Tiede
10 ihmisten hylkäämää ja eläinten valtaamaa paikkaa
Mitä tapahtuu taloissa, kylissä ja kaupungeissa, kun ihmiset syystä tai toisesta lähtevät? Niistä tulee tietysti eläinten valtakuntia, jotka kukoistavat ennennäkemättömällä tavalla ilman meidän häirintäämme.
Eläimet eivät välitä rajoista, piikkilangoista, myrkyistä tai kielloista. Ne elävät siellä, missä niiden on paras olla. Ja monesti se tarkoittaa alueita, joissa ihminen ei pääse vaikuttamaan. Osa listan paikoista on vaarassa tuhoutua ja menettää koskemattomuutensa, mutta onneksi niitä yritetään kaikin keinoin suojella.
Listafriikki.com halusi tehdä vapaasti temmeltävien eläinten kunniaksi listan kymmenestä niiden valtakunnasta, joihin ihminen ei enää (tai vielä) ole päässyt koskemaan.
Pablo Escobarin virtahevot
Vuonna 2007, 14 vuotta huumeparoni Pablo Escobarin kuoleman jälkeen, alkoi Kolumbian ympäristöministeriöön tulla satunnaisia puheluja oudoista eläinhavainnoista.
Antioquian alueen maaseudullapaikalliset kalastajat olivat nähneet vedessä otuksia, joilla oli pienet korvat ja valtava suu. Kaikkien järkytykseksi ne osoittautuivat virtahevoiksi. Niitä ei elä luonnonvaraisena muuta kuin Afrikassa. Asiaa täytyi tietenkin alkaa selvittämään ja jäljet johtivat yhteen maailman kuuluisimpaan ja pahamaineisimpaan huumejohtajaa, Pablo Escobariin. Tämä salakuljetti Kolumbiaan 1980-luvulla eksoottisia eläimiä ja niiden joukossa oli ollut virtahepoja, kolme naarasta ja yksi uros.
Kun Escobarin vuonna 1993 murhattiin ja hänen kartellinsa kaatui, siirrettiin suurin osa hänen henkilökohtaisen eläintarhansa eläimistä muualle. Mutta ei virtahepoja. Ne jäivät tiluksille oman onnensa nojaan ja alkoivat lisääntymään, kuten niillä yleensä tapana on. Eläinten tiedetään levittäytyneen lähes kolmen vuosikymmenen aikana jopa satojen kilometrien päähän kotilammestaan, eikä kukaan tiedä paljonko niitä kaikkiaan on. Virtahevoilla ei ole Kolumbiassa luontaista vihollista, eikä Etelä-Amerikassa koskaan uhkaa kuivuus. Ne elävät yltäkylläisessä paratiisissa ja ovat kuin tehtyjä ympäristöönsä.
Paitsi. Niiden jätökset muuttavat vesien ekosysteemejä ja lisäksi ne vievät alueen endeemisten eläinten resursseja. Myöskään paikalliset ihmiset eivät osaa varoa tätä yhtä maailman vaarallisimmista eläimistä. Inhimilliset keinot virtahepojen leviämisen estämiseksi ovat vähissä. Ja kysymys kuuluu, paljonko ihmisen pitäisi asiaan enää edes sekaantua?
Pupujen paratiisi
Muutaman kilometrin päässä Japanin rannikolta on Ōkunoshiman saari, jossa Japanin keisarillinen armeija valmisti 1930-40 -luvulla kemiallisia aseita, kuten myrkyllistä sinappikaasua. Saari oli toisen maailmansodan aikaan niin salainen, että se pyyhittiin kaikista japanilaisista kartoista. Nykyään Ōkunoshimassa on hotelli ja museo, mutta muuten saari on kanien hallussa; niitä asustaa saaren joka kolkassa satoja, jopa tuhansia.
Se on hämärän peitossa, miten kanit aikoinaan 5 kilometrin pituiselle saarelle päätyivät, mutta nyt ne ovat sen lähes ainoita asukkaita. On arveltu, että kanit olisi aikoinaan tuotu saarelle koe-eläimiksi, mutta raportit kertovat amerikkalaisjoukkojen lopettaneen kaikki saaren testikohteet. Toisen teorian mukaan vuonna 1971 koululaisryhmä olisi vapauttanut retkellään 8 kania, jotka ovat sitten…lisääntyneet kuin kanit.
Kanit ovat eläneet saarella herroiksi ilman luontaisia vihollisia, ja turistimassat ruokkivat niitä erilaisilla herkuilla. Molemmat seikat kuitenkin vaikuttavat kanipopulaatioon negatiivisesti, koska niiden liiallinen määrä, ilman luonnollista kannanvaihtelua, on tuhonnut saaren ravintoa tarjoavan ekosysteemin, minkä takia kaneista on tullut täysin riippuvaisia turistien tuomasta ruoasta. Toisaalta turistien tarjoama ravinto ei sovi eläinten ruoansulatuselimistölle ja sen vuoksi niiden elinikä saarella on vain pari vuotta.
Ilman turisteja kanit saisivat populaationsa tasapainoon ja terveeksi, ja ne voisivat tulevaisuudessakin hallita Ōkunoshiman saarta mielin määrin.
Upotetut metrovaunut
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä New Yorkin julkisen liikenteen virasto oli ongelmissa toiminnasta poistettujen metrovaunujen kanssa. Ratkaisu, johon päädyttiin, kuulostaa hurjalta: kymmenen vuoden aikana yli 2500 hylättyä vaunua upotettiin pitkin yhdysvaltojen itärannikkoa. Tuo on kuin suoraan ”Merien saastuttamisen ABC” -kirjasta, mutta totuus on päinvastainen.
Ruostumattomasta teräksestä valmistetut vaunut puunattiin ja niistä poistettiin kaikki irtaimisto, vain runko jäi jäljelle. Vaunujen upottamisen tarkoituksena oli luoda keinotekoisia riuttoja, jotka tarjoaisivat kasvualustan ja elinympäristön rannikoiden eliöille. Tavoitteessa onnistuttiin, koska vaunut toden totta ovat saaneet uuden elämän esimerkiksi merikilpikonnien, makrillien, tonnikalojen, simpukoiden, sienieläinten, siimajalkaisten ja korallieläinten koteina.
Keinotekoisten riuttojen luominen onnistui paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa, joten New Yorkin ympäristönsuojeluosasto päätti rakentaa myös kotikaupunkinsa ostereille tekoriutan. Brooklynin edustalla sijaitsevaan Jamaica Bay -lahteen upotettiin 5000 kouluista poisheitettyä posliinista wc-pönttöä, joista tuli elinympäristön tuhoutumisesta kärsiville simpukoille uusia kiinnittymisalustoja.
Elämä kukoistaa maailman tarkimmin vartioidulla rajalla
Sen jälkeen, kun sotilaat perääntyivät alueelta vuonna 1953 voimaan tulleen aselevon jälkeen, on 4 kilometriä leveä ja 250 kilometriä pitkä demilitarisoitu vyöhyke Pohjois- ja Etelä-Korean välillä ollut koskematon. Yli kuusikymmentä vuotta rajavyöhyke on ollu korkean piikkilanka-aidan ja miinojen reunustama sekä aseistettujen joukkojen ympärivuorokautisessa valvonnassa. Vyöhyke on ihmiselle yksi maailman vaarallisimmista paikoista, mutta eläimille aivan jotain muuta.
Alueelle on vuosikymmenten aikana ehtinyt muodostumaan aivan erityinen ympäristönsä ja eliölajistonsa. Koreoiden yhteistyön lisääntyessä biologit ovat tietenkin innoissaan ihmisten puolesta, mutta samalla surevat raja-alueen eläinten kohtaloa, jos ne joutuvat meidän vaikutuksen alaisuuteen. Jos raja maiden välillä ikinä avautuu, on puskurivyöhykkeen aika eristyksessä ohi eikä se varmasti saa jäädä suojelluksi ympäristöksi.
Rajavyöhykkeen kuuluisimpia eläimiä ovat erilaiset kurkilajit, jotka tulevat ja menevät raja-aidoista välittämättä. Suojellulla alueella elää myös sata kalalajia, kymmeniä sammakkoeläimiä ja matelijoita, tuhansia hyönteis- ja kasvilajeja, sadoittain sieniä ja jäkäliä. Alueella on nähty erittäin uhanalaisia kauriita, mustakarhuja ja hylkeitä.
Silminnäkijähavaintoja on jopa amurintiikereistä ja -leopardeista, jotka ovat hävinneet muualta Korean niemimaalta. Ainakin vielä ne saavat vaellella sydämensä kyllyydestä.
Tšernobylin valtaajat
Kun ukrainalaisessa Prypjatin kaupungissa sijaitseva Tšernobylin ydinvoimala räjähti huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986, julistettiin kaupungin ympärille alunperin 30 kilometrin suojavyöhyke, mutta vaarallista aluetta on laajennettu myöhemmin. Suojavyöhykkeen sisällä on vielä tiukemmin valvottu, ja kaikkein vaarallisin, 10 kilometrin vyöhyke. Tšernobylin alue tulee olemaan asumiskelvoton seuraavat 20 000 vuotta. Ihmiseltä nimittäin. Eläimiä tuhoutuneen voimalan alueelle alkoi tulla pian onnettomuuden jälkeen, ja ne vaikuttavat voivan aivan hyvin.
Linnut saapuivat takaisin heti seuraavana päivänä. Tutkijat ovat päätelleet, että ilman metsästystä ja ihmisen aiheuttamia haittoja ympäristölle, eläimet menestyvät korkeasta säteilymäärästä huolimatta. Historian pahimman ydinonnettomuuden näyttämöstä on tullut turvapaikka muun muassa hirville, peuroille, susille, ketuille, villisioille ja jäniksille. Onpa alueella nähty susia ja ilveksiäkin.
Silti mikään eläin ei ole tainnut yllättää tutkijoita niin paljon, kuin jo kertaalleen luonnossa sukupuuttoon kuollut przewalskinhevonen. Se on maailman viimeinen oikea villihevonen, jonka luontaista elinympäristöä ovat Keski-Aasian arot. (Pohjois-Amerikan mustangit ja Australian brumbyt ovat aikoinaan karanneita kesyhevosia). 2000-luvun alussa suojavyöhykkeen ulkopuolelle vapautettiin 36 hevosta, joiden oli tarkoitus tuoda monimuotoisuutta alueen eläinten joukkoon. Ne menestyivätkin uskomattoman hyvin ja populaatio on sittemmin moninkertaistunut.
Hevoset ovat vaaroista huolimatta löytäneet tiensä tuhoutuneen kaupungin ytimeen. Liiketunnistimilla aktivoituvat kamerat kuvasivat uhanalaisen nisäkkään 11 000 kertaa vuoden 2019 aikana, jolloin ne kerääntyivät laumoissa hylättyihin rakennuksiin ja katosten alle suojaan. Nyt ne ovat kuitenkin salametsästyksen vuoksi jälleen kerran uhattuina.
Aavekaupungin kummitushevoset
Namibian eteläosissa sijaitseva Kolmanskop oli kukoistava kaivoskaupunki. Kulta-aikoinaan 1920-luvun lopulla (tai timanttiaikoinaan, koska niitä sieltä kaivettiin) Kolmanskopissa asui 300 eurooppalaista lapsineen sekä 800 paikallista työntekijää. Kun kaivokset kylän ympäriltä oli tyhjätty viimeistä timanttia myöten, siirtyivät toiminta ja asukkaat muualle. Vuonna 1956 Kolmanskop autioitui täysin, ja kodit, koulut ja kaupat jätettiin maailman vanhimman aavikon armoille.
Hylättyjen rakennusten varjoissa voi kuitenkin nähdä kaupungin valloittaneet asukkaat: Namibian villihevoset eli kummitushevoset. Niiden uskotaan polveutuvan Etelä-Afrikan ja Saksan sotilasjoukkojen hevosista, jotka jouduttiin hylkäämään ensimmäisen maailmansodan puskiessa päälle. Hevoset sopeutuivat kuiviin olosuhteisiin ja ankaraan ympäristöön, ja ne näyttäytyivät aluksi vain harvoin lähialueen ihmisille, minkä takia niihin viitattiin pitkään ”kummitushevosina”.
Vasta Kolmanskopin kaupungin autioiduttua on niitä nähty useammin, koska ne pitävät hylättyjen talojen suojasta. Houkuttimena 200 yksilön hevoslaumalle toimivat myös turistit, jotka tulevat lahjoineen ihastelemaan aavemaista kaupunkia ja sen aavemaisen lempinimen omaavia asukkaita.
Suomalainen autiotalo täynnä elämää
Suomalainen luontokuvaaja Kai Fagerström nousi maailmalla kaikkien tuntemaksi viimeistään 33-osaisella ”The House in the Woods” -kuvasarjallaan. Salon Suomusjärvellä, lähellä perheensä kesämökkiä, Fagerström löysi metsästä autioituneen talon pihapiireineen. Olivatko ihmisasukkaat kuolleet vai muuttaneet vain pois, sitä ei valokuvaaja tiedä.
Hylätty talo ei kuitenkaan ollut tyhjillään. Luonto ja eläimet ovat ottaneet se omakseen. Lattialankun alta pilkistää mäyrä, oven päällä keikkuu orava, hiiret ja myyrät vilistävät lattian poikki, supikoirat ja ketut kurkkivat nurkan takaa ja linnut lentävät sisään rikkoutuneista ikkunoista. Talo on kuin toisesta maailmasta. Ja niinhän se onkin; eläinten maailmasta. Sellaisesta, jossa ihminen ei enää häiritse.
Fagerström on arvostettu kuvaaja, joka on valittu sekä Suomen että Euroopan Vuoden luontokuvaajaksi. Kaapista löytyy myös lukuisia muita palkintoja ja hänen kuvansa ovat päässeet muun muassa National Geographic ja BBC Wildlife Magazine -lehtien sivuille.
Falklandinsaarten miinojen väistelijät
Etelä-Amerikan itärannikolla sijaitsevat Falklandinsaaret olivat Argentiinan ja Yhdistyneen kuningaskunnan sodan näyttämönä keväällä 1982, kun Argentiina vaati saaria itselleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Sota vaati lähes tuhat ihmisuhria ja jätti saarten kauniit rannat täyteen maamiinoja.
Neljänkymmenen vuoden aikana rannat eivät kuitenkaan ole olleet tyhjinä. Niistä ovat nauttineet täysin rinnoin erilaiset pingviinit, jotka selvästi ovat olleet liian kevyitä laukaisemaan räjähdyksiä. Koskemattomilla rannoilla menestyvät myös muut pienemmät eläimet ja kasvit.
Kuitenkin viimeisen vuosikymmenen aikana ryhmä zimbabwelaisia raivaajia on kaivanut 25 000 miinaa hiekasta. Ryhmä oli jo aiemmin raivannut oman maansa, joten heillä oli tarvittava kokemus. Paikalliset asukkaat eivät yllättäen olleet miinojen raivaamisen kannalla, koska heidän mielestään kaivaminen pilaisi ainutlaatuisen ympäristön, jonka eliöt olivat luoneet ilman ihmistä.
Työ on yritetty tehdä niin, että elämä hiekkadyyneillä voisi jatkua samanlaisena kuin ennenkin. Jää nähtäväksi…
Mikään yritys suojella ympäristöä tuskiin on yhtä tehokas kuin kyltti, jossa on pääkallo ja lukee: Vaara! Miinoja!
Kemiallisten jätteiden sijoituspaikasta villieläinten turvasatamaksi
Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat avasi useita kemiallisia aseita valmistavia tehtaita. Yksi niistä rakentui Coloradoon, lähelle Denveriä, vuonna 1942. Rocky Mountain Arsenal -nimisessä laitoksessa oli aseiden kehitysohjelman lisäksi öljynjalostusta ja muuta kemiantekniikan tuotantoa. Kun Yhdysvallat luopui kemiallisten aseiden valmistuksesta Vietnamin sodan jälkeen vuonna 1975, päätettiin aseet ja niiden raaka-aineet hävittää niille sijoilleen. Sen jälkeen tuotantolaitoksessa valmistettiin hyönteismyrkkyjä.
Kun toiminta loppui 1980-luvun lopulla, nimettiin 6900 hehtaaria kattanut tehdasalue ”maailman saastuneimmaksi paikaksi”. Se julistettiin ihmisille vaaralliseksi ja kokonaan asumiskelvottomaksi. Myrkkyjen putsausoperaation alettua huomattiin kuitenkin, että paikka ei ollut jäänyt autioksi. Uhanalaiset valkopäämerikotkat vaikuttivat pesivän alueella, mikä lisäsi painetta maaperän ja vesistöjen nopeaan (ja kalliiseen) siivoukseen.
Tutkimuksissa todettiin, että alueella eleli yli 300 eläinlajia, muun muassa mustahäntäpeuroja, pelikaaneja, preeriakoiria ja kojootteja. Villieläinten suojelualueeksi julistettu ekosysteemi, pitkäheinäpreeria (engl. tallgrass prairie), on Yhdysvalloissa suurelta osin kadonnut, mutta Coloradossa se kukoistaa ihmiselle elinkelvottomalla kemiallisten jätteiden kaatopaikalla. Alue on toki saatu hyvin siivottua myrkyistä, ja vuonna 2007 sinne palautusistutettiin sukupuuton partaallakin käyneitä biisoneita. Ne ottivat luontaisen elinympäristönsä heti omakseen, ja viidessä vuodessa 16 biisonin lauman oli yli viisinkertaistunut.
Asein vartioitu puskurivyöhyke kuhisee elämää
Variseian vuoristokylä sijaitsee niin sanotulla ”ei-kenenkään” maalla. Se on kaistaleella, joka jakaa Kyproksen kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan. Vuodesta 1974 Kyproksen, ja sen pääkaupungin Nikosian, on halkaissut YK:n tarkkaan valvoma demilitarisoitu vyöhyke, joka aivan viime vuosiin saakka on ollut täysin koskematon. Alueen leveys vaihtelee 20 metrin ja 7 kilometrin välillä, ja se on noin 180 kilometriä pitkä, joten sille mahtuu elämää vaikka millä mitalla.
Variseian kylässä ei ole asunut ketään yli 45 vuoteen. Ja sillä tarkoitan ihmisiä. Eläimiä ei paljon kiinnosta, saako jollekin alueelle astua vai ei. Aikaisemmin sukupuuton partaalla olleet villilampaat eli Kyproksen muflonit ovat ottaneet kylän ja sen ympäröivät alueet haltuunsa. Kyproksen kansalliseläinten pelastamiseksi järjestettiin aiemmin laajoja siitosohjelmia, mutta kanta alkoi elpyä vasta, kun eläimet löysivät uuden kodin asein vartioidulta ja maamiinoilla molemmin puolin rajatulta puskurivyöhykkeeltä.
Mufloni ei tokikaan ole ainut, joka käytti tilaisuuden hyväkseen: alueella elää lintuja, kettuja, käärmeitä ja useita muita lajeja, joiden oletettiin jo hävinneen ylimetsästyksen ja käsiin räjähtäneen turismin vuoksi. Ihmisiltä suojassa ovat saanet villiintyä myös koiralaumat, jotka ovat ottaneet oman paikkansa ravintoketjun huipulla.
🤷♀️ Herättikö lista minkälaisia ajatuksia eläinten kohtalosta? Surullisia, toiveikkaita, luottavaisia? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, mitä mielessä liikkuu.
Tiede
Sarvikuonoille pinkit sarvet: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan salametsästystä vastaan – osa 2
Salametsästystä on lähes mahdoton kitkeä kokonaan pois, mutta tällä listalla tutustutaan kymmeneen keinoon, jotka huipputeknologiaa apuna käyttäen ovat taistelun eturintamassa.
Ja taistelusta siinä nimenomaan on kyse. Salametsästäjiä jäljittäviltä puistonvartijoilta ja tutkijoilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta jonkinlaista sotilaskoulutusta, sillä kovaa vastaan on taisteltava kovalla. Kuumimmilla salametsästysalueilla käydään kirjaimellisesti sotaa päivittäin.
Uhanalaisia eläimiä metsästetään erinäisistä syistä: norsunluusta kaiverretaan koriste-esineitä, sarvikuonon sarvesta tehty jauhe parantaa kaiken krapulasta syöpään, hainevä parantaa koko kehon, simpanssin pääkallo on statussymboli, gepardeja viedään eksoottisiksi lemmikeiksi ja tiikerin jokaikinen ruumiinosa on hoitokeino johonkin vaivaan. Luettelohan on täyttä roskaa ainakin terapeuttisten ominaisuuksien osalta.
Musta pörssi kuitenkin kukoistaa ja varsinkin sarvikuonojen salametsästys on viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähtänyt käsiin, kun sarvijauheen kysyntä Kiinassa ja Vietnamissa on noussut pilviin. Vuonna 2007 Etelä-Afrikassa salametsästäjät tappoivat 13 sarvikuonoa, mutta vuonna 2014 luku oli järkyttävä 1215. Siitä lähtien uhrimäärä on pysynyt hieman reilussa tuhannessa per vuosi. Ja tämä tilasto on vain yhdestä maasta.
Norsuja tapetaan koko Afrikan mantereella noin 35 000 yksilöä vuosittain. Vaikka niitä on arvioiden mukaan jäljellä 415 000 yksilöä, ei tarvita montakaan vuotta, että Afrikan savanneilla ei vaella enää yhtäkään norsua.
Jos ilmastonmuutos ajaa lajeja sukupuuttoon, niin salametsästys tekee kaikkensa saadakseen lajien katoamisesta oman osuutensa. Joten kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on otettava käyttöön. Listafriikki esittelee niistä kymmenen.
Tämä on listan jälkimmäinen osa. Ensimmäiset keinot salametsästystä vastaan voit lukea tästä:
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
Mikrosirulla varustettu pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille
Rhino Rescue Project, sarvikuonojen suojelemiseen keskittyvä järjestö, työskentelee aktiivisesti salametsästystä vastaan tekemällä eläinten sarvista laittoman metsästyksen näkökulmasta ei-toivottuja.
Järjestön työntekijät värjäävät sarvikuonojen sarvia pysyvästi kirkkaan pinkillä väriaineella ja samalla sarviin istutetaan GPS-paikantimella varustettu mikrosiru. Pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille ja kaiken lisäksi heidän pitäisi kaivaa piilotettu mikrosiru sarven sisältä, jolloin arvokas materiaali tuhoutuu.
Mikrosirun avulla ympäristönsuojelujärjestön työntekijät voivat seurata sarvikuonojen liikkeitä, joiden perusteella voi helposti päätellä, jos kaikki ei ole kuten pitää eli sarvikuono esimerkiksi liikkuisi pitkän matkan samaa vauhtia kuin maastoauto tai helikopteri. Valitettavasti pinkki väriaine ei erotu pimeänäkölaitteilla, joten värjäys ei estä yön pimeydessä hiippailevia salametsästäjiä, mutta valoisan aikaan sen on todettu olevan toimiva ratkaisu.
Onko se sitten ideaali tilanne, että sarvikuonot vaeltavat savannilla värjättyine sarvineen? Ei tietenkään. Mutta siitä voimme varmasti olla yhtä mieltä, että pinkki on moninkertaisesti parempi vaihtoehto kuin sukupuutto.
Lue myös: Kun veriviholliset lyövät hynttyyt yhteen – 10 merkillistä eläinten symbioosia
Älykkäät piilokamerat
Wildland Security -järjestön luoma TrailGuards-teknologia vartioi eläinten säännöllisesti käyttämien polkujen varrelle. Valitettavasti myös salametsästäjät tietävät ja tuntevat nämä reitit. TrailGuardsin pienet kamerat piilotetaan esimerkiksi puiden runkoihin tai puskiin ja ne toimivat liiketunnistimella.
Mutta verrattuna biologien käyttämiin liiketunnistinkameroihin, on TrailGuardsin teknologia edistyneempää, sillä järjestelmä on ohjelmoitu tunnistamaan potentiaalisia uhkia. Jos kamera havaitsee jotain muuta kuin ohi kulkevan villieläimen, lähettää se kuvan suoraan järjestön nopean toiminnan joukoille, jotka lähtevät välittömästi liikkeelle, jos kuvassa paljastuu olevan salametsästäjä.
TrailGuards-tekoäly ei ole ilmaista ja kameroita tarvitaan suuri määrä. Monilla luonnonsuojelualueilla on myös heikko tai kokonaan olematon internetyhteys, jolloin kuvan lähettäminen ja vastaanottaminen on ongelmallista.
Mutta jos verrataan esimerkiksi listan ensimmäisessä osassa mainittuihin metallinpaljastimiin, niin kameroissa on se etu, että salametsästäjät voidaan tunnistaa ja asettaa kiistatta syytteeseen myös siinä valitettavassa tapauksessa, jos puolustusjoukot saapuvat paikalle liian myöhään.
TrailGuardsissa on myös se hyvä puoli, että kameran lähettämä kuva antaa vartijoille tietoa siitä, minkälaisella asearsenaalilla salametsästäjät ovat liikenteessä, jotta osaavat itse varautua riittävällä tavalla kuhunkin tilanteeseen.
TrailGuards on käytössä muun muassa Altain tasavallassa, Venäjällä, missä on pitkään taisteltu lumileopardien salametsästystä vastaan. Kongossa kameroilla pyritään estämään isojen ihmisapinoiden ja metsänorsun salametsästys. Lähinnä Gabonin ja Kongon tasavallan metsissä elävän äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun metsänorsun kanta on alle 24 prosenttia siitä, mitä se oli vielä 30 vuotta sitten.
Gabonin ympäristöasioista vastaavan ministerin Lee Whiten mukaan jopa 90 prosenttia maan norsunluusta menee Nigeriaan, jossa sillä rahoitetaan terroristijärjestö Boko Haramin toimintaa. Enää ei siis taistella ”pelkästään” luonnon ja eläinten puolesta.
Synteettiset materiaalit
Materiaalitutkimuksen professori Fritz Vollrath Oxfordin yliopistosta, on valinnut taisteluvälineeksi 3D-tulostimen. Pitkän uran tehnyt Vollrath on vuosikymmenien ajan tutkinut hämähäkinseitin silkin ja muiden biologisten materiaalien ominaisuuksia, mutta on nyt suunnannut kaiken tietotaitonsa norsunluuhun.
Yhdessä kiinalaisten tutkijoiden kanssa Vollrath on pyrkinyt kehittämään synteettisen version edelleen niin kovin himoitusta norsunluusta. ”Norsunluu on upeaa ainetta, mutta tarvitseeko sen tulla kuolleesta norsusta?”, järkeilee Vollrath ja kertoo, miksi hän lähti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. ”Aloitimme tämän projektin hiljentääksemme äänekkäät kiinalaiset kaivertajat, jotka puolustautuvat sillä, että norsunluun käyttökielto estää elinkeinon harjoittamisen ja tuhoaa 6000 vuotta vanhan perinteen. Heitimme vasta-argumenttina, että mitäpä jos voimme tarjota heille synteettisen vaihtoehdon, jolla on täysin samat ominaisuudet”.
Kollageenista ja mineraaleista valmistettua raaka-ainetta on saatavilla myös paljon isompina palasina.
Start-up-yritys Pembient taas on keskittynyt sarvikuonon sarveen, mutta idea on samanlainen kuin Vollrathilla ja kumppaneilla. Yrityksen perustaja Matthew Markus kertoo, että laboratoriossa on valmistettu 3D-tulostamalla kilon painoisia lieriöitä, jota tullaan myymään 2,61 dollarin grammahinnalla. Mustassa pörssissä sarvikuonon sarvesta maksetaan vähintään 65 dollaria grammalta, mikä siis alimmillaankin on vähemmän kuin gramma kultaa tai kokaiinia.
Nähtäväksi jää, miten nämä synteettiset materiaalit otetaan vastaan, mutta ainakin nämä ovat innovatiivisia tapoja käyttää modernia teknologiaa taistelussa salametsästystä vastaan.
Tiikerin tunnistaa raidoistaan
Kun viranomaiset takavarikoivat laittomia norsun syöksyhampaita tai tiikerin nahkoja, on äärimmäisen tärkeää selvittää, mistä ne ovat peräisin. Vaikka sillä hetkellä nähtävissä oleva on peruuttamatonta, on kaikki toimijat tärkeä saada vastuuseen teoistaan ja mieluiten pitkäksi aikaa kaltereiden taakse.
Monesti on kuitenkin hyvin vaikea päätellä, mistä laittomat ruumiinosat ovat alunperin tulleet. Onneksi nykyään viranomaisilla ja tutkijoilla on käytössään teknologiaa, joka monelta osin tekee mahdottomankin työn mahdolliseksi. Tekoäly auttaa esimerkiksi tunnistamaan tiikereiden raitoja, joiden kuviointi on kuin sormenjäljet eli jokaisella yksilöllä omanlaisensa.
Intian villieläininstituutissa on luotu valtava tietokanta, johon on kerätty tiikereiden suojelualueilta sadoittain automaattilaukaisimella varustettujen piilokameroiden napsimia kuvia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa tiikerin nahkoja, voidaan niitä verrata tietokantaan, jolloin saadaan selville, ovatko ne peräisin suojelualueilta. Tällöin kyseessä on rikos. Ohjelma tekee vertailun automaattisesti, joten kenenkään ei tarvitse istua ruudun edessä tuijottamassa silmät solmussa raitoja. Vuodesta 2016 lähtien CITES eli Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus on vaatinut kaikkia jäsenmaitaan lisäämään kuvia tietokantaa, jotta siitä tulisi entistä tehokkaampi.
Laillisiakin nahat voivat olla, sillä Itä- ja Etelä-Aasiassa on paljon tiikerifarmeja, joissa eläimiä kasvatetaan niistä saatujen ruumiinosien vuoksi. Luonnonvaraisia tiikereitä, kaikki alalajit mukaan lukien, on arvioiden mukaan jäljellä 5500 yksilöä. Aasian tiikerifarmeilla niitä elää arviolta 8000.
DNA-jäljitys
Kaikkia eläimistä peräisin olevia kappaleita ja niiden alkuperää ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella, joten silloin avuksi otetaan DNA. Vuodesta 2013 lähtien CITES-yleissopimus on vaatinut, että kaikki yli 500 kilon painoiset norsunluutakavarikot on lähetettävä DNA-analyysiin.
Sen tiedetään tuottavan tulosta, sillä Washingtonin yliopiston biologien ja Interpolin tutkijoiden yhteistyössä vuonna 2015 tekemä tutkimus osoitti, että iso osa edellisen viiden vuoden aikana takavarikoidusta norsunluusta oli peräisin muutamalta alueelta Tansaniassa.
Kansainvälisellä yhteisöllä oli käsissään todisteet, joihin vedoten Tansaniaa voitiin alkaa painostaa salametsästyksen kitkemiseen. Salametsästys oli toki nähtävissä, sillä vuonna 2014 Tansanian norsupopulaatio oli pienentynyt alle puoleen siitä, mitä se viisi vuotta aiemmin oli ollut. Mutta nyt siitä oli mustaa valkoisella.
DNA-jäljitys ei toimi kaikilla lajeilla, varsinkaan sellaisilla, jotka liikkuvat paljon. Hait ovat paljon liikkuva ja paljon salametsästetty eläinryhmä, mutta muutamalla hailajilla on saatu lupaavia tuloksia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa laittomia haineviä, voidaan DNA:n avulla saada selville tarkat populaatiot, joihin kyseiset yksilöt ovat kuuluneet. Tämän datan avulla tiettyjä alueita voidaan tarkkailla paremmin, jos siellä tiedetään harjoitettavan laitonta haikalastusta.
Salametsästäjä ei ole vaarassa jäädä kiinni vain metsästyksen hetkellä, vaan hänet voidaan tuomita pitkän aikaa sen jälkeen, kun kauppatavara on jo lähtenyt eteenpäin. Pretorian yliopiston vuodesta 2010 saakka ylläpitämä Rhino DNA Indexing System (RhODIS) sisältää tuhansien sarvikuonojen DNA-näytteet, joiden avulla jonkun vietnamilaisen krapularohto – sarvikuonon sarvesta tehty jauhe – voidaan jäljittää tiettyyn yksilöön ja sitä kautta mahdollisesti eläimen tappaneeseen salametsästäjään ja laitonta kauppaa käyvään salakuljettajaan.
RhODIS-projektin DNA-näytteiden avulla on pystytty yhdistämään muita todisteita kymmeniin salametsästystapauksiin ja lukuisia rikollisia on saatu syytteeseen ja tuomittua.
Lue myös:
Tiede
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
Salametsästystä on äärimmäisen vaikea saada kuriin, mutta tällä listalla tutustutaan kymmeneen keinoon, jotka huipputeknologiaa apuna käyttäen ovat taistelun eturintamassa.
Ja taistelusta siinä nimenomaan on kyse. Salametsästäjiä jäljittäviltä puistonvartijoilta ja tutkijoilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta jonkinlaista sotilaskoulutusta, sillä kovaa vastaan on taisteltava kovalla. Kuumimmilla salametsästysalueilla käydään kirjaimellisesti sotaa päivittäin.
Jos ilmastonmuutos ajaa lajeja sukupuuttoon, niin salametsästys tekee kaikkensa saadakseen oman osuutensa. Joten kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on otettava käyttöön. Listafriikki esittelee niistä kymmenen.
Lista on jaettu kahteen osaan, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keinot salametsästystä vastaan ovat luvassa myöhemmin.
Panta, joka estää hirttosilmukan kiristymisen
Salametsästys ei ole pelkkää ampumista, vaan tiettyjä eläimiä metsästetään passiivisesti ansalangoilla. Salametsästäjät asettavat ansoja napatakseen esimerkiksi leijonia, savannikoiria ja gepardeja. Tämä tietää eläimille usein hidasta ja kivuliasta kuolemaa, kun lanka kiristyy niiden kaulan ympärillä ennen kuin salametsästäjät saapuvat tarkastamaan pyydyksiään.
The Wildlife Act -organisaatiolla on mielenkiintoinen ratkaisu juuri näihin ansalankoihin liittyen. He ovat kehittäneet paikantimella varustetun paksun nahkapannan, joka on päällystetty pienillä metallisilla nupeilla. Ansalanka jää kiinni metallisosiin, jolloin silmukka ei pääse kuristamaan tai viiltämään eläimen kaulaa, vaikka se siihen jäisikin kiinni.
Panta antaa hälytyksen, jos eläin on paikallaan epänormaalin kauan tai vaikuttaa olevan erillään laumastaan. Työryhmä pystyy siten paikantamaan ansaan jääneen eläimen ja vapauttamaan sen loukusta.
Salametsästys kuriin valemunilla
Lokakuussa 2020 julkaistiin Current Biology -lehdessä tutkimus, jonka aiheena oli merikilpikonnan munien laiton kerääminen ja myynti. Tutkimusryhmä piilotti neljällä costaricalaisella rannalla pingispallon kokoisen valemunan sataan kilpikonnan pesään oikeiden munien joukkoon.
Tutkijat toivoivat, että mahdolliset salametsästäjät tai -kerääjät eivät huomaisi oikeiden munien joukossa yhtä hieman erilaista kappaletta. Ja menetelmä oli varsin tehokas: kun joku kaivoi munat rantahiekasta esiin, tuli siitä GPS-paikantimen välityksellä ilmoitus brittiläisessä Kentin yliopistossa väitöskirjaa tehneen Helen Pheaseyn puhelimeen.
Signaalin avulla oli helppo seurata koko laiton ketju kerääjältä salakuljettajalle, syrjäisiltä kujilta kauppoihin ja lopulta kuluttajan ruokapöytään. Niin, Keski-Amerikassa merikilpikonnan munat ovat suurta herkkua (mieluiten raakana) ja yhdestä munasta voidaan maksaa dollarin verran, joten ranta, jolla on kymmenittäin pesiä ja jokaisessa niissä jopa sata munaa, on arvatenkin houkutteleva. Laittomuudesta viis.
Alunperin idea valemuniin tuli Breaking Bad ja The Wire -televisiosarjoista, joissa jäljitys- ja äänityslaitteita piilotettiin yllättäviin paikkoihin. Pheasey teki yhteistyötä yhdysvaltalaisen Paso Pacifico -ympäristöjärjestön kanssa ja yhdessä he ratkaisivat ongelman, joka on vaivannut sekä tutkijoita että viranomaisia pitkään: miten seurata munien matkaa rikolliselta toiselle. Paso Pacificon biologi Kim Williams-Guillen valmisti munien kuoret 3D-tulostimella, sisään laitettiin GPS-paikannin ja Pheasey kollegoineen hiipi yön pimeydessä piilottamaan munat.
Tutkijoiden tarkoituksena oli kerätä tietoa laittoman kaupankäynnin ketjusta; mahdollisista seuraamuksista ja pidätyksistä vastaa aivan joku muu.
Silmät taivaalla
Oli droneista sitten mitä mieltä tahansa, niin salametsästystä vastaan taistelussa ne ovat etulinjassa. Kameroilla varustetut lennokit korvaavat tutkijoita, luonnonsuojelijoita ja puistonvartijoita valvontatehtävissä, jolloin näiden aika vapautuu muihin hommiin. Droneja käytetään uhanalaisten lajien suojelussa ympäri maapalloa; maalla, merellä ja ilmassa.
Yksi suurimmista ongelmista lennokkien käyttämisessä on raha, sillä teknologia ei ole halpaa. Ne eivät voi lentää rajoittamattomasti ilman pattereiden vaihtamista tai akun latausta, joten esimerkiksi valaiden seuraaminen, johon droneja on menestyksekkäästi käytetty, on varsin ongelmallista valtamerien koon vuoksi. Tällä hetkellä ei ole myöskään mahdollista lennättää droneja ympäri vuorokauden, mikä olisi toimiva pelote salametsästäjille, mutta resurssipula on valtava.
Rahaa siis tarvitaan ja toiminta on riippuvaista sekä tavallisten ihmisten että jättimäisten yritysten lahjoituksista. Esimerkiksi Google lahjoitti yksistään vuonna 2012 lähes 30 miljoonaa dollaria suojelutyössä käytettävän teknologian – muun muassa juuri lennokkien – kehittämiseen.
Koska salametsästys tapahtuu suurilta osin yöllä, on muun muassa Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa ja Malawissa otettu käyttöön infrapunakameroilla varustettuja droneja, jotka huomaavat laittomissa puuhissa olevat metsästäjät, vaikka nämä yrittäisivät piiloutua kasvillisuuden joukkoon.
Lue myös: Top 10 – omituisia faktoja eläimistä ja niiden käytöksestä
Hälytyksiä lähettävät aidat
Vaikka valtavia kansallispuistoja onkin mahdoton rajata, voidaan monia pienempiä alueita ja niillä eläviä eläimiä suojata aidoilla. Tietenkään aita yksinään ei pidättele salametsästäjiä, mutta Kenian ja Etelä-Afrikan johdolla vuodesta 2013 saakka monessa Afrikan maassa on ollut käytössä hälytysjärjestelmällä ja kameroilla varustettuja aitoja.
Tällainen aita siis lähettää hälytyksen puistonvartijoille, jos siihen kajotaan. Kyseessä voi toki olla myös joku monista villieläimistä tai sitten salametsästäjä. Hälytyksen myötä vartijat osaavat suunnata juuri oikealle seudulle ja pääsevät nappaamaan paholaiset itse teossa. Tai mieluummin jo ennen sitä.
Yksi erittäin mielenkiintoinen hälytysjärjestelmä liittyy sekin tavallaan aitaamiseen. Siinä kuitenkin ”aita” on jono maahan upotettuja magneetteja, jotka viestittävät vartijoille, jos niiden läheltä kulkee metallia. Ja sitä metalliahan harvemmin on millään muulla eläimellä kuin sillä, joka kantaa asetta.
Satelliitit salametsästäjien jäljillä
Satelliitit ovat loppumaton tietopankki tutkijoille, jotka seuraavat eläinten käyttäytymistä ja liikkeitä omissa toimistoissaan tietokoneen ruudulta. Vaikeapääsyisistä maastoista, joissa muun muassa jääkarhut, valaat ja pingviinit asustavat, saadaan satelliittien avulla uskomattoman tarkkoja kuvia. Näin villieläimiä voidaan laskea ja tarkkailla häiritsemättä niitä millään lailla.
Save the Elephants -hyväntekeväisyys- ja tutkimusjärjestö käyttää GPS-pantoja ja Google Earth -palvelua seuratakseen norsulaumojen liikkeitä (kuvassa) sekä sitä, miten nopeasti ne liikkuvat. Tutkimus ei ole ainoa käyttötarkoitus, vaan tietoja käytetään myös taistelussa salametsästystä vastaan.
Lähes reaaliaikaisesta datasta nähdään, vaikuttaako jokin yksilö tai koko lauma juoksevan pakoon takaa-ajajia, vai onko se kenties pysähtynyt pitkäksi aikaa paikalleen ja joutunut salametsästyksen uhriksi. Ryhmä saa hälytyksen puhelimen sovellukseen, kun norsujen liikkeet ovat epätavallisia.
Google Earthin kautta korkealaatuiset kuvat tulevat myös meidän kaikkien nähtäviksi. Kenen tahansa on mahdollista nähdä virtahepoja kenialaisen joen penkalla, afrikanmerikarhuja Namibian rannikolla tai keisaripingviinien yhdyskunta Etelämantereella. Kun tällainen aarrearkku on kaikkien ulottuvilla, saa se toivottavasti ihmiset kiinnostumaan yhä enemmän lajien suojelemisesta ja selvittämään erilaisia tapoja vaikuttaa. Sen myötä on mahdollista saada resursseja niille tahoille, jotka tekevät likaisen työn eli uhmaavat joka päivä oman henkensä taistellakseen salametsästystä vastaan.
Lue myös:
Tiede
Tekohymykin tekee onnelliseksi: 10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 2
Vaikka aivot johtavat tätä orkesteria, jota ihmiseksikin kutsutaan, niin kapellimestarikaan ei ole virheetön. Aivoja on kaiken lisäksi jopa melkoisen helppo manipuloida!
Tältä listalta löytyy vinkkejä siihen, miten huijata aivoja ja hämätä kehoa tekemään uskomattomia asioita. Vaikka sekä kehon että myös aivojen kapasiteetti on rajallinen, niin kyllä sieltä löytyy asioita, joita parantaa. Ja me itse pystymme siihen varsin yksinkertaisilla tavoilla.
Listafriikki kertoo vinkit muun muassa siihen, miten estää oksennusrefleksi, painaa asioita paremmin mieleen, tehdä kädestään luonnoton köntti marmoria ja tekohymyillä itsensä onnelliseksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset mielen ja kehon huijaukset voi lukea tästä:
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
Olet viehättävämpi, jos uskot tuoksuvasi hyvältä
Tuoksujen tiedetään vaikuttavan vastakkaiseen sukupuoleen – sekä houkuttelevasti että luotaantyöntävästi. Ihmisillä tämä kyseinen kemiallinen viestintätapa ei ole enää niin huomattavassa roolissa parinmuodostuksessa, mutta merkityksensä sillä kuitenkin on.
Myös sillä on merkitystä, miltä henkilö kuvittelee tuoksuvansa. Itsensä voi siis huijata viehättäväksi. Liverpoolin yliopistossa tehdyssä kokeessa puolelle miehistä suihkutettiin hyvän tuoksuista parfyymia ja puolet saivat suihkauksen täysin hajutonta sprayta; ja sitten koko porukkaa kuvattiin videolle. Videon miehet olivat kaikki suunnilleen yhtä hyvännäköisiä; heidät oli arvioitu etukäteen toisen testiryhmän toimesta.
Naispuolisia koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan videolla näkemiensä miesten puoleensavetävyyttä ja tulokset olivat varsin yllättävät. Videota katsoneet naiset arvioivat tuoksuvaa hajuvettä saaneet miehet viehättävämmiksi, vaikka heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuutta tietää, miltä kukaan tuoksui. Tutkijoiden mukaan ne miehet, jotka ajattelivat tuoksuvansa hyvältä, vaikuttivat itsevarmemmilta ja siten puoleensavetävämmiltä.
Mitä me sitten voimme tästä päätellä? No ainakin sen, että treffeillä ei kannata jännittää dödön pettämistä: uskottele itsellesi tuoksuvasi jumalaisen raikkaalta ja hyvältä, niin menestys on taattu.
Huijaa oksennusrefleksiä
Vaikka tahdosta riippumattomia refleksejä on hyvin vaikea, jopa mahdoton, estää, niin oksennusrefleksiä saa huijattua.
Jokainen voi omassa päässään kuvitella erilaisia skenaarioita, joissa syvälle kurkkuun tungettu asia laukaisee yökkäysrefleksin – ja sen välttäminen tuntuu varsin epätoivoiselta yritykseltä.
Erilaisten toimivien, mutta myös äärimmäisen typerien ja vaarallisten vinkkien aarrearkussa eli TikTok -videopalvelussa on pitkään kiertänyt vinkki siitä, miten yökkäämisen saa estettyä.
Molemmat kädet täytyy olla vapaana, sillä refleksin saa estettyä painamalla peukalolla keskelle toista kämmentä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta monesti sellaiset vinkit ovat niitä toimivimpia! Eikä tämä ole vain pelkkää TikTok-huuhaata, sillä painelutekniikkaa on tutkittu myös oikeasti.
Varsinkin hammaslääkäreiden keskuudessa kaikki mahdolliset niksit siitä, miten potilas selviää yökkäämättä, ovat tervetulleita. Oksennusrefleksi on hyvin herkkä, joten jossain vaiheessa se laukeaa, mutta kämmenen painaminen ainakin viivyttää sitä.
Hymyile, niin luulet olevasi onnellinen
Onnellisuus hymyilyttää, mutta toteamus on totta myös toisin päin – hymyily tekee onnelliseksi.
Hymyilyn on jo pitkään tiedetty vapauttavan aivoissa erilaisia mielihyvähormoneja kuten dopamiinia ja serotoniinia, jotka vahvistavat onnellisuuden tunnetta. Hymyily vähentää stressiä, ahdistuneisuutta sekä pelkoa hankalissa tilanteissa, alentaa verenpainetta, vahvistaa puolustuskykyä ja saattaa jopa auttaa elämään pidemmän elämän.
Stressaavassa tai pelottavassa tilanteessa hymyily on tietenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ketä muka silloin hymyilyttäisi? Mutta huoli pois: samat positiiviset vaikutukset voi saavuttaa myös teeskennellyllä hymyllä.
Sillä ei ole mitään väliä, miltä sinusta oikeasti tuntuu. Kunhan suupielet ovat kohti korvia ja hampaat näkyvillä, niin aivot päästävät onnellisuutta aiheuttavat aineensa irti. Niin monimutkainen ja erikoinen elin kuin aivot ovatkin, niin hymy on niiden heikko kohta; aivot eivät voi vastustaa virnettä.
Joten jos päivä tuntuu lähteneen käyntiin huonosti, niin pakota hymy kasvoille. Pian saattaa hymyilyttää ihan oikeasti!
Lue myös: 10 psykologista ilmiötä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Luovuus kukkimaan kulmakarvoja kohottamalla
Ihmisellä on kulmakarvat, koska niiden perimmäinen tehtävä on estää sadetta ja hikeä valumasta silmiin. Vaikka evoluution kuluessa ihminen on menettänyt suurimman osan karvoituksestaan, niin kulmakarvat ja ripset ovat säilyneet – silmät ovat tärkeät, sillä lajimme luottaa niin vahvasti näköaistiin. Mutta kulmakarvat tekevät muutakin kuin suojaavat, sillä ne korostavat ilmeitä ja siten vahvistavat kasvojen lähettämää viestiä.
Kulmakarvojen avulla voi saada myös luovuuden kukkimaan. Jos oikein pannu jumittaa tai ongelmiin ei löydy ratkaisua, niin lopeta kulmien kurtistelu ja kohota ne hetkeksi ylös. Kulmien kohottaminen laajentaa näkökenttää sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti, joten todennäköisesti uudet ja jännittävät ajatukset täyttävät mielen.
Joten seuraavassa työpaikan ideariihessä rupeat vain kohottelemaan kulmia niin korkealle kuin kykenet (tai kehtaat). Mahdolliset naureskelijat hiljenevät varmasti kuningasideasi kuultuaan!
Leikkauksesta toipuminen on nopeampaa musiikin avulla
Jos musiikin avulla voi tehostaa oppimista, kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, niin lempikappaleet voivat siivittää myös nopeampaan toipumiseen leikkauksen jälkeen. Musiikki ei siis ainoastaan vaikuta aivoihimme, vaan koko kehoon. Kuulostaa järjettömältä, mutta musiikilla on käsittämätön voima.
Brittitutkijoiden vuonna 2015 julkaiseman laajan potilastutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen ennen ja jälkeen leikkauksen, sekä itse operaation aikana, tehosti paranemista ja vähensi kipuja yllättävän tehokkaasti.
Mutta mikä tahansa musiikki ei toiminut samalla tavoin; kappaleiden piti olla potilaalle mieluisia.
Kirurgien on siis syytä jättää omat soittolistansa vapaa-ajalle ja luukuttaa leikkaussalissa potilaan lemppareita. Ilmiö havaittiin myös niillä potilailla, jotka olivat leikkauksen aikana nukutettuja.
Musiikin kuuntelu panee aivot vapauttamaan hormoneja ja muita molekyyleja, jotka vahvistavat immuunijärjestelmää ja lievittävät kipuja. Lempibiisejä kuunnelleet potilaat tarvitsivat toipumisen aikana vähemmän kipulääkkeitä – erityisesti jos kuuntelu tapahtui ennen leikkausta.
Musiikki lievitti myös leikkausta edeltävää jännistystä ja potilaat raportoivat olleensa keskimääräistä tyytyväisempiä sairaalajaksoon. Suhteellisen edullinen ja helppo tapa tehdä kokemuksesta potilaalle mieluisampi!
Lue myös:
Tiede
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
Vaikka aivot pitävät meidät toiminnassa ja niin sanotusti johtavat tätä ihmiseksi kutsuttua orkesteria, niin niitäkin voi huijata. Tässä vinkkejä omien aivojen manipulaatioon!
Mukana on myös niksejä siihen, miten omaa kehoa voi hämätä tekemään uskomattomia asioita. Vaikka sekä kehon että myös aivojen kapasiteetti on rajallinen, niin kyllä sieltä löytyy asioita, joita parantaa. Ja me itse pystymme siihen varsin yksinkertaisilla tavoilla.
Listafriikki kertoo vinkit muun muassa siihen, miten estää oksennusrefleksi, painaa asioita paremmin mieleen, tehdä kädestään luonnoton köntti marmoria ja tekohymyillä itsensä onnelliseksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset mielen huijaukset voit lukea tästä:
Tekohymykin tekee onnelliseksi: 10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 2
Elehdi itsellesi, jotta asiat painuvat mieleen
On monia erilaisia tekniikoita, joita koululaiset ja opiskelijat käyttävät oppimisen ja muistamisen tehostamiseksi. Kaikki vinkit ja tavat eivät tietenkään toimi jokaiselle, mutta esimerkiksi klassisen musiikin kuuntelemisen on todettu auttavan mieleen painamisessa. Myös kipu on hyvä kannustin, sillä jos koehenkilöt ovat lukemisen aikana kokeneet kipua, muistavat he lukemansa huomattavasti paremmin. Ehkä se ei kuitenkaan ole paras pänttäysmetodi.
Tieteellisesti on kuitenkin todistettu, että eräs varsin neutraali menetelmä on erittäin tehokas. Siinä ei käytetä keppiä eikä porkkanaa, vaan selitetään asia itselleen käsillä elehtien. Tutkimusten mukaan aivot rekisteröivät ja pistävät asiat säilöön huomattavasti paremmin silloin, kun tiedon selittää itselleen äänettömästi käyttäen samalla eleitä.
Käsillä tehtävät eleet vahvistavat informaation painumista mieleen paljon tehokkaammin, kuin esimerkiksi muistiinpanojen kirjoittaminen, ääneen itselleen puhuminen tai lukemalla kertaaminen.
Ehkäpä tämä menetelmä kannattaa säästää kotona tehtävään pänttäämiseen, sillä kirjastossa itsekseen huitominen saattaa herättää kummastusta kanssaihmisissä. Mutta toisaalta, mitä väliä!?
Vahvista vastustuskykyä kuvia katselemalla
Ihmisen immuunijärjestelmä kattaa koko joukon erilaisia soluja ja välittäjäaineita, jotka ovat jatkuvasti valmiina muuntumaan ja taistelemaan uusia uhkia vastaan.
Yleensä vastustuskyvyn paranemiseen ja kehittymiseen tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla esimerkiksi bakteeri tai virus. Uskomatonta, mutta totta: immuunijärjestelmämme reagoi pelkästään nuhaisen ihmisen näkemiseen. Itse asiassa pelkkä kuva voi riittää!
Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkijat ovat havainneet, että aivastavien ihmisten kuvien katsominen pani valkosolut vapauttamaan interleukiini 6 -molekyylia, joka toimii tulehdusten yhtenä välittäjäaineena.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että erilaisista flunssaoireista kärsivien ihmisten kuvien katseleminen sai koehenkilöillä aikaan voimakkaamman ja tehokkaamman puolustusreaktion, kun heidät myöhemmin altistettiin todellisille taudinaiheuttajille.
Yskäisy vähentää neulan aiheuttamaa kipua
Tässä tulee vinkki kaikille niille, jotka kärsivät neulakammosta.
Pelkoa ei mitenkään lievitä sen asian tiedostaminen, että piikki ei todellakaan satu niin paljon kuin sen kuvittelee sattuvan. Kipu on suurimmaksi osaksi pään sisällä, mutta se on siellä tiukasti, vaikka kuinka asian itselleen järkeilisi. Toisaalta esimerkiksi kanyylin laittaminen saattaa olla hyvinkin kivulias toimenpide.
On siis turvauduttava aivojen hämäämiseen! Potilaita on yritetty harhauttaa erilaisilla menetelmillä piirretyistä hypnoosiin ja musiikista vitseihin, mutta tutkimusten mukaan on olemassa eräs edullinen, riskitön ja yksinkertainen tapa viedä pistettävän huomio toisaalle: yskiminen.
Ja siis yskivä osapuoli on nimenomaan potilas, ei lääkäri tai hoitaja. Tutkimuksissa on todettu, että yskäisy pistoshetkellä vähentää merkittävästi kipuaistimusta. Syyn uskotaan olevan yskimisen luomassa häiriötekijässä, kun potilaan huomio siirtyy köhimiseen. Mutta vaikutuksensa on myös väliaikaisesti kohonneessa verenpaineessa, jonka tiedetään alentavan kipua.
Parhaan tuloksen saavuttamiseksi potilasta täytyy kehottaa yskäisemään juuri sillä samaisella hetkellä, kun neula työntyy ihoon. Nyt vain herää kysymys, että eikö ihminen liiku yskiessään? Onnistuuko pistäminen silloin?
Tekokäsi tuntuu oikealta
Tuntoaisti ja näköaisti lähettävät aivoille jatkuvasti tietoa siitä, missä ja miten ihminen on. Kuulostaa hassulta, mutta paikkamme ja asentomme ympäristössä vaihtuvat koko ajan, joten aivojen on mukauduttava jatkuvaan muutokseen.
Muovautuvuus ja mukautuminen muutokseen on uskomattoman nopeaa, sillä vain muutamassa minuutissa aivot voivat luulla kumikättä aivan oikeaksi kädeksi. Kyseessä on tietenkin klassinen kumikäsi-illuusio, jonka moni on varmasti nähnyt. Vaikka ihminen kuinka ajattelee tiedostavansa, ettei kyseessä ole oma ja aito käsi, niin aivot ovat jo ehtineet tehdä virheellisen päätelmänsä.
Kokeen voi periaatteessa tehdä missä tahansa, jos omistaa kumikäden. Illuusion kohdetta pyydetään laittamaan molemmat kätensä pöydälle, mutta toinen pannaan sermin taakse piiloon. Sermin toiselle puolelle, koehenkilön nähtäväksi, laitetaan samankätinen kumikäsi. Sitten sekä tekokättä että sermin takana olevaa oikeaa kättä ruvetaan silittämään. Hiljalleen koehenkilö alkaa pitää kumikättä oikeana, vaikka tietää jonkin olevan pielessä. Illuusiosta voi tehdä vielä tuntuvamman lyömällä kumikättä vasaralla.
Aivot siis hyväksyvät tekokäden nopeasti omaksi ja samaan aikaan se aito käsi unohtuu. Kokeen aikana tehdyissä mittauksissa on huomattu, että sermin takana olevan käden aivoihin yhteydessä olevien hermojen aktiivisuus aleni merkittävästi, jolloin käden käyttövalmius oli huomattavasti vähäisempi. Aivot hylkäsivät kehon oman käden tarpeettomana. Onneksi tämä illuusio on vain väliaikainen, sillä oma käsi tuntuu heti omalta, kun sen taas näkee.
Käsi voi muuttua luonnottomaksi esineeksi
Edellisessä kohdassa käsiteltiin sitä, miten näkemämme asiat vaikuttavat havainnointiin. Näköaistimus on helposti huijattavissa, vaikka kyse olisi meidän omasta kehostamme.
Samaa ilmiötä on testattu myös äänellä ja kosketuksella: Voiko niillä muuttaa ihmisen käsitystä siitä, mistä hänen kehonsa on tehty? Ja yllättävää kyllä, ihmisen aivot voi saada pelkän äänen avulla luulemaan, että oma keho on jotain muuta kuin lihaa ja luuta.
Marmorikädeksi kutsutussa tutkimuksessa koehenkilön piti laittaa kädet eteensä pöydälle. Sitten toista kättä napautettiin pienellä vasaralla. Aina kun vasara osui käteen, kuuli koehenkilö saman äänen: moukarin isku marmoriin.
Vain minuuteissa henkilö rupesi tuntemaan kätensä muuttuvan luonnottoman kovaksi, jäykäksi ja painavaksi – kuin palaksi marmoria. Myös tuntoaistin herkkyys aleni, minkä tutkijat vielä varmistivat viemällä terävää neulaa uhkaavasti lähelle koehenkilön kättä. Monikaan ei reagoinut lähestyvään neulaan millään lailla, koska ”kuvittelivat” kätensä olevan kovaa marmoria.
Vaikka meidän asentomme ja paikkamme ympäristössä muuttuu jatkuvasti, pysyy meidän kehomme materiaali aina samana. Aivojen on siis teoriassa täysin turha ruveta tulkitsemaan muutoksia ja sopeutumaan niihin. Siksi tutkimuksen tulos on niin yllättävä. Aivot siis keräävät jatkuvasti tietoa myös siitä, mistä meidät itse on tehty, ja muokkaavat käsitystä aistihavaintojen perusteella.
Lue myös:
Tiede
Itkeekö eläimet? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä – osa 1
Surullinen elokuva, parhaan kaverin häät ja sipulin pilkkominen – nämä kaikki voivat nostattaa kyyneliä silmiin. Mutta miksi? Tässä tulee mielenkiintoisia, mutta toivottavasti ei kuitenkaan itkettäviä faktoja itkemisestä.
Listalla perehdytään itkemiseen, jonka sanotaan muun muassa puhdistavan ja tekevän hyvää. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen; aina itkeminen ei helpota oloa.
Kukaan ei tiedä varmasti, että miksi voimakkaat tunteet saavat ihmisen itkemään, mutta teorioita on kyllä esitetty. Kiistatta osataan kuitenkin antaa vastaus vanhasta Saunalahden mainoksesta tuttuun kysymykseen: Itkeekö eläimet?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset itkut itketään myöhemmin.
Kaikenmaailman teorioita
Vuosituhansien saatossa itkemisen syistä on esitetty monenlaisia teorioita.
Ikivanhoja savitauluja tulkitsemalla on saatu selville, että ihmiset ovat pohtineet itkemistä vähintään 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Vuosisatojen ajan kyynelten arveltiin tulevan sydämestä ja esimerkiksi Vanhassa testamentissa kyyneliä kuvataan sivutuotteena, jota syntyy, kun sydän heikkenee ja muuttuu vedeksi. Myöhemmin Hippokrates taas oli sitä mieltä, että kyyneleet tulevat mielestä.
1600-luvulla vallinneen teorian mukaan kaikki tunteet, mutta erityisesti rakkaus, lämpenevät sydämessä. Viilentääkseen itseään sydän tuotti vesihöyryä, joka sitten nousi päähän, tiivistyi silmissä ja karkasi ulos kyynelinä.
Vuonna 1662 tanskalainen tiedemies Niels Steensen keksi, että kyyneleet ovat peräisin kyynelrauhasista. Vasta silloin ruvettiin miettimään olisiko kyynelistä jotain konkreettista hyötyä. Stenseen veikkasi, että kyyneleet pitävät silmän kosteana.
Biokemisti William Frey esitti 1980-luvulla, että itkemällä ihminen poistaa elimistöön kasaantuneita stressihormoneja ja että kyynelten välityksellä keho puhdistuu myrkyistä. Tällä verrattain tuoreella teorialla ei kuitenkaan enää ole juurikaan kannattajia, sillä se on pitkälti todistettu vääräksi.
Mitä siis tällä hetkellä tiedetään?
Itkeminen on kirjaimellisesti inhimillistä. Se tekee meistä ihmisiä. Vaikka itkusta on tutkijoilla vielä paljon selvitettävää, on mystisyyden verhoa saatu sen verran raotettua, että yksi asia on varmaa: Me itkemme, koska tarvitsemme muita ihmisiä.
Kyyneleitä on kolmea erilaista laatua
Kaikki vuodatetut kyyneleet eivät ole samanlaisia, vaan niitä on kolmea erilaista tyyppiä: perus-, refleksi- ja tunnekyyneleet.
Perus- eli basaalikyyneleet pitävät silmän jatkuvasti kosteana ja puhtaana. Niissä on paljon rasvoja, ravinteita ja suojaavia aineita, kuten bakteereja tappavia entsyymejä. Jos peruskyynelien tuotanto jostain syystä häiriintyy, tarkoittaa se suuria ongelmia näkökyvylle ja silmille.
Refleksikyyneleet tulvahtavat silmiin silloin, kun täytyy päästä eroon roskista. Näitä kyyneleitä erittyy myös kemiallisessa ärsytyksessä, kuten sipulin leikkaamisessa syntyvien huurujen vaikutuksesta. Refleksikyyneleet syntyvät kasvojen ja silmän alueen tuntohermoärsykkeiden kautta.
Vaikka perus- ja refleksikyynelienkin välillä on eroa koostumuksessa, ovat tunnekyyneleet täysin poikkeavia. Ärsyke tunnekyynelten syntymiseen lähtee silmien alueen sijaan aivoista. Tunnekyynelissä on myös mitattu suurempia määriä tiettyjä hormoneja, kuten stressitilanteissa erittyvää adrenokortikotropiini sekä kipua lievittävää leu-enkefaliinia.
Miksi sipuli itkettää?
Ruoanlaiton tuskaisin hetki saa kyyneleet virtaamaan. Ei, en puhu tiskaamisesta, vaikka saattaa sekin nostattaa kiukun kyyneleitä pintaa. Sipulin leikkaaminen ja siihen liittyvät refleksikyyneleet ovat pakollinen paha.
Kyyneleet aiheuttaa silmiä kirvelevältä kuulostava kemikaali nimeltään syn-propaanitioli-S-oksidi. Sitä vapautuu sipulin murskaantuneista soluista. Tuo nimihirviö leijailee silmiin ja liukenee niitä suojaavaan nesteeseen eli peruskyyneliin. Kyynelrauhaset ärsyyntyvät tunkeilijasta ja tilanteen rauhoittamiseksi tuotetaan lisää kyyneliä, tällä kertaa refleksikyyneliä, jotka laimentavat aineen vaikutusta.
Sipuli tuottaa vahvaa ainetta, koska se on sen ainoa puolustautumiskeino petoja vastaan. Äkäiset yhdisteet eivät huokuttele kasvinsyöjiä ruokailemaan, mutta ihmisen terävälle veitselle ne eivät voi mitään.
Onneksi sipulin aiheuttama kirvely ja kyynelehtiminen ei ole vaarallisia. Ärsyttävää kylläkin, mutta ehkä seuraavalla kerralla vedet silmissä pilkkoessa voi tuntea hieman sympatiaa itseään puolustavaa sipulia kohtaan.
Pala kurkussa
Jos joku sanoo olevansa itku kurkussa, menee kuvailu nappiin. Moni meistä on varmasti tuntenut kuristavaa tunnetta tai ”palan” kurkussa niinä hetkinä, kun itkettää. Kuristava tunne on tuttu myös kehon hälytystilasta, jossa sympaattinen hermosto käynnistää taistele tai pakene -reaktion.
Elimistön hälytystila aktivoituu nykypäivänä muistakin syistä kuin siitä, että joutuu napit vastakkain vaikkapa karhun kanssa. Henkinen kuormitus on modernissa maailmassa pääsyyllinen.
Sympaattisen hermoston aktivoimassa hälytystilassa äänihuulten välissä oleva rako avautuu automaattisesti, jotta elimistö saisi mahdollisimman paljon happea taistelua tai pakenemista varten. Kurkkua tuntuu kuristavan aina kun yrittää nielaista tai pidättää hengitystä, koska silloin yritämme sulkea raon, jota keho pyrkii pitämään auki.
Syvään ja rauhallisesti hengittäminen helpottaa tunnetta, koska se antaa elimistölle sen kaipaamaa happea ja auttaa hermostoa peruuttamaan tarpeettoman hälytystilan.
Fysiologinen ilmiö on samanlainen silloin kun itku on tulossa. Parasympaattisen hermoston tärkein hermo, vagushermo, avaa äänihuulten välissä olevan aukon, jotta emme tukehtuisi itkuun. Itkun pidättely ja nieleskely tuntuu palana kurkussa, koska silloinkin yritämme kamppailla kehon automaattista reaktiota vastaa.
Itkeekö eläimet?
Tutkijat eivät ole lukemattomista vastaväitteistä ja lemmikinomistajien havainnoista huolimatta koskaan pystyneet todistamaan, että eläimet itkisivät. Kyyneleitä eläimet toki vuodattavat, koska täytyyhän silmät pitää puhtaana. Mutta jos itkeminen tarkoittaa tunneryöpyn aikaansaamia kyyneleitä, niin ei: eläimet eivät itke. Eläimet eivät itke ilosta eivätkä surusta.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö eläimet voisi tuntea surua tai iloa, mutta tunteiden peittämisestä on luonnossa usein vain hyötyä. Emostaan eroon joutuneet poikaset kyllä kiljuvat hädissään, mikä vastaa vauvojen itkua, mutta kyyneleitä eläinpienokaisten poskille ei valu.
Kuuluisa Koko-gorilla, joka osasi yli tuhat viittomaa, tunnettiin väitetystä kyvystään ilmaista tunteitaan ihmisten tapaan. Se muun muassa ”itki” saatuaan tietää ensimmäisen lemmikkikissansa kuolemasta. Koko äänteli nyyhkien ja viittoi hoitajalleen sanat ”itku” ja ”nuku kissa”. Kyyneliä se ei kuitenkaan koskaan vuodattanut.
Lue myös:
Tiede
10 häkellyttävää faktaa puista: Puut vähentävät rikollisuutta ja edistävät tutkitusti ihmisten terveyttä
Pidätkö puita tylsinä eliöinä? Ei kannattaisi – ja tämä lista onkin omiaan panemaan ennakkoluulot uusiksi! Luvassa on siis listallinen mielenkiintoisia faktoja puista.
Nyt, jos koskaan, on syytä suunnata metsään tai ihan vain yksittäisen pihapuun luo ja antaa sille kunnon rutistus. Ole ylpeästi puunhalaaja! Maapallolla on reippaat 3 biljoonaa puuta eli yli 400-kertainen määrä ihmisiin nähden. Halattavaa siis löytyy, vaikka samaan aikaan noin 15 miljardia puuta häviää hakkuiden vuoksi vuosittain.
Listafriikki esittelee nyt hauskoja ja hämmästyttäviä faktoja puista – toivottavasti tämän listan jälkeen et enää pidä puita tylsinä!
Jotkut puut voisivat kasvaa rajoittamattomasti
Yhdysvalloissa Kalifornian ja Oregonin osavaltioissa kasvavat jättiläispunapuut (Sequoia sempervirens) ovat maailman korkeimmiksi kasvavia puita. Puut ovat niin korkeita, että niiden latvaa voi olla mahdoton nähdä juurelta tähyillessä.
Kaikkein korkein tunnettu puu on saanut nimen Hyperion. Noin 600-vuotias jättiläispunapuu Hyperion löydettiin Redwoodin kansallispuistossa vuonna 2006 ja sillä on mittaa lähes 116 metriä. Vertauksena Näsinneulan näköalatasanne sijaitsee 12o metrin korkeudessa. Hyperionin tarkka sijainti haluttaisiin pitää salassa, etteivät paikalle pyhiinvaelluksen tapaan saapuvat turistit polkisi maastoa pilalle.
Vaikka Hyperion ja sen lajitoverit ovat suuria ja mahtavia, voivat niiden juuret kärsiä kohtalokkaasti jatkuvasta tamppaamisesta. Siksipä viralliset oppaat esittelevät vain yleisesti aluetta, jossa maailman korkein puu kasvaa. Maasta käsin tietämättömän on mahdoton arvioida, mikä jättiläisistä on korkein. Puun sijaintia ei kuitenkaan ole kovinkaan vaikea selvittää, sillä google kertoo koordinaatit sekunneissa.
Useimmilla eliölajeilla tietyt geenit pysäyttävät kasvun, mutta jättiläispunapuilla näin ei tapahdu. Ne siis voisivat jatkaa kasvamistaan loputtomasti ilman DNA:n määräämää päätepistettä. Pituuskasvu tyssää kuitenkin siihen, kun niiden korkeimmat lehdet alkavat kuolla janoon. Puut eivät pysty enää kuljettaa vettä ja ravinteita sellaisiin korkeuksiin, joten katto tulee väistämättä vastaan.
Kuolemattomat puut
Jos punapuiden kasvulla ei ole rajaa, niin on olemassa puita, joiden eliniällä ei ole rajaa. Yhdysvaltain länsiosissa luontaisesti esiintyvä okakäpymänty (Pinus longaeva) ja sen kaksi lähisukulaislajia elävät uskomattoman vanhoiksi; ne ovat käytännössä kuolemattomia. Kyllä, okakäpymännyt voivat kuolla erinäisistä syistä, mutta vanhuus ei ole yksi niistä.
Yksilöillä on ikää tuhansia vuosia ja vanhin niistä on Methuselah. Se on nimetty pitkäikäisimmän Raamatussa mainitun henkilön, tarinan mukaan 969 vuotta vanhaksi eläneen Metuselahin mukaan. No, ikävuosissa puu pieksee kuvitteellisen kaimansa mennen tullen, sillä tällä hetkellä sen ikä on reilut 4800 vuotta. Toki sitäkin vanhempia puita voi olla olemassa; se on jopa todennäköistä.
Puiden vuosirenkaita tutkivan ryhmän mukaan vuonna 2009 saatiin määritettyä eräs toinen samalla alueella elävä okakäpymänty 5063 vuoden ikäiseksi. Näyte oli kerätty jo 1957-luvulla, samaan aikaan Methuselahista poratun näytteen kanssa, mutta sitä ei oltu aiemmin tutkittu. Valitettavasti näyte on kadonnut samoin kuin tiedot siitä, mikä okakäpymänty oli kyseessä ja missä se sijaitsee. Mutta ei se olisi mikään
Jos edellisessä kohdassa vertailtiin Näsinneulaan, niin nyt verrataan mammutteihin. Methuselah ja monet muut sen lajitoverit olivat jo kypsässä iässä siinä vaiheessa, kun viimeisetkin mammutit hävisivät maapallolta noin 4000 vuotta sitten.
Näitä ikivanhoja puita pääsee ihailemaan Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajalla kohoavilla White Mountains -vuorilla ja tarkemmin sanottuna Methuselah Grove -vaellusreitillä. Mutta oppaista ei löydy ikänestorin tarkkaa sijaintia; sitä ei haluta paljastaa, ettei puita vahingoitettaisi. Huoli on täysin todellinen, sillä vuonna 2012 floridalainen Sara Barnes poltti metamfetamiinia maailman viidenneksi vanhimman puun juurella ja sytytti samalla koko puun palamaan.
Puut tekevät hyvää monella tavalla
Jo pelkkä puiden katseleminen tekee ihmisistä onnellisempia, luovempia ja vähemmän stressaantuneita; se on ihan tutkittu tosiasia. Mutta vaikutuksen takana on ihan oikeasti kemiaa, sillä monet puut erittävät haihtuvia öljyjä, fytonsideja, joilla on todistettuja terveysvaikutuksia. Fytonsidien hengittäminen alentaa verenpainetta, vähentää ahdistuneisuutta ja kohottaa kipukynnystä. Luonnon omia mieliala- ja kipulääkkeitä siis!
Mutta vielä uskomattomampaa on se, että puut ja niiden erittämät fytonsidit taistelevat konkreettisesti syöpää vastaan.
Fytonsidien on todettu lisäävän luonnollisten tappajasolujen (NK-solut) määrää ja aktivoivan niitä. Ja miksi tämä on hyvä asia? No siksi, että NK-solut tunnistavat ja tuhoavat syöpäsoluja. Fytonsidien positiivinen vaikutus NK-soluihin kestää jopa viikon. Suomessa tällaisia haihtuvia öljyjä erittävät runsaasti muun muassa tammi ja mänty.
Puut huolehtivat myös toisistaan
Sen lisäksi, että puut tekevät hyvää ihmisille, ovat ne varsin lojaaleja toisilleen. Tunnetaan monia puulajeja, jotka varoittavat naapureitaan ilmateitse leviävillä yhdisteillä, jos joutuvat esimerkiksi hyönteisten hyökkäyksen kohteeksi. Kun joku erittää varoituskemikaaleja, reagoivat lähipuut tuottamalla kitkerän makuisia tanniineja lehtiinsä suojautuen näin tuholaisilta.
Vuonna 2013 espanjalais-hollantilainen työryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa selvisi, että omenapuut kutsuvat apujoukkoja havaitessaan perhosentoukkien mutustelevan lehtiään. Puut erittävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka houkuttelevat paikalle toukkia syöviä lintuja.
Tämä kuulostaa kuin suoraan Avatar-elokuvasta repäistyltä, mutta on totisinta totta. Eikä yhteistyö pääty ainoastaan puolustautumiseen, vaan puut ”juttelevat” keskenään ja auttavat toisiaan jakamalla vettä ja ravinteita. Tämä tapahtuu sienijuuren eli mykorritsan avulla. Sienijuuri on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi, jonka avulla kasvi saa paremmin ravinteita ja vettä, ja sieni puolestaan saa hiilihydraatteja, joita se ei itse pysty tuottamaan.
Vaikka puiden juuretkin voivat levittäytyä laajalle alueelle, voivat juurissa elävät sienet yhdistää kokonaisen metsän yhdeksi valtavaksi kokonaisuudeksi. Sieni toimii kuin puiden internet, jonka välityksellä kommunikoidaan ja jaetaan resursseja.
Vanhemmat ja isommat puut, niin kutsutut ”emopuut”, voivat olla yhteydessä satoihin ympärillään kasvaviin pienempiin puihin. Ne lähettävät kasvaville taimille ravintoaineita, vettä ja kaiken hiilen, joka niiltä itseltä jää yli. Tämän on todettu nostavan taimien selviytymismahdollisuuksia jopa nelinkertaisesti. Ja tämä kaikki tapahtuu yli lajirajojen. Myöhemmin nuoremmat puut auttavat vastavuoroisesti niitä vanhempia.
Brittiläisen Kolumbian yliopiston ekologin Suzanne Simardin mukaan vuosikymmenien tai -satojen aikoina koetut vaihtelut ilmastossa ovat jättäneet jälkensä vanhempien puiden DNA:han. Kun niillä on välineet valmiina muuttuviin olosuhteisiin, voivat ne siirtää nämä ”muistot” nuoremmille puille, jotka saavat mahdollisuuden sopeutua verrattain nopeaan, ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.
Maailman suurin organismi
Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa elää massaltaan maailman suurin organismi. Sen nimi on Pando, joka on latinaa ja tarkoittaa ”minä leviän”. Ja kyllähän se on levinnyt! Tuo organismi on amerikanhaapayhdyskunta ja sen kokonaismassa on noin 6 000 tonnia eli 6 miljoonaa kiloa.
Pando on levittäytynyt 43 hehtaarin kokoiselle alueelle ja sen uskotaan olevan noin 80 000 vuotta vanha. Yksittäiset puut eivät kuitenkaan vedä vertoja aiemmin mainituille okakäpymännyille; siksi se ei ole maailman vanhin puu. Pando sai aikoinaan alkunsa yhdestä koiraspuolisesta amerikanhaavasta ja kaikki alueelle sen jälkeen nousseet yksilöt ovat geneettisiä kopioita siitä. Ne ovat siis klooniyhdyskunta, jossa yksilöt ovat syntyneet suvuttomasti. Tavalliselta metsältä vaikuttavan Pandon jokainen puunrunko jakaa yhteisen juuriverkoston, josta taimet ovat nousseet pintaan.
Valitettavasti noin 47 000 tuhannen puun yhdyskunta ei enää uusiudu: kun vanhat rungot kuolevat pois, ei uusia enää synny. Tämä ikävä tieto tuli ilmi vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa ja syyttävä sormi osoittaa tuttuun suuntaa eli ihmisen toimintaan. Petoeläinkannat ovat pienentyneet metsästyksen ja luontaisen elinympäristön tuhoutumisen vuoksi, mikä on nostanut kasvinsyöjänisäkkäiden, kuten peurojen määrää. Peurat taas syövät puiden taimia.
Ihmisen vaikutus näkyy myös pitemmällä aikavälillä. Koska kaikki puut ovat toistensa kopioita ja syntyneet ilman suvullista lisääntymistä, ei populaatiossa ole geneettistä vaihtelua, joten niillä ei ole mahdollisuuttakaan sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Puiden olemassaolo vähentää rikollisuutta
Maaseudulla väite puiden rikollisuutta vähentävästä vaikutuksesta ei ehkä pidä paikkaansa, mutta kaupungeissa kyllä. Tutkimusten mukaan sellaisissa naapurustoissa ja kaupunginosissa, joissa on paljon puita, tapahtuu vähemmän rikoksia.
Yhtenä syynä tähän on se, että ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona puiden läheisyydessä ja kesällä niiden varjossa. Sen voisi kuvitella houkuttelevan murtovarkaita tyhjiin taloihin, mutta vaikutus on päinvastainen. Viheralueille kerääntyvät ihmisjoukot tarkoittavat sitä, että katujen varsilla on enemmän väkeä ja valvovia silmiä. Talon läheisyydessä kasvavat puut taas antavat suojaa, jolloin rikolliset eivät näe ikkunoista sisään yhtä helposti ja kohteen tarkkailu hankaloituu.
Väite siitä, että puut vähentäisivät rikollisuutta, kuulostaa hassulta; voiko sillä todella olla vaikutusta? Mutta Yhdysvalloissa Baltimoren alueella tehdyn tutkimuksen mukaan 10 prosentin lisäys puustossa laski rikollisuutta – murtoja, ryöstöjä ja ammuskeluja – 12 prosenttia. Puut eivät koskaan ole huono asia, mutta tässä on yksi oikein pätevä syy käydä istutushommiin!
Yli puolet puulajeista elää vain yhdessä maassa
Vuonna 2017 Journal of Sustainable Forestry -lehdessä julkaistiin järkyttävän määrän työtä vaatinut tutkimus, jossa oli ensimmäistä kertaa ikinä ”samoihin kansiin” laitettuna kaikki maailman puulajit. Tutkijat keräsivät tietoa lukuisista lähteistä, muun muassa museoista ja kasvitieteellisistä puutarhoista, ja lopputulemaksi tuli 60 065 puulajia. Se, paljonko vielä on tieteelle tuntemattomia lajeja, on tietysti täysi mysteeri.
Sen lisäksi, että tutkimuksessa selvitettiin puulajien määrä, kertoo tämä samainen ”väestönlaskenta” myös sen, missä ja miten nuo yli 60 000 lajia elävät. Melko yllättävä löydös oli se, että noin 58 prosenttia kaikista puista on kotoperäisiä eli niitä esiintyy luontaisesti vain yhdessä maassa.
Eniten endeemisiä puulajeja on Brasiliassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa, mikä käy järkeen. Onhan näiden valtioiden alueilla lajistoltaan muutenkin monimuotoisia metsiä. Tuhansista saarista koostuva Indonesia on ihanteellinen paikka lajiutumiselle eli sille, että toisistaan erillään elävät populaatiot kehittyvät hiljalleen erillisiksi eliölajeiksi.
Linnunpönttö pysyy aina samalla paikalla
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että puunrunkoon kiinnitetty linnunpönttö pysyy aina samassa kohdassa, vaikka puu itsessään kyllä kasvaisi? Kun puuhun kasvaa oksa, ei se liiku siitä ajan mittaan ylöspäin vaan pysyy paikallaan. Samalla lailla, jos pihapuun oksaan ripustaa vaikkapa tuulikellon, se ei liiku siitä ”ulospäin”, vaikka oksa kasvaakin pituutta.
Nämä ovat varmasti tuttuja ilmiöitä, mutta miksi niin tapahtuu tai paremminkin ei tapahdu?
Puut kasvavat pituutta ainoastaan kasvusolukostaan eli meristeemistä, jota löytyy oksien päissä olevista versoista ja haarakohdista. Kun eläimet kasvavat pituutta kehon joka kohdasta, tulee puihin pituutta ainoastaan kärkiosissa.
Toisaalta alimmat oksat eivät ole ikuisia, sillä kun puu kasvaa pituutta latvastaan ja synnyttää uusia oksia ylemmäs, karsii se alimmat sitä mukaa pois.
Maailman vaarallisin puu
Tällä listalla on jo käsitelty vanhimmat ja korkeimmat puut, mutta nyt otetaan vuoroon maailman vaarallisin puu, tuonenomena (Hippomane mancinella). Tuon Karibianmeren ympäristössä kasvavan puun nimikin on pahaenteinen!
Tuonenomenan jokainen osa on myrkyllinen, sillä polttavaa maitiaisnestettä erittyy hedelmien ja lehtien lisäksi myös runkoon ja kuoreen. Vaikka tuonenomenasta yleensä puhutaan myrkyllisenä, on välitön vaikutus paremminkin syövyttävä. Tuonenomenan neste ei sisällä sellaisia verenkierron kautta elimistössä leviäviä solu- tai hermomyrkkyjä kuin monella muulla myrkyllisellä eliöllä on. Se ei toki vie mitään pois puun vaarallisuudesta – sisältäähän maitiaisneste myös karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia aineita.
Vaikka tuonenomenan hedelmät ovat maultaan makeita, ei sellaista kannata haukata. Yksikin puraisu voi tehdä suuhun äärimmäisen kivuliaita rakkuloita, tuhota ruoansulatuselimistöä ja pahimmillaan johtaa kuolemaan. Iholle joutuessaan vaalea maitiaisneste aiheuttaa palovammaa muistuttavia rakkuloita eikä laimennus juuri auta. Sateella tuonenomenan alle ei kannata mennä suojaan, sillä myrkky valuu sadeveden mukana maahan tai sadetta pitävän ihmisen päälle. Eläinten tiedetään kuolleen sen jälkeen, kun ne ovat syöneet puun juurella kasvavaa ruohoa.
Eikä siinä vielä kaikki. Polttopuuksikaan tuonenomena ei ole turvallinen vaihtoehto, sillä pelkästään puun pilkkomisen tiedetään aiheuttavan hengitysoireita ja poltettaessa nouseva savu saa aikaan silmävammoja. Eikä kyse ole pienestä kirvelystä, vaan savun tiedetään johtaneen väliaikaiseen sokeutumiseen, mutta harvoin pysyvään näönmenetykseen.
Tuonenomenan vaarallisuudesta kertoo paljon myös se, että sen erittämää nestettä on perinteisesti käytetty nuolenpäämyrkkynä.
Koputatko puuta, kun toivot hyvän onnen jatkuvan?
Sanonta ja tapa on peräisin ikivanhasta uskomuksesta, joka on ollut hyvin samankaltainen monessa maailman kolkassa. Sen mukaan hyväntahtoiset ja avuliaat henget asuivat puissa ja niitä sai kutsuttua apuihin puuta koputtamalla. Koputus on mahdollisesti ollut myös osoitus kiitollisuudesta, kun jotain hyvää on tapahtunut. Toisen teorian mukaan koputuksella on häiritty pahojen henkien puuhasteluja tai estää jonkun pahan asian tapahtumisen.
On vaikea sanoa, missä tapa on alunperin syntynyt, koska se on yllättävän universaali. Puuta koputetaan tai kosketaan useissa kulttuureissa ja monessa paikassa traditio on kehittynyt omaan muotoonsa.
Muista nämä hyvät henget seuraavan kerran, kun sanot että ”pitää koputtaa puuta”, jos joku asia on sujunut hyvin ja haluat sen pysyvän samalla tavalla!
Lue myös:
Tiede
Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2
Kaikki eläimet tarvitsevat unta: jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Eläinmaailmasta löytyy mitä erkoisempia tapoja ladata akkuja unen merkeissä, joten tällä listalla aiheena ovat eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa.
Listafriikki jätti pois erilaiset horrokset ja talviunet, jotka sinänsä kyllä ovat melko erikoisia ilmiöitä. Nyt kuitenkin paneudutaan kymmeneen nukkumistapaan, jotka ovat listan eläimillä käytössä päivittäin. Mukaan mahtuu muun muassa erikseen nukkuvia aivopuoliskoja, suojaisia limakuplia, käsi kädessä söpöstelijöitä ja kuolleita flamingoja.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista nukkumistapaa voit lukea tästä:
Toinen silmä auki tai syöksyhampaat jäähän iskettynä: Eläinten 10 erikoista nukkumistapaa – osa 1
Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat
Otsikko on karu, mutta faktaa. Monet isot kasvinsyöjät nukkuvat seisaallaan, sillä niiden on pakko. Suurta ruhoa ei maan pinnasta kovin nopeasti nosteta, joten vaakatasossa nukkuminen on pedoille kuin kutsu saapua ruokailemaan. Seisaallaan nukkuvat muun muassa kirahvit, seeprat, lehmät ja hevoset. Ne lukitsevat jalkansa suoraksi, jotta voivat vaipua rauhassa uneen ilman pelkoa kaatumisesta, mutta samaan aikaan ne ovat lähtövalmiudessa, jos täytyy nopeasti syöksyä pakoon.
Lähes kaikki unen vaiheet onnistuvat seisten, lukuun ottamatta lihakset täysin rennoksi vetävää REM-unta. Se on aivoille elintärkeää ja onnistuu ainoastaan makuulla. Siksi neljällä jalalla nukkuvienkin on päivittäin otettava lyhyet tirsat makuulla.
Norsut nukkuvat luonnossa päivittäin vain noin kaksi tuntia, jotka eivät nekään ole yhteen putkeen. Nämä suurimmat maaeläimet ottavat nokosia siellä täällä; useimmiten omien jalkojensa varassa, mutta toisinaan puihin tai termiittikekoihin nojaten. Nekin kuitenkin tarvitsevat REM-unta, mutta vain kolmen tai neljän päivän välein. Kauaa ne eivät makuulla voi olla, mikä ei johdu ainoastaan vaanivista leijonalaumoista. Tämä on voitu päätellä siitä, että eläintarhoissa elävät norsut eivät ikinä makaa 30 minuuttia kauempaa, vaikka öisin ne voivat nukkua huoletta jopa seitsemän tuntia putkeen seisaallaan. Niillä siis olisi mahdollisuus makoilemiseen ilman vaaraa.
Tutkijoiden mukaan vähäinen maassa nukkuminen johtuu norsun suuresta koosta ja ruumiinpainosta. Pitkäaikainen makaaminen altistaa sisäelimet tuhansien kilojen painolle, eivätkä ne kestä sellaista painetta.
Lue myös: 10 hullua asiaa, joita ihmiset tekevät unissaan
Nelisormimangustit nukkuvat hierarkkisessa kasassa
Kalaharin autiomaassa, Afrikan eteläosissa, elävät nelisormimangustit ovat aitososiaalisia eläimiä eli laumassa on yleensä yksi johtava pari, joka lisääntyy. Jopa 40 yksilön kokoisissa yhteisöissä kaikki jäsenet huolehtivat hallitsevan naaraan poikasista. Se myös tarkoittaa sitä, että jos joku muu sattuu lisääntymään, käy diktaattorin tavoin toimiva matriarkka tappamassa poikaset.
Hallitsevan parin naaras on nimenomaan lauman johtaja, minkä myös nelisormimangustien nukkumistapa osoittaa. Lauman pesä on maan alle kaivetussa, monimutkaisessa luolastossa, johon ne kerääntyvät yön tullessa. Nelisormimangustit nukkuvat suuressa kasassa pysyäkseen lämpöisinä. Eläinkeon päällimmäisinä olevat vartijat eivät saavuta koskaan syvän- tai REM-unen vaiheita, koska niiden on oltava jatkuvasti hälytysvalmiudessa.
Mitä korkeammalle lauman hierarkiassa mennään, sitä syvemmällä kasassa eläin on. Johtava naaras on tietenkin alimmaisena ja saa kaikkein makeimmat unet turvassa pedoilta ja yön viileydeltä.
Hait nukkuvat vastavirtaan
On olemassa yleinen harhakäsitys, joka kuitenkin perustuu faktaan. Virheellisen uskomuksen mukaan hait eivät nuku ikinä, koska niiden on jatkuvasti uitava pysyäkseen hengissä. Lauseen jälkimmäinen osuus pitää paikkansa isolla osalla hailajeista. Niiden on pysyttävä liikkeessä, koska niillä ei ole kykyä pumpata vettä, vaan ne ottavat tarvitsemansa hapen kidusten läpi kulkevasta vedestä. Mutta nukkua niiden täytyy.
Ne saattavat käyttää samanlaista toispuoleista nukkumista, joka on jo tällä listalla tullut tutuksi. Hait eivät siis pääse koskaan samanlaiseen syvään uneen kuin ihmiset, vaan osa niiden aivoista vain vaipuu lepotilaan. Asiaa on toki hieman hankala tutkia, koska suurimmat hailajit eivät selviä vankeudessa hengissä muutamia päiviä kauempaa, joten tieto on pitkälti havainnoimalla pääteltyä. Pienempiä hailajeja, esimerkiksi metrin mittaiseksi kasvavaa piikkihaita, tutkimalla on kuitenkin saatu selville jotain. Piikkihailla uiminen tulee niin sanotusti selkärangasta eli sitä koordinoi selkäydin osittain vailla tahdonalaisuutta. Tässä tapauksessa hai voi käydä nukkumaan, sillä aivot voi jättää kokonaan narikkaan eikä hapensaanti silti vaarannu.
Valkohaiden nukkumista ja lepotilaa on myös tutkittu; sopivalta etäisyydeltä tietenkin. Niillä on joskus tapana asettua lepäämään alueille, joissa merenalaiset virtaukset tulevat niitä kohti. Silloin ne voivat uida lähes paikallaan ja siitä huolimatta vesi virtaa niiden kiduksiin antaen mahdollisuuden kunnolliseen lepohetkeen.
Papukaijakala nukkuu omassa limakuplassaan
Trooppisissa vesissä, koralliriuttojen välittömässä läheisyydessä elävät papukaijakalat ovat ilman hämmästyttävää nukkumistapaansakin erikoisia otuksia. Ne muun muassa kykenevät vaihtamaan sukupuoltaan sekä jauhamaan ja syömään kovan yläleukansa avulla korallia. Kun yö saapuu, aktivoituu papukaijakalan kiduksissa erityiset rauhaset, jotka erittävät sen ympärille suojaavaan limakuplan. Sen sisällä on mukava vedellä hirsiä.
Tutkijoita on vuosien ajan kiinnostanut ja kummastunut, miksi papukaijakala valmistaa tällaisen kuplan. On arveltu, että lima suojaisi petojen hyökkäyksiltä tai jopa auringonvalolta toimien aurinkovoiteen tapaan. Jälkimmäinen teoria on hieman ontuva, sillä papukaijakalat nukkuvat limakuplassaan öisin – eli pimeän aikaan.
Todennäköisin, ja itseasiassa tutkimuksissa todistettu, teoria liittyy loisiin. Päiväsaikaan papukaijakalan ei tarvitse huolehtia verta imevistä siiroista, sillä puhdistajakalat partioivat jatkuvasti ympärillä näykkien loiset parempiin suihin ennen kuin ne ehtivät kiinnittyä toisen nahkaan. Mutta joskus puhdistajienkin on nukuttava ja silloin papukaijakalat jäävät loisten armoille.
Queenslandin yliopiston biologi Alexandra Grutter työryhmänsä kanssa tutki papukaijakalan täysin ainutlaatuista nukkumistapaa vuonna 2010. Kokeessa osalta nukkuvista kaloista poistettiin limakupla, jolloin siirat olivat välittömästi niiden kimpussa; limakäärössä uinuvat kalat eivät loisia kiinnostaneet. Siksi suuren nukkumiskuplan valmistamiseen kannattaa kuluttaa päivittäin valtava määrä energiaa ja aikaa. Limakuplan erittäminen kestää kolmesta vartista tuntiin.
Alppikiitäjä ja muut muuttolinnut ovat multitaskaamisen mestareita
Listan ensimmäisessä osassa käsiteltiin muutamaakin siivekästä ja otetaan tähän loppuun vielä yksi lintu. Tai periaatteessa tähän listan kohtaan kuuluu suuri joukko muuttolintuja. Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa ja Intiassa tavattava alppikiitäjä on maailmanmestari: se on kauimmin yhteen soittoon ilmassa pysytellyt lintu. Alppikiitäjän ennätys on kymmenen kuukautta ilman pysähtymistä syömään tai nukkumaan. Ne laskeutuvat kerran vuodessa, lisääntymään.
Syöminen hoituu kirjaimellisesti lennossa, sillä ilmassa on paljon hyönteisiä napattavaksi. Mutta nukkuminen onkin kinkkisempi juttu. Alppikiitäjät nousevat hyvin korkealle ja lähtevät sieltä vapaaliitoon, jonka aikana voi käydä untenmailla. Kokonaan ne eivät kuitenkaan tajuttomuuteen vaivu, sillä kuten saatoit jo arvata: muuttolinnut nukkuvat yksi aivopuolisko kerrallaan. Liitojen aikaan ne voivat kuitenkin hetkellisesti päästä syvempään uneen. Monille muuttolinnuille riittää levoksi myös niin sanotut tehonokoset, power nap, joita ne ottavat useita kertoja päivässä, mutta vain muutamien sekuntien ajan kerralla.
Eikä lennossa nukkuminen ole ainoastaan pienten lintujen kyky, sillä jättimäiset albatrossit, jotka viettävät suurimman osan elämästään ilmassa, nukkuvat noin 42 minuuttia päivässä, mutta vähän kerrallaan ja puolilla aivoilla tietenkin.
Lue myös:
Tiede
Toinen silmä auki tai syöksyhampaat jäähän iskettynä: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 1
Kaikki eläimet tarvitsevat unta: jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Eläinmaailmassa on myös olemassa monta eriskummallista nukkumistapaa, joista hämmästyttävimpiin lähdetään nyt tutustumaan.
Listafriikki jätti pois erilaiset horrokset ja talviunet, jotka sinänsä kyllä ovat melko erikoisia ilmiöitä. Nyt kuitenkin paneudutaan kymmeneen nukkumistapaan, jotka ovat listan eläimillä käytössä päivittäin. Mukaan mahtuu muun muassa erikseen nukkuvia aivopuoliskoja, suojaisia limakuplia, käsi kädessä söpöstelijöitä ja kuolleita flamingoja.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista nukkumistapaa voit lukea tästä:
Delfiinien nukkumistapa on yksi erikoisimmista
Ihmisen ei tarvitse (onneksi) joka kerta ilmaa sisään vetäessä miettiä, että nyt on aika hengittää. Toista se on delfiineillä, ja toki muillakin valailla, jotka käyvät tietoisesti ottamassa happea sopivin väliajoin. Delfiineillä on hyvin erikoinen kyky, jonka avulla ne eivät huku unissaan: ne lepuuttavat yhtä aivopuoliskoa kerrallaan.
Kun toinen puoli aivoista on hereillä, on sitä vastaava vartalon puolisko valppaana, mikä tarkoittaa myös silmää. Kun oikea aivopuolisko nukkuu, on vasen silmä auki ja valmiina havaitsemaan lähestyviä vaaroja. Yleensä delfiinit uivat ja nukkuvat samanaikaisesti ja usein kaverin vieressä, jotta kummallakin puolella on valvova silmä.
Joskus ne voivat vaipua hyvinkin syvään uneen ja kellua siten, että hengitysaukko on koko ajan pinnan yläpuolella – siitä käytetään termiä logging eli delfiini muistuttaa kelluvaa tukkia. Voisi jopa sanoa, että se nukkuu kuin tukki! Nukkuessa delfiinien hengitysväli pitenee ja ne voivat olla pintaan nousematta jopa seitsemän minuuttia, kun aktiivisina aikoina hengittämässä käydään muutaman minuutin välein.
Pullokuonodelfiinit nukkuvat noin kolmasosan vuorokaudesta eli ne tarvitsevat periaatteessa saman verran unta kuin ihminen. Erona on vain se, että delfiinit heräävät parin tunnin välein vaihtamaan nukkuvaa aivopuoliskoa.
Sorsat asettuvat rivistöön nukkumaan
Sorsatkin osaavat toisella aivopuoliskolla nukkumisen ja aiemmin oli sellainen uskomus, että ne nukkuisivat lähes aina toinen silmä auki. Indiana State -yliopiston biologit ja unitutkijat päättivät ottaa selvää, miten yleistä puolittainen nukkuminen todellisuudessa on.
Tutkimuskohteeksi valikoituivat sinisorsat, jotka muiden lähisukulaistensa tavoin nukkuvat riveissä. Sorsia kuvattiin, kun ne asettuivat yöpuulle ja kuinka ollakaan – sorsajoukossa nähtiin hajontaa. Ne, jotka nukkuivat rivistön päissä, pitivät auki sen silmän, joka oli kavereista poispäin. Muiden sorsien suuntaan osoittanut silmä oli kiinni. Keskellä riviä olleet sorsat sen sijaan saivat lepuuttaa aivoja kokonaisuudessaan ja ne sulkivatkin molemmat silmänsä.
Rivin päissä olevat vahdit siis pitävät huolen siitä, että pedot eivät pääse yllättämään, mutta totaalisen yövuoron sijaan ne saavat nukkua edes puolittain.
Flamingot nukkuvat yhdellä jalalla, koska se on helpompaa
Monet linnut, muun muassa edellisen kohdan sinisorsat, nukkuvat yhdellä jalalla. Se johtuu siitä, että ne säästävät energiaa. Lämmönhukka höyhenettömistä jaloista on suuri, joten edes toisen pitäminen lähellä lämpöistä kehoa ja suuria verisuonia vähentää energiankulutusta huomattavasti.
Tätä lintumaailmassa melko yleistä nukkumistapaa käyttävät myös flamingot ja pitkään arveltiin, että syynä oli sama lämpöisenä pysyminen. Teoria vain hieman ontui, kun tutkijat totesivat, että flamingot nukkuvat yhdellä jalalla myös tropiikissa. On myös arveltu, että yhdellä jalalla nukkuminen vähentää loisten pureutumista jalkojen ihoon, mutta flamingot asustavat ja ruokailevat todella emäksisissä vesissä, minkä vuoksi niiden jalat ovat kuin paksujen suomujen peittämät. Nahan läpi on lähes mahdoton päästä puremaan tai pistämään.
Hiljattain on kuitenkin löytynyt selitys, mikä on tyydyttänyt ainakin osan flamingotutkijoista. Nämä linnut pysyvät paremmin pystyssä, kun ne seisovat yhdellä jalalla. Kuulostaa melko omituiselta.
Flamingon jalan anatomia on hyvin erilainen kuin meillä: sen polvi on korkealla höyhenpeitteen alla ja se taittuva, paksumpi kohta keskellä pitkää ja kapeaa jalkaa on itseasiassa nilkka. Flamingo lukitsee nilkkansa suoraksi ja näin se pysyy pystyssä ilman lihasjännitystä, jolloin seisaalla nukkuminen on mahdollista. Tasapainon on todettu olevan parempi yhdellä, keskelle lukitulla jalalla.
Miten sitten on selvitetty ero kahdella ja yhdellä jalalla seisomisessa? Vastaus: kuolleita flamingoja tutkimalla. Elottomat linnut on laitettu seisomaan kummallakin tavalla, mutta ruumiit huojuivat ja kaatuivat kahden jalan taktiikalla. Kun tutkijat asettivat linnut yhdelle jalalle, pysyivät ne tukevasti pystyssä.
Merisaukot nukkuvat käsi kädessä
Pohjoisen Tyynenmeren rannikoilla elävät merisaukot pitävät hallussaan ainakin yhtä eläinmaailman ennätystä: niillä on kaikkein tihein turkki. Ruumiinosasta riippuen karvoja on jopa 200 000 kappaletta neliösenttimetrillä. ”Tavallisella” saukolla määrä on noin 70 000 ja ihmisellä parhaimmillaankin 200. Merisaukot pärjäävät huippuunsa kehittyneen eristäjän kanssa loistavasti kylmässä vedessä ja voivat viettää koko elämänsä meressä astumatta koskaan kuivalle maalle.
Se siis tarkoittaa sitä, että ne myös nukkuvat vedessä. Merisaukoilla on nukkuessaan hellyyttävä tapa pitää toisiaan kädestä kiinni. Varsinkin emot tarttuvat poikastaan käpälästä, ettei se pääse kulkeutumaan liian kauas – merisaukkonaaraalta ei lopu kädet kesken, sillä normaalisti se saa vain yhden poikasen. Emo saattaa myös kääriä poikasensa merilevään, kun se lähtee itse saalistamaan ja jättää jälkikasvun torkuille.
Samanlaista nukkuvan vartiointia havaitaan myös merisaukkokoirailla, jotka lisääntymiskaudella nukkuvat valloittamansa naaraan vieressä. Naaraan kädestä on syytä pitää kiinni, ettei se kesken unien löydä parempaa seuraa.
Merisaukot voivat kietoa myös itsensä levään, jotta voivat huoletta laittaa silmät kiinni ilman pelkoa siitä, että heräisi jostain avomereltä.
Mursujen erikoinen unirytmi
Mursut nukkuvat missä vain, koska vain ja mahdollisuuksien mukaan lähes kellon ympäri. Tai sitte eivät moneen päivään.
Kaikki eläimet nukkuvat lähes poikkeuksetta joka päivä. Tietenkin voi olla olosuhteita ja tilanteita, joissa nukkuminen ei onnistu, mutta unentarve on terveyden kannalta päivittäistä. Ei kuitenkaan mursuilla. Nämä arktisten merialueiden jättiläiset valvovat säännöllisesti jopa 84 tuntia putkeen ilman minkäänlaista pakottavaa syytä. Ne eivät tuona aikana osoita väsymisen merkkejä ja säilyttävät saman aktiivisuuden tason etsien simpukoita ja muuta syötävää.
Mutta sitten kun ne nukkuvat, niin unet saattavat kestää jopa 19 tuntia. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisesta valvomisesta huolimatta univelkaa kertyy. Pitkät ja syvät unet mursut ottavat maalla, mutta ne voivat torkahdella myös ollessaan vedessä. Meressä nukkuminen onnistuu pinnalla kelluen, pohjassa maaten tai vaikka pystysuorassa johonkin nojaten. Meressä otetut nokoset ovat lyhyitä, muutaman minuutin pätkiä, joissa mursut napsauttavat vain toisen aivopuoliskon unille – aivan kuten delfiinit. Mursut kykenevät pidättämään hengitystään viiden minuutin ajan. (Yllä olevan kuvan mursu ei ole kuollut, vaan päiväunilla.)
Kaikkein hauskin mursujen nukkumistapa on kuitenkin se, mikä yhdistää parhaat puolet molemmista maailmoista: pää pysyy pinnalla ja kroppa on aaltojen keinuteltavana. Tämä onnistuu tavalla, joka saa kaikki vihlovista hampaista kärsivät irvistämään, sillä mursu iskee valtavat syöksyhampaansa jäälauttaan ja nukahtaa laineiden kuljettaessa sitä höyhensaarille.
Lue myös:
-
#vainsuomijutut5 päivää sitten
10 erilaista teoriaa siitä, miksi Suomen nimi on Suomi ja toisaalta taas Finland?
-
Tiede1 viikko sitten
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
-
Tiede1 päivä sitten
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
-
Yleistieto3 päivää sitten
Sudoku, nolla, valintamyymälä: Nämä keksinnöt ovat huomattavasti uudempia, kuin olisit uskonut – osa 1