Viihde

10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 2

Julkaistu

Vaikka sosiaalinen media on tuonut ihmisten elämään paljon uskomattoman mahtavia asioita, niin varjopuoliakin löytyy. Pahimmassa tapauksessa some voi suoraan tai välillisesti aiheuttaa jonkun kuoleman.

Erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat mahdollistaneet upeita juttuja: Yhteydenpito toiselle puolelle maailmaa, samanhenkisten ihmisten löytäminen, ja kiireisen arjen keskellä ystävien elämässä mukana pysyminen onnistuvat somen avulla. Moni on myös tehnyt sosiaalisesta mediasta menestyvän uran tai löytänyt sen välityksellä elämänsä rakkauden.

Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin.

Moni on menettänyt henkensä sosiaalisen median vuoksi. Saatamme kuvitella, että ruudulla tai puhelimen näytöllä tapahtuvat asia eivät ole todellisia. Tekeekö sosiaalinen media meistä varomattomia vai tyhmiä, vai kenties sekä että?

Listafriikki kokosi kasaan listan järkyttävistä sosiaalisen median aiheuttamista kuolemista, jotka kamaluudessaan saavat meidät toivottavasti miettimään omaa käytöstämme netissä ja erilaisten sovellusten parissa.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tarinat somen varjopuolista voit lukea tästä:

Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1

Facebook vs tyttöystävä

Elokuussa 2015 Englannin luoteisosissa asunut 23-vuotias pariskunta ajautui riitelemään. Riidan aihe oli sama kuin usein ennenkin. Nyt erona oli se, että Terri-Marie Palmer oli saanut tarpeekseen poikaystävänsä Damon Searsonin Facebookin käyttämisestä. Searson kulutti kaiken aikansa sosiaalisessa mediassa.

Palmer lähetti viestin ystävälleen sanoen, että häntä ”ärsyttää suunnattomasti, kun Damon on vain Facebookissa eikä kuule tai näe häntä lainkaan silloin”. Facebookissa (missä muuallakaan?) lähettämänsä viestin jälkeen nainen oli tarttunut leipäveitseen ja lyönyt sen Searsonin rintaan kohtalokkain seurauksin. Aluksi Palmer väitti poliiseille, että Searson olisi puukottanut itseään, mutta nykyään oikea syyllinen istuu 12 vuoden kakkuaan tiiviisti telkien takana.

Varmasti monessa perheessä keskustellaan ja ehkä riidelläänkin sosiaalisen median käytöstä, mutta toivottavasti erimielisyydet jäävät vain sanailun asteelle!

Hengenvaaralliset selfiet

Kaikille pitäisi olla jo päivänselvää, että selfien ottaminen vaarallisessa paikassa on turhaa kuoleman kanssa leikkimistä. Silti sitä tehdään jatkuvasti. Ehkä kuvitelma on sellainen, että nuorena on voittamaton ja kuolematon – selfien otossa kuolleiden keski-ikä on 23 vuotta.

Advertisement

Tai sitten ollaan valmiita riskeeraamaan oma henki maineen, kunnian ja ”hienon” Instagram-kuvan takia. Satoja, ehkä jopa tuhansia, ihmisiä on pudonnut kuolemaan, hukkunut tai saanut kohtalokkaan sähköiskun vain saadakseen lisää tykkääjiä ja seuraajia.

Yksi ensimmäisistä (tiedossa olevista) selfie-kuolemista tapahtui Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa, lokakuussa 2011. Kolme teini-ikäistä tyttöä poseerasi tuolloin junanradalla ja raportoi tekemisistään Facebookissa. He vilkuttivat ohiajavalle junalle, mutta eivät huomanneet toisesta suunnasta lähestyvää veturia.

Viimeisessä julkaistussa selfiessä junan valot jo näkyvät tyttöjen takana. Kuvaan oli saatetekstinä kirjoitettu: ”Seisomme aivan junan vieressä hahaha tämä on mahtavaa!!!!”.

He eivät kuulleet junan varoitusääniä, kulkuneuvoa oli mahdoton pysäyttää ajoissa ja kaikki kolme tyttöä kuolivat törmäyksessä.

Iranissa taisteltiin kahta tappajaa vastaan

Brittiläinen keltainen lehdistö uutisoi vuoden 2020 helmikuussa, että eräs opettaja oli parantanut itsensä koronaviruksesta juomalla viskiä. Samaan aikaan samoissa lehdissä kerrottiin, että käsidesin juominen tappaa viruksen elimistöstä.

Iranissa uutinen ”parannuskeinosta” levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa, kun ihmiset alkoivat jakaa tarinaa innokkaasti. Alkoholin myyminen ja nauttiminen on Iranissa uskonnon vuoksi kiellettyä, joten ihmiset ostavat laittoman viinansa trokareilta.

Advertisement

Monet viinaa laittomasti valmistavat tahot jatkavat juotavaa alkoholia myrkyllisellä metanolilla, ja joskus puhdasta metanolia myydään suoraan juotavaksi. Se ei maistu eikä haise erilaiselta kuin etanoli, mutta aiheuttaa pahoja sisäelin- ja aivovaurioita sekä kuolemaa.

Iranissa jouduttiin pandemian ensimmäisinä kuukausina kamppailla kahden vakavan tappajan kanssa: osassa maata metanolimyrkytykset veivät useampia ihmishenkiä kuin itse korona. Ja tämä vain siitä syystä, että jotkut ihmiset luottavat sokeasti siihen, mitä he sosiaalisesta mediasta lukevat.

Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 1

Ihmiset voivat kyllä välillä käyttäytyä oksettavasti. Tässä kohtaa ei puhuta kenenkään ihmisen kuolemasta, vaan siitä, kuinka ihminen on tappanut eläimiä saadakseen napattua hyviä kuvia sosiaaliseen mediaan.

Vuonna 2016 Argentiinassa ja seuraavana vuonna Espanjassa huomattiin rannalla hädässä oleva delfiinin poikanen. Rannalla olleet ihmiset eivät kummassakaan tapauksessa auttaneet silminnähden stressaantunutta delfiiniä, vaan alkoivat kierrättää sitä henkilöltä toiselle, sylistä syliin, jotta kaikki saivat napattua selfien huonossa kunnossa olevan villieläimen kanssa.

Eräässä someen laitetussa, Espanjassa otetussa kuvassa villiä delfiiniä silittävä lapsi tukkii sen ilma-aukon, kun isä pitää eläintä paikallaan. Eläinten pelastusryhmän saavuttua paikalle oli delfiini jo menehtynyt. Eläinlääkärin mukaan kuolema johtui kuivumisesta, nestehukasta ja stressistä, mutta ainakin ihmiset saivat hyvää sisältöä some-kanaviinsa.

Argentiinassa lopputulos oli sama, mutta ihmiset puolustautuivat sillä, että heidän mukaansa eläin oli jo kuollut, kun he napsivat kuvia.

Advertisement

Itsekkyydellä ei ole rajaa!

Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 2

Takaisinmaksun aika.

Jos eläinten kärsimys ei estä ihmistä käyttäytymästä idioottimaisesti, niin hidastaisiko tieto siitä, että se voi koitua kuvaajan kohtaloksi?

Tuskin.

Rannalle päätyneet delfiinit ovat puolustuskyvyttömiä, mutta löytyy eläimiä, jotka pystyvät rokottamaan kamalalla tavalla ajattelemattomia ihmisiä.

Toukokuussa 2008 intialainen Prabhu Bhatara oli kuljettamassa häävieraita kotiin, kun hänen täytyi pysähtyä tien varteen pissalle. Bhatara huomasi lähistöllä loukkaantuneen karhun ja tajusi ainutlaatuisen selfie-hetken koittaneen. Karhu ei ollut poseeraustuulella, vaan nappasi kiinni mieheen ja raateli tämän hengiltä.

Advertisement

Näin sosiaalisen median aikana karmaisevinta (ihmishengen menettämisen jälkeen tietenkin) on se, että joku paikalla olleista ihmisistä kuvasi tapahtuman puhelimellaan.

Myös villinorsujen kanssa on niin Afrikassa kuin Aasiassakin ollut lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat menneet liian lähelle laumaa ja tulleet tallotuiksi. Pohjois-Amerikassa suuret kansallispuistot varoittavat erikseen selfieiden ottamisesta villieläinten kanssa – hirvet, biisonit ja karhut kun eivät ymmärrä kuvan arvokkuutta.

Lue ensimmäinen osa: Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version