Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan yhdysvaltalaismiehestä, joka syöpähoitojen aikana rupesi yllättäen puhumaan vahvalla irlantilaisella aksentilla. Vieraan aksentin syndrooma on äärimmäisen harvinainen, mutta ei missään nimessä ennenkuulumaton tila....
Listafriikin oudoimmissa uutisissa suunnataan Brasiliaan, jossa äitinsä tueksi magneettikuvaukseen mennyt mies menehtyi järkyttävässä onnettomuudessa. Vaikka tapaturma oli järkyttävä, oli se myös miehen omaa typeryyttä: hän oli...
Nimi on yhtiön kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Sen pohjalta luodaan ensivaikutelma ja muodostetaan mielikuvia. Nimi voi tehdä tähden tai pilata kaiken. Nimen täytyy sekä herättää huomiota...
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että miksi kosiessa polvistutaan. Samalla selvitetään, onko mitään väliä, että kumpiko polvi kosiessa on maassa. Jos on aikeissa esittää rakkaalleen...
Vanhojen ja arvokkaiden taideteosten ja rakennusten entisöinnillä pyritään säilyttämään merkittävät kohteet myös jälkipolvien nähtäväksi. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan! Useimmiten tarkkuutta ja asiantuntemusta vaativa...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan hiljattain julkaistusta tutkimuksesta, jossa ilmansaasteiden todetaan vaikuttavan negatiivisesti shakinpelaajien suorituksiin. Kun ilmanlaatu on heikko, tekevät pelaajat enemmän ja pahempia virheitä. Tutkijoiden mukaan...
Nyt listataan maailman epäonnisimpia ihmisiä, onhan perjantai 13. päivä aivan nurkan takana. Ota siis jäniksenkäpälä käteen ja toivo itsellesi parempaa onnea kuin näillä poloisilla on ollut....
Potkut töistä on yksi kamalimpia kokemuksia. Vielä hirveämmältä sen täytyy tuntua silloin, jos irtisanominen on tehty jostain täysin järjettömästä syystä. Mikä on hyvä syy antaa potkut...
Valitettavan usein leffoja katsoessa tietää jo ennalta, mitä tulee tapahtumaan. Tässä ovat top 10 väsyneimmät elokuvien kliseet, jotka toistuvat vuodesta ja leffasta toiseen. Samoja toistuvia tilanteita...
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että kuinka monta kertaa paperin voi taittaa. Yleisen uskomuksen mukaan seitsemän on maksimi, mutta tämä on myytti! Paperin voi todellakin...