700-luvun alkupuolella tapahtui, ei juurikaan tiedetä: Vain se, että viikingit seilasivat Itämeren halki hyökkäysretkelle, sillä laiva oli nimenomaan tarkoitettu sotalaivaksi, ei kalastamiseen.

Kahakasta selvinneet hautasivat kuolleet pikaisesti aseidensa ja eläimiensä kanssa. Menehtyneiden kilvet oli laitettu tapojen mukaisesti ruumiiden päälle, ja heidän miekkansa oli katkaistu tai taitettu. 

Viikingeillä oli paljon lemmikkejä

Viikingit pitivät lemmikkeinään monenlaisia eläimiä, mutta erityisesti kissa ja koirat olivat suosittuja. Kumpiakin esiintyy myös runsaasti muinaisskandinaavisessa mytologiassa ja uskonnollisissa kuvissa. Viikingit olivat ilmeisen kiintyneitä suosikkieläimiinsä, sillä niin koirat kuin kissatkin kulkivat mukana myös sotaretkillä. Siitä on todisteena esimerkiksi äskeisessä kohdassa mainittu virolainen joukkohauta, josta löytyi sotureiden kanssa haudattuja eläimiä. 

Hyvin yleisiä lemmikkejä olivat myös karhut, jotka kasvatettiin pennusta saakka ”kotikarhuina”, jotta niistä tuli kesyjä. Kuka tietää miten hyvin se loppuviimeksi onnistui. Sakkoja oli kuitenkin luvassa sille taloudelle, joka vahingossa päästi karhun vapaaksi ja tuhoamaan jonkun muun omaisuutta. Villikarhuja viikingit uhrasivat samoin kuin koiria, hevosia ja muita eläimiä, mutta lemmikkikarhut vain haudattiin, kunhan niiden liha oli ensin syöty. 

Karhuja oli useimmissa kodeissa, mutta erilaiset linnut kuten haukat, kotkat ja riikinkukot olivat vain kaikkein ylhäisimpien henkilöiden etuoikeus. Sama päti jääkarhuihin, joita kuljetettiin Grönlannista muualle Eurooppaan.

Ensimmäisinä eurooppalaisina Pohjois-Amerikassa

Tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen sanotaan 1400-luvulla ”löytäneen” Amerikan mantereen ja olleen ensimmäinen Atlantin yli seilannut eurooppalainen. Ensimmäinen väite on jo pitkään ollut virheellinen, sillä manner oli ollut ihmisten asuttama jo tuhansien vuosien ajan. Sen sijaan toinen väite on osoitettu vääräksi hieman myöhemmin.

Siinä vaiheessa, kun Kanadan itäisestä Newfoundlandin provinssista löytyi 1960-luvulla jälkiä viikinkien asutuksesta, jouduttiin historian kirjoja katsella kriittisemmin silmin. Silti kouluissa opetettiin edelleen Kolumbuksesta ja Amerikasta.

Viikingit olivat saapuneet L’Anse aux Meadows’lle jo 1000-luvun alkupuolella ja paikalta on löytynyt merkkejä lukuisista taloista ja työpajoista (kuvassa). Joidenkin tutkijoiden mukaan viikingit pitivät L’Anse aux Meadows’lla majaa vain väliaikaisesti, sillä yhtäkään hautaa tai maanviljelyyn liittyviä välineitä sieltä ei ole löytynyt.

Samalta alueelta on löytynyt merkkejä ensimmäisestä ihmisasutuksesta jo yli 5000 vuoden takaa, joten on syytä olettaa, että viikingit olivat tekemisissä paikallisen alkuperäisväestön kanssa. Ja ehkä vielä enemmänkin, sillä DNA-analyysien mukaan osalla pohjoismaalaisista on perimässään geenimerkki, joka viittaa yhteiseen, Amerikan alkuperäisväestöön kuuluneeseen esivanhempaan.

Geenimerkin alkuperä on pystytty ajoittamaan vähintään 300 vuoden päähän, joten on siis hyvinkin mahdollista, että viikingit ovat tuoneet Kanadasta mukanaan Eurooppaan ainakin yhden naisen.

Seilasivat myös pitkälle etelään

Viikingit eivät rajoittaneet merenkulkuaan ainoastaan Eurooppaa ympäröiville vesille, kuten äskeisessä kohdassa jo todettiin.

Ruotsissa sijaitseva Birka oli viikinkiajalla erittäin merkittävä kaupunki ja sen ympäristössä onkin tehty mittavia arkeologisia kaivauksia. 1800-luvun lopulla tehdyissä tutkimuksissa Birkasta löytyi puinen arkku, jossa oli naisen jäänteet ja kiehtova koru: Isolla violetin- ja pinkinsävyisellä kivellä varustettu sormus.

Kummallisen sormuksesta teki se, että siinä oli arabiankielinen kaiverrus. Se oli ja on ainutlaatuinen löydös, sillä viikinkien ei oltu uskottu liikkuneen niin etelässä. Silti sormus painui aikoinaan Ruotsin historiallisen museon uumeniin, ja vasta vuonna 2015 Tukholman yliopiston tutkijat pääsivät kunnolla analysoimaan korua. Silloin selvisi, että kaiverruksessa lukee ”Allahille” tai ”Allahin vuoksi”, ja että sormus oli tehty materiaaleista, joita ei Skandinaviasta löytynyt.

Tutkijoiden mukaan sormusta käyttänyt nainen saattoi olla kotoisin islaminuskoisesta maasta, sillä viikinkien tiedetään tuoneen pohjolan perukoille orjien lisäksi myös puolisoita retkiltään. Vaihtoehtoisesti sormus on saattanut päätyä Ruotsiin kaupankäynnin yhteydessä tai sitten se oli varastettu. Yhtä kaikki, sormuksen löytyminen oli varma todiste siitä, että viikingit olivat jonkinlaisessa kontaktissa koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kattaneeseen Arabien valtakuntaan.