Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelo – Mitä sille valittiin saunan lisäksi vuonna 2020?

Suomalainen saunaperinne valittiin vuonna 2020 maamme ensimmäisenä kohteena Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Mitä muuta meidän kansallisylpeytemme lisäksi pääsi tuolle listalle?

Vuonna 2013 Suomi allekirjoitti Unescon eli Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Suomen museoviraston mukaan sopimuksella edistetään aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja tehdään ihmisten, yhteisöjen tai ryhmien erilaisia kulttuuriperinteitä näkyväksi. Aineeton kulttuuriperintö voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä.

Luetteloon valittiin tänä vuonna 32 erilaista kohdetta, ja mukaan mahtuu keskenään hyvin erilaisia perinteitä.

Listafriikki valitsi tämän vuotisista aineettoman kulttuuriperinnön kohteista esiteltäväksi kymmenen – muihin kannattaa käydä tutustumassa Unescon sivuilla.

Terere-juoman valmistaminen – Paraguay

Terere on paraguayalainen perinnejuoma, joka valmistetaan isossa kannussa sekoittamalla kylmää vettä ja morttelissa murskattuja Pohã Ñana -yrttejä. Juoma tarjoillaan kupista, joka on täytetty matee-puun, yerba-maté, lehdillä, ja se imetään bombilla-pillillä, jonka alaosan siivilä päästä läpi vain nesteen, jättäen kasvimateriaalin kuppiin.

Jokaisella Pohã Ñana -yrtillä on omat terveysvaikutuksensa, joista oppiminen siirtyy sukupolvelta toiselle yhdessä Tereren valmistukseen liittyvien rituaalien kanssa. Perimätieto yrttien parantavista ominaisuuksista ja niiden oikeanlaisesta käytöstä on kulkenut paraguayalaisissa guarani-heimon perheissä jo 1500-luvulta lähtien.

Terere vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä yrttien valitseminen ja esikäsittely sekä juoman valmistaminen ja nauttiminen ovat rituaalinomainen ystävyyden ja kunnioituksen osoitus. Siinä ei vain murskata aineksia yhteen ja vedetä kurkusta alas.

Tereren valmistaminen auttaa myös nuorempia sukupolvia arvostamaan omaa kulttuuriaan ja guaranien perimätietoa lääkekasveista.

Viinihevoset – Espanja

Viinihevoset, Los Caballos del Vino, on vuosittainen festivaali, jota vietetään toukokuun alussa Caravaca de la Cruzin kaupungissa, Espanjassa. Juhlallisuuksiin kuuluu monia erillisiä osioita, joissa kaikissa hevoset ovat pääosassa.

Enjaezamiento on perinne, jossa hevonen puetaan näyttävästi kirjailtuihin silkkikaapuihin ja kultanauhoihin. Upeita hevosia esitellään kulkueissa, joissa jokaisen eläimen rinnalla kulkee neljä taluttajaa koko kaupungin seuratessa perässä. Festivaali huipentuu hevosten ja ohjastajien kilpajuoksuun kukkulan päällä sijaitsevalle linnalle. Juoksuun lähtö on kaikille osapuolille pelottava kokemus, sillä väkijoukko ei erkane toisistaan kuin viime hetkellä hevosen jo syöksyessä heitä kohti. Palkintoja jaetaan kisan parhaimmille sekä tietysti hevosten upeimmille viitoille.

Aineettomaan kulttuuriperinteeseen kuuluu hevosten hoitoon, käsittelyyn, jalostukseen ja valjastamiseen liittyvä tietotaito, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Viittojen kirjailua harjoitellaan kotona tai erityisissä työpajoissa. Hevonen ei ole perinteen harjoittajille vain viinin viljelyssä käytetty työväline, vaan kulttuuriin kuuluu olennaisena osana ihmisen ja eläimen välinen suhde, joka perustuu yhteistyöhön ja kunnioitukseen – arvot opetetaan lapsille jo nuoresta pitäen.

Viininkasvatus ja hevosjalostus ovat historiallisesti olleet tärkeä osa alueen taloutta ja kulttuuria, joita vuosittainen alueen ihmiset yhteentuova festivaali kauniilla tavalla esittelee.

Ruokatorit eli Hawker-kulttuuri – Singapore

Singaporen ruokatorit, hawker-keskukset, ovat täydellinen esimerkki siitä, miten eri kulttuurien iloinen sekamelska sulautuu tiiviiksi yhteisöksi. Katettuja ruokatoreja on ympäri Singaporen ja ne ovat erityisesti paikallisten suuressa suosiossa.

Hawker-keskukset ovat singaporelaisten ”yhteisiä ruokasaleja”, joihin kokoonnutaan aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Ihmiset eivät tule vain syömään, vaan toreilla voi muun muassa pelata shakkia ja ihailla katutaiteilijoita. Hawker-keskuksista on tullut symboli monikulttuuriselle kaupunkivaltiolle, jossa kiinalaiset, malesialaiset ja monet muut elävät sulassa sovussa ja kerääntyvät toreille nauttimaan yhtä monenkirjavasta ruokatarjonnasta.

Vanhimmat edelleen toiminnassa olevat katuruokakojut aloittivat jo 1960-luvulla, ja monet niistä ovat erikoistuneet esimerkiksi tiettyyn kalaan, jonka valmistustapa siirtyy eteenpäin seuraaville sukupolville tai innokkaille harjoittelijoille. Hawker-ruokatoreissa erityisen hienoa on niiden yhteisöllisyys ja merkitys eri yhteiskuntaluokkien kanssakäymisessä.

Al Aflaj – Yhdistyneet Arabiemiirikunnat

Al Aflaj on perinteinen kastelusysteemi, jossa maanalaisen tunnelin välityksellä johdetaan vettä pitkienkin matkojen päässä sijaitsevien yhteisöjen käyttöön; tunneleista jakaantuu verkostoja myös suoraan yksittäisille maatiloille.

Al Aflaj on ollut 3000 vuoden ajan käytössä alueella, jossa jatkuva kuivuus hankaloittaa juomaveden hankintaa ja viljelymaiden ylläpitoa. Kulttuuriperintöön ei kuulu ainoastaan tunneleiden ja maanpäällisten käytävien rakentaminen, vaan tärkeässä roolissa on myös suullisen perimätiedon kautta välittyvä taito tarkkailla luontoa ja löytää maanalaisia lähteitä muun muassa tunnistamalla oikeanlaista kasvillisuutta. Tunnelit vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta vesi jakaantuu tasaisesti systeemin varrella oleviin yhteisöihin, ja jotta vesi virtaisi jatkuvasti. Koneita järjestelmässä ei käytetä, vaan painovoima hoitaa homman.

Yhteisöjen jäsenet ylläpitävät tunneleita putsaamalla niitä mudasta, ja lapsille käytäntö ei tule tutuksi ainoastaan kotona, vaan myös kouluissa, joista tehdään opintoretkiä ylänköalueilla sijaitseville lähteille.

Budima-tanssi – Zambia

Budima-tanssiin ei löydy kirjoitettua koreografiaa tai ohjeita, vaan lapset oppivat tanssin ensin seuraamalla ja sitten osallistumalla siihen itse.

Budima on sotatanssi, jota esitetään läpi vuoden erilaisissa tärkeissä tapahtumissa. Wee-heimo tanssii Budimaa häissä, hautajaisissa, päällikön vaihtuessa, sadonkorjuujuhlissa ja aivan kaikissa seremonioissa, olivat ne sitten synkkiä tai iloisia. Tanssissa on mukana paljon rekvisiittaa: keihäitä, pillejä, rumpuja, huiluja, erilaisia keppejä, kirveitä, kilpiä, torvia ja helistimiä.

Tanssiin osallistuvat kaikki yhteisön jäsenet, mutta erilaisissa rooleissa. Miehet esittävät kokeneita sotureita, ja hyppivät ja syöksyvät keihäineen kohti ringin keskellä olevaa ”vaaraa”. Naiset kauniine helmikaula- ja rannekoruineen sekä helistimet nilkoissaan laulavat mukana ja tanssivat kehän ulkoreunalla.

Suulliseen perimätietoon kuuluu varsinaisen tanssimisen lisäksi myös ymmärrys perinteen merkityksestä ja taito valmistaa tanssissa käytettyjä instrumentteja. Budima on Wee-heimolle suuri ylpeyden aihe, ja tanssi toimii yhdistävänä tekijänä eri kylien välillä, sillä kotipaikasta huolimatta kuka vain voi liittyä mukaan missä vaiheessa esitystä tahansa.

Torvensoitto – Ranska, Belgia, Luxemburg ja Italia

Käyrätorvi ei itsessään kuulu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, sillä se on ”aineellinen” esine. Listalle pääsi sen sijaan kyseisen instrumentin soittaminen: taito säädellä hengitystä, vibratoa ja resonanssia. Sävelten korkeutta ja laatua säädellään ainoastaan hengityksellä ja soittotekniikka perustuu täysin soittajan kehon kontrollointiin; tässä käyrätorvessa ei ole säädeltäviä venttiileitä.

Torvensoiton opettaminen on 1600-luvulta lähtien suoritettu suullisesti neuvomalla ja esimerkkiä näyttämällä, ei kirjoista lukemalla, ja soittamista voi opiskella nimenomaan käyrätorveen erikoistuneissa opistoissa.

Käyrätorven soitto yhdistää ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ja luo soittajilleen yhteenkuuluvuuden tunnetta myös maa- ja kulttuurirajojen ylittävästi.

Al Sadun kudonta – Saudi-Arabia ja Kuwait

Al Sadu on beduiinien perinteinen, käsin kudottu tekstiili, joka suoraan arabiasta käännettynä tarkoittaa ”sivusuunnassa tehtyä kutomista”.

Beduiininaiset ovat kautta aikojen käyttäneet kutomisessa luonnollisia materiaaleja, kuten lampaanvillaa sekä kamelin- ja vuohenkarvaa. Kankaiden aiheet tulevat ympäröivältä aavikolta, ja niitä havainnollistetaan abstraktisti geometrisillä ja toistuvilla kuvioilla.

Tekstiilin laatu riippuu täysin kutojan kokemuksesta ja taidosta: mitä hienompaa lankaa käytetään, sitä vaikeampaa kutominen on, mutta toisaalta se mahdollistaa tiiviimmän kankaan sekä monimutkaisempien ja näyttävämpien kuviointien luomisen.

Kudonta on parhaiten hallussa vanhemmilla beduiininaisilla, ja taito onkin vaarassa kadota kokonaan, sillä tekstiilien valmistaminen perinteisin keinoin ei ole enää välttämätöntä heimojen selviämiselle ankarissa aavikko-olosuhteissa. Taitoa kuitenkin pidetään yllä työpajoissa harrastuksenomaisesti, ja vaikka tekstiileillä ei sinänsä ole enää käytännön merkitystä, halutaan Al Sadu -tekniikka pitää voimissaan beduiinien perinteiden ja kulttuurin säilyttämiseksi, ja osoituksena naisten merkittävästä roolista heimoyhteisöissä. Vanhojen kudontamestareiden menetelmiä ja oppeja on myös videoitu ja tallennettu varmuuden vuoksi, jotta taito ei kokonaan katoaisi siinä vaiheessa, kun heistä aika jättää.

Strategiapeli – Kazakstan, Kirgisia, Turkki

Tällä äly/strategiapelillä on eri nimi riippuen maasta ja alueesta, jossa sitä pelataan. Togyzqumalaq, Toguz Korgool, Mangala/Göçürme -peliä pelataan erityisellä laudalla, tai sen puutteessa pelaajat voivat käyttää maahan kaivettuja kuoppia. Pelinappuloita tehdään kivistä, puusta, metallista tai luusta, ja vaihtoehtoisesti voidaan käyttää siemeniä tai pähkinöitä, eli mitä ikinä onkaan saatavilla. Nappulat jaetaan kuoppiin ja voittaja on se, joka kerää itselleen eniten pelimerkkejä.

Kuka vain voi oppia pelaamaan – peli on periaatteessa hyvin yksinkertainen – mutta siinä piilee samalla sen monimutkaisuus. Säännöt ovat simppelit, samalla lailla kuin shakissa, mutta siirtojen ja strategian miettiminen monen vuoron päähän tekee pelistä huipputasolla hyvin vaativaa.

Kulttuuriperintöön ei kuulu ainoastaan strategiapelin taitaminen, vaan myös koristeellisten lautojen ja pelinappuloiden valmistus. Ne ovat oma taiteenlajinsa, joita harjoittavat puunveistäjät ja kivenkaivertajat sekä korusepät. Peliä pelataan sekä kotona että koulussa, koska se kehittää niin kognitiivisia kuin motorisiakin taitoja, ja se opettaa pelaajille myös kärsivällisyyttä ja harkintakykyä.

Pelin on pelätty jäävän tietokoneiden ja muiden nykyajan ”hienouksien” varjoon, joten siitä on kehitetty mobiilisovelluksia, joiden avulla nuoremmat sukupolvet voivat oppia ja innostua pelaamaan. Näin tieto ja taito pelistä säilyvät, vaikka maailma ympärillä muuttuu.

Charfia-kalastus – Tunisia

Tunisiaan kuuluvilla, Välimeressä sijaitsevilla, Kerkenna-saarilla kalastetaan perinteisellä charfia-menetelmällä. Passiivisessa charfia-kalastuksessa hyödynnetään merenpohjan ja rannikon pinnanmuotoja sekä vuoroveden vaihtelua.

Pysyvästi merenpohjassa oleva, palmunlehvistä kasattu, kolmiomainen rakennelma pysäyttää laskuveden aikaan takaisin kohti ulappaa vetäytyvien kalojen matkan, ja ohjaa ne verkkoon. Kalat pysyvät pyydyksissä elossa, kunnes ne nostetaan pintaa.

Charfiat rakennetaan joka vuosi uudelleen, aina syyspäiväntasauksen aikaan, ja ne ovat kalastajien käytössä seuraavaan kesäkuuhun saakka. Näin merieläimille varmistetaan vuosittain muutaman kuukauden ”vaaraton” aika, jolloin ne voivat esimerkiksi lisääntyä rauhassa.

Charfia-kalastus vaatii laajan tietämyksen merivirroista ja vedenalaisista pinnanmuodoista, ja saarten asukkaat oppivat menetelmän jo hyvin nuorena; se on edelleen kaikkein yleisin kalastusmuoto Kerkenna-saarilla. Vaikka menetelmän salat opitaankin pitkälti kotona, tarjoavat ammattikoulut opetusta myös esimerkiksi oman kalastusyrityksen perustamisessa. Perinteisesti kalastajat siirtävät menestyvän elinkeinotoiminnan vanhimmalle pojalleen.

Kupresin niittokilpailut – Bosnia ja Hertsegovina

Kupresin kaupungin ja sitä ympäröivien pikkukylien tärkein sosiaalinen tapahtuma on niittokilpailu, joka järjestetään vuosittain erityisellä Strljanica-niityllä. Strljanica on myös niittotavan nimi.

Joka heinäkuu kisaajat tarttuvat viikatteisiin ja alkavat niittämään heinää tuomareiden seuratessa herkeämättä vieressä. Suoritukset arvioidaan ajan, tyylin ja niitetyn heinämäärän perusteella. Korkeassa ilmanalassa niittäminen ei ole mitään lastenleikkiä.

Kolme parasta palkitaan ja voittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi myös vastuuta. Hänen pitää varmistaa, että alueen kaikki pellot tulee niitettyä, jotta karjalle saadaan ruokaa.

Kilpailuun saavat osallistua yli 18-vuotiaat miehet, ja niittotaito siirtyykin yleensä isältä pojalle. Naisten tehtäviin kuuluu niitetyn heinän haravointi ja juhla-aterian valmistus kilpailuun osallistujille ja katsojille. Kilpailun lomassa juhlitaan kansallispuvut päällä ja vierailla on mahdollisuus päästä seuraamaan muun muassa perinteisten viikatteiden takomista.

Kupresin niittokilpailu pitää yllä alueen omaa kulttuurillista identiteettiä, riippumatta ihmisten etnisestä taustasta. Sodat ja eri etnisyyksien väliset yhteenotot ovat riepotelleet Balkania aivan tarpeeksi, joten on upeaa, että niittokilpailuun saa osallistua kuka vain (mies) uskonnosta ja taustasta riippumatta.