Oudoimmat

Parhaat aprillipilat 2022: Näin vedätät huolella pahaa-aavistamattomia läheisiäsi!

Julkaistu

Huomenna on aprillipäivä, jiihaa! On siis aika suunnitella eeppiset aprillipilat läheisten pään menoksi ja Listafriikki on tietenkin innolla mukana auttamassa.

Keräsimme yksinkertaisia, mutta sitäkin nerokkaampia ja kohteelleen ikävämpiä aprillipiloja, joista suurimman osan voi toteuttaa vähällä vaivalla.

Raportoi toki meille, onnistuivatko kujeilusi vai jouduitko kenties itse vedätetyksi! Eli muista pitää itsekin varasi konnuuksia suunnitellessasi.

Makaronia WC-istuimen alle

Kuten niin monen muunkin aprillipilan kohdalla, on tässäkin vaarana, että pilkka osuu omaan nilkkaan. Pitää siis muistaa aamulla unenpöpperöisenä, että illalla on tullut valmisteltua koiruuksia jollekin muulle.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan WC-istuimen alle asetellaan makaronia – keittämätöntä sellaista tietenkin. Siihen kun istahtaa, niin jo poksuu ja paukkuu. Varaudu ankaraan kiroamiseen, koska vessassa istuja todennäköisesti luuli hajottaneensa koko pöntön.

Kahvikuppiin poretabletti

Tämä aprillipila toimii parhaiten silloin, jos jekun kohde on aamu-uninen ja mieluiten vähän äreä. Silloin ei niin paljon kiinnitä huomiota ympäröivään maailmaan, vaan keskittyy saamaan kehoonsa päivän ensimmäisen kofeiiniannoksen, jotta elämä lähtisi edes jollain lailla luonnistumaan.

Mutta sinäpä olet päättänyt kirjaimellisesti piristää kanssaeläjää laittamalla tyhjään kahvimukiin vitamiiniporetabletin odottamaan. Siihen kun kaataa sumpit päälle, niin ai että tulee miellyttävän makuista juomaa. Ketutus on taattu, mutta toivottavasti vaihtuu nopeasti naurun pyrskähdyksiin!

Advertisement

Ja tietysti hän voi valita kaapista minkä tahansa mukin, mutta eikös meillä kaikilla ole ne pari suosikkia, joista joku aina suu käteen. Vitamiiniporeita voi toki laittaa vaikka jokaiseen mukiin, jotta pila onnistuu varmasti.

Lihaliemellä terästetty suihku

Kuva: Jenni Ollonqvist

Kaikki muut tämän listan aprillipilat ovat loppuviimeksi harmittomia, mutta nyt ollaan siellä rajoilla. Tai jos ei muualla, niin ainakin hyvän maun rajoilla.

Kiireisenä aamuna tämä jäynä voi nimittäin sapettaa suunnattomasti, mutta eiköhän sekin lopulta muutu iloksi. Kepponen luonnistuu käden käänteessä: irrota suihkupää ja laita suuttimen sisään liemikuutio. Mistähän pilan kohde ilostuisi eniten: kasviksia, kanaa vai olisiko paras vaihtoehto perinteinen lihaliemi!?

Makoisia munkkeja työkavereille

Tämä aprillipila vaatii hieman työtä, mutta kavereiden ilmeet ovat kaiken vaivan arvoisia!

Tarkoitus on siis tarjoilla majoneesilla täytettyjä munkkeja. Hyi hemmetti! Pila sopii erityisen hyvin työpaikalla toteutettavaksi, sillä kahvihuoneeseen tuodut tarjottavat katoavat taukojen aikana silmänräpäyksessä.

Majoneesi laitetaan munkkeihin sisälle kuten mikä tahansa täyte. Yleensä täyte on makeaa hilloa, mutta nyt haukkaajaa odottaa suolainen yllätys. Edes pursotusvälineitä ei välttämättä tarvita; riittää kun majoneesin lusikoi pieneen muovipussiin ja leikkaa kulman auki. Sitten veitsellä painetaan munkkiin reikä ja pursotetaan menemään – voilà!

Oikeasti makoisia herkkuja

Tämän aprillipilan nerokkuus ja pirullisuus piilee siinä, että mitään jäynää ei oikeasti olekaan.

Jos olet työpaikallasi ja/tai kotona tunnettu pilailija ja läheisesi osaavat odottaa sinulta aprillipäivän piloja, niin tarjoa kaikille täysin normaaleja herkkuja, esimerkiksi munkkeja. Erinomainen jatko-osa edellisen kohdan jekulle, joten herkkujen tarjoamisesta voi tehdä vuosittaisen arvuutteluleikin.

Advertisement

Epäilykset heräävät varmasti ja kaikki miettivät kuumeisesti, että uskaltaako leivonnaisia syödä ja mitä iljettävää olet tänä vuonna keksinyt. Tarjottavien viereen voi vielä laittaa viestin, jossa toivotetaan kaikille oikein hauskaa aprillipäivää.

Lisää vettä myllyyn saa sillä, että viettää itse hetken aikaa laskelmoivan näköisenä, kun valitsee omaa munkkia. Ja sitten nauttii sen virne kasvoilla.

Huijaa lapset kylvämään donitseja

Jatketaan leivonnaisiin liittyvillä piloilla, sillä nyt on vuorossa hauska jekku, jonka kohteena ovat perheen pienimmät. Koska olettaisin, että aikuisille tämä ei mene läpi. Mutta eihän kukaan estä yrittämästä, jos epäilet tuntevasi pilaan mahdollisesti haksahtavan täysi-ikäisen henkilön.

Tähän aprillipilaan tarvitaan vain Cheerios-muroja. Jos haluaa hifistellä hieman enemmän, niin voi tulostaa donitsien kuvilla varustettuja etikettejä ja liimata niitä kirjekuoriin, jotka ovat täynnä ”donitsin siemeniä”. Eli Cheerios-muroja.

Sitten voikin istahtaa vaikka terassille nauttimaan päiväkahvista ja seurata samalla, kun jälkikasvu kylvää muroja kukkapenkkiin.

Pikainen parturointi


Tämä aprillipila vaatii rutkasti rohkeutta, mutta jos itsesuojeluvaisto on kateissa, niin ei muuta kuin toteuttamaan. Pilan kohteella olisi hyvä olla pitkät hiukset, jotta vitsi on oikein mehukas. Lisäksi tarvitaan henkilön hiusten värinen lisäke.

Advertisement

Hiivi saksien kanssa huiputettavan taakse, ota hänen hiuksiaan käteesi ja ole leikkaavinasi. Kun hän kääntyy kauhuissaan, heiluta lisäkettä voittafiiliksellä. Suosittelen tekemään jälkimmäisen vaiheen riittävän etäisyyden päästä.

Tietokoneen näyttö ylösalaisin

Valitettavasti tämä huvittava pila ei toimi kaikilla käyttöjärjestelmillä, mutta jos löydät sopivan kohteen, niin turhautuminen ja nauru ovat taattuja.

Tarkoitus on siis kääntää tietokoneen näyttö ylösalaisin, mutta ei konkreettisesti. Työpöydän saa käännettyä toivomaansa orientaation painamalla Ctrl+Alt ja jotain nuolinäppäintä. Kun kaveri poistuu koneeltaan, niin riennä paikalle aiheuttamaan harmia.

Onneksi näytön saa käännettyä samalla näppäinyhdistelmällä takaisin ruotuun, mutta anna toisen ensin tuskailla hetki itsekseen.

Viesti tuulilasilla

Kukaan ei koskaan halua nähdä mitään lippulappusia tuulilasilla pyyhkijän alla; sehän voi olla vaikka sakko. Mutta ehkä sakkoakin pahempi on viesti, jossa pyydetään anteeksi auton kolhimista. Jäiks! Koska, mihin, kuka ja kuinka pahasti!?

Joten tällainen lappu on mitä parhain tapa nostattaa läheisen verenpainetta – aina parempi, jos auto on hänen silmäteränsä. Jää seuraamaan sivusta, kun auton omistaja lukee runoilemasi anteeksipyynnön ja kiertää kulkupeliään paniikin vallassa etsien olemattomia naarmuja ja lommoja. Ai että!

Kengät pienenivät tai jalat suurenivat yön aikana

Lisää yllätyksiä aprillipäivän aamuun. Siinä vaiheessa, kun on tullut istuttua makaronien päälle, juotua C-vitamiinilla terästettyä kahvia ja otettua raikas suihku lihaliemellä, niin mitta on varmasti täynnä.

Mutta ei hätää, vielä on jekkuja luvassa! Eteisessä aiheuttaa suurta ihmetystä, jos kengät tuntuvat kutistuneen yön aikana. Vai ovatko jalat vain paisuneet? Tämän aprillipilan voi tehdä tunkemalla vessapaperia kenkien kärkiin, mutta vielä huomaamattomamman jujutuksen saa aikaan laittamalla täytettä pohjallisten alle.

Advertisement

Kiusa se on pienikin kiusa!

Jos tässä ei ollut tarpeeksi, niin lue myös:

1 Comment

  1. Nimetön

    01.04.2023 at 12:08

    Teippiä wc pöntön alle

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosituimmat

Exit mobile version