Viihde

Listafriikin tekijöiden vuoden suosituimmat listat: Jennin valinnat

Julkaistu

Mitkä ovat olleet meidän tekijöiden mielestä vuoden suosituimmat listat 2020? Tässä ovat Jennin Top 10 -suosikit.

Kalenterivuosi 2020 ja samalla Listafriikin historian ensimmäinen vuosi lähenevät loppuaan. Julkaisimme jo aiemmin Listafriikin vuoden luetuimmat 2020 -listan, joka siis perustui puhtaasti tilastoihin, mutta näissä tekijöiden vuoden suosituimmat -listoissa ei ole kyse tilastoista, vaan henkilökohtaisista suosikeista.

Kaiken kaikkiaan kokonaiseen kalenterivuoteen mahtuu melkoinen määrä listoja, joten omien suosikkien rajaaminen kymmeneen ei ollut todellakaan helppo tehtävä; jokainen listaksi tehty aihe on jollain lailla ollut kirjoittajan mielestä mielenkiintoinen.

Sen verran taustatietoa, että Markohan on kirjoittanut yli kymmenen vuotta työkseen. Minä en. Aloitin viime vuoden lopulla, kun Listafriikkiin ruvettiin tekemään listoja, joten olette olleet todistamassa kirjoittajataipaleeni askeleita aivan alusta saakka! 

Tässä ovat siis minun vuoden suosituimmat listani – onko joku näistä myös sinun suosikkisi?

Advertisement

10. 10 elokuvien erikoistehostetta, joita ei yllättäen ole tehty tietokoneella

Lukijoille ei varmaankaan ole jäänyt epäselväksi, että elokuvat ovat kirjoitusaiheena suurimpia suosikkejani. 

Tämä lista oli todella mielenkiintoinen tehdä, sillä vaikka niin uskomattoman upeita ja todentuntuisia tehosteita pystytään tekemään tietokoneilla, ovat nämä perinteiset kikat vielä häikäisevämpiä. Vaikea on nostaa esille yhtä suosikkia, nämä olivat kaikki niin yllättäviä, mutta Maija Poppasen ammeeseen uppoaminen on yksinkertaisuudessaan aivan loistava! 

Lue lista tästä: 10 elokuvien erikoistehostetta, joita ei yllättäen ole tehty tietokoneella

9. 10 ihmiskehon omituista reaktiota sekä syyt niiden takana

Vaikka itsessämme ja ympäristössämme tapahtuu kaikenlaista kummallista, ovat joskus ne yksinkertaisimmat jutut mielenkiintoisimpia.

Kehon arkipäiväiset reaktiot, kuten hikka tai aivastaminen aurinkoon katsoessa eivät aiheuta monellekaan suurta päänvaivaa. Mutta kun niitä alkaa pohtimaan, niin johan on kummallista.

Advertisement

Itse herkästi punastuvana (ja siihen ei tarvita mitenkään erikoista tilannetta tai outoja ihmisiä), oli suunnattoman kiinnostavaa perehtyä ”värien pintaan nousemiseen”. Ihminen on muuten ainoa eläin, joka punastuu!

Lue lista tästä: 10 ihmiskehon omituista reaktiota sekä syyt niiden takana

8. Eläinten viestintä: 10 erikoista tapaa kommunikoida

Olen sivulauseessa tuonut varmasti muutamaankin otteeseen esille, että olen koulutukseltani biologi, joten eläimet ja luonto ylipäätään ovat hyvin lähellä sydäntäni. Siksi niistä kirjoittaminenkin on niin mieleistä.

Kaikki vuoden suosituimmat -listani olisivat voineet olla eläimiin liittyviä, mutta valitsin niiden joukosta tämän erilaisista kommunikointitavoista kertovan listan. Eläinmaailma saa joka kerta ihastelemaan ja hämmästelemään yllätyksellisyydellään, ja tältä listalta poimisin ehdottomiksi suosikikseini aivastamalla äänestävät savannikoirat sekä muurahaisia huijaavat perhoset.

Lue lista tästä: Eläinten viestintä – 10 erikoista tapaa kommunikoida

Advertisement

7. 10 kertaa, kun Internet auttoi ratkaisemaan rikosmysteerin

Olen kirjoittanut sosiaalisen media tuomista vaaroista, siitä kuinka some on aiheuttanut jopa kuolemantapauksia.  Mutta netissä on niin paljon hyvääkin, kunhan sitä käyttää oikein. Tämä lista oli oiva osoitus siitä.

Se on uskomaton voima (tässä kohtaa hyvällä tavalla) mikä erilaisilla nettiyhteisöillä on. 

Lue lista tästä: 10 kertaa, kun Internet auttoi ratkaisemaan rikosmysteerin

6. 10 uskomatonta urheilufaktaa, jotka räjäyttävät tajuntasi

Löytyyhän tältä minun vuoden suosituimmat -listaltani myös Markon kirjoittama lista. Urheilu on vahvasti läsnä meidän jokapäiväisessä elämässämme, joten pakkohan tähän oli yksi aiheeseen liittyvä juttu saada. 

Ehkä häkellyttävin fakta oli uimari Michael Phelpsin olympiakultamitaleiden määrä – hänellä niitä on 23 kappaletta. Sillä Phelps jättää kaikkien aikojen kultamitalitilastossa jälkeensä muun muassa Jamaikan ja Etiopian. Siis tuollaiset juoksumaat, jotka napsivat mitaleita mennen tullen jokaisissa olympialaisissa!

Advertisement

Lue lista tästä: 10 uskomatonta urheilufaktaa, jotka räjäyttävät tajuntasi

5. Optisia harhoja, joilla saa silmät sekaisin ja pään pyörälle

Nämä optiset illuusiot aiheuttivat meillä sen verran keskustelua, tuskaa ja ahdistusta, että ne oli pakko ottaa mukaan vuoden suosituimmat -listalle. Esimerkiksi yllä oleva shakkilauta-illuusio vaati askartelua paperin paloilla, jotta aivot edes jollain lailla pystyivät käsittelemään sen faktan, että ruudut A ja B ovat samanväriset.

Lue lista tästä: Optisia harhoja, joilla saa silmät sekaisin ja pään pyörälle

4. Uskoisitko, että nämä hetket historiassa ovat tapahtuneet yhtäaikaa?

Tämä lista sai alkunsa, kun törmäsin netissä pyöriessäni faktaan, jossa kerrottiin, että Egyptin pyramideja alettiin rakentamaan samaan aikaa, kun maapallolla vielä eli mammutteja. Ensimmäinen reaktioni oli, että ”just joo, mitä hölynpölyä”. No ei ollut, kun tutustuin aiheeseen tarkemmin.

Yhtäaikaiset historian hetket -lista  on ollu tekohetkestään lähtien yksi suosikeistani, sillä se sai miettimään ajan kulumista ja käsitystä maailmasta aivan uudenlaiselta kantilta.

Advertisement

Lue lista tästä: Uskoisitko, että nämä hetket historiassa ovat tapahtuneet yhtäaikaa?

3. 10 upeaa, mutta harvinaista pilvimuodostelmaa

Pilvet päätyivät omalle suosikkilistalleni sen takia, että en aiemmin tiennyt aiheesta yhtään mitään, ja päätin haastaa itseni vieraalla maaperällä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että erilaiset pilvimuodostelmat veivät täysin mukanaan!

Olisin voinut lukea eri pilvistä vaikka kuinka kauan ja lista oli vaikea rajata vain kymmeneen. Oli myös mahtavaa huomata, että Listafriikin lukijoissa oli pilvifaneja, jotka olivat bongailleet taivaalle huomattavasti kirjoittajaa enemmän. Ehkäpä pilvimuodostelma-lista kaipaa jatko-osaa!?

Lue lista tästä: 10 upeaa, mutta harvinaista pilvimuodostelmaa

2. Top 10 historian julmimmat ja raaimmat teloitustavat

Tämä lista tuli ulos aivan muutama päivä sitten, mutta näyttää kovasti siltä, että siitä on tulossa yksi teidän suosikkilistoistanne! Tämä on vähän synkkä tunnustus, mutta teloitustavat kohosi vuoden suosituimmat -listallani aivan kärjen tuntumaan, koska aihe niin mielenkiintoinen. Jotenkin se ihmismielen julmuus kiehtoo, ja tällaisia listoja tehdessä sitä uppoutuu internetin ihmeelliseen maailmaan täysin normaalista elämästä piittaamatta. 

Advertisement

Koska tällaiset kauheudet jostain syystä kiinnostavat kirjoittajaa, on ”hienoa” huomata, että synkät aiheet keräävät myös suuren lukijakunnan. Olen siis löytänyt hengenheimolaisia teistä listafriikkiläisistä ja teidän joukostanne löytyy varmasti henkilöitä, joiden Google-historia ei ole ihan tervettä luettavaa. Omaani en uskaltaisi näyttää kenellekään, sen verran erilaisia kidutus-, teloitus-, natsi- ja murhajuttuja on tullut haettua!

Lue lista tästä: Top 10 historian julmimmat ja raaimmat teloitustavat

Mistä päästäänkin vuoden suosituimmat -listani kärkisijalle…

1. Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta

Tällä listalla on erityinen paikka sydämessäni. Niin kummalliselta kuin se aiheen huomioon ottaen kuulostaakin. Tämä on nimittäin aivan ensimmäinen lista, jota aloin tekemään vuoden 2019 lopulla. Siihen meni tuhottomasti aikaa, sillä aihe sai sairaassa mielenkiintoisuudessaan minut uppoamaan syvälle netin syövereihin. Päädyin jopa lukemaan italiankielistä aineistoa, mikä on melko huvittavaa, sillä en puhu italiaa.

Naissarjamurhaajat ei ollut Listafriikin ensimmäinen julkaistu lista, eikä edes minun tekemistäni listoista ensimmäinen ulos tullut, mutta tästä on lähtenyt koko sivusto käyntiin! Se on myös yksi lukijoiden suosikeista, vaikka ei vuoden 2020 luetuimmat -listalle mahtunutkaan.

Advertisement

Lue lista tästä: Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, mikä on ollut sinun suosikkisi kaikista listoista? Montako olet lukenut? 

Suosituimmat

Exit mobile version