Euroviisuviikko on käynnissä ja spekulaatiot mahdollisista menestyjistä käyvät kuumana! Suomalaisille euroviisut ovat tänä vuonna erityisen jännittävät, sillä oman maamme edustajan...
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä....
Yleiset harhaluulot Suomesta ovat eittämättä meidän suomalaisten korvaan varsin koomisia, joskin joku niistä saattaa yllättää myös meidät. Kun sitä kuulee, lukee tai näkee Suomeen liittyviä harhaluuloja,...
Maailman suurimmat aallot vaikuttavat monesti syntyessään harmittomilta. Ne kuitenkin muuttuvat rannikkoa lähestyessään jopa kymmeniä metrejä korkeiksi kammotuksiksi, jotka saattavat aiheuttaa valtavaa tuhoa. Tuulet synnyttävät merillä muutamien...
Tämän päivän listalla Listafriikki listaa taikatemput, jotka syystä tai toisesta menivät pahemman kerran pieleen. Lista ei ole välttämättä tarkoitettu ihan niille kaikkein herkimmille. Myös maailman parhaat...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa mennään muun muassa San Antonion eläintarhaan, joka kerää lahjoituksia perin mielenkiintoisella tavalla: Nimeä torakka eksän mukaan ja seuraa netissä livenä, kun se syötetään...