10 tavallisten asioiden ja esineiden mielenkiintoista alkuperää

Säästöpossusta ilmapalloeläimiin ja T-paidoista minigolfiin – Listafriikki paljastaa kymmenen arkisen asian erittäin mielenkiintoista alkuperää.

Asiat ja esineet, joita käytämme lähes päivittäin, eivät välttämättä aiheuta suuria sykähdyksiä sisimmässä, sillä ne ovat niin tavallisia. Mutta tämä lista saa meidät katsomaan niitä tylsimpiäkin juttuja täysin uudelta kantilta. 

Tässä siis kymmenen arkisen asian alkuperää – miksi jotkut olutpullot ovat vihreitä, miten minigolf on syntynyt, miksi säästöpossu on juuri possu, miksi miesten ja naisten kauluspaidoissa napit ovat eri puolilla? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saadaan vastaus aivan näillä näppäimillä!

Säästöpossu

Kuva: Andreas Breitling | Pixabay

Nykyäänhän säästölippaita on lukemattomia erilaisia, mutta se perinteisin on tietenkin säästöpossu. Oletko kuitenkaan ikinä miettinyt, että miksi juuri ”possu”. Monet kutsuvat myös mitä tahansa säästölipasta possuksi.

Säästöpossun tarina juontaa juurensa keskiaikaiseen Englantiin. Metalli oli raaka-aineena kallista, joten kulhot, lautaset ja muut keittiövälineet tehtiin usein punasävyisestä pygg-savesta. Jos ihmisillä sattui olemaan ylimääräinen kolikko, tiputtivat he sen pygg-purkkiin myöhempää käyttöä varten.

Tuolloin englantia puhuttiin hieman eri tavalla kuin nykyään, joten lausuttuna pygg oli ”pug”. Kun kieli muuttui, vaihtui myös y-kirjaimen lausuminen u:sta i:ksi. Pygg sanottiinkin ”pig”, joka siis on suomeksi sika. Vanhassa englannin kielessä sika oli ”picga”, ja muutaman vuosisadan aikana ”pygg” ja ”picga” muuntuivat kuulostamaan lausuttuina samalta.

Pygg-savi jäi unholaan, mutta kaikki perinteet eivät unohtuneet. Kun englantilaisia savenvalajia pyydettiin 1800-luvulla valmistamaan ”pygg bank” -lippaita, alkoivat he tekemään niitä possun muotoisina, joka tietysti ilahdutti erityisesti nuorimpia säästäjiä. 

Jääkaapin ovi

Kuva: Mr.Shoval | CC BY-SA 3.0

Jääkaapit on suunniteltu, tietenkin, olemaan ilmatiiviitä, jotta kylmä pysyy sisällä ja lämmin ulkona. Tämän varmistamiseksi jääkaapeissa oli alunperin salpa, jolla oven sai auki ja kiinni ainoastaan ulkopuolelta. 

Kun kierrätys ei 1900-luvun alkupuolella ollut päällimmäinen asia ihmisten mielessä, hylättiin vanhoja kodinkoneita vähän sinne tänne oman onnensa nojaan. Ei ollut mitenkään epätavallista, että lapset leikkivät näillä laitteilla, sillä mikäs sen parempi piilopaikka kuin vaikkapa jääkaappi. Leikki saattoi kuitenkin ottaa ikävän käänteen, jos ketään ei ollut avaamassa kiinni laitettua ovea – monissa maissa kuoli lukuisia lapsia tukehtumisen seurauksena.

Erityisesti Yhdysvalloissa alettiin traagisien menehtymisien vuoksi vetoamaan ihmisiin, että he eivät jättäisi vanhoja jääkaappeja teiden varsille tai kotipihan perukoille, mutta jos niin oli välttämätöntä tehdä, ainakin ovi pitäisi irrottaa. Jääkaappitukehtumisia oli niin paljon, että jotkut jopa kiersivät 1950-luvulla etsimässä hylättyjä kodinkoneita poistaakseen niistä ovia tai ainakin rikkoakseen lukot.

Kuolemantapauksia kuitenkin ilmeni edelleen, joten vuonna 1956 Yhdysvalloissa säädettiin jääkappien turvallisuuteen liittyvä laki, jota sovellettiin maan jokaiseen kodinkonevalmistajaan. Lukittuvan salvan sijaan oviin suunniteltiin nykyisinkin käytössä oleva magneettimekanismi, jolla oven saa auki myös sisäpuolelta. Se otettiin hiljalleen käyttöön useissa maissa ja traagiset onnettomuudet lähtivät selvään laskuun.

T-paita

Kuva: Keagan Henman | Unsplash

T-paidan tarina on jotenkin kovin ilahduttava. T-paitaa käytettiin jo 1800-luvulla alusvaatteena, josta se siirtyi hiljalleen kuumissa olosuhteissa työskentelevien, muun muassa kaivosmiesten ja ahtaajien, työvaatteeksi. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin T-paita otettiin osaksi Yhdysvaltain laivaston virallista asua; mutta tietenkin univormun alla.

Vuonna 1904 alusvaatteiden valmistaja Cooper Underwear Company näki markkinoilla loistavan raon: T-paitaa alettiin mainostamaan poikamiehille, joilla ei ollut joko vaimoa tai ompelutaitoa. Mainoksen iskulause oli: ”Ei hakaneuloja – ei nappeja – ei neulaa – ei lankaa”. Ja T-paitojen suosio oli taattu!

Toisen maailmansodan jälkeen veteraaneilla oli tapana pitää T-paitaa univormuhousujen kanssa, ja vaatetta alkoi näkymään kouluissa teini-ikäisten oppilaiden päällä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Marlon Brandon roolihahmo vuoden 1951 Viettelyksen vaunu -elokuvassa pukeutui skandaalinomaisesti T-paitaan, tuli entisestä alusvaatteesta muodikas suosikkivaate.

Rannekello

Kuva: Museumsfoto – Deutsches Uhrenmuseum | CC BY 3.0

Ensimmäiset ranteessa pidettävät kellot valmistettiin jo 1500-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla ne alkoivat tulla yleisemmiksi. Tuolloin ”rannekorukellona” tunnettu kapistus oli lähes ainoastaan naisten käyttämä esine, sillä miehet suosivat taskukelloja. Rannekorut olivat naisten juttu.

Tarvittiin ensimmäinen maailmansota, jotta rannekelloista tuli muoti-ilmiö ja hyväksyttävä tapa myös miehille tarkistaa aika.

The New York Times -lehti uutisoi heinäkuussa 1916, kuinka rannekellot olivat osoittautuneet merkittäväksi eduksi sotaisassa Euroopassa. Artikkelin mukaan rannekello oli Yhdysvalloissa ollut lähinnä vitsin aihe, jolla ihmisiä oli viihdytetty niin valkokankailla kuin teattereiden lavoilla.

Nyt näytti kuitenkin siltä, että rannekello oli taskukelloa huomattavasti kätevämpi rintamalla, koska sen avulla oli paljon helpompi koordinoida pommituksia ja iskuja ilman, että tarvi joka välissä olla kaivamassa taskulla. Sodanaikaisissa rannekelloissa oli suojana metallinen ristikko, jotta lasi ei hajotessaan aiheuttaisi vahinkoa; sellaisiakin tapauksia oli sattunut. Suojus kuitenkin haittasi ajan näkemistä, joten eurooppalaiset kellonvalmistajat työskentelivät hiki hatussa valmistaakseen rikkoutumattomalla lasilla varustettuja kelloja.

Sodan jälkeen yleinen mielipide rannekelloista oli täysin muuttunut, ja kohta jokaisella vähänkään arvonsa tuntevalla miehellä kuului olla aikaa näyttävä koru ranteessaan.

Ruskeat ja vihreät olutpullot

Kuva: Stella de Smit | Unsplash

Panimot alkoivat 1500-luvulla kokeilemaan oluen laittamista lasipulloihin, ja seuraavan vuosisadan loppuun mennessä homma oli jo niin hyvin hallussa, että kaupallinen pullomyynti voitiin aloittaa. Panimoissa havaittiin, että lasipullossa olut pysyi raikkaana, mutta jos pullon jätti auringonvaloon, meni juoma äkkiä huonoksi. Myöhemmin tutkijat ovat löytäneet siihen syynkin: UV-säteet hajottavat humalan alfahappoja, jotka sitten reagoivat rikin kanssa tuottaen pilaantuneen oluen ominaishajun.

Vaikka reaktiosta ei aikoinaan vielä tiedetty, alettiin panimoissa käyttää ruskeita lasipulloja, joissa olut säilyi hyvänä, vaikka se vähän aurinkoa saikin. Mutta kun toinen maailmansota iski, joutuivat panimot luovuttamaan kaiken ruskean lasin kotimaalleen ja siirtymään takaisin kirkkaiden lasipullojen käyttöön.

Korkeatasoisemmat panimot halusivat jollakin lailla erottua ”rahvaista”, joten niissä alettiin käyttämään vihreitä pulloja kirkkaiden sijaan. Kun ruskeaa lasia oli taas sodan jälkeen tarjolla myös oluen pullotukseen, pitivät monet laatupanimot vihreät pullonsa kuin tietynlaisena statussymbolina, vaikka ne eivät samanlaista suojaa UV-säteitä vastaan tarjonneetkaan. Nykyisin myös kirkkaaseen lasiin kyetään lisäämään suojaava kalvo, joka estää maun eltaantumisen.

Miesten ja naisten kauluspaitojen napitus

Kuva: Pixabay

Miesten ja naisten kauluspaitojen eripuolisesta napituksesta on monia varsin mielenkiintoisia teorioita, joihin liittyy vauvoja, hevosia ja Napoleon.

Yhden teorian mukaan varakkaiden miesten vaatteet oli aikoinaan suunniteltu aseita ajatellen. Kun napit olivat oikealla puolella, pääsi paidan alla piilossa olevaan pyssyyn nopeasti käsiksi; vasenkätisiä tämä malli ei luonnollisestikaan palvellut.

Naisten paidoissa napit ovat erään arvelun mukaan olleet perinteisesti vasemmalla, koska (jälleen oikeakätisiä ajatellen) äidit ovat pitäneet vauvoja sylissään vasemmalla kädellä, jolloin oikealla kädellä on ollut helpompi avata napit imetystä varten. 

Naiset myös ratsastivat aikoinaan sivuttain ja satulat oli suunniteltu niin, että niissä istuttiin vasemmalle kääntyneenä. Kun paidan napit olivat vasemmalla puolella, ei tuuli päässyt samalla lailla nappien väleistä sisään ja, herra paratkoon, paljastamaan liikaa.

Erään hyvin kummallisen huhun mukaan Napoleon määräsi naisten paidat valmistettavaksi niin, että napit ovat eri puolilla kuin miehillä, sillä hän oli pahoittanut mielensä pilailusta, jota naiset julkeasti harjoittivat matkimalla hänen maalauksistakin tuttua ”käsi liivin sisällä” -poseeraustaan. 

Kaikkein uskottavin selitys naisten nappien sijainnille taitaa kuitenkin olla yläluokkaiset leidit ja heidän puettajansa. Koska suurin osa palvelijoista oli oikeakätisiä, oli heidän helpompi napittaa rouvien paitoja nappien ollessa vasemmalla. Kun napit eivät enää olleet kallista tavaraa ja niitä alettiin laittaa muidenkin kuin varakkaiden ihmisten vaatteisiin, haluttiin tyylistä pitää kiinni, jotta tavallisetkin kansalaiset voisivat pukeutua kuten yläluokka.

”Genuine leather”

Kuva: Steve Buissinne | Pixabay

Älä tule puijatuksi: kaikki nahka ei ole samanlaista nahkaa! Vöissä, kengissä, laukuissa tai missä vain nahkatuotteissa roikkuu usein nahkavuodan muotoinen merkki, jossa lukee genuine leather. Siis aitoa nahkaa.

Genuine leather ei kuitenkaan ole sitä, miltä se vaikuttaa – eli laadukasta. Genuine leather -merkillä varustetut tuotteet on nimittäin kaikkein huonolaatuisinta nahkaa. Näiden tuotteiden nahka on valmistettu liimaamalla yhteen useita kerroksia ohutta, heikkolaatuista nahkaa paksumman materiaalin saavuttamiseksi. Joskus genuine leather voi tarkoittaa myös sitä, että laadukkaiden nahkatuotteiden valmistuksessa ylijääneet osat jauhetaan ja sekoituksesta tehdään liiman avulla nahka-arkkeja. 

Joten vaikka genuine leather -merkki ei varsinaisesti ole huijausta – onhan tuote tehty nahasta – ei se ole osoitus laadusta, päinvastoin.

Kuplamuovi

Kuva: Victoria Borodinova | Pixabay

Kuplamuovia on käytetty 1960-luvulta lähtien pakkausmateriaalina, kun Frederick W. Bowels keksi kääriä IBM 1401 -tietokoneet kuljetuksen ajaksi tähän poksahtelevaan materiaaliin. 

Kuplamuovi oli kuitenkin keksitty jo muutamia vuosia aiemmin, täysin toiseen tarkoitukseen. Newjerseyläiset insinöörit Alfred Fielding ja Marc Chavannes liimasivat vuonna 1957 kaksi suihkuverhoa yhteen luodakseen tapettia, jossa oli muodin mukaisesti tekstuuria liimauskohtien väliin jäävän ilman ansiosta. Se ei kuitenkaan herättänyt laajaa innostusta sisustajissa, joten miehet vaihtoivat käyttökohteeksi kasvihuoneet: kaksinkertaisella suihkuverholla voisi eristää kasvihuoneita. No, siitäkään ei tullut valtavaa hittiä. 

Sen jälkeen, kun Bowels oli napannut idean IBM:n käyttöön, ja vihdoin oli löytynyt järkevä sovelluskohde, oli kuplamuovilla vielä selätettävänään yksi ongelma – miten ihmiset saataisiin maksamaan materiaalista, kun sanomalehdillä voitiin suojata esineitä ilmaiseksi. Veikkaan, että kuplamuovi löi läpi siinä vaiheessa, kun ihmiset hoksasivat, miten hauskaa ja samalla rauhoittavaa kuplien poksauttaminen on. Aivan sama, että siitä pitää maksaa!

Ilmapalloeläimet

Kuva: An-d | CC BY-SA 3.0

Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.

Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi. 

Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.

Minigolf

Kuva: Pixabay

Vaikka jonkinnäköistä golfia on pelattu jo ajanlaskumme alun molemmin puolin, löytyvät modernin golfin juuret 1400-luvun Skotlannista. Siitä täytyi tulla vielä jokunen vuosisata eteenpäin ennen kuin ensimmäinen minigolfrata näki päivänvalon; sekin toki Skotlannissa.

Golfin kehtona pidetään St. Andrewsin kaupungin vanhaa kenttää, jonka 18-reikäisellä radalla on varmuudella pelattu 1530-luvulla, todennäköisesti jo paljon aiemmin. 1800-luvun viktoriaanisessa Isossa-Britanniassa ei etenkään yläluokan naisille ollut tarjolla kovinkaan paljon urheilullisia vapaa-ajanviettotapoja – uskaliaimmat ehkä kokeilivat krokettia ja jousiammuntaa.

Moni nuori nainen kuitenkin vietti perheensä kanssa kesät St. Andrewsissa, jotta miesväki pääsi golfaamaan. Jotkut naisista ja tytöistä innostuivat itsekin kokeilemaan, kun kentällä oli hiljaista, mutta se osoittautui riettauden huipuksi.

Oli täysin ennenkuulumatonta ja siveetöntä, että naiset nostivat julkisesti kätensä olkapäidensä yläpuolelle palloa lyödessään. Ilmeisesti käsien nostaminen tuohon aikaan on täysin verrannollista siihen, että tänä päivänä juoksisi alasti kaupungin keskustassa. 

Naiset olivat kuitenkin ehtineet innostua lajista, ja he löysivät porsaan reiän. Jos palloa vain puttaa, ei käsiä tarvitse nostaa eikä kukaan pahoita irstailusta mieltään. Heille varattiin golfkentän laitamilta pieni kaninkolojen täyttämä alue, johon tehtiin 9-reiän minirata. Vuonna 1867 naiset perustivat St Andrews Ladies’ Putting Clubin, ja minigolf oli syntynyt. 

Lue myös:
10 yllättävää tarinaa tavallisten esineiden taustalla
10 arkipäivästä asiaa, joiden olemassaolon syytä et tiennyt