10 maailman tarkimmin vartioitua paikkaa

On olemassa paikkoja, joihin tavallisella kansalaisella ei ole asiaa. Kieltäminen vain entuudestaan lisää näiden tarkimmin vartioitujen paikkojen kiehtovuutta.

Vartioituja holveja, salaisia järjestöjä ja paikkoja, joihin ei vain yksinkertaisesti saa lain mukaan mennä. Parhaimmassa tapauksessa tunkeilijat vain pidätetään. Ja pahimmassa… no, päättele itse listan mukana.

Listafriikki porautuu nyt maailman tarkimmin vartioituihin ja salaisimpiin kohteisiin; niin syvälle kuin pystyy. Tässä kymmenen paikkaa, joita ei kannata laittaa omalle bucket listille!

Mežgorje

Kuva: Pesotsky | CC BY 3.0

Mežgorje on pikkukaupunki Baškortostanin tasavallassa Uralvuoriston eteläosassa. Vuonna 1979 perustetussa kaupungissa asuu vajaa 20 000 ihmistä, joista suurimman osan uskotaan työskentelevän viereisellä Jamantau-vuorella. 

Mežgorjesta ei juuri tiedetä mitään, koska kukaan ulkopuolinen ei sinne pääse. Se on suljettu kaupunki. Kukaan kaupungissa asunutkaan ei ole paljastanut, mitä Jamantaun sisällä tapahtuu.

Kremlin virallinen vastaus uteluihin on se, että Jamantaulla on kaivostoimintaa. Toisaalta Venäjältä on sanottu, että paikalla on maan johtaville henkilöille ydinsodan varalle tehty bunkkeri. Sen on myös kerrottu olevan niin ruokavarasto kuin kansallisaarteiden säilytyspaikka. 

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Yhdysvaltain satelliitit ovat kuvanneet paikalla massiivisia kaivauksia. Kuvista on voitu päätellä, että Jamantaulle on rakennettu valtava komento- ja viestintäkeskus, ja alueen läheisyys kahteen ydinasetehtaaseen on johtanut hyytäviin yhteenlaskuihin. Yhdysvallat on varma, että alueella säilytetään ydinaseita ja siellä on rivi ohjuksia odottamassa etälaukaisua. 

Vaikka koko paikka perustettiin Kylmän sodan aikana, on Mežgorjeen pääsy edelleen kielletty. Toivottavasti meille ei ikinä selviä, onko vuoren sisällä automaattisia ydinaseita vai ei!

Osasto 39

Osasto 39 on maailman salaisimman valtion salaisin järjestö.

Sitä johdetaan loikkareiden kertomusten mukaan Pohjois-Korean työväenpuolueen päämajasta, joka sijaitsee Pjongjangissa. Nimensä sen huhutaan saaneen sen toimistohuoneen mukaan, jossa organisaatio sai alkunsa 1970-luvun lopulla.

Viraston kautta pyöritetään kansainvälistä yritysverkostoa, jonka päällimmäinen tavoite on kerätä ulkomaista valuuttaa maan johtajalle. Osasto 39:n peiteyhtiöt ovat haalineet varoja ympäri maailman sekä laillisin keinoin että laittomalla ase- ja huumekaupalla sekä väärennetyllä rahalla.

Vasta viime vuosikymmenen lopulla muiden maiden tiedustelupalvelut ovat ottaneet Osasto 39:n tutkittavakseen. Tietoa järjestöstä ei ole paljon saatavilla, mutta sen uskotaan tuoneen maansa johtajalle Kim Jong-unille ja hänen edeltäjälleen Kim Jong-ilille rahaa sadoista miljoonista jopa muutamaan miljardiin dollariin.

Tietoisuus järjestön sadoista ulkomaisista yrityksistä on alkanut hankaloittaa Osasto 39:n toimintaa, joten se on tehnyt uusia aluevaltauksia kyberrikollisuuden suuntaan, ja hakkerit ovat toistuvasti päässeet käsiksi muun muassa Etelä-Korean pankkeihin ja puolustusvoimien tietokoneille. Vuonna 2016 järjestön hakkerit onnistuivat melkein viemään miljardi dollaria Yhdysvaltojen keskuspankilta, mutta varkauden esti nolo kirjoitusvirhe.

Pohjois-Sentinelin saari

Kuva: Medici82 | CC BY-SA 4.0

Sentineliläiset asuvat Intian valtameressä sijaitsevalla Pohjois-Sentinelin saarella totaalisen eristäytyneenä muusta maailmasta. Heidän väkilukunsa arvellaan olevan enimmillään muutama sata; varmaa tietoa ei kuitenkaan ole, koska Intia sääti vuonna 1956 lain, jonka mukaan kaikkien on pidettävä saareen vähintään viiden kilometrin etäisyys. Laki on tehty suojelemaan saarella asuvia ihmisiä, mutta myös ulkopuolisia.

Tottelemattomia on löytynyt, mutta sentineliläset ovat itse tehneet vieraille selväksi, kuinka tervetulleita muut ihmiset ovat heidän saarelleen. Sentineliläiset suhtautuvat äärimmäisen vihamielisesti tunkeilijoihin; he ampuvat lähestyviä veneitä ja jopa helikoptereita nuolilla. Viimeksi vuonna 2018 saarelle laittomasti pyrkinyt yhdysvaltalainen lähetyssaarnaja, John Allen Chau kohtasi loppunsa heidän käsissään.

Sentineliläisten maine on kuitenkin todellisuutta huonompi. Vuosikymmenien ajalta tiedetään lukuisia kohtaamisia, jotka ovat sujuneet rauhallisesti ja yhteisymmärryksessä.

Tuomiopäivän holvi

Norjan Huippuvuorilla sijaitseva kansainvälinen siemenholvi rakennettiin vuonna 2008. Ympäri maailman eri valtioilla on omissa varastoissaan hyötykasvien siemeniä, mutta tuomiopäivän holvi on kaikkien meidän yhteinen ja viimeinen oljenkorsi. Siellä on tallessa kaikkien tärkeimpien vilejelykasvien siemenet.

Holvissa säilytetään yli miljoonan eri kasvilajin ja -lajikkeen siemeniä, mutta tilaa varastossa on nelinkertaiselle määrälle. Monet kansalliset siemenvarastot ovat olosuhteiden ja ihmisen toiminnan armoilla, mutta tuomiopäivän holvi on rakennettu Huippuvuorille, eristyksiin muusta maailmasta, jossa sähkökatkoskaan ei haittaa siementen säilymistä. Ikirouta takaa säilymiseen tarvittavat -18 pakkasastetta.

Sen sijainti on loistava, sillä holvi on niin korkealla vuorella, että se pysyy merenpinnan yläpuolella, vaikka kaikki maailman napajäät sulaisivat ilmastonlämpenemisen takia. Vaikka holvin sisäänkäynti on eri medioista tuttu, on itse varasto yli sadan metrin syvyydessä vuoren sisällä.

Viimeksi tämän vuoden helmikuussa holviin lisättiin 60 000 näytettä, jotka tulivat muun muassa Cherokee-kansalta, Thaimaasta, Etiopiasta ja Irlannista.

Holvissa on myös käytössä Black Box -systeemi, mikä tarkoittaa sitä, että siemenet luovuttaneella valtiolla tai laitoksella on yksinoikeus omaisuuteensa. Tallettaja sinetöi näytteen ja ainoastaan sillä maalla on lupa ottaa kyseiset siemenet käyttöön. 

Surtseyn saari 

Surtseyn saarelle, Islannin etelärannikolla, ei ole kellään muulla asiaa, kuin muutamilla tarkoin valituilla tutkijoilla. Kaikki muut pidätetään.

Tämä Unescon maailmanperintökohde syntyi vuonna 1963 alkaneesta, merenalaisesta tulivuorenpurkauksesta. Siitä lähtien Surtsey on toiminut luonnon omana laboratoriona, jossa on voinut seurata, kun elämä valtaa karusta laavakivestä koostuvan saaren. 

Ensimmäisinä vuosina tuulet ja merivirrat toivat 141 hehtaarin kokoiselle saarelle bakteereita ja homeita, ja ensimmäiset putkilokasvien siemenet itivät jo vuonna 1965. Yli viidenkymmenen vuoden aikana Surtseylle ovat tiensä löytäneet kymmenet kasvit, sammaleet, jäkälät ja sienet, sadoittain selkärangattomia ja lähes sata lintulajia. 1980-luvulla hylkeet ottivat saaren lisääntymispaikakseen.

Ihmisten vaikutus halutaan pitää minimissään, joten saarella vierailevien tutkijoiden täytyy olla erityisen varovaisia tekemisissään. Ulosteet on lain mukaan kerättävä huolellisesti, mutta valitettavasti siinä ei ole aina onnistuttu. 

Islantilainen kasvitutkija Ágúst Bjarnason sai saarelta viestin vuonna 1969, kun ulkomaalainen tutkijaryhmä oli löytänyt laavakivikallioilta tuntemattoman, 15 senttiä korkean taimen. Pikimmiten saarelle lähtenyt Bjarnason kertoi kasvin näyttäneen ensin perunalta. Hän oli kuitenkin tutkinut taimea lähemmin, osunut sormellaan sen yllättävän pehmeään kasvualustaan ja tajunnut mistä oli kyse. Joku onneton oli kyykistynyt suojellun saaren maastoon ja ulostanut (kaiken muun lisäksi) tomaatin siemenen, joka oli ravinteikkaassa kasassa itänyt. Bjarnason siivosi millin tarkasti sekä kasvin että kakan, eikä hiiskunut asiasta kellekään ennen vuonna 2015 antamaansa haastattelua. Se olisi voinut lopettaa ainutlaatuisen tutkimuksen lähtösijoilleen.

Bohemian Grove

Kuva: Brianhama – Own work | CC BY-SA 4.0

Bohemian Club on ultimaattinen hyvävelikerho, jonka entisiin ja nykyisiin jäseniin kuuluu Yhdysvaltain presidenttejä (Richard Nixon, Ronald Reagan, George H. W. Bush), hallituksen jäseniä, yritysjohtajia ja miehiä eri taiteiden aloilta. Klubi pitää majaansa San Franciscossa, Kaliforniassa, mutta sen kuuluisin kokoontuminen, on joka heinäkuinen kahden viikon ”leirikoulu”, Bohemian Grove, Monte Riossa.

Jäsenet käyvät tapaamisessa läpi päivän polttavia aiheita ja solmivat ystävyys- ja yrityssuhteita, vaikka se on virallisesti kiellettyä klubin säännöissä. 150 vuoden historiansa aikana tapaamiset ovat kiehtoneet ulkomaailmaa salaperäisyydellään, ja vaikka verhoa ovat avanneet alueelle jotenkin ihmeen kaupalla soluttautuneet muutamat toimittajat, ei kiinnostus ole laantunut. Päin vastoin. 

Kummalliset seremoniat teatteriesityksineen ihmetyttävät, mutta tapaamiset ovat alkaneet aiheuttaa myös paheksuntaa, sillä niissä tehdään todennäköisesti suuriakin poliittisia päätöksiä täysin julkisuudelta piilossa.

Yli tuhannen hehtaarin aluetta vartioi läpi vuoden entisistä sotilaista koottu erikoisryhmä; liiketunnistimet ja lämpökamerat apunaan. Turvatoimet ovat kokoontumisen aikaan luonnollisesti tapissa, ja silloin lisäsuojaa tarjoavat paikallinen poliisi ja läsnäolijoista riippuen myös salainen palvelu.

Villeimpien huhujen mukaan Bohemian Grovessa olisi 1940-luvun alussa sovittu Manhattan-projektin, eli ydinaseen kehitystyön, käynnistämisestä, joka johti valitettavaan onnistumiseen: Hiroshiman ja Nagasakin pommituksiin elokuussa 1945.

Coca-Colan resepti

Maailman tarkimmin varjelluksi salaisuudeksikin nimitetty resepti on Atlantassa, suuressa Coca-Cola-museossa. Sitä säilytettiin alunperin newyorkilaisessa pankissa, mutta nykyään se on nähtävillä muun virvoitusjuoman historian kanssa. Tai ei varsinaisesti nähtävillä. 

Ulkopuolelta pääsee kuitenkin ihailemaan sormenjälkiskanneria ja teräksistä holvia, jonka edessä risteilevät punaiset laservalot. Resepti itse on metallisessa laatikossa holvin sisällä. Legendan mukaan reseptin tietää kerrallaan vain kourallinen ihmisiä, jotka eivät saa ikinä esimerkiksi lentää yhdessä.

Vartijoiden ympäröimä holvi on osittain myös show’ta: Myyttisyys ja massiiviset turvatoimet houkuttelevat museoon asiakkaita. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö reseptiä yritettäisi kaikin keinoin suojella.

Vuonna 2006 Coca-Cola -yhtiön päämajassa työskennellyt sihteeri oli päässyt varjeltuun dokumenttiin käsiksi. Hän päätti laittaa rikoskumppaneidensa kanssa rahoiksi ja myydä tiedot 1,5 miljoonalla dollarilla pahimmalle kilpailijalle, Pepsille. 

Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut, sillä yhtiöiden suhde oli vuosikymmenien takaisesta huomattavasti parantunut: Heti kun varkaat tarjosivat Coca-Colan reseptiä, otettiin Pepsiltä yhteyttä poliisiin. FBI:n agentti esitti tapaamisessa virvoitusjuomayhtiön johtajaa, mikä lopulta johti rikollisten pidättämiseen.

Qin Shi Huangdin hautakammio 

Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautakammion vartijoiksi 200-luvulla eaa. valmistetut terrakottasotilaat löytyivät vasta vuonna 1974. Xi’anin kaupungin lähellä asunut maanviljelijä oli kuivan kesän vuoksi kaivanut pellolleen kaivoa, kun hänen lapionsa osui saviseen patsaaseen.

Maan alta on tähän mennessä kaivettu noin 2000 sotilasta tuhansine aseineen ja satoine hevosineen. Jokainen patsas on erilainen, mutta vielä hämmästyttävämpää on se, että tutkijat uskovat sotilaita olevan jopa 6000 kappaletta lisää. Niiden olemassaolosta ei kuitenkaan ole varmuutta, koska ne sijaitsevat Qin Shi Huangdin varsinaisessa, jalkapallokentän kokoisessa hautaholvissa, jota ei ole koskaan avattu. 

Yhtenä maailman tärkeimmistä arkeologisista löydöksistä pidetyn terrakotta-armeijan päälle on rakennettu tarkoin vartioitu museo ja valvonnassa on myös kukkula, jonka sisällä keisarin hauta sijaitsee. Listallemme paikka ei kuitenkaan ole päässyt terrakota-armeijan vuoksi, vaan sen takia, että hautaholvissa uskotaan olevan tappavia ansoja ja ovien aukaisemisesta laukeavia aseita, tosielämän Indiana Jones -tyylillä. Kammio ei ole vain keisarin viimeinen leposija, vaan ansat ja pyydykset viimeistelleet työmiehet lukittiin sisään kuolemaan, koska heidän ei haluttu levittävän tietoa mekanismien toiminnasta.

Keisarin hautaamisen aikaan eläneen historioitsijan Sima Qianin kirjoitusten perusteella sisällä holvissa on elohopeasta tehtyjä jokia, jotka kuvastavat Kiinan suuria vesireittejä, ja tutkimuksissa onkin havaittu, että kyseisen raskasmetallin pitoisuus alueella on hyvin suuri. Jos hautaholvi joskus avataan, vaatii se ykkösluokan suojavarustuksen.

Fort Knox

Kuuluisa sanonta ”hankalampi päästä sisään kuin Fort Knoxiin”, ei ole tuulesta temmattu. Harva paikka maailmassa on yhtä tarkasti varjeltu kuin Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön ylläpitämä maan kultavarantojen säilytyspaikka. Oikeasti Fort Knox on Kentuckyssa sijaitseva armeijan tukikohta, mutta sen välittömässä läheisyydessä olevaa kultavarastoa kutsutaan samalla nimellä. 

Fort Knoxissa säilytetään liittovaltion kaikesta kullasta yli puolet, eli noin 4,6 miljoonaa kiloa, joka on tämänhetkisellä (5.5.2020) arvolla noin 232 miljardia euroa. 

Rakennus on laajalla nurmikentällä, joten sinne on vaikea hiippailla salaa. Piikkilangan ja sähköaitojen ympäröimä Fort Knox työllistää ympärivuorokautisesti liittovaltion alaisuudessa toimivia rahapainon poliiseja. He vastaavat myös valtiovarainministeriön, rahapainojen ja valtion maallisen omaisuuden suojelusta muuallakin kuin Fort Knoxissa

Jos rakennetut esteet eivät pysäytä tunkeutujaa, sen tekevät varmasti aseistautuneet vartijat jokaisella kultavaraston kulmalla. Ja todennäköisesti läheisen tukikohdan Black Hawk -helikopterit ovat vain yhden napinpainalluksen päässä.

Varsinainen kultaholvi on rakennettu paksusta teräksestä ja sisään pääsee 20 tonnia painavan teräsoven kautta. Ovi on lukittu lukuisilla koodeilla, joiden yhdistelmää ei kokonaisuudessaan tiedä kukaan; oven avaamiseen tarvitaan siis koko joukko työntekijöitä.

Alue 51

 Eihän kiellettyjen paikkojen listaa voi tehdä ilman Area 51:tä!? 

Area 51 on Yhdysvaltain ilmavoimien korkeimman turvaluokituksen tukikohta Nevadan autiomaassa, eikä sen oikeasta käyttötarkoituksesta ole edelleenkään mitään tietoa, vaikka se perustettiin 65 vuotta sitten. 

Ilmavoimat hankki alueen alunperin testatakseen uusia hävittäjiä ja häivelentokoneita, sen verran tiedetään nyt. Jatkuva salamyhkäisyys johti kuitenkin kuuluisien salaliittoteorioiden syntyyn. Tukikohdassa on epäilyjen mukaan säilytetty kiinniotettuja maapallon ulkopuolelta tulleita aluksia sekä testattu ja kehitetty eksoottisia aseita. 

Epäilyjä ei ole hälventänyt se fakta, että Yhdysvaltain hallitus ei julkisesti myöntänyt tukikohdan olemassaoloa kuin vasta vuonna 2013. 

Sanomattakin lienee selvää, että turvatoimet ja valvonta ovat äärimmäisiä. Siviileiltä tukikohdan alueelle pääsy on ehdottomasti kielletty. Alueen rajoilla on uhkaavia varoituskylttejä, joissa ilmoitetaan suoraan, että ”tunkeilijoita vastaan on lupa käyttää tappavaa voimaa”. Tukikohdassa järjestetään harjoituksia myös ilmavoimien sotilaille ja lentäjille, jotka tulevat ympäri maan, mutta heitäkin odottavat ankarat kurinpidolliset seuraamukset, jos he lennoillaan eksyvät tukikohdan läheisyydessä olevalle ”kielletylle alueelle”.

Jos ufot kiinnostavat, niin käy lukemassa lista uskottavista havainnoista tämän linkin kautta.

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme kiehtovatko kielletyt ja salaiset paikat?