Oudoimmat
Taikatemput, jotka menivät pahasti pieleen – ei herkimmille!
Tämän päivän listalla Listafriikki listaa taikatemput, jotka syystä tai toisesta menivät pahemman kerran pieleen. Lista ei ole välttämättä tarkoitettu ihan niille kaikkein herkimmille.
Myös maailman parhaat taikurit tekevät virheitä. Vaikka erilaiset taikatemput käydään läpi kymmeniä, satoja – jopa tuhansia kertoja – aina kaikki ei suju täydellisesti.
Kun puhutaan todellisista huipputaikureista, taikatemppu saattaa olla vielä pelastettavissa, vaikka se olisi mennytkin tavalla tai toisella mönkään; se vaatii taikurilta luovuutta ja parhaat taikurit omaavat keinot reagoida odottamattomiin haasteisiin.
Sitten on niitä temppuja, jotka eivät ole enää yksinkertaisesti pelastettavissa millään tavoin. Osa näistä tempuista menee niin pahasti pieleen, että taikurin terveys saattaa olla vaarassa – jotkut ovat menettäneet jopa henkensä.
Tällä listalla keskitytään nimenomaan tähän viimeiseen kategoriaan. Jos siis tällaiset taikatemput, jotka menivät pahanpäiväisesti pieleen, tuntuvat lähtökohtaisesti hirvittäviltä… Kehotamme sinua harkitsemaan tämän listan lukemista vielä toisen kerran tai ainakin varaamaan paperipussin tai ämpärin viereesi.
Sen pidemmittä puheitta, Listafriikki esittelee pahasti pieleen menneet taikatemput.
Naula paperipussissa – ei, vaan juontajan kädessä
Puolalainen taikuri Marcin Poloniewicz osallistui Talent Puola -ohjelmaan, jossa hän selviytyi aina semifinaalivaiheeseen saakka. Hän nousi tunnetuksi saavutuksensa myötä ja vuonna 2016 hän pääsi vierailemaan suosittuun puolalaiseen TV-aamuohjelmaan, joka kuuluu vapaasti suomennettuna ”Kysymyksiä aamiaisella”.
Tuossa ohjelmassa hän päätti tehdä taikatempun, joka kuuluu eittämättä kategoriaan, jossa ovat vain ne kaikkein perinteisimmät taikatemput. Poloniewicz käytti tuossa tempussa neljää paperipussia. Hän sekoitti paperipussit keskenään ja yhdessä niistä oli naula pystyssä. Poloniewiczin tehtävänä oli tietää, missä näistä neljästä paperipussista tuo naula on.
Ensimmäisenä Poloniewicz iski kätensä yhteen pusseista voimalla, eikä mitään tapahtunut. Tämän jälkeen hän pyysi ohjelmaa juontanutta Marzena Rogalskaa tekemään saman kolmen jäljellä olleen pussin osalta ja nainen suostui tähän hieman vastentahtoisesti. Kun Rogalska iski kätensä toiseen pusseista, Poloniewiczin antaessa vielä hieman vauhtia, Rogalska alkoi välittömästi sen jälkeen huutaa oikonaan. Alkuun kaikki luulivat, että tämä oli osa temppua, mutta nämä luulot kaikkosivat nopeasti, kun paikallaolijat näkivät jättimäisen naulan lävistäneen Rogalskan käden. Poloniewicz kauhistui tapahtuneesta ja pyysi kirosanan värittämänä tapahtunutta anteeksi.
Rogalska kiidätettiin vauhdilla sairaalaan, mutta vain hetkeä myöhemmin hän latasi Facebookiin videon, jossa hän kertoi, että naula oltiin otettu irti kädestä, eikä käteen tarvinnut laittaa edes tikkejä. Tämä oli kuitenkin osoitus siitä, että välillä ne kaikkein ”helpoimmatkin” taikatemput saattavat mennä pahemman kerran pieleen, joskin onneksi tässä selvittiin lähinnä säikähdyksellä.
Miekat lävistivät vartalon
Taikurinimellä Princess Tenko (suomeksi Prinsessa Tenko) tunnettu Mariko Itakura oli tehnyt lukuisia ja taas lukuisia kertoja tempun, johon kuuluu miekkoja ja laatikko. Hieman tempun suoritustavasta riippuen, joko taikuri tai tämän avustaja ahtautuu tuohon laatikkoon. Tempussa on ideana se, että hän luo illuusion siitä kuin hän olisi laatikon sisällä, vaikka todellisuudessa hän poistuu laatikosta ennen kuin sinne aletaan painamaan miekkoja sisään.
Monet taikatemput ovat sekä äärimmäisen näyttäviä että myös vaarallisia, mutta samaan aikaan varsin yksinkertaisia. Näin on myös tämän Spike Illusion -tempun (lävistysilluusio) kohdalla. Laatikkoon painetaan yhteensä kymmenen miekkaa, sillä kuten edellä todettua – Itakura ei ole laatikon sisällä enää siinä vaiheessa, kun miekkoja aletaan painaa sisään.
Aina kaikki ei mene kuitenkaan kuin elokuvissa ja tämän joutui todeta myös omana aikanaan maailman tunnetuimpiin illuusionisteihin lukeutunut Itakura tehdessään tätä kyseistä temppua vuonna 2007. Hänellä oli tietty määrä aikaa poistua laatikosta, mutta syystä tai toisesta hän ei onnistunut siinä. Niinpä, kun laatikkoon alettiin painamaan miekkoja, ne osuivat hänen kehoonsa. Itakuralta murtui miekkojen osuessa häneen useita kylkiluita, poskiluu ja lisäksi yksi miekoista meni vain sentin päästä hänen silmästään. Hengenlähtö oli siis todella lähellä, mutta Itakura selvisi kuin ihmeen kaupalla tästä katastrofaalisesti pieleen menneestä taikatempusta.
Kaikkein käsittämättömintä tilanteessa oli se, että kun miekat vedettiin ulos laatikosta ja myös Itakura poistui sieltä, teki hän ohjelmaansa kuuluneet muut taikatemput kunnialla loppuun. Kaiken kaikkiaan hän esiintyi lavalla vielä 30 minuuttia tuon epäonnistuneen ja jopa hänen henkeään uhanneen tempun jälkeen, kunnes takahuoneeseen päästyään hänet kuljetettiin suoraan lähimpään sairaalaan.
Kun vesikidutuskammio muuttui vesikidutuskammioksi
Monien pahin painajainen olisi joutua kahlittuna vesikammioon, joka on täynnä vettä ja lisäksi vielä lukittu. Sitten on ihmisiä, jotka tekevät niin täysin tarkoituksella, uhmatakseen itseään eli suorittaakseen uskomattoman tempun. Taikatemput voivat siis olla todella sekopäisiä ja niin sanottu vesikidutuskammio on ehdottomasti yksi tähän kategoriaan lukeutuvista tempuista, jos sitä nyt voi varsinaisesti taikatempuksi kutsua. Olemme kuitenkin iskeneet kyseisen tempun taikatemput-kategoriaan, sillä taikurit ovat niitä, jotka tekevät näitä temppuja.
Useat taikurit ovat itse asiassa suorittaneet tämän tempun onnistuneesti. Temppu on kuitenkin niin vaarallinen, että muun muassa legendaarinen Harry Houdini ja nykypäivän taikureista Penn & Teller vievät tämän tempun tehdessään vesikammioon kirveen mukanaan – rikkoakseen tarpeen vaatiessa lasin.
Taikuri nimeltä Spencer Horsman ei sen sijaan ollut varautunut siihen, että temppu menisi pieleen eli hänellä ei ollut mitään kättä pidempää kammiossa. Eikä hän oppinut kerrasta, sillä hänelle on käynyt kahdesti sama asia kammiossa ollessaan: hän on menettänyt tajuntansa.
Kun taju lähtee vettä täynnä olevassa kammiossa, johon sinut on kahlittuna, on siinä suuri vaara kirjaimellisesti hukkua vierestä katsovien silmien ympäröimänä. Horseman ei onneksi hukkunut kummallakaan näistä kerroista ja siksi hän on ollut kertomassa pieleen menneestä tempustaan: ”Olin tempun puolivälissä, kun minua alkoi huimaamaan ja päätäni alkoi särkemään veden alla ollessani. Muistan, miten avasin viimeisen lukon, mutta jostain syystä en saanut sitä täysin auki ja se luiskahti käsistäni. Seuraava asia, jonka muistan, oli se, kun heräsin ensihoitajien ympäröimänä”, Horsman on sittemmin kertonut Nightlinelle.
Golf-kentästä tuli raahauskenttä
Taikurinimellä DMC tunnettavan Drummond Money-Couttsin saattaa jokunen teistä tietää hänen Netflixissä olevasta ohjelmastaan, jossa hän hämmästyttää ihmisiä toinen toistaan uskomattomammilla taikatempuillaan. Taikatemput, joita hän tekee ovat häkellyttäviä, ja luonnollisesti onnistuneita – onhan kyseessä nauhoitettu televisio-ohjelma.
Vuonna 2012 hän yritti niin ikään jotain häkellyttävää skotlantilaisessa viiden tähden golf-lomakohteessa. Hän meni golf-radalle, sitoi itsensä kahteen golfautoon kahdella köydellä ja sen lisäksi hän oli käsiraudoissa, muun muassa European Tourilla pelaavien golfammattilaisten seuratessa vieressä. Nämä kaksi golfautoa lähtivät merkin saatuaan ajamaan vastakkaisiin suuntiin. Money-Coutts ei kuitenkaan saanut köysistä toista irti riittävän ajoissa ja niinpä hän lähti raahautumaan golfauton perässä.
Money-Coutts eli DMC kärsi tempussa todella pahoja ruhjevammoja ja etenkin hänen toinen kylkensä oli täysin vereslihalla. Sittemmin DMC on kutsunut temppuaan totaaliseksi katastrofiksi ja hän kommentoi hyvin pian epäonnistumisensa jälkeen temppua seuraavasti The Sunin haastattelussa: ”Oikea puoli vartalostani naarmuuntui riekaleiksi. Verta tuli todella paljon. Moni asia meni pieleen, mutta sää oli suurin ongelma, koska se tarkoitti sitä, etten pystynyt tekemään temppua samalla tavoin kuin olin tehnyt sen harjoituksissa. Siinä mielessä temppu tosin onnistui, etten repeytynyt keskeltä kahtia.”
Partaterä vei hammaslääkärin hengen
Nyt tässä pahasti pieleen menneet taikatemput -listassa siirrytään sitten niihin temppuihin, jotka valitettavasti päättyivät temppuja suorittaneiden taikureiden kuolemaan.
Yksi tälle valitettavalle listalle päätyneistä henkilöistä on amatööritaikuri ja hammaslääkäri Vivian Hensley. Hänen elämä päättyi karmivalla tavalla epäonnistuneessa tempussa, jonka hän teki läheistensä ääressä vuonna 1938. Temppuun kuului partaterä, jonka hän esitti laittavan suuhunsa, vaikka todellisuudessa hän vei terän suunsa edestä ja livautti sen samalla hihaansa. Tämän jälkeen hän esitti pureskelevansa terää ja sen jälkeen nielevänsä sen. Tuohon hetkeen saakka kaikki meni hyvin.
Tempun seuraavassa vaiheessa hänen oli tarkoituksenaan tuoda kätensä takaisin suun eteen, minkä hän myös teki. Samaan aikaan hänen oli määrä livauttaa partaterä hihasta kämmeneensä ja saada se näyttämään siltä kuin hän ottaisi sen suustaan. Tässä kohtaa kaikki meni todella epäonnisesti pieleen, sillä partaterä lensi suoraan hänen kädestään hänen kurkunperälle. Samaan aikaan hän nielaisi vaistomaisesti ja terä päätyi hänen vatsalaukkuunsa.
Hensley vietti seuraavat neljä päivää sairaalassa, mutta valitettavasti hän menehtyi tämän pahasti epäonnistuneen tempun eli toisin sanoen partaterän aiheuttamien sisäisten verenvuotojen seurauksena.
Epäonnistunut pako maitotynnyristä
Vaikka taikatemput, joita taikurit tekevät yleisön edessä, on käyty läpi ja niitä on harjoiteltu tuhansia kertoja, myös kokeneen taikurin käsissä temppu saattaa mennä pieleen. Jos kaikkien aikojen parhaana taikurina yleisesti ottaen pidettävä Harry Houdini oli lähellä kuolemaa joitain temppuja tehdessään, kenellä tahansa taikurilla voi olla sama kohtalo ja seurauksena saattaa olla jopa se kuolema.
Näin kävi todella pitkän nimen omanneen Royden Joseph Gilbert Raison de la Genestan kohdalla, joka onneksi tunnettiin taikurina pelkästään nimellä Genesta. Hän oli tehnyt yli vuosikymmenen ajan temppua, jossa hänet lukittiin usealla monimutkaisella lukolla metalliseen maitotynnyriin, johon mahtuu juuri ja juuri ihminen, ja tuo tynnyri täytettiin vedellä. Temppu ei ollut siis koskaan aiemmin mennyt pieleen, mutta vuonna 1930 yksi epäonnistunut pakoyritys tynnyristä johti siihen, että hän hukkui temppua tehdessään.
Tynnyri, jossa Genesta siis oli, piilotettiin yleisöltä, eikä kukaan ollut seuraamassa tempun onnistumista. Kun avustaja tajusi yrityksen menneen pieleen, oli hänen ensiksi saatava ne monimutkaiset lukot auki, avatakseen tynnyrin. Lopulta avustaja onnistui tässä ja sai vedettyä tajuttoman Genestan ulos maitotynnyristä. Genesta kiidätettiin sairaalaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä ja niinpä tämä erittäin arvostettu taikuri – joskin häntä syytettiin tempun varastamisesta Houdinilta – menehtyi sairaalassa.
Huhujen mukaan pakoyritys olisi mennyt pieleen siksi, koska tynnyri olisi tullut lommoja kuljetuksessa, siis ennen temppua, mutta tähän huhuun ei ole saatu virallista vahvistusta. Sinällään se kuitenkin kuulostaa loogiselta skenaariolta sille, miksi Genesta epäonnistui tempussa, jonka hän oli toteuttanut yli kymmenen vuoden ajan onnistuneesti. Toki muitakin vaihtoehtoja on olemassa, kuten esimerkiksi jonkinasteinen sairauskohtaus.
Yllä olevalla videolla käydään läpi juuri tuota huhun mukaista skenaariota tempun epäonnistumisen suhteen.
Elävältä haudattu – kun sementti oli liikaa & tilapäinen hauta muuttui pysyväksi
Elävältä hautaaminen lienee meidän jokaisen osalta yksi pahimmista painajaisista. Sitten on olemassa taikureita, joille tavalliset taikatemput eivät enää riitä, vaan he toteavat ääneen, että ”huomenna ajattelin aloittaa harjoittelemaan temppua, jossa minut haudataan elävältä”. Historia tuntee useita taikureita, joiden kohdalla tämä kyseinen temppu eli elävältä hautaaminen on muuttunut hieman liian kirjaimellisesti sellaiseksi eli he ovat toisin sanoen menettäneet henkensä temppua tehdessään.
Näin kävi muun muassa Joseph W. Burrusille, joka halusi tehdä kyseisen temppunsa idolinsa, Harry Houdinin, kunniaksi. Halloweenina, vuonna 1990, hän päätti toteuttaa temppunsa Kaliforniassa ja entisenä huumeaddiktina hän halusi lahjoittaa tempulla keräämänsä rahat klinikalle, joka auttaa huumausaineriippuvaisia pääsemään irti addiktiostaan. Burrus haudattiin läpinäkyvässä arkussa yli kaksi metriä syvään hautaan. Ensiksi arkun päälle kaadettiin maata ja sen jälkeen sementtiauto alkoi laskea sementtiä arkun päälle. Tilanne muuttui nopeasti katastrofaaliseksi, kun arkku ei kestänytkään sementin painoa; päälle kaadettiin useita tonneja maata ja sementtiä. Arkku murskaantui painon seurauksena, ja vaikka Burrus saatiin kaivettua todella nopeasti ylös haudasta, mitään ei ollut enää tehtävissä.
Srilankalainen Janaka Basnayake koki vuonna 2012 saman kohtalon kuin Burrus 22 vuotta aiemmin, mutta tämä ei johtunut siitä, että arkku olisi murskaantunut liiallisen painon seurauksena. Basnayake pyysi perhettään ja ystäviään hautaamaan hänet elävältä maan alle, luonnollisesti arkussa. Perhe teki työtä käskettyä ja hautasi kahdesti aiemmin tempun suorittaneen Basnayaken. Basnayake oli parhaimmillaan ollut haudattuna kuusi tuntia, ennen kuin hänet oltiin nostettu ylös, mutta tällä kertaa hän halusi laittaa vielä paremmaksi. Hänet haudattiin yli kolme metriä syvään hautaan, joka täytettiin maalla ja puilla, kello 9:30 aamulla ja hänet tultiin nostamaan ylös haudasta kello 16:00 eli kuuden ja puolen tunnin jälkeen. Kun hänet saatiin ylös, oli hän tajuton ja hänet kiidätettiin nopeasti kohti sairaalaa. Jo pienestä lapsesta pitäen mitä erilaisimpia temppuja tehneen Basnayaken kohdalla ei ollut kuitenkaan enää mitään tehtävissä ja niinpä hän menehtyi tempun seurauksena.
Kun Guinnessin ennätystenkirja kuuli Basnayaken pieleen menneestä tempusta, he luonnollisesti pahoittelivat tapahtunutta ja muistuttivat samalla, että kyseisellä tempulla ei pääsee ennätystenkirjaan.
Luoti hampaiden välissä muuttui kuollettavaksi
Luodin kiinniottaminen hampailla kuuluu eittämättä sinne näyttävimmät taikatemput-kategoriaan, mutta pahimmillaan se voi olla jopa kuollettava – etenkin, jos jokin tempun valmistelussa on mennyt pieleen. Kiinalaistaikuri Chung Ling Soo, tai niin hän uskotteli onnistuneesti kaikille, menehtyi tämän nimenomaisen tempun seurauksena reippaat 100 vuotta sitten.
Soo oli esiintymässä Lontoossa ja tekemässä kyseistä temppua, jossa ideana on saada yleisö uskomaan kuin hän olisi napannut aseesta lähteneen luodin kiinni hampaillaan. Hänen avustajansa käytti tempussa kahta muokattua pistoolia. Molemmat pistoolit sisälsivät yhden piipun sijaan kaksi piippua. Toisin sanoen molemmissa aseissa oli yksi ylimääräinen piippu, joka nimenomaan mahdollisti tempun tekemisen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toisessa piipussa oli siis oikea luoti ja toisessa niin sanottu räkäpää. Vaan, mitä sitten oikein tapahtui ja miksi tuosta maaliskuisesta illasta, vuonna 1918, tuli kohtalokas Soolle?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan pistoolin sisälle oli jäänyt ruudin jäännöksiä, ja kun avustaja painoi liipaisimesta, sai se molemmat luodit lähtemään pesästä. Tämä soon traaginen onnettomuus muistuttaa hyvin paljon sitä tragediaa, jonka seurauksena näyttelijä Brandon Lee menehtyi Crow-elokuvan kuvauksissa.
Mutta miten sitten Soon todellinen henkilöllisyys paljastui? Kun luoti oli osunut häneen, kertoi hän täydellisellä englannin kielellä ”Ei hyvä Jumala, minua on ammuttu – laskekaa verhot”, vaikka hänen ei pitänyt osata sanaakaan englantia. Sen jälkeen tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että tämä Kiinan keisarille omien sanojensa mukaan esiintynyt Chung Ling Soo olikin todellisuudessa kotoisin New Yorkista ja hänen nimensä oli William Ellsworth Robinson. Vaan eipä tämäkään pitänyt loppujen lopuksi paikkansa, sillä pian selvisi, että hänen ihka oikea nimensä oli William Campbell. Hänellä oli amerikkalainen manageri, joka oli todellisuudessa hän itse, toimien Robinson-nimellä. Hänen kiinalainen avustajansa oli puolestaan hänen vaimonsa, joka ei lopulta ollut laillisesti hänen vaimo. Campbell oli nimittäin kaksiavioinen ja hän oli hylännyt edellisen vaimonsa, kuitenkaan eroamatta tästä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Campbellilla oli myös rakastajatar ja kolme lasta tämän kanssa.
Robinsonin kuoleman on huhuiltu jo yli 100 vuoden ajan olleen murha tai vaihtoehtoisesti hänen oma katoamistemppunsa paetakseen velkojia.
HUOM! Yllä olevalla videolla Penn & Teller suorittavat tämän upean tempun onnistuneesti.
Autolta pakeneminen osoittautui mahdottomaksi
Taikuus on ollut läsnä jo ennen ajanlaskun alkua. Taikureilla on kautta aikojen tuntunut olevan meneillään jatkuva keskinäinen kilpailu ja sen seurauksena taikatemput, illuusiot ja muunlaiset temput on viety aivan äärimmilleen.
Ehdottomasti tähän äärimmilleen viedyt taikatemput -kategoriaan lukeutuu henkensä oman temppunsa seurauksena menettänyt Charles Rowan, joka tunnettiin taikuripiireissä nimellä ”Karr The Magician”. Hänen erikoisuutensa oli pakkopaidasta pakeneminen, mutta vuonna 1930 hän totesi, ettei pelkkä pakkopaidasta pakeneminen ollut enää tarpeeksi näyttävä temppu. Niinpä hän päätti hakea lisää haasteita: noin 72 kilometriä tunnissa liikkunut auto lähti ajamaan häntä kohti ja matkaa Rowanin ja auton välillä oli ainoastaan 200 jaardia eli 183 metriä.
Rowan veti esityyksiinsä aina paljon ihmisiä, myös lapsiperheitä. Näin oli tälläkin kertaa, sillä puolet katsojista oli lapsia. Temppu meni kuitenkin pahemman kerran pieleen. Hänellä oli ainoastaan kymmenen sekuntia aikaa päästä ulos pakkopaidasta, ennen kuin auto oli hänen kohdallaan. Rowan oli hyvin lähellä onnistua tempussa, mutta hän ei lopulta päässyt riittävän ajoissa pois pakkopaidasta ja näin ollen auto ajoi hänen ylitseen. Auton eturengas osui häneen ja hän menetti tempun seurauksena henkensä.
Esitystä paikan päällä seuraamassa ollut lääkäri oli yrittänyt puhua Rowanin ympäri ja estää tempun tekemisen, mutta tämä chicagolaistaikuri ei siihen suostunut. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että Rowan armahti jo etukäteen autoa ajaneen kuljettajan, ihan vain kaiken varalta.
Elävältä palaminen
Sigmund Neuberger tunnettiin taikuuspiireissä nimellä ”Great Lafayette”. Hän oli tuohon aikaan, 1900-luvun alkupuolella, yksi tunnetuimmista esiintyjistä ja viihdyttäjistä koko maailmassa. Jopa itse Harry Houdini arvosti kollegansa korkealle ja puheiden mukaan hän antoi Neubergerille koiran osoituksena kunnioituksestaan saksalaistaikuria kohtaan.
Vuonna 1911 Neuberger oli esiintymässä Edinburghissa, Skotlannissa. Hän oli juuri saanut vietyä päätökseensä kaikkein näyttävimmän taikatemppunsa ja show oli ohitse. Lava oli verhoiltu hänen esitystään varten erilaisilla teltoilla ja verhoilla, joilla teatteriin pyrittiin luomaan aasialainen tunnelma. Kun Neuberger oli show’nsa päätteeksi kumartamassa kiitoksena paikan päälle saapuneelle yleisölle, osui hän vahingossa öljylamppuun ja koko lava oli hyvin nopeasti ilmiliekeissä, lavasteiden syttyessä välittömästi palamaan. Paikallaolijat luulivat tämän kuitenkin kuuluvan esitykseen. Kun yleisö ymmärsi, ettei kyse ollutkaan esityksestä, vaan aidosti vaarallisesta tilanteesta, lava oli niin voimakkaasti liekkien vallassa, että Great Lafayette paloi elävältä lavalle, eikä mitään ollut enää tehtävissä.
Välillä siis käy niin, että itse taikatemput menevät täysin putkeen, ja yleisö on haltioissaan, mutta sitten tapahtuu jotain sellaista, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä taikuuden kanssa ja seuraukset ovat tuhoisat.
Valitettavasti Neubergerin taikatemput päättyivät tuohon päivään ja kertakaikkisen upea taikuri menetti katastrofaalisella tavalla henkensä.
🤷♂️ Ovatko taikatemput sinun mieleesi? Oletko koskaan käynyt katsomassa livenä show’ta, jossa näkemäsi taikatemput ovat saaneet sinut hämmennyksen valtaan? Kerro alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme tarinasi!
Toisinaan pikaruoka on täydellistä: nopeaa ja helppoa, ja varsin usein syntisen ihanan rasvaista ja suolaista. Tämän listan jälkeen mieliteot voivat kuitenkin hetkeksi jäädä unholaan, sillä luvassa on inhottavia yllätyksiä, joita annoksista on löytynyt.
Suurin osa pikaruokaravintoloiden ruoista valmistetaan isoissa tehtaissa ja laitoksissa valtavan suurina erinä. Laadunvalvonta ei ehkä ole tarkkaavaisinta, mutta me kuluttajat taidamme sinisilmäisinä luottaa siihen, että pikaruokapaikat valmistaessaan annoksiamme huomaisivat ylimääräiset ainekset. Mutta ei.
Joskus ruokakatastrofit olisi ollut helppo välttää hyvällä hygienialla ja huolellisuudella. Näiden oksettavuuksien jälkeen ei ole koskaan tuntunut yhtä mukavalta syödä kotona.
Tässä siis oksettavia pikaruokalöydöksiä, jotka saavat sinut tarkistamaan mäkkärin hampurilaisen kolmeen kertaan ennen haukkaamista.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä:
Sormenpäitä ja kuolleita hiiriä: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 1
Popeye’s:n paistettu hiiri
Uppopaistetusta kanastaan tunnetun Popeye’s -pikaruokaketjun ravintola Baltimoressa oli ollut vuosituhannen alussa jo pidemmän ajan ongelmissa. Terveystarkastajat olivat sulkeneet ravintolan ovet jyrsijäongelman ja epähygieenisten keittiöolosuhteiden takia jo kahdesti aiemmin.
Pastori Tony Hill ei antanut varoitusten estää itseään, kun paistetun kanan himo iski. Hän kuitenkin huomasi uppopaistetussa annoksessaan jotain pörröistä ja siihen kuulumatonta: kanan seassa oli hiiri. Terveystarkastajat tutkivat ravintolan tapauksen ja valituksen jälkeen, mutta eivät löytäneet merkkejä tuoreesta hiiriongelmasta.
Epäselväksi siis jäi, oliko hiiri syöksynyt friteerattavaksi tuossa ravintolassa, vai oliko se päätynyt taikinoitujen kananpalojen kanssa samaan pakettiin isossa pakkaamossa.
Tacoja ekstrakastikkeella
Mitä kastikkeita sinä valitset tacoihisi? Tulista chilikastiketta, ranskankermaa, majoneesia? Ihmisverta? Tuo viimeinen ei tainnut olla kentuckylaisen Briana Ralstonin toiveissa, kun hän tilasi illallista paikallisesta Taco Bell -ravintolasta. Yhtä kaikki, sitä hän kuitenkin sai.
Ralston oli vasta kotonaan, jo osan ruoasta tuhonneena, huomannut annoksen käärepapereissa verta, jota oli myös osioissa, jotka koskettivat illallista. Ralston oli samantien soittanut neljä elintärkeää puhelua: ravintolaan, terveysviranomaisille, asianajajalle sekä medialle.
Ravintola ilmoitti, että työntekijä oli leikannut sormeensa ja siksi paperikääreet olivat veressä. No varmaan juuri näin, mutta oliko siis olemassa jotain muita vaihtoehtoja, miten veri olisi annokseen päätynyt?
Mäkkärin kananpäänugetti
McDonaldsin kananugeteilla on neljä sallittua muotoa: saapas, rusetti, pallo ja kello. Luit oikein, lista ei sisältänyt kananpäätä, kuvasta huolimatta.
Virginialainen Katherine Ortega oli ostanut lapsilleen paikallisesta McDonaldsista kananugetteja. Kun hän marraskuussa vuonna 200o jakoi niitä lautasille, huomasi hän yhdellä nugetilla silmät, nokan ja harjan. Sanomattakin lienee selvää, että ruokahalu oli kadonnut.
Ortega otti yhteyttä pikaruokaravintolaan, josta luvattiin välittömästi hyvittää uudet nugetit; tällä kertaa päättömät. Mutta Ortegan ei enää luonnollisesti tehnyt mieli kanaa. Vaikka syy ei varsinaisesti ollut kyseisen ravintolan, olisi nugettien sallituista muodoista poikkeava yksilö pitänyt bongata paistovaiheessa. Asiasta ei koskaan uhkauksista huolimatta nostettu syytettä.
Kondomi Happy Meal -ateriassa
Mäkkäri on saanut tällä listalla aika huonoa mainosta. Vielä yksi jäljellä. Tässä tapauksessa kukaan ei ollut kuitenkaan vaarassa syödä mitään sopimatonta.
Uusiseelantilaisessa McDonaldsissa oli vuonna 2007 myyty loppuun Happy Meal -lastenaterian mukana tulleet lelut, ja yhtiö oli lähettänyt pieniä urheilukasseja lelujen tilalle annettavaksi. Seitsemänvuotias Maia Whitaker oli mäkkärillä isovanhempiensa kanssa, ja jostain syystä isoäiti Suzanne Hatch oli kurkannut lahjakassiin ennen sen antamista tytölle. Hatch oli syvästi järkyttynyt, kun kassissa oli ollut kondomi. (Vihreä Durex-merkkinen ja kääre oli mukana laukussa. Käyttöaste epäselvä, mutta itse veikkaisin käyttämätöntä, koska poru ei ollut sen suurempi.)
Isoäiti-Hatch oli jo nähnyt kauhukuvat silmissään, kun hän olisi joutunut selittämään esinettä vain 7-vuotiaalle lapsenlapselleen. Vaikka kukaan ei syönyt mitään ruuminosia tai kuolleita eläimiä, on selvää, että traumat ovat tässä kohtaa yhtä vakavat –jep jep.
McDonaldsilta ei osattu selittää, miten kondomi oli kassiin joutunut, koska kyseinen lahja oli ollut lasin takana esittelykappaleena.
Loppu hyvin, kaikki hyvin: henkilökunta antoi Maian vaihtaa kondomin kynäpenaaliin.
Luoteja hodarissa
Costco on yhdysvaltalainen tukkumyymäläketju, joka palvelee niin yritys- kuin yksityisasiakkaitakin. Costco ei siis ole ensimmäisenä mielessä pikaruokaravintola-listalla, mutta jumalattoman kokoisissa kaupoissa on usein jotain roskaruokaa tarjolla.
Losangelesilaisessa Costcossa shoppaillut Olivia Chanes puraisi jotain metallista tilattuaan hodarin ostostensa lomassa. Hän luuli ensin sen olevan pala hammasrautojaan, mutta suusta paljastuikin ruutia sisältävä 9 millimetrinen patruuna. Chanes tutkittiin sairaalassa ja röntgenkuvissa huomattiin, että hänen sisällään oli toinen luoti; hän oli siis nielaissut tulivoimaa ennen ensimmäistä löydöstä. Costcon edustajat eivät ole ottaneet asiaan kantaa.
Vaikka luodit eivät sinänsä ole yhtä oksettavia kuin monet muut listan kohdat, ovat ne kuitenkin melko pelottavia. Asiaan kylmänviileästi suhtautunut Olivia Chanes kommentoi nielemäänsä luotia sanoen sen olleen ”turvallisin tapa saada luoti vatsaan”.
Lue myös:
Oudoimmat
Sormenpäitä ja kuolleita hiiriä: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 1
Joskus vain tekee mieli rasvaista ja suolaista pikaruokaa. Mieliteoista voi päästä eroon vaikkapa lukemalla tämä lista ällöttävistä pikaruokayllätyksistä.
Suurin osa pikaruokaravintoloiden ruoista valmistetaan isoissa tehtaissa ja laitoksissa valtavan suurina erinä. Laadunvalvonta ei ehkä ole tarkkaavaisinta, mutta me kuluttajat taidamme sinisilmäisinä luottaa siihen, että pikaruokapaikat valmistaessaan annoksiamme huomaisivat ylimääräiset ainekset. Mutta ei.
Joskus ruokakatastrofit olisi ollut helppo välttää hyvällä hygienialla ja huolellisuudella. Näiden oksettavuuksien jälkeen ei ole koskaan tuntunut yhtä mukavalta syödä kotona ja kokkailla vaikka jotain näistä herkuista.
Tässä siis oksettavia pikaruokalöydöksiä, jotka saavat sinut tarkistamaan mäkkärin hampurilaisen kolmeen kertaan ennen haukkaamista.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Toisen osan voit lukea tästä:
Luoteja hodarissa: 10 järkyttävää pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 2
”Raaka” hammas ranskalaisissa
Vuosi 2014 ei ollut loistelias Japanin McDonald’seille. Sundae-jäätelöstä oli löytynyt muovinpala, pannukakuissa oli metallia ja ranskalaisista löytyi hammas – ihmisen hammas.
Nainen, jonka ranskalaisista hammas oli löytynyt, oli valittanut ravintolalle annoksestaan löytyneestä muovinpalasesta. Tuo palanen paljastui mäkkärin omissa tutkimuksissa hampaaksi. Kaikkein polttavimmaksi kysymykseksi tutkinnassa oli kuitenkin noussut hampaan keittoaste. Aluksi pikaruokala oli pyytänyt asiakkaalta anteeksi, että ranskalaisten joukossa oli vahingossa paistunut hammas.
Tuo ilmoitus kuitenkin peruttiin nopeasti, koska tutkimuksissa selvisi, että hammas ei ollut missään nimessä ollut rasvakeittimessä, mikä tarkoitti sitä, että se oli päätynyt annokseen paiston jälkeen.McDonald’sin tiedottajan mukaan kukaan henkilökunnasta ei ollut menettänyt hammastaan. Ainakaan kyseisenä päivänä.
Ehkä joku työntekijä oli luullut asiakasta hammaskeijuksi?
Neuloja hampurilaisissa
Armeijan sotilas Clark Bartholomew tilasi havaijilaisessa tukikohdassa sijaitsevasta Burger King -pikaruokaravintolasta itselleen annoksen vuonna 2011. Puraistessaan ruokaansa Bartholomew tajusi, että hampurilainen sisälsi jotain sinne täysin kuulumatonta. Neula lävisti hänen kielensä ja hän joutui päiviksi sairaalaan toisen neulan jumitettua hänen ohutsuoleensa.
Vuosien oikeusväännön jälkeen tapaus sovittiin vuonna 2015, ja veteraani Bartholomew sai 50 000 dollarin vahingonkorvauksen. Burger King sopi syytteen väitettyään ensin miehen vammojen tulleen kahdella Irakin sodan komennuksella.
Tämä ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus.
Kymmenen vuotta aiemmin newyorkilainen Angelina Cruz oli saanut neulasta haavan poskeensa syötyään Burger Kingin aamiassämpylää. Tartuntatautien pelosta hysteerinen Cruz kertoi tuolloin asianajajansa välityksellä, että pikaruokaravintolaa tullaan syyttämään ja siltä tullaan vaatimaan miljoonan dollarin korvaukset kivusta ja särystä. Burger Kingin vastaukset aiheeseen eivät olleet kovin huolestuneita; he ilmeisesti tiesivät miten tällaiset tilanteet hoidetaan ja uhrit saadaan hiljennettyä, koska Cruzin juttu ei ikinä edennyt oikeuteen.
Verinen yllätys pizzassa
Mmmmm, höyryävän kuuma pizza suoraan uunista… Aika monen suosikkiherkku! Mutta newyorkilaisen Ken Wieczerzan lempparia on, tai oli, jääkaapista kylmänä syöty pizzaviipale.
Mennyt aikamuoto sen takia, että eräänä kesäkuisena iltana vuonna 2011 Wieczerza haukkasi edellisen päivän pizzajämiä ja tunsi hampaidensa painautuvan johonkin muoviseen. Tuo pizzaan kuulumaton esine oli sininen, KÄYTETTY laastari, joka oli leivottu pohjaan. Tuskanhiki nousee pintaan pelkästä ajatuksesta!
Wieczerza oli yhteydessä Pizza Hut -ravintolaan, josta hän oli yllättävän täytteen omaavan pizzan tilannut. Hän halusi rahallisen korvauksen, jotta voisi lähettää verisen laastarin tutkittavaksi mahdollisten tautien varalta. Pizza Hutista ilmoitettiin, että asia otetaan vakavasti ja tutkitaan perinpohjaisesti, mutta että laastaritaikina ei kuulu heidän normaaliin tarjontaansa.
Se on huojentavaa kuulla.
Tarina ei kuitenkaan kerro, saiko Wieczerza ikinä korvauksia tai säilyttääkö hän edelleen laastarilla höystettyä pizzapalaa minigrip-pussissa pakastimessaan. Hän on kuitenkin maininnut, että käytettyä laastaria oksettavampaa olisi ainoastaan johonkin ruumiinosaan pureminen.
Johon Arby’s -pikaruokaravintola sanoi: ”Hold my beer…”
Arby’s ja viipale sormea
Arby’s on Yhdysvaltojen toiseksi suurin (Subwayn jälkeen) voileipiä myyvä pikaruokaketju. Heidän paahtopaistileipäänsä nauttinut 14-vuotias michiganilainen Ryan Hart puraisi keväällä 2012 johonkin, oman kuvauksensa mukaan, kumiseen, ja sylkäisi sen saman tien pois. Tuo palanen oli ravintolan työntekijän sormenpää.
Työntekijä oli leikannut lihaa isolla viipalointikoneella ja vahingossa pistänyt sormensa jonon jatkoksi. Hän ei kuitenkaan ollut kertonut onnettomuudesta työkavereilleen, vaan poistunut pisteeltä ja antanut muiden jatkaa voileipien täyttöä – ekstralisukkeilla.
Ravintolan työntekijät olivat heti asian selvittyä sulkeneet ovet ja desinfioineet koko paikan. Hartilta otettiin asianmukaiset verikokeet ja annettiin lääkitys mahdollisten tautien varalta. Parin sentin kaistaleen sormeaan menettänyt työntekijä oli myös lopulta mennyt hoidettavaksi.
Ja kuten maan tapoihin kuuluu, Ryan Hartin äiti on kertonut myöhemmin haastavansa ketjun oikeuteen, koska Hart näki tapauksesta painajaisia ja oli hyvin traumatisoitunut.
Hiiri pinaatin seassa
Oregonilainen Jay Armstead oli ystävänsä Matt Jonesin kanssa tilaamassa vuonna 2015 paikallisessa Lincoln Cityn Subway -ravintolassa voileipiä, kun työntekijä kauhoi pinaatin loput hänen annokseensa.
Armstead ja työntekijä huomasivat märän, kuolleen hiiren välittömästi. Tapaus oli asiakkaiden mielestä lähinnä huvittava, mutta myös etova. Vaikka he eivät syöneet leipiään, oli päivän mittaan muiden asiakkaiden voileipiin päätynyt hiirellä marinoitua pinaattia. Työntekijä ei ollut yhtä mieltä tilanteen viihteellisyydestä.
Kyseinen Subway-ravintola maksoi Armsteadille ja Jonesille annosten hinnat ja aloitti mittavan tutkimuksen aiheesta. Koko ravintola siivottiin huolellisesti, eikä terveysviranomaisilla ollut mitään syytä sulkea kyseistä lokaatiota. Varsinkin, kun selvisi, että hiiri oli päätynyt pinaattiin pussitusvaiheessa jossain kaukaisessa, isossa pakkaamossa. Viranomaiset myös totesivat, että kuolleesta hiirestä aiheutuva sairastumisen riski on minimaalinen.
Tuo tieto ei kamalasti lämmitä pinaatin ystävän mieltä!
Lue myös:
Oudoimmat
Maukuvia nunnia ja katoavia pippeleitä: 8 joukkohysterian aiheuttamaa kummallista epidemiaa
Joukkohysteria on todellinen psykologinen ilmiö, joka on tunnettu jo vuosisatojen ajan. Sen voi laukaista moni tekijä, mutta silti epidemioiden yleisyys jaksaa kummastuttaa.
Poliittinen epävakaus, stressi, pelko tuntemattomasta tai sosiaalisen hyväksynnän hakeminen ovat kaikki syitä, jotka ovat historian saatossa saaneet ihmiset käyttäytymään järjenvastaisesti.
Joukkohysteria saa usein alkunsa vain yhdestä henkilöstä, jolta se leviää kulovalkean tavoin ensin lähimpiin ihmisiin ja lopulta laajemmalle yhteisöön.
Tarpeeksi stressaava tilanne voi laukaista harhakuvitelman tai jopa fyysisiä oireita, jotka tarttuvat muihin. Näissä epidemioissa tokikaan mikään ei varsinaisesti tartu, vaan aivojen ja kehon yhteispelillä oireita voi tulla ilman konkreettista syytä.
Listafriikki keräsi nyt kahdeksan outoa joukkohysteriatapausta, joihin kuuluu kaikkea eriskummallisesta käytöksestä kuvitteellisiin sairauksiin.
Maukuvat nunnat
Keskiajalla monet nuoret tytöt laitettiin vanhempiensa toimesta nunnaluostareihin. Pakotettu selibaatti, köyhyys ja elämän askeettisuus olivat kova paikka niille, jotka eivät olleet omasta tahdostaan asiaan vihkiytyneet. Ei siis kumma, että luostariin lukitseminen sai aikaan erikoista käytöstä.
Vuonna 1491 suuressa ranskalaisessa luostarissa eräs nunna rupesi jostain selittämättömästä syystä maukumaan kuin kissa. Ei aikaakaan, kun kanssasisaret yhtyivät ääntelyyn. Tilanne äityi niin pahaksi, että läheisen kylän asukkaat hermostuivat ja joukko sotilaita määrättiin luostarin ovelle vahtiin. Nunnat lopettivat maukumisen, kun heitä uhattiin ruoskinnalla.
Epidemia levisi muihinkin alueen nunnaluostareihin, joskin matkittava eläin vaihtui paikasta riippuen muun muassa koiriin ja lintuihin. Myös toisten nunnien puremista esiintyi samaisen joukkohysterian aikana.
Epidemian syytä ei tuolloin tarvinnut miettiä sen tarkemmin: nunnat olivat selvästi paholaisen riivaamia. Todellisuudessa joukkohysterian aiheutti kuitenkin paljon todennäköisemmin ikävien elinolosuhteiden aikaan saama ahdistuneisuus kuin paholainen.
Nauruepidemia
Nauru on parasta lääkettä -sanonta ei ihan pidä paikkaansa, kun mietitään Tanganjikassa, nykyisessä Tansaniassa, vuonna 1962 puhjennutta epidemiaa. Kolme sisäoppilaitoksen tyttöoppilasta rupesi kuin tyhjästä nauramaan hillitsemättömästi. Nauru tarttui muihinkin koululaisiin ja kohta 95 oppilasta nauroi ilman mitään syytä. He eivät kyenneet lopettamaan, vaikka opettajat uhkailivat fyysisellä kurittamisella.
Toisilla kontrolloimaton hysteria kesti muutaman tunnin, kun taas toisilla se jatkui jopa kaksi viikkoa. Nauruun liittyi myös itkukohtauksia, kovia kipuja ja pyörtyilyä. Koulu jouduttiin lopulta sulkemaan.
Kummallisemmaksi tapauksen teki se, että hysteria levisi muihinkin yhteisöihin, ja useita kuukausia kestänyt epidemia tartutti naurun yli tuhanteen ihmiseen läheisissä kylissä. Myös neljätoista muuta koulua laittoi väliaikaisesti ovensa kiinni, koska nauramisesta ei vain tullut loppua.
Epidemian syyksi on ajateltu epävakaita aikoja: maa oli juuri itsenäistynyt ja lapsilla oli suuria paineita pärjätä koulussa paremman tulevaisuuden toivossa. Ahdistuneisuus laukaisi stressireaktion, joka levisi käsittämättömiin mittoihin. Nauru todella tarttuu!
Tanssimania
Maailman historian kovimmatkaan reivit eivät vedä vertoja sille, mitä ranskalaisessa Strasbourgin kaupungissa käytiin läpi vuonna 1518.
Tanssirutoksikin nimitetty joukkohysteria iski heinäkuussa, kun yhden naisen tanssijalka alkoi vipattaa ja lopulta yli 400 ihmistä oli kaduilla joraamassa. Katubileisiin osallistujat tanssivat useita päivä lakkaamatta, kunnes lakosivat maahan uupuneina ja osa valitettavasti tanssi itsensä hengiltä. Tanssimania kesti yhteensä kuukauden päivät ja keräsi jatkuvasti uusia osallistujia.
Tuon ajan lääkärit arvelivat loputtoman tanssin syyksi ”ylikuumentuneen veren”, joka sekoitti kaupunkilaisten aivoja. Myöhemmin aiheuttajaksi on veikattu vehnäpeltoja piinannutta sienitautia, torajyvää, joka olisi päätynyt strasbourgilaisten ruokapöytiin. Torajyvä tuottaa psykoaktiivista ergotamiinia, joka vaikuttaa hieman samalla tavalla kuin LSD.
Toisaalta kaupungissa oli meneillään ikävät ajat, kun sato oli kehno vähäisten sateiden vuoksi. Lisäksi Eurooppaa piinasivat monet uudet kulkutaudit ja uskonnolliset konfliktit olivat arkipäivää. Monet uskoivat vakaasti, että huono vuosi oli jumalan rangaistus, joten ilmassa oli kaikki merkit henkiselle romahdukselle.
Joukkohysteriaa vai kaikkien aikojen trippi?
Tauti saippuasarjasta
Vuonna 2006 yli 300 portugalilaista koululaista sai kuin tyhjästä kummallisia oireita: huimausta, hengitysvaikeuksia ja ihottumaa. Outoa sairautta todettiin vain ja ainoastaan lapsilla, ja sitä esiintyi lukuisissa kouluissa ympäri maata.
”Taudin” aiheuttajaksi ei lopulta paljastunut vaarallinen patogeeni tai kemikaalivuoto kuten ensin epäiltiin, vaan syyllinen oli teini-ikäisille suunnattu saippuasarja Morangos com Açúcar. Muutama päivä ennen epidemian alkamista televisiossa oli näytetty jakso, jossa tuntematon virus iskee koulun oppilaisiin.
Kyseinen jakso oli saanut koululaiset uskomaan, että ohjelmassa nähty tappava virus oli nyt tarttunut heihin. He eivät keksineet oireita omasta päästään, vaan luulivat oikeasti sairastuneensa, jolloin mieli teki keholle tepposet ja aiheutti fyysisiä oireita.
Meissenin tärinäepidemia
Lokakuussa 1905 Meissenin-kaupungissa, Saksassa, erään kolmetoistavuotiaan tytön kädet rupesivat kesken koulupäivän tärisemään ja nykimään hillitsemättömästi. Seuraavien kuukausien aikana samanlaisia tapauksia ilmeni lukuisia, ja seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä 237 koululaista ympäri maata kärsi selittämättömästä vapinasta.
Epidemialle ei ensin löydetty mitään syytä, mutta myöhemmin yhdistäväksi tekijäksi nousi kirjoittaminen. Kaikilla käsien tärinästä kärsivillä oireet olivat ilmenneet kirjoitustehtävien parissa, eikä millään muulla tunnilla.
Jokainen oireita saanut lapsi oli huippuoppilas, joten tärinän aiheutti todennäköisesti kahden asian summa: halu saada hyviä arvosanoja sekä tieto muista tapauksista.
Koululaisia hoidettiin ajankuvaan kuuluvasti sähkösokeilla, mutta oireet katosivat vasta sitten, kun lapsilla ei ollut paineita kirjoittamisesta. Toukokuun 1906 jälkeen uusia tapauksia ei enää tullut.
Halifaxin viiltäjä
Marraskuussa vuonna 1938 englantilaisessa Halifaxin kaupungissa oltiin kauhun vallassa. Kaksi nuorta tyttöä oli kertonut poliisille, että joku outo mies oli käynyt heidän kimppuunsa vasaran kanssa. Ainoaksi tuntomerkiksi tytöt ilmoittivat kirkkaat soljet kengissä.
Pian poliisille alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän ilmoituksia samanlaisista hyökkäyksistä, joissa aseena oli käytetty joko vasaraa tai veistä. Yleinen paniikki valtasi Halifaxin kadut ja kauppoja suljettiin. Tapauksia alkoi olla niin paljon, että paikalliset viranomaiset joutuivat hälyttämään Scotland Yardin apuihin.
Kun väkivaltarikoksiin perehtyneet poliisit saapuivat Halifaxiin osallistumaan yhteen maan historian suurimmista ihmisjahdeista, alkoivat he hyvin pian epäillä kertomusten todenmukaisuutta. Uhrien vammat nimittäin vaikuttivat itseaiheutetuilta ja ei aikaakaan, kun lähes kaikki myönsivät keksineensä koko hyökkäyksen.
Viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että väitteet hyökkäyksestä oli esitetty huomiota ja sääliä hakien. Missään vaiheessa Halifaxissa ei ollut liikkunut kirkassolkista hyökkääjää, mutta lehtien palstoille pääseminen oli saanut ihmiset innostumaan ja keksimään kokemuksia. Toisaalta jotkut pitivät kynsin hampain kiinni alkuperäisestä tarinastaan ja uskoivat joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi.
Hullu kaasuttaja
Mattoonin pikkukaupungissa pelättiin 1940-luvun alussa natsien kaasuiskuja. Sama tilanne oli toisen maailmansodan aikana koko Yhdysvalloissa. Oudot hajut saivat ihmiset säikkymään, ja juuri tällainen tilanne aiheutti joukkohysterian Mattoonissa.
Hulluksi kaasuttajaksi nimetty tuntematon henkilö teki ensimmäisen iskunsa syyskuun 2. päivänä vuonna 1944 Kearnyn perheen taloon. Äiti Aline Kearney oli kotona kahden tyttärensä kanssa, kun hän aisti kummallisen hajun. Kearney tunsi olonsa pahoinvoivaksi, eikä kyennyt liikkumaan, vaikka yritti nousta ylös.
Kun paikallisessa sanomalehdessä uutisoitiin oudosta hajusta ja Kearnyn reaktiosta siihen, alkoi kaasuttajan uhreja ilmaantua lisää. Eräs nainen raportoi löytäneensä eteisestään märän liinan, johon koskeminen aiheutti lihasten halvaantumisen, huulten turpoamisen ja veren pulppuamisen ulos suusta.
Vain parissa viikossa jopa viisikymmentä Mattoonilaista oli joutunut kaasuttajan uhriksi. Oireet vaihtelivat yskimisestä ja oksentamisesta hetkellisiin halvaantumisiin. Kaikki kuitenkin tokenivat nopeasti.
Silminnäkijähavaintojakin kaasuiskujen tekijästä oli, mutta ne vaihtelivat suuresti. Virallisissa tutkimuksissa todettiin, että läheisiltä tehtailta ilmaan päässeet vaarattomat hajut olivat saaneet ihmiset hetkellisesti pakokauhun valtaan ja kuvittelemaan asioita. Lisäksi ensimmäisestä ”iskusta” kirjoitettu sanomalehtiotsikko julisti Kearnyn perheen olleen ”ensimmäine uhri”, antaen ymmärtää, että lisää oli tulossa.
Epidemia oli ohi kahdessa viikossa.
Koro – pelko katoavasta peniksestä
Koro on oikea, lääketieteellinen tila, jossa mies pelkää siittimensä kutistuvan tai katoavan kokonaan. Se on melko yleinen Afrikassa ja Aasiassa, ja aiheuttaa aina tasaisin väliajoin joukkohysteriaa. On ihan ymmärrettävää, että yhtäkkiä katoavat penikset saavat aikaan paniikin.
Vuonna 1976 Thaimaassa koettiin tavallista mittavampi koroepidemia, kun vähintään 350 miestä uskoi siittimiensä kutistuneen tai hävinneen. Sairaalaan päätyneillä henkilöillä todettiin ahdistusta, kutinaa alapäässä, pahoinvointia, pyörtyilyä ja kasvojen tunnottomuutta. Lisäksi potilaat tietenkin ilmoittivat sukupuolielintensä pienenemisestä ja katoamisesta, mitä lääkärit eivät ”yllättäen” onnistuneet diagnosoimaan.
Epidemia sai todennäköisesti alkunsa, kun mediassa varoiteltiin vietnamilaisen ruoan ja tupakan vaikutuksista terveyteen ja lisääntymiskykyyn. Useat luulivat siittimiensä vetäytyneen sisälle ja joukkohysteria oli valmis.
Koro aiheuttaa usein satojen ja pahimmillaan jopa tuhansien ihmisten laajuisen epidemian, ja se on yksi yleisimmistä joukkohysterian aiheuttajista nykypäivänä.
Lue myös:
Oudoimmat
Rasputinin penis ja lähetyssaarnaajan irtipurtu varvas: 10 erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinosista – osa 2
Tämän listan aiheena ovat historialliset ruumiinosat. Ja siis sellaiset, jotka on syystä tai toisesta irrotettu. Mukaan mahtuu muun muassa varpaita, pääkalloja ja tietenkin penis.
Listalla ei nähdä kenenkään nykyjulkkiksen takapuolta tai rintalihaksia, vaan kyseessä ovat oikeasti paikkansa historian kirjoissa ansainneet ruumiinosat. Sellaiset, jotka ovat kuuluisia jopa ilman omistajaansa.
Listafriikki esittelee kymmenen ruumiinosaa ja tarinat siitä, miten ne ovat selvinneet omistajiensa kuolemista jopa tuhansien vuosien ajan. Usein tarinoihin sekoittuu aikojen kuluessa aimo annos legendaa ja tuomme kyllä tarpeen tullen epäilykset totuudenmukaisuudesta esiin.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinjäsenistä voit lukea tästä:
Galileon keskisormesta Einsteinin aivoihin: 10 erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinosista – osa 1
Oliver Cromwellin pää
Oliver Cromwell oli englantilainen sotilasjohtaja, joka joukkoineen kukisti 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla käydyssä sisällissodassa kuningas Kaarle I:n ja koko monarkian. Cromwell toimi Englannin, Irlannin ja Skotlannin lordiprojektorina eli yksinvaltaisena sijaishallitsijana vuoden 1658 kuolemaansa saakka.
Pari vuotta Cromwellin kuoleman jälkeen rojalistit alkoivat palauttaa monarkiaa ja kaivoivat samaan syssyyn vallankumousjohtajan ruumiin ylös lontoolaisesta Westminster Abbey -kirkosta. Valtaan noussut Kaarle II päätti maksaa kalavelat isänsä teloituksesta, joten Cromwell tuomittiin hirtettäväksi ja sen jälkeen mestattavaksi. Tämä oli tietenkin vain symbolinen kosto, sillä Cromwellhan oli kuollut. Se ei kuitenkaan estänyt julkista nöyryytystä, joka toimi myös varoituksena muille.
Irti leikattu pää asetettiin kuusimetrisen paalun nokkaan Westminster Hall -oikeustalon eteen ja siinä se nökötti tervalla palsamoituna jopa 30 vuoden ajan. Erään version mukaan kova myrsky tiputti Cromwellin pään lopulta maahan ja vahtivuorossa ollut vartija vei sen kotiinsa.
Seuraavan vuosisadan aikana Cromwellin pää kiersi ympäri maata ollen välillä esillä museoissa ja välillä yksityisissä kokoelmissa – ja maksettiin sillä kerran jopa yksi velkakin. 1800-luvun alussa Cromwellin paljon nähnyt ruumiinosa päätyi kirurgi Josiah Wilkinsonin omistukseen.
Wilkinson esitteli hankintaansa mielellään kaikille halukkaille ja myös haluttomille. Eräs pään nähnyt nainen kuvaili sitä ”pelottavaksi kalloksi, jossa oli muumiolle tyypillinen kuiva ja keltainen iho sekä upeasti säilyneet ruskeat hiukset, kulmakarvat ja parta”.
Pään aitoutta epäiltiin laajasti, sillä se oli vuosien aikana ollut välillä myös kadoksissa ja monet muutkin kuin kirurgi Wilkinsonin jälkeläiset väittivät omistavansa Cromwellin pään. Aiheesta tehtiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla useampiakin tutkimuksia.
Wilkinsonin perheen hallussa oleva pää sopi yhteen Cromwellista tehtyjen veistosten ja maalausten kanssa, ja vuonna 1934 Biometrika-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti röntgenkuvien avulla, että kyseinen pää oli lävistetty paalulla. Siinä oli myös edelleen nähtävissä Cromwellin otsan syylä.
Cromwellin pää oli Wilkinsonin perheellä vuoteen 1960 saakka, jolloin se vihdoin viimein saatiin haudan lepoon. Cromwell, tai kaikki mitä hänestä oli jäljellä, haudattiin hänen Cambridgessä sijaitsevan opinahjonsa kappelin läheisyyteen. Hautapaikka on tarkoin varjeltu salaisuus, jotta vuosisatoja jatkunut ruumiin häpäisy ei vain jatkuisi.
Francisco Xavierin varvas ja muut ympäri maailmaa levitetyt ruumiinosat
Francisco Xavier oli espanjalainen lähetyssaarnaaja ja yksi jesuiittaveljestön perustajista. 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla elänyt Xavier julistettiin pyhimykseksi vuonna 1622 ja hänen pyhäinjäänteensä ovat esillä ympäri maailmaa; kirjaimellisesti.
Pyhä Francisco levitti Raamatun sanomaa muun muassa Italiassa, Ranskassa, Malesiassa, Japanissa, Sri Lankassa sekä Intiassa, ja menehtyi vuonna 1552 ollessaan merimatkalla kohti Kiinaa. Ruumis kuljetettiin Portugalin hallitsemaan Goaan, jossa Francisco oli saarnannut ahkerasti.
Kun ruumis oli ensimmäisen kerran esillä julkisesti, päätti portugalilainen aatelisnainen Dona Isabel Carom purra tältä varpaan irti ja viedä muistoksi kotiin. Caromilla oli kuitenkin vähemmän ylevät suunnitelmat varpaan varalle, sillä hän halusi tehdä siitä perheensä kappeliin nähtävyyden, joka kilpailisi Portugalin muiden pyhiinvaelluskohteiden kanssa.
Kaikki halusivat osansa pyhästä Franciscosta, joten ruumis paloiteltiin pelkkä kunnioitus mielessä useaan kappaleeseen. Tässä toki käytettiin työkaluja eikä hampaita.
Esimerkiksi timanteilla päällystetty sormen kynsi on eräässä goalaisessa kylässä, osa kättä on roomalaisessa jesuiittakirkossa, yksi olkaluu on Macaolla ja yksi kämmen Japanissa. Sisäelimet sekä ihon ja luiden paloja jaettiin Franciscon nimissä perustettuihin kirkkoihin.
Roomassa vakituisesti majaansa pitävä käsi kiertää maailmaa tasaisin väliajoin, kuten Francisco aikoinaan itsekin, jolloin katoliset pääsevät kunnioittamaan yhtä merkittävimmistä pyhimyksistään.
Ja se varvas; se palautettiin Goaan, kun alue liitettiin osaksi Intiaa vuonna 1961. Siihen asti varvas oli kulkenut sen irti puraisseen naisen suvussa. Nyt varvas on näytteillä hopeisessa lippaassa, samassa kappelissa, jossa suurin osa muistakin ruumiinosista. Tai siis kallo, jalat, vasen käsivarsi, kylkiluita, selkäranka, hieman ihoa ja kasa satunnaisia muita luita.
Lue myös: 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset
Thomas Edisonin viimeinen henkäys
Myönnetään, viimeinen henkäys ei ole ruumiinosa, mutta sopii silti tälle listalle. Fonografin keksijänä tunnettu Thomas Edison, jonka nimiin myös hehkulampun keksiminen hieman kyseenalaisesti laitetaan, ja Henry Ford olivat aikoinaan hyviä ystäviä. Ford toimi 1890-luvulla Edisonin yhtiössä pääinsinöörinä, mutta Edison puski ystäväänsä seuraamaan intohimoaan ja ryhtymään autonvalmistajaksi. Rohkaisusta sai alkunsa Ford Motor Company.
Miesten välit pysyivät lämpiminä aina Edisonin kuolemaan asti vuonna 1931, joten sinänsä ei ole kummallista, että Ford säilytti ystävästään muistuttavan esineen. Sen sijaan muistoesine itsessään on erikoinen: näytepullo, jossa on Edisonin viimeinen henkäys. Pullosta alkoi pian levitä huhuja, joiden mukaan Ford olisi vaatinut ystävänsä viimeistä henkäystä, mutta uskomuksen kumosi Edisonin poika vuonna 1953.
Charles Edison vastasi erään sanomalehden tiedusteluun kertomalla kahdeksasta isänsä kuolinvuoteen vierellä olleesta koeputkesta:
”Vaikka isäni pääasiassa muistetaan työstään sähkön parissa, oli kemia hänen suuri rakkautensa. Ei ollut lainkaan omituista, vaan lähinnä symbolista, että nuo koeputket olivat viimeisillä hetkillä aivan hänen vieressään. Välittömästi isäni kuoleman jälkeen pyysin paikalla ollutta lääkäriä sinetöimään putket parafiinilla. Hän teki työtä käskettyä ja putket ovat minulla edelleen. Myöhemmin annoin yhden niistä herra Fordille.”
Tuo väitetysti viimeisen henkäyksen sisältävä koeputki on tänäkin päivänä näytteillä Henry Ford -museossa Dearbornissa, Michiganissa.
Abraham Lincolnin kallon palaset
Tämä tarina on varmasti tuttu, vaikka Yhdysvaltain historia ei muuten olisikaan. Maan 16. presidentti Abraham Lincoln joutui salamurhan uhriksi huhtikuun 14. päivänä vuonna 1865, kun John Wilkes Booth ampui häntä takaraivoon kesken teatteriesityksen.
Lincoln menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä, vaikka lääkärit tekivät kaikkensa pelastaakseen presidentin hengen. Mutta kun he yrittivät poistaa aivoihin tunkeutuneen luodin, lähti sen paikallaan pitämä verihyytymä kohtalokkaasti liikkeelle. Samalla kallon palaset levisivät leikkauspöydälle.
Näitä paloja ei kursittu takaisin kiinni eikä niitä haudattu muun Lincolnin mukana. Sen sijaan pääkallosta irronneet sirpaleet ovat näytteillä Kansallisessa terveyden ja lääketieteen museossa, Silver Springissä, yhdessä presidentin tappaneen luodin kanssa.
Grigori Rasputinin penis
Mitä olisi kuuluisista ruumiinosista kertova lista ilman yhtä penistä? Valinta osui tällä kertaa ihmeparantajana, noitana, mystikkona ja keisarinna Aleksandran läheisenä ystävänä tunnetun Grigori Rasputinin sukukalleuteen. Todennäköisesti kaikkein hurjimmat tarinat Rasputinista olivat vain hänen vastustajiensa levittämää propagandaa, mutta mitä ilmeisimmin lukuisat naisseikkailut pitivät paikkansa.
Rasputin murhattiin raa’asti ja monella tavalla vuonna 1916.
Sanon monella tavalla siksi, että hän ei vain yksinkertaisesti suostunut kuolemaan. Tästä voit lukea lisää listalta: 10 tosielämän tarinaa, joissa ihminen nousi kuolleista.
Kun Rasputin oli myrkytetty, ammuttu, hakattu ja lopulta hukutettu kuoliaaksi, leikkasi joku hänen siittimensä irti.
Penis päätyi vuonna 1920 näytteille Pariisiin, johon venäläisnaiset pyhiinvaelluksen lailla kerääntyivät sitä katsomaan. Rasputinin tytär Maria ei kuitenkaan ollut erityisen innoissaan isänsä penistä tuijottavasta väkijoukosta, joten hän vaati sitä itselleen.
Pyyntöön suostuttiin ja jättimäinen elin palasi Venäjälle, jossa se on nykyään näytteillä erotiikkamuseossa Pietarissa.
Vai onko?
Ennen kuin 28-senttinen ja ranteen paksuinen penis asetettiin paraatipaikalle museon kokoelmiin vuonna 2004, oli sille tehty tutkimuksia. Yhdysvalloissa 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa lihapalan todettiin olevan merimakkara. Tämä kuitenkin kumottiin Venäjällä, sillä lukuisten silminnäkijähavaintojen mukaan kaikki täsmäsi siihen, miltä kyseinen elin oli näyttänyt ollessaan vielä kiinni omistajassaan. Maria-tyttären mukaan penis oli ”juhlakunnossa” 33 senttimetriä pitkä – hämärän peitossa on se, miten hän tiesi tämän faktan isästään.
Joten mitä pietarilaisessa museossa olevassa lasipurkissa sitten on? Biologien keskuudessa ollaan melko yksimielisiä siitä, että kyseessä on penis, mutta mitä todennäköisimmin se on jonkun hevos- tai nautaeläimen.
Lue myös:
Oudoimmat
Galileon keskisormesta Einsteinin aivoihin: 10 erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinosista – osa 1
Nyt sukelletaan pääkallojen, sydänten ja varpaiden maailmaan, kun vuorossa ovat historialliset ruumiinosat. Ja siis sellaiset, jotka on syystä tai toisesta irrotettu.
Listalla ei siis nähdä kenenkään nykyjulkkiksen takapuolta tai rintalihaksia, vaan kyseessä ovat oikeasti paikkansa historian kirjoissa ansainneet ruumiinosat. Sellaiset, jotka ovat kuuluisia jopa ilman omistajaansa.
Listafriikki esittelee kymmenen ruumiinosaa ja tarinat siitä, miten ne ovat selvinneet omistajiensa kuolemista jopa tuhansien vuosien ajan. Usein tarinoihin sekoittuu aikojen kuluessa aimo annos legendaa ja tuomme kyllä tarpeen tullen epäilykset totuudenmukaisuudesta esiin.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinjäsenistä ovat luvassa myöhemmin.
Galileo Galilein keskisormi
Kuva: Plindenbaum | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Firenzen herttuakunnassa syntynyt tähtitieteilijä ja fyysikko Galileo Galilei joutui kärsimään elämänsä aikana suuresti, koska oli äänekäs heliosentrisen maailmankuvan kannattaja. Galileo ei suostunut kiistämään uskomustaan, jonka mukaan Maa kiertää Aurinkoa eikä toisin päin.
Maakeskeinen kirkko tuomitsi tutkijan jumalanpilkasta vankilaan, mutta rangaistus kevennettiin myöhemmin kotiarestiksi. Viimeiset vuotensa Galileo eli kotiinsa eristettynä, mutta jatkoi silti sinnikkäästi työtään sen tosiasian eteen, minkä nykypäivänä tietävät jo alle kouluikäiset lapsetkin.
Galileo haudattiin vuoden 1642 kuolemansa jälkeen vaatimattomaan hautaholviin, josta ruumis vuonna 1737, lähes vuosisata myöhemmin, siirrettiin arvoiseensa mausoleumiin Firenzen Basilica di Santa Croce -kirkkoon. Siirron aikana joku neropatti päätti napata Galileon ruumiista kolme sormea, hampaan ja viidennen lannenikaman.
Yksi sormi ja selkänikama päätyivät kiertoteiden kautta italialaisiin museoihin 1800-luvun aikana, mutta kaksi muuta sormea ja hammas hävisivät jälkiä jättämättä italialaisiin aatelisperheisiin vuosisatojen ajaksi. Historioitsijat arvelivat vielä vuosituhannen vaihteen tienoilla, että Galileon ruumiinosat ovat kadonneet lopullisesti.
Sitten yllättäen vuonna 2009 nuo kolme esinettä putkahtivat esiin huutokaupassa. Vaikka ostaja epäili purnukkansa sisältöä Galileon sormiksi ja hampaaksi, varmisti hän asian todenperäisyyden Firenzen Tieteen historian instituutilta ja museolta. Museon johtaja vertasi purnukkaa ja ruumiinosia niistä tehtyyn viimeiseen kirjalliseen kuvaukseen, joka onneksi oli äärimmäisen tarkka ja jokainen pienikin yksityiskohta täsmäsi. Museo sai sormet ja hampaan haltuunsa, ja kun se avasi remontin jälkeen ovensa vuonna 2010, oli nimikin vaihtunut Museo Galileoksi.
Paavi Johannes Paavali II esitti vuonna 1992 katolisen kirkon virallisen anteeksipyynnön Galileon kohtelusta ja myönsi tämän olleen oikeassa. Pahoittelut olivat vain hieman myöhässä. Mutta ainakin Galileon pystyyn asetettu keskisormi välittää kirkolle symboliset terveiset.
Lue myös: Maapallo ei ole pyöreä – 10 uskomatonta väitettä Litteän Maan yhdistykseltä
Buddhan hammas
Kuva: Alexander Savin | FAL (kuvaa rajattu)
Siddhartha Gautama, joka tunnetaan paremmin Buddhana, perusti buddhismin 500-luvulla eaa. ja menehtyi kunnioitettuna opettajana ollessaan 80-vuotias. Tapojen mukaisesti hänen ruumiinsa poltettiin ja tarinan mukaan tuli hävitti suuren opettajan maalliset jäänteet yhtä ruumiinosaa – vasenta kulmahammasta – lukuun ottamatta.
Yksi Buddhan seuraajista nappasi hampaan talteen ja vuosisatojen ajan pyhäinjäännöksestä käytiin ankaraa kilpailua. Kuninkaat ympäri Etelä-Aasian himosivat hammasta itselleen; toiset halusivat arvokkaan purukappaleen kokoelmiinsa ja toiset halusivat tuhota sen. Yleisen uskomuksen mukaan hampaan omistajalla oli jumalallinen oikeus hallita maata.
300-luvun alussa Buddhan kulmahammas tuotiin Sri Lankaan, Kandyn kaupunkiin, jossa se on saanut olla rauhassa lähes siitä lähtien. Luonnollisesti katolinen kirkko yritti 1500-luvulla tuhota hampaan polttamalla, mutta legendan mukaan taianomainen lootuksen kukka pelasti ja kuljetti hampaan takaisin Kandyyn, Sri Dalada Maligawaan eli hampaan temppeliin. Siellä Buddhan vasenta kulmahammasta säilytetään koristellulla alttarilla edelleen.
Ludvig XIV:n sydän
Tämä listan kohta kertoo Versaillesin palatsin rakennuttajana muistetun Ludvig XIV:n sydämestä, mutta tavallaan se on kertomus englantilaisesta geologista ja papista William Bucklandista. Buckland on parhaiten tunnettu siitä, että hän nimesi historian ensimmäisen dinosauruksen, Megalosauruksen, 1800-luvun alussa, vaikka hän tuolloin ajattelikin sen olevan suuri lisko.
Buckland – kuten monet muutkin aikalaisensa – ajattelivat fossiilien olevan todiste ennen vedenpaisumusta eläneistä eläimistä. Ja tämän aasinsillan kautta pääsemme Bucklandin ruokailutottumuksiin, sillä hänelle Nooan arkki oli yhtä kuin ruokalista.
Ei ollut mitään, mitä Buckland ei olisi syönyt. Hän tarjoili myös vierailleen muun muassa paistettuja koiranpentuja, keitettyä norsun kärsää ja grillattuja kilpikonnan päitä. Bucklandille kelpasi kaikki, mutta vieraat ovat ehkä olleet eri mieltä. Joten ei liene ihme, että kun miehelle tarjottiin syötäväksi muumioitunutta ihmisen sydäntä, nousi hänellä vain vesi kielelle.
Mahdollisuus erikoiseen maistiaiseen tarjoutui Bucklandin ystävän lordi Hartcourtin luona. Hartcourt oli saanut haltuunsa palasen yli sata vuotta aiemmin kuolleen Aurinkokuninkaan sydäntä. Se on faktaa, että kun Ludvig XIV kuoli vuonna 1715, säilöttiin hänen sydämensä pieneen kirstuun, joka haudattiin hänen isänsä Ludvig XIII:n sydämen kanssa eri kirkkoon kuin muu ruumis.
Ranskan suuren vallankumouksen aikana, 1790-luvulla, entisten monarkien hautaholvit tuhottiin ja jäänteet kasattiin muutamaan joukkohautaan. Ludvig XIV:n ja hänen isänsä sydämet kuitenkin säästyivät vallankumouksellisten käsittelyltä, mutta niitä ei enää pidetty arvokkaina pyhäinjäännöksinä.
Tarinan mukaan taidemaalari Alexandre Pau osti kuninkaalliset ruumiinosat luodakseen niiden avulla maalisävyn nimeltään ”muumion ruskea”. Koska miksipäs ei. Hämärän peitossa olevien käänteiden jälkeen pala Ludvig XIV:n sydämestä säästyi luomisprosessilta ja päätyi muutama vuosikymmen myöhemmin Hartcourtin haltuun. Ja lopulta Bucklandille tarjoiltavaksi.
”Olen syönyt monia kummallisia asioita, mutta en koskaan aiemmin kuninkaan sydäntä”, julisti Buckland ennen kuin nielaisi kuivettuneen ruskean köntin parempiin suihin.
Sitä, oliko kyseessä Ludvig XIV:n sydän, tai ylipäätään kenenkään sydän, on mahdoton selvittää. Buckland kuitenkin piti kyseistä ”makupalaa” kulinarististen seikkailujensa kruununjalokivenä.
Joseph Haydnin pääkallo
Itävaltalainen Joseph Haydn oli yksi merkittävimmistä klassismin tyylikauden musiikin kehittäjistä ja häntä pidetään klassisen sinfonian ja jousikvartettojen isänä. Kun Haydn kuoli ja haudattiin vuonna 1809, ei arvostetun säveltäjän hautarauhaa kunnioitettu kuin kahdeksan hassua päivää.
Ryöstöretken orkestroijana toimi Haydnin tuttava Joseph Rosenbaum, joka oli perin kiinnostunut frenologiasta: uudesta ja tuolloin varsin trendikkäästä ”tieteenalasta”. Frenologia on sittemmin todistettu täydeksi humpuukiksi, mutta Rosenbaumia kiehtoi ajatus siitä, että kallon muodoista pystyttäisiin analysoimaan henkilön persoonallisuutta.
Niinpä hän lahjoi wieniläisen Hundsturmin hautausmaan haudankaivajan ja kävi leikkaamassa Haydnin pään irti ruumiista. Rosenbaum kiikutti pään Wienin sairaalan frenologeille, jotka nylkivät, keittivät ja valkaisivat sen, jotta ohimon ”musiikkikuhmu” saataisiin esiin. Pääkallo päätyi lopulta Rosenbaumin kotiin ja se asetettiin esille kunniapaikalle.
Vuona 1820 prinssi Nikolaus II halusi siirtää ja haudata Haydnin ruumiin juhlallisin menoin Unkariin, jossa säveltäjä oli pitkään asunut ja työskennellyt Esterházyn aatelisperheen palveluksessa. Kun ruumis kaivettiin esiin, kävi varsin nopeasti selväksi, että yksi merkittävä ruumiinosa puuttui.
Johtolangat veivät viranomaiset Rosenbaumin oven taakse, mutta tämä ei ollut halukas luopumaan Haydnin pääkallosta. Niinpä hän piilotti kallon olkipatjan sisälle ja kotietsinnän aikana hänen vaimonsa Therese makasi patjalla ja ilmoitti menstruoivansa. Se oli varma tapa pitää etsivät kaukana patjasta ja kallosta. Rosenbaum esitti luovuttavansa ja antoi prinssin joukoille mukaan toisen pääkallon. Ilmeisesti hänellä oli niitä jaettavaksi asti.
Haydn haudattiin uudelleen, mutta siis tuntemattoman pääkallon kanssa.
Kuolinvuoteellaan Rosenbaum testamenttasi kallon alkuperäiselle rikostoverilleen, jolta se siirtyi muutaman välikäden kautta Wieniin Musiikin ystävät -järjestön haltuun. Vasta vuonna 1954 pääkallo suostuttiin luovuttamaan Esterházyn perheelle haudattavaksi Haydnin muun ruumiin kanssa.
Kukaan ei kuitenkaan raaskinut poistaa hautaholvissa jo ennestään ollutta, tuntematonta pääkalloa, joten Joseph Haydn on tänäkin päivänä haudattuna kahden kallon kanssa – oman ja vieraan.
Albert Einsteinin aivot
Kuva: Ochoa54 | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Ennen kuin 1900-luvun merkittävimpänä fyysikkona pidetty Albert Einstein kuoli Yhdysvalloissa vuonna 1955, sanoi hän elämäkertansa kirjoittajalle haluavansa tulla tuhkatuksi, jottei kukaan pääse palvomaan hänen luitaan. Toive ei aivan toteutunut. Suurin osa tutkijan ruumiista kyllä polttohaudattiin ja tuhkat siroteltiin salaiseen paikkaan Delawarejoen varrelle.
Mutta ruumiinavauksen yhteydessä esimerkiksi Einsteinin aivot lähtivät lääkäri Thomas Harveyn matkaan – ilman lupaa. Taustalla oli kai jalo ajatus siitä, että tuon neron aivot tarjoaisivat tärkeää tutkimustietoa. Harvey paloitteli aivot ja säilöi palat lasipurkkeihin, joita piti pari vuosikymmentä kotinsa kellarissa.
Harvey ei kuitenkaan löytänyt aivoista mitään erityistä, mutta kuljetti niitä myöhemmin mukanaan työpaikasta toiseen ja säilytti purkkeja milloin missäkin: kerran jopa kaljakorien sekaan piilotettuna.
Harvey rupesi vuodesta 1985 lähtien julkaisemaan Einsteinin aivoihin perustuvia tutkimuksia ja sai esimerkiksi kanadalaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa yhden tutkimuksen lääketieteen arvostetuimpaan julkaisuun The Lancetiin. Tutkimuksissa etsittiin syitä niin Einsteinin neroudelle kuin tämän mahdolliselle autismille, ja ”todisteita” löytyikin eri aivosolujen määrien suhteista tai vaikkapa normaalia suuremmasta ja epätavallisesti poimuttuneesta päälakilohkosta.
Tutkimukset kohtasivat kuitenkin paljon kritiikkiä eivätkä käytetyt menetelmät ja vertailut täyttäneet tieteellisiä kriteereitä. Älykkyyttä ei voi paikantaa tiettyyn kohtaan aivoja eikä päätelmiä voi tehdä yksittäisistä aivoista otetuista kuvista tai palasista. Einsteinin aivot eivät isossa kuvassa olleet mitenkään erityiset.
Se on kuitenkin fakta, että Einstein oli älykäs ja kykeni ymmärtämään asioita, joihin monenkaan muun käsityskyky ei riitä. Sen verran erityiset aivot Einsteinilla oli, että niiden avulla hän ymmärsi, mitä tuleman piti: Jos aivot jäisivät jälkipolville tutkittavaksi, yritettäisiin hänen neuroneitaan, gliasolujaan ja aivojensa poimuja mittaamalla julistaa, mikä tekee ihmisestä älykkään. Ja sen hän tiesi olevan täyttä soopaa.
Mutta koska hänen toivettaan tuhkaamisesta ei kuunneltu, voi maailman kuuluisimpien aivojen paloihin tutustua kahdessa paikassa Yhdysvalloissa: Mütter-museossa Philadelphiassa ja Kansallisessa terveyden ja lääketieteen museossa Silver Springissä.
Lue myös:
Useimmille meistä nukkuminen on vuorokauden rauhallisin hetki. Toisin on niillä, jotka joutuvat joka ilta miettimään, että mitähän tänä yönä tulee touhuttua unissaan.
Parasomniat ovat unihäiriöitä, joissa henkilö liikkuu ja/tai käyttäytyy epänormaalisti. Tunnetuimmat parasomniat, unissakävely ja unissapuhuminen, tapahtuvat pääosin syvän unen vaiheessa, jolloin ihmistä voi olla hyvin vaikea saada hereille. Unissakävelijällä on usein silmät auki, mutta niissä on lasittunut katse. Hän voi myös touhuta muutakin kuin kävellä, eikä hän yleensä itse muista tapahtuneesta mitään.
Listafriikki keräsi hauskoja ja vähemmän hauskoja tilanteita, joihin ihmiset ovat päätyneet unissaan. Kuulisimme myös mielellämme minkälaisia yöllisiä uniseikkailuja lukijoillamme on ollut 😄
Yöllinen happihyppely
Unissakävelystä ”kärsii” noin prosentti ihmisistä. Sillä tarkoitetaan niitä, jotka lähtevät liikkeelle useammin kuin kaksi kertaa kuukaudessa. Unissakävelijän herättäminen ei yleisestä uskomuksesta huolimatta ole vaarallista, mutta voi säikäyttää unesta virkoavan kulkijan.
Kotona seikkailu ei yleensä ole vakavaa (todistan myöhemmissä kohdissa tämän toteamukseni vääräksi), mutta kun ulko-oven avaa, edessä onkin jos jonkinlaista uhkaa.
Vuonna 2015 coloradolainen 19-vuotias Taylor Gammel heräsi yhtenä lokakuisena aamuna seisoessaan tienposkessa sukkasillaan ja verkkarit ja T-paita päällään. Hänen vanhempansa olivat jo ehtineet ilmoittaa tyttärensä kadonneeksi, mutta onneksi mitään pahempaa ei ollut ehtinyt tapahtua. Gammelin makuuhuoneen oveen oli asennettu hälytin toistuvien unissakävelyjen vuoksi, mutta jotenkin hän oli onnistunut ohittamaan sen.
Herätessään Gammel oli 15 kilometrin päässä kotoaan ja tunnisti edessään näkyvän elokuvateatterin. Paikallisen poliisin mukaan on epätodennäköistä, että Gammel olisi kulkenut osan matkasta bussilla, koska hänellä ei ollut mitään omaisuutta mukana. Luonnollisesti nuori nainen ei osannut kertoa yön tapahtumista yhtään mitään.
Kuka on taas tyhjännyt jääkaapin?
Unenaikaisesta syömishäiriöstä, SRED:stä, kärsivillä on yleensä täysin terve suhtautuminen ruokaan. Silloin kun he ovat valveilla. Mutta kun syvän unen vaihe koittaa, siirtyvät he jääkaapille ja syövät kaikkea mahdollista (tai kaiken). Hyvin mieluista mässäiltävää ovat kaikki sokeripitoinen, maapähkinävoista siirappiin, eikä syöjällä ole yöllisestä ahmimistuokiosta mitään muistikuvaa. Monesti ainut merkki unenaikaisesta syömisestä on tyhjentynyt jääkaappi.
Joskus SRED:stä kärsivät voivat jopa alkaa kokkaamaan, mikä tietysti johtaa erilaisiin vaaratilanteisiin muun muassa veitsien ja kuuman keittolevyn kanssa. On havaittu, että vaikka unissakävelijät pystyvät uskomattomiin suorituksiin, eivät heidän valmistamansa ateriat aina ole kovin järkeviä. Jos perheessä on SRED:stä kärsivä henkilö, niin kannattaa tarkistaa hänen yöllä tekemänsä lasagne yllätysaineosien varalta.
Unenaikaisesta syömisestä kärsivät voivat myös syödä ja juoda kaikkea muutakin kuin ravinnoksi sopivaa, muun muassa tupankantumppeja, raakaa pekonia tai puhdistusaineita.
Kadonnut timanttisormus
Syyskuussa 2019 kalifornialainen Jenna Evans oli junassa kihlattunsa Bob Howellin kanssa. Pariskunta oli joutunut uhkaavaan tilanteeseen pahisten kanssa ja Howell totesi, että Evansin on parasta niellä arvokas kihlasormuksensa suojellakseen sitä. Niinpä nainen otti 2.4 karaatin timanttisormuksensa sormestaan ja nielaisi korun vesilasillisen avustamana.
Ja sitten Evans heräsi.
Hänen unensa olivat aina olleet hyvin todentuntuisia ja jännittäviä, eikä James Bond -tyyppinen seikkailu junassa ollut tavallista ihmeellisempi. Säpsähdettyään hereille Evans oli olettanut, että myös sormuksen nieleminen oli unta ja laittoi uudelleen silmät kiinni.
Seuraavana aamuna herätessään hän huomasi kauhukseen sormuksensa olevan poissa. Nopean googlailun, panikoinnin ja muutaman kyyneleen jälkeen Evansille selvisi, ettei tapahtunut ollut täysin ennennäkemätöntä, harvinaista toki, ja niinpä nainen suuntasi ensiapuun. Vaati hieman vakuuttelua, että sairaalan henkilökunta uskoi hullun tarinan, mutta lopulta röntgenkuvat paljastivat sormuksen sijainnin. Lääkäreiden mukaan oli turvallisinta poistaa sormus tähystyksellä eikä antaa sen kulkea läpi suoliston ja tulla ulos luonnollista kautta.
Kihlasormus oli jo matkannut mahalaukusta ohutsuoleen, mutta lääkärit onnistuivat nappaamaan sen pois, ja Evans sai sormuksen takaisin sormeensa.
Suurin osa tämän listan unihäiriöistä tapahtuu syvän unen vaiheessa, mutta Evansin kokema sormuksen nieleminen kuuluu behavioraaliseen REM-unihäiriöön, RBD:hen. Normaalisti REM-unen eli vilkeunen aikana kaikki lihakset ovat rentoina, vain silmät ja hengityksestä vastaavat lihakset liikkuvat. RBD:ssä ihminen alkaa kuitenkin toimimaan unensa mukaisesti ja voi esimerkiksi heilauttaa nyrkkiään, jos sattuu näkemään unta tappelusta.
Yöunet nostokurjen päällä
Kesäkuun 25. päivänä vuonna 2005 eteläisen Lontoon poliisi sain puoli kahden aikaan yöllä hätääntyneen puhelinsoiton. Dulwichin kaupunginosasta soittanut huolestunut kansalainen ilmoitti, että 40 metriä korkean nostokurjen päällä makaa nainen.
Poliisi ja palomiehet saapuivat rakennustyömaalle valmistautuneena siihen, että kiipeilijällä on mahdollisesti itsetuhoisia ajatuksia. Pelastusoperaatioon lähtenyt palomies ryömi nosturin puomia pitkin kohteen luo ja huomasi tämän olevan teini-ikäinen tyttö, täydessä unessa.
Herättely piti tehdä varovasti, ettei tyttö säikähdä ja tipu. Lopulta parin tunnin operaation jälkeen uhkarohkea nukkuja saatiin alas saksilavan avulla. Nimettömänä pysynyt teini vietiin varotoimena sairaalaan tutkimuksiin, mutta hän pääsi saman tien kotiin.
Tytöllä ei ollut tapauksesta mitään muistikuvia, mutta ennenkin unissaan kävelleenä hän arveli niin käyneen nytkin. Koskaan aiemmin hän ei toki ollut kiivennyt kymmenien metrien korkeuteen, ryöminyt nostokurjen puomia ja jatkanut rauhassa uniaan.
Miltä tuntuu herätä keskelle painajaista?
Floridalainen James Currens heräsi eräänä marraskuisena yönä vuonna 1998 kirjaimellisesti keskelle pahinta painajaistaan. 77-vuotias eläkeläinen oli havahtunut unestaan seistessään syvällä vedessä, jalat painuneena ja juuttuneena mutaisen lammen pohjaan.
Pelottavinta tilanteessa oli se, että lammessa uiskenteli alligaattoreita. Matelijat olivat enimmillään metrin mittaisia, mutta silti oikein tehokkaita vahingoittamaan ihmistä. Ennen asunnostaan lähtemistä Currens oli unissaan napannut kävelykeppinsä mukaan, onneksi niin, koska sillä hän sai hätisteltyä alligaattoreita kauemmas samalla huutaen naapureita apuun.
Poliisi tuli kiireen vilkkaa paikalle ja hätyytti alligaattorit kauemmas valonheittimien avulla. Currens selvisi kauhujen unissakävelystä vain pienillä haavoilla, vaikkakin syvästi järkyttyneenä.
Nolot unitekstarit
Vaikka unissaan puhuminen, käveleminen ja syöminen ovat tieteellisesti tunnustettuja ongelmia, ei tekstiviestin lähettäminen nukkuessa ole vielä päässyt virallisten häiriöiden listalle. Ehkä pian pääsee.
Monet nukkuvat puhelin yöpöydällä tai jopa sängyllä vieressä. Uniasiantuntijoiden mukaan puhelimen ääni herättää nukkuvan hetkellisesti ja tämä voi kirjoittaa viestin, josta ei aamulla muista yhtään mitään. Monesti viesti on täynnä kirjoitusvirheitä tai silkkaa siansaksaa, mutta joskus niissä voi olla ”järkevää” tekstiä.
Esimerkiksi 31-vuotias Casey Vandeventer oli lähettänyt ystävälleen viestinä hiljattain menehtyneen isänsä nimen. Yhtä harmittomasti ei sujunut Alex Thielenin viestittely, sillä hän oli kuukausien hiljaisuuden jälkeen vaihtanut entisen poikaystävänsä kanssa muutaman tekstarin juuri ennen nukkumaanmenoa. Aamulla herätessään hän yllättyi, kun keskustelu olikin jatkunut ja hän oli jopa ehdottanut tapaamista. Ainakin päivänvalossa ja järjellä ajateltuna se ei Thielenin mielestä ollut hyvä idea, joten katumus oli suuri.
Taas yksi hyvä syy siihen, miksi kännykkä kannattaa jättää makuuhuoneen ulkopuolelle ja hankkia ennemmin perinteinen herätyskello.
Nukkuvat tappajat
Mikä on pahinta, mitä ihminen voi tehdä? Tietenkin murhata jonkun toisen. Uni ei ole poikkeus; tiedetään tapauksia, joissa murhaaja on ollut surmatyön aikana täydessä unessa. Miten se todistetaan? Sepäs onkin ongelma, eikä puolustuksen väite höyhensaarilla olosta yleensä vapauta murhasyytteestä. Mutta…
Yksi kuuluisimpia tapauksia on kanadalaisen Kenneth Parksin tarina. Vuonna 1987 hän ajoi kotoaan 20 kilometrin päässä asuvien appivanhempiensa luo, puukotti ja hakkasi anoppinsa rengasraudalla hengiltä ja yritti kuristaa appiukkonsa. Väkivaltaisuuksien jälkeen Parks nousi autoonsa, heräsi kesken ajon ja kurvasi lähimmälle poliisiasemalle tunnustamaan.
Parksin syyllisyyden puolesta puhuivat hänen taloudelliset ongelmansa ja pahaksi äitynyt peliriippuvuus. Syyttömyydestä (tai tiedostamattomuudesta ja tahattomuudesta) taas suuri katumus, motiivin puuttuminen, stressi, pitkäaikainen unettomuus ja taipumus unissakävelyyn.
Miehen kädet olivat pahoilla viiltohaavoilla, koska hän oli anoppiaan puukottaessaan osunut useasti itseensä. Laajoissa unitutkimuksissa Parksin aivosähkökäyrä osoitti hyvin epänormaalia aktiivisuutta syvän unen vaiheessa, joten asiantuntijat todistivat oikeudessa olevan täysin mahdollista, että mies on ollut unessa murhan aikaan. Lukuisissa kuulusteluissa Parks pysyi erittäin johdonmukaisena, eikä kertomus yön tapahtumista muuttunut, vaikka kuulustelijat yrittivät häntä johdatella.
Nämä kaikki faktat johtivat vuoden 1992 oikeudenkäynnissä siihen, että valamiehistö vapautti Parksin murhasyytteestä.
Uniseksi
Miehillä on kahdeksan tunnin unien aikana noin 5 erektiota, joista jokainen kestää keskimäärin 25 minuuttia. Se on ihan normaalia.
Normaalia ei kuitenkaan ole sexsomnia eli uniseksi. Tämä erittäin harvinainen unen häiriö saa ihmiset suorittamaan seksuaalisia tekoja itsekseen tai jollekin muulle. Sekä miehillä että naisilla on tavattu sexsomniaa, mutta miehillä se on yleisempää.
Sexsomnia voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin, erityisesti silloin jos aktin toinen osapuoli ei ole myöntyväinen. Suomessakin on ollut oikeudenkäyntejä, joissa raiskauksesta syytetty on vedonnut unen häiriöön. Keväällä 2019 saatiin ennakkotapaus, kun korkein oikeus vapautti miehen raiskaussyytteistä. Hän oli kesällä 2014 työntänyt sormensa nukkuvan naisen emättimeen, mutta ei ollut ymmärtänyt lainkaan mistä on kyse, kun oli vihdoin havahtunut naisen huutoon.
Oikeudessa syytetyn avopuoliso kertoi, että mies kävelee paljon unissaan ja on tehnyt hänellekin toistuvasti seksuaalisia tekoja unen aikana. Avopuolison todistuksen ja asiantuntijalausuntojen myötä miehen todettiin olleen unessa ja täten syytön rikokseen.
Yhdysvalloissa sexsomnia-oikeudenkäynteihin törmää useamminkin, se on houkutteleva puolustus. Harvoin syytteistä kuitenkaan luovutaan, sillä unihäiriötä on vaikea todistaa.
Aataminasussa hotellin respaan
Ja jotta unissakävelijöiden elämä ei olisi liian yksinkertaista, niin yllättävän usein nukkuja lähtee liikkeelle ilman rihman kiertämää. Kotona se ei niin haittaa, mutta esimerkiksi hotellissa yöpyessä se voi olla melko kiusallista.
Se on itseasiassa niin yleistä, että hotelliketju Travelodge on vuodesta 2007 asti ohjeistanut työntekijöitään miten toimia, kun alaston unissakävelijä tulee tiskille kyselemään vaikkapa päivän sanomalehteä. Vastaanotoissa pidetään tahattomia nakuilijoita varten pyyhkeitä, joilla kriittisimmät kohdat saadaan peittoon.
Jotkut hotellivieraat eivät kuitenkaan tyydy vaeltamaan vain neljän seinän sisällä. Manchesterissa todistettiin vuonna 2016 tilannetta, jossa alasti ollut mies yritti viittoilla itselleen taksia. Poliisit hälytettiin luonnollisesti paikalle, koska miehen ajateltiin pelleilevän. Hän oli kuitenkin syvässä unessa, joten poliisit herättivät hänet varovasti ja antoivat omia takkejaan suojaksi. Ei sillä etteivätkö sukukalleudet olisi olleet jo koko tienoon nähtävillä.
Hämmentynyt mies saateltiin poliisin toimesta takaisin hotelliinsa, ja onneksi hän lopuksi suhtautui asiaan ainoalla mahdollisella tavalla, huumorilla.
Unissa-ajaminen
Jos unissaan voi kävellä, syödä ja harrastaa seksiä, niin miksi ei voisi ajaa autolla? Unissaan ajamisen yleisyyttä tai sen aiheuttamien onnettomuuksien yleisyyttä on kuitenkin hankala arvioida.
Kuulostaa vaaralliselta, ja sitä se onkin. Vaikka unissakävelijä osaa ajaa autolla, ei se tarkoita sitä, että hän pystyisi samalla lailla havainnoimaan ympäristöä kuin hereillä oleva. Hän toimii kuin automaattiohjauksella.
Eräänä helmikuisena iltana vuonna 2008 liverpoolilainen Becky Mason oli nauttinut ystävänsä kanssa useamman lasin viiniä ja nukahtanut sen jälkeen sohvalle. Vähän ennen kymmentä illalla hän oli tietämättään noussut ja lähtenyt ajamaan kohti työpaikkaansa, 8 kilometrin päässä sijaitsevaa työvoimatoimistoa. Toimistolla vastassa ollut, kummastunut vartija oli ilmoittanut pyjamaan pukeutuneelle Masonille, että hänen maanantainen työvuoronsa alkaa vasta 36 tunnin kuluttua. Nainen oli lähtenyt ajamaan takaisin kotiin ja törmäsi autollaan lyhtypylvääseen. Mason selvisi loukkaantumatta, mutta hänen verensä alkoholipitoisuus oli kolme kertaa yli sallitun rajan.
Mason ei muistanut mitään ennen kolaroidusta autosta nousemista. Hänelle myös selvisi vasta tapauksen jälkeen, että kävelee usein unissaan. Humalassa ajamisesta nostettiin tietenkin syyte, mutta asiantuntijoiden ja työpaikan vartijan todistusten perusteella tuomari julisti Masonin syyttömäksi. Hän oli todennäköisesti ajanut pylvästä päin, koska oli ollut siirtymässä syvempään unen vaiheeseen.
Tapauksen jälkeen Mason on antanut autonsa avaimet aina yöksi turvaan kämppikselleen.
Lue myös:
Oudoimmat
Aikamatkustus: 6 henkilöä, jotka väittävät kiven kovaan matkanneensa ajassa – menneeseen tai tulevaan
Onko aikamatkustus mahdollista vai ei? Päättele itse. Tarinoita riittää ja tälle listalle niistä pääsi vain murto-osa.
Varmasti monet toivovat, että aikamatkustus olisi mahdollista. Paluu tulevaisuuteen -elokuvat eivät ehkä ole todellisuutta, mutta ajatus on kiehtova.
Listafriikki kokosi kuusi erilaista tarinaa, joissa ihmiset ovat matkanneet ajassa joko menneeseen tai tulevaisuuteen; ehkä jopa molempiin suuntiin. Tai ainakin he kiven kovaan niin väittävät.
Viimeisenä esittelemme arvostetun fysiikan professorin, joka ei ole aikamatkustaja; ainakaan vielä. Hän kuitenkin uskoo vakaasti sen olevan mahdollista ja vielä melko pienellä taloudellisessa satsauksella. Hänellä on myös valmiina tarkat laskelmat ja suunnitelmat toimivasta aikakoneesta – enää se pitäisi rakentaa ja panna koeajoon.
Mikä sinun mielipiteesi on: Onko aikamatkustus mahdollista? Ja jos ei juuri nyt, niin entäpä lähitulevaisuudessa?
Ja mikä kiinnostavinta: Matkaisitko sinä katselemaan menneitä vai tutustumaan tulevaisuuteen?
Andrew Basiago
Seattlelainen lakimies Andrew Basiago on monitaituri: hän väittää matkanneensa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hän kertoi vuonna 2011 työskennelleensä Yhdysvaltain puolustusministeriön Pegasus-projektissa, jonka tarkoituksena oli viedä ihmisiä Marsiin. Ja miten se sitten tapahtui? Teleportaation avulla tietenkin.
Pegasus oli Basiagon mukaan aktiivinen 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin aikakonetta käytettiin ahkerasti. Hän on kertonut matkanneensa kuuntelemaan Abraham Lincolnin puhetta vuoteen 1863, ja toisaalta tulevaisuuteen vuoteen 2054. Basiago paljasti myös, että Yhdysvaltain hallitus käytti aikakonetta lähettääkseen sotilasjoukkoja niin menneeseen kuin tulevaankin vain muuttaakseen kumpaakin mielensä mukaan.
Basiagon eniten julkisuutta saanut kertomus on kuitenkin matka Marsiin vuonna 1981, sillä hän väitti erään kanssaan matkanneen olleen Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Nuori Obama vain käytti tuolloin nimeä ”Barry Soetero”. Kohua herättänyt väite sai myös Valkoisen talon reagoimaan ja tiedottaja Tommy Vietorin mukaan presidentti Obama ei ole milloinkaan käynyt Marsissa.
Basiagolla ei muista aikamatkaajista poiketen ole ollut antaa minkäänlaisia ennustuksia tulevaisuudesta. Paitsi sen verran, että hän tietää nousevansa Yhdysvaltain presidentiksi ennen vuotta 2028. Ilmeisesti Marsiin matkaaminen on tae tuosta virasta!?
Bella
Vain etunimellään medialle esiintynyt albanialainen Bella avautui huhtikuussa 2018 matkastaan kauas tulevaisuuteen. Hän kertoi siirtyneensä vuoteen 3800 valkovenäläisen fyysikon Alexander Kozlovin avustuksella.
Bellan mukaan aikamatkustus ei ole mielekästä puuhaa: kaikki ympärillä muuttui mustaksi ja aikakoneen luoma voimakas jännite kulki läpi hänen koko kehonsa. Myöskään tulevaisuus ei ollut ruusuinen, sillä kaikki meidän tuntemamme elämä oli tuhoutunut, kaikki oli suurta kaaosta ja robotit hallitsivat maailmaa. Hän oli jopa päässyt juttelemaan yhdelle robotille, joka oli kysynyt, mistä Bella oli tullut. Nainen ei ollut vastannut.
Bella otti reissullaan useita valokuvia, mutta on jostain syystä näyttänyt julkisesti niistä vain yhden (kuvassa). Epäselvässä selfiessä toki näkyy futuristisia rakennelmia, mutta mielenkiintoisinta on ehkä se, että Bellan huulipuna on kaikesta ajassa matkustamisesta ja tulevaisuuden sekasorrosta huolimatta viimeisen päälle kunnossa ja siistinä.
Sir Victor Goddard
Vuonna 1935 Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien pilotti Victor Goddard oli lentämässä Skotlannista Englantiin viikonloppulomalle kaksipaikkaisella koneellaan.
Hän katseli avoimesta ohjaamostaan Edinburghin lähistöllä sijaitsevaa, ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettua Dremin lentokenttää, joka oli jätetty myöhemmin oman onnensa nojaan. Hangaarit olivat rapistuneet ja umpeenkasvanut kenttä oli piikkilangoin jaettu laidunmaaksi karjalle.
Kun Goddard parin päivän päästä oli paluumatkallaan, joutui hän rajuun myrskyyn ja menetti koneensa hallinnan. Vain metrejä ennen maahaniskeytymistä hän sai koneen tottelemaan ja nosti sen takaisin ylös läpi usvan ja sateen. Yhtäkkiä taivas selkeni, ja auringonvalossa Goddard huomasi olevansa Dremin lentokentän yläpuolella.
Mutta se oli aivan erinäköinen kuin vain muutama vuorokausi sitten: läheinen maatila lehmineen oli poissa ja rakennukset oli korjattu kuntoon. Kiitotien päässä oli neljä kirkkaankeltaista lentokonetta, joiden ympärillä liikkui sinisiin haalareihin pukeutuneita mekaanikkoja. Se pisti Goddardin silmään, sillä tuolloin ilmavoimien mekaanikot käyttivät ainoastaan ruskeita asuja.
Skeptikoiden mielestä Goddard oli vain seonnut olinpaikastaan. Vai oliko hän sittenkin matkannut pikaiselle visiitille tulevaisuuteen? Omasta mielestään kyllä, sillä neljä vuotta myöhemmin, toisen maailmansodan aikana, Dremin kenttä kunnostettiin juuri sellaiseksi kuin Goddard oli sen tuolloin nähnyt. Lisäksi mekaanikot alkoivat käyttämään sinisiä haalareita ja ilmavoimien harjoituskoneet maalattiin keltaisiksi.
Myöhemmin ritariksi lyöty Goddard teki ilmavoimissa mittavan uran ja koki lennoillaan monia muitakin paranormaaleja ilmiöitä. Jäätyään eläkkeelle pilotin toimesta, hän työskenteli rehtorina College of Aeronautics -yliopistossa.
Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain
Kuva: Jean-Baptiste André Gautier-Dagoty | Public Domain
Elokuun 10. päivänä vuonna 1901 kaksi englantilaista naista, Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain, olivat viettämässä päivää Versaillesin palatsissa Ranskassa.
He eksyivät etsiessään Petit Trianon -linnaa, ja alkoivat kummatkin tuntea olonsa oudoksi; kuin jokin olisi puristanut sielua kappaleiksi. Oxfordilaisessa St Hugh’s Collegessa opettajina työskennelleet naiset kysyivät suuntaa kahdelta pitkiin, vihreisiin takkeihin pukeutuneilta miehiltä, jotka ohjasivat ylittämään pienen sillan. S
iinä sillalla Moberly huomasi 1700-luvun näyttävään pukuun sonnustautuneen nuoren naisen, joka istui jakkaralla piirtämässä. Muutakin kummallista tapahtui: he kuulivat ääniä ja näkivät rakennuksia, joita ei enää olisi pitänyt olla olemassa.
Palattuaan Englantiin Moberly ja Jourdain rupesivat tutkimaan mystistä tapahtumaa. Kumpikaan heistä ei juuri tuntenut 1700-luvun Ranskan historiaa, joten yllätys oli melkoinen, kun heidän näkemänsä nainen osoittautui kuningatar Marie Antoinetteksi (kuvassa), Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig XVI:n puolisoksi. Naiset olivat vakuuttuneita siitä, että olivat matkanneet ajassa taaksepäin.
Vuosikymmen myöhemmin Moberly ja Jourdain kirjoittivat kokemuksestaan An Adventure (suom. Seikkailu) -kirjan salanimillä Elizabeth Morison ja Frances Lamont. Kirjasta tuli välittömästi myyntimenestys.
William Taylor
William Taylor paljasti tammikuussa 2018 tarkoin varjellun salaisuuden: Hän kertoi työskennelleensä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Britannian salaisen palvelun projektissa, jossa matkattiin kauas tulevaisuuteen.
Taylor kertoi menneensä vuoteen 8973, jolloin koko ihmislaji oli tuhoutunut ja meidän paikkamme olivat ottaneet ikuisesti elävät ihmis-robotti-hybridit. Hän oli onnistunut ottamaan lukuisia valokuvia tulevaisuuden maailmasta, mutta MI6 oli takavarikoinut niistä jokaisen, kun hän palasi takaisin vuoteen 2005.
Taylor paljasti, että aikamatkustus on ollut johtavien valtioiden käytössä jo vuodesta 1981 lähtien, ja ajasta toiseen siirtymisen lisäksi myös eri ulottuvuuksien välillä liikkuminen on mahdollista. Kaikki tarvittava teknologia on saatu avaruusolioiden aluksista.
Monet niistäkin, jotka uskovat aikamatkustukseen, ovat tyrmänneet Taylorin väitteet, mutta enää ei muuten tarvitse montaa vuotta odottaa, että totuus selviää. Nimittäin Taylorin mukaan aikamatkustusteknologiasta tehdään julkista tietoa vuonna 2028. Ehkä silloin, kun listan ensimmäisen kohdan Andrew Basiagosta tulee presidentti. Sitä odotellessa.
John Titor
John Titor on maailmanlaajuisesti ehkä tunnetuin aikamatkustaja. Marraskuun 2. päivänä vuonna 2000 hän kirjoitti eräälle nettifoorumille olevansa aikamatkaaja vuodesta 2036. Hän väitti palanneensa vuoteen 1975 hakeakseen vanhasta IBM 5100 -tietokoneesta (kuvassa) osan, jota tulevaisuudessa tarvitaan taistelussa koko maailmaa uhkaavaa tietokonevirusta vastaan. Samalla hän myönsi olevansa osa ihmiskunnan pelastamiseksi koottua sotilasjoukkoa.
Titor kertoi myös, että vuonna 2004 Yhdysvalloissa alkaisi sisällissota, joka lopulta kehittyisi ydinsodaksi Venäjän kanssa. Tässä vielä Titorin muita ennustuksia: Kesän 2004 olympialaisia ei järjestetä, hullun lehmän tauti aiheuttaa suuren epidemian vuonna 2005 ja samaan aikaan länsimaiden valta luhistuu.
No, vuodet tulivat ja menivät, eikä Titorin lupaamia asioita tapahtunut. Hän oli toki jo ensimmäisissä kirjoituksissaan alkanut selittelemään, että aikamatkustus saattaa muuttaa tapahtumien kulkua, joten on mahdollista, että kaikki ei menekään niin kuin hän oli kertonut. Esimerkiksi vuodessa 2000 pysähtyessään hän oli jo havainnut, että jotkut jalkapallo-ottelut olivat päättyneet eri lailla kuin edellisellä kerralla.
Vuosituhannen alun varikkopysähdyksensä hän teki henkilökohtaisista syistä: tavatakseen perhettään ja ystäviään. Ilmeisesti vanha tietokoneen osa ei sitten ollutkaan niin kriittinen maailman pelastamisessa, sillä Titor ehti tarinoida reilun vuoden verran ennen kuin katosi jäljettömiin. Tai ehkä hän viimein matkusti takaisin vuoteen 2036.
Ronald Mallett
Fysiikan professori Ronald Mallett Connecticutin yliopistosta on yksi harvoista ”oikeista” tutkijoista, jotka uskovat, että aikamatkustus on mahdollista. Hän ei väitä sitä tehneensä, mutta tietää sen olevan vain ajan kysymys. Mallett siis eroaa listan muista henkilöistä siinä, että hän ei ole surffaillut ajassa suuntaan tai toiseen – vielä.
Käyttämällä Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa perustanaan, hän on omien sanojensa mukaan kyennyt kehittämään prototyypin aikakoneesta (katso kuva tästä). Mallett on kertonut pystyneensä laserin avulla luomaan pyörivän valonsäteen, joka vääntää aikaa ja avaruutta.
Vuonna 2006 Mallett oli suunnitelmissaan niin pitkällä, että oli valmis rakentamaan koneen seuraavan kymmenen vuoden aikana, jos vain rahoittaja löytyisi. Hän arvioi prosessin budjetiksi 250 000 dollaria, mikä projektin päämäärän huomioon ottaen on yllättävän pieni summa. Aikakone ei edelleenkään ole nähnyt päivänvaloa, joten taisi jäädä vain rahasta kiinni!?
Mallett on silti optimistinen, ja uskoo teoriansa ja yhtälöidensä vielä toimivan käytännössä.
Lue myös:
Oudoimmat
Paljonko viiksekäs juoja haaskaa olutta vuodessa? 10 uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi
Tässä tulee 10 erikoista ja uskomatonta faktaa, joiden on vaikea uskoa olevan totta. Mutta tässä kohtaa totuus todella on tarua ihmeellisempää!
Listalle on koottu faktoja arkistojen kätköistä, sillä valitettavasti toimitus potee jo perinteeksi muodostunutta maaliskuun alun koronaa, eikä olo ole mikään mainioin. Yritämme kuitenkin saada tavaraa ulos oman jaksamisen mukaan – toivottavasti ymmärrätte!
Mutta nyt mennään erikoisten, yllättävien ja omituisten faktojen pariin!
Historian pisin hikka aiheutti vuosikymmenien mittaisen piinan
Yhdysvaltalainen Charles Osborne syntyi vuonna 1894 ja menehtyi vuonna 1991. Hän siis eli todella pitkän elämän.
Osbornella oli kuitenkin valtaosan elämästään melkoisen ikävä ongelma. Vuonna 1922, kun hän oli 28 vuoden ikäinen, hän punnitsi sian ennen eläimen teurastamista. Punnituksen aikana Osbornelle tuli hikka, mikä on täysin normaalia – onhan meistäkin jokainen varmasti kokenut tuon ärsyttävän toverin, joka johtuu pallean äkillisistä supistuksista.
Normaalisti hikka kestää muutaman minuutin ajan, ja joskus hieman pidempään, mutta Osbornen kohdalla tuo hikka kulki mukana aina helmikuuhun 1990 saakka. Kaiken kaikkiaan Osborne kärsi siis jatkuvasta nikotuksesta 68 vuoden ajan ja sillä hän pääsi myös Guinnessin ennätystenkirjaan.
Pitkittyneen hikan taustalla on aina jokin sairaus, mutta Osbornen kohdalla tuohon ikävään vaivaan ei yksinkertaisesti löydetty mitään hoitokeinoa. Noin vuosi ennen kuolemaansa Osborne pääsi vihdoin eroon hikastaan – se vain katosi omia aikojaan – mikä oli varmasti valtaisa helpotus lähes 25 000 päivää kestäneen kärsimyksen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan hänen arveltiin nikotelleen tuon vaivansa aikana käsittämättömät 430 miljoonaa kertaa, sillä alkuun hän nikotteli jopa 40 kertaa minuutissa ja myöhempinä vuosinaan noin 20 kertaa minuutissa; hän siis todella ansaitsee paikkansa tällä uskomattomien faktojen listalla.
Viiksekäs oluenjuoja haaskaa puolitoista tuoppia vuodessa
Kuva: Alberto Bigoni | Unsplash
Guinness-olutta ruvettiin valmistamaan Dublinissa, Irlannissa, vuonna 1759 ja nykyään se on yksi maailman tunnetuimmista olutbrändeistä. Vuonna 2000 yhtiö tilasi tutkimuksen, jossa oli määrä selvittää, paljonko viiksekkäät Guinnessin juojat haaskaavat olutta. Kävi ilmi, että aika paljon.
Tutkimuksen suoritti Robin Dover, joka on tieteilijänä erikoistunut hiuksiin ja ihosairauksiin. Hän analysoi Guinnessissa uitettuja viiksikarvoja, jotka oli saatu lahjoituksina kahdeksalta vapaaehtoiselta. Tohtori Dover havaitsi, että vaikka yksittäinen karva kykenee imemään itseensä 20 % oman painonsa verran olutta, katoaa haaskuun menevästä olutmäärästä suurin osa karvojen väleihin. Tämä on tarkkaa tiedettä!
Arvioiden mukaan saarivaltiossa oli tutkimushetkellä 92 370 kasvokarvoilla varustettua Guinnessin juojaa, joista jokainen kiskoi suosikkioluttaan keskimäärin 180 tuoppia vuodessa. Keskiverto Guinnessin nauttija käytti tuopin kumoamiseen 10 hörppäystä, joista jokaisella viiksiin jäi 0,56 millilitraa olutta.
Doverin mittausten ja laskelmien mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueella partoihin ja viiksiin jäi siis vuosittain noin 162 719 tuopillista olutta. Se tarkoittaa puoltatoista tuoppia yhtä viiksekästä juojaa kohtaan.
Yhteensä viiksekkäät Guinnessin juojat siis heittivät vuosituhannen alussa hukkaan noin 423 000 puntaa.
Luonnollisesti mitä pidemmät ja tuuheammat viikset, sitä enemmän olutta menee haaskuun. Eli kaikille oluen ystäville oiva säästövinkki: Aja parta!
Viikunat eivät kelpaa kaikille kasvissyöjille: Hedelmä on lihansyöjä
Viikunoita eli fiikuksia on noin 800 lajia ja niiden joukossa on muutamia sellaisia, joiden hedelmiä ihmiset käyttävät ravinnokseen. Aitoviikuna (Ficus carica) on se meille suomalaisillekin tuttu hedelmä.
Aitoviikunat elävät symbioosissa viikunapistiäisten kanssa. Paritellut pistiäisnaaras tunkeutuu viikunan hedelmään, menettää rytäkässä siipensä ja pölyttää kukat. Jos viikuna on sekä hede- että emikukinnot sisältävä hermafrodiitti, munii pistiäinen munansa ja kuolee. Aikanaan syntyvät toukat kehittyvät kotelovaiheen kautta aikuisiksi pistiäisiksi, parittelevat keskenään ja naaraat lähtevät siitepölyt mukanaan etsimään uutta viikunaa. Koiraat tulevat ulos pesäviikunastaan ja kuolevat. Näitä kaksineuvoisia viikunoita ei ole perinteisesti käytetty ihmisen ravintona, sillä ne kuhisevat pieniä pistiäisiä.
Jos taas naaraspistiäinen tunkeutuu pelkästään emikukintoja sisältävään, naaraspuoliseen viikunaan, suorittaa se pölytyksen, mutta ei pysty munimaan. Pistiäisnaaras kuolee hedelmän sisälle ja viikuna sulattaa sen ravinnokseen. Nämä hedelmät ovat juuri niitä, joita ostamme kauppojen hevi-osastolta.
Vaikka monilla vegaanifoorumeilla kammoksutaan lihaa syöviä viikunoita, eivät viikunan rouskuvat osat ole pistiäisen palasia, vaan harmittomia siemeniä. Viikunalla on erittäin tehokas entsyymi nimeltään fikaiini, joka sulattaa pistiäisnaaraan ihan kokonaan hyödyllisiksi ravintoaineiksi. Mutta kyllä: viikunat syövät lihaa!
Pez-karkit kehitettiin tupakoinnin lopettamiseen
Muistatko PEZ-karkit? Ne, jotka laitettiin esimerkiksi johonkin Disney-hahmon pään omaavaan ”putkiloon”, ja sitten niitä sai tuota päätä kääntämällä käteensä? Itse asiassa niistä on turha puhua menneessä muodossa, sillä niitä on edelleen tarjolla, joskaan ne eivät välttämättä ole Suomessa yhtä suosittuja kuin ennen.
PEZ-karkit ja nämä annostelijat kehitettiin aikanaan Wienissä, Itävallassa, tarkalleen ottaen vuonna 1927, Eduard Haas III:nnen toimesta. Niitä markkinoitiin alkuun yhteen puristettuina piparminttuina, mutta myöhemmin markkinoille tuli useita erilaisia makuja.
Mutta mistä sitten idea näihin PEZ-karkkeihin oikein lähti eli mikä niiden kohdalla oli niin sanottu pointti? Kyllä, PEZ-karkkien taustalla oli huomattavasti suurempi merkitys kuin vain karkin valmistaminen, sillä ne kehitettiin tupakan korvikkeiksi ihmisille, jotka yrittivät lopettaa tupakoinnin.
Reikä kuulakärkikynän korkissa
Oletko ikinä ihmetellyt, miksi kuulakärkikynien irrotettavissa korkeissa on reikä päässä? Korkinhan nimenomaan pitäisi suojata musteen mahdolliselta valumiselta. Reikä estää – hassua kyllä – myös musteen kuivumisen, sillä se laskee korkin sulkemisesta syntyvää ilmanpainetta.
Sillä on kuitenkin tärkeämpikin tehtävä.
Se on tehty estämään tukehtumista. Jos lapsi (yleensä se on lapsi) vahingossa pistää korkin suuhunsa ja se takertuu kurkkuun, on sen läpi mahdollista saada edes hieman happea. Nykyään monen valmistajan omaksuma reiällinen korkki on vähentänyt tukehtumiskuolemia huomattavasti, joten niinkin pienellä asialla voidaan pelastaa ihmishenkiä.
Punkin purema voi aiheuttaa punaisen lihan allergian
Punkkeja, yäk! Pian on taas se aika vuodesta, kun saa syynätä koko kroppansa läpi aina jos vähänkin poikkeaa metsän tai heinikon puolelle.
Kaikki tietävät, että punkit levittävät tauteja, joista borrelioosi ja puutiaisaivokuume ovat tunnetuimpina. Mutta kun punkkien elinalue kasvaa ja niiden määrä lisääntyy, tulee esiin myös muita, oudompia, vaivoja.
Punkit käyttävät ravinnokseen sitä eläintä, joka niiden ohi kulloinkin sattuu kulkemaan, mikä mahdollistaa taudinaiheuttajien ja muun tavaran liikkumisen eri lajien välillä. Jos punkki on toukka- tai nymfivaiheessa ruokaillut esimerkiksi hirvessä, ja myöhemmin pureutuu ihmiseen, siirtyy sen syljen mukana hirven aineita verenkiertoomme.
Yksi näistä on alfa-gal-hiilihydraatti. Kädelliset ovat ainoita nisäkkäitä, joilla ei tätä sokeria luontaisesti ole, joten niiden (meidän) elimistön immuunipuolustus voi hyökätä entuudestaan tuntematonta molekyylia vastaan.
Ja kun vasta-aineita on kerran syntynyt, voi alfa-gal aktivoida voimakkaan puolustusreaktion koska tahansa myöhemmin. Muun muassa naudanlihassa tätä sokeria esiintyy, mikä tarkoittaa sitä, että joillekin voi kehittyä allerginen reaktio lihan syömisen jälkeen. Alfa-gal voi saada aikaan ihottumaa, kuumeilua tai jopa hengenvaarallisen anafylaktisen shokin ja tajunnan menetyksen. Toisille ei tule mitään reaktiota.
Jälleen yksi syy kammoksua punkkeja. Ihan niin kuin sellainen olisi tarvittu.
Maanteiden keskiviivat keksittiin tippuvasta maidosta
Tien keskiviiva on varmasti eniten onnettomuuksia estänyt ja ihmishenkiä pelastanut liikennemerkki. Tai ehkä sitä ei voi sanoa liikennemerkiksi, mutta saat varmaan pointista kiinni.
Idea teiden keskiviivoista syntyi, kun Yhdysvaltain Michiganista kotoisin oleva Edward Hines seurasi hevosen vetämiä maitokärryjä vuonna 1911. Eli siis ennen kuin autot olivat vallanneet liikenteen!
Hän huomasi kärryistä tiputtelevan maitoa, josta syntyvä vana muodosti katkonaisen viivan keskelle tietä. Siitä se ajatus lähti, ja niin yksinkertaisella tavalla erotettiin vastakkain kulkeva liikenne toisistaan. Maalia tiehen, ja Hinesista tuli ”maailman tärkeimmäksi liikenneturvallisuutta edistäväksi välineeksi” tituleeratun keskiviivan isä.
Kauniiden naisten ruumiit annettiin nekrofilian estämiseksi mädäntyä muutama päivä ennen palsamointia
Muinaisessa Egyptissä oltiin tunnetusti eteviä palsamoijia; se on päivänselvää, kun tuhansia vuosia vanhoja muumioita löytyy hautakammioista olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Egyptissä kuolleiden henkilöiden ruumiit toimitettiin palsamoijalle hyvin pian menehtymisen jälkeen, sillä uskomuksen mukaan vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Hajoamaton ja mahdollisimman ehjä ruumis takasi tälle ikuisen elämän.
Poikkeuksiakin jouduttiin tekemään. Jos vainaja oli korkeassa virassa olevan miehen vaimo, tai vaihtoehtoisesti erityisen kaunis tai tunnettu nainen, annettiin hänen ruumiinsa palsamoijien käsiteltäväksi vasta kolmen tai neljän päivän päästä.
Siinä ajassa ruumiissa ehti alkaa mätänemisprosessi, jota yleensä haluttiin välttää ennen muumiointia. Odotusaika oli tarpeen, sillä joidenkin palsamoijien tiedettiin harjoittaneen nekrofiliaa juuri kuolleiden naisten ruumiiden kanssa. Kun elimistön entsyymit yhdessä bakteerien kanssa olivat ehtineet alkaa hajottamaan ruumista, oli houkutus seksuaaliseen hyväksikäyttöön ainakin vähäisempi.
Moottorisaha keksittiin avuksi synnytykseen
Ennen kuin keisarileikkauksesta tuli hygienian ja tietotaidon kehittymisen ansiosta äidille turvallinen 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli vaikeissa synnytyksissä käytössä suhteellisen raaka metodi.
Jos vauva ei mahtunut tulemaan luonnollisesti ulos, joutuivat lääkärit leikkaamaan auki symfyysin (lantion etuseinämän yhdessä pitävä rustoinen häpyluuliitos). Leikkaus tehtiin pientä veistä ja sahaa apuna käyttäen, mikä oli aikaa vievää ja sotkuista puuhaa. Puhumattakaan operoitavan naisen kivuista: leikkaus tehtiin tietenkin vajavaisella puudutuksella.
Vuonna 1780 kaksi lääkäriä John Aitken ja James Jeffray kehittivät ketjusahan, jolla lantioluut sai nopeammin erilleen ja symfyysin halki. Operaation kivuliaisuus ei varmastikaan vähentynyt. Käsikäyttöisessä, keittiöveistä malliltaan muistuttavassa sahassa oli pyörivä ketju, jossa oli teräviä hampaita. Ketjua liikuteltiin kampea veivaamalla. Käytännössä siis oltiin kaukana moottorisahasta, teoriassa ei niinkään.
Kun tieto ketjusahan toimivuudesta levisi, alettiin sitä käyttää muissakin leikkauksissa, muun muassa amputaatioissa. Koska uudella sahalla oli aiempiin välineisiin verrattuna helppo pureutua lähes mihin tahansa materiaalin, löysi se lopulta tiensä myös metsureiden käsiin.
Kieli on selvännäkijä. Tai tuntija.
Päätetään lista todelliseen loppukevennykseen. Tai se voi olla myös ahdistuksen aiheuttaja, riippuen näkökannasta ja lukijan seuraavista liikkeistä.
Kieli tietää, miltä kaikki tuntuu, vaikka et siis olisi koskaan nuollut kyseisiä kohteita. Mieti vaikka tennispalloa, ripsiväriharjaa tai pöydänjalkaa. Tiedät tasan tarkkaan, miltä niiden pinta tuntuu kielessä.
Listafriikki ei missään nimessä tuomitse ketään, jolla mahdollisesti on kokemusta edellä mainittujen esineiden nuolemisesta, mutta suurimmalla osalla ei varmaankaan ole. Mutta vain ajatus niiden nuolemisesta riittää kielelle. Tämän testaaminen ei voisi olla helpompaa: katsele vain ympärillesi ja nuole mielessäsi näkemiäsi asioita.
Seuraavan kerran, kun joku pyytää tunnustelemaan esimerkiksi villapaitaansa – ”kokeile, miten ihanaa materiaalia tämä on!” – voit pitää etäisyyttä ja sanoa, ettei sinun tarvitse koskea, sillä olit jo miettinyt miltä sen nuoleminen tuntuu.
Tämä fakta kannattaa ehdottomasti kertoa jossain suljetussa tilassa täysin oudoille ihmisille!
Lue myös:
-
Yhteiskunta4 päivää sittenOktoberfest – 10 faktaa maailman suurimmasta olutfestivaalista
-
Tiede1 viikko sitten10 yllättävää tapaa, joilla sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen
-
Tiede21 tuntia sittenTosielämän Topi ja Tessu: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista – osa 1
-
Oudoimmat6 päivää sittenSormenpäitä ja kuolleita hiiriä: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 1
Matti
23.04.2021 at 21:35
Yllätti ettei listalla ollut kotimaista vaihtoehtoa Aimo Leikasta
Marko Ollonqvist
24.04.2021 at 05:51
Tervehdys Matti,
Täytyy kyllä nyt rehellisesti myöntää, että tälle harrastelija-taikurille ulkomaalaiset nimet ovat tutumpia. Aimo Leikkaan kohdalla tapahtunut tragedia ei ollut itselle tuttu entuudestaan, eikä se tullut myöskään vastaan näitä onnettomuuksia tutkiessa. Kiitos tästä kommentista 🙂