Yhteiskunta

Turvavyön patentin yksityiskohdat paljastettiin kaikkien käyttöön: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä

Julkaistu

Nämä mieltälämmittävät tarinat kertovat epäitsekkäistä päätöksistä ja teoista, jotka ovat pelastaneet lukuisia ihmishenkiä.

Joulun yhteisöllisyyden ja lämmön hengessä esittelemme henkilöitä, jotka ovat päätöksillään ja uhrauksillaan pelastaneet ihmishenkiä. Nämä tarinat muistuttavat, että oma napa ei ole koko maailman keskus.

Epäitsekkyys. Urheus. Muiden hyvinvoinnin asettaminen oman hyvinvoinnin edelle.

Nämä ominaisuudet tuntuvat valitettavasti olevan nykyaikana katoava luonnonvara. Kun jotain pahaa tapahtuu, ihmisillä tuntuu olevan ikävän tapahtuman estämisen sijaan tapana ottaa puhelin kouraan ja kuvata tilanne.

Tämän listan sankarit ovat omilla toimillaan – tavalla tai toisella – pelastaneet yhteensä vähintään satoja miljoonia ihmishenkiä. Meistä jokaisen tulisi kiittää heitä, joskin historiankirjoja lukuun ottamatta heistä monenkaan nimet eivät ole koskaan tulleet vastaan – ainakaan ennen tätä listaa.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi sankaritarinaa voit lukea tästä:

Advertisement

Kun oma napa ei ole tärkein: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä – osa 1

Nils Bohlin

Parhaassa tapauksessa keksintö voi pelastaa ihmishenkiä. Ruotsalainen koneinsinööri Nils Bohlin kuuluu sellaisten ihmisten joukkoon, jotka ovat keksinnöllään ja epäitsekkyydellään – kiitos myös hänen työnantajansa Volvon – pelastanut ties miten monta henkeä: hän saattaa hyvinkin olla yksi maailman eniten ihmishenkiä pelastaneista henkilöistä, näin ainakin uskotaan Volvolla ja täysin perustellusti.

Volvo palkkasi vuonna 1958 Bohlinin insinöörikseen. Hän oli vuotta aiemmin kehittänyt Saabin valmistamiin sotalentokoneisiin heittoistuimet ja vuotta myöhemmin Volvolla päästiin nauttimaan hänen nerokkuudestaan, kun hän keksi kolmipisteturvavyön.

Olemassa oli jo kaksipisteturvavyö, joka meni lantion kohdalta puolelta toiselle ja itse asiassa aiheutti etenkin kovassa vauhdissa tapahtuneisiin kolareihin joutuneille erittäin herkästi lukuisia sisäisiä vammoja; siitä siis puuttui ristiin menevä toinen vyö.

Tuolloin Volvon toimitusjohtajana toimineen Gunnar Engelaun sukulainen oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa, mikä oli yksi motivoiva tekijä Bohlinin palkkauksen takana, sillä tämän tiedettiin voivan parantaa autojen turvallisuutta – olihan hän kehittänyt myös niin sanotun nelipisteturvavyön lentäjille.

Kun Bohlin oli saanut keksintönsä valmiiksi, patentoi Volvo idean. Tällaisessa tilanteessa lähes poikkeuksetta jokainen yritys lähtisi tekemään valtavat summat rahaa patentillaan, mutta ruotsalaisyrityksessä tästä oltiin turvavyön kohdalla eri mieltä: he eivät halunneet aiheuttaa yhtään ylimääräistä kuolemaa tehdäkseen rahaa, vaan patentin yksityiskohdat paljastettiin välittömästi maailmalle ja siten myös muut autonvalmistajat pystyivät tuomaan kolmipisteturvavyön autoihinsa.

Advertisement

Lue myös: Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle – 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta

Lento 93:n matkustajat

Syyskuun 11. päivä ja vuosi 2001 ovat painuneet karmaisevine kuvineen ikuisesti meidän jokaisen mieliin. Tuona päivänä jouduttiin todistamaan Yhdysvalloissa tapahtuneita, al-Qaidan suorittamia, terrori-iskuja. Kaiken kaikkiaan 2 977 ihmistä menetti henkensä tuona karmaisevana päivänä: nämä ihmiset menehtyivät New Yorkissa, Washington DC:ssä ja Pennsylvaniassa tapahtuneissa terrori-iskuissa. Tuolla päivällä on ollut todella kauaskantoiset vaikutukset monella tapaa, etenkin yhdysvaltalaisille.

Tuona päivänä yksi neljästä kaapatusta lennosta oli United Airlinesin lento 93, josta on sittemmin tehty dokumentteja ja elokuvia. Kyseinen lento oli matkalla kohti San Franciscoa. Koneessa oli 44 matkustajaa, ja kun he huomasivat koneen joutuneen terroristien kaappaamiksi, tekivät nämä matkustajat eittämättä yhden ihmishistorian epäitsekkäimmistä teoista uhraten oman henkensä lukuisten muiden puolesta.

Tuon lennon matkustajat olivat kuulleet sukulaistensa kanssa käytyjen puheluiden myötä, että New Yorkissa terroristit olivat lentäneet kaksi lentokonetta päin World Trade Centerin kaksoistorneja. Sen myötä he tajusivat, että heitä odottaa sama kohtalo ja niinpä he päättivät yhteistuumin toteuttaa nopeasti rakentamansa suunnitelman. Matkustajat rynnivät lentokoneen ohjaamoon porukalla, äänestettyään ensiksi suunnitelmastaan. Sen seurauksena terroristit joutuivat toteamaan, etteivät he pysty lentämään konetta kohteeseensa, Washingtoniin, vaan se päätyi syöksymään alas pellolle Pennsylvaniassa.

Ilman näiden 44 matkustajan urheutta uhriluku olisi ollut eittämättä paljon korkeampi. He siis uhrasivat yhteistuumin suoritetun äänestyksen myötä itsensä säästääkseen lukuisten muiden heille tuntemattomien ihmisten hengen.

Sir Frederick Banting

”Diabetes. Sido koiran haimatiehyet. Pidä koirat elossa niin pitkään, kunnes rauhanen hajottaa vapaat haimasaarekkeet. Yritä eristää näiden keskeinen erite ja vähentää glukoosin erittymistä virtsaan.”

Nämä edellä olevat sanat kirjoitti ylös kanadalainen lääkäri, Sir Frederick Banting, lokakuussa 1920. Sanoja oli yhteensä 25, mutta ne ovat pelastaneet sittemmin useat miljoonakertaiset määrät ihmishenkiä. Kyseessä oli nimittäin suunnitelma kehittää insuliinia, joka on diabeetikoille kriittinen aine heidän selviytymisen kannalta. Lopulta tuo suunnitelma konkretisoituikin insuliiniksi.

Advertisement

Banting olisi voinut halutessaan luoda itselleen valtaisat rikkaudet, mutta hän päätti tehdä toisin ja myydä patenttinsa yhden dollarin hinnalla Toronton yliopistolle. Sitä kautta insuliini ei päätynyt sellaisten ihmisten käsiin, jotka olisivat vain pyrkineet tekemään toisten ihmisten terveydellä rahaa, vaan se saatiin nopeasti massatuotantoon auttamaan diabeetikkoja.

Bantingin teko oli äärimmäisen epäitsekäs ja hänen perustelunsa tekemälleen ratkaisulle patentin luovuttamisen suhteen kuuluivat seuraavasti: ”Insuliini ei kuulu minulle, vaan se kuuluu maailmalle.”

Maximilian Kolbe

Maximilian Kolbe oli puolalainen pappi, joka lähetettiin vuonna 1941 yhteen maailman pahamaineisimmista paikoista, Auschwitzin keskitysleirille. Kolbe oli yksi niistä lukuisista ihmisistä, joiden epäitsekkyys holokaustin aikana pelasti lukuisia muita.

Kuolemanleirin natsit näännyttivät vankeja hiljalleen nälkään tarjoten ruoka-annoksia, joilla edes pienet lapset eivät selvinneet. Aamuisin jaettiin kahvinkorviketta, ja työpäivän jälkeen laimeaa keittoa ja pala leipää. Vangit kamppailivat saadakseen oman osansa vähästä ruoasta, mutta Kolbe odotti joka päivä, että muut olivat saaneet ensin syödäkseen, ja tyytyi jäljelle jääneisiin murusiin. Monesti hänelle ei jäänyt mitään.

Auschwitzista ei myöskään kannattanut yrittää paeta, sillä säännön mukaan yhden henkilön pakoyritystä seurasi kymmenen miehen tappaminen. Heinäkuussa 1941 eräs Kolben kanssa samassa parakissa ollut mies onnistui lähtemään lipettiin, joten muille oli tiedossa entistä ikävämpi kohtalo. Kymmenen henkilöä valittiin sattumanvaraisesti, ja heidän joukossaan oli Franciszek Gajowniczek, joka huusi ja itki tuskissaan vaimonsa ja lastensa perään.

Siinä vaiheessa Kolbe astui esiin ja pyysi vartijalta lupaa ottaa nuoren Gajowniczekin paikan. Pyyntö hyväksyttiin, joten Kolbe lukittiin muiden valittujen kanssa näännytysbunkkeriin ilman ruokaa ja vettä, odottamaan väistämätöntä kuolemaa.

Advertisement

Kahden viikon jälkeen enää neljä miestä oli hengissä ja Kolbe ainoa tajuissaan pysynyt. Bunkkeri tarvittiin uudelle vankilastille, joten elokuun 14. päivänä Kolbe lausui hiljaa rukouksen ja nosti rauhallisena vasemman kätensä teloittajan myrkkyruisketta varten.

Auschwitzista hengissä selvinnyt Gajowniczek pyhitti koko loppuelämänsä Kolben uhrautumisesta kertomiseen. Gajowniczek oli vuonna 1971 Vatikaanissa paavi Paavali VI:n erikoisvieraana, kun Kolbe julistettiin marttyyriksi. Vuonna 1982 paavi Johannes Paavali II kutsui Gajowniczekin paikalle, kun Kolbe julistettiin pyhimykseksi.

Keskitysleirien kauhuista selvinnyt mies menehtyi 93-vuotiaana vuonna 1995 ja piti loppuun saakka lupauksensa: niin kauan kuin henki pihisi, hän levitti sanomaa Kolben sankarillisesta uhrautumisesta.

Lue myös: 10 Auschwitzin keskitysleiriltä selvinneen tarinaa

Jesús García

Kun Meksikossa puhutaan henkilöstä nimeltä Jesús García, tuolloin puhutaan todellisessa kansallissankarin asemassa olevasta miehestä, joka uhrautui itse vuonna 1907 pelastaakseen kokonaisen kaivoskaupungin, Nacozarin, ja sen myötä valtaosan kaupungissa asuneista ihmisistä.

Täynnä dynamiittia ollut juna pysähtyi Nacozarissa ja 23-vuotias rautatien jarrumies García huomasi, että erään junan vaunun katolla ollut heinä oli syttynyt tuleen, minkä lisäksi veturin tulipesä oli pettänyt syösten kipinöitä savupiipun kautta kohti vaunuja.

Advertisement

García tajusi välittömästi tilanteen vakavuuden ja väistämättä edessä olleen räjähdyksen. Niinpä hän hyppäsi veturiin, lähti peruuttamaan junan pois kaupungista, ja kun hän oli päässyt kuuden kilometrin päähän Nacozarista, kaikki junassa olleet dynamiitit räjähtivät. Koko juna tuhoutui ja García menetti henkensä.

Hiljattain kihlautuneesta ja omia häitään odottaneesta Garcíasta jäi jäljelle ainoastaan hänen toinen kenkänsä, joka on sittemmin liitetty oleelliseksi osaksi hänen hautakiveään.

Nacozarin kaupungissa Garcían vertaansa vailla oleva urheus tunnustettiin välittömästi. Hänen kunniakseen pystytettiin patsas ja kaupungin nimi muutettiin muotoon Nacozari de García. Mutta Garcían tarina ei ole tiedossa pelkästään Nacozari de Garcíassa, vaan tarina on tuttu ympäri Meksikon. Hyvä esimerkki tästä on se, että rautatietyöläisten päivää vietetään maassa kansallisesti aina marraskuun 7. päivänä, joka on Garcían kuolinpäivä.

Jos palavaan ja täynnä dynamiittia olevaan junaan hyppääminen, sekä sen ohjaaminen pois kaupungista, ei ole sankaruutta, niin sitten tässä on vaikea sanoa, että mikä on.

Lue myös:

Yhteiskunta

10 faktaa ystävänpäivästä: Miksi helmikuun 14. päivänä juhlitaan rakkautta ja ystävyyttä?

Julkaistu

Nyt lävähtää listallinen faktoja ystävänpäivästä: Mistä rakkauden juhla on saanut alkunsa ja miten helmikuun 14. päivää vietetään eri maissa?

Tänään ympäri maailmaa vietetään suurta rakkauden juhlaa ja siksipä nyt on luvassa listallinen faktoja ystävänpäivästä. Muissa maissa helmikuun 14. päivänä keskitytään rakkauden ylistämiseen, kun taas Suomessa juhlitaan ystävyyttä.

Tällä ystävänpäivän kunniaksi tehdyllä listalla käydään läpi juhlapäivän syntyä ja kehitystä siihen, mitä se on nykyään. Kaikki lähti ruoskinnasta ja pyhimyksistä, ja nyt ollaan miljardibisneksen äärellä. Toivottavasti siinä hässäkässä ei pääse unohtumaan päivän tärkein sanoma eli läheisten huomioon ottaminen.

Tässä siis Listafriikki.com:n 10 faktaa kaikesta ystävänpäivään ja vähän rakkauteenkin liittyvästä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ❤️

Kaikki sai alkunsa Lupercalia-juhlasta

Antiikin Roomassa jo 600-luvulla eaa. juhlittiin helmikuun puolessa välissä hedelmällisyyttä ja kevään tuloa. Riemukkaalta kuulostavat juhlat olivat melkoista hard core -touhua.

Lupercalia-juhla oli saanut nimensä sutta tarkoittavasta lupus-sanasta. Se juontaa juurensa tarinaan naarassuden kasvattamista Romuluksesta ja Remuksesta. Susi huolehti veljeksistä luolassaan, joka oli Palatium-kukkulan juurella. Tuolle paikalle Romulus ja Remus perustivat Rooman. Lupercaliaa siis juhlittiin tuon äitinä toimineen suden kunniaksi.

Advertisement

Pakanafestivaalit alkoivat eläinuhrilla ja suurella juhla-aterialla. Juhlissa pidettiin myös parinmuodostusarpajaiset, joissa miehet nostivat kulhosta satunnaisen nimen, ja tuo onnekas neito tuli olemaan miehen rakkauden kohde festareiden ajan, monesti seuraavaan vuoteen saakka ja joskus lotto johti jopa onnelliseen avioliittoon.

Juhlinta huipentui siihen, kun miehet riisuivat itsensä alastomiksi, ottivat vuohen- tai koirannahkaiset ruoskat ja piiskasivat niillä mieleisiään nuoria naisia parantaakseen näiden hedelmällisyyttä. En osaa sanoa oliko tapa toimiva.

Sitten tuli katolinen kirkko ja Pyhä Valentinus

200-luvulla Rooman valtakuntaa hallinnut Marcus Aurelius Claudius, Claudius II:na tunnettu keisari oli sitä mieltä, että sinkkumiehet pärjäävät sotatantereella paremmin kuin naimisissa olevat. Siksi keisari kielsi avioliiton kaikilta nuorilta miehiltä.

Oli kuitenkin yksi rakkautta puolustava pappi, Valentinus nimeltään, joka keisariaan uhmaten vihki salassa nuoria rakastuneita pariskuntia. Lopulta pappi Valentinus jäi tekemisistään kiinni ja hänet tuomittiin kuolemaan. Erään legendan mukaan Valentinus, mestausta odottaessaan, rakastui vanginvartijan tyttäreen ja kirjoitti tälle tunteita täynnä olevan kirjeen.

Kirjeen hän allekirjoitti ”From your Valentine”, Sinun Valentinukseltasi, jota ainakin Yhdysvalloissa edelleen käytetään ystävänpäiväkorttien toivotuksissa. Valentinus mestattiin helmikuun 14. päivänä vuonna 269, ja hänestä tuli satojen vuosien kuluessa yksi suosituimmista pyhimyksistä.

Se, kuinka suuri osa Pyhän Valentinuksen tarinasta on totta, jää arvoitukseksi. Ainakin papin väitetty mestauspäivä sopi loistavasti katolisen kirkon suunnitelmaan pyyhkiä roomalaisten seksuaalissävytteinen Lupercalia-juhla unholaan, ja siksi 400-luvun lopulla paavi Gelasius nimesikin helmikuun 14. päivän Pyhän Valentinuksen päiväksi.

Advertisement

Vuosisatojen aikana, ja kristinuskon kasvun myötä, rakkauden pyhimyksenä tunnetun Valentinuksen juhlapäivä soluttautui yhteen pakanallisen hedelmällisyyden juhlan kanssa.

Englannissa vietettiin ystävänpäivää jo 1500-luvulla

Kuningas Henrik VIII hallitsi Englantia 1500-luvun alkupuoliskon. Hän ei ensimmäisen vaimonsa kanssa saanut miespuolista jälkeläistä, joten oli aika uuden puolison. Katolinen kirkko ei kuitenkaan hyväksynyt avioliiton mitätöintiä, joten kuningas päätti erota paavin alaisuudesta, ja nimittää itsensä uuden Englannin kirkon johtajaksi.

Silloin onnistui ero vaimosta ja uuden puolison kanssa naimisiinmeno. Ja voi pojat, että kuningas Henrik ottikin ilon irti uudesta vapaudestaan: hän meni ensimmäisen avioliittonsa jälkeen vielä viisi kertaa naimisiin.

Ystävänpäivään tämä kuuluisa naistenmies liittyy siten, että hän oli täysin haltioitunut rakkautta juhlistavasta Valentinuksen päivästä. Siinä määrin, että hän julisti kuninkaankirjeellä helmikuun 14. päivän viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Hänen tiedetään myös kirjoitelleen vaimoilleen rakkauskirjeitä, joista tunnetuimmat, ja nykypäivään saakka Vatikaanissa säilyneet, kirjeet olivat Anne Boylelle.

Rakkaus ei kuitenkaan ollut ikuista, koska Boyle oli yksi niistä epäonnisista vaimoista, jotka kuningas mestasi.

Lue myös: 10 karmeaa työpaikkaa, joihin ihmiset ovat halunneet – Piiskapoika, kastraattilaulaja ja kuninkaan takapuolenpyyhkijä

Advertisement

Wear one’s heart on one’s sleeve

Englanninkieliselle sanonnalle ”wear one’s heart on one’s sleeve” ei oikein ole hyvää vastinetta suomeksi. Että joku pitäisi sydäntä hihassaan, ei kuulosta järkevältä (kummallakaan kielellä, mutta toisaalta onko monissakaan vanhoissa sanonnoissa järkeä?). Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että joku ei pelkää näyttää tunteitaan avoimesti.

Erään teorian mukaan sanonta on peräisin keskiajalta, jolloin ritarit taistelivat hevostensa ja pitkien peitsiensä kanssa. Jos ritari päätti osallistua turnajaisiin puolustaakseen rakastamansa naisen kunniaa (mitä ikinä se tarkoittaakaan), tuli hänen osoittaa kiintymyksensä ja uskollisuutensa sitomalla esimerkiksi naisen nenäliina tai kaulahuivi kätensä ympärille. Ritarin turnajaisasuun kuulunutta käsisuojaa kutsuttiin sleeve (hiha) -sanalla.

Yksi mahdollinen sanonnan syntytarina menee vieläkin kauemmas historiaan, nimittäin alkuperäisiin ystävänpäivän Lupercalia-juhliin, ja niissä tarkemmin jo aiemmin mainittuihin arpajaisiin. Muistathan? Mies nostaa kulhosta naisen nimen ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka, eikö vaan? Tuon arvonnan jälkeen miehet kiinnittivät heilansa nimen hihaansa koko kansan nähtäväksi.

Kuka tietää, mistä tuo hassu sanonta on loppu viimeksi saanut alkunsa. Joka tapauksessa ensimmäisen kerran se esiintyi kirjallisessa muodossa William Shakespearen vuonna 1604 kirjoittamassa Othellossa.

Ystävänpäivän mekka: Yhdysvallat

Missäs muuallakaan kuin Yhdysvalloissa tämä rakkauden juhla on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet. Markkinointi alkaa pian joulun jälkeen ja hyvin kaupallistuneesta juhlasta on loppu viimeksi hempeily ja romantiikka kaukana. Päivälle ladataan toiveita ja odotuksia, ja lahjoihin käytetään kokonaisuudessaan noin 18,2 miljardia dollaria; se tarkoittaa 136 dollaria eli 125 euroa henkilöä kohti. Ja kaikki eivät tosiaankaan juhli!

Suomalainen ystävänpäivä on hyvin kaukana amerikkalaisesta juhlapäivän vietosta, koska Yhdysvalloissa kaikki keskittyy nimenomaan pariskuntiin ja romanttisiin suhteisiin. Se, jolla ei ole treffejä tai suunnitelmia helmikuun 14. päivänä, on tuomittu surkeuteen. Ei kai sentään ihan noin, mutta välillä mainoksista ja hehkutuksista välittyy sellainen sanoma.

1800-luvulla Yhdysvalloissa suosioon noussut juhla levisi takaisin vanhalle mantereelle viimeistään toisen maailmansodan päätyttyä. Olivatkohan amerikkalaisjoukot levittäneet ystävänpäivän romanttista sanomaa liittolaisilleen? Eurooppa taisi olla valmis iloiseen ja ihmisiä yhdistävään juhlaan. Silloinhan ystävänpäivä ei vielä ollut niin ylenpalttinen juhla kuin nykyään.

Advertisement

Olisiko 1980-luvun Suomi lämmennyt rakkauden päivälle?

Suomeen ystävänpäivä rantautui ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa, jolloin sen olemassaolon huomasi lähinnä kukkakauppojen ikkunoissa. Ei mennyt kauaakaan, kun punaiset sydämet valloittivat helmikuun puolivälin; kiitos tamperelaisen sydänyhdistyksen! Siellä todettiin, että maailmalla huippusuosiossa oleva juhlapäivä tulee nousemaan isoksi jutuksi myös Suomessa ja se tulisi punaisen symbolinsa takia olemaan mitä parhain päivä sydämen terveyteen liittyvien asioiden esille tuontiin.

Oivallisen paikallisyhdistyksen markkinointikampanjan huomasi myös Suomen Punainen Risti, joka painatti ensimmäiset ystävänpäiväkortit ja lanseerasi juhlapäivän nimenomaan ystävänpäivänä. Ystävyysteeman ajateltiin sopivan paremmin suomalaisten mielenmaisemaan kuin romanttinen sydämillä ja suklailla kuorrutetun rakkauden juhlan. Ja hyvä niin!

Lue myös: 10 markkinointikampanjaa, jotka menivät pahasti pieleen

Tarkkaan harkitut lahjat Japanissa

Japanissakin ystävänpäivää vietetään nimenomaan helmikuun 14. päivänä, mutta perinteisesti vain naiset antavat silloin lahjoja elämässään oleville miehille. Lahja on suklaata, ja naiset joutuvat punnitsemaan tarkoin suhdettaan eri miehiin, koska suklaan laatu kertoo vastaanottajalle hänen paikkansa lahjanantajan elämässä.

Työkaverit tai vaikka koulutoverit saavat halpaa giri chokoa (velvollisuudentunto suklaata), kun taas naisen rakkauden kohdetta hemmotellaan laadukkaalla honmei chokolla (tosi tunteiden suklaalla).

Kuukautta myöhemmin osat vaihtuvat, nimittäin maaliskuun 14. päivänä juhlitaan ”valkoista päivää”. Tuolloin miehet vuorostaan antavat naisille jonkun lahjan.

Ei kuitenkaan ole täysin yhdentekevää, mitä lahjaksi antaa. Jos nainen saa vaahtokarkkeja, tarkoittaa se sitä, ettei mies ole kiinnostunut. Keksit, aivan sama vaikka olisivat sydämen muotoisia, tarkoittavat vain ystävyyttä. Palavasta rakkaudesta taas kertovat kovat karamellit.

Advertisement

Vinkki miehille: jos et ole varma tunteidesi/suhteesi laadusta, tarjoa treffikumppanillesi kakkua! Se ei lähetä mitään epäselviä signaaleja.

(Toim. huom. Kakku toimii oikein mainiosti tilanteessa kuin tilanteessa, myös vakiintuneissa parisuhteissa.)

Etelä-Korean 12 rakkauden päivää

Eteläkorealaiset ilmeisesti rakastavat rakkautta. Maassa nimittäin juhlitaan ”rakkauden päivää” jokaisen kuukauden 14. päivänä. Helmikuussa naiset lahjovat miehiä, ja samoin kuin Japanissa, on Etelä-Koreassa kuukautta myöhemmin miesten vuoro. Maaliskuun 14. päivä on ”valkoinen päivä”. Vastalahjan antamista ei kuitenkaan ole tehty miehille helpoksi; heidän on annettava lahja, joka on arvoltaan kolminkertainen naisen hankkimaan lahjaan verrattuna.

Huhtikuussa taas juhlistetaan sinkkuja, jotka jäivät vaille huomiota kahtena edellisenä kuukautena. ”Musta päivä” on saanut nimensä siitä, että yksinäiset kokoontuvat syömään nuudeleita mustapaputahnalla ja suremaan kohtaloaan. Onneksi nykyaika on potkaissut eloa vanhanaikaisiin traditioihin, ja 2000-luvulla mustana päivänä on bailattu ankarasti ja kilistelty laseja vapaudelle; unohtamatta tietenkään perinteikästä nuudeliannosta, jajagmyeonia.

Muiden kuukausien 14. päivien rakkauden juhlimisen teemoja ovat ruusut, suukot, hopeasormukset, soju-viina, musiikki, viini, elokuvat, halaukset ja päiväkirjat.

Advertisement

Pitäisikö kaikkien ruveta juhlimaan eteläkorealaisten tapaan?

Sydämen muodon alkuperä

Sydämen muodon on jossain yhteyksissä nähty viittaavan eri ruumiinosiin: ei varsinaiseen sydämeen, vaan naisen rintoihin tai pakaroihin. Tämä selittäisi muodon yhteyttä eroottiseen rakkauteen.

Toinen melko yleinen teoria juontaa juurensa pohjoisafrikkalaiseen yrttiin. Nykyään jo hävinneen Silphium-kasvin siemenkota oli rakkautta kuvaavan sydämen muotoinen. Nykyisen Libyan alueella sijainneessa Kyrenen kaupungissa jopa painettiin hopeakolikoihin siemenen kuvia vuonna 600 eaa. Tuota yrttiä käytettiin muun muassa haavojen ja peräpukamien hoidossa, ja sen todettiin olevan tehokas yskänlääke ja kivunlievittäjä. Monitoimikasvi siis!

Miksi se sitten yhdistetään romantiikkaan ja rakkauteen? Silphium-kasvin uskottiin olevan vahva afrodisiakki, eli voimistavan seksuaalista halukkuutta. Todennäköisesti se ainakin lisäsi petipuuhia, sillä kasvista uutettua nestettä käytettiin antiikin Roomassa ehkäisyyn, koska sen uskottiin olevan ”kohtua puhdistava” rohto. Tuon ajan lauluissa, runoudessa ja kirjallisuudessa Siphiumia ylistetäänkin rakkaudentuojana.

Lue myös: 10 entisaikojen kummallista ja kyseenalaista ehkäisymenetelmää

Ystävyyden juhla

Vaikka amerikkalainen ylitsepursuava hempeilyn ja romanttisuuden kaupallistuminen tekee vuosi vuodelta enemmän tuloaan, on ystävänpäivä meillä Suomessa edelleen nimensä veroinen juhla.

Suomi ei kuitenkaan ole ainut maa, jossa kansainvälisenä rakkauden päivänä juhlitaan ystävyyttä. Eteläinen naapurimme Viro juhlii myös ystävyyssuhteita. Juhlapäivä rantautui maahan noin kymmenen vuotta Suomea myöhemmin, pian sen itsenäistymisen jälkeen.

Advertisement

Lisäksi monessa Etelä-Amerikan maassa vietetään helmikuun 14. päivänä ystävyyden päivää – rakkauden päivän lisäksi.

Muun muassa Meksikossa, Puerto Ricossa ja Guatemalassa muistetaan ystäviä ja perheenjäseniä. Dominikaanisessa tasavallassa ja Ecuadorissa annetaan lahjoja luokkakavereille salapukki-tyylillä: jokaiselle arvotaan joku toinen oppilas, jolle sitten nimettömänä hankitaan lahja.

Kolumbiassa taas rakkauden ja ystävyyden päivää, Dia de Amor y Amistad, vietetään syyskuun 20. päivänä, jolloin ystävien kanssa kokoonnutaan hyvän ruoan ja juoman ääreen. Miksi syyskuussa? Alkuperä on vähemmän sydämellinen: Kolumbiassa ei tuossa kuussa ollut mitään yleistä juhlapäivää, joten jotain piti keksiä pönkittämään talouskasvua.

Meidän erityinen tapamme viettää ystävänpäivää aiheuttaa ulkomailla hämmästyksen lisäksi suunnatonta ihastusta; sitä pidetään valovuosia parempana juhlana kuin romanttista rakkautta ylistävää Valentine’s Day.

Suomalaisen ystävänpäivän ilosanomaa kannattaakin jakaa kaikille niille, jotka surkuttelevat treffien puutetta. Se tuo kummasti hymyn kaikkien sinkkukavereiden huulille!

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

10 faktaa karkauspäivästä: Se ei olekaan joka neljäs vuosi!

Julkaistu

Karkauspäivää vietetään helmikuun 29. päivänä aina neljän vuoden välein. Nyt listataan faktoja tuosta päivästä, jota ei todellisuudessa aina neljän vuoden välein olekaan.

Joka neljäs vuosi kalenterissa on helmikuun 29. päivä, jolloin vietetään karkauspäivää. Aion nyt shokeerata kaikkia ja kertoa, että se ei pidä paikkaansa.

Kyllä karkauspäivästä ja -vuodesta paljon muutakin mielenkiintoista kerrottavaa löytyy, esimerkiksi sen vaikutus nykyaikaisen kalenterin vaiherikkaaseen syntymiseen. Karkausvuoteen liittyy myös paljon uskomuksia ja perinteitä; tiedätkö sinä ketään, jota olisi kosittu juuri karkauspäivänä?

Nyt uppoudutaan siis Listafriikki.com:n kymmeneen karkauspäivän faktaan. Tämä on harvinainen hetki, joka tapahtuu keskimäärin harvemmin kuin kerran neljässä vuodessa. Vuonna 2024 saamme taas kokea tämän kalenterin erikoisuuden, kun helmikuussa onkin 29 päivää.

Miksi karkausvuosi?

Vuosihan tarkoittaa sitä aikajaksoa, jona maapallo kiertää auringon ympäri (tästäkin joku on eri mieltä). Meidän käytössämme olevan gregoriaanisen kalenterin mukaan tuo kierto kestää 365 vuorokautta.

Todellisuudessa se kestää hieman kauemman: 365 päivää, 5 tuntia, 48 minuuttia ja 45 sekuntia.

Nopeasti ajateltunahan tuo ei kuulosta kovin isolta jutulta, mutta mieti vuosikymmeniä ja -satoja eteenpäin. Sadassa vuodessa kalenteri heittäisi 24 päivällä. Muutaman vuosisadan päästä Suomessa nautittaisiin kauniista kesäpäivistä joulunaikaan.

Advertisement

Siksi tasaisin väliajoin ajanlaskuumme on lisättävä päivä.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Rooman valtakunnassa, ennen ajan laskumme alkua, vuosi oli 355 päivää pitkä. Oli jo vuosisatojen ajan tiedetty, että tähtitieteellinen vuosi kestää noin 365,25 vuorokautta, joten tuota yritettiin roomalaisen kalenterin mukaan korjata lisäämällä silloin tällöin kuukausi helmi- ja maaliskuun väliin.

Muun muassa maanviljelijöiden kannalta tuo kalenterin jatkuva sekoittaminen oli hankalaa. Keisari Julius Caesar kutsui vuonna 46 eaa. parhaat matemaatikot ja fyysikot keksimään ongelmaan ratkaisun.

Sitä seuraava vuosi tulikin tunnetuksi hämmennyksen vuotena. ”Ultimus Annus Confusionis” kesti 455 päivää, koska Caesar lisäsi vuoteen muutaman lisäkuukauden, jotta sai vuodenajat haluamilleen paikoille. Lisäksi kuukausien pituuksia muutettiin niin, että saatiin jokaiseen vuoteen 365 päivää, ja koska helmikuu oli muita lyhyempi, päätettiin ongelmaa tuottava, kerran neljässä vuodessa kertyvä ekstrapäivä lisätä sinne. Näin oli syntynyt karkauspäivä!

Caesar oletti ratkaisseensa ongelman itsensä mukaan nimeämällään juliaanisella kalenterilla. Yllätys, yllätys: Ei ratkaissut.

Lisää viilausta ja Gregoriaaninen kalenteri

Päivän lisääminen joka neljäs vuosi tarkoittaa siis, että vuoden keskimääräinen kesto on noin 365,25 päivää, eikö totta? Tuo noin 0,25 päivää tarkoittaa suunnilleen kuutta tuntia. Mutta jos muistat listan ensimmäisestä kohdasta, niin yli menevä osa ei ole tarkalleen kuusi tuntia, vaan jää siitä 11 minuuttia ja 15 sekuntia vajaaksi.

Jälleen kerran tuntuu mitättömältä, mutta aikojen saatossa nuo minuutit kasautuvat.

Advertisement

Kun Caesarin ajoista oltiin tultu 1500-luvulle, heitti kalenteri jo useita päiviä.

Nikean vuoden 325 kirkolliskokouksessa pääsiäinen oli sidottu kevätpäiväntasauksen ajankohtaan, ja koska juliaaninen kalenteri ei ollut synkassa luonnollisen ajan kulumisen kanssa, oli kirkon suuri juhla siirtynyt jatkuvasti myöhemmäksi kohti kesää.

Noille minuuteille oli tehtävä jotain, koska selvästikin käytössä olevassa kalenterissa kertyi ajan mittaan liikaa päiviä.

Tästä tuohtuneena määräsi paavi Gregorius XIII vuonna 1582 käytettäväksi kalenterin, jossa jo muodostunut virhe korjattiin hyppäämällä kyseisen vuoden lokakuuna neljännestä päivästä suoraan 15. päivään. Sillä saatiin pääsiäinen paikalleen.

Ruotsissa, ja sen vallan alla olleessa Suomessa, kalenteri otettiin käyttöön vasta vuonna 1753, jolloin piti harpata eteenpäin jo yksi päivä enemmän, kuin pari sataa vuotta aiemmin.

Advertisement

Gregoriaanisessa kalenterissa täytyi myös ratkaista ongelma jatkuvasti karkauspäivien myötä kertyvistä lisäminuuteista, joten kalenterissa napataan silloin tällöin karkauspäiviä pois. Siksi karkauspäivää ei vietetä kiveen hakatusti joka neljäs vuosi.

Karkauspäivä ei ole joka neljäs vuosi

MITÄ?

Yksinkertaista: Karkausvuosi on jokainen vuosi, joka voidaan jakaa neljällä. Lukuun ottamatta ne vuodet, jotka voi jakaa sadalla, mutta ei neljällä sadalla.

Ei niin yksinkertaista.

Gregoriaaninen kalenteri tehtiin juuri tämän takia. Nyt seuraa hieman toistoa, mutta yritetään pysyä kärryillä.

Caesarin määräämä yhden päivän lisääminen kalenteriin joka neljäs vuosi oli pitkässä juoksussa liian paljon (kuten edellä todettiin), joten jälleen piti löytää jokin tapa tasata ajankulu. 400:n vuoden aikana päiviä todettiin kertyvän liikaa kolme kappaletta, jotka oli jostain karsittava pois.

Advertisement

Paavi Gregorius päätti, että tietyt tasavuosisadat eivät ole karkausvuosia.

Vuonna 1896 oli karkausvuosi ja siitä seuraavan kerran helmikuussa oli 29 päivää vuonna 1904. Siinä siis jäi yksi karkauspäivä kokonaan välistä. 1900 on jaollinen neljällä, mutta se on myös tasasataluku, jota ei voi jakaa 400:lla. Tuollaisia vuosia olivat myös 1700 ja 1800.

Todennäköisesti suurin osa tämänhetkisistä Listafriikin lukijoista tulee elämään koko elämänsä siten, että karkausvuosi on aina neljän vuoden välein. Vuosi 2000 oli erityinen tasavuosisata siinä mielessä, että silloin vietettiin karkauspäivää. Mutta tulevina tasavuosisatoina, eli 2100, 2200 ja 2300, ei.

Ei se ollut vielä silläkään selvä….

Vaikka paavi Gregorius XIII kuinka yritti saada ihmisen tekemää kalenteria sopimaan luonnollisiin tapahtumiin, ei kolmen päivän ottaminen pois tee kierrosta täydellistä.

Luonnollisen vuoden pituus on 365,2422 (ja risat) päivää, joten gregoriaanisen kalenterin virheellinen, vaikkakin lähelle pääsevä, 365,2425 päivää aiheuttaa sen, että kolmen päivän ottaminen pois 400:ssa vuodessa on liikaa. Turhauttavaa!

Siitä meidän ei tarvitse kuitenkaan huolehtia, koska tuo pieni ero kerryttää reilussa 3000:ssa vuodessa yhden päivän virheen. Ylimääräisen karkauspäivän lisääminen joskus vuoden 5000 tienoilla jääköön aivan jonkun muun murheeksi!

Advertisement

Karkauspäivä ei ole aina ollut helmikuun lopussa

Vanhassa (sekopäisessä) roomalaisessa kalenterissa lisättiin joka toinen vuosi yksi lisäkuukausi tasaamaan liian lyhyttä vuotta, ja tuo lisäys laitettiin alkamaan helmikuun 23. päivän jälkeen. Tuon perinteisen päivän takia uudistuksia tehnyt Caesar päätti, että hän säilyttää jotain vanhasta kalenterista ja nimeää helmikuun 24. päivän karkauspäiväksi.

Periaatteessahan tuolla ei ollut mitään väliä, koska päiviä helmikuussa oli joka tapauksessa 28 tai 29, riippuen vuodesta. Esimerkiksi Suomessa virallinen karkauspäivä oli vielä vuonna 1996 helmikuun 24. päivä.

Se näkyi ainoastaan niin, että niiden nimipäivät, jotka olivat normaalisti 24. – 28. helmikuuta siirtyivät karkausvuosina päivällä eteenpäin. Karkauspäivänä (24.päivä) ei juhlittu kenenkään nimipäivää.

Naiset kosivat

Aikoinaan oli täysin ennenkuulumatonta, että nainen ehdottaisi miehelle naimisiinmenoa. Paitsi karkauspäivänä. Tapa tuli Englannista Suomeen 1800-luvulla ja siitä lähtien naisilla on ollut kerran neljässä vuodessa (paitsi tietysti vuonna 1900) lupa rikkoa rajoja ja kosia haluamaansa miestä.

Tästä saamme tarinan mukaan kiittää 400-luvulla tasa-arvoa ajanutta Pyhää Brigidiä, joka valitti kollegalleen Pyhälle Patrikille, että naiset joutuvat odottamaan liian kauan kosintaa. Myönnytys ei ollut valtava, mutta lopulta Patrik pyhimyksen lailla lupasi naisille yhden päivän.

Totuudenmukaisempi tausta perinteelle taitaa olla se, ettei helmikuun 29. päivä ollut englantilaisen lain silmissä virallinen päivä, joten silloin naisille oli hyväksyttävää tehdä niinkin hulluja asioita kuin kosia.

Miehet vastaavat kosintaan

Miehen ei tietysti ole pakko suostua kosintaan, mutta kieltävä vastaus oli kosivalle neidolle jotenkin hyvitettävä. Suomessa tämä on perinteisesti tehty ostamalla naiselle hamekangasta.

Tanskassa kosinnantorjuminen on tehnyt ison loven lompakkoon, sillä sulhaseksi haluamattoman on täytynyt ostaa kosijalleen 12 paria hansikkaita. Taitaa muuten termi ”saada rukkaset” olla peräisin karkauspäivän perinteestä!

Advertisement

Italiassa kosimaan on ilmeisesti lähdetty sankoin joukoin, koska tarinan mukaan naiset ovat kautta aikojen käyttäytyneet ailahtelevasti karkausvuotena. Voi miesparkoja!

Naisten viekkaudelle ei tokikaan löydy rajaa, sillä muun muassa Suomessa ei ole ollut ennen kuulumatonta, että nainen olisi kosinut vain uuden kankaan toivossa.

Kolme peräkkäistä sukupolvea syntynyt karkauspäivänä

Neljässä vuodessa on päiviä yhteensä 1461 (mukana yksi karkausvuosi), joten todennäköisyys syntyä tuona ajanjaksona juuri yhtenä tiettynä päivänä on häviävän pieni, 0,07 %:n luokkaa.

Aikamoinen sattuma on siis myös se, jos samassa perheessä juhlitaan montaa syntymäpäivää yhtä aikaa. Täysin jonkun korkeamman voiman johdattelemaa on se, jos tuo sama syntymäpäivä sattuu olemaan helmikuun 29. päivä. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan ainut varmistettu tapaus, jossa kolme peräkkäistä sukupolvea juhlii synttäreitään karkauspäivänä, on Keogh’n perhe.

Peter Anthony Keogh syntyi Irlannissa vuonna 1940, hänen poikansa Eric Keogh vuonna 1964 ja tämän tytär Bethany Wealth vuonna 1996 Isossa-Britanniassa, kaikki helmikuun 29. päivänä. Todennäköisyys sille on yksi kolmesta miljardista.

Karkauspäivän sananlaskut

Kuten jo tuli mainittua, Italiassa naisten uskotaan olevan karkausvuonna epävakaita ja sanonnan mukaan ”Anno bisesto, anno funesto” eli ”Karkausvuosi on tuomittu vuosi”. Kreikassa karkausvuoden on uskottu tuovan huonoa avio-onnea, joten edelleen pariskunnat välttelevät naimisiinmenoa tuolloin.

Venäjällä karkausvuoden uskotaan tuovan tullessaan erikoisia sääilmiöitä, eikä sen ole uskottu olevan hyvä maanviljelysvuosi. Silloin kylvetyt pavut ja herneet tulevat kasvamaan väärään suuntaan.

Advertisement

Skotlannissa ollaan samoilla linjoilla, koska siellä uskottiin sadon ja karjan menestyvän huonosti karkausvuonna. Vanhan sanonnan mukaan ”Leap year was ne’er a good sheep year” eli ”Karkausvuosi ei ole koskaan ollut hyvä lammasvuosi”.

Toivotaan kuitenkin menestyksekästä vuotta kaikista kurjista uskomuksista huolimatta. Onneksi me naiset saamme tänä vuonna olla ihan luvan kanssa ailahtelevaisia, koska minkäs me tälle karkausvuoden vaikutukselle mahdamme!

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Presidentinvaalit 2024: Mitä asioita presidenttiehdokkaat inhoavat?

Julkaistu

Tässä vähän erilainen vaalitentti, kun presidenttiehdokkaat paljastivat omia inhokkejaan.

Listafriikki asetti presidenttiehdokkaat hieman erilaiseen ja rennompaan vaalitenttiin. Me kysyimme, mitä asioita presidenttiehdokkaat inhoavat elämän eri osa-alueilta?

Presidentinvaalit 2024 lähestyvät huipennustaan, ainakin ensimmäisen kierroksen osalta.

Listafriikki.com kantoi oman kortensa kekoon auttaakseen suomalaisia tekemään lopullisen päätöksensä siitä, kuka presidenttiehdokas on itselle se oikea.

Kaikki presidenttiehdokkaat eivät aikataulukiireiden vuoksi ehtineet osallistumaan haastatteluun, mutta saimme kuitenkin vastaukset yli puolelta ehdokkaista.

Tässä tulevat inhokit Mika Aaltolalta, Li Anderssonilta, Sari Essayahilta, Pekka Haavistolta ja Harry Harkimolta.

Advertisement

Nyt siis selviää, mikä saa näiden presidenttiehdokkaiden ärsytyskäyrät nousemaan!

1. Presidenttiehdokkaat, mitä sanaa tai lausahdusta inhoatte?

Sari Essayahin inhokkisana on halpuuttaminen. | Kuva: Sakari Röyskö

Eipä ollut ehdokkaiden inhokkisanojen tai -lausahdusten joukossa kuin yksi sellainen sana (lue: halpuuttaminen), joka yleensä kyselyjen mukaan ärsyttää suomalaisia.

Essayah: Samoin kuin monia suomalaisia, niin myös Sari Essayahia ottaa päähän sana halpuuttaminen. Ehkä sana itsessäänkin saa Essayahin tuohtumaan, mutta valinnassa on syvempikin merkitys: ”Halpuuttaminen on pois maanviljelijän kukkarosta.”.

Aaltola: Mika Aaltolaa kismittää vaalikoneiden vastausvaihtoehto ”En osaa sanoa”. Ja tässähän Aaltola on oikeassa; kyllähän kaikkien täytyy jotain osata sanoa kysymykseen kuin kysymykseen.

Andersson: Li Anderssonin sapen saa kiehumaan varsin tunnettu sitaatti, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Winston Churchillin suuhun laitettu aforismi “Jos et ole nuorena vasemmistolainen, sinulla ei ole sydäntä. Jos et ole vanhana oikeistolainen, sinulla ei ole järkeä.”. Sen lisäksi, että Churchill ei koskaan sanonut mitään tuon suuntaistakaan, ärsyttää Anderssonia paikkansapitämättömän sanonnan asenteellisuus.

Haavisto: Pekka Haavistoa ärsyttää lausahdus, joka on valitettavan usein kuultu ”ratkaisu” kaikkiin ongelmiin: ”Perustetaan työryhmä selvittämään asiaa.”. Haavisto vihaa käsien päällä istumista ja hänen mukaansa myös julkisessa hallinnossa on toimittava tehokkaasti.

Advertisement

Harkimo: Harry Harkimolla vastaus oli hieman laaja-alaisempi, sillä hän totesi ärsyttävimpiä olevan ”kaikki sellaiset lausahdukset, jotka eivät tarkoita mitään”.

2. Mikä haastattelukysymys ärsyttää?

Mika Aaltolaa ärsyttää vaalikoneiden ”En osaa sanoa” | Kuva: aaltola2024.fi

Kaikki presidenttiehdokkaat ovat työuriensa aikana osallistuneet tuhansiin haastatteluihin ja tahti on varmasti viime kuukausina ollut ennätyksellistä.

Me halusimme tietää, että mikä haastattelukysymys ärsyttää presidenttiehdokkaita. Koska täytyyhän sellainen – tai useampikin – olla, vaikka he aina niin diplomaattisesti kysymyksiin vastaavatkin.

Ja kyllähän sieltä löytyi usein kuultuja kysymyksiä, jotka saavat niskavillat pystyyn!

Aaltola: Jos Aaltolan inhokkilausahdus oli vaalikoneiden ”En osaa sanoa”, niin ärsyttävimmän haastattelukysymyksen kohdalla pysytään hieman samassa aiheessa. Aaltola ei välitä mustavalkoisista KYLLÄ ja EI vastauksista, jotka hänen mukaansa eivät jätä mahdollisuutta luoda syvempää ymmärrystä asiaan.

Haavisto: Haaviston kohdalla vastaus oli hieman henkilökohtaisempi eli häntä ärsyttää haastattelukysymys: ”Miksi pidät niin tärkeänä suomalaisten lasten pelastamista?”

Advertisement

Harkimo: Harkimoa on vuosien mittaan ottanut päähän jatkuvat kyselyt tyttöystävistä ja Jokereista: ”Sellaisia kysymyksiä, jotka ärsyttävät, on aika monta. Yleensä aina ennen kysyttiin, että onko mulla tyttöystävää – joka haastattelussa. Nyt sitä ei enää kysytä. Ja toinen asia, joka ottaa päähän, niin aina puhutaan Jokereista. Vaikka mä olen sata kertaa sen saman asian selittänyt, niin sama toimittaja voi kysyä vielä viisikin kertaa sen jälkeen sen asian; ei mene perille!”.

Essayah: Essayah teki tämän kysymyksen kohdalla varmaankin pienen muisteluretken omaan urheilu-uraansa, sillä hänen mielestään ärsyttävin haastattelukysymys on ”Miltä nyt tuntuu?”. Oli kyse sitten loistavasta suorituksesta tai karvaasta pettymyksestä, niin tuo Essayahin mainitsema kysymys on kieltämättä hölmö: Eiköhän kaikille ole päivänselvää, että tuntuu hyvältä tai tuntuu pahalta.

Andersson: Anderssonia ärsyttää haastattelukysymys, jossa mennään epäoleellisesti asioiden edelle: ”Aionko olla ehdolla eurovaaleissa, kun kampanjoin ehdokkaana Suomen presidentiksi?”.

3. Mikä kotityö on kaikkein epämieluisin?

Pekka Haavisto ei pidä tiskikoneen täyttämisestä. | Kuva: haavisto2024.fi

Harva nauttii kotitöistä ja meillä kaikilla on on varmasti jokin yksittäinen askare, jonka tekeminen on aina yhtä epämieluisaa. Näin on tietenkin myös presidenttiehdokkailla!

Harkimo: Harkimoa kismittää lattioiden peseminen. Häntä ärsyttää asiassa esimerkiksi veden kanssa lotraaminen. Sen sijaan pyykinpesun, imuroinnin ja kaiken muun hän toteaa olevan helppoa. Ärsytyksestä huolimatta Harkimo kertoo joka tapauksessa pesevänsä lattiat, joten siivoaminen ei jää puolivillaiseksi.

Aaltola: Aaltolan inhokkikotityö on verhojen ripustaminen. Hänen kannaltaan on hyvä, että tätä ei yleensä tehdä kovin usein.

Advertisement

Haavisto: Haavisto ei pidä tiskikoneen täyttämisestä…

Essayah: ..kun taas Essayahille epämieluisin kotityö on mattojen puistelu.

Andersson: Anderssonille vihoviimeisintä hommaa on pölyjen pyyhkiminen kirjahyllystä.

4. Mikä oli inhokkiaineesi koulussa ja miksi?

Li Andersson ei pitänyt koulussa liikunnasta. | Kuva: Antti Yrjönen

Tässä kysymyksessä palattiin koulunpenkille ja presidenttiehdokkaat saivat muistella niitä aineita, joiden tunneilla toivoi vain olevansa jossain muualla.

Andersson: Andersson ei koulussa pitänyt liikunnasta, koska oli omien sanojensa mukaan huono kaikissa pallopeleissä. Tuskaa ei tietenkään helpottanut se, että suomenruotsalaisten koulujen liikuntatunneilla pelattiin paljon käsipalloa.

Haavisto: Haavistolla ei ollut inhokkiainetta, mutta hänelle koulupäivän epämieluisin hetki oli ruokatunti: ”Joku muu annosteli ruoan ja lautanen piti syödä tyhjäksi. Ruoka ei aina ollut hyvää.”.

Advertisement

Aaltola: Aaltolalle kaikki kouluaineet olivat mieluisia, mutta kemiassa hän ei kertomansa mukaan ollut erityisen hyvä.

Essayah: Myöskään Essayahilla ei ollut inhokkia, mutta hän sanoo, ettei varsinaisesti loistanut kuvaamataidossa.

Harkimo: Harkimo kertoi ensiksi inhokkiaineensa koulussa olleen matematiikka, vaikka hän lukikin pitkän matematiikan. Sen jälkeen hän kuitenkin avautui myös toisesta kouluaineesta ja vaihtoi vastauksensa huomattavasti humoristisempaan: ” Toinen, mikä oli inhokkiaine, niin laulu, koska mä oon niin huono laulamaan. Tykkään toki laulamisesta, mutta kukaan muu ei tykkää. Mutta sä voit laittaa sen laulun siihen inhokkiaineeksi”.

5. Mitä ääntä et voi sietää ja miksi?

Harry Harkimo ei siedä hiirten rapinaa roskiksessa. | Kuva: hjallisharkimo.fi

Andersson & Essayah: Jos pelkkä ajatus siitä, että ruokailuvälineet raapivat lautasta, saa aikaan vilunväristyksiä, niin ajattelet inhokkiäänistä samalla tavoin kuin presidenttiehdokkaat Andersson ja Essayah. Kumpikaan heistä ei voi sietää sitä kirskuntaa.

Aaltola: Myös Aaltolan painajainen on samantyyppinen ääni; nimittäin liitutaulun raapiminen.

Harkimo: Harkimo kammoksuu hiirten rapinaa roskiksessa, koska ääni paljastaa, että jyrsijät ovat hommissa: ”Ottaa päähän, että niitä ylipäätään on siellä!”.

Advertisement

Haavisto: Haavisto peräänkuuluttaa ärsyttävissä tilanteissa asennetta, josta hän on saanut oivan esimerkin. Haavisto kertoo, että saattoi aiemmin ärsyyntyä työmailta kantautuvasta betoniporan äänestä, mutta Sveitsin kehitysministeri Walter Fust oli antanut toisenlaisen näkökulman korvia särkevään ääneen. Haavisto ja Fust olivat kerran tavanneet rakennustöiden läheisyydessä, ja Fust oli tilanteessa todennut tulevansa aina iloiseksi, kun kuulee työn ääniä.

Oletko samoilla linjoilla kuin presidenttiehdokkaat? Mitä sinä vastaisit näihin kysymyksiin, eli mitkä ovat sinun inhokkejasi? Oletko jo päättänyt kuka on sinun presidentinvaalit 2024 -ehdokas?

Continue Reading

Yhteiskunta

Suomalaiset lääkärit ovat muuta väestöä todennäköisemmin alkuvuodesta syntyneitä – Faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä

Julkaistu

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin, joten luvassa on faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.

Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.

Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.

Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?

Advertisement

Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.

Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.

Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.

Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.

Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.

Advertisement

Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.

Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.

Januksen kuukausi

Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).

Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.

Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.

Mistä tammikuu on saanut nimensä?

Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.

Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.

Advertisement

Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua

Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?

Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.

Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.

Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?

Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.

Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.

Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.

Advertisement

Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.

Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin ihan näillä näppäimillä (3.-4. päivä) tai säästää avioon astuminen kuukauden kahteen viimeiseen päivään. Näille ajankohdille almanakka povaa parasta naimaonnea.

Jos häät järjestää loppukuusta, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 28. tai 29. päivälle.

Viimeinen rööki on syytä tumpata tänään eli 2. päivänä tai sitten odottaa 7. päivään, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.

Advertisement

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Mitä nykypäivästä ajateltiin vuonna 1924? Sadan vuoden takaiset ennustukset vuodelle 2024

Julkaistu

Nyt matkataan sadan vuoden päähän ja katsotaan, mitä nykypäivästä ajateltiin silloin: Tässä ovat ennustukset vuodelle 2024.

Tulevaisuuden ennustaminen on vähintään hankalaa, mutta usein mahdotonta. Silti sen pohtiminen on hauskaa ja on aina kiinnostanut ihmisiä. Ja hauskaa on myös katsoa taaksepäin ja nähdä, minkälaisia olivat sadan vuoden takaiset ennustukset vuodelle 2024.

Tällä listalla otetaan siis katsaus siihen, minkälainen maailman vuonna 1924 ajateltiin olevan sadan vuoden päästä – eli nyt. Nämä ennustukset on suurimmaksi osaksi kerätty Calgaryn yliopiston tutkijan Paul Fairien X-tililtä (aiemmin Twitter). Hänellä on tapana julkaista kuvia vanhoista sanomalehtiartikkeleista ja aina vuodenvaihteessa hän kokoaa hauskan ja mielenkiintoisen listan, jossa käydään läpi sadan vuoden takaisia ennustuksia.

Kaikki ennustukset ovat siis peräisin vuodelta 1924, mutta kyseessä ei ole mitään kristallipalloon tuijottelua ja selvännäkijöiden veikkauksia. Arvionsa ja pohdintansa tulevaisuuden maailmasta ovat antaneet eri alojen asiantuntijat.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ennustukset vuodelle 2024 olisivat menneet nappiin. Osassa on toki hieman haisua tulevasta.

Mutta jos näistä ennustuksista mitään oppii, niin ainakin sen, että meillä ei ole mitään hajua siitä, minkälainen maailma tulee vuonna 2124 olemaan!

Advertisement

Lapset lentävät aamuisin automaattisesti ylös sängystä


Tämä on varmasti jokaisen vanhemman unelma!

Leicester Mercury -sanomalehdessä julkaistussa artikkelissa kuvataan koululaisten elämää vuonna 2024. Se näyttäytyy kirjoittajille hyvin erilaisena kuin koulupäivä vuonna 1924. Ja kyllä, myös hyvin erilaiselta kuin todellisuudessa vuonna 2024.

Sänkyni kääntyy ympäri automaattisesti ja löydän itseni lattialta. Kello on kahdeksan, ja katkaisinta, joka säätelee tuota pirullista herätyskellon korviketta, käytetään koululta. Niinpä kaikki 450 oppilasta ovat yhtäaikaisesti samassa ahdingossa.”.

Samaisessa jutussa ennustetaan asbestista valmistettuja koulupukuja, joita ei tarvitse pestä. Asbestin vaaroista ei tosiaan vielä ollut mitään hajua.

Advertisement

Kouluun kuljetaan ”ilmabussilla” ja luokkahuoneen tuolit ovat sähkölämmiteiset. Jos oppilas vaipuu uneksimaan kesken tunnin, painaa opettaja nappia ja lähettää piristävän sähköiskun haaveilijalle.

Kuulostaa varsin sadistiselta touhulta!

Hevoset ovat hävinneet

Selkärankaisiin eläimiin perehtynyt kuraattori E. L. Furlong uskoi hevosten kuolleen sukupuuttoon sadan vuoden päästä. Washington Star -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan hevoset ovat vuoteen 2024 mennessä tulleet täysin turhiksi.

Autot olivat alkaneet valloittaa maailmaa, joten tämän ennustuksen tekeminen ei kuulostaa kovinkaan kummalliselta. Hevosta ei enää tarvittu kulkuvälineeksi, joten niiden määrä oli 1900-luvun vaihteessa lähtenyt laskuun. ”Koska hevonen ei ole enää hyödyllinen, katoaa sen tarve olla olemassa.”.

Professori Furlong uskoi vakaasti siihen, että jos hevosia jollain ihmeellä on olemassa vielä vuonna 2024, niin ainoastaan eläintarhoissa.

Advertisement

Furlongia haastatellut toimittaja kuitenkin uskoi, että ennustuksesta huolimatta hevosia olisi joillakin maatiloilla. Mutta hänen mukaansa ne olisivat yhtä harvinainen ja erikoinen näky kuin käsikirnu tai kasvin lehdistä valmistettu luuta.

Tytöt ovat vahvoja ja pitävät eksoottisesta tanssimisesta

Toukokuussa 1924 Etelä-Kalifornian yliopiston rehtori kirjoitti erikoisen kuvauksen tulevaisuuden tytöistä Fort Worth Record-Telegram -lehdessä. R. B. von KleinSmid arvioi, että sadan vuoden päästä tytöt ovat vahvoja, elinvoimaisia ja valppaita.

Tulevaisuuden tyttö rakastaa ulkoilua ja iloitsee sen houkutuksista. Hän on aktiivinen urheilija ja valitsee sellaisia lajeja, joissa pieni riskinotto luo mukavaa vaarantuntua.”.

Tanssi on von KleinSmidin mukaan vuonna 2024 jokaisen nuoren neidon suosikkiharrastus, mutta ei mikä tahansa tanssiminen, vaan ”villi, eksoottinen ja eläväinen” tanssiminen.

Miesten jalat katoavat, koska niitä ei käytetä

Älä skippaa jalkapäivää! Tämähän on yleinen vitsi, että miehet käyvät salilla treenaamassa yläkroppaa ja jalat jäävät vaille huomiota.

Erään tutkijan mukaan miesten jalat ovat kuitenkin vuonna 2024 todellisessa vaarassa. Ne häviävät tarpeettomina, koska niitä ei käytetä. Ja syynä tähän ovat autot! Hevosten ja miesten jalkojen siis ennustettiin kuolleen sukupuuttoon vuoteen 2024 mennessä.

Advertisement

Toisaalta jalkojen surkastumisesta syytettiin harjoituksen puutetta, mutta moottoroitu kulkeminen paikasta toiseen nähtiin suurimpana pahana.

Naiset johtavat maailmaa

On mahdotonta tietää, vitsailiko Frank L. Ferraro kirjoittaessaan kolumnin New York Daily News -lehteen vuonna 1924. Mutta on hyvin todennäköistä, että hän vitsaili. Hymy taitaa kuitenkin nyt sadan vuoden päästä hyytyä.

Onko kukaan pysähtynyt miettimään, minkälainen tämä maa on sadan vuoden päästä? Kuvitelkaapa tämä: Meillä on naispresidentti ja naisia mukana politiikassa sekä poliisivoimissa. Naiset ovat ottaneet haltuun kaikki korkeimmat virat, jolloin miehille jää tehtäväksi kaikki maallinen uurastus. Ne miehet, jotka eivät kykene uuvuttavaan työntekoon, jäävät kotiin hoitamaan lapsia ja lemmikkejä.”.

Ferraro kirjoitti myös, että armeija koostuu kokonaan naisista: ”Sodan iskiessä naiset olisivat taistelemassa (Ja uskokaa minua, he myös osaavat taistella).”

Mistä päästäänkin sujuvasti aina niin valitettavan ajankohtaiseen aiheeseen eli sotimiseen.

Advertisement

Elokuvat lopettavat kaikki sodat

D. W. Griffith oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, jota pidetään yhtenä tärkeimmistä elokuvatekniikan pioneereista ja hänen ohjaamansa In Old California oli ensimmäinen Hollywoodissa kuvattu elokuva.

Hänellä oli selvästikin kova luotto liikkuvan kuvan voimaan, mutta haaveet olivat pikkaisen liian suuria. Lahjat elokuvantekijänä eivät ulottuneet ennustamiseen.

Griffithin mukaan vuonna 2024 ei enää olisi aseellisia konflikteja, mistä olisi suurimmalta osin kiittäminen elokuvia: ”Liikkuvan kuvan universaali kieli on osoittanut veljeyden todellisen merkityksen.

Griffith uskoi, että britit tulevat näkemään japanilaiset sukulaissieluina ja ranskalaiset ovat todenneet amerikkalaisten jakavan samat arvot ja aatteet. Ja kaikki tämä taianomaisten elokuvien ansiosta!

Täysin vankkumaton Griffithin luotto maailmanrauhaan ei kuitenkaan ollut, eikä hän halunnut kenenkään olettavan, että uskoisi elokuvien sivistäneen ihmismassoja täysin pois eripurasta ja riidoista.

Tarkoitan sitä, että vuoteen 2024 mennessä sota, jos sellaista on olemassa, käydään tieteen maailmassa, ja fyysinen tuhoaminen ja hävittäminen ovat poissa.”.

Advertisement

Olisikin sotimisen loppuminen noin helppoa!

Ihmiskunta pystyy tuhoamaan itsensä silmänräpäyksessä

Elokuvaohjaaja Griffithin kanssa täysin toista mieltä oli yhdysvaltalaisen kemian seura American Chemical Societyn johtaja Leo H. Baekeland. Professori Baekaland uskoi ja pelkäsi, että sadan vuoden päästä ihmisillä olisi käytössään aseita, joilla pystyy hävittämään koko ihmiskunnan silmänräpäyksessä.

Tämä ennustus taitaa olla paljon lähempänä vuoden 2024 todellisuutta kuin maailmanrauha elokuvien välityksellä.

Kaupunkien koolla, sijainnilla tai puolustuksella ei Baekelandin mukaan tule olemaan mitään merkitystä, sillä ”hävitys ja silpominen” ovat väistämättömän jatkuvaa.

Ihmisten tappamista ja kiduttamista tapahtuu, olivat he sitten makoilemassa omissa sängyissään, lukemassa sanomalehteä kerholla tai rukoilemassa kirkossa. Ei ole mitään keinoa suojella naisia, lapsia, vanhuksia tai sairaita.”.

Advertisement

Valitettavasti professori Baekeland osui naulan kantaan ennustaessaan maailman tilaa vuonna 2024.

Tulevaisuuden ruokaa ja syntyvyyden säännöstelyä

Kuparilla miljoonia takonut William Boyce Thompson perusti vuonna 1924 kasvitutkimuksen instituutin New Yorkiin. Teollisuusmagnaatti näki ennalta väestönkasvun suurena ongelmana väestönkasvussa ja perusti instituutin ”ehkäistäkseen tasan sadan vuoden päähän ennustettua ruokapulaa”.

Thompson näki, että tulevaisuuden kasvipohjaisessa ruoassa ja kuten perustamisen aikoihin, niin nykyäänkin instituutissa kasvituotannon kehittämiseen tieteen keinoin. Thompsonin mielestä alati kasvavaa väkimäärää ei pystyttäisi ruokkimaan lihalla ja hänen koki lihantuotannon suurissa määrin ongelmallisena.

Vaikka Thompsonin arvio Yhdysvaltojen väestön koosta meni pari sataa miljoonaa pieleen (hän ennusti asukasluvun vuonna 2024 olevan puoli miljardia), olivat ajatukset täysin oikeita.

Haluan olla tekemässä osani siinä, että tuo väkimäärä saadaan ruokittua.”, visioi aikaansa edellä ollut Thompson.

Advertisement

Väestönkasvusta oli huolissaan myös Yhdysvaltain maatalousministeriön hyönteistutkija Leland Ossian Howard. Howard varoitti liikakansoituksesta ja nälänhädästä, jotka koko maailmaa kurittaisivat vuonna 2024, jos äärimmäisiä keinoja ei otettaisi käyttöön.

Tällä menolla maailma on sadan vuoden päästä liikakansoitettu. Jotain tälle väkimäärälle on tehtävä. Syntyvyyttä on jollain tavalla säännösteltävä, sillä maapallo ei kykene tuottamaan ruokaa loputtomiin.”.

Olisiko tällä listalla ollut hyviä vinkkejä tohtori Howardille ja kumppaneille: 10 entisaikojen kummallista ja kyseenalaista ehkäisymenetelmää.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Lukijoilta: Mitä kansainvälinen hätäkutsu SOS tarkoittaa?

Julkaistu

Mistä kansainvälinen hätämerkki on peräisin ja mitä SOS tarkoittaa? Onko se lyhenne jostain sanoista?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, mitä SOS tarkoittaa. Mistä tuo kansainvälinen hätämerkki tulee ja onko se lyhenne jostain sanoista?

Tutustumme tässä myös hieman tarkemmin SOS-hätämerkin historiaan ja käyttöönottoon. Oikaisemme myös muutaman hätäkutsuun liittyvän yleisen harhaluulon.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mitä SOS tarkoittaa?

SOS on kaikkien tuntema kansainvälinen hätämerkki, joka on alunperin luotu morseaakkosille. Siinä on kolme lyhyttä, kolme pitkää ja kolme lyhyttä merkkiä (· · · – – – · · ·).

Mutta mitä SOS tarkoittaa? Universaalisti tunnistettava hätämerkki ei tarkoita yhtään mitään – se ei ole lyhenne mistään sanoista.

Advertisement

SOS-kirjainyhdistelmä valittiin, koska se on helposti erotettavissa ja tunnistettavissa. Lisäksi sitä ei ole vaikea muistaa, joten hätäkutsun lähettäminen onnistuu keneltä tahansa. Ja millä välineellä tahansa.

SOS on sen yli 100-vuotisen historian aikana lähetetty muun muassa taskulampun valolla, äänimerkkeinä ja lumeen kirjaimet tamppaamalla. Niin, ja tietenkin sähköttämällä.

SOS-hätämerkin alkuperä

Mistä kansainvälinen hätämerkki on peräisin ja mitä ihmettä tuo SOS tarkoittaa?

Kuva: Pixabay

Kun langattomat lennättimet alkoivat löytää tiensä laivoihin 1900-luvun vaihteessa, tarvittiin jokin hätämerkki, jolla merimiehet pystyisivät pyytämään apua. Tarvittiin helposti ja nopeasti välitettävä signaali, josta ei voisi erehtyä. Sitä ei missään nimessä saisi sekoittaa muuhun viestintään.

Aluksi valtiot ja eri organisaatiot käyttivät omia hätämerkkejään. Esimerkiksi Yhdysvaltain laivasto käytti NC:tä, joka on Kansainvälisen viestikirjan viestijärjestelmässä hätämerkki. Vesiliikenteessä alusten välisessä kommunikaatiossa käytetään signaalilippuja, joiden eri yhdistelmillä saadaan muodostettua koodeja, joilla kaikilla on oma tarkoituksensa. Kansainvälisen merenkulkujärjestön hallinnoimassa viestikirjassa hätämerkki muodostetaan kahdella lipulla, joita vastaavat kirjaimet N ja C.

Monet eri valtioiden tai organisaatioiden alukset vuokrasivat laitteensa ja sähköttäjänsä Marconi-yhtiöltä, joka käytti hätämerkkinään CQD:tä. Yhtiön oli perustanut italialainen Guglielmo Marconi, jota nykyään pidetään radion keksijänä Nikola Teslan sijaan. CQ tarkoitti sähkötyksessä ”huomio kaikki asemat” tai ”kutsu kaikille” ja D tarkoitti hätää.

SOS tuli ensimmäisenä käyttöön Saksan laivastossa vuonna 1905. Merkki täytti kaikki ehdot: se oli yksinkertainen ja nopea. Niinpä se valittiin jo seuraavana vuonna kansainväliseksi hätäkutsuksi. Kaikki eivät kuitenkaan suhtautuneet uuteen universaaliin hätämerkkiin suopeasti ja varsinkin Marconi-yhtiössä oltiin varsin nihkeitä luopumaan omasta CQD:stä.

Advertisement

Ensimmäinen SOS ei tullut Titanicilta

Internetin ihmeellisessä maailmassa näkee aina silloin tällöin ”faktan”, jossa ensimmäisen SOS-hätäkutsun kerrotaan tulleen Titanicilta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Aivan ensimmäinen varma ja tallennettu SOS-hätäkutsu annettiin elokuussa 1909. Se tuli SS Arapahoe -aluksen sähköttäjiltä, kun laiva oli pulassa vaurioituneen potkurin vuoksi. Alus oli Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan rannikolla.

Mutta otetaan loppuun silti lyhyt tarina Titanicista ja SOS-viestistä.

Marconin sähköttäjiä työskenteli RMS Titanicilla, joka surullisen kuuluisasti törmäsi jäävuoreen ja upposi neitsytmatkallaan huhtikuussa 1912. Kun Titanicilta lähetettiin ensimmäisiä hätäkutsuja, olivat ne CQD-viestejä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme, sillä CQD oli edelleen laajasti käytössä SOS:in rinnalla.

Kun kukaan ei vastannut Titanicin sähköttäjien CQD-hätäkutsuihin, ehdotti avustava sähköttäjä Harold Bride, että nyt olisi syytä lähettää SOS. ”Se on uusi hätäkutsu ja tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuutesi lähettää se.”, sanoi Bride synkkänä vanhemmalle sähköttäjälle.

Advertisement

Hätäkutsulla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, sillä muiden laivojen sähköttäjät olivat vastaanottaneet ensimmäisetkin viestit ja ymmärtäneet ne toki aivan hyvin. Kukaan ei vain ollut tarpeeksi lähellä tehdäkseen mitään katastrofin estämiseksi.

SOS-hätäkutsuun liittyy myös muita virheellisiä uskomuksia, sillä melko yleisesti sen ajatellaan olevan lyhenne englanninkielisistä sanoista save our souls eli pelastakaa sielumme. Muita veikkauksia ovat olleet save our ship eli pelastakaa laivamme sekä send our savior eli lähettäkää pelastajamme.

Mutta kuten jo mainittua: SOS oli vain toimiva ja yksinkertainen kirjainyhdistelmä.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

CSI:n kuvauspaikka ja paperimassadinosauruksen jalka: 10 kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis

Julkaistu

Mysteeri vai looginen selitys? Tässä 10 hyvin erikoista paikkaa, joista n löytynyt ruumis.

Vainajan löytäminen on varmasti aina yllättävää, mutta jotkin paikat ovat erikoisempia kuin toiset. Listafriikki esittelee nyt kymmenen kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis.

Jos kävelee pahamaineisen kaupunginosan pimeillä kujilla, niin ruumiseen törmääminen voisi olla jopa odotettavaa. Tai jos löytää ruumiin suosta, järvestä, kaatopaikalta tai metsästä, niin se ei ehkä ole maailman erikoisin asia. Mutta pyykkikone, sairaalan sisäkatto, C.S.I. -sarjan kuvauspaikka tai paperimassadinosauruksen jalka ovatkin vähän oudompia tapauksia.

Rikospaikka- ja kuolemansyyntutkijat ovat kyenneet antamaan osaan näistä ruumislöydöistä ihan loogisen selityksen ja oli kyseessä henkirikos tai ei, niin kuolemantapaukset on saatu selvitettyä. Joissakin tapauksissa taas kyseessä on täysi mysteeri ja kysymyksiä voi olla hyvinkin paljon: Kuka? Miksi? Koska? Miten?

Vastauksia ei ehkä koskaan saada-

Tässä siis lista niille, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta makaaberista ja tietysti murhamysteereistä. Mikä löydöksistä ja/tai paikoista on sinun mielestäsi kaikkein omituisin?

Advertisement

Paperimassadinosauruksen jalka

Toukokuussa 2021 Santa Coloma de Gramenetin kaupungissa, lähellä Barcelonaa, isä ja poika olivat viettämässä mukavaa päivää ja ihailemassa paperimassasta valmistettuja dinosauruksia.

Kaksikko havaitsi Stegosauruksen ympärillä leijailevan pahan hajun, jolloin isä kurkisti dinosauruksen jalassa olleesta reiästä sisään. Näky oli karmiva: ontossa jalassa oli ruumis. Poliisi hälytettiin paikalle ja pian palolaitos oli sahaamassa dinosauruksen jalkaa auki, jotta ruumis saatiin pois.

Poliisi tiedotti myöhemmin, että dinosauruksen sisältä löytynyt mies oli aiemmin ilmoitettu perheensä toimesta kadonneeksi eikä tapahtuneessa epäillä rikosta. Paikallisten medioiden saamien tietojen mukaan mies oli vahingossa tiputtanut puhelimensa Stegosauruksen sisälle ja lipsahtanut itse perässä yrittäessään kurotella kohti luuriaan. Hän oli jäänyt loukkuun ylösalaisin eikä todennäköisesti ollut saanut huudettua apua.

Seinäsänky

Seinäsänky, joka tunnetaan englanniksi Murphy bed -nimellä kehittäjänsä William Murphyn mukaan. Murphy keksi ja patentoi seinälle nostettavan sängyn jo 1900-luvun alussa, mutta ainakin Suomessa ne ovat edelleen melko harvinaisia. Todennäköisesti sen suosio tulee kuitenkin nousemaan, sillä seinälle, kattoon tai kaappiin nostettava sänky on loistava idea pieneen tilaan. Kunhan sen vain asentaa ja kiinnittää kunnolla.

Liverpoolissa, Englannissa, eläneen 72-vuotiaan Abigail Larsonin kohtalo oli jäädä jumiin ja menehtyä ylös pongahtaneen seinäsängyn sisään. Larson ehti olla sängyn ja seinän välissä viisi vuotta, ennen kuin hänen muumioitunut ruumiinsa löytyi.

Larson oli toki ilmoitettu kadonneeksi vuosia sitten. Hänellä oli diagnosoitu alkava Alzheimerin tauti ja tytär perheineen yritti saada hänet muuttamaan hoivakotiin, mutta Larson vastusti jyrkästi. Hän oli ilmoittanut jälkikasvulleen lähtevänsä karkuun, jos joku koittaisi viedä hänet vanhainkotiin. Ja näin perhe kuvitteli tapahtuneen. Larsonia etsittiin viikkojen ajan, mutta tuloksetta. Kukaan ei voinut aavistaa, että nainen ei ollut koskaan lähtenyt kotoaan.

Kun perhe viimein päätti myydä talon, meni tyttärentytär Janet Biggers käymään isoäitinsä tavaroita läpi. Jostain syystä hän avasi jousimekanismilla toimivan seinäsängyn. Biggers kertoo tilanteen absurdiudesta: ”Siinä isoäiti makasi, violetissa lempiyöpuvussaan. Hänen ihonsa oli kuivahtanut, mutta muuten hän näytti vain nukkuvan”.

Advertisement

Kuolemansyyn tutkimuksessa todettiin, että Larson oli todennäköisesti kuollut nukkuessaan, kun sänky oli jostain syystä rämähtänyt seinälle omia aikojaan.

Kaatuneen puun juuret

Lokakuun lopulla vuonna 2012 läntisellä Karibianmerellä, Jamaikan eteläpuolella, muodostui trooppinen hirmumyrsky, joka sai nimekseen Sandy. Hurrikaani Sandy tappoi vähintään 233 ihmistä ja aiheutti kymmenien miljardien tuhot Karibian saarivaltioissa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Yhdysvaltojen Connecticutin osavaltiossa, New Havenin rannikkokaupungissa, Sandy paljasti palan piiloteltua historiaa. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa suositussa puistossa kaatui 103-vuotias, historiallinen tammi. Paikallinen ulkoilija havaitsi kaatuneen puun juuristossa jotain eriskummallista – siellä oli ihmisen jäänteitä.

Alue tietenkin eristettiin, mutta nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut tuore murhan uhri vaan jäänteet kuuluivat vuosien 1799 ja 1821 välillä kuolleelle henkilölle. Historioitsijoiden mukaan puiston aluetta käytettiin 1600-luvulta lähtien erityisenä hautausmaana, jonne yön pimeydessä haudattiin muun muassa isorokkoon menehtyneet. Vuonna 1821 hautakivet siirrettiin oikealle hautausmaalle, mutta suurin osa sadoista jäänteistä jätettiin niille sijoilleen.

Kaatunut tammi oli aikoinaan istutettu jonkun viimeisen leposijan päälle ja nyt juuret olivat nostaneet luita mukanaan. Juuri ennen Halloweenia tehty löydös herätti paljon mielenkiintoa ja tietenkin villejä teorioita luurangon alkuperästä.

Pyykinpesukone

Yhdysvaltojen Arkansasissa asuva 25-vuotias Brooke Haney torkkui sohvallaan eräänä lokakuisena iltapäivänä vuonna 2015. Hän oli ottanut rauhoittavia lääkkeitä, joita lääkäri oli määrännyt ahdistukseen ja unettomuuteen. Raskaana olleen Haneyn piti voimakkaasta lääkityksestään huolimatta huolehtia lapsistaan: 10-kuukautisesta vauvasta ja 3-vuotiaasta Alexis-tyttärestä. Perheen 7-vuotias lapsi ei ollut kotona.

Äidin nuokkuessa Alexis oli ryöminyt pyykinpesukoneeseen ja sulkenut sen luukun, jolloin rumpuun rupesi ryöppyämään kuumaa vettä. Pesukone oli nimittäin ohjelmoitu käynnistymään, kun ovi suljetaan.

Advertisement

Myöhemmin Brooke Haney havahtui sohvalta ja rupesi etsimään Alexista. Hän haki myös naapurista apua. Lopulta pieni tyttö löytyi pesukoneesta kuolleena. Kuolinsyyksi määritettiin palovammat ja ihon kuoriutuminen. Alexisin karmea kuolema järkytti laajasti.

Poliisin tutkimuksissa perheen 7-vuotias kertoi, että lapset osallistuivat kotitöihin nimenomaan pyykkihuollon kautta. Aina kun ohjelma oli valmis, ryömi joku heistä sisään koneeseen ojentamaan märkiä vaatteita toiselle, joka sitten heitti ne kuivausrumpuun.

Pesukoneeseen meneminen oli siis pienelle Alexisille täysin normaalia – tuolla kertaa siitä vain seurasi lohduton tragedia. Brooke Haney pidätettiin epäiltynä alaikäisen terveyden vaarantamisesta. Hän tunnusti syyllisyytensä ja tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen.

Kumottu sohva

Englannin Bristolissa samalla kadulla asuneet Alan Derrick ja Dennis Pring olivat satunnaisia ryyppykavereita. Kun Pringiltä meni asunto alta vuonna 1998, tarjosi Derrick kaverilleen mahdollisuuden yöpyä hänen sohvallaan. Eräänä aamuna 73-vuotias Pring ei kuitenkaan enää herännyt.

Tuetun asumisen yksikössä asunut Derrick ei uskaltanut ilmoittaa Pringin kuolemasta viranomaisille, sillä pelkäsi saavansa häädön; alivuokralaisten pitäminen oli kiellettyä. Niinpä hän käänsi sohvansa – kuolleen Pringin kera – ympäri ja jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Vuonna 2008 Derrick häädettiin. Asunto oli saastaisessa kunnossa: ei juoksevaa vettä, sähköä tai kaasua; joka puolella roskia polviin saakka ja kylpyamme oli täynnä ihmisen ulostetta. Vaikka kyse oli tuetusta asumisesta, ei Derrickin huoneistoon ollut saanut lain mukaan mennä ilman tämän lupaa.

Advertisement

Kun siivousryhmä tuli valmistelemaan huoneistoa seuraavaa asukasta varten, löydettiin ylösalaisin käännetyn sohvan alta Pringin ruumis. Derrick ei joutunut syytteeseen, vaikka oli kymmenen vuotta sitten jättänyt menehtymisen ilmoittamatta. Mutta palveluyksikkö muutti toimintatapojaan ja uusien sääntöjen mukaan kaikkien asukkaiden huoneistoihin on tehtävä säännöllisiä tarkastuksia.

Derrickin asunnosta tulevasta löyhkästä oli kyllä tehty vuosi Pringin kuoleman jälkeen valitus. Hajun lähdettä oli käyty yksikön toimesta tutkimassa, mutta syylliseksi oli todettu tukkeutunut vessanpönttö. Tarkistuksen tehnyt työntekijä oli pistänyt kumotun sohvan merkille, mutta ei ollut kurkannut sen alle.

Lukittu urheilukassi

Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaan tiedustelupalvelu MI6:lle työskennellyt Gareth Williams löydettiin elokuussa 2010 kuolleena omasta kylpyammeestaan. Ruumis oli munalukolla lukitussa urheilukassissa, jonka vetoketju oli kiinni. Munalukon avain löytyi laukun sisältä, Williamsin alta.

Kun rikostutkimus alkoi, vaativat sekä MI6 että yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut huippuvakoojan tietojen salaamista. Garreth oli ollut matematiikkanero ja Yhdistyneen kuningaskunnan paras kryptologi. Lontoolaisessa turvatalossa asunut mies teki paljon salaisia työmatkoja muun muassa USA:n tiedusteluvirasto NSA:n päämajaan.

Williamsin kuolema julistettiin välittömästi murhaksi. Ruumiista ei kuitenkaan löytynyt mitään ulkoisen väkivallan merkkejä eikä asuntoon oltu murtauduttu.

Kolme vuotta myöhemmin Suur-Lontoon poliisitoimi, joka myös Scotland Yardina tunnetaan, tiedotti, että Williamsin kuolema olikin murhan sijaan ”todennäköisesti vahinko”.

Advertisement

Rikostutkimuksessa oli tultu siihen tulokseen, että Williams oli jotenkin lukinnut itsensä laukkuun; ehkä testatakseen, olisiko sieltä pois pääseminen mahdollista. Poliisi oli löytänyt Williamsin hakuhistoriasta käyntejä sadomasokismia, klaustrofiliaa ja sidontaa käsittelevillä sivustoilla – kyse saattoi siis olla seksuaalisesta fantasiasta.

Williamsin DNA:ta ei kuitenkaan löytynyt munalukosta eikä kädenjälkiä kylpyammeen reunoilta. Toisaalta ei löytynyt kenenkään muunkaan. Traagista kuolemaa on kuvailtu ”selittämättömäksi vahingoksi”, jonka ei uskota mitenkään liittyneen Williamsin työhön vakoojana.

Kesällä 2021 Suur-Lontoon poliisi ilmoitti käyvänsä yli kymmenen vuotta vanhan todistusaineiston uudelleen läpi. Kylpyhuoneesta nimittäin oli aikoinaan löytynyt pieni pätkä hiusta, jonka ei todettu kuuluvan Williamsille. Siitä ei kuitenkaan aikanaan voitu luoda riittävää DNA-profiilia, mutta nyt menetelmät ovat kehittyneet huimasti.

Mysteeri saattanee ratketa tulevaisuudessa, sillä DNA-profiilin rakentaminen onnistui. Sille ei kuitenkaan löytynyt osumaa tietokannoista, mutta tulokset ovat nyt odottamassa, jos kyseisen henkilö DNA-tiedot joskus tavalla tai toisella päätyvät viranomaisten käsiin.

Tosielämän kummitustalo

Vicksburgin kaupungissa, Yhdysvaltain Mississippissä, sijaitseva hylätty Kuhn Memorial State -sairaala perustettiin vuonna 1832 pahasti jyllänneen isorokkoepidemian vuoksi. Myöhemmin se toimi muun muassa sotilassairaalana, keltakuume-epidemian keskeisenä hoitolaitoksena sekä mielisairaalana.

Se on ollut tyhjillään vuodesta 1989 saakka, joten ilman kunnostusta rakennukset ovat päässeet karseaan kuntoon. Ei siis ihme, että siellä väitetään kummittelevan. Vanha sairaala on kaiken maailman aaveenmetsästäjien ja paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneiden suosiossa.

Advertisement

Kesäkuussa 2015 jälleen joukko aaveenmetsästäjiä vieraili hylätyssä sairaalassa. Reissusta tuli kuitenkin oletettua todellisempi ja kauheampi, kun kummitusten sijaan ryhmä löysi lattialta verijälkiä. He lähtivät seuraamaan vanaa, joka näytti uhkaavasti siltä, kuin pahasti vertavuotavaa henkilöä olisi raahattu. Jäljet kulkivat rappukäytävää alas ja umpeenkasvaneelle pihamaalle. Heinikosta aaveenmetsästäjät löysivät naisen ruumiin.

Nainen tunnistettiin 69-vuotiaaksi Sharon Wilsoniksi, joka oli aiemmin ilmoitettu kadonneeksi. Tekijätkin saatiin kiinni jo ennen ruumiin löytymistä, kun poliisi nappasi heidät ajamassa Wilsonin varastettua autoa.

Tästä keikasta olisikin voinut tehdä jakson johonkin lukuisista tositelevisio-ohjelmista, joissa jahdataan olemattomia ääniä ja pimeässä lentäviä yöperhosia.

C.S.I. -sarjan kuvauspaikat

Syyskuun 12. päivänä vuonna 2006 rikospaikkatutkijoista kertovan C.S.I. New York -draamasarjan kuvauspaikalta löytyi muumioitunut ruumis.

Kuvaukset olivat käynnissä losangelesilaisen kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, kun samaan aikaan viidennestä kerroksesta löytyi kuollut mies. Asunnosta oli leijunut pahaa haju eikä asukas ollut aikoihin maksanut vuokraansa, joten huoneistoon mentiin sisälle ilman lupaa.

Tarinan mukaan sarjaan kuvattiin juuri tuolloin jaksoa, jossa löytyi muumioitunut ruumis, mutta huhu ei pidä paikkaansa. Se kuitenkin on totta, että samaisella kolmannella tuotantokaudella oli aihetta käsittelevä jakso, joka oli kuvattu jo aiemmin.

Advertisement

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa odottamaton ruumis C.S.I. -sarjojen historiassa.

Vain kuusi päivää Los Angelesin löydön jälkeen Floridan Miamissa, toisella puolella maata, löydettiin ruumis merestä. Kuollut mies huuhtoutui rannalle paikassa, jossa C.S.I. Miami -sarjaan kuvattiin helikopterilla ilmakuvia (muuten sarja kuvattiin kokonaan Kaliforniassa).

Kummassakin tapauksessa oikeat tutkijat ja muut viranomaiset totesivat, ettei kuolemiin liittynyt henkirikosta.

Sairaalan sisäkatto

Toukokuussa 2019 eteläafrikkalainen rakennusmies Sandile Sibiya joutui Durbanin kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan murtuneen reisiluun vuoksi. Murtuma oli sen verran paha, että parin päivän päästä potilas päätettiin siirtää ortopediaan erikoistuneeseen sairaalaan. Mutta kun siirron aika koitti, oli mies mystisesti kadonnut.

53-vuotiasta Sibiyaa etsittiin ensin sairaalan henkilökunnan voimin, mutta lopulta katoamisesta oli pakko ilmoittaa poliisille. Viranomaisetkaan eivät laajasta etsintäoperaatiosta huolimatta löytäneet potilaasta merkkiäkään. Tuhkana tuuleen häviämistä pidettiin siitäkin syystä erikoisena, että Sibiya ei olisi vammansa kanssa kyennyt omin avuin poistumaan sairaalasta.

Siinä oltiin oikeassa.

Advertisement

Reilun viikon kuluttua sairaalaan käytävillä alkoi levitä ”sietämätön löyhkä”, jonka alkuperää ei onnistuttu paikantamaan. Kun haju vain voimistui voimistumistaan, aloitettiin perusteellinen etsintä, joka johdatti yhteen varastohuoneeseen. Huoneen katosta tipahteli pahan hajuista nestettä ja kun yhtä kattolevyä nostettiin, löytyi sieltä Sibiyan ruumis.

Ruumiista ei löytynyt mitään merkkejä ulkoisesta väkivallasta eikä mikään viitannut henkirikokseen. Miten miehen ruumis olisi edes saatu nostettua sisäkattoon? Ja miksi Sibiya olisi surmattu, sillä läheisten mukaan tällä ei ollut vihamiehiä?

Mutta toinen vaihtoehto on vielä omituisempi: Miten jalkansa loukannut mies olisi päässyt kattoon itse? Lääkäreiden mukaan se olisi mahdotonta ottaen huomioon murtumakohdan ja sen vakavuuden. Tutkimuksista huolimatta Sibiyan viimeiset hetket ovat jääneet täydeksi mysteeriksi.

Erämaa

Myönnetään, erämaa ei ole mitenkään omituinen paikka ruumiin löytymiseen, mutta olosuhteet tekevät tästä varsin erikoisen tapauksen.

Sycamoren kanjonin erämaasta, Yhdysvaltojen Arizonasta, elokuussa 1995 löydetty nainen tunnetaan edelleen Jane Doena eli hänen henkilöllisyyttään ei tiedetä.

Eräs vuorikiipeilijä löysi tuntemattoman naisen jäänteet satojen metrien päästä suositusta vaellusreitistä, ja luurangon tarkka sijainti oli erittäin vaikeakulkuisessa maastossa, kapean ja terävän harjanteen päällä. Tuo kanjonin osa on suurimmalle osalle vaeltajista liian kallioinen, mutta kyseinen nainen oli kaiken lisäksi ollut viimeisillään raskaana.

Advertisement

Naisen arvioitiin olevan 25–40-vuotias ja jäänteiden perusteella hän oli menehtynyt joko kesällä 1994 tai viimeistään helmikuussa 1995. Hän oli pukeutunut normaaleihin vaatteisiin, mutta läheisessä puussa roikkui uimapuku; se oli kuin kuivumassa. Mitään henkilöllisyystodistusta tai esimerkiksi reppua ei laajoista etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Tuntomerkkeihin sopivaa naista ei oltu ilmoitettu kadonneeksi eikä kukaan ottanut viranomaisiin yhteyttä, kun löydöksestä uutisoitiin ja kasvojen rekonstruktio julkaistiin.

Rikostutkijoita ihmetytti myös se, että naisella oli päässään jykevät aurinkolasit, joita yleensä käytetään silmäleikkausten jälkeen auringonvalolta suojaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen oli ennen menehtymistään ollut varmasti tekemisissä terveydenhuollon kanssa, ja olihan hän kaiken lisäksi pian synnyttämässä. Hänestä ei kuitenkaan löytynyt mitään tietoja lähialueiden sairaaloista tai klinikoilta.

Asiantuntijoiden mukaan viimeisillään raskaana olevan naisen olisi ollut lähes mahdoton kiivetä paikkaan, josta jäänteet löydettiin. Mutta on yhtä lailla mahdotonta, että joku olisi kyennyt kantamaan naisen ruumiin kyseiseen paikkaan.

Kummallista on, että Sycamoren kanjonin Jane Doe poistettiin vuonna 2018 useista tietokannoista ja foorumeilta, jotka pitävät kirjaa tuntemattomista henkilöistä. Toisaalta viranomaiset eivät ole julkaisseet naisen henkilöllisyyttä tai edes tietoa siitä, että henkilöllisyys olisi selvinnyt. Internetin lukuisilla murhamysteerisivustoilla pähkäillään, että onko kyse aktiivisesta murhatutkimuksesta, vai miksi mahdollisesta läpimurrosta ei ole uutisoitu.

Advertisement

Sycamoren kanjonin Jane Doen ja tämän syntymättömän vauvan kohtalo on siis edelleen mysteeri; ainakin suurelle yleisölle.

Lue myös:

Continue Reading

Yhteiskunta

Kun oma napa ei ole tärkein: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä – osa 1

Julkaistu

Ihmisten epäitsekkyys tuntuu olevan vähän katoava luonnonvara, mutta tämän listan esimerkit palauttavat toivoa ihmiskuntaan.

Tällä listalla Listafriikki haluaa nostaa esille ihmisiä, jotka ovat historian saatossa ja myös aivan nykypäivänä todistaneet olevansa poikkeus siihen sääntöön, että kaikki tuijottelisivat vain omaa napaansa.

Epäitsekkyys. Urheus. Muiden hyvinvoinnin asettaminen oman hyvinvoinnin edelle.

Nämä ominaisuudet tuntuvat valitettavasti olevan nykyaikana katoava luonnonvara. Kun jotain pahaa tapahtuu, ihmisillä tuntuu olevan ikävän tapahtuman estämisen sijaan tapana ottaa puhelin kouraan ja kuvata tilanne.

Ja mitä tulee sitten patentteihin, epäitsekkyys loistaa poissaolollaan. Patenteilla pyritään tekemään rahaa, myös niissä tilanteissa, joissa pelissä on ihmisten terveys, hyvinvointi ja elämä.

Tämän listan sankarit ovat omilla toimillaan – tavalla tai toisella – pelastaneet yhteensä vähintään satoja miljoonia ihmishenkiä. Meistä jokaisen tulisi kiittää heitä, joskin historiankirjoja lukuun ottamatta heistä monenkaan nimet eivät ole koskaan tulleet vastaan – ainakaan ennen tätä listaa.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset sankaritarinat tulevat ulos huomenna.

Eyamin kylä

Tällä listalla monessa kohdassa uhrauksia ovat tehneet yksittäiset henkilöt tai pieni joukko ihmisiä. Mutta Yersinia pestis -bakteerin aiheuttaman ruton riehuessa Englannissa vuonna 1665, tekivät Eyamin kylän asukkaat kovan päätöksen suojellakseen muita.

Vuosisatojen ajan mustaksi surmaksikin nimitetty rutto oli piinannut Eurooppaa, ja vuosien 1665-1666 aikana Lontoossa koettiin viimeinen epidemia, joka tappoi yli 100 000 ihmistä.

Aivan toisella puolella maata, Derbyshiressa, sijainnut muutaman sadan asukkaan Eyam oli turvassa pääkaupungin vitsaukselta, mutta kaikki muuttui, kun paikallinen räätäli sai syyskuussa 1665 kangaslähetyksen. Kangas oli saapuessaan hieman kostea, joten räätälin avustaja George Viccas levitti sen tulipesän lähelle kuivumaan. Kankaan kosteudessa bakteeria kantaneet kirput lähtivät liikkeelle, ja Viccasista tuli ensimmäinen ruton uhri Eyamissa.

Syksyn aikana 42 kyläläistä menehtyi, ja uudenvuoden koittaessa moni pelkäsi (ja hyvästä syystä) niin paljon oman ja perheensä hengen puolesta, että oli valmis jättämään kotinsa ja maatilansa taakseen ja pakenemaan naapurikyliin. Kylän tuore kirkkoherra William Mompesson sai asukkaat kuitenkin vakuuttuneiksi, että kaikkien olisi syytä jäädä karanteeniin epidemian leviämisen estämiseksi. Ylläolevassa kuvassa on yksi lukuisista rajakivistä, joita pidemmälle kyläläiset eivät saaneet liikkua.

Rutto runteli pientä yhteisöä karulla tavalla: pahimmillaan elokuussa 1666 uhriluku oli 6 henkilöä per päivä, eikä yksikään perhe säästynyt tragedialta. Kuolleita jouduttiin hautaamaan omille pelloille, sillä kylän hautausmaa täyttyi nopeasti.

Advertisement

Karanteeni toimi, sillä rutto oli tukahdutettu hieman reilu vuosi epidemian alkamisen jälkeen. Se jätti kuitenkin syvät arvet pieneen Eyamiin, sillä tauti tappoi kylän asukkaista suurimman osan, 260 henkilöä, mutta ihmisten käsittämätön uhraus ja epäitsekkyys pelasti monet lähiseudun yhteisöt samalta kohtalolta.

Lue myös: Pandemian uhka iskee – 10 katsausta menneestä tulevaisuuteen

Siemenpankin suojelijat

Leningradin (nykyinen Pietari) lähes 900 päivää kestäneessä piirityksessä kaupungin 2 miljoonasta asukkaasta kuoli nälkään ja tauteihin arvioiden mukaan 600 000 – 800 000. Saksalaiset saartoivat kaupungin syyskuussa 1941, jolloin maayhteydet muualle Neuvostoliittoon katkaistiin. Ruokavarannot olivat jo valmiiksi niukat, eikä lisää ollut tiedossa.

Leningradissa sijaitsee kasvi- ja viljelytutkimukseen erikoistunut Vavilov-instituutti, jonka siemenpankkiin oli lähes kahden vuosikymmenen ajan kerätty hyötykasvien siemeniä ympäri maailmaa: 187 000 eri lajia tai lajiketta, joista 40 000 oli ruokakasveja.

Säilössä pidettiin pusseittain riisiä, vehnää, herneitä, kauraa ja perunoita, joilla aika moni tutkija olisi varmasti ruokkinut itsensä ja läheisensä. Niin ei kuitenkaan ollut instituutin biologien tapauksessa. He olivat vannoneet suojelevan kallisarvoista varastoa tulevia sukupolvia varten ja olivat valmiita uhraamaan itsensä asian puolesta.

Miten paljon itsehillintää ja omistautumista vaatiikaan, että kuolee nälkään ruokaa täynnä olevien huoneiden ympäröimänä? Niin kuitenkin kävi maapähkinätutkija Aleksander Stchukinille, joka menehtyi työpöytänsä ääreen, sekä kasvibiologi Dmitry Ivanoville, joka nääntyi kuoliaaksi ollessaan päävastuussa instituutin lukuisista riisilajikkeista. Heidän lisäkseen seitsemän muuta työntekijää koki saman kohtalon.

Advertisement

Tutkijoiden ultimaattinen uhraus ei ollut turha, sillä piirityksestä ja sodasta selvinneen siemenpankin sisällöllä on välillisesti ruokittu miljoonia ihmisiä. Tänäkin päivänä maanviljelijät ympäri maailman kasvattavat satonsa instituutin kehittämistä lajikkeista.

Instituutin perustaja Nikolai Vavilov oli kerännyt kasveja maailman eri kolkista ja sittemmin näitä varastoja on käytetty lukuisissa laboratorioissa, kun tutkijat ovat kehittäneet kestävämpiä lajikkeita sietämään äärimmäisiä lämpötiloja ja tuholaisia.

Fukushiman ikäihmiset

Tokiossa, Japanissa, koettiin vuoden 2011 maaliskuussa kauhunhetkiä, kun maanjäristys aiheutti tsunamin, joka puolestaan johti Fukushiman ydinvoimalan kolmen toiminnassa olleen reaktorin automaattiseen pysähtymiseen. Reaktorien pysähtyminen oli se, mitä pitikin tapahtua, mutta sen sijaan sähköjen katkeaminen ei kuulunut suunnitelmiin. Kun voimalassa ei ollut virtaa, johti se näiden reaktorien ylikuumenemiseen, osittaiseen sulamiseen ja sitä kautta radioaktiiviseen säteilyyn.

Toukokuussa tilanne meni niin pahaksi ylikuumenemisen jälkiseurausten johdossa, että Japanin valtio joutui eristämään Fukushiman ydinvoimalan ympäriltä 30 kilometrin mittaisen alueen lentoliikenteeltä ja maan pinnalla tuo eristetty alue oli kooltaan 20 kilometriä.

Kun eläkkeellä oleva insinööri Yasuteru Yamada seurasi Fukushiman tapahtumia televisiosta, päätti hän olla ratkaisu ongelmaan, mitä tuli Fukushiman ydinvoimalan stabilointiin. Hän otti yhteyttä vanhoihin kollegoihinsa ja sitä kautta muodostui yli 200 eläkeläisen ryhmittymä, joka kulkee nimellä ”Skilled Veteran Corps” eli vapaasti suomennettuna ”Taitavat veteraanijoukot”.

Nämä eläkeläiset päättivät ottaa nuorten kollegoidensa paikan ja siten riskin säteilylle altistumisesta. Yamadan mukaan kyse ei ollut urheudesta, vaan logiikasta: ”Olen 72-vuotias ja keskiarvojen mukaan minulla on noin 13-15 vuotta elinaikaa jäljellä. Vaikka altistuisinkin säteilylle, veisi syövän kehittyminen kenties noin 20-30 vuotta, joten siksi meillä vanhemmilla on pienempi riski sairastua syöpään.”

Advertisement

Yamada voi tietenkin pukea sanansa juuri siten kuin hän asian kokee, mutta tosiasia on se, että kyllä tässä on kyse myös äärimmäisestä urheudesta: esimerkiksi säteilyn seurauksena syntyvä leukemia voi kehittyä huomattavasti nopeammin.

Lue myös: Maailman suurimmat aallot – viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot

Tšernobylin ”itsemurhakolmikko”

Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa tapahtui eräs historian pahimmista katastrofeista, kun yksi Tšernobylin ydinvoimalan neljästä ydinreaktorista räjähti.

Valtava määrä säteilyä levittyi laajoille alueille Itä-Euroopassa, ja vaikutukset näkyivät Suomessakin. Eri asiantuntijoiden mukaan säteilyn välittömiin vaikutuksiin ja myöhemmin puhjenneisiin sairauksiin on yli kolmenkymmenen vuoden aikana kuollut useita kymmeniä tuhansia, jossain arvioissa jopa 200 000, ihmistä. Ydinvoimala-alueen ympärillä on edelleen 30 kilometrin laajuinen suojavyöhyke, joka tulee olemaan asumiskelvoton seuraavat 20 000 vuotta.

Tuho olisi voinut olla vielä paljon pahempi ja uhriluku suurempi, elleivät voimalan työntekijät Valeri Bespalov, Oleksiy Ananenko ja Boris Baranov olisi suostuneet tehtävään, jota monet nimittivät varmaksi itsemurhaksi.

Muutama päivä onnettomuuden jälkeen tutkijat huomasivat, että sulaa ydinmateriaalia oli valumassa reaktorin lattian läpi kohti alla olevaa jäähdytysallasta. Jos radioaktiivinen metalli pääsisi kosketuksiin veden kanssa, räjäyttäisi se kolme muuta reaktoria ja pyyhkisi mennessään puolet Euroopasta.

Advertisement

Vesi oli tyhjennettävä avaamalla kellarissa sijaitsevat venttiilit käsin. Suojapuvuissa ja yksinkertaiset hengityssuojat kasvoillaan itsemurhakolmikoksi nimetty ryhmä sitten laskeutui polviin asti ulottuvaan radioaktiiviseen veteen uhmaten säteilyä ja räjähdysvaaraa.

Bespalov, Ananenko ja Baranov onnistuivat ja pelastivat miljoonien ihmisten hengen. Myös miehet itse selvisivät todennäköisyyksien vastaisesti tehtävästään vahingoittumattomina.

Jonas Salk

Amerikkalainen lääkäri ja tutkija Jonas Salk erikoistui jo opiskeluaikoinaan virologiaan, ja tutki erilaisia viruksia monessa yliopistossa ennen kuin hän vuonna 1947 sai professuurin ja oman laboratorion Pittsburghin yliopistossa. Hyvin nopeasti tutkimuskohteeksi valikoituivat erilaiset poliovirukset, mikä johti aikanaan poliorokotteen kehittämiseen.

Tuohon aikaan useimmat tutkijat olettivat, että rokotteita voitiin tehdä vain elävillä viruksilla. Salk kuitenkin kasvatti viruksia laboratoriossaan ja teki ne toimintakyvyttömiksi formaldehydillä. ”Tapetuilla” viruksilla tehty rokote osoittautui tehokkaaksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, koska viruksen jäänteet huijaavat kehon immuunijärjestelmää tuottamaan vasta-aineita, mutta riskiä tartunnalle ei ole.

Testattuaan rokotetta tuhansilla apinoilla, päätyi Salk aloittamaan ihmiskokeet vuonna 1952. Ensimmäisinä koehenkilöinä toimivat hän itse perheineen sekä muutama paikallinen lasten hoitolaitos. Maaliskuussa 1953 Salk julisti kansallisessa radiolähetyksessä, että toimiva rokote poliota vastaan oli löytynyt.

Vuonna 1955 Salkilta kysyttiin haastattelussa, että kuka omistaa rokotteen patentin. Tutkija vastasi: ”Sanoisin, että ihmiset”. Tutkimuksen pitkälti lahjoituksilla rahoittaneen March of Dimes -järjestön lakimiehet olivat selvitelleet rokotteen patentoimista, mutta Salkin vastahakoisuuden vuoksi asia jätettiin sikseen.

Advertisement

Forbes-talouslehden tekemien laskelmien mukaan Salk olisi saanut keksinnöllään kasvatettua 7 miljardin dollarin omaisuuden, mutta ahneus ei kuulunut hänen ominaisuuksiinsa. Hän halusi rokotteen kaikkien saataville, eikä vain niille, joilla siihen oli varaa.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat