Top 10 historian julmimmat ja raaimmat teloitustavat

Kuolemanrangaistus on käytössä kymmenissä maissa, ja metodit vaihtelevat myrkkyruiskeesta hirttämiseen. Nykypäivän menetelmät ovat kuitenkin inhimillisiä verrattuina näihin historiallisiin teloitustapoihin.

Niin kamala kuin giljotiini ajatuksena onkin, syntyi se halusta luoda nopea ja kivuton tapa laittaa kuolemantuomio käytäntöön. Listafriikki keräsi tälle listalle ihan kaikkea muuta – näistä teloitustavoista on kivuttomuus ja nopeus kaukana! Miten innovatiivinen ihminen onkaan silloin, kun pitää keksiä mahdollisimman piinaavia tapoja kiduttaa ja tappaa toisia. Listalla ei ole elävältä hautaamista, ristiinnaulitsemista tai roviolla polttamista, vaan entuudestaan hieman tuntemattomampia kauheuksia.

Tässä siis hieman vastapainoa iloiselle joulumielelle ja pirteille joululauluille!

Sahaaminen

Ihmisten sahaaminen halki oli aikoinaan erittäin suosittu teloituskeino, jota harjoittivat muun muassa roomalaiset, egyptiläiset ja persialaiset. Sahaaminen voitiin suorittaa monella eri tavalla, mutta paljon käytetty menetelmä oli köyttää tuomittu ylösalaisin jalat levällään ja sahata haarovälistä vatsaan saakka. Ja miksi jatkaa loppuun asti, kun uhri voitiin jättää vuotamaan kuiviin. Koska tuomitun pää oli alaspäin, syöksyi veri aivoihin, mikä piti sahatun tajuissaan aivan turhan pitkään.

Sahaaminen kuulostaa täysin antiikin aikaiselta teloitustavalta, mutta sitä harjoitettiin vielä 1830-luvulla Osmanien valtakunnassa ja Vietnamissa.

Skafismi

Näitä teloitustapoja on hankala laittaa paremmuus- tai kamaluusjärjestykseen, mutta skafismi on painajaismaisuudessaan jollain tavalla kärjessä.

Muinainen Persia oli ensimmäinen todellinen suurvalta, ja siellä uskottiin syvästi oikeudenmukaisuuteen. Rikollisia tuomittiin harvoin kuolemaan ensimmäisestä rikoksesta, ellei kyseessä ollut maanpetos, mutta jos meni sössimään toisen kerran, oli kohtalo sen mukainen. Skafismi oli varattu niille, joita hallitsija vihasi, ja kuningas olikin ainoa, jolla oli valta määrätä ketään kuolemaan tällä tavalla.

Tuomittu riisuttiin alasti ja hänet laitettiin joko onton puunrungon sisään tai kahden veneen väliin siten, että kädet, jalat ja pää jäivät ulkopuolelle auringonpaahteeseen. Sitten hänelle pakkosyötettiin hunajaa ja maitoa, ja sekoitusta levitettiin myös kauttaaltaan näkyvissä oleville ruumiinosille. Tällä varmistettiin, että hyönteiset tulisivat ruokailemaan ja lisääntymään houkuttelevalle alustalle. Uhri pidettiin hengissä jatkuvalla syöttämisellä, mikä myös piti ruoansulatuselimistön toiminnassa. Puunrunko tai vene täyttyi hiljalleen ulosteista, mikä entisestään houkutteli hyönteisiä paikalle.

Tuomittu menehtyi lopulta tulehduksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen, kun hyönteiset ja madot olivat syöneet itsensä sisälle kehoon. Myös Amerikan alkuperäiskansoilla oli käytössään samanlainen kidustuskeino, mutta jotenkin inhimillisempi, sillä uhria ei syötetty, joten hän kuoli nestehukkaan muutamassa päivässä.

Verikotka

Verikotka on tuttu kaikille Viikingit-televisiosarjaa seuranneille sekä myös Hannibal Lecterin ystäville.

Niille (onnekkaille), jotka ovat tähän asti olleet autuaan tietämättömiä tästä viikinkien käyttämästä teloitustavasta, on luvassa kauhistusta.

Toisten tutkijoiden mukaan verikotka on vain myytti, sillä siitä on kuvauksia vain viikinkiaikaisissa skaldien eli hovirunoilijoiden teksteissä. Toiset ovat sitä mieltä, että verikotka on todella ollut käytetty teloitusmenetelmä.

Tuomittu laitettiin pöydälle vatsalleen makaamaan, ja teloittaja viilsi selän auki päästen näin käsiksi kylkiluihin. Luut hakattiin irti selkärangasta, jolloin ne sai vedettyä kehosta ulos ja levitettyä kuin siivet, koska ne olivat edelleen kiinni rintalastassa. Sitten teloittaja veti vielä elossa olevan uhrin keuhkot ulos rintakehästä, sirotteli haavoihin suolaa (jotenkin täysin tarpeeton vaihe kaiken muun tuoksinnassa) ja asetti ne kylkiluiden päälle viimeistelemään mukaelman kotkan siivistä. Tässä vaiheessa teloitettava tukehtui hyvin nopeasti.

Rituaalimaiseen teloitukseen liittyi vielä yksi käänne: jos teloitettava pystyi olemaan raatelun ajan täysin hiljaa, uskottiin hänen pääsevän kuolemansa jälkeen sankarivainajien asuinsijaan Valhallaan.

Pronssihärkä

Pronssihärkää, joka myös sisilialaisena härkänä tunnettiin, käytettiin antiikin Kreikassa. Ontto pronssinen härkä oli varustettu luukulla, josta kuolemaantuomitun sai kätevästi heitettyä sisälle. Sitten metallieläimen alle sytytettiin nuotio ja luukku teljettiin kiinni. Pronssihärät oli valmistettu niin, että rikollisen tuskanhuuto kuulosti ulospäin härän mylvinnältä.

Ajanlaskun alun jälkeen Rooman valtakunnassa teloitettiin sankoin joukoin varhaisia kristittyjä, mutta pronssihärkä ei ollut tarpeeksi tehokas keino keittää ihmisiä hengiltä. Nopeammin ja suuremman joukon sai hengiltä heittämällä ihmisiä kiehuviin patoihin.

Teilaus

Keskiajalla oli käytössä useita järkyttäviä teloitustapoja, joista yksi on ainakin nimenä säilynyt tähän päivään saakka. Nimittäin teilaaminen.

Siinä kärrynpyörää muistuttavaan teilausrattaaseen sidotun tuomitun luita lyötiin joko moukarilla ja metallisilla putkilla hajalle, ja jos tuomari oli ollut armelias, iskettiin uhri kuoliaaksi suurimpien luiden katkomisen jälkeen. Monesti tuomittu jätettiin murskaantuneena, mutta elossa, kiinni pyörään ja nostettiin paalun päähän varoittavana esimerkkinä muille kansalaisille. Kuolema seurasi joskus vasta päivien kuluttua, kun uhri menehtyi nestehukkaan.

Teilipyörä koristi vuoden 2008 kuntaliitokseen saakka Kaarinan kaupungin vaakunaa. Vaakunassa oli pyhä Katariina, yksi suosituimmista pyhimyksistä, joka kärsi marttyyrikuoleman 300-luvun alussa. Hänet yritettiin teloittaa teilaamalla, mutta pyörä hajosi hänen kosketuksestaan, ja tuomio laitettiin toteen mestaamalla. Sille ei pyhimyskään enää voinut mitään. Teilipyörä tunnetaan tämän legendan myötä myös katariinanpyöränä.

Kivitys

Kuten monet varmasti tietävät, on kivitys EDELLEEN täysin laillinen teloitustapa lukuisissa maissa, erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Kivitykseen osallistuu yleensä suuri joukko ihmisiä, jotka siis heittelevät kiviä ja tiiliä tuomittua kohti. Teloitus kestää tuskaisen kauan, sillä lain mukaan kivet eivät saa olla liian isoja, ettei teloitettava kuole heti, mutta toisaalta ei liian pieniä, koska silloin ne eivät tee tarpeeksi tuhoa.

Kivittämistä käytetään useimmiten rangaistuksena aviorikoksesta tai homoseksuaalisuudesta. Se on myös paljon käytetty kunniamurhissa, jolloin kivittäjinä toimivat tuomitun perheenjäsenet.

Suurin osa kuolleiksi kivitetyistä ovat naisia, sillä heitä syytetään ja tuomitaan paljon useammin aviorikoksesta kuin miehiä. Uhri haudataan maahan, mutta jos hän onnistuu omin avuin pääsemään pinnalle, on hän rangaistuksesta vapautettu. Miehet tavataan haudata vyötäröä myöden ja naiset rintaan saakka, joten siitä voi mietiskellä kenen on helpompi kaivautua pakoon väkijoukon viskellessä kiviä.

Eläimet pyöveleinä

Eläimiä on käytetty kuolemantuomion toimeenpanijoina vuosituhansien ajan. Antiikin Roomassa kovimman mahdollisen tuomion saaneet henkilöt kohtasivat loppunsa erityisinä gladiaattoreina, bestiariuksina. Heidän tehtävänään oli taistella erilaisten villieläinten kanssa, mikä useimmiten päättyi leijonien ja karhujen kannalta voitokkaasti.

Intiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa sekä Roomassa ja Makedoniassa erityisen suosittu teloitustapa oli pistää norsu pyöveliksi. Menetelmä oli käytössä jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua ja jatkui Aasiassa ainakin 1800-luvulle saakka. Eläimet oli koulutettu niin, että ne tappoivat uhrin välittömästi tai hitaasti kiduttaen yleisön katsellessa haltioituneena vieressä. Jos rikoksesta tuomittua haluttiin vain ”vähän” rankaista, oli norsut opetettu katkomaan uhrin raajoja, jolloin tämä jäi henkiin vain toivoakseen norsun hoidelleen homman loppuun saakka.

Todennäköisesti urbaanilegenda on tarina Locustan, historian ensimmäiseksi sarjamurhaajaksi nimetyn naisen, kuolemantuomion toimeenpanosta. (Hän nyt tuskin oli ensimmäinen sarjamurhaaja ihmiskunnan historiassa.) Kertomuksen mukaan teloitus suoritettiin laittamalla asiaan koulutettu kirahvi raiskaamaan hänet, mutta kuten sanottua, tarina ei pidä paikkaansa. Joskin tämän listan metodeja miettiessä mikä vain on mahdollista.

Päänmurskaaja

Päänmurskaaja on juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää. Uskomatonta, mutta totta – päänmurskaus oli myös kidutustapa, jolloin uhri jätettiin henkiin. Elämä ei ollut mitään herkkua tuon käsittelyn jälkeen.

Rikoksesta tuomitun pää laitettiin leuka kiinni palkkiin ja päälaelle laskettiin metallinen kypärä. Kypärän päällä oli suuri ruuvi, jota kiristämällä laite alkoi hiljalleen puristaa kalloa.

Ensimmäisessä vaiheessa pirstoutuivat hampaat ja leuat. Tässä vaiheessa kiduttaja/teloittaja saattoi toistuvasti käydä lyömässä vasaralla metalliseen kypärään, mikä lisäsi kipukokemusta huomattavasti.

Kun ruuvia käännettiin edelleen tiukemmalle, pullistuivat silmät seuraavana ulos kuopistaan, ja joissakin versioissa oli mukana erillinen astia, johon silmämunat tipahtivat. Viimeisenä murskaantui pääkallo ja kaikki sisältö pursusi ulos.

Seivästäminen

Seivästäminen on yksi pisimpään käytössä olleista teloitustavoista ja eri muodoissa sitä on harjoitettu joka puolella maailmaa. Varhaisimmat maininnat löytyvät jo Babylonian valtakunnasta satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua, ja onpa siitä kirjoitettu myös Vanhassa testamentissakin. Teloituksissa seivästämistä on käytetty vielä 1900-luvun alussa armenialaisten kansamurhan yhteydessä. Kidutustapana se on todennäköisesti käytössä edelleen.

Teroitettu paalu vasaroitiin teloitettavan sukupuolesta riippuen johonkin alaruumiin aukkoon, minkä jälkeen uhri ja paalu nostettiin pystyasentoon. Painovoima veti hiljalleen tuomitun kohti maata ja samalla paalu tunkeutui läpi vartalon tullen lopulta ulos rinnasta tai hartioiden seudulta. Valitettavasti uhri pysyi jopa tunteja hengissä, kun paalu teki hidasta matkaansa sisuskaluja repien. Seivästyksessä voitiin käyttää myös keihäitä ja erilaisia koukkuja.

1400-luvun lopulla Romanian eteläosissa sijainnutta Valakian ruhtinaskuntaa hallinnut Vlad III tunnettiin lempinimellä Seivästäjä-Vlad, sillä hän oli kovin viehättynyt tästä teloitustavasta ja määräsi pieniinkin rikoksiin syyllistyneet paalun nokkaan. Hän ei tokikaan ollut ainoa seivästäjä, sillä menetelmä oli laajasti käytössä ympäri Eurooppaa 1800-luvulle saakka.

Lingchi eli hidas paloittelu

Lingchi, Kiinassa vuosina 900-1905 käytetty äärimmäisen brutaali teloitusmuoto, on suoraan suomennettuna hidas nousu vuorelle. Sitä kutsutaan myös ”tuhannen viillon kuolemaksi”. Todellisuudessa viiltoja tarvittiin vain muutama, enintään kymmeniä, ennen kuin tuomittu menehtyi vammoihinsa. Lingchi oli varattu kaikkein pahimmista rikoksista tuomituille; näitä olivat muun muassa maanpetos ja vanhempien murhaaminen.

Englantilainen toimittaja ja poliitikko Henry Norman dokumentoi monilla matkoillaan kiinalaisia teloitustapoja, ja on antanut lingchistäkin hyvin yksityiskohtaisen kuvauksen.

Tuomittu köytettiin ristiin ja teloittaja alkoi terävällä veitsellä viillellä kehon lihaisimmista osista, kuten reisistä ja rinnoista, paloja irti. Sitten hän siirtyi kehon ulokkeisiin: nenään, korviin, varpaisiin ja sormiin. Raajat leikattiin vähitellen nilkoista ja ranteista aloittaen ja niistä ylöspäin edeten. Kun uhrista ei enää juurikaan ollut mitään jäljellä, päästettiin tämä tuskistaan pistämällä veitsi sydämeen ja leikkaamalla pää irti.

Lingchi kiellettiin vuonna 1905, mutta muutamia länsimaalaisten journalistien nappaamia valokuvia on säilynyt ajalta, jolloin teloitustapa oli vielä käytössä Kiinan lisäksi myös Vietnamissa. Jos haluat, niin hyvin raakoja kuvia voit katsoa tästä.

Nyt kun vauhtiin päästiin, niin lukemista voi jatkaa esimerkiksi näiden listojen parissa:

Top 10: Maailmanhistorian julmimmat ihmiskokeet
Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä tai somekanavissamme ⬇️⬇️ tulevatko nämä kuvat ensi yönä uniin. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta? Enkä tarkoita nyt näillä metodeilla, vaan esimerkiksi ruiskeella.

Lisää kommentti