Yleistieto
Mistä ilmaisu siniverinen on lähtöisin ja miksi sillä viitataan kuninkaallisiin?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi aatelisia ja kuninkaallisia kutsutaan siniverisiksi. Onko heidän veressään jotain maagista sinisyytä?
Tämä kysymys heräsi, kun hiljattain julkaistulla listalla käytiin läpi ihmiskehoon liittyviä yleisiä harhakäsityksiä. Yksi murretuista myyteistä oli se, onko osa ihmisen verestä sinistä, kun suonet kuultavat ihon läpi sen värisinä ja piirretyissä kuvissakin laskimot ovat väriltään sinisiä.
Mutta miten on aatelisten ja kuninkaallisten laita, kun heitä on perinteisesti kutsuttu siniverisiksi?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Siniverinen-termi juontaa juurensa Espanjaan
Siniverinen on aatelisia ja kuninkaallisia kuvaavana terminä ollut käytössä jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin ilmausta siniverinen, sangre azul, käytettiin Espanjan kuninkaista. Nämä kuninkaat polveutuivat germaaniheimo visigooteista, jotka saapuivat Pyreneiden niemimaalle 400-luvulla.
Pohjoiseurooppalaisten visigoottien jälkeläisinä kuninkaat olivat vaaleaihoisia ja he uskoivat, että heidän ihonsa läpi sinisenä kuultava veri oli merkki ylhäisestä syntyperästä.
Pohjoisafrikkalaiset umaijadit, jotka 700-luvulla Portugalia ja suurta osaa nykyisen Espanjan alueesta, olivat sen sijaan hyvin tummaihoisia – ja visigoottien verivihollisia. Tummasta ihosta verisuonet eivät samalla tavalla kuulla läpi.
Aikojen kuluessa espanjalaiset aristokraatit alkoivat mennä naimisiin muslimihallitsijoiden kanssa, mutta pieni joukko ylimystöä kieltäytyi ”sekoittamasta vertaan”. He asettuivat asumaan Cantabrianvuorten juureen, mikä erotti heidät niin maantieteellisesti kuin ihonvärinsäkin puolesta muusta kansasta.
Tämä ylimystön osa halusi pitää kiinni vaaleasta ihostaan ja säilyttää sukupolvesta toiseen eron tummempiin valtaajiin ja näiden jälkeläisiin. Vaalea iho ja sininen veri olivat heille merkki ”puhdasrotuisuudesta”.
Kastilian kuninkailla, historian ensimmäisillä siniverisillä, oli tapana ennen taisteluun lähtöä kohottaa miekkakätensä ilmaan, jotta sinertävät verisuonet näkyisivät kaikelle kansalle – ja tummille vihollisille.
Siniverisyys levisi muihinkin Euroopan kuningashuoneisiin
Kuva: Marko Ollonqvist
Vaalea iho on historiallisesti merkinnyt korkeaa sosiaalista asemaa ja se oli tavoittelemisen arvoinen. Niin ainakin ennen ajateltiin. Esimerkiksi 1700-luvulta alkaen ylimystö rupesi käyttämään lyijyjauhetta saadakseen vitivalkoisen ihon. Lyijypuuterin myrkyllisyys oli varsin hyvin jo tuolloin tiedossa, mutta ulkonäkö ja turhamaisuus menivät terveyden edelle.
Hyvin vaalea iho oli osoitus siitä, että aatelisten ei tarvinnut raataa ulkosalla, vaan he saivat loikoilla kartanoissaan auringonsäteiltä suojassa. Heidän hipiänsä ei siis päässyt päivettymään ja vaaleuden vuoksi myös verisuonet näkyivät paremmin ja sinertävän sävyisinä.
Englannin kielessä siniverinen-termi on ollut vähintään vuodesta 1811 lähtien. Tuolloin englantilainen sanomalehti kertoi Valencian aateliston jakautuvan kolmeen luokkaan: siniverisiin, punaverisiin ja keltaverisiin.
Aikojen kuluessa siniverinen-termi alkoi merkitä Englannissa ja myöhemmin muissakin maissa eroa yhteiskunnan ylempien ja alempien luokkien välillä; samalla tavalla kuin kalman valkea iho oli tehnyt jo aiemmin.
Siniverisyys siirtyi symbolina myös taiteeseen, sillä muotokuvamaalarit rupesivat maalaamaan aatelisnaisille turkooseja verisuonia.
Muita selityksiä kuninkaallisten ja aatelisten siniverisyydelle
Joidenkin tutkijoiden mukaan Euroopan ylimystön keskuudessa hieman sinertävä iho ei ollut lainkaan harvinaista. Mitään suoraa tekemistä sinisyydellä ei kuitenkaan ollut aatelisarvon kanssa, vaan ihon sävy oli tulosta sairaudesta nimeltä argyria.
Argyria on harvinainen sairaus, joka voi puhjeta hopean pitkäaikaisesta nauttimisesta tai sille altistumisesta. Elimistöön päätynyt hopea siirtyy ruoansulatuselimistöstä verenkiertoon, josta se poistuu viikon kuluessa ulosteen ja virtsan mukana. Jos hopeaa on kertynyt elimistöön liian paljon, ei se ehdi poistumaan, vaan varastoituu ihoon ja muihin kudoksiin. Hopealla kylästetty iho muuttuu siniharmaaksi altistuessaan valolle.
Ylhäisö käytti aikoinaan hopeisia ruokailuvälineitä, mikä on yksi tapa, jolla hopeahiukkasia saattoi päätyä elimistöön. Toisaalta hopeaa käytettiin antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi myös lääkehoidossa, mutta vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa terveydenhuoltoon.
Oli sitten ”siniverinen” tai ”syntynyt hopealusikka suussa”, niin verisuonten ja/tai ihon sinertävyys oli ylhäisön merkki.
Suonissa meillä kaikilla kuitenkin virtaa punaista verta.
Lue myös:
Yleistieto
Raamatussa ei mainita omenaa – Miten siis tiedetään, että kielletty hedelmä oli juurikin omena?
Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että miten voidaan tietää, että Raamatussa esiintyvä kielletty hedelmä oli nimenomaan omena.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miten tiedetään, että kielletty hedelmä oli omena?
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Aatami ja Eeva seikkailevat Eedenin puutarhassa maistelevat siellä kiellettyä hedelmää. Tarina kertoo, että omenan haukkaaminen kielloista huolimatta takasi sen, että naiset tulevat ikuisesti kärsimään synnytyskivuista.
Mutta hetkinen – miten voidaan tietää, että kielletty hedelmä oli nimenomaan omena?
No ei mitenkään.
Raamatussa ei missään kohtaa mainita, että kyse oli omenasta, vaan kirjassa kerrotaan ainoastaan, että kaksikko söi hyvän- ja pahantiedon puusta.
Hepreankielisessä tekstissä käytetään sanaa peri, joka voi olla mikä tahansa hedelmä – juutalaisten rabbien mukaan granaattiomena, viikuna, viinirypäle, sitruuna tai aprikoosi. Joidenkin mukaan hedelmä on voinut olla jopa viiniä.
Monet taiteilijat, kuten Michelangelo maalatessaan Sikstuksen kappelin freskoja, ovat kuvanneet hyvän- ja pahantiedon puun viikunapuuksi. Osittain myös sen takia, että Aatami ja Eeva verhoutuivat kyseisen puun lehtiin tajuttuaan olevansa alasti.
Länsimaissa kielletty hedelmä kuvataan usein omenana, mikä perustuu todennäköisesti teologi ja historioitsija Hieronymuksen Vulgataan eli Raamatun ensimmäiseen latinankieliseen käännökseen vuodelta 405. Hieronymuksen on arveltu käyttäneen nerokasta sanaleikkiä miettiessään vastinetta peri-sanalle, sillä hänen valitsemansa latinankielinen malum-sana tarkoittaa pahuutta ja hyvin samankaltainen mālum-sana omenaa.
Mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen, sillä itse asiassa vielä 1600-luvulla omena tarkoitti monella kielellä lähes mitä tahansa hedelmää, joten Hieronymuskaan ei määritellyt sitä nimenomaan omenaksi.
Villeimmissä historioitsijoiden teorioissa ja taiteilijoiden kuvauksissa kielletyn hedelmän on ehdotettu olleen psykoaktiivisia aineita sisältävä sieni, mikä selittäisi kyllä aika monta juttua.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, miten myrskyt nimetään. Tiedätkö, onko sinulla sama nimi kuin jollakin kuuluisalla myrskyllä?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mistä myrskyt nimetään?
Suomessa myrskyt nimetään Ilmatieteen laitoksen meteorologien toimesta ja ne saavat nimensä Yliopiston Almanakan nimipäiväkalenterista. Kalenterista valitaan ensimmäinen käyttämätön nimi siltä päivältä, jona myrsky iskee Suomeen tai kun sen havaitaan aiheuttaneen suuria tuhoja. Jos myrskypäivältä on käytetty jo kaikki nimet, voidaan selvyyden vuoksi käyttää nimen lisäksi järjestysnumeroa tai vuosilukua. Suomessa onneksi myrskyää nimen arvoisesti sen verran harvoin, että vielä on almanakassa riittänyt vapaita nimiä.
Kaikkia puhureita ei tokikaan nimetä, vaan myrskyn täytyy tehdä laajaa ja/tai merkittävää tuhoa. Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskyt tai rajuilmat nimetään, jotta vaarallinen sääilmiö saa tarvittavan huomioarvon. Nimi myös yksinkertaistaa viestintää kuten varoituksia ja uutisia. Kaikki nimetyt myrskyt eivät jää ihmisten muistiin eikä kaikkien nimiä käytetä tilastoissa.
Atlantin ja Tyynenmeren trooppiset hirmumyrskyt nimeää Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n hurrikaanikomitea. WMO:lla on käytössään kuusi ennakkoon laadittua nimilistaa, joita kierrätetään. Tämä siis tarkoittaa sitä, että samat nimet tulevat käyttöön kuuden vuoden välein. Jos myrsky on aiheuttanut vakavia tuhoja ja se on saanut paljon julkisuutta, pyritään kyseinen nimi jättämään pysyvästi pois käytöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi Katrina vuodelta 2005 ja Sandy vuodelta 2012.
Vuodesta 1978 lähtien myrskyt ovat saaneet myös miesten nimiä ja WMO käyttääkin vuorotellen naisten ja miesten nimiä. Vuoden ensimmäisen hurrikaanin nimi alkaa aina A-kirjaimella ja siitä edetään aakkosjärjestyksessä. Atlantin alueella ei anneta nimiä, jotka alkavat kirjaimilla Q, U, X, Y tai Z, koska niillä alkavia etunimiä on vähän. Hirmumyrskyille on siis vuosittain varattu 21 nimeä.
Jos kyseessä on oikein paha hurrikaanivuosi, loppuvat aakkoset kesken ja silloin nimeämistä jatketaan kreikkalaisilla aakkosilla. Näin on käynyt tähän mennessä vain kahdesti aiemmin – vuosina 2005 ja 2020.
Vuonna 2020 Pohjois-Atlantilla syntyi ennätykselliset 30 hurrikaania, joten vuoden viimeiset myrskyt olivat nimiltään Alpha, Beta, Gamma, Delta, Epsilon, Zeta, Eta, Theta ja Iota.
Valmiiksi laadittujen nimilistojen pohjalta nimetään myös esimerkiksi Kaakkois-Aasian taifuunit ja Intian valtameren hirmumyrskyt.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään, että mikä kumma on yhdestoista hetki ja mistä tuo sananparsi on peräisin.
Sillä ei ole mitään tekemistä keskiyön lähestymisen kanssa, vaan kellon viisarit osoittavat alkupeärisellä yhdennellätoista hetkellä viittä iltapäivällä.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mikä on yhdestoista hetki?
Yhdestoista hetki tarkoittaa yksinkertaisesti viime hetkeä. Jos jotain tapahtuu yhdennellätoista hetkellä, niin se tapahtuu juuri ennen kuin on liian myöhäistä. Kyseinen sananparsi on löytänyt tiensä myös lukuisten elokuvien ja televisiosarjojen nimeksi.
Ehkäpä tunnetuin on Leonardo DiCaprion tuottama ja vuonna 2007 julkaistu Yhdestoista hetki -dokumentti (The 11th Hour), joka kertoo planeettamme kriittisestä tilasta – erityisesti ilmastonmuutoksesta.
Sanonnan voisi ajatella tulevan siitä, että seuraavaksi kello lyö kaksitoista, jolloin on jo liian myöhäistä, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kellonajasta ilmaus kuitenkin on peräisin, koska sillä viitataan kello viiteen iltapäivällä.
Yhdestoista hetki juontaa sanontana juurensa Raamattuun ja Matteuksen evankeliumin 20. lukuun. Kyseisessä luvussa kerrotaan viinitarhan isännästä, joka palkkaa työntekijöitä juuri ennen työpäivän päättymistä. Hieman ennen kello viittä iltapäivällä palkatut työmiehet aloittivat hommat kirjaimellisesti yhdennellätoista hetkellä, sillä Raamatussa se tarkoittaa yhdettätoista tuntia aamukuuden jälkeen. Nuo miehet saivat saman palkan kuin aamuvarhaisella töihin tulleet, vaikka olivat olleet töissä vain murto-osan päivästä.
Kertomusta on pidetty vertauskuvana uskoon tulemisesta ja taivaaseen pääsystä: Tarinan isännälle ei ollut väliä, että missä vaiheessa työntekijät tulivat töihin, kunhan he tulivat.
Yhdennentoista hetken merkitys on nykyään paljon maallisempi, mutta perusidea on säilynyt: Aivan sama koska hommat hoitaa, kunhan ne hoitaa.
Lue myös:
Yleistieto
Korttipakan voi sekoittaa niin monella eri tavalla, että järjestys ei ole koskaan pelikorttien historiassa ollut sama
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään, että monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa. Vastaus on niin käsittämättömän suuri, että koskaan pelikorttien historiassa kortit eivät ole sekoituksen jälkeen olleet samassa järjestyksessä.
Ja siis tämä jälkimmäinen toteamus pitää paikkansa, kunhan korttipakka on sekoitettu kunnolla. Kunnollisen sekoituksen määritelmään mennään myös aivan kohta.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Korttipakassa on 52 korttia, joten ne voi laittaa ”aika” moneen erilaiseen järjestykseen. Mutta kuinka moneen? Ja voiko koskaan saada samaa järjestystä, jos korttipakka on sekoitettu kunnolla?
Aloitetaan vastaamalla jälkimmäiseen kysymykseen. Kaikkihan on toki mahdollista, mutta todennäköisesti korttipakan 700-vuotisen historian aikana pelikortit eivät koskaan ole olleet kunnollisen sekoituksen jälkeen samassa järjestyksessä. Ja kunnollisella sekoituksella tarkoitetaan vähintään seitsemää riffle-sekoitusta (kuvassa). Järjestys on aina eri, koska vaihtoehtoja on loputon määrä.
Tai ei se loputon ole; mistä päästäänkin siihen varsinaiseen kysymykseen: Moneenko erilaiseen järjestykseen korttipakan kortit voi laittaa? Eli toisin sanoen: Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Laskukaava on yksinkertainen: 52!. Tuo 52:n kertoma tarkoittaa laskettavan luvun ja kaikkien sitä pienempien positiivisten kokonaislukujen tuloa. Jos kuulostaa monimutkaiselta, niin yksinkertaisuudessaan lähdemme siis kertomaan lukuja 52:sta alaspäin: 52×51×50×49×48… päättyen lopulta lukuun 1.
Laskun tulos on noin 8,066 × 10 potenssiin 67. Eli tarkemmin sanottuna kortit voivat olla 80 658 175 170 943 878 571 660 636 856 403 766 975 289 505 440 883 277 824 000 000 000 000:ssa eri järjestyksessä. Se on paljon enemmän, kuin maapallolla on atomeja.
Se on myös paljon enemmän kuin kaikkien maapallolle koskaan tippuneiden lumihiutaleiden määrä.
Tai otetaan tällainen ajatusleikki: Maailmankaikkeus on noin 13,8 miljardia vuotta vanha. Jos joku olisi alkuräjähdyksen jälkeen ruvennut sekoittelemaan kortteja ja tehnyt sitä universumin olemassaolon jokaisena sekuntina, ei jokaista järjestystä silti olisi lähellekään käyty läpi. Eikä jokaista järjestystä olisi nähty vielä siinäkään vaiheessa, kun universumi joskus tulee tiensä päähän.
Joten jokaisella korttipakan sekoituksella tehdään historiaa!
Lue myös:
Nyt on luvassa listan verran faktoja elokuusta. Minkälaisia elokuun lapset ovat tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet elokuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Suhtaudutko elämään tavallista positiivisemmin, mutta mielialasi vaihtelevat tiuhaan? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin tutkimukset osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Elokuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat alkupuolen Leijona ja loppukuun Neitsyt. Elokuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Leijonat, joka kuuluu tulimerkkeihin. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Tulimerkin edustajana Leijona on kunnianhimoinen idealisti, joka unelmoi isosti ja vetää sen vuoksi muita puoleensa. Tulimerkin alla syntyneet maailmanparantajat myös nauttivat siitä, kun muut ihailevat heitä.
Elokuun 23. päivästä eteenpäin syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Jos horoskooppimerkkisi on Leijonat, niin henkieläimesi on – rumpujen pärinää – voimakas, dominoiva ja itsevarma leijona. Leijonan ominaisuuksiin kuuluvat myös älykkyys, reiluus, itsepäisyys ja jopa röyhkeys. Tunnistatko kenties näitä piirteitä itsestäsi tai läheisestäsi?
Elokuun lopulla syntyneet Neitsyet taas voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli (kuvassa), joka viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä. Vähemmän mairittelevia ominaisuuksia ovat jääräpäisyys ja tuomitsevuus. Osuuko kuvailu itseesi tai johonkin tuntemaasi Neitsyeen?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Elokuun lapsien syntymäkukkia ovat miekkalilja (kuvassa) ja unikko, jotka kummatkin symboloivat muistoja ja muistelua.
Jos elokuussa syntymäpäiväänsä viettävälle haluaa viedä kukkia, ovat miekkaliljat loistava valinta. Elokuun onnenkukka miekkalilja ei kaipaa kaverikseen edes korttia, sillä sanat ovat tarpeettomia: miekkaliljan on nimensä mukaisesti tarkoitus lävistää vastaanottajansa sydän ja viestittää näin ihastumisesta. Lävistys tapahtuu toivottavasti vain kuvaannollisesti!
Miekkalilja edustaa myös uskollisuutta, luonteen lujuutta ja korkeaa moraalia. Miekkaliljoja on saatavilla kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen väri antaa kukille tietenkin oman lisämerkityksensä: punainen symboloi intohimoa, keltainen ystävyyttä ja valkoinen puhtautta.
Unikko sen sijaan symboloi rauhaa, rentoutumista ja palautumista. Toisaalta unikot on antiikin aikana yhdistetty nukkumiseen ja uniin sekä kuolemaan. Siksi se voi olla hieman riskaabeli kukka lahjakimpussa. Kuoleman symboli kuulostaa toki uhkaavalta, mutta taustalla on myös kaunis ajatus: unikon kukkien uskotaan auttavan muistamaan niitä läheisiä, jotka ovat tämän maailman jo jättäneet.
Elokuun syntymäkivi on hennon vihertävä peridootti. Tuon jalokiven on uskottu pitävän sisällään taikavoimia ja parannuskyvyn, joten se on tuonut kantajalleen terveyttä. Lisäksi se on suojannut kantajaansa pahoilta hengiltä ja painajaisunilta sekä karkottavan kateelliset tunteet ja laiskuuden.
Mistä elokuu-sana on peräisin?
Jos heinäkuussa korjattiin talteen heinä ja elokuussa koittaa viljan aika. Maatiloilla tuskin koskaan laiskotellaan, mutta elokuussa ei ainakaan! Varsinais-Suomen Kalannista on peräisin hyvin paikkansa pitävä sananlasku: ”Joka elon aikana makaa, se tulevan kesän aikana kerjää”.
Elo on tarkoittanut monenlaista omaisuutta, muun muassa ruokaa, tavaroita ja kotieläimiä. Pohjois-Suomessa porokarja- tai lauma tunnetaan poroelona. Ehkä kuitenkin tunnetuin elo-sanan merkitys on se, mistä kuukaudenkin nimi on tullut. Se nimittäin tarkoittaa viljaa – kasvavaa, kaadettua tai puitua viljaa. Elo voi myös tarkoittaa itse viljankorjuuta.
Muista suomenkielisten kuukausien nimistä elokuu poikkeaa siten, että sitä ei mainittu Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneessä Rucouskiriassa. Suomen kirjakielen isälle elokuu oli mätekw eli kyluökw, jotka – noh – suomeksi ovat mätäkuu ja kylvökuu. Kirjoitettuna elokuu esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1630 julkaistussa Hemminki Maskulaisen virsikirjassa.
Kylvökuu-nimitys tulee siitä, että näihin aikoihin suoritetaan rukiin syyskylvö. Mitä tahansa viljapeltoa voidaan kutsua elopelloksi, mutta osassa Suomea nimitys on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan ruispeltoa.
Mätäkuu, jota edelleen jonkin verran käytetään, tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko siirtyy Leijonan tähtimerkkiin. Se juontaa juurensa muinaiseen Mesopotamiaan, jossa tähtitaivaan muutoksen aloittama ajanjakso tunnettiin koiranpäivinä. Kyseessä oli siis koirankuu.
Mätäkuu-nimitys on itse asiassa käännösvirhe, sillä alkujaan Saksassa otettiin käyttöön kaskeamiskuuta tarkoittava Rodenmonat. Tanskalaiset käänsivät Rodenmonatin virheellisesti råddenmånediksi, joka sitten omaksuttiin ruotsin kieleen ja sitä kautta kääntyi suomeksi mätäkuuksi.
Mätäkuu alkaa jo heinäkuun puolella ja usein se on kesän kuumin ajanjakso. Vaikka nimitys on käännösvirhe, sopii se enemmän kuin hyvin kesähelteisiin. Varsinkin ennen kylmälaitteiden keksimistä ruoka pilaantui silloin tavallista nopeammin.
Keisari Augustus ei halunnut jäädä edeltäjänsä varjoon, joten hän muutti elokuun nimen
Monessa kielessä elokuu on jonkinlainen muunnos latinankielisestä Augustus-sanasta.
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Elokuu oli siis vuoden kuudes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään Sextilis. Caesarin juliaanisessa kalenterissa elokuun nimi säilyi, vaikka siitä tuli tammi- ja helmikuun lisäyksen myötä kahdeksas kuukausi.
Keisari Augustus, Julius Caesarin adoptiopoika ja seuraaja Rooman hallitsijana, koki olevansa edeltäjänsä arvoinen, joten hän nimesi Sextiliksen uudelleen itsensä mukaan. Koska olihan heinäkuu nimetty Julius Caesarin mukaan.
Toki heinäkuu sai nimen Iulius vasta Caesarin kuoltua, kun Rooman senaatti halusi kunnioittaa heinäkuussa syntynyttä suurmiestä. Mutta keisari Augustus koki ilmeisesti alemmuudentuntoa kuuluisaa ottoisäänsä kohtaan. Näin elokuusta tuli Augustus – ja myöhemmin sen monet muunnokset eri kielillä.
Elokuun vauvat ovat suurikokoisia ja heistä kasvaa verrattain pitkiä
Cambridgen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikössä tehdyn tutkimuksen mukaan loppukesällä syntyneet vauvat ovat keskimääräistä suurempia ja he ovat aikuisina pidempiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet.
Tietenkin perintötekijät ja kasvuympäristö vaikuttavat pituuteen, joten kenenkään elokuussa syntyneen lyhyen henkilön ei pidä ottaa tätä henkilökohtaisesti. Kyse on keskiarvoista.
Tutkijoiden mukaan ”syyllinen” on hyvin todennäköisesti aurinko ja raskauden aikainen D-vitamiinin saanti. Jos auringonvaloa on runsaasti tarjolla raskauden loppuvaiheessa, vaikuttaa se positiivisesti syntymättömän lapsen kasvuun vielä vuosienkin päästä.
Mitä muuta hyvää aurinko saa aikaan?
Elokuussa syntyneet ovat tutkimusten mukaan keskimääräistä positiivisempia ja mieltävät itsensä onnekkaiksi – nämä ominaisuudet johtavat usein menestykseen elämässä.
Yltiöpositiivisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kesällä syntyneiden mielialat voivat vaihdella silmänräpäyksessä. Vaikka se voi kanssaeläjien mielestä olla jopa ärsyttävää, ei kyse ole mistään vakavasta. Elokuussa syntyneillä diagnosoidaan kaikkina muina kuukausina syntyneisiin verrattuna vähiten kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa.
On hyvin todennäköistä, että nämä kaikki edellämainitut ominaisuudet ovat tulosta auringonvalon ja sitä kautta D-vitamiinin saannin määrästä.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Elokuun 7. ja 8. päivänä on syytä kiinnittää huomiota omaan hiuskuontaloon, sillä nämä päivät sopivat erinomaisesti hiusten leikkaamiseen ja värjäämiseen.
Suotuisin ajankohta astua avioliittoon on 19.–21. päivänä. Päivät osuvat tänä vuonna mukavasti viikonloppuun. Purukalustonkin voi siinä ennen naimisiinmenoa laittaa kuntoon, sillä hammaslääkärikäynti on elokuussa syytä ajoittaa 17. tai 18. päivälle.
Häähumun jälkeen onkin sitten aika palata arkiseen aherrukseen. Elokuun 22. ja 23. päivänä kannattaa aloittaa oluen ja siiderin paneminen, jonka yhteydessä on kuun paras hetki eläinten astuttamiselle ja toisaalta myös teurastamiselle. Sehän on sitten täysin toinen juttu, että kuinka monen arkeen nämä aktiviteetit nykypäivänä kuuluvat.
Lue myös:
Tällä kertaa Listafriikki otti selvitykseen sen, pitääkö viiden sekunnin sääntö paikkansa. Kyse on siis siitä, että onko lattialle pudonnut ruoka turvallista syötäväksi, jos sen poimii viiden sekunnin sisällä.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Pitääkö ”viiden sekunnin sääntö” paikkansa?
Oletko sinä ikinä tiputtanut ruokaa lattialle, miettinyt mielessä tai sanonut äänen ”viiden sekunnin sääntö”, ja poiminut pudonneen asian lattialta suuhusi?
Jos ”viiden sekunnin sääntö” on täysin outo konsepti, tarkoittaa se yksinkertaisuudessaan sitä, että lattialle pudonneen ruoan voi huoletta syödä, jos sen nostaa ennen aikarajan umpeutumista.
Huonoja uutisia kaikille mämmikourille: Yleinen uskomus on vain urbaanilegenda. Ruokaan alkaa tarttua bakteereita välittömästi, joten nopeudesta ei sinänsä ole hyötyä.
Yhdysvaltalaisessa Rutgersin yliopistossa on tutkittu bakteerien tarttuvuutta ruokaan – idea oli herännyt nimeomaan ”viiden sekunnin säännöstä”.
Tutkimuksessa saatiin selville, että mitä kauemmin ruoka maassa oli, sitä enemmän siihen siirtyi bakteereja. Toisaalta bakteerit alkoivat tarttua jo ensimmäisellä sekunnilla.
Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen.
Bakteerien siirtymiseen vaikuttavat ruoan kosteus, lattian tai muun pinnan materiaali (matosta bakteerit tarttuvat hitaimmin), ja tietenkin se, mitä bakteerilajeja pinnalla on.
Jos lattialle tipahtaa palanen kostean tahmeaa hedelmää, tarraa lika siihen välittömästi. Sen sijaan vaikkapa suoraan pussista tipahtanut kovapintainen karkki voi olla lattialla sekunnin tai vaikkapa minuutin, eikä siihen kiinnittyneen lian määrä ole kasvanut merkittävästi ajan kanssa. Eri asia on tietenkin jo suussa käynyt ja imeskelty karamelli.
Mutta jos jokaisesta lattialle tippuneesta ja sieltä suuhun poimitusta ruokapalasesta saisi mahataudin, niin eivätkö kaikki taaperot olisi jatkuvasti vatsat sekaisin? Ja myönnä pois: aika moni aikuinenkin! Muutamissa sekunneissa ruokaan voi siirtyä satoja, jopa tuhansia bakteereita, mutta eivät ne kaikki ole haitallisia tai pysty päihittämään kehon vastustuskykyä.
Pidä kuitenkin mielessä (varsinkin, jos kuljet sisällä kengät jalassa), että kengissä ja sukkien pohjissa kulkeutuu koko joukko inhottavia ulostebakteereja ympäri kotia. Tietyt Salmonella-bakteerilajit saavat aikaan ikävän infektion, vaikka niitä pääsisi ihmisen elimistöön vain kymmenen kappaletta. Ja kymmenen solun siirtymisessä lattialta ruokaan ei todellakaan kestä kauaa – vain minimaalinen murto-osa viidestä sekunnista.
Joten viiden sekunnin sääntö on tarua, mutta siinä on myös hitunen totuutta. Periaatteessa se on kuin pelaisi venäläistä rulettia!
Lue myös:
Värit ympäröivät meitä koko ajan, onko niissä siis jotain ihmeellistä? On toki! Nämä kymmenen faktaa väreistä saattavat muuttaa käsityksesi arkipäiväisistä sävyistä.
Värit ohjailevat käytöstämme ja ne ovat suunnanneet kehitystämme lajina. Väreillä voi olla kaikessa tekemisessämme huomattavasti suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi ajatella.
Listafriikki keräsi nyt kymmenen mielenkiintoista ja pohdintaa aiheuttavaa faktaa väreistä. Itse ainakin tutkailen kovasti, minkä väriseltä kaikki näyttää silmät kiinni. Pian tiedät mistä puhun!
Vaaleanpunainen rauhoittaa
Vaaleanpunaisella on todettu olevan rauhoittava vaikutus ihmisiin. Amerikan biososiaalisen tutkimuksen instituutissa värien vaikutuksia tutkiva Alexander Schauss on todennut, että tietty vaaleanpunaisen sävy, jota myös juoppoputkapinkiksi kutsutaan, tukahduttaa kiukkua ja vähentää ahdistuneisuutta vankilaolosuhteissa.
Vaaleanpunainen laskee energiatasoja ja Schauss on havainnut, että vaikka henkilö yrittäisi olla vihainen tai käyttäytyä aggressiivisesti, ei sydänlihas kykene vaaleanpunaisen rauhoittavassa vaikutuksessa hakkaamaan tarpeeksi nopeasti. Vaikutus mielialaan ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä vaaleanpunaisen rauhoittava voima kestää maksimissaan puoli tuntia.
Värikikkaa ei ole käytetty ainoastaan vankiloissa tai psykiatrisissa sairaaloissa, sillä vuonna 1991 Havaijin yliopiston jalkapallojoukkueen apuvalmentaja George Lumkin maalautti vierasjoukkueelle tarkoitetun pukuhuoneen vaaleanpunaiseksi, sillä hän uskoi värin passivoivaan vaikutukseen. Monet muut ovat seuranneet myöhemmin perässä. Mitä vain etulyöntiaseman saavuttamiseksi!
Kanojen reagointi eri väreihin
Me ihmiset emme ole ainoita värien ”uhreja”. Kanat reagoivat voimakkaasti eri värisiin valoihin, joita tarhaajat käyttävät hyödykseen estääkseen tai kannustaakseen tietynlaista käytöstä.
Toisin kuin meitä ihmisiä, joille punainen valo antaa energiaa ja voi tehostaa fyysistä suoritusta, kanoja punaiset aallonpituudet auttavat rauhoittumaan ja nukkumaan paremmin. Ahtaissa kanaloissa elävät linnut eivät myöskään punaisen valon ansiosta ole niin herkkiä nokkimaan toisiaan ja kannibalismiakin esiintyy harvemmin.
Sininen ja vihreä valo kiihdyttävät kasvua, joten sitä käytetään paljon broilerin kasvatuksessa, ja oranssi stimuloi lisääntymistä, mikä on omiaan munakanaloissa.
Sinisen kehitys
Luolamaalauksissa voidaan nähdä punaisen eri sävyjä, mustaa ja ruskeata, mutta eipä juuri sinistä. Väriä on toki ollut luonnosta hankalampi saadakin, eikä se ole ollut ihmisille niin tärkeä väri kuin esimerkiksi lämmin punainen.
Antiikin Roomassa sininen oli työväen ja alempien sosiaalisten luokkien väri, kun ylhäisö pukeutui valkoiseen ja punaiseen. Sininen oli niin valtavirrasta poikkeava, että se liitettiin barbaareihin ja sitä käytettiin vihollisten pelotteluun.
Vuonna 431 katolinen kirkko määräsi muutamalle ykkösluokan pyhimykselle omat värinsä, jolloin eräs tärkeimmistä, Neitsyt Maria, sai sinisen. Jeesuksen äiti alettiin näkemään taiteessa aina sinisessä kaavussa. Värin yhdistäminen Neitsyt Mariaan tarkoitti sitä, että se sai uuden merkityksen luotettavuuden ja viattomuuden symbolina. Siksi myös poliisit ja monet puolustusvoimien viralliset univormut ovat tummansinisiä.
Marian-siniseksi kutsuttu väri tunnetaankin nykyisin paremmin laivastonsinisenä.
Syrjitystä suosikiksi
Kuinka usein sinulta on kysytty lempiväriäsi? Kaikilla on omat suosikkinsa, jotka voivat lisäksi ajan mittaan vaihdella. Siksi on melko mielenkiintoista, että vuodesta toiseen, lähes maasta riippumatta, yksi väreistä nousee jokaikinen kerta ylitse muiden.
Sininen on ihmisten lempiväri.
Ja näin on ollut jo 1940-luvulta lähtien. Kyselyissä sininen on aina selvä ykkönen (noin kolmasosa ihmisistä nimeää sinisen suosikikseen), mutta kakkosen on todettu olevan sukupuolisidonnainen: naiset pitävät violetista ja miehet vihreästä.
Sininen ei myöskään ärsytä, sillä Scott Design -suunnittelutoimiston vuonna 2011 tekemän maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan vain noin 3 prosenttia ihmisistä nimesi sinisen inhokikseen. Väreistä epämieluisimpina ihmiset pitävät ruskeaa, keltaista ja oranssia.
Valitettavasti jaamme rakkautemme siniseen hyttysten kanssa. Ne löytävät veriapajille suuresti näköaistinsa avulla, ja niitä vetävät puoleensa tummat, erityisesti siniset, sävyt. Joten jos haluat välttyä kutiavilta pistoksilta, niin jätä lempiväriäsi olevat vaatteesi kaappiin.
Eigengrau
Minkä värinen on yö? Mitä näemme, kun laitamme silmät kiinni? Musta ei ole oikea vastaus kumpaankaan kysymykseen. Väri on nimittäin eigengrau, joka tarkoittaa ”oikea tai aito harmaa”. Eigengrau on hieman mustaa kirkkaampi.
Idean siitä, että näemme pimeällä jotain muuta kuin mustaa, esitti ensimmäisen kerran 1800-luvulla elänyt saksalainen fyysikko ja filosofi Gustav Fechner. Fechnerin mukaan eigengrau on myös se väri, joka näkyy kaiken muun taustalla, kun laitamme silmät kiinni.
Vaikka yleisesti sanomme ”näkevämme vain mustaa”, on eigengraun olemassa olo helppo testata. Jos pimeällä katsoo jotain mustaa esinettä, näyttää se ympäristöään tummemmalta. Tämä ei olisi mahdollista, jos yön pimeys olisi musta.
Tässä kohtaa oletan muidenkin olevan silmät kiinni ja katselevan minkä väriseltä luomien sisäpinta näyttää. Eigengraulta?
Punavihersokeus voi olla etu
Punavihersokeilla on silmän verkkokalvoilla epätavallisia tappisoluja, jotka eivät reagoi kaikkiin valon aallonpituuksiin kuten niillä, jotka näkevät värit normaalisti. Punavihersokean voi olla hankala erottaa toisistaan punaista, oranssia, keltaista ja vihreää, mutta toisaalta näkökyky kompensoi tuota puutetta toisenlaisella kyvyllä.
Punavihersokeat näkevät yleensä äärimmäisen hyvin pimeällä, ja pystyvät erottamaan toisistaan sävyjä, joita taas normaalin näkökyvyn omaava ei erota. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan punavihersokeat miehet erottavat uskomattoman hyvin khakin eli kellertävänruskean eri sävyjä toisistaan.
Tutkimuksen tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan punavihersokeat ovat loistavia metsästäjiä ja sotilaita, sillä suojaväritys tai maastopuku ei hämää heitä niin helposti. Vaikka punavihersokeus voi olla esteenä tiettyihin ammatteihin pääsyyn, ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain armeija värisokeita mielellään tarkka-ampujiksi, sillä he ovat taitavimpia huomaamaan piilottelevat viholliset.
Mitä muuten näet kuvassa? Siinä pitäisi näkyä numero 74.
Sukupuoli ja punaisen eri sävyt
Arizona State -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset erottavat toisistaan punaisen eri sävyjä paremmin kuin miehet. Karkeasti yleistettynä: miehet näkevät punaisen, ja naiset muun muassa karmiinin-, viinin- ja tomaatinpunaisen.
Punaisen näkemistä säätelevällä geenillä on lukuisia variantteja, ja se sijaitsee X-kromosomissa. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on tästä kyseisestä geenistä kaksi kopiota ja miehillä vain yksi.
Tutkijoiden mukaan se selittäisi naisten paremman kyvyn erottaa punaisen ja oranssin eri nyansseja. Koska monet hedelmät ovat punasävyisiä, arvellaan hyvän erotuskyvyn olleen evolutiivisesti tärkeä niitä keränneille naisille.
Jos palataan vielä hetkeksi edellisen kohdan punavihersokeuteen, on se huomattavasti yleisempää miehillä kuin naisilla, johtuen juuri X-kromosomista. Miehillä on vain yksi kopio geeniä, joten jos se on viallinen, ei toinen ole paikkaamassa puutetta. Jos naisille on ollut tärkeää havaita punaisia marjoja vihreiden lehtien joukossa, on metsästäneille miehille ollut tärkeää erottaa piilotteleva saalis (mistä siis äsken jo puhuttiin). Siksi haittana pidetty punavihersokeus ei ole tuhansien vuosien aikana karsiutunut luonnonvalinnan seurauksena pois ihmispopulaatiosta.
Värit tekevät aivoillemme temppuja
Koska olemme tietenkin yksilöitä, on tutkijoiden ollut hankala tehdä vedenpitäviä päätelmiä siitä, miten mikäkin väri vaikuttaa ihmisten mieleen.
Siitä huolimatta sitä on yritetty tehdä jo 1930-luvulta lähtien, jolloin saksalainen neurologi Kurt Goldstein tutki värien ja muotojen vaikutusta ihmisen käsitykseen asioista ja esineistä. Hän havaitsi, että ihmiset pitivät yleisesti punaisia esineitä painavampina, ja toisaalta olettivat automaattisesti vihreiden esineiden olevan kevyempiä. Tulos oli sama, vaikka esineitä sai pitää kädessään.
Ei niin tieteellisiä, mutta oikeassa elämässä suoritettuja ”kokeita” on tehty monissa yrityksissä. Eräässä kahvilassa asiakkaat valittivat jatkuvasti, että sisällä oli liian kylmä. Sen sijaan, että lämpötilaa olisi säädetty, päätti omistaja maalata vaaleansiniset seinät oranssiksi, jolloin valitukset loppuivat. Ravintolat, etenkin pikaruokaketjut, käyttävät sisustuksessaan kirkasta punaista ja keltaista, joiden tiedetään lisäävän ruokahalua ja etenkin saavan ihmiset syömään nopeammin: sitä kutsutaan ketsuppi-sinappi-vaikutukseksi.
Kasinoilla on todettu, että ihmiset pelaavat huomattavasti kauemmin punaisilla kuin sinisillä pöydillä. Keltaisen taas on todettu aiheuttavan pahoinvointia, minkä vuoksi lentokoneissa vältetään kyseistä väriä. Paitsi (kuvassa) Ryanairilla…
Astian väri vaikuttaa makuaistiin
Väripsykologia on mielenkiintoista, joten pysytään siinä vielä parin kohdan ajan tarkemmin.
Se on jo pitkään tiedetty, että väri vaikuttaa suuresti siihen, miltä ruoka maistuu. Esimerkiksi mausteinen ruoka maistuu tulisemmalta, jos se on punaista.
Valencian ja Oxfordin yliopistojen yhteistyönä vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan myös astian värillä on väliä, kun puhutaan ruoan maistumisesta. Kokeeseen osallistui 57 henkilöä, jotka kaikki maistoivat tismalleen samaa kaakaota neljästä erilaisesta mukista: valkoisesta, punaisesta, oranssista ja kermanvärisestä.
Kaikkien osallistujien mielestä oranssista ja kermanvärisestä mukista kaakao oli parempaa kuin kahdesta muusta. Koehenkilöt eivät tokikaan tienneet juoneensa samaa tavaraa joka kupista.
Ei siis ole yhdentekevää minkälaisilta astioilta aterioita tarjoillaan! Kannattaa siis pitää mielessä, kun seuraavan kerran suunnittelee illalliskutsuja.
Voiko väri vähentää rikoksia?
Jos kysymys esitetään Glasgowssa, Skotlannissa, niin vastaus on kyllä. Vuonna 2000 Glasgowssa vaihdettiin kaikki kaupungin katuvalot lämpimän sävyisistä viileän sinisiin. Tarkoituksena oli tehdä kaupungista viihtyisämmän näköinen ja oloinen.
Valojen vaihtaminen toi mukanaan kuitenkin odottamattoman, mutta positiivisen ilmiön: rikostilastot kääntyivät välittömästi laskuun. Glasgown esimerkin johdattamana useat kaupungit Japanissa alkoivat vaihtaa katuvalaistusta siniseksi, ja sama ilmiö toistui.
Tokiossa 150 valon vaihtaminen moottoritien varteen laski liikenneonnettomuuksien määrää ja Yokohamassa juna-aseman uudet siniset valot saivat aikaan sen, että itsemurhat tippuivat vuosien ajaksi nollaan, kun aiemmin radalle hyppääjiä oli useita vuosittain.
Mistä se voi johtua? Toiset ovat sitä mieltä, että ihmiset yhdistävät siniset valot poliiseihin, mutta toisaalta Japanissa poliisit käyttävät punaisia valoja. Toisten mielestä uudenlainen valaistus sai ihmiset vain varuilleen, ja laittomuudet ja vaarallinen käytös tulevat palaamaan entisiin lukemiin, kun valoihin on totuttu.
Tai sitten kyse on sinisen värin ja valon rauhoittavasta vaikutuksesta. Sininen yhdistetään esimerkiksi tyyneen veteen ja avoimeen taivaaseen, ja tutkimusten mukaan sininen valo helpottaa ihmisten kausimasennusta.
🤷♀️ Kerro kommenttikentässä tai somekanavissamme ⬇️⬇️ vaikuttavatko värit sinun mielialaasi. Huomaatko eri värien vaikutuksen?
Listafriikki kaivelee arkistojen kätköistä huippulistoja, jotka ansaitsevat nousta kaikkien luettavaksi. Tänään vuoronsa saavat lukijoiden kysymykset; muun muassa onko Suomen vesillä haita?
Listafriikki ottaa vielä muutaman päivän vähän kevyemmin, kun lomailemme koti-Suomessa. Julkaisemme kuitenkin eri kategorioista mielenkiintoisia listoja, ja tänään valikoidaan mielenkiintoisia lukijoilta tulleita kysymyksiä.
Haivaaran lisäksi pääset tämän artikkelin kautta tutustumaan ampiaisiin – voivatko ne pistää useammin kuin kerran – sekä tiikereiden erikoiseen suojaväriin eli huomiota herättävän oranssiin turkkiin.
Onko Suomessa haita?
Uskaltaako Suomea ympäröivillä merialueilla uimaan vai pitääkö meilläkin alkaa pelätä haita!?
No ei tarvitse, vaikka Suomen vesillä silloin tällöin sillihaita ja piikkihaita uiskenteleekin. Nämä pedot ovat kuitenkin verrattain pieniä eikä niistä ole vaaraa ihmiselle. Lisäksi haita päätyy Suomen aluevesille erittäin harvoin, joten haihyökkäyksiä ei rannikolla tarvitse pelätä.
LUE ENEMMÄN TÄÄLTÄ: Onko Suomen vesillä tavattu haita?
Voiko ampiainen pistää useammin kuin kerran?
Lyhyt ja ytimekäs vastaus kuuluu, että kyllä ampiainen voi pistää useammin kuin kerran. Yleensä ampiainen saa pistoksen jälkeen vedettyä piikkinsä ongelmitta irti uhrinsa lihasta, joten se on valmis pistämään uudelleen vaikka heti.
Toisin on mehiläisen laita. Mehiläisrukat kokevat varsin ikävän kuoleman pistämisen jälkeen, kun sen koko takaruumis repeytyy kiskomisen vuoksi irti.
Miksi tiikeri on oranssi?
Sehän on varmasti kaikille selvää, että tiikerin raidat ovat loistava suojautumiskeino. Huippupedolla ei tokikaan ole tarvetta suojautua vihollisia vastaan, mutta raidat auttavat tiikeriä sulautumaan ympäristöön ja väijymään piilossa saaliseläimiä.
Usko tai älä, niin oranssinvärinen turkki toimittaa samaa virkaa johtuen saaliseläinten näkökyvystä. Huomiota herättävä oranssi näkyy esimerkiksi ihmissilmällä hyvin vihreässä ruohikossa, mutta hirvi- ja nautaeläimet eivät näe sitä samalla tavalla.
Tiikerin yleisimmät saaliseläimet näkevät oranssin vihreänä. Vihreä ja raidallinen peto on erittäin vaikea havaita kasvuston seasta.
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä listoista:
-
Yhteiskunta4 päivää sittenOktoberfest – 10 faktaa maailman suurimmasta olutfestivaalista
-
Tiede1 viikko sitten10 yllättävää tapaa, joilla sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen
-
Tiede21 tuntia sittenTosielämän Topi ja Tessu: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista – osa 1
-
Oudoimmat6 päivää sittenSormenpäitä ja kuolleita hiiriä: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä – osa 1