Yhteiskunta
Suomen passin tahalliset kirjoitusvirheet ja muita erikoisia faktoja passeista
Muistatko passin? Se on se läpyskä, jota näytetään, kun siirrytään maasta toiseen. Tällä listalla kerrotaan hauskoja faktoja passeista ja paljastetaan myös Suomen passista mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tuo laatikon pohjalla pölyyntyvä matkustusasiakirja pitää sisällään myöntäjävaltiosta riippuen mielettömiä sivuja: niillä voi olla upeita maisemakuvia (Indonesia), UV-valossa hehkuvia revontulia (Norja) tai merkkihenkilöitä, rakennuksia ja luontoa (Kanada), tai uusimpana huipputeknologisena ominaisuutena Australian passin ”leijuvat ja uppoavat” kengurut, jotka liikkuvat, kun sivua katsoo eri kulmista.
Vuosittain julkaistavan maailmanlaajuisen passivertailun, Henley Passport Indexin, mukaan Suomen passi oli vuonna 2020 maailman neljänneksi paras yhdessä Italian, Espanjan ja Luxemburgin kanssa. Sijoitukseen vaikuttaa se, kuinka moneen maahan kyseisellä passilla pääsee ilman viisumia. Suomen passilla pääsee 188 eri valtioon. Kärkipaikkaa piti Japani 191 maalla, toiseksi sijoittui Singapore (190) ja kolmannen tilan jakoivat Etelä-Korea ja Saksa (189). Perää pitää Afganistan, sillä ilman viisumia sen passilla pääsee vain 26 maahan. Euroopan unionin sisälläkin on suuria eroja, esimerkiksi Bulgarian ja Kroatian passeilla pääsee 171 yhteen maahan, mikä on huomattavasti vähemmän kuin kärkipäässä.
Nyt ei voi sanoa, että mennäänpä asiaan, koska passeilla jatketaan! Tässä siis kymmenen mielenkiintoista faktaa maailman yleisimmästä ja tunnetuimmasta matkustusasiakirjasta.
Ensimmäinen passi mainitaan jo Vanhassa testamentissa
Ensimmäinen passinkaltainen dokumentti lienee olleen käytössä jo muinaisessa Egyptissä. Nykyäänhän passi on matkustusasiakirja, joka vaaditaan henkilöllisyys- ja kansalaisuustodistuksena valtioiden rajoilla. Aiemmin ”passi” oli kuninkaalta toiselle välitetty kirje, jossa pyydettiin jollekin henkilölle lupaa kulkea rauhassa toisten mailla.
Ensimmäiset maininnat passista ovat Vanhan testamentin historiallisesta Nehemian kirjasta, joka ajoittuu tapahtumiin ennen vuotta 400 eaa. Kirjassa kerrotaan, kuinka Nehemia halusi mennä auttamaan Jerusalemin jälleenrakennuksessa ja koska hän oli arvostettu virkamies, kirjoitti Persian kuningas Artakserkses II:n miehelle mukaan virallisen kirjeen. Maaherroille osoitetussa kirjeessä Nehemialle pyydettiin kuninkaan nimissä lupaa kulkea rauhassa läpi Juudean. Nehemian sanotaankin olleen ensimmäinen passinhaltija – ainakin sellainen, josta on kirjoitettu.
Nykyaikaista passia muistuttava asiakirja sai alkunsa Englannissa 1400-luvun alussa, kun kuningas Henrik V alkoi jakaa alamaisilleen dokumentteja, joilla he voisivat todistaa henkilöllisyytensä ulkomailla ollessaan.
Passeissa ei ole aina ollut valokuvia
Pitkään aikaan passeissa ei tarvinnut olla valokuvia, joten väärentäminen ja identiteettivarkaudet (joka sanana on suhteellisen tuore; konseptina taas ikivanha) olivat helppoja hommia. Valokuvia alettiin vaatimaan ensimmäisen maailmansodan puhjettua, kun selvisi, että saksalainen vakooja Carl Hans Lody oli soluttautunut Isoon-Britanniaan ja Irlantiin käyttämällä väärennettyä Yhdysvaltain passia, joka oli osoitettu Charles A. Inglisille.
Kun brittihallinto otti valokuvalliset passit käyttöön helmikuussa 1915, oli koko perheen mahdollista todentaa henkilöllisyytensä samassa kuvassa. Kunhan kaikkien kasvot olivat nähtävillä, ei kuvanottopaikalla tai poseerauksella ollut merkitystä.
Passi oli yksisivuinen paperi, jossa oli kuva ja allekirjoitus sekä kuvaus passinhaltijan ulkonäöstä: ”Kasvojen muoto: pyöreä. Nenä: pieni. Silmät: ruskeat ja pienet.”, kohtia oli useita. Kaikki matkustajat eivät olleet mielissään kasvonpiirteiden kuvailusta, vaan heidän mielestään se oli ihmisarvoa alentavaa.
Valokuvista puheen ollen, vuoteen 2004 saakka passikuvassa sai vielä hymyillä, mutta elektronisen tunnistautumisen myötä se kiellettiin. Nykyäänhän passikuvassa täytyy näyttää siltä, kuin haluaisi murhata jonkun.
(Yllä olevassa kuvassa kokoelma vanhoja suomalaisia passeja.)
Kolmetuhatta vuotta vanha Ramses II tarvitsi passin
Kuningatar Elisabet II ei tarvitse matkustaakseen passia, sillä kaikki Yhdistyneen kuningaskunnan passit myönnetään Hänen majesteettinsa nimissä, joten hänen on tarpeetonta sitä myöntää itselleen. Tilanne oli kuitenkin toinen kuningattaren egyptiläisellä kollegalla, Ramses II:lla, joka kaiken hyvän lisäksi on ollut kuolleena vuodesta 1213 eaa. lähtien. Todennäköisesti Ramses II ei yli kuusikymmenvuotisen hallitsijakautensa aikana tarvinnut matkustusasiakirjoja, mutta pidempiaikainen reissu Eurooppaan yli 3000 vuotta myöhemmin todisti rajatarkastusten tiukentuneen.
Vuonna 1976, kun Ramses II:n muumio lennätettiin Kairosta Pariisiin entisöitäväksi, myönnettiin sille voimassaoleva Egyptin passi. Passissa oli kuva faaraon palsamoiduista kasvoista ja ammatiksi tälle oli merkitty ”Kuningas (edesmennyt)”. Muumio lennätettiin Pariisiin ilmavoimien hävittäjien saattelemana ja lentokentällä odotti armeijan kunniavastaanotto, samalla tavoin kuin muutkin (elävät) kuninkaalliset on Ranskassa tavattu toivottaa tervetulleiksi.
Euroopan unionin passi
Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Jokainen valtio myöntää kansalaisilleen omat matkustusasiakirjat ja kuten alun vertailussa todettiin, on EU:n jäsenvaltioiden passien vahvuudessa tai ”hyvyydessä” on eroja.
Mutta siitäkin huolimatta passi, jossa lukee Euroopan unioni, takaa kantajalleen ainutlaatuisen suojan. Unionin sisällähän, muutama muu Euroopan maa mukaan luettuna, ei passia enää tarvitse; henkilökortti riittää. Mutta tilanne muuttuu, kun matkustetaan EU:n rajojen ulkopuolelle.
Jos suomalainen joutuu hätään tai tarvitsee apua maassa, jossa Suomella ei ole edustustoa, voi hän kääntyä minkä tahansa EU-maan suurlähetystön tai konsuliviraston puoleen ja saada apua aivan samalla tavalla kuin kyseisen jäsenvaltion omat kansalaiset.
Tässä on kyse yhdestä EU-kansalaisten perusoikeuksista – oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun.
Yleisin ongelma, jossa muiden maiden edustustot auttavat EU-kansalaisia on tilapäisten matkustusasiakirjojen myöntäminen, jos passi tai muut matkustusasiakirjat ovat syystä tai toisesta kadonneet, varastettu tai tuhoutuneet. Joskus edustustot tarjoavat aivan kirjaimellista suojelua toisen jäsenvaltion kansalaiselle, jos tilanne vieraassa maassa on käynyt oikein vaikeaksi. Joten jos käy niin huonosti, että sinua vaikkapa jahdataan aseiden kanssa maassa, jossa Suomella ei ole virastoa, niin voit mennä hakkaamaan minkä tahansa EU-maan suurlähetystön portteja.
Ilmeisesti jonkun verran tullut katsottua leffoja…
Passin ja kansalaisuuden voi ostaa
Kyllähän kaikki, jotka hankkivat passin, joutuvat siitä maksamaan. Mutta jos lompakko on kunnossa, voi jokainen halutessaan ostaa toisen maan kansalaisuuden ja saada sitä myötä passin. Joka paikassa rahatukon heilutteleminen ei hyödytä, mutta myös monessa EU-maassa kansalaisuus irtoaa, jos tekee maahan tarpeeksi suuren investoinnin – puhutaan useista sadoista tuhansista euroista. Euroopan unionin passi on himoittu, sillä se oikeuttaa työskentelemään ja matkustamaan vapaasti EU:n sisällä.
Jos halajaa Kyproksen kansalaiseksi, on ensin lahjoitettavat 150 000 euroa tutkimus- ja kehitysrahastoille, minkä jälkeen on esimerkiksi hankittava kiinteistö ja/tai perustettava yritys; kunhan sijoitusten yhteisarvo on 2 miljoonaa euroa. Maltalaiseksi sen sijaan pääsee edullisemmin: rahaa pitää löytyä ”vain” 1,3 miljoonaa euroa.
Karibian saarivaltioiden passit irtoavat huomattavasti edullisemmin. Saint Kitts ja Nevis tarjoaa kansalaisuutta vastineena 177 000 euron lahjoituksesta maan kestävän kehityksen rahastoon. Prosessi on myös todella nopea, sillä hakemuksen jättämisen ja rahojen siirtämisen jälkeen menee vain pari kuukautta, niin Saint Kitts ja Nevisin kansalaisuus on selvä.
Niin ikään Karibianmerellä sijaitsevien Dominican (ei Dominikaanisen tasavallan) sekä Antiguan ja Barbudan kansalaisuudet ovat myynnissä, kun tekee avokätisen noin 100 000 euron lahjoituksen valtion rahastoihin.
Siinä vain muutama esimerkki. Sitten vain kaksoiskansalaisuutta suunnittelemaan!
Eikö Vatikaanin passi olekaan maailman harvinaisin?
Kuva: Gobbler | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Inspiraatio tämän listan tekemiseen syntyi viime viikolla, kun kirjoitimme paavin suojelijoista, sveitsiläskaartista. Taustatyötä tehdessäni tuli vastaan lukuisia artikkeleita (sekä englanniksi että suomeksi), joissa puhuttiin siitä, miten Vatikaanin passi ei ole kaikkein harvinaisin, vaikka kyseessä onkin väkiluvultaan ja pinta-alaltaan maailman pienin valtio. Esiin oli nostettu Maltan ritarikunta, jonka väitettiin myöntävän passinsa vain kolmelle henkilölle kerrallaan. No, asiahan ei ole näin, ja Maltan ritarikunta joutui muutama vuosi sitten julkaisemaan virallisen tiedotteen ja oikaisemaan väitteen – ritarikunnan myöntämiä virallisia matkustusasiakirjoja on hallussa noin 500 henkilöllä.
Nyt varmasti kysyt, että mikä Maltan ritarikunta ja miten se voi myöntää käypiä passeja. Jerusalemin Pyhän Johanneksen Suvereeni Sotilaallinen Hospitaliitta Ritarikunta, lyhyemmin Rodoksen ja Maltan ritarikunta on maailman vanhin ja arvostetuin ritarikunta.
Maltan ritarikunnan perustivat 1000-luvulla katoliset ritarit Jerusalemissa, ja aikoinaan se hallitsi nimensä mukaisesti Maltaa. Napoleonin sotien ja muiden yhteenottojen vuoksi ritarikunta joutui lähtemään 1700-luvun lopulla maanpakoon, ja se sai katolisena valtiona suojan Italiasta.
Vaikka Maltan ritarikunnalla ei ole ollut omaa maata yli kahteensataan vuoteen, eikä sillä ole mitään vaatimuksia tai halua saada konkreettista hallintoaluetta, toimii se itsenäisen valtion tavoin. Sillä on diplomaattiset suhteet yli sataan valtioon ja pysyvä tarkkailijavaltion asema YK:ssa. Hengellisenä sääntökuntana Maltan ritarikunta on Pyhän istuimen alainen, mutta ritarikunnan asemassa itsenäinen. Sitä hallitaan omalla lainsäädännöllä ja se kuuluu myös kansainvälisen oikeuden alaisuuteen.
Maltan ritarikunta omistaa muutaman kiinteistön Roomassa ja siinä onkin sen kiinteä omaisuus. Suurin osa ritarikunnan noin 15 000 jäsenestä on levittäytynyt ympäri maailmaa tekemään humanitääristä työtä. Ritarikunnan passeja myönnetään vuosittain kymmeniä, parhaimmillaan pari sataa, ja ne ovat tiukasti sidoksissa työhön lähetetyn henkilön komennuksen kestoon – kansalaisuus ei ole ikuinen. Kaikki jäsenet eivät passia saa, sillä se on varattu korkeimmille virkamiehille ja diplomaateille sekä heidän perheenjäsenilleen. Kuten aiemmin mainittiin, on passinhaltijoita ainakin vuodelta 2017 peräisin olevan tiedon mukaan noin viitisensataa.
Onko se vähemmän kuin Vatikaanin passin omaavia? Siinä ja siinä. Vaikka Vatikaanissa on hieman vajaa 1000 asukasta, eivät kaikki ole valtion kansalaisia. Lisäksi iso osa kansalaisista on diplomaattisissa edustustehtävissä ympäri maailman. Vatikaanin kansalaisten määrä on vaihdellut viime vuosien mittaan 400 ja 600 välillä, joten varmaa tietoa ei ole, kumpiko on maailman harvinaisin passi, Vatikaanin vai Maltan ritarikunnan.
Vielä pikaisesti Vatikaanista. Siellä ei ole ollenkaan passintarkistusta tai rajavalvontaa, joten jos on matkustanut ja päässyt Italian rajojen sisälle, voi maailman pienimpään valtioon marssia samalla luvalla. Tästä huolimatta Vatikaani kuitenkin siis myöntää passeja, mutta sitä täytyy hakea, sillä kukaan ei synny Vatikaanin kansalaiseksi. Paavi kantaa mukanaan passia numero 1.
Passien värit
Kaikki maailman passit ovat joko sinisiä, vihreitä, punaisia tai mustia. Valtioilla on tapana pysyttäytyä konservatiivisissa, tummissa sävyissä, koska ne viestivät virallisuudesta. Joten vaaleanviolettia ja keltaista passia on turha lähteä haeskelemaan.
Punaiset ovat kaikkein yleisimpiä, joskin sävymaailma vaihtelee, ja esimerkiksi Singaporen, Sveitsin ja Norjan passit ovat kirkkaanpunaiset. Euroopan unionin kaikkien jäsenvaltioiden passit ovat punaruskeita, lukuun ottamatta Kroatian tummansinistä passia. Myös niissä maissa, jotka haluavat liittyä EU:hun, on unionin valtioiden kanssa samansävyiset passit. Tällaisia maita ovat muun muassa Serbia, Albania ja yli kaksikymmentä vuotta ehdokasmaana ollut Turkki. Voi käydä myös toisin päin: Brexitin myötä Yhdistyneen kuningaskunnan myöntämät passit ovat maaliskuusta 2020 alkaen olleet tummansinisiä.
Jos Euroopassa punainen on suosituin väri, ovat rapakon takaiset passit suurimmaksi osaksi sinisiä. Kaikki Karibian maat käyttävät sinistä passia samoin kuin Kanada, Yhdysvallat ja osa Etelä-Amerikan maista. Monissa muslimimaissa kuten Marokossa, Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa passit ovat vihreitä, koska värillä on erityinen merkitys islaminuskossa. Koraanissa vihreä yhdistetään paratiisiin ja sen on sanottu olleen myös profeetta Muhammedin lempiväri. Musta passi on kaikkein harvinaisin – sitä käyttävät esimerkiksi Uusi-Seelanti, Angola ja Malawi.
Matkamuistoleimat voivat estää liikkumisen
On olemassa lukuisia suosittuja turistikohteita, joissa passiin voi saada leiman ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Chilelle kuuluva Pääsiäissaari, joka tunnetaan parhaiten jättimäisistä moai-patsaista, Walesissa sijaitseva Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochin kylä sekä entinen Itä- ja Länsi-Berliinin välinen rajanylityspaikka Checkpoint Charlie.
Vaikka tällaiset leimat olisivat hauska lisä passiin, kannattaa matkamuistoleimat varmuuden vuoksi ottaa esimerkiksi muistikirjaan tai kalenteriin, sillä virallisessa matkustusasiakirjassa ne voivat johtaa ongelmiin. Alkuvuodesta 2020 eräs paljon matkustanut brittituristi Tina Sibley yritti päästä Thaimaassa Qatar Airways -lentoyhtiön lennolle, mutta koneeseen nousu evättiin passissa olleen epävirallisen leiman vuoksi – hän oli ottanut matkamuiston vieraillessaan muinaisessa inkakaupungissa Machu Picchussa, Perussa. Kun myös Emirates Airlines kieltäytyi hyväksymästä Sibleyn passia, joutui hän turvautumaan väliaikaiseen hätäpassiin.
Virallisen säännön mukaan passin tulee olla hyvässä kunnossa eikä siihen saa tehdä omia merkintöjä. Harvalle kuitenkaan tulee mieleen, että matkamuistoleima voisi aiheuttaa ongelmia. Sibleyn tapaus on poikkeuksellinen, sillä turistipaikkojen leimat eivät ole mitenkään harvinaisia eivätkä ne yleensä vaikuta siihen, pääseekö lennolle tai läpi rajatarkastuksesta. Mutta parempi pelata varman päälle!
Porua Suomen passin eläinkuvista
Suomessa myönnetään näillä näkymin vuoteen 2023 saakka 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuosipassia, jota on tietenkin myönnetty vuodesta 2017 lähtien. Nykyisin sivuja koristavat erilaiset suomalaiset kansallismaisemat ja alakulmassa lentelee laulujoutsen, jonka liikkeen huomaa sivuja nopeasti selaamalla.
Aiemmassa versiossa sivujen alalaidassa juoksi hirvi, mikä nosti Suomen passin kansainväliseen kuuluisuuteen: upea ominaisuus ihastutti ympäri maailman. Samantyyppinen ”liikkuva kuva” on myös Slovenian passissa. Tuossa edellisessä Suomen passissa sivuja koristivat maisemien sijaan eri eläinlajit, mikä aiheutti joillakin tahoilla itkua ja hampaiden kiristelyä.
Ongelma oli se, että eläimet eivät olleet sitä lajia, mikä sivulle oli pienellä printillä kirjoitettu. Varpushaukka näytti enemmän ruskosuohaukan ja maakotkan sekoitukselta, saukko muistutti enemmän merisaukkoa ja sammakkokin oli vääränlainen. Poliisihallitusta virheelliset eläinkuvat eivät juuri kiinnostaneet, vaan lupahallinnosta korostettiin sitä, että passi on ensisijaisesti matkustusasiakirja eikä biologian oppikirja. Sitä ei oli tarkoitettu käytettäväksi oppaana luontoretkellä.
Oliko kyse taiteilijan vapaudesta vai olivatko väärät lajit nerokkaita turvaominaisuuksia?
Turvatekijät – löydätkö passistasi kirjoitusvirheitä?
Nicaraguan passia on 89 erilaisen turvatekijänsä kanssa kutsuttu maailman vaikeimmin väärennettäväksi passiksi, mutta sitähän on todellisuudessa melko hankala todentaa. Eiväthän viranomaiset halua paljastaa kaikkia salaisuuksia, joten esimerkiksi Suomen passissa on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät tarkallakaan tiiraamisella paljastu.
Suomen tuoreimmassa passissa turvallisuutta takaavat muun muassa erikoispaperi, eläinhahmot, takakannen painoväri, joka hehkuu UV-valossa, sekä kansilehden taakse kiemurtelevaksi nauhaksi painettu Eino Leinon Nocturne-runo. Samalla sivulla on myös kirjoitusvirhe: Lapin kesä -runosta otetussa kappaleessa on sanojen ”turvaisa” ja ”on” välillä ylimääräinen välilyönti. Viranomaiset ovat kertoneet, että kirjoitusvirheitä on muitakin, mutta niitä ei ole paljastettu. Jokainen voi tietenkin itse syynätä passinsa suurennuslasilla ja etsiä kummallisuuksia.
Listafriikki bongasi ainakin yhden, ja koska onnistuin löytämään sen muutamassa minuutissa ja ilman mitään apuvälineitä, en usko tekeväni mitään maanpetosta, jos sen teille lukijoille paljastan. Asiansa osaaville väärentäjille tämä tuskin on uutta tietoa. Sivulla numero kaksi eli sillä sivulla, jossa on passinhaltijan kuva ja tiedot, on samanlainen ”virhe” kuin aiemmin mainitussa runossa. Ja kyseessä on siis uusin, vuonna 2017 painettu passi.
Passin oikeassa ylälaidassa on passin numero ja sen päällä tekstiä neljällä kielellä. Vertaa englanninkielistä PASSPORT NO. muihin: Siinä on kaksi välilyöntiä. Parhaiten eron havaitsee, kun sitä vertaa ranskankieliseen versioon PASSEPORT NO., jossa sanaväliä ympäröi samat kirjaimet.
Onneksi Suomen passi on teknisesti vaativa väärennettävä, ja hyvän väärennöksen tekemiseen tarvitaan materiaaleja ja koneistoa, jotka eivät ole yleisesti saatavilla. Joten tuskinpa poliisihallituksen tai Listafriikin (😉) paljastamat turvatekijät ovat helpottaneet väärentäjien työtä yhtään.
Lue myös: